maanantai 18. lokakuuta 2021

Kestoaiheena kestävä kehitys

Pielisen rantojen ruskaa pysyvästi mieleen painuneena päivänä 10.10.2018. Nämä maisemat ovat näyttäneet kauan suunnilleen samalta ja näin ne näyttäytyvät, kun meistä aika jättää.

Alun aforismina Positiivareiden mietelmä 23.9.2021: ”Kahden vaiheilla oleminen on kohtalokasta. On parempi tehdä vaikka väärä päätös kuin piinata itseään jatkuvalla epävarmuudella”.

Lokakuu on mielestäni varsin mielenkiintoinen vuodenaikojen taitekohdan kuukausi. Kuun alkupuolella puut hohtavat kullankeltaisina, punaisina ja maaruska mitä moninaisimmin värein. Puolukoita, karpaloita ja osin sieniäkin voi vielä poimia. Monet luonnonkukat kukkivat yhä. Loppukuuta kohden loska lisääntyy, tuuli kylmenee, puista tippuvat loputkin lehdet, joutsenet lähtevät viimeisien joukossa muodostaen laulukonsertin säestämän auran taivaalle. Värien kirjo on vaihteleva vielä loppukuustakin. Kun ihminen vanhenee, silloinkin ulkoiset värit haalenevat, harmaantuvatkin. Sisäisesti voi iäkäskin elää vielä värikästä elämää 😊 

Olen ruvennut vanhemmiten tykkäämään syksystä yhä enemmän. Mietin, johtuuko se siitä, että itsekin elää jo elämänsä syksyä, vai osin myös siitä, että hankimme meille tärkeän vapaa-ajanpaikan Marttalan juuri syksyllä. Sen myötä koko kyläyhteisöstä tuli tärkeä. Jaamme iloja ja suruja. Titteleitä tai tilejä ei mainita eikä kysellä, aiheet löytyvät muusta. Tavalliset arkisina pidetyt asiat ovat tärkeimpiä.  

Tänä syksynä on ollut mm. paljon pihlajanmarjoja. Nyt pihlajien lehdet ovat lähteneet kuten lehdet tästä hedelmäpuustakin. Kuvasin tämän Joensuun vanhimman kerrostalon (rakennusvuosi 1863) puun oksien lomitse.

Ns. arkistojenikin läpikäyntiä olen miettinyt nyt raivaustouhun edetessä ja niiden myötä nousevien muistojen kirjoittamista muotoon tai toiseen. En tarkoita mitään muistelmia, jonkinlaista asioiden muistiin kirjoittamista vain. Sana ”arkisto” kuulostaa sekin isolta ja juhlavalta, mutta arkisto se on kai pieni ja arkinenkin. Esim. lehtileikekansiossani on leikkeitä jo 70-luvun alusta, mm. kuvia ja tekstejä heistä, jotka ovat jo edesmenneet. Ehkäpä kirjoitankin enemmän heidän kauttaan, en niinkään itsestäni, virheitäni tai ansioitani kerraten. Uudessa asunnossa iloa on tuottanut erillinen hylly tietokonepöydän vieressä, missä ovat runo- ja aforismikirjat nyt tiettynä osionaan, ystäviltä saadut ja myös heidän kirjoittamansa kirjat omanaan. Niistä saa inspiraatiota vaikka blogiin tai mihin vaan kirjoittamiseen – tai ihan vaan ajatustensa avartamiseen.
Ruskanäkymää 3. kerroksen ikkunasta Kalevankadulla

Tämän kuun blogissa kirjoitan vielä pääosin raivauksesta kestävyyden teemaa painottaen. Lykkäsin pitkään ns. asiapapereiden lajittelua. Huomasin sitten, että tuntui helpommalta ottaa asiapapereiden laatikosta esimerkiksi vain todistukset tai verotusta koskevat paperit erilleen ja jatkaa myöhemmin muista. Viime kuussa otin täällä esille vinkin ns. sälälaatikosta. Tuo menetelmä toimi sen suuritöiseksi arvelemani pikkutavarankin laatikoissa, kun otin sieltä pois vain polkupyörään liittyvät tarvikkeet (olivat isoimpia) + heijastimet. Tärkeintä oli, että pääsi noiden tympeimpien tyhjennettävien kanssa jotenkin alkuun. Kokeneemmat järjestelijät sanovat, että kun vaan saa kiinni raivauksesta niin heti helpottaa, kun huomaa jotain tapahtuvan. 
Jauhiainen lokakuun väreissä

Sometuttava kertoi, että yhteen aikaan hän teki niin, että otti aina yhden lipaston laatikon irti, nosti sen sängyn päälle ja tyhjensi kaiken ulos. Sitten hän puhdisti laatikon ja katsoi jokaisen esineen, vaikkapa yksittäisen pikkutavaran, ja laittoi takaisin vain, mikäli totesi sen tarpeelliseksi. Loput menivät roskiin tai kierrätykseen. Sitten jonakin toisena päivänä vuorossa oli seuraava laatikko. Kun oli tehnyt tuollaisen kierroksen pari-kolme kertaa, ei laatikoissa lopulta ollut enää tavarapaljoutta, kun joka kerta lähti lisää poistoon. Hieman samoin tein minäkin, kun aloitin pienimuotoisen raivauksen jo melko pian eläkkeelle jäätyäni. Em. esimerkin innoittamana tyhjensin kerrankin jumppaan lähtiessäni piirongin laatikon tavarat eteisen matolle, ja kun tulin jumpalta, oli "pakko" aloittaa tavaroiden käsittely. Jos ei muuten saa itseään alkuun, niin olipahan eräs keino tuokin... 

Kun aloittaa muuttopakkaamisen ajoissa, pystyy etsimään ensin ne tavarakategoriat, joita ei enää ennen muuttoa tarvitse, esim. hellevaatteet, pakkasten pukeutuminen, harrastevälineet, paremmat astiat jne. Ammattijärjestäjät sanovat, että jos pakkaa laatikoihin, ne kannattaa merkitä hyvin: mihin huoneeseen/kaappiin ne tulevat uudessa kodissa – on siis hyvä olla vähintään suuntaa antava suunnitelma.

Linnunlahden iltatunnelmaa lokakuussa

Yritän lähestyä urakkaa positiivisuuden kautta: jääkaapin, pakastimen ja siivouskaapin sisällöt ovat mielestäni helpoimmat. Myös kuivien elintarvikkeiden, lääkkeiden, vitamiinien jne. kohdalla voisi miettiä, mihin ne tulevat.  Ns. lusikkalaatikko tuntuu puolestaan työläältä 😨 Kun koettaa lähestyä tätä(kin?) urakkaa positiivisuuden kautta, voi ajatella, että kun hankalin tehty, seuraavat ovatkin jo sitten helpompia. Somekeskustelun myötä tuli mieleen myös jotkin lahjaksi saadut astiat/koriste-esineet, joita en ole juurikaan käyttänyt, mutta ovat kauniita ja niihin liittyy tunnearvo; onhan ne saatu esim. rakkaalta edesmenneeltä. Tätäkin tavaraa on yli 6-kymppisille kertynyt paljon, vaikka jo ainakin parin kymmenen vuoden ajan olen sanonut ystäville/sukulaisille, että en toivo lahjaksi mitään materiaalista, vaan jos haluatte antaa lahjan vaikka tasavuosipäivänä, niin lahjakortti johonkin palveluun olisi toivotumpi. Joskus läheiset kysyvätkin jo ennakkoon, mitä toivoisit merkkipäivälahjaksi. Nyt korona-aikana ei ole tohtinut pyytää lahjakorttia teatteriin tai konserttiin (niin paljon kuin niistä pidänkin), mutta tämä on hyvä idea: lahjakortti paikallisen yrittäjän tarjoamaan hoitoon ja rentoutumiseen - kauneushoitolaan, hierojalle, kampaajalle... Hyvä vinkki kenelle vain, jos miettii lahjaa vaikka sukulaiselle, joka ei tavaroita toivo tai tarvitse. Onneksi yhteiskunta avautuu vähitellen, ja alamme päästä elokuviin, teatteriin, näyttelyihin ja konsertteihinkin 👍 

Tuulen tekemä vedenalainen kaislakala Itikanhiekalla oli hetken taidetta, seuraavana päivänä se oli jo poissa - tuuli otti omansa 💦

Hyvä ajatus on myös se, että nyt on mahdollisuus ikään kuin shoppailla kotona kaikessa rauhassa ja saada ilmaiseksi ne tavarat, mitkä sinne uuteen kotiin haluaa. Jotkut antavat jäljelle jäävät tavarat jollekin paikalliselle firmalle tyhjennettäväksi ja loppusiivous niiltä myös. Tunnearvoa sisältävistä tavaroista luopumisessa auttaa ajatus, että niin siinä käy sitten kuitenkin, kun meistä aika jättää. Sometuttu sanoi, että muuton yhteydessä jokaisen esineen, jonka hän asetteli uusiin kaappeihin ja komeroihin, oli läpäistävä tarpeellisuustarkastus. Pois turhat, vaikka se kirpaisisikin. Ilana Aalto sanoi webinaarissaan 26.9, että luopumisen tuska on erittäin yleistä – me sitä kokevat emme ole siis yksin! Siinä sanottiin myös, ettei kannata odottaa suotuisia olosuhteita tai inspiraatiota. On aloitettava vaan jostakin matalalla kynnyksellä, ja ainakaan omalle kohdalleni ei sovi se ajattelu, että nyt on saatava kerralla valmista – parempi edetä peruna kerrallaan. Raivatessa voi jäsentää myös päätä, ja eräs ystävä nimittikin muuttoprosessia osuvasti puhdistautumiseksi. Eräänlaista elämän suursiivousta siis. Ilanan antamista nikseistä kohdallani sopii näköjään parhaiten se, että ennen jonnekin lähtöä teen jotain eräänlaisen aikataulupaineen alla. Toimii muuten yllättävänkin hyvin.

Kannattaa siis tehdä asian eteen jotain joka päivä, vaikka vähän, jos suurempaan ei aika tai energia riitä. Kokeneet järjestäjät sanovat, että uuteen kotiin voisi viedä hyvissä ajoin sellaiset laatikot hyvin merkattuina, mistä tietää, että loppujärjestelyn keskellä ei aika riitä, esim. harrastustarvikkeet (esim. sukset) tai ns. paremmat astiat. Kirjat meillä pakattiin heti ensimmäisten joukossa. Joka viikko on viety Konttiin tavaroita, kirjaston kierrätyshyllyyn kirjoja ja homma tuntuu jo nyt jo suurimmalta osin selkeältäkin.

Viime viikonloppuna myrskytuuli kohisi Vuoniskylillä ja Pielinen velloi suurina harmaina laineina. Poimin kohmeisin käsin 16.10 vielä pari litraa nk. syömä-/syöntipuolukoitakin, hyviä ovat nuo pakkasen puraisemat herkut. Tänä syksynä luonto onkin hemmotellut meitä mitä runsaimmilla antimilla 🍎🍏

On tässä vielä tekemistä, mutta onneksi ei ole kiire. Toisaalta voisin lakata toistamasta tuota kiireettömyyttä, se antaa ikään kuin luvan venyttää asioita vaikka loputtomiin. En ole edes miettinyt, milloin laitan tämän asunnon myyntiin. Ehkä tosiaan sekin vasta ensi kesänä, tai parhaimmassa tapauksessa vuodenvaihteen jälkeen? Tässä on tehty varsin paljon taloyhtiön remontteja, joten (kiireen kaupalla?) ei alihinnallakaan halua myydä, vaikka myisikin siinä kunnossa kuin se nyt on. Vai vuokraisiko? Löytyykö vuokralainen, jolle kelpaa asunto, mihin ei ole vuosikymmeniin tehty remonttia? Hyvällä tuurilla voi löytyäkin - ja toisaalta jokuhan voi tykätä vanhanaikaisesta tyylistä 😉. 

Muikkumarkkinat olivat Vuonislahdessa vuoden tauon jälkeen 18.9. Oli mukavaa tavata kasvokkain työkaveri-Saria + puolisoaan ja monia muitakin 💕

Välillä tuntuu siltä, että jospa laittaisi asunnon heti myyntiin (maksetut taloyhtiön remontit huomioiden), ja katsoisi kuinka käy. Taustalta kuuluu, että ei vielä, näin hyvältä paikalta tämän kokoinen asunto voi vanhempanakin mennä nopeasti kaupaksi. Toisaalta tuottaa jonkinlaista kummallista tyydytystä tässä ikä-/elämänvaiheessa sekin, että mitään pakkoa ei ole suuntaan eikä toiseen, ei kahden asunnon loukkua, ei toisaalta rahapulaakaan. Onkohan se niitä muuten harvalukuisempia iäkkyyden etuja? Sen vielä avaudun tästä, että me molemmat olemme olleet kai ikämme tarkkoja (joku voisi sanoa jopa nuukia) ja säästöönkin silloin yleensä kertyy. Määrän suuruus on tietysti vähintäänkin suhteellinen käsite, mutta kuvailisinko tätä varsin henkilökohtaista asiaa niin, että meille se mitä on, on ihan riittävästi. 

Kierrätysintoisen sydän itkee, jos muun kierrätyspaikan puuttuessa kaatopaikalle joutuu siistiä ja hyväkuntoista tavaraa. Nyt Puhaksen autoon meni mm. kulmasohva, lähes käyttämätön kellarissa ollut varajääkaappi, vanha polkupyöräni (se tosin oli jo romu) ja jotain muutakin. Harmi etten ollut aktiivisempi, ja ilmoittanut esim. FB:n roskalavaryhmään, että noutopalkalla saa täältä hakea käyttökelpoista tavaraa. En voi puolustautua muulla, kuin että luulin niiden kelpaavan kierrätyskeskuksiin tms. Sitten selvisi sekin, että työtä hakevien yhdistyksen ylläpitämät kierrätyskeskukset ovat jo lopettaneet täällä toimintansa - todella harmillista - toivottavasti joku muu jatkaisi 👍 Kontti ei ota nykyään enää suurempikokoista tavaraa. Pitäisi ottaa selvää asioista tarkemmin, ja selvitellä mm. kaupungin tarjoaman kierrätyspaikan mahdollisuuksia; siitähän oli paikallislehdessä juttukin. Nyt olen alkanut ottaa valokuvia käyttökelpoisimmista tavaroista, ja tarjoan niitä ilmaiseksi eteenpäin. Osa on näin jo saanutkin uuden kodin 😍

Vielä löytyy vihreääkin, niin metsissä kuin laitumillakin ja kaupungin puistoissa 💚

Välillä kuulee vähätteleviä kommentteja, ettei yhden ihmisen valinnoilla ole kestävässä kehityksessä mitään merkitystä, suuryritykset, suurvaltiot ja niiden päätökset ratkaisevat. En ajattele noin. Uskon että pienistä puroista syntyvät tässäkin ne suuret joet. Ts. jos kaikki kierrättävät, tuunaavat, kuluttavat maltillisesti (tai ainakin välttävät t u r h a a kuluttamista), välttävät hävikkiä ruuassa ja muussakin jne., maailma tulee hivenen paremmaksi tai ainakin tulevilla sukupolvilla on täällä parempi elää. Jokainen voi tehdä jotain, ja jos kaikki (tai ainakin suurin osa) toimivat kestävän kehityksen ja kestävän kuluttamisen idean mukaan, sillä on oikeasti merkitystä. Olen iloinen, että nuorempi sukupolvi ajattelee näköjään jo näistä asioista eri tavalla. Moni vanhempikin pitää nykyään turhaa kuluttamista ja esim. ylenpalttista kaukomatkailua tai kertakäyttöisyyttä karteltavana, ehkäpä jopa jollain tapaa nolonakin.

Pääni on askaroinut nyt esim. sen parissa, raaskisiko laittaa mummon pitsilakanat ja hyväkuntoiset satiinitäkit kierrätykseen... Täkit ja rispaantuneet pyyheliinat menisivät tuttujen vinkkien mukaan esim. lemmikkieläinhoitolaan, puhtaita kun ovat. Pitsilakanoita tai merkattuja liinoja en raaski laittaa  menemään, onhan niissä mummon käden jälki. Huomasin nyt, kun tutkin lakanoita tarkemmin, että nuo yli 50 vuotta vanhat pitsilakanat ovat paljon parempaa materiaalia kuin uudemmat. Tosi hyvän tuntuista napakkaa jokamiehen lakanakangasta ne ovat. Kun katselin Konttiin lähteviä liinavaatteita, huomioni kiinnitti varsin hyvän näköiset uudehkot lakanat ja ajattelin, että ne eivät tunnu iholle hyvältä, hiottavat jne. Kun katsoin tuoteselostetta, niissä oli jopa 70 % polyesteriä ja 30 % puuvillaa... Kaikkein kauneimmat kiiltävät pussilakanat olivat sataprosenttista polyesteriä... Niin vähän sitä on tullut katsottua, mitä ostaa 😩 Kiertoon lähtevät, ja jäljelle jäävät nuo napakat vanhat puuvillaiset lakanat ja tyynyliinat. Ikäeroa niillä on yli 50 vuotta (säästettävät ovat siis tässä tapauksessa vanhempia), mutta nyt jäävät käyttöön ne vanhat, ja uudehkot polyesterilakanat ja tyynyliinat lähtevät kiertoon.

Turusen solan lehtikultaa Vuonislahdessa

Olen jutellut mm. martta-kavereiden kanssa, että alkaisimme isommalla joukolla edistää tekstiilijätteen (ennen puhuttiin lumppukeräyksestä) keräystä omalla paikkakunnalla. Se tulee paikkakunnallemme kai v. 2023 ja muualle maahan (ymmärsin että lakisääteisesti) v. 2024. Olisi kuitenkin tärkeää, jos se saataisiin jo aiemmin. Tuo asia on tullut nyt itsellenikin entistä läheisemmäksi, kun olen nyt muuttopuuhissa lajitellut tavaraa ja vaatteita, ja harmittaa jos/kun joutuu mättämään sekajätteeseen sellaista puhdasta tekstiiliä, mille ei ehkä enää ole Kontissa tai muussa kierrätyspaikassa käyttöä.

Vasemmalla Akseli Gallen-Kallelan "Ensilumi", keskellä Pekka Halosen "Talvimaisema" ja oikealla Helmi Biesen "Kevättalvea Emsalössä" (kuva Ahjon näyttelystä 13.10)

Hankintani koetan miettiä nykyään entistä tarkemmin. Jos jotain vielä hankkii, koetan ainakin pyrkiä kotimaisuuteen, oli se sitten esim. vaate, kengät, laukku, astia, elintarvike tai vaikka kangas. Siltikin, vaikka se enemmän maksaisi. Erään esimerkin voisinkin kertoa alusvaatteista. Tässäkin lienee eräs henkilökohtainen paljastus: ostin tavaratalosta halpoja - joskin kauniita - alusvaatteita (tyyliin ”osta kolmet kympillä”), ja ne hajosivat jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Lisäksi ne tuntuivat epämukavilta yllä. Ei tuollaisia kertakäyttötuotteita enää - nolo juttu 😚 Vähemmän siis, mutta laadukkaampaa, ja jos samalla voi tukea paikallista yrittäjää - aina parempi. Olen näköjään ottanut sydämenasiakseni kotimaisten tuotteiden ja lähipalveluiden puolesta hehkuttamisen missä vain tarjoutuu tilaisuus. Kun lisää tavaraa ei tarvitse ja matkusteluun ei mene rahaa, voisi silläkin rahalla antaa itselleen(kin) lahjaksi useammin vaikka ekohoitolan hemmotteluhoidon – luonnonaineita siinäkin hyödyntäen. Ehkäpä juuri nyt tarvitsisikin jonkin rentouttavan hoidon, välillä nimittäin väsymys painaa. Heräilyäkin on jo ollut välillä sen kuuluisan suden hetken aikaan, mikä lienee tyypillistä stressaantuneelle 😣 Sydän sanoo: pois paha stressi! Esim. viikonloppuna pilkkopimeässä havahtuessani mietin, missä näistä kolmesta elinpaikastamme oikein nukun. Pilkkopimeys ja taustalta vaimeana kuuluva junan ääni auttoivat arvaamaan, että maallahan sitä ollaan tällä kertaa.

Anu Torikan (s. 1948) teos "Ihmiskäsityksiä" vuodelta 1980

Hieman kulttuurista lopuksi. Osallistuin 13.10 Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa opastetulle kierrokselle Taidemuseo Onnissa. Onnissa on 22.9.2021–9.1.2022 vaihtuva näyttely Ihmiskäsityksiä - nostoja kokoelmista ja kuvataiteilija Jukka Hautamäen mediataideteoksia (kaksi kuvaa). Oheisessa kuvassa on Onnin vaihtuvan näyttelyn nimikkoteos joensuulaissyntyisen taiteilijan Anu Torikan "Ihmiskäsityksiä". Toisessa oheisessa kuvassa (Ahjossa olevassa näyttelyssä) vasemmalla on Akseli Gallen-Kallelan Ensilumi, keskellä Pekka Halosen Talvimaisema ja oikealla Helmi Biesen Kevättalvea Emsalössä. Marjatta Hanhijoen "Mirja huilaa" (kuva on tässä viimeisenä) vuodelta 1985 ihastutti katsojaa juuri nyt jotenkin erityisesti. Huilaamisen tarvettako?

Marjatta Hanhijoen (s. 1948) teos "Mirja huilaa" vuodelta 1985
 
Kävimme katsomassa Marjutin kanssa LÄHELLÄ-taidenäyttelyn Ahjossa. Näyttelyn ja lounaan yhteydessä käymämme keskustelut talletan helminä sydämeeni elämän evääksi 💗 Olen ajatellut niitä paljon. Kiitos Marjut 💓 

Taidekeskus Ahjon Sysi-salissa on nyt esillä 6.–26.10.2021 taideteoksia LähiTapiolan kokoelmista. Näyttelyssä on muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin, Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin maalauksia. Lähellä-näyttelyssä on esillä 28 kuvataiteen kultakauden teosta. (joensuuntaiteilijaseura.fi.) Ensimmäinen taidekuva tässä on Ahjon näyttelystä.

Suosittelen lämpimästi molempia näyttelyjä! Taidemuseo Onnin ja Taidekeskus Ahjon aukioloajat: ma suljettu; ti, to–su: 10.00-16.00; ke: 10.00–19.00. Muualta tuleville tiedoksi: molemmat taidetalot sijaitsevat Joensuun torin tuntumassa kaupungin keskustassa. 

 Lopuksi Paula Sainion mietelmä: "Jos emme luopuisi kesästä, emme voisi kokea kevään ihmettä".

Joka päivä olemme hieman lähempänä uutta kesää. 

Sitä ennen Hyvää loppusyksyä 💦 💙 💧