lauantai 14. tammikuuta 2023

Alkaneen vuoden näköaloja, huolia ja toiveikkuuttakin

Tammikuun postaukseeni ajattelin laittaa hieman vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia ja näköaloja avartavia mietelauseita. Kuvat ovat vuosien varrelta, hiihtämäänhän en vielä tänä talvena ole ehtinytkään. Mielessä on juuri nytkin niin paljon kaikkea, että jos yrittäisin sanoittaa kaiken mielessä pyörivän, siitä tulisi lähinnä jonkinlainen kaaos. 

Marttailu-teema maadoittaa käytännölliseen, ja vuoden vaihteen ruokiin liittyvästä kirjoitankin ja kierrättämiseen/raivaamiseen liittyvästä myös. Lopuksi katsaus alkaneeseen vuoteen ja toki vakioteemani kulttuuri on mukana myös. Metaforiin palaan varmaankin myöhemmissä postauksissani. Aika ja energia menee nykyoloissa arjen muutosten parissa. Mieli synkkenee mustaksi ajatellessa energiakriisiä, ilmastokriisiä, sotaa, pandemioita; ja henkilökohtaisemmin tulossa olevia isoja hammasremontteja, silmälasien uusimista, kolotuksia jne. huolehtiessa. Jonkinlaista helpotusta tuo sen ajattelu, että mitä voisin tehdä voivottelun sijaan? Vai voinko mitään? Ja onko jotain hyvääkin tämän kaiken keskellä? Eräs usein siteerattu lempiaforismini sanoo: 

Ajattele kuinka onnellinen olisit,
jos juuri nyt menettäisit kaiken
mitä sinulla on – ja sen jälkeen
saisit sen kaiken takaisin.
 
(Frances Rodman).

Näkymä Paaterin metsäladulta on kuin turvaisa pesä metsän keskellä 💚
Eläkeläisen kalenteri oli vuoden viimeiset viikot täysi. Täysi on tässä tietenkin subjektiivinen käsite. En vertaile itseäni aktiivista työaikaansa eläviin. Vuoden vaihteessa oli sentään kolmen viikon tauko aikataulutetuista menoista. Luin Positiivareiden sivuilta: ”Kun unohdamme kiireen, alamme muistaa asioita, jotka olemme kiireessämme unohtaneet” (Paula Sainio). Tämän myötä aloinkin ajatella, mikä nyt on olennaista, minkä voin työntää hetkeksi tai kenties ihan pysyvästi syrjään. Harvinaisen hyödyllinen ajatus! Viime aikoina jo yöunia rassanneen myötä laitan tähän Positiivareiden 20.11.2013 mietelmän: ”Kahden vaiheilla oleminen on kuluttavaa. On parempi tehdä vaikka ei niin hyvä päätös kuin piinata itseään jatkuvalla epävarmuudella.” Totta sekin. Nyt nukunkin muuten jo varsin hyvin. Epämääräinen päänsärky on tosin vaivannut silloin tällöin, mikä on tällaiselle vatsan oireilla stressiin reagoivalle melko harvinaista. 
Graafinen hiihtonäkymä Pieliseltä antaa perspektiiviä
Aluksi hieman joulun ajan ruoista. Fb antoi joululta 2014 oli vatsatautimuistonkin, mikä väljästi tulkiten liittyy näihin joulun ajan ruokamieltymyksiin. Tuo "kulkutauti" vaikutti tavallista ärhäkämmältä ja tuttujen kertoman mukaan oli levinnyt ympäri Suomea. Tältäkin meni ruokahalut, mikä on harvinaista. Silloin tuli ruokahävikkiäkin, kun lopulta tauti tuli molempiin, eikä kaikkea voinut pakastimeenkaan säilöä. Erikoisella tavalla se sitten kehomuistiin jäi, ettei voi esim. syödä enää sitä ruokaa, mitä oli juuri maistamassa, kun oksennus alkoi lentää. Muistan kun olin maistelemassa tuolloin suurinta jouluherkkuani juuri uunista otettua aurajuusto-punajuurilaatikkoa, ja silloin oksentaminen alkoi. Sen koommin ei tuo ruoka ole maistunut, vaikka ei mahatauti tietenkään siitä ruuasta johtunut 😞
Kaariportti Paaterin ladulla muistuttaa: taipuu mut ei taitu 🙏 
Lienenkö ollut edellisessä elämässäni suurperheen emäntä, sillä fb:n antamien muistojen mukaan en ole osannut tehdä esim. jouluksi ruokia sopivasti. Aina on jäänyt jotain yli. Tällä ikää syö kai vähemmän ja lisäksi nykyään on ton-ton -ruokavaliot, missä pitää huomioida, että ei voi entiseen malliin toimia. Usein aiemmin kaikkea jäi jäljelle lähes 2/3, onneksi pakastin veti yleensä suurimman osan ylijäämästä. Nyt kun toimin seuraavankin joulun tämän viime joulun ostoslistan mukaan, ruokahävikkiä ei (ehkä?) jää, kaikki maistui ja riitti, eikä yli jäänyt. Talletankin listan seuraavaksi tähän jatkoa varten. Mukana listassa on muutakin kuin syötävää, esim. kukat ja hautakynttilät. Alunalkaen meinasin lisätä ostoslistaani myös seitankinkun tai Muu-rullan, mutta sitten huomasin, että vehnägluteiiniahan ne pääasiassa sisältävät.
Sininen hetki Mehtimäen ladulla - kaikkialla on kauneutta 💙 

JOULUNAJAN OSTOSLISTA V. 2022 (monet näistä voi mainiosti korvata joillakin muilla vastaavilla):

Glögi, sokeriton
Hautakynttilät
Hedelmiä, tällä kertaa omenoita ja persimoneja

Joulukukkia, tänä vuonna jouluruusu + tulilatva ja tarjousorkidea heräteostoksena
Kalat (kaupasta kylmäsavu ja pari eri mausteilla graavattua kalaa) tai hankin suoraan kalastajalta
Laatikot, gluteenittomat (Kymppi on vegaaninen), ainakin bataatti- ja porkkanalaatikot jatkoon
Munia
Perunoita
Piimäkakkutarpeet, joulumausteinen ja gluteeniton
Piirakoita kymmenkunta, gluteenittomina ja osa rukiisina
Pipari- ja pullataikinat valmiina, gluteenittomina
Riisipuuro- ja ”sekametelisoppa”-tarpeet
Ruispipareita pieni pkt esim. myyjäisistä
Saaristolaisleivät, gluteeniton ja tavallinen
Salaattisekoituksia, tomaatit, kurkut, porkkanat, pakasteherneet, ananasmurska
Sienisalaatti, joko valmiina tai tarvikkeet
Sitruunoita (muutamia) kalan ja salaatin oheen
Suklaata (maltillisesti), jos ei saakaan joululahjaksi sitä suklaarasiaa…
Taateleita, rusinoita ja pähkinöitä, luomuna jos mahd.

Olennaisen äärellä: jäniksen polku johtaa verkkovajalle 🐰
Ruuan nykyhinnoista tällä kertaa muutama sana hieman positiivisemmin: Mainosnippua selaillessani huomasin, että parissakin kaupassa näytti olevan varsin laaja valikoima hedelmiä ja vihanneksia eurolla. Sinne taajaman ulkopuolelle suunnattiinkin eilen ostoksille, ja lasku oli suunnilleen puolet kuin mikä olisi ollut esim. keskustan kaupoista hankittuna. Sieltä sai mm. eurolla kilon minitomaatteja, päärynöitä kilon, 400 g ruusukaaleja ja vieläpä tillipuntinkin. Toisaalta kyllä esim. päärynät ja mandariinit ja jotkin muutkin hedelmät ovat edelleen edullisia useammassakin kaupassa. 

Paikallisessa marketissa ilahduin kaikkien niiden kallistuneiden hintojen keskellä yllättävänkin edullisista pakastevihanneksista. Ostin kerralla isomman satsin parsa- ja kukkakaalia, kasvissekoituksia ja pikkuporkkanoita. Itsekeitetyt porkkanat ovat parempia, mutta kiireessä käy pakastetutkin. Nyt olisi aika jo kurkistaa pakastimen lisäksi kellarin puolukkasurvossankkoihinkin ja kuivattujen sienien pussukoihin. Suolasieniähän en viime syksynä saanut, koska en löytänyt rouskuja. Kantarelleja on muutama rasia pakasteessa. Avasin nyt juhlatilaisuuksia varten säästämäni Iralta lahjaksi saadun pulmupuolukkapurkin, ja tosi hyvää se oli edelleen. Herkkuakin pitää olla! Herkusta puheenolleen: naapuri vinkkasi paikallisen leipomon vatsaystävällisestä juureen leivotusta leivästä. Tätä PikkuEvästä nyt ostin, ja totesin sen todella maukkaaksi ja vatsa kiitti 👍  

Kelvänjoen uomaa pakkaspäivänä. Näkymä on välillä pelottavakin, sitten taas kaunis ja seesteinen... 
Sitten katse alkaneeseen vuoteen. Kevään aikatauluja katsellessani havaitsin, että jumppaseuramme kevätkausi näyttää olevan 9.1 - 7.5.2023. Pyrin siihen, että viikossa olisi 2 t ohjattua jumppaa ja 1,5 t kansalaisopiston joogaa. Kaiken tohinan keskellä tuntuu siltäkin, olenko ahnehtinut liikaa. Toisaalta vanheneva ja rapistuva kroppa tarvitsee liikuntaa. Jos liikunnan lopettaa, saa olla aivan varma siitä, että on useammin asiaa ruuhkaisiin sote-palveluihinkin. Aktiivisuusranneke näyttää toisinaan aktiivisia lukemia, joskus jopa 200-alkuisiakin. Tästä kuuluu iso ansio sille, että kävelen välit kirjastoon, jumppaan, kansalaisopistolle ja muihin harrastuksiin. Siitä kertyy mukavasti akselia kaupungin keskustassa asuvallakin. 

Täytyy myöntää, että tulee kyllä nyt liiankin täysi kalenteri harrastuksia, kun jatkan laulutunneilla ja kuorossa, uutena otin musiikin teorian, kirjallisuuspiirimme jatkaa, vertaistukitehtävät sydän-puolella, on marttailua ja sitten nuo jumpat + jooga. Toivottavasti järki sanoo, että kieltäydyn mahdollisista (uusista?) yhdistysten hallituspaikkakyselyistä, sillä jos on entistä veneessä, niitä voi tulla. Vaikuttaa siltä, että ihmisiä ei enää kiinnosta yhdistyksien hallituspaikat, joten sen vuoksi kai helposti kysytään sitä, joka kiltisti lupautuu 😓 

Katse eteenpäin 👍
Musiikin teoriaan ilmoittauduin jo viime syksynä, mutta silloin se ei toteutunut. Syksyllä olisi ollut enemmän aikaa ja energiaa panostaa esim. nettipianon soittoharjoituksiin. Nyt ei ole. Saa nähdä, miten ämmän käy 😎 Kurssin alussa ymmärsin, että musiikin teorian kurssilla tarvittaisiin ainakin välttävä jonkin soittimen soittotaito. Toki pianolle vaihtoehtona voi olla kitara, kantele tai vaikka ukulele. Itse olen soittanut vain nokkahuilua ja sitäkin lapsena. Jospa oppisin kuitenkin jotain, ja pitkäaikaisen  lauluharrastukseni tukemiseksi tämän kurssin otinkin. Jo etukäteen varoittelen itseäni vertailemasta kykyjäni toisiin ja muistamaan mm. seuraavien mietelauseiden opetuksen:  

Kukaan ei voi saada sinua tuntemaan
alemmuutta ilman sinun lupaasi
(Eleanor Roosevelt).

Luonto varustaa jokaisen ihmisen jollakin kyvyllä, jonka avulla hän pystyy helposti tekemään sen mikä on jollekin toiselle mahdotonta (Ralph Waldo Emerson).

Patikointinäkymä Naistenpolulla Vuonislahdessa muistuttaa luovuudesta ja sitkeydestä 💪
Vuoden vaihteessa tuntuu olevan jälleen aika katsoa kriittisesti vaatekaappiinkin. Jonkinlaiseen alkuun voisi päästä esim. esittämällä itselleen muutaman kysymyksen: Millaisia vaatteita nykyään tarvitsen? Helppo vastata: tarvitsen mukavia, itselle luontevia, (matalaverenpaineisena) lämpimiä ja helposti yhdisteltäviä! Entä tarvitsenko vielä esim. joitakin vanhoja työvaatteitani? Vaikka itse en osaa juurikaan tehdä käsitöitä, arvostan erittäin paljon vaatteiden korjaamista, huoltamista ja muodistamista – ovathan ne myös ekotekoja. Vaatteista tai tavaroista voi toisinaan tuunata tai askarrella lähes kokonaan uutta. Mutta tuleeko minulla tehtyä se? Jonkin vaatteen voisi toki korjauttaa sopiviksi ompelijalla. Kun helppo yhdisteltävyys on tärkeää, koetan miettiä, mitkä ylä- ja alaosat, mekot, kengät, huivit sopisivat edes kohtaisen hyvin yhteen. Voisi pysähtyä hetkeksi miettimään, tuottaako ko. kokonaisuus mielihyvää, vai säilytänkö sen siksi, että jospa joskus...? Värillä on toki väliä tässä iässäkin: raikas turkoosi, vihreä ja useimmat punaisen sävyt tuovat iloa, mutta esim. persikan sävy tai beige ei.
Vuonislahtelainen huurrepuunäkymä muistuttaa mielestäni erästä Victor Axel Westerholmin maalausta 💜 
Jotta elämä ei tuntuisi mm. tämän tavarakaaoksen keskellä loputtoman toivottomalta, koetan miettiä myös sitä, missä olen jo onnistunut: nykyään en enää osta esim. jotain nättiä vaatetta ajatellen, että ostanpa, kun näin halvalla saan. Eläkkeelle jäämisen jälkeen vaatteiden ostelu on muutenkin vähentynyt tosi paljon. Muistan kun työvuosina varsin useinkin palkitsin itseni tiukasta työrupeamasta shoppailemalla. Esim. halvalla saadut (sinänsä nätit) akryylineuleet ja monet muut keinokuituvaatteet ovat poistuneet kaapistani aikoja sitten. Kellastuneet tai pyykissä värjäytyneet on poistettu. Myös tavalla tai toisella huonojen fiilisten vaatekappaleet kuuluivat poistoon jo vuosia sitten. 
Aurinko näyttäytyy sydäntalvellakin - toivoa on 💛
Kroppa muuttuu vuosien saatossa, ja vaikka vaaka näyttäisi pienempiä lukemia, silti vaate voi kiristää. Esim. farkut eivät istu päälläni, niinpä en omista nykyään niistä yksiäkään. Joskus olen tehnyt poistoja kaapistani näinkin mekaanisella tavalla: ennen kaapin tai laatikon avaamista päätän, että tästä lähtee sitten esim. viisi tavaraa tai vaatetta kiertoon tai roskiin. Kovin pitkäksi aikaa ei kannata jäädä miettimään, tarvitsenko tätä vielä kenties joskus. Jos raaskin luopua siitä, tuskin edes muistan sitä sievää pinkkiä pellavajakkuakaan, minkä empien laitoin jo Kontin kassiin. 
Tammikuun kuu tummansinisessä aamunäkymässä on salaperäinen: mitä vain voi tapahtua 🌕
Mitä muuta voisi poistaa? Ainakin ne huonosti istuvat ja tai tavalla tai toisella tässä ajassa väärän kokoiset vaatteet. Liian pienet tai liian suuret vaatteet eivät saa tuntumaan oloa hyvältä. Siksi kai ne lojuvatkin kaapissa käyttämättöminä. Tuo ja tuokin vaate on kyllä ihan kiva, mutta olenko käyttänyt sitä muutamaan vuoteen – tai edes vuoteen? Entä mahtuuko se enää päälle tai onko peräti liian suuri? Jos en ole käyttänyt, poistoon vaan! Myös loppuun käytetyt ja korjauskelvottomat kengät, laukut ja vaatteet on aika poistaa. Kaapissani on myös kauniita korkokenkiä, jotka hiertävät tai puristavat. Lähde antaa vahvistusta: kengän kauneudella ei tee mitään, jos jalkine ei ole mukava. Entä toisaalta: kuinka paljon minulla on nykyään menoja, joissa edes käytän korkokenkiä, tai pitkiä satiinihameita tai niitä paria (pikkujoulussa joskus käytettyä) paljettitoppia…?

Kuusikaksoset vuonislahtelaisen pellon laidalla ilahduttavat joka kerta ohi kulkiessa 🌲🌲 
Kulahtaneet tekstiilit voi viedä puhtaana tekstiilikeräykseen. Se helpottaa tämänkin kierrättäjän tuskaa, ettei kaatopaikalle tarvitse heittää. Muun muassa martat.fi antaa selkeitä ohjeita tekstiilin kierrätykseen. Sukka- ja alusvaatelaatikkokin on syytä käydä aika-ajoittain läpi. Myös lähteet  ohjeistavat heittämään pois parittomat ja rikkinäiset sukat, löystyneet liivit ja muut kulahtaneet alusvaatteet. (Lähteet: is.fi; kodinkuvalehti.fi.)
Jokin ruokakuvakin: joulumausteinen gluteeniton piimäkakku onnistui hyvin 😋
Vaatekaappien henkareitakin voisin katsella kriittisesti, osa niistä joutaisi poistoon. Tai tarvitsenko esim. noin monta sateenvarjoa? Entä tarvitsenko noin monet hanskat? Äitini neuloo yhä ahkerasti villasukkia ja lapasia, ja niitä on varmasti loppuiän tarpeiksi, vaikka eläisin hyvin vanhaksi. 

Alkuun pääsy on näköjään vaikeinta, olipa kyse sitten mistä tahansa. Vaatekaapin raivaus voisi alkaa esim. sillä, että kantaa kaiken ulos vaatekaapista tai siitä laatikostosta, jonka aikoo raivata. Sitä ennen ottaa valmiiksi esiin pussit/laatikot, joista yksi on pois heitettäville, yksi kierrätettäville ja yksi säästettäville. Se on jo riittävän hyvä alku. Jos mietin koko homman kerralla tekemistä, uuvun jo pelkästä ajatuksesta 😰 

Viivähtäminen Vuonislahden hautausmaan muistelupaikalla jouluaattona rauhoitti hiljentymään jouluun. Pimeässä illassa valaisin ristin otsalampulla 🌟
Jouluviikolla oli kulttuuriakin: Mökit nukkuu lumiset -joulukonsertti Vuonislahden seurojentalolla. Perinteistä ja tunnelmallista joulumusiikkia esitti Seeli Toivio (mezzosopraano) & Cello Spirituals: Seeli Toivio, Katariina Kolehmainen ja Matti Makkonen. Saimme nauttia myös makoisasta kahvitarjoilusta konsertin väliajalla. Ihana oli tunnelma kynttilöiden valaisemassa puuntuoksuisessa salissa, jossa juhlia ja muita tilaisuuksia on järjestetty jo +100 vuoden ajan 💗

Arkisen marttailun lisäksi taiteen ja kulttuurin ajattelu ja kokeminen rauhoittaa. Esimerkiksi Victor Axel Westerholmin (1860– 1919) ja Hjalmar Munsterhjelmin (1840 - 1905) kuvataide lepuuttaa mieltä ja silmiä. Ja jos ei ehdi taidemuseoon, teoksia voi katsella netissä tai kirjoista.

Ihmisen pitäisi joka päivä
kuulla ainakin yksi pieni sävelmä,
lukea hyvä runo, nähdä hieno taulu
ja jos mahdollista, sanoa muutama
järkevä sana
 (
Goethe.)

Mökit nukkuu lumiset -joulukonsertti kauniisti valaistulla Vuonislahden seurojentalolla 💖

Ensi huhtikuussa olevaa kuoron konserttia ennakoiden: 

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus (Vexi Salmi).

Säästetään, tuunataan, kierrätetään ja nautitaan kulttuurista ja talvisesta liikunnasta 👍 💙 🌟

tiistai 6. joulukuuta 2022

Kaamoksen keitailla Elizan, Édithin ja Lempin seurassa

Adventtikirkkomme joulupuu 🎄
Avaan yleensä aamuisin ensimmäiseksi radion, ja kerran siellä miesääni koskettavasti ja ajankohtaisesti lauloi: ”Joku lämmittää käsiään palaneiden kotien tuhkassa.” Kirjoitin sen ylös jotta muistaisin, miten hyvin täällä 105. itsenäisyyspäivää viettävässä maassamme kaikki vielä kuitenkin on.  

Päätin myös, etten marise vuodenajasta, oli sää millainen vaan. Kylmää ja pimeää on aikansa jokaisena vuotena, sama se, valitanko vai mietinkö muuta. Valoa ja iloa mielenmaisemaansa saa vaikka värikkäiden kuvien katselusta ja kulttuuririennoista. Sydänpiirin vertaisryhmässä puhuimme mm. kaamoksen vaikutuksesta mielialaan. Totesin, että kun on syntynyt maalla, josta oli yli 30 km lähimpiin liikennevaloihin, ei osaa pitää pimeyttä sen kummempana. Siihen tottui. Sähkötkin tuolle syrjäiselle kylälle tulivat vasta 70-luvun alussa, sitä ennen valaisi mm. Tilley-lamppu ja hieman myöhemmin sähköä tuotti pihalla pörisevä aggregaatti.

Lumen alla piilossa on rantakukkakin

Marraskuussa oli runsaasti kulttuuririentoja: 12.11 Joensuun kaupunginteatterilla oli My Fair Lady marttojen yksityisnäytöksenä; su 20.11 oli Enon Louhitalolla Edith ja sen yhteydessä Villa Koivuranta, minne ruokailemaan pääsyä olen pitkään toivonut. Elizan jälkeen seurasimme Louhitalolla Edithin tarinaa, ja 29.11 sain vielä seurata Lempinkin tarinaa, ja yhtymäkohtiakin löytyi mielestäni kaikista.

Sunnuntaina 27.11. oli Karelian Marttojen perinteinen adventtikirkko Joensuun ev.lut. kirkossa. Adventtikirkon jälkeen juhlimme: Meijerin Marttojen (nykyisin Karelian Martat) perustamiskokous oli 28.10.1972, ja adventtikirkon jälkeen vietimme 50-vuotisjuhlaa Joensuun seurakuntakeskuksessa.

Lauantaina 3.12 klo 13.00–15.00 oli Vuonislahden kylän Joulunavaus ja joulupuuro sekä joulutori Wanhan Koulun Puodin edessä.  

Lauantaina 17.12 laulamme Soihtu-kuoron kanssa Joensuun joulutorilla ja sen jälkeen on yhteinen ruokailu. Näillä mennään jouluun asti – keitaalta keitaalle.

Pielinen alkaa jäätyä marraskuun lopulla
Metaforat mielessäin

Tällä kertaa kirjoitan teatterikokemuksistani ja muun muassa metaforista, johon sain sytykkeen ystävältä. Juttelimme hänen kanssaan kirjastolla mm. opiskelujemme opinnäytteistä ja keskustelu eteni kielen metaforiin ja muuhun kuvakielisyyteen. Opinnoistani on jo aikaa, mutta muistan suomen kielen pro-seminaarityöni olleen nimeltään ”Metaforat politiikan kielessä”. Rima on ollut näemmä korkealla (!), vaikka melko epävarmaksi opiskelijaksi itseäni luonnehtisinkin. Itsetunnon horjuessa opintojen keskeyttäminenkin oli etenkin alkuvaiheessa mielessä, mutta maisterin paperit sain kuitenkin viidessä vuodessa. 

Jo edesmennyt ystäväni kannusti väitöstilaisuutensa karonkassa: ala toki sinäkin tehdä jatko-opintoja, osaat kirjoittaa ja se on paljon se! Jatko-opintoja en kuitenkaan suunnittele (mm. tavoitteellisuus siihen puuttuu), mutta ehkä ilo kirjoittamisesta auttoi silloin ammoisina opiskeluaikoinakin. Esim. proseminaarissa innostus ja kiinnostus kielikuviin kai kompensoi osaltaan heikkouksia. Olisin saattanut jatkaa samasta aiheesta graduksi asti, mutta vieraiden kielten vähäinen taito sai muuttamaan aiheen suomen kielen kielenhuolloksi. Siinä lähteet löytyivät suomeksi. Tuota aihetta en myöhemmin kuitenkaan katunut, olihan se aivan keskeistä ”ruisleipää” työssäni. Työssäni kannustin opiskelijoitakin elävöittämään tekstejään sopivilla metaforilla tai vertauksilla. Niissä on suuri kielellinen voima! Nyt jos olisin tekemässä opinnäytetyötä metaforista, aihe saattaisi liittyä kielikuviin, joilla kuvataan sairautta tai vammaa – noin jotensakin suuntaa antavasti ilmaisten.

Talvilepoon siirtyvän luonnon sävyjä
Kiinnostuin katselemaan myös lähteitä. Monissa lähteissä oli varsin rajujakin kielikuvia, ajattelin mm. sota- tai taistelumetaforien runsautta, esim. sairautta kuvattaessa ”taisteli ylivoimaista vihollista vastaan” tai ”kamppaili kauan”. Esimerkiksi koronaviruspandemiasta ja muista vastaavista puhutaan usein sodan kielikuvin. Vakavat sairaudet ovat pelottavia, ja jäin miettimään, lisäävätkö vahvat kielikuvat vielä entisestäänkin pelkoa tai uhkan tunnetta. Metafora ”pandemia on sota” ei ole yksiulotteisesti huono tai hyvä, Tuomas Forsberg kirjoitti artikkelissaan (Kosmopolis 2020) ja lisäsi, että taistelu koronavirusta vastaan on sotaa, jota terveydenhuollon henkilöstö käy päätöksentekijöiden johtamana ja kansan tukemana. Myös sairastuneet voivat olla taistelijoita, kun elimistöä puolustavat immuunijärjestelmät käyvät vastahyökkäykseen. Poikkeusolot muistuttavat sodan olosuhteista ja takaisin normaaliin päästään vasta, kun pandemia on kukistettu. (Forsberg 2020.) Useammissa lähteissä sanotaan, että vaikka tarkoitetaan hyvää, ei surevalle kannata esim. sanoa: ”Hän taisteli loppuun saakka”. Tästä tulee tunne, ettei taistelu kuitenkaan riittänyt, koska hän menehtyi ts. ”koki tappion”, ja olisiko hänen pitänyt taistella vielä kovemmin.
Sumua Pielisjoen rannassa
Laakarilehti.fi (21.8.2020) kirjoitti mm. muistisairauden metaforista: Populaarissa puheessa käytetään mielellään metaforista kieltä. Metaforat ovat keino käsitellä vaikeita tai abstrakteja ilmiöitä, kuten sairautta tai kuolemaa. Muistisairauden uhka rinnastetaan epidemiaan ja vitsaukseen tai kriisiin ja käsiin räjähtävään aikapommiin. Luonnonmullistuksiin viittaavat vertauskuvat, kuten "hiljainen tsunami" tai "nouseva hyökyaalto" ovat tavallisia. Luonnonkatastrofien lisäksi muistisairaus herättää mieliin myös myyttistä kuvastoa. Se voidaan nähdä "vuosisadan demonina", jota vastaan pitää taistella. Alzheimerin tautiin on liitetty joskus myös kauhufilmien kuvastoa, sairastuneita on kutsuttu milloin "eläviksi kuolleiksi" tai äärimmillään "vihanneksiksi", em. lähteessä todetaan. Tällaiset metaforat viittaavat persoonallisuuden häviämiseen taudin myöhäisessä vaiheessa. Tilaa on kuvattu kuolemaan kytkeytyvillä vertauskuvilla, esimerkiksi ilmaisuilla "kuolema ennen kuolemaa", "sosiaalinen kuolema" tai "loppumattomat hautajaiset". Kuten vertauskuvat toteavat, muistisairaus on itsepintaisesti liitetty kuolemaan ja kärsimykseen. Ovatko voittopuolisesti negatiiviset mielikuvat muuttaneet itse muistisairauden vertauskuvaksi, laakarilehti.fi kysyy.
Kuutamo marraskuussa Ylisoutajansillan tienoilla
Lähdetekstejä silmäillessäni ja omaa ja läheisten sairauksia ajatellessani muistuttelen mieleeni, että jokaisen sairaus on yksilöllinen. Sairauteni alkuvaiheessa kyselin lääkäreiltä ennusteesta. Vastaus oli useimmiten juuri se, että kaikki riippuu niin monesta tekijästä ja kunkin tilanne on yksilöllinen; eli mitään yleispäteviä ennusteita ei mielellään anneta. Kanssani samassa tilanteessa oleville olen vinkannut, että älä ainakaan katsele vanhoja nettilähteitä. Hakukone saattaa antaa relevantilta tuntuvan lähteen parinkymmenen vuoden takaa, mutta lääketiede on kehittynyt siitä jo todella paljon. 

Mitä enemmän metafora-lähteitä silmäilin, sitä kiinnostavampia tekstejä alkoi tulla… Eräs puhutteleva oli kirjallisuusterapiaopintojen lopputyö ”Taistelu vai tarina? Syöpäkokemus kirjallisuusterapeuttisesta näkökulmasta” (Jaana Miettinen 2013, Helsingin yliopisto), jossa todetaan, että sairastuessaan ihminen joutuu luopumaan terveen ihmisen identiteetistään ja rakentamaan minäkuvansa uudelleen. Tuleeko tästä loppujen lopuksi vahvuus vai taakka, sitä olen kohdallanikin pohtinut. Ko. lopputyössä myös todetaan, että sairaudet ovat raskaina metaforista, esimerkkeinä mm. syöpä tai tuberkuloosi. Olen kiinnittänyt huomiota samaan kuin em. lähteessä: Muistokirjoituksissa ei useimmiten mainita henkilön kuolleen syöpään, vaan hänen sanotaan ”menehtyneen pitkällisen sairauden uuvuttamana”. Onko syöpä kuin myyttinen taruolento, jota ei parane ärsyttää mainitsemalla turhaan sen nimeä - kenties se alkaisi etsiä uusia uhreja yhden nujerrettuaan, työn loppupäätelmissä kysytään. Militaristinen kuvasto eli oman elimistönsä mieltäminen jatkuvan sodankäynnin taistelutantereeksi voi olla myös stressin aiheuttaja (emts. 9). (Miettinen Jaana 2013; toissijainen lähde mm. Sontag Susan 2010.)
Perinteinen seimi Carelicumissa
Metaforissa ja muissa kielikuvissa on todellakin voimaa! Edellä kuvattujen vahvojen kielikuvien myötä tuli mieleen sekin, että jos kauhistun jonkin sairauden pelottavaa mainetta, voisin samalla toistaa itselleni, että ei ole kahta samanlaista, vaikka diagnoosi olisikin sama. Joillakin sairaus saattaa edetä nopeasti hyvästä hoidosta huolimatta, jotkut elävät saman diagnoosin saatuaan iäkkäiksi ja kuolevat lopulta johonkin aivan muuhun, ehkä vanhuuteen. Uskon myös vakaasti, että useimpien sairauksien etenemiseen voi vaikuttaa myös elämäntavoillaan. Tätä olen pohtinut usein aiemminkin, ja tällä kertaa myös kielikuvat vain jonkinlaisena pienenä pintaraapaisuna, ja ehkäpä palaan tähän inspiroivaan aiheeseen myöhemmin… Kaipa blogitekstin vapaassa genressä voisikin ottaa esille kulloinkin vaikka vain yhden kiinnostavan metafora-esimerkin? Vaikkapa sen, miksi mieluummin sanotaan, ”hän nukkui pois” kuin ”hän kuoli”.
Tonttu-uko ilahdutti kävijää Carelicumissa

Kuluttamiseen liittyvän asenneilmapiirin muuttumisesta

Seuraavaksi menenkin kuvakielisyydestä käytännölliseen. Marttailu-osiona voisi olla näin joulun alla lahjavinkit – ja näinä säästöaikoina kuluttamisen vähentämiseen liittyvinä. Fb:n muistossa 12.11.20 oli ajatus jaettavaksi erityisesti näin poikkeusaikana. Siinä kehotettiin ostamaan joululahjat pieniltä suomalaisyrityksiltä ja itse itsensä työllistäneiltä ihmisiltä. Se voisi olla lahjakortti hierojalle, kampaajalle, jalkahoitoon, nuohoojalle, valokuvaajalle, siivoojalle, remonttimiehelle, kaivinkoneyrittäjälle, teatteriin, yksityiselle optikolle, käsityöläiselle tai laboratorioon... Näin varmistettaisiin, että raha jää Suomeen ja yksityisille yrityksille eikä monikansallisille yhtiöille ulkomaille, ehdotuksessa kannustettiin. Näin se on myös ekologisempaa. Siten monille ihmisille tulee parempi joulu. Ja jos on taitoa valmistaa lahjat itse, ne ovat tietenkin kaikkein arvokkaimpiaKohdallamme päätimme, että tänä vuonna annamme toisillemme vain yhden käytännöllisen joululahjan. Lisäisin tähän vielä erään lahjavinkin eli esim. talon rännien putsauksen tai vaikka kuusiaidan leikkauksen – tai todella tärkeänä myös sen, että antaa lahjaksi aikaansa.

Siikajoen sävyjä marraskuun lopulla
Olen ilahtunut mm. somessa tietystä asenneilmapiirin muuttumisesta, mikä liittyy kuluttamiseen. Eräs kaverini kirjoitti siellä, että hän kestää tämän kaamoksen sen varassa, kun tuli juuri etelän aurinkolomalta ja seuraava loma on varattu palmujen katveeseen kevättalvelle. 
Kommentoin siihen, että keitaita tarvitaan oikeastaan ihan kaikessa. Kerroin, että itselleni iloa tuottaa kevätkaudelle sovittu pidennetty viikonloppu Mikkelissä ja syyskaudella (jos tautitilanne sen suo) peräti viikon kylpyläloma Imatralla. Nuoruudessani jos tuollaista olisi kirjoittanut tai puhunut mainitussa yhteydessä, olisi mitä todennäköisimmin saanut osakseen joko säälittelyä tai jopa pilkkaa/ivaa (riippuu tietysti kommentoivasta henkilöstä) tyyliin, että voi sinua raukkaa, pienetpä ovat ilosi 😆 Silloin kaukomatkoja ihailtiin, ja pidettiin jopa kadehdittavina. 

Hieman samaan liittynee sekin, kun marraskuun viimeisenä viikonloppuna vietettiin ns. mustaa perjantaita kulutuksen merkeissä. Kirjoitin somessa meneväni shoppailun sijaan opiskelijoiden (maksuttomaan) konserttiin, enkä aio ostaa mitään.  Ei tullut vähättelyä tai ivaa, pikemminkin kommentoijat ja keskustelun aloittanut etelän matkaajakin pitivät näitä vaihtoehtoja hyvinä - ja eikä vähiten ilmastosyistäkin. Toisaalta jos ei tarvitse mitään, miksi ostaisi jotain turhaa alennusmyynnistäkään nurkkiaan tai vaatekaappejaan täyttämään. 

Helppoa arkiruokaa
Jouluruuista ja niiden tuunauksesta kirjoitin tänne mm. viime joulukuussa, ja nyt vain pikkuvinkki eräästä arkisesta lounasruoastamme. Huomaan, että enemmän suunnittelua vaatii, kun ei käytetä lihaa eikä gluteiinia ja tyydyttyneitä rasvoja ja suolaa mahd. niukasti. Eli meillä on se paljon puhuttu ton-ton-ruokavalio. Monivärisiä kasviksia tulisi käyttää joka päivä; jossain lähteessä luki että viittä. Porkkanasta, herneistä, tomaatista ja kaalista tulee jo neljä väriä - riittää mielestäni hyvin. Tässä aineksina on Mifu-jauhista, kasviksia, mausteita ja hieman gluteiinitonta kaura/riisiä. Yllättävänkin hyvää ruokaa kaikessa yksinkertaisuudessaan
Kotimaiselle ruualle tässäkin yhteydessä iso peukku 👍
Kukkasen🌼kuvasin taidegalleria Ratamon porstuassa Jyväskylässä

Katselin 19.11 Ykkösaamua TV1:ltä. Ko. ohjelmassa puhuttiin ilmastonmuutoksesta - karua kertomaa on asiantuntijoidenkin suulla. Mitä sitten tavallinen ihminen voi tehdä, toimittajat kysyvät. Kasvisruokavalio tai kasvispainotteisuus syömisisään on mitä ilmeisimmin ilmastoteko. Myös kotimaisen ruuan suosiminen on hyväksi. Luin erästä artikkelia, jossa viitattiin Sitran raporttiin. Raportissa kirjoitettiin lentämiseen liittyvistä päästöistä, että maapallon ekologinen kantokyky ei kestä enempää kuin yhden lyhyen meno-paluulennon kerran kolmessa vuodessa TAI yhden kaukomatkan kerran viidessä vuodessa ihmistä kohden. Onneksi myös Suomi on täynnä upeita kohteita, missä voi matkustella. Korona-pandemia on lähteiden mukaan hillinnyt päästöjä, mutta nyt on palattu entiseen, ja menty jo aiemmasta ylikin.

Kirjoitan lopuksi myös teatterikokemuksistani, jotka saivat pohtimaan mm. naisen asemaa runsaan sadan vuoden takaisista ajoista näihin päiviin. Toisaalta kun on hyvä kulttuurikokemus, se inspiroi tutkimaan myös tarinan taustoja tarkemmin. Kaltaiseni pitkään eläneet ovat myös kokeneet ajan, jolloin tasa-arvo oli hyvinkin eri mallilla kuin mitä se on tänään.

Teatterielämystä odottaessa 

My Fair Ladyn Eliza

Pääsimme 12.11 seuraamaan Joensuun kaupunginteatterissa upeaa My Fair Ladya. Tämä oli Pohjois-Karjalan Marttojen tilaama yksityisnäytös. Näimme esityksessä mm. Riverian tanssialan opiskelijoita Outokummusta – ihastuttavia ja taitavia tanssijoita 👍 Viisihenkisessä orkesterissa oli mukana opiskelijoita Joensuun konservatoriolta. Kaunista musiikkia, upeita pukuja, hieno lavastus ja valaistus – pääsimme näin hetkeksi arjen yläpuolelle. Esitys hereytti nauruunkin, kun professori Higgins (Petteri Rantatalo) kouli kukkaistyttö Eliza Doolittlesta (Regina Launivuo) seurapiirikelpoista opettamalla häntä puhumaan sivistyneesti. Eliza halusi kuitenkin oppia muutakin kuin kauniita korulauseita. Professorin kirjasto oli hänelle aarreaitta, ja oppikirjallisuus oli keskeinen osa monipuolista lavastustakin. 

My Fair Ladyn kiitoksista 🌸🌹🌺🌻🌼

Joensuun teatterin nettisivuilla todetaan, että kun tekstin pintaa raapaisee syvemmältä, voi huomata, että todellisuudessa tämä on nuoren naisen kasvukertomus, ja tässä esityksessä Eliza nähdään toimijana, ei kohteena. Eliza haluaa itse päättää omasta elämästään. Hän on eteenpäin pyrkivä nainen, joka haluaa opiskella saadakseen itselleen paremman elämän. Kulttuurikokemus saa toisinaan pohtimaan omaakin elämäänsä, sen myötä- ja vastamäkiä. Olen usein aiemminkin todennut, että parasta oli, kun sai vielä aikuisena opiskella kuten oli halunnut. Nuoruuden haave toteutui. Vielä 50-luvulla syntyneillä syrjäseutujen ihmisillä ei ollut (ainakaan välttämättä) opiskelumahdollisuuksia. Joskus silloin kuuli myös sanottavan, ettei tyttöjä kannata kouluttaa, hehän menevät naimisiin (ja puoliso elättää?) tai he pääsevät piioiksi paremmille ihmisille. Tänä päivänä esim. tuo sana ”paremmille” särähtää jo korvaan. Tasa-arvo on mennyt mielestäni Suomessa paljon eteenpäin jo muutamassa kymmenessä vuodessa, mutta todellakaan ja valitettavasti samoin ei ole kaikkialla maailmassa.

Tämän klassikkoteoksen kirjoittamisen aikoihin (1900-luvun alussa) ammattikoulutus ja äänioikeus olivat vielä vain kaukaisia haaveita naisille riippumatta siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan he kuuluivat. Eliza oppi kuitenkin pitämään puoliaan. Kun professori Higgins sai nähdä tämän uuden, itsestään tietoisen naisen, hän rakastui. Löysin tässä yhtymäkohtia suomalaisiin klassikkoihinkin kuten Juurakon Huldaan. Hella Wuolijoki kirjoitti salanimellä Juhani Tervapää tämän omassa ajassaan (1930-luvulla) edistyksellisen yhteiskunnallisen teoksen. Tuskinpa pelkkää sattumaa on sekään, että salanimi oli miehen.

Tämän tyyppiset teokset saavat myös pohtimaan, että jospa jokaisella nuorella olisi elämässään vaikka yksikin henkilö, joka kannustaa, rohkaisee erityisesti kriittisellä hetkellä. Se voi auttaa häntä ratkaisevastikin eteenpäin. Tukija voi olla vaikka koulun keittäjä, asuntolanhoitaja, naapuri tai joku etäisempikin sukulainen tai ystävä. Erään ystäväni kanssa olemme pohdiskelleet näitä asioita useinkin. Mietimme, miksi joidenkin kohdalle tuntuu kasautuvan kohtuuttoman paljon vastoinkäymisiä ja suruja. Kun mietin elämää taakse päin, asioilla näyttää tosiaan olevan taipumusta kasaantua. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin mitä varmimmin muuttuu. Harvan elämä on vain pelkkää vastoinkäymistä tai toisaalta pelkkää onneakaan. 

Elämä tasii – siltä se ainakin vaikuttaa. Lähes jokainen joutuu jossakin elämänsä vaiheessa kokemaan itse tai kohtaamaan läheisillään myös sairauksia tai sairauden. Sairauksista myös puhutaan nykyään avoimemmin, ja ihmiset elävät vanhemmiksi, jolloin sairauksiakin on luonnollisesti enemmän. Kohdalleni osuneen sairausdiagnoosin jälkeen pohdin myös sitä, halusiko sairauteni kertoa (tai opettaa?) minulle jotakin. Tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan ainakin se on selvää, että kiireen ja stressin sekä niistä johtuvien univaikeuksien pitää loppua. Jos joskus nykyään nukun yön huonosti, mieleen palautuu todella selvästi se henkisesti ja fyysisesti hirveä olo, mikä valvomisesta seuraa. 

Olen muistellut yhä kiitollisena ja lämmöllä saamaani myötätuntoa ja tsemppiviestejä. Sääliä en kaivannut, ja nyt miellän ne harvat säälisävyiset viestitkin sellaisiksi, että ehkä viestin lähettänyt pelkäsi, että jospa hänellekin käy samoin. Pelko kanavoitui siten kauhisteluna tai säälittelynä 😞 Tämän kokemuksen myötä uskon oppineeni sen, että en ala säälitellä tai kauhistella, vaikka juttukumppani kertoisi kuinka rankasta kokemuksesta tahansa. Myötäelävä kuunteleminen on aivan eri asia. 

Eläkkeellä kun on aikaa miettiä elämänsä käännekohtiakin, ajattelen että onneksi kannustajia sattui kohdalle elämän eri käänteissä. Jos lie ollut joskus alas painajia, oli ylös nostajiakin. Jälkimmäisille kuuluu iso ansio siitä, että vielä aikuisena (ja keskikertaisena oppijana) suoritin työn ohella aikuislukion ja yliopistotutkinnon täydennyskursseineen. Vaikka se voi tuntua erikoiselta, opiskelua pidänkin elämäni merkittävimpänä saavutuksena. Ehkäpä sitä siksi tulee näin toistelleeksikin. Eräänlainen Juurakon Huldan tarina siis tässäkin – tavallaan 😉

Edithin punasävyisiä lavasteita 🌹
Edith!

My Fair Ladyn Elizan tarinan jälkeen saimme seurata viikon päästä toista herkkyydestään vahvuuden luoneen naisen eli Edithin tarinaa. Louhiteatteri esitti Katariina Leinon kirjoittaman ja Kirsikka Leinon Louhiteatterille sovittaman ja ohjaaman musiikkinäytelmän, joka kulkee Pariisin kaduilta ja Edith Piafin lapsuudesta suurille lavoille ja suuriin tunteisiin. Miehet vaihtuvat, mutta intohimoinen rakkaus laulamiseen pysyi ja ohjasi elämää sen loppuun saakka. Piaf ei voinut elää ilman laulua. 

Louhiteatterin lavalla nähtiin Edith Piafin raskaan elämän vaiheita ja kuultiin Piafin rakastetuimpien kappaleiden suomenkielisiä versioita. Edith Piafin roolissa vuorottelivat nuori Sara Tahvanainen, aikuinen Veera Turunen ja ikääntynyt Edith Anna Mustonen. Näytelmän musiikista vastasi Tanja Pennanen, lavastuksesta Tuija Hirvonen-Puhakka ja rekvisiitasta Tarja Männistö-Laakkonen. Tanjan harmonikka sopi mielestäni erityisen hyvin ranskalaiseen tunnelmaan. Tutuimpia kappaleita olivat Pariisin taivaan alla, Padam padam, Hymne a l`amour eli Hymni rakkaudelle ja Kun saapuu syys.

Ei sinun tarvitse jäädä katuojaan vain sen takia, että satuit syntymään sinne”, sanoi eräs Edithin ystävä. Legendan mukaan Édith Piaf syntyikin kadulla Pariisissa 19.12.1915. Mutta näin ei kuitenkaan ollut, ja todellisuudessa hän syntyi sairaalassa läntisessä Pariisissa.

Herkkuruokaa Villa Koivurannassa 😋

Referoin tähän hieman yle.fi:n nettisivuilta Édithin elämän vaiheita. Édith Piafin elämä ei alkanut onnellisesti. Äiti hylkäsi hänet ja isä lähti sotaan. Ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa ja kaikesta oli puutetta. Édithin isoäiti, joka oli ilotalon emäntä Normandiassa, otti tytön hoiviinsa. Myös ilotytöt osallistuivat hänen kasvatukseensa. Seitsemän vuoden ikäisenä Édith lähti isänsä luokse Pariisiin. Isä oli katuakrobaatti ja Édith sai temppujen välissä viihdyttää yleisöä. Katulaulajan kova koulu oli kuitenkin myös hyödyllinen Édithille, jonka äänestä tuli kantava ja voimakas.

Syksyllä 1935 kun Édith oli 19 vuoden ikäinen, hän tapasi yökerhon omistaja Louis Lepléen, joka kiinnitti Édithin esiintyjäkaartiinsa. Leplée alkoi kutsua 142 cm:n pituista Édithiä nimellä la môme Piaf, eli pikku varpunen. Ja pian kaikki tunsivat Édithin nimellä Édith Piaf. Édith Piafin ura alkoi edetä nopeasti. Hänet haluttiin esiintymään kaikkialle, myös radioon ja sitä kautta hän myös pääsi levyttämään.

Édith Piafin rakkauselämä oli lievästikin ilmaistuna kaoottista. Vain 17-vuotiaana hän synnytti tyttären, joka kuitenkin kuoli vain parivuotiaana aivokalvontulehdukseen. Hän rakastui moniin nuoriin nouseviin artisteihin ja auttoi heitä matkalla maineeseen. Miehiä tuli ja meni, mutta jotkut myös inspiroivat Piafia kirjoittamaan sanoituksia. La vie en rosen kerrotaan syntyneen suhteesta Yves Montandin kanssa. Charles Aznavour kuului myös Piafin hyviin ystäviin ja he myös levyttivät yhdessä. Kesällä 1948 Édith Piaf rakastui palavasti ranskalaiseen nyrkkeilijään Marcel Cerdaniin. Laulu Hymn á l’amour oli omistettu Cerdanille, joka kuoli lento-onnettomuudessa vain vähän ennen kuin Piaf levytti laulun. Veera Turunen esitti mm. Hymnin rakkaudelle suurella tunteella ja taidolla. Tästä inspiroituneena pyysin ja sain Hymnin rakkaudelle myös laulutunneilleni. Oli ilo huomata, että on mennyt eteenpäin +kolmen vuoden laulutuntien aikana – aiemmin pidin tätä laulua itselleni aivan liian haasteellisena. Tuskin olisin uskaltanut edes yrittää 😶 Kolmen sävelaskeleen puolikkaan laskemisella oli suuri merkitys sille, että laulusta tulikin ihan riittävän hyvä. Ja mukavaa huomata sekin, kun uskaltaa ottaa vaativampia kappaleita, silloin on oiva tilaisuus opiskella myös musiikin teoriaa 👍

Édith Piafin heikko kunto ja morfiiniriippuvuus olivat seurausta kahdesta vuonna 1951 sattuneesta auto-onnettomuudesta, joissa hän loukkaantui pahoin. Siksi onkin erikoista, että hän jaksoi 50-luvulla tehdä niin monta hienoa levytystä. Vuonna 1959 Édithin kunto romahti ja hän joutui sairaalaan. Monet luulivat, ettei hän enää pystyisi esiintymään, mutta ihme tapahtui, ja vuonna 1962 Piaf meni toisen kerran naimisiin itseään 20 vuotta nuoremman kampaajan Leo Sarapon kanssa. Édith Piaf kuoli (11.10.1963) seuraavana vuonna vain 47-vuotiaana. Hänet haudattiin Pére Lachaisen hautausmaalle tyttärensä ja isänsä viereen. Piafin taide elää ikuisesti. (yle.fi.) 

Tänä syksynä Piafin taide syttyi elämään vahvasti ja vaikuttavasti Enossa 👍 💖

Komea valaistu kuusi näkyy kauas Vuonislahdessa 🎄
Lempi

Sain hankittua viimeisen vapaan lipun arkitiistain 29.11 päivänäytökseen. Eläkkeellä koen suoranaisena luxuksena sen, että voi keskellä arkipäivää lähteä vaikka teatteriin – ja toisinaan ex tempore - ilman mitään ennakkosuunnitteluja! Esityksessä taustalla oli kuusamolaisen Minna Rytisalon romaani Lempi, josta tykkäsin kirjanakin kovasti. Teos kuvasi Lapin sodan aikoja, tällaiselle historian rakastajalle se oli siis kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen. 

Naisten elämää tämäkin teos kuvasi, tällä kertaa 1940-luvulta. Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta ohitettiin tässä lähinnä toteavasti, jotenkin kuin itsestään selvyytenä. Ensin se hätkähdytti, mutta sitten ajattelin, että juuri näinhän se mitä ilmeisimmin silloin oli – nainen oli miehen omaisuutta, jolle sai ja saattoi tehdä mitä halusi. Vaikka hakata, raiskata ja nöyryyttää. Näin oli tämän teoksen kuvauksessa erityisesti silloin, jos oli sattunut vielä lähtemään ulkomaalaisen miehen matkaan. Tämän päivän Suomessa niin naisen kuin miehenkin elämä on paljon parempaa, vaikka sota, ilmasto- ja energiakriisi ja pandemiat pelottavatkin. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta tämän päivän voi olla turvassa.

Itsenäisyyden kukat 100-vuotisjuhlasta 6.12.2017 Vuonislahden Seurojentalolla

Tänään on Suomen 105. itsenäisyyspäivä
Lainaan lopuksi Sotainvalidi-lehteä 4/2019 s. 33: Hyvää itsenäisyyspäivää maassamme, jonka olemme saaneet hoidettavaksemme veteraanisukupolvelta. Vapaus on luotava, ansaittava, rakennettava. Vapaus on vastuuta. Ilman vastuullisuutta, lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuutta vapauskin voi muuttua itsekkyydeksi ja toisten alistamiseksi. Kaikkina aikoina ja kaikkialla alistettu ihminen on unelmoinut vapaudesta ja itsenäisyydestä.

Itsenäisyyden kynttilän lämpöä ja valoa💙 🌟

tiistai 8. marraskuuta 2022

Piristystä marraskuuhun juureksista ja muusta kotoilusta

Iltarusko Linnunlahden uimarannalla lokakuussa 2022

Radiossa lauletaan par'aikaa lonkeronvärisestä taivaasta. Tuon juoman väristä taivasta ikkunasta katsellessani mietin, että jos marraskuu menee yhtä nopeasti kuin lokakuu on mennyt, kohta ollaan joulussa! Koetan nyt syyspimeiden aikaan suunnata katsetta jo tulevaan kevääseenkin - jospa silloin olisi ajankohtainen esim. jokin kotimaan matka?

Mitäs muuta mielessä marraskuussa. Lupailin fb:ssa jo viime viikolla, että marraskuun blogissani on mm. perunasalaattien tuunauksesta. Peruna ja muut edulliset kotimaiset juurekset ovatkin olleet nyt mielessä, ja säästövinkit yleensäkin sekä pienet lähi-piristykset. Myöhemmin marraskuussa tulee mahdollisuus pariin kulttuuririentoonkin: My Fair Lady teatterissa Joensuussa ja Edith Enon Louhitalolla.

Joskus on löytynyt syysloman aikaan viikolla 42 vielä luonnonkukkiakin 🌼
Välillä on hyvä pysähtyä katselemaan kulkemaansa matkaa ja olen jutellut mm. blogini teemoista joidenkin tuttujeni kanssa. Blogi-matkaanikin on takana jo nelisen vuotta. Eräs tätä vakituisemmin lukeva sanoi, että hän tykkäisi ruokateemoista ja vinkeistä erityisesti helppoon, muunneltavaan ja edulliseen ruokaan. Hyvä ajatus 👍 Peruna ja porkkana ovat suosikkejani edullisuudessaan, kotimaisuudessaan ja terveellisyydessään, ja siitä lisää tuonnempana. Porkkanakeittoa ajattelinkin tehdä lähipäivinä. Lantusta saa myös hyvää säväystä mm. keittoruokiin. Koetan käyttää luovuutta, eli reseptit ovat sovellettavissa sen mukaan, mitä kaapissa jo on ja mistä tykkää. Marttailu-teemaahan tämä marraskuun blogini taitaakin olla suurimmalta osin.
Kuvamuisto kesältä 2012 - polttopuu on jälleen nyt arvossaan!
Ennen kuin mennään ruokateemaan, vielä näin jälkikäteenkin toivotan hyvää kansainvälisen vertaistuen päivää 20.10. 2022! Yhdysvalloista lähtöisin olevaa kansainvälistä vertaistuen päivää (Global Peer Support Celebration Day) vietetään vuosittain maailmalla lokakuun kolmannen viikon torstaina. Päivä on vuosittainen vertaistoiminnan ja -tuen juhlapäivä myös Suomessa. (kansalaisareena.fi.) Osallistuin n. kuukausi sitten Jyväskylässä Sydänliiton järjestämälle vertaistukihenkilökurssille, ja vertaistukihenkilötoimintaan liittyvät asiat ovat olleet viime aikoina mielessäni paljonkin. Tästä toiminnasta onkin jo nyt ollut eräs hyvältä tuntunut kokemus. Tässä saa oppia uutta, saa uusia ihmisiä elämäänsä ja näköalat avartuvat. Kun on koko ikänsä tottunut olemaan enemmän aktiivinen, ei osaa pysähtyä kotisohvalle eläkkeelläkään - ei ainakaan niin kauan, kun vointi on hyvä ja vielä jaksaa. 
Siikajoen sinisyyttä Korpijärvellä loppusyksystä 2022
FB:n antama muisto 20.10.2014: lehteilin muistivihkoani, jonka merkinnät ovat n. parin vuosikymmenen takaa. Olin kirjoittanut sinne sitaatin mm. Richard Bachilta: "Opetat parhaiten asioita, joiden oppimisen tarpeessa itse eniten olet." Samoina aikoina olin lainaillut vihkooni myös Dostojevskiä: "Joskus on parempi puhua puuta heinää omalla suulla kuin viisauksia vieraiden kaavojen mukaan. Edellisessä tapauksessa olet ihminen, jälkimmäisessä pelkkä papukaija." Luovuutta kehiin siis tässäkin! Jonkin Teams-palaverin jälkeen mietin myös sitä, että puheliaana omaa puhumistani pitäisi ymmärtää rajoittaa ja kysellä ehkä enemmän. Tai no, tilanteen mukaan? Oma itsensä on kuitenkin voitava olla, että ei olisi vaikka se eo. sitaatin mukainen papukaija 😉

Kävin marraskuun alussa Sydänpiirillä kuuntelemassa hyvän alustuksen mm. varautumisesta kotona ja myös marttojen toiminnassa keskeisiä erityisesti tässä ajassa ovat juuri varautuminen, säästövinkit hintojen kallistuessa sekä vanhat tutut säästämiseen liittyvät: ruokahävikin vähentäminen, tuunaus, kierrätys ymv. Luin 11/-22 K-Ruoka-vihkosesta, että Suomen kotitalouksissa heitetään ruokaa pois n. 20–25 kg henkilöä kohti vuodessa. Samaan aikaan joku toinen jossain muualla näkee nälkää. Merkityksetöntä ei ruokahävikin välttämisestä muistuttaminen ei siis todellakaan ole. Vertaismartta-palaverissa kuulimme maakunnasta myös hyvän idean mm. jätteiden lajittelu -tapahtumasta.

Timantteja vai lasihelmiä?

Kuvamuisto 20.10.2012 näytti, että silloin oli upeat timantit jääriitteen päällä ja kiiruhdin hakemaan kameraa. Valo olikin vaihtunut sillä välin ja timantit muuttuneet lasihelmiksi. Toisina päivinä timantteja, toisina lasihelmiä – molempi parempi?

Myös yhteistyötä eri järjestöjen välille kannustetaan aiheellisesti yhä edelleen! Tässäkin pätee se, että yhdessä olemme vahvempia. Olen myös huomannut, ettei retkillekään saada aina välttämättä vähimmäismäärää kokoon, joten silloinkin yhteistoiminta olisi paikallaan.

"Yhteistyö perustuu sille lujalle vakaumukselle ettei kukaan pääse perille, elleivät kaikki pääse." (Virginia Burden.) 

Jäätaidetta mökkirannassa
Eri yhteyksistä voi huomata, että aidot asiat ovat muodissa - perinteisten asioiden arvostus kasvaa. Näistä voisi nostaa mm. isoäitien ajan ruoka- ja siivousvinkit sekä ajassa ja käytössä kestävät vaatteet ja tavarat. Kertakäyttökulttuuria vierastetaan yhä enemmän myös nuorten keskuudessa. Kestävän kehityksen teema on siis aina ajankohtainen, ja toistelen sitä tietoisesti näissä kirjoituksissanikin. Seurasin tv1:ltä Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmaa 5.11 ja vielä uusintana 6.11, ja siinä arkkipiispa Tapio Luoma kannusti meitä tyytymään vähempään (ohjelman voi katsoa jälkikäteenkin Ylen Areenalta). On ollut ilo huomata esim. somessa, että enää ei tunnu mitenkään ihailtavilta hehkutukset kulutukseen painottuvista nautinnoista ja/tai ylipäätään hintaviin ja luonnonvaroja kuluttaviin elämyksiin satsaamisesta. Tavallinen arki ja sen pienet ilot ja oivallukset ovat paitsi kestävämpiä, ne myös herättävät enemmän seuraajien kiinnostusta ja kannustustakin. 
Ensilumi harmaassa maisemassa 6.11. ”Harmaa taivas on vain ohikiitävien pilvien parvi” (Duke Ellington).

Tällä(kin) ikää suurin toive tuntuu olevan, että kunpa kyky innostua säilyisi – eikä sen tarvitse olla mikään tajunnan räjäyttävä elämys, kaukomatka tai jokin uusi kapine - se voi olla vaikka perunaruoka. Hinnat nousevat sitä vauhtia, että enää ei perunasta tai muista kotimaisista juureksista hehkuttaminenkaan aiheuta väheksyntää. 
Fb antoi muiston 6.11.2015 luetusta ja jo 10 vuotta sitten julkaistusta tekstistä: ”Kestävä elämäntapa koostuu autoilun vähentämisestä, kertakäyttökulttuurista luopumisesta, lähimatkailun suosimisesta sekä kasvispainotteisesta lähiruoasta” (Häikiö, L. 2012. Kestävä kehitys. Utopia kehittyvästä ja kestävästä kansalaisten yhteiskunnasta). Selkeästi ilmaistuna tärkeää asiaa 👍 

Jotta ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi, yritetään toki myös elää tuolla tavalla. Ja varmuuden vuoksi maininta siitäkin, jos yksityisautolla on ajettava esim. syrjässä asumisen ja joukkoliikenteen puuttumisen vuoksi, se on toinen juttu - jotenkinhan sieltä on asioilleen päästävä. 

Taannoin tuli kaupungilla vastaan tuttu, joka sanoi, ettei hän hanki enää muuta kuin mikä häviää luonnollisella tavalla. Sekin pani miettimään 😐

Sylissäni on pieni täditettävä hauvavauva-Nella keväällä 2012 💗

Eläinrakkaana ja erityisesti koirista pitävänä ajattelin laittaa tännekin koirien elämänohjeet, mitkä nappasin talteen Positiivareiden sivuilta 28.10.2012. Nämä sopivat sovellettavaksi meille kahdella jalalla kulkevillekin 👍 Mielestäni erityisesti tuo "Älä pure, jos murina ajaa saman asian" on huippu!

"Koiran elämänohjeet:

🐕 Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki.

🐕 Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi.

🐕 Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä.

🐕 Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista.

🐕 Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.

🐕 Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.

🐕 Juokse, telmi ja leiki päivittäin.

🐕 Syö halukkaasti ja innostuneesti.

🐕 Ole uskollinen.

🐕 Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.

🐕 Jos haluamasi on kätkössä, kaiva kunnes löydät sen.

🐕 Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.

🐕 Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.

🐕 Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.

🐕 Älä pure, jos murina ajaa saman asian.

🐕 Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.

🐕 Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet." (Veronica Hay.)

Tässä vielä toinen kuva Nella-kullan seurassa kevättalvella 2019 (kuvan otti Ira)

Ihmisen aika -näyttelystä Kuopion museossa. Pääsimme Joensuun Museoiden ystävien kanssa taidenäyttelyretkelle Kuopioon 29.10.

Monesta innostuvana/kiinnostuvana nk. renessanssi-ihmisenä muistuttelen mieleeni aina välillä seuraavaakin, mihin johdattelee Positiivareiden viisaus 2.2.2012: "Ole kuin sieni, joka imee itseensä uutta, mutta pidä se imukykyisenä puristamalla se silloin tällöin kuivaksi." Toden totta, välillä pitäisi muistaa puristaa itsensä kuivaksi, tiristää mehut pihalle niin henkisesti kuin fyysisestikin! Huomaan että liikunta ja kulttuuriharrastukset auttavat tässä kuivattelussa hyvinkin.
Söpöliinit norpat Muuttuva luonto -näyttelyssä Kuopion museossa 29.10
Olen päässyt viime aikoina useammankin kerran toisten laittamien aterioiden äärelle eri kulttuuririentojen ja vapaaehtoistöiden merkeissä (kuvat seuraavana). Olen koettanut pitää mielessä kasvikset ja marjat ja aina myös kalan, jos sitä vain on tarjolla. Kotimainen järvikala olisi parasta. Nykyään kuuluu ajankohtaisohjelmista huolestuttavia uutisia mm. norjalaisen lohen kasvatuksesta, kaloja vaivaavat loiset ja sairaudet - lohikin elänee parhaiten luonnossa luonnonmukaisesti, villinä ja vapaana. Olen huomannut, että hintojen nousu on vaikuttanut siihenkin, että yhteisissä ruokailuissa kalaa on vähemmän tarjolla, ja lihaa ei juuri lainkaan (uskon että jälkimmäisen kohdalla toimitaan noin ilmastosyistäkin). 
Toden ja tarun rajalla -näyttelystä Kuopion museossa 29.10
Sitten perunaan ja muuhun hyvään ja edulliseen arkiruokaan. Googlailin ohjeita, ja niitä löytyi paljonkin. Eräs ruokaisan salaatin perusohje oli seuraavanlainen:

Savukala-perunasalaattiin voi käyttää esim. silakoita, muikkuja, siikaa tai ahvenia.
Mukaan voi laittaa mm. salaatinlehtiä ja hienonnettua sipulia. Savukala perataan nahattomiksi ja ruodottomiksi paloiksi. Kuoritaan ja kuutioidaan tai viipaloidaan perunat. Voi laittaa muniakin, kuten mm. nizzan-salaatissa. (Nizzan-salaatista löytyykin netistä erittäin paljon ohjeita kirjoittamalla netin hakukenttään tuo nimi.)
Salaatinlehdet asetellaan tarjoiluastiaan ja muut salaattiainekset kerroksittain niiden päälle.
Sekoitetaan kastikeaineet keskenään ja valutetaan kastike salaatin joukkoon hieman ennen tarjoilua.
Pyhäinpäivänä 5.11.2022 puolenpäivän aikaan oli Mähköllä jo paljon muistelijoita

Pyhäinpäivä marraskuun ensimmäisenä lauantaina on nimetty edesmenneiden muistelulle. Harmaat pilvet roikkuivat nytkin matalalla, taivaalta tipahteli suuria vetisiä hiutaleita, Pielisen pinta oli kuin lyijyä. Joku aktiivinen kalastaja käväisee verkoillaan ja kokeilee vielä virvelöimistäkin. Marraskuun toisena sunnuntaina on isänpäivä. Moni muistelee laillani isäänsä myös siellä tähtien tuolla puolen.
Tänäkin vuonna poimin puolukoita metsästä vielä loka-marraskuun vaihteessa
Mitään varsinaista laihdutusruokaa ei vege-majoneesiakaan sisältävä salaatti energiapitoisuudessaan ehkä ole, mutta koska nykyään mielessäni on päällimmäisenä terveellisyys sekä vaihtelunhalu vakiopöperöihini ja myös hyvä maku ja edullisuuskin, tämä menee kyllä jatkoon majoneeseineenkin. Jossain vaiheessa myönnän ajatelleeni vain ja ainoastaan terveellisyyttä, ja olin valmis syömään terveellisyyden nimissä vaikka täysin mautonta ruokaa, mutta nyt kun voin hyvin tuntuu, että merkitystä on myös ruoan maukkaudella. Gluteenittomassa ja laktoosittomassa Auran majoneesissa on sadassa grammassa kaloreita peräti 472, mutta tyydyttynyttä rasvaa vain 3,5 g, kasvisöljypitoinen on siis. Näinä hintojen nousun aikoina voi myös mainita, että perunat ovat yhä edullisia, majoneesipurkki maksoi hieman yli 3 e ja jugurtti alle euron. Muikkupurkit olivat tarjouksessa, kaksi purkkia sai kuudella eurolla. Tuosta satsista riittää useammalle, vaikeaa arvioida kuinka monelle – eihän voi tietää, miten nälkäisiä syöjät kulloinkin ovat. Salaatin kaveriksi sopii leipä, ja silloin siitä saa hyvinkin kokonaisen aterian.  
Puolukoiden ja sienisalaatin välissä on se mielenkiintoni herättänyt savukalaperunasalaatti

Tein ravintolassa saadun salaatin (kuva edellä) inspiroimana kalaperunasalaattia, ja siitä tulikin melkein yhtä hyvää kuin ravintolassa nautittu. Suuntaa antava ohje: keitin reilun kilon perunoita niin, että ne jäivät hieman napakoiksi. Kuorin ja kuutioin perunat hieman jäähtyneinä. Sekoittelin Auran vegaanista kurkkumajoneesia noin viisi reilua ruokalusikallista ja vajaa pari ruokalusikallista Dijon-sinappia sekä kahden sadan g:n purkillisen bulgarian jugurttia. Mausteita voinee lisätä sen mukaan, mistä kukin tykkää ja/tai mitä on, meillä oli kuivattua tilliä ja kuivattua persiljaa sekä timjamia. Sekoittelin joukkoon kaksi purkillista savustettuja öljyyn säilöttyjä muikkupaloja (yhteensä 300 g). Itselleni laitoin lisäksi pieniksi pilkottua ja öljyssä kuullotettua sipulia ja valkosipulia, toinen ruokailija söi ilman sipulia, ja hänellekin maistui. Punasipulin voisi kai laittaa raakanakin hyvin silputtuna, ja tietysti ruohosipulia myös. 

Netin suurista tietovarastoista poimin vinkin, millä voisi tuunata tuota perunasalaattia. Kauniimpi siitä tulisi, jos laittaa joukkoon esim. pakasteherneitä tai vaikka vihreää omenaa ja tuoretta kurkkua. Kokeilinkin kaapissa valmiina olevaa kurkkua, ja sillä sai lisää rapeuttakin. Netissä vinkattiin, että mukaan voi lisätä kikherneitä tai vaihteluksi vegaanista kreikkalais- tai turkkilaistyyppistä jugurttia (tai vastaavaa vege-versiota) ja siihen sekaan Auran majoneesia. Ruokaa voi tosiaan tuunata sillä, mitä sattuu olemaan, voisi lisätä vaikka pikkutomaatteja, kapriksia tai maustekurkkua.

"Kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu" -yhteislaulu jälkiruoan lomassa kekrilounaalla

Kun pääsimme 29.10 päivän taidenäyttelyreissulle Kuopioon, ruokailimme kaverini Tuulan kanssa muikkuravintola Sampossa. Tämä pieni ravintola on valittu v. 1994 Suomen parhaaksi muikkuravintolaksi ja on monelle suorastaan legendaarinen paikka. Annoksessa oli ainakin 20 rapeiksi paistettua muikkua (kuva alla), perinteistä perunamuussia ja kasviksia. Hinta jäi marjasorbettijälkiruuan kanssa noin 20 euroon, joten olimme todella tyytyväisiä kaikin puolin. Suolaa ja rasvaa tuli tietysti tämän kolesterolin karttelijan ruokavalioon melko reilusti, mutta silloin tällöin näinkin. Arki on arkea ja nämä ovat juhlavia poikkeamia jokapäiväiseen ruokavaliooni 😋
Herkullinen muikkuateria Sampossa Kuopiossa
Toinen kuva on salaatista, jonka tein muuten osapuilleen samoista aineksista kuin ensimmäisen (kuvat alla), mutta lisäsin siihen väriksi herneitä, kurkkua ja tomaattia sekä pahvipurkillisen säilykepapuja. Nuo kyläkaupasta löytämäni edulliset luomupavut otan myös vakituiseen käyttöön, helppoja ja ravintorikkaita. Kastikkeen tein em. kurkkumajoneesista (noin 5 rkl), ruokalusikallisesta Dijon-sinappia, pari rkl oliiviöljyä ja noin yksi rkl valkoviinietikkaa sekä mausteita sen mukaan mitä ulottuvilla oli (tällä kertaa kalamaustetta ja timjamia). Mietin, että sitruunamehu olisi myös oivallinen mauste näissä. Salaatin kanssamme jakanut äitini totesi, että aika erikoista ruokaa, mutta hyvää 👍 Nyt kun salaatti on nautittu, mietin voisiko sitä jatkossa vielä tuunata. Seuraavaan versioon taidan vaihtaa tuorekurkun maustekurkkuun, muuten alkaa olla jo hyvinkin paljon miun maun mukkaan.

Savukala-perunasalaatista 2. versio
Vielä kannustus kasvisruokaan: Satokausikalenterin sivuilla oli mielestäni melko yllättäväkin tieto: uusimman FinRavinto -tutkimuksen mukaan vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista syö suositusten mukaan “puoli kiloa päivässä” kasviksia. Valistusta tähän on tullut ainakin paljon. 

Kaikki tähteet käytetään nykyään (toivottavasti!) entistä tarkempaan. Olen varsin kömpelö keksimään reseptejä, mutta jos huomaan jossain ruokapaikassa esim. tuunattavaksi kelpoisen (helpon!) ruuan, otan mieluusti siitä vinkkiä. Loka- ja marraskuun vaihteessa kävimme Kalevalaisten Naisten kanssa kekrilounaalla paikallisessa ravintolassa, ja siellä pöytä notkui tämän kauden tuotteista valmistettuja herkkuja; kasvis- ja juurespainotteisia. Erityisesti ihastuin juuri tuohon savun makuiseen perunasalaattiin. Kysyin tarjoilijalta reseptiä, ja mielellään hän neuvoi, että herkullinen savun maku tulee paikallisesta kalasäilykkeistä, jota on tarjolla useammasta eri järvikalasta. Tässä makoisassa salaatissa oli muistaakseni käytetty jotain majoneesiakin. 

Erityisen kaunista ruokaa tämä savukala-perunasalaattini ei mielestäni ole, mutta maku oli hyvä.

Mietin tällä kertaa enemmänkin salaatin ja muunkin arkiruuan tuunausta. Purkkikala kävi erinomaisesti tuohon eo. ruokaan helppoudessaan ja se on ainakin vielä toistaiseksi kohtalaisen edullistakin. Purkkien kierrätyskin alkaa käydä jo rutiinilla, sekajätteeseenhän niitä ei ole hyvä heittää. Kasviksista lehtisalaatti menee mielestäni aika lötkyksi pian, jos ei syö salaattia heti. Meillähän tehdään ruokaa aina vähintään pariksi kerraksi, ja useammaksikin, helpolla kun halutaan päästä... Seikkaperäinen tuunaus johtuu meillä lähinnä siitä, että molemmilta on tyydyttyneet rasvat ja suola karsittu minimiin, toinen ei syö sipulia ja gluteenitonta ja laktoositontakin pitää olla. Lihaa emme käytä kumpikaan, ja kala maistuu, kun vain ei ole liian suolaista. Jotta ei menisi liian ankeaksi tai vähintäänkin hankalaksi näiden rajoitteiden miettiminen, koetan ajatella jotain positiivista: tällaisella ylipainoon taipuvaisella painon vartiointi onnistuu näköjään huomattavasti paremmin, kun huomioi em. rajoitteet 😁
Jänis vihreällä pihalla hieman ennen ensilunta (kuvan otti kumppanini MP)

 Hyvää marraskuuta - 1. adventtiin on vain pari viikkoa 💖🌟👍