maanantai 18. lokakuuta 2021

Kestoaiheena kestävä kehitys

Pielisen rantojen ruskaa pysyvästi mieleen painuneena päivänä 10.10.2018. Nämä maisemat ovat näyttäneet kauan suunnilleen samalta ja näin ne näyttäytyvät, kun meistä aika jättää.

Alun aforismina Positiivareiden mietelmä 23.9.2021: ”Kahden vaiheilla oleminen on kohtalokasta. On parempi tehdä vaikka väärä päätös kuin piinata itseään jatkuvalla epävarmuudella”.

Lokakuu on mielestäni varsin mielenkiintoinen vuodenaikojen taitekohdan kuukausi. Kuun alkupuolella puut hohtavat kullankeltaisina, punaisina ja maaruska mitä moninaisimmin värein. Puolukoita, karpaloita ja osin sieniäkin voi vielä poimia. Monet luonnonkukat kukkivat yhä. Loppukuuta kohden loska lisääntyy, tuuli kylmenee, puista tippuvat loputkin lehdet, joutsenet lähtevät viimeisien joukossa muodostaen laulukonsertin säestämän auran taivaalle. Värien kirjo on vaihteleva vielä loppukuustakin. Kun ihminen vanhenee, silloinkin ulkoiset värit haalenevat, harmaantuvatkin. Sisäisesti voi iäkäskin elää vielä värikästä elämää 😊 

Olen ruvennut vanhemmiten tykkäämään syksystä yhä enemmän. Mietin, johtuuko se siitä, että itsekin elää jo elämänsä syksyä, vai osin myös siitä, että hankimme meille tärkeän vapaa-ajanpaikan Marttalan juuri syksyllä. Sen myötä koko kyläyhteisöstä tuli tärkeä. Jaamme iloja ja suruja. Titteleitä tai tilejä ei mainita eikä kysellä, aiheet löytyvät muusta. Tavalliset arkisina pidetyt asiat ovat tärkeimpiä.  

Tänä syksynä on ollut mm. paljon pihlajanmarjoja. Nyt pihlajien lehdet ovat lähteneet kuten lehdet tästä hedelmäpuustakin. Kuvasin tämän Joensuun vanhimman kerrostalon (rakennusvuosi 1863) puun oksien lomitse.

Ns. arkistojenikin läpikäyntiä olen miettinyt nyt raivaustouhun edetessä ja niiden myötä nousevien muistojen kirjoittamista muotoon tai toiseen. En tarkoita mitään muistelmia, jonkinlaista asioiden muistiin kirjoittamista vain. Sana ”arkisto” kuulostaa sekin isolta ja juhlavalta, mutta arkisto se on kai pieni ja arkinenkin. Esim. lehtileikekansiossani on leikkeitä jo 70-luvun alusta, mm. kuvia ja tekstejä heistä, jotka ovat jo edesmenneet. Ehkäpä kirjoitankin enemmän heidän kauttaan, en niinkään itsestäni, virheitäni tai ansioitani kerraten. Uudessa asunnossa iloa on tuottanut erillinen hylly tietokonepöydän vieressä, missä ovat runo- ja aforismikirjat nyt tiettynä osionaan, ystäviltä saadut ja myös heidän kirjoittamansa kirjat omanaan. Niistä saa inspiraatiota vaikka blogiin tai mihin vaan kirjoittamiseen – tai ihan vaan ajatustensa avartamiseen.
Ruskanäkymää 3. kerroksen ikkunasta Kalevankadulla

Tämän kuun blogissa kirjoitan vielä pääosin raivauksesta kestävyyden teemaa painottaen. Lykkäsin pitkään ns. asiapapereiden lajittelua. Huomasin sitten, että tuntui helpommalta ottaa asiapapereiden laatikosta esimerkiksi vain todistukset tai verotusta koskevat paperit erilleen ja jatkaa myöhemmin muista. Viime kuussa otin täällä esille vinkin ns. sälälaatikosta. Tuo menetelmä toimi sen suuritöiseksi arvelemani pikkutavarankin laatikoissa, kun otin sieltä pois vain polkupyörään liittyvät tarvikkeet (olivat isoimpia) + heijastimet. Tärkeintä oli, että pääsi noiden tympeimpien tyhjennettävien kanssa jotenkin alkuun. Kokeneemmat järjestelijät sanovat, että kun vaan saa kiinni raivauksesta niin heti helpottaa, kun huomaa jotain tapahtuvan. 
Jauhiainen lokakuun väreissä

Sometuttava kertoi, että yhteen aikaan hän teki niin, että otti aina yhden lipaston laatikon irti, nosti sen sängyn päälle ja tyhjensi kaiken ulos. Sitten hän puhdisti laatikon ja katsoi jokaisen esineen, vaikkapa yksittäisen pikkutavaran, ja laittoi takaisin vain, mikäli totesi sen tarpeelliseksi. Loput menivät roskiin tai kierrätykseen. Sitten jonakin toisena päivänä vuorossa oli seuraava laatikko. Kun oli tehnyt tuollaisen kierroksen pari-kolme kertaa, ei laatikoissa lopulta ollut enää tavarapaljoutta, kun joka kerta lähti lisää poistoon. Hieman samoin tein minäkin, kun aloitin pienimuotoisen raivauksen jo melko pian eläkkeelle jäätyäni. Em. esimerkin innoittamana tyhjensin kerrankin jumppaan lähtiessäni piirongin laatikon tavarat eteisen matolle, ja kun tulin jumpalta, oli "pakko" aloittaa tavaroiden käsittely. Jos ei muuten saa itseään alkuun, niin olipahan eräs keino tuokin... 

Kun aloittaa muuttopakkaamisen ajoissa, pystyy etsimään ensin ne tavarakategoriat, joita ei enää ennen muuttoa tarvitse, esim. hellevaatteet, pakkasten pukeutuminen, harrastevälineet, paremmat astiat jne. Ammattijärjestäjät sanovat, että jos pakkaa laatikoihin, ne kannattaa merkitä hyvin: mihin huoneeseen/kaappiin ne tulevat uudessa kodissa – on siis hyvä olla vähintään suuntaa antava suunnitelma.

Linnunlahden iltatunnelmaa lokakuussa

Yritän lähestyä urakkaa positiivisuuden kautta: jääkaapin, pakastimen ja siivouskaapin sisällöt ovat mielestäni helpoimmat. Myös kuivien elintarvikkeiden, lääkkeiden, vitamiinien jne. kohdalla voisi miettiä, mihin ne tulevat.  Ns. lusikkalaatikko tuntuu puolestaan työläältä 😨 Kun koettaa lähestyä tätä(kin?) urakkaa positiivisuuden kautta, voi ajatella, että kun hankalin tehty, seuraavat ovatkin jo sitten helpompia. Somekeskustelun myötä tuli mieleen myös jotkin lahjaksi saadut astiat/koriste-esineet, joita en ole juurikaan käyttänyt, mutta ovat kauniita ja niihin liittyy tunnearvo; onhan ne saatu esim. rakkaalta edesmenneeltä. Tätäkin tavaraa on yli 6-kymppisille kertynyt paljon, vaikka jo ainakin parin kymmenen vuoden ajan olen sanonut ystäville/sukulaisille, että en toivo lahjaksi mitään materiaalista, vaan jos haluatte antaa lahjan vaikka tasavuosipäivänä, niin lahjakortti johonkin palveluun olisi toivotumpi. Joskus läheiset kysyvätkin jo ennakkoon, mitä toivoisit merkkipäivälahjaksi. Nyt korona-aikana ei ole tohtinut pyytää lahjakorttia teatteriin tai konserttiin (niin paljon kuin niistä pidänkin), mutta tämä on hyvä idea: lahjakortti paikallisen yrittäjän tarjoamaan hoitoon ja rentoutumiseen - kauneushoitolaan, hierojalle, kampaajalle... Hyvä vinkki kenelle vain, jos miettii lahjaa vaikka sukulaiselle, joka ei tavaroita toivo tai tarvitse. Onneksi yhteiskunta avautuu vähitellen, ja alamme päästä elokuviin, teatteriin, näyttelyihin ja konsertteihinkin 👍 

Tuulen tekemä vedenalainen kaislakala Itikanhiekalla oli hetken taidetta, seuraavana päivänä se oli jo poissa - tuuli otti omansa 💦

Hyvä ajatus on myös se, että nyt on mahdollisuus ikään kuin shoppailla kotona kaikessa rauhassa ja saada ilmaiseksi ne tavarat, mitkä sinne uuteen kotiin haluaa. Jotkut antavat jäljelle jäävät tavarat jollekin paikalliselle firmalle tyhjennettäväksi ja loppusiivous niiltä myös. Tunnearvoa sisältävistä tavaroista luopumisessa auttaa ajatus, että niin siinä käy sitten kuitenkin, kun meistä aika jättää. Sometuttu sanoi, että muuton yhteydessä jokaisen esineen, jonka hän asetteli uusiin kaappeihin ja komeroihin, oli läpäistävä tarpeellisuustarkastus. Pois turhat, vaikka se kirpaisisikin. Ilana Aalto sanoi webinaarissaan 26.9, että luopumisen tuska on erittäin yleistä – me sitä kokevat emme ole siis yksin! Siinä sanottiin myös, ettei kannata odottaa suotuisia olosuhteita tai inspiraatiota. On aloitettava vaan jostakin matalalla kynnyksellä, ja ainakaan omalle kohdalleni ei sovi se ajattelu, että nyt on saatava kerralla valmista – parempi edetä peruna kerrallaan. Raivatessa voi jäsentää myös päätä, ja eräs ystävä nimittikin muuttoprosessia osuvasti puhdistautumiseksi. Eräänlaista elämän suursiivousta siis. Ilanan antamista nikseistä kohdallani sopii näköjään parhaiten se, että ennen jonnekin lähtöä teen jotain eräänlaisen aikataulupaineen alla. Toimii muuten yllättävänkin hyvin.

Kannattaa siis tehdä asian eteen jotain joka päivä, vaikka vähän, jos suurempaan ei aika tai energia riitä. Kokeneet järjestäjät sanovat, että uuteen kotiin voisi viedä hyvissä ajoin sellaiset laatikot hyvin merkattuina, mistä tietää, että loppujärjestelyn keskellä ei aika riitä, esim. harrastustarvikkeet (esim. sukset) tai ns. paremmat astiat. Kirjat meillä pakattiin heti ensimmäisten joukossa. Joka viikko on viety Konttiin tavaroita, kirjaston kierrätyshyllyyn kirjoja ja homma tuntuu jo nyt jo suurimmalta osin selkeältäkin.

Viime viikonloppuna myrskytuuli kohisi Vuoniskylillä ja Pielinen velloi suurina harmaina laineina. Poimin kohmeisin käsin 16.10 vielä pari litraa nk. syömä-/syöntipuolukoitakin, hyviä ovat nuo pakkasen puraisemat herkut. Tänä syksynä luonto onkin hemmotellut meitä mitä runsaimmilla antimilla 🍎🍏

On tässä vielä tekemistä, mutta onneksi ei ole kiire. Toisaalta voisin lakata toistamasta tuota kiireettömyyttä, se antaa ikään kuin luvan venyttää asioita vaikka loputtomiin. En ole edes miettinyt, milloin laitan tämän asunnon myyntiin. Ehkä tosiaan sekin vasta ensi kesänä, tai parhaimmassa tapauksessa vuodenvaihteen jälkeen? Tässä on tehty varsin paljon taloyhtiön remontteja, joten (kiireen kaupalla?) ei alihinnallakaan halua myydä, vaikka myisikin siinä kunnossa kuin se nyt on. Vai vuokraisiko? Löytyykö vuokralainen, jolle kelpaa asunto, mihin ei ole vuosikymmeniin tehty remonttia? Hyvällä tuurilla voi löytyäkin - ja toisaalta jokuhan voi tykätä vanhanaikaisesta tyylistä 😉. 

Muikkumarkkinat olivat Vuonislahdessa vuoden tauon jälkeen 18.9. Oli mukavaa tavata kasvokkain työkaveri-Saria + puolisoaan ja monia muitakin 💕

Välillä tuntuu siltä, että jospa laittaisi asunnon heti myyntiin (maksetut taloyhtiön remontit huomioiden), ja katsoisi kuinka käy. Taustalta kuuluu, että ei vielä, näin hyvältä paikalta tämän kokoinen asunto voi vanhempanakin mennä nopeasti kaupaksi. Toisaalta tuottaa jonkinlaista kummallista tyydytystä tässä ikä-/elämänvaiheessa sekin, että mitään pakkoa ei ole suuntaan eikä toiseen, ei kahden asunnon loukkua, ei toisaalta rahapulaakaan. Onkohan se niitä muuten harvalukuisempia iäkkyyden etuja? Sen vielä avaudun tästä, että me molemmat olemme olleet kai ikämme tarkkoja (joku voisi sanoa jopa nuukia) ja säästöönkin silloin yleensä kertyy. Määrän suuruus on tietysti vähintäänkin suhteellinen käsite, mutta kuvailisinko tätä varsin henkilökohtaista asiaa niin, että meille se mitä on, on ihan riittävästi. 

Kierrätysintoisen sydän itkee, jos muun kierrätyspaikan puuttuessa kaatopaikalle joutuu siistiä ja hyväkuntoista tavaraa. Nyt Puhaksen autoon meni mm. kulmasohva, lähes käyttämätön kellarissa ollut varajääkaappi, vanha polkupyöräni (se tosin oli jo romu) ja jotain muutakin. Harmi etten ollut aktiivisempi, ja ilmoittanut esim. FB:n roskalavaryhmään, että noutopalkalla saa täältä hakea käyttökelpoista tavaraa. En voi puolustautua muulla, kuin että luulin niiden kelpaavan kierrätyskeskuksiin tms. Sitten selvisi sekin, että työtä hakevien yhdistyksen ylläpitämät kierrätyskeskukset ovat jo lopettaneet täällä toimintansa - todella harmillista - toivottavasti joku muu jatkaisi 👍 Kontti ei ota nykyään enää suurempikokoista tavaraa. Pitäisi ottaa selvää asioista tarkemmin, ja selvitellä mm. kaupungin tarjoaman kierrätyspaikan mahdollisuuksia; siitähän oli paikallislehdessä juttukin. Nyt olen alkanut ottaa valokuvia käyttökelpoisimmista tavaroista, ja tarjoan niitä ilmaiseksi eteenpäin. Osa on näin jo saanutkin uuden kodin 😍

Vielä löytyy vihreääkin, niin metsissä kuin laitumillakin ja kaupungin puistoissa 💚

Välillä kuulee vähätteleviä kommentteja, ettei yhden ihmisen valinnoilla ole kestävässä kehityksessä mitään merkitystä, suuryritykset, suurvaltiot ja niiden päätökset ratkaisevat. En ajattele noin. Uskon että pienistä puroista syntyvät tässäkin ne suuret joet. Ts. jos kaikki kierrättävät, tuunaavat, kuluttavat maltillisesti (tai ainakin välttävät t u r h a a kuluttamista), välttävät hävikkiä ruuassa ja muussakin jne., maailma tulee hivenen paremmaksi tai ainakin tulevilla sukupolvilla on täällä parempi elää. Jokainen voi tehdä jotain, ja jos kaikki (tai ainakin suurin osa) toimivat kestävän kehityksen ja kestävän kuluttamisen idean mukaan, sillä on oikeasti merkitystä. Olen iloinen, että nuorempi sukupolvi ajattelee näköjään jo näistä asioista eri tavalla. Moni vanhempikin pitää nykyään turhaa kuluttamista ja esim. ylenpalttista kaukomatkailua tai kertakäyttöisyyttä karteltavana, ehkäpä jopa jollain tapaa nolonakin.

Pääni on askaroinut nyt esim. sen parissa, raaskisiko laittaa mummon pitsilakanat ja hyväkuntoiset satiinitäkit kierrätykseen... Täkit ja rispaantuneet pyyheliinat menisivät tuttujen vinkkien mukaan esim. lemmikkieläinhoitolaan, puhtaita kun ovat. Pitsilakanoita tai merkattuja liinoja en raaski laittaa  menemään, onhan niissä mummon käden jälki. Huomasin nyt, kun tutkin lakanoita tarkemmin, että nuo yli 50 vuotta vanhat pitsilakanat ovat paljon parempaa materiaalia kuin uudemmat. Tosi hyvän tuntuista napakkaa jokamiehen lakanakangasta ne ovat. Kun katselin Konttiin lähteviä liinavaatteita, huomioni kiinnitti varsin hyvän näköiset uudehkot lakanat ja ajattelin, että ne eivät tunnu iholle hyvältä, hiottavat jne. Kun katsoin tuoteselostetta, niissä oli jopa 70 % polyesteriä ja 30 % puuvillaa... Kaikkein kauneimmat kiiltävät pussilakanat olivat sataprosenttista polyesteriä... Niin vähän sitä on tullut katsottua, mitä ostaa 😩 Kiertoon lähtevät, ja jäljelle jäävät nuo napakat vanhat puuvillaiset lakanat ja tyynyliinat. Ikäeroa niillä on yli 50 vuotta (säästettävät ovat siis tässä tapauksessa vanhempia), mutta nyt jäävät käyttöön ne vanhat, ja uudehkot polyesterilakanat ja tyynyliinat lähtevät kiertoon.

Turusen solan lehtikultaa Vuonislahdessa

Olen jutellut mm. martta-kavereiden kanssa, että alkaisimme isommalla joukolla edistää tekstiilijätteen (ennen puhuttiin lumppukeräyksestä) keräystä omalla paikkakunnalla. Se tulee paikkakunnallemme kai v. 2023 ja muualle maahan (ymmärsin että lakisääteisesti) v. 2024. Olisi kuitenkin tärkeää, jos se saataisiin jo aiemmin. Tuo asia on tullut nyt itsellenikin entistä läheisemmäksi, kun olen nyt muuttopuuhissa lajitellut tavaraa ja vaatteita, ja harmittaa jos/kun joutuu mättämään sekajätteeseen sellaista puhdasta tekstiiliä, mille ei ehkä enää ole Kontissa tai muussa kierrätyspaikassa käyttöä.

Vasemmalla Akseli Gallen-Kallelan "Ensilumi", keskellä Pekka Halosen "Talvimaisema" ja oikealla Helmi Biesen "Kevättalvea Emsalössä" (kuva Ahjon näyttelystä 13.10)

Hankintani koetan miettiä nykyään entistä tarkemmin. Jos jotain vielä hankkii, koetan ainakin pyrkiä kotimaisuuteen, oli se sitten esim. vaate, kengät, laukku, astia, elintarvike tai vaikka kangas. Siltikin, vaikka se enemmän maksaisi. Erään esimerkin voisinkin kertoa alusvaatteista. Tässäkin lienee eräs henkilökohtainen paljastus: ostin tavaratalosta halpoja - joskin kauniita - alusvaatteita (tyyliin ”osta kolmet kympillä”), ja ne hajosivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Lisäksi ne tuntuivat epämukavilta yllä. Ei tuollaisia kertakäyttötuotteita enää - nolo juttu 😚 Vähemmän siis, mutta laadukkaampaa, ja jos samalla voi tukea paikallista yrittäjää - aina parempi. Olen näköjään ottanut sydämenasiakseni kotimaisten tuotteiden ja lähipalveluiden puolesta hehkuttamisen missä vain tarjoutuu tilaisuus. Kun lisää tavaraa ei tarvitse ja matkusteluun ei mene rahaa, voisi silläkin rahalla antaa itselleen(kin) lahjaksi useammin vaikka ekohoitolan hemmotteluhoidon – luonnonaineita siinäkin hyödyntäen. Ehkäpä juuri nyt tarvitsisikin jonkin rentouttavan hoidon, välillä nimittäin väsymys painaa. Heräilyäkin on jo ollut välillä sen kuuluisan suden hetken aikaan, mikä lienee tyypillistä stressaantuneelle 😣 Sydän sanoo: pois paha stressi! Esim. viikonloppuna pilkkopimeässä havahtuessani mietin, missä näistä kolmesta elinpaikastamme oikein nukun. Pilkkopimeys ja taustalta vaimeana kuuluva junan ääni auttoivat arvaamaan, että maallahan sitä ollaan tällä kertaa.

Anu Torikan (s. 1948) teos "Ihmiskäsityksiä" vuodelta 1980

Hieman kulttuurista lopuksi. Osallistuin 13.10 Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa opastetulle kierrokselle Taidemuseo Onnissa. Onnissa on 22.9.2021–9.1.2022 vaihtuva näyttely Ihmiskäsityksiä - nostoja kokoelmista ja kuvataiteilija Jukka Hautamäen mediataideteoksia (kaksi kuvaa). Oheisessa kuvassa on Onnin vaihtuvan näyttelyn nimikkoteos joensuulaissyntyisen taiteilijan Anu Torikan "Ihmiskäsityksiä". Toisessa oheisessa kuvassa (Ahjossa olevassa näyttelyssä) vasemmalla on Akseli Gallen-Kallelan Ensilumi, keskellä Pekka Halosen Talvimaisema ja oikealla Helmi Biesen Kevättalvea Emsalössä. Marjatta Hanhijoen "Mirja huilaa" (kuva on tässä viimeisenä) vuodelta 1985 ihastutti katsojaa juuri nyt jotenkin erityisesti. Huilaamisen tarvettako?

Marjatta Hanhijoen (s. 1948) teos "Mirja huilaa" vuodelta 1985
 
Kävimme katsomassa Marjutin kanssa LÄHELLÄ-taidenäyttelyn Ahjossa. Näyttelyn ja lounaan yhteydessä käymämme keskustelut talletan helminä sydämeeni elämän evääksi 💗 Olen ajatellut niitä paljon. Kiitos Marjut 💓 

Taidekeskus Ahjon Sysi-salissa on nyt esillä 6.–26.10.2021 taideteoksia LähiTapiolan kokoelmista. Näyttelyssä on muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin, Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin maalauksia. Lähellä-näyttelyssä on esillä 28 kuvataiteen kultakauden teosta. (joensuuntaiteilijaseura.fi.) Ensimmäinen taidekuva tässä on Ahjon näyttelystä.

Suosittelen lämpimästi molempia näyttelyjä! Taidemuseo Onnin ja Taidekeskus Ahjon aukioloajat: ma suljettu; ti, to–su: 10.00-16.00; ke: 10.00–19.00. Muualta tuleville tiedoksi: molemmat taidetalot sijaitsevat Joensuun torin tuntumassa kaupungin keskustassa. 

 Lopuksi Paula Sainion mietelmä: "Jos emme luopuisi kesästä, emme voisi kokea kevään ihmettä".

Joka päivä olemme hieman lähempänä uutta kesää. 

Sitä ennen Hyvää loppusyksyä 💦 💙 💧

maanantai 13. syyskuuta 2021

Satokauden tuotteista, raivauksesta ja harrastusten alkamisesta

Vuonislahden Itikanhiekka vilisee uijia helteisinä kesäpäivinä. Nyt syyskuussa ranta oli hiljainen. Jalanjäljet ja hiekkalinnan jäänteet ovat muisto kesästä 💗

Positiivareiden nettisivuilla 27.8.2021 sanottiin, että ”Kun muutat tavan, jolla tarkastelet asioita,
tarkastelemasi asiat muuttuvat.” Olosuhteitaan ei siis voi aina muuttaa mieleisikseen, mutta oman asenteensa voi. Tämän kun muistaisi yhdessä jos toisessakin asiassa.

Syyskuun aiheinani on otteita tämän satokauden tuotteista, harrastusten alkamisesta ja tietenkin muutto-/raivaus- ja kierrätyspuuhista. Blogini keskeisajatuksen mukaan kirjoitan tälläkin kertaa siitä, mitä tässä ajankohdassa on sydämellä. Raivauksesta riittänee käsiteltävää useammallekin seuraavalle kuukaudelle. Olen referoinut tähän saamiani järjestelyohjeita mm. netin eri keskustelupalstoilta -  vuorovaikutuksesta toisten kanssa saa inspiraatiota 👍 Jos näitä(kin) asioita vain yksinään pohtii, ei pääse juuri puusta pitkään. Lisätsemppiä olen hakenut lukemalla joidenkin ammattijärjestäjien blogeja, heistä tulee nyt mieleen esim. Ilana Aalto ja Laura Holmström

Viime syksynä kirjoitin blogiini varsin paljonkin kauden kasviksista, sienistä ja marjoista. Kasvisten, marjojen ja sienten aihepiiristä kiinnostunut voi palata v. 2020 elo-, syys- ja lokakuun päivityksiini. Tällä kertaa laitan niistä vain muutaman hieman harvinaisemman esimerkin. Poimin tähän satokauden runsaudesta delicate-kurpitsan ja nokirouskun. Vuokolta saadun omenalahjoituksen inspiroimana on yksi omenareseptikin ja tietenkin kuva kauden lempimarjoistani puolukoista

Nokirousku harvinaistuu pohjoista kohti. Muutamia löysin savolaisen Salmijärven rannan kuusikosta

Olen kuunnellut sauvakävelyilläni P-K:n Marttojen podcasteja, ja sieltä sain innostusta paitsi paikallisiin järvikalasäilykkeisiin myös mm. härkäpapuun - sekä tietenkin kestävän kehityksen teemaan. Härkäpapua voi saada kaupoista tuoreenakin tähän aikaan, varsinainen satokausi lienee elo–syyskuu. Tällä hetkellä härkäpapu kiinnostaisi ihan vaan papuna, hyvänä kasvisvalkuaisen lähteenä - jatkojalosteista (kuten Härkis) kiinnostun yleensä enemmän talvella. Tuoreet kasvikset, sienet ja marjat kuuluvat erityisesti kesään ja syksyyn.  Lähimyymälästämme en tuoretta härkäpapua löytänyt, mutta löysin pensaspapuja (kuva tuonnempana), ja aivan erinomaisia ne ovat lisäkkeenä monenlaisissa aterioissa. Niitä tulee keittää noin 10 min ajan, jotta myrkky häviää, useat nettilähteet ohjeistavat. Eri lähteiden mukaan raaka pensaspapu sisältää mm. myrkyllistä lektiiniäKäytimme em. papuja keitettyinä mm. tortillojen täytteenä juuston ja sienten kera. Sopivat hyvin siihenkin.   

Syyskuussa ilahdutti myös valtakunnallisesta lehdestä (sydänsairaus-teemainen) tullut pyyntö kirjoittaa syyskauden lehteen blogiharrastuksestani. Koin että tekstin suunnittelu ja kirjoittaminen lehteenkin oli mieluisaa vapaaehtoistyötä, ja samalla tuli tunne kuin kiinnittyisi paremmin yhteiskuntaankin – noin suuntaa antavan väljästi ilmaistuna. Ennenhän ko. kiinnittyminen ja ajan jäsentyminen tapahtui kohdallani mitä suurimmassa määrin ansiotyön kautta.

Kaunista nokirouskua ei tarvitse ryöpätä. Tässä mallikappale savolaisen tervalepän oksalla 😍 

”Lisää vähään aina vähän enemmän. Tee se riittävän usein ja seuraa, kuinka pieni muuttuu suureksi.” (Positiivarit 31.8.2021.) Tämä mietelmä sopii myös raivaamiseen 😉

FB antoi muiston, että olen jo pari vuotta sitten päättänyt käydä tavaravuoren kimppuun ja ryhtyä samalla tavaranostolakkoon. Uusia hankintoja on mietitty muutenkin tarkkaan, ja olen lopettanut jo ajat sitten mm. (sinänsä kiintoisan) kirppareilla kiertelyn, ja uutta pyrin ostamaan ajatuksella, että ilman sitä ei tule toimeen. Nyt hommattiin puolipitoisille vaatteille pystynaulakko (kuva ja sen välttämättömyyden kuvailu on tämän päivitykseni lopussa). Tuo naulakko näyttää toimivan tehtävässään oikein hyvin.

Nokirouskun voi nauttia näinkin: pannulla paistettuna ja sämpylän päälle viipaloituna. Maustamiseen vain ripaus suolaa ja halutessaan hieman pippuria 😋

Totesin jo vuosi sitten, että pahimpia raivattavia ovat lipastojen-/kampauspöydän laatikot, joissa ziljoonan pikkutavaran joukossa voi olla esim. luomiväri 90-luvulta tai se kadoksissa ollut AARRE. Emmin, etteihän niitä silloin voi vain kipata menemään silmät ummessa... Pöytälaatikkoja raivatessa löytyi mm. arvokkaat kutsukortit, jotka ovat lähes 30 vuoden takaa – eli melkeinpä siis aarteet. Olin saanut kutsut Ahtisaaren, Halosen ja Jaakonsaaren vastaanotoille, ja iloisesti yllättyneenä ja kiitollisena kutsuja tietenkin noudatin.  Nyt tässä pienessä hiljaiselossani voin todeta, että ELÄNYT olen 😎

Hyvä ohje noiden pikkutavaralaatikoiden raivaukseen on ollut Ilana Aallon neuvo siitä, että olisi yksi sälälaatikko eli ns. miljoonalaatikko. Sinne voi laittaa kaiken sekalaisen, ja sitten kun se täyttyy, se on pakko järjestää ja laittaa tavaroita oikeammille paikoilleen. Helpottaa myös etsimistä, kun tuollaisia laatikoita on vain yksi, ja muut laatikot pysyvät siistimpinä. Jotkut ottavat valokuvankin kaapeista ja laatikoista ennen raivauksen aloittamista. Myöhemmin jos tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu, voi vilkaista alkuperäistä tilannetta ja huomata kehityksen. Joskus voi tosiaan turhautua, kun tuntuu ettei tavara nurkista vähene, vaikka niitä kuinka paljon lajittelee. Joskus jopa tuntuu kuin tavarat/vaatteet lisääntyisivät keskenään... 😲

Haaparouskut ja tatit sammaleisessa satumetsässä 🌲

Ilmoittauduin jo myös Ilana Aallon Paikka kaikelle -webinaariin 26.9. Siellä puhutaan aloittamisesta ja niistä nikseistä, joilla järjestämisen saa tasaisesti etenemään. Webinaarista poikineista oivalluksista kirjoitan mahd. lisää lokakuussa tai myöhemmin. Raivausaihe on muutenkin elämässäni nyt päällimmäisenä, sillä muuttokin on käynnistynyt kumppanin jäätyä eläkkeelle. Muutto jo sinällään motivoi raivaamiseen, kierrätykseen, poistoihin. Olen asunut tässä asunnossa jo 80-luvulta saakka, joten tavarat eivät ole päässeet vähenemään muuttojen ansiosta. Tässä nykyisessä asunnossa elää nyt melkein kuin uudessa tai uusvanhassa, kun seinät ovat tyhjentyneet ja tavaramääräkin supistunut huomattavasti alkuperäisestä. Hyvin erilaiselta näyttää tässäkin, missä nyt ympärilleni katselen 😏

On aika lajitella mm. loput mapit ja kansiot, onneksi niitä on enää vain osa alkuperäisestä. Kertailen vuosi sitten miettimääni: Mappien metallimekanismit ja klemmarit metallinkierrätykseen, pahvimapit ja pahviset välilehdet kartongin kierrätykseen, paperit paperinkeräykseen (tietosuojattu silppuriin) ja muovimapit + piirtoheitinkalvot sekajätteeseen. Kulahtaneet muovitaskut sekajätteeseen, pakkausmuovit muovin kierrätysastiaan. Pöytälaatikoissa olevat asiapaperit (opiskelu- ja työtodistuksia yms.) vaativat vielä läpikäynnin kerran jos toisenkin, mutta jospa vuoden loppuun mennessä olisi parempi tilanne niidenkin kohdalla. Katsomatta/läpikäymättä niitä ei oikein voi silppuriinkaan mättää. Paljon on kuitenkin pois heitettävää ajatuksella: tarvitseeko kukaan (edes minä?) tätä todella enää. Paperivalokuvien (on paljon) läpikäynnin siirrän suosiolla ensi vuoteen tai myöhemmäksi. 

Kurpitsakaunotar delicata 

Välillä hetkeksi ruoka-aiheeseenkin. Huomasin lähikaupassamme mielestäni erityisen kauniin kurpitsan (kuva edellä), ja arvelin sen kuuluvan spagettikurpitsoiden lajiin. Kun googlasin, spagettikurpitsa näyttääkin olevan enemmän hunajamelonin näköinen. Somekaverit vinkkasivat, että tämä on delicata. Voi kyllä kuulua spagettikurpitsoiden lajikkeisiin tämäkin?

Hyvää sosekeittoa siitä syntyi porkkanan, sipulin + mausteiden kanssa. Toinen syöjä noudattaa tarkkaa suolatonta kasvisruokavaliota, joten hänelle keitto sellaisenaan, itselleni laitoin tuttavan vinkin mukaan silputtua kylmäsavulohta höysteeksi. Hyvää se oli, ja tuo kala sopi sekaan oikein hyvin. Itsenikin on kyllä syytä olla maltillinen mm. vahvasti suolattujen kalojen kanssa, nesteen kertyminen näkyy heti vaakassa seuraavana aamuna. Kasvissosekeiton höysteeksi voi laittaa vaihteluksi myös raejuustoa tai sulatejuustoa ja pinnalle tuoreita yrttejä. Kasvissosekeitot ovat oivallisia myös ruokahävikin vähentämisessä; niihinhän voi upottaa mitä moninaisimmat jämät jääkaapista (nahistuneet kasvikset, juuston loput jne.).

Kaipasin kurpitsakeittoon jotain höystettä, ja makeahko kurpitsa ja kylmäsavulohi sopivat hyvin yhteen

Kaappeja kannattaa käydä läpi hyvissä ajoin hylly tai kaappi kerrallaan ja jakaa tavarat kolmeen osaan: hävitettävät, lahjoitettavat, säästettävät. Säästettävät olen laittanut takaisin kaappiin tai uuteen asuntoon lähtevien laatikoihin, hävitettävät on lajiteltu roskiin – yllättävän vähän lopulta menee roskiin. Esim. Kielikelloista, Virittäjistä ja vanhojen ylioppilasaineitten kirjasista suurin osa meni kollegoille 👍💕

Täällä ei ole vielä lumppu-/tekstiilikeräystä, mikä on harmi. Sellainen tulee tänne noin vuonna 2023 (P-K:n Marttojen podcast / haastateltavana ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen). Lahjoitettavat ja kierrätykseen vietävät on pakattu kestokasseihin. Samalla voisi pyrkiä lajittelemaan tavaraa niin, että kaikki saman aihepiirin tavarat olisivat yhdessä. Sitten kun lähtö lähestyy, on helppo pakata tavarat kaappi kerrallaan. Tavaroita läpikäydessä on hyvä miettiä, mitä todella haluaa säästää, ja voisi pakata ne jo kategorioittain valmiiksi.

Hyvä lähtökohta epäilemättä on se, että pakkaa mukaansa vain ne asiat, mitä haluaa viedä uuteen kotiin. Loput karsiutuvat automaattisesti tällä metodilla. Ehkä voisikin keskittyä raivaamisen sijaan pakkaamiseen. Toisin sanoen voisi poimia asioita, jotka todellakin haluaa uuteen kotiinsa. Loput jäävät ikään kuin jäljelle, eikä niissä ole siis mitään tärkeää, koska niitä ei valinnut mukaansa. Tämä hyvä näkökulma toimii uskoakseni eritoten kellarikomeron vaaterekkien kohdalla. Uskon, että tämä auttaisi pitämään tavoitteenkin paremmin mielessä. Ottaisi siis mukaansa esim. vain ne astiat, joista pitää ja tietää niiden mahtuvan. Sama vaatteiden ja liinavaatteiden kohdalla. Kuulostaa varsin helpolta näin kirjoitettuna, mutta saa nähdä…

Herkullisia ja hyviä kasvisvalkuaisen lähteitä pensaspapuja keitetään n. 10 min 

Somepalstojen keskustelijat vinkkasivat, että voisiko muuton suunnitella ihan tiedostaen niin, että entiseen kotiin jäävä tavara ei ala kulkeutua sieltä kaiken varalta mukaan. Eli tekisi sen kovan päätöksen, että ne poistetaan tavalla tai toisella. Siinähän voi mennä niitä vatkatessa vaikka vuosi, varsinkin jos on hankalia poistettavia. Toisaalta säästäisi siinäkin, kun/jos saisi asunnon myyntiin pikaisemmin. Yhtiövastikkeet ym. laskut juoksevat joka kuukausi.

Joku kertoi, että heillä kaikki ylimääräinen kannettiin autotalliin. Muuttaja otti niistä tavararöykkiöistä kuvia Facebookin roskalavaryhmään. Viikossa oli kuulemma ollut autotalli tyhjä, eikä tarvinnut kuin käydä pitämässä ovea auki. Tällainen kestävä kehitys -ajatusta kannattava tulee aina todella hyvälle mielelle, kun ehjää, puhdasta ja käyttökelpoista ei ole heitetty roskiin, vaan on löytynyt joku, joka sitä tarvitsee. Uusi omistaja on saanut ne hyödykseen ja ilokseen. Selkeiden tavararyhmien karsiminen ja pakkaaminen voi myös auttaa alkuun pääsyssä. Tuotti muuten suoranaista mielihyvää, kun huomasin eteisen sälälaatikon tyhjenevät yli puoleen jo siten, kun laitoin erilleen kaikki polkupyörään liittyvät jutut (heijastimet, varalamput, istuimen suojukset, pumpun, lukot, lukkosulat yms.).  
Vuosi 2021 on erinomainen puolukkavuosi 👍

Olen miettinyt ns. harkintalaatikon perustamista, johon laitettujen kohdalla en ole osannut päättää, mitä niille tehdä... Sinänsä hyvä sekin, mutta riskinä on, että tulee vietyä talviasuttavalle kesämökille ne ylimäärät, ja sielläkin paikat vinttiä ja ulkovarastoja myöten alkavat täyttyä. Kokeneet muuttajat ohjeistavat, ettei kannata sitä harkintalaatikkoa laittaa, siihen tulee työnnettyä jos jonkinlaista tavaraa. Kohta niitä laatikoita voi olla paljon, kun mistään ei tahdo luopua ja se ei asiaa auta, varsinkin jos on jokin paikka (esim. vapaa-ajan asunto) niin sinne on helppo viedä kaikki, mutta nekin täytyy aikanaan sieltä raivata. Ongelma tulee siis vaan siirrettyä. Yleensä jos ei tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä, niin sitä ei tarvitse. Joskus käy niiden harkittavien tavaroiden kanssa niin, että kyllästyy katselemaan niitä, ja ne päätyvät poistoihin. Hyvä vinkki oli sekin, että jättäisi ne esille jonnekin, missä näkee ne usein, ei siis piiloon laatikkoon. Aina ne nähdessä tulisi mieleen, että ne ovat harkinnan alla, ja siinä se päätöskin vähitellen kypsyy. Ja heti kun on päättänyt, toimii jahkailematta.

Vuokolta saaduista omenoista tehtiin makoisaa omena-kaurapaistosta (ohje löytyy mm. nettisivuilta martat.fi). Höysteenä on kaupan vaniljakastiketta 😋

Kaappiin jäävät ne tavarat joista ei osaa päättää - sinne vaan sekaisin muiden tavaroiden kanssa. Joskus voi vaatia useamman läpikäymiskerran ennen kuin pääsee irti jostain. Mulla isoin ongelma lienee vaatteet ja muut tekstiilit (lakanat, pöytäliinat, verhot, raanut jne.). Pidän esim. joistakin työvaatteista tai juhlavaatteista kiinni kai monistakin syistä. Niitä vain haluaa säilyttää, vaikka käyttöä ei olisikaan 😒 Miksi? Sitäpä sopiikin miettiä. Kohdallani on lohdullinen se ajatus, että se voi vaatia muiltakin useamman läpikäyntikerran, ennen kuin päästää jostakin irti. Nyt kävin vapaa-ajan asunnolla läpi muutaman vaatehyllyn, ja melko iso kassillinen lähti kiertoon Konttiin. Huomaan, että niiden(kin) hyllyjen läpikäynti vaatii useamman kierroksen. Nyt sinne jäi reilusti kaksinumeroinen lukumäärä teepaitoja, trikoolegginssejä, ulkoiluvaatteita yms., mitä arvelee tarvitsevansa marjastaessa, sienestäessä, pihahommissa. Mutta tuskin kuitenkaan tarvitsen noita kaikkia... 

Aina on mahdollisuus tehdä useampi kierros. Itseäni uuvuttaa ajatus, että kaikki pitäisi saada kerralla valmiiksi, vaikka se omalla tavallaan hienoa olisikin. Askel kerrallaan… Kun esim. vinttiin on vapaa-ajan asunnolla kertynyt runsaasti tekstiilejä, petivaatteita, käsityömateriaalia, vuosia sitten edesmenneen edellisen asukkaan tavaroitakin roikkuu rekissä – niin ehkä en vaan lopulta enää jaksa nähdä sitä vinttihuonetta sellaisena? Kun on saanut muuton tehtyä, niin varmaan se vapaa-ajan asuntokin kaipaa jo läpi käymistä… 😯 Monet käyttävät kesämökkiä sellaisen tavaran säilönä, mistä ei raaski luopua. Mutta jos tavara lojuu siellä vain kaapeissa niin, että ei ole vuosiin vilkaissutkaan, niin silloin on aika luopua. Monesti tämä kaikki on pikkuhiljaa mielessä työstettävää ja tapahtuu vähitellen. Sitten kun tavaran näkee uudelleen, tajuaa että en tuota oikeasti enää tarvitsekaan.

Näkymä vintin nurkasta. Vanhat tavarat saavat jäädä, vaaterekkien kohdalla on edessä harvennus...

Isommat siivous- tai raivausurakat ovat kyllä fyysisestikin rankkoja; etenkin jos joudun pitämään kauan käsiä kohoasennossa (ikkunoiden, seinien ja laipioiden putsaukset). Beetasalpaaja painaa ilmeisesti nousevaa sykettä matalammaksi, mikä saa aikaan epämiellyttävän olon jotenkin kuin väenväkisin koettaisi puskea eteenpäin. Koen kuitenkin, että aloittaminen ja vaikka puoliväliin pääseminen on parempi kuin ei mitään. Siis vaikka vähän viikossa.  

Suunnitteleminen auttaa tässäkin. Jospa pesen ja raivaan seuraavaksi vaikka yhden kaapillisen astioita. Meillähän ei ole astianpesukonetta, joten käsin tiskataan. Astianpesukoneettomuus hämmästyttää joitakin tuttaviamme. Tämä ilmeisesti kuitenkin sopii meille – ainakin toistaiseksi. Toisaalta joku asiantuntija sanoi, että käsin tiskaaminen virkistää aivoja, siinä tulee käsivarsille ristikkäisliikkeitä yms. En tiedä onko se totta, mutta niin siitä ajattelen, samoin kuin viikoittaisesta kulkemisestamme mökkipaikkakunnalle. Tulee aivojumppaa, kun mietitään aina lähtiessä ja palatessa, mitä pitää kulloinkin ottaa mukaan ja mitä jättää. Näitäkin asioita miettii muuten nykyään entistä enemmän, kun läheisille on tullut muistisairauksia 💔

Näitäkin kuppeja löytyi varastoista tusinan verran. Lähes käyttämättömät kupit ja muutakin käyttökelpoista vietiin Konttiin.

Lopuksi vielä muihin syyskuun aiheisiini. Somessa joku kirjoitti, että on hämmästyttävää (joskin hienoa), kun 7-kymppisetkin jaksavat vielä tehdä yhtä ja toista. Niin kai ajattelin itsekin nuorempana, mutta nyt kun itse on jo neljän vuoden päästä tuon ikäinen, ei tunnukaan vanhusmaiselta 😁 Moni ikäiseni tekee hyvinkin paljon mm. vapaaehtoistyötä, ja he hoitavat henkistä ja fyysistä kuntoaan jne. Pään sisällä voi tuntua vielä hyvinkin nuorelta, vaikkakin peiliin vilkaisu palauttaa realismiin 😉

Nyt avautuivat pitkän tauon jälkeen myös JoenVolin lähijumpatkin. Tarjolla on läheisellä Urheilutalolla (kuva) kattavasti myös iäkkäämmille suunnattua hyvinvointiliikuntaa. Esimerkiksi tämän päivän jumpassa taustamusiikkina oli vanhaa tanssimusiikkia – ihanaa 💑 En ole enää pitkiin aikoihin jaksanut kuunnella jumpan taustalla mitään rock-musiikkia tai vastaavaa. Tällaista jumppaa siis, ja kehonhuoltoa; jaksamisen mukaan väliin ehkä joskus jokin hieman tehokkaampikin treeni. Olen huomannut, että ohjatuista liikuntatuokioista saa virtaa muuhunkin.
Jooga- ja laulutunnit ovat Papinkadulla kauniissa Wivi Lönnin suunnittelemassa talossa
  
Kuntoutuksessa v. 2014 ohjaaja sanoi: Vähemmän mutta tehokkaampaa! Ei siis se määrä mutta laatu. Tämä taitaakin sopia moneen.

Myös kansalaisopiston jooga alkaa lokakuun alussa tuossa läheisellä Papinkadulla (kuva). Jos pari tuntia viikossa käyn ohjatuissa jumpissa ja puolitoista tuntia joogassa, se on ainakin tässä vaiheessa riittävä. Kohdallani liikuntaharrastuksessa on se tavoite, että jos ohjattujen liikuntojen lisäksi sauvakävelen tai harrastan muuta ulkoliikuntaa, niin ehkä kunto ja myös sydänterveys säilyisivät paremmalla mallilla pidempään. Lääkärikäynnit ovat monella (ainakin näinä aikoina) lähinnä yksityisellä puolella. Jotkut tuttavat kertovat, että lääkäripulan ja muiden supistuneiden resurssien vuoksi lääkäriin ei pääse (ainakaan kiireettömänä) juuri muualle kuin yksityiselle.
Urheilutalolle jumppaamaan 👍
Joka päivä siis sitkeästi liikkumaan. Kuten olen ennenkin todennut, kaikki ei ole tietenkään omassa kädessä, mutta kyllä elämäntavoillaan voi tehdä jotain vointinsa eteen. Liikunnan avulla tämä hyväruokahaluinen voi koettaa ehkäistä myös lihomista. Muistan yhä hämmästyttävänkin selvästi, miltä tuntui parikymmentä vuotta sitten, kun olin reilusti ylipainoinen. Sain silloin tiputettua Painovartijoiden avulla noin 15 kiloa, mikä on pysynyt, kun muistaa liikunnan ja maltillisuuden herkuissa. Silloiseen olotilaan en haluaisi palata. Kaikki ei ole siinäkään omassa kädessä, mutta yhtäkaikki: jotain voi itsekin tehdä hyvinvointinsa eteen. Jotta en kuulostasi liian hyveelliseltä, on pakko todeta, että olen häpeällisen laiska kotijumppaaja. Onneksi tykkään jumpata ja joogata ryhmissä toisten ohjattavana 😊 
Kampaajalla tulee korona-aikaan käytyä vain pari kertaa vuodessa, hiukset saavat kasvaa. Nyt kävin kampaajalla, ja Seija laittoi ihanat kiharat (kuva: Seija Weeman-Karvinen) 🌹

Toki sitä on yhä koko ajan varuillaan, tuleeko ilmoitus, että harrastukset perutaan tai vähintäänkin siirrytään etäopetukseen. Suunnittelemani lauluryhmät (ei se ensisijainen eikä toissijainenkaan) eivät toteutuneet, otaksun osallistujakadon/peruutusten pääsyyn olevan korona. Laulutunnit onneksi alkoivat. Ne voinee kevyemmin siirtää etäopetukseen tarvittaessa. Laulutunti on ajallisesti vain vajaa puoli tuntia viikossa, mutta tarjoaa ennakkoharjoitteluineen virkistävää aivojumppaa, vaihtelua ja iloakin.

Eilen hankkimamme pystynaulakko on hyvä ja tarpeellinen ostos. Tähän voi ripustella paitsi puolipitoisia vaatteita, myös laskea käsistään päivittäin käyttämäänsä - täällä kun alkaa muilta osin olla jo melko tyhjää, ei ole siis laskutilaa...

Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen katsellut mm. somen keskustelupalstoilta vinkkejä esim. laatikoiden tyhjentelyyn tai toisaalta myös kellarikomeroiden (sis. mm. vaatteita, huonekaluja ym.) tyhjentämiseen. Kohdallani ei riitä se, että olisi pitänyt ymmärtää jo vähitellen vuosien varrella tyhjennellä, työelämä ja jatkuva kouluttautuminen vei mennessään niin täysin, ettei energiaa riittänyt silloin edes raivaamisen ajatteluun. Fiksua tietysti olisi ollut raivata säännöllisesti liikoja pois.

Lähtökohta on ollut, että raivaaminen ja muuttopuuhat etenevät tavalla tai toisella joka viikko. Kun on ollut mahdollisuus aloittaa ajoissa, voi tehdä vaikka vain vähän kerrallaan. Liekö tämän ikävaiheen etuja sekin? Välillä voi jollain kaapilla käydessään ikään kuin vain ohimennen heittää jotakin pois, sillä tavalla huomaa tavaroiden pikkuhiljaa vähenevän. 

Lokakuussa raivausteema jatkunee myös blogissani. Keitaana on hieman kulttuuriakin, syyskuun viimeisenä sunnuntaina pääsee kuuntelemaan Vysotskia ihailemani Martti Suosalon & kumppaneitten tulkitsemana 💘 Myös Vuonislahden muikkumarkkinat ovat iloksemme jälleen ensi lauantaina 18.9 👍 Välissä oli koronasta johtunut vuoden tauko.   

Nk. vanhan asunnon ikkunasta nyt näppäämäni kuva - pihan vaahterat väriloistossaan 💚

Kaunista ja hyvää syyskuuta luonnon maku- ja värimaailmassa 🍁🍂🍅🍎🍏

torstai 12. elokuuta 2021

Elämää muutoksessa, uuden äärellä?

Kesäkukat elokuussa (kuva on Joensuun kaupungin puistosta)

Monipolvisista muutospohdinnoista saankin aiheen tähän blogikirjoitukseeni, kenties useampiin seuraaviinkin - ainakin osaan kustakin päivityksestä. Jos näistä miettimisistä saisi samalla inspiraatiota raivaukseenkin. Huomaan selittäväni itselleni verenpaineillani (keskimäärin 86/56) hitauttani ja aloitekyvyttömyyttäni, ja kyllä se saattaakin olla osasyy. Samoin kuumuus vaikutti ajoittain aiemmin kesällä. Huomaan myös yhä edelleen, että jos en saa kunnolla nukutuksi, energiataso menee lähes nollille. Turha silloin on edes yrittää muuta kuin pakolliset perusrutiinit.

Ylipäällikön päiväkäsky on arvokas säilytettävä muisto edelliseltä asukkaalta 💙

Muuttopuuhat ovat käynnistyneet nyt lähinnä kumppanin aktiivisuuden ansiosta. Hän hankki jo runsas kaksi vuotta sitten asunnon, mikä on reilustikin suurempi kuin tämä asunto, ja mikä on hyvä: siinä on hissi, parveke ja sauna. Hänellä on intoa, aikaa ja voimavaroja tehdä muuttoa, kun jäi nyt elokuussa eläkkeellekin. Moni on sanonut, että kun usein muuttaa, tulee raivattua silloin pois joutavaa. Olen asunut tässä 80-luvulta alkaen, joten arvannette mikä on tilanne… 😚 Nyt pitäisi raaskia luopua tarpeettomasta tavarasta. Osasta luopuminen on helppoa, osaan on muodostunut kummallinen tunneside, vaikka tavaraa ei olisi käyttänyt mihinkään vuosikymmeniin

Mietin säilytettäviä tavaroita, vaikka poistettavia pitäisi kai miettiä enemmän. Haluan säästää esim. keittiön lampun, hankin sen puoli vuosisataa sitten ja on kuin ihmeen kaupalla säilynyt ehjänä tänne asti. Sellaisia tavaroita haluaa näköjään säästää, mihin liittyy jokin tarina tai tietty muisto. Mmmmmm, kunpa siinä pysyisinkin 😳

Säilytettäviä muistoja edelliseltä asukkaalta, pölliklubeja ja oman jalkaväkirykmentin kirja. Tupakoinut hän ei enää pitkiin aikoihin, mutta kaikki säilytettiin. Hyvä historiaan liittyvä muisto mm. nuo tupakat holkkeineen. 

Olen kysellyt kavereilta, mitä te teitte ylim. tavaralle muutossanne; veittekö Konttiin tai muuhun kierrätyskeskukseen, nettikirppikselle, lahjoititteko tutuille/sukulaisille tms. Tai oletko kaivannut jälkikäteen jotakin, mistä luovuit. Aika harvoin niitä kuulemma kaivataan. Olen näköjään laiska myymään tavaraa kirppiksellä, mieluummin lahjoitan pois. Kestävän kehityksen ideologian sisäistäneenä on vaikeaa heittää ehjää tavaraa roskiinkaan; ehjien kirjojen roskiin heittäminen on suorastaan mahdotonta. Kierrätyspiste kirjastossa onkin osoittautunut hyväksi paikaksi viedä kirjoja, sieltä ne lähtevät yllättävänkin nopeasti eteenpäin. Muun ylimääräisen tavaran kanssa olen ihmeissäni, vaatteita, kenkiä ja laukkuja on paljon ja varsinkin ns. koriste-esineitä. Mutta jospa se siitä, pikkuhiljaa. Kiirettä ei ole, sitä huomaan toistelevani varmaan liikaakin. 
Kristallilaseja kymmenittäin...

Muutosta voisi ajatella myös jonkinlaisena uuden alkuna. Kiirettä ei todellakaan ole ollut aiemminkaan, hyvinkin kauan suuriin muutoksiin on valmistauduttu. Niin sanottu harkinta-aika on nytkin kestänyt jo pitkään. Ollaan molemmat kai aika perusteellisesti harkitsevia, etenkin mitä suurempiin elämänmuutoksiin tulee. Pienemmissä jutuissa kyllä ex temporekin onnistuu. Siihen en osaa ottaa kantaa, mikä lopulta on hyvä, esim. ovatko nopeat vai hitaat ratkaisut parempia. Kullakin on oma tyylinsä ja elämäntilanteetkin erilaiset. Maantieteellinen siirtymä tässä on vain muutama sata metriä keskikaupungille päin, vielä lähemmäksi toria. Siinä on kaikki todellakin äärellään, apteekkikin ja näytteenottokeskus sekä mm. yksityiset lääkäriasemat ja yksityiset hammaslääkärit aivan lähinaapurissa. Ja tietysti useimmat kulttuuririennot ja liikuntapaikat. 
 
Nyt esim. tämä huone missä tätä kirjoitan, näyttääkin jo aika "erikoiselta", yksi seinä on tyhjänä kokonaan, siitä on lähtenyt jo seinän laajuinen hyllykkö toiseen asuntoon. Muut paikat tavarakaaoksessa... Tunnen välillä jopa jonkinlaista syyllisyyttä raivaamissaamattomuudestani, mutta järki sanoo, että ei aihetta hoppuiluun. Tuntuu että deadlineja työelämän tyyliin pitäisikin asettaa, ehkä siten saisi itseensä enemmän jämäkkyyttä.
Muisto- ja käyttöesineitä Lotta-kupeista ja -lautasista alkaen...
 
Kerronpa erään tarinan. Katson nyt seinällä edessäni olevia kahta pientä orvokkitaulua, ne hankin 90-luvun alussa kai viimeisillä rahoillani. Opiskelin silloin, ja olin monista eri syistä niin vähissä varoissa, ettei ollut rahaa ostaa vaatteita edes kirppareilta. Aina oli tili miinuksella ennen opintotuen tuloa, eikä säästöjäkään ollut kuten nyt jonkinlaisena puskurina. Pelastus oli, että silloin oli käytössä ns. limiittitilit, eli tietyn määrän saattoi ylittää tilillä olevaa. Muistan, kun jotkut ystäväni lahjoittivat vanhoja vaatteitaan tai maksoivat ravintolalaskun yhteisen illan jälkeen. Siinä elämänvaiheessa sitten soi ovikello ja ovella oli nainen, joka myi maalaamiaan pikkutauluja. Tuntui siltä, että tuo ihminen taitaa olla vieläkin vähävaraisempi kuin minä. Niinpä ostin taulut. Ne otan mukaani muutossa, samoin kuin pari pientä suopursua kuvaavaa taulua ja yhden juhannusruusumukaelman. Niissä on se idea, että ovat lempikukkiani, suopursu etenkin raikkaine tuoksuineen. Parin kirpparilta hankitun unikko-taulun kanssa ollaan vielä kahden vaiheilla, ne siirtynevät harkintalaatikkoon. Aivan ehdottomasti säilytettäviin aarteisiin kuuluvat Siirin tekemät ristipistotaulut ja Pekka Turusen vuonisjärveläinen lintumaisema. Ne kunniapaikalle olkkariin - aivan kuten nytkin.  
Timo Puhakan "Karhu"

Raivausta ja lisäksi päivittäistä sauvakävelyä on vain koetettava pitää agendalla. Välillä innostun pakkaamaan pikkutauluja ym. pikkuesineistöä, laittamaan kirjoja kierrätykseen ja pakkaamaan osan ns. harkintalaatikkoon. Harkintalaatikosta tarjotaan kavereille ehjiä ja puhtaita esineitä, osa on aika kauniitakin, mutta itselle liikaa... Joskus hyvin nukutun yön jälkeen on virtaa pestä ikkunoitakin. Toiseen asuntoon kumppani on tilannut parvekkeen lasituksen, siitä tulee uskoakseni hyvä kesähuone. Parveke on kohtalaisen iso kulmaparveke; kiva kun siitä näkee kahteen suuntaan ja sisäpihalla on kauniit kukkaistutukset.  

Oheistin tähän ylä- ja alapuolella olevat FB:n antamat kuvamuistot (Keskeneräisyys-näyttelystä Ahvenisen Punaisella talolla 4.8.2019) siksi, koska tämä sisältää mielestäni syvällisemmänkin ajatuksen kaiken keskeneräisyydestä. Kaikki on lopulta aina kesken. Mitään ei saa täysin valmiiksi. Jotenkin se on hyvin lohdullinen ajatus

Oheiset kuvat ovat keskeneräisten käsitöiden näyttelystä, jonka voittajaksi pääsi yleisöäänestyksellä Timo Puhakan "Karhu" ja hopeasijalle Eeva Ikosen "Lentoon". Hienoja ja inspiroivia töitä olivat kaikki.

Eeva Ikosen "Lentoon"
Jatkanpa vielä puutteitteni paljastuksia 😎 Olen huomannut, että minulle on suorastaan mahdotonta heittää roskiin esim. huonekasvia, jos siinä vielä vähänkin henki pihisee. Osa tällaisista rajatilakasveista on nyt uuden asunnon parvekkeella tehostetussa hoidossa, osa on viety maalle. Täällä ei ole kuin pari henkitoreissaan olevaa huonekasvia. Muutenkin meillä on kestävä kehitys -ideologian sisäistäneinä ajattelutapa, että mitään ehjää tavaraa, puhdasta ja ehjää tekstiiliä, elävää kasvia tai varsinkaan kirjoja ei voi heittää roskiin. Kirjat viedään kirjaston kierrätyspisteeseen, kasvit sinnittelevät mökillä tekohengityksessä, ja jos silti kuolevat, heitän puutarhajätteeseen. Siitä saadaan toivon mukaan kompostia - joskus. 

Kompostinkin kehittäminen vaatisi lisäopiskelua. Jos siitä suunnilleen itsestään (?) syntyy kompostia kahdessa kompostiastiassamme, niin hyvä, mitään erityisiä toimenpiteitä ei ole sen eteen innostuttu tekemään. Kumppani on kyllä pihatöissäkin ahkerampi, mutta kompostiasioista ei hänkään ole innostunut – ainakaan vielä. Tässä nyt teen näköjään koko ajan tunnustuksia laiskuudestani, tai mitä vetämättömyyttä lieneekään. Viherkasvien hoitoon ja ruuanlaittoon voisin kyllä panostaa paljon enemmän. Somessa tulee usein annettua itsestään turhankin ahkeraa kuvaa, ja kivahan se on välillä saada kavereilta hyväntahtoisia kommentteja, että kuinka sinä jaksatkin olla tuollainen marttojenmartta. En todellakaan jaksa enkä viitsi, vaikka tietty kunnia-asia se olisikin.

Ohvanan Kulttuuritalolla seurasimme 8.8 ratkiriemukasta esitystä "Suhteellisesti ottaen"
 

Välillä innostun yhä edelleen milloin mistäkin, mutta ylipäätään teen nyt vapaalla ollessani sitä mistä tykkään, ja sitäkin vain hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Valvottua tai huonosti nukuttua yötä seuraa rokulipäivä. Nyt on pesty ja pakattu kuplamuoviin ja siirretty eteenpäin mm. tuo em. kristallilasikokoelmani. Olen lähinnä Venäjän reissuilta ja kirppareilta koonnut vuosikymmenten saatossa puolen tusinaa valkoviini-, punaviini- ja kuoharilaseja, konjakki-, likööri- ja snapsilaseja, grogilaseja, boolilaseja ja -maljan, olutlaseja, pari viinikarahvia jne. Taustalta tuumittiin, että sulla on kyllä alkoholia käyttämättömäksi aivan uskomaton määrä erilaisia alkoholilaseja. Ne kuitenkin säilytetään, laitetaan valolliseen vitriiniin, tykkään katsella kauniita laseja. Jos se tuottaa iloa, niin ne haluaa säilyttää, vaikka eivät aktiivikäytössä olisikaan. Voihan ne myöhemmin siirtää eteenpäin, tilanteen mukaan mennään. Nyt ei ole vielä sen aika. Toisaalta mikäpä estää juomasta viinilasista vaikka mehua tai kauniista grogilasista vettä?

Ohvanan esityksen tyylikkäät väliaikatarjoilut 😋 
 
Mutta mitäs muuta tässä on ollut. Arkista elämän menoa vaan, ei erityisempiä tai uusia harrastuksiakaan. Tänään ilmoittaudun aiempaan tapaani kansalaisopistoon laulutunneille ja joogaan. Myös pieniä kulttuuririentoja on ilokseni jo ollut, esim. torilavalla ulkoilmassa, turvavälejä tietenkin noudattaen. TSL:n ryhmän mukana pääsin Ohvanan kesäteatteriin ja Utraan. Pitkän koronaeristyksen jälkeen huomaan nauttivani kaikesta (live)kulttuurista aivan erityisellä tavalla. Kriittisiä sanoja niitä kohtaan ei kieleltäni kirpoa, kaikki elävä kulttuuri tuntuu kerrassaan ihanalta. Heinäkuun lopulla oli historiakävely Kelvällä, olin sitä osaltani organisoimassa. Paikallinen kokenut kyläläinen Matti Ryynänen opasti. Kuivan kesän kummajainen oli, kun tuona päivänä satoi vettä aivan kaatamalla. Sade oli toki luonnon kannalta toivottu, ja nimesimmekin kävelymme leikillisesti sadetanssiksi 😊 Se olikin viimeinen kyläaktiviteetti tältä kesältä, mitä olen ollut järjestämässä mökkiläisporukassa. Viimeisimpänä  kesämuistona, mutta ei vähäisimpänä: heinäkuun lopulla oli Vuonislahden Martat ry:n satavuotisjuhla kylän tanssilavalla, minkä juhlatoimikunnassa ja osin talkoissakin sain olla mukana; ja tietenkin mukana juhlassa 25.7.2021 (kuva alempana).
Wanhan ajan kesätorilla Rekiniemessä asiaankuuluvissa wermeissä (kuva: Anu Penttinen)

Ruokailuihin pitäisi kyllä kiinnittää jatkuvasti huomiota. Olen ollut aika huoleton (lievä ilmaus) ruokien kohdalla, ja nyt on jonkin verran ollut jo sos. kontaktejakin, mihin on liittynyt useimmiten ruokailut. Iran perhe kyläili kera mummon, ja nuoruuden ystävätkin vuosikymmenten jälkeen vierailivat. Alkoholillisista ruokajuomista kohdallani ei tule kaloreita, mutta muuten on ollut jälkiruokia, jäätelöä, kahvileipiä jne. normiruuan lisäksi. Vaaka näytti jo välillä +merkkistä lukemaa, mutta nyt on palautunut takaisin siihen ns. hyvän olon painoon 👍
Matti Ryynänen esitteli vanhoja esineitä 29.7 Kelvän kylätalolla. Esittelyvuorossa suutarin tekemät jalkineet ja tunnistettavina väline, jota käytettiin aikoinaan kengänsaumojen ompeluun, keskellä puunauloja kengäntekoon ja etualalla karbidilamppu. (Kuva: S. T.)

Savon sukulaiset kävivät, ja vietimme yhdessä mökillä mukavan päivän, ja ruokailimme ja kahvittelimme heidän kanssaan pitkään ja antaumuksella. Pääraaka-aineena oli sukulaisilta ja ystäviltä saadut kesäkurpitsat, ja mm. ankanmunat, mitä sain ent. työkaveriltani Päiviltä. Emme itse kasvata mitään, mutta onneksi kasviksia riittää näköjään muutenkin. Tutut ja sukulaiset antavat, ja kaupasta + torilta saa edullisesti. Järjestöjututkin (mm. marttailu) ovat pitkästä aikaa alkaneet pyöriä muutenkin kuin Teamsin välityksellä, ja silloin kuvioihin kuuluu ruokailut ja kahvittelut kahvileipineen. Toki muistamme koronan vaarat edelleen, ja tilaisuudet ovat olleet pääosin ulkona ja sinne kokoontuva väki on yleensä saanut kaksi rokotusta ja muutenkin noudatetaan turvasääntöjä vastuullisesti. 
Ryhmäkuva Vuonislahden Marttojen 100-vuotisjuhlan talkoolaisista (kuva: Raija Ruusunen)
 
Nyt ei ole lähiviikkoina juuri muita menoja kuin pari martta-tapahtumaa ja Kalevalaisten Naisten järjestämä kansallispukutuuletus loppukuussa. Tuttu soitti, ja kutsui herukoita poimimaan, häneltä saamme sekä mustia että valkoisia. Kyläkaverin kanssa sovittiin kesätorilla, että voimme tulla heille punaherukkaan. Ihmisten ystävällisyys ja anteliaisuus ilahduttaa todella paljon 💗 
Meillä on maalla kaksi pientä punaista herukkapensasta ja yksi musta ja yksi karviainen. Mustaherukkapensas on tukehtunut villiheinään (kertonee kitkemisinnokkuudestamme...?), punaisista linnut söivät marjat (emme viitsineet virittää verkkoja), mutta pieni karviainen tuotti kuin ihmeen kaupalla varsin hyvin satoa. Kannoimme paahteen aikana pensaille sankolla vettä järvestä, lieneekö se pensasta virkistänyt. Karviaisia on nautiskeltu aamupuuron kanssa, samoin kuin ns. syömämustikoita. Pakastimeen säilöttäväksi saatiin vain noin viitisen litraa, mustikan laatu oli marjapaikoissamme kuivan kesän vuoksi heikohko ja määräkin vähäinen.
Marttapuvut kaunistivat juhlatilaa 25.7.2021

Upeita marttapukuja juhlatilassa 25.7.2021 on edellä olevassa kuvassa. Tekstiilitaiteilija Eeva Saurio suunnitteli alkuperäisen marttamekon Marttojen järjestöasuksi vuonna 1935. Puvun tarkoituksena oli osoittaa, että jokainen martta on tasa-arvoinen: kukaan ei voinut pukeutumisellaan korostaa omaa varallisuuttaan tai yhteiskunnallista asemaansa, vaan Martoissa kaikki olivat tasa-arvoisia töllin tyttärestä ruustinnaan. (martat.fi.) Eeva Saurio oli syntynyt Nurmeksessa v. 1906 ja kuoli Joensuussa v. 1995. Hänen hautamuistomerkkinsä on Nurmeksessa.
Pieni vieras piilosilla 💙

Tähän vuodenaikaan pohdiskelen yleensä koulujen alkamistakin; en ainoastaan pikkukoululaisten kannalta vaan taannoisen leipätyönikin. Työnihän alkoi koululla elokuussa. Kirjoitin face bookiin, että kohdallani eläkkeelle siirtyminen oli lopulta kai iso juttu, minkä oikeastaan hahmottaa paremmin vasta nyt, lähes kolmen vuoden jälkeen. Saattaa johtua siitäkin, että opiskelin vasta n. nelikymppisenä ammattiin, minkä koin omimmakseni. Ymmärrän hyvin erästäkin kaveriani, joka sanoi, että hänellä tuo siirtymäprosessi kesti noin neljä vuotta. Mulla kestänee vähintään saman, luulisin. Työ jäsensi elämää niin monella tavalla, ettei sitä pysty edes kovin kattavasti ja tiiviisti kuvaamaan. Koin työn omakseni, jopa merkitykselliseksi. Kaipa sitä nyt hakee saman tyyppistä merkitystä vapaaehtoistyön kautta. Tietysti on mukavaa ja jopa terveellistä nukkua nyt (yleensä) pitkiä yöunia, ilman stressiä, tiukkoja aikatauluja tai kiirettä. Ilmiasuuni voisin kyllä kiinnittää enemmän huomiota. (Korona)tukka on kasvanut pitkäksi, yltänee jo kainaloihin saakka, ja vaatteet ovat mitä milloinkin sattuu. Yöpaidassa tai aamutakissa en ole vielä kaupoille tai torille lähtenyt 😁 Mennessä näkee, koittaako sekin päivä vielä joskus. Kampaajan sentään havahduin varaamaan tätä kirjoittaessani.
Päivin lahjoittamat ankanmunat oli herkullinen uusi tuttavuus. Keltuainen oli suurempi ja voimakkaamman värinen kuin kananmunassa. 

Työ oli monessa mielessä tärkeää, huomaan sen erityisesti nyt jälkikäteen. Toki siinä oli lieveilmiönsä. Kiirettä tiukkoine aikatauluineen, stressiä, unettomuutta tai pahimmillaan kiusaamista en kaipaa. Mutta sitä työtä sinällään kaipaan, ja työkavereita ja varsinkin nuoruuden innossaan inspiroivia opiskelijoita. Heistä tuntui virtaavan energiaa itseenikin. Olen oikeastaan vasta nyt alkanut nähdä työuniakin; yleensä ne ovat olleet mukavia - ei mitään painajaisia ainakaan. Kaiken tämän vuoksi (kai?) raivausoperaatiossa työvaatteiden (niitä on muuten paljon...!) ja loppujen työhön liittyvien papereiden hävittäminen on näköjään vaikeaa. Toki työpapereita olen käynyt jo läpi ja hävittänytkin useaan otteeseen, ja suurimman määrän niistä + ammattikirjallisuutta jätin työhuoneelle nuorempien hyödynnettäväksi. Tosin nuoremmat käyttänevät pääosin nettiä, en osaa sanoa, lukevatko enää ammattikirjallisuutta (paperi)kirjoista. Joku voi lukeakin. 
Nämä pohdinnat kuuluivat elokuuhun. Ensi kuussa muuta 💚

Hyvää kesän jatkoa, marja- ja sienituuria sekä voimia elämän muutoksiin 🍀🌹🍀