Kolmikulman eli Väinämöisen puistossa Sortavalassa

”Tuhannen peninkulman matka alkaa yhdellä askeleella.” (Kiinalainen sananlasku)

Pääsin lauantaina 27.4.2019 käymään linja-automatkalla Sortavalassa! Reissusta innoittuneena ajattelin kirjoittaa blogiini ns. Karjala-koosteen 😊 En jatkuvasti tästä aiheesta kirjoittane, mutta silloin tällöin kuitenkin. Tuntuu kuin osa sydämestä olisi luovutetussa Karjalassa, vaikka 50-luvulla syntynyt olenkin. Pohdiskelin, mistähän nimi Sortavala tulee. Valamoseuran internet-sivuilla sanotaan, että tämän tienoon maa on ollut aina viljavaa, ja kaskiviljelyä lienee ollut jo 1000-luvun tienoilla. Ko. lähteen mukaan nimi on saattanut saada alkunsa jatkuvasti samojen alueiden kaskea kaatavien eli puita sortavien  kaskiviljelijöiden toiminnoista. Ken tietää!

Kesäkuussa lähdemme kuoron kanssa Petroskoihin kolmen vuorokauden matkalle, ja siitä saanee aineksia jälleen uuteen näkökulmaan. Tässä päivityksessä kuvailen Alpo Sailon runonlaulajapatsaan ympäristöä ja Kolmikulman puiston tienoota.  Myöhemmin mieli halajaa kirjoittaa jotakin myös ortodoksisesta kirkosta, tekihän se suuren vaikutuksen samoin kuin tämä runonlaulajan patsaskin sitä ympäröivine historiallisine rakennuksineen.

Runonlaulajan patsas on kuvanveistäjä Alpo Sailon veistos, joka paljastettiin Sortavalassa kansalliseepoksemme Kalevalan riemuvuonna 1935 sen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Patsaan mallina oli karjalainen runonlaulaja Petri Shemeikka (1821 - 1915). Alpo Sailo oli tavannut Shemeikan henkilökohtaisestikin Öllölässä v. 1908. Patsas sijaitsee Kolmikulman puistossa Karjalankadun, Brahenkadun ja Raatihuoneen kadun välissä. Puisto on saanut nimensä kolmiomaisesta muodostaan. Nykyään puisto tunnetaan myös nimellä Väinämöisen puisto. (Wikipedia 2019.)
Shemeikkaa on nimitetty myös Myssyvaaran Petriksi (Tuominen 2018, teoksessa Karjala).

Tarinan mukaan runonlaulajan patsas säilyi sodassa, koska puna-armeijan sotilaat luulivat sitä Karl Marxin patsaaksi (Tuominen 2018). Yhdennäköisyyttä onkin!



Lokki asettui aina välillä poseeraamaan patsaan päähän, tätä kuvaa otettaessa se lehahti lentoon.

Upeita vanhoja rakennuksia katsellessa tuntuu, kuin siirtyisi ajassa sata vuotta taaksepäin!
Puiston ympärillä olevia kauniita taloja piirsivät aikanaan mm. Uno Ullberg, Eliel Saarinen, Kaarlo Borg ja Erkki Huttunen (Tuominen 2018).

Sodan tuhoilta säästyi tämä komea pankkitalo, Suomen pankin Sortavalan konttori. Talo on runonlaulajan patsaan takana.

Seurahuone on Sortavalan tunnetuimpia maamerkkejä

Seurahuoneelta lienee monilla nostalgisia muistoja vuosikymmenten varrelta. Terassilta avutuvat upeat näköalat Laatokalle ja Vakkolahden ylittävälle Karjalan sillalle. Kävimme viime lauantaina talon juhlasalissa ja kahvilassa. Molemmat olivat siisteiksi remontoituja ja muistelimme, kuinka juhlasalissa tuli joskus laulujuhlien aikaan tanssahdeltuakin 😉 Vastaamme asteli juhlakansaa kauniisti pukeutuneena ja kukkakimput käsissään. Arkkitehti Erkki Huttunen suunnitteli tämän v. 1938 valmistuneen rakennuksen, ja sitä pidetään eräänä suomalaisen funktionalismin mestariteoksena (sotahistoriallisetkohteet.fi).
.

Kivitaloarkkitehtuuria Karjalankadun varrelta Kolmikulman puiston läheltä

Siinä puiston penkillä istuessamme seuraamme liittyi Sortavalan läheltä evakkoon lähtenyt Väinö. Hän kertoi meille muistoistaan ja siitä, miltä evakkotaival tuntui noin kymmenvuotiaan pojan kokemana. Sinne jäi kotitalo, josta jäljellä on nyt vain kivijalka, lapsuuden kodin rauniot. Mukaansa sai muutaman lehmän ja välttämättömät tavarat.
Matkaseurueestamme useammankin mummola ja vanhempien lapsuuden leikkipaikat jäivät luovutettuun Karjalaan  💔

Kirkkovuoden suurinta juhlaa, elämää ja kuolemaa

"- - Mä annan sut pois / Mä päästän sut pois / Vaikka sattuu / Sä annat mut pois / Sä päästät mut pois / Kaikkeen tottuu - -" (Laura Närhi)

 

Tasan puoli vuotta sitten makasin keskussairaalan sydänvalvontaosastolla. Fyysisesti olin kai varsin huonossa kunnossa, mutta pää pelasi ja mielikuvitus laukkasi. Lähi-ihmisten hämmennykseksi suunnittelin hautajaisiani aina hautapaikkaa myöten ja jaoin mitä moninaisimpia ohjeita. Sairaus tuli ennalta arvaamatta ja oli minulle vieras ja pelottava. Lienen ollut tuolloin melko varma, että tästä ei selvitä. Ystäväni ja ikätoverini lähetti toisten voinnistani välittäneiden lailla kannustavia viestejä ja valoi uskoa tulevaisuuteen. Sitten kävi niin, että hän sai vakavan sairauden diagnoosin muutamia viikkoja myöhemmin ja nukkui pois viime viikonloppuna. Sairauden nopea eteneminen tuntuu yhä käsittämättömältä  💔

Sain hyvää hoitoa ja korvaamatonta henkistä tukea sukulaisilta, ystäviltä, työkavereilta, tutuilta ja tuntemattomammiltakin. Nyt siitä on puoli vuotta, ja täällä olen yhä. Läheisten tuki, lääkitys, keskussairaalan sydänosaston tarkka seuranta ja ammattilaistyö, vertaistukiryhmät niin netissä kuin täällä kotipuolessakin ovat auttaneet, ja voin tällä hetkellä hyvin. Tällä viikolla oli uusia tutkimuksia, mutta enää en pelkää niitä, vaan näköjään suhtaudun niihin jonkinlaisella uteliaisuudella - kumma kyllä.
Tulevasta en tiedä. Hyvän vaiheen kestosta ei laadita ennusteita ja hyvä niin. Toisaalta tulevaisuudestaan ei tiedä kukaan. Kukaan ei tiedä, onko elämää jäljellä paljon vai vähän. Olen miettinyt viime aikoina kuolemaa, ja olen ajatellut niinkin, että se on tasapuolisinta mitä ajatella saattaa. Elämä tasii viimeistään silloin, kun elämä päättyy. Suurikin maallinen omaisuus ja valta ovat samalla viivalla kuin köyhyys ja toisten vallan alla oleminen.

Nyt elämme suurta viikkoa, piinaviikkoa, kärsimysviikkoa, hiljaista viikkoa. Tällä viikolla on monta nimeä. Pääsiäisen sanoma on kuitenkin lohdullinen. Itselleni pääsiäinen on ollut aina kirkkovuoden suurin juhla - lienen sydämen ortodoksi. Haluan muistaa ortodoksisen pääsiäisyön sanoman: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, haudoissa oleville elämän antoi. Viime kuussa itkin iäkkään ja täyden elämän eläneen omaisen arkun äärellä. Päinvastoin kuin alussa olevissa Laura Närhen sanoissa, en olisi halunnut päästää pois, pidin kiinni. Ikävä jää, mutta irti päästäminen on välttämätöntä. Lopulta joutuu luopumaan omasta elämästäänkin, kaikesta. Kun ikätoveri lähtee, tuntuu kuin olisi jatkettava sitä ja siitä, mikä kesken jäi. Lämpimän tuen ja välittämisen laittaisin kiertämään, tekisin osani niin hyvin kuin voin. Vielä on mahdollisuus.


Pääsiäismunat muistuttavat pääsiäisen sanomasta ja kuvaavat uskoa uuteen elämään 💓

                Hyvää pääsiäistä 💜

 

Ääntä käyttämään!

”Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen selkäänsä kasva siipiä”  -Niko Kazantakis

Olen seurannut tänä keväänä vaalikeskusteluja kai erityisenkin ahkerasti - lienen jäänyt niihin suorastaan koukkuun 😃 Puhetaidoissa minua ovat näissä vaalikeskusteluissa miellyttäneet nuoret naiset Annika, Li ja Sanna (aakkosjärjestyksessä mainiten). Ehkäpä lopulta kaikkein eniten tätä seuraajaa on viehättänyt Li vahvalla argumentoinnillaan ja rauhallisella esiintymisellään. Vaalikeskusteluja seuratessa on kuitenkin aika usein tullut tunne, että keskustelu alkaa puuroutua, kun kaikki puhuvat kovaan ääneen yhtä aikaa. Toimittajat koettavat huudella väliin siinä välillä paremmin välillä huonommin onnistuen.

Itselleni erityisen tärkeitä ovat ympäristöasiat, vanhusten asiat ja koulutus. Ne ovat olleet näissäkin keskusteluissa kärjessä ja se on tietenkin hyvä. Olen miettinyt, olisiko työssäkäyvienkin jaksamista ja kaikkea siihen liittyvää pitänyt nostaa (tavalla tai toisella?) enemmän agendalle. Mielestäni olisi pitänyt; ja pidänkin tätä todella tärkeänä, vaikka en enää itse ole työelämässä. Jotain tarttis tehdä, sillä monet työssä olevat stressaantuvat, uupuvat, masentuvat ja joutuvat äärimmillään työkyvyttömyyseläkkeelle jo varsin nuorena.

Nyt kun ajattelen tätäkin asiaa tämänhetkisellä päällä, uskon, että tunnollisuus, pilkuntarkka suorittaminen, jatkuvat muutokset (mm. tietotekniset muutokset ja yt:t), vastuunkanto sellaisestakin mikä ei varsinaisesti itselle kuulu, ja siitä seuranneet yövalvomiset ja stressi voivat vaikuttaa siihen, että lopulta saattaa saada vakavia fyysisiäkin sairauksia. Jos tällaiseen ”soppaan” osuu vielä työpaikkakiusaamista / työyhteisön tulehtunut ilmapiiri, ei todellakaan hyvältä näytä.

Nyt eläkkeellä on ollut aikaa pohdiskella näitäkin asioita ja myös kuunnella tarkemmalla korvalla kovia kokeneita. Olen ajatellut sellaistakin, että kiusaaja toimii usein siten kuin toimii epävarmuuttaan ja ammattitaidottomuuttaan. Hän voi hakea tuolla vähintäänkin kyseenalaisella käyttäytymisellään tukea selviytymiseensä ennen muuta itselleen. Joku kilpailuhenkinen itsensä korostaja voi ajatella, että toisen osaamisen mitätöimisellä hän voi nostaa itseään. Kanssaihmisten alentaminen ja jopa nöyryyttäminen on mielestäni pahinta mahdollista vallan väärinkäyttöä. Masentavinta on, jos kulttuuri muuttuu noissa työyhteisöissä sellaiseksi, jossa ihmiset ylipäätään pyrkivät selviytymään em. tavoilla. Kaikki jatkuu ja toistuu kuten on ollut aina ennenkin. Tilanne voi jatkua tulehtuneena vuosia, jopa vuosikymmeniä. Moni pyrkii selviytymään niin, että eräänlaisena pärjäämiskeinonaan he eivät halua puhua näistä lainkaan, tai pyrkivät olemaan jopa ajattelematta koko asiaa ja suorittavat työtehtävänsä kuin laput silmillä.  

Ilmeisesti pahimmin hampaisiin joutuu hän, joka uskaltaa nostaa epäkohtia esiin ja hänet koetaan uhkana heikoille ja epävarmoille. Niin surkeaa kuin se onkin, tässä lienee suora reitti joutua kiusatuksi ja syrjityksi. Paljon pitää tehdä työtä hänen, joka tuollaisen pystyy unohtamaan, jos kerran sen kohteeksi on joutunut. Jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu, sanottiin vanhassa sananparressa. Jos kukaan ei uskalla nostaa epäkohtia esille pelossa, että joku alkaa kiusata/ottaa silmätikukseen/lievimmillään pahoittaa mielensä tai suuttuu, ei kai silloin niihin epäkohtiin koskaan mitään parannusta tulekaan? Veronmaksaja maksaa viulut seurauksista, joten liittyy tämä kaikki eduskuntavaaleihinkin.

Tällaista sydämessä päällimmäisenä tänään 💗

Hyvää vaalisunnuntaita kaikille ja käykäähän äänestämässä - vaalisää on radiotiedotteen mukaan aurinkoinen!

Kävin kirjastolla ennakkoäänestämässä M. Agricolan ja suomen kielen päivänä 9.4.2019

Lisää ruuan historiasta 💚

"Jos annat mulle ruusun, se on jo viikon päästä roskaa. Jos sanot hyvän sanan, se ei katoo koskaan." 💞

Edellä olevaa mietelausetta voisi mukailla niinkin, että hyvät teot poikivat lisää hyvää - toisin sanoen laitetaan hyvä kiertämään.
Kiitos Joensuun kaupunginkirjaston väelle kauniista ja kiinnostavasta näyttelystä Reseptejä ja keittotaitoa entisaikaan. Näyttelyn teema sattui sopivasti tämänhetkiseen mielenkiinnon kohteeseeni, ruuan historiaan. Hiljattain edesmenneen sotaveteraaniläheisemme Villen jäämistöstä löytynyt Korpisoturin keittokirja (reseptit vuodelta 1944, julkaisija Suomen sotilas v. 1994) inspiroi minua myös, ja siitä aluksi muutamia reseptejä.

Ensimmäisenä huomioni kiinnitti s. 4 - 5 kukkokala, ei siis kalakukko vaan kukkokala! Savolaiseen kalakukkoon laitetaan kala leivän sisään, tässä murenneltu pehmeä leipä laitetaankin kalan sisälle ja korpisoturi kypsytti kalan hiilloksella.  Kalan suomustukseen annettiin seuraava ohje s. 10: suomustuksen ajaksi syvälle kalan suuhun työnnetään kiilaksi vuoltu puunkappale, ettei kala pääse sujumaan. Jos kevään kutuaikaan sai mätikaloja, asemiehen herkkua voi valmistaa seuraavan ohjeen mukaan (s. 13): kahvikupillinen mätiä käristetään teelusikallisessa rasvaa. Sitä ennen poistetaan mädin kalvot. Mätiä käristetään kymmenisen minuuttia koko ajan sekoittaen. Suolaa laitetaan joukkoon ja nautitaan kuumana tai kylmänä leivän tai perunoiden kanssa.

Hauska nimi oli seuraavallakin ohjeella: korkolaput 😄 Tämän ohjeen mukainen ruoka muistuttaa hieman kreikkalaisen keittiön herkkua saganakia. Korpisoturin ohjeessa juustosta leikataan noin sentin paksuisia viipaleita, jotka kastellaan vedessä ja kieritellään vehnäjauhoissa. Paistetaan hyvin kuumassa rasvassa keltaisen ruskeiksi.
Sanoista kiinnostuneelle selvisi tämän pikkukirjan myötä myös sanan lotina merkitys, kastikettahan se tarkoittaa! Lotinaa tehtiin rintamalla niin lihasta kuin sienistäkin, korpraalit Lindholm ja Nissilä kertoivat.
Hauska nimi oli myös marjapöperöllä eli huupalla. Siinä perattuja marjoja survotaan hilloksi ja ruisjauhoja ja sokeria sekoitetaan marjoihin. Syödään sellaisenaan kylmänä.
Puutarhamies rintamalta kirjoitti s. 55, että retiisiäkin viljeltiin korsujen ja kämppien pikkupuutarhoissa. Kun retiisit kasvoivat suuriksi ja puiseviksi, niistä sai herkkua keittämällä ne perunoiden tapaan. Voinsulan kanssa nautitun retiisin maku oli tuolloin kuin kukkakaalilla.
Korpisoturi antoi lopuksi mm. seuraavan ohjeen: "Ei mitään yltiöpäisyyttä! Hiljaisella tulella keitostasi hyvää tulee."
Käyttöön menevät korpisoturin antamat ohjeet!

Villen keittokirjan ohjeita v. 1944

Reseptejä ja keittotaitoa entisaikaan -näyttelystä Joensuun kaupunginkirjaston ala-aulassa (kuvattu 3.4.2019)

Reseptejä ja keittotaitoa entisaikaan -näyttelystä Joensuun kaupunginkirjaston ala-aulassa (kuvattu 3.4.2019)

Reseptejä ja keittotaitoa entisaikaan -näyttelystä Joensuun kaupunginkirjaston ala-aulassa (kuvattu 3.4.2019)

 Historiallisina dokumentteina keittokirjat kertoivat kullakin aikakaudella saatavina olleista raaka-aineista, näyttelyn esittelyssä sanotaan. Kansainvälistäkin säväystä löytyy mm. roomalaisen ja venäläisen (Pietarin keittiö) keittokirjojen myötä. Näyttelystä nousee esille, että keittokirjojen kautta voi myös lukea kansakuntien tai yhteiskuntaluokkien ihanteista. Huomioni kiinnitti (tässä alimmaisessa näyttelykuvassa) upeat kukkakuviolliset kupit vanhan Kotilieden kannessa, luultavasti vanhaa Arabiaa. Jos vielä jotakin keräilisin, tuollaiset 1900-luvun alkupuoliskon ruusukuviolliset tai muut kukkakuvioidut astiat olisivatkin aivan ykkösvaihtoehto! Nyt kuitenkin alan pikemminkin jo luopua, ja esim. kirjaston kierrätyspisteeseen olen alkanut tuoda kirjoja. Ilokseni ne ovat lähteneet eteenpäin yleensä jo sillä välin, kun käyn lukemassa päivän lehden lukusalissa  💕

Reseptejä ja keittotaitoa entisaikaan -näyttelystä Joensuun kaupunginkirjaston ala-aulassa (kuvattu 3.4.2019)