Kokkolassa ja Kuopiossa 12 - 14.4.2024

Pienetkin matkat (tai varsinkin ne?) tuovat elämään tervetullutta vaihtelua. Tämä blogipäivitykseni keskittyy otsikon mukaisesti viime viikonloppuun. 

Edellä olevassa kuvassa on Kokkolan Raatihuone kaupungin vanhalla kauppatorilla, Mannerheiminaukiolla. Raatihuoneen on suunnitellut Carl Ludvig Engel, ja se rakennettiin v. 1842. Raatihuoneella on aikojen saatossa toiminut mm. kaupunginvankila, tullikamari, raastuvanoikeus ja sitä on käytetty kaupungin juhlatilanakin. (Lähde: Visit Kokkola).

"Kun kaikki päivät alkavat
tuntua samanlaisilta,
ihmiset eivät enää huomaa mitä
hyvää heidän elämässään tapahtuu" (Paulo Coelho).

 "Paras lääke laiskalle mielelle on häiritä sen rutiineja" (William H. Danforth).

Ei tarvitse mennä kauaksi maapallon ääriin nähdäkseen kaunista 💖 

Pääsin Kokkolaan 12–14.4.24 Karpatiat-yhdistyksen vuositapaamisen myötä. Oli ilo tavata samalla reissulla myös kaupungissa elämänsä asunut kaverini. Hän esitteli minulle pe-iltana ympäristöä ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita kaupungista. Huhtikuun hopeinen valo ja kuunsirppi taivaalla lisäsivät vanhan kaupungin sadunomaista tunnelmaa. Sanoin kaverilleni, että tuntuu kuin täällä kävellessään siirtyisi ajassa vuosisadan tai pari taaksepäin; kävelisi pitkät helmat maata hipoen ja hattu nutturassa keikkuen mukulakivikaduilla 😉 

Jälkikäteen kun katselin esitteitä, mieleeni tuli 1960-luvun puolivälissä tv:stä tullut sarja ”Saariston lapset”. Katselin suurella ihastuksella noin kymmenvuotiaana tätä Astrid Lindgrenin kirjaan pohjautuvaa sarjaa kotimme pienestä mustavalkoisesta televisiosta. Sähköjähän meillä ei vielä tuolloin ollut, mutta aggregaatti pörisi pihalla virtaa tuoden. 

Edellä olevan kuvan muistomerkissä oli vuosiluku 1918. Tällä aikakaudella on suomen kielessä monta nimeä: mm. veljessota, sisällisota, vapaussota, kansalaissota. Tämän muistomerkin nimeltään Vapaudenpatsaan on suunnitellut Johan Munsterhjelm v. 1920 em. sodassa kaatuneiden kaupunkilaisten muistoksi (Visit Kokkola).

Sain tutustua viikonlopun aikana myös uusiin ihmisiin, ja mieleeni tuli, että monet arvokkaat kohtaamiset eivät ole pelkkää sattumaa, vaan kaikella on tarkoituksensa. 

Kiitos myös kannatuksesta ja kahden vuoden jatkokaudesta Karpatiat ry:n hallituksessa. 

"Tuntemattoman hyvän ihmisen työ
on kuin vesisuoni, joka virtaa
salassa maan alla ja vaivihkaa
saa maan vihannoimaan" (Thomas Carlyle).

Lähteinäni olen käyttänyt tässä nettisivuja kokkola.fi ja hotellimme aulasta poimimiani esitteitä ”Visit Kokkola”.

Kokkola on aina ollut kansainvälinen paikka – tai ainakin siitä lähtien, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf sen 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle perusti. Kokkolasta on lähdetty maailmalle, ja usein on tultu takaisinkin. Kokkola on noin 48 000 asukkaan viehättävä merenrantakaupunki, jossa on aitoa vanhan merikaupungin tunnelmaa. Kuningas Kustaa II Adolf perusti kaupungin vuonna 1620.

Kokkolasta on kerrottu sanonta, että kaikki viisaus ei asu omissa nurkissa vaan avoimuus muita kohtaan on kaiken edistyksen edellytys. Meri ja sen läheisyys muistuttaa siitä, että kun riittävästi yrittää ja etsii uusia näkökulmia, mikä tahansa voi olla mahdollista.

”Eläkööt muut pikkumaisesti, älä sinä.
Riidelkööt muut pikkuasioista, älä sinä.
Itkekööt muut pikkukolhuja, älä sinä.
Jättäkööt muut tulevaisuutensa jonkun
toisen käsiin, älä sinä.” (Jim Rohn.)

Hotellin aulasta poimimastani esitteestä luin Kokkolassa kaupunginlääkärinä aikoinaan toimineen Einar Cederbergin sanat: ”Ihmisen suuruus ilmenee hänen tavastaan kohdella lähimmäistään”.

Jakamisen ja toisten hyvän kohtelun merkityksestä kertoo myös seuraava mietelmä:

"Jos haluat olla rikas, anna;
jos haluat olla köyhä, kahmi;
jos haluat runsautta, kylvä;
jos haluat puutetta, kätke". (Positiivarit 16.9.2019).

Edellä oleva kuva Läntiseltä Kirkkokadulta on merimiesten asuinkatua 1600-luvulla. 

Vuonna 1620 syyskuun 7. päivänä Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf allekirjoitti asiakirjan, jolla pienestä Ristirannan maanviljelys- ja kalastajakylästä tuli kaupunki nimellä Gamlakarleby. Kaupunki oli 1600-luvulta lähtien yksi Suomen tervakaupan keskuksia. Kokkola vakiintui kaupungin suomenkieliseksi nimeksi myöhemmin. Suomenkielinen nimi Kokkola tulee mahdollisesti Kokkolahti-nimestä. Kokkolahdeksi kutsuttiin lahtea, joka työntyi mereltä sisämaahan aina Kirkonmäelle saakka. Tarinan mukaan lahden suurilla kivillä istuivat kokot eli kotkat.

Suomen kielen opettajana ja aikanaan nimestyksestä opintojen kenttätyön tehneenä kiinnostaa tietenkin myös nimet. Nimistöä laadittaessa huomioidaan yleensä paikallinen kieli, perinne, kulttuuri ja historia. Nimistötiimi perehtyy Kokkolassa omassa valmistelussaan asiakohtiin laajasti ja asiantuntevasti, mm. kylien osalta kotiseutuyhdistysten edustajia haastatellen.

Nimen käsittelyn yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota oikeakielisyyteen ja ruotsinkielisestä kieliasusta pyydetään tarvittaessa lausunto Kotimaisten kielten keskukselta.

Mietin ennakkoon, jääköhän lainkaan aikaa tutustua kaupunkiin, onhan vuositapaamisen aikataulu tiivis. Kun hyvin suunnittelee, ja sattui lisäksi onnenkantamoisia, se onnistui hyvin 👍

"Miten ikinä voit tietää osaatko maalata taulun,
pyörittää firmaa, suorittaa arvosanan,
pystyä siihen virkaan, pitää sen puheen,
voittaa pelin, kirjoittaa kirjan, rakentaa talon,
leipoa kakun – jos et yritä?" (Richard M. DeVos).

 Kävelykierroksemme alkoi Kokkolan vanhakaupunki Neristanista, käsityöläisten ja merimiesten kaupunginosasta.  Merimiestalot ovat 1800-luvun alkupuolelta ja ne edustavat Neristanin vaatimattomampia asuinrakennuksia. Niitä kutsuttiin leikillisesti myös kapanmitoiksi. Myös majakkasaari Tankar sekä sitä ympäröivä meri ja vuosittaiset tapahtumat kiehtoisivat kyllä tätäkin matkailijaa 👍

Portit ja niiden pielet ja sisäpihoilla näkyvät vanhat aitat viehättivät silmiäni. 

Neristan on kuin pieni kylä keskellä kaupunkia, esitteessä kuvattiin. Taloista huomasi tällainen sivullisempikin, että niistä on pidetty hyvää huolta ja kunnostettu pieteetillä. Vanhimmatkin talot ovat asuttuja, ja niitä ei ole päästetty ränsistymään. Rohkenenpa sanoa, että monella muullakin paikkakunnalla voitaisiin ottaa esimerkkiä arvokkaan vanhan rakennuskannan säilyttämisestä ja kunnostamisesta 😎

Opastetulle kierrokselle voi osallistua myös netissä osoitteessa visitkokkola.fi.

Kuva edellä on Isokadulta. Esitteiden tekstien kanssa on helppoa olla samaa mieltä, että Kokkolan keskusta on sopivan kompakti, siinä oli helppo liikkua jalkaisin paikasta toiseen. Itäsuomalainen ihastui 💘 Nautin tavattomasti iltakävelystämme, kiitos kaverilleni seurasta ja opastuksesta 🌸 

"Iloitse pienistä asioista, sillä
jonain päivänä saatat pohtia
menneitä ja huomata, että ne
olivatkin isoja asioita" (Robert Brault).

Keskustan palvelut ovat Kokkolassa lähellä toisiaan. Merenrantakin on vain puolen tunnin kävelymatkan päässä (2,5 km).

Läntisellä Kirkkokadulla sai hyvän yleiskuvan vanhakaupunki Neristanista. 

Kokkolan vanhakaupunkia Neristania pidetään yhtenä Suomen arvokkaimmista ja parhaiten säilyneistä historiallisista kaupunkikohteista – eikä varmasti aiheetta. Kävelijän huomio kiinnittyi erityisesti rakennusten puuleikkauksiin, moniin kiinnostaviin yksityiskohtiin ja mm. talojen ikkunanpielissä oleviin juorupeileihin (kuvat), joiden avulla sisältäpäin näkee mitä kadulla tapahtuu. Kaverini kertoi, että kun ikkunalla olevien posliinikoirien katseet olivat sisäänpäin, talon isäntä (esim. merimies silloin aikoinaan) oli kotona; ja kun ne katsoivat kadulle päin, isäntä oli poissa kotoa 😍 

Välillä hieman vuositapaamisemme 💗-annista.

Uskon että sairastuneiden omahoito tehostuu vuositapaamisten myötä; ryhmäkeskustelujen ja alustusten pohjalta saa motivaatiota ja ideoita. Muun muassa kardiologin erinomaisella luennolla ja ryhmäkeskusteluissa tuli selkeästi esille, että kun pitää yllä yleiskuntoaan ja pyrkii huolehtimaan terveellisistä elämäntavoista, se ehkäisee osaltaan myös sitä, ettei henkilö saisi (ainakaan niin helposti) muita sairauksia sydänsairauden lisäksi. 

Kertaan jälleen itsellenikin ne tutut jutut: säännöllinen liikunta oman kunnon mukaan, terveellinen ruoka ja riittävä yöuni. Omahoito on olennaista erityisesti tässä ajassa, useimmathan tietävät ja tunnistavat soten niukentuneet resurssit.

Tässä hotelliamme lähellä olleessa keltaisessa talossa kansallisfilosofimme J. V. Snellman asui nuoruusvuosinaan 1813–1820. Snellmanin isä oli pohjalainen merikapteeni. Myöhemmin rakennus on toiminut mm. kaupunginhotellina, sairaalana ja VPK:n palokuntatalona.

Kaupunginsalmen toisella puolella Kaarlelankadulla on Snellmanin muistomerkki (Pekka Jylhä 2006). Teos kuvaa kivellä istuvaa lukevaa poikaa. Lapsuutensa Kokkolassa viettäneellä Snellmanilla oli tapana kiivetä kivelle kirjat mukanaan lukemaan. Teos sijaitsee jääkauden aikaisella siirtolohkareella, joka tunnetaan Kokkokivenä (tässä on myös viittaus Kokkolan nimeen).

Itämeri - Rauhan meri -muistomerkki Snellmanin talon edustalla olevassa puistossa. 

Porvoolaiset vertaiskaverit kertoivat, että heillä kukkivat jo monet kevään kukat, mm. leskenlehdet. Hotellimme runsaassa aamiaispöydästä erikoismaininnan ansaitsee mielestäni mainio tyrninektari, se oli todennäköisesti paikallisista merenrannan tyrneistä valmistettua.

Tänne olisikin ihana päästä erityisesti kesällä tai loppukeväästä! Voi kuvitella mielessään kaikki ne lukuisat vanhojen talojen pihoissa kukkivat kauniit puut, pensaat ja kukkaistutukset.

Museokortteli on osa K. H. Renlundin museota (kuva edellä). Pihapiirissä on rakennuksia neljältä eri vuosisadalta. Kuvassa oleva punasävyinen rakennus toi mieleeni etäisesti Suomenlinnan ja sen rakennukset.

Chydeniuksen puisto (kuva seuraavana) perustettiin vuonna 1860 kaupungin paloturvallisuuden parantamiseksi. Keskellä puistoa on Anders Chydeniuksen (1729 - 1803) muistomerkki (Walter Runeberg 1903). A. Chydenius oli kirkkoherra, valtiopäiväedustaja, taloustieteilijä ja liberalismin esitaistelija.

Puhuimme vuositapaamisen yhteydessä ryhmäkeskusteluissa ja kuulimme luennoilla mm.  ajattelutottumusten merkityksestä. 

Kielteiset uskomukset haittaavat toiveiden toteutumista, ja ajattelutapojen muuttamiseen tulisi pyrkiä  tietoisestikin. Oma sisäinen puheeni on ollut pitkälti sellaista, että en ole esim. käsityöihminen, eikä minulla ole viherpeukaloa, eikä minusta ole siihen eikä tähän. Jospa koettaisin jatkossa ajatella niin, että osaanhan virkata ihan kelvollisen isoäidinneliön, ja jotkin huonekasvini näyttävät menestyvän hämmästyttävänkin hyvin. Menneisyydessä ei kannata rypeä, ei ainakaan siinä n. 60 vuotta sitten kansakoulussa neulotussa, vain etäisesti sukkaa muistuttavassa tuotoksessa ja todistuksen käsitöiden kuutosessa... 

Myönteiset tunteet saavat tuntemaan olonsakin paremmaksi, ja ehkäpä sitä myötä terveyskin hieman kohenisi  😊 Luin netistä erään iäkkään henkilön haastattelun, ja hän totesi pyrkivänsä yhä haltioitumaan hyvästä ja kauniista. Mark Goulstonia lainaten: valinta on sinun - ja minun. 

"Voit keskittyä asioihin, joista
olet kiitollinen, ja tulla paremmaksi
ihmiseksi, tai voit keskittyä asioihin,
joihin olet pettynyt, ja tulla
katkerammaksi ihmiseksi.
Valinta on sinun." (Mark Goulston.)

Majoituimme Kokkolassa Sokos Hotelli Kaarlessa. Huoneeni oli siisti pieni yhden hengen huone (kuva). Kiitos sujuvan kyydin, olimme hotellilla perjantaina jo noin klo 16, ja niin ollen jäi hyvää aikaa kaveritapaamiseenkin. Toivon ja uskon että itsellenikin tarjoutuu tilaisuuksia laittaa hyvä kiertämään 👍

"Jos on jotain, missä voin osoittaa ystävällisyyttä, tai hyvä teko,
jonka voin tehdä toiselle, minun on tehtävä se nyt eikä laiminlyötävä sitä, koska en kulje samaa tietä uudelleen" (William Penn).

Menomatkalla jäi pari tuntia aikaa kierrellä Kuopion kauppatorilla ja sen lähiympäristössä. Edellä olevassa kuvassa on torin keskellä sijaitseva Mualiman napa. Taustalla näkyy kaupungintalo. 

En ole aiemmin huomannut pysähtyä sitä katselemaan, nyt ystävien vinkkaamana sen tein, ja otin myös kuvan (edellä). 

"Tärkeintä elämässä ei ole se että
näemme sen mitä on jossain kaukana,
vaan se, että teemme sen mikä on
suoraan edessämme" (Thomas Carlyle).

Kuopion kauppahalli on perustettu jo v. 1902 ja se on tunnelmaltaan aito (ja mielestäni juuri oikeanlainen) kauppahalli. 

Hallin kaupoissa on runsaasti ja monipuoliesti paikallisia tuotteita ja hallissa on myös viihtyisiä kahvipaikkoja. Hallin päädyissä on kauniita "koristuksia" (kuten se alkuperäisessä historiallisessa tekstissä ilmaistaan. Niitä jäin katselemaan nyt tarkemminkin. Kauppahallin suunnitteli syntyjään viipurilainen Johan Victor Strömberg (1863 - 1932).  Viimeisin mittava remontti halliin tehtiin v. 2012 - 2013. (kuopionkauppahalli.fi.) Taustalla kuvassa näkyy Kuopion Lyseon lukio, joka on Itä-Suomen vanhin lukio. 

Kuopion kaupungintalo rakennettiin v. 1882 - 1885. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti F. A. Sjöström. Rakennustöitä johti joensuulaisillekin historian tuntijoille tuttu arkkitehti Josef Stenbäck. Kaupungintalo on ollut monenlaisessa käytössä. Se on ollut mm. palokunnan ruiskuhuoneena, huutokauppasalina ja kirjastona. Nykyisin kaupungintalo on Kuopion hallinnon keskus, ja siellä työskentelee 50 henkilöä. (kuopio.fi.)

Lopuksi siteeraan Kuopion suurta naista Minnaa: "Usein on elämässä niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi" (Minna Canth). 

Vaikutti nimittäin kohdallanikin siltä, että matkanteko julkisilla Joensuusta Kokkolaan on todella hankalaa, ja tulomatka olisi kestänyt peräti toista vuorokautta, jos olisin jäänyt vuosikokoukseen (mihin osallistuminen koen hallituksen jäsenille tärkeäksi). Lopulta kävi niin onnekkaasti, että kuopiolainen sydänvertainen ojensi auttavan kätensä, ja pääsin sujuvasti hänen kyydissään Kuopiosta Kokkolaan ja sunnuntaina takaisin Kokkolasta Kuopioon. Automatkoilla mennen tullen meillä oli vilkasta ja monipuolista keskustelua, ja se antoi (itsellenikin osin ahtaisiin ajattelukaavoihini jumiutuneelle) uudenlaista näkökulmaa, oivalluksia, inspiraatiota. Suurkiitos vielä tätäkin kautta 🌺 Hyvin ehdin myös viimeiseen klo 18.15 lähteneeseen Joensuun linjuriin, odotteluaikaakin jäi varttitunnin verran 😊

Ensi viikonloppuna sitten Tampereelle Marttajärjestön 125-juhlille. Siitä lisää seuraavalla kerralla. 

Hyvää hopeisen valon huhtikuuta💓

Kipeä selkä, sydänterveys, oma ja yhteiskunnan vastuu

Vuonislahden aktiivinen kylän väki järjesti Jää tielle -tapahtuman 3.3, jossa sai vuokrata parilla eurolla mm. potkurin jäätiellä reippailuun. Iso peukku järjestäjille 👍 

Fb antoi ajankohtaisena seuraavan tekstimuiston 10 vuoden takaa 4.3.2014: ”Tekisi mieli alkaa kirjoittaa blogia. Teemakin olisi jo valmiina: tietyt yhteiskunnalliset asiat/hyvinvointi. Läheiset arvelivat, että jospa vain rassaan verta nenästäni (tietysti?) kantaa ottamalla, pahoitan herkän mieleni kovista palautteista ja pahimmillaan tipahtaisin uupumuksen mustaan suohon sen kuuluisan viimeisen pisaran upottamana. Mutta mihinkäpä seepra raidoistaan, tuntuisi kun olevan vielä sanottavaakin…”

Tällaista tuli siis kirjoitettua. Mut eipä ole tullut repivää palautetta, kannustavaa kyllä silloin tällöin, se aina ilahduttaa. Tuon tekstimuiston myötä aloin miettiä, mistä elämänikäinen kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on alkunsa saanut. Muistelen aikaa alle kouluikäisenä, kun isäni kuunteli radiosta vaali-iltoja yömyöhään, ja vaikka rahaa ei ollut paljon, kotiin tuli useampiakin sanomalehtiä: Lieksan Lehti, Karjalainen ja Maaseudun tulevaisuus ainakin. Aikakauslehdistä Pellervo luettiin tarkkaan, ja sieltä löysin kirjeenvaihtokavereitakin, somestahan ei tuohon aikaan tiedettykään. Muistan yhä sen kihelmöivän jännityksen maitolaiturin postilaatikolle mennessä - onkohan kirjettä tullut 😍

Ehkäpä kiinnostus yhteisiin asioihin tulee jo sieltä lapsuudesta. On kiintoisaa myös pohtia, miten ajattelu muuttuu, kun ikää ja kokemusta karttuu. Yhteiset asiat kiinnostavat yhä, ja kun niitä miettii, niistä haluaa myös kirjoittaa.

Lumivallit Marttalan pihassa 2024

Kevään valosta virkistyneenä aloin miettiä jo hyvissä ajoin maaliskuun blogianikin: etten vaan toistaisi itseäni ja pitäisikö blogi jättää jo tauolle. Olen jo pidemmän aikaa kaivannut jotain kurssia blogin uudistamiseen, niin sisällöllisiin ratkaisuihin ja varsinkin ulkoasuun. Mutta jospa paikallinen kansalaisopisto sellaisen kurssin jo ensi syksynä järjestäisi! Aiheista ajattelen, että jospa näistäkin vinkeistä/ideoista olisi jotain hyötyä jollekin: tällä kertaa kokosin mm. ajatuksia selän kivuista ja vaivoista ja aina ajankohtaisesta sydänterveydestä.

Näkökulmana vakioaiheitteni eli terveys/sairaus lisäksi on sen suuntaista kuin ASENTEEN / AJATTELUN muutos suhteessa mielessä pyörineisiin ajatuksiin. Voisiko näkökulmaa vaihtaa tai vahvistaa esim. tällä tapaa:  

🌷 Onko osallistuminen työhön/vapaaehtoistoimintaan/koulutukseen lopulta eniten ihmisen ITSENSÄ hyväksi (siinä sivussa hieman yhteiskunnankin). Mm. nuorten mielenterveysongelmista puhutaan paljon, ja on helppo uskoa, että kiinnittyminen yhteiskuntaan tavalla tai toisella ehkäisisi tai vähentäisi niitä.

🌷 Kasvisten syömisen lisääminen ja lihan syömisen vähentäminen on ihmisen ITSENSÄ hyväksi (siinä sivussa hieman ilmastonkin). Kestävän kehityksen arvot ovat tietenkin todella tärkeitä, mutta muutos lähtee läheltä. Soteresurssien pienentyessä omahoidon merkitys kasvaa; ne tutut jutut liikunta ja terveellinen ruokavalio, tupakattomuus ja päihteettömyys.

🌷 Myös järjestöissä jäsenistöä pitäisi OSALLISTAA enemmän - hallituksille enemmän toimeenpanijan rooli; ei joka paikan tekijä tai järjestelijä. Ilman jäseniä ei tarvita/ole järjestöjäkään joskus melko raskaine organisaatioineen...

Onhan näitä, ja maailmassa enemmänkin. Tällä kertaa esille nuo.

Jää tielle -tapahtumassa Tolkintien reunat oli koristeltu ilmapalloilla 💛💙

Aluksi hieman pohdiskelua nuorten tilanteesta. TV1:ssä 1.3 nuorisoalan kattojärjestön toiminnanjohtaja ilmaisi huolensa siitä, että nykyään nuorista jopa kolmasosa epäilee pärjäämistään työelämässä. Nykyisin puhutaan varsin paljonkin siitä, että lapsilta ei kielletä mitään ja lapset tekevät äärimmillään perheessään päätökset. Jossain vaiheessa painotettiin myös erittäin voimakkaasti yhteiskunnan vastuuta lasten kasvatuksessa. Jokainen itse päättelee, mikä sitten lopulta on hyväksi ja mikä ei. Mielestäni nuoria ei voi syyttää siitä, jos osallistuminen työelämään pelottaa, ja esim. kansalaispalkka tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta. Onkohan yliliberaali kasvatus lopulta hyväksi vai se vanha ohjenuora ”rajat ja rakkautta”.

Ihhailin Pielisen pinttoo ja kuumailmapalloja 8.3.2024 💙

Uskon että mm. nykyisin paljon uutisoituja nuorten mielenterveysongelmia helpottaisi se, että kaikilla (myös vajaatyökykyisillä) olisi mahdollisuus työn, opiskelun tai vapaaehtoistoiminnan kautta kiinnittyä yhteiskuntaan. Esim. eri potilasjärjestöissä tehdään paljon vapaaehtoistyötä ja siinä keskeisenä on humaani ajatus, voisiko sillä keventää osaltaan kanssaihmisen elämää. Asenneilmapiiri tai ”ajan henki” näyttää olevan muuttumassa, ehkä hitaasti, mutta kuitenkin. Vielä muutama vuosi sitten osa esim. somekeskustelijoista piti kauheana ajatuksena sitä, että työtön terve ja työkykyinen voisi tehdä vapaaehtoistyötä. Kauhistuttavan tuosta ajatuksesta teki kai se, että työttömyyskorvauksen saajalta ei voi edellyttää ”vastapalvelua” yhteiskunnalle. Tämänkin voisi ajatella niin päin, että vapaaehtoistoiminta olisi lopulta ihmiselle itselleen hyväksi.  

Oranssi kukkamuisto maaliskuulta 2018 

Me jo eläköityneet teemme monenlaista vapaaehtoistyötä, ja viime aikoina olen tehnyt sellaisenkin havainnon, että eläkeläisiä ja muita vapaaehtoisia pyydetään jo sellaisiinkin tehtäviin, mitä ennen tekivät palkatut työntekijät. Vapaaehtoisten ”rekrytoinnin” ymmärtää toki siitäkin lähtökohdasta, että työvoimapula on suuri. Eläkeläisillä on myös paljon osaamista; mihinkäpä ne taidot olisivat kadonneet eläköitymisen myötä. Omalla kohdallani koetan nykyään (kun/jos johonkin uuteen tehtävään pyydetään) pysähtyä ja katsoa, että vaikka mieli kirmaisi uusien tehtävien pariin, kroppa ei ehkä enää jaksa. Vanhuus ei tule yksin, kuten sanonta kuuluu.

Asenneilmapiiri näyttää olevan muuttumassa siinäkin, että enää ei ainakaan kovin voimakkaasti kannateta esim. kansalaispalkkaa, vaan kannustetaan ottamaan vastaan sellaistakin työtä, joka ei aina aivan omaa koulutusta vastaisi. Tietysti ihanteellisinta olisi, että jokainen pääsisi heti valmistuttuaan koulutustaan vastaavan työhön, mutta lieneekö se realistista. Voi kuitenkin olla niin, että jo se seuraava tai sitä seuraava työ onkin juuri toiveiden mukainen. Jokaiselle ainakin pidempään työelämässä olleelle lienee tuttua, että eri tehtävissä on joutunut välillä nk. mukavuusalueensa ulkopuolelle – jos sen noin tiiviisti ilmaisee.

Perinnekukka kliivia eli punasarja tuli meille maaliskuussa 💖

Viittaan vielä toiseen fb:n antamaan tekstimuistoon. Jo +kymmenkunta vuotta sitten olin näköjään pohdiskellut tällaista (ilmeisesti sopivaa äänestettävää miettiessäni). Allekirjoitan nämä edelleenkin:

🌼 luonto- ja ympäristöarvot tärkeitä

🌼 julkisen terveyden- ja sairaanhoidon kattavana ja laadukkaana pitäminen

🌼 omaishoitajien tukeminen

🌼 tarjotun työn vastaanottamisen kynnyksen madaltaminen. Vanhemmalle väelle työn arvostus on ollut useimmiten itsestäänselvyys - monien piti jo lapsena tehdä töitä heti, kun kynnelle kykeni.

🌼 koko maan asuttuna pitäminen; julkisen liikenteen säilyttäminen syrjemmässäkin

🌼 hyvä hoiva elämän ehtoolla...

Valko-pinkki jouluamaryllis kukkii Marttalassa vielä maaliskuussa

Nuo edellä olevat lauseet olin kirjoittanut fb:iin runsaat 10 vuotta sitten – nuo ajatukset eivät kai (ainakaan kaikki?) tuolloin kovin ”trendikkäitä” olleetkaan. Muistelen eräiden nettipalstojen ajatuksia, joissa siteerattiin slogania ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”, ja annettiin vinkkejä yhteiskunnan rahoittamien palveluiden maksimointiin mm. siitä lähtökohdasta, että siten jää itselle enemmän rahaa kaukomaiden lomamatkoihin ja muihin elämän nautintoihin. En tiedä, ajattelevatko kyseiset keskustelijat yhä noin, mutta näyttää siltä, että julkinen kirjoittelu aiheesta noista lähtökohdista on vähentynyt. Ehkä ajatellaan jo niin, että kun resurssit pienenevät, niukkuutta jaettaessa etusijalla olisivat he, joilla ei aidosti ole varaa edes elämisen perusasioihin. 

Äänimaljahoidossa 19.2 kohdalleni tullutta mietittävää...

Nyt on ollut uutisissa myös siitä, pitäisikö eläkeläisten etuuksia leikata. Mitä varmimmin pieneläkeläiset ovat hintojen noustessa ja iän myötä usein myös lääkkeiden tarpeen lisääntyessä tiukoilla. Heiltä ei olisi varaa leikata. Toisaalta tulee mieleen sekin, jos bruttoeläke on jo esim. yli 3000 e/kk:ssa ja perheessä on ehkä kaksikin samoilla tuloilla. Olisiko heiltä varaa leikata? Toki eläkettä on kartutettu vuosikymmeniä hyväpalkkaisessa työssä, mutta tulee miettineeksi, mihin noin runsaalta tuntuvaa rahamäärää tarvitaan, kun kohtuullinen kulutus on kustannettu… Eläkkeellä kuluttaminen/tarpeet ovat yleensä jo vähäisemmät, etenkin jos elää ns. tavallista elämää. Velat on useimmiten maksettu, kaikkea on, ja lapset ovat omillaan. Jotkut kertovat käyttävänsä rahojaan mm. golfmatkoihin eri maanosissa. On kai niitä muitakin vastaavia rahankäyttötapoja, mitä ikänsä suu säkkiä myöten elänyt ei osaa ajatellakaan. Mutta nyt hyppään muuhun, etten tykkänään eksy tähän ajatusryteikköön…

Sydämen puoleisella kädellä nostetusta pakasta nousi 19.2 äänimaljahoidossa ajankohtainen kysymys: Miten huolehdin minusta?

Selän kivuista ja vaivoista

Viime aikoina näitä vaivoja on ollut kohdallani ja ystäväpiirissäkin, ja aluksi hieman jalkaan saakka säteilevästä kivusta, mikä voi johtua selästä. Olen miettinyt, että jos on nivelrikkoa, silloin leikkaushoito lienee paras ja on ainakin pysyvämpi ratkaisu, ja monille suunnilleen ikäisilleni mm. lonkkien ja polvien keinoniveliä on laitettukin. Googlatessani havaitsin myös, että leikkaushoito on lopulta aina kuitenkin se viimeinen vaihtoehto. Paitsi että leikkauksissa on riskinsä, ne vaativat aina sitkeän, pitkäkestoisen ja aktiivisen kuntoutuksen (mm. omahoidon) leikkauksen jälkeen. Lueskelin luotettavina pitämiäni lähteitä, ja niissä sanottiin, että myös iskias ja välilevyn pullistumat voivat aiheuttaa kipua alaraajoihin asti (ovat kuulemma vanhuuseläkeikäisillä jo hyvinkin yleisiä). Samoin iskiasvaivat alkavat ikääntyessä olla yleisempiä. Kaikista synkistä ennusteista huolimatta haluaisin kuitenkin uskoa, että omahoito ja hyvän fysioterapeutin ohjeiden noudattaminen auttaisi ainakin joltain osalta.

Äänimaljahoito oli kiinnostava uusi kokemus 19.2, kiitos martoille järjestelyistä 🌸

Olen koettanut rauhoittaa menoja ja keskittyä mm. lonkkani ja alaselkäni hoitoon. Olen käynyt myös paikallisella yksityisellä fysioterapeutilla. Hyvä ja asiantuntevaa hoitoa se on ollut, ja sain myös kotihoito-ohjeet. Kela-korvaukset päättäjät poistivat vuoden 2023 alussa fysioterapiasta. Hoitoni maksoi 65 €/tunti, mitä pidän kohtuullisena. Kotitalousvähennystä voi hakea, jos fysioterapeutti käy kotona. Joillakin paikkakunnilla fysioterapiatkin saa ymmärtääkseni varsin nopeasti julkiseltakin, mutta en nyt jaksanut kipuineni jäädä jonottamaan.

Tassuterapeutit ovat olleet minulle aina tärkeitä; tässä Nellan kanssa nenätyksin maaliskuussa 2017

Kotihoito-ohjeissa kannustettiin liikkumaan, vaikka se hieman sattuisikin (eli pientä kipua saa tuntua, eikä saisi liiaksi varoa). Pahinta on kai kipuja peläten se, jos jää kokonaan liikkumattomaksi. Kovaa kipua ei silti saisi tuntua. Kun on esim. selällään lattialla, jalkoja voi nostella vuorotellen ilmaan ja laskea takaisin hitaasti. Jos on kaveri saapuvilla, hän voisi kädellään varovasti jarruttaa liikettä. Jos vatsaliikkeitä ei kivulta pysty tekemään, voisi vaikka lepoasennossa tehdä supistavia liikkeitä vatsan tienoilla välillä lihaksia rentouttaen. Pilateksesta tuttu ”napa kohti selkärankaa” -ohje on oivallinen selän tukemisessakin. Kun kipu oli pahimmillaan, pelkäsin jo sängystä tai tuolilta nousua, että kuinka kova ”nuoli” sieltä tällä kertaa sinkoaa, kun ylös ponnistaa. Napa kohti selkärantaa -ajatus tuntui auttavan. Siinä lihakset jännittyvät tukemaan kipeää kohtaa.

Varjo näyttää suuntaa Paaterin ladulle maaliskuussa 2023

Pohdimme fysioterapeutin kanssa myös sitä, mistä tämä kipu voi kohdallani johtua. Muistin, että noin kuukausi sitten menin seurakuntatalolle tavallisissa talvikengissä (ei ollut nastakenkiä) ja liukastuin, lensin nurin ja vasen polvi meni "ruvelle". Nyt on saman puolen pakaran yläpuoli kipeä. Kaatumisesta parin viikon päästä jumpalla taivuttaessa iski sitten kova kipu samaan kohtaan alaselkään, se oli ilkeä kuin noidannuoli. Uskon että se oli jatkumoa kaatumiselle, tai ainakin jonkinlainen viimeinen pisara jumissa olevien selkälihasten oireilussa.

Fysioterapeutti sanoi, että todennäköisesti tämä kipuni on Si-nivelen tienoilla, lihakset jännittyivät kaatuessa sen ympärillä suojaamaan ko. aluetta revähdyksiltä yms. Olen nyt googlannut luotettavina pitämistäni lähteistä lisää, ja ne tukevat tuota arviota. Opin sieltä myös, että välilevyn pullistumia on tämän ikäisillä jo reilustikin yli puolella, mutta kaikilla ne eivät oireile.

Rakastan tuota indigonsinistä 💙💜
 

Elopainoni on noussut (toivon että makeiden syönnin myötä, ei nestekertymästä) viime kuukausina noin pari kg, ja uskon että jo pienikin painonnousu huonontaa selän tukilihaksia etenkin silloin, kun rasva tuntuu kertyvän vyötärön tienoille, kuten minulla. Itsehoitoon uskon kyllä tässä myös, ja aloin tehdä jumppaliikkeitä sitkeästi joka päivä, vaikka se jonkin verran sattuikin. Hiihtämään en ainakaan vielä tohdi, sauvakävely saa korvata sen. (Tähän oheen laitoin hiihtokuvia mm. viime talvelta.) Hiihdossa ns. lipsumisliikkeet voivat olla myrkkyä tällä tavoin kipeälle selälle. Fysioterapeutti kannusti tekemään jalalla (kädellä seinään tmv. tukeutuen) ns. potkukelkalla potkuliikkeitä. Se liike ei koskenut kipeimmilläänkään. Olen koettanut ottaa tavakseni, että kun esim. puhun pidempään puhelimessa, heiluttelen samalla jalkaa.

Valojen vaihtuessa maisemakin muuttuu
 

Pahinta tässä kaikessa kuitenkin on ollut se, että yöunet ovat pätkineet, kun välillä kierähtää kipeään asentoon ja havahtuu monta kertaa yössä siihen. Heti ei saa unenpäästä kiinni, vaan valvoo joskus pidempäänkin ja koettaa löytää parempaa asentoa. Huonot yöunet vievät äkkiä niin henkistä kuin fyysistäkin olotilaa alaspäin, ja silloin myös selkä on kipeämpi, eikä väsymykseltään muista vetää napaa selkärankaan päin esim. tuolilta tai sängyltä noustessa. Silloin vihloo välillä tosi ilkeästi. Kysyin fysioterapeutilta, pitäisikö hakeutua ihan fysiatrille ja sitä myötä röntgeniin, mutta hän arveli, ettei ainakaan vielä siihen olisi kohdallani tarvetta. Tietysti jos vaiva ei mene ohi sitkeästä omahoidosta (jumppa, muu liikunta) huolimatta, voi olla muukin apu tarpeen.

Sininen hetki Jauhiaisella

Kun alaselkäni oli kipeämpi, menin Panadolin, tukivyön ja kylmävoiteen avulla eteenpäin. Lämpötyynyä koetin myös, mutta sillä kipu vain paheni, lieneekö ollut jotain tulehduksellista, sillä viileä/kylmä tuntui lievittävän. Mulla tuo kipeä kohta on tällä hetkellä paikallistunut alaselkään juuri vasemman lonkan tienoille. Melko lailla samaa kohtaa kävin hoidattamassa samalla fysioterapia-asemalla viime maaliskuussakin. Kivun ollessa pahimmillaan kumppani sai jopa laittaa kengät ja sukat jalkaan, sillä alaselän taivuttaminen koski liiaksi, vaikka olisi ottanut särkylääkkeenkin. Jospa tämä näillä: liikuntaa joka päivä ja myös sopivasti annostellen. Tätä kirjoittaessani selkä on onneksi parempi.

Paaterin hiihtoladun postilaatikolla maaliskuussa 2023

Sydänterveysasioista ja hieman sotestakin

Pääsin maaliskuun alussa sydänpolin kardiologille. Vastaanotto oli 30 min. Lääkäri otti sydänultran, ef eli pumppausvoima oli hyvä. Olen siitä iloinen ja huojentunutkin, rytmihäiriöitähän on ollut viime syksystä. Annan myös itselleni plusmerkkistä palautetta omahoidosta lääkkeiden kellontarkkoine ottamisineen, päivittäisine liikuntoineen ja terveellisestä ruokailusta ja riittävistä yöunista huolehtimisineen. Omahoidot (unet, liikunta) on kylläkin nyt jossain määrin ontuneet selkävaivojen vuoksi. Tuo sitkeä omahoito kuulostaa näin kirjoitettuna jotenkin hyveelliseltä, mutta ajattelen niin, että itselläkin on vastuuta hyvinvoinnistaan – ainakin niin kauan kuin siihen pystyy. Myös alan ammattilaiset pitävät hyvänä sitä, että on itsekin motivoitunut hoitoonsa ja pyrkii pysymään tilanteen tasalla ja reagoi erityisesti oireiden muuttumiseen. 

Kuuntelin uutisista, että myös päättäjät laittavat rahaa kansalaisten liikuntaan. Se on tietenkin hyvä. Samana päivänä uutisoitiin kuitenkin myös alkoholin saannin helpottamisesta, ja aiemminhan jo mm. oluen verotusta kevennettiin. Lieneekö se sitten hyväksi kansanterveydelle…😲

Kyllä mie jo niin kaipaan ladulle...

Jos rytmihäiriöt jatkuvat, kehotettiin kysymään tk:sta holteria uudelleen. Silloin pitää katsoa, mikä olisi se auttava lääke, jos rytmihäiriöt jatkuvat. Amiodaronia sisältänyt lääke ei mulle soveltunut silmänpohjamuutoksiin liittyvien sivuoireiden vuoksi, ja katetriablaatio ei kuulemma käy tällaisissa tapauksissa, joissa lisälyöntejä tulee monista eri paikoista sydämen alueella. Beetasalpaajaa nyt hieman lisättiin aamuun. Voin kuulemma lisätä puolikkaan iltaankin, jos verenpaineet kestävät. Nythän ne ovat keskimäärin 98/60/66. Tätä alhaisuutta läheiset ihmettelevät, mutta minulla on ollut matalat verenpaineet aina. Jos paineet laskevat vielä tuosta, se kyllä vähintäänkin väsyttää, vaikkakaan pyörtyilyä, horjumista tmv. ei vielä ole ollut.

Tässä vaihteeksi Pyhäselällä jonkin maaliskuun aikaan...

Sain nyt myös uuden lääkkeen, josta olen lukenut artikkeleja alan lehdistä ja netistä. Se on kehitetty alunperin muun sairauden lääkkeeksi, mutta nykytutkimus osoittaa, että sillä on ennustetta parantavia vaikutuksia myös kaltaisillani sydänpotilailla. Olen aina luottanut koulutukseen / tutkittuun tietoon, joten luotan tässäkin. En kylläkään olisi nuorempana aavistanut, millainen määrä pillereitä on jo tässä iässä, ja näillä näkymin se on loppuiän lääkityksenä. Toisaalta pitää olla kiitollinen siitä, että selviydyinhän jopa 63-vuotiaaksi yllättävänkin terveenä ja ilman lääkkeitä.

Pienenä marttailuosiona voisi olla tällä kertaa pari ruokavinkkiä: sämpylätaikinasta tehdyt pestopuustit ja kalaruoka. Vaikka ulkonäkö ei ole kummoinen (kuva alla) maku oli mainio. Kohonnut taikina kaulitaan ja väliin silputaan ruukullinen huuhdottua basilikaa, pestoa ja juustoraastetta. Lopun juustoraasteen voi ripotella sämpylöiden päälle. Netistä löytyy vaihtoehtoja, juustoraasteen voi korvata esim. fetalla. Helpoksi ja vakiintuneeksi viikonloppuruuaksemme on tullut uunikala, ja perunat ja kasvikset on laitettu toiseen vuokaan. Meillä on ollut kaupan valmista lohifilettä (kuva alempana), kalastajilla on onni laittaa pataan ja pannulle omaa saalistaan 😋

Pestopuustit sämpylätaikinasta: väliin pestoa, juustoraastetta ja basilikaa

Kuuntelin 9.3 Ykkösaamusta THL:n pääjohtajan Mika Salmisen haastattelun, jossa hän toi esille perustellun kantansa mm. siitä, että perusterveydenhuoltoon tulisi lisätä resursseja, sillä olisi mm. tärkeä ennalta ehkäisevä merkitys. Nyt ko. rahoista menee 2/3 erikoisairaanhoitoon ja 1/3 perusterveydenhuoltoon. Niihin tulisi käyttää saman verran rahaa, hän totesi ja lisäsi, että etenkin harvinaisempien sairauksien kohdalla keskittämisellä saataisiin mm. kokemuksen karttumisesta tulevat hyödyt.

On hyvä, että tarvittaessa saa eri sairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanoton, mutta silloin kun henkilökuntapula on suurta, voi joutua odottamaan kauankin. Joku tuttu sanoi, että kylläpä olit onnekas, kun pääsit julkiselle erikoislääkärille. Vastasin hänelle, että tuo riippunee siitä, kehen vertaa. Kävin viimeksi ko. lääkärillä neljä vuotta sitten ja tätä aikaa jonotin viime lokakuulta. En mielestäni voi sanoa olevani terveyspalvelujen suurkuluttaja - ainakaan vielä. Tuosta vertaamisesta voisi ottaa sellaisenkin esimerkin, että ihminenhän on joko varakas tai köyhä, onnekas tai huono-onninen, tai melkein mitä vaan sen mukaan, kehen vertaa. Aina löytyy paremmassa ja huonommassa tilanteessa olevia.

Lohifile, perunat ja kasvikset uuniin - helppoa ja hyvää

Laskin verenpaineiden keskiarvoja jo pidemmältä aikaväliltä ja merkkasin ne muistivihkooni ennen lääkärin vastaanottoa, ja mietin + kirjoitin muistiin kysymyksiä valmiiksi. Se on mielestäni tärkeää, sillä ainahan lääkärikäyntiä hieman jännittää, eikä siinä muista kysyä. Mielestäni saa itse enemmän hyötyä lääkärikäynnistään, kun on valmistautunut hyvin (jos ei ole jo niin huonossa kunnossa, ettei jaksa).

Sydänpiirillä on joka toinen viikko koulutuksellisia vertaisryhmiä, joissa alustaa eri asiantuntijoita. Lisäksi harvinaisempien sydänsairauksien Karpalo-ryhmä kokoontuu kerran kuussa. Käyn mm. niissä; saan ja annan vertaistukea; koetan hankkia tietoa ja "pysyä kärryillä". Huhtikuussa olen menossa Karpatioitten vuositapaamiseen Kokkolaan. Huhtikuussa on myös matka Tampereelle Marttajärjestön 125-vuotisjuhliin, joten matkailua on siis tiedossa ensi kuussa. Niistä saan ehkä tuoretta sisältöä tähän blogiinikin 👍

Herkullinen ja kaunis jälkiruoka Kolin Kylä -hotellilla, jonne oli ilo päästä Vuonislahden marttojen kanssa viime kuussa 😋👍

Kiitos kaikille ystäville ja järjestökavereille mitä moninaisimmasta tuesta, rinnalla kulkemisesta, jakamisesta. Luin netistä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kuolleen Marian sanat: materia ei ole tärkeää, vaan sivistys, henkinen pääoma - ja ystävät 💗

Hyvinvointia ja iloa kevään valosta ja hyvää pääsiäistä 💛

Harrastajalaulajan ääniongelmista ja äänenhuollosta

Joutsenet Jauhiaisella jonain syksynä

Helmikuun päivityksessäni pääteemana on laulaminen, ja siinä keskeisenä kokemani harrastajalaulajan ääniongelmat ja äänenhuollon tarpeellisuus. Linnuista tulee mieleen laulu, niinpä kuvissa on pääosin lintuja joko taideteoksista kuvattuna tai luonnosta. Joulunalla kävin kuuntelemassa useampaakin joulukonserttia niin kirkossa kuin mm. Carelia-salillakin. Myös kauneimpiin joululauluihin osallistuin perinteiseen tapaan. Etenkin vanhemmat joululaulut virittävät juuri siihen aitoon vanhanajan joulutunnelmaan. 

Tykkään käydä muulloinkin kuin joulun tienoilla yhteislauluissa ja välillä karaokessakin, ja niinpä keskityn tällä kertaa äänenhuoltoon ja kansalaisopiston laulutunneilla ja musiikin teoriassa oppimaani. Tämän koen ajankohtaisena kohdallani nyt, kun kurkunpään kiristymistä ja muita vastaavia oireita on ollut erityisesti korkeampia ääniä laulaessa. Mietin jo, pitääkö rakas lauluharrastus jättää, vai löytyisikö jotain keinoja lievittää ongelmia vielä tässä iässäkin ja myös kipujen ja vaivojen koetellessa.

Eveliina Salomaa teki kauniin kuoroilmoituksen 10.2.24 konserttiin 💗

Laulutaukoa kohdallani on nyt ollut, mutta olen käynyt kuitenkin välillä kirkossa ja toisinaan myös seurakuntatalolla toivevirsiä laulamassa. Laulaminen on ollut välillä suorastaan mahdotonta, jos on ollut esim. pitkä monisäkeistöinen virsi, minkä kanttori soittaa ja esilaulaa itselleni liian korkeasta sävellajista. Ääntä ei vain tule, kurkkua kiristää ja olo on epämiellyttävä. Aloin etsiä lähteitä vaivan helpottamiseksi. Lopussa on mm. Hengitysliiton nettisivuilta referoituja ohjeita siihen, kun limaa kertyy kurkkuun. Kun nyt luin helmikuun blogini läpi ennen sen julkaisua totesin, että onpa jälleen perusteellista…. Näin kai siksikin, että nyt eläkkeellä on aikaa. Työssä ollessanikin harrastin kuorolaulua, mutta virtaa tai aikaa ei olisi silloin riittänyt tällaiseen perusteelliseen pohdiskeluun – saati siitä kirjoittamiseen. Energia meni työhön.

Kuoron konserttiin lähdin kuitenkin laulamaan ongelmista huolimatta, kuoron ohjaajan kannustaessa. Soihtu-kuoron konsertissa 10.2.2024 oli rakkaustarinoita, uudempia ja perinteisempiä ja rakkautta luontoonkin. Soihtu-kuorolla on nykyään useita uusia soundeja. Valon lisääntyessä ja alkavan kevään odotuksessa iloitsin jo ennakkoon konsertista Joensuun Pakkahuoneella. Tämä aiemmin sekakuorona toiminut kuoro muuttui lähinnä pitkällä koronataukokaudella naiskuoroksi, ja nyt oli hyvä, että saimme kuoron tueksi ja säestäjiksi myös soittajia, Villen sellon ja Stiinan huilun.

Konserttitauolla Pakkahuoneella 10.2.24 (kuva: Auli Turunen)

Kohdallani kävi sitten niin, että konserttia edeltävänä päivänä tuolilta noustessani alaselkääni vihlaisi kipeästi kuin noidannuoli olisi iskenyt. Hidas kumarainen kävely onnistui, mutta kyykistely ja taivuttelu oli niin kivuliasta, että tarvitsin jopa kumppanin apua sukkien ja kenkien pukemiseen. Vaikka koetan välttää särkylääkkeitä (lääkkeitä kun on jo muutenkin), ja en ota niitä kuin pakon edessä, nyt on pitänyt ottaa särkylääkettä yöksi ja myös ennen kuoron konserttia. Otin vakiintuneesta poiketen mukaani nuottitelineen, sillä tuntui, etten pysty pitelemään painavaa kansiota harjoitusten ja konsertin ajan. Toisaalta ajattelen nyt, että kylläpä olin sisukas, mutta toisaalta lienee suoranaista hulluutta – kukaahan ei pakota könkkäämään kipuisena liikkeelle. 

Kun olen nyt jutellut samaa kokeneiden kanssa, useammallakin suunnilleen saman ikäisellä on kipua juuri vasemmassa lonkassa tai alaselässä vasemman lonkan kohdalla, suunnilleen samassa kohtaa kuin  minullakin. Mikä lie tämän ikäisten naisten vaiva? Mutta ei siitä tällä kertaa enempää. Nyt päätin keskittyä musiikkiin, selän ja muunkin terveydentilan tarkempi kuvailu saa jäädä johonkin myöhäisempään ajankohtaan.

Olen nyt osallistunut kuoron harjoituksiin vain tämän vuoden puolella. Hammasremontti katkaisi lauluharrastuksen syyskaudella 2023. Koska harjoittelu kevään konserttiin jäi kohdaltani vähäiseksi, aloin muistella, mitä opin laulutunneilla ja osin myös musiikinteoriassa. Jälkimmäisestä heti aluksi sanoisin, että se oli minulle erittäin haasteellista, mutta jotain jäi mieleen ja myös muistiinpanoista mieleen nostettavaksi.  Osallistuin kevätkaudella -23 Joensuun kansalaisopistolla musiikin teorian kurssille ja Annen laulutunneille ko. opistolla osallistuin neljän vuoden ajan v. 2019–2023. Kuorolaulua olen harrastanut v. -88 saakka (tosin taukoja eri syistä on välillä ollut).

Punatulkku aterialla Marttalan pihassa

Laulutunneilta sain hyödyllistä harjoitusta mm. hengitystekniikkaan, ja kurkunpään kireyttä tai kuroutumisen tunnetta ei silloin ollutkaan. Nyt näiden viime viikkojen ajan se on ollut riesana erityisesti korkeita ääniä laulaessa. Esim. Lautturin loppufraaseissa ääni jossain ylä-ceen kohdalla katkeaa, ja jos yritän väkisin puskea ääntä ulos, tulee melkein kuin tukehtumisen tunne. Niinhän se sitten katkesi samassa kohtaa konsertissakin ja myös (hieman yllättäen?) amerikkalaisessa kansansävelmässä ”Jos ei”. Se on harkoissa mennyt paremmin, mutta nyt tuli kohdallani stoppi kohdassa ”Jos päivä jäis pilveen, veet kattaisi jää…”. Se oli konsertin toiseksi viimeinen laulu, eli äänen väsymistäkö lienee vai sitä, ettei tukivyön ja selkäkipujen kanssa sinnitellessä vain rahkeet riittäneet. Selityksiä on monia, myös harjoitusten vähäisyys.

Ensimmäisenä tulee nyt mieleen se laulutuntien oppi, että kireyden kohdalla pudota leuka rennoksi ja avaa suuta kunnolla, eikä pidä välittää siitä, näyttääkö hassulta. Kun katselee esim. ammattilaulajia, heidän suunsa on useimmiten reilusti avoinna. Ja ilmaa on otettava riittävästi korkeiden äänten edellä. Joskus auttaa ns. pikkuorava-ilme, eli etuhampaita enemmän näkyviin. Toistan itselleni tätä tärkeää, että ilmaa tulee ottaa kunnolla erityisesti korkeiden äänien edellä, ja myös huomioida, ettei laske sitä ilmaa heti ulos vaan säästellen. Jos kaulan tienoo tuntuu kireältä, leuan rentouttaminen usein auttaa, eli voisi ottaa kasvoille ns. hölmistyneen ilmeen, jossa kasvojen lihakset ja leuka ikään kuin valahtavat.

Pieni punarinta kevään airueena Marttalan pihassa

Ääneen voisi lisätä enemmän voimakkuutta virheitä pelkäämättä, laulunopettaja ohjeisti. Myös kuoronjohtajat kannustavat samaan. Olen huomannut, että jos ei onnistu korkeimmissa äänissä äänen ohentamisessa ”huilumaiseksi”, hiljaisella äänellä laulaminen erityisesti niiden korkeiden äänien kohdalla on osoittautunut huonoksi tekniikaksi – pahimmillaan ei kuulu kuin käheää pihinää. Muistan jo vuosikymmenien takaa mm. ne kuoronjohtajan sanat: tuki lähtee vatsasta, eli vatsalihakset ja pallean olemassaolo äänen muodostamisessa pitää muistaa. Ääni syntyy siis koko kehossa, ei vain kurkussa. Esimerkiksi kireyden tunne kaulan tienoilla voi johtua juuri siitä, että tuki ei tule vatsasta. Annen tunneilta muistan mm. ohjeen, että ennakoi alkuja, ja hengitä valmiiksi: epävarma aloitus on huono lähtökohta. Yksinlaulussa ja kuorossakin ensivaikutelma on tärkeä niin laulajalle itselleen kuin yleisöllekin. Toisaalta kun äänen tuottaminen tuntuu itsestä hyvältä ja laulamisesta nauttii, se kuulostaa hyvältä myös yleisölle. Sama kai se on millä vain esiintyjillä, niin ammattilaisilla kuin harrastajillakin; puhujilla, lausujilla, soittajilla ja laulajilla.

Laulutunneilta muistan mm. musikaalisävelmän ”Mikä voi olla sen mukavampaa”. Jos pystyin opettajan kannustamana fraseeraamaan eli värittämään tuota varsin nopeatempoista laulua eloisammaksi, keveämmäksi ja iloisemmaksi, siitä tuli itsellekin todellinen energialaulu. Mielihyvä, rentoutuminen ja ilo ovat itselleni tärkeimpiä lauluharrastuksessa, en tavoittele esim. yksinlaulajana esiintymistä, eikä niihin laulutaitoni riittäisikään. Karaokessa voin laulaa tilaisuuden tullen. En yleensä nykyään enää ajattele sitä, menevätkö korkeammatkin nuotit puhtaasti, tunnelma on tärkein – tai ainakin sitä toivon. Toki kuorossa on koetettava laulaa mahdollisimman puhtaasti omaa stemmaansa, sillä on tietenkin iso merkitys kokonaissointiin.

Olin 25.1.24 Taidemuseo Onnin 3. kerroksessa ihastelemassa upeaa salonkiripustusta (kuvan teos on 3. kerroksessa). Näyttelyt olivat Onnissa tällä erää vain 4.2 saakka avoinna, sen jälkeen on kesään saakka taukoa. Kesällä jälleen tavataan taiteen merkeissä!

Fraseerauksen merkityksen muistan keskeisenä laulutunneilta myös. Nyt aloin ajatella noiden kevään kuorokonsertin laulujen tarinallisuutta/sanomaa mm. fraseerauksen kautta. Helmikuun konsertissa (kaikkiaan 13 laulua + yhteislaulu) on useitakin suurten tunteiden lauluja kuten Rakkaustarina, Balladi, Maailma on kaunis ja Kalliolle kukkulalle, muutamia mainitakseni. esimerkiksi Paula Vesalan Rakkauslaulua tulisi laulaa kuten tarinaa kertoen, ei kuitenkaan arasti, kuoronjohtaja opasti. Esimerkiksi herkistä rakkauslauluista voi pahimmillaan tulla jopa tahattoman koomisia, jos ei huomioida niihin olennaisena osana kuuluvaa tunnetta. Konserttia seurannut laulajakaverini antoi jälkikäteen rakentavaa palautetta, että Matti Siitosen Rakkaustarinassa olisi voinut olla enemmän sidoksisuutta ja herkkyyttäkin, nyt se oli yleisön korvin kuullen edennyt jotenkin ”mekaanisesti”. 

Laulunopettajat opettavat, että ilman fraseerausta laulu on ilmeetöntä, ja voi toisinaan muodostua eräänlaiseksi ”suorittamiseksi” tai em. kaltaiseksi mekaaniseksi esittämiseksi. Yksinlaulussa rytmiselle muuntelulle, äänen voimakkuuden vaihtelulle (esim. f = forte eli voimakkaasti, p = piano eli hiljaa), persoonalliselle soundille, intensiteetille ja korkeuden muuntelulle on tietenkin enemmän tilaa kuin kuorolaulussa. Tämän olen sisäistänyt oikeastaan paremmin vasta nyt vanhempana, että laulun tunnetilan tulisi välittyä aina jotenkin, lauloipa sitten ryhmässä tai yksinään. Silloin tietysti voi olla toisin, jos parodiamielessä lauletaan joskus tarkoituksellisesti eri tavoin 😉 

Musiikki on tunteikas laji. Otan vielä erään esimerkin, aggressiivisempi teksti lauletaan (ja myös johdetaan) eri tavalla kuin jos kyseessä olisi herkkä teksti. Kuorossa esim. äänenvoimakkuuden havaitsee selvimmin siitä, kun ohjaajan käsien liikkeet ovat pieniä, laulajien äänikin on silloin pieni; suurten liikkeiden kohdalla on puolestaan suuri ääni. Kuorossa ja yksinlaulussakin fraseeraus on tuttua mm. silloin, kun muunnellaan fraasien tempoa niiden merkityksen mukaan, tehostetuilla tauoilla (taidepaussit?) ja äänen voimakkuuden vaihteluilla eri säkeistöissä. 

Taidenäyttelyssä Taitokorttelissa 5.2.24. Kuvassa lempilintuseni tiainen Hanna Hartikaisen teoksessa "Ballerina"

Kuuntelin netistä mm. laulunopettajan Ville Laaksosen opetusvideoita. Hän kehotti puhumalla kertomaan laulun sanoja useamman kerran ja kuvittelemaan siihen jonkun kuulijan/kuulijoita. Hän sanoi, että sen saman tunnetilan tulisi välittyä myös silloin, kun sen saman tekstin laulaa. Itselle tuli mieleen, että musiikkikappaleen sanoja voisi ajatella enemmän runona myös silloin, kun sitä harjoittelee tai esittää. Myös kuorolaulussa tulisi kiinnittää enemmän huomiota tuohon laulun tunnesisältöön/tarinallisuuteen; laulu ei saisi mennä ilmeettömäksi suorittamiseksi. Tarinallisena se näyttää ja kuulostaa yleisöstäkin paremmalta. Huomaan toistavani tiettyjä asioita, ja siihen on syy: niissä itselläni on paljon oppimista.

Fb antoi nyt sopivasti muiston vuoden takaa 6.2.2023, jossa kirjoitin näin: Positiivareiden sivuilta 6.2.2017 lainattu soveltuu tähänkin päivään; opin tänään uutta musiikin teorian tunnilla: kun kuulin (ope soitti) ja näin opetusmonisteista opittavan asian ja juttelin vielä siitä jälkikäteen puhelimessa kuorokaverin kanssa:

"NÄIN IHMINEN OPPII

-10 % siitä, mitä lukee

-20 % siitä, mitä kuulee

-30 % siitä, mitä näkee

-50 % siitä, mitä sekä kuulee että näkee

-70 % siitä, mitä keskustelee muitten kanssa

-80 % siitä, mitä itse on mukana kokemassa

-90 % siitä, mitä opettaa jollekulle toiselle" (William Glasser).

Peipposet Taidemuseo Onnissa (Wright)

Kertailen nyt seuraavaksi musiikin teorian kurssilla vuosi sitten oppimaani. Koska en osaa soittaa nuoteista soittimilla, nämä ovat lähinnä niitä perusasioita, jotka pystyin ymmärtämään ilman soittimen tukea. Vaikka putosin useinkin kurssilla kärryiltä, ajattelin, että pienikin uuden oppiminen voi olla sysäys eteenpäin – ja näin voi olla vieläpä tässä iässäkin. Mukava opettajamme kannusti meitä mm. sanoen, että ammattimuusikoiksi opiskelevat opiskelevat tätä kaikkea kymmenkunta tuntia viikossa kuuden vuoden ajan, eli emme suinkaan voi vaatia itseltämme samaa tavoitetasoa yhdellä kevätkaudella tunnin viikossa opiskellen. Kun jotain jäi mieleen, se on jo hyvä. Uskon että soittajat saivat suuremman hyödyn tästä musiikin teorian kurssista, mutta jotain saivat uskoakseni laulajatkin. Ohjaaja mm. sanoi, että sointityöskentely on tärkeää myös kuorossa, samoin äänenhuolto. Tässäkin yhteydessä tuli mieleen tuo jo edellä mainittu: jos pyrkii pääasiassa sävelpuhtauteen, se voi johtaa varovaisuuteen ja sitä myötä ilmeettömään laulamiseen. 

Janita Laitisen näyttelystä "Alitajunnan eläinhahmoja" Joensuun kirjastolla v. 2021

Lisää kertausta musiikin teorian kurssilla opiskellusta: Tahdeilla pyritään jäsentämään teosta, ja tahdin merkkinä nuottiviivastolla on suora pystyviiva. Esimerkiksi rakkautta luontoon ilmentävän konserttimme laulun ”On suuri sun rantas autius” kohdalla on joka tahdissa neljä neljäsosaiskua/neljäsosanuottia. Esimerkiksi kalevalaisessa rytmissä on joka tahdissa viisi neljäsosaiskua: ”Kamanat kohottukohot lakin päästä laskematta”… Tahtilajin esim. tässä em. esimerkissä osoittaa nuottiviivaston alussa oleva 5 ja 4 päällekkäin. Silloin kun sävellaji muuttuu kesken teoksen, sitä kutsutaan modulaatioksi. Kuulimme kurssilla, että esim. jos sävellajia nostetaan c-duurista d-duuriin, koko kappale nousee ylöspäin kokonaisen sävelaskeleen eli kokonaisen nuotin. Pyrin myös painamaan mieleeni, että jos nuottiviivaston alussa on korotusmerkki (saman näköinen kuin ns. hästäg-merkki somessa) tai alennusmerkki (pienen b-kirjaimen näköinen merkki), ne vaikuttavat koko kappaleen ajan, ellei välillä ole ns. palautusmerkkiä (pieni vinoneliötä muistuttava merkki).

Kuorossa on ollut ainakin itselleni välillä haastavaa huomata, mistä kertaus kulloinkin alkaa, etenkin jos harjoittelu on jäänyt vähiin kuten nyt. Ennen konserttia mm. näiden pitäisi olla selviä, tai syke nousee varmasti miettiessä, että minnekäs tästä tai tästä kohtaa ”hypätään”. Tuplapystyviivat kaksoispisteineen, sekä segno- ja coda -merkit pyrkivät kertomaan, mistä kohtaa kulloinkin kerrataan. Kuoron johtajat usein sanovat, että laulakaa ”pompasta pomppaan” eli kun on coda-merkki, hypätään sävelmän loppuosuuteen, jossa on se sama merkki. Nuottien merkit ovat Suomessa c, d, e, f, g, a ja h. Ylä-c merkitään C2 (ala-c eli C1 on nuottiviivaston alareunassa apuviivalla). Intervalli kertoo välimatkasta, ts. se kertoo sävelien välisestä korkeuserosta (esim. kvintti, oktaavi tms.). Oktaavi jaetaan kahteentoista puolisävelaskeleeseen. Muistelen jostain lukeneeni, että jos mies ja nainen laulavat samaa melodiaa, sävelkorkeuksien ero on yleensä oktaavi, ellei mies laula ylempää esim. falsetissa. 

Nuotit pianon tai harmonin koskettimille vanhassa opetustaulussa

Olen koettanut esim. kirkossa laulaessani pudottaa virsilauluani kokonaisella oktaavilla, sillä sävelaskeleiden puolikkailla tai sävelaskelilla en osaa sitä tehdä, jos esim. laulunopettaja tai kuoronjohtaja ei soita sitä oikeaa sävellajia pianolla, ja aloituksen kuulee siitä. Tämän jos joskus kykenisikin oppimaan, se auttaisi tosi paljon mm. yhteislauluissa, kun esilaulaja tai soittaja soittaa itselle liian korkeasta sävellajista. Kun yrittää sinnitellä itselleen liian korkeassa äänialassa, laulamisesta ei nauti, ja toisaalta kokonaisella oktaavilla pudottaminen voi viedä sävellajin liiankin alas. Hieman alempana on kuva virsikirjan aukeamasta ja Jaakko Löytyn laulusta, jossa kertosäe kuuluu: "Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa...". Hieman leikillisesti sanoen säe soveltuu mielestäni niin laulamisen ongelmiin kuin vaikka kipeisiin selkävaivoihinkin. En toisaalta kylläkään edes tiedä, onko sävellajien säätely laulaessa nuotti tai puolikas kerrallaan mahdollista muille kuin heille, joilla on absoluuttien sävelkorva tai ehkä se on mahdollista ammattimuusikoille? Jos joku tietää enemmän tästä, kertokaa toki, olisi tosi kiinnostavaa kuulla! 

Sen joka tapauksessa opin mm. laulutuntien aikana, että oikea sävellaji pitää selvittää aina aluksi. Se on erittäin tärkeä lähtökohta kenelle vain. Anne-ope sanoi, että alttokin pystyy laulamaan karaokessa (esim. korkean sopraanon Tamara Lundin v. -64 levyttämää) Lapin tangoa, kun siihen otetaan heti alussa se oikea sävellaji, eli esim. karaokessa tällainen iän myötä mataloitunut altto pudottaisi kahdella sävelaskeleen puolikkaalla eli kokonaisella nuotilla. Joskus toki altolla voi riittää puolikaskin. En ikinä olisi voinut kuvitellakaan laulavani edes yhteislaulutilaisuudessa laulua ”Muisto” (Memory, musikaalista Cats). Kun laulutunnilla nuotista pudotettiin neljä sävelaskeleen puolikasta, niin yllättäen laulu onnistuikin ihan riittävän hyvin 👍 

Harmaasieppo pesii kukka-amppelissa

Myös aika-arvot (eli huomion kiinnittäminen nuottien pituuteen) ovat tärkeitä niin kuoro- kuin yksinlaulajallekin ja tietysti myös soittajille. Varsin useinkin minulta jää huomaamatta, että pisteellisenä nuotti on puolta pidempi. Käsitykseni mukaan tavallisessa kuorolaulussa riittänee, kun pystyy erottamaan kokonuotin, puolinuotin, neljäsosanuotin ja ehkä lisäksi kahdeksasosanuotin. Fermaatin merkki nuottiviivaston lopussa tarkoittaa, että sen kohdalla olevan nuotin voi laulaa niin pitkäksi kuin yksin laulaessaan haluaa tai kuorolaulussa kuoron johtaja ohjatessaan näyttää.

Laulunopettaja ohjeisti, että jos laulat joskus karaokessa vaikka Taiskan laulamaa Muistoa, pyydä karaoke-emäntää/-isäntää pudottamaan sävelaskelia kahdella puolikkaalla. Laulutunneilla tykkäsin eniten Evakon laulusta, ja nimitinkin sitä elämäni biisiksi. Ope sanoi, että se tuntui omalta laulultani. Sain palautteen mukaan lauluun sopivasti tunnetta ja herkkyyttäkin. Laulaessa mieleeni tuli esim. Ukrainan pakolaiset tai näin mielessäni erään sukulaismiehen ikääntyneet uurteiset kasvot. Hän oli evakkoon lähtiessään vasta kymmenvuotias. Karja piti jättää, ja perheen isä kääntyi vielä kaukaa kilometrien päästä takaisin antamaan lehmille ruokaa. Hätä ja suru oman onnensa nojaan jääneistä eläimistä pysyi miehen mielessä iäkkääksi saakka.

Jaakko Löytyn ”Edessä reitti tuntematon aukeaa”, Joensuun ev.lut. kirkossa 29.1.23

Lauloin Evakon laulun myös Sydänpiirin koulutuksellisessa vertaisryhmässä huhtikuussa v. 2023. Kerroin silloin samalla lauluharrastuksestani mm. siitä lähtökohdasta, että uskon musiikin (ja mm. laulamisen) tukevan mm. sydänsairauksia kokevia. Jotkut sydänvertaiset kertovat kokevansa hapen riittämättömyyttä laulaessaan, ja siksikin äänenhuolto on lähellä sydäntä. Enhän ainakaan vielä haluaisi luopua tästä harrastuksesta. 

Kerroin em. ryhmässä, että koronakaranteenin aikana laulunopetuksen etätunnit maadoittivat, ja toivat viikkoon odotetun sosiaalisen keitaan. Uskon että musiikki myös auttaa tunteiden käsittelyssä, tuplaa ilon, lievittää surua. Kerroin, että muistelin 20 vuotta sitten 73-vuotiaana kuollutta pelimanni-isääni (kuva alla), kun lauloin laulutunneilla vaikkapa ukrainalaista valssia Kaipaus tai valssia Mantsurian kukkuloilla. Taiteiden ja kulttuurin hoitava vaikutus on eri tutkimuksissakin kiistattomasti todettu, summasimme sen sydänvertaisryhmässäkin.

Isä-Heimo (1930 - 2003) soittamassa kylä-iltamissa 1980-luvulla

Lopuksi vielä hieman em. kurkunpään kiristymisestä/kuroutumisesta. Nämä ohjeet voisivat soveltaen sopia kenelle vain ääntään instrumenttinaan käyttäville, vaikkapa opettajille tai muille äänityöläisille. Aaniluotsi.fi-nettisivuilla pohdittiin, mitä silloin voisi tehdä, kun kurkku kiristyy. Yleisimpiä syitä äänen väsymiseen tai käheytymiseen laulaessa ovat juuri nielun kuroutuminen ja kielen painuminen taakse päin kohti kurkkua. Etenkin korkeissa äänissä kuroutuminen on em. lähteen mukaan tavallista.

Useimmat ovat joskus kuulleet ilmaisun, että laulun pitäisi lähteä ”mahasta” sen sijaan, että ”lauletaan kurkusta”. Ääntä kannattaa myös jumpata ja rentouttaa. Rauhallinen hyräily ja hyminä lämmittää ja rentouttaa äänihuulia; ja tähän pyritään myös äänenavauksissa kuorossa. Samalla rentoutuvat myös kasvolihakset, jolla on vaikutusta äänen helpompaan tuottamiseen. Hyvin toimivien äänihuulten tulee värähdellä, ja jotta äänikalvo voi joustavasti värähdellä, sitä tulee myös kosteuttaa – vesi vanhin voitehista tässäkin! Vesipullo onkin vakioeväs niin kuoro- kuin yksinlaulutunneillakin. Aaniluotsi.fi kannustaa, että vaikka rekisterien vaihdoissa olisi vaikeuksia etenkin korkeammalle, laulamisen suotuisia vaikutuksia mielen hyvinvoinnille ei voi koskaan painottaa liikaa. Siksipä näitä nyt myös tässä mietin, kuinka voisi jatkaa lauluharrastusta matkan varrella tulleista ongelmista huolimatta.

Koskelon poikue Pielisen Kotalahdella

Voisi myös kokeilla hahmottaa kurkun kiristymistä ja kurkunpään sulkeutumista seuraavien vaiheiden kautta: tunnustele, miltä tuntuu, kun kurkku kuroutuu kiinni (emt.). Kokeile nielaista. Tunne, miten nielaistaessa äänihuulet ja taskuhuulet sulkeutuvat ja kurkun kansi kääntyy henkitorven päälle. Tällöin kurkku on kuroutunut täysin kiinni. Hahmota sitten, miltä avoin hengitysväylä tuntuu. Työnnä kieltä takaosastaan saakka eteenpäin laukaistaksesi haukotusrefleksin (laulaessa toimii hyvin ns. seurapiirihaukotus, eli ei tarvitse haukotella suu ammollaan). Haukotuksessa henkitorven reitti on avoin eikä kurkku kiristy. 

Aaniluotsi.fi ohjeistaa, että tunnustele myös, miltä tuntuu, kun kehosi on alkamassa naurahdusta tai nyyhkytystä. Tunne nielussa on silloin laaja ja avonainen. Voi myös kokeilla ikään kuin pelästyä kesken haukotuksen. Huomaamme silloin, että kurkku kuroutuu kiinni. Tämä ilmiö voi olla tuttu myös niissä tilanteissa, jos laulamista jännittää. Laukaise uusi haukotusrefleksi työntämällä taas kieltä suun takaosasta eteen ja ylös. Nielu on jälleen auki. (aaniluotsi.fi.)

Sorsat keväisellä Jauhiaisella

Entäpä sitten se ongelma, jossa limaa kertyy kurkkuun. Etenkin näin talviaikaan tuntuu kuin limaa kertyisi hengityselimiin, vaikka mitään varsinaista nuhaa, flunssaa tai koronaa ei olisikaan. Se tietysti haittaa laulamista, ja hyvä kai se muutenkin olisi saada lima pois. Kuorokaveri vinkkasi, että liman poistumista hengityselimistä ja keuhkoputkista voisi koettaa tehostaa pulloon puhaltamisella. Kiinnostuin tutkimaan lähteitäkin (lähteinäni Duodecimin ja Hengitysliiton nettisivut).

Keuhkojen tuulettamista kutsutaan myös vastapainepuhallukseksi (emt.). Pulloon puhallus, josta käytetään myös nimitystä vesi-PEP on menetelmä, jolla tehostetaan keuhkojen tuulettumista ja keuhkoputkien avautumista ja irrotetaan limaa keuhkoputkista. Ohjeita: Vie letkun alapää pullon pohjalle veden alle. Vedä keuhkot rauhallisesti nenän kautta täyteen ilmaa ja suun kautta ulos. Käytä hengittäessäsi palleaa. Puhalla pitkään ja kohtalaisen voimakkaasti ilmaa pulloon niin, että vesi kuplii kevyesti. Keuhkoja ei tarvitse puhaltaa aivan tyhjiksi.

Pääsin Vuonislahden marttojen kanssa 11.2.24 ruokailemaan ja tutustumaan Kolin Kylä -hotelliin (kuva ravintolasta) 💚

Ohjeita vastapainepuhallukseen: Voisi puhaltaa esim. 10–15 kertaa peräkkäin. Tee kunkin puhallussarjan jälkeen muutamia yskäisyjä tai voimakkaita hönkäisyjä, niin että limaa irtoaa. Pidä muutaman minuutin tauko ja toista puhallussarja tarpeen mukaan 2–3 kertaa. Kun vesipulloon puhalletaan letkun läpi, paine nousee hengitysteissä. Sen vaikutuksesta pienten hengitysteiden väliset tiehyet avautuvat. Tällöin ilma pääsee virtaamaan hengitysteissä olevan liman taakse ja työntää sen suurempiin hengitysteihin, mistä lima on helpompi yskiä tai hönkäistä pois. Limanpoiston lisäksi pulloon puhallus harjoittaa hengityslihaksia. Hengitysliitto ohjeistaa, että pulloon puhallus on turvallinen tapa poistaa limaa keuhkoista, mutta jos on vaikkapa vaikeahoitoinen sydänsairaus tai keuhkoahtaumatauti, olisi hyvä keskustella ennen hoitoa lääkärin kanssa.

Yhteiskunnallisiin asioihin en ota tällä kertaa kantaa muuten kuin kaiken muun ylitse olevalla sanalla RAUHA. Kuva on Rauha-kahvilan seinustalta Mikkelistä kesällä -23

Yksinkertaiset tarvikkeet vastapainepuhallukseen ovat helppoja hankkia. Esim. rautakaupasta saa ostettua halkaisijaltaan 6–10 millimetrisen taipuisan letkun, jonka pituudeksi riittää 60–80 senttiä. Pulloksi sopii noin litran vetoinen muovipullo. Pulloon lasketaan 10–15 senttiä vettä, puhalluksen vastusta voi säädellä veden määrällä. Puhalluksen paine saa liman liikkeelle ja sitä on helpompi yskiä pois. Pullopuhallus ei kuitenkaan aina irrota limaa välittömästi. Siksi sitä kannattaa tehdä säännöllisesti päivittäin muutamien viikkojen ajan tai niin kauan kuin ylimääräistä limaa on. Välineet on puhdistettava ja vesi vaihdettava jokaisen hoitokerran jälkeen. (Lähteet: Lääkärikirja Duodecim 2022; Hengitysliitto 2023.)

Ystävänpäiväkukat ja piirakkalahjat edesmenneeltä ystävältä ja hänen puolisoltaan 14.2.2015 💖

Hyvää laskiaistiistaita 13.2 ja ystävänpäivää 14.2 sekä helpotusta helmikuussa mm. edellä kuvattuihin vaivoihin ja rajoitteisiin 👍🙏👍