Kesä jota ei ollut

Keltainen symboloi nettilähteiden mukaan voimaa, toivoa ja positiivisuutta - sitä todellakin tarvitaan!

Blogini tämänkertainen otsikko viittaa sateisiin säihin ja osin muuhunkin kokemaani kuluneena kesänä. Kesäkuussa säät olivat kauniit, sen jälkeen alkoivat sateet, joita jatkui pieniä taukoja lukuun ottamatta heinäkuun ja elokuun. Elokuun alussa satoi lähes yötä päivää. Puutarhakalusteet korjattiin talvisäilöön, arveltiin etteivät nekään niin runsasta märkyyttä kestä. Piha lillui vesilammikoiden peittämänä ja kesäkukat haukkoivat vettä ja nuupahtivat. Kauniita kukkaistutuksia olen tänä kesänä ihaillut lähinnä kaupungin puistoissa (kaksi ensimmäistä kuvaa). Fb:n antaman muiston mukaan mm. 22.7 soi vesipisaroiden vahva laulu ikkunoiden takana ja pilvien peittämän taivaan alla oli hämärää (kolmas kuva). Tuolloin Vuoniskylien alueella oli sähkökatko, vikakeskeytyksiä PKS:n tiedotteen mukaan oli noin 280. Kesken kokkailun jäänyt ruoka jäähtyi hellalla. Pielisen vesi on tänä loppukesänä korkeammalla kuin muistamme.  

Harmittaa tietenkin mm. marjanviljelijöiden puolesta, heidän, joille viljely on elinkeino. Esim. mansikanviljelijät ovat kertoneet, että huomattava osa sadosta mätäni peltoon jatkuvien vesisateiden vuoksi. Ja ne mitkä vesisateella hätäpäissään kerättiin, muuttuivat ainakin osin mauttomaksi. Opin hiljattain termin "savimarja" ja sellaisia mustikoita oli joukossa niissä kohdin, minkä keräsin notkelmista, kosteammalta tai lehtipuitten suojasta. Epäilen noiden vaaleanpunertavien ja mauttomien marjojen syyksi lähinnä liiallista kosteutta. Hyvälaatuisimmat löytyivät kuivahkolta mäen rinteeltä, melkein kuin puolukkamaastosta. Mustikan hinta oli varsin korkea, Joensuun torilla se näytti 2.8 olevan 8 €/litra.

Kauniit kukkaistutukset kaupungin rantapuistossa. Huomatkaa myös pilvet ja niiden alapuolella matalalta loistava ilta-aurinko 🌞

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät siis tuoltakin osin. Täällä ei onneksi ainakaan vielä ole ihmishenkiä menetetty säiden vaihteluiden ymv. vuoksi (tai ehkä välillisesti onkin?), mutta eteläisessä Euroopassa kyllä (eli toisaalta lähellä). Mediasta olemme seuranneet uutisia maastopaloista, kuumuudesta, kuivuudesta ja toisaalta valtavista sateista ja tulvista. Tilanne huolestuttaa varmasti useimpia. Sen kaltaiset hehkutukset ovatkin jo vähentyneet, että nautinnot ovat elämässä ykkösasia, mihin kuuluu olennaisena osana kuluttaminen (mm. runsas lentomatkailu). Nuoremmat jo todennäköisesti tämän kaiken tiedostavatkin, ja monet varttuneemmat ovat kertoneet, että he ovat alkaneet ajatella enemmän esim. lastenlastensa tulevaisuutta. Tulevat sukupolvethan jäävät tätä palloa asuttamaan, kun meistä (pulakauden jälkeisestä kulutusorientoituneesta ikäluokasta?) aika jättää.

Sade rummutti 22.7 ikkunoita ja pilvien peittämän taivaan alla oli hämärää

Blogipäivitykseni jäi väliin elokuulta. Kirjoittelen ja postailen nyt kuvia ja tekstejä mm. fb:n antamien muistojen aineksista, eipä minulla juuri nyt uutta ja erikoisempaa ole. Juttelin puhelimessa joidenkin ystävieni kanssa, ja he mainitsivat, että blogiani oli kaivattu. Eräs ystävä sanoi, että kirjoittaisitko aiheesta "kesä jota ei ollut"? Hän viittasi muun muassa jatkuviin sateisiin. Toki tuota lausetta voi käyttää metaforanakin. 

Pari kyläkaveria soitti, ja kysyi, että toivottavasti ei mitään ole sattunut, kun sinua ei näy enää vakiriennoissa. Mieltä lämmitti, kun välitetään. Monen karikon ohi onkin luovittu yhteisvoimin, jaettu huolet ja tuplattu ilot. Kiitos ystävät puheluista ja viesteistä, välittämisenne lämmittää todella paljon. Kiitos myös Sannalle kannustavista ja inspiroivista keskusteluistamme kirjaston Pilkku-kahvilassa 💗

Krassi kasvoi viime keväänä Sydänpiirillä purkkiin istuttamastani siemenestä. Se kasvoi vastoin oletuksiani itsestään; laitoin vain purkin puun juureen, suojaan kovimmilta sateilta.

Monenlaista onkin ollut nyt mielen päällä, ja eteenpäin mennään mm. Positiivareita mukaillen: On hyvä laittaa välillä uusi levy soimaan. Voi mennä vaikka marjaan tai sieneen. Aina voi laittaa uuden levyn pyörimään. Olotilaan missä kokee elämänsä tukalaksi tai jopa ahdistavaksi ei tarvitse jäädä pyörimään – jos ei ole ihan pakko.

Luin 8.9 Positiivareiden sivuilta seuraavan puhuttelevan tekstin, joka jäi monistakin eri syistä mietityttämään:

"Lakkaa hermoilemasta

Mitä jos pitäisit tänään vähän hauskaa? Käytä muutama minuutti siihen, että mietit, mitkä ovat juuri nyt viisi suurinta huolenaihettasi. Kun olet kirjoittanut huolet paperille, toteat luultavasti, että valtaosaan niistä et voi mitenkään vaikuttaa. Lakkaa kantamasta huolta asioista, jotka eivät ole sinun hallinnassasi. Eivät huolesi tietenkään siihen lopu, mutta jos et enää hermoile turhista asioista, elämäsi sujuu huomattavasti leppoisammin. Sitä paitsi voit keskittyä hoitamaan ne asiat, joihin tiedät voivasi vaikuttaa."

Kiitos Positiivareille tästä ja muistakin iloa, lohtua, ja inspiraatiota antaneista ajatuksista 💓

20.7 saimme seurata 70-vuotispäiviään viettävän kansantaiteilija Jaakko Tepon kunniaksi luotua musiikkikomediaa 👍

Lempiaiheestani eli kulttuurista jokunen sana. Kulttuuririennotkin jäivät tänä kesänä melko vähiin, mutta jotain on ollut kuitenkin. Tulevana viikonloppuna pääsen Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa Villa Ruusulaan Rääkkylään 👍 Simpauttajan lisäksi saimme 20.7 seurata (etupenkin paikoilta) 70-vuotispäiviään viettävän kansantaiteilija Jaakko Tepon kunniaksi luotua musiikkikomediaa Utran Uudessa Teatterissa. Antti Heikkisen ja Ilja Tepon luoma musiikkikomedia Jaska oli ennakko-odotusteni mukaisesti hauska, roolisuoritukset taidokkaat ja bändi hyvä. Keskeisissä rooleissa Jaskan lisäksi olivat hänen vanhempansa, puolisonsa ja läheinen ystävänsä Ryynäsen Veikko. Kuulimme mm. kauniin rakkauslaulun Hilma ja Onni, ja Pamela soi mielessä vielä kotimatkallakin

Anni-sofia Knuuttilan ja Reeta Leinosen näyttely on vielä 17.9.23 saakka Taidekeskus Ahjossa. Tänään tätä katsojaa puhutteli eniten Reeta Leinosen vahvoja värejä ilmentävät teokset, joista tässä maistiaisena "Uusi suunta".

Reeta Leinosen vahvavärinen ja eteenpäin katsova teos "Uusi suunta".

Muitakin ilon pilkahduksiakin on toki ollut. Elokuun puolivälissä pääsin ihastelemaan savolaisia kukkia, vihreitä peltoja, sain maistaa herkkuja, kulkea kantarellimetsässä, nähdä pieniä metsäneläviä, mökkirantaa, aurinkoa, sadettakin... Tosi hyvää teki viettää hetki ilman tunnetta, että pitäisikö tehdä sitä taikka tätä, tai mikä huolen musta pilvi on nousemassa. Reissullani toisena aamuna oli tällä kertaa varhainen herätys, ja suuntasin silloin sukulaisteni kyydissä ensin Vehmersalmelle ja siitä Juhan kyydissä Varkauden kautta Hämeenlinnaan. Kiitos Juhalle ja Savon sukulaisille kyydeistä ja muustakin tuesta! Ihanaa kun pääsin pienelle kotimaan matkalle - vaikkakin tällä kertaa hieman pikaisemmin.

"Hyvät muistot ovat silta menneisyyteen. Eivät ne kaiteita tarvitse." (Risto Kormilainen.)

Perhonen Malvan lehdillä Savossa

Tiiviisti Hämeenlinnan matkastani. Tulin valituksi viime huhtikuussa Karpatioitten hallitukseen, ja nyt kohdallani oli ensimmäinen toiminnan suunnittelun päivä Hämeenlinnassa. Karpatiat Ry on v. 2000 perustettu valtakunnallinen sydänlihassairaiden ja heidän läheistensä yhdistys. Yhdistys tarjoaa vertaistukea, kuntoutumista tukevaa toimintaa, virkistystä ja mahdollisuuden vaikuttaa. Yhdistys tekee yhteistyötä terveydenhuollon toimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa ja toimii jäsentensä etujärjestönä. Elokuun puolivälissä kokoonnuimme hallituksen kanssa Hämeenlinnaan suunnittelemaan tulevaa toimintavuotta, mm. ensi huhtikuista jäsentapaamista. Muut hallituksen kokoukset ja yhteydenpito hoituvatkin kätevästi Teamsilla (esim. tänään), äänipuheluilla ja Whatsapilla.

Pilvet nuo taivaan peittää, ne ukkosen tullessaan tuo...

Mitäs muuta tässä kesässä. Kuten on rivien välistä voinut jo havaita, kaikki ei ole mennyt putkeen (enkä puhu nyt säistä), mutta koen niin, että parhaani olen ainakin yrittänyt. Ja oppinut olen kyllä paljon. Vaikka välillä turhauduin, tuntui siltä, että kaipa se ja sekin kortti on katsottava. Nyt eteenpäin ja ilonaiheet siitä, mitä elämä antaa. Parempi etten suunnittele ainakaan tarkkaan mitään, iloitsen tämänhetkisistä lämpimistä syyssäistä ja puolukoista puurolautasella.

Itsellenikin muistutukseksi toistan vielä, että oppinut olen kyllä paljon/uutta, enkä mielestäni vähiten kommunikointityyleistä. Kommunikointi, toisten huomioon ottaminen ja muu siihen liittyvä näyttää vaihtelevan aika paljonkin eri konteksteissa. Kotikutoista mietelmää rivien väliin: ystävällisyys on erittäin hyvä asia missä vain kanssakäymisissä, mutta jos siihen ei syystä taikka toisesta pysty/osaa tai kykene, kohteliaisuus olisi kai se minimi ainakin asiayhteyksissä. Positiivarit (24.8.2023) kirjoitti, että yhdeksän kymmenesosaa jokapäiväisen elämän pikku kahnauksista aiheutuu pelkästä äänensävystä, ja että kukaan ei voi olla niin suuri tai pieni, etteikö voisi olla aina kohtelias (jälkimmäinen sitaatti Positiivareilta 7.9.23).

Elokuun puolivälissä pääsin Hämeenlinnaan. Kuva aurinkoiselta aamulenkiltä.

Toinen mielestäni tähän sopiva sitaatti Positiivareilta 25.8.2022: "Kritiikin, kuten kesäisen sateenkin, tulisi olla siten lempeä, että se auttaa kasvua tuhoamatta juuria." Repivyyden sijaan olisi parempi (ainakin yrittää?) rakentaa uutta.

Kotikutoista mietelmää vielä lisääkin: toisaalta voin valita iloitsenko vähästä vai valitanko, kun tai jos olemassa oleva ei ole riittävästi. Moni asia on mennyt ja voi mennä jatkossakin hyvin tai sitten täysin päin mäntyä, mutta useimmat asiat ovat kuitenkin yhä RIITTÄVÄN hyvin. Sain myös muistutuksen, että apua kannattaa pyytää. Ei tarvitse pärjätä yksin, tietää, jaksaa ja osata, vaikka (omasta mielestään?) jo vanha ja (kaiken?) kokenut olisikin. Välillä kävin jo niin herkillä, että lähes tuntemattoman ihmisen ystävälliset sanat ulkoilulenkillä saivat kyyneleet virtaamaan. Taisimme olla tuolloin hautausmaalla, ja siihen kontekstiinhan kyyneleet sopinevat muutenkin.

Välillä asiat laittaa jonkinlaiseen perspektiiviinsä sekin, että viime kuukausina on jälleen tuttuja ja puolituttuja siirtynyt ajasta iäisyyteen. Joukossa on heitäkin, jotka vielä hetki sitten olivat niin terveen oloisia ja täynnä elämää. Olen ajatellut tänä kesänä mm. hautausmaalla kävellessäni tavallista enemmän myös kuolemaa, suuria asioita, joista ei tällä kertaa enempää. Päällimmäisenä on useimmiten kuitenkin kiitollisuus, että yhteinen aika oli.

Koetan muistaa, ettei varjoja ole ilman valoa, eikä valoa ilman varjoja. Joensuun kirjallisuustapahtuma on nyt tällä viikolla 13 - 16.9.2023 ja sen teemana on tällä kertaa "Valo kirjallisuudessa ja muissa taiteissa". Päivien teemoina on paitsi valo, myös varjot.

Kerroin ystävälle, että 28.8 sattui lähes mystinen juttu, kun juttelin parin kirjallisuuspiirikaverini kanssa kirjaston aulassa. Yht´äkkiä eräs täysin tuntematon mies ojensi minulle kirjan Anna-Mari Kaskiselta, joka on eräs lempirunoilijani. Kaskinen kirjoittaa pääosin hengellisiä ja lohdullisia tekstejä. Tuo henkilö oli poiminut kirjan kirjaston kierrätyshyllystä ja arveli sen sopivan minulle. Hän arvasi aivan oikein. Me kaikki kolme naista siinä katsoimme häntä hämmästyneinä ja mies katosi paikalta yhtä nopeasti kuin tulikin - tuskin ehdin kiittää häntä. Ystäväni totesi: ”tulin ajatelleeksi enkeleitä, onko heitä”. Luin tuota kirjaa heti samana iltana lähes puoleen väliin, ja siinä oli lohdullista tekstiä ja kauniita kuvia. Nukuin kirjan lukemisen jälkeen pitkästä aikaa kohtalaisen hyvin. Yöunethan ovat pätkineet tänä kesänä paljon tavallista enemmän. Jokainen huonounisuutta tai unettomuutta kokenut tietää, millainen olo on sellaisen yön jälkeen 😫

Sitaatti tästä em. kirjasta ”Nyt näen” s. 44: ”Vanheneminen on matka, jolta voi kieltäytyä. Jos yritän tarrautua nuoruuteeni kuin kotisataman laituriin, menetän matkan ilon ja rikkauden – ja lopulta myös nuoruuteni. Vanheneminen on luopumista, joka ei ole samaa kuin hiljainen tyhjiin valuminen. Se on luopumista, joka samalla merkitsee tilan antamista uudelle. Nyrkkiin puristettu käsi ei voi ottaa vastaan muuta kuin iskuja. Siksi luopuminen kannattaa tehdä kädet ja sydän avoinna – antamaan ja ottamaan vastaan.”

Tätä kaikkea kirjoittaessa hiipi tajuntaan sellainenkin tunne kuin häpeä, onhan jollakin toisella paljon suurempiakin murheita. Toisaalta on varmasti monin verroin suurempaa onneakin, ja mieleeni tuli, kun jotkut kirjoittajat hehkuttavat netin keskustelupalstoilla (esim. perhetapahtumiinsa viitaten) maailmansa täydellisestä mullistumisesta, tajuntansa räjähtämisestä ja siitä, että onni kuohui kaiken aikaa, kaiken kattavana. Kuvatut kokemukset ovat kokijoilleen ilmiselvästi valtavan upeita, minkä voimallisuutta ko. sanavalinnat vahvasti kuvaavatkin. 

Ilot ja murheet saavat kuitenkin merkityksensä kontekstissaan, niin uskon.  Runsas kaksi vuotta sitten äkillisesti kuollut ystäväni sanoi mieleenpainuvasti, että ”merkitys nimenomaan kontekstissaan kirkastuu."

Tätä kaikkea ilmentää osuvasti suuren runoilijan runo:

"Oli mullakin pienet murheeni,

mut minulle niiss’ oli kyllä,

vaikk’ ohitse kulkenut toinen ois

ja ne kuitannut hymyilyllä.

Oli mullakin pieni onneni,

mut minusta oli se suuri,

ja luulenpa, siks oli suuri se,

kun se mun oli onneni juuri. - -" (Eino Leino.)

Syyskuun ekana viikonloppuna pienen koiranpennun seura antoi valtavasti iloa, kiitos kuvan ottaneelle Tiinalle! Samana viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa tanssimaankin. Raijan tarjoama soittolista kylän lavalla vei muihin maailmoihin, rentoutti ja liikutti 💖

Syksyn tullen kypsyy monenlaiset marjat ja tämän ”erikoisen” tai vähintään erilaisen kesänkin jälkeen herää halu harrastuksien myötä oppimaan. Elokuun lopulla tuntuukin alkavan jälleen kaikki. Pääsin seutuopiston joogaan jonotuspaikalta, mikä on hienoa. Joogat ovat täällä(kin) erittäin suosittuja. Se on mitä parhainta omahoitoa kropalle ja mielelle. Lauluharrastus jää surukseni tauolle pitkäksi venähtäneen etuhammasremontin vuoksi. Nyt prosessi kuitenkin jo etenee, ja näinä päivinä on yksityiselle hammaslääkärille useampikin aika. 

Olen iloinen, että pystyn (ainakin vielä) käyttämään mm. yksityisiä palveluja, olen aina koettanut säästää ns. pahan päivän varalle. Kohdallani on 45 vuoden työuran(kin) jälkeen pienehkö eläke; toimistotyöaikoina palkka oli pieni ja vuosien opiskeluaika katkaisi välillä eläkkeen kertymisen. Pienistäkin tuloista näemmä jää (jos niin päättää?) säästöönkin, enhän esim. kaukomatkalle ja muutenkin elän mielestäni vaatimattomasti. Harrastukseni ovat joko maksuttomia tai vain pienen tai pienehkön omavastuun kustannuksia. Sopivissa väleissä on mm.  marttailua ja vertaistehtäviä sydänihmisten parissa. Nekään harrastukset eivät maksa, mutta antavat hyvää sisältöä elämään.

Saimme poimia 20.8 kaverin puutarhasta herukoita, makeita, meheviä ja aromikkaita kuin viinirypäleitä 😋

Jumppaseuran kausikortti eläkeläisalennuksella oli noin 160 e, ja se taisikin olla suurin kustannuseräni, mitä harrastuksiini tulee. Sillä saa jumpata syksystä hamaan vappuun saakka niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Liikunta pitää pinnalla kaikkina aikoina. Lainaus Positiivareilta 4.2.2020: "Ovensa ulkopuolelle päässyt on jo jättänyt taakseen matkansa vaikeimman osan". Se pätee mm. liikuntaan. Mottoni onkin, että liike on lääke ja pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan!

Ohjattua jumppaa, pilatesta, joogaa, kävelyä, pyöräilyä, uintia, hiihtoa, luonnossa liikkumista - ainakin jotain näistä on tullut harrastettua vuosien varrella fb:n antamien muistojen(kin) mukaan. Tämä on tullut esiin muistoista myös: Omalla tyylillä ja mottona tuo edellä mainittu: "pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan". Uskon vakaasti, että säännöllinen liikunta (kykynsä mukaan) pienentää myös tarvetta asioida eri hoidoissa. Moni jakaa laillani käsityksen, että liikunta mitä varmimmin ainakin osaltaan ennaltaehkäisee tai jarruttaa eri vaivojen ilmaantumista, joita näköjään väistämättä tulee, kun ikää karttuu.

Puolukkaa on tänä vuonna hyvin etenkin Pohjois-Karjalan pohjoisosissa

JoenVolin kausikortin hankin aiempien vuosikymmenten tapaan tavoitteenani jatkaa lähinnä kehonhuoltopainotteisia jumppia viikoittain.  Osallistun vaihdellen kehonhuolto-/liikkuvuus -jumppiin, välillä itämaiseen tanssiinkin. Siinäkin voi liikkua omista lähtökohdistaan, mikään tanssitaituri ei tarvitse olla. Ohjatuissa jumpissani on ollut sopivasti toistoja, liikkeissä pystyy valitsemaan itselleen sopivan vaativuustason; ja vaikka kropassani onkin kipeitä paikkoja, kokonaan vaihtoehtoista liikettä en useimmiten tarvitsekaan. Se on palkitseva tunne 👍 Jumppia tukee sopivat musiikkivalinnat, joiden tahtiin liikkuminen oli hoitavaa, ja myös mieltä sai hemmotella vaikkapa reippaan Abban, vanhan tanssimusiikin tai joskus vaikka herkän kantelemusiikin tahtiin. Lisäliikuntana (sopivasti!) on lenkkeilyä kaupunkikeskustassa ja viikonloppuisin luonnossa Pielisen rannoilla. Leppoisat sauvalenkit mahdollistavat pysähtelyn mm. kukkaistutusten äärelle tai juttelun vastaan tulevien kanssa. En pidä kiirettä!

Koetan jo ystävienkin kehotuksesta muistaa, että kiirettä ei saa olla eläkkeelläkään!!! Muun muassa siksi päätin ostaa palveluna sen, mikä on (ainakin minun) järkevää antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Keitaana odottaa viikon kylpyläloma Imatralla lokakuussa 👍 Elämälle kiitos siitä ja muistakin kropan ja mielen hyvinvointia ylläpitävistä harrastuksista!

Mustikat olivat tänä syksynä hyvälaatuisia etenkin hieman kuivemmassa maastossa

Marttailuosio lopuksi:

Puolukkaa on Vuoniskylillä tänä syksynä runsaasti, ja ne ovat havaintojeni mukaan hyvälaatuisia ja meheviä. Kaverit ovat kertoneet, että muulla Pohjois-Karjalassa ei puolukoita ole juurikaan, tai on vain vähän. Karhuja on kuulemma (?) kaadettu näiltä tienoilta, ja niiden mylläämiä kantojen ympäryksiä ja puolukoiden "koristamia" läjiä olen havainnut marjareissuillanikin. Huomaan että en ymmärrä pelätä tuota metsien kuningasta, enhän ole sitä koskaan kohdannut. Luulen kyllä, että se on nähnyt minut...

Haaparousku on marttojen vuoden sieni 2023. Haaparouskuja sainkin viime viikonloppuna yhden jouluisen sienisalaatin tarpeiksi, tosin karva- ja leppärouskuilla täydennettynä.

Kantarelleja on ollut tänä syksynä reilusti

Jotenkin erikoinen sienisyksy tämä tällä tienoolla mielestäni kuitenkin on ollut: kantarelleja on ollut reilusti (yleensä ei ole kai noin paljon), rouskuja oli omien havaintojeni mukaan niukemmin (useimmiten on enemmän) ja tatteja löytyi sienestyspäivänäni 9.9 tasan yksi (niitäkin on ollut aiemmin yleensä kohtalaisesti). En tiedä mistä em. johtuu, vettä ainakin on tullut taivaalta paljon. Mustikoita saimme sen verran, mitä toivoimmekin. Puolukoita luonto on antanut myös jo parin viikon ajan hyvin syömämarjoiksi ja pakastettavaksikin. Maakellariin säilöttävät hillomarjat saavat kypsyä vielä tovin.

Voitin kauniin Finlaysonin koristetyynynpäällisen Karelian marttojen arpajaisissa 26.7 Martan päivänä torilla, ja lisäksi sain arvalla laadukkaan veitsenkin - oikein hyvät palkinnot ja jokainen arpa voitti!

Pohjois-Karjalan marttapiirin toiminnan suunnittelun päivä oli metsä-teeman ja voimaantumisen merkeissä 23.8 Vainoniemessä. Olimme metsärasteilla, ruokailimme yhdessä, ideoimme tulevaa toimintaa (mm. 125-vuotisjuhlavuotta 2024), kahvittelimme ja uimme + saunoimme. Minäkin muuten uin Pyhäselän virkistävissä vesissä. Merkillepantava juttu siis, olenhan uinut tänä kesänä vain pari kertaa. 

Maailma muuttuu ja erilaiset kriisit ja takaiskut näyttävät seuraavan toinen toistaan, mutta arjen perusasiat pysyvät - peukku siis marttailulle!

Kuvassa on martta-ryhmämme tekemää metsätaidetta 23.8 Vainoniemessä 💚

Lopuksi Positiivareiden aamun ajatus 6.9.2023:

”Elämä ei tarjoa vakuuksia,

vain valintoja,

ei varmuutta, vain seurauksia,

ei ennustettavia tuloksia

– vain etuoikeiden yrittää.”

(Tim Conner).

Hyviä valintoja, rohkeutta ja voimia yrittää 💕