Voiko painoa "hallita"?

"Mitä sitten kattilaan laitatkin, sen löydät lusikastasi."

💛 Pudotin painoani parikymmentä vuotta sitten noin 15 kg . Painonvartijoiden systeemi ilmeisesti sopi minulle. Koin myös, että oli tärkeää päästä silloin tällöin ns. kontrollipunnitukseen sen jälkeenkin, kun olin saavuttanut tavoitepainoni. Tärkein asia kuitenkin, mitä paikkarit minulle opetti, oli aamupalan merkitys ja säännölliset ruokailuvälit. Lihomisvaiheessa kuittasin yleensä aamupalan kupillisella mustaa kahvia ja töissä söin sitten mitä sattuu pitkin päivää. Illalla olikin sitten jo niin nälkä, ettei mistään kohtuusyömisestä voinut edes puhua.  
Kun laihdutin noin puoli kiloa viikossa, siihen kuului lopulta paljon aiempaa enemmän ruokaa, keskimäärin viisi ateriaa päivässä. 

Sittemmin olen jojoillut muutaman kilon kanssa. Joillakin kiire kuulemma auttaa laihtumisessa (ei ole aikaa syödä?), mutta minulla on ollut aina päinvastoin. Kun koin stressiä ja kiirettä ja niiden myötä tulleita unihäiriöitä, se oli kohdallani takuuvarmin tie myös lihomiseen. Ei ollut kai aikaa tai energiaa suunnitella syömisiään senkään vertaa, että miettisi mitä kaupasta ostaa. Alussa olevaa lusikka-mietelmääkin voisi tuohon soveltaa: mitä ostoskoriin laitatkin...

Ihmedieetteihin tai totaalikieltäymyksiin en kohdallani usko. Perinteinen lautasmalli on minulle hyvä. Joku kieltäytyy esim. hedelmistä hiilareitten (?) pelossa. Itselleni ne kuuluvat jokaiseen päivään, samoin marjat aamun kaurapuuron kanssa. Niissäkin on tosin hyödyllistä harrastaa vaihtelua: toisinaan mustikoita, toisinaan puolukoita tai viinimarjoja. Välillä mukaan loraus maitoa, manteli- tai soijamaitoa tai marjakeittoa. Toisaalta jos julistan itselleni totaalikiellon oikeastaan ihan mihin vain, se on varmin keino kasvattaa himoa juuri sitä evästä kohtaan... ja jotta ei liian hyveelliseltä kuulostaisi, rasvainen ja suolainen grillimakkara tai pitsa maistuvat välillä taivaallisilta!

Vaaka on hyvä kumppani palautteen antajana tänäänkin, kun olen ns. normaalipainossa. Itseasiassa painoni on pudonnut 8,5 kg sitten viime lokakuun. Nestettä on siis poistunut. Silloin alkuun ei ollut kyllä ruokahaluakaan. Nyt seuraan joka aamu lähes pakonomaisesti, ettei paino ole vain lähtenyt nousemaan. Sehän voi olla merkki sydämen vajaatoiminnan pahenemisesta, ts. nesteen keräytymisestä, kun sydän ei jaksa pumpata. Vähempikin kontrollointi varmaan riittäisi, ja tänään en ollut huolissani, vaikka vaaka näytti reilun kilon enemmän kuin aiemmin. Kävin eilen ystävän kanssa ravintolassa syömässä, ja ruoka siellä oli paitsi maukasta myös selvästi suolaisempaa kuin mitä se on nykyisin kotona. Ei siis huolta, toivon. Jos painon nousu jatkuu - ja vieläpä nopeasti, silloin on otettava yhteys sairaalaan.

Ruokailun kohdalla siis entiseen tapaan tästä eteenkin päin! Lopuksi vielä mielenkiintoinen yksityiskohta: sairausdiagnoosin jälkeen en pariin kuukauteen sietänyt kahvia, vaikka todellinen kahvin ystävä olen aina ollutkin. En osaa sanoa, mistä tämä johtui. Aamuisinkin join vain kupillisen yrttiteetä hunajan kanssa. Nyt kahvi on alkanut jälleen maistua 😋



Viikonloppuisin aamupala meilläkin on yleensä kattavampi, arkisin riittää useimmiten kaurapuuro tai kauralesepuuro marjoineeen ja öljylisineen (kohdallani ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä).

Jooga - lemmikkini

"Kun tekee sen minkä voi, tekee sen, mikä pitääkin tehdä" (Madeleine de Scudery).


❤ Ohjattu joogani päättyi juuri. Mieli ja kroppa ovat kevyitä paitsi hoitavasta joogasta myös tiedosta, että joogamme jatkuu vielä huhtikuun loppuun. Mainiota! Ennakoin sen päättyvän tällä erää jo helmikuussa. Hathajooga hyvän ja kokeneen ohjaajan huomassa tekee hyvää. Asteittaisen etenemisen filosofia viehättää minua laajemminkin. Puolitoistatuntinen etenee asteittain, rauhallisesti, kukin omassa tahdissaan. Kilpailua tai edes naapurin esimerkin silmäilyä ei ole.
Tämä filosofia sopii kyllä moneen muuhunkin 😊

Jooga oli ensimmäinen ja myös viimeinen ohjattu liikuntani ennen ja jälkeen sairausdiagnoosia. Muistan varmaan aina joogatunnin 8.10.2018, jolloin tuntui, etten jaksa edes kevyimpiä liikkeitä. Myös kapuaminen kotimme kolmanteen kerrokseen otti voimille. Olin lievästi sanoen hämmentynyt. Pääsin 10.10 työterveyslääkärille, ja olen ikuisesti kiitollinen tuolle nuorelle työterveyslääkärille, joka passitti minut siitä suoraan sisätautien päivystykseen. Hänen tutkimuksensa ei keskittynyt yskääni, jonka vuoksi vastaanotolle menin, vaan oli perusteellisempi. Olin jo paljonkin ihmetellyt runsaan vuoden kestänyttä yskääni ja myös koko ajan lisääntynyttä väsymystä. Syitähän ihminen ololleen keksii; ajattelin väsymyksen johtuvan esim. ikääntymisestä, stressiaikoina piinanneista univaikeuksista, myöhäisistä vaihdevuosioireista tai jopa laiskuudesta johtuvasta vetämättömyydestä. Yskän vuoksi tehtiin tutkimus jos toinenkin, mutta esim. astmalääke ei antanut vastetta. Sairaalan sydänosastolla olin sitten kymmenen vuorokautta, ja siellä mm. sanottiin, että tuo tarkkanäköinen työterveyslääkäri saattoi pelastaa henkeni. Lähetin hänelle kiitoskortin, jonka sanoja mietin kauan ja ajatuksella.

Sairaalasta tultuani meninkin sitten jo seuraavalla viikolla lähikorttelissa sijaitsevalle joogasalillemme. Kerroin ohjaajalle tilanteestani, ja hän antoi täsmäohjeita liikkeisiin ja hengitystekniikkaan. Koin oloni turvalliseksi, vaikka voimat eivät olleet lähimainkaan hyvät. Tällä hetkellä koen oloni jo yllättävänkin hyväksi, joskin pelot valtaavat yhä mielen - ja näin on etenkin iltaisin. Luin viime viikonloppuna iltapäivälehdestä Maarit Feldt-Rannan sanat: "Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän." Nämä viisaat sanat opettivat ja muistuttivat minullekin jotain olennaista, kiitos Maarit ja kaikkea hyvää uuden edessä ❤

Joogaava karhu ihastutti minua Pekka Ovaskaisen luontovalokuvanäyttelyssä kylätoimintakeskus Kukossa. Tutustuin näyttelyyn viime viikonloppuna Vuonislahdessa. Pyysin Pekalta 26.1 luvan kuvan julkaisuun blogissani. Onpa vekkuli joogaaja!

 

Joogaaja (kännykkäkameraotokseni Pekka Ovaskaisen luontokuvasta nro 5)

Harrastukset yhä tärkeämpiä

"Anna muutokselle aikaa. Ei mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään."

Blogini muotoutunee ajassa, kuten on kai useimmilla muillakin. Näillä näkymin paneudun lähinnä terveys- ja hyvinvointiteemaan - mitä kaikkea siihen sitten liittyykään. Sairaudestani ja sen hoidosta kirjoitan myös säännöllisesti. Olen mielestäni jo liikaakin googlaillut tietoa sairaudestani, ja nyt tunnen, että muutokselle on annettava aikaa. Vointini on tällä hetkellä hyvä, eräänlaista suvantovaihetta kai nyt elän. Haluan ajatella yhä enemmän vaikka luontoteemaa ja keskittyä harrastuksiin: laulamiseen, historian keruuseen yhdessä toisten kanssa, marttailuun jne.
Harrastukset kaikkinensa lienevät useimpien mielestä olennainen osa hyvinvointia ja erityisen tärkeitä nyt eläkkeelle jäätyä. Sosiaalinen tyyppi kaipaa ihmisten pariin :)

Olen laulanut joensuulaisessa Soihtu-kuorossa jo vuosikymmeniä ja kenties liityn jossain vaiheessa myös Vuolaset-lauluryhmäänkin Vuonislahdessa. Jälkimmäinen riippuu tulevasta, kuinka paljon aikaa on mahdollista maalla Marttalassa viettää. Toivottavasti se on vielä kauan mahdollista! Viidakkorumpua olen soitellut jo pitkään myös sellaisesta gospel-ryhmästä, minkä aktiviteetit eivät liikaa painottuisi viikonloppuihin. Silloinhan olemme yleensä aina noin sadan kilometrin päässä Vuonislahdessa. Hengellinen musiikki puhuttelee nykyisin yhä enemmän, ja sitä toivoisin saavani laulaa myös lauluryhmissä. Vinkit em. gospel-ryhmistä otan kiitollisuudella vastaan!

Tässä Soihtu-kuoron kuvassa en itse ole, olin kameran takana. Kuva on otettu harkoista 8.11.2018. Nenä-päivä lienee ollut noihin aikoihin, punaiset nenät eivät kuulu kuoron vakiovarusteisiin ;)
Tänään jälleen kuoron harkkoihin!

Liikuntaa, liikuntaa...

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun ystävä häll' on myötä - -" (Eino Leino)

Jokainen syy, mikä estää meitä kuntoilemasta, on tekosyy - näin sanoi jo Urho Kekkonenkin.
Liikunnan olen koettanut pitää nytkin mielessä, luonnollisesti vointia ja jaksamista seuraten.

Hommasin entiseen tapaani paikallisen voimistelu- ja urheiluseuran kausikortin kevätkaudelle. Osallistun läheisellä Urheilutalolla varttuneiden jumppiin. Pakkasta on nyt ollut keskimäärin -15, mutta kävelymatkoille vaan tarpeeksi vaatetta päälle. Kuten usein todetaan, ulkoilu on pukeutumiskysymys ja ainakaan toistaiseksi ei ole esiintynyt hengenahdistusta pakkasellakaan. Olen iloinen siitä. Toisaalta koetan tsempata itseäni liikkumaan enemmän. Liikunta on aina kuulunut elämääni, mutta sairastuttuani olen varmaan liikaakin varonut ja kuulostellut ja vältellyt mm. ohjattuja jumppia. Joogassa sentään olen käynyt viikoittain jo parin kuukauden ajan.

Laduille en ole vielä uskaltautunut, mutta sen aika tulee vielä, toivon... ja hiihtokaverit laduilla ovat entistäkin tärkeämpiä :)

Painon hallinta-asiaakin koetan pitää sivujuonteena mukana, sillä tässä(kin) sairaudessa kehotetaan pyrkimään / pysymään ns. normaalipainoon/-ssa. Nykyisin normilukemissa kyllä olen, joskin seuraan painoani päivittäin mahd. nesteen keräytymisen vuoksi. Jos nestettä alkaa kerääntyä, on otettava yhteys sairaalaan.

Myös unen merkityksen ja univaikeudet otan esille myöhemmin. Stressaaminen ja univaikeudet ovat aina liittyneet yhteen kohdallani, ja etenkin nyt olen vakuuttunut, että riittävä uni on kaiken terveyden kulmakivi.

Suunnitelmia

"Pessimisti sanoo, ettei enää pahemmin voisi olla. Optimisti vastaa: kyllä voisi."

 

Vaikka sairaus on lähes koko ajan mielessäni, yritän välillä vaikka väkisin kääntää ajatukset  muuhunkin. Juttelu marttakavereiden kanssa siirsi tänään ajatukset kotoiluun. Tuumin että olisipa hauskaa osallistua käsityökerhoon Vuonislahden seurojentalolla. Vaatteiden pienimuotoinen tuunaus, isoäidin neliöiden virkkaaminen ja niiden yhdistämisen oppiminen kiinnostaisivat. Kestävä kehitys ja kulutuksen vähentäminen ovat etenkin näissä nykyoloissa itsellenikin entistä tärkeämpiä. Ehkäpä osallistun noihin toimintoihin myöhemmin, kun saadaan lääkitykseni ym. elämän keskeiset kulmakivet kohdalleen. Nyt tutkimuksia on edelleen, ja mahdollisimman hyvin sydämen toimintaa tukevaa lääkitystä haetaan yhä. Diagnoosistani on nyt noin kolme kuukautta. Toistaiseksi tuntuu, että on hyvä olla viikot Joensuussa, koska paitsi että olen nykyoloissa vielä arka olemaan yksin maalla, on myös yhä varsin paljonkin tutkimuksia, lääkäri- ja hoitaja-aikoja ymv. Esim. viime viikolla kävin kaksi kertaa verikokeissa, ja välillä soittaa lääkäri, välillä hoitaja.  Mielestäni on todella hyvä, että mm. munuais-, kalium- ja natriumarvoja seurataan säännöllisesti, ts. miten elimistö uuteen lääkitykseen reagoi.

Olen suunnitellut, että mielelläni jatkan myös kylän historiatyöryhmässä ja kolmen kimpassa historiateemaa myös kaupungissa. Tarinoiden kirjoittaminen vanhojen valokuvien yhteyteen kiinnostaa minua paljon, ja toisaalta kirjoittaminen lieneekin kohdallani läheisintä. Olemme joidenkin kylätoimijoiden kanssa ottaneet esille mm. idean vahvojen naisten tarinoista. Yhteistyökumppanit ovat kannustaneetkin kirjoittamaan ko. aiheesta.

Meillä on ollut taannoin puhetta myös taiteilijoiden jalanjäljillä Vuonislahdessa -teemasta. Siinäkin voisin ehkä olla jollain pienellä osalla mukana, onhan historia (etenkin paikallis-) edelleen se läheinen mielenkiinnon kohteeni. Jos tätä voisi jotenkin naisten mikrohistoriateemaan yhdistää, minusta olisi kiinnostavaa tarkastella myös taiteilijoiden taustalla olleita naisia, esimerkiksi heidän vaimojaan. Kylläpä tuntuukin lepuuttavalta ajatella välillä historiaa!

Oheinen viime kesänä ottamani kuva on vanhojen valokuvien keruuseen aktiivisesti osallistuneen Marjan upeasta vanhasta aitasta Kurennevassa. Olen todella iloinen, että olen saanut tutustua perinteitä ja historiaa arvostaviin ihmisiin ja on mahdollisuus jakaa tuntoja heidän kanssaan. 

Stressiä lääkärit ovat kehottaneet välttämään, (mikäli se vain omassa varassa on?). Se on tietenkin nyt tärkeämpää kuin koskaan.  Nk. entisessä elämässäni koin sitä kylliksi, palaan siihen kaikkeen myöhemmin. En kuitenkaan näillä näkymin usko, että em. harrastuksista jo ”onnistuisin” itselleni pahan stressin ja yöunien menetyksen kehittämään. Ja kavereita olen kannustanut toppuuttelemaan, jos innostun entiseen tapaani huolehtimaan, suorittamaan ja stressaamaan ;)

Uuden edessä monellakin tapaa

"Olkaamme iloisia ja muistakaamme, että kaikkein vaikeinta on kestää niitä vastoinkäymisiä, jotka eivät koskaan tule."

Amy Lowell (Positiivareiden www-sivut 23.1.19)

Olen jo pitkään suunnitellut blogin kirjoittamista, ja alustavana teemana on terveys ja hyvinvointi, hieman paikallishistoriaa ja harrastusten kuvaustakin mausteeksi. Ajattelen niin, että paitsi harrastukset myös Pielisen rantojen luonto ja eläimet (erityisesti linnut) ja Vuonislahden kylän yhteen hiileen puhaltava yhteisö hoitavat myös minua. Toki ne ovat hoitaneet jo ennen sairastumistani – paljon esillä ollutta green care -teemaakin siis.

Jäin eläkkeelle 1.11.2018 yli 40 vuoden työuran jälkeen ja kolme viikkoa sitä aiemmin sain diagnoosin sydämen vajaatoiminnasta ja jouduin sairaalaan kymmeneksi vuorokaudeksi.
Paitsi eläköityminen myös parantumaton sairaus tulivat siis samaan aikaan. Suuria elämänmuutoksia molemmat. Aiemmin olen ollut jopa hämmästyksekseni hyvinkin terve, vaikka ikää on jo kertynyt 63 vuotta.  Varsinaista syytä sairastumiselleni ei ole löytynyt, uskon että se on monen tekijän summaa. Geneettisten taipumusten lisäksi elämän olosuhteet vaikuttanevat. Näin uskon. Kirjoitan myöhemmin univaikeuksistani ja stressistä, mitkä pahenivat kohdattuani kiusaajan.
Sairaus huolettaa, mutta yritän elää niin tavallista elämää kuin se on mahdollista.
Toivon että kirjoituksistani olisi iloa ja näkökulmien avartumista toisillekin muutosten ja uuden edessä oleville. Elämä yllättää, ja olenkin alkanut ajatella, että ainoa varma on epävarma.
 

Linnut viihtyvät Marttalamme pihassa Vuonislahdessa. Rakastan niitä, punatulkkuja, talitinttejä, varpusia... <3