Eläkeläisen rahojen riittäminen niin härkäviikoilla kuin muulloinkin

Tammikuussa tuli lunta

Se joka tarvitsee vähän, ei joudu sellaiseen asemaan,
että hänen täytyy luopua paljosta.
(Plutarkhos)

Joulun jälkeisellä pyhättömällä kaudella on monta nimeä, mm. härkäviikot, arkiviikot tai selkäviikot. Härkäviikot viittaavat siihen, että joulun jälkeen on jälleen tehtävä raskasta työtä, ja sanonta lienee saanut alkunsa alueella, jolla härkiä on käytetty vetojuhtina. Sanaa härkäviikko ei ole käytetty kaikkialla Suomessa, vaan sana on levikiltään selvästi länsimurteinen. Selkäviikko viittaa keskitalveen, talvenselkään. ”Selekäviikoilla seipään vinkuissa syö kyllä suolasilakoitakin”, on Kiteellä aikoinaan sanottu. Työnteon lisäksi on palattava myös arkiruokaan ja -vaatteisiin. Loppiaisesta alkaa härkäviikot, reikäleivät, rättipairat, presutupakat ja vittaköyret, on Pomarkussa lueteltu. (kotus.fi; Kielikello 1/2015.)

"Härkäviikot ja reikäleivät", näin kuuluu siis länsisuomalainen sanonta. Joulun pyhien jälkeen arki on alkanut. Laskiaisena on vasta seuraavat juhlapäivät ja sitä seuraavat pääsiäisenä. Kansatieteen professori Juhani Lehtonen Helsingin yliopistosta selittää härkäviikkoja niin, että joulunaika oli juhlan aikaa, jolloin syötiin ja juotiin. Sen jälkeen oli taas katsottava, mihin ruoka riittää. Edessä oli pitkä talvikausi yksinkertaisine ruokineen. Vasta laskiainen tarjosi tilaisuutta juhlimiseen. (kaleva.fi 10.1.2011.)

Pikkupitsoja tähdetäytteillä

Loppiaiselta alkavien härkäviikkojen myötä alkaa myös noin viiden viikon juhlaton aika. Tässä blogipäivityksessäni pohdiskelen mm. eläkeläisen rahojen riittämistä. Se liittyy mielestäni laajemmin tulkiten härkäviikkoihinkin – nyt loppuu mässäily ja alkaa kuivan reikäleivän kausi 😉 Viimevuotiseen tapaan vastaanottaisin mielelläni ehdotuksia aiheista, ja kirjoitan toivotusta aiheesta, jos osaan. Vinkkejä olen saanut niin kasvotusten kuin puhelimellakin, ja toki niitä voi laittaa tämän päivityksen kommenttikenttään tai lähettää esim. messengerillä. Uudistan blogiani niin, etten enää laita päivitysteni alkuun kuukausien nimien etymologiaa, vaan jos ajanjaksoon liittyy luontevasti esim. jokin kansanperinneaihe, saatan laittaa siitä alkuun muutaman virkkeen tai kappaleen. Joku lukija kysyi, saanko blogistani palkkaa tai palkkiota. Saan toki, mutta se ei ole rahaa tai mitään muutakaan aineellista, palkkio on tullut vuoropuhelusta ja mukavasta palautteesta lukijoilta 💕

Piirakkaa tattari- ja riisijauhoista

Olen jostain syystä nähnyt viime aikoina unia työajoistani. Aloin pohtia ansiotyöaikaani, onhan se kaikkinensa suuri osa elettyä elämää. Ajallisesti tuo 45 työvuottani rakentuu aika mielenkiintoisesti kolmesta noin 14 vuoden mittaisesta työsuhteesta. Eli osapuilleen 7 vuoden sykleissä eteni, kuten ovat edenneet varsin monet yksityiselämäänkin liittyvät jaksot. Mielenkiintoista! Itävaltalaisen filosofi Rudolf Steinerin (1861–1925) mukaan ihmiselämä rytmittyy seitsemän vuoden jaksoihin. Uskokoon ken tahtoo, omalla kohdallani tämä näyttää menneen niin 😏

Pohdintani eteni tästä eläke-euroihin.  Maksoin työvuosinani veroa keskimäärin 30 % palkkatulosta. Olen kuullut, että kk-eläkkeen ero voi olla useitakin tonneja saman tyyppisestä työstä eläköityneillä. Työuran pituudella ei sinänsä näytä olevan suurtakaan merkitystä eläkkeen suuruuteen – ainakin jos on tehnyt työtä matalapalkka-aloilla. Myös eläkejärjestelmät ovat vaihtuneet vuosikymmenten saatossa jne.  Kohdallani eläkettä pienentää mm. se, että 18 - 23-vuotiaana tehdystä työstä ei karttunut eläkettä lainkaan; onneksi tämä epäkohta on nykyisin korjattu. Muutaman vuoden opintovapaat työvuosien välissä pienentävät myös eläkettä, samoin matalapalkka-aloilla työskentely useamman vuosikymmenen ajan. Toisaalta näkökulma eläke-euroihin muuttuu sen mukaan, kenen kanssa keskustelee. Olen jutellut joidenkin tuttujeni kanssa (he ovat esim. luonnonvara-/maatalousaloilta), ja he pitävät n. 1500–2000 euron bruttoeläkettä hyvinkin hyvänä, heidän eläkkeensä on pienempi. Tämä tuntuu jotenkin hämmentävältä. Arvostan kotimaisen ruuan tuottamista monen muun lailla. Toivon ja uskonkin, että tämä kaikki vielä tulevaisuudessa muuttuisi tasa-arvoisemmaksi.

Työurista virinnyt keskustelu lienee myös eräs yhteiskunnallisista kestoaiheista. Mielestäni liian harvoin otetaan esille sitä, pitäisikö heidän, jotka ovat pitkään paiskineet töitä (esim. 40 v. tai yli) työelämän loppusuoraa jotenkin helpottaa. Siitä puhutaan hyvinkin paljon, että työurat on saatava pidemmiksi. Mielestäni työuria pitäisi pidentää myös sieltä alkupäästä. Joillakin pitkään opiskelleilla säännöllisempi työura saattaa alkaa vasta n. kolmikymppisenä. Osa porukasta sen sijaan on aloittanut leipätyöt jo alle parikymppisenä ja jos terveenä on pysynyt, työuraa ennen lakisääteistä eläkeikää on voinut kertyä tuolloin lähes 50 v.

Gluteenitonta perunarieskaa tähteeksi jääneestä muussista ja kermanlopusta sekä maitojauheesta, minkä parasta ennen -päiväys oli siinä ja siinä...

Koska tiesin jo ennakkoon eläkkeeni pienuuden, suunnittelin ennen ansiotyöstäni eläkkeelle jääntiä, että antaisin tietoni yliopistolle pienien väitöskirjoihin ja niiden kielenhuoltoon liittyvien keikkatöiden toivossa. Niistä on tullut vuosien varrella silloin tällöin tiedusteluja. Ajallisesti ja määrällisesti etukäteen mitoitetut työkeikat saattaisivat kyllä toimia hyvinkin. Samalla voisi saada paitsi virikkeitä ja avaruutta pienentyneisiin elämänympyröihin myös lisätienestiäkin pienen eläkkeen tueksi. Tämä kaikki tietysti omaa vointia seuraten. Pakkoa ei ole. Jokainen eletty vuosi kerryttää kuitenkin ikää lisää, ja nyt olen tehnytkin talkooperiaatteella enää vain joitakin pieniä kielenhuoltojuttuja tutuille.

Yhtä ja toista voi harrastaa ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Mieleen palautui erään tuttavan sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa painoaan terveydellisistä syistä: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, vaan mietin sitä, mitä voin syödä." Nyt eläkkeellä ollessani olen koettanut muistutella mieleeni em. soveltaen, että muissakin asioissa voisi enemmän keskittyä siihen, mitä vielä voi tehdä kuin siihen, mitä ei enää voi.

                                                           Voisin tehdä mitä tahansa enkä
                                                           kumminkaan tee yhtään mitään.
                                                           Voi miten hauskaa on tehdä
                                                           ihan mitä haluaa. (Muumipappa.)

Kasvispiirakkaa kikhernejauhopohjalla

Mutta nyt jälleen härkäviikkoihin. Joulun jälkeinen lähiaika on pääosin nyt jo mennyt, mutta voinee näitä vinkkejä käyttää muulloinkin. Onhan moni varastoinut joululta jääneitä ruokia pakastimeenkin. Netin ohjeita tutkiessani huomasin, että mm. piparien lopuista voi tuunata ihania juustokakkuja ymv., itse keskityn tässä helppoihin ja myös ruokavalion keventämisen kannalta sopivampiin vaihtoehtoihin.

Karjalainen 10.1.2021 kirjoitti, että ruokahävikkiä syntyy Suomessa 400 - 500 miljoonaa kiloa vuodessa. Suurin hävikin aiheuttaja on kotitaloudet (!), seuraavaksi ravintolat ja kolmantena ruokakaupat. Hävikkiruuan pienentämisessä ei siis ole mistään pikkuasiasta kyse. 

Loput riisipuurosta pyöröihin

Ruoka- ja juomahävikin pienentäminen on paitsi taloudellista, se on myös ekoteko. Käyttämäni sana "juomahävikki" vaikuttaa korviini jotenkin kummalliselta, mutta tarkemmin mietittynä ei siinäkään mitään outoa ole. Esimerkiksi kahvia voisi koettaa keittää vain sen verran minkä juo, toisinaan kukkien kasvuaikaan laimennan sitä kasteluveteen. Lahjaksi saaduista viinipulloista tulee otettua vain lasillinen tai kaksi, lopun voisi kai käyttää vaikka risottoihin tai kastikkeisiin.

Kun haluaa helpottaa kokkaustaan, ylijääneistä kinkuista ja perunoista voi tehdä pyttipannua, minkä oheen halutessaan paistaa kananmunia. Perinteisesti joulukinkun rippeistä tehdään hernekeitto ja vaihtelun vuoksi voisi tehdä vaikka kinkkuohrattoa. Puhtaan kotimaisen lähiruuan puolesta olen hehkuttanut ennenkin, ja ohra tuntuu ravitsevan paremmin (pitää nälkää pidempään) kuin riisi, vaikka myös riisin mausta pidänkin.

Glögin loput voi tuunata vaikka glögiporkkanoihin. 

Pizza on riperuokien klassikko, sanoo kotiliesi.fi. Mielestäni mukava termi tuo riperuoka! Pizzaan voi laittaa myös kalarippeet tai melkein mitä vain, tai vaikka hieman nahistuneita hedelmiäkin. Täksi jouluksi hankkimani omenat olivat kauniita, mutta kovia ja kirpeitä. Raastoimme niitä tutun antaman vinkin mukaan punajuuren kanssa salaatiksi, se korvasi rosollin, mitä ei meillä tule syötyä, eikä siis nykyään laitettuakaan. Riperuuista tuunatuissa keitoissa (esim. kalakeitto) ja salaateissa on oikeastaan vain mielikuvitus rajana, niin monet ovat vaihtoehdot sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan.

Porkkanalaatikon tähteistä voi paistaa kasvispihvejä tai -pullia, ja miksei sitä voisi kokeilla sämpylöihin, leipiin, sosekeittoon, lettuihin tai pannukakkuunkin. Lanttulaatikon lopun voi laittaa vaikka rieskoihin. Meillä tehtiin tähdemuusista ja ripekermasta gluteenittomia perunarieskoja. Kikhernejauho näytti lähenevän parasta ennen -päiväänsä, ja siitä teimme välipäivinä netin ohjeita soveltaen gluteenitonta piirakkaa. Täytteeksi joululta jemmaan jääneitä soijanakkeja ym. Yllättävän hyvää tuli!

Kyläkaverin antamat tuoreet kuhafileet ovat lempiruokaani 😋

Martat.fi-sivuilla on kattavasti vinkkejä joulun riperuokien tuunaamiseen. Koska suolasienisalaattia jää meillä joka joululta yli, siitä voisi tuunata marttojen vinkkaamana lettuja, laittaa blinien täytteeksi, sosekeittoon silmäksi tai tehdä sienikeittoa. Jos tähteeksi jää juustonkannikoita, sitä voi laittaa pakastimeen raasteena (en ole tullut ajatelleeksikaan), tehdä lämpimiä voileipiä, piirakoita tai juustokeittoa. Tämä onkin oikein hyvä idea: jos juustoraastetta löytyy aina pakasteesta, voi tehdä jämistä ex tempore -piirakkaa tai pitsaa milloin vain. Myös kiusausta tai muita paistoksia voi tehdä mitä moninaisimmista raaka-aineista (mm. sillistä), ja loput hedelmät voi tuunata salaatiksi. Pienistäkin tähteeksi jääneistä ruuan rippeistä voi tehdä uutta ruokaa, ja samalla vähentää ruokahävikkiä. (martat.fi.) Riisipuuron lopusta voi tehdä vaikka riisipyöröjä eli kukkosia.

Nyt siis tuunataan riperuokia ja käytetään kellariin + pakastimeen säilöttyä, puunataan kotia ja tyhjennellään komeroita. Katse suunnataan talven varoihin: ei aikaakaan, kun ensimmäiset korvasienet jo nousevat ja ahomansikat kypsyvät. Olen kyllä nyt jo parin eläkevuoden aikana huomannut, että ruoassa tulee säästöä, kun leipoo ja kokkailee omatekoisia syötäviä, ja hyödyntää myös metsän ja hyvällä tuurilla järvenkin antimia. Toimeliaimmat kasvattavat juurekset ja kasvikset omassa pellossaan tai ryytimaallaan. Ruokaa kannattaa laittaa useammaksi päiväksi kerrallaan, ja jatkaa niitä tarvittaessa eilisen tähteillä ja laittaa loput pakastimeen.

Takki vuodelta 2008 sai uuden elämän kansallispuvun ja feresin kanssa talviaikaan

Mitä muuta tarkan euron aikoina? Tuunaus-/kierrätys-martan sydäntä vihlaisi, kun kuulin jonkun heittäneen joululta jääneet avaamattomat suklaapakkaukset roskiin. Kaipa niitäkin voisi kierrättää, kun pakkaus on avaamaton ja käyttöikää riittävästi jäljellä. Vaikka makeiset eivät mitään terveysruokaa olekaan, pieni määrä ei terveyttä tai painon vartiointia romuttane. Toisaalta noissa poisheitettävissä tuotteissa (ja missä vain muussakin kuin ruuassa) on jo joka tapauksessa käytetty suuri määrä erilaisia resursseja (mm. luonnonvaroja, työtä) kun tuote on valmistettu. Kurja ajatus siis tuo käyttökelpoisen tuotteen roskiin heittäminen. Tuskin koskaan liikaa toistaa, että säästäväisyys / tuunaus / kierrättämien ovat myös ilmastotekoja. Nettilähteitä tutkiessani havaitsin ilokseni aika useinkin, etteivät mielipiteensä ilmaisseet saaneet tyydytystä tuhlaamisesta vaan säästämisestä 👍 Aina välillä kuulee sanottavan, että kaikkien pitäisi kuluttaa, jotta kansantalouden pyörät pysyvät pyörimässä. Mutta entä sitten, jos kaapit jo ennestään pursuilevat tavaraa ja vaatteita? Toisaalta voi olla myös ikääntyneitä eläkeläisiä, joiden pieni eläke ei riitä välttämättömimpäänkään. Palveluihin voisi kyllä enemmänkin käyttää: kampaajaan, jalkahoitoon, hierontaan, kasvohoitoonkin. Silloin tällöin voisi sallia elämäänsä jotain luxustakin: käydä vaikka ulkona syömässä ja kulttuuririennoissa. Kunhan korona helpottaa, taidankin pyytää kavereita seurakseni teatteriin tai konserttiin, kahville tai iltapalaselle 😘

Ilmaista ja hyödyllistä huvia 👍

Vaatteita voi tuunata ja kierrätystä harrastaa. Ansiotyöaikoina tein enemmän (turhia?) heräteostoksia, kun aina välillä ajattelin palkita itseäni uurastuksesta jollakin, ja useimmiten se oli vaate tai vaikka koru.  Juhlavaatteita en näköjään enää tarvitse, se sama pikkumusta käy niin hautajaisiin kuin esim. ystävien väitösjuhliin. Voi hyödyntää alennusliput, ja kun ei harrasta juurikaan matkailua eikä käy ns. viihteellä, pienestäkin eläkkeestä jää useimmiten kuukauden lopussa jotain jäljellekin. Tosin jos joutuu uusimaan vaikka pyykinpesukoneen, siihen ei ainakaan oma eläkkeeni riitä, vaan silloin on hyvä olla säästöjä. Kotimaan matkailua olen kyllä suunnitellut lisääväni, kunhan korona helpottaa. Omassa maassa on lyhyehkön bussimatkankin päässä paljon kaunista ja kiehtovaa, ennen näkemätöntäkin. Kampaajalla käynnit ovat harventuneet jo koronankin vuoksi. Kumppanin hiukset olen itse leikannut jo parikymmentä vuotta.

Lainat kannattaa(-isi) pieneläkeläisen maksaa pois ennen eläkkeelle jääntiä, jos vain suinkin mahdollista. Itse en pystyisi tästä eläkkeestäni maksamaan velkoja. Tietenkin on koko joukko kiinteitä kuluja: yhtiövastike, sähkö, puhelin, vesi, vakuutus, netti, lehdet ja jäsenmaksutkin. Lahjat voisi tehdä itse. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että avun ja aikansa antaminen tarvitsevalle on se kaikkein kallisarvoisin lahja. Toisaalta nyt tunnistaa entistäkin selvemmin ne todelliset ystävät, he jotka pysyvät rinnalla, vaikka ei ole enää ”hyödyllinen” tai erityisen kiinnostavakaan, ei harrasta hienoja (hintavia?) asioita jne.

Kelvänjoki tammikuun pakkasissa

Juttelin tuttavien kanssa, että miksihän sitä tietyssä elämänvaiheessa kokosi suorastaan vimmalla tavaraa ympärilleen. Tuokohan kapineiden ympärilleen kokoaminen turvallisuuden tunnetta? Turvaa voidaan hakea, kun kerätään tavaraa tuvan täydeltä, kaapit ja laatikot pullolleen... Nyt on aikaa lajitella vekottimia ja vermeitä esim. kolmeen kekoon: kirppikselle, jotain voisi tarjota tuttaville tai netin ilmaispalstoilla ja ehkä tuunattavaksi. Me vietiin kerran jotain työkaluja kirppikselle, ja nehän vietiin suorastaan käsistä. Toisaalta mielestäni ne ihan hyvät vaatteet, mitä kirpparille vietiin, eivät menneet kaupaksi, vaikka hinnaksi olisi laittanut muutaman sentin.

Tuunaus kiinnostaa niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. Ajattelin viedä pari vintillä olevaa talvitakkia pikkupaikkakunnan (kannatusta siis sille suunnalle) ompelijalle katsottavaksi, saisiko niistä muokattua nykyaikaisemmat. Toinen on maksimittainen hupullinen musta villakangastakki. Se on sellainen suora pötkylä, mitä käytettiin 1900-luvun lopulla... Olen säästänyt senkin teemalla aika tavaran kaupihtoo. Ajattelin kysyä ompelijalta, voisiko siitä ottaa vyötäröltä reilusti sisään, ja kun en tiedä, mikä on tälle tyylille oikea sana, käytän sanaa prinsessalinjainen, vaikka en kapeavyötäröinen olekaan. Voi tuntua oudoltakin, kun asiantuntija sanoi aikoinaan, että käytä vyötäröltä kapealinjaisempia ja helmaa kohti leveneviä takkeja (se luo kai harhan vyötärön olemassaolosta?) ja käytä myös saman mallisia mekkoja ja hameita.

Kirjahyllyä olen tutkinut jälleen kriittisillä silmillä myös. Siirsin kirjahyllyn sisältöä olohuoneen lattialle pinoihin, josta aloitan lajittelun: kirjaston kierrätyshyllyyn, tarjoan ystäville, säilytykseen, roskiin -  ei roskikseen, ei! Kirjoihin on muodostunut erityinen tunneside, niiden roskiin heittäminen on todella vaikeaa. Kirjoissa on mm. antikvariaateista / kirppiksiltä hankkimiani Linnan teoksia, Aleksis Kiveä, Waltaria, Tolstoita, Dostojevskia, runokirjoja, Kalevalaa, Kanteletarta jne... Löytyi Toivo Pekkasen teos Tehtaan varjossakin, mikä tuli läheiseksi, kun siteerasimme sitä työaikoinani kirjallisuuden tunneilla. Siinä jotenkin kiteytyi yhteen virkkeeseen nuoren miehen kasvutarina. Taustalle laitan soimaan äänikirjan, jotta saan itseni tarttumaan toimeen. Jos alan keskittyä kirjojen sisältöön ja selailla niitä, en luovu niistä ikinä. Olen tehnyt kirjaraivausta toki jo ennenkin vieden kasseittain kirjoja kirjaston kierrätykseen, mutta puolen vuosisadan aikana niitä on todellakin kertynyt. Hiljattain vein tusinan verran kirjoja kirjaston kierrätykseen, ja kun päivän lehdet luettuani vilkaisin kierrätyshyllyyn, kirjat olivatkin jo siitä lähteneet. Tuli hyvä mieli, että kirjat saivat uuden lukijan. Olen koettanut noudattaa ohjetta, että jos ostaa yhden tavaran, on myös yhdestä tavarasta luovuttava. Tässä välillä onnistun, mutta harmikseni aika usein en. Onneksi sentään kaikkinainen ostelu on hyvinkin selvästi vähentynyt sitten työelämävuosien. 

Maalla on mukavaa 💖

Vielä eräs rahan säästymiseen liittyvä seikka. Rahaa tuntuu maalla kuluvan (eläkkeelläkin) selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Mistä tämä johtuu, onkin seikka, jota voisi pohtia tarkemminkin. Syödähän pitää joka päivä, ja mm. sähkö- ja vesilaskut juoksevat kummassakin paikassa. Ehkä kuitenkin kulutan maalla vähemmän? Jos näin on, sehän on hienoa, sillä kuten sanottua, teen silloin ilmastoteon! Myös ilma on maaseudulla puhtaampaa, luonto on lähellä ja elämänrytmi rauhallisempi. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa. Lähes miljoona suomalaista pohdiskelee vakavissaan maalle muuttoa, kirjoittaa suomenmaa.fi (2020) Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekyselyyn viitaten. Vaikuttaa siltä, että maaseudun merkitys tulee kasvamaan, ja kuluneena koronavuonna se on jo selvästi kasvanutkin.

Kulunut vuosi on mitä ilmeisimmin vahvistanut ihmisten muuttohalukkuutta harvemmin asutuille seuduille, ja toisaalta myös ns. kahdessa paikassa asuminen (monipaikkaisuus?) tuntuu olevan nykyisin jo hyvinkin suosittua. Itsekin asumme melko tasapuolisesti kahdessa paikassa: pikkutalossa Vuonislahdessa ja kerrostaloasunnossa Joensuun keskustassa. Muualla emme juurikaan matkustele. Kumppani jää ensi kesänä eläkkeelle pitkän työuransa jälkeen, ja sitten olemme todennäköisesti vielä enemmän maalla, jos vain terveys sen sallii. Toivottavasti on vielä runsaasti vuosia elellä siellä kauniin luonnon keskellä 👍

Kun päivien luku vähenee, yhden arvo kasvaa (M. Envall).

Hyviä härkäviikkoja 💚