”Ihminen joka ei ole nuorena idealisti on sydämetön, mutta
ihminen joka ei ole vanhana konservatiivi on idiootti” (Winston Churchill).
Kuukausi on jo vierähtänyt edellisestä
blogipäivityksestäni. Tuolloin suunnittelin kirjoittavani tässä vuoden
viimeisessä päivityksessäni siitä, mitä mieleen on jäänyt kuluneelta vuodelta. Kuvituskuvat ovat mieleen jääneistä tapahtumista vuoden varrella. Kirjoitan
nyt niistä, mutta sen lisäksi ajattelin kirjoittaa vuoden mittaan kasvaneesta kiinnostuksesta politiikkaan/yhteiskunnallisiin
asioihin. Elämme nyt todella mielenkiintoisia aikoja. Seuraan niin
televisiosta, radiosta kuin somestakin kotimaan poliittista keskustelua varsin
aktiivisesti. Esimerkiksi A-studio, eduskunnan kyselytunti ja muut
ajankohtaisohjelmat saavat istumaan tv:n ääreen. Harvoin otan somessa kuitenkaan politiikkaan
kantaa, sillä asioissa tuntuu olevan monta puolta ja kantakin saattaa osin muuttua,
kun näkökulmaa vaihtaa. Mikään ei ole mustavalkoista. Siitä olen vakuuttunut, että ei ole helppoa päättäjillä,
ministeritkin ovat vaihtuneet tämän vuosikymmenen aikana ennätysmäiseen tahtiin.
 |
Lähipiirimme viimeisen sotaveteraanin Villen hautajaisissa
viime maaliskuussa oli sinivalkoiset värit: lippu, kukat ja sinivalkoinen
arkku. Kanttori Matti Turunen lauloi Veteraanin iltahuudon ja soitti saattomatkalle klassisen Oi kallis Suomen maa. Sodassa invalidisoitunut Ville ei sotaa mielellään
muistellut; isänmaallinen hän oli. |
Alun mietelauseeseen viitaten, iän myötä myös tarkastelun
näkökulmat ovat muuttuneet. Nuorena en olisi tohtinut ääneen sanoa (vaivoin
itsellenikään tunnustaa) olevani esim. isänmaallinen tai uskonnollinen. Luulin
silloin, että se on heti poliittinen kannanotto tiettyyn suuntaan, jos niin
sanoo. Nykyään voin todeta, että koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä arvoja,
eikä tämä ole (puolue)poliittinen kannanotto. Lapsena ihailin esimerkiksi Rafael
Paasiota ja Johannes Virolaista. He olivat minulle luotettavia isähahmoja, ja
heidän puhettaan kuunneltiin suurella kunnioituksella vanhasta putkiradiosta. Sähköthän
tuolle pielisjärveläiselle pikkukylälle tulivat vasta 70-luvun alussa, ja
televisiokin vasta sähköjen myötä.
 |
| Satavuotias Miinan ja Kustaan koti Kiipulassa. Olin toukokuussa Sydänliiton/Karpatioitten järjestämällä sopeutumisvalmennuskurssilla sydän-Hämeessä; historia ja historialliset rakennukset kiinnostivat sielläkin ❤ |
Historiasta mieleeni tuli vuosi 1967, kun Suomi täytti
50 vuotta. Kyläkoulunopettaja lähetti 12-vuotiaan Tuijan aineen itsenäisyyden juhlavuoden
kirjoituskilpailuun. En muista sijoitustani, mutta sen muistan selvästi, että
sain kunniakirjan, missä oli itsensä Johannes Virolaisen allekirjoitus 👍 Kaipa
se oli kopiotekniikalla painettu nimikirjoitus, mutta minulle sen oli
kirjoittanut omakätisesti hän itse! Olin koulussa varsin keskinkertainen
oppilas ja itsetunnon horjuessa menin lipastonlaatikolle, ja katsoin
kunniakirjaa. Koulussa oli usein hiihto- tai kesäurheilukisoja, enkä menestynyt niissäkään,
joten tunnustus kirjoituskilpailussa oli tärkeä. On harmi, että tuo
ruutupaperille kynällä kirjoitettu aine ei ole tallessa, eikä ole tallessa se
kunniakirjakaan. Säilyttäisin ne kyllä huolellisesti, jos vielä löytyisivät.
Otaksun tuon aineen olleen isänmaallinen, ajattelu oli toki 12-vuotiaan.
 |
Hankin vuosiviisumin ja sen myötä kävin edullisilla päivän matkoilla Sortavalassa huhti- ja lokakuussa. Tämä kuva on Sortavalan ortodoksisesta kirkosta 💜 |
Repivän populistiset ja/tai yhden asian liikkeet tässä nykyajassa(kin) pelottavat. Sellaiset ovat historiassa jääneet lyhytaikaisiksi, joskin ovat
sitä ennen ehtineet saada paljon pahaa aikaan. Muistellessa ei tarvitse edetä
kuin vajaat 80 vuotta taaksepäin. Ääriasetelmat eivät tunnu hyviltä, oltiinpa
sitten missä vain äärimmäisyydessä. Vastuullisuutta, vakautta ja rakentavia
voimia tarvitaan, kokeneet valtiomiehet ja -naiset vetoavat. Tulee mieleen
YLE:n tekemä gallup viime itsenäisyyspäivän aikoihin, missä kansalaisilta kysyttiin
sankaruudesta. Joku vastaaja sanoi, että sankari on hän, joka tekee pieniä
hyviä tekoja joka päivä. Mielestäni se on erittäin hyvin sanottu. Tulee mieleen
myös Rafael Paasion sanat: "Jos et muuten tiedä, mitä teet, ole aina
heikomman puolella." Jos esim. palkka- ja eläke-erot kasvavat, jo alun
perin heikommassa asemassa olevat voivat entistä huonommin. Työpaikoista
irtisanonut saattavat joutua myymään asuntonsa pilkkahinnalla ja tuhlaamistaan
jatkavat he, joiden tekoihin rahojen käytöstä vastaavat eivät rohkene puuttua.
Siitäpä sainkin aasinsillan seuraavaan. Isoäidinneliöitä
virkatessani kuuntelin viimeksi Pertti J. Rosilan kirjaa ”Arkadianmäen
kirstunvartija”. Valitsin kirjan alun perin siitä lähtökohdasta, mikä sattui
olemaan vapaana. Kirja tempaisi kuitenkin niin mukaansa, että en muistanut
vaihtaa langan väriä tai rajata kokoa isoäidinneliössäkään, vaan siitä kasvoi
iso yksivärinen, käynee vaikka jakkaran päälliseksi. Tätähän voisi ajatella vertauskuvallisestikin: yksi yhtenäinen samanvärinen kuvio on ihan riittävä. Rosilan teos herätteli
ajattelemaan mm. tuhlaamista ja kerskakulutusta. Tämän voisi laajentaa
kirjoittajan kuvaaman ympäristön lisäksi oikeastaan mihin vain yhteisöön.
Jos esimies tai rahakirstunvartija ei rohkene puuttua, joku voi esim. lennellä tiuhaan
tahtiin ympäri maapalloa työnantajan piikkiin, nostaa päivärahat ja muut
”korvaukset” korkeimman mukaan. Hän voi käyttää lisäksi kallista työsuhdeautoa,
vaikka halvemmallakin pääsisi jne. Samaan aikaan firmassa saatetaan käynnistää
yt:t, ja lomautetaan tai irtisanotaan pääasiassa sitä pienipalkkaista väkeä,
mikä ei em:sta ole päässyt kuunaan nauttimaan. Mietin kuunnellessani myös
sellaista, tekeekö tilaisuus varkaan, ts. onko kuka vaan tilaisuuden tullen valmis
hyväksikäyttämään, varastamaan tai vaikka väkivallan tekoihin
kuten esimerkiksi työpaikkakiusaamiseen. Taustalta kuuluu sarkastisesti, että jospa
varas odottaa tilaisuutta, mutta useammin kai houkutteleva tilaisuus tekee
varkaan. Toisinaan pelko saa tekemään tekoja, mitä ei muuten hyväksyisi ja mitä
jälkikäteen katuu. Heikko ja taitamaton voi koettaa pärjäillä ottamalla
hampaisiinsa jonkun sopivasti tulilinjalle osuneen.
 |
| Vuonislahden Martat juhlivat 29.3.2019 järjestön 120-vuotismerkkipäivää kylätoimintakeskus Kukossa. Samana päivänä on omakin syntymäpäiväni 😊 |
Opiskelua on mukavaa harrastaa eläkkeelläkin, ja kohdallani
opiskelua on tänä vuonna ollut marttojen järjestämät kurssit. Kävin kasvisruokakurssilla maaliskuussa, ekosiivous-kurssilla
toukokuussa, ekologisen kosmetiikan kurssilla syyskuussa ja kananmuna-ruokakurssilla
lokakuussa. Tulevana vuonna kiinnostaa Ilmastoruokaa – kestävää ruokaa arkeen
-kurssi, Espanjalainen ilta -ruokakurssi, Leivotaan gluteenittomasti -kurssi ja
Ruokailoa ikävuosiin -kurssi. Myös Makumatka Karjalaan -kurssi ja
Perinnehuonekasvit-kurssi kiinnostavat, mutta katsotaan nyt, mihin voimat
riittävät ja mihin kaikkeen ilman kiirettä ehdin. Kiirettä (ja varsinkin
stressiä!) koetan vältellä edelleen. Olen iloinen, että näin monipuolista
koulutusta on tarjolla tässä aivan kotinurkilla.
 |
| Kas kas kasvisruokakurssilla marttakeskuksella maaliskuussa |
 |
| Kananmuna-ruokakurssin herkkuja marttakeskuksella lokakuussa |
 |
| Marttojen keväisen ekosiivouskurssin vinkit olivat käytössä heti alkukesästä |
 |
| Ekologisen kosmetiikan kurssilla valmistimme kehäkukkavoidetta, ruusu-kuorintavoidetta ja pihkavoidetta |
Kun katson
aloittelevana virkkaajana vaikkapa tuota tuolinpäällistä, huomaan siellä (kuten
muussakin elämässäni) monia virheitä. Purkaa valmista työtä en aio,
harrastelijan huvikseen tekemä se on, mutta opikseen voi koettaa ottaa olemalla
seuraavalla kerralla huolellisempi.
 |
| Isoäidinneliötekniikalla virkattu jakkaranpäällinen |
Vuoden varrella olen kirjoittanut useammankin kerran kiusaamisesta. Se ei ole mikään mukava aihe, mutta sitä pitää vaan näköjään
käsitellä. Juttelimme hiljattain erään ystävän kanssa koulukiusaamisesta ja mm.
siitä, kenellä on vastuu. Luin kivakoulu.fi-sivuilta sitaatin: ”Pahinta ei ole
pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”. Se on lainaus Martin
Luther Kingiltä, ja kuvaa kiusatun kokemusta siitä, ettei kukaan välitä tai
asetu hänen puolelleen. Katselin TV2:lta Tuhkimotarinoiden jaksoa, jossa nuori
nainen kertoi kokemuksistaan koulukiusattuna. Uskon että muita
lahjakkaampi voi herkästi joutua koulussa silmätikuksi, ollaan kateellisia ja koetaan
toinen erilaiseksi kuin itse on. Tuhkimotarinoiden tyttö oli joutunut
kiusatuksi siksi, koska hänellä oli ylipainoa ja myöhemmin vielä siksi, koska
puolusti kiusattua kaveria. Sen vuoksi moni kai ummistaa silmänsä tai lähtee
jopa itse mukaan kiusaajaporukkaan, ettei itse joutuisi kohteeksi. Kaikin
puolin väärinhän se on, mutta mikä on lapsen vastuu? Aikuisilla on vastuu
teoistaan, mutta lasten kohdalla tuntuisi siltä, että ympärillä olevien aikuisten pitäisi puuttua asiaan. Joskus opettaja tai muu henkilökuntaan kuuluva saattaa
pelätä vanhempien reaktiota tai päinvastoin. Tilanne vain jatkuu, kun katse
käännetään pois ja korvat ummistetaan. Rohkeutta tarvitaan ja myös taitoa
ratkaista vaikeita tilanteita. Kova vallan käyttö suuntaan tai toiseen ei kanna
pitkälle, nöyryyttämisestä puhumattakaan. Nöyryyttämistä olen itsekin kokenut
pitkän elämäni varrella, ja siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin pahaa. Jos
nyt aiemmin mainitsemani gallupkysymys osuisi kohdalleni, saattaisin vastata, että
sankari on hän, joka uskaltaa puuttua kiusaamiseen, hän ei pelkää eikä luovuta.
Olisi myös hyvä, jos tällä arjen sankarilla olisi myös voimia/valtaa siirtää
kiusaaja(t) toiseen kouluun, eikä kiusattua, kuten useimmiten tehdään.
 |
| Jouluinen suosikkileivonnaiseni on piparipulla 😋 |
Lopuksi muisto lapsuuden kouluajoilta: siellä pienessä
kyläkoulussa jokainen oppilas sai kuusijuhlassa samanlaisen paperipussin, missä oli punainen
tuoksuva omena, suuri pyöreä vastaleivottu pulla ja pipari – siinä lahjassa oli
aito joulun tuoksu ja tunnelma 💗
Olen lukenut lehdistä marttojen vinkkejä itse valmistetuista syötävistä joululahjoista. Niissä vain mielikuvitus on rajana, vaihtoehtoja on niin paljon. Sisareni oli paketoinut kauniisiin astiapyyhkeisiin lahjat lastensa opettajille. Mielestäni tässä oli loistava idea, luonto kiittää, kun käärepaperia ei ole käytetty ja nauhana oli kotoista villalankaa. Lahjan kääre pääsee hyötykäyttöön ja jos paketissa on vielä jotain hyvää itsevalmistettua, tämä ansaitsee ison peukutuksen 👍👍
 |
| Outin lahjapaketit (kuva julkaistu luvalla) 🙋 |
Tunnelmallista joulua ja turvallista vuodenvaihdetta
kaikille! 💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti