keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Vinkkejä eläkeläisen elämään ja iloa yhteisistä bussimatkoista

Keskikesän näkymää Vuonislahdesta Jauhiaisen sillan kohdasta

Aluksi kesäsuunnitelmista

Jotkut kaverini ovat kysyneet, voitaisiinko nähdä kesän mittaan ja milloin ja missä. Laitan tähän menojani tältä kesältä siitä lähtökohdasta, että olisi iso ilo, jos voitaisiin nähdä vaikka niiden yhteydessä tai jos se ei käy yhteen esim. aikatauluissa, niin sitten jossain niiden välissä.

Eilen 18.6 pääsin Savonlinnaan ja Kerimäelle päivän retkelle Hukanhaudan marttojen kanssa. Tästä mukavasta retkestä hieman lisää tuonnempana.

Vuonislahden mökkiläisten palaveri on 6.7 klo 13 - noin 14.30 Rekiniemessä kesätorin jälkeen ja yhteislaulut samana päivänä klo 15 Vuonislahden Kukku-teatterilla.

Kesätorit em. lisäksi Puodilla Vuonislahdessa klo 11 - 13 seuraavina päivinä: 29.6, 13.7 (tällöin olen Siposten tapaamisessa Herranniemessä), 20.7 ja 27.7. Torilla voi tehdä perinteisesti kesäkukka- ja kirppariostoksia, vaihtaa kuulumisia, laulaa karaokea, nauttia maukasta pizzaa ja virvokkeita iloisessa kesäseurassa ja kauniissa ympäristössä.

Enkeliparvi Kerimäen kirkossa (kuva 18.6.24)

Heinäkuuta ja elokuuta ennakoiden

Heinäkuun 1. päivänä on konserttiretki Nurmekseen Joensuun kaupunginorkesterin ystävien kanssa ja 2.7 klo 14 historiakävely Joensuussa Sulopuiston Sirpan opastamana.

Vuonislahden Kukku-teatterin tapahtumiin olen ajatellut osallistua ainakin 3.7 (Ilja Teppo ym.) ja 11.7 (Kittilän teatteri) ja ehkä myös 18.7.

TSL:n järjestämä retki Ilomantsiin 8.7.

Siposten sukuseuran kokous ja juhlatapaaminen 13.7 klo 9.30 - 17 Herranniemessä.

Martan päivän tapahtuma Joensuun torilla 26.7.

Kunnon kyytiä Utran teatterissa 31.7, sinne Karelian marttojen kanssa.

Jakokosken teatterilla on "Vihainen leski" 4.8, sinne tekee TSL retken.

Elokuussa on Joensuun Kalevalaisilla naisilla kansallispuku- ja feresituuletuksia ja 3.8 retki Ilomantsiin, missä kiinnostaisi erityisesti Katri Vala -keskus.

Tavaratalosta hankittu verenpisara ei juo eikä kasva, mutta ei ole menehtynytkään...😳

Muita kesän tunnelmia 

Juttelin Joensuun marttakahviossa blogiani lukevan kaverini kanssa, ja hän antoi vinkin aiheeseen: kirjoittaisit enemmän tai ainakin jotain kokemastasi sydämen ortodoksisuudesta. Erittäin kiehtova aihe tämä onkin, mutta jo pieni pohdinta osoitti, että ei ole lainkaan helppo. Ei ainakaan minulle, jolle se näyttäytyy utuisina häivähdyksinä, lämmön läikähdyksinä mielessä, ilona, hyväntahtoisuutena. Tokko sitä pystyy kovin tarkkaan sanoilla kuvaamaankaan? Tykkäsin jo opiskeluaikaan kielen metaforista, joten jospa niiden kautta. Kuvasin ikkunoita mm. eilen niin Riihisaaren museossa kuin Kerimäen kirkossakin ja mielessäni alkoi muhia teksti, jonka aihe olisi "Ikkunat". Näkökulma olisi lähinnä metaforinen - osin historiaakin hipaiseva. Myöhemmin sitten siitä...

Toinen kaveri osui juttusille kaupassa ja hän sanoi, että antaisit vinkkejä tulevaan eläkeläisen elämään, eli miten sitä voisi ennakoida ja onko ennakoiminen tarpeen. Hänellä eläkeaika lähenee muutaman vuoden päästä, ja ko. asiat pohdituttavat. Jospa siitä aihepiiristä tässä heti aluksi, onhan kokemusta eläkeläiselosta kertynyt jo 5,5 vuotta. 

Lopuksi hieman eilisestä retkestämme Savonlinnaan ja Kerimäelle.

Keltainen dahlia ja huovinkukka ovat tämän kesän kukkasuosikkejani 💛💛

Marraskuussa 2019 paneuduin blogissani miettimään, mitkä ovat niitä plussia ja miinuksia tässä eläkeläisen elämässäni. Vuosi uutta elämänvaihetta oli tuolloin vierähtänyt. En usko mustavalkoisuuteen tässäkään, ts. että kaikki olisi vain joko ihanaa tai ikävää, vaan lopputulema tässäkin lienee jossakin välimaastossa. On plussia, miinuksia ja varsinkin eri näkökulmia. Joku voi kokea niinkin, että putoaa kuin tyhjän päälle eläkkeelle jäädessään. Elämänsisältö ja ihmissuhteet jäävät työpaikalle. Näissä tilanteissa joutunee käyttämään luovuuttaan, jotta saa elämäänsä mielekästä toimintaa ja sisältöä. Toisaalta mielikuvituksen käyttökin voi olla sekä plus- että miinusmerkkinen juttu. Aivojahan on kehotettu käyttämään monipuolisesti ja luovasti. Itselläni ei ole kokemusta siitä, että eläkkeelle jääminen olisi se hartaasti odotettu helpotus tai jonkinlainen ikuisen kesäloman alku. Joku toinen voisikin kirjoittaa siitä, vink 👍

Ennen sydändiagnoosiani mietin, että ilmoittautuisin eläkkeellä työnhakijaksi keikkatöihin, ja saattaisihan tässä työvoimapulan ajassa olla hyvinkin toimeksiantoja. Voisin kyllä mielihyvin suositella tätä, jos joku kokee ansiotyöt eläkkeellä omakseen. Kuulin hiljattain paristakin henkilöstä, jotka ovat alkaneet tehdä eläkkeellä osa-aikaisina jotain ihan muuta työtä kuin mitä he tekivät aktiivityövuosinaan. Hienoa, arvostan! Ko. työ on useimmiten myös sellaista, mikä ei vie nuoremmilta työtä, vaan parhaimmillaan on eräänlaista kokemukseen perustuvaa (täydentävää?) asiantuntijatyötä. 

Keltaiset kukat Riihisaaren museon edustalta. Saisinpa tuollaisen kukkasen viihtymään niilläkin mökkini töyräillä, missä ei juuri kukat (tai muukaan?) kasva...

Elämä voi olla valintoja eläkkeelläkin

Sairausosuman saatuani tuntui, että stressitön ja kiireetön elämä on minulle nyt se numero yksi. Niin eläkeläisen kuin työssä käyvänkin olisi hyvä mitoittaa toimintansa voimavarojensa mukaiseksi. Jotkut eläkeläiset sanovat, että on hyvä, kun eläkkeellä on kiire, sillä se pitää liikkeellä. Mutta mikä sopii naapurille, ei välttämättä sovi itselle ja päinvastoin. Itse suorastaan pelkään stressiä yövalvomisineen, mitä kiire tai ehkä jopa se mielenkiintoinen ja antoisa työ kenties toisi. Jo nyt huomaan nukkuvani huonosti, jos seuraavana päivänä on esim. jokin tavanomaisesta poikkeava meno. Univaikeus ei sovi sydänsairaalle, joten siksikin teen tästä näin ison numeron.  

Onnellisuutta lisää useimpien kohdalla se, jos voi olla jotenkin iloksi, avuksi tai hyödyksi toisille. Uskon että ihmisiin on ikään kuin sisäänkirjoitettu se, että haluaa kokea olevansa hyödyksi tai iloksi toisille. Tämä toteutuu suurella osalla ihmisistä uskoakseni juuri ansiotyön tai vapaaehtoistyön kautta, kun voi kokea, että omasta työstä on hyötyä. Vähintäänkin kokemus siitä on tärkeä, että tekemisilläni on tavalla tai toisella jollekin merkitystä. Eläkkeelläkin tuntuu tärkeältä, että haluaa antaa aikaansa ja tarvittaessa tukeaankin toisille.

Kerimäen kirkon edustalta kuvaamani huovinkukka-amppeli. En ole aiemmin nähnyt tätä kaunokaista amppelissa, erilaisissa asetelmissa kyllä. Hyvä idea! Tällainen meillekin sitten ensi kesänä 👍

Maaliskuussa 2021 olin pohdiskellut blogissani loppuelämän haaveita/tavoitteita

Tavoitteet ja haaveet/unelmat kuuluvat eläkeläisenkin elämään. Tuumin silloin 2021 seuraavaa: Koetan loppuun saakka löytää jotakin mistä innostua, tai jos ei voi tai jaksa innostua, niin voisipa vaikka hiukkasen ilahtua. Sillä ei ole väliä, onko se toisten mielestä iloitsemisen väärti, riittää kun itsestä on. Aitoa iloa pienistä asioista Fransiskus Assisilaisen sanoin: "Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja." Välillä kyllä innostun yhä edelleen milloin mistäkin, mutta ylipäätään koetan nyt vapaalla ollessani tehdä sitä mistä tykkään, ja sitäkin vain hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Valvottua tai huonosti nukuttua yötä seuraa kohdallani valitettavasti ns. rokulipäivä. Silloin on niin henkisesti kuin fyysisestikin vetämätön ja kurja olo. 

Koetan myös ihan tietoisesti pyrkiä siihen, etten koskaan lakkaisi liikkumasta luonnossa ja lakkaisi iloitsemasta eläimistä, niin luonnon eläimistä kuin lemmikeistäkin. Mökkipihassamme nykyään asustava siili tuo iloa ja linnut niin kaupungissa kuin maallakin. Jos liikuntakyky menee, toivottavasti voisi silloin lähteä luontoon mielikuvissaan tai virtuaalisesti.

Satumaiset saniaislehdot Vuoniskylillä 💚

Arjen rutiineja voisi rikkoa enemmänkin keskittymällä välillä (hyödyllisyyttä tai järkevyyttä miettimättä?) sellaisiin asioihin, joista tulee hyvälle mielelle. Toisaalta vaihtelu virkistää harmaita aivosoluja. Eilen Savonlinnassa Riihisaaren nukkemuseo inspiroi mm. ajatukseen, pitäisikö hakea esiin vintille ja komeroihin säilömäni nuket, joita olen taannoisina vuosikymmeninä keräillyt. Tämänkin ikäinen tyttö voi leikkiä nukeilla, kivaa puuhaa, eikö vain?

Koetan pitää myös aktiivisemmin yhteyttä heihin, joiden kanssa voi jakaa jonkin yhteisen kiinnostuksen, löytää yhteistä kosketuspintaa. Yhteistä kiinnostusta voisi löytyä esim. luontoon, kulttuuriin, historiaan (esim. paikallis- ja henkilöhistoriaan), marttailuun, vapaaehtoistyöhön tai vaikka perinnetekstiileihin liittyvänä. Niitä tekstiilejäkään ei tietty tarvitse itse osata valmistaa, kiinnostus riittää 😍

Visuaalista hahmottajaa kuvataide ja värit ilahduttavat aina, missä sitten liikkuukin. Tässä Kerimäen kirkon kaunis alttaritaulu ja kaunis vihreä alttarivaate. 

Onko vielä muita haaveita 

Toivon voivani vielä joskus matkustaa kaupunkilomalle Pariisiin ja merenrantalomalle manner-Espanjaan. En erityisemmin kannata (ainakaan runsasta) lentomatkustamista, mutta nuo kaksi matkaa kotimaan ulkopuolelle toivoisin vielä voivani tehdä. Edellinen lentomatkani oli kesällä 2017 Osloon. Mikset sitten mene, kuulen jonkun kysyvän. Nuorempana matkustelu oli ennen muuta rahasta kiinni, matkustusintoisia kavereita olisi silloin ollut. Huomaan nyt, että pienestäkin eläkkeestä jää säästöön, kun nuukasti elää. Rahasta ei matkustelu ehkä olisi tässä elämänvaiheessa ensisijaisesti kiinni, pikemminkin matkakavereiden puutteesta. Osa ystävistä on jo kuollut, osa matkustelee oman puolisonsa ja perheensä kanssa, osa ei ole syystä taikka toisesta kiinnostunut (enää?) matkustelusta. Itse en enää tällä iällä ole innokas lähtemään yksinäni matkustelemaan. Onneksi on eläkeläisten bussimatkat! Tässä kohtaa on muuten sekin plussapuoli, että kun ei tee suurten elämyksien matkoja ympäri maapalloa, iloitsee näemmä täysillä esim. bussimatkasta naapurimaakuntaankin.

Eräs liikuntaesteinen tuttuni sanoi, että hän ei mieti sitä, mitä ei voi enää tehdä, vaan miettii sitä, mitä vielä voi. Jos jokin kehon toiminta on mennyt, jokin toinen on säilynyt. Mieleen palautui myös erään tuttavan sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa ylipainoaan terveydellisistä syistä: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, vaan mietin sitä, mitä voin syödä." Useimmilla paikkakunnilla on järjestetty eläkeläisillekin monenlaista toimintaa. Yhtä ja toista voi harrastaa ilmaiseksikin tai pienellä rahalla. Onni tulee pienistä asioista: saunan jälkeisestä hyvästä olosta, hyvin nukutusta yöstä ja erityisesti luonnossa liikkumisesta

Jos nuo penkit ja lattialankut voisivat kertoa...

Edellä on näkymä Kerimäen kirkosta. Kuvan näkymässä minua puhuttelee alkuperäiset puupenkit ja alkuperäiset puulattiat (kirkko on rakennettu v. 1847). Huikeaa ajatella, kuinka suuri määrä väkeä näiden 177 vuoden aikana on näillä penkeillä istunut ja kuunnellut saarnoja ja aiemmin papin kertomia uutisiakin! Ihmiset lienevät olleet ennen keskimäärin pienempiä kuin nykyisin, kapea istuin on riittänyt.

Nyt eläkkeellä ollessani olen koettanut muistutella omaankin mieleeni, että missä vain asioissa voisin keskittyä enemmän siihen, mitä vielä voi tehdä kuin siihen, mitä ei enää voi. Huomaan toistavani sitä, että tekemistä ei voi mitata millään mittareilla, eli mikä on riittävän suurta ja mikä liian pientä. Välillä mietin sitäkin, miksi olen (yhä?) niin monesta kiinnostunut, ja siihen on oikeastaan kaksi selitystä: nyt kun vielä pystyn ja jaksan, osallistun, sillä jonain päivänä (jos vielä elää esim. kymmenenkin vuotta) voi olla vastassa tilanne, ettei jaksa enää mitään. Toisaalta koen virikkeet tarpeellisiksi ja esim. nuo alussa luettelemani pienet paikalliset tapahtumat korvaavat minulle vaikkapa ulkomaan matkat ja muut yleisellä mittapuulla arvioidut suuret elämykset. 

Kuoleman lähellä käyminen todennäköisesti laittaa asioita uuteen perspektiiviin ja poistaa myös  sellaista häpeää, mitä ennen koki. Ennen minua esim. hävetti kertoa, että eipä ole tullut juuri matkusteltua kuin ehkä naapurikaupungissa vähäsen, kun toinen kertoi eksoottisista matkoistaan ympäri maapalloa.

Marttanukke keinumassa Riihisaaressa

Eläkeläisen rutiineista hieman 

Maaliskuun 2021 blogissani oli mm. rutiinien rikkomisesta ja toisaalta myös rutiinien hyödyllisyydestä eläkeläisenkin elämässä. Rutiineissa on tietenkin hyviä ja vähemmän hyviä puolia. Olen huomannut, että esim. mökillä käyntejämme rytmittää yhä vieläkin melko pitkälle se, kuin olisimme vielä työssä. Näin on havaintojeni mukaan etenkin nuoremman osapuolen kohdalla, myöhemmin eläkkeelle jääneellä. Helposti rutiiniksi muodostuu, että mökille lähdetään perjantaina ”töiden jälkeen” ja tullaan takaisin sunnuntaina iltapäivällä, että ehtii valmistautua töihin maanantai-aamuksi. Tämän rutiinin haluaisin rikkoa - onhan viikonloppuisin kaupungissakin monenlaista mielenkiintoista, kulttuuria muun muassa. Mökillä taas on aivan yhtä ihanaa oli pyhä taikka arki 😍

Ei voi tietääkään, kuinka kiinnostavia näköaloja rohkea hyppy aiemmin tuntemattomaan voi tuoda tullessaan. Olen yhä toisinaan miettinyt, kuinka kauan kestää päästä yli tietyistä nöyryyttäviksi kokemistaan tapahtumista. Ne ovat pureutuneet jonnekin syvälle tunnemuistiin, ja tulevat toisinaan yhä uniin ja valveilla ajatuksiin. Jos jotain myönteistä koettaa tästäkin ryteiköstä kaivaa, toivoo ainakin, että viimeistään nyt kiinnittäisi enemmän huomiota asioihin, jotka on ehkä aiemmin ohitettu ja vaiettu. Pitääkö ne vain aina jotenkin työstää loppuun, vaikeaa sanoa. Ei tämä kaikki helppoa ole tai suoraviivaistakaan. Jos tämä helppoa olisi, kaipa kaikki pulmat olisi jo ratkaistu. Joskus vasta suuri, odottamaton ja ennakoimaton vastoinkäyminen herättää ajattelemaan, miettimään muutosta.

Entinen vesikelkka, nykyinen kukkateline

Rahaa ei voi ohittaa eläkesuunnitelmissakaan 

Koska tiesin kohdallani jo ennakkoon eläkkeeni pienuuden, aloin säästää työvuosinani. Nyt voin käyttää esim. hyvin toimivia yksityisiä hammaslääkäripalveluja, toisinaan yksityisiä erikoislääkäripalvelujakin. Entäpä sitten vielä se muu materia, kaikille tuttu tavarapaljous, raivailuhan on edessä monella eläkeläiselläkin… Elokuussa 2021 olen kysellyt blogissani kavereilta, mitä te teitte ylim. tavaralle muutossanne; veittekö Konttiin tai muuhun kierrätyskeskukseen, nettikirppikselle, tai lahjoititteko tutuille/sukulaisille tms. Tai oletteko kaivannut jälkikäteen jotakin sellaista, mistä luovuit. Aika harvoin niitä kuulemma kaivataan. Olen näköjään laiska myymään tavaraa kirppiksellä, mieluummin lahjoitan pois.

Kestävän kehityksen ideologian sisäistäneen kierrättäjän ja tuunaajan on vaikeaa heittää ehjää ja käyttökelpoista tavaraa roskiin; esim. hyväkuntoisten kirjojen roskiin heittäminen on suorastaan mahdotonta. Kierrätyspiste kirjastossa onkin osoittautunut hyväksi paikaksi viedä kirjoja, sieltä ne lähtevät yllättävänkin nopeasti eteenpäin. Edellä on kuva romuläjästä löytyneestä ja jo hapertuneesta (ehkä 50-luvulta olevasta?) vesikelkasta, mikä tuunattiin kukkatelineeksi pihaan. Muun ylimääräisen tavaran kanssa olen yhä ihmeissäni: vaatteita, kenkiä ja laukkuja on paljon ja varsinkin ns. koriste-esineitä. Mutta vähitellen voi tyhjennellä. 

Timo Puhakan "Karhu" v. 2019

Oheistan tähän edelle FB:n antaman kuvamuiston Timo Puhakan "Karhu" (Keskeneräisyys-näyttelystä Ahvenisen Punaisella talolla 4.8.2019) mm. siksi, koska tämä sisältää mielestäni syvällisemmänkin ajatuksen kaiken keskeneräisyydestä. Kaikki on lopulta aina kesken. Mitään ei saa täysin valmiiksi. Jotenkin se on hyvin vapauttava ja jopa lohdullinen ajatus. 

Eräs nyt jo edesmennyt ystäväni sanoi osuvasti, että kontekstissaan merkitys kirkastuu. Kun asuu tavallaan kahdessa paikassa, olen ajatellut seuraavaakin: kaupungissa monet tärkeät ja isot jutut tuntuvat maalla jotenkin merkityksettömiltä ja maalla puolestaan moni tärkeäksi koettu kutistuu kaupungissa pieneksi. Kaupunkioloissa jotkin asiat tuntuvat suorastaan turhilta, mutta maalla niillä on merkitystä. Siellä ymmärtää mm. sen, että luonto on AINA ihmistä vahvempi.

Kansallispukuiset nuket Riihisaaressa

Luonto on nyt kauneimmillaan 💚

Luonnosta vielä pieni yksityiskohta. Vuohenputkea olen tänä kesänä käyttänyt tavallista enemmän salaattina; huuhtelun jälkeen silppuan nuoret vuohenputken lehdet taloussaksilla pienemmäksi ja syön tuoreena vihreänä lisukkeena muun ruuan ohessa. Vuohenputki on pihassamme kasvavan poimulehden lailla paitsi ilmaista ja luomua lähiruokaa, se ei kuole pois, vaikka en lannoita tai kitke. Vuohenputkea ilmeisesti joko vihataan tai rakastetaan, itse kuulun jälkimmäisiin. Yrttipenkistäni ovat hoidon puutteessa tainneet jo kadotakin kaikki muut paitsi kaksi sitkeää: ruohosipuli ja raparperi.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä vielä eräs huomio vinkiksi niin itselleni kuin muillekin. Juttelin juuri tänään kirjaston kahvilassa ent. työkaverini kanssa, että aivoja pitää virkistää joka päivä tavalla tai toisella meidänkin, jotka emme enää ole työssä. Itse en ole kiinnostunut sanaristikoista, sudokuista, palapeleistä, lauta- tai korttipeleistä tms., mitkä olisivat varmaankin hyvää aivojen virkistystä. Niiden sijaan kirjoitan esim. tätä blogia, olen aktiivinen somessa, valokuvaan ja olen mukana vapaaehtoistyössä.  Aivovoimistelua ne ovat tavallaan nekin. 
Pieni harmonikkakin siellä museossa oli ja mm. soittajapoika Ville villapuvussaan

Nukkekuvat ovat Riihisaaren museosta, mikä toimii Savonlinnan vanhassa viljamakasiinissa kauniin vesistömaiseman äärellä. Olimme Hukanhaudan marttojen järjestämällä retkellä, ja luonnollisesti erityisesti marttanuket kiinnostivat meitä. Keinussa kiikkuvalla nukella (aiempi kuva) on muuten melkein samanlainen marttamekko kuin minulla (niitähän on nykyään hieman erilaisiakin) ja samanlainen sininen essu, jonka sain lahjaksi tänä keväänä. Saimme nauttia Riihisaaressa kiehtovasta historiasta kauniissa miljöössä hyvin opastettuna.
Kuva risteilyltä Savonlinnassa 18.6.2024

Kesäretkellämme 18.6 tutustuimme maailman vanhimpaan puukirkkoon Kerimäellä, ruokailimme Vanhan koulun ravintolassa Savonlinnassa, tutustuimme Riihisaaren museoon ja risteilimme Elviralla Savonlinnan kaupungin ympäristössä. Sää oli välillä hieman sateinen, mutta se ei haitannut. 

Kiitos oppaillemme ja Hukanhaudan martoille, kun saimme nauttia retkestä yhdessä noin 40 iloisen matkaseuralaisen kanssa. Tulin ajatelleeksi saamieni uusien marttatuttavuuksien myötä, että paljon enemmän pitäisikin olla yhteyksissä eri yhdistyksiin. Sitä kautta saa paitsi uusia kavereita, saa myös ideoita, inspiraatiota ja virtaa omankin yhdistyksensä toimintaan.

Martta-kuksa retkelle mukaan 🌲 

Hyvää juhannuksen aikaa 🌸🌻🌼🌿

maanantai 13. toukokuuta 2024

Tunteita ja tunnelmia Marttojen 125-juhlakeväältä

Kuvia tässä tavallista laajemmassa postauksessani on 25. Laitoin tämän kuvan ensimmäiseksi, sillä ihastuin suuresti näihin Lapin marttojen ihaniin nukkeihin marttamessuilla 20.4.24 💖 

Kasvua luonnossa ja mielessä

Tässä postauksessa on paljon marttailusta, pääsinhän huhtikuun loppupuolella ilokseni marttojen 125-vuotisjuhlille Tampereelle. Lyriikkaotteiden ohessa postauksen alkupuolella on jotain henkilökohtaisempaakin. Nuorempana kuvittelin, että ollakseen martta, pitää olla tietynlainen – tiiviisti sanoen eräänlainen tuhattaituri. Kuvittelin että tulisi omata vähintäänkin hyvät käsityö- ja viherpeukalot, mielellään myös esimerkilliset keittiötaidot. Nykyisin ajattelen samoin kuin useimmat muutkin, että saa olla omanlaisensa, ja jokainen osaa jotain. Jos ei omasta mielestään osaa mitään, jo se riittää, että on kiinnostunut oppimaan. Viime syksynä ajasta iäisyyteen siirtynyt kunniamartta Eeva kutsui minua mediamartaksi. Mielelläni olen sellainen (tai sen tyylinen), jos tarvitaan. Mielestäni myös se on iso ilo, että martoissa on saanut tutustua ja olla tekemisissä erittäin mukavien ihmisten kanssa 💙

Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli Tampereen Tuomiokirkon etelälehterin päätyseinässä on Suomen rakastetuimpia taideteoksia (tampereenseurakunnat.fi) 💗
 
Kun liityin marttojen jäseneksi noin parikymmentä vuotta sitten, ensimmäisessä marttaillassa kysyttiin, mistä olet kiinnostunut marttatoiminnassa. Vastasin hieman kainostellen, että minua kiinnostaa kestävä kehitys kierrätyksineen, tuunauksineen, hävikin välttämisineen ja mm. ekologisine siivousaineineen. Nykyään se on tavallaan itsestään selvyys, eo. vastausta ei tarvitse kainostella. Keskeisimmät kiinnostuksen kohteeni ovatkin edelleen samat. Toki marttatoiminnan myötä näkökulma ja kiinnostukset ovat laajentuneet. Jos jonkin hyvän yksityiskohdan vielä poimisin, perinteet ja mm. perinneasut (esim. järjestöasut) kiinnostivat jo liittymisaikoinani ja kiinnostavat edelleen. Marttaruutua ja -liinaa löytyykin jo nykyään useampaan lähtöön.
Hugo Simbergin Kuoleman puutarha sijaitsee Tampereen Tuomiokirkon pohjoislehterin alapuolella, lähellä saarnastuolia. Kuolema esitetään hienotunteisena hahmona, joka hoitaa hellästi sadunomaisia kasvejaan (tampeereenseurakunnat.fi.).
Käsityötaidoissa riittää isoäidinneliöiden virkkaustaito kohdallani mainiosti, ja viherpeukaloisuudessa muutama riittävän hyvin pärjäilevä viherkasvi ikkunalla ja tietysti värikkäinä kukkivat kesäkukat mökillä. Kässäkerhon taitajien kauniita ja värikkäitä käsitöitä ymmärrän ja huomaan ihailla, ja hehkutan niitä toisillekin. Fb antoi muiston, että tähän vuodenaikaan olen joskus osallistunut kimppakyydeissä kulkien Kukkolan kasvipenkkien kunnostukseenkin. 

Marttailu-aktiivisuutensa saa päättää itse. Voi olla vaikka kuinka monessa mukana, jos haluaa, jaksaa ja ehtii; mutta voi osallistua vain maksamalla jäsenmaksun kerran vuodessa. On myös mahdollista muuttaa mieltään, tai voi pitää taukoa aktiivisuudesta.

Kävin toukokuun alussa kävelyllä Vuonislahden hautausmaan lähellä olevalla  Hiljaisuuden polulla. Myös siellä on mm. Anna-Mari Kaskisen puhuttelevia runoja polun varrella olevissa tauluissa 💜 

Laitan tähän välipaloiksi myös niitä lupaamiani henkilökohtaisempiakin juttuja, ja sen jälkeen jälleen marttailuun. Pääsin seuraamaan 28.4.24 konfirmaatiokirkkoa, jossa lauloimme mm. Juha Tapion ihanan ja syviä muistoja herättäneen laulun Rakastettu. Lainaan otteita tästä laulusta näiden henkilökohtaisempien ajatusteni väleihin:

Olin kestänyt kaiken
Häpeää kestänyt en
Jätin taakseni kaupungin valot
Ja voittamisen
- -”

Onneksi on mahdollisuus kasvaa ja oppia niin kauan kuin elämää on. Kypsät ajattelijat muotoilevat, että kaikki läpieletty pitäisi kokea eräänlaisena henkisenä kasvuna, mikä sallii meidän olevan parempia ja rakastavampia myös itseämme kohtaan nyt ja tulevaisuudessa. 

Raamatun aiheet elävät Simbergin suunnittelemissa värilasi-ikkunoissa Tampereen Tuomiokirkossa (tampereenseurakunnat.fi). 

Pohdiskelin sellaistakin, miksi nuorempana en osallistunut niihin aktiviteetteihin, jotka nyt ovat luontevia ja tärkeitä. Kaikkea ei voi selittää ruuhkavuosillakaan. Kulttuuririentoina olivat tuolloin lähinnä vain kirjasto ja ammattiyhdistyksen organisoimat retket. Esimerkiksi lauluharrastusta, marttailua tai vaikkapa kirjallisuuspiiriä en osannut kohdalleni ajatellakaan. Puhumattakaan siitä, että olisin julkisesti kirjoittanut ajatuksiani yhtään minnekään. Ehkäpä joskus avaan tätä kaikkea enemmänkin, nyt vain pienesti: elämä vuosikymmeniä sitten oli kohdallani enimmäkseen selviytymistä päivästä toiseen, ei sen enempää henkisiä kuin aineellisiakaan resursseja riittänyt muuhun. Saman tyyppisessä tilanteessa eläviä oli toki muitakin, jos kohta oli heitäkin, joilla elämä oli onnellisen myötäistä alusta alkaen ja jatkunee sellaisena edelleenkin. Niin on kai aina ollut ja tulee olemaankin. Useimmilla kuitenkin elämä tasii jossakin vaiheessa.  

”- - Minä unen läpi vajoan
Joku jätti höyhenen huoneeseen
Ja niin kuin jostakin kaukaa
Mä kuulisin kuiskauksen:

Älä pelkää, älä pelkää,
Sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
Ja tulee nimenäsi olemaan
- -” (Emt.)

Ruusuköynnöstä kannattelevat pojat Tampereen Tuomiokirkossa. Kukin köynnöksenkantaja kantaa elämän köynnöstä omalla tavallaan (Hugo Simbergin v. 1905 - 1906 maalaama fresko, tampereenreurakunnat.fi)

Kasvua ajattelen useammastakin näkökulmasta erityisesti näin toukokuun valossa ja alkavaa luonnon viherrystä ihaillen. Uskon että elämän tarkoitus on kasvaa, oppia ja kehittyä niin kauan kuin elonpäiviä riittää. Vaikka pidettäisiin jonkinlaisena ”hörhönä”, ajattelen niin, että synnymme uudelleen jossain muodossa, ja silloin jatketaan oppimista siitä, mikä on jäänyt kesken edellisessä elämässä. Ruumis maatuu tai tuhkataan, mutta henki (tai sielu) on ikuinen, niin uskon. Joskus nuorena illanistujaisissa tästä kiisteltiinkin: joku sanoi, ettei kuoleman jälkeen ole muuta kuin tyhjyyttä, toinen uskoi muuhun. Helposti voi päätellä, että ko. kiistely oli tulokseton, ei ole varmuutta puoleen eikä toiseen. Viime aikoina olen miettinyt sitäkin, kuinka olin jo lapsena niin kiinnostunut ortodoksisuudesta ja karjalaisuudesta, vaikka siitä ei lähipiirissäni ollut juurikaan puhetta, ja toisaalta suvussa ja lähiympäristössä oli vain luterilaisia. Syrjäisellä kotikylälläni tai naapurikylissä ei tainnut olla juuri Karjalan evakkojakaan. Kotiini tuli kyllä useampikin sanomalehti ja äidille Nyyrikki, mutta niissä ei ko. aiheista tainnut juurikaan olla. Yhä vielä saan ortodoksisuuden ajatuksista lohtua ja lämpöä, jopa ortodoksisella hautausmaalla kävelyistä. Siitä voisi päästääkin mielikuvituksensa laukkaamaan, mutta se olisi jo toinen tarina 🌸  

Vastoinkäymiset voisikin koettaa ottaa oppimisen paikkoina. Kun miettii mennyttä elämäänsä, sieltä nousee mieleen hyvinkin raskaita aikoja, ja melkein tuntuu, kuin esimerkiksi se noin neljänkymmenen vuoden takainen olisi tapahtunut jollekin muulle. Jokin sanonta kuvaa tällaista mustalla huumorilla, että ”pelkäsin kuolevani, mutta lopulta pelkäsin enemmän, etten kuolekaan”. Joskus voi auttaa huumori näissäkin tilanteissa - tavallaan naurua kyynelten läpi. Vaikka tuota kaikkea voi koettaa keventää huumorilla, ajattelen myös niin, että tuskinpa olisin selviytynyt, jos kohdalle ei olisi osunut muutamia hyviä ihmissuhteita. Kenties nämä ihmiset tulivat elämään sattumalta, ehkä siinä oli tarkoituksensa, jopa johdatusta. He taisivat olla järkevyydessään melkeinpä kuin tuon ajan marttasiskojaJoku ystävä sanoikin jotenkin niin, että toivottavasti voit jonain päivänä ajatella riepumatto-vertauksen sanoin: jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei niin kirkkaita ne vaaleatkaan ois... 

Yhteishyvässä 2/2024 sivulla 41 oli pieni juttu kirjailija Tommi Kinnusesta ja hänen viimeisimmästä kirjastaan ”Kaarna”. Tommi kertoo jutussa, että hänen lempilauseensa on ”Mennyttä kaipaavat vain ne, joille se on pelosta ja häpeästä puhdas”. Hyvin sanottu, tuo voisi olla eräs omistakin lempilauseistani. Historia kiinnostaa hyvinkin paljon, etenkin historia ennen syntymääni, mutta oman elämäni historiaan/menneeseen en kaipaa. 

”- -Jätin ikkunan auki
Tuoksua mullan ja maan
Vielä hetken järvellä vilkkuu
Tähtiä valkeanaan

Kun on riisuttu kaikki
Ihmeen hyvä minun on
Eipä tarvitse mitään
Mies tarpeeton
- -” (Emt.)

Tampereen Tuomiokirkon alttarin lasimaalaus ja alttaritaulu ovat sykähdyttävän kauniit 💜 Alttarifresko on Magnus Enckellin "Ylösnousemus" v. 1907 (finna.fi).  

Positiivareiden mietelauseena oli 2.5.24: ”Opi eilisestä, älä elä siinä” ja "On eri asia oppia eilisestä kuin elää siinä" (Positiivarit 21.5.24).

Mielestäni en nykyisin elä menneissä, mutta uniin (painajaisiin) ne tietyt kokemukset kyllä silloin tällöin tulevat. Nykyään ajattelen tiivistäen jotenkin niin, että maailmassa on aina ollut ja tulee kai aina olemaankin tuskaa, kärsimystä, pahuuttakin, mutta yhtä hyvin on hyvääkin. Haluan uskoa, että hyvää on enemmän. Vaikka elämässä on nykyään sairauksia, ja on tietysti jo paljon ikääkin, ajattelen että mitä ilmeisimmin saa elää nyt elämänsä parasta aikaa. Koetan olla kiitollinen jokaisesta hyvästä päivästä ja siitä, ettei huomista  tarvitse pelätä. Toisaalta tuskinpa edes ymmärtäisi olla kiitollinen (menneeseen verraten tosi helpoista) nykyoloista, jos ei olisi elänyt läpi tuota kaikkea.

”- - Minä leijun ja vajoan
Unessani näin kiven valkoisen,
Tuulessa keinuvat verhot
Ja sinun äänesi kuulen sen
- -”. (Emt.)

Tampereen Tuomiokirkon alttari oli koristeltu kauniisti Metsä-teema huomioiden

Huhtikuun kirjallisuuspiirissämme oli hiljattain edesmenneen kirjailijan Paul Austerin ”Lasikaupunki”, jossa väärään numeroon soitettu puhelu muutti puhelimeen vastaajan koko elämän. Vai oliko tuolla oudolla puhelinkontaktilla tarkoituksensa, ei voi tietää. Kenen tahansa elämä voi yht’äkkiä kääntyä mihin suuntaan vain.  Elämä on arvaamatonta ja ennakoimatonta, ja toisinaan jokin pieni satunnainen tapahtuma tai valinta voi kääntää koko loppuelämän suunnan – toisinaan parempaan, toisinaan huonompaan. Joskus voi käydä näinkin, että elämän ehtoopuoli on sitä parasta aikaa. Jollekin toiselle puolestaan lapsuus ja nuoruus voi olla sitä elämän onnellisinta aikaa.


Katselin musiikkia ja saarnaa kuunnellessani mm. maalausta ruusuköynnöstä kannattelevista pojista (Hugo Simbergin v. 1905 - 1906 maalaama fresko) 

Nyt jälleen juurevaan marttailuun ja arkirealismiin 

Seuraavaksi marttajärjestön 125-vuotisjuhlaviikonlopusta 19–21.4.24 Tampereella ja marttajärjestöstä, lähteenäni käytän martat.fi-nettisivuja. Oheistamani kuvat ovat pääosin em. juhlaviikonlopulta. 

Marttajärjestö perustettiin Helsingissä 29.3.1899. Minullahan on yhteinen syntymäpäivä marttajärjestön kanssa, hauska sattuma 😊. Alkuperäinen nimi Sivistystä kodeille oli venäläiselle hallinnolle liian radikaali. Useiden ehdotusten joukosta nimeksi valittiin Alli Nissisen keksimä Martat. Sota-aikana martat mm. muonittivat evakoita ja pitivät rintaman läheisyydessä sotilaskoteja. Nykyään esim. ruokakursseja on jo verkossakin, ja myös jäseneksi voi liittyä martat.fi-nettisivujen kautta.

Juhlagaalassa puhunut kuntaministeri Ikonen palautti mieliimme, että noin sata vuotta sitten martoilla oli mm. kananhoitokursseja, nykyään toiminta on luonnollisesti toisenlaista. Tosin kanat voivat olla edelleenkin toiminnassa mukana. Karelian marttojen jäsen Kirsi on par`aikaa Sambiassa marttojen kehitysyhteistyöhön liittyvällä matkalla, ja siellä niin elävät kanat kuin pataan laitettavatkin ovat jokapäiväistä elämää 🐔 Kiitos Kirsille matkakuvista ja kuvauksista fb:ssä ja whatsapissa 👍

Kukkakimpuin koristellut penkkirivit Tuomiokirkossa 💚💛

Tampereen juhlaviikonloppuna oli laajat ja monipuoliset marttamessut sekä juhlagaala, jonka juonsivat Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä ja tulevaisuustutkija, kirjailija Perttu Pölönen. Tapahtumiin osallistui runsaat pari tuhatta marttaa ympäri Suomen. Musiikista vastasi Pentti Hietanen ja Heini Kivimäki-Hietanen orkestereineen sekä Maria Lund orkestereineen. Juhlagaalassa oli myös palkintojen jako, ja piirimme puheenjohtaja Päivi Leinonen palkittiin sienimarttana. Onnittelut Päiville ja kaikille palkituille!

Juhlaviikonlopun mieleenpainunein elämys ja kohokohta minulle oli ehtoollisjumalanpalvelus upeassa Tuomiokirkossa. Tuomiokirkko (ent. Johanneksen kirkko) on rakennettu vuosina 1902 - 1907. Tämän graniittisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck (Wikipedia 2024). Palvelus järjestettiin kansanlaulukirkkona Marttojen juhlavuoden kunniaksi. Jumalanpalvelusta vietettiin sunnuntaina 21.4.2024 klo 10 alkaen Tampereen tuomiokirkossa. YLE lähetti sen suorana lähetyksenä televisioon. Kansanlaulukirkko ammentaa musiikkinsa monille tutusta ja rakkaasta kansanlauluperinteestämme. Laulujen sanat ovat kirjailija, runoilija Anna-Mari Kaskisen. (martat.fi.) 

Pääsin juttelemaan Joensuussa toivevirsiä-tilaisuuden yhteydessä kirkkoherramme Katrin ja kanttorimme Elinan kanssa, ja esitin toiveen, että meilläkin järjestettäisiin kansanlaulukirkko. Elina kertoi, että sellainen onkin tulossa jo tässä kuussa Joensuun ev.lut. seurakuntatalolla. Ehkäpä saamme sen myöhemmin kirkkoonkin.

Väkeä kansanlaulukirkossa oli hyvin jo klo 9 (Tuomiokirkossa)

Jumalanpalveluksessa 21.4 saarnasi Marttaliiton pääsihteeri, rovasti Marianne Heikkilä ja liturgina pastori Leea Lehtonen ja esirukoilijana ja avustavana liturgina tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth sekä avustajina lukuisat vapaaehtoismartat. Musiikista vastasi gospelkuoro ILO ja musiikkiryhmä kanttori Eveliina Ylikosken johdolla. (martat.fi.) 

Monet tuttuni ja ystäväni kertoivat seuranneensa jumalanpalvelusta tv:stä. Erityisesti kiitettiin Mariannen upeaa ja puhuttelevaa saarnaa. Hän sanoi saarnassaan muun muassa, että emme voi ulkoistaa vastuuta lapsista ja nuorista terveydenhuollolle, koululle tai varhaiskasvatukselle, sen tulee olla kaikkien aikuisten sydämellä. Hän otti esille myös Ukrainan pakolaisten tuen tarpeen ja siteerasi Kaijan Pispan sanoittamaa klassikkovirttä: ”Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän: Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen”.

Siteeraan vielä Martat-lehdessä 2/2024 s. 61 ollutta tekstiä: "Kevään valo tulvi Tampereen tuomiokirkon ikkunoista kuin korostaakseen Marianne Heikkilän saarnan sanoja: hetket jossa tuonpuoleisuus tulee läsnä olevaksi, hipaisee meitä kuin ohimennen, koskettaa sieluamme ja antaa aavistuksen toisesta todellisuudesta, toisesta kodistamme, jonne kuljemme. Nämä hetket ovat välähdyksiä siitä, mikä meitä odottaa taivaskodissa." 💜

Juhlajumalanpalveluksen jälkeen oli tarjolla kirkkokahvit munkkien kera tuomiokirkon ulkopuolella. Kirkkokahvituksen järjesti Tampereen Seudun Sotilaskotiyhdistys.

Lähikuva kukkakimpusta Tuomiokirkon penkkirivien päädyissä 💚💛 

Hyvä arki kuuluu kaikille

Poimin tähän joitakin otteita marttojen strategiasta 2019: Martat on kotitalousneuvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Martoissa tahto omaan osaamiseen muuttuu toiminnaksi. Martoille ihmiset ovat toimijoita, eivät vain toiminnan kohteita. Marttatoiminta vahvistaa tulevaisuustaitoja ja jatkuvaa oppimista. Toiminnassa löytää ja oppii yhdessä tekemällä ne arjen tiedot ja taidot, jotka tekevät omasta elämästä rikkaampaa. Arjen sujuminen antaa voimia toteuttaa niitä asioita, jotka itselle ovat elämässä tärkeitä. (martat.fi.)

Minusta myös se on erityisen tärkeää, että martat edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Jo sata vuotta sitten on mm. yhtenäisellä järjestöasulla pyritty näyttämään, että esim. ruustinna ja torpan tyttö ovat saman arvoiset.

Ihailimme ortodoksista kirkkoa kävellessämme Tampere-talolle 20.4.
 
Marttaliiton v. 2024 teema on ”Metsä. On tuttua niin itselleni kuin useimmille ystävillenikin, että todella tärkeää on tankata hyvinvointia juuri metsästä ja muualtakin luonnosta. Luonto on ihmisen elinehto. Olemme riippuvaisia luonnon tuottamista palveluista, kuten puhtaasta ilmasta, vedestä ja ravinnosta. Näiden hyvin konkreettisten palveluiden lisäksi luonto tukee hyvinvointiamme ja terveyttämme monin erilaisin tavoin: luonnossa liikkuminen laskee verenpainetta, kohottaa kuntoa ja vähentää stressiä.
Hennosti vihertävät kuusenkerkät toukokuisessa metsässä

Tänä vuonna P-K:n piirin vuosikokous on metsä-teeman merkeissä 

Vuosikokous on tänä vuonna Kolin Luontokeskuksessa 25.5. P-K:n piirikokouksesta vuosi sitten mieleeni jäi erityisesti silloin esitelty Meidän päivä -hanke, missä tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Martat tekevät paljon sellaista työtä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Kahviotoiminnan, kotitalousneuvonnan, kotiavun ja käsityölahjoituksia jakavien kässäkerhojen lisäksi on paljon muuta. 

Tulin valituksi vuosikokouksessa 6.5.2023 kolmannelle kaudelle Pohjois-Karjalan Marttojen piirin hallitukseen. Kuudes toimintavuoteni siinä alkaa siis tänä keväänä.

Poimulehtimetsikköä Pielisen rannalla 
Juhlajumalanpalveluksen kolehti kerättiin Tampereella marttametsän hyväksi. Mikä on Marttametsä, kysyi eräs sukulaiseni. Luonnonperintösäätiö ja Martat keräävät varoja Marttametsäksi nimettävän luonnonalueen suojeluun. Marttametsä-kampanjallaan Martat pyrkivät paitsi keräämään varoja Marttametsän hankintaan, myös kasvattamaan tietoisuutta metsien tärkeydestä ja niiden säilyttämisestä. 

Metsät ovat elintärkeitä ekosysteemejä, jotka tarjoavat meille raikasta ilmaa, puhtaita vesivaroja ja elinympäristön monille eläin- ja kasvilajeille. Metsät myös sitovat hiilidioksidia, mikä on keskeistä ilmastonmuutoksen torjumisessa. Luonnonperintösäätiön suojelutyötä ohjaavat seuraavat arvot: Uhanalaisimman luonnon suojeleminen; elämän monimuotoisuuden säilyttäminen ja metsien kauneuden ja koskemattomuuden merkityksen vaaliminen. (martat.fi.)

Ihailin Tampereen Raatihuoneella 19.4.24 mm. upeita kattokruunuja. Pääsimme 19.4 marttojen luottamushenkilöille järjestetylle juhlavastaanotolle, minkä tarjosi Tampereen kaupunki 💙

Hyvästä arjesta parempi maailma 

Marttaliiton vaikuttamistyö edistää kestävää arkea ja yhdenvertaisuutta. Vaikuttamistyö nojaa Marttaliiton vuonna 2019 hyväksyttyyn strategiaan ja Marttaliiton kestävän kehityksen vaikuttamissuunnitelmaan. Toiminnan ja vaikuttamistyön lähtökohtana ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat. Martat pyrkivät vaikuttamaan lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon, jotta koko yhteiskunta ohjaisi näihin valintoihin. (martat.fi.)

Sisänäkymää Tampereen Raatihuoneelta 19.4.24
Martat on ollut kautta historiansa kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvoja ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Marttatoiminta ja kotitalousneuvonta itsessään on vaikuttamista ihmisten valintoihin, käyttäytymiseen, tekemiseen ja myös tekemättä jättämiseen.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on pitkäjänteistä vaikuttamista lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon, jotta koko yhteiskunta ohjaisi näihin olennaisiin ympäristön, talouden ja terveyden kannalta kestäviin valintoihin. Marttatoiminta nojautuu kaikessa vaikuttamisessaan tutkittuun tietoon ja on valmis myös kehittämään toimintaa, kun tieto lisääntyy. Uusien taitojen oppiminen ja yhdessä tekeminen ovat marttailun syvintä ydintä. (martat.fi.)

Sisänäkymää Tampereen Raatihuoneelta 19.4.24

Uusia marttalauluja

Referoin tähän lähteestä martatlehti.fi, että Martat ovat vuosikymmenien aikana tilanneet ja tuottaneet erilaisia marttalauluja. Niistä vakiintuneimmaksi on muodostunut Päivä kun paistaa, mikä on Anna Kaitilan runo vuodelta 1927. Uuteen aikaan kaivattiin kuitenkin uusia yhteislauluja. 125-vuotiaan Marttajärjestön kunniaksi on sävelletty ja sanoitettu nyt kaksi uutta musiikkikappaletta. 

Sitaatti Marttaliiton pääsihteeriltä Marianne Heikkilältä: Järjestön omat laulut nostattavat aina yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä. Uuteen aikaan haluttiin moderni ja perinteitä kunnioittava laulu, joka on samalla ajaton ja yhteislauluksi soveltuva. Tavoitteena oli saada sekä sanoituksiltaan että melodialtaan ”ikivihreä”, joka eläisi vielä seuraaville sukupolville. Marttojen raati valitsi lauluehdotuksista jatkoon kaksi laulua, jotka ovat sanoiltaan ja tempoiltaan hyvin erilaisia.

Sisänäkymää Tampereen Raatihuoneelta 19.4.24

Valitut kappaleet ovat kirjailija Anna-Mari Kaskisen sanoittama Hyvästä arjesta parempi maailma ja lauluntekijä Heikki Salon sanoittama Sydämen martta. Sävellykset molempiin lauluihin on tehnyt muusikko Petri Laaksonen. Pohdiskelin, laittaisiko ko. laulujen sanat tähän kokonaisuudessaan (ehkä postaus venyy silloin liian pitkäksi?), mutta päädyin laittamaan molempien laulujen sanat, sillä ne kuvaavat mielestäni niin hyvin marttojen strategiaa ja arvoja, ts. mm. sitä, mistä edellä kirjoitin. Rytmikäs Sydämen martta -laulu innosti yleisön tanssimaan ja taputtamaan tahtia marttagaalassa 20.4.24 Tampereella. Sydämen martta -laulu voitti suuntaa antavan yleisöäänestyksen uudeksi Martta-lauluksi järjestön 125-vuotisjuhlassa Tampere-talossa lauantaina 20.4.

Hyvästä arjesta parempi maailma

Jokainen meistä voi oppia uutta,
mieli kun avoin on.
Yhdessä luomme näin tulevaisuutta
ilon ja auringon.
Jokainen meistä voi opettaa toista
omilla taidoillaan.
Näin syntyy jotakin suurenmoista,
askele kerrallaan.

 :,:Hyvästä arjesta parempi maailma
yhdessä rakennetaan.
Pienistä teoista toteutuu unelma
kodeissa kaiken maan.
Arjessa opitaan uusia taitoja,
yhdessä teemme sen.
Ei ole muureja ei ole aitoja,
välillä ihmisten.:,:

Elämäntapaa on niin monenlaista
pinnalla kauniin maan.
Kokeile, uusia makuja maista!
Taitoja vaalitaan.                                   
Rakentaa voivat nyt pieni ja suuri                     
arkea toimivaa.
Jokainen meistä on tärkeä juuri,
osana suurempaa.

Jokainen ihminen voi olla martta
omilla taidoillaan.
Kaikille avoin on opastuskartta,
yhdessä kuljetaan,
Tietoa taitoja, apua tuhlaa
ylitse esteiden.

Arkinen päivä voi olla juhlaa
kestävän huomisen.

Sanat: Anna-Mari Kaskinen 2024
Sävel: Petri Laaksonen

Tampereen Raatihuone 19.4.24

Sydämen martta

Auringon paiste ja talvisen yön ankaruus                                                  
parempi huomen ja elämän arkinen sankaruus
meille annetaan onnemme myötä
me teemme yhdessä työtä eteen sen
Tietoa, taitoa, uskoa ymmärtävää
tahtoa, tyyliä, rohkeutta huomiseen riittävää
poimii reppuunsa martta kuin martta
vie meitä rakkauden kartta kultainen

 :,:Tartu käteen parhaan ystävän
kimpassa me ollaan enemmän
oo martta, oo martta
sä tiedät sen
Tartu käteen parhaan ystävän
kimpassa me ollaan enemmän
oo martta, oo martta
soi laulu sydämen. :,:

Yhdessä luomme me maailmaa kestävämpää
yhdessä autamme auttamaan vierellä ystävää
tietää jokainen sydämen martta:
vie meitä rakkauden kartta kultainen

Ystävyys ja avoimuus
yhdenvertaisuus
martan ryytimaalla kasvaa saa.

Sanat: Heikki Salo 2024

Sävel: Petri Laaksonen

(Marttalauluja koskevan osion lähde: martatlehti.fi.)

Näkymä majapaikkamme ikkunasta (Tampereen Ilves-hotellin 8. kerros)

Ruoka sekä polttoaineena että nautinnon lähteenä

Marttailuun liittyy mielestäni niin oleellisesti ruoka, joten siitä vielä lopuksi 😋 Syöminen on nautinto ja tietenkin se on myös välttämättömyys. Koetan nykyään terveyssyistä välttää suolaa ja kovia rasvoja, mutta nautiskelen silloin tällöin hyvällä halulla esim. grillimakkaran. Tiedostan kuitenkin, että eläinperäisten elintarvikkeiden korvaaminen kasvisperäisillä parantaa paitsi omaa hyvinvointia myös vähentää vesien rehevöitymistä ja ilmastonmuutosta. 

Tampereen hotelliaamiaisella maistui myös mustamakkara, vaikka muuten en punaista lihaa enää nykyään juuri syökään. Mielestäni on hyvä, että hotelliaamiaisilla on jotain paikallista tarjolla, esim. tuo musta makkara tai Kokkolan hotelliaamiaisella tarjottu ihana tyrninektari, mikä oli tod.näk. valmistettu paikallisista meren rannan villityrneistä. Ne ovat itselleni harvinaisherkkuja.

Ihailin Kokkolan matkallani huhtikuun puolivälissä kaunista vanhaa puutaloarkkitehtuuria, Tampereella mm. näitä upeita vanhoja kivitaloja (kuva Tuomiokirkon vierestä)

Kuluttajien ympäristövaikutuksista jopa kolmannes syntyy ruoasta, joten omien ruokavalintojen kautta on helppo vaikuttaa oman hyvinvointinsa lisäksi ympäristön hyvinvointiin. Martat kannustavat myös välttämään hävikkiä. Pois heitettävän ruoan määrää pystyy halutessaan vähentämään huomattavasti. Ostetut ja itse valmistetut ruoat kannattaa käyttää tarkkaan. Ensinnäkin kannattaa erottaa toisistaan parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä -merkinnät. Parasta ennen -merkinnän jälkeenkin ruoka voi olla täysin syöntikelpoista, ja sen voi tarkistaa helposti katsomalla, haistamalla ja maistamalla.

Merkittävät ilmasto- ja ympäristöhyödyt (ja samalla terveyshyödyt) saavutetaan kun syödään

👍 lautasmallin mukaisesti ravitsevaa ruokaa

👍 kasvisvoittoisesti

👍 kaudenmukaisesti eli suosimalla sesonkeja

👍 oman energiantarpeen mukaisesti

👍 ruokahävikki minimoiden. (martat.fi.)

Marttojen Ruokaa retkelle -kurssilla 17.4.24 valmistimme mm. lehtikaalisalaattia, keltaista kalapataa ja tomaattista papukeittoa 😋

Ruoka ei ole pelkkää ravintoa, tuotantoa tai terveysvaikutuksia. Se on myös makua, sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä sekä arvoja. Yhdessä valmistettu ja nautittu ateria lisää yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia. Kotimaista ruokaa ja ainutlaatuista ruokakulttuuriamme on tärkeää arvostaa! Suomalainen ruoka on maukasta, terveellistä ja edullista. (martat.fi.)

Tässä nk. mediamartta kuvaa 17.4.24 marttojen Ruokaa retkelle -kurssilla (kuvan otti kurssilainen Arja)

Ilmasto- ja ympäristöhyödyt tulevat huomioiduksi, kun ostaa kotimaista ruokaa kaudenmukaisesti eli suosimalla sesonkeja. Olen koettanut ottaa tavakseni vilkaista ainakin kerran kuukaudessa satokausikalenteria. Sen antamien vinkkien mukaan voi valita kaupasta ne sillä hetkellä herkullisimmat ja useimmiten silloin myös edullisemmat tuotteet. Samalla tulee kuin huomaamattaan lisättyä kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä ruokavalioonsa. 

Jälkiruoaksi 17.4 rouskuvia pähkinäpaloja, aprikoosipalloja ja appelsiinimutakakkua 😋

Näinä aikoina alkaa jo sienikausikin, mikä on Suomessa onneksemme pitkä alkukevään korvasienikaudesta joulun alusajan suppilovahverokauteen. Näin keväisin villiinnyn aina myös villiyrteistä! Mökkipihalta löytyvät niin herkulliset pienet vuohenputken lehdet, nokkoset, poimulehdet, kuusenkerkät, voikukat kuin maitohorsmatkin. Juomissa voi käyttää vaikkapa mustaherukan, vadelman ja koivun lehtiä. Horsman kukista saa juomaan upean punaisen värin ja kakkujen päälle kauniit koristelut. Vinkkejä villiyrttien käyttöön löytyy mm. martat.fi-nettisivuilta.

Hyvää villiyrttien, viherryksen ja keltaisten luonnonkukkien aikaa 🌿🍃🌻🌳