Kukista ja kulttuurista voimaa hetkeen

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Aloitan Eeva-Liisa Mannerin osuvilla sanoilla saamastani palautteesta kiittäen - harkitsin laittavani blogini tauolle, koin mm. toistavani itseäni, mutta sitten tulikin palautteesta voimaa: 

Sinunko kätesi sirotteli tähtipölyä kirjoitukselleni

Pilvi on käärinyt sateensa ja vienyt sen pois,

sarastus on vetänyt koilliseen hopeajuovan.

Tähti, jota ehkä ei ole, on syttynyt vaalealle pohjalle, myöhästynyt uutinen hämärtää mieleni kysymyksillä.

Luetko sinä tämän runon, sitten kun minua ei enää ole?

Kuulitko äskeisen sateen? Näetkö aamun juovan? Näetkö tähden jota ei ole?

(Eeva-Liisa Manner, Niin vaihtuivat vuoden ajat.)

Heinäkuussa kirjoitan näyttelystä "Ryynäsen Oton puiset naiset", Lieksan ev.lut. seurakunnan tapahtumista, kukista, Simpauttajasta, muistoista, takin tyhjenemisestä ja lopuksi on tietenkin pieni siivu marttailua. 

Näyttelystä Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset" 

Vuonislahden Seurojentalolla on juuri nyt monella tapaa puhutteleva ja tunteita koskettava näyttely.

 Näyttelyyn voi tutustua Simpauttajan kesäteatteri-esitysten yhteydessä. Valikoin tähän näyttelystä ottamistani kuvista kaksi. Yritän vähentää lähdetietoihin pohjautuvia referaattejani (mihin helposti kirjoittaessani tukeudun), ja yritän keskittyä enemmän siihen, millä tavoin kuvailun kohde vaikutti, kuinka puhutteli, liikauttiko jotain mielessä jne.

Näyttelystä Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset"
 

Vuonislahden Seurojentalolla on esillä kesäkuun lopulta heinäkuun 2023 loppuun Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset" -teoksia. Muun muassa musikaalisesti taiteellinen Kauko Niskanen (1936 - 1979) oli Oton esikuvana Simpauttajassa. Esillä on myös valokuvia ja tekstiotteita "Oton" elämästä. Ehkä tuohon aikaan ei ymmärretty erilaisuutta (tai herkkyyttä) senkään vertaa kuin nykyisin. Lainaus 4.7.23 nettisivuilta yle.fi: Otot meillä on edelleen keskuudessamme. Samoin vaikutteille alttiit nuoret miehet, ja keski-ikänsä kanssa kipuilevat aikuiset. Ihmisyydestähän tässä on kyse, siitä Simpauttaja kertoo.

Kiitokset näyttelyn järjestäjille (mm. Pielisen Lumo ja Timoi Munne)!

Kauniit kukat v. 1906 rakennetun Seurojentalon edustalla

Monta traagista tarinaa ja myös erilaiseksi koetulle annettua lisänimeä tulee mieleeni. Niitä kuulin aikoinaan +50 vuotta sitten, ja vielä 90-luvullakin, kun keräsin mm. köllinimiä (lisänimiä) suomen kielen opintojeni yhteydessä. Vuonislahtea en nimestyskohteekseni saanut (kysyin kyllä), sillä se oli jo niin tarkkaan useammankin opiskelijan nimestämä (suosittua aluetta siis!). Sain lähimmän mahdollisen paikkakunnan eli Jaakonvaaran ja Kuoran, ja monta kiinnostavaa tarinaa kuulin sieltäkin nimien keruun ohessa. Muistelen niitä yhä niin mielessäni kuin historiasta kiinnostuneiden kavereittenikin kanssa.  

Seurojentalon pihapiirissä on myös v.1930 pystytetty muistomerkki

Hieman historiatietoa Vuonislahden kylän keskustassa sijaitsevasta v. 1906 rakennetusta Seurojentalosta. Taloa on remontoitu v. 1929 ja v. 2001. Talon rakentajat ovat edellyttäneet runsas sata vuotta sitten, että ohjelman talossa tulee olla arvokasta, sellaista, joka sivistää osallistujia. (Vuonislahden kylän historiaa 2001, s. 132 - 134.) 

Seurojentalo on yhä aktiivisessa käytössä, siinä kokoontuu mm. käsityöpiiri, kulttuuriväki, joogaajat, kuntoilijat ja syksyllä muikkumarkkinoiden aikaan talo täyttyy monipuolisesta toiminnasta. Seurojentalon pihapiirissä on komea v. 1930 pystytetty muistomerkki, johon kuvassa nojaa tämä alle satavuotias, mutta ei yhtä hyväkuntoinen 😉 Muistomerkin edessä on joka kesä kauniita kukkaistutuksia. 

Kokko Lieksan kirkkorannassa juhannuksena 2023
 

Oli tunnelmallista viettää juhannusaaton iltatuokio Lieksan kauniissa kirkossa, laulaa perinteisiä juhannuslauluja, seurata lipunnostoa, katsella joen rantaan sytytettyä kokkoa, nauttia mustikkapiirakkakahvit ja tavata tuttujakin. Pääsin osallistumaan 13.7 myös Vaeltavaan kirkkoon Vuonislahden hautausmaan läheisyydessä olevalla Hiljaisuuden polulla. Kiitokset Lieksan ev.lut. seurakunnalle ja kaikille tapahtumissa myötävaikuttaneille  🙏

Välillä pitää pysähtyä, unohtaa kaikki muu ja nollata ajatukset, neuvoi hyvä ystäväni 💗 

”Aikaansaamisen jalon taidon lisäksi hallitse myös se jalo taito, että jätät asioita tekemättä. Elämänviisaus muodostuu epäolennaisuuksien eliminoimisesta.” (Lin Jutang.)

Valkoinen lumme - kuin upea lootuksen kukka

Säät ovat vaihdelleet tänä kesänä paljonkin. Heinäkuun toinen päivä valkeni sateisena ja mittarissa oli tuolloin vain kymmenkunta astetta.  Ajelimme aamupäivällä Pielisjärven ja Enon rajamailla, ja kun nuo valkoiset kaunokaiset, lumpeenkukat, tupsahtivat maisemaan eräältä lammelta, heti pysähdyttiin ja känny kuvausvalmiuteen.

Olen pitkään toivonut näkeväni näitä kukkia, jotka rinnastan mielessäni lootuksen kukkaan. Lapsuudessani niitä oli mielestäni enemmän, läheisellä Ruoholammellakin. Sen koommin en ole niitä juuri nähnyt – keltaisia ulpukoita kyllä, lähirannassakin. Puhelimella näppäämäni kuvat onnistuivat kohtalaisesti, etenkin kun huomioi epäedullisen sään matalalla roikkuvine maisemaa hämärtävine pilvineen ja tihkusadekuuroineen.

Vedenpinnassa on kuin kaunista kirjoitusta...

Lumpeen symboliikkaa innostuin googlailemaan myös. Lumme on innoittanut niin musiikin, kuvaamataiteen kuin vaikkapa taidelasin luojia. Aasialaisissa kulttuureissa lumpeenkukka symboloi pyhää, kauneutta, valaistumista, rakkautta ja puhtautta. Lisäksi se symboloi muun muassa aurinkoa, sillä lumpeen kukat menevät yöksi nuppuun ja avautuvat jälleen auringon sarastaessa.

Laitoin koneen hakukenttään myös sanan ”lootuskukka”. Mielenihmeet.fi kirjoitti, että lootuskukka on vesililja, jonka juuret ovat syvällä järvien ja lampien mudassa ja lietteessä. Lootuskukka on puhtauden ja kauneuden symboli, joka kykenee nousemaan rämeisestä maasta. Tämä ihmeen kaunis kukka saa alkunsa ja ravintonsa mudasta ja suoalueilta, ja kukkiessaan se kohoaa mudan yläpuolelle. Yöllä tämän kukan terälehdet sulkeutuvat ja näin käy joskus myös synkällä säällä. Lootuskukka symboloi psykologisen kestävyyden voimaa, kykyä muuttaa vastoinkäymiset potentiaaliksi. (mielenihmeet.fi.)

Kaunis kukka-asetelma Joensuun ort. kirkon edustalla kesällä 2023

Ihana ja viisas luonto - opetit jälleen antaen vastauksia, jotka tällä kertaa kertoi valkoinen lumme. Ei anneta periksi, vaan kohotaan nurjien (pikku?)asioiden yläpuolelle. Soisen rämeen keskellä tuntui kuin hyasintin tuoksua ja kukkien puhtaanvalkoisesta kauneudesta kuvissa aavistus. Vedenpinnassa lumpeiden vierellä voi nähdä luonnon piirtämiä kuvioita - mitähän ne kertovatkaan...

Luonnon ihmeistä vielä, että heinäkuun alussa näin pihassamme ensimmäisen kerran siilinkin! Myös sen kohtaamista olen toivonut niin kauan kuin tässä on oltu. Nyt tämä eläinten ystävän toive toteutui: pihassamme asustaa todella suloinen pieni pallero! Kiitos monimuotoisuudessaan ihmeelliselle ja ihanalle luonnolle!

Kaunis kukka-asetelma Joensuun ort. kirkon edustalla kesällä 2022

Sitten vielä toviksi kulttuuriin. Pääsin katsomaan Karelian Marttojen kanssa Simpauttaja-kesäteatteriesitystä 9.7 Vuonislahdessa. Tuore tulkinta Heikki Turusen klassikosta vuodelta 1973 Kai Paavilaisen ohjaamana ja käsikirjoittamana ihastutti, ilahdutti ja loppukohtauksessa liikutti kyyneliin. Sää suosi ja uusi Kukkuteatteri oli päivänäytöksessä 9.7 (kuten monessa muussakin näytöksessä) viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty.

Punasävyinen kukka-asetelma Joensuun ev.lut. kirkon edustalla kesällä 2023

Musiikille, puvustukselle ja lavastukselle iso peukku 👍

Jari Lappalaisen sovittama ja esittämä musiikki tuki esitystä hienosti. Riitta (Riitu) Laakson puvustus oli aitoudessaan ihastuttava samoin lavastus, josta kiitokset Kai Paavilaiselle, Kyösti Nevalaiselle ja Reino Kuivalaiselle.

Rooleista voisi nostaa esille useitakin, mutta tänään / tässä hetkessä huikeimpaan roolisuoritukseen mielestäni ylsi joustavasti eri rooleihin muuntautunut Katja Tarvainen. Impan eli Aleksi Parviaisen tulkinta ihastutti, sekä tietenkin Juuli (Kaija Öystilä) ja Simpauttaja (Tapio Kärkkäinen). Mieleeni jäi myös niin Pirtamon vanhan isännän kuin Ruottalankin rooleissa vaikuttanut Hannu Turpeinen. Ja toki monia muita.

Värikäs kukka-asetelma Joensuun ev.lut. kirkon edustalla kesällä kerran

Teatteriin mennessäni toivoin saavani ymmärrystä siitä, miksi jotkut tuttuni ovat kertoneet, että he nauroivat makeasti esityksen huumorille, ja toiset taas kertoivat itkeneensä traagisuutta - - katharsistako? Tämän määritelmän mukaanhan ihminen itkee kulttuuriesityksiä seuratessaan omia sisimpään ehkä syvällekin painuneita surujaan.  Niin kävi itsellenikin, nauroin ja itkin. Roolihahmoista löysi varsin helposti itseäänkin, tai ainakin piirteitä, jotain. Katkeran Hilpankin löytää sieltä ja täältä…

Esityksen kirosanoista on useampi tuttuni maininnut, että ne olivat liian ronskeja, kun katsomossa oli lapsiakin. Mielestäni vanhemmat voisivat harkita, tuovatko pikkulapsiansa seuraamaan aikuisille suunnattua teatteria. Vaikka muuten olen vanhemmiten tullut kai konservatiivisemmaksi, tässä kohtaa lienen liberaali, sillä minua eivät kirosanat haitanneet (vaikka en niistä tavallisessa kielenkäytössä välitäkään). Sellaista sananrieskaahan se oli elettäessä näillä selkosilla 1970-luvulla. Realistista kuvausta, sanoisin. 

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Kun takki on tyhjentynyt remontti- ym. asioiden lomassa, katselen välillä mm. fb:n antamia muistoja, jotta ajatukset suuntautuisivat muualle. Kulttuuri toimii myös mm. erinomaisena pään nollaajana, joskin kulttuuria on tänä kesänä kohdallani ollut vähemmän. 

Onneksi kuitenkin toinenkin kesäteatteri on nyt varattu: 20.7 Jaska Utran teatterissa. Tämä kesä on ollut kyllä muutenkin erilainen kuin muut kesät, ja huomasin nyt, että esim. uin vasta eilen 15.7 mökkirannassamme ensimmäistä kertaa tänä kesänä 😮 Tuskin koskaan aiemmin se on jäänyt näin pitkälle kesään.

Valkoinen pioni Joensuun ev.lut. kirkon vierellä heinäkuussa 2023

Lopuksi menneitä muistellen ja palautuen tähän hetkeen. Monenlaisia tapahtumia on ollut näköjään kesäkuun viimeisenä päivänäkin, kun katselee aikaa taaksepäin. Tässä peilausta muutamien FB:n antamien muistojen ohessa:

Olimme Petroskoissa kuoro-matkalla 30.6.2019 ja olin Nelimarkan näyttelyssä 30.6.2015 Joensuun Taidemuseo Onnissa. Koska tänä kesänä kulttuuri ja muukin vastaava harrastus on vähemmällä, muistot ovat entistäkin arvokkaampia. Em. Niskasen taidenäyttely ja Simpauttaja-kesäteatteri onneksi kuitenkin kuuluivat kesääni ja Jaskakin on tulossa. Eri remontit (hammas- ja asuntoremontti) vievät näköjään ennakoitua enemmän voimia, vaikka niitä ei itse konkreettisesti suorittaisikaan. Ja toisaalta harvahampaana ei ole niin kovin paljoa huvittanut liikkuakaan. 

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Päivö-myrsky riehui Pieliskylien tienoilla 30.6.2020. Ko. päivitykseni mukaan illansuussa oli jo noin 500 alueen taloutta ilman sähköä, puita kaatui ryskyen jne. Nyt on ollut vain pieniä ukkosesta johtuneita sähkökatkoja. Hyvä että olemme siinä suhteessa päässeet vähemmällä 🙏

30.6.2018 oltiin Riitan ja Osmon kanssa Kolilla merkkivuotta juhlistamassa. Toivon että jatkossa jää enemmän aikaa myös ystävien tapaamisiin ja pieneen kotimaan matkailuun - ja näin erityisesti kesällä.  

Kuva Simpauttaja-kesäteatteriesityksen loppukiitoksista 9.7 Vuonislahdessa

Tukkoon mennen tiskialtaan aukaisua mökillä 30.6.2016 marttojen ohjeiden mukaan merisuolan ja kuuman veden avulla – avautui ilman ”kodinputkimiestä”! 

30.6.2012 olin osallistunut Vuonislahden marttojen riisipyörötalkoisiin. Marttailu ei liene kohdallani koskaan täysin ja kokonaan tauolla, mutta nyt kuitenkin etenen siinäkin minimillä.

Karaokelaitteetkin oli teknisempi osapuoli ostanut meille  30.6.2017  -  pitäisikin muistaa käyttää… Oi rakas lauluharrastukseni, kuinkahan sen käyneenkään? Hampaan tilanne ratkaisee… Seuraava hammaslääkärikäynti tekijöiden lomista ym. johtuen on nimittäin vasta syyskuun alussa.

Kaupungin ja seurakunnan kukkaistutuksista saa iloa tällainenkin, jonka peukalo ei juuri viherrä...

Tämä kesä menee siis mutkat suoristaen: hammas- ja asuntoremontit ja raivailut vievät näköjään voimia – vaikka sitä kaikkea itse ei tekisikään. Huomaan entistä selvemmin, että en todellakaan ole enää nuori, vaikka ikääntymisensä välillä unohtaisikin. Itse asiassa inhoan sanontaa: ikä on vain numeroita. Ikä on toki MYÖS numeroita, mutta se on lisäksi paljon muuta, minkä esim. jokainen kuusi tai seitsemän kymppiä täyttänyt varmaan tietääkin. 

Seuraava hammaslääkäri on tosiaankin vasta syyskuussa, kesälomat vaikuttavat. Mutta koetan olla harmittelematta asiaa, jolle en voi mitään. En toisaalta ehdi/jaksa nyt kysellä eri yksityisiltä hammaslääkäreiltä, ehtisikö joku etenemään nopeammalla aikataululla. Kesälomat vaikuttavat todennäköisesti muuallakin. 

Pinkit kukat seurakunnan istutuksissa

Voimia vie myös tuo loppumattomalta tuntuva raivailu ymv. Nyt huomaan senkin entistä selvemmin, kuinka kaikki voimat on taannoisina vuosina menneet ihan muuhun (ansiotyöhön tietysti pääasiassa), sillä mihinkään tällaiseen ei ole tullut ilmeisesti aiemmin juurikaan panostettua. En todellakaan ihmettele sitä, että havaintojeni mukaan erittäin moni eläkeläinen käyttää aikaansa erilaisiin kuolinsiivouksiin (en kylläkään pidä tuosta sanonnasta), tulisiko sanoa pikemminkin: elämänsiivouksiin. Kaikenlaista tavaraa ja vaatetta on kertynyt ERITTÄIN paljon vuosikymmenten varrella kellareihin, vintteihin, komeroihin – joka paikkaan.

Hehkuvan punainen kukka Joensuun ort. kirkon edustalla

Marttailuosioni lopuksi: Pakastimen sisältöä katseltiin nyt sillä silmällä, mitä voisi käyttää esim. wokkeihin tai smoothieihin. Ja olihan siellä mm. ihanien Savon sukulaisten lahjoittamia tyrnejä ja lehtikaalia, mustikoita pari rasiaa ja maakellarissa on vielä hieman puolukkasurvostakin. Tattikastiketta voisikin tehdä uusien perunoiden särpimeksi. Kaikki säilötty siis käyttöön NYT, tuunattuina tai siltään! 

Marttailussa tärkeään kestävään kehitykseen liittyy sekin, että paikkakunnallamme on avattu poistotekstiilinkierrätyspiste ja kaupungilla on nykyään myös kierrätyskeskus Kiertämö, minkä tuotto menee hyvään tarkoitukseen. He kävivät hakemassa meiltäkin huonekaluja. Katsoivat että huonekalut (mm. sängyt ja lipasto) olivat puuta ja hyväkuntoisia. Lastulevykalusteita ei kuulemma oteta (ne eivät ilm. kierrä). Hyvä asia, ettei kuormiteta kaatopaikkoja, vaan käyttökelpoinen tavara/tekstiili menee kiertoon. Lisäksi nyt tuntuu olevan oikea hetki laittaa mm. vanhoja kuluneita liinavaatteita tekstiilinkeräykseen. Sinne saa olla rikkinäistäkin, mutta on oltava tietenkin puhdasta.  

Tämän puutarhurin pihassa on suloinen luonnon hoitama sekamelska: esim. tässä ruskoliljat, akileijat, esikot ja pari muuta sikinsokin, kaikkien nimeä en tiedä...

Lopuksi ihailemani runoilijan kannustavat sanat: Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. (Eeva Kilpi.)

Jotain hyvää jokaiselle keskikesän hetkiin 💖💚💖

Hammasremonttia, politiikan taustaseurailua ja marttailua

Hiljaisuuden polulla (seuraava kuva) eräässä taulussa oli tässäkin ajassa ajankohtaiset sanat: - - Sovinnossa meidän suo maata rakentaa / että jokaiselle se kodin tarjoaa - -

Kiitos Raija-Elinalle, Lieksan ev.lut. seurakunnalle ja kauniille vuonislahtelaiselle luonnolle puhuttelevista hiljentymishetkistä polun varrella 🙏

Tällä kertaa kirjoitan hammasremontistani ja mm. siihen liittyvistä yksityisistä sote-palveluistakin. Vanhemmiten on politiikan taustaseurailu - arvot ja arvostukset - alkanut kiinnostaa näköjään yhä enemmän, ja siitä siis tälläkin kertaa. Lopuksi vakiintunut marttailuosioni ajankohtaisin teemoin. Kuvat ovat matkani varrelta kuluneen kuukauden ajalta.

Ensimmäinen kuva (edellä) on Vuonislahden hautausmaan viereltä lähtevältä Hiljaisuuden polulta. Istahdin penkille, ja kuuntelin, kun käki kukkui pitkälti toistakymmentä kertaa. Jospa vuosia olisikin vielä niin monta 🙏

Polun varrella olevissa tauluissa on otteita mm. lempirunoilijaltani Anna-Mari Kaskiselta.

Ensimmäinen kuva (edellä) on Vuonislahden hautausmaan viereltä lähtevältä Hiljaisuuden polulta. Istahdin penkille, ja kuuntelin, kun käki kukkui pitkälti toistakymmentä kertaa. Jospa vuosia olisikin vielä niin monta 🙏

Lehmon puutarhalta löytyi vielä myös ihanasti tuoksuvia orvokkiamppeleita 💜💛💚

Kesäkuun alkupuolella alkoi nyt sitten se hammasremonttini, jota olen (pelosta vai mistä lie) pitkittänyt jo liikaakin, runsaan vuoden ainakin. Jännitti kyllä, eikä ihan vähän. Etuhampaasta on juuri haljennut ja se piti poistaa. Muuten poisto sujui hyvin, mutta poistetun hampaan kohta vuoti paljon useamman tunnin ajan, onhan käytössäni nk. verenohennuslääke. Etuhampaani on nyt sitten poistettu ja ei tuo tunnukaan niin hirveältä kuin etukäteen luulin. Ihminen TOTTUU kai mihin vain. Ns. tilapäistä varahammasta puuttuvan paikalle ei ehdotettu, kuten taannoisina työaikoinani, jolloin kohdallani oli jokseenkin sama tilanne. En tiedä, olisiko sitä pitänyt vaatia. Implantti maksaa yksityisellä 3000 e, josta kelakorvaus 57 e. 

Olen asennoitunut niin, että sen pystynee maksamaan työaikoina pahan päivän varalle jemmaamistani säästöistä, mutta jos viereisen siltahammasrakennelman joutuu syystä taikka toisesta uusimaan, lasku nousee n. 7000:een. Se on jo kipurajoilla, vaikka kuinka säästäväistä elämää eläisi. Jotkut tutut ovat sanoneet, että he eivät kyllä maksaisi tuota kolmea tonniakaan, sillä julkinen hammashoito edullisine omavastuineen on kaikkia varten. En tiedä, ovatko he saaneet lähetteet tuon kaltaisiin  erikoishammashoitoihin julkiselle, mutta itse en saanut sinne ko. lähetettä, kysyin kylläkin. Hienoa tietenkin heidän kannaltaan, jos he sen(kin) hoidon saavat julkiselta pienellä omavastuulla, mutta se yhdenvertaisuus... Tästä kaikesta kirjoitin täällä aiemminkin, mm. toukokuussa.

Valkoisen syreenivanhuksen runsaat kukinnot juuri nyt 19.6.23 💖 

Suunnittelukäynti yksityisellä hammaslääkärillä on heinäkuun puolella, sen jälkeen katsotaan jatko, aletaanko siihen tehdä siltaa vai implanttia. Toki harmittaa se, jos en voi jatkaa lauluharrastustani syksyllä. Tuo hampaattomuus voi nimittäin jatkua pitkäänkin, ehkä ainakin puoli vuotta tai jotain, jos keinoluuta kasvatetaan jne. Olen huomannut, että jo puhuminenkin on jotenkin "suhisevaa" nyt kun etuhammas puuttuu, ja laulamista (tunneilla tai kuorossa) en tällaisena oikein osaa kuvitella. Mutta mennessä näkee... Ja siihenkin kai tottuu, jos/kun viikkorytmistä puuttuvat lauluharrastukset.

Koska emme voi muuttaa

todellisuutta, katsokaamme

sitä toisin silmin (Niko Kazantzakis).

Kuvasin Mikkelin tuomiokirkon sisänäkymiä 23.5, kun olimme JoenVolin kiltalaisten kanssa Mikkelissä. Tapasimme Mikkelissä paikallista ja kuopiolaista liikuntaväkeä. Peukku kaikenikäisille liikkujille 👍

Sitten hieman kestoaiheestani, politiikan taustaseurailusta. Muun muassa A-studiossa 14.6.23 sanottiin, että julkisen talouden sopeuttamis-/tervehdyttämistarve on hallituksen ykköstavoite ja työllistyminen on parasta sosiaaliturvaa. Monenlaisia mielipiteitä risteilee tästäkin aihepiiristä mm. netin keskustelupalstoilla. Jos tiivistäen ilmaisee, moni näkee näissä tavoitteissa hyvää, joskaan kaikki ei miellytä. Demokratia (kansa) on kuitenkin puhunut ja saanut haluamansa päättäjät. Radiossa puhutaan juuri esim. vahvempien alkoholijuomien tuomisesta ruokakauppoihin. Sitä hieman ihmettelen, onhan soten kuluista jo nyt huomattava määrä tavalla tai toisella kytköksissä alkoholin kulutukseen. Ohjautuuko väki näin ravintoloista kotiin alkoholin äärelle? 

Siitä puolestaan ilahduin, kun uudet ministerit S.E ja A-M.H sanoivat, että kouluissa pitäisi nostaa kunniaan lasten ja nuorten liikunta sekä perustaitojen (lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen) oppiminen. Kännykät pois käsistä ja tilalle kirja, A-M.H sanoi. Tästä olen samaa mieltä. Jo tavallinen arkijärki sanoo, ettei se voi olla pitkällä tähtäimellä hyvä, jos perustaidot ja mm. sosiaaliset taidot jäävät oppimatta kännykkää selatessa jo päiväkoti-ikäisestä alkaen. Lihavuus ja niin henkiset kuin fyysisetkin terveysvaivat lisääntyvät. Toisaalta kasvatusvastuu ei voi olla vain päiväkodeilla ja kouluilla, vaan enemmän vanhemmilla. Jotkut keskustelijat sanoivat vaalien alla, että esim. vaadittu ja vaalittu yhteiskunnan vastuu lasten kasvatuksesta taitaa olla niin pyhä aihe, ettei siihen kukaan uskalla tarttua, ja avuksi ehdotetaan kerta kerran jälkeen esim. lapsilisien korotusta. Vaikeita aiheita? Sen voinee kai ainakin sanoa, että asenneilmapiiri muuttuu ilmeisesti  erittäin hitaasti.

Lemmikit, lemmikkini, kasvavat erityisen hyvin tänä kesänä 💙

Sote-asiat kiinnostavat luonnollisestikin eläkeläistä. Somessa esim. yksityisistä hammaslääkäripalveluista kirjoittaneista osa on kanssani samassa tilanteessa, että yksityistä palvelua pitää käyttää hoitoa saadakseen. Heidän kanssaan olemme todenneet, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin säästää muusta kulutuksestamme. Pitää supistaa esimerkiksi matkustelua tai jotakin muuta ei niin välttämätöntä kuluerää. Jostakin muusta kulutuksesta on tingittävä, jos esim. yksityistä palvelua käyttää. Huomaan toistavani, että ihminen tottuu, olen sen pitkän elämäni aikana useinkin huomannut.

Sotepalveluihin tulee jatkossa todennäköisesti enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät. Toivon, että kelakorvaukset yksityisellä puolella muuttuisivat suuremmiksi uuden hallituksen myötä. Ne poistettiin vuoden 2023 alusta lähes kokonaan, tai ovat tätänykyä hyvin pienet, kuten esim. tuo 57 e kolmen tonnin hammaslääkärilaskusta.

Itse itsensä siementänyt violetti syreeni rannalla 💜

Hallitusneuvottelut jatkuivat kaikkiaan seitsemän viikkoa ja hallitus muodostui juhannukseen mennessä. Sote-puolella on ollut jo pidempään monenlaisia haasteita, mistä on ollut mediassa paljonkin. Ainoa mikä varmaa on, että muutoksia tulee aiempaan. Raskasta koronavuosien laskua ilmiselvästi maksetaan yhä. Jotenkin aina korvaan särähtää, kun kuulee sanottavan, että minä kyllä pysyisin tämän ja tämän(kin?) hoitoni itsekin maksamaan, mutta PERIAATTEESSA vaadin sen julkiselta. Kattavan palvelun saanut on tottunut siihen taloudellisesti parempina aikoina. Suhteellisen hyvin toimeentulevat pystynevät palveluista itsekin (jotain?) maksamaan, ainakin suurempia omavastuita.

Pääsin 27.5 sydänyhteisön väen kanssa kimppakyydein Illuusiotetteri Taikavuorelle Nilsiään. Raija Ollilan ottamassa kuvassa kanssani oleva Jorma Airaksinen (s. 1942 Paltamossa) on suomalainen taikuri, ja serkkuni kertoi, että hän on Enon Airaksisten sukuhaaraa; joten ehkäpä olemme hänen kanssaan ukkini kautta etäistä sukuakin 😍

 

Toisaalta ihminen tottuu siihenkin, jos esim. on otettava vastaan työ, joka ei aivan sitä omaa koulutusta vastaisi, tai ei tunnu toivotuimmalta. Maailma on tietysti muuttunut, mutta kaikki vanha ei mielestäni ole huonoa tai kaikki uusi hyvää. Nuoruudessani työstä kieltäytyminen ei ollut vaihtoehto, jos oli terve ja työhön kykenevä. Kieltäytyminen oli lähinnä noloa tai jopa häpeä. Läheskään aina ne ensimmäiset työpaikat eivät olleet omaa koulutusta vastaavia, ja teimme sitä työtä, mitä tarjolla oli.  Kaikkeen työhön ei ainakaan tuolloin tarvittu erikoiskoulutusta. Nyt on lisäksi myös työvoimapula. Kohtaanto-ongelmasta puhutaan, mutta toivottavasti sille tehdään jotain. Helposti ratkaistava asia se ei tietenkään ole, mutta varmasti todella tärkeä, jotta työpaikkoihin saadaan tekijät. Vaalien alla jotkut puhuivat kansalaispalkasta ratkaisuna, siihen ratkaisuun on vaikeaa uskoa.

Kuvasin auringon heijasteen hämärän lavan tanssijalkojen hiomalta lattialta.

Kaunis ja idealistinen on se ajatus, että kaikki palvelut kaikille joko ilmaiseksi tai pienellä omavastuulla. Mutta jotta ei menisi kärjistelyksi, näinä aikoina on pohdittu paljon sitäkin, onko esim. kaikenkattavat sotepalvelut mahdollisia, kun esim. kasvava vanhusväestö tarvitsee enemmän. Rajallisia resursseja on silloin suunnattava heikoimmassa asemassa oleville, esim. vanhusten hoivaan tai kiireelliseen lastensuojelutyöhön. Työhön kykenevien työikäisten paikka on työelämässä tai opiskelemassa. Kaikki lienevät samaa mieltä, että se myös kiinnittää ja osallistaa muuhun yhteiskuntaan ja ehkäisee syrjäytymistä.

Hoitoalan työntekijäpula on pahentunut, ja siitäkin ollaan yhtä mieltä, että palkkausta ja myös työoloja on parannettava. Uutisia lukiessa on tullut mieleen, onko esim. subjektiivinen päivähoito-oikeus nykyään jo niin kaikenkattava, että esim. kiireelliseen lastensuojelutyöhön ei enää riitä resursseja. Vaikka idealistinen lienee ajatus, että kaikki saavat kaiken palvelun yhteiskunnalta, palveluiden maksaja pitää kuitenkin olla ja kuinka silloin, kun rahat eivät riitä. Enemmistö eri tahojen keskustelijoista näyttää tiedostavan, että jostain se raha on otettava. Lisää velkaako?

Mifu- ja härkistuotteista saa hyvää särvintä kasvisten ja kauran/ohran oheen. Lihan syömisestä olemme luopuneet jo vuosia sitten, ja kanaa tai kalkkunaakin vain satunnaisesti, lähinnä leikkeleenä.

Sotepalveluista vielä. Vaikeaa tietää, liioittelevatko jotkut (puoleen tai toiseen?) palveluiden saannin kokemuksiaan esim. somessa. Jos esim. kattavien julkisten palvelujen saajien kuvaukset ovat tosia/realistisia, silloin heidän voi olla vieläkin vaikeampaa totuttautua sellaiseen käytäntöön, jossa ne palvelut supistuvat, mihin he ovat tottuneet. Kaikki varmasti toivovat, että työllisyys kasvaa, ja työnteko myös muuttuu kannustavammaksi/kannattavammaksi, jotta hyvinvointia voidaan jakaa ja huolehtia kaikista. 

Myönnän, että olen iloinen siitä, että työn arvostus näyttää olevan kasvussa samoin kuin yrittäjyyden tukeminen. Kuuntelin äskettäin ajankohtaisohjelmaa, ja siellä painotettiin, että työkykyisen ja työikäisen pitää ottaa tarjottu työ vastaan, jos hän sitä pystyy tekemään. Jos ko. työ ei heti tue sitä toivotuinta uraa, niin jospa seuraava tai jokin seuraavista jo niin olisi. Jos kuvittelen itseni työnantajaksi, minua ilahduttaisi enemmän CV, jossa on monenlaisia töitä vaikka pätkinäkin, kuin jos niiden paikalla olisi työttömyysjaksoja, jotka johtuvat esim. siitä, ettei juuri sitä omaa koulutusta vastaavaa työtä ollut tarjolla. Kaikki työ on arvokasta. Tuskin monikaan kritisoi heitä, jotka jäävät kotiin silloin, kun työstä saatu palkka on niin pieni, että sosiaaliturva on esim. suunnilleen sama kuin työstä saatu palkka, tai toisinaan on jopa pienempi. Päättäjillä riittää siis työtä – ja uudistuksiakin tarvitaan. 

Positiivarit kirjoitti 2.6.2023: "Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin, ja jos jokainen tekee jotakin, kaikki tulee tehdyksi."

Positiivareilla oli 6.6 myös seuraava varsin puhutteleva aforismi:

Parempi on viikatteen

katketa niitossa

kuin joutilaana

ruostua ruohikossa (Kögel).

Kasvispohjaisesta Muu-jauhiksesta kastiketta paprikan ja herneiden kera, joukkoon purkillinen kaurakermaa. Oheen uudet perunat.  Perennapenkin viereltä muutamia vuohenputken ja voikukan lehtiä salaatiksi 😋

Muitakin huolenaiheita on. Eläkeläisen(kin) elämään kuuluu mm. opiskelu. Se on paitsi mukavaa ja virkistävää, se auttaa osaltaan myös pitämään terveyttä yllä. Miellän sen jopa osaksi omahoitoa. Olen siis miettinyt myös vapaan kansansivistystyön tulevaisuutta: nousevatko kurssien hinnat esim. kansalaisopistoilla niin, etteivät ne virkistävät ja voimaannuttavat kurssit ole enää kaikkien saatavissa? Jatkuvatko musiikin, liikunnan, käsitöiden ja kielten opiskelu ja monta muuta? Entä esim. Siviksen tukemat vertaistuelliset hyvinvointi- ja terveysluentomme Sydänpiirillä tai TSL:n tarjoamat virkistävät retket ja kulttuuritapahtumat pienine omavastuineen?

Aikuisopintotuen leikkaukset myös puhuttavat. Se hieman yllättikin, koska osaavia tekijöitä tarvitaan avoinna oleviin työpaikkoihin. Jossain määrin on pulmalliseksi on kai koettu sekin, että osa opiskelee useita tutkintoja (lähes) peräkkäin, eikä väliin silloin juurikaan mahdu työelämäjaksoja. Jos olisin päättäjä, panostaisin varmaankin vielä enemmän ns. täsmäkoulutukseen, eli lisää koulutusta niille aloille, missä on työvoimapulaa. Joillakin aloilla ei nykyään ole enää avoinna työpaikkoja, tai ne ovat selkeästi vähenemässä, joten niiden koulutuksiin yhteiskunnan tuki voisi olla niukempaakin. Ainahan kaikki opiskelu tietenkin on hyväksi, ja on kehittävää, mutta nk. harrastusluotoisissa opinnoissa yhteiskunnan rahoittama opintotuki voisi kai olla pienempikin 😗

Nopea kasviswokki parsakaalista, Mifusta, kauraruokakermasta ja kaura/riisisekoituksesta

Kesäkuun puolivälistä alkaen ollaan pääasiassa maalla, kaupungissa välillä pyykinpesureissuilla ja hammaslääkärissä. Erinäiset projektit etenevät näköjään kesäenergian siivittäminä, myös remontin arvioija kävi. On hyvä ja luotettava firma, ammattilaiset tekemässä. Kun huomioi myös sen, että takuut ovat kunnossa ja työnantajan velvollisuudet hoidettu, uskon että työ tulee pitkällä tähtäimellä edullisemmaksikin.

Tätä turhankin pitkään eri asioita harkitsevaa puhutteli tämä: Sanomisen ja tekemisen välillä on moni kenkäpari kulunut (Positiivarit 13.6.23).

Lopuksi vielä pari sanaa eräästä kesäkaudella aktivoituneesta liikuntaharrastuksestani. Iso peukku liikunnalle, musiikille, upeat soittolistat laatineelle sekä tanssikavereille 👍 Vuonislahden lavalla soi viimeksi mm. Imagine (1971), Crocodile Rock (1972) ja monta muuta ihanaa ja monella tavalla LIIKUTTAVAA nostalgista seitkytluvun biisiä. Tunsin laittaneeni rahaa hyvinvointipankkiin mukavassa seurassa tanssiessani. Kotimatka sujui mummopyöräillen seitkytluvun tanssihameen helmoja varjellen, etteivät sotkeentuisi pyörän pinnojen väliin. Mietiskelin, myydäänköhän jossain vielä nk. hameverkkoja polkupyöriin? 😎

Kalaisa perunasalaatti vihanneslisällä oli kokonainen ateria

Marttailuosio: nyt ovat kotimaiset kasvikset ja juurekset edullisimmillaan, maukkaimmillaan ja ravintorikkaimmillaan. Linssi- ja härkismuhennokseen lisäksi kurkkua ja tomaattia ja vakioevästäni porkkanaa. Hyvin nälkä lähtee. Esim. Martta-tapaamisissa ja satunnaisissa juhlissa nautin siitä, mitä pöydässä on. Aamupalalla puuron kanssa on yleensä reilu satsi pakastemarjoja tai puolukkasurvosta. Pussitetut vihannessalaatit ovat kiireisen pelastus, joukkoon pikarillinen pikkutomaattia ja kurkkua paloina + jokin hyvä salaatinkastike. Vuohenputken lehtisilppua tietenkin joka aterialla, nythän on niiden paras kausi.

Loput viimevuotiset raparperit pakastimesta keiteltiin hilloksi sokerin, kanelin, vaniljan ja sitruunatilkan kanssa. Väriksi laitoin maakellariin säilöttyä puolukkaa. Maukasta mm. maustamattoman jugurtin kanssa 😋

Hyvää, edullista ja helppotekoista hellepäivien ja parhaan perunakauden ruokaa ovat mielestäni erilaiset perunasalaatit. Helppotekoinen perunasalaatti: keitetyt kotimaiset uudet perunat paloitellaan kuutioiksi, mausteeksi tilliä, kalamaustetta, ruohosipulia ja sitruunaa. Joukkoon voi sekoitella vaikka kotimaista lohta (tällä salaatilla on korvattu kokonainen ateria). Jos olisi ollut kaprista, olisin Peten vinkkaamana laittanut sitäkin. Koristeiksi moniin ruokiin käy vuohenputken lehdet, ja jos kukkia haluaa käyttää, vaikka orvokit tai horsman kukat. Tykkään paljon perunasta, ja perunasalaatteja voi varioida monella tapaa maun, ruokarajoitteiden ja myös sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan. 

Ylistys kotimaiselle perunalle - porkkanaa ja muita oman maan kasvattamia juureksia ja vihanneksia unohtamatta 👍 😋

Hyvää sydänsuven ja mittumaarin aikaa 🌸🌺🌻🌼

Eläkeläisen kiireitä ja muuta ajankohtaista

Sinivuokko huusi näin: Katsokaa myös tännepäin! Siniseksi metsän teen, iloiseksi pientareen. (Anna-Mari Kaskinen)

Toukokuun blogissani on kevään luontohavainnoista, kulttuuririennoista, eläkeläisen kiireistä, marttailusta ja päivän politiikastakin siltä osin kuin se omaakin eloani lähemmältä liippaa. Nyt lempivuodenaikanani koetan viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, ja kuuntelen lintuja ja mitä moninaisimpia kurnutuksia ja molskahduksia rannasta. Kuluneena viikonloppuna näin rannassa jo kolme rentukkaakin.  Katiskalla olemme saaneet muutaman pulskan ahvenenkin. 

Kuulin helatorstain viikolla myös käen kukkuvan ekan kerran tänä keväänä, se kukkui mulle vielä toistakymmentä vuotta; uskomuksen mukaanhan ensimmäinen käenkukunta kunakin keväänä ilmoittaa jäljellä olevien elinvuosein määrän. Uskokoon ken tahtoo 😉 Tarkkaa lukua en tällä kertaa saanut, sillä kyläkaveri toi samaan aikaan komean kuhan, mikä laitettiin fileiksi ja sähkösavustimeen. Helppoa. Taitava ja viitseliäs kokki olisi loihtinut tuosta upeasta kalasta vaikka mitä, mutta meillä näin.

Valkovuokko huokaisi: Minä tulin viimeksi. Värejä ei riittänyt. Silti olen riittänyt. (Anna-Mari Kaskinen.) 

Helatorstain viikolla jo lounastimmekin ulkona rannalla. Jälleen kerran sen huomasi, että todentotta: kun lähtee ulos syömään, siinä on juhlan tuntua! Ympärillä oli uskomaton runsaus: pihlajassa ja koivussa jo silloin mitä suloisimmat pikkulehdet, kaikki kuusi valkovuokkoani kukkivat (kuva edellä), raparperi kasvaa, vajan taakse istutetut pääsiäisnarsissit kukkivat vielä, omalta pikkutontilta sai monenlaisia villiyrttejä salaatiksi. Pyrin poimimaan kevätkesällä aina tilaisuuden tullen ruokaani villiyrttejä: lähinnä vuohenputkea, voikukkaa, horsmaa, suolaheinää ja poimulehteä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin käsitellä, huuhtoa vain. Nokkonen vaatii ryöppäyksen. Oma suosikkini on vuohenputki: vuohenputken pienet supussa olevat porkkanan makuiset lehdet sopivat mm. salaatteihin ja persiljan tapaan koristeeksikin annosten oheen. Teeaineksiksi keräilin koivun ja pihlajan lehtiä ja mustikan lehtiä. 

Viherpeukaloni taitaa olla äärimmäisen haaleanvihreä, mutta mitä välii, voikukkia ja muita villiyrttejä kasvaa varmasti vaikka en kylväkään 😄

Hyvää viikonloppua Aale Tynnin Puutarhurin laulun otteen myötä:

"Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti

ja vaikka et kylväkään. - -"

Iloisesti villiintyneet keltavuokot kaupunkikodin takapihalla

Onneksi osaat nauttia kaikesta tästä, kaveri kommentoi. Uskon että kyse on pitkälti siitä, että silloin osaa nauttia, kun se riittää mitä on. Ei kaipaa tai havittele enempää tai muuta. On mielenkiintoista seurata luonnonilmiöitä, vaikkapa keltaista perhosta keltaisessa kukassa, leppäkerttua tai sudenkorennon lentoa. Kuunnella luonnon ääniä. Tunnustella luonnon tuoksuja. Tyytyä luonnon yrttien makuun oman kasvimaan makujen sijaan jne. Niin paljon kuin arvostankin heitä, jotka kasvattavat ruokaansa mm. kasvimailla, olen (jo lapsuudessa ja nuoruudessa kitkemiskiintiöni täyttäneenä) iloinen, ettei minun tarvitse. On tietenkin mukavaa kuunnella toisten ahkeroinnista palstoillaan, mutta syyllisyyttä osallistumattomuudestani en tahdo tuntea. Luin jostain, että elämänolosuhteet eivät muodostu vain teoista, vaan mitä suurimmassa määrin myös ajatuksista ja tietysti asenteestakin. Jos ilmaisee jatkuvasti tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä tai jopa katkeruutta, siihen kyllä löytyy silloin yhä enemmän syitäkin.

Jonain joutilaana päivänä aurinkoisella seinustalla istuessani ja järven kimalteita katsellessani luin Anu V:n some-päivityksestä: "Tämä mökki ei ole työleiri, vaan ajatuspaja ilman määrällisiä tai laadullisia tavoitteita". Hän sen osuvasti sanoi, juuri niin se on meilläkin – ei ole työleiriä ainakaan.

Rentukat Noljakan lintutornin reitin varrella

Alkukesän havainnoista kulttuuriin. Ooppera ja baletti saapuivat Joensuuhun 13.5.2023! Oopperatalon väki jalkautui ennen näkemättömälle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä areenakiertueella 270 hengen taiteilija- ja tuotantokokoonpano liikkui ympäri Suomen hiilineutraalisti raiteita pitkin. Meidän Joensuun Areenallammekin oli nähtävässä oopperan ja baletin parhaimpia paloja rakastetuimmista aarioista taiturillisiin kaksintansseihin. Upeat laulusolisti- ja kuorokohtaukset olivat niin tunteita koskettavia, että mm. Yön kuningattaren aaria tai Sibeliuksen Finlandia soivat mielessä vielä useita päiviä esityksen jälkeenkin.

Pääsiäisnarsissit saivat uuden elämän mökillä metsikössä 🌼

Minäkin olen näemmä aktivoitunut matkusteluun, sillä viikolla 21 olen jo toista kertaa vähälle aikaa Mikkelissä, tällä kertaa päivän bussimatkalla JoenVolin kiltalaisten kanssa. Lauantaina 27.5 päästään seuraamaan Joensuun ja Kuopion sydänyhteisöjen kanssa tilausnäytöstä Illuusioteatteri Taikavuoressa Nilsiässä. 

Taikavuoren nettisivuilla kerrotaan, että Illuusioteatteri Taikavuori on saanut Nilsiän kaupungin kulttuuripalkinnon v. 2011 ja Jorma Airaksinen sai Solmu Mäkelän elämäntyöpalkinnon v. 2018. Jorma Airaksinen on toiminut ammattitaikurina 60 vuotta ja vaimonsa Aino Airaksisen kanssa 50 v. Molemmat ovat saaneet Opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen. He ovat esiintyneet televisiossa useissa eri maissa ja neljä vuotta yhtäjaksoisesti Euroopan parhaissa esiintymispaikoissa (1979–1983). Illuusioteatteri Taikavuori on esittänyt näytöstä "Tuhat ja yksi ihmettä" yhtäjaksoisesti jo yli 18 vuotta, ja siitä koostuu yli 700 näytöstä! Menestys jatkuu 👍 (Lähde: taikavuori.fi.)

Ulkona ruokailussa on juhlan tuntua! Lautasella perunaa, porkkanaa, kasviksia ja Mifu-kantarellikastiketta 😋

Kulttuuririennoista kirjallisuuteen. Toukokuun kirjallisuuspiirissämme oli Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021). Tässä elämäkerrallisessa teoksessa Siamäk pohti, kuinka samassa tilanteessa eri ihmiset voivatkin toimia niin täysin eri tavoilla, esim. sodassa valtaa saadessaan toinen tappaa, toinen auttaa. Rauhan oloissakin monet kulttuurisidonnaiset asiat ovat pitkälti yksilöllisiä. 

Kirjailija palaa vielä loppusivuilla pohtimaan, miksi suhtaudumme samoihin asioihin niin eri tavoin, ja tämä oli jäänyt hänelle ikuiseksi arvoitukseksi. Jotkut laittavat itsensä likoon toisten puolesta niin sodassa kuin vaikkapa työelämässäkin. Toiset ovat samassa tilanteessa (esim. sotavangin kohdalla) valmiit surmaamaan, toiset suojaamaan. Omastakin elämästä vuosikymmenten varrelta tulee mieleen tilanteita, joissa elämä toi eteen ihmisen hahmoisen enkelin juuri siihen oikeaan aikaan ja paikkaan (Siamäk viittasi ihmisyyteen enkelinhahmoisena s. 99). Samassa tilanteessa joku toinen saattoi kääntää selkänsä, tai pahimmillaan tönäistä reunalla olevaa.

Vuohenputkesta saa muun muassa rautaa ja C-vitamiinia. Vuohenputkea on käytetty kansanlääkinnässä kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin sekä rauhoittavana rohtona. Kihdin vaivaaman varpaan kipua on lievitetty käärimällä varvas murskattuihin vuohenputken lehtiin. (suomenluonto.fi.)

Iranilaissyntyinen Siamäk sai opiskella ja työskennellä Suomessa. Hän arvosti suomalaista koulutusjärjestelmää, ja myös sitä, että sai opiskella suomeksi (eikä englanniksi, vaikka ko. kieli oli hänelle vahvempi) ja kotoutuminenkin oli näin sujuvampaa. Työn tekemisestä Siamäk otti esim. s. 144 esille, että sitä oli vaikeaa (ainakaan heti maahan muutettuaan) ymmärtää, miksi työn tekemisen estäminen tai sen tekemättä jättäminen tehtiin houkuttelevammaksi työhön kannustamisen sijaan. Tätä on vaikeaa ymmärtää monen ikänsä Suomessa asuneenkin. Työluvan saamisen tulisi olla helpompaa, koska moni ulkomaalainen opiskelija tarvitsee opiskelunsakin oheen jotain ansiotyötä, jotta tulisi toimeen, Siamäk totesi. Ei kaikilla maahan tulijoilla ole tilillään isoja säästöjä, joilla elää vaikkapa vuosikausia kestävien opintojensa ajan.

Helpon lounaan ainekset: kyläkaupasta säilykepapuja ja raejuustoa. Lisäksi sydänsalaattia, kurkkua ja vuohenputkisilppua 😋

Siamäk pitää kirjoittamista ja kieliä osana taidetta (s. 163). Siamäk kertoi ihailevansa suomen kielen luonnonläheisyyttä ja mm. sen kuvaannollisuutta. Nykyisin Suomen korkeakouluissa suositaan englanniksi opiskelua, mutta Siamäk oli iloinen, että hän sai opiskella suomeksi, siinä avautui suomen kielikin ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli sujuvampaa. 

Ihmettelen sitä valtavaa intoa, millä englanninkielistä tutkinto-opiskelua ajetaan korkeakouluihin ja yliopistoihin. Toki osa valmistuneista työskentelee valmistuttuaan kv-tehtävissä ja he käyttävät työssään paljon vieraita kieliä. Opinnäytetöistä osalle halutaan myös kansainvälistä näkyvyyttä, joten silloin on tarkoituksenmukaistakin julkaistakin työ englanniksi. Mutta onko näin kaikkien kohdalla, tai onko tutkinnon suorittamisesta Suomessa englanniksi tullut jo jonkinlainen itseisarvo? Ennen kuin joku pahastuu, niin tämäkin näkökulma: jos suomen kielen opettaja ei puhu suomen kielen puolesta, niin kuka sitten? 

Ooppera ja baletti Joensuussa 13.5.2023 💖

Runot elävöittivät edellä esittelemäni kirjan tekstiä paljon, ja tätä lukijaa puhutteli erityisesti (emts. 204) Fernando Pessoan runo ”Hetkien vaellus”: ”Ollaksesi suuri ole kokonainen: / älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois. / Ole kaikki kaikessa. / Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet. / Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen / koska se loistaa korkealta.”

Tämän runon suomentaja on Pentti Saaritsa (1974). Kiinnostuin hakemaan netistä tietoa tästä runoilijasta. Luin Wikipediasta, että tämä portugalilainen runoilija F.P (1888–1935) kuoli vain 47-vuotiaana, ja mystiikkaan taipuvaisen runoilijan viimeisimmäksi kirjoittamat sanat vain päivää ennen kuolemaansa kuuluivat suomennettuina: "En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan". Runosta "Hetkien vaellus" välittyi mielestäni kauniisti sama keskeinen ajatus kuin lukemastani Siamäk Naghianin kirjasta: Ei pidä korostaa, mutta ei myöskään vähätellä itseään.

Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021)

Sitten yhteiskunnallisistakin asioista, tai voisiko sanoa ihan niin, että pagisenpa politiikkaa palasen. Vaikka nämä ovat hankalia aihealueita tiiviisti ilmaista, pohdiskelen kuitenkin, sillä olen näitä paljon mietiskellyt – onhan tämä kaikki osaltaan omahoitoakin esimerkiksi hoitoon pääsyn kannalta ajateltuna. Katson tv:stä mm. A-studion, A-talkin ja Ykkösaamun. Seuraan noita ohjelmia mielestäni (erityisesti nykyään) hyvinkin tarkasti. Elämmehän mielenkiintoisia aikoja! 

Hiljattain A-talkissa neljä soteasiantuntijaa keskusteli aiheesta tunteella, voimalla ja asiantuntijoina asiantuntemuksellakin. Uutisista puolestaan oli kannustavaa katsoa, kun hallitusneuvotteluja käytiin kävelykokouksena: liikunta kunniaan siis mm. valtiovallalla! Vaikuttaa siltä, että nykyään kannustetaan entistä enemmän omahoitoonkin, eli liikuntaan ja tietysti terveelliseen, kasvispitoiseen ruokavalioon, kohtuullisuuteen ns. nautintoaineissa ymv. Hyvinkin ymmärrettävää siinäkin mielessä, koska resurssit niukkenevat.

Jykevää kiviaitaa ja perinteistä pystyaitaa Noljakassa lintutornin reitin varrella

Olen pohdiskellut sitä aiemminkin, että ilmeisesti sujuvasti ja ponnekkaasti itseään ilmaisevat osaavat vaatia ja saavat pyytämänsä hoidot, tutkimukset ja muut palvelut julkiselta, mm. kattavan hammashoidon ym. hoidot. Jotkut kirjoittavat somessa, että kohtalaisen hyvätuloisina he pystyisivät hoitonsa maksamaan itsekin, mutta periaatteessa vaativat sen julkiselta. Onhan verojakin maksettu. Joissakin tilanteissa tulee mieleen, että entä jos vaiva on johtunut omista elämäntavoistakin, pitäisikö silloin olla suuremmat omavastuut? Vaikeita kysymyksiä 😳

A-talkin keskustelusta kuulsi parinkin puhujan suulla, voiko esim. jokin erikoishoito olla pois häneltä, joka tarvitsisi sitä kipeämminkin, mutta henkilöllä ei ole voimia eikä kykyä vaatia tai selvitellä sitä, mihin hän on oikeutettu. Mieleeni tulee tässä kohtaa esim. yksinäiset mieshenkilöt, ja mitä moninaisimmista syistä väliinpudonneet ja ne todella köyhät. Joskus kuulee sanottavan, ettei hänellä ole varaa yksityisiin palveluihin, mutta toisaalta samalla henkilöllä on varaa kalliisiin harrastuksiin tms. Elämä on valintoja. Haluan uskoa, että me kohtalaisella eläkkeellä elävät ja muut suhteellisen hyvin toimeentulevat pystyisimme vielä jotain itsekin maksamaan. Toki jostakin muusta kulutuksesta silloin joutunee tinkimään, mutta ihminen tottuu, olen pitkän elämäni aikana havainnut. Vaikuttaa siltä, että sotepalveluihin tulee jatkossa enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät.

Jäiden lähtöä Pyhäselältä 2.5

Kohdallani olen nähnyt viisaammaksi vältellä nykyään niitä netin keskusteluryhmiä tai muita porukoita, joissa ehkä liioitellenkin korostetaan, kuinka hän saa kaikki mahdolliset palvelut mm. erikoishoitoineen julkiselta ja saa mm. kelataksikyydit vaivattomasti (tästä lis. myöhemmin). Välillä mietin sitäkin, onko minulla masokistisia taipumuksia, kun luen sellaista, mikä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen tunnetta – ja sehän ei ole lainkaan mukava tunne. Voisin enemmän vältellä tuota kaikkea, ja ajatella vaikkapa niin, että mitä varmimmin jonkinlaista muutosta (tarveharkintaa tmv.) tulee noihinkin mainittuihin erikoispalveluihin, jos ne kaikki hehkutukset edes totta ovat 😯

Iltanäkymää Marttalan rannasta 9.5

Joistakin kattaviin julkisiin palveluihin tottuneista tällainen puhe saattaa tuntua osin kova-arvoiseltakin, tai yleisesti ottaen joissakin politiikan perinteisissä värikartastoissa jopa oikeistolaiselta 😎 Mutta se taitaa kuitenkin olla niin, että aina joku tai jokin kuittaa laskun, ilmaista hoitoa tai pitkää taksikyytiä vain 25 eurolla (on omavastuu kelataksiin) ei olekaan. Jos sotepalvelujen suurkuluttajia on/olisi vain vähän, hyvinvointiyhteiskunta pystynee kattavat ja käyttäjilleen lähes ilmaiset/pienen omavastuun palvelut kustantamaankin. Mutta jos/kun (väestön ikääntyessä) heitä on paljon, silloin on vastassa toinen tilanne. 

Jokaisen saavutettavissa tulisi olla paljon läpinäkyvämmin ja mielellään myös selkokielellä, kuka on oikeutettu esim. saamaan hammas- tai muun hoidon esim. hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä; tai milloin hakijalla ylimalkaan on oikeus ko. etuuteen julkisella puolella ja minkä ajan kuluessa. Implanttihoito perustilanteessa maksaa noin 3000 € / hammas. Kela-korvaus on nettitietojen mukaan yksittäisen hammasimplantin asentamisesta tänä vuonna 57 euroa.

Lintujen seuraaminen on antoisaa 💗 Tuleekohan harmaasieppo tänä vuonna pesimään kukka-amppeliimme (kuva viime kesältä) 😍

Joku sanoi viisaasti somen aihepiiriä väljemmäksi avaten, että oman hyvinvointinsa nimissä emme tarvitse edes somessa ympärillemme ihmisiä, jotka eivät tee mielelle hyvää. On lopulta turhaa edes miettiä, miksi he käyttäytyvät/viestittelevät niin, pyrkivätkö he joissakin tilanteissa hallitsemaan toisia ja käyttämään valtaa, vai ainoastaan korostamaan itseään - tai onko se äärimmillään merkki vain eräänlaisesta mielen mataluudesta. En lähde keittiöpsykologisoimaan enempää, syitähän voi olla satoja.

Mahallaan makkoojat eli Kokkoset onnistuivat gluteenittominakin

Hetkeksi päivänpolitiikkaan vielä. Taustalla on radio auki, ja kaikissa uutisissa taitaa olla jotain maan hallitusneuvotteluista. Median ajankohtaisohjelmissa on otettu esille, että yksityisen hoidon kelakorvaukset tulisi palauttaa siitä nykyisestä erittäin pienestä (eli muutamasta eurosta) suuremmiksi. On todella helppoa kannattaa tätä. Tämän vuoden alusta valtaosa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannuksien korvauksista poistui 😦

Olen käyttänyt koko elämäni mm. yksityisiä hammaslääkäri- ja gyne-palveluja ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ja nyt tuli mieleen sekin, että vaikka olen jo näin iäkäs, en ole koskaan esim. kulkenut kelataksilla. Sitä on vain järjestänyt kulkemisensa jotenkin muuten silloinkin, kun ehkä olisi saanut lääkäriltä lausunnon käyttää kelataksia. Itselläni ei ole omaa autoa, julkiset kyydit ovat riittäneet ja kumppani on kuljettanut niillä muutamilla sairaalareissuilla.

P-K:n marttojen piirin vuosikokouksen aluksi pääsimme nauttimaan herkullisesta kahvileivästä nimeltä "mahallaan makkooja" + vatruskoista.

Sitten sananen eläkeläisen kiireistäkin. Kun jäin eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten, sanoin kysyjille, että minulla on eläkevuosille yksi toive: että ei olisi kiirettä. Häpeillen tunnustan, että olen tainnut ajautua samaan kuin moni muukin eläkeläinen kertoo ajautuneensa: välillä on turhankin kiire ja menot jopa pakkautuvat päällekkäin. Mikä ihmeen "luonnonlaki" se siihen johtaa? 

Muistojen virrasta eteen uinut runo ja luontokuvat saivat miettimään, miksi viikkoni ovat olleet nykyään niin täynnä kaikenlaista. Jo noin puoli vuosisataa rinnalla kulkenut ystävä sanoi, että sinulla on kyllä ihan hirvittävästi kaikenlaista menoa ja toimintaa – kuinka sinä jaksat! Niinpä. Itse olen sen niin järjestänyt, kukaan ei pakota. 

Olen nyt tilannut ajan yksityiselle erikoishammaslääkärille kesäkuun alkuun, ja jos tuosta (liiankin kauan pitkittämästäni) etuhammasremontista tulee isokin, silloin lienee luontevaa vetäytyä katveeseen ainakin suurimmasta osasta sosiaalisia menoja. Koetan ajatella positiivisesti: voin ainakin elellä kuin kesannolla tai keskittyä vaikka täydelliseen tekemättömyyteen. Edes oma mieli ei komenna, että kunpa pitäisi mennä sinne tai tänne. Eihän sitä ilman etuhampaita tohdi mennä minnekään muita säikyttelemään. Tai no, onhan ne maskit nykyihmisillä. Pakollisiin menoihin voi osallistua maskin kanssa, jos niitä pakollisia menoja eläkeläisellekin ilmaantuu.

Meidän päivä -hankkeessa tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Hanketta esitteli marttojen kotitalousasiantuntija Maija Kontturi 6.5. 
 

Poiminta muistojen virrasta: Voisinko vain lähteä Bo Carpelanin (runo kokoelmasta ”Vuodet kuin lehdet”) sanomaa soveltaen mökille matalan katon alle, ja laittaa kirjan hiljaisen keittiön pöydälle leipää vasten pellavaliinan päälle, ja lukea sitä unohtaen kaiken muun? Kaapissa kaurapuurotarpeet ja ruokaöljyä, kyläkaveri toisi ehkä pulleita mätiahvenia tai kuhan, ja kylän puodista saisi tarvittaessa täydennystä. Välillä lepuuttaisin silmiäni ikkunaverhojen välistä näkyvässä kevätkesän valossa ja pihan linnuissa.  

"Ihmisellä pitää olla haaveita" sanoi eräs sodat ja paljon muutakin elämää nähnyt ystäväni. Tuo em. haave ei liene mahdoton toteuttaa? Harrastus- ja vapaaehtoistyöporukat jatkavat toimintaansa vaikka sieltä joku pitäisi pidempäänkin ”lomaa” – vai ajaako velvollisuudentunto Tuija-tunnollisen mukaan maski naamassa, jos hampaaton kausi kestää pidempään?

Ryhmäkuvat (2) otti 6.5 Tiina Anola-Pukkila, siinä otamme vastaan Kupilka-lahjoja toiminnanjohtajalta Heliltä.

Muistojen virtaa järjestötoiminnasta: Muistan kiitollisuudella noin +4,5 vuoden takaisia tapahtumia. Harrastusryhmistä mm. martta-ystävät kannattelivat, kun olin ”heikossa hapessa” sydändiagnoosin saatuani. Yhdistyksen puheenjohtaja kuljetti minua autollaan kokoukseen, joka oli kotoani vain vajaan puolen km:n päässä. En uskaltanut lähteä kävelemään edes tuota matkaa, ja kokouksessa sain pötkötellä sohvalla tyynyjen tukemana. Kukaan ei säälitellyt tai päivitellyt, suhtautuminen oli luontevaa ja kannustavaa. Tuumittiin, että jokaiselle sattuu, harva täältä ehjin nahoin ja ilman osumia selviytyy.

Kuvassa kanssani on 6.5 Kaija Kokkonen, Risto Poutiainen ja Joensuun marttayhdistyksen edustaja.

Lopuksi vakiintunut marttailu-osioni: Pohjois-Karjalan marttojen piirijärjestön vuosikokous oli 6.5.23. Tiiviisti päivän teemoista: Martat tekevät myös paljon sellaista työtä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Kahviotoiminnan, kotitalousneuvonnan ja kotiavun lisäksi on paljon muuta. 

Tämän kevään piirikokouksessa erityistä arvostusta mielestäni sai Meidän päivä -hanke, missä tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Iso peukku 👍 Tulin valituksi Pohjois-Karjalan Marttojen piirin hallitukseen tässä vuosikokouksessa 6.5.2023. Kauteni on kolmas. Tuntuu hyvältä, että nyt on jo päässyt asioihin sisälle eri tavoin kuin silloin neljä vuotta sitten aloittaessani. Kiitän luottamuksesta!  Puheenjohtajamme Päivi Leinonen painotti avauspuheessaan marttojen sloganin sanoja: "Hyvästä arjesta parempi maailma!" 

Näihin sanoihin on hyvä päättää ja toivottaa kaikille mitä parhainta kevätkesää 🌿🌺🌿

Vastaan tähän blogipostaukseni loppuun Annelin kommenttiin, koska vastaaminen ei näköjään  onnistunut "vastaa"-painikkeen jälkeen  ko. viestin jälkeen. Kun koetin selvittää mistä tämä johtuu,  löysin ohjeen: "Jos kolmannen osapuolen evästeet on poistettu käytöstä selaimessa, et välttämättä voi kommentoida blogipostauksia, kun olet kirjautuneena tilillesi". Ehkä kohdallani oli näin. 

Jatkan tietotekniikan opiskelua, mutta nyt tiivis vastaus Annelin kommenttiin: Kiitos Anneli kommentistasi! Tuntuu kuin kaikki kukat olisivat puhjenneet nyt (toukokuun lopulla) kerralla kukkimaan myös täällä Vuonislahdessa: tuomi, rentukat, voikukat, kielot, mesikat, puna-ailakit, lemmikit, metsätähdet, niittyleinikit, metsäorvokit...

Luonnonyrttien keruuaika on todellakin nyt parhaimmillaan. Keräilen pääosin vuohenputkea ja jonkin verran voikukkaa, nokkosta, poimulehteä tai suolaheinää. Kuusenkerkkä on myös erittäin ravinteikas; sitä napsin suuhuni pihaamme rajaavasta kuusiaidasta. Sen keräämiseenhän tarvitaan maanomistajan lupa, joten muualta tai säilöttäväksi asti en ole sitä poiminut. Kuusenkerkästä tai esim. voikukan kukista valmistettavien uutteiden tekeminen vaatisi mielestäni ihan oman aikansa ja energiansa, ja juuri nyt sitä ylimääräistä aikaa ei tunnu olevan 😎 Ihanaa kesää myös sinulle 😍