maanantai 11. tammikuuta 2021

Eläkeläisen rahojen riittäminen niin härkäviikoilla kuin muulloinkin

Tammikuussa tuli lunta

Se joka tarvitsee vähän, ei joudu sellaiseen asemaan,
että hänen täytyy luopua paljosta.

(Plutarkhos)

Joulun jälkeisellä pyhättömällä kaudella on monta nimeä, mm. härkäviikot, arkiviikot tai selkäviikot. Härkäviikot viittaavat siihen, että joulun jälkeen on jälleen tehtävä raskasta työtä, ja sanonta lienee saanut alkunsa alueella, jolla härkiä on käytetty vetojuhtina. Sanaa härkäviikko ei ole käytetty kaikkialla Suomessa, vaan sana on levikiltään selvästi länsimurteinen. Selkäviikko viittaa keskitalveen, talvenselkään. ”Selekäviikoilla seipään vinkuissa syö kyllä suolasilakoitakin”, on Kiteellä aikoinaan sanottu. Työnteon lisäksi on palattava myös arkiruokaan ja -vaatteisiin. Loppiaisesta alkaa härkäviikot, reikäleivät, rättipairat, presutupakat ja vittaköyret, on Pomarkussa lueteltu. (kotus.fi; Kielikello 1/2015.)

"Härkäviikot ja reikäleivät", näin kuuluu siis länsisuomalainen sanonta. Joulun pyhien jälkeen arki on alkanut. Laskiaisena on vasta seuraavat juhlapäivät ja sitä seuraavat pääsiäisenä. Kansatieteen professori Juhani Lehtonen Helsingin yliopistosta selittää härkäviikkoja niin, että joulunaika oli juhlan aikaa, jolloin syötiin ja juotiin. Sen jälkeen oli taas katsottava, mihin ruoka riittää. Edessä oli pitkä talvikausi yksinkertaisine ruokineen. Vasta laskiainen tarjosi tilaisuutta juhlimiseen. (kaleva.fi 10.1.2011.)

Pikkupitsoja tähdetäytteillä

Loppiaiselta alkavien härkäviikkojen myötä alkaa myös noin viiden viikon juhlaton aika. Tässä blogipäivityksessäni pohdiskelen mm. eläkeläisen rahojen riittämistä. Se liittyy mielestäni laajemmin tulkiten härkäviikkoihinkin – nyt loppuu mässäily ja alkaa kuivan reikäleivän kausi 😉 Viimevuotiseen tapaan vastaanottaisin mielelläni ehdotuksia aiheista, ja kirjoitan toivotusta aiheesta, jos osaan. Vinkkejä olen saanut niin kasvotusten kuin puhelimellakin, ja toki niitä voi laittaa tämän päivityksen kommenttikenttään tai lähettää esim. messengerillä. Uudistan blogiani niin, etten enää laita päivitysteni alkuun kuukausien nimien etymologiaa, vaan jos ajanjaksoon liittyy luontevasti esim. jokin kansanperinneaihe, saatan laittaa siitä alkuun muutaman virkkeen tai kappaleen. Joku lukija kysyi, saanko blogistani palkkaa tai palkkiota. Saan toki, mutta se ei ole rahaa tai mitään muutakaan aineellista, palkkio on tullut vuoropuhelusta ja mukavasta palautteesta lukijoilta 💕

Piirakkaa tattari- ja riisijauhoista

Olen jostain syystä nähnyt viime aikoina unia työajoistani. Aloin pohtia ansiotyöaikaani, onhan se kaikkinensa suuri osa elettyä elämää. Ajallisesti tuo 45 työvuottani rakentuu aika mielenkiintoisesti kolmesta noin 14 vuoden mittaisesta työsuhteesta. Eli osapuilleen 7 vuoden sykleissä eteni, kuten ovat edenneet varsin monet yksityiselämäänkin liittyvät jaksot. Mielenkiintoista! Itävaltalaisen filosofi Rudolf Steinerin (1861–1925) mukaan ihmiselämä rytmittyy seitsemän vuoden jaksoihin. Uskokoon ken tahtoo, omalla kohdallani tämä näyttää menneen niin 😏

Pohdintani eteni tästä eläke-euroihin.  Maksoin työvuosinani veroa keskimäärin 30 % palkkatulosta. Olen kuullut, että kk-eläkkeen ero voi olla useitakin tonneja saman tyyppisestä työstä eläköityneillä. Työuran pituudella ei sinänsä näytä olevan suurtakaan merkitystä eläkkeen suuruuteen – ainakin jos on tehnyt työtä matalapalkka-aloilla. Myös eläkejärjestelmät ovat vaihtuneet vuosikymmenten saatossa jne.  Kohdallani eläkettä pienentää mm. se, että 18 - 23-vuotiaana tehdystä työstä ei karttunut eläkettä lainkaan; onneksi tämä epäkohta on nykyisin korjattu. Muutaman vuoden opintovapaat työvuosien välissä pienentävät myös eläkettä, samoin matalapalkka-aloilla työskentely useamman vuosikymmenen ajan. Toisaalta näkökulma eläke-euroihin muuttuu sen mukaan, kenen kanssa keskustelee. Olen jutellut joidenkin tuttujeni kanssa (he ovat esim. luonnonvara-/maatalousaloilta), ja he pitävät n. 1500–2000 euron bruttoeläkettä hyvinkin hyvänä, heidän eläkkeensä on pienempi. Tämä tuntuu jotenkin hämmentävältä. Arvostan kotimaisen ruuan tuottamista monen muun lailla. Toivon ja uskonkin, että tämä kaikki vielä tulevaisuudessa muuttuisi tasa-arvoisemmaksi.

Työurista virinnyt keskustelu lienee myös eräs yhteiskunnallisista kestoaiheista. Mielestäni liian harvoin otetaan esille sitä, pitäisikö heidän, jotka ovat pitkään paiskineet töitä (esim. 40 v. tai yli) työelämän loppusuoraa jotenkin helpottaa. Siitä puhutaan hyvinkin paljon, että työurat on saatava pidemmiksi. Mielestäni työuria pitäisi pidentää myös sieltä alkupäästä. Joillakin pitkään opiskelleilla säännöllisempi työura saattaa alkaa vasta n. kolmikymppisenä. Osa porukasta sen sijaan on aloittanut leipätyöt jo alle parikymppisenä ja jos terveenä on pysynyt, työuraa ennen lakisääteistä eläkeikää on voinut kertyä tuolloin lähes 50 v.

Gluteenitonta perunarieskaa tähteeksi jääneestä muussista ja kermanlopusta sekä maitojauheesta, minkä parasta ennen -päiväys oli siinä ja siinä...

Koska tiesin jo ennakkoon eläkkeeni pienuuden, suunnittelin ennen ansiotyöstäni eläkkeelle jääntiä, että antaisin tietoni yliopistolle pienien väitöskirjoihin ja niiden kielenhuoltoon liittyvien keikkatöiden toivossa. Niistä on tullut vuosien varrella silloin tällöin tiedusteluja. Ajallisesti ja määrällisesti etukäteen mitoitetut työkeikat saattaisivat kyllä toimia hyvinkin. Samalla voisi saada paitsi virikkeitä ja avaruutta pienentyneisiin elämänympyröihin myös lisätienestiäkin pienen eläkkeen tueksi. Tämä kaikki tietysti omaa vointia seuraten. Pakkoa ei ole. Jokainen eletty vuosi kerryttää kuitenkin ikää lisää, ja nyt olen tehnytkin talkooperiaatteella enää vain joitakin pieniä kielenhuoltojuttuja tutuille.

Yhtä ja toista voi harrastaa ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Mieleen palautui erään tuttavan sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa painoaan terveydellisistä syistä: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, vaan mietin sitä, mitä voin syödä." Nyt eläkkeellä ollessani olen koettanut muistutella mieleeni em. soveltaen, että muissakin asioissa voisi enemmän keskittyä siihen, mitä vielä voi tehdä kuin siihen, mitä ei enää voi.

                                                           Voisin tehdä mitä tahansa enkä
                                                           kumminkaan tee yhtään mitään.
                                                           Voi miten hauskaa on tehdä
                                                           ihan mitä haluaa.
(Muumipappa.)


Kasvispiirakkaa kikhernejauhopohjalla
Mutta nyt jälleen härkäviikkoihin. Joulun jälkeinen lähiaika on pääosin nyt jo mennyt, mutta voinee näitä vinkkejä käyttää muulloinkin. Onhan moni varastoinut joululta jääneitä ruokia pakastimeenkin. Netin ohjeita tutkiessani huomasin, että mm. piparien lopuista voi tuunata ihania juustokakkuja ymv., itse keskityn tässä helppoihin ja myös ruokavalion keventämisen kannalta sopivampiin vaihtoehtoihin.

Karjalainen 10.1.2021 kirjoitti, että ruokahävikkiä syntyy Suomessa 400 - 500 miljoonaa kiloa vuodessa. Suurin hävikin aiheuttaja on kotitaloudet (!), seuraavaksi ravintolat ja kolmantena ruokakaupat. Hävikkiruuan pienentämisessä ei siis ole mistään pikkuasiasta kyse. 

Loput riisipuurosta pyöröihin

Ruoka- ja juomahävikin pienentäminen on paitsi taloudellista, se on myös ekoteko. Käyttämäni sana "juomahävikki" vaikuttaa korviini jotenkin kummalliselta, mutta tarkemmin mietittynä ei siinäkään mitään outoa ole. Esimerkiksi kahvia voisi koettaa keittää vain sen verran minkä juo, toisinaan kukkien kasvuaikaan laimennan sitä kasteluveteen. Lahjaksi saaduista viinipulloista tulee otettua vain lasillinen tai kaksi, lopun voisi kai käyttää vaikka risottoihin tai kastikkeisiin.

Kun haluaa helpottaa kokkaustaan, ylijääneistä kinkuista ja perunoista voi tehdä pyttipannua, minkä oheen halutessaan paistaa kananmunia. Perinteisesti joulukinkun rippeistä tehdään hernekeitto ja vaihtelun vuoksi voisi tehdä vaikka kinkkuohrattoa. Puhtaan kotimaisen lähiruuan puolesta olen hehkuttanut ennenkin, ja ohra tuntuu ravitsevan paremmin (pitää nälkää pidempään) kuin riisi, vaikka myös riisin mausta pidänkin.

Glögin loput voi tuunata vaikka glögiporkkanoihin. 


Pizza on riperuokien klassikko, sanoo kotiliesi.fi. Mielestäni mukava termi tuo riperuoka! Pizzaan voi laittaa myös kalarippeet tai melkein mitä vain, tai vaikka hieman nahistuneita hedelmiäkin. Täksi jouluksi hankkimani omenat olivat kauniita, mutta kovia ja kirpeitä. Raastoimme niitä tutun antaman vinkin mukaan punajuuren kanssa salaatiksi, se korvasi rosollin, mitä ei meillä tule syötyä, eikä siis nykyään laitettuakaan. Riperuuista tuunatuissa keitoissa (esim. kalakeitto) ja salaateissa on oikeastaan vain mielikuvitus rajana, niin monet ovat vaihtoehdot sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan.

Porkkanalaatikon tähteistä voi paistaa kasvispihvejä tai -pullia, ja miksei sitä voisi kokeilla sämpylöihin, leipiin, sosekeittoon, lettuihin tai pannukakkuunkin. Lanttulaatikon lopun voi laittaa vaikka rieskoihin. Meillä tehtiin tähdemuusista ja ripekermasta gluteenittomia perunarieskoja. Kikhernejauho näytti lähenevän parasta ennen -päiväänsä, ja siitä teimme välipäivinä netin ohjeita soveltaen gluteenitonta piirakkaa. Täytteeksi joululta jemmaan jääneitä soijanakkeja ym. Yllättävän hyvää tuli!

Kyläkaverin antamat tuoreet kuhafileet ovat lempiruokaani 😋

Martat.fi-sivuilla on kattavasti vinkkejä joulun riperuokien tuunaamiseen. Koska suolasienisalaattia jää meillä joka joululta yli, siitä voisi tuunata marttojen vinkkaamana lettuja, laittaa blinien täytteeksi, sosekeittoon silmäksi tai tehdä sienikeittoa. Jos tähteeksi jää juustonkannikoita, sitä voi laittaa pakastimeen raasteena (en ole tullut ajatelleeksikaan), tehdä lämpimiä voileipiä, piirakoita tai juustokeittoa. Tämä onkin oikein hyvä idea: jos juustoraastetta löytyy aina pakasteesta, voi tehdä jämistä ex tempore -piirakkaa tai pitsaa milloin vain. Myös kiusausta tai muita paistoksia voi tehdä mitä moninaisimmista raaka-aineista (mm. sillistä), ja loput hedelmät voi tuunata salaatiksi. Pienistäkin tähteeksi jääneistä ruuan rippeistä voi tehdä uutta ruokaa, ja samalla vähentää ruokahävikkiä. (martat.fi.) Riisipuuron lopusta voi tehdä vaikka riisipyöröjä eli kukkosia.

Nyt siis tuunataan riperuokia ja käytetään kellariin + pakastimeen säilöttyä, puunataan kotia ja tyhjennellään komeroita. Katse suunnataan talven varoihin: ei aikaakaan, kun ensimmäiset korvasienet jo nousevat ja ahomansikat kypsyvät. Olen kyllä nyt jo parin eläkevuoden aikana huomannut, että ruoassa tulee säästöä, kun leipoo ja kokkailee omatekoisia syötäviä, ja hyödyntää myös metsän ja hyvällä tuurilla järvenkin antimia. Toimeliaimmat kasvattavat juurekset ja kasvikset omassa pellossaan tai ryytimaallaan. Ruokaa kannattaa laittaa useammaksi päiväksi kerrallaan, ja jatkaa niitä tarvittaessa eilisen tähteillä ja laittaa loput pakastimeen.

Takki vuodelta 2008 sai uuden elämän kansallispuvun ja feresin kanssa talviaikaan
Mitä muuta tarkan euron aikoina? Tuunaus-/kierrätys-martan sydäntä vihlaisi, kun kuulin jonkun heittäneen joululta jääneet avaamattomat suklaapakkaukset roskiin. Kaipa niitäkin voisi kierrättää, kun pakkaus on avaamaton ja käyttöikää riittävästi jäljellä. Vaikka makeiset eivät mitään terveysruokaa olekaan, pieni määrä ei terveyttä tai painon vartiointia romuttane. Toisaalta noissa poisheitettävissä tuotteissa (ja missä vain muussakin kuin ruuassa) on jo joka tapauksessa käytetty suuri määrä erilaisia resursseja (mm. luonnonvaroja, työtä) kun tuote on valmistettu. Kurja ajatus siis tuo käyttökelpoisen tuotteen roskiin heittäminen. Tuskin koskaan liikaa toistaa, että säästäväisyys / tuunaus / kierrättämien ovat myös ilmastotekoja. Nettilähteitä tutkiessani havaitsin ilokseni aika useinkin, etteivät mielipiteensä ilmaisseet saaneet tyydytystä tuhlaamisesta vaan säästämisestä 👍 Aina välillä kuulee sanottavan, että kaikkien pitäisi kuluttaa, jotta kansantalouden pyörät pysyvät pyörimässä. Mutta entä sitten, jos kaapit jo ennestään pursuilevat tavaraa ja vaatteita? Toisaalta voi olla myös ikääntyneitä eläkeläisiä, joiden pieni eläke ei riitä välttämättömimpäänkään. Palveluihin voisi kyllä enemmänkin käyttää: kampaajaan, jalkahoitoon, hierontaan, kasvohoitoonkin. Silloin tällöin voisi sallia elämäänsä jotain luxustakin: käydä vaikka ulkona syömässä ja kulttuuririennoissa. Kunhan korona helpottaa, taidankin pyytää kavereita seurakseni teatteriin tai konserttiin, kahville tai iltapalaselle 😘

Ilmaista ja hyödyllistä huvia 👍

Vaatteita voi tuunata ja kierrätystä harrastaa. Ansiotyöaikoina tein enemmän (turhia?) heräteostoksia, kun aina välillä ajattelin palkita itseäni uurastuksesta jollakin, ja useimmiten se oli vaate tai vaikka koru.  Juhlavaatteita en näköjään enää tarvitse, se sama pikkumusta käy niin hautajaisiin kuin esim. ystävien väitösjuhliin. Voi hyödyntää alennusliput, ja kun ei harrasta juurikaan matkailua eikä käy ns. viihteellä, pienestäkin eläkkeestä jää useimmiten kuukauden lopussa jotain jäljellekin. Tosin jos joutuu uusimaan vaikka pyykinpesukoneen, siihen ei ainakaan oma eläkkeeni riitä, vaan silloin on hyvä olla säästöjä. Kotimaan matkailua olen kyllä suunnitellut lisääväni, kunhan korona helpottaa. Omassa maassa on lyhyehkön bussimatkankin päässä paljon kaunista ja kiehtovaa, ennen näkemätöntäkin. Kampaajalla käynnit ovat harventuneet jo koronankin vuoksi. Kumppanin hiukset olen itse leikannut jo parikymmentä vuotta.

Lainat kannattaa(-isi) pieneläkeläisen maksaa pois ennen eläkkeelle jääntiä, jos vain suinkin mahdollista. Itse en pystyisi tästä eläkkeestäni maksamaan velkoja. Tietenkin on koko joukko kiinteitä kuluja: yhtiövastike, sähkö, puhelin, vesi, vakuutus, netti, lehdet ja jäsenmaksutkin. Lahjat voisi tehdä itse. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että avun ja aikansa antaminen tarvitsevalle on se kaikkein kallisarvoisin lahja. Toisaalta nyt tunnistaa entistäkin selvemmin ne todelliset ystävät, he jotka pysyvät rinnalla, vaikka ei ole enää ”hyödyllinen” tai erityisen kiinnostavakaan, ei harrasta hienoja (hintavia?) asioita jne.

Kelvänjoki tammikuun pakkasissa
Juttelin tuttavien kanssa, että miksihän sitä tietyssä elämänvaiheessa kokosi suorastaan vimmalla tavaraa ympärilleen. Tuokohan kapineiden ympärilleen kokoaminen turvallisuuden tunnetta? Turvaa voidaan hakea, kun kerätään tavaraa tuvan täydeltä, kaapit ja laatikot pullolleen... Nyt on aikaa lajitella vekottimia ja vermeitä esim. kolmeen kekoon: kirppikselle, jotain voisi tarjota tuttaville tai netin ilmaispalstoilla ja ehkä tuunattavaksi. Me vietiin kerran jotain työkaluja kirppikselle, ja nehän vietiin suorastaan käsistä. Toisaalta mielestäni ne ihan hyvät vaatteet, mitä kirpparille vietiin, eivät menneet kaupaksi, vaikka hinnaksi olisi laittanut muutaman sentin.

Tuunaus kiinnostaa niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. Ajattelin viedä pari vintillä olevaa talvitakkia pikkupaikkakunnan (kannatusta siis sille suunnalle) ompelijalle katsottavaksi, saisiko niistä muokattua nykyaikaisemmat. Toinen on maksimittainen hupullinen musta villakangastakki. Se on sellainen suora pötkylä, mitä käytettiin 1900-luvun lopulla... Olen säästänyt senkin teemalla aika tavaran kaupihtoo. Ajattelin kysyä ompelijalta, voisiko siitä ottaa vyötäröltä reilusti sisään, ja kun en tiedä, mikä on tälle tyylille oikea sana, käytän sanaa prinsessalinjainen, vaikka en kapeavyötäröinen olekaan. Voi tuntua oudoltakin, kun asiantuntija sanoi aikoinaan, että käytä vyötäröltä kapealinjaisempia ja helmaa kohti leveneviä takkeja (se luo kai harhan vyötärön olemassaolosta?) ja käytä myös saman mallisia mekkoja ja hameita.

Kirjahyllyä olen tutkinut jälleen kriittisillä silmillä myös. Siirsin kirjahyllyn sisältöä olohuoneen lattialle pinoihin, josta aloitan lajittelun: kirjaston kierrätyshyllyyn, tarjoan ystäville, säilytykseen, roskiin -  ei roskikseen, ei! Kirjoihin on muodostunut erityinen tunneside, niiden roskiin heittäminen on todella vaikeaa. Kirjoissa on mm. antikvariaateista / kirppiksiltä hankkimiani Linnan teoksia, Aleksis Kiveä, Waltaria, Tolstoita, Dostojevskia, runokirjoja, Kalevalaa, Kanteletarta jne... Löytyi Toivo Pekkasen teos Tehtaan varjossakin, mikä tuli läheiseksi, kun siteerasimme sitä työaikoinani kirjallisuuden tunneilla. Siinä jotenkin kiteytyi yhteen virkkeeseen nuoren miehen kasvutarina. Taustalle laitan soimaan äänikirjan, jotta saan itseni tarttumaan toimeen. Jos alan keskittyä kirjojen sisältöön ja selailla niitä, en luovu niistä ikinä. Olen tehnyt kirjaraivausta toki jo ennenkin vieden kasseittain kirjoja kirjaston kierrätykseen, mutta puolen vuosisadan aikana niitä on todellakin kertynyt. Hiljattain vein tusinan verran kirjoja kirjaston kierrätykseen, ja kun päivän lehdet luettuani vilkaisin kierrätyshyllyyn, kirjat olivatkin jo siitä lähteneet. Tuli hyvä mieli, että kirjat saivat uuden lukijan. Olen koettanut noudattaa ohjetta, että jos ostaa yhden tavaran, on myös yhdestä tavarasta luovuttava. Tässä välillä onnistun, mutta harmikseni aika usein en. Onneksi sentään kaikkinainen ostelu on hyvinkin selvästi vähentynyt sitten työelämävuosien. 

Maalla on mukavaa 💖
Vielä eräs rahan säästymiseen liittyvä seikka. Rahaa tuntuu maalla kuluvan (eläkkeelläkin) selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Mistä tämä johtuu, onkin seikka, jota voisi pohtia tarkemminkin. Syödähän pitää joka päivä, ja mm. sähkö- ja vesilaskut juoksevat kummassakin paikassa. Ehkä kuitenkin kulutan maalla vähemmän? Jos näin on, sehän on hienoa, sillä kuten sanottua, teen silloin ilmastoteon! Myös ilma on maaseudulla puhtaampaa, luonto on lähellä ja elämänrytmi rauhallisempi. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa. Lähes miljoona suomalaista pohdiskelee vakavissaan maalle muuttoa, kirjoittaa suomenmaa.fi (2020) Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekyselyyn viitaten. Vaikuttaa siltä, että maaseudun merkitys tulee kasvamaan, ja kuluneena koronavuonna se on jo selvästi kasvanutkin.

Kulunut vuosi on mitä ilmeisimmin vahvistanut ihmisten muuttohalukkuutta harvemmin asutuille seuduille, ja toisaalta myös ns. kahdessa paikassa asuminen (monipaikkaisuus?) tuntuu olevan nykyisin jo hyvinkin suosittua. Itsekin asumme melko tasapuolisesti kahdessa paikassa: pikkutalossa Vuonislahdessa ja kerrostaloasunnossa Joensuun keskustassa. Muualla emme juurikaan matkustele. Kumppani jää ensi kesänä eläkkeelle pitkän työuransa jälkeen, ja sitten olemme todennäköisesti vielä enemmän maalla, jos vain terveys sen sallii. Toivottavasti on vielä runsaasti vuosia elellä siellä kauniin luonnon keskellä 👍

Kun päivien luku vähenee, yhden arvo kasvaa (M. Envall).

Hyviä härkäviikkoja 💚

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Onnellisuuden teemaa vuoden pimeimpänä aikana

Joulukuuta ja elokuuta lukuun ottamatta kuukausien suomalaiset nimet mainitaan jo 1544 ilmestyneessä Agricolan rukouskirjassa, jossa kansalle annetaan muistisääntöjä siitä, mitä kunakin kuukautena tulee tehdä. Ensimmäinen merkintä sanasta joulukuu on vuodelta 1584; esikuvana on ollut ruotsin julmånad. Agricola käytti joulukuusta nimitystä talvikuu. Joulukuun 13. päivä on vanhastaan ollut Pyhän Lucian, sokeiden ja silmäsairaiden suojelijan muistopäivä. Lucia-nimen taustalla on valoa merkitsevä latinan sana lux. Lucia tuo valon vuoden pimeimpään aikaan. Joulukuun 13. oli vanhan käsityksen mukaan vuoden pimein päivä. (kotus.fi.)

Huomaan kaipaavani kauneimpia joululauluja kirkossa ja joulun ajan konsertteja. Tämä kuva on mieskuoron konsertista Joensuun ev.lut. kirkossa muutamia vuosia sitten. 

Onnellisuus on ensimmäinen aihe, mistä ajattelin kirjoittaa tässä joulukuun päivityksessäni 😍Joulun aikaan mieli tuntuu muutenkin viipyilevän enemmän henkisissä, härkäviikoilla saatan keskittyä muuhun. Vuoden alusta ajattelin uudistaa blogiani siten, että jo edellisessä kuussa suunnittelen, mitä kirjoitan jatkossa. Nyt olen suunnitellut tammikuuksi niinkin aineellista aihetta kuin eläkeläisen rahojen riittämistä ja elämäntapamuutoksia siellä aineellisemmalla puolella. Korona tuo tietysti omat piirteensä tähänkin. Tällä kertaa muita aiheita ovat itsenäisyyspäivän herättämät mietteet, jouluun valmistautuminen ja tietenkin osio kunnon kohentamisesta vyötärön mittauksineen. 

Tasapuolisuus ja tasa-arvoisuuden kokemukset edistävät onnellisuuttakin, näin uskon. Itselleni tämä on yksi tärkeimmistä arvoista, eikä vähiten siksi, koska olen pitkän elämäni varrella havainnut, miten kauheat vaikutukset voi olla sillä, kun ihmisiä kohdellaan eriarvoisina - toisia suosien ja toisia pahimmillaan syrjien 😥Tällaisia tapauksia löytyy valitettavasti niin pienistä perhepiireistä kuin yhteiskunnallisestikin, suuria ryhmiä koskevina. Yhteishyvässä 4/2020 oli artikkeli ”Onni tulee eläen”. Joitakin poimintoja siitä: onni on jotakin, mikä menee ja tulee, se on enemmän verbi kuin substantiivi. Onni tulee pienistä asioista: saunan jälkeisestä hyvästä olosta, hyvin nukutusta yöstä ja erityisesti luonnossa liikkumisesta. Myös kiireettömyys ja se, että voi itse tehdä päätöksiä ja valintoja, tekee onnelliseksi. Juha Vuorinen sanoi FB:ssä Hidasta elämää -sivuilla, että kiire on merkki siitä, että on syöksymässä hirmuvauhtia yhä kauemmas oikeasta onnellisuudesta. Hyvin sanottu! Yllättävänkin usein kuulee myös eläkeläisten kiireestä, mutta toivottavasti se on huumoria 😳 Itselleni en kiirettä halua. 

Olen käynyt tänä vuonna päivittäisten ulkoilujeni yhteydessä kaikissa kolmessatoista Joensuun keskustassa olevan Seimipolun (20.11.2020 - 7.1.2021) kohteessa. Kuvassa on Taitokorttelin seimi.

Ikääntyneemmät näkevät ilmeisesti nuoria enemmän henkisyyden liittyvän onnellisuuteen, ja sen olen oikeastaan huomannut omakohtaisestikin. Filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen toteaa Yhteishyvässä 4/2020, että henkistynyt elämä, joka tavoittelee totuutta, kauneutta ja hyvyyttä lisää onnellisuutta. Poikkeusaikana onni tulee usein määritellyksi uudestaan, em. lehden päätoimittaja Veli-Pekka Ääri toteaa ja lisää, että suomalaisen kokema onni perustuu ani harvoin ulkoiselle menestykselle. Hyvä ajatusleikki on myös se, että jos menettäisi nyt kaiken ja saisi sen hetken kuluttua takaisin, huomaisi varmaan silloin, kuinka onnellinen lopulta onkaan.

Ajattele kuinka onnellinen olisit,
jos juuri nyt menettäisit kaiken
mitä sinulla on - ja sen jälkeen
saisit sen kaiken takaisin.

(Frances Rodman)

Tämän kuvan otin kaverin työhuoneen seinältä, teemana asenne ratkaisee. Tuli mieleen myös Carlos Castanedan sanat: ”Asiat eivät muutu. Ihminen muuttaa katsantokantaansa, siinä kaikki".

Olen tehnyt netissä jopa testejä, mikä lisäisi onnellisuuttani, ja toistuvasti niissä tulee vinkki, että onnellisuuttani lisäisi lemmikkieläin, mieluiten koira 🐶 Eläinrakkaalle se ei ole mikään yllätys! Lämmin onnen tunne läikähtää rinnassa, kun esim. lenkkipolulla tulee vastaan se pieni hännänheiluttaja silmät iloisesti loistaen. Onneksi näitä ihania karvaturreja on ystävillä, sukulaisilla ja tutuilla, omassa perheessä kun ei allergian vuoksi kotieläimiä ole. Tämäkin osaltaan osoittaa, että nk. pienet asiat ovat lopulta merkityksellisempiä, ei taloudellinen tai muu ulkoinen menestys.

Itseäni kiinnostaa erityisesti pari rotua: Coton de tuléar – Wikipedia tai Bichon frisé – Wikipedia. Jos koiran ottaminen jonain päivänä tulee (haaveilun sijaan) ajankohtaiseksi, otan silloin selvää tarkemmin tuosta rodusta. Esimerkiksi se, käyvätkö nämä suloisuudet lenkkeilyseuraksi, pitää tutkia sitten erikseen – sillä lenkkeilyseuraakin kaipaisin. Todella ihania ne kyllä ovat, ja minulle tuo onnea jo noiden kuvien katselu ja vastaantuleville koirille lepertely ja niiden silittely 😉

Päivän valoisa hetki on lyhyt, tässä Pyhäselkää iltapäivän auringossa. Jo vajaan viikon päästä päivä alkaa pidentyä - kukonaskel kerrallaan 👍 Kevättä kohti mennään 😊

Onnellisuuden vastapuolella on kateus ja muut kielteiset tunteet. Olen joskus puolileikilläni sanonut, että minut saa oikeastaan nykyään kateelliseksi vain se, jos joku kertoo loistavista unenlahjoistaan 😀 Muut kateuden tunteet on ikä tainnut karsia. Filosofi Marja-Riitta Ollila sanoi eräällä luennollaan, että jos naapuri saa lottovoiton, mutta sinä et, siitä syntyvä ikävä tunne voi olla kateutta. Sen sijaan se tunne ei ole kateutta, jos naapuri saa samasta työstä, samalla koulutuksella ja samalla ponnistelulla parempaa palkkaa kuin sinä. Siitä syntyvä kielteinen tunne poikii epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen tunteesta. Pohdiskelin heinäkuun blogissani tasapuolisuuden tarvetta terveydenhoidossa, ja tässäkin tilanteessa voi syntyä epäoikeudenmukaisuuden tunne, jos naapurikunnassa saa kaiken hoidon, tutkimukset ja mm. taksikyydit julkisista palveluista nopeasti ja tehokkaasti, ja muualla maakunnassa niin ei ole. Tuskin kukaan haluaa etua toiselta pois, pikemminkin hän haluaisi sen saman kohtelun/edun itselleenkin - jälleen siis tärkeää on tasapuolisuuden tarve. Esim. terveyskeskusten yöpäivystystä ei enää kaikilla maakuntamme alueilla ole, ja jotkut kertovat esim. somessa, etteivät ole saaneet vastauksia yhteydenottopyyntöihinsäkään. Tasapuolisuuden tarpeessa ei lopulta ole kyse mistään pikkuasiasta. Rankimmillaan kansalaisten kokema epäoikeudenmukaisuus voi johtaa yhteiskunnan murtumiseen, Ollila sanoi luennossaan. Mielestäni erittäin hyvin tiivistetty.
Suuri Pielinen jäätyy joulukuussa, joskus jo aiemmin. Vuoden pimeimpänä aikana pilvet ovat matalalla ja sävyt ovat havupuita ja rannan vihreää sammalta lukuun ottamatta harmaat. Smaragdinvihreä sammal on kuin samettia 💚

Kaupungissa koetan suunnata kävelyni mahdollisimman rauhallisille tienoille; maalla metsäpoluilla ja kylätiellä kävely on rauhallista aina. Hautausmaalla on kaupungissakin rauhallista, ja siellä kävellessä asiat asettuvat usein oikeaan perspektiiviinsä. Historiasta kiinnostuneelle hautausmaat ovat monessakin mielessä merkityksellisiä tienoita, on kuin kävelisi keskellä historiaa. Kaipa hautausmaalla vaeltelu on - vaikeasti sanoiksi muotoiltavalla tavalla - jonkinlaista omaankin kuolemaansa valmistautumista.

Kerron erään muiston. Sää oli silloinkin loppusyksyn tapaan harmaanhämärä, ja krematorion piipusta nousi taivaalle harmaa savukiehkura. Pysähdyin katsomaan sitä savukiehkuraa pidemmäksi toviksi. Ajattelin, että siinä jonkun ihmisen maanpäällinen keho saavutti päätepisteensä. Enää ei ole väliä, minkä kokoinen tai näköinen hän oli, tai paljonko hän omisti. Väliä on enää vain sillä, millainen muisto jälkeen jääneille jäi hänestä. Kun kiertelen hautausmaalla, tavakseni on tullut pysähtyä lähimpien lisäksi myös joidenkin etäisempien tuttujen haudoille. Joka kerta tulee lämmin ja kiitollinen olo eräälläkin haudalla, jossa lepää ihminen, joka teki elämänsä varrella paljon vapaaehtoista yhteiskunnallista työtä ja vuosikymmenet hyvää työtä vastuullisena kuntapäättäjänäkin. Monet kertovat, että politiikassa hän katsoi asioita yli puoluerajojen, teki päätöksiä omaa etuaan tavoittelematta. Kaikille jäi hyvät muistot. Väliä ei ole sillä, onko muistelijan yhteiskunnallinen/puoluepoliittinen katsantokanta hyvinkin erilainen.  Joku sanoi, että ihminen tavallaan elää vielä kuolemansakin jälkeen niin kauan, kuin joku häntä muistaa. Tämä ihminen elää

Raja- ja laatokankarjalaisten sankarivainajien muistomerkki pystytettiin Joensuun Rauhankadun läheisyyteen noin 30 vuotta sitten.  


Edellisessä kuvassa olevan vuonna 1990 pystytetyn muistomerkin Joensuun hautausmaan portin läheisyyteen on tehnyt kuvanveistäjä Herman Joutsen (1924–2011). Monumentin keskeinen hahmo on Korpisoturi-patsas, joka esittää kivellä istuvaa, puunrunkoon nojaavaa väsynyttä sotilasta. Laattoihin on muistitietojen perusteella merkitty 3 200 raja- ja laatokankarjalaisen sankarivainajan (sekä sotilaiden että lottien) nimet ja iät paikkakunnittain. (Lähde: Joensuun Taidemuseo Onnin nettisivut.) 

He kaikki hautausmaan muistomerkeissä nimetyt ja myös tuntemattomina sodassa kuolleet ja kadonneet sekä kotirintaman väki ovat itsenäisyytemme suuria sankareita. He ovat antaneet suurimman uhrin. Lehdissä on yleensä itsenäisyyspäivän tienoilla paljon mm. eri kunniamerkkien saaneiden nimiä. Ne ovat merkittävistä yhteiskunnallisista ansioista myönnettyjä.  Joskus kuulee vaivihkaisen kysymyksen, onko itse vihjaistu ansiosta kunniamerkkiin, kenties useampaankin kertaan 😎. Jos niin on, se lienee sitten hänen tapansa koettaa saada itsensä näkyväksi - ajatuksena vieras kuitenkin. 

Itsenäisyyspäivää vietimme tänä vuonna eri tavalla kuin perinteisiä linnanjuhlia seuraten. Lainaan helmikuussa 2019 iäkkäänä kuolleen Villen muistona säästettyä Sotainvalidi-lehteä 4/2019 s. 33: ”Vapaus on luotava, ansaittava, rakennettava. Vapaus on vastuuta. Ilman vastuullisuutta, lähimmäisenrakkautta ja oikeudenmukaisuutta vapauskin voi muuttua itsekkyydeksi ja toisten alistamiseksi. Kaikkina aikoina ja kaikkialla alistettu ihminen on unelmoinut vapaudesta ja itsenäisyydestä.”


Värikäs vihannessalaatti sopii itsenäisyyspäivänkin juhlapöytään. Tämä salaattikuva on kesältä, mutta laitoin sen vinkiksi, että eri ainekset voi koota erilleen isolle vadille. Tästä kukin voi valita mieleisensä. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, meillä kesäsipulin varret ovat aina eri astiassa... 👦👧👨👩

Parhaimmillaan ymmärrys voi hautausmaalla kävellessä laajeta sellaisiakin ilmiöitä kohtaan, mitkä ärsyttävät. Välillä huomaa ärsyyntyvänsä sellaisestakin, kun joku korostaa vuolaasti itseään ja/tai jälkeläisiään. Sehän voi olla vain ihmisen ikiaikainen tarve tulla jotenkin nähdyksi? Jos luonteva (tai joskus jopa ainoa?) tapa on tulla tuolla tavoin näkyväksi, niin kai siinä pitää silloin noin tehdä 😕 En arastele tunnustaa, että myös ylimielisyys ärsyttää vanhemmiten yhä enemmän ja enemmän. Onneksi nykyelämässä voi varsin helposti äänestää jaloillaan. Tästä voisi ajatella niinkin, että ylimielisyydellä useimmiten suojataan haurasta sisintä, horjuvaa itsetuntoa, epävarmuutta. Toisaalta jos kulkee nenä pystyssä, kompastuu helposti tiellä oleviin kuoppiin ja risuihin 😎 Elokuvaohjaaja Markku Pölönen sanoi yle.fi:n haastattelussa 2020, että Suomessa on perinteisesti arvostettu niukkuutta ja halveksittu pröystäilyä. Pölösen mukaan se on peruja pientilallisuudesta ja jälleenrakennuksesta sotien jälkeen. Siitäkö johtunee pientilallisen tyttären ärsyyntyminen pröystäilystä tai ylimielisyydestä, ken tietää.

Puolukkasurvos säilyy hyvin maakellarissa. Tämä on hyvää välipalana jugurtin kanssa, ja useammin voisin tehdä ruispuolukkapuuroakin 👍

Onnellisuutta lisää useimpien kohdalla se, jos voi olla jotenkin iloksi, avuksi ja hyödyksi toisille. Tämä toteutuu suurella osalla ihmisistä ansiotyön kautta, kun hän kokee, että omasta työstä on aidosti hyötyä toisille. Kokemus siitä on tärkeä, että työ on tavalla tai toisella merkityksellistä. Eläkkeellä ollessa tuntuu tärkeältä, että voi antaa aikaansa ja tarvittaessa tukeaankin toisille. Korona-aikaan muistaminen tapahtuu useimmiten puhelimella, sähköpostitse tai somessa. Olisi muuten hyvä kirjoittaa itselleenkin säännöllisesti näkyväksi, että huomaisi myös olla kiitollinen niistä asioista, mitkä ovat nyt hyvin. Listaanpa siis: oloni on hyvä, ja koetan tietysti kaikin voimin varoa koronaa 😷 Jaksan liikkua hyvin; mihinkään kohtaan ei koske; paino pysyy näköjään terveellisten elämäntapojen ansiosta niissä lukemissa missä toivon; nukun useimmiten hyvin; stressiä ei ole ja ruokahalutkin ovat erinomaiset. Vielä viimeisenä mutta ei varmasti vähäisimpänä: rinnalla on luotettava, rakastava ja hyvä kumppani - se pitäisi muistaa sanoa useammin hänelle itselleenkin 💝 On siis monta aihetta olla tyytyväinen, jopa onnellinen 🙏

Pois mielestä vaivat ja murheet!
Pysyköön, mitä muuttaa ei saata!
Nyt iloitkoon ken tahtoo,
sillä huomista ei voi taata.

(Lorenzo de Medici)

Riisipuuro on herkkuani paitsi jouluna niin muulloinkin.  Hyvä siinä on myös se, että se sopii gluteenittomalle ja laktoosittomalle kasvissyöjällekin 😋
 
Terveystavoitteista vielä muutama sana. Marraskuun päivityksessäni kirjoitin viskeraalirasvasta ja tarpeesta vähentää sitä. Mittanauhalukemani on nyt viime päivinä alkanut näyttää 8-alkuista senttilukemaa. Olen iloinen, koska se lokakuussa asettamani tavoite on näköjään jo nyt toteutunut; ja ilahduttavaa on myös se, että senttejä on lopulta lähtenyt melko pienillä elintapamuutoksilla. Kaveri on auttanut mittanauhan suoristamisessa viikonloppuna, että tulee luotettavat lukemat 😉 Kun mietin lukeman paikalleen pysähtymistä, tämä tarkasti havainnoiva mittausavustajani muisti, että sinultahan lähti silloin 20 vuotta sittenkin ensin nopeasti noin 5 kg, ja sen jälkeen tahti hidastui. Tärkein tavoitteeni kuitenkin nyt on, että en ala jojoilla tuon mittanauhan lukemankaan kanssa, vaan yritän pitää sen matalamman senttimäärän. Erityisen hyvä tietysti on se, että ns. paksuuntumisvaihe näyttää päättyneen. Silloin pitää takoa, kun rauta on kuuma, eli nyt tuntuisi olevan intoa ja energiaa kiinnittää huomiota tähänkin.
Kohdallani on tietysti varaa sitä viskeraalirasvaa vielä vähentääkin, mittanauhan seurailu siis jatkuu. InBody-mittaus on kevättalvella, ja on kiinnostavaa saada silloin palautetta. Myös vaakalukemani on nyt hieman pienempi kuin syksyllä, ja olen tyytyväinen jos/kun paino pysyy tuossa 68:ssa ja vyötärön mitta 8-alkuisena. Tärkeintä tietysti, ettei lähde nousemaan.
Nykyään teen riisipyöröjä gluteenittominakin, toisilta nimiltään kukkosia tai pyörösiä – tällä leivonnaisella on monta nimeä murrealueen mukaan.

Minkä ostaa, sen myös syö - tämän olen todellakin havainnut. Elämä on valintoja myös kaupassa. Olen tehnyt joitakin pieniä muutoksia aiempaan nähden. Yritän jättää kauppaan ne naposteluherkut, mitkä huutelevat kaapista kutsujaan. Tärkeä pointti on se, että olen nyt kiinnittänyt enemmän huomiota säännöllisiin ruokaväleihin, pyrkinyt lisäämään kasviksia ja hyvää proteiinia ja koettanut vähentää herkuttelua (lähinnä kahvileipää ja suklaata, ehkä jäätelöäkin). Koska en usko totaalikieltoihin, kokonaan en niistä kieltäydy, mutta otan halutessani esim. sen suuren jäätelötuutin sijaan pienen pikarin, missä on kaloreita noin puolet vähemmän 🍨 Illalla en syö enää mitään klo 20 jälkeen, aamupuuro on yleensä vasta klo 10 maissa, eli sitä ns. pätkäpaastoa tulee nelisentoista tuntia. Juomista ei kohdallani kaloreita tule, käyttämäni juomat ovat kalorittomia, ruokailun yhteydessä otan piimälasillisen, jos sitä on tarjolla. Olen nyt parin viimeisen kk:n aikana kiinnittänyt huomiota ennen muuta NAPOSTELUIHIN. Ruokaväleihin ja kasvisten syöntiin ei ole lopulta tarvinnut tehdä mitään isoja muutoksia aiempaan nähden. Välipaloina on ollut marjoja esim. maustamattoman jugurtin kanssa. Suklaata voin ottaa silloin tällöin palan tai pari, mutta koetan pitää sen siinä määrässä.
Suosikkini joululeivonnaisissa on tähtipulla, missä voi yhdistää kaksi joululeivonnaista, piparin ja pullan. Tässä on vaihtelun vuoksi piparisydämet 💜

Koska pidän liikkumisesta erityisesti luonnossa ja myös kylätiellä sauvakävellen, yritän pitää painoani kurissa niillä voimilla, kyvyillä ja keinoilla, mitkä ovat varassani. En enää nykyään kainostele sanoa, että painon kurissa pitäminen on minulle monessakin mielessä tärkeää. Yhtäältä nivelet kestävät paremmin, kun ei ole liikaa kuormaa ja toisaalta lääkärikin on kehottanut liikkumaan ja hillitsemään painonnousuakin. Tuskin koskaan painotan liiaksi sitä, että ylivoimaisesti tärkeimpänä painonhallinnassani on säännöllinen LIIKUNTA. Niin paljon en jaksa liikkua, että pelkästään sillä laihdun, mutta painon kurissa pitämiselle liikunta on aivan olennaista. Pidän ulkoliikunnasta ja erityisesti sauvakävelystä. Sitä harrastankin noin 1,5 t päivässä, kilometrejä olen laiska mittaamaan. Aktiivisuusranneketta seurailen, että siihen tulisi päivittäin se 100 % - ei kuitenkaan stressiä, jos ei aina tule. Välillä yöuni voi olla katkonaista, ja seuraavana päivänä väsyttää, mutta sitkeästi lenkille vaan silloinkin, vaikka lyhyemmälle 🏃 Ohjatuista jumpista tykkään paljonkin, mutta tauollahan ne nyt ovat. Täällä on nyt koronan kiihtymisvaiheessa rajoituksia tiukennettu vielä lisää. 

Kun jumpat ja jooga ovat tauolla, olen pyrkinyt tekemään päivittäin täsmäliikuntana jotain vatsaliikkeitä. Välillä sen muistan, mutta joka päivä en. Tsempparina toimii se, että parhaimmassa tapauksessa se hidasta tulehdusta aiheuttava viskeraalirasva vähenee elimistössä. Olen lukenut eri lähteistä, että matala-asteinen tulehdus saattaa vaikuttaa erilaisten sairauksien (jopa syöpien) puhkeamiseen. Toki se on monen tekijän summaa. Sairauksia ei tietenkään haluaisi lisää. Olen ymmärtänyt niin, että varsin monia sairauksia voi itsekin koettaa ehkäistä elintavoillaan. Liikunnan myötä olo tuntuu kevenevän henkisestikin, on energisempi ja näköjään myös luovempi, ja nyt on tullut tartuttua myös ns. ikuisuustehtäviin. Näin on ihme kyllä siltikin, vaikka on ns. kaamosaika. Voihan tämä johtua kohentuneesta sydäntilanteestakin, monen tekijän summaa varmaan tämäkin. Kokemus antaa kuitenkin vahvistusta sille, että ennen muuta jaksamisen takia kuntoa kannattaa ylläpitää ja lihomista välttää. 

Sain nyt tehtyä esim. eräänkin paperin, mikä on ollut tehtävien listalla jo pari vuotta, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka paljon yksityisellä ihmisellä on lopulta oikeuksia päättää tietyistä asioistaan vielä senkin jälkeen, kun on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen. Luulin ennakkoon, että vaikutusmahdollisuudet olisivat paljon rajatummat. Olen tyytyväinen, ja oikeastaan nyt jopa hieman ihmettelen, mikähän kynnys tuossakin oikein oli 😮 Lähi-ihmiseni kannustivat, joten heidän taholtaan ei mitään jarrutusta ollut, se ainut jarru lienee ollut omassa päässäni. 

Lucia-pullien mukaelma sydämen muotoisena 💖

Aika on kallisarvoista, ja sitä tuntuu nyt korona-aikana olevan onneksi enemmän 😏 FaceBook antaa muistoja konserteista, teatterista, joulukuun puolivälin kynttiläuinnista Vesikossa, kahvitteluista ystävien kanssa. Nyt tämä kaikki on tauolla, mutta onneksi voi muistella. Kun kaikki menot on peruttu tällä tienoolla koronan kiihtymisen vuoksi, huomaan että on mm. aikaa mietiskellä sellaistakin mitä ei muulloin. 

Lopuksi vielä pohdiskelua siitä, mitähän sitä jouluksi leipoisi - vai leipooko mitään, kun gluteenittomuuskin tulee ottaa huomioon. Näin joulun lähestyessä tuli mieleeni, mitä silloin lapsuudessa 50- ja 60-luvuilla leivottiin jouluksi, ja miten ne tehtiin ja säilytettiin, eihän sähköäkään kotikylälläni tuolloin ollut. Sähköt tulivat vasta 70-luvulla. Karjalanpiirakoita oli aina, ja ne olivat muistini mukaan suurikokoisia ja ohutkuorisia. Tuvan pöydän kansi käännettiin toisin päin, ja siinä kaulittiin kuoret, ja piirakat paistettiin leivinuunissa. Leivät ja pullat pyöriteltiin myös pöydän kannen päällä hieman jauhoja lisäten. Rapeiksi paistuneet piirakat voideltiin voilla, ja laitettiin voipaperiin ja pyyhkeen alle pehmenemään. Taisi siinä olla vielä jokin paksumpi peittokin, ja isommat satsit leivonnaisia pakattiin voipaperiin käärittyinä ja peiteltyinä pärevasuun. Silloin ei ollut jääkaappia, ja piirakat vietiin kylmään komeroon, jonne kuljettiin eteisestä. Piirakoita tehtiin eri täytteillä kai jo tuolloinkin: oli riisiä, perunaa ja ohraakin. Oma suosikkini on nykyään Lieksan Leipomon kauratäytteiset piirakat, lapsena suosikkini oli riisipiirakka, myöhemmin ohrakin. Jos perunapiirakan saa kuumana, tuoreena ja juuri uunista otettuna, sekin on herkullinen. Pidin jo lapsena leipomisen tunnelmasta, tuvan uunin lämpimästä kyljestä pakkaspäivinä, tuoksuista ja tietenkin tuoreiden leivonnaisten herkullisesta mausta 😋

Joulumausteista piimäkakkua voi mielestäni helposti tuunata niillä aineksilla, mitä kotona on. Toisinaan olen laittanut omenasosettakin tuoreen omenan sijaan ja voin tilalle kasviöljyä. Joulumausteiset tuoksut ovat ihania 😋

Makeina kahvileipinä oli ennen(kin) joulutorttuja, ne tehtiin kotitekoisesta taikinasta samoin kuin piparitkin. Oli myös pullaa ja ehkä oli jokin maustekakkukin. Nykyisin leipominen on jäänyt vähemmälle kumppanin gluteenittoman ruokavalion vuoksi ja kaipa siksikin, kun molemmat koetamme ”vartioida" painoamme. Pidämme paljon kahvileivästä, ja helposti tulee itse syötyä kaikki leipomansa. Korona-aikaanhan ei käy vieraitakaan. Ruokahävikin välttäminen on myös tärkeää, yritetään ostaa ja/tai laittaa vain se, mikä tulee kevein mielin käytettyä.

Osviitaksi jouluruokiinkin sopii mielestäni hyvin se, että minkä maa tai vesi on kasvattanut, se on ravinnoksi parasta 👍 

Hyvää joulun ja vuodenvaihteen aikaa meille kaikille 🎄🎅

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Kuntoutuskurssilta kannustusta, ohjeita ja tavoitteita

Marraskuun nimen alkuperästä on parikin selitysvaihtoehtoa. Sen alkuosa marras on hyvin vanha indoeurooppalainen lainasana, joka tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Marraskuu voisi siis viitata siihen, että tuohon aikaan luonto kuolee tai oikeastaan asettuu talvilepoon. (kotus.fi.)
Näkymä Kunnonpaikan saunarannasta. Viime helmikuussa kävin saunomassa savusaunassakin 😃

Jo aamulla sen yleensä tietää, onko tänään luova päivä, ts. syntyykö esim. blogitekstiä tai vaikka isoäidinneliöitä. Tänään tuntui olevan sellainen luovempi päivä. Töissä ollessa se oli jotenkin samoin, jos oli hyvin levännyt ja luova olo, tarttui yleensä niihin mielestään vaativimpiin (tai jopa luoviin) töihin. Tämä systeemi onnistui hyvin etenkin etäpäivinä. FB antoi kirjoittamiani sairaalamuistoja 18.10.2018: ”- - On aika luopua suuresta osaa tekemisiä. Jotain jäänee, ja sekin rennolla otteella, stressittä.  Aika näyttää, jos joskus jotain uutta harrastelua - vaikka blogin kirjoittamista?” Mukavaa huomata,  että tämä suunnitelma on toteutunut. 

Jokunen FB-muistojen herättämä ajatus aluksi. Elämän suursiivousta on tullut tehtyä varsin hyvinkin. Olen pystynyt karsimaan kalenteriani näiden kuluneiden kahden vuoden aikana oikeinkin hyvin. Nyt jälkikäteen olen ajatellut, että ehkäpä olen vuosikymmenten saatossa jopa vaarantanut terveyteni liialla tekemisellä, enkä tarkoita vain leipätyötä vaan myös suurta määrää harrastuksia. Niihin sisältyi velvollisuuksia, olihan valtava tarve olla hyödyllinen.  Positiivareiden sivuilla sanottiin 6.11.2020 osuvasti. ”Ennemmin tai myöhemmin itse kukin meistä saa istahtaa tekojemme seurausten pitopöytään.” Toinen mietelmä sanoo: ”Mitä sitten kattilaan laitatkin, sen löydät lusikastasi” (Positiivarit 31.10.2017). Nämä mietelmät sopivat soveltaen tähänkin, ei vaan tässä kohtaa erityisen myönteisesti.

Yllättävänkin usein kuulee myös eläkeläisten kiireestä, toivottavasti se on huumoria? Itse koetan vältellä kaikkinaista kiirettä, ja pyrin varaamaan aikaa niille muutamalle harrastukselle, mitkä tuntuvat mukavilta. Tiedostan kyllä, että kun on monesta kiinnostunut, pitää olla varuillaan, ettei ahnehdi liikaa ja aiheuta itselleen kiirettä 😉 Jos joku toinen nauttii eläkkeelläkin kiireestä, siitä vaan, mutta se ei sovi mulle.

Huoneessani tutkimassa kuntoutukseen mukaan ottamiani hygieniatarvikkeita: kasvomaskeja, käsidesiä, kertakäyttöhanskoja...

Jumppiani ja joogaa jatkan nyt koronarajoitustenkin aikaan kerran viikossa; siellä on reilut turvavälit ja muut asiaan kuuluvat säännöt. Suureen saliin otetaan enintään tietty määrä väkeä, ja pois käännytetään, jos on lievästikin nuhaisen oloinen. Samat säännöt ovat joogassa. Olen huomannut, että ehkä enintään puolet vakituisten kävijöiden määrästä on jumppasalissamme. Olen mielestäni ollut hyvinkin varovainen. Jos turvavälejä ei voi pitää, maski naamalle ja käsidesi tehokäyttöön. 

Vesiliikunta on jäänyt kokonaan ohjelmastani. Kunnonpaikassa lokakuun viimeisellä viikolla uin kuitenkin pitkästä aikaa sen suuren altaan päästä päähän jopa kymmenen kertaa kahtenakin päivänä, ja se tuntui hyvältä. Ei ainakaan ollut mitään kielteisiä tuntemuksia. Meillä oli kahtena päivänä allasjumppaa heti aamutuimaan, ja uin allasjumpan jälkeen, jolloin olin ainoa suuressa uima-altaassa. Pidän paljon erilaisista saunoista, mutta nyt en uskaltautunut kuin siihen kaikkein kuumimpaan tavalliseen saunaan, ja olin sielläkin yksin. Pelkoa tartunnoista ei ollut, eikä esim. mitään flunssan oireita ole tullut. Kausiflunssarokotekin on vasta ensi viikolla.

Varovainen pitää tietenkin olla koronan vuoksi yhä edelleen 😷 Kuntoutuksessa noudatettiin mm. THL:n suosittamia turvaohjeita mielestäni hyvin. Täällä Joensuussa koronaa on ollut vain vähän, ainakin toistaiseksi on näin. Sain kuntoutuksesta mielestäni myös hyvin tsemppiä asioihin, joista kirjoitan tässä tuonnempana.

Terapia-altaalla oli kahtena päivänä allasjumppaa fysioterapeutin ohjauksessa

Mielestäni on hyväettä työelämän ulkopuolella oleviakin kuntoutetaan. Varmasti lisää resursseja pitäisi laittaa erityisesti ikääntyneempien työssä olevien jaksamiseen, työelämä kun on erityisesti nykyään stressaavaa ja hektistä. (Toisaalta työuria pitäisi kyllä jatkaa myös alkupäästä, eikä vain loppupäästä, kuten nykyisin usein tähdennetään.) Olen saanut käsityksen, että näihin kuntoutuksiin haetaan varsin vähän. Ehkä tiedottamista pitäisi lisätä ja toisaalta myös oma vointi saattaa vaikuttaa, jaksaako kuntoutukseen hakeutua.  

Tavoitteena on, että kun hoidetaan itseään, liikutaan, syödään terveellisemmin ja vältetään ylipainoa, alkoholia ja tupakkaa ja saadaan kuntoutuksesta kertausta ja kannustusta tähän kaikkeen, se maksaa itsensä takaisin. Luonnollisesti kuntoutuksessa asetettuihin tavoitteisiin tulee sitoutua, ja tästä raportoidaan Kelallekin. Haluan uskoa, että kun omahoito kohenee, silloin toivottavasti myös yhteiskunnan sote-palveluiden kulutus voi osaltaan pienentyä. Omalla kohdallanikin toivon käyvän niin, että aktivoidun jälleen tarkempaan itseni hoitamiseen - olenhan ollut (ainakin syömisissäni suhteessa keskivartalon paksuuteen) jo viime aikoina aika huoleton… Se kyllä ilahdutti, kun eräs mukava kuntoutuskaveri sanoi, että olet kyllä nyt niin reipas, että sinuahan voisi luulla enemmän ohjaajaksi! 

Uunikala katoaa meillä yleensä perempiin suihin niin nopeasti, ettei kuvaa ehdi ottaa. Tässä kala on foliossa ja kasvikset erikseen. Useimmiten laitetaan ne kaikki samaan vuokaan, saavat siten maukua toisistaan. Toukokuussa sitten kotijärven savuahvenia, toivottavasti…

Helmikuun kuntoutuskurssilla annettiin tehtäväksi tehdä valmisteltu alustus jostain sydänsairaan elämään liittyvästä asiasta. Kuntoutuskaverin vinkin mukaan tein sen Marttojen sydänterveellisestä ruokavaliosta. Painotin alustukseni alussa, että en puhu ravitsemustieteilijän ominaisuudessa (koulutusta minulla ei siihen ole), vaan jonkinlaisena kauan eläneenä ruoka-asioista kiinnostuneena kokemusasiantuntijana tmv. Mainitsin myös, että näistä asioista monet ovat meille kyllä tuttuja entuudestaan, mutta ainakin itse tarvitsen kertausta ja muistutusta tärkeistä ruokavalioasioista aina aika-ajoittain. Käytin havaintomateriaalina elo-, syys- ja lokakuun blogiani ja niiden kuvia. Näissä painopiste olikin jo hyvin pitkälle kotimaisissa marjoissa, sienissä, kasviksissa, juureksissa ja järvikalassa. Karpalosta kerroin nyt hieman enemmänkin, onhan tämä marja sydänsairaiden vertaistukiryhmän nimenäkin (Karpalot). Sieniherkkujen ohjevihkoset kiersivät ryhmässä ja lisäksi jaoin joitakin ruokareseptejä. Muuna tausta-aineistona käytin marttojen Virkeet-keittiössä arkiruokavinkkejä ja Ilmastoruokaa-kurssin materiaalia. 

Esitteitä marttojen sydänterveellisestä ruokavaliosta

Lautasmalli / ruokapyramidi, kasvisten lisäys ja säännöllinen ateriarytmi olivat tässäkin keskeisiä teemoja. Myös martat kannustavat joustavuuteen, eli ateriarytmiä sovelletaan yksilöllisesti ja tilanteen mukaan, esim. kyläillessä voin hyvin ottaa vaikka liharuokaakin pienen määrän, vaikka kotona ei sitä nykyään olekaan. Isosta liha-annoksesta vatsani menee sekaisin – sen olen testannut 😵 Onneksi valinnan varaa tänä päivänä on paljon mm. proteiinien kohdalla, eli ei tarvitse välttämättä käyttää lihaakaan riittävästi valkuaista saadakseen. Etenkin ikääntyessä päivän jokaisella aterialla tulisi nauttia jotakin proteiinia. Helppo tapa on keittää esim. aamupuuro maitoon tai lisätä siihen raejuustoa. Ainakin itselleni valinnan varaa on lopulta liikaakin kauppojen notkuvilla hyllyillä, ja sydänmerkki ja kotimaisuudesta kertova joutsenmerkki ovat jo pidempään toimineet jonkinlaisina osviittoina valinnoissa. Sydänmerkillä huomioidaan rasvan laatua ja määrää sekä suolan, sokerin ja kuidun määrää. Kun kysyttiin ns. pikaruuasta, marttojen ohjeissa myös valmisruuat ja puolivalmisteet ovat kiireisenä päivänä varsin hyvä valinta, kun katsoo tuoteselosteesta, että tulisi valittua se vähäsuolaisempi ja pehmeää rasvaa sisältävä vaihtoehto. Ravitsemusterapeutti kannusti myös lisäämään tuoreita kasviksia sen valmisruuan oheen.  

Tähteet talteen: porkkanaraasteen tähteestä, lehtikaalista ja laktoosittomasta viherpippurisulatejuustosta syntyi yllättävänkin maukas ruoka. Pannulle sitruunarypsiöljyä ja raastetut porkkanat, silputut lehtikaalit, hieman sitruunamehua ja väliin sulatejuustoa. Sipulin ystävälle lisäksi pari sipulia paistettuna ja eiliseltä jääneet uudet perunat sekaan.

Martat kehottavat suunnittelemaan ja tekemään ostoslistan, että ei kaupassa tulisi sitten osteltua mitä vain. Ruokaa kannattaa tehdä kerralla isompi annos ja pakastaa osa tulevaa varten (esim. kaalilaatikkoa). D-vitamiinilisät ja kalsium herättivät keskustelua tässäkin yhteydessä. Marttojen Virkeet-keittiössä ohjevihkonen kehottaa harkitsemaan täydennysravintovalmisteita, jos syöty ruokamäärä jää pieneksi tai jos siihen kehotetaan esim. leikkaukseen menon tai sairaudesta toipumisen vuoksi. Itselleni tehtiin kaksi vuotta sitten verikokeet mm. vitamiinitasoistani. Yllättäen D-vitamiinitaso olikin ihan hyvä, mutta E-vitamiinin kohdalla oli pientä vajetta, mitä hoidin silloin E-vitamiinikuurilla. Kohdallani olen nyt päätynyt siihen, että yritän saada vitamiinit ja hivenaineet mieluummin ruuasta kuin purkista, toki tiedostaen, että ikääntyessä D-vitamiinilisä voi käydä tarpeelliseksi. Hyviä D-vitamiinin lähteitä ovat auringon valo, kala, vitaminoidut nestemäiset maitovalmisteet, margariini ja kananmuna. 

Aiemmin käytin päivittäin monivitamiinilisääkin, mutta nyt olen perustellut niiden välttelyä itselleni sillä, että munuaiseni käsittelevät jo nyt joka päivä tiettyjä perussairauteen tarvittavia lääkkeitä, joten en halua käyttää enää vitamiinipillereitä tms. – jos se ei aidosti ole perusteltua tai välttämätöntä. Joidenkin sydänsairauksien kohdalla on nesterajoitus, mutta jos lääkäri ei ole sitä määrännyt, marttojenkin suosituksissa on se noin 1 - 1,5 nestettä päivittäin, ja juomaksi mieluimmin vettä. Itse tykkään piimästä, ja jos sitä on tarjolla, valitsen sen ruokajuomaksi.  Saunajuomana olen käyttänyt kivennäisvettä. (Lähde: Marttojen Virkeet-keittiössä – arkiruokavinkkejä ikäihmisille 2020, missä lähteenä on käytetty Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (2018) ja  suomalaisten ravitsemussuositusten (2014) materiaaleja). Jos yhteen virkkeeseen tiivistän: marttojen sydänterveellisessä ruokavaliossa kannustetaan runsaaseen kotimaisten kasvisten ja juuresten käyttöön, vähäsuolaiseen ruokaan, pehmeisiin rasvoihin ja riittävään kuitumäärään 💚 #marttailu 

Jouluna maistuu suolaisempikin ruoka, eritoten sienisalaatti, mäti ja suolakala. Ne ovat kuitenkin harvinaisherkkua, arkena ruokaamme ei yleensä lisätä suolaa.

Kardiologin luento oli kuntoutuksessamme ensimmäisenä päivänä, jolloin saimme myös esittää kysymyksiä ja keskustelua syntyikin paljon. Koin saaneeni paljon tästä alustuksesta ja myös kattavia vastauksia kysymyksiin. Kirjoitin muistiinpanoja vihkooni, ja nyt siellä huomioni kiinnitti mm. kohta: käytä nesteenpoistolääkettä vain hyvin harkiten. Se saattaa sekoittaa hienovireisen aineenvaihduntasysteemin, noin maallikkokielellä ilmaistuna.  Jos lääkäri on määrännyt jollekin tietyn nesteenpoistolääkityksen, se on tietysti eri asia. Omalla kohdallani voin ottaa lääkkeen, jos nestettä näyttää kertyvän. Olen kuitenkin saanut sen ainakin toistaiseksi pysymään kurissa mm. vähäsuolaisella ruokavaliolla. Muistelen, että otin viimeksi ko. lääkkeen, kun jouluna söin suurta herkkuani vahvasuolaista mätiä, suolasienisalaattia ja graavattua kalaa. Tilapäinen runsassuolaisesta ruuasta johtuva turvotus yleensä häviää itsestäänkin, kun palaa jälleen vähäsuolaiseen ruokavalioonsa. Harvoin olen tarvinnut nesteenpoistolääkettä ainakin toistaiseksi. Muu lääkitykseni on pieni määrä beetasalpaajaa ja verenohennuslääkettä aamuin illoin ja lisäksi sydänlääke. Kahden vuoden takaiseen nähden lääkitys on siis hyvinkin paljon pienempi. Kardiologi sanoi, että sinulla menee ilmiselvästi hyvin tuolla lääkityksellä, ja jos verenpaineetkaan eivät ole oireisen matalat, on aiheellista olla iloinen. Haitallista huimausta ei olekaan ollut, ja nykyisin muistan ottaa mukaani sen kivennäisvesipullon saunan lauteillekin. Verenpaineethan usein laskevat saunassa kenellä vain. 

Tuoreita kasviksia tulisi lisätä joka aterialle ja kuvassa olevan tuoremehun voisin korvata marjoilla...

Ravitsemusterapeutin luennoista sain ruuasta kiinnostuneena paljonkin herätteitä ja ideoita. Koska nykyisin en syö juurikaan lihaa, kysyin kanamunan vaikutuksesta kolestroliin, siitä kun näyttää olevan monenlaisia mielipiteitä. Saimme vastauksen, että yksilölliset erot ovat suuret; toisilla kolestroli imeytyy tosi herkästi, toisilla ei. Paasto ei ole koskaan sopinut minulle (olen aikoinaan muutaman kerran yrittänyt), ja nyt muistutettiin mm. siitä, että lihaksia ei saa käyttää energian lähteenä laihduttaakseen, kuten paastotessa helposti voi käydä. Kalastusta harrastavalta kuntoutuskaverilta sain hyviä vinkkejä mm. erilaisiin kalakeittoihin, sen ei tarvitse olla aina sitä samaa, vaan voi vaihteeksi kokeilla vaikka thaimaalaista kalakeittoa. Tälläkin luennolla kannustettiin säännölliseen ruokailurytmiin ja runsaaseen kasvisten käyttöön erityisesti silloin, jos on tarpeen pudottaa muutama kilo.

Testejä teimme ravitsemusterapeutin ohjauksessa myös. Itse sain parhaat pisteet suolatestistä, eli suolaahan meillä ei oikeastaan lisätä ruokiin lainkaan. Se tarvittava määrä tulee kyllä piilosuolana esim. leivästä. Suolan kohdalla erityistarkka kumppanini maustaa esim. uunikalan sitruunalla, pippurilla ja tillillä niin, että suolaa ei tarvita. Tuntuu ehkä uskomattomalta, mutta tähän on tottunut. Kuitutestissä sen sijaan sain kehotuksen lisätä kuitua esim. täysjyväleivän muodossa. Kuidun puolesta tuuletan muutenkin, kuitu on tärkeää monella tavalla, eikä vähiten vatsan toiminnassa. Rasvan laadun testauksessa tulokset olivat kohtuuhyvät, toki pehmeää eli tyydyttymättömiä rasvoja tulisi lisätä. Myös kalan syöntiä voisin lisätä ja valmistaa ruuan tuoreesta kalasta sen kaupan runsassuolaisen savustetun kalan sijaan.  Marjoja ja pähkinöitä käytän päivittäin, mistä saa sekä kuitua että hyviä rasvoja. Juureksia tulee syötyä varsin hyvin ympäri vuoden, mutta tuoreita kasviksia etenkin talviaikaan pitäisi lisätä. Ja sitten on vielä se proteiini eli valkuainen, jonka päivittäinen tarve ikääntyessä vain lisääntyy! Paljon on siis muistettavaa. Voisinkin ryhtyä pitämään ravitsemusterapeutin suosittelemaa Fineli.fi:n ruokapäiväkirjaa. Tässä voisi seurata ruokavaliotaan sekä päivä- että viikkotasolla. Viikkotason seuranta saattaisi olla itselleni riittävä, päiväkohtaiset vaihtelut kun voivat olla suuriakin. Suuntaa antavan arvion omasta energiantarpeesta voi laskea esim. sydänliiton sivuilta löytyvällä laskurilla: https://sydan.fi/fakta/laske-energiantarpeesi/

Joka-aamuinen lesepuuro ja marjat antaa hyvän perustan päivän ruokailuille
 
Kuntoutuskurssimme oli liikuntapainotteinen ja fysioterapeutin ohjauksia oli useita. Kirjasin vihkoonikin muistiin, että liikunta tulee aloittaa hitaasti, nousujohteisesti kehoa lämmitellen. Vielä vuosi sitten tunsin varsin vahvastikin liikkeelle lähtiessäni, että ”kone” kulkee kuin käsijarru päällä. Vasta jonkin matkaa käveltyäni tai jumpattuani liikunta alkoi sujua. Nyt uskon ymmärtäväni, mistä oli kyse. Etenkin silloin, jos on määrätyt sydänlääkkeet käytössä, liikkeelle tulee lähteä hitaasti aloitellen, esim. beetasalpaaja kun painaa sykettä alemmas.  Liikunta tulisi myös lopetella hidastaen, ikään kuin jäähdytellen. Fysioterapeutti kannusti myös rentoutumisharjoitusten pariin, youtubesta löytyy monenlaisia. Saimme kotitehtäväksi viimeistä kuntoutusjaksoa varten tehdä liikuntapäiväkirjaa vähintään kolmen päivän ajalta. Liikunta motivoi vyötärön kaventamiseen pyrkijääkin… Pitää muistaa myös ne vatsaliikkeet. Keskivartalon lihasten vahvistamista tarvitaan muutenkin. Voisinkin tehdä vatsaliikkeitä vaikka tv:tä katsoessani. Myös alaselkäni toivottavasti pitää siitä. Erityisesti se on nimittäin oireillut ajoittaisina kipuina, mikä johtunee ainakin pääosin heikoista vatsalihaksista. Onneksi sille voin itsekin tehdä jotain.

Lisäksi meillä oli myös muita asiantuntialuentoja. Referoin tähän päivitykseeni lähinnä niitä, mitkä juuri nyt ovat sydämellä.  Sosionomin luennolta jouduin olemaan pois, sillä samaan aikaan oli yksilöhaastattelu sairaanhoitajan kanssa. Ensimmäisen kuntoutuskurssin asioita voin kerrata maaliskuun (4.3.2020) blogistani, linkki: https://talitintti55.blogspot.com/2020/03/

Arkea helpottaa ja myös ruokahävikkiä vähentää, kun tekee kerralla isomman satsin vaikka laatikkoruokaa ja pakastaa osan 

Vielä eräs oppiläksy, mihin pitää kiinnittää huomiota. Sain kuluneella viikolla palautetta InBody-mittauksen jälkeen, että lopeta vaakalukeman tarkkailu ja mieti sitä viskeraali-rasvaa. Mittauksen sai ostaa omaehtoisesti (31 e). InBody osoitti kohdallani aiempiin mittauksiin nähden sitä, että juuri se viskeraalirasva oli lähtenyt nousuun, tosin suurin muutos oli jo neljän vuoden takaa, mistä lisää tuonnempana. Olen huomannut em:n ilmiön vatsan pullottamisenakin, mutta olen naiivisti ummistanut silmäni, ja tuijottanut vain vaakan lukemaa, sehän on ollut jo pidempään painoindeksin suositusrajoissa – tosin ylärajalla. Mukava sukulaiseni sanoi, että sinähän et NÄYTÄ erityisen lihavalta. En ehkä näytä, mutta tätä sairautta potevalla (tai kenelläkään?) ei saisi olla sisäelinten ympärillä viskeraalirasvaa ainakaan siinä määrin kuin itselläni on. Aloitan nyt siis vyötärön mittauksen, vaikka kerran viikossa. Ilokseni muut lukemat InBodyssä osoittivat viitearvojen sisällä olevia lukemia. Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm antoi Kiloklubin nettisivuilla ohjeita mm. vyötärön ympäryksen mittaamiseen: Vyötärön ympärys mitataan tarkimmin alimman kylkiluun ja suoliluun puolesta välistä. Tämä mittauskohta on aika lähellä napaa, jonka käyttäminen mittauspisteenä ei vie tulosta juurikaan mynkään. Mittaus tehdään normaalin uloshengityksen jälkeen, ei siis silloin, kun henkeä vedetään oikein syvään. Mittanauhan pitää pysyä vaakatasossa, eikä tämä ole yksin tehtynä ihan helppoa. Taidankin pyytää, että tuo ystävällinen läheinen auttaisi mittauksessa. Mikael Fogelholm lisää, että miehillä vähintään 100 cm:n vyötärö ja naisilla vähintään 90 cm:n vyötärö on selvä vyötärölihavuuden osoitin.

FB antoi kuva- ja tekstimuiston kahden vuoden takaa: Onhan tässä ollut jo kuukauden päivät ihmettelemistä, ja uuden opiskelu ym. on tuntunut välillä melkein kuin kokoaikatyöltä... "Sydämellä on syynsä, joita järki ei tunne" (Packal).

Herättelyä antoi se asiantuntijan viesti, että maha on lihavuuden terveysvaarojen selkein osoitin. Kehossa on varastoituneena rasvaa ihon alla ja keskikehon sisäosissa. Tätä jälkimmäistä rasvaa kutsutaan myös viskeraalirasvaksi ja sen suuri määrä selittää huomattavan osan lihavuuteen liittyvistä terveysvaaroista. 

Sauvakävellyt olen kyllä säännöllisesti ja käynyt ohjatuissa jumpissa, mutta vatsaliikkeet ovat jääneet vähiin. Niitä on ollut aika vähän noissa varttuneiden jumpissa missä käyn, joskin hyödyllistä tietysti on kaikenlainen liikunta. Varasin uuden InBody-mittauksen tulevalle kevättalvelle. Toivon että tuo yläkantissa oleva viskeraalirasvamäärä olisi silloin pienentynyt, tai ainakin nousu siltä osin olisi pysähtynyt. Jospa laittaisinkin kilojen sijaan tavoitteekseni vaikka vähintään -5 cm, sen ei pitäisi olla ylivoimaista 😎 

Mittauksen tehnyt asiantuntija sanoi, että kohdallani pitäisi saada vatsarasvaa 2 - 3 kg pois, mutta lihasta ei saisi lähteä, mikä (lihas% siis) olikin lopulta ihan ihmeenkin hyvä ottaen huomioon, että en tee esim. kuntosaliharjoittelua - vaikka kai pitäisi. Siinäpä sitä onkin haastetta, että läski lähtisi juuri vatsasta, eikä muualta! Syön kyllä mielestäni terveellisesti, ja lihaksille tärkeää valkuaista tulee arvioni mukaan varsin hyvin, varaa olisi kai hieman lisätäkin. Raejuustosta pidän, ja esim. desi sitä lautasen reunalle antaa jo hyvin valkuaislisää. 
Kuntoutuksessa kehotettiin kurkkaamaan sängyn alle, onko siellä kuntoiluvälineitä pölyttymässä. Tämän lahjaksi saamani kuntoiluvälineen kaivoin nyt piilostaan esiin. Kohdallani vaaka taitaa siirtyä puolestaan sängyn alle pölyttymään, mittanauha tulee esiin näkösälle. Tietysti silloin otan vaakan jälleen käyttöön, jos sairauden vuoksi alkaa nestettä kerääntyä, ja sitä pitää seurata.

Mutta miten sitten vyötärölle kertynyttä rasvaa saa vähennettyä? Periaatteessa vyötärörasva pienenee aina kun laihtuu, asiantuntijat sanovat. Minulle suositeltiin myös hulavanteen pyöritystä. Kannustava tieto toisaalta oli, että mikä vain liikunta auttaa, ei siis tarvitse välttämättä hommata sitä hulavannettakaan. Kohdallani se ei ainakaan juuri nyt tunnu omalta jutulta, mietintämyssyyn sen hankinnan laitan. Asiantuntijatekstejä lukiessa sain vahvistusta sille, että nyt on korkea aika herätä mm. tiedostamaan se, että sydänterveydenkin kannalta on tärkeää pitää vyötärö maltillisissa lukemissa.  Muun muassa Kiloklubin sivuilla sanotaan, että jos rasva kerääntyy vatsaontelon sisään, se asettuu myös sisäelinten, kuten maksan, munuaisten, haiman ja sydämen seutuun. Kun nämä aineenvaihdunnalle ja elämälle tärkeät elimet rasvoittuvat, siitä aiheutuu monenlaisia terveysriskejä. Tutkimusten mukaan liikunnan avulla laihtuminen polttaa rasvaa vyötäröltä suhteessa jopa paremmin kuin laihtuminen ruokavalion avulla. Vatsalihasten treenaamisesta ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan suurta hyötyä, vaan mikä tahansa energiaa kuluttava fyysinen aktiivisuus (esim. reipas kävely, pyöräily, uinti, jne.) riittää. (Emt.)

Vatsaontelon sisäinen rasva on vaarallista, se lisää diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksia huomattavasti enemmän kuin ihonalainen rasva. Vyötärö kapenee suhteessa eniten liikunnalla. Lääkäri Kirsi Pietiläinen kirjoittaa Kiloklubin sivuilla: Vyötärön etsimisessä tehokas ja pitkäjänteinen, kuukausien sinnikäs työ vatsan seudun pinnallisten ja syvien sekä selän syvien lihasten kiinteyttäminen voi tuoda oman apunsa.  Liikunta polttaa vatsaontelon sisältä rasvaa ja säännölliset vatsalihasliikkeet voivat tiivistää löysällä olevia vatsalihaksia. Aerobinen liikunta eli kävely, hölkkä, pyöräily ovat hyviä. Lisäksi voi tehdä keskivartalo- ja vatsalihasten treeniä: syvien vatsalihasten ja selkälihasten treenaaminen on hyödyksi sitenkin, että ne suoristavat ryhtiä.

Voin siis jatkaa valitsemallani tiellä liikunnan parissa lisäten siihen vatsaliikkeitä vaikka kotijumppana, jos niitä ei tule noissa ohjatuissa jumpissani tai joogassa. Jotta saisin sen asiantuntijan suosittaman 2 - 3 kg vatsaontelorasvaa pois, kalorimäärää on eittämättä pienennettävä myös. Siihen toimivat ohjenuorina myös ne Patrik Borginkin keskeiset ohjeet: Lisätään kasviksia jokapäiväiseen ruokavalioon ja muistetaan säännölliset ruokailuvälit. Kertauksena koetan painaa vielä muistiini, että on hyvä tiedostaa myös, että valkuaista tulisi saada ravinnosta riittävästi, ettei lihaskatoa ala tulla. Tähänkin sopii se sanonta, että ensimmäinen askel riittää. Ilmankos se onkin kaikkein vaikein; voihan se joskus olla harha-askelkin 😎 Silti useimmiten se kannattaa ottaa – ainakin tässä!

Kuntoutuksessa sai ostaa hemmotteluhoitojakin. Varasin ennakkoon rentouttavan muikkuhieronnan koko ruodolle 😍

Olen tallettanut InBody-mittaustuloksia useita, ainakin kuusi, ensimmäinen mittaus taisi olla jo Kruunupuiston Aslak-kuntoutuksessa maaliskuussa 2006. Kun tutkin nyt noita muita arvojani, kaikki muut olivat ok, mutta vatsaontelossa oleva sisäelinrasvan määrä sai hälytyskellot soimaan päässäni. Olen seuraillut vain vaakaa ja myös painoindeksiä, mikä viime viikon mittauksessa oli kohdallani 25, eli osapuilleen suositusten rajoissa. Edellisessä mittauksessa noin 4 vuotta sitten ko. lukema oli noussut tuolloin 8 kuukautta aiemmin tehtyyn mittaukseen verrattuna runsaat kolmekymmentä yksikköä (mitataan neliösentteinä kehon poikkileikkauksesta), eli nousukiito on ollut silloin erityisen suuri. Silloin minulle taidettiin siitä jo sanoakin, että liika vatsaontelossa oleva rasva on haitallisempaa ja vaikeammin havaittavaa kuin ihonalainen rasva. En sitä tuolloin vain jaksanut sisäistää, stressaantunut kun olin. Pysähdyin nyt ihan miettimään tätä, ja tein aika mielenkiintoisen havainnon. Juuri tuohon aikaan kohdallani oli erittäin rankka vaihe työssä – lieneekö pahalla stressillä ja rasvan kerääntymisellä (silläkin) yhtymäkohtaa? Mielenkiintoista. Kokonaispaino oli noussut tuolloin vain noin puolentoista kilon verran, mutta muutos viskeraalirasvassa oli tuolla lyhyellä aikavälillä (8 kk) todella suuri (70 -> 100). Joku asiantuntija sanoi, että eri laitteilla tehtyjen testausten tulokset voivat vaihdella ainakin jonkin verran. Tässä kohtaa mittaus oli kuitenkin tehty samassa paikassa ja myös laite oli ymmärtääkseni sama.

Mietin nyt vielä toisen ja kolmannenkin kerran, olivatko elintapani tuohon aikaan kovin toisenlaiset kuin tavallisesti. Muistan, että työelämä oli useimmiten kiireistä, mutta tuolloin minulla oli aikaa enemmän kuin koskaan töissä ollessani. Kiirettä ei todellakaan ollut, vaan aika kului pikemminkin odotellessa. Hetken aikaa esimiehen tehtävää toimittanut henkilö käytti tuolloin valtaansa, ja mm. otti huomattavan osan töistäni pois. Se millä hän tuota selitti, on jo toinen juttu, mutta kyse ei ollut siitä, että olisin hoitanut työni huonosti. Myös palkkani putosi luonnollisesti minimiinsä. Käytin silloin aikaani opiskelemalla erään 5 op:een verkkokurssin avoimessa amk:ssa, ja muutenkin vietin kai paljon aikaa tietokoneella istuen tai TV:n ääressä. Saattaa olla, että ns. lohturuokaa (suklaata ja/tai jäätelöä) kului tuolloin tavallista enemmän, muut ruokatottumusten muutokset eivät ole jääneet mieleeni. Todennäköisesti ruokailuvälit olivat epäsäännölliset, eihän päivittäistä työrytmiäkään ollut. Matalapaineessa ollessani en jaksanut panostaa liikuntaankaan. 

Erityisesti jotkut miespuoliset tuttuni ovat kertoneet, että stressaantuneena heillä herkästi maha kasvaa, vaikka sitä kaljamahan nimikkojuomaa ei juuri kuluisikaan. Tiedän että blogillani on muutama sellainen vakiolukija, joilla on laajaa alan koulutusta. Kommentoikaa, puhunko ihan höpöjä, jos oletan, että stressi ja siitä johtuvat univaikeudet vaikuttavat myös juuri viskeraalirasvan kertymiseen? Ylipainon ja em. seikkojen yhteydestä toisiinsa onkin jo paljon tutkimustuloksia.

Kuuntelen sauvakävellessäni usein puhelimen kuulokkeista eri asiantuntijaluentoja, esim. Kuopion, Tampereen tai Helsingin yliopistollisten sairaaloiden lääkäreiden luentoja. Nyt kuulen omassakin päässäni sanat, että kylläpä olet perusteellinen 😳 Voi olla, mutta minullahan on aikaa, ja voin harrastaa sitä mikä kulloinkin kiinnostaa. Em. luentoja löytyy helposti youtube-haullakin. Eilen kävellessäni kuuntelin koostetta hakusanalla "metabolinen oireyhtymä". Koen, että kohdallani on tarpeen tuollaiset herätykset, joissa kaunistelematta sanotaan, mitä sairauksia esim. tästä metabolisesta voi tulla. Yleisin oli (em:n luennon mukaan) ehkä odotetustikin aikuisiän diabetesriski, mutta keskivartalon lihavuus altistaa myös erilaisille sisäelinten syöpäsairauksille. Tässä ei siis tosiaankaan ole kyse mistään estetiikasta tiimalasivartaloineen. 

Jospa jo joulukuussa voisin postata hivenen pienentyneestä mittanauhan lukemasta - toivottavasti into kohti tavoitetta pysyy 👍 Järkevää on tietysti ottaa huomioon sekin, että mikä on vuosien aikana tullut, ei hetkessä lähde. Asiantuntijat kannustavat: keho luopuu onneksi helpommin sisäelinten ympärille kertyneestä rasvasta kuin ihonalaisesta rasvasta 🏃

Kun luonto asettuu talvilepoon, valitaan mekin kevyemmin 🍄🍅🍇🍈🍉🍌🍍🍎🍐🍑🍒🍓