keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Vuoden varrella vastaan tullutta tai uudelleen kiinnostuksen herättänyttä


”Ihminen joka ei ole nuorena idealisti on sydämetön, mutta ihminen joka ei ole vanhana konservatiivi on idiootti” (Winston Churchill).


Kuukausi on jo vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestäni. Tuolloin suunnittelin kirjoittavani tässä vuoden viimeisessä päivityksessäni siitä, mitä mieleen on jäänyt kuluneelta vuodelta. Kuvituskuvat ovat mieleen jääneistä tapahtumista vuoden varrella. Kirjoitan nyt niistä, mutta sen lisäksi ajattelin kirjoittaa vuoden mittaan kasvaneesta kiinnostuksesta politiikkaan/yhteiskunnallisiin asioihin. Elämme nyt todella mielenkiintoisia aikoja. Seuraan niin televisiosta, radiosta kuin somestakin kotimaan poliittista keskustelua varsin aktiivisesti. Esimerkiksi A-studio, eduskunnan kyselytunti ja muut ajankohtaisohjelmat saavat istumaan tv:n ääreen. Harvoin otan somessa kuitenkaan politiikkaan kantaa, sillä asioissa tuntuu olevan monta puolta ja kantakin saattaa osin muuttua, kun näkökulmaa vaihtaa. Mikään ei ole mustavalkoista. Siitä olen vakuuttunut, että ei ole helppoa päättäjillä, ministeritkin ovat vaihtuneet tämän vuosikymmenen aikana ennätysmäiseen tahtiin.  

Lähipiirimme viimeisen sotaveteraanin Villen hautajaisissa viime maaliskuussa oli sinivalkoiset värit: lippu, kukat ja sinivalkoinen arkku. Kanttori Matti Turunen lauloi Veteraanin iltahuudon ja soitti saattomatkalle klassisen Oi kallis Suomen maa. Sodassa invalidisoitunut Ville ei sotaa mielellään muistellut; isänmaallinen hän oli.   
 Alun mietelauseeseen viitaten, iän myötä myös tarkastelun näkökulmat ovat muuttuneet. Nuorena en olisi tohtinut ääneen sanoa (vaivoin itsellenikään tunnustaa) olevani esim. isänmaallinen tai uskonnollinen. Luulin silloin, että se on heti poliittinen kannanotto tiettyyn suuntaan, jos niin sanoo. Nykyään voin todeta, että koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä arvoja, eikä tämä ole (puolue)poliittinen kannanotto. Lapsena ihailin esimerkiksi Rafael Paasiota ja Johannes Virolaista. He olivat minulle luotettavia isähahmoja, ja heidän puhettaan kuunneltiin suurella kunnioituksella vanhasta putkiradiosta. Sähköthän tuolle pielisjärveläiselle pikkukylälle tulivat vasta 70-luvun alussa, ja televisiokin vasta sähköjen myötä. 
Satavuotias Miinan ja Kustaan koti Kiipulassa. Olin toukokuussa Sydänliiton/Karpatioitten järjestämällä sopeutumisvalmennuskurssilla sydän-Hämeessä; historia ja historialliset rakennukset kiinnostivat sielläkin ❤ 
 Historiasta mieleeni tuli vuosi 1967, kun Suomi täytti 50 vuotta. Kyläkoulunopettaja lähetti 12-vuotiaan Tuijan aineen itsenäisyyden juhlavuoden kirjoituskilpailuun. En muista sijoitustani, mutta sen muistan selvästi, että sain kunniakirjan, missä oli itsensä Johannes Virolaisen allekirjoitus 👍 Kaipa se oli kopiotekniikalla painettu nimikirjoitus, mutta minulle sen oli kirjoittanut omakätisesti hän itse! Olin koulussa varsin keskinkertainen oppilas ja itsetunnon horjuessa menin lipastonlaatikolle, ja katsoin kunniakirjaa. Koulussa oli usein hiihto- tai kesäurheilukisoja, enkä menestynyt niissäkään, joten tunnustus kirjoituskilpailussa oli tärkeä. On harmi, että tuo ruutupaperille kynällä kirjoitettu aine ei ole tallessa, eikä ole tallessa se kunniakirjakaan. Säilyttäisin ne kyllä huolellisesti, jos vielä löytyisivät. Otaksun tuon aineen olleen isänmaallinen, ajattelu oli toki 12-vuotiaan.
Hankin vuosiviisumin ja sen myötä kävin  edullisilla päivän matkoilla Sortavalassa huhti- ja lokakuussa. Tämä kuva on Sortavalan ortodoksisesta kirkosta 💜

Repivän populistiset ja/tai yhden asian liikkeet tässä nykyajassa(kin) pelottavat. Sellaiset ovat historiassa jääneet lyhytaikaisiksi, joskin ovat sitä ennen ehtineet saada paljon pahaa aikaan. Muistellessa ei tarvitse edetä kuin vajaat 80 vuotta taaksepäin. Ääriasetelmat eivät tunnu hyviltä, oltiinpa sitten missä vain äärimmäisyydessä. Vastuullisuutta, vakautta ja rakentavia voimia tarvitaan, kokeneet valtiomiehet ja -naiset vetoavat. Tulee mieleen YLE:n tekemä gallup viime itsenäisyyspäivän aikoihin, missä kansalaisilta kysyttiin sankaruudesta. Joku vastaaja sanoi, että sankari on hän, joka tekee pieniä hyviä tekoja joka päivä. Mielestäni se on erittäin hyvin sanottu. Tulee mieleen myös Rafael Paasion sanat: "Jos et muuten tiedä, mitä teet, ole aina heikomman puolella." Jos esim. palkka- ja eläke-erot kasvavat, jo alun perin heikommassa asemassa olevat voivat entistä huonommin. Työpaikoista irtisanonut saattavat joutua myymään asuntonsa pilkkahinnalla ja tuhlaamistaan jatkavat he, joiden tekoihin rahojen käytöstä vastaavat eivät rohkene puuttua.
Siitäpä sainkin aasinsillan seuraavaan. Isoäidinneliöitä virkatessani kuuntelin viimeksi Pertti J. Rosilan kirjaa ”Arkadianmäen kirstunvartija”. Valitsin kirjan alun perin siitä lähtökohdasta, mikä sattui olemaan vapaana. Kirja tempaisi kuitenkin niin mukaansa, että en muistanut vaihtaa langan väriä tai rajata kokoa isoäidinneliössäkään, vaan siitä kasvoi iso yksivärinen, käynee vaikka jakkaran päälliseksi. Tätähän voisi ajatella vertauskuvallisestikin: yksi yhtenäinen samanvärinen kuvio on ihan riittävä. Rosilan teos herätteli ajattelemaan mm. tuhlaamista ja kerskakulutusta. Tämän voisi laajentaa kirjoittajan kuvaaman ympäristön lisäksi oikeastaan mihin vain yhteisöön. Jos esimies tai rahakirstunvartija ei rohkene puuttua, joku voi esim. lennellä tiuhaan tahtiin ympäri maapalloa työnantajan piikkiin, nostaa päivärahat ja muut ”korvaukset” korkeimman mukaan. Hän voi käyttää lisäksi kallista työsuhdeautoa, vaikka halvemmallakin pääsisi jne. Samaan aikaan firmassa saatetaan käynnistää yt:t, ja lomautetaan tai irtisanotaan pääasiassa sitä pienipalkkaista väkeä, mikä ei em:sta ole päässyt kuunaan nauttimaan. Mietin kuunnellessani myös sellaista, tekeekö tilaisuus varkaan, ts. onko kuka vaan tilaisuuden tullen valmis hyväksikäyttämään, varastamaan tai vaikka väkivallan tekoihin kuten esimerkiksi työpaikkakiusaamiseen. Taustalta kuuluu sarkastisesti, että jospa varas odottaa tilaisuutta, mutta useammin kai houkutteleva tilaisuus tekee varkaan. Toisinaan pelko saa tekemään tekoja, mitä ei muuten hyväksyisi ja mitä jälkikäteen katuu. Heikko ja taitamaton voi koettaa pärjäillä ottamalla hampaisiinsa jonkun sopivasti tulilinjalle osuneen.
Vuonislahden Martat juhlivat 29.3.2019 järjestön 120-vuotismerkkipäivää kylätoimintakeskus Kukossa. Samana päivänä on omakin syntymäpäiväni 😊
 Opiskelua on mukavaa harrastaa eläkkeelläkin, ja kohdallani opiskelua on tänä vuonna ollut marttojen järjestämät kurssit.  Kävin kasvisruokakurssilla maaliskuussa, ekosiivous-kurssilla toukokuussa, ekologisen kosmetiikan kurssilla syyskuussa ja kananmuna-ruokakurssilla lokakuussa. Tulevana vuonna kiinnostaa Ilmastoruokaa – kestävää ruokaa arkeen -kurssi, Espanjalainen ilta -ruokakurssi, Leivotaan gluteenittomasti -kurssi ja Ruokailoa ikävuosiin -kurssi. Myös Makumatka Karjalaan -kurssi ja Perinnehuonekasvit-kurssi kiinnostavat, mutta katsotaan nyt, mihin voimat riittävät ja mihin kaikkeen ilman kiirettä ehdin. Kiirettä (ja varsinkin stressiä!) koetan vältellä edelleen. Olen iloinen, että näin monipuolista koulutusta on tarjolla tässä aivan kotinurkilla. 
Kas kas kasvisruokakurssilla marttakeskuksella maaliskuussa

Kananmuna-ruokakurssin herkkuja marttakeskuksella lokakuussa

Marttojen keväisen ekosiivouskurssin vinkit olivat käytössä heti alkukesästä 

Ekologisen kosmetiikan kurssilla valmistimme kehäkukkavoidetta, ruusu-kuorintavoidetta ja pihkavoidetta
 Kun katson aloittelevana virkkaajana vaikkapa tuota tuolinpäällistä, huomaan siellä (kuten muussakin elämässäni) monia virheitä. Purkaa valmista työtä en aio, harrastelijan huvikseen tekemä se on, mutta opikseen voi koettaa ottaa olemalla seuraavalla kerralla huolellisempi.
Isoäidinneliötekniikalla virkattu jakkaranpäällinen
 Vuoden varrella olen kirjoittanut useammankin kerran kiusaamisesta. Se ei ole mikään mukava aihe, mutta sitä pitää vaan näköjään käsitellä. Juttelimme hiljattain erään ystävän kanssa koulukiusaamisesta ja mm. siitä, kenellä on vastuu. Luin kivakoulu.fi-sivuilta sitaatin: ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”. Se on lainaus Martin Luther Kingiltä, ja kuvaa kiusatun kokemusta siitä, ettei kukaan välitä tai asetu hänen puolelleen. Katselin TV2:lta Tuhkimotarinoiden jaksoa, jossa nuori nainen kertoi kokemuksistaan koulukiusattuna. Uskon että  muita lahjakkaampi voi herkästi joutua koulussa silmätikuksi, ollaan kateellisia ja koetaan toinen erilaiseksi kuin itse on. Tuhkimotarinoiden tyttö oli joutunut kiusatuksi siksi, koska hänellä oli ylipainoa ja myöhemmin vielä siksi, koska puolusti kiusattua kaveria. Sen vuoksi moni kai ummistaa silmänsä tai lähtee jopa itse mukaan kiusaajaporukkaan, ettei itse joutuisi kohteeksi. Kaikin puolin väärinhän se on, mutta mikä on lapsen vastuu? Aikuisilla on vastuu teoistaan, mutta lasten kohdalla tuntuisi siltä, että ympärillä olevien aikuisten pitäisi puuttua asiaan. Joskus opettaja tai muu henkilökuntaan kuuluva saattaa pelätä vanhempien reaktiota tai päinvastoin. Tilanne vain jatkuu, kun katse käännetään pois ja korvat ummistetaan. Rohkeutta tarvitaan ja myös taitoa ratkaista vaikeita tilanteita. Kova vallan käyttö suuntaan tai toiseen ei kanna pitkälle, nöyryyttämisestä puhumattakaan. Nöyryyttämistä olen itsekin kokenut pitkän elämäni varrella, ja siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin pahaa. Jos nyt aiemmin mainitsemani gallupkysymys osuisi kohdalleni, saattaisin vastata, että sankari on hän, joka uskaltaa puuttua kiusaamiseen, hän ei pelkää eikä luovuta. Olisi myös hyvä, jos tällä arjen sankarilla olisi myös voimia/valtaa siirtää kiusaaja(t) toiseen kouluun, eikä kiusattua, kuten useimmiten tehdään.
Jouluinen suosikkileivonnaiseni on piparipulla 😋
Lopuksi muisto lapsuuden kouluajoilta: siellä pienessä kyläkoulussa jokainen oppilas sai kuusijuhlassa samanlaisen paperipussin, missä oli punainen tuoksuva omena, suuri pyöreä vastaleivottu pulla ja pipari – siinä lahjassa oli aito joulun tuoksu ja tunnelma 💗
Olen lukenut lehdistä marttojen vinkkejä itse valmistetuista syötävistä joululahjoista. Niissä vain mielikuvitus on rajana, vaihtoehtoja on niin paljon. Sisareni oli paketoinut kauniisiin astiapyyhkeisiin lahjat lastensa opettajille. Mielestäni tässä oli loistava idea, luonto kiittää, kun käärepaperia ei ole käytetty ja nauhana oli kotoista villalankaa. Lahjan kääre pääsee hyötykäyttöön ja jos paketissa on vielä jotain hyvää itsevalmistettua, tämä ansaitsee ison peukutuksen 👍👍


Outin lahjapaketit (kuva julkaistu luvalla) 🙋


Tunnelmallista joulua ja turvallista vuodenvaihdetta kaikille! 💖