perjantai 13. lokakuuta 2023

Imatran kylpylän vertaislomasta ja muusta ajankohtaisesta

Ulkoilureitin varrelta Imatran kylpylälomalta
Odottamani viikon vertaisloma parin sadan km:n päässä Imatran kylpylässä on nyt vietetty, ja se täytti odotukset - tai oikeastaan täytti yli odotustenkin. Uin kylpyläosastolla joka päivä ja kävin poreissa ja hierovissa suihkuissa. Se tuntui tosi hyvältä, onhan uinti jäänyt syystä taikka toisesta vähiin viime vuosina. Pääsin keilaamaankin, edellisestä kerrasta lieneekin jo +30 vuotta. Ruoka oli tietysti myös erittäin hyvää ja monipuolista, ja poimin noutopöydästä mitä mieli teki, lähinnä kala- ja kasvispainotteisesti. Myös jälkiruokia otin kaloreita miettimättä joka kerta, ja pyrin liikkumaan mahd. paljon, jotta kaikki ne ihanat jälkiruuat eivät jäisi rasvana mukaan... Vaaka näyttikin tänään jälleen jo sitä vakiintunutta kuuttakymmentäkuutta.

Saimaan maisemia ulkoilureitin varrella Imatran kylpylälomalta
Kuntosali ja muut sisäliikunta-aktiviteetit olivat kylpylässä erinomaiset, samoin ulkoilureitit, joista kuvia ohessa. Sain ryhmästä uusia kavereitakin. Tuli mieleen sekin, ettei yhtään "ammattivalittajaa” sattunut porukkaan; tosi positiivista ja mukavaa väkeä. Mainitsen tämän jälkimmäisen siksi, koska toisinaan tällaistakin voi sattua kohdalle. Vaikka toisaalta ajattelenkin, että jokainen saa olla sellainen kuin on, kuitenkin ne ihmiset, jotka näkevät maailman mustien lasien läpi, imevät usein positiivisuuden myös ympäriltään. Tämä voi olla henkisesti uuvuttavaa: melkeinpä yrittää varoa, ettei tuo negatiivisuus tartu, ruoki omaa tyytymättömyyttä, revi alas hyvää fiilistä.
Ulkoilureitin varrelta Imatran kylpylälomalta
Kirjoitin myös kylpylän lomapalautteeseen, että loman tavoitteet toteutuivat oikein hyvin. Liikuntamahdollisuudet sekä sisätiloissa että ulkoilureiteillä olivat erinomaiset, ja vaikka parina päivänä satoi, tekemistä ja ohjelmaa oli sisätiloissakin. Vertaistuki ja sosiaalinen kanssakäyminen oli kiitettävää myös – monet mielenkiintoiset keskustelut tallentuivat mukaan henkiseen eväsreppuun. Oma kustannus lomasta oli vain hieman alle 300 € ja junaliput. Saimme tsemppiä omahoitoon myös hyvistä terveysluennoista. Silmäilin tänään mukaan saamaamme aivoterveyden tarkistuslistaa. Kunnon yöunien, liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi niin aivo- kuin mm. sydänterveyden vaalimiseen tarvitaan kulttuuriakin ja ystävien seuraa. Kiinnostustani ruoka-asioihin tuki tälläkin kertaa kuultu tiivistys: terveellinen ruokavalio on sekä sydän- että aivoterveyden perusta.
Ohjelmassa oli mm. lenkkeilyä kauniissa Lammassaaren rantamaisemissa (tämä ja seuraava kuva). Hyvin sujui, vaikka jaloissa tuntui edellisiltainen (runsas!) humppa.

Erityisen merkityksellisiä tällaiset lomat ovat uskoakseni meille, jotka emme juuri muutoin matkustele (ainakaan missään kauempana tai usein). Olen kiitollinen tästä lomasta vuosi sitten vinkanneelle vertaiskaverille, sillä aiemmin en ole ollut tällaisella osin tuetulla vertaislomalla. Koen saaneeni lomasta myös tervetullutta vaihtelua ja virkistystä tasaiseen arkeeni. Sain myös tsemppiä arkeen monipuolisestikin eri asioissa, esim. eilen noudin ex tempore teatterilipun päivänäytökseen – ehkäpä Edith Piaf -teatterikokemus tässä innoittajana! Pääsen huomenna seuraamaan upeaa Minna Maaria Virtasta Joensuun teatteriin. 

Saimme iloksemme kolmelle kaverillekin peruutuspaikkaliput (pitkälle eteenpäin!) loppuunmyytyyn Edith Piaf -teatteriesitykseen. Huomasin, että olin kirjoittanut viime joulukuussa blogiini (ko. päivityksen loppupuolelle) Edithistä Louhiteatterin innoittamana: https://talitintti55.blogspot.com/…/keitaita-kaamoksessa… 

Pidin erityisesti Edithin rakkauden kuvauksesta ranskalaiseen nyrkkeilijään Marcel Cerdaniin - vahvat ja aidot tunteet välittyivät elävinä, ja lavalla oli (ulkoista olemusta myöten) surun murtama Edith Piaf - olimme kaikki sen hetken kuin toisessa ulottuvuudessa. Marcel kuoli lento-onnettomuudessa, ja se suisti Edithin elämän raiteiltaan. Tässä tunnemyllerryksessä syntyi klassikko "Hymni rakkaudelle". Todella tunteikas ja ihana oli Hymni rakkaudelle nytkin ja myös kaikki se muu taidolla tulkittu musiikki. Ehkäpä tämä oli viikkoni huikein kohokohta 👍

Hienoa että pääsimme kaikki neljä lomalaista lomakaverin kyydissä teatteriin, ja saimme yhdessä jakaa mieleen tallentuneen teatterielämyksen 💞 Samalla reissulla ehdimme myös tutustua (Annelin vinkki) Valtionhotelliin ja sen lähiympäristöön.

Lenkillä Lammassaaren ympäri (noin 5 km)

Teatterielämyksen lisäksi kiertelimme samanhenkisen ikäiseni kaverin kanssa myös muiden kulttuurinähtävyyksien parissa ja lenkkeilimme, kävimme laviksessa, karaokessa ja orkesteritansseissa. Minuakin tanssitettiin yllättäen paljon, vaikka yleensä olen saanut olla lähinnä seinäruusu. Nyt sain tanssia erityisesti humppaa, mikä onkin mitä mainiointa liikuntaa ja hoitanee osaltaan ja ennaltaehkäisevästi myös niveliä. Sain yllättäen kiittävää palautetta humppataidoistani, vaikka edellisen kerran lienen tanssinut (monista eri syistä?) ko. tanssia viime vuosituhannella 😊 Kiitos rytmissä pysymisestä tanssin vauhdikkaissa käänteissä kuuluu (taitavan tanssittajan lisäksi) Vuonislahden lavan yksintanssille - siellä saa hyvä treeniä 👍

Kulttuuria tuli lomalla myös laulun (karaoke 3.10) merkeissä.

Karaokessa lauloin Lapin tangon ja Yön saaristossa ja edellä olevassa kuvassa suurten tunteiden laulua "Tiet", missä Laila Kinnunen lauloi kohtalonsa, josta tytär Milana kertoi haastattelussa. 

Hyvin sujui myös tanssi ottaen huomioon, että olen tanssinut viimeksi humppaa vuosikymmeniä sitten... Kumppani kun ei tanssi, niin yksin ei tule käytyä tansseissa. Aina kun vain pääsen, käyn kylän tanssilavalla yksintanssissa, mikä sekin on mitä erinomaisinta liikuntaa.  Myös tanssilliselle liikunnalle siis iso peukku!!! Olen pohtinut toiveikkaana, että jospa pystyisin siirtämään liikunnallisilla elämäntavoilla ja harrastuksilla nivelrikkoa ja muita vastaavia vaivoja hieman eteenpäin. 

Kävimme kaverin kanssa myös mm. kaupungintalolla ja Virta-kulttuuritalossa, jossa mm. kirjastossa ja kaupungin museossa. Taidemuseoon emme nyt päässeet, koska siellä oli uuden näyttelyn rakentaminen meneillään. 

Näkymä Hilja Valtosen huoneesta Virta-kulttuuritalolla (kuva otettu lasin läpi)

Hieman historiaa Valtionhotellista (referointia scandichotels.fi)

Vuonna 1903 valmistunut, tienoon symbolina toiminut Imatran Valtionhotelli on täyttänyt jo 120 vuotta. Vuonna 1903 vihittiin käyttöön tämä arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema jugendlinna, josta tuli komean ulkomuotonsa sekä läheisten Imatran kuohujen vuoksi Suomen ensimmäinen matkailun ykköskohde. Kulttuurihistoriallisissa maisemissa Imatrankosken partaalla sijaitseva upea linnahotelli on yksi Suomen kansallisaarteista – satulinna, jonka houkuttelevat parvekkeet, salaperäiset tornit ja salamyhkäiset salit vievät vierailijan kansallisromanttisiin tunnelmiin.

Edith Piaf -teatteriesityksen loppukiitoksista 5.10.

Aiemmin paikalla oli vanha puuhotelli, joka sai viereensä v. 1893 uudenaikaisen kaksikerroksisen puuhotellin, Hotel Cascaden, jonka vihkiäisissä olivat läsnä suomalaiset eturivin kansallisromantikot Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Louis Sparre ja Juhani Aho. Hienostohotelliin tuli vieraita Pietarista, Helsingistä ja Viipurista. 1800-luvun loppupuolella oli rakennettu rautatie Viipurista Imatralle, ja 1900-luvun alussa Pietarin ylimystöä saapui Imatralle ihailemaan kosken kuohuja jopa 14 junallista.  Valitettavasti rakentamista seuraavana vuonna uusi hotelli kuitenkin jo paloi. Myös viereinen vanha puuhotelli paloi vuonna 1901. Suomen Senaatti antoi arkkitehti Usko Nyströmille tehtäväksi kivihotellin suunnittelun, ja 1903 nousi paikalle uusi uljas jugendlinna, jota voidaan yhä ihailla rakennus- ja kulttuurihistoriallisena monumenttina. Luomus sai ensin nimen Grand Hotel Cascade, mikä suomentui pian Imatran Valtionhotelliksi.

Imatran Valtionhotellille menossa

Hotellilla on vuosien saatossa ollut muitakin rooleja kuin majoitustilana toimiminen. Sisällissodan aikana se toimi sotilassairaalana, talvisodan aikaan siellä piti majaa Kannaksen armeijan esikunta ja jatkosodan aikana päämajan sotilashallintokeskus. Kellarissa sijaitsi Imatran ilmapuolustuskeskus. (Historiareferaatin lähde: scandichotels.fi.)

Nämä kolme kuvaa ovat Imatran Valtionhotellilta, johon pääsimme tutustumaan ennen teatteria. Nostalginen satulinna, josta itsellänikin on muistoja jo 70-luvun loppupuolelta - palautui mieleen, kun Imatralla "kutsetin" tietokonekeskuksella silloisina työaikoina käytiin, ja taidettiinpa päästä tänne joskus majoittumaankin. Ihana paikka erityisesti tällaiselle historianrakastajalle 💜

Historiallinen rappukäytävä Imatran Valtionhotellilta

Virkistävästä viikosta voimaantuneena nyt jälleen entistä aktiivisemmin liikkumaan. Ensilumi valaisi maisemaa tänä vuonna jo 7.10. Ulkona on säätila jo nyt lokakuussa pääosin lähellä nollaa, ja välillä hieman vesiräntääkin viskoo ja myrskytuuli ulvoo, mutta kunnolla sopivaa vaatetta ylle vaan. Kumisaappaat ja villasukat ovat oivalliset jalassa tänäänkin ulkoillessa. 

Kyntteliköt ja haarniskat kehystävät Imatran Valtionhotellin rappukäytävää

Omahoitoon aktivoituneena varasin nyt ajat myös silmälääkärille, gynekologille ja suuhygienistille. Sain ajat jo lokakuulle näihin yksityisiin palveluihin. Huomasin, että osasta näistä käynneistä oli kulunut jo sen verran aikaa, että on hyvä tarkistuttaa tilanne. Siihen kannustetaankin, että olisi hyvä käydä em. tutkimuksissa tietyin väliajoin, vaikka oireita ei vielä olisikaan. Jos ongelmia havaitaan, niitä voisi ehkä hoitaa/ennaltaehkäistä paremmin, kuin jos menisi vastaanotolle vasta sitten, kun vaiva on edennyt pahemmaksi. Maksuja tulee tietysti noista kaikista, ja kelakorvausten korotukset tulevat (mahdollisesti?) vasta ensi vuoden puolella. Mutta huonompaankin mielestäni voi rahansa käyttää - panostus "hyvinvointipankkiin" pitää vaan pyrkiä säästämään muista menoista. Tähän kommenttiin liittyen lisää tuonnempana.

Ruusut Imatran Teatterille ja sen upeille näyttelijöille sekä "Piaf pikkuvarpusen" ohjaajalle ja muusikoille! Erityiskiitokset Hanna Kaskelalle huikeasta nimiroolista!

Lienenkö onnekas, kun on varaa käyttää yksityisiä, tuumittiin kaverin kanssa. Ehkä niin, mutta ei se yksinomaan onnekkuudesta ole kohdallani juontunut. Onnekas olen kai siinä mielessä, että olen pystynyt säästämään ns. pahan päivän varalle. Se ei kuitenkaan ole tullut kohdallani ikään kuin itsestään tai esim. saatuna perintönä, vaan on omasta työtulosta säästettynä. Onnekas olin siinä mielessä, että sain olla (45-vuotisesta työurastani) pari viimeistä vuosikymmentä varsin hyväpalkkaisessa työssä, mutta sitä ennenhän palkkani oli niin pieni, että kaikki meni viimeistä penniä myöten jokapäiväiseen elämiseen ja mm. asuntolainan korkoihin etenkin 1990-luvun alkupuoliskolla. Parinkymmenen viimeisen työvuoden säästöt ovat nyt tarpeen.

Värikäs kala- ja kasvipainotteinen lounas kylpylässä

Olen ilahtunut, jos ensi vuoden alusta alkaen kelakorvaukset yksityisellä (ilmeisesti?) nousevat. Silloin nekin veronmaksajat, jotka eri syistä yksityisiä käyttävät, saisivat hieman tulonsiirtoa. Mennessä näkee kuinka käy. Tähän isompaan hammasremonttiini tai em. lääkärimaksuihin ei tuo etuisuus ehtinyt. Kelakorvaukset ovat tällä hetkellä yksityisellä niin pieniä, ettei niillä ei ole juurikaan merkitystä. Sain nyt loppuun sen "ikuisuushammasremontinkin", mistä olen aiemmin kirjoittanut, ja lasku oli myönteiseksi yllätyksekseni yksityisellä (huokeampi vaihtoehto eli ns. riippuva silta) jopa edullisempi kuin ennakkoon luulin, eli noin 1200 €. Kelakorvaus siitä oli 9 euroa. 

Arjessa olisin ottanut lounaskahvin kanssa vain hieman hedelmäsalaattia, lomailija otti lisäksi tuhdin palan mitä herkullisinta kakkua 😋

Jotkut tuttuni ovat välillä hämmästelleet, miksi käytän yksityisiä palveluja, sillä itse asioiden järjestely ja julkisten palvelujen käyttö on niin edullista. Olen vastannut erään lähi-ihmisen sanoin "omalle mielenrauhalle ja voimavaroillekin on hinta". Nuo edellä mainitut henkilöt ovat mitä varmimmin paljon minua aktiivisempia, ehkäpä he jaksavat sitkeästi vaatia ja heillä on myös kykyä ja voimavaroja hakea tietoa eri tukimuodoista. Tavallaan ihailen tuota sitkeyttä ja päättäväisyyttä, mitä itselläni ei ainakaan tuossa suhteessa taida olla. Eniten huolettavat ne todella vähäosaiset ja -varaiset, jotka saattaisivat olla hyvinkin oikeutettuja eri palveluihin, mutta heillä ei ole noita mainittuja kykyjä ja voimia. Ymmärrän toisaalta senkin, jos aidosti heikommassa asemassa olevia voi jopa ärsyttää esim. yksityisten palveluiden puolesta puhuminen. 

Puolukka- ja kantarellivuosi oli nyt hyvä Lieksan tienoilla

Jos tai kun resurssit pienenevät, fakta kai kuitenkin on se, ettei kaikille riitä kaikkea. Silloin toivoisi, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevia tuettaisiin. Hankalia ja ehkä myös tunteita herättäviä kysymyksiä nämä taitavat olla, ja yritän muotoilla ajatukseni niinkin, että ehkä tarkemmin pitäisi katsoa, kuka on aidosti oikeutettu esim. joihinkin erikoishoitoihin tai -palveluihin julkisina palveluina. Jollakin paikkakunnalla voidaan sanoa erikoishoitoon pyrkivälle, että ei ole mahdollista ja mene yksityiselle, ja jollakin toisella paikkakunnalla ovet aukeavat palveluihin helposti ja kohtuuajassa.

Pienituloinen yksinhuoltaja on aivan eri asemassa kuin henkilö, joka itse sanoo, että hyvin hän pystyisi nekin hoitonsa tai palvelunsa itse maksamaan, mutta periaatteen vuoksi hän vaatii ne ilmaiseksi tai pienellä omavastuulla julkiselta. Joku voi lisäksi kertoa, että mieluummin hän käyttää jokapäiväisistä kuluistaan liikenevät rahansa esimerkiksi matkusteluun tai harrastuksiin. Kohdallani ainakin tähän asti olen tinkinyt mieluummin muista kuluista kuin terveydenhoitoon/-huoltoon liittyvistä. 

Kullakin on vastuunsa, jos hän ei ole esim. jo niin iäkäs tai niin huonossa kunnossa, ettei jaksa enää toimia omahoitonsa eteen, tai hänellä ei ole kykyä ja voimia hakea tietoa eri tukimuodoista tai palveluista. Esimerkkeinä vaikkapa monet yksinäiset miehet. Erityisesti tämän kaltaisissa tilanteissa yhteiskunnan tukiverkkojen pitäisi kantaa.

Levähdys ikiaikaisella kalliolla Vuonislahdessa (lenkin yhteydessä poimin ns. syöntipuolukoita)

Seurasin hiljattain televisiosta erään nykyelämässään menestyneen poliitikon haastattelua. Hän kertoi lapsuus-/nuoruusaikojensa köyhyydestä, ja sanoi, ettei hän esim. oikein ymmärrä nykyopiskelijoiden vaatimuksia, kun heille ei esim. kelpaa siistit soluasunnot, joita hänen kertomansa mukaan on vapaana mm. pääkaupunkiseudulla. Myös ruoka on monipuolista ja edullista opiskelijaravintoloissa, kattavat kirjastopalvelut ovat käyttäjilleen ilmaisia jne., jne. 

Yläkouluikäiset vieroksuvat kouluruokaa, ylen uutisissa sanottiin 10.10. Samoihin aikoihin monet mediat uutisoivat, kuinka lihavuus terveysriskeineen kasvaa lasten ja nuorten keskuudessa. Ei tarvitse mennä kauas historiaan, vaan vaikkapa vain noin 50 vuoden taakse, kun esim. siellä pikkupaikkakunnalla, missä alakouluani kävin, maitopullo oli koulumatkoilla mukana villasukka kääreenään ja eväspalaset voipaperissa, ne tuotiin eväinä koululle. Kun koululle vei poimimiaan puolukoita, saimme herkullista ruismarjapuuroa lisäksi, ja muina päivinä oli esim. velliruokia tai muuta edullista. Erillisestä salaattipöydästä ei osattu edes haaveilla. Ei ollut vaihtoehtona tilata/hakea noutoruokaa, mutta toisaalta ei ollut lihavuuttakaan. Jos sattui syömään liikaa, kalorit kuluivat neljän kilometrin koulumatkalla pyöräillen, kävellen tai talviaikaan hiihtäen tai potkurilla. Ne harvat kylätaksit ajoivat muita menoja kuin koulukyytejä. 

Kulttuurin pariin 💗 Pääsin 16.9 Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa juhlistamaan Villa Ruusulassa Suomen 1. valtakunnallista kanteleenpäivää, minkä suojelijana toimi tohtori Jenni Haukio

Em. poliitikkohaastateltava myös totesi, ettei hän tarkoita tai toivo sitä, että ajassa pitäisi palata takaisin sinne hänen nuoruutensa aikoihin, mutta pitäisikö ajatella enemmän siten, että opiskelu on investointi tulevaisuuteen, ja jonkin aikaa pystyy tarvittaessa elämään vaatimattomamminkin. Huomaan saaneeni ajattelemisen aihetta, ja toisaalta myös tukea aiemmille ajatuksilleni. 

Köyhyyttä koin itsekin esim. 1990-luvun alussa, kun maksoin asuntolainasta vuosikausia pelkkiä korkoja, ja palkka mistä niitä korkoja maksoin oli pieni. Ystävät antoivat vanhoja vaatteitaan ja tavaroitaan, varaa ei ollut tuolloin edes kirpputoreihin. Ruoka oli halvinta mahdollista ja harrastukset sellaisia, mistä ei tarvinnut maksaa – ja hämmästyttävän paljon pystyi ja pystyy yhäkin kustannuksitta tai pienellä rahalla harrastamaan. Muistan, että mm. sähkölaskun maksamiseen pyysin jatkoaikaa, sillä rahaa ei ollut tuon (nykyrahassa vajaan sadan euron) sähkölaskuun. Sitten kun tilanteeni alkoi opintojen jälkeen korjaantua, aloin systemaattisesti säästää. Nyt on mahdollisuus käyttää säästöjä esim. yksityisiin hammaslääkäripalveluihin tai lähteä joskus vaikka kylpylälomalle.

Muistimessussa Rantakylän kirkossa 17.9 huomioitiin selkokielen merkitys. Muistimessussa kuulemamme tekstit olivat selkokielisiä ja lauletut virret tuttuja, ja niitä oli kenen vain erittäin miellyttävää kuunnella, lukea ja laulaa.

Laitoin nyt myös maksuun laskut hankkimastani palvelusta. Pitääkin muistaa säästää kuitit verovähennyksiä varten. Koetan olla tässä tarkka, olen mielestäni maksanut pitkän elämäni ajan veroja viimeisen päälle, vähennyksiä ei juurikaan ole ollut, ja olen käyttänyt aina myös yksityisiä terveyspalveluja. En valita veroista, sillä niillähän hyvinvointipalvelut kustannetaan. Työaikoina oli tietysti työterveyshuolto. Toivon että työterveyshuollosta ei supisteta, työssä käyvät kantavat yhteiseen kekoon niitä tärkeitä verotuloja, joilla mm. hyvinvointipalvelut kustannetaan.

Vuonislahden muikkumarkkinat 23.9. oli jälleen suuri yleisömenestys. Tällä kertaa mieleeni jäi päällimmäiseksi henkiset eväät: monet mukavat keskustelut ja Kultaisen harmonikan voittaneen Ronja Pehkosen esittämä ihana harmonikkamusiikki ja erityisesti tunteikas encore ”Soittajan kaipuu”💓

Vastuuasioita tulee ajatelleeksi myös lasten ja nuorten kasvatuksessa ja huolehtimisessa - kaikkea ei voi laittaa yhteiskunnan eli mm. varhaiskasvatuksen ja koulun vastuulle. Kuuntelin kerran eduskunnan kyselytuntia, jossa keskusteltiin em. aiheesta. Ainoastaan yksi kansanedustaja (siviiliammatiltaan poliisi) sanoi puheenvuorossaan, että paljon enemmän pitäisi vanhempien ottaa vastuuta lastensa kasvatuksesta, ja puhua vakavasti mm. koulukiusaamisen/-väkivallan tuomittavuudesta, ja näyttää myös omalla esimerkillään, ettei väkivalta ole hyväksyttävää tai ratkaisu mihinkään. Mediasta tulee päivittäin tietoa, että lasten ja nuorten väkivaltakäyttäytyminen, mielenterveysongelmat ja muu oireilu lisääntyvät. Voi miettiä, onko tämän kaiken korjaaminen ja siitä myös jatkossa huolehtiminen yhteiskunnan (mm. varhaiskasvatuksen ja koulun) vastuulla, vai olisiko lasten ja nuorten kasvatuksen vastuu ja perusta enemmän kodeissa. Jos rahaa ja muita resursseja on rajattomasti, silloin tilanne olisi kai toinen 😳

Fb:ssä oli nyt hiljattain nuoruuskuvahaaste, tässä olen noin 17-vuotiaana. Eipä enää tästä kuvasta naamaa tunnista, mutta ei ihme, jos reissussa on rähjääntynyt; matka tänne asti on vaatinut monen kivikkoisen mäen kapuamista ja upottavien soiden yli rämpimistä...

Liittyneekö tämäkin ikääntymiseen (vai liekö perua isävainaalta?), mutta nykyään seuraan mm. tv:sta entistäkin aktiivisemmin A-studiot, A-talkit, Ykkösaamut, eduskunnan kyselytunnit ja budjettikeskustelut ynnä muut kotimaan politiikkaa koskevat ohjelmat. Lisäksi tulee seurattua myös somea monikanavaisesti joka päivä, ehkä liikaakin. En miellä tätä miksikään poliittiseksi kannanotoksi, mutta tunnen ahdistuvani kaikesta siitä epätasa-arvoisuudesta, millä esim. yhteisin voimavaroin kerrytetty hyvä jakaantuu. Joku voi kamppailla toimeentulonsa äärirajoilla, ja toinen pohtii vaikkapa sitä, mihin suuntaan maapalloa hän seuraavaksi matkustaisi, tai kuinka pitkän ajan hän tällä kertaa viettäisi matkallaan erilaisista harrastuksista nauttien.

Ilta-auringon hehkua Pielisellä Itikanhiekan rannassa💛 

"Mikset mee julkiselle, minä(kin) pystyisin maksamaan itse hoidoistani, mutta periaatteessa en maksa niistä kuin sen pienen omavastuun julkisilla", sanoi tuttava ja pakkasi laukkuaan ulkomaan lomamatkaansa varten. Lienenkö nynny vai saamaton, kun en jaksa vaatia. Jos ei lapsuuden kouluhammaslääkäriaikoja lasketa, olen käyttänyt aina mm. yksityisiä hammaslääkäripalveluja. Kun jäin eläkkeelle, pääsin kerran akuuttihammashoitoon julkiselle. Saamani ensiavun jälkeen minua kehotettiin hakeutumaan jatkohoitoon sinne, missä olen ennenkin käynyt, koska heillä ei vapaita aikoja ollut. Menin kiltisti yksityiselle takaisin 😕

Aurinko on pudonnut jokeen (kuva joltain syysaamulta Pielisjoen rannasta)

Ihminen tottuu ja sopeutuu yllättävänkin paljon, olen pitkän elämäni aikana sen omakohtaisestikin havainnut. Jos on tottunut siihen, että saa kaiken tai lähes kaiken toivomansa, siihen(kin) tottuu kuin saavutettuna etuna. Se voi viedä pidemmän aikaa, kunnes tottuu siihen, jos ei enää saakaan - oli sitten minkä ikäinen vain. 

Poliitikkojen usein esimerkkeinä mainitsemia pienituloisia yksinhuoltajia tai muita heikoimmassa asemassa olevia ei rankoille ”sopeutumiskuureille” pitäisi laittaa. Jokainen voi päätellä itse, mihin suuntaan se katse pitäisi kohdistaa. 

Kun rahaa ei mitä ilmeisimmin ole rajattomasti, ja väestö lisäksi ikääntyy, palveluiden uudistaminen säästöineen on yhä useamman päättäjän mukaan välttämätöntä. Hallittua muutosta ja uudistamista kannatetaan, sen suuntaista ajattelua olin ymmärtävinäni mm. opposition riveistä esim. 12.10 eduskunnan kyselytunnilla. 

Tällaisia tämä ajankohtaisohjelmien ja somen suurkuluttaja on pohdiskellut -  ehkä liikaakin, mutta mihinkäpä yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut seepra raidoistaan...

Kuvasin mökillä 28.9 värikkään perhosen samettiruusun kukassa. Onnistui hyvin, tuntui kuin perhonen olisi asettunut vasiten poseeraamaan 🌼

Nyt jälleen eteenpäintankki lomasta täydentyneenä; ja voimia tarvitaankin, kun mennään kohti vuoden pimeintä aikaa. Pimeässä illassa lenkille lähtiessä voisi vaikka koettaa ajatella: huomenna on uusi kesä lähempänä 👍 🙋 🙏