tiistai 12. toukokuuta 2020

Hyviä terveysuutisia, kiitoksia ja iloa ystävistä

Mistä tulee toukokuun nimitys? Touko on suomen kielen vanhimpia sanoja, ja sillä on vastineita lähes kaikissa sukukielissä kaukaista unkaria myöten, jossa vastine tavasz tarkoittaa kevättä. Itämerensuomalaisissa kielissä on tapahtunut muutos, jonka seurauksena kevään nimitykseksi siirtyi sana kevät, ja touko-sanan merkitys erikoistui tarkoittamaan keväällä suoritettavia töitä, ennen kaikkea kylvöä, ja töiden tulosta eli kasvavaa viljaa. Kuukauden nimeen touko tuli luontevasti, koska toukotyöt ajoittuvat juuri toukokuuhun. Silloin touotaan eli tehdään toukoa, kylvetään. (kotus.fi.)
Kevät keikkuen tulevi, välillä sataa räntää ja välillä on lämmintä ja aurinkoista. Jokohan ensi viikonloppuna lähtisi korvasieneen tai nokkosen tai vuohenputken versoja katselemaan? (kuva on joltain aiemmalta toukokuulta).
Terveysasioista aluksi. Voin juuri nyt hyvinkin hyvin. Sain lääkäriltä huhtikuun lopulla iloisia uutisia, että terveydentilani on nyt niin hyvä, etten enää tarvitse erikoissairaanhoitoa. Sekä verikokeet että sydänultra osoittivat nk. normaaleja tuloksia. Tietenkin ihan mitä vain voi sattua, voi vaikka saada vaikea-asteisen koronataudin. Tai ihan mitä vain. Tulevaa ei voi kukaan ennustaa, mutta en nyt niitä arvuuttele. Koetan ottaa myös opikseni välttämällä tiettyjä asioita, mistä kirjoitan enemmän myöhemmin. Kiitin face bookissa ystäviä kaikesta tuesta. Nyt kiitän myös tässä kaikkia mukanani myötäeläneitä. Some/puhelin toi sairasvuoteella ihmiset lähelle jotenkin samoin, kuin digi tuo nyt koronan aikaan ihmiset toistensa lähelle. Lueskelin fb-viestejä loppuvuodelta 2018, ja kaikki se tuki ja tsemppiviestit olivat mittaamattoman arvokkaita ja lämmittävät yhä. Moni kauempanakin asuva sanoi, että jos toivot, tulen sinua tapaamaan kasvokkainkin. Kerron erään sydäntä koskettaneen muiston noin sadan km:n päässä asuvasta ystävästä. Kun sanoin hänelle, että vain lähiomaiset pääsevät käymään täällä sairaalan valvontaosastolla, hän sanoi, että kun hän tulee työasussaan, se yllä yleensä pääsee 💜 Kaikki tämä välittäminen ja hyvä säilyy sydämessä ikuisesti.

Näitä lenkkeilyreittieni maisemia Vuonislahdessa katsellessa korvissa soi Petri & Pettersson Brassin 70-luvun hitti "Maalaismaisema" 💚
Mielessä alkoi nytkin soida "...katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vain saa aina asustaa...". Vaikka keväällä on upeinta kuunnella lintujen laulua, myönnän kuuntelevani lenkeilläni myös näitä 70-luvun soittolistoja ja aika usein kuuntelen myös kiinnostavia henkilöhaastatteluja puhelimen kuulokkeista.
Katsoin youtubesta tuon Maalaismaisema-laulun  videon, ja sen kuvathan olivat kuin Vuonislahdesta: lehmiä, hevosia, peltoja, latoja, rantoja, punaisia tupia 🐄🐓🐔🐑🐎🌱 Punaisen tupamme pihaan kuuluu naapurin kukon kiekaisut, toiselta puolelta Lilli-koiran haukahdus ja hieman kauempaa pelloilta lehmien äänet. Vakituisen lenkkeilyreittini varrella saan ihastella myös hevosia 💚

Toipumiseni puolentoista vuoden takaisesta hyvinkin vaikeasta tilanteesta on ollut myös lääkärin mukaan hämmästyttävän nopeaa. Uskon, että sydän voi särkyä kovista kokemuksista ihan konkreettisestikin, ei ainoastaan kuvaannollisesti, kuten esim. lauluissa sanotaan. Onneksi tilanne voi korjaantuakin systemaattisella kuntoutuksella, huolellisella hoidolla, lähi-ihmisten ja ystävien tuella. Kun koetin selviytyä erilaisten vastoinkäymisten ahdistamana, keskustelut ystävien ja kavereiden kanssa toimivat tärkeänä henkireikänä ja apuna. Nyt voin toivottavasti painaa nuokin traumaattiset kokemukset unholaan. Herkät ja varsinkin erityisherkät jäävät ehkä liiankin pitkäksi aikaa miettimään, murehtimaan ja sillä sydäntään kuormittamaan. Muistan kun vielä muutama vuosi sitten tunsin häpeää silloinkin, jos joku moitti (kenties oman huonon itsetuntonsa vuoksi?), että kuinka sinä voitkaan olla noin huono/surkea tuossa ja tuossakin asiassa. Sillä hetkellä ei tiedostanut, että se oli vain tuon henkilön oma käsitys tai ehkä keino, millä hän pyrki itseään korottamaan. Samaan aikaan ei kuullut, vaikka enemmistö ympärillä olisi ollut siitäkin asiasta aivan toista tai jopa vastakkaista mieltä. Olen todella monesti miettinyt, miksi ihminen muistaa juuri sen huonon palautteen niin paljon paremmin kuin hyvän. Se lienee ikuinen mysteerio 😯 Toinen mysteeri on se, miksi esim. väkivallan kohde tuntee häpeää. Senhän pitäisi kaiken oikeudentajun nimissä olla pikemminkin niin, että väkivallan tekijä häpeäisi? Monissa haastatteluissa esim. perheväkivallan kohteeksi joutuneet, raiskatut tai muulla tavoin väkivaltaa kokeneet kertovat hävenneensä kokemustaan 😥 Kuoleman lähellä käyminen voi ilmeisesti poistaa lopunkin sellaisen häpeän, mitä kaikki tuo aiheutti. On varmasti muitakin keinoja, mutta tässä tapauksessa kenties kävi niin. Nyt toivottavasti ymmärtää vetää entistä tiukemmat rajat, ja kiertää kaukaa sellaiset, jotka haluavat aiheuttaa pahaa mieltä, nöyryyttää, loukata tai alistaa. Tärkeää on myös koettaa unohtaa. Entisaikaisissa sanonnoissa piilee viisautta. Esim. 29.4.2014 muistiin kirjoittamani Positiivareiden sivuilla ollut mietelmä puhuttelee yhä: "Kierrä, älä kiroa, sanoi kivi kyntäjälle"...
Kuvamuisto työyhteisön kokouksesta Wärtsilä-talolta. Nuo punaiset korkokengät ovat vaihtuneet nyt lenkkareihin ja jakut + hameet tuulipukuihin ja verkkareihin 😉
 Olen nyt viimeisten viikkojen aikana nähnyt yllättävänkin paljon unia viimeisiltä työvuosiltani. Unet ovat olleet työstä sosionomien, koneinsinöörien ja tradenomien kasvokkaisilta opetustunneilta. Fb antoi muiston loppukeväältä 2018, minkä kopioin tähän sellaisena, kuin sen olin tuolloin muistiin kirjoittanut: Eiliset perjantai-iltapäivän tunnit koululla olivat monessa mielessä erityiset. Kenelläkään ei ollut kiire, jatkoimme yli ajan, vaikka oli perjantaiehtoo. Innostuneita esityksiä omalta alalta. Joku käsitteli lapsen asemaa 50-luvulla, sodassa särkyneen isän ja työn uuvuttaman äidin huomassa.
Joku toinen valotti miehen ja isän asemaa tänään, jäädäkö vanhempainvapaalle vai keskittyisikö tienaamaan, nuorilla perheillä ei ole paljon.
Vaatimukset ovat monet.
"Mitä kaikkee miehen tulee olla" siteerasimme Suurlähettiläiden laulua ja nauroimme. Miten hyvältä yhdessä nauraminen tuntuikaan vakavien ja vaikeidenkin aiheiden keskellä - tai erityisesti vakavien!
Tuntien päätyttyä viipyileviä hyvän kesän toivotuksia ja kaiken muunkin hyvän. Haikeaakin oli, nielaisin liikutuksen. Jokainen heistä ihanista edelleen niin läsnä, silmissä iloinen tuike ❤ 💑
Kuvamuisto kansallisarkiston aulasta Joensuusta
FB antoi kuvamuistoja kahden vuoden takaa. Suunnitelmat eivät menneet niin kuin ajattelin, mutta hienoa on tietää, että kansallisarkiston ystävälliset ihmiset toivottavat tervetulleiksi sitten, kun sen aika on. Arkistot ja tutkijain sali eivät katoa.
Iloinen ja kiitollinen olen myös siitä, että olen saanut jakaa mm. fb:ssä sydämenasiaani historiaa innostuneiden ja inspiroivien kumppanien kanssa 👍
 Tutustumisreissultani kansallisarkistoon (4.5.18) saamani kukkapistokkaat ovat kasvaneet nyt hyvään mittaansa ja vaikuttavat elinvoimaisilta.
 Minulle tämä koronakaranteeni näyttää itseasiassa sopivan oikein hyvin 😄 Sanoin lääkärillekin, että olen voinut nyt tosi hyvin ja mm. nukkunut erittäinkin hyvin. Olen pohtinut, mille kuuluu siitä kiitos.  Osin johtunee siitä, että ei tarvitse lähteä minnekään, kukaan ei odota yhtään mitään, ei tarvitse tehdä mitään - ainakaan jos ei huvita. Jos päättää lopettaa kokonaan kellon ja kalenterin katsomisen, sekin onnistuu.  Kumppani on hoitanut nyt kauppa-asiatkin. Suorituspaineet ovat menneisyyttä. Ylikorostunut velvollisuudentunto tai jokin kummallinen tekemisen pakko juontunee jo hamasta menneisyydestä. Aina on pitänyt tehdä työtä koko ajan; vähintäänkin sen sisäisen pakkonsa ajamana. Nyt ei tarvitse. Saa oikein luvalla laiskotella vaikka koko ajan. Toki olen nyt eläkkeellä, mutta silti olen yhä varsin paljon mm. järjestötehtävissä ja hieman vapaaehtoistyössäkin. Nyt se kaikki on tauolla joitakin Teams-kokouksia lukuun ottamatta. Puhelimella ja/tai tietokoneella pidän yhteyttä heihin, jotka yhteydenottojani kaipaavat tai odottavat. Tunnen myötätuntoa ikävöiviä isovanhempia kohtaan, mutta onneksi moni heistäkin on pystynyt ottamaan nyt sen paljon puhutun ”digiloikan”. He pitävät yhteyttä omaisiinsa videolla, skypellä, Teamsilla jne. Nyt myös huomaan, kuinka valtavasti onkaan lukematonta / kuuntelematonta kirjallisuutta ja tietysti on se ikuisuusprojekti eli RAIVAUS. Tekemistä näköjään riittää niin paljon kuin jaksaa ja viitsii. Pakkoa ei kuitenkaan ole. 
Tällä hetkellä kuuntelen E-kirjana Riitta Konttisen kirjoittamaa Aino Sibeliuksen elämäkertaa. Sitä ennen kuuntelin Matssonin kirjoittaman Sylvi Kekkosen elämäkerran. Samalla syntyy isoäidinneliöitä.
 Eräässä asiassa pitäisi kyllä tehdä ryhtiliike 😎 Olisi nimittäin korkea aika keskittyä lihaskunnonkin parantamiseen. Hyvä lihaskunto edesauttaa sydämenkin jaksamista. Ihailen heitä, jotka jumppaavat tai joogaavat säännöllisesti esim. TV:n tai netin ohjeiden mukaan. Minulla liikunta on rajoittunut viime kuukausina noin 1,5 tunnin päivittäiseen verkkaiseen sauvakävelyyn. Hyvä kuitenkin, että edes sen olen pitänyt päivittäisessä ohjelmassani 👍
Huomasin, että kun tässä eräänä päivänä kyykistelin ja istutin muutaman kukkapistokkaan, niin jo oli seuraavana yönseutuna lonkissa ja alaselässä särkyä. Siinä tuli tehtyä poikkeavia liikkeitä, minkä tunsi heti seuraavan vuorokauden aikana nahoissaan.

Paitsi lihaskuntoon myös painoon pitänee kiinnittää huomiota jatkossa nykyistä enemmän. Nyt kun lääkitystä on purettu (ei kokonaan) siinä poistui myös eräs nestettä pitkällä aikavälillä poistava lääke. Näin erinomaisilla ruokahaluilla ja suklaan syönnillä paino lähtee kyllä herkästi nousemaan, ja se ei ole etenkään polvien ja lonkkien kannalta hyväksi 😚 

Kuvassa on Marjatta Palaston (s. 1943) teos "Tyhjä takki" (Joensuun taidemuseo Onni).

 Lopuksi vielä joitakin ajatuksia korona-ajasta ja jatkoa tyhjä takki/-katse teemaan. 
Olen tuuminut, että koetan sisällyttää postauksiini jonkin tarinan, mietelmiä tmv. Positiivareiden mietelmänä oli kerran arabialainen sananlasku: "Ikuinen auringonpaiste synnyttää hiekkaerämaan." Kun menee pitkään hyvin, ihminen tottuu siihenkin ja alkaa pitää sitä itsestään selvyytenä tai toisinaan kuin saavutettuna etuna. 
Korona-aika on muuttanut monia asioita ja ajattelutapoja, joitakin pysyvästi (?) ja joitakin kai väliaikaisesti. Joskus taannoin kun kysyi kuulumisia, saattoi kuulua vuolas raportti hankituista tavaroista, tiuhaan toistuvista kaukomatkoista maapallon eri puolille, rahasta, lasten ja lastenlasten menestystarinoista - usein juuri taloudelliseen menestykseen liittyvistä.
Muistan yhä, kun eräs juttukumppani havainnollisti em. kuvaustaan näyttämällä kännykästä kuvia komeasta omakotitalostaan keskellä kaupunkia järven rannalla, sen eteen näkyvälle paikalle parkkeeratusta autoparista, kauniista lapsistaan ja lapsenlapsistaan menestyneinä kalliissa harrastuksissaan.
Mutta miksi sitten kertojalla niin tyhjä katse, noiden kuin ulkoa opeteltujen sanojen takana kumiseva onttous? Tyhjiin silmiin syttyisi kenties ilonpilkahdus, jos hän antaisi yltäkylläisyydestään vähäosaisille, jakaisi kaikkea sitä runsautta, minkä on osakseen saanut. Jos aikaansa ei pysty antamaan (tai ei halua?), tai mielikuvitus ei riitä keksimään auttamiskohteita, voisi ryhtyä vaikka kuukausilahjoittajaksi kehitysmaahan. Suurista kuukausitulosta riittäisi lahjoitettavaksikin, ja vaikka komean elintason ylläpito maksaa, niin kyllä vielä jää 😐 
Kuvamuisto kansallisarkistosta 4.5.18
Auttamiskohteita riittää nyt kotimaassakin, korona on aiheuttanut monenlaista puutetta, konkursseja, irtisanomisia, lomautuksia.  

Viime vuosina on tehty useitakin tutkimuksia siitä, että ihmisen onnellisuus ei lisäänny käytettävissä olevan rahan lisääntymisen myötä, jos bruttokuukausitulot ovat vaikkapa jo viiden tonnin luokkaa. Jos puoliso saa saman verran, tulot ovat kuukausittain jo viisinumeroiset 💰 Karjalaisen pääkirjoituksessa 10.5.2020 todettiin, että tutkimusten mukaan raha ei ole ratkaisu elämän onnellistuttajana, vaikka tietysti toimeentulo ja oman talouden turvalliseksi kokeminen ovat  jokaiselle tärkeitä. Tulotason nousu selittää tyytyväisyyden kasvua vain tiettyyn rajaan asti, ja tärkeintä on, että raha riittää jokapäiväiseen elämään, em. tekstissä todettiin.
Onnellisuutta näyttää pikemminkin lisäävän se, jos kykenee jakamaan omastaan, auttamaan toisia - myös heitä, jotka eivät omaa lähiperhettä ole. Koronan aikaan naapuriapu ja muu toisten auttaminen onkin selvästi lisääntynyt, mikä todetaan joka päivä monella suulla myönteisenä ilmiönä tässä ajassa. 

Vuokot kukkivat juuri nyt
Synttärilahjaksi saamani aktiivisuusranneke ilmoitti, että nyt on syytä nousta tietokoneen ääreltä ja lähteä liikkeelle 😀 Ulkona paistaa aurinko ja kevään kukat kukkivat - siispä ulos 🌞 Tapaamisiin jälleen kesäkuussa 💑


tiistai 21. huhtikuuta 2020

Opiskelumuistoja ja kausitöihin kannustusta

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin..." (T.S. Eliot, Autio maa, 1922.)
Huhtikuussa Pielinen vapautuu jäästä. Kuva on Herranniemen rannasta Vuonislahdesta. 
Pysähdyin miettimään, mistä tulee suomalaisestakin kansanperinteestä tuttu sanonta "huhtikuu on kuukausista julmin". Voisikohan se kummuta siitä, kun ihmisiä kuoli keväisin ehkä vielä tavallista enemmän, rankka talvi uuvutti voimia, varastot hupenivat jne. Kuten nämä asiat ylipäätään, tämäkin on kai subjektiivista. Minulle huhtikuu on ollut aina kuukausista lempein ja läheisin - ja se ihana hopeinen valo 💚 🌞
Kaari-ikkunan kuvasin Joensuun taidemuseo Onnissa, ja siitä näkyy talo, jossa kävin iltalukion ja kirjoitin ylioppilaaksi.
Kellarikomeroiden raivausprojektin jatkuessa olen muistellut myös opiskeluaikojani. Silloin aikoinaan pienistä ja syrjäisistä oloista lähteneelle esim. yliopisto-opiskelu olisi ollut joko mahdottomuus tai vähintäänkin hyvin hankalaa. Jos koettaa kääntää positiivista puolta esiin, voisi tästäkin löytää uusia näkökulmia. Kun on lähtöisin niukoista oloista, saattaa selkeämmin nähdä, ettei tämä kaikki ole itsestäänselvyys, vaan sen eteen on tehty paljon työtä. Työtä on tehnyt paitsi se opiskelija, myös ne valistuneet joukot, jotka ovat mahdollistaneet maksuttoman koulutuksen kaikille, ja mahdollistaneet koulutuksen myös kaiken ikäisille. Opiskelun kautta jokaisella on mahdollisuus tavoitella hyvää tai ainakin parempaa elämää. Muistelen kiitollisuudella antoisia opiskeluaikojani ja sitä, että yhteiskunta antoi mahdollisuuden opiskella niin pitkälle kuin pää ja sisu riitti 🌺 Se riitti sitten lopulta FM:ksi, minkä mahdollisuuden tarjoutumiseen ei silloin viitisenkymmentä vuotta sitten olisi ikimaailmassa uskonut. Arvostamani yliopisto-opettaja Anna-Liisa Alanko (1935 - 2018) kannusti monen muun suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijan ohella minuakin jatko-opintoihin, mutta tiedostin, että tämän toteutuneen tavoitteen saavuttaminen on minulle se sopiva ja riittävä.  
Käyn yhä silloin tällöin katsomassa yliopistolla opinahjoani "humista", jossa sain opiskella vielä aikuisena ilmaiseksi ja kiitos sivutöiden, myös lainaa ottamatta.
Kellarikomeroiden mappirivistöä tyhjentäessäni löysin sieltä mm. seuraavat opiskelumateriaalit: tietotekniikan perusteet v. -86, yhteiskuntapolitiikan appron matskut 80-luvun alkupuoliskolta, kauppaopiston muistiinpanot 80–90-lukujen vaihteesta, sekä seuraavat opiskelumateriaalit: aatteellisen yhteisön laskentatoimen materiaalit Markkinointi-instituutissa kevätkaudella -89, viestinnän jatkolinja Outokummussa 90-luvun alussa, ravitsemustieteen perusteita ja hieman mm. ravitsemusantropologiaa kevätkaudella v. -95 Kuopion avoimessa yo:ssa, iltalukio 90-luvun alkupuoliskolla, yliopisto 90-luvun jälkipuoliskolla (FM-tutkintoa opiskelin  viisi vuotta) ja erinäinen määrä kulloiseenkin työhön tai harrastukseen liittyviä kursseja.  Tuo ravitsemustieteen perusteiden "syrjähyppy" vaatinee selityksen 😌 Olen ollut aina kiinnostunut ravitsemuksesta, ja eräs nuoruuden haaveammattini olikin juuri ravitsemusterapeutti. Selitys siihen, miksi sitten niin ei käynyt, tulee myöhemmin. 
Joidenkin opiskelumateriaalien kohdalla tuli mieleen edesmenneen mummoni sanat siälihuttuu, siälivellii, kun en olisi raaskinut heittää läheskään kaikkia papereita menemään. Lopulta päädyin siihen, että säästän vain jotkin loppututkielmat ja muutaman esseen, jos päätän lukea ne joskus myöhemmin. Nyt raivatessani jos olisin alkanut lukea niitä, siinä olisi kyllä mennyt ikä ja terveys… Laitoin vastaisen varalle talteen myös osan äänne- ja muoto-opin kurssimateriaaleistani, ja niissä erityisesti ptk-astevaihtelua koskevan matskun. Em:sta kiinnostuneille tiiviisti: astevaihtelulla tarkoitetaan tässä yhteydessä, että sanansisäiset kk, pp ja tt ja k, p ja t vaihtelevat määrätapauksissa. Astevaihtelu on konsonanttivaihtelua, esim. kukka kukan tai jalka jalan.  Kuulen sieluni korvin muutamien läheisimpien opiskelutovereitteni huudahtavan: ihanko totta, halusit siis säästää juuri nuo! He kenties muistavat, että juuri äänne- ja muoto-oppi oli koko viiden vuoden opinnoissani sitä minulle vaikeinta teoriaa. Nämä paperit säästin kuitenkin siksi, että saatamme palata niihin erään ulkomaalaistaustaisen suomen kieltä opiskelevan tutun kanssa.  On se hyvää aivovoimistelua itsellenikin 😉 
Opiskeluaikaan sai myös nauttia pikkurahalla hyvää ja terveellistä ruokaa yliopiston ruokalassa, ja siellä käyn nykyäänkin välillä fiilistelemässä ja nauttimassa kohtuuhintaisen ja monipuolisen vierailijan lounaan 🍅
Opintomateriaaleja katsellessa juohtuivat mieleen myös monet opettajat sieltä vuosien varrelta. Erityisen suurella lämmöllä muistan eri opiskelupaikkojeni äidinkielen opettajia, niin jo varhaisasteella kuin mm. kauppaopistossa, iltalukiossa ja yliopistollakin. Tuhansia sydämiä ja kiitoksia sinne! Iltalukiosta muistan ihanan äidinkielen opettajan ohella erityisesti historian opettajat ja monet inspiroivat ja voimia antaneet keskustelut heidän kanssaan.  Viimeistään näillä kymmenillä  huomaa, kuinka suuri merkitys kannustuksella on ollut erityisesti niissä elämän taitekohdissa. Ajattelematonta lannistamista esim. vähättelevien sanojen muodossa ei ainakaan soisi yhtään kenellekään 😠 Iltalukiossa minulle vaikeimpia olivat matematiikka, kemia ja fysiikka (ehkäpä tästä johtuu myös kariutuneet toiveet ravitsemusterapeutin urasta). Nämäkin oppiaineet sain sitten kuitenkin läpi kannustavien opettajien tuella ja myös nöyränä tunnustan: silloisen kumppanin kärsivällisyydellä ja siskoni poikaystävän (nykyisen aviomiehen) antamalla differentiaalimatematiikan tukiopetuksella… 📐
Oppikirjat sai lainata kirjastosta ilmaiseksi, omakseni taisin ostaa vain Kai Laitisen n. 700-sivuisen Suomen kirjallisuuden historian. Ehkäpä senkin voisi nyt lukea uudelleen, kun on aikaa... Kirjastoa olen muuten kaivannut ehkä eniten nyt kotikaranteeniaikana, haluaisin päästä lukusaliin lukemaan lehtiä, selailemaan kirja-aarteita, virkistäytymään kahvila Pilkkuun ja tapaamaan siellä tuttuja 📚 

Eräänä raivauspäivänä löytyi mm. Nesrin Canin 7.2.2001 ottamia valokuvia ja kirjoittamani lehtijuttu. Nämä kuvat oli otettu petroskoilaisten ja joensuulaisten suomen kielen opiskelijoiden yhteisestä illasta Joensuun Kauppakatu 32:ssa. Tämä kirjoittamani lehtijuttu julkaistiin Pohjois-Karjala -lehdessä 15.3.2001. Siinä on maininta, että saimme Aylan kanssa tehtäväksemme järjestää illanvietto Joensuun Normaalikoulun petroskoilaisille vieraille. 
Hyvää suomen kieltä puhuneet vieraamme kertoivat meille tiivistahtisesta opiskelustaan Karjalan pedagogisessa yliopistossa Petroskoissa, harrastuksistaan ja mm. sivutöistään.
Leena Dubenskaja kertoi kesätyöstään marjanpoimijana Rautalammilla, missä hän kertoi oppineensa "huastammaan savvoo hiljjoo ja kovvoo". Hän teki siis tärkeää kausityötä ja samalla oppi kieltä 🍓 Myöhemmin hän (muistiin merkitsemäni mukaan) totesi suomen kielen murteiden olevan melko vaikeita, venäjän kielessä ei sellaisia juuri ole. On vain joitakin foneettisia eroja ja tietysti slangia.
Harrastukset ja tulevaisuuden toiveet suomalaisilla ja venäläisillä opiskelijoilla olivat hyvin samanlaisia. Opiskelun kautta toivottiin mahdollisuutta hyvään elämään. Ehkäpä ja toivottavasti kaikki opiskelu kantaisi jonkinlaista hedelmää vielä näin elämän loppuvaiheessakin, eläkkeellä.
Kuvamuisto Wärtsilä-talon työpisteeltäni amk:sta. Ehkä opiskelumateriaalien käsittely on vaikuttanut, sillä olen nyt nähnyt yllättävänkin paljon unia myös työvuosiltani 😊 
Kotosalla pysyttelijän pääharrastus eli kellarikomeroiden raivaus jatkuu edelleen.
Välillä löytyy poisheitettävien papereiden joukosta aarteitakin, vanhoja kirjeitä, kortteja ja hiljattain löytyi sukulaispojan kastejuhlaohjelmakin 💙 Vaikka vielä maaliskuussa ajattelin, että mitenkähän tämä ”kotikaranteenilainen” saa aikansa kulumaan, huomaankin nyt, että en ole päässyt (ainakaan vielä!) pahemmin pitkästymään. Erityisesti alussa jouduin kyllä tekemään jonkinlaista asennemuokkausta tämän uuden tilanteen kanssa. Kotikaranteenista huolimatta tämä kaikki tuntuu antaneen avaruutta erityisesti henkisesti. Jokainen on varmasti joutunut tänä poikkeusaikana myös luopumaan jostain. Lisäksi nyt todella selvästi huomaan, miten paljon ja monenlaista on kiireisinä työvuosina jäänyt tekemättä. Olenkin miettinyt, että vaikka koronarajoitus kestäisi vielä vaikka vuoden, joka päivälle riittää uskoakseni rästien tekemistä. Olen raivannut vähitellen kellarikomeroita, pessyt ja lajitellut kolmen eri paikan liinavaatteita, tyhjentänyt mappirivistöä jne. 📝Olen huomannut toivovani, että olisipa tuo rinnalla kulkija jo eläkkeellä, niin olisi kaveri raivaushommissa. Tarvitsisin apua etenkin fyysisesti raskaampiin kantelu- ja siirtelyhommiin. Työ etenisikin rivakammin, sillä itselläni on taipumusta jäädä lueskelemaan mm. noita opiskeluun liittyviä papereita ja varsinkin vanhoja kirjeitä ja kortteja. Kumppani auttelee tietenkin töittensä jälkeen, mutta aamuvarhain ansiotöihinsä lähtijää ei haluaisi liikaa näillä asioilla kuormittaa. 

Nyt on varmaan ensimmäinen kevät vuosikymmeniin, kun olen saanut kohtalaisen ajoissa raivattua ja pestyä talvivaatteita, ja vietyä puhtaita vaatteita pukupusseissa kesäsäilöön. Toisinaan pidän ”lomapäiviä” ja virkkaan isoäidinneliöitä  ja kuuntelen samalla äänikirjoja. Välillä vain istun ja ihmettelen, tai lähden ulos kävelemään karanteenisyistä ihmisiä kartellen. Nyt kun olen myös kuunnellut huomattavasti enemmän E-kirjoja, huomaan kuinka suuri merkitys kirjan lukijallakin on. Olen tykännyt lukijoina erityisesti Seela Sellasta, Erja Mantosta ja Meeri Koutaniemestä.

Paperivalokuviakin on vaikka kuinka paljon, ja niihin en ole vielä edes jaksanut  koskea. Saa nähdä sitten milloin 😳 Muuta ja inspiroivampaakin tekemistä näyttää olevan ihan riittämiin. Muun muassa blogin kirjoittaminen ja sen myötä eri aiheiden pohtiminen on mieluisaa. Saa tutkia kiinnostavia asioita kirjoittamalla, kuten kirjailija Laura Lähteenmäki sanoi 30.3.2020 Alfan haastattelussa. Myös aforismit ja mietelmät ovat ehtymätön aarrearkku ajatuksen välineinä. Sitä ne olivat jo nuorena, ja nyt tässä iässä niiden merkitys tuntuu vain korostuvan. Runotkin kiinnostavat - on kyllä niin paljon kaikkea 💝
Työelämäjaksolta keväällä 2010  jäi aineellinenkin muisto: vuonisjärveläisen Pekka Turusen Lieksan Taidetoimintakeskuksella maalaama taulu. Taulussa on vahvat värit ja ohjaaja kertoi, että Pekan tauluissa on aina jossakin kohtaa lintu.
Jotkin nyt löytyneet muistiinpanot toivat mieleen myös työelämäjaksoni kymmenen vuotta sitten. Hakeuduin silloin kolmen viikon työelämäjaksolle Honkalampisäätiölle. Se osoittautui rikastuttavaksi kokemukseksi. Nk. käytännön työkokemukseni ennen ammattikorkeakoulua oli kertynyt mm. tradenomien ja insinöörien työympäristöistä, ei kuitenkaan sosionomien, ja heidän kanssaan sain toimia amk:ssa lähes puolet työajastani. Honkalampisäätiöllä pääsin kurkistamaan sosionomien työympäristöihin mm. palvelukodilla, tulkki- ja avustajakeskuksissa, puheterapiassa ja Lieksan Taidetoimintakeskuksella.  Olen iloinen, että pystyin esimieheni kannustamana irtautumaan tuolloin hetkeksi vakiintuneilta uriltani.

"Kuinka hyvin monilla ihmisillä
menisikään, jos he vain kerran
irtautuisivat uriltaan."
Seneca

Senecan mietelmän myötä sain aasinsillan vielä myös tähän viimeiseen aiheeseeni. Toihintilalle.fi kannustaa, että voit auttaa yhdistämään tekijät ja työt jakamalla heidän julkaisujaan! Päätin referoida tähänkin heidän välittämäänsä tärkeää ja ajankohtaista viestiä. Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja, toteavat nyt erityisesti maatilojen toimijat. Maatilojen kevään ja kesän kausitöissä on nyt huutava pula työntekijöistä, kun ulkomaalaista työvoimaa ei poikkeustilan vuoksi ole lähimainkaan riittävästi. Kaikki lisäkädet ovat tarpeen, jotta pystytään turvaamaan kotimaisen ruuan satoa suomalaisten ruokapöytään, tuottajat vetoavat. Kausitoita.fi kysyy: Oletko lomautettu tai vailla kesätöitä? Oletko opiskelija, eläkeläinen, maahanmuuttaja, työtön tai muuten vain vapaalla? Apua tarvitaan, ja kausityövoimalla on suuri merkitys koko Suomelle. Kausityövoimaa tarvitaan maatiloille juuri nyt, ja myös pitkälle syksyyn saakka. Työtehtäviä on monenlaisia, taimien istutuksesta marjojen poimintaan 🌱 Tätä kautta voi löytyä työtä vaille olevalle työkykyiselle sopiva kausityö. (Lähde: kausitoita.fi.) Toihintilalle.fi kirjoittaa, että aktiivisella tiedottamisella pyritään yhdistämään maaseudun tilalliset ja työnhakijat. Tavoitteena on täyttää koronaviruksen takia vapaaksi jääneet työpaikat ja samalla turvata Suomen huoltovarmuus.
Toihintilalle.fi -linkin kautta mm. tiedotettiin, että tiloilla on tarve tuhansille työntekijöille alkutuotannon parissa. Huoltovarmuuden kannalta kriittisiksi on arvioitu esimerkiksi peltokasvi-, vihannes-, taimistotuotanto ja marjaviljelmätilat 🍓🌿
Tässä poikkeustilanteessa monet suomalaiset ovat jääneet ilman työpaikkaa, ja myös  opiskelijoiden kesätyöpaikkoja on peruttu. Maa-, marja- ja puutarhatilat tarjoavat kausityötä. Tarjolla on monipuolisia maatalouden kausityötehtäviä, kuten istutustöitä, kylvötöitä, viljelysten hoitotöitä, puutarhatöitä, sadonkorjuuta, karjan- ja eläintenhoitoa, tavarankuljetusta, sekä marjojen poimintaa, punnitusta ja pakkausta. Töitä on tarjolla monipuolisesti eri tehtävissä ja erimittaisia jaksoja huhtikuusta syyskuulle asti. 
Sitä ei voi tietääkään, kuinka kiinnostavia uusia näköaloja rohkea hyppy aiemmin tuntemattomaan tuo tullessaan 👍 Kaikki työkokemus on myös cv:ssä arvokasta, vaikka se ei juuri oman alan työtä aina olisikaan! 
Kannustan hakemaan kausitöitä maatiloilta 🌱🌳🌷🌻🌿🍀🍅🍎🍓  

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Ei olisi uskonut muutama viikko sitten

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan ylihuomenna alkavan kuukauden nimen alkuosa huhti- on i-johtimen avulla johdettu vanhasta kaskea tai kaskimaata tarkoittavasta sanasta huhta. Joistakin paikannimistäkin tuttua sanaa huhta on käytetty vanhastaan laajalti suomen länsimurteissa ja Keski-Suomessa (osassa itämurteita asuna on huuhta). Kohta alkava kuukausi on saanut nimensä siitä, että keväthankien aikaan oli tapana kaataa kaski- eli huhtapuut kuivumaan. Kesällä ne sitten olivat valmiita poltettaviksi. (kotus.fi.)


Iltaruskon näkymää vaihteeksi Pyhäselältä
On ollut yllättävää, kuinka paljon aikaa eläkeläiseltäkin vapautuu, kun kalenteri tyhjenee kaikista menoista ja harrastuksista. Ne vähäiset järjestöjen kokoukset hoituvat videoyhteyksin (esim. Teams'illa) kotikoneelta. Monet yhteisöt (kirkot mukaan lukien) ovat kokeneet nyt todellisen digiloikan. Nyt on ollut myös aikaa käydä pitkiä keskusteluja niin puhelimessa kuin netissäkin. Somessa huomaa, että välillä tunteet käyvät kuumina kotikaranteenissa olevilla, välillä pysähdymme niiden todella tärkeiden asioiden äärelle, mihin ei muulloin ole ollut aikaa tai energiaa. Ihminen sopeutuu ja tottuu. Erityisen tärkeää on ymmärtääkseni pitää nyt jonkinlaisista rutiineista kiinni 💙 
Kevät etenee vauhdilla, jos kohta tänä vuonna ei ns. kunnon talvea ole tainnut ollakaan. Ilmastonmuutostako sekin? Tämä kuvamuisto on maaliskuun lopulta 2018.
Keskusteluissa on noussut sellaistakin näkökulmaa, voiko tästä kaikesta oppia, oppia syyllisiä etsimättä. Paljon elämää (mm. sota-ajan) nähnyt juttukumppanini sanoi, eikö ihminen huomaa luonnon varoitusmerkkejä, tsunamia, valtavia maastopaloja, uusia pelottavia viruksia, maanjäristyksiä jne. Jos ihmiskunta ei pysty tekemään luontoa säästäviä ratkaisuja, olemme ongelmien edessä. Nyt aurinko loistaa kirkkaalta taivaalta ja on loistanut jo useamman päivän (jopa parin viikon) ajan. Ehkäpä luonto näyttääkin nyt kauneimmat kasvonsa, kun se saa hieman huo'ahtaa, kukapa sen tietää?  Muun muassa uutiskanava CNN on raportoinut, että ilma on nyt puhtaampaa kaikkialla maapallolla. Se on helppoa ymmärtää, päästöt vähenevät kaikenlaisen liikenteen vähenemisen myötä. Moni pohtii, että kenties ihmiskunta tarvitsi pysähdyksen. Maailmanlaajuisesti luonto on viestinyt jo kauan, että sen sietokyky tulee täyteen (tai on jo tullut?) 😥 

Parasta ulkoilu on maalla Pielisen rannalla, jossa luonto tuntuu lohduttavan kaikkein vahvimmin. Siellä se on lohduttanut edesmenneitäkin jo sodan aikana ja aiemmin. 
Kestävästä kehityksestä ja luonnon varojen säästämisestä puhutaan paljon, mutta samaan aikaan ihmiset mm. lentävät entistä enemmän, kuluttavat huoletta, ummistavat silmänsä luonnon varoitusmerkeiltä tai jopa puhuvat saavutetuista eduistaan. Luonnon saastuminen on jatkunut ja jatkunut...
Kun tästä selvitään, suurin into edellä mainittuun on todennäköisesti jonkin aikaa vähäisempää, mutta sitten pahimmassa tapauksessa palataan entiseen, kunnes luonto jälleen muistuttaa 😒Kenties kovemmin? Toivottavasti sitä ennen herättäisiin konkreettisiin pitkän aikavälin toimiin, niin suurvaltojen, pienempien yhteisöjen kuin yksilöittenkin kohdalla. 
Luonnon ilmiöitä seurattaessa asiat tuntuvat asettuvan kuin uuteen perspektiiviin, tai ainakin mieltä kalvava huoli siirtyy hiukan kauemmaksi. 
Toivon vielä joskus pääseväni käymään Espanjassa, vaikka sen yhden kerran, olen suunnitellut sitä jo vuosikausia. Myönnän murehtivani nyt sitä, että matka Espanjaan 23.3–3.4 peruuntui koronan vuoksi. Murehdin matkan peruuntumista siksikin, että nyt olisi ollut hyvä ajankohta lähteä, sillä voin tällä hetkellä hyvin ja tämä matkahan peruuntui jo kertaalleen terveyssyistä v. -18 lopulla. Tulevaa vointia ei voi kuin arvailla, voi mennä hyvin pitkäänkin tai sitten ei. Matkat Joe-Malaga-Joe oli maksettu, ja voi olla, että rahoja ei tästä omatoimimatkasta takaisin saa. Juuri nyt on ilmassa vain paljon kysymysmerkkejä 😨

Toki jollain tapaa ristiriitaisin tunnoin olen ollut tuon pienen matka-haaveenikin kanssa. Olen vaientanut kolkuttavaa tuntoani sillä, että lentomatkoja olen tehnyt hyvin harvoin, keskimäärin ne pari matkaa kymmenessä vuodessa. Mannertenvälisiä lentoja en ole lentänyt koskaan, ja mitä varmimmin en koskaan lennäkään.  Pieniä tietysti nämä murheeni suurten rinnalla. Kaikilta tutuiltani ja sukulaisiltani matkat ovat peruuntuneet pitkälle syksyyn, yritykset ja yhteisöt ovat suurissa vaikeuksissa, lomautuksia, irtisanomisia ja konkursseja on joka puolella. Läheisiä toimii alalla, mihin korona on kaikkein pahimmin iskenyt. Erityisen pahalta tuntuu juuri pienten yritysten vuoksi. 
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aurinkoisia, ja valoa Pielisellä riittää 💚
Monella on ystäviä ja sukulaisia kaukomailla, ja luonnollisesti heitä haluaa päästä tapaamaan. Yhä useampi ajattelee kuitenkin kestävää kehitystä myös konkreettisesti, ja korvaa ainakin osan matkoistaan teamsilla, skypellä, livestriimauksella ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan.

Hankkeiden ja muiden työyhteisöjen toimijat eivät tulevaisuudessa (toivottavasti?) kannusta entiseen tapaan työntekijöitään lentämään ja katselemaan siellä paikanpäällä kutakin kaukaista kohdetta; sen voi tehdä tietotekniikan keinoinkin 👍 Matkan elämyksellisyys ja nautinto voi silloin jäädä vähäisemmäksi, mutta luonto"talkoisiin" on osallistuttava. Lentoverostakin puhutaan, mutta monien asiantuntijoiden mukaan näyttää siltä, että se ei yksin riitä. En pitäisi ihmeenä, vaikka joskus tulevaisuudessa esim. lomalennot rajattaisiin per henkilö enintään yhteen edestakaiseen lentoon vuodessa. Vielä muutama viikko sitten joku olisi pitänyt tuota jo ajatuksenakin vastenmielisenä yksilön oikeuksien rajoittamisena tai  jopa naurettavana ajatuksena, mutta kuka tietää… Tulee mieleen seuraava Schopenhauerin mietelmä:

”Kaikki totuus etenee kolmen vaiheen
kautta. Ensiksi se tehdään naurun-
alaiseksi. Toiseksi sitä vastustetaan
raivokkaasti. Kolmanneksi se hyväksytään
itsestään selvänä.”
-Arthur Schopenhauer

Joutsenet mökkirannassa. Suomalaisissa pikkukylissä luonto on vielä puhdas ja elämä rauhallista.
Ihminen tottuu luonnonmukaisempaan elämään, oppii elämään säästävämmin ja karsii menojaan. Samalla tavalla siihen kai tottuu kuin on tottunut runsaaseen kuluttamiseenkin? 
Nyt rahaa kuluu ainakin tässä pikkuperheessä tavallistakin vähemmän, ravintomme on yksinkertaista (ja pakastimen ja kellarin ansiosta varsin omavaraistakin), alkoholia tai tupakkaa emme käytä, emme ostele muuta kuin tarpeellisimmat ja ne vähäiset kulkemiset on mietitty tarkkaan. Kulkemisista puheen ollen, myös sydänkuntoutukseni Siilinjärven Kunnonpaikassa toukokuussa on peruttu. Onneksi voimme pitää joidenkin kuntoutuskavereiden kanssa somen kautta yhteyttä 🙋Vastaanottoaika kardiologille on huhtikuun lopulla, viimeksi se oli heinäkuussa.
Mökkirannan rauhaa
Lukea ja kirjoittaa vielä voi, ja Vuonislahdessa pääsemme ainakin toistaiseksi käymään. Sinne lähdetään yhä viikonlopuiksi, eikä liikkumiskieltoja siellä ainakaan vielä ole. Jos tarvitsisimme hoitoa, kääntyisimme luonnollisesti kotikuntamme terveyskeskuksen puoleen. Emme käy vapaa-ajan paikkakunnalla kaupassa tai millään muillakaan asioilla, emme myöskään kyläile nyt missään. Edellä mainitut kommentit laitoin tähän siksikin, koska jotkut ruuhka-Suomessa asuvat ovat ihmetelleet, kuinka te vielä voitte siellä mökillä käydä 😳
Liikkumista harrastan kylätiellä lenkkeillen, ja siellä tulee harvakseltaan vastaantulijoita: autojen ikkunoista huiskutetaan ja koirien kävelyttäjät moikkailevat kauempaa. Tietenkin olisi mukavaa jutella heidän kanssaan, ja niitä suloisia hännänheiluttajia olisi ihana päästä rapsuttelemaan, mutta nyt siitä pidättäydytään.
Lisäksi koetan hyödyntää tämänhetkistä hyvää vointiani siivoamalla / raivaamalla komeroita, kirjoittamalla ja suunnittelemalla. Ehkä ikkunoiden pesukin tulee pian ohjelmaan. Kuuntelen E-kirjoja ja siinä samalla virkkaan isoäidinneliöitä. Pyrin käyttämään päivittäin pakastimeen ja maakellariin säilöttyä. Kotijumppa- ja joogaohjeitakin on mediassa paljon. Luovuus on ilmeisesti nyt yhdellä ja toisellakin korostunut. Iloa tuottaa päivittäin, kuinka paljon kekseliäitä ideoita netissä onkaan. Niissä on mainittu usein myös se, että kriisin jälkeen tulisi tehdä ainakin jotain uudella tavalla - toivottavasti hyvät luovat ideat jäisivät elämään 👍 

Olen nyt virkannut isoäidinneliöistä tuolinpäälliset, ja virkkaaminen äänikirjojen kuuntelun lomassa on mukavaa. Taidan olla sekä isäni että äitini puolelta käsityöläisten sukua, mutta kohdallani kädentaitolahjakkuus on "hypännyt yli". Senkin vuoksi iloitsen nyt noista aikaansaamistani sinivalkoisista tuolinpäällisistä.
Radiota kuuntelen nykyään entistä enemmän. Koetan kuitenkin annostella mediaa, kun kuormitus käy liian kovaksi. Olen huomannut, että jostain syystä aamuisin ja iltaisin mieliala on matalin. Herätessä tuntuu hetken, että onko tämä kaikki koronaan liittyvä sittenkin vain pahaa unta 😦 
Kuulin radiosta, että uudelleen rakentaminen jo nyt helpottaa elämää kriisin jälkeen. Uudelleen rakentamista voi olla myös vaikkapa se komeroiden raivailukin. 
Radiossa sanotaan par'aikaa, että taloudellisen kasvun /kuluttamisen pitäisi olla vain väline, ei itsetarkoitus, millaista se jo pitkän aikaa on ollut. Samasta siis puhutaan, mistä kirjoitin tässäkin jo aiemmin. Kriisin jälkeen tulisi tehdä asioita uudella tavalla - luovuutta tarvitaan edelleen ja erityisesti niitä luontoa säästäviä ideoita!
 Jo nyt huomaa, että materialististen arvojen sijaan henkiset arvot ja terveys ovat korostuneet huomattavasti. Muun muassa presidentti Niinistö sanoi, että ihmisten terveys on nyt tärkeintä ja terveet hoitavat kyllä aikanaan taloudenkin kuntoon. Somessa on päivittäin uusia välittämisestä kertovia viestejä. Ahdinko koskettaa kaikkia tavalla tai toisella, ja koetaan, että olemme samassa veneessä. Kriisi näyttää lisänneen yhteisöllisyyttä ja mm. naapureiden auttamista 💑 

Kirjailija Maria Jotuni (9.4.1880 - 30.9.1943) sanoi sopivasti, että muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot
Juhani Linnovaaran "Tie" Joensuun taidemuseo Onnin vaihtuvassa näyttelyssä helmikuussa 2020. Toivottavasti valoa näkyisi pian pimeän tien päässä 👍
Jospa kylväisin siemenen Face bookin antaman muiston (23.3.2015 Positiivarit) mukaan: "Katsopa omenapuuta. Siinä saattaa olla satoja omenia, ja jokaisessa omenassa on kymmenen siementä. Yhteensä tuhansia siemeniä. Joku voikin kysyä: mihin tarvitaan noin monta siementä vain siksi, että viereen kasvaa muutama uusi omenapuu? Luonnolla on antaa meille opetus: Useimmat siemenet eivät koskaan kasva. Jos haluat että jotakin tapahtuu oikeasti, sinun on yritettävä useammin kuin kerran." Jospa kylväisi siis vielä tänään sellaisenkin siemenen, että tekisin suunnitelman vaikka ikuisuusprojektistani kellarikomeroiden tyhjentämisestä. Ammattijärjestäjää Ilana Aaltoa lainaten, elämän hallintaa voi lisätä ja turvattomuuden tunnetta voi lievittää järjestämällä komerot ja varastot. Moni on kotona nyt todella paljon, ja omiin tavaroihin voi vaikuttaa, vaikka maailma muuten olisi sekaisin. Tavaroiden järjestäminen järjestää myös päätä. (Ilana Aalto, FB 29.3.2020.). 
Seuraavassa blogipäivityksessäni toivottavasti voin kirjoittaa, kuinka tässä onnistuin... 😉

Terveyttä ja sitkeyttä meille kaikille erityisesti nyt poikkeuksellisena aikana 💓