Vahvoista ja rohkeista maaliskuun naisista, suunnitelmista ja ihastuksen aiheista

Maaliskuun teemapäiviä ovat naistenpäivä 8.3, Minna Canthin päivä 19.3 ja Marian ilmestyspäivä 21.3. Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina 28.3 onkin jo palmusunnuntai. Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä oli 28.2; Kalevala-aiheesta sananen tuonnempana.

Herrankukkaron mutka Paaterin ladun varrella

 Suunnittelin kirjoittavani maaliskuun blogissani mm. rutiinien rikkomisesta ja toisaalta myös rutiinien hyödyllisyydestä eläkeläisenkin elämässä. Pohdiskelin ilon ja ihastuksen aiheita ja jotain on suunnitelmistakin. Eräänlaista rutiinien rikkomista on sekin, että kirjoitan tätä päivitystä poikkeuksellisesti nyt täällä maalla, ns. mökkikoneelta. Tietokoneiden perusperiaatteet lienevät osapuilleen samat, mutta käytännön jutut jäävät nähtäväksi, kuinka toteutuvat. Kuvat ainakin latautuivat näköjään päinvastaisessa järjestyksessä kuin tarkoitukseni oli, mutta haitanneekos tuo... 😳

Kuvien kohdalla olen yleisemminkin pohdiskellut sitä, että voisin ottaa kuvissani esimerkkiä minimalistisemmasta tyylistä, mulla on usein liikaa kaikenlaista niin teksteissä kuin kuvissakin... 😎 

Voimapuu vakituisen hiihtolatuni varrella. Tämä vankka mänty on kasvattanut tukevat juuret tuuliselle paikalle 💚

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3 on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Tasa-arvoa työelämässä ja mm. yhtäläistä äänioikeutta vaadittiin jo sata vuotta sitten 1. kansainvälisenä naistenpäivänä. Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran jo 19.3.1911, jolloin Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yli miljoona naista ja miestä. Tuolloin vaadittiin naisille äänioikeutta, työoikeutta, oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Naistenpäivänä järjestetään maailmanlaajuisesti tuhansia tapahtumia, joiden tarkoitus on osoittaa kunnioitusta naisia kohtaan ja juhlia heidän saavutuksiaan. (wikipedia.org.)

Minna Canthin päivä on myös tasa-arvon päivä. Naisten ja vähäosaisten asialla toimineen Minna Canthin päivää vietetään 19.3.  Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Canthin elämäntyö on vaikuttanut suuresti Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi. Minna Canth oli vasta 35-vuotias ja odotti seitsemättä lastaan, kun hänen miehensä kuoli v.1879. Hän itse menehtyi vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897, ja hänet on haudattu Kuopion Isolle hautausmaalle. Minna Canthin kuuluisimpia näytelmiä ovat Työmiehen vaimo ja Anna Liisa. Canth on ensimmäinen suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivä. (yle.fi.) "Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää", ovat monien mieliin painuneet Minna Canthin sanat vuodelta 1884.

Minna Canthin haudalla kesällä 2007

Marianpäivä on tutuin niistä nykyisessä suomalaisessa kalenterissa olevista päivistä, jotka liittyvät Neitsyt Mariaan. Marianpäivä oli alunperin 25.3, yhdeksän kuukautta ennen joulua. Tätä päivää Suomen luterilainen kirkko viettää lähimmäksi sattuvana sunnuntaina, tänä vuonna 21.3. Päivän aihe on enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle ja ilmoitus siitä, että hänestä tulee yhdeksän kuukauden kuluttua Jeesuksen äiti. (kirjasto.oulu.fi.) Päivän merkitys kulttuurissamme on vähentynyt, mutta saamelaiset viettävät sitä yhä vahvasti. Päivä osuu kevätpäiväntasauksen tienoille, joten sillä on myös vuodenkierrossa merkitystä. Maria on kannustava esimerkki uskon voimasta ja rohkeudesta. Raamatun mukaan Maria lausui kiitoslaulun (Luuk. 1:46-55),  jota kristikunnassa yhä päivittäin lauletaan. Marian ilmestyspäivän virsi 50 pohjautuu myös siihen. Päivän sanoma kiteytyy kiitoslaulussa: Jumala kääntyy vähäisimmän puoleen. Vallanpitäjät syöstään istuimiltaan. Alhaiset korotetaan. Nälkäiset ruokitaan. Jumalan ihmiseksi tuleminen muuttaa ihmisten luoman arvojärjestyksen. (tampereenseurakunnat.fi.)

Hiihtolenkkini kahvitaukopaikka Paaterin galleria-kahvilassa

Hyvinkin eristynyttä elämää olen viettänyt viime aikoina (ainakin mitä tulee fyysisiin kontakteihin), kuntoutusviikko toki oli noin kuukausi sitten. Välillä tekee hyvää olla ihan hiljaakin. Muistan nyt Paula Sainion ihanan aforismin: Sanat ovat lemmikkejäni, ruokin niitä hiljaisuudella. Silloin tällöin on marttojen Teams-etäkokouksia, laulutunti Teamsilla viikoittain ja olipa kerran jopa yhdistetty pankki- ja taidenäyttelykäyntikin kaupungilla maski naamassa. Ja sehän tarkoitti silloin sitä, että eläkeläisen kalenteri oli täynnä 😁  Kävimme tuolloin pitkästä aikaa ystävän kanssa taidenäyttelyssä maskit naamassa ja varovaisuutta noudattaen, käynti virkisti. Taidemuseossa ei ollut juuri muita kuin me ja asiakaspalvelija lasin takana. En pelännyt koronaa.

Kun vauhti kasvaa, näköala supistuu.

Vain hidastus avartaa.

(Eero Silvasti)

Hiihtänyt olen tänä talvena hyvinkin aktiivisesti, etenkin kun huomioi sen, että tässä on ollut parin vuoden tauko. Nyt on ollutkin oikea vanhan ajan talvi paksuine lumihankineen ja pakkasineen. Ulkoilun suuntaa antava pakkasraja kohdallani on ollut -15, ja hiihtovarusteisiini kuuluu nykyään akkusähköllä lämmitettävät hanskat ja muutenkin lämpimämmät vermeet. Olen nykyään viluisempi ja toisaalta en hiihdä kovaa vauhtia. Jäällä hiihdellessä järven selältä puhaltava viima tuntuu toisinaan kuin neulanpistoina naamassa. Mutta niin kaunis, huikean kaunis on esim. oranssinpunainen auringonlasku kupeessaan tähtinä tuikkivat valot hämärtyvillä Kolin rinteillä. Kuukin näkyy toisinaan ja aurinko tietenkin, jolloin taivaan turkoosi sävy toistuu hangen sinisyydessä 🌞 🌜 🌝

Talvella murheita muisteta ei,

talvella paljon on lunta,

muistoja kauniita katsellaan,

riemuja vanhoja riemuitaan,

nähdähän kesästä unta.

(Eino Leino)

Pakkaspäivän iltaruskonäkymää

Tapasin ilokseni eilisellä jäähiihdolla työkaverin ja muistelimme menneitä. Työelämästä tuli nyt mieleen tämäkin asia, minkä vuoksi monet alansa ammattilaiset voivat kuormittua, stressaantua, palaa loppuun, joutua sairauslomalle tai äärimmillään joutuvat jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Tällainen asia on esim. tietoteknisten järjestelmien jatkuva muutos. Moni sanoo, että juuri kun ehdin oppia tämänkin järjestelmän, se muuttui ja heti alkoi ponnistelu uuden järjestelmän oppimiseksi. Välillä saattaa tulla mieleen melkein kyyninen ajatus, että mitäpä hyötyä on opetella tätäkään järjestelmää kunnolla, kun kohta se jo kuitenkin muuttuu. Jos olisin työelämässä korkea päättäjä, kiinnittäisin kyllä tähän huomiota useillakin ammattilaisaloilla. Esimerkiksi opettaja voi olla huippuammattilainen pedagogiikassa ja myös oman alansa substanssissa, mutta tietotekniset asiat voivat olla hankalia. Entä toisaalta vaikkapa lääkärin työ, mikä sisältää uskoakseni paljonkin erilaista tietoteknistä työtä, raportointia ymv.? Tietokonetta naputtaessaan ja uusia ohjelmia opetellessaan esim. opettaja tai lääkäri ei voi suunnata energiaansa täysillä siihen, minkä parhaiten osaa, ja missä työssä itsekin todennäköisesti parhaiten viihtyy. Sellaisesta ei hyötyne sen enempää työnantaja kuin asiakkaatkaan? 

Jasmin Anoschkinin (s. 1980) veistos "Tuoreherne Baby Giraffe" Joensuun Taidemuseo Onnin vaihtuvassa näyttelyssä maaliskuussa 2021

Kuntoutuksessa sai mm. vertaistukea, ja parhaimmillaan se voi kantaa pidemmällekin kuin vain sen hetken. Tosi hyvä on myös, että pidämme joidenkin kuntoutujien kanssa yhteyttä kuntoutuksen jälkeenkin. Useimmat haluavat jatkaa elämänsä kokemuksia, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Minulle jonkinlainen oppiläksy on tiedostaa se, että kaikki eivät halua jakaa elämänsä kokemuksia. Sitä on tärkeää mietiskellä mahdollisessa vapaaehtoistyössäkin - tai oikeastaan jo sitä suunnitellessa. Joskus voi olla vaikeaa tietää, mitä toinen odottaa tai toivoo, jos hän ei ilmaise mitään. Jossain mietelauseessa sanottiin, että opettele olemaan hiljaa heidän kanssaan, jotka eivät sanojasi kaipaa. Tai pitäisikö toisinaan väistää kokonaisvaltaisemminkin? Aina ei voi tietää, voi vain arvailla ja toivoa, että arvaus osuisi edes osapuilleen oikeaan. 

Olkaamme iloisia ja muistakaamme, että kaikkein vaikeinta

on kestää niitä vastoinkäymisiä, jotka eivät koskaan tule (Amy Lowell).

Suunnitelmissani on hakeutua myöhemmin sydänsairaiden vertaistukihenkilökoulutukseen, ja siinä(kin) mielessä kaikenlainen oppiminen ja erilaisten kokemusten jakaminen on arvokasta. Ko. koulutukset ovat Etelä-Suomessa, ja hakeudun tietysti sinne vasta sitten, kun koronasta on päästy - tai ainakin rokotukset on saatu. Kohdallani tuo vapaaehtoistyö on mielessä ehkä siksi, koska on jonkinlainen tarve (tai voisiko sanoa ihan kutsumus?) olla vielä jollekin tueksi tai jotenkin hyödyksi. Tietysti pitää ottaa huomioon sekin, mihin suuntaan oma kunto ja jaksaminen etenee, nythän se on ollut (ainakin tällä hetkellä) hyvinkin hyvä.  Koronarokotus mulla on vasta myöhemmin, en kuulu tähän 1. ryhmään, jota nyt rokotetaan. Arvioin että vuoroni on ehkä huhtikuussa. 

Upeita käsitöitä kylätoimintakeskus Kukon näyttelyssä syksyllä 2017 

Seuraan innolla mm. fb:ssä käspaikka-, isoäidinneliö- ym. ryhmiä, joskin omat kädentaitoni ovat sangen vähäiset. Olenkin miettinyt, kuinka tällaisen ompelijoitten, kutojien ja suutareitten suvusta (sekä isän että äidin puolelta) on voinut tulla niin kömpelö käsitöissä 😮  Isoäidinneliöitä virkkaan huvikseni, mutta eivät nekään täydellisen symmetrisiä ole. Neliöitten värit ovat kuitenkin kauniita ja villalanka tuntuu hyvältä sormissa. Torkkupeiton tekeminen etenee hitaasti, teen sitä milloin inspiroidun, yleensä äänikirjojen kuuntelun ohessa vähän kerrallaan. Ilahduin, kun eräs perinnekäsitöiden taitaja ja käsityönopettaja sanoi, että hänestä tärkeää on myös se, että perinnetekstiileistä ja käsitöistä ylipäätäänkin KIINNOSTUNEITA (tai jopa innostuneita) on, kaikkien ei tarvitse osata itse tehdä 😘 

Saimme ihailla poppanataidetta kierrätysmateriaalista kylätoimintakeskus Kukossa keväällä 2017

Saan iloa mm. kauniisti kirjailtujen ja virkatuilla pitseillä somistettujen käspaikkojen katselusta. Jotenkin mystinen kukkilintu kiinnostaa. Taidankin hankkia punaista puuvillalankaa ja kirjoa pienen kukkilinnun puseron rintamukseen.  Edesmennyt ystävä välitti mallin helposta ja yksinkertaisesta ristipistotyöstä, jossa oli pieni kukkilintu. Sen kirjomista voisin koettaa opetella myöhemmin.  

Koitadesign kertoo nettisivuillaan (2020), että kukkilintu symboloi rakkautta, valoa ja onnea. Karjalaiset samoin kuin monet muutkin kansat uskoivat, että sielu poistuu ruumista linnun muodossa. Kaksi lintua vastakkain on vanha itämainen symboli. Itämaisittain siinä esiintyy riikinkukot, mutta Karjalassa symboli sai piirteitä paikallisesta luonnosta. Karjalaiset eivät nähneet käsitöissään riikinkukkoa vaan Kukkiksen, Kukkien kukkin, Kukkilintusen. Se oli sielun lintunen, joka tuo viestiä tuonpuoleisesta. (koitadesign.fi.) Punainen kukkilintu oheisessa kuvassa on Kyllikki Suvannon ja Elizaveta Korpelaisen kirjasta "Nuken henki" (v. 2017, s. 82).  Nuken henki -teoksesta on enemmän blogipäivityksessäni 13.8.2019. Tässä teoksessa s. 83 sanotaan, että esim. joutsen on karjalaisille sielulintu, tuonilmaisiin siirtyneen ihmisen sielu, ja sen tappaminen oli ehdottomasti kielletty. Olen aina pitänyt paljon ilmaisusta tuonilmaisiin 💗 

Kalevalan päivänä seurasin Kalevalaisten Naisten liiton nettisivuilta päivän teeman etäesitystä ja huomasin silloin myös  leikkimielisen testin Kalevalan naisista. Testin mukaan minussa olisi 25 % samaa kuin Louhessa ja 25 % samaa kuin Ilmattaressa 😉 Ilmatar, ihana impi, vanhin luonnon tyttäristä, sanotaan Kalevalassa. Louhi ja Ilmatar olivat varttuneempia naisia. "Louhi Pohjolan emäntä / Pohjan akka harvahammas" ei kauneudellaan hurmannut, mutta vahva hän oli, vaikutusvaltainenkin. 

Testi oli tehty huumorilla, mutta kenties se omalta osaltaan ilmentää sitä, että moneen suuntaan tässäkin on mielenkiintoa - ja toisaalta tämän ikäisellä lienee jo elämänkokemustakin. Kalevalaa pitäisikin lukea enemmän, onhan se paitsi suuri inspiraation lähde, myös meidän kaikkien yhteistä suomalaista kulttuuriperintöä.

Tämä kukkilintu on Kyllikki Suvannon ja Elizaveta Korpelaisen Nukkekirjasta (2017 s. 82)

Kun pakkasmittari näyttää yli -15, lykkään hiihtämistä myöhempään ja haen inspiraatiota mm. katselemalla FB:stä kuva- ja tekstimuistoja. FB antoi eilen muistot elämän alkamisesta ja päättymisestä. Neljä vuotta sitten 9.3.2017 oli iloinen hetki, kun veimme suloiselle poikavauvalle ruusut 💙  Isoukkinsa lailla tämä nyt nelivuotias rakastaa musiikkia 🎵🎶 Veljensä ja hän ovat meille yhtä läheisiä kuin oma lapsenlapsi. Ajankohtaisohjelmissa sanotaan, että tänään syntyneet elävät keskimäärin yli 100-vuotiaiksi. Nyt syntyneen vauvan elinkaari voi yltää keskimäärin ajalle 2120! On kiinnostavaa pohtia, millainen maailma on tuohon aikaan.

Näin alkukeväästä muistelen usein myös Kerttua (26.3.1927 - 14.6.1990) ja Heimoa (16.3.1930 - 18.9.2003). Heillä molemmilla on laillani tässä kuussa syntymäpäivä. Elämän kiertokulkua, läheistä henkilöhistoriaa. Fb antoi myös muiston Anna-Liisan haudalta pakkaspäivänä 24.2.2018. Hautajaisiin en kyennyt menemään, kävin haudalla myöhemmin 💔 

"Aika on korjannut viljaa, sarka jo kylvetty on..."  Kanttori, oopperalaulaja Matti Turunen lauloi 9.3.2019 upealla bassoäänellään Veteraanin iltahuudon. Kun etenimme kohti Villen viimeistä leposijaa, vielä kauan kappelista kaikui Heikki Klemetin "Oi kallis Suomenmaa, sun koskiesi kuohua ja honkiesi huminaa suo mun kuunnella kunnes hetki lähtöni lyö..." Pakahduttava hetki sinivalkoisen arkun, siniristilipun ja sinivalkoisten kukkasten äärellä  💜

Sinivalkoiset värit Villen saattomatkalla 9.3.2019 

 Arjessa rutiineja voi rikkoa vaikka keskittymällä välillä (hyödyllisyyttä tai järkevyyttä miettimättä) sellaisiin asioihin, joista tulee hyvälle mielelle. Vaihtelu virkistää harmaita aivosoluja. Asiaan syvemmin perehtyneet opastavat, että tee asioita eri tavalla, sauno vaihteeksi illan sijaan aamulla, syö erilainen aamupala tai suuntaa lenkkisi tai päiväretkesi sinne, missä et ole ennen käynyt. Asiantuntijat sanovat, että arjen rutiinien rikkominen virkistää aivoja. 

Hyvistä rutiineista kannattaa toki pitää kiinni, kuten esim. päivittäisestä ulkoilulenkistä. Parhaimmillaan rutiinit vapauttavat energiaa esim. luovaan toimintaan, joten toki tämäkin on lopulta aika moniulotteinen juttu. Tuntuu ettei nyt työelämästä vapaalla ollessakaan olisi yhdentekevää, miten päivänsä käyttää. On helppoa yhtyä M. Envallin sanoihin: Kun päivien luku vähenee, yhden arvo kasvaa 💜 

Muistelemani Kerttu eli ihana Kepa-tätini (26.3.1927 - 14.6.1990) oli lapseton ja hän antoi itsestään paljon sisarustensa lapsille ja heidän lapsilleenkin 💗

Jos elämä on tylsää, teroita se, Jarmo Somppi sanoi mietelmässään. Silloin jos elämä alkaa tuntua tylsältä, voisi koettaa teroittaa elämäänsä vaikka rikkomalla rutiineja. Pientä rutiinien rikkomista oli sekin, kun laitoin loppiaisena kesäiset kukkaverhot ikkunaan 😊 Sanoin hiljattain jollekin kaverilleni, että jos nyt saisin elää elämäni uudelleen, tekisin vähemmän ja havainnoisin elämää enemmän. Menin kuin juna eteenpäin, suorituksesta toiseen, työelämän loppuvaiheessa pitkälti jo rutiinilla.  Toisaalta rutiinit voivat olla haitta myös havainnoimiselle, elämä etenee tosiaan kuin juna päivästä toiseen samalla tavalla. Luin ET-lehdestä 11/2015, että kun toistaa samoja toimintamalleja päivästä toiseen ja rutinoi arjen, aivojen ei tarvitse enää samalla tavalla havainnoida ympäristöä. Aivot säästyvät ajatustyöltä ja rutiineista muodostuu eräänlainen mukavuuden ansa. Päivät toistuvat samankaltaisina, ja kun koettaa esim. muistella, mitä tapahtui viime viikolla, ei muista mitään erityistä. Voisiko siis mm. rutiineja rikkomalla vaikuttaa aivojensa ja muistinsa hyvinvointiin?

Isäni Heimo (16.3.1930 - 18.9.2003) oli musikaalinen ja pääsi radiosähköttäjän oppiin Lievestuoreelle 40-luvun lopulla. Musikaalisuudesta oli uskoakseni hyötyä ko. tehtävässä.

Eräänlaista rutiinien rikkomista on myös tämä entistä ajankohtaisempi monipaikkaisuus. Me olemme olleet monipaikkaisia asujia itseasiassa jo ennen, kun siitä tuli trendikästä. Täällä Vuoniskylien tienoilla on paljon ympärivuotisesti asuvia osavuosiasukkaita ja lisäksi myös lomilleen tulevia kesämökkiläisiä. Vapaa-ajan paikkakuntamme vakiasukkaat ovat sanoneet, että mökkiläiset ja muut osavuosiasukkaat ovat tärkeä voimavara kylälle. Yhteistoimintaa onkin paljon ympäri vuoden. Jos vaikka ikkuna särkyy tai vesi lakkaa tulemasta, apu on lähellä 👍 Meille helpotus on ollut se, että tämä mökki tai pikkutalo on talviasuttava, hyvinkin mukava vesijohtoineen, viemäreineen ja kylppärin + saunan lattialämmityksineen. Rantapaikkamme on pieni, mutta täältä löytyy kaikki tarvittava. 

Monipaikkaisuus tuntuu uudelta ilmiöitä, vaikka kyseessä on erittäin vanha asia, tutkija Toivo Muilu toteaa. Jo muinaiset metsästäjä–keräilijät ja paimentolaiset olivat monipaikkaisia, ja vasta maanviljely ja kaupungit sitoivat ihmiset paikkaan tuhansia vuosia sitten. (Kvartti.fi/Toivo Muilu.)

Teresa Haukkalan toimittamassa raportissa (sitra.fi) sanotaan, että monipaikkaisuus on ilmiönä ajankohtainen ja globaali. Mielestäni vaikuttaa ilmiselvältä, että myös korona on vaikuttanut ihmisten haluun siirtyä väljempään elämiseen. Monipaikkaisuus on ihmisten jokapäiväisiä elinympäristöjä yhä useammin leimaavan, monien merkityksellisten paikkojen ja niiden välillä tapahtuvan liikkumisen kokonaisuus, Haukkala jatkaa. Se koostuu eri paikoissa tapahtuvasta liikkumisesta, palveluista, työstä, harrastuksista, kokemuksista ja asumisesta. Monipaikkaisuus on myös elämäntapa, kulttuuri ja lisäksi jokapäiväisten rutiinien rakenne. Fyysisen monipaikkaisuuden lisäksi virtuaalinen ympäristö on nousemassa mukaan keskusteluun.  Monipaikkaisuus on myös mahdollisuus, Teresa Haukkala toteaa. Ehkä haastavin, mutta samalla hedelmällisin kysymys liittyy siihen, kuinka tulevaisuuden Suomessa kyetään yhdistämään kaupunkiympäristön ja tiheän asutuksen taloudellinen aktiivisuus, virikkeellisyys, rikas vuorovaikutus, monimuotoisuus ja luovuus maaseudun rauhaan, väljyyteen ja luonnonläheisyyteen. Jos tässä onnistutaan, Suomella voi olla tässä ainutlaatuinen kansainvälinen kilpailuvaltti. (sitra.fi./Teresa Haukkala.)

Kylän yhteisissä riennoissa pukeudutaan usein wanhan ajan wermeisiin 😍 

Tavoitteista lopuksi. Tässä karanteenielämässä tulee seurattua vielä tavallista enemmänkin nettiä. Ehkä liikaakin. Siellä oli kerran mielenkiintoinen pohdintatehtävä loppuelämän haaveista/tavoitteista, joita oli kiintoisaa pohtia. Tuumin seuraavaa:

🌷 Koetan loppuun saakka löytää jotakin mistä innostua, tai jos ei voi tai jaksa innostua, niin jos voisi vaikka ilahtua. Sillä ei ole väliä, onko se toisten mielestä iloitsemisen väärti, riittää kun itsestä on. Aitoa iloa pienistä asioista Fransiskus Assisilaisen sanoin: "Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja."

🌸 Pyrin siihen, etten koskaan lakkaisi liikkumasta luonnossa ja lakkaisi iloitsemasta eläimistä. Jos liikuntakyky menee, toivottavasti voin lähteä luontoon mielikuvissani.

🌹 Pyrin säilyttämään innostuksen historiaan ja menneen ajan asioihin ylipäätään, kuten vaikkapa em.  perinnetekstiileihin. Koetan pitää myös aktiivisemmin yhteyttä heihin, jotka jakavat yhteisen kiinnostuksen - esim. vanhojen valokuvien, paikallis- ja henkilöhistorian keruun.

🌺 Toivon voivani vielä joskus matkustaa kaupunkilomalle Pariisiin ja merenrantalomalle manner-Espanjaan. En kohdallani erityisemmin kannata (ainakaan runsasta) lentomatkustamista, mutta nuo kaksi matkaa kotimaan ulkopuolelle toivoisin vielä voivani tehdä. Pitkään suunnittelemastani maalis-/huhtikuun -20 omatoimilomasta Espanjaan (siitä koronan vuoksi peruuntuneesta) jäi henkilökohtaiseksi rahalliseksi menetykseksi n. 550 euroa. Muuta pettymystä en nyt tarkemmin avaa. Siitä opin, että en tee matkoja (jos siis voin niitä joskus tehdä) omatoimimatkoina vaan matkatoimistojen järjestäminä seuramatkoina. Silloin rahat on ilmeisesti mahdollista saada takaisin, jos esim. uusi pandemia iskee tmv.

Myös Pyhäselän jäällä olen käynyt tänä talvena muutaman kerran hiihtelemässä. Tätä kuvaa ottaessani mielessä soi sen saman päivän laulutunnin harjoitus Mikä voi olla sen mukavampaa: ”Talvi kun loppuu ja kevät kun saa, mikä voi olla sen mukavampaa” 🎵

Maaliskuussa mahla virtaa, sanottiin ennen. En tiedä todenperäisyyttä, mutta selkeästi ensimmäinen kevätkuukausi tämä on, joten toivotan hyvää kevättä 🌻🌼🌿

Sydänkuntoutuksen kolmannen viikon kokemuksia

Helmikuussa vietettiin laskiaista ja ystävänpäivää. Nimitys laskiainen on johdos verbistä laskea. Kyseessä on siis joko päivä, jolloin on alettu laskea paastopäiviä, tai jolloin on laskettu (eli päästetty) paasto alkamaan. Laskiaisen ”paastoon laskeutumisen” selityksellä on vankat perinteet suomen kielen tutkimuksessa. Kielitoimiston sanakirjan mukaan laskiainen on katolisen kirkon kevätpaaston alkajaisjuhla. (kotus.fi.) Kansainvälisestä Valentinuksen päivästä poiketen suomalainen ystävänpäivä on yleisemmin ystävien muistamisen, ei vain rakastavaisten juhlapäivä. Ystävänpäivää on Suomessa vietetty 1980-luvulta. (wikipedia.org.)

Viimeinen sydänkuntoutusviikko toteutui viikolla 6 Kunnonpaikassa pääosin aurinkoisessa säässä ja myös tarkoin turvallisuusjärjestelyin.

Kaupallisista piirteistään huolimatta ystävänpäivänä tuntuu kuin esim. somessa jaetut ystävälliset ja kauniit viestit kasvaisivat moninkertaisiksi. Löysin muistivihkostani Positiivareita 14.2.2013 mukailevan mietelmän: ”Kaiken hyvän omistamisen tekee mielekkääksi se, että on ystäviä, joiden kanssa ne voi jakaa". Näin se parhaimmillaan tapahtuu somessakin. Kenties esim. kuntoutus- ym. kokemusten jakaminenkin voisi olla jotain tällaista. Jossain voi olla hänkin, joka ei pääse tai jaksa lähteä kuntoutuksiin, ja voi saada toisten kokemuksista jotakin hyötyä tai ideoita itselleen.

Suunnittelin kirjoittavani helmikuun blogissani rutiineista ja niiden rikkomisesta. Rutiinit tuovat turvallisuutta, hallittavuutta ja rakennetta elämään, mutta mitä sitten tuokaan rutiinien rikkominen? Kirjoitan myöhemmin enemmän tästä mieltä inspiroivasta aiheesta, nyt helmikuussa paneudun ajankohtaisimpaan: ainakin tällä erää viimeiseen sydänkuntoutusviikkooni Kunnonpaikassa Siilinjärven Vuorelassa.

Herkullisia laskiaispullia Kunnonpaikan iltapäiväkahvilla 😋

Korona-aika toi toki kuntoutukseenkin omat haasteensa, jopa pelkoa, mutta niistä päästiin eteenpäin. Ensimmäisellä kuntoutusviikolla vuosi sitten luonani kävi lähistöllä asuvia sukulaisia ja ystäviä, mutta nyt ei. Ensin harmittelin sitä, mutta sitten päätin olla kiitollinen, että sain tavata heitä vuosi sitten.  Kolmiviikkoinen kuntoutuskurssini on nyt päättynyt, ja olen iloinen, että pääsin saamaan monipuolista ohjausta ja kannustusta. Ajattelin jo kuntoutuksen aikana, että haluan jakaa saamaani jotenkin eteenpäin, vertaistukiryhmässä ainakin, ja tässä blogissakin heille, joita esim. itsehoitoasiat kiinnostavat. Vertaistuki on tärkeää kuntoutuksissa ja myös kuntoutuksien jälkeen. Nykyään on mm. WhatsApp, messenger ja face book, joiden välityksellä voi pitää yhteyttä varsin matalalla kynnyksellä. Olin Aslak-kuntoutuksessa Kruunupuistossa noin 15 vuotta sitten, ja pidämme yhä yhteyttä joidenkin kuntoutuskavereiden kanssa sähköisten viestimien kautta.

Jos on jotain, missä voin osoittaa ystävällisyyttä, tai hyvä teko,
jonka voin tehdä toiselle, minun on tehtävä se nyt eikä laiminlyötävä sitä, koska en kulje samaa tietä uudelleen.
(William Penn)

Yritän nyt (kuten esim. Aslakin jälkeen) elää niiden ohjeiden viitoittamana, mitä kuntoutuksista sain. Siellä asetettiin tavoitteita, ja hyöty tulee konkreettisimmillaan mm. ruokavalio-ohjeiden noudattamisesta ja yleisemminkin itsehoidon tarkentumisesta. Huomaan seuraavani nyt entistä herkemmin ruokapakkauksien sydänmerkkiä ja kotimaisuus on tietenkin monessakin mielessä tärkeää. Mielestäni tavoitteelliset kuntoutukset tsemppaavat paljonkin omahoidossa. Kun suunnitelmat laaditaan etukäteen, on hämmästyttävää, miten usein olosuhteet sopivat niihin, Positiivarit tiivistivät osuvasti 8.8.2019.

Kirjoitin blogissani 4.3.2020 otsikolla ”Kuntoutuksen ja vajaatoimintapäivän antia” ensimmäisestä kuntoutusviikosta, ja siinä on mm. takotsubosta, metabolisesta oireyhtymästä ja mm. painonhallinnasta:  Uuden äärellä (talitintti55.blogspot.com) Sydänterveellisestä ruokavaliosta maaliskuun -20 blogissani oli varsin kattavastikin, nyt kertaan olennaisen: säännölliset ateriavälit, kasvisten lisääminen, riittävä proteiini ja kuitu, hyvien rasvojen saaminen ja suolaisten ruokien välttäminen. Pohdin silloin proteiinin lisäämistä (enhän juurikaan syö lihaa), ja sain käytännössä toteutuneen vinkin: helppo tapa lisätä proteiinia on keittää esim. aamupuuro maitoon tai lisätä siihen raejuustoa. Luin nyt maaliskuun blogistani mm. siitä, kuinka vuosi sitten nilkkani olivat turvoksissa kuntoutuspäivien illalla, nyt eivät olleet enää. Tulkitsen sen hyväksi merkiksi. 

Linnut Kunnonpaikan edessä olivat saaneet lumipeitteen

Ravitsemusasioista kiinnostuneena sain tälläkin kuntoutusviikolla toivomaani tsemppiä ravitsemusterapeutin osuuksista. Meitä muistutettiin D-vitamiinilisästä (suositus 20–50 mikrogrammaa päivässä) talviaikaan, ja etenkin nyt korona-aikana sen kerrottiin olevan tarpeen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että D-vitamiini suojaisi osaltaan myös vaikealta koronainfektiolta. Kysyimme, mikä on turvallinen saannin raja tässä, ja se on niinkin suuri kuin sata mikrogrammaa vuorokaudessa. Oheismateriaalista luin, että pieni D-vitamiinipitoisuus voi olla yhteydessä sydän- ja verisuonitautien ilmaantuvuuteen, mutta ei tiedetä, johtuuko yhteys D-vitamiinista, lihavuudesta tmv. Itse olen vakuuttunut, että ylipaino ei sovi ainakaan omalla kohdallani yhteen sydänsairauden kanssa. Koen että on tärkeää koettaa pysytellä nk. normaalipainossa.

Tarpeellinen muistutus oli myös se, että kalaöljyä ei saa käyttää nk. verenohennuslääkkeiden (esim. Eliquis) kanssa. Joillakin netin keskustelupalstoilla käydään yllättävänkin tunteikasta ja kiihkeää keskustelua mm. pellavansiemenistä ja rypsiöljyistä. Äärimmillään pellavansiemenien on väitetty olevan myrkyllisiä ja munuaisille haitallisia ja rypsiöljynkin sijaan pitäisi käyttää vain oliiviöljyä. Kotimaisuutta suosivana ilahduin nyt kuulemastani, että rypsiöljy on oikein hyvä mm. paistamisessa ja leipomisessa ja siinä on omega3-rasvahappoja enemmänkin kuin oliiviöljyssä. Tapanani on jo kauan ollut ottaa aamupuuron ja marjojen kanssa ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä, siinä on myös runsaasti omega3-rasvahappoja. Paitsi että siitä on tullut tapa, tuntuu kuin elimistöni kaipaisi tuota öljytujausta aamuisin. Toki neitsytoliiviöljy on mainiota salaateissa ja esim. raasteissa. 

Sydämen, verisuonten ja aivojenkin kannalta pehmeät rasvat ovat tärkeitä, luotettavat lähteet vakuuttavat. Mitä tulee pellavansiemeniin tai vaikka auringonkukansiemeniin, niitä voi turvallisin mielin käyttää sen kaksi ruokalusikallista päivässä. Kohtuus kaikessa -sanonta sopisi siis tässäkin kohtaa. Keskustelupalstojen monenkirjavien vinkkien sijaan olen halunnut luottaa yleisiin ravitsemussuosituksiin, mm. lautasmalliin. Yleiset ravitsemussuositukset ovat laadittu tämän hetkisen tutkimustiedon mukaan, ja jos tutkimukset tuottavat uutta tulosta, luotan että niitä korjataan. Mihinkään täydellisyyteen en pääse enkä pyrikään, mutta toivon että syömisieni perusta olisi kunnossa. Toisaalta sykkeensä saa kohoamaan mukavammallakin tavalla, kuin käymällä kiihkomielistä keskustelua rypsi- tai oliiviöljyn paremmuudesta 😎 Pähkinät ovat jo pidemmän aikaan kuuluneet ruokavaliooni, ja niistä saa myös hyviä rasvoja. Herkullisten cashew-pähkinöiden käyttöä voisin rajoittaakin, niissähän on paljon energiaa. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksen mukaan noin 30 g (2 rkl) maustamattomia pähkinöitä ja siemeniä päivässä riittäisi.

Kävin päivittäin kävelylenkillä läheisillä kuntopoluilla ja teillä

Ravitsemusterapeutin luennoilla (mm. banaanin, lakritsin ja salmiakin yhteydessä) kaliumista keskustellessamme muistin myös sen, että pitäisikin pyytää nyt kevään kuluessa terveyskeskuslääkäriltä lähete verikokeisiin kalium-, natrium- ja munuaisarvojen mittaukseen. Edellisistä verikokeista on kohta vuosi. Nythän en ole enää erikoissairaanhoidon tarkassa huomassa, vaan seuranta tapahtuu vuosittain terveyskeskuksessa. Lähteet sanovat, että jos on taipumusta matalaan veren kaliumpitoisuuteen, olisi syytä välttää esim. lakritsiuutetta. Ravitsemusterapeutin luennoilla palautui mieleen myös se, miksi antibioottikuureja määrätään vain tositarpeeseen. Jo yksi antibioottikuuri voi tuhota jopa 30 % suoliston bakteerikannasta ja se voi sekoittaa bakteerikantaa pahimmillaan vuosikausiksi. Toistuvat antibioottikuurit voivat heikentää immuniteettiakin, ja sitä kautta altistutaan eri sairauksille. 

Hyvällä ruokavaliolla on toki merkitystä myös vastustuskykyyn. Hapankaali ja muut hapatetut tuotteet tukevat suoliston hyvää bakteerikantaa. Itse tarvitsen yhä muistutusta myös siihen, että liikunta vaikuttaa mitä suurimmassa määrin myös suoliston toimintaan – ja aivan konkreettisesti. Vatsan toimintaa edistää myös kuitu, ja sitä tulisi käyttää 25–33 g/vrk:ssa. Vesi vanhin voitehista on myös vatsan toiminnassa. Suoliston mikrobistoa voi helliä syömällä kolmeakymmentä erilaista kasvikunnan tuotetta viikossa, kuntoutuksen oheismateriaalissa sanottiin. Se tuntuu aika paljolta, mutta myös viljat kuuluvat tähän. Kauran olen huomannut hellivän herkkää vatsaa. Kotimaiset marjat ja sienet ovat todellista superruokaa, ja ilmaisiakin, kun ne poimii itse. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, itselläni iskee välillä suoranainen himo etenkin kotimaiseen ruusukaaliin. Nyt kuulin, että elimistön solunälkä voi viestittää mieliteosta, jos elimistö jotakin kaipaa. Ruusukaalissa on mm. folaattia, kalsiumia ja rautaa. Folaatti onkin liitetty sydänterveyteen ja sitä on runsaasti täysjyväviljassa, kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa. Runsas kalan käyttö ruokavaliossa suojaa aivoverisuoni- ja sydäntapahtumilta.  

Toisen kuntoutusviikon jälkeen kirjoittamassani blogissa 8.11.2020 ”Kuntoutuskurssilta kannustusta, ohjeita ja tavoitteita” on lisää mm. sydänterveellisestä ruokavaliosta ja metabolisesta oireyhtymästä: Uuden äärellä (talitintti55.blogspot.com)

Kunnonpaikan rannassa voi uida avannossakin (avanto kuvassa), mutta emme menneet sinne vaan lumikenkäilimme

Napostelu näköjään lisääntyy heti, jos ei pääse ulkoilemaan. Napostelun välttämiseen saimme kannustuista siitäkin näkökulmasta, että ohutsuolen ”siivoaja” tarvitsee työrauhan ja napostelu rasittaa ohutsuolta. Aterioiden väliä tulisi olla ainakin kaksi tuntia. Pienet ateriat säännöllisin väliajoin ovat suositeltavia erityisesti herkkävatsaisille, mihin joukkoon itsekin mielestäni kuulun. Omenissa, luumuissa ja sienissä on sorbitolia, mikä voi ärsyttää herkkää vatsaa, samoin pienetkin määrät ksylitolia. Kun suoleen jää ruuan jämiä, se aiheuttaa turvotusta, ilmavaivoja ja pidemmällä tähtäimellä myös muita vaivoja, jopa suolistosairauksia. Ähkyyn ei itseään kannata syödä tällaisenkaan, joka haluaa välttää ruokahävikkiä. Lopun ruuan voi laittaa lautaseltaankin rasiassa jääkaappiin talteen ja syödä myöhemmin. Ruokaan kuluu rahaakin vähemmän (hävikin välttämisen lisäksi), kun ostokset suunnittelee etukäteen. Etenkin nyt korona-aikana on hyvä tehdä ostokset vain kerran viikossa, ja toki säästyyhän siinä aikaa ja vaivaa muutenkin.

Lumikenkäilemässä aurinkoisena pakkaspäivänä

Vuosi sitten asetetut tavoitteet näyttävät toteutuneen kävelytestin ja joidenkin muidenkin mittausten mukaan. Kuntoutusviikolla oli kävelytesti, ja se osoitti selvää parannusta vuoden takaiseen nähden. Kuuden minuutin testissä kävelin nyt 603 m. Tuolla vauhdilla kävelisin siis 6,03 km tunnissa. Vuosi sitten (19.2.20) kävelin 560 m, eli 5,6 km/tunnissa. Viitearvo kohdallani oli 322–461, eli viiteryhmään verrattuna tulos selvästi ylittyi.  Teimme etukäteen arvioita viikoittaisesta liikunnasta, ja arvioin harrastavani ulkoliikuntaa keskimäärin 7–8 tuntia viikossa nyt, kun koronan vuoksi ohjatut jumpat ja jooga ovat tauolla. Siihen voisi lisätä venyttelyä ja pientä kotijumppaa, mutta tuo ulkoliikunnan määrä on kyllä hyvä, sain siitä hyvää palautetta asiantuntijaltakin. 

Olen säästänyt tarkkana "holopaistyyppinä" 😉 eri tutkimustuloksia v. 2006 alkaen, ja tänään niistä hämmästelimme v. 2016 tapahtunutta hyvinkin jyrkkää käännettä huonompaan. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta on tämä niin erikoinen juttu, että palaan aiheeseen vielä. Seurailin tuolloin vuosittain InBody-mittauksilla kehonkoostumusta (mittaaminen oli kätevää työyhteisönkin tarjoamissa puitteissa) ja kiinnitimme huomiota, että v. 2016 viskeraalirasva oli lisääntynyt kohdallani peräti 35 % noin puolessa vuodessa 😲 En tuota ehkä edes uskoisi, ellei tästä olisi mustaa valkoisella ja mittaus tehty samalla laitteella. Mietimme mistä se voisi johtua. Pahaa stressiä siitä poikivine univaikeuksineen ja muine lieveilmiöineen oli tuolloin poikkeuksellisen paljon. Jatkuva univaje heikentää tunnetusti mm. immuunijärjestelmää. Ehkä liikkuakaan en jaksanut saman malliin, kun mieli oli jatkuvasti matalalla. Mielenkiintoista se kyllä tosiaan on, kuinka paljon henkiset asiat vaikuttavatkaan myös fyysiseen terveyteen. Ehkäpä tämä voisi olla vinkiksi nuoremmillekin, että tuollaisesta olotilasta kannattaa todellakin pyristellä irti, jos terveydestään välittää. Olen vuosien varrella pohtinut paljon sitäkin, että tietynlaisia ihmisiä (joilla voi olla paljon valtaa, mutta ei taitoa eikä kykyä käyttää sitä rakentavasti) on ollut aina, ja mitä varmimmin tulee aina olemaan. Ei kannata näännyttää itseään loputtomiin esim. kysymällä ”miksi”, noin käyttäytyviä yksinkertaisesti vain on. Eikä pidä kuluttaa voimiaan miettimällä sitä, johtuuko kyseinen käytös osaamattomuudesta, heikkoudesta, kateudesta vai suoranaisesta pahantahtoisuudesta.  Itsensä siinä on vain ymmärrettävä hankkiutua viipymättä eroon tuollaisista suhteista ja tilanteista.

Valkoiset huurrepuut rannalla

InBody-mittauksen 8.2.2021 tulokset näyttivät nyt viime lokakuuhun nähden vain hieman parempia tuloksia, mutta mittauksen tehnyt fysioterapeutti totesi, että neljän kuukauden mittausväli on lyhyt aika. Hän kannusti, että suunta on oikea, joskin niihin v. 2016 edeltäviin tuloksiin on todellakin pitkä matka. Jos esim. viskeraalirasvan määrää haluaa seurata, seuraavan mittauksen voisi tehdä vasta esim. vuoden päästä.

Juuri päätöstesi hetkinä tulevaisuutesi saa muotonsa.
(Anthony Robbins)

Tavoitteena edellisen kuntoutusjakson jälkeen olikin mm. viskeraalirasvan vähentäminen ja sen myötä pyrkiä ehkäisemään myös sitä paljon puhuttua pitkäkestoista tulehdustakin. Vyötärönmittani näytti välillä (ennen kovia pakkasia) jo puolenkymmentä senttiä pienempää lukemaa, mutta nousi sitten jälleen sentillä tai parilla. Painokin oli jo välillä hieman enemmän, nyt se näyttää vakiintuneen n. 68:aan. Pienien muutoslukemien parissa näpräämistähän tämä (kilojen kohdalla) minulla nykyisin on, mutta tärkeintä on, että suunta on oikea. Painonvartijat puhuivat aikoinaan hyvän olon painosta, ja minusta se on edelleenkin ihan hyvä määritelmä. Itselläni tämä tuntuu sopivalta hyvän olon painolta, kun pituutta on 166 cm. Toki vyötäröltä olisi hyvä saada pois senttejä, mutta en ota siitä stressiä, ja toivon ettei ympärysmitta alkaisi kasvaa tästä nykyisestä 👍

Latujen kunto oli Kunnonpaikan ympäristössä hyvä. Täältä sai lainattuakin hiihtovälineitä 

Kun pakkasta on yli -20, jäävät ulkoilut herkästi väliin, eikä minulla tule kotona omin nokkineni jumpattua. Kuntoutuskaverit kertoivat, että mm. TV2:lla on aamuisin klo 8.50–9 hyvä aamujumppa. Itselleni eläkkeellä ylivoimaisesti parasta ovat hitaat aamut, joihin ei kuulu juuri muita rutiineja kuin aamulääkkeiden ottaminen, myöhäinen aamupala ja verenpaineen mittaaminen noin kerran viikossa. Sydändiagnoosin saatuani mittasin verenpainetta ainakin vuoden ajan joka päivä ja kirjasin tulokset vihkoon. Kiirettä ja erityisesti stressiä välttelen nyt eläkkeelläkin niin huolellisesti kuin se vain omassa varassani on. Silloin tällöin nykyisinkin pyydetään sellaisiin toimiin, joissa aavistan stressimörön tai pakkotahtisuuden vaanivan. Silloin pyrin väistämään. Jos tulee vielä mielitekoja kiireisen ja stressaavan elämänmenon piiriin, koetan muistutella mieleeni, millaista oli elää esim. univaikeuksien kanssa. Jos on kokenut krapulan, olotilaa voi verrata siihen 😫 Hitaista aamuista vielä, että ystävät tietävät, ettei minulle kannata esim. soittaa ennen kello kymmentä 😄 En ehkä ihan sinne asti nuku, mutta se hitaus ja rauhallisuus etenkin aamuisin on todellista luxusta.

Lenkkeillessä ja kauniista näkymistä nauttiessa sai myös luonnon valohoitoa

Ohjatut jumpat ja jooga ovat yhä edelleen korona-tauolla. Ainoa ohjattu harrastukseni on viikoittainen laulutunti Teamsin välityksellä ja olen iloinen, että se on toteutunut. Kuntoutuspaikan karaokessa pääsin kaikkina kolmena kertana kokeilemaan laulutunneilla opittua, ja edistyminen tuntui hyvältä. Rohkenin laulaa nyt myös Laila Kinnusen tunnetuksi tekemän ”Tiet”. Ilman Annen ohjausta ja kannustusta tuskin olisin rohjennut tätä suurten tunteiden laulua esittää 😶 

Nyt sää on lauhempi, ja olen hiihtänyt tänä talvena keskimäärin neljänä päivänä viikossa, kunakin 1–1,5 tuntia. Etenkin maalla hiihtämisestä viikonloppuisin nautin, karvapohjat luistavat hyvin ja keli on yleensä hyvä. Myönnän hiihtäväni (varsinkin?) painon hallinnan ja kunnon kohentamisen vuoksi, toki hiihto on myös nautinnollista ja mieltä piristävää etenkin kauniilla säällä. Yhä edelleen muistutan itseäni ns. lämmittelystä ennen liikuntaa ja lepopäivistä silloin, kun siltä tuntuu. Välillä motivaatio voi notkahtaa, mutta sitkeästi vaan eteenpäin mm. lihaskunnon kohentaminen ja viskeraalirasvan vähentäminen mielessä 👍 Paljon käytetty mutta aina yhtä pätevä määritelmä on, että kun itsensä saa kynnyksen yli, on ylittänyt sen suurimman esteen. Myös Positiivarit sanoivat 4.2.2020, että ovensa ulkopuolelle päässyt on jo jättänyt taakseen matkansa vaikeimman osan.

Vuosi sitten ei ollut Kunnonpaikan rannassa jäälle asiaa, nyt oli toisin. Tuntui oikealta vanhan ajan talvelta 💙

Kuluneen vuoden aikana on tullut rohkeutta liikuntaan reilustikin; enhän kahteen vuoteen sydändiagnoosin jälkeen uskaltanut esim. hiihtää. Kukaan ei ole kieltänyt, pelko ja epävarmuus oli jostain syystä pesiytynyt korvieni väliin. Itsehoito ja läheisen tuki kaikkinensa on ollut kyllä niin kattavaa kuin se omassa varassamme on. Liikunta hengästymiseen asti on suotavaa ja asiantuntijat painottavat, että on osattava erottaa toisistaan hengästyminen ja hengenahdistus. Mitään kilpaurheilua ei kannata harrastaa, ja onneksi en sitä kaipaakaan 😂 Olen vakuuttunut, että liikunta vahvistaa sydäntä ja saa verisuonet toimimaan paremmin. Riittävä lihasmassa on tärkeä ikääntyneellekin, jotta säilyisi toimintakykyisenä mahd. pitkään. Olo on nyt hyvä niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja konkreettinen tulos ilahduttaa: kävelytestin tulos näytti selkeästi parempaa tulosta kuin vuosi sitten, ja sen lisäksi paino oli pudonnut vuodessa sen pari kiloa, mihin pyrinkin. Asetetut tavoitteet on mielestäni saavutettu. Elämän haurauden muistaen, on aihetta olla kiitollinen nyt 🌸

Mietin kuntoutusviikkojen aikana myös sitä, että toisinaanhan sydämen vajaatoiminta voi olla ohimenevääkin, vrt. takotsubo (särkyneen sydämen oireyhtymä). Vaikeaa tietää? Olen pohtinut sitäkin, annettiinko tämä pysäytys minulle opiksi - enkö muuten ymmärtänyt hypätä pois kiireen oravanpyörästä? Eräs kuntoutuskaveri sanoi, että hän haluaisi oppia ymmärtämään paremmin elämän vastoinkäymisiä. Se sai minutkin mietteliääksi. Kohdallani on nyt hyvä tilanne, mutta koskaan ei voi tietää, millainen on tulevaisuus. Nyt koetan vain elää niin hyvin kuin voin, ja muu on korkeammassa kädessä. 

Elämä on jatkuvaa tottumista sellaiseen
mitä emme koskaan osanneet odottaa (Positiivarit 2.9.2020).

Aurinko väritti puiden latvat rannan kodalla

Aktivoiduin kurssilta saamiamme oheismateriaaleja lukiessani ajattelemaan myös hoitotahtoani, se ei siis olekaan vain elvytyskielto tmv., kuten olen joskus arvellut. Jos esim. muistisairaus osuu kohdalle ennen sitä viimeistä rantaa, onkin hyvä tehdä tarkempi paperi. Hoitotahdon voi tehdä suullisenakin, mutta kirjallinen on aina varmempi. Tähän kopioimassani nettilinkissä oleva muistiliiton lomake kattaa paitsi sitovat tahdonilmaukset myös hoitoa ja hoivaa koskevat toiveet. Hoitotahto :: Muistiliitto

En ole tullut ennen ajatelleeksikaan, että esim. ko. lomakkeessa voi yksilöidä varsin tarkastikin toiveitaan. Kun esim. rakastaa luontoa, saunomista, kirjallisuutta ja laulamista, on hyvä, kun/jos joku toinen muistaisi tämän puolestani, jos olen itse unohtanut. Toivoisin, että joku veisi yhteislaulukööriin mieluummin kuin esim. askartelupiiriin, tai lukisi kirjaa ääneen, jos en enää itse kykene. Luontoon ja saunaankin olisi mieluisaa päästä 😊 Toki kyynisemmin ajattelevat sanovat, että meitä ikäihmisiä on jatkossa niin paljon, että riittävätkö resurssit hoidettavien saunaan tai luontoon viemiseen. En halua kuitenkaan murehtia sitä, eikä se omassa varassani olekaan.

Huoli on mielen läpi kiemurteleva
kapea puronen. Jos sitä ruokitaan,
se uurtaa uoman, johon kaikki
muut ajatukset valuvat.

(A.S. Roche)

Kävelylenkeilläni kävin katsomassa Toivalan v. 1808 taistelujen muistomerkkiä. Kun katsoo esim. muistomerkin kuvaa vuodentakaisesta blogistani 4.3.2020, huomaa erityisen selvästi lumen määrän eron.

Tulostin ja täytin hoitotahtokoosteen, ja voi sen laatia sähköisenäkin vaikka Omakantaan. Hoitotahtoa ei tarvitse missään vahvistuttaa, mutta omaisen olisi hyvä tietää, onko se talletettu Omakantaan tai paperisena sinne tiettyyn pöytälaatikkoon. Tein hiljattain testamentinkin, ja nyt tuntuu siltä, että ennakointi kannattaa siinäkin mielessä. Saa itselleen rauhallisen mielen ainakin siltä osin. Ajattelen niin, että parempi näitä on miettiä nyt, kun vielä pystyy ja jaksaa. Huomisesta ei kukaan tiedä.

Sosionomin luennoilla saimme tietoa mm. valtakirjavaltuutuksen ja edunvalvontavaltuutuksen eroista. Tämä edunvalvontavaltuutuksen mallilomake Opas oikeudelliseen ennakointiin (lonnberg.fi) soveltuu useimmille, mahdollisesti se ei sovellu erityisiin tai yksilöllisiin tarpeisiin. Silloin olisi kai hyvä käyttää asiantuntijan apua. Em. mallilomakkeeseen ei voi suoraan täyttää omia tietojaan, mutta sitä voi käyttää mallina. Valtakirjavaltuutuksessa ei ole viranomaisvalvontaa, ja se soveltuu esim. silloin, jos on vaikka sairaalassa, ja jonkun toisen on hoidettava pankki-asioita sillä välin. Keskustelimme mm. siitä, että valtuutuksiin olisi hyvä kirjata myös kiinteän omaisuuden myyntiin ja hallinnoimiseen liittyvät asiat. Myös varavaltuutettu eli toissijainen valtuutettu olisi hyvä määritellä. Samanaikaisesti läsnä olevien todistajien on oltava ulkopuolisia; ei lähisukulaisia, sisarusten lapsia tai heidän avopuolisoitaankaan. Lisätietoa edunvalvontavaltuutukseen löytyy mm. Muistiliiton nettisivuilta Edunvalvontavaltuutus :: Muistiliitto

Saimme sosionomilta myös vinkkejä tuettuihin lomiin, esim. tuetut lomat 2021 | Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (mtlh.fi)

Hiihtoharrastukseni jatkuu viikonloppuisin Vuonislahdessa ja viikolla Joensuun Mehtimäellä. Tällä Paaterin polun metsäladulla voi hyvällä tuurilla nähdä lapinpöllönkin 🐦

Kiitos Kunnonpaikalle ja Huoltoliitolle hyvästä huolenpidosta, monipuolisesta kuntoutuksesta, kannustuksesta ja tietenkin myös ihanasta ruuasta. Oli mahtavaa päästä myös herkuttelemaan ammattilaisten loihtimien ruokapöytien ääreen 😋 Kuten postaukseni alussa totesin, korona-aika toi kuntoutukseenkin omat sävynsä huolellisine maskin ja käsidesin käyttöineen ymv., mutta niihin on totuttu. Kannustan toisiakin sairausosuman saaneita kuntoutuksiin. Jos puolisolla tai ystävällä on sama tai samantyyppinen sairaus, voisi olla hyvinkin palkitsevaa hakeutua yhdessä kuntoutukseen. Uskon että tavoitteellisen itsehoidon tehostuminen maksaa itsensä takaisin monellakin tavalla.

(Lähteinä käytin sydänkuntoutuksen 8 - 12.2.2021 ravitsemusterapeutin ja sosionomin luentojen muistiinpanoja ja oheismateriaaleja sekä fysioterapeutin ja sairaanhoitajan suullisia ohjeita.) 

Nautitaan juuri nyt puiden oksille muodostuvista jäähelmistä, hohtavista hangista ja hiihtokeleistä 💖

Eläkeläisen rahojen riittäminen niin härkäviikoilla kuin muulloinkin

Tammikuussa tuli lunta

Se joka tarvitsee vähän, ei joudu sellaiseen asemaan,
että hänen täytyy luopua paljosta.
(Plutarkhos)

Joulun jälkeisellä pyhättömällä kaudella on monta nimeä, mm. härkäviikot, arkiviikot tai selkäviikot. Härkäviikot viittaavat siihen, että joulun jälkeen on jälleen tehtävä raskasta työtä, ja sanonta lienee saanut alkunsa alueella, jolla härkiä on käytetty vetojuhtina. Sanaa härkäviikko ei ole käytetty kaikkialla Suomessa, vaan sana on levikiltään selvästi länsimurteinen. Selkäviikko viittaa keskitalveen, talvenselkään. ”Selekäviikoilla seipään vinkuissa syö kyllä suolasilakoitakin”, on Kiteellä aikoinaan sanottu. Työnteon lisäksi on palattava myös arkiruokaan ja -vaatteisiin. Loppiaisesta alkaa härkäviikot, reikäleivät, rättipairat, presutupakat ja vittaköyret, on Pomarkussa lueteltu. (kotus.fi; Kielikello 1/2015.)

"Härkäviikot ja reikäleivät", näin kuuluu siis länsisuomalainen sanonta. Joulun pyhien jälkeen arki on alkanut. Laskiaisena on vasta seuraavat juhlapäivät ja sitä seuraavat pääsiäisenä. Kansatieteen professori Juhani Lehtonen Helsingin yliopistosta selittää härkäviikkoja niin, että joulunaika oli juhlan aikaa, jolloin syötiin ja juotiin. Sen jälkeen oli taas katsottava, mihin ruoka riittää. Edessä oli pitkä talvikausi yksinkertaisine ruokineen. Vasta laskiainen tarjosi tilaisuutta juhlimiseen. (kaleva.fi 10.1.2011.)

Pikkupitsoja tähdetäytteillä

Loppiaiselta alkavien härkäviikkojen myötä alkaa myös noin viiden viikon juhlaton aika. Tässä blogipäivityksessäni pohdiskelen mm. eläkeläisen rahojen riittämistä. Se liittyy mielestäni laajemmin tulkiten härkäviikkoihinkin – nyt loppuu mässäily ja alkaa kuivan reikäleivän kausi 😉 Viimevuotiseen tapaan vastaanottaisin mielelläni ehdotuksia aiheista, ja kirjoitan toivotusta aiheesta, jos osaan. Vinkkejä olen saanut niin kasvotusten kuin puhelimellakin, ja toki niitä voi laittaa tämän päivityksen kommenttikenttään tai lähettää esim. messengerillä. Uudistan blogiani niin, etten enää laita päivitysteni alkuun kuukausien nimien etymologiaa, vaan jos ajanjaksoon liittyy luontevasti esim. jokin kansanperinneaihe, saatan laittaa siitä alkuun muutaman virkkeen tai kappaleen. Joku lukija kysyi, saanko blogistani palkkaa tai palkkiota. Saan toki, mutta se ei ole rahaa tai mitään muutakaan aineellista, palkkio on tullut vuoropuhelusta ja mukavasta palautteesta lukijoilta 💕

Piirakkaa tattari- ja riisijauhoista

Olen jostain syystä nähnyt viime aikoina unia työajoistani. Aloin pohtia ansiotyöaikaani, onhan se kaikkinensa suuri osa elettyä elämää. Ajallisesti tuo 45 työvuottani rakentuu aika mielenkiintoisesti kolmesta noin 14 vuoden mittaisesta työsuhteesta. Eli osapuilleen 7 vuoden sykleissä eteni, kuten ovat edenneet varsin monet yksityiselämäänkin liittyvät jaksot. Mielenkiintoista! Itävaltalaisen filosofi Rudolf Steinerin (1861–1925) mukaan ihmiselämä rytmittyy seitsemän vuoden jaksoihin. Uskokoon ken tahtoo, omalla kohdallani tämä näyttää menneen niin 😏

Pohdintani eteni tästä eläke-euroihin.  Maksoin työvuosinani veroa keskimäärin 30 % palkkatulosta. Olen kuullut, että kk-eläkkeen ero voi olla useitakin tonneja saman tyyppisestä työstä eläköityneillä. Työuran pituudella ei sinänsä näytä olevan suurtakaan merkitystä eläkkeen suuruuteen – ainakin jos on tehnyt työtä matalapalkka-aloilla. Myös eläkejärjestelmät ovat vaihtuneet vuosikymmenten saatossa jne.  Kohdallani eläkettä pienentää mm. se, että 18 - 23-vuotiaana tehdystä työstä ei karttunut eläkettä lainkaan; onneksi tämä epäkohta on nykyisin korjattu. Muutaman vuoden opintovapaat työvuosien välissä pienentävät myös eläkettä, samoin matalapalkka-aloilla työskentely useamman vuosikymmenen ajan. Toisaalta näkökulma eläke-euroihin muuttuu sen mukaan, kenen kanssa keskustelee. Olen jutellut joidenkin tuttujeni kanssa (he ovat esim. luonnonvara-/maatalousaloilta), ja he pitävät n. 1500–2000 euron bruttoeläkettä hyvinkin hyvänä, heidän eläkkeensä on pienempi. Tämä tuntuu jotenkin hämmentävältä. Arvostan kotimaisen ruuan tuottamista monen muun lailla. Toivon ja uskonkin, että tämä kaikki vielä tulevaisuudessa muuttuisi tasa-arvoisemmaksi.

Työurista virinnyt keskustelu lienee myös eräs yhteiskunnallisista kestoaiheista. Mielestäni liian harvoin otetaan esille sitä, pitäisikö heidän, jotka ovat pitkään paiskineet töitä (esim. 40 v. tai yli) työelämän loppusuoraa jotenkin helpottaa. Siitä puhutaan hyvinkin paljon, että työurat on saatava pidemmiksi. Mielestäni työuria pitäisi pidentää myös sieltä alkupäästä. Joillakin pitkään opiskelleilla säännöllisempi työura saattaa alkaa vasta n. kolmikymppisenä. Osa porukasta sen sijaan on aloittanut leipätyöt jo alle parikymppisenä ja jos terveenä on pysynyt, työuraa ennen lakisääteistä eläkeikää on voinut kertyä tuolloin lähes 50 v.

Gluteenitonta perunarieskaa tähteeksi jääneestä muussista ja kermanlopusta sekä maitojauheesta, minkä parasta ennen -päiväys oli siinä ja siinä...

Koska tiesin jo ennakkoon eläkkeeni pienuuden, suunnittelin ennen ansiotyöstäni eläkkeelle jääntiä, että antaisin tietoni yliopistolle pienien väitöskirjoihin ja niiden kielenhuoltoon liittyvien keikkatöiden toivossa. Niistä on tullut vuosien varrella silloin tällöin tiedusteluja. Ajallisesti ja määrällisesti etukäteen mitoitetut työkeikat saattaisivat kyllä toimia hyvinkin. Samalla voisi saada paitsi virikkeitä ja avaruutta pienentyneisiin elämänympyröihin myös lisätienestiäkin pienen eläkkeen tueksi. Tämä kaikki tietysti omaa vointia seuraten. Pakkoa ei ole. Jokainen eletty vuosi kerryttää kuitenkin ikää lisää, ja nyt olen tehnytkin talkooperiaatteella enää vain joitakin pieniä kielenhuoltojuttuja tutuille.

Yhtä ja toista voi harrastaa ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Mieleen palautui erään tuttavan sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa painoaan terveydellisistä syistä: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, vaan mietin sitä, mitä voin syödä." Nyt eläkkeellä ollessani olen koettanut muistutella mieleeni em. soveltaen, että muissakin asioissa voisi enemmän keskittyä siihen, mitä vielä voi tehdä kuin siihen, mitä ei enää voi.

                                                           Voisin tehdä mitä tahansa enkä
                                                           kumminkaan tee yhtään mitään.
                                                           Voi miten hauskaa on tehdä
                                                           ihan mitä haluaa. (Muumipappa.)

Kasvispiirakkaa kikhernejauhopohjalla

Mutta nyt jälleen härkäviikkoihin. Joulun jälkeinen lähiaika on pääosin nyt jo mennyt, mutta voinee näitä vinkkejä käyttää muulloinkin. Onhan moni varastoinut joululta jääneitä ruokia pakastimeenkin. Netin ohjeita tutkiessani huomasin, että mm. piparien lopuista voi tuunata ihania juustokakkuja ymv., itse keskityn tässä helppoihin ja myös ruokavalion keventämisen kannalta sopivampiin vaihtoehtoihin.

Karjalainen 10.1.2021 kirjoitti, että ruokahävikkiä syntyy Suomessa 400 - 500 miljoonaa kiloa vuodessa. Suurin hävikin aiheuttaja on kotitaloudet (!), seuraavaksi ravintolat ja kolmantena ruokakaupat. Hävikkiruuan pienentämisessä ei siis ole mistään pikkuasiasta kyse. 

Loput riisipuurosta pyöröihin

Ruoka- ja juomahävikin pienentäminen on paitsi taloudellista, se on myös ekoteko. Käyttämäni sana "juomahävikki" vaikuttaa korviini jotenkin kummalliselta, mutta tarkemmin mietittynä ei siinäkään mitään outoa ole. Esimerkiksi kahvia voisi koettaa keittää vain sen verran minkä juo, toisinaan kukkien kasvuaikaan laimennan sitä kasteluveteen. Lahjaksi saaduista viinipulloista tulee otettua vain lasillinen tai kaksi, lopun voisi kai käyttää vaikka risottoihin tai kastikkeisiin.

Kun haluaa helpottaa kokkaustaan, ylijääneistä kinkuista ja perunoista voi tehdä pyttipannua, minkä oheen halutessaan paistaa kananmunia. Perinteisesti joulukinkun rippeistä tehdään hernekeitto ja vaihtelun vuoksi voisi tehdä vaikka kinkkuohrattoa. Puhtaan kotimaisen lähiruuan puolesta olen hehkuttanut ennenkin, ja ohra tuntuu ravitsevan paremmin (pitää nälkää pidempään) kuin riisi, vaikka myös riisin mausta pidänkin.

Glögin loput voi tuunata vaikka glögiporkkanoihin. 

Pizza on riperuokien klassikko, sanoo kotiliesi.fi. Mielestäni mukava termi tuo riperuoka! Pizzaan voi laittaa myös kalarippeet tai melkein mitä vain, tai vaikka hieman nahistuneita hedelmiäkin. Täksi jouluksi hankkimani omenat olivat kauniita, mutta kovia ja kirpeitä. Raastoimme niitä tutun antaman vinkin mukaan punajuuren kanssa salaatiksi, se korvasi rosollin, mitä ei meillä tule syötyä, eikä siis nykyään laitettuakaan. Riperuuista tuunatuissa keitoissa (esim. kalakeitto) ja salaateissa on oikeastaan vain mielikuvitus rajana, niin monet ovat vaihtoehdot sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan.

Porkkanalaatikon tähteistä voi paistaa kasvispihvejä tai -pullia, ja miksei sitä voisi kokeilla sämpylöihin, leipiin, sosekeittoon, lettuihin tai pannukakkuunkin. Lanttulaatikon lopun voi laittaa vaikka rieskoihin. Meillä tehtiin tähdemuusista ja ripekermasta gluteenittomia perunarieskoja. Kikhernejauho näytti lähenevän parasta ennen -päiväänsä, ja siitä teimme välipäivinä netin ohjeita soveltaen gluteenitonta piirakkaa. Täytteeksi joululta jemmaan jääneitä soijanakkeja ym. Yllättävän hyvää tuli!

Kyläkaverin antamat tuoreet kuhafileet ovat lempiruokaani 😋

Martat.fi-sivuilla on kattavasti vinkkejä joulun riperuokien tuunaamiseen. Koska suolasienisalaattia jää meillä joka joululta yli, siitä voisi tuunata marttojen vinkkaamana lettuja, laittaa blinien täytteeksi, sosekeittoon silmäksi tai tehdä sienikeittoa. Jos tähteeksi jää juustonkannikoita, sitä voi laittaa pakastimeen raasteena (en ole tullut ajatelleeksikaan), tehdä lämpimiä voileipiä, piirakoita tai juustokeittoa. Tämä onkin oikein hyvä idea: jos juustoraastetta löytyy aina pakasteesta, voi tehdä jämistä ex tempore -piirakkaa tai pitsaa milloin vain. Myös kiusausta tai muita paistoksia voi tehdä mitä moninaisimmista raaka-aineista (mm. sillistä), ja loput hedelmät voi tuunata salaatiksi. Pienistäkin tähteeksi jääneistä ruuan rippeistä voi tehdä uutta ruokaa, ja samalla vähentää ruokahävikkiä. (martat.fi.) Riisipuuron lopusta voi tehdä vaikka riisipyöröjä eli kukkosia.

Nyt siis tuunataan riperuokia ja käytetään kellariin + pakastimeen säilöttyä, puunataan kotia ja tyhjennellään komeroita. Katse suunnataan talven varoihin: ei aikaakaan, kun ensimmäiset korvasienet jo nousevat ja ahomansikat kypsyvät. Olen kyllä nyt jo parin eläkevuoden aikana huomannut, että ruoassa tulee säästöä, kun leipoo ja kokkailee omatekoisia syötäviä, ja hyödyntää myös metsän ja hyvällä tuurilla järvenkin antimia. Toimeliaimmat kasvattavat juurekset ja kasvikset omassa pellossaan tai ryytimaallaan. Ruokaa kannattaa laittaa useammaksi päiväksi kerrallaan, ja jatkaa niitä tarvittaessa eilisen tähteillä ja laittaa loput pakastimeen.

Takki vuodelta 2008 sai uuden elämän kansallispuvun ja feresin kanssa talviaikaan

Mitä muuta tarkan euron aikoina? Tuunaus-/kierrätys-martan sydäntä vihlaisi, kun kuulin jonkun heittäneen joululta jääneet avaamattomat suklaapakkaukset roskiin. Kaipa niitäkin voisi kierrättää, kun pakkaus on avaamaton ja käyttöikää riittävästi jäljellä. Vaikka makeiset eivät mitään terveysruokaa olekaan, pieni määrä ei terveyttä tai painon vartiointia romuttane. Toisaalta noissa poisheitettävissä tuotteissa (ja missä vain muussakin kuin ruuassa) on jo joka tapauksessa käytetty suuri määrä erilaisia resursseja (mm. luonnonvaroja, työtä) kun tuote on valmistettu. Kurja ajatus siis tuo käyttökelpoisen tuotteen roskiin heittäminen. Tuskin koskaan liikaa toistaa, että säästäväisyys / tuunaus / kierrättämien ovat myös ilmastotekoja. Nettilähteitä tutkiessani havaitsin ilokseni aika useinkin, etteivät mielipiteensä ilmaisseet saaneet tyydytystä tuhlaamisesta vaan säästämisestä 👍 Aina välillä kuulee sanottavan, että kaikkien pitäisi kuluttaa, jotta kansantalouden pyörät pysyvät pyörimässä. Mutta entä sitten, jos kaapit jo ennestään pursuilevat tavaraa ja vaatteita? Toisaalta voi olla myös ikääntyneitä eläkeläisiä, joiden pieni eläke ei riitä välttämättömimpäänkään. Palveluihin voisi kyllä enemmänkin käyttää: kampaajaan, jalkahoitoon, hierontaan, kasvohoitoonkin. Silloin tällöin voisi sallia elämäänsä jotain luxustakin: käydä vaikka ulkona syömässä ja kulttuuririennoissa. Kunhan korona helpottaa, taidankin pyytää kavereita seurakseni teatteriin tai konserttiin, kahville tai iltapalaselle 😘

Ilmaista ja hyödyllistä huvia 👍

Vaatteita voi tuunata ja kierrätystä harrastaa. Ansiotyöaikoina tein enemmän (turhia?) heräteostoksia, kun aina välillä ajattelin palkita itseäni uurastuksesta jollakin, ja useimmiten se oli vaate tai vaikka koru.  Juhlavaatteita en näköjään enää tarvitse, se sama pikkumusta käy niin hautajaisiin kuin esim. ystävien väitösjuhliin. Voi hyödyntää alennusliput, ja kun ei harrasta juurikaan matkailua eikä käy ns. viihteellä, pienestäkin eläkkeestä jää useimmiten kuukauden lopussa jotain jäljellekin. Tosin jos joutuu uusimaan vaikka pyykinpesukoneen, siihen ei ainakaan oma eläkkeeni riitä, vaan silloin on hyvä olla säästöjä. Kotimaan matkailua olen kyllä suunnitellut lisääväni, kunhan korona helpottaa. Omassa maassa on lyhyehkön bussimatkankin päässä paljon kaunista ja kiehtovaa, ennen näkemätöntäkin. Kampaajalla käynnit ovat harventuneet jo koronankin vuoksi. Kumppanin hiukset olen itse leikannut jo parikymmentä vuotta.

Lainat kannattaa(-isi) pieneläkeläisen maksaa pois ennen eläkkeelle jääntiä, jos vain suinkin mahdollista. Itse en pystyisi tästä eläkkeestäni maksamaan velkoja. Tietenkin on koko joukko kiinteitä kuluja: yhtiövastike, sähkö, puhelin, vesi, vakuutus, netti, lehdet ja jäsenmaksutkin. Lahjat voisi tehdä itse. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että avun ja aikansa antaminen tarvitsevalle on se kaikkein kallisarvoisin lahja. Toisaalta nyt tunnistaa entistäkin selvemmin ne todelliset ystävät, he jotka pysyvät rinnalla, vaikka ei ole enää ”hyödyllinen” tai erityisen kiinnostavakaan, ei harrasta hienoja (hintavia?) asioita jne.

Kelvänjoki tammikuun pakkasissa

Juttelin tuttavien kanssa, että miksihän sitä tietyssä elämänvaiheessa kokosi suorastaan vimmalla tavaraa ympärilleen. Tuokohan kapineiden ympärilleen kokoaminen turvallisuuden tunnetta? Turvaa voidaan hakea, kun kerätään tavaraa tuvan täydeltä, kaapit ja laatikot pullolleen... Nyt on aikaa lajitella vekottimia ja vermeitä esim. kolmeen kekoon: kirppikselle, jotain voisi tarjota tuttaville tai netin ilmaispalstoilla ja ehkä tuunattavaksi. Me vietiin kerran jotain työkaluja kirppikselle, ja nehän vietiin suorastaan käsistä. Toisaalta mielestäni ne ihan hyvät vaatteet, mitä kirpparille vietiin, eivät menneet kaupaksi, vaikka hinnaksi olisi laittanut muutaman sentin.

Tuunaus kiinnostaa niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. Ajattelin viedä pari vintillä olevaa talvitakkia pikkupaikkakunnan (kannatusta siis sille suunnalle) ompelijalle katsottavaksi, saisiko niistä muokattua nykyaikaisemmat. Toinen on maksimittainen hupullinen musta villakangastakki. Se on sellainen suora pötkylä, mitä käytettiin 1900-luvun lopulla... Olen säästänyt senkin teemalla aika tavaran kaupihtoo. Ajattelin kysyä ompelijalta, voisiko siitä ottaa vyötäröltä reilusti sisään, ja kun en tiedä, mikä on tälle tyylille oikea sana, käytän sanaa prinsessalinjainen, vaikka en kapeavyötäröinen olekaan. Voi tuntua oudoltakin, kun asiantuntija sanoi aikoinaan, että käytä vyötäröltä kapealinjaisempia ja helmaa kohti leveneviä takkeja (se luo kai harhan vyötärön olemassaolosta?) ja käytä myös saman mallisia mekkoja ja hameita.

Kirjahyllyä olen tutkinut jälleen kriittisillä silmillä myös. Siirsin kirjahyllyn sisältöä olohuoneen lattialle pinoihin, josta aloitan lajittelun: kirjaston kierrätyshyllyyn, tarjoan ystäville, säilytykseen, roskiin -  ei roskikseen, ei! Kirjoihin on muodostunut erityinen tunneside, niiden roskiin heittäminen on todella vaikeaa. Kirjoissa on mm. antikvariaateista / kirppiksiltä hankkimiani Linnan teoksia, Aleksis Kiveä, Waltaria, Tolstoita, Dostojevskia, runokirjoja, Kalevalaa, Kanteletarta jne... Löytyi Toivo Pekkasen teos Tehtaan varjossakin, mikä tuli läheiseksi, kun siteerasimme sitä työaikoinani kirjallisuuden tunneilla. Siinä jotenkin kiteytyi yhteen virkkeeseen nuoren miehen kasvutarina. Taustalle laitan soimaan äänikirjan, jotta saan itseni tarttumaan toimeen. Jos alan keskittyä kirjojen sisältöön ja selailla niitä, en luovu niistä ikinä. Olen tehnyt kirjaraivausta toki jo ennenkin vieden kasseittain kirjoja kirjaston kierrätykseen, mutta puolen vuosisadan aikana niitä on todellakin kertynyt. Hiljattain vein tusinan verran kirjoja kirjaston kierrätykseen, ja kun päivän lehdet luettuani vilkaisin kierrätyshyllyyn, kirjat olivatkin jo siitä lähteneet. Tuli hyvä mieli, että kirjat saivat uuden lukijan. Olen koettanut noudattaa ohjetta, että jos ostaa yhden tavaran, on myös yhdestä tavarasta luovuttava. Tässä välillä onnistun, mutta harmikseni aika usein en. Onneksi sentään kaikkinainen ostelu on hyvinkin selvästi vähentynyt sitten työelämävuosien. 

Maalla on mukavaa 💖

Vielä eräs rahan säästymiseen liittyvä seikka. Rahaa tuntuu maalla kuluvan (eläkkeelläkin) selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Mistä tämä johtuu, onkin seikka, jota voisi pohtia tarkemminkin. Syödähän pitää joka päivä, ja mm. sähkö- ja vesilaskut juoksevat kummassakin paikassa. Ehkä kuitenkin kulutan maalla vähemmän? Jos näin on, sehän on hienoa, sillä kuten sanottua, teen silloin ilmastoteon! Myös ilma on maaseudulla puhtaampaa, luonto on lähellä ja elämänrytmi rauhallisempi. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa. Lähes miljoona suomalaista pohdiskelee vakavissaan maalle muuttoa, kirjoittaa suomenmaa.fi (2020) Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekyselyyn viitaten. Vaikuttaa siltä, että maaseudun merkitys tulee kasvamaan, ja kuluneena koronavuonna se on jo selvästi kasvanutkin.

Kulunut vuosi on mitä ilmeisimmin vahvistanut ihmisten muuttohalukkuutta harvemmin asutuille seuduille, ja toisaalta myös ns. kahdessa paikassa asuminen (monipaikkaisuus?) tuntuu olevan nykyisin jo hyvinkin suosittua. Itsekin asumme melko tasapuolisesti kahdessa paikassa: pikkutalossa Vuonislahdessa ja kerrostaloasunnossa Joensuun keskustassa. Muualla emme juurikaan matkustele. Kumppani jää ensi kesänä eläkkeelle pitkän työuransa jälkeen, ja sitten olemme todennäköisesti vielä enemmän maalla, jos vain terveys sen sallii. Toivottavasti on vielä runsaasti vuosia elellä siellä kauniin luonnon keskellä 👍

Kun päivien luku vähenee, yhden arvo kasvaa (M. Envall).

Hyviä härkäviikkoja 💚