tiistai 12. joulukuuta 2023

Mietelmien kannattelemana joulua kohti

Ratsastava joulupukki Vuonislahden joulutorilla 18.11.23 🎅

Olen ajatellut viime aikoina mm. sitä, että olosuhteet eivät muodostu vain teoista, vaan mitä suurimmassa määrin myös ajatuksista. Fyysisestä olotilasta olen miettinyt, tarkkailenko nykyään jokaista sydämen muljahdusta, jokaista vatsan turvotusta, lievempääkin väsähtämistä ajatellen, että onko sydämeen tullut jokin pahenemisvaihe. Kun oireet ja verenpainemittarin lukemat muuttuvat, tarkkailu näköjään alkaa. Tuli mieleen, että jos vaikka varpaassa olisi jokin huonoennusteiseksi todettu vaiva, tarkkailisiko sitä koko ajan kuin suurennuslasin läpi ja tunnustelisi, onko siinä kipua tai muuta oiretta. Seuraaviin mietelmiin viitaten ehkäpä menetetty onkin silloin enemmän olemassa, kun sen on jo menettänyt? 

Ymmärrämme veden arvon 
vasta sitten kun kaivo kuivuu (Positiivarit 13.12.23). 

Sitä voisi ajatella niinkin arkisen esimerkin kautta, että jos kadottaa vaikkapa jonkin esineen, sitä ajattelee paljon enemmän kuin niitä, mitkä ovat yhä tallella. Syksyllä pudotin erään vanhan Kalevalakorun marjametsään, ja sen jälkeen tuo koru tuntui arvokkaammalta kuin puolenkymmentä muuta melkein samanlaista, yhä tallessa olevaa.

Juuri menetetty on enemmän olemassa 
kuin silloin kun se vielä oli
” (Hilja Mörsäri).

Oranssin sävyjä joulukuun -23 alussa Pielisen itärannalla 💥

Tulee mietittyä liiaksikin myös tulevaisuutta peläten sellaistakin, mikä ei ehkä koskaan edes toteudu. Toisaalta mieli voi täyttyä menneisyyden miettimisestä – vaikka hetkessä tietysti pitäisi elää. Välillä jopa lähes puolen vuosisadan takaiset asiat tulevat mieleen ja myös uniin. Silloin miettii, eikö tuotakaan asiaa ole vielä käsitellyt, ja vieläkö sitä pitäisi vain työstää. Siihen en osaa ottaa kantaa, pitääkö antaa anteeksi esim. kokemansa henkinen tai fyysinen väkivalta, mutta jonkinlainen hyväksyntä niillekin kokemuksille pitäisi kai antaa, jotta pääsee siitä irti (lopullisesti/lopullisemmin?). 

Luin pahojen tekojen kokemuksista/ katkeruuden tunteista mm. kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneen Sirpa Kähkösen haastattelusta (lisää lopuksi). Aiemmilla sukupolvilla on voinut olla mitä moninaisimpia haaveita ja unelmia, mutta he eivät ole päässeet niitä koskaan toteuttamaan. Silloin katkeruus voi myrkyttää mieltä koko elämän ajan, joskus hamaan loppuun saakka. Ymmärtää sen tietysti ja tuntee myötätuntoakin, mutta surullista kuitenkin... 😥Tähän pettymysten ja katkeruuden tematiikkaan palaan vielä lopussa Sirpa Kähkösen teoksen herättämien ajatusten yhteydessä.  

"Voit keskittyä asioihin, joista
olet kiitollinen, ja tulla paremmaksi
ihmiseksi, tai voit keskittyä asioihin,
joihin olet pettynyt, ja tulla
katkerammaksi ihmiseksi.
Valinta on sinun" (
Mark Goulston).

Harmaan sävyjä joulukuun alussa Vuonislahdessa 🌲

"Kun autamme toisia, autamme myös itseämme, sillä mitä tahansa hyvää annammekin, se kiertää täyden ympyrän ja palaa takaisin meille" (Flora Edwards).

Edellä olevan aforismin lailla olen ajatellut paljon sitäkin, että uskon hyvien tekojen kiertävän tekijälleen jollain tapaa takaisin; mutta niin on mitä varmimmin myös pahojen tekojen kohdalla. Ei kuitenkaan pitäisi elää menneissä eikä tulevaisuudessa silloinkaan, kun menneiden kokemusten painolasti vaivaa ja toisaalta tulevaisuus pelottaa mitä moninaisimpine uhkineen. Maailmassa riehuvat sodatkin alkoivat välillä ahdistaa niin, että pakko oli sulkea hetkeksi silmänsä ja korvansa joka puolelta vyöryvästä uutisvirrasta. Tässä(kin) saattaa olla ikuisen oppimisen paikka – hamaan hautaan saakka. 

Yksi ajatus johtaa toiseen, ja haudasta tuli mieleeni, että seurustelen muuten nykyään varsin paljon kuolleiden kanssa; juttelen mielessäni tuonilmaisiin siirtyneelle ystävälleni tai sukulaiselleni. Ajattelen heitä ja heidän elämänsä valintoja, unelmiaan ja pettymyksiäänkin. Mietin, mitä hän tuumisi tästä tai tuosta. He tuntuvat olevan välillä lähellä ja läsnä kuin hyvinkin elävinä ja myös uniini he tulevat. Kun heitä ajattelee, ovatko hekin ikään kuin jopa enemmän olemassa kuin he, jotka vielä täällä elävät? Elämän rajallisuuden ainakin tajuaa nykyään kirkkaammin kuin koskaan.

Kuva taidemuseo Onnin näyttelystä joltain menneeltä vuodelta, teemana kuolleiden kanssa kommunikointi

Rohkeinta mitä ihminen voi tehdä silloin kun hän ei ole rohkea, on julistautua rohkeaksi ja toimia sen mukaisesti (Positiivarit 1.9.23).

Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä? (Tommy Tabermann).

Edellisiin mietelmiin viitaten olen pohtinut rohkeutta mm. silloin, kun huomaa ympärillään ilkeyttä tai väärän vallan käyttelyä. Ajankohtaismedioissakin on otettu toistuvasti esille keskusteluilmapiirin koveneminen niin kasvokkain kuin erityisesti somessa. En ole mielestäni mikään paras neuvoja, mutta jotain olen toivottavasti pitkän elämäni aikana oppinut, ja liiaksi olen ainakin aiemmin "painellut pahkaani", kun olen joutunut ilkeilyn kohteeksi. Tuollaisissa tilanteissa ei pitäisi jäädä vain itsekseen miettimään, vaan koettaa kerätä rohkeutta puuttuakseen siihen. Jotkut keskustelukumppanit neuvovat vain ohittamaan, unohtamaan, jättämään omaan arvoonsa. Herkemmät eivät ehkä tuohon reagoimattomuuteen kykene. 

Asiaan puuttuminen saattaa toimia tilannetta parantaen, ja rankkaa sananrieskaa viljelevä voi vastata, että hänpä kun ei ole edes huomannutkaan. Joku voi selittää, että hän kun on niin suorapuheinen ja myös varma siitä, että on oikeassa julkituodessaan tuon kovan ja joskus myös komentelevan sanomisensa. Valta tuntuu varmaan makealta sen ohikiitävän hetken - sen jälkeen voikin sitten olla jo suolaisempaa. Joskus kohdalle on sattunut surkuttelijakin, joka kertoo säälivänsä toista, kun hänellä ei ole sitä taikka tätä – yleensä sellaista, mikä on hänen oman elämänsä keskipiste. Olen usein ennenkin miettinyt sitä, että kaikilla ei tarvitse olla kaikkea (ja silti on oloonsa riittävän tyytyväinen) ja kaikkien ei toisaalta tarvitse esim. osata kaikkea sitä, mitä toiset osaavat. Mitä todennäköisimmin surkuttelun kohteella voi olla jotain sellaista, mitä ei surkuttelijalla. Säälijälle ei tule mieleenkään, että kaikki eivät ehkä edes kaipaa sellaista, mikä on hänelle itselleen olennaista tai se hänen elämänsä tärkeä keskipiste.

Kauniit lempivillahousut neuloi Tarja, päiväpeiton virkkasi naapuri ja talja on lampaalta 💛

Ellet sinä puolusta oikeuttasi 
olla oma itsesi, kuka sitä 
puolustaa? Kenen pitäisi?
  (David Viscott.)

Onneksi useimmiten asiaan puuttuminen auttaa ja sen jälkeen on palkitsevampaa viettää aikaansa porukoissa, joissa toinen toistensa kunnioittaminen ja hyvät tavat ovat arvossaan. Ilkeilijän/ ylimielisen väärän vallan käyttäjän (tai mitä nimitystä tuosta toimintatavasta käyttääkään) kanssa käydyn keskustelun jälkeen välimatka häneen saattaa toki kasvaa, mutta haitanneeko tuo. Olen ennenkin kirjoittanut ja puhunut ystävien kanssa näistä asioista, mutta niin pitkään pitää kai itselleenkin toistaa, kun siihen on tarvetta. Ehkä näin voi käsitellä niitä menneitä kokemuksiaankin, jotka ovat vielä työstämisen tarpeessa. Stressiä etälääkärikin on kehottanut välttämään, ja kaipa stressi siltäkin osalta vähenee, kun/jos energiaa jää piikkien väistelyn sijaan enemmän heidän kannustamiseensa, jotka tekevät rakentavia tekoja ja arvostavat ystävällisempää maailmaa, johon seuraavassa Francois de La Rochefoucauldin mietelmässä viitataan. Onneksi hyvää tahtovia on kuitenkin enemmän, niin ainakin haluan uskoa.

Positiivareilla oli 24.1.23 tähän saumaan sopiva mietelause: "Ystävällisyys ei koskaan mene hukkaan. Jos sillä ei ole vaikutusta saajansa, se on ainakin hyväksi antajalleen."

Kuuno, mie ja itsetehty tonttu 5.12.15 jouluaiheisella käsityökurssilla

FB antoi edellä olevan kuvamuiston 5.12.2015 Vuonislahden seurojentalolta. Ihailemme siinä kurssille osallistuneen Kuuno-koiran kanssa tonttua, minkä tein Vuonislahden marttojen järjestämällä kurssilla kylän seurojentalolla. Koirat ovat ihania, viisaita ja taitavia 💘 Tuntuu että syke madaltuu jo eläinkuvien katselusta, puhumattakaan kun pääsee hellittelemään niitä, erityisesti koiria 💕

Se joka täydestä sydämestä ylistää kaunista tekoa, osallistuu tavallaan siihen (Francois de La Rochefoucauld).

Alla on vielä toinen kuvamuisto kurssilta 5.12.15. Eipä tule heti mieleen, milloin olen viimeksi tämmöisellä koneella työskennellyt. Kokemukseni huomioiden se sujui varsin hyvin - perheensä ompelemalla elättänyt mummoni olisi ilahtunut 😍 Tosin en huomannut, että aluslanka oli välillä loppunut... Ihmettelin vain huonoa tikin jälkeä – mutta lakatut kynnet ovat näköjään hienot! 😉

Vuonislahden marttojen järjestämällä käsityökurssilla 5.12.15

Taidoista esimerkeiksi otan jälleen käsityö- tai viherpeukalotaidot - eli ovatko nekin enemmän olemassa, kun niitä ei itsellä ole?  Toisaalta vaikka en itse noita taitoja omaakaan, arvostan molempia taitoja erittäin korkealle, ja mm. hankin ja käytän toisten tekemiä käsitöitä (kuva parin kuvan päässä edellä). Perinnetekstiileihin olen suorastaan hurahtanut. Tätäkin aihepiiriä kertailen siksikin, että kaikilla ei ole samat taidot ja luonnonlahjat, eikä tarvitsekaan - kovin yksipuolinen maailmahan siitä niin ollen tulisi? 

Kesäkukkia laitan kuitenkin joka kesä ja hankin ikkunoille ruukkukukkia kuihtuneiden tilalle. Kukista pidän paljon ja nykyinen lempivaatekappaleeni on Tarjan tekemät lempivillahousut (kuva edellä). Olen monesti pohtinut, että on hieman yllättävääkin, että vaikka on molempien vanhempiensa puolelta taitavien käsityöläisten sukua, taito saattaa kiertää jälkeläisen silti kaukaa. Käsityötaidoista tuli mieleen, että osaan virkata vain isoäidinneliöitä, eivätkä nekään täydellisiä ole, mutta kyllä ne isoäidinneliöiksi tunnistaa. Tuon ihan kelvollisen tontunkin olen askarrellut marttojen kurssilla, josta kuva edellä. Nuorena virkkasin puuvillalangasta reunuspitsejäkin pyyheliinojen somisteiksi, jonkinlainen käsitöiden tekohan tuntui tuohon aikaan olleen jokaisen naisen velvoite. Joidenkin opintojeni yhteydessä pohdiskelin sellaistakin, että jos elän vanhaksi ja olen hoivakodissa, toivon pääseväni siellä mieluummin esim. laulu- tai kirjallisuusvirikeryhmään kuin askartelupiiriin, vaikka se mm. muistin kannalta hyödyllistä olisikin. Näihin mietteisiin lisää inspiraatiota seuraavasta mietelmästä:

Et ehkä osaa tehdä kaikkea,
mutta väliäkös sillä.
Älä anna sen yhtään häiritä sitä,
minkä osaat.
(Positiivarit 4.9.23.)

Kuvanveistäjä Erkki Erosen (1926 Pälkjärvi - 2018 Hyvinkää) luoma muistomerkki

Hyvää itsenäisyyspäivää vielä näin jälkikäteen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin myötä (kuva edellä). Kuvanveistäjä Erkki Erosen (1926 Pälkjärvi - 2018 Hyvinkää) tekemä muistomerkki paljastettiin Joensuussa Rauhan kappelin vierellä 10.12.1967. Graniittialustalla seisova nainen lähettää linnun lentoon kohti Karjalaa, ja tervehtii näin symbolisesti Karjalaan jääneitä.

Viherpeukaloisuudesta vielä sananen. Ystäväni ovat sen jo moneen kertaan kuulleetkin, että kitkemisestä sain lapsena/nuorena kiintiöni niin täyteen, että siitä on riittänyt koko loppuelämäksi. Onneksi esim. suosikkikasvistani eli porkkanaa saa edullisesti kotimaisena ympäri vuoden – suurkiitos viljelijöille! Keväisin mietin toisinaan hieman kieli poskessa Aale Tynin toiveikasta kasvatuslyriikkaa sisältävää runoa Puutarhurin laulu:

”- - Älä huolehdi turhaan tarhuri,
saat siemenet itämään.
Voikukkia kasvaa varmasti
ja vaikka et kylväkään
- -”.

Tuula-ystävän luona naistenkutsuilla 😋

Kuten seuraavassa mietelmässä todetaan, luonto varustaa jokaisen jollakin kyvyllä, ja toivoisikin, että jokainen pääsisi saamaansa lahjaa myös jossain elämänsä vaiheessa toteuttamaan. Se voi aiheuttaa sitä alussa mainittua katkeruutta, jos elämänsä lopussa joutuu toteamaan, että ne itselle tärkeät unelmat tai tavoitteet jäivät toteutumatta, luonnolta saatu lahja jäi käyttämättä.

Luonto varustaa jokaisen ihmisen jollakin kyvyllä, jonka avulla hän pystyy helposti tekemään sen mikä on jollekin toiselle mahdotonta (Ralph Waldo Emerson).

Tämän aihepiirin päätän seuraavan Marcus Aureliuksen mietelmän ajatuksiin. Mietiskelen hetken nyt sitä, mitä luonto minulle antoi, aivan tyhjin käsin se ei jättänyt, vaikka paljon puuttuukin. Jos jossain olomuodossa syntyy vielä uudelleen, niin saa nähdä, millainen tilanne on silloin... 😏

Ajattele, mitä sinulla on, mieluummin
kuin sitä, mitä sinulta puuttuu. Seulo
omistamistasi asioista parhaat ja
punnitse miten hanakasti olisit etsinyt
niitä, elleivät ne jo olisi sinulla. (
Marcus Aurelius.)

"Pystykorva" (Eva Ryynänen 1984 )
Terveysasiat ovat tämän ikäisen vakioaiheistoa, joten hieman niistäkin myös tällä kertaa. Sain lokakuussa etäkontaktin tk-lääkäriin ekg:ni poikkeamien vuoksi. Kysyin häneltä, voisiko omahoitoa vielä tehostaa, kun on huomioinut jo päivittäiset liikunnat, ruokavalion, lääkkeiden säännöllisen ottamisen ja mm. riittävät yöunet. Hän sanoi, että stressiä voisi koettaa välttää. Ehkäpä siksikin on syytä välttää myös niitä tilanteita, joihin tämän päivitykseni alkupuolella viittasin.

Johtuneeko iästä vai elämäntilanteesta, mutta olen alkanut pitää myös loppusyksystä. Voihan  filosofoida niinkin, että kun itsekin on jo iäkäs, elää tavallaan elämänsä syksyä. Ja toisaalta: esim. marraskuiset säät ovat sitä mitä ovat riippumatta siitä, kuinka kovasti niitä harmittelisin. 

Runo-ote toi mieleen myös ajatuksen, että asenne ratkaisee:

"Männyt köyristelevät selkäänsä,

ravistelevat turkkiaan

aamutuimaan tuulessa.

Aika ihanin! Marraskuu!" (Lassi Nummi 1999).

Kulttuuria voi onneksi harrastaa yhä edelleen siitä liiaksi rasittumatta tai stressaantumatta, ja iso ilo onkin, että mm. taidemuseo, teatteri, konserttisalit ja elokuvateatteri ovat tässä aivan lähellä. Oheiset eläinaiheiset kuvat otin hiljattain Joensuun taidemuseo Onnista. Ohessa on Vuoniskylillä vaikuttaneen taiteilija Eva Ryynäsen (1915 - 2001) veistos "Pystykorva" (1984), "Maitovarsat" (1980-luvun alku), "Karhu" (1970-luku) ja "Kukko" (1974) Joensuun Taidemuseo Onnin vaihtuvassa näyttelyssä joulunalla 2023.

"Maitovarsat" (Eva Ryynänen 1980-luvun alku)
Olen etenkin näin vanhemmiten alkanut uskoa yhä enemmän siihen, että jos ei itse panostaisi omahoitonsa eteen, mihin kuuluu mm. päivittäinen liikunta ja ruokavalion seuranta, olisi vielä (paljon?) huonommassa kunnossa ja luultavasti myös lihoisi tasaiseen tahtiin. Ja lihomisesta seuraisi tietysti ne yleisesti tiedossa olevat terveysriskit erinäisine vaivoineen. Sen tiedostaa kuitenkin, että jos elää ikärikkaammaksi - (eo. termilainaus Sirpalta), saattaa muistella vielä kaivaten tätä päivää, jolloin jaksoi vaivatta kävellä tai hiihtää senkin päivän lenkkinsä, käydä jumpalla ja hoitaa asiointinsa kävellen tai pyöräillen. Huolellisellakaan omahoidolla ja lääkehoidon tarkalla noudattamisella ei kuitenkaan (ainakaan aina) voi ehkäistä sairauksien pahenemisvaiheita.

Iloitse pienistä asioista, sillä
jonain päivänä saatat pohtia
menneitä ja huomata, että ne
olivatkin isoja asioita
(Robert Brault).

"Karhu" (Eva Ryynänen 1970-luku)
Ikäkin tietysti vaikuttaa, kroppa kaikkinensa rapistuu iän myötä, mutta kaipa sitä voi hivenen jarruttaa, kun/jos yrittää panostaa hyvinvointinsa eteen. On tunnustettava, että välillä onnistun tässä paremmin, välillä huonommin. Etenkin näin loppusyksyisen kaamoksen aikaan nopeat hiilarit houkuttavat kuten suklaa... Paino on noussut loka-marras-joulukuun aikana hiljalleen pari kiloa. Se tuntuu heti kiristävänä housunvyötärönä. Toivon sen kuitenkin olevan kohdallani seurausta lisääntyneestä makean syönnistä, toivottavasti ei siitä tässä sairaudessa pelättävästä oireesta eli nesteen keräytymistä. Siitä en tällä hetkellä tiedä, kuinka asia lopulta on. Myönnän tarkkailevani erityisesti pallean (ylävatsan) turvotusta, sehän oli oireenani diagnoosivaiheessa silloin viisi vuotta sitten, kohdallani ei ollut nilkkojen turvotusta. Yksilöllistä siis on sekin. Sain tk:n etälääkäriltä 3 vrk:n holter-lähetteen, koska labrassa mitattu ekg ei ollut ns. normaali. Toivon että tuon marraskuun puolivälissä saamani 3 vrk:n holterin tulkinta ja mahd. lääkityksen tarkistaminen toisivat selvyyttä nykytilanteeseen. Soitin terveyskeskukseen heti sen jälkeen, kun huomasin holter-lausunnon tulleen kantaan ja pääsin etälääkärille, mistä olen huojentunut. Ekg:n pitkäaikaisseurannassa näkyi samansuuntaisia poikkeamia kuin lyhyessä ekg:ssäkin. Nyt odotan jatkoa. Rytmit eivät ole tasaantuneet omine aikoineen, vaikka sitä olen toivonutkin. Tilanne on jatkunut osapuilleen tällaisena jo lokakuun alkupuolelta alkaen. 

"Kukko" (Eva Ryynänen 1974) 
Päivittäinen kävelylenkki ulkona tuntuu tärkeältä kaikkina vuodenaikoina, ja sitä voin harrastaa nytkin entiseen tapaan. Kävelen yleensä hiljakseen tai kohtalaista vauhtia noin 1–1,5 tuntia, välillä vähemmän. Kilometrejä/askelia en enää nykyään mittaa. Yleensä kuuntelen samalla puhelimen kuulokkeilla youtubesta tai Yleltä Sydänliiton tai -piirin luentoja, kulttuuriin liittyviä henkilöhaastatteluja tai vaikka marttojen podcasteja. Tiedon hankkiminen tuntuu kuin työntävän huolta loitommaksi. Liikunta on kiistattomasti sydänsairaillekin hyväksi, enkä ole (vielä!) huomannut suorituskyvyn laskua epätasaisten sykkeideni vuoksi. Sellainen saattaa olla vastassa, jos esim. nuo epätasaiset sykkeet jatkuvat, ja perussairaus pahenee. Muutosvaiheissa on tärkeää saada lääkityksen tarkistusta muuttuneen nykytilanteen mukaiseksi. Se saattaa korjata tilannetta. Lisälyönnit ym. epätasaisuudet näkyvät edelleen lähes jokaisessa vp:n kotimittauksessa. Olen ollut saamieni kehotusten mukaan aktiivinen ja soitellut/kysellyt tilanteestani. Huolta on sydämen päällä nyt lähinnä siitä, että olen ymmärtänyt, että poikkeavasti runsastunut lisälyöntisyys voi olla merkki sairauden etenemisestä, ja silloin olisi hyvä saada sydämen ultraäänitutkimus, jolloin kardiologi voisi ottaa kantaa lääkitykseen. Käytössäni olevat lääkkeet ovat asianmukaisia, ja toivon, että tämän(kin) sairauden hoitoon tulisi myös uusia tehokkaita lääkkeitä.
Talkoilemassa 25.11. Carelia-salilla tapahtumassa "Mielenterveysomainen toivon lähteillä". Laukku design by Sirpa sopi erinomaisesti Martta-puvun kanssa ja sai paljon kiittävää palautetta.
(Kuva: Elina Lyytikäinen.)
Moni on säästänyt ns. sukan varteen pahan päivän varalle, ja he käyttävät säästöjään mm. yksityisiin lääkäripalveluihin. Niistä on tullut tutuiltani pääsääntöisesti kiittävää palautetta; lääkäriin pääsee toivotussa aikataulussa ja jatkohoitoihinkin. Olin hiljattain kuuntelemassa kardiologin luentoa srk-keskuksella, ja ymmärsin, että yksityislääkäri pääsee katsomaan mm. holterin tuloksia, jos on antanut omakannassa tietojenluovutusluvan. Moni miettii vaihtoehtoa mennä yksityiselle lääkärille, jos julkiselle ei pääse. 

Kuulimme em. luennolla, että jos jo aiemmin diagnosoidun sairauden oireet muuttuvat, on syytä reagoida/huolestua ja pitäisi päästä lääkäriin ja hoitosuunnitelman / lääkityksen tarkistukseen. Näin on silloinkin, vaikka jaksaminen olisi sillä hetkellä vielä kohtalaisen hyväkin (mutta oireet kuitenkin muuttuneet tai lisääntyneet). Ei siis kannata jäädä odottamaan, että vointi menee huonoksi ja myös oireet pahenevat. Silloin saattaa olla edessä esim. sairaalajakso, ja hoito on siinä vaiheessa myös joka suuntaan hintavampaa, omahoito liikuntoinen ym. hankaloituu ja sairauden ennustekin usein huononee.

Kirjallisuudesta kipinää... kuva kotikirjahyllyn "käsikirjastosta"

Jos annat vain vähän arvoa itsellesi, saat olla varma,
ettei maailma korota hintalappusi lukemaa
(Positiivarit 9.10.23).

Edellä oleva mietelmä muistuttaa, että ei pidä olla liian kaino asioittensa hoitamisessa / puoliensa pitämisessä. Voi olla, että herkempi ihminen on saanut käydä vuosikymmenien oppikurssin siitä, että mitä hän ansaitsee ja myös mitä ei ansaitse 😎 Lähipiirini on varoitellut liioista luottamustehtävistä ja kehottaneet lepäilemään. He tietävät ja ymmärtävät, että sosiaalinen tyyppi haluaa olla ihmisten parissa, mutta kysymys on nykyoloissa siitä, pitääkö olla mukana eri hommissa ja hallituksissa, eikö voisi vain mennä yhtenä riviosallistujana eri tilaisuuksiin ja nauttia valmiista. Tavallaan he ovat tietysti oikeassa ja selittelin, että juuri vastahan kieltäydyin terveyssyistä eräästäkin tehtävästä, vaikka pyyntöä tuohon hyvää työtä tekevään yhteisöön arvostankin.

Kirkkokonsertin ohjelma 26.11.23 🎵

Erillisen marttailuosion korvaa tällä kertaa tiivis kulttuuriosio:

Osallistuin Carelia-salissa 7.12 Maria Lundin, Tomi Metsäkedon, Pentti Hietasen, Tero Harjuniemen ja Jukka Nykäsen orkesterin joulukonserttiin Tuliset tenorit ja Suloiset sopraanot. He ja 10-henkinen orkesteri olivat lähteneet 10-vuotisjuhlakiertueelle ja hurmasivat yleisönsä juhlakiertueella joulun ajan sävelillä. Kauniita joulun säveliä sai kuulla myös Lions Clubin organisoimassa joulukonsertissa ”Kohti joulun valkeutta” 26.11 (kuva edellä). Teatterissa kävin marraskuun lopulla seuraamassa esityksen ”Mestari ja Margarita - Saatana saapuu Moskovaan” ja Markku Maasillan monologin ”Nahkoissaan” 5.12. Joululauluja olen käynyt laulamassa niin Joensuun kirkossa kuin Wanhan Koulun kahvilassakin. Tällä viikolla on vielä eräs useamman kuoron yhteiskonsertti tuossa läheisessä Joensuun kirkossa. Kaikki nuo em. kulttuuritapahtumat ovatkin kotoa vain noin varttitunnin kävelymatkan päässä, ja se näemmä madaltaa osallistumiskynnystä huomattavastikin.

Vuonislahteen mennessä ihailemme seimiasetelmaa Ahvenisen Punasella Talolla 💗
Olen nyt saamassa enemmän innostusta lukemiseenkin, mikä on ollut jollain tapaa katveessa viime vuosina. Olen toki lukenut koko ajan, mutta varsin pienesti. Onneksi on kirjallisuuspiirimme ja myös paljon kirjallisuutta lukevia ystäviä - he ovat pitäneet hentoista liekkiä vireillä. Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajasta 2023 lopuksi muutama virke. Odotan lukukokemusta malttamattomana, nyt olen lukenut siitä vasta netistä ja jutellut teoksesta sen jo lukeneiden ystävien kanssa. 

Finlandia-voittaja oli kuopiolaissyntyisen Sirpa Kähkösen (s.1964) teos "36 uurnaa - Väärässä olemisen historia". Teos on omakohtainen kuvaus äidin ja tyttären suhteesta. Kirjallisuusystäväni Sanna totesi hyvin, että Sirpa K. on paitsi laajan ja merkittävän kirjailijan uran tehnyt, hän on myös kirjallinen rauhanneuvottelija. Lisäksi hän totesi, että Sirpa K. kirjoittaa rohkeasti vaietuista asioista niin julkisella kuin yksityiselläkin tasolla. Tähän samoin kuin Jenni Haukion teokseen Sinun tähtesi täällä on pitkät jonot kirjastossa, mutta ystävä lupasi lainata omat kirjansa. Häneltä sain nyt myös norjalaistaustaisen Siri Hustvedtin "Kaikki mitä rakastin" ja yhdysvaltalaisen Emma Clinen kirjan "Vieras". 

Kiitos kirjallisuusystäville kirjoista, monista inspiroivista kulttuurikeskusteluista ja myös mitä arvokkaimmasta palautteesta blogiinikin 💖 

Joulun valoja Wanhan Koulun Puodin pihapiirissä

Finlandia-voittajateoksen on kuvattu olevan myös eräänlainen käännekohta Kähkösen uralla. S.K totesi Ylen artikkelissa, että hän on tehnyt sovinnon menneisyytensä kanssa, sovinnon mm. suhteeseensa v. -22 kuolleeseen äitiinsä. Kun hyväksyy myös ne pahat asiat, on ikään kuin kokonaisempi ihminen. Kun ei tarvitse tuntea katkeruutta, silloin myös oma olo on miellyttävämpää! Tanssitaiteilija, professori Jorma Uotinen valitsi Kähkösen teoksen kuuden ehdokkaan joukosta. Hän totesi Ylen artikkelissa teoksen olleen hallittu kokonaisuus, tarkkanäköinen, oivaltava ja tunnustuksellinen, ja myös sen kieli on kirkasta ja tarkkaa. Eihän sitä tiedä, vaikka pukki lukisi blogiani ja varustaisi konttiinsa kirjan tai pari 😉👍😉 

Joulu pyöräyttää taikasauvaansa maailman yllä, ja katso, kaikki on pehmeämpää ja kauniimpaa (Norman Vincent Peale). 💟


Tunnelmallista joulun aikaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2024 🎄🎅

tiistai 14. marraskuuta 2023

Marrasharmaudessa huolta ja surua

Saara Tikan teos "Muuttajat" (1979) Joensuun taidemuseossa 19.10.2023 💛

Marraskuu on nyt jo puolivälissä. Ikääntyessä päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet tuntuvat vilahtavan ohi yhä nopeammin. En tiedä, johtuneeko siitä, että kaikki on koettu jo niin moneen kertaan, ehkä pitkälti saman kaltaisinakin? Uutta aiempiin neljään vuoteen on kohdallani siinä, että sydäntilanteessani lienee nyt jokin muutosvaihe aluillaan tai menossa. Olen ollut hieman huolestunutkin, tuleeko vajaatoiminnassa kohdallani nyt se monissa eri lähteissä mainittu pahenemisvaihe. Sydänlääkkeet ovat nykyään hyviä, mutta olen alkanut pohtia nykyään myös sitä, kehittyykö lääkkeisiin ajan myötä resistenssiä – vaikeaa tietää, miten se on minkäkin lääkkeen kohdalla. Kulunut kesä meni kohdaltani stressatessa, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa rytmihäiriöihinkin, joita on alkanut esiintyä. Jos kuitenkin yhden positiivisen asian ko. kesän prosessista voin sanoa: opin todellakin lisää ja uutta, enkä vähiten nykykommunikoinnista tms. Tästä kaikesta lisää vielä tuonnempana.

Juttutuokio Eevan kanssa marttojen ruoka- ja kulttuurimatkalla Pohjois-Italiassa keväällä 2015

Marttailuosioni tällä kertaa alkuun

Tämän kertaisen blogini marttailuosion kirjoitan kunnioitetun marttaystävän Eevan (1941 - 2023) muistolle. Olen puolenkymmentä vuotta toiminut Karelian marttojen hallituksessa osaltani nk. tiedottajan tehtävissä ja Eeva kutsuikin minua "mediamartaksi" ja yksityisviesteissään leikillisesti "paparazziksi". Uskon, että hän olisi mielihyvin hyväksynyt sen, että muistelen häntä blogissanikin. Torstaina 19.10 puolen päivän tienoilla oli aikani labraan ja ekg:hen. Muistan kun läksin sieltä, sain puhelimeeni suruviestin hetkeä aiemmin kuolleen pitkäaikaisen vapaaehtoistyö-/järjestöystävän Eevan matkan päättymisestä. Kävelin siitä kadun kulmasta tien toiselle puolelle taidemuseoon levähtämään ja muistelin energistä, avointa ja mutkatonta värien ja taiteen ystävää. Tapasimme taidemuseolla mm. näyttelyiden avajaisissa ja jaoimme kokemuksia näkemästämme.

Kun katselin muistojen albumia, kuva-arkistoistani löytyi mm. tuo edellä oleva iloinen kuva. Se on viimeisimmältä nk. etelän matkaltani. Olimme toukokuussa v. 2015 marttojen omakustanteisella ruoka- ja kulttuurimatkalla Pohjois-Italiassa. Majoituimme Gardajärvellä ja päivät kiertelimme bussilla tutustuen mm. tienoon viini- ja juustotiloihin. Tässä vaihdamme Eevan kanssa kokemuksia ko. päivän kiertoajelulta. (Luvan kuvan julkaisuun kysyin Eevalta jo silloin.)

Martan päivänä 26.7.2021 Joensuun torilla, Eeva kuvassa oikealla

Myös vointiin ja terveyteen liittyvää jaoimme etenkin viime vuosina. Nyt kertoisin hänelle, että rinnassani on jo huolestuttavan ajan öin ja päivin pompottanut jokin outo "rytmihäirikkö". Ehkäpä Eeva kehottasi muiden viisaiden vertaisten lailla tarkistamaan kalenteria, mitä sieltä voisi karsia. Juttelimme hänen kanssaan tavatessamme monista asioista ja jaoimme viimeisinä vuosina myös kokemuksia sairauksistamme. Eeva ei arastellut sanoa sanaa syöpä. Syöpäsairaus uuvutti viime hetkiin asti aktiivisen ja vireän ihmisen. Eeva kuoli Siilaisen palliatiivisella osastolla aamupäivällä 19.10. Marttatoiminnalle omistautuneen perustajajäsenemme ja P-K:n Martat ry:n kunniajäsenen Eevan siunaustilaisuus oli 10.11.2023 klo 14 Joensuussa.

Seuraavaksi kopio tekstistä, jonka laadimme Eevan kanssa ja lähetin hänen pyynnöstään Martat-lehteen vuosi sitten marraskuussa 2022:

"Ensimmäisenä adventtina 27.11. vietimme Karelian Marttojen perinteistä adventtikirkkoa Joensuun ev.lut. kirkossa. Adventtikirkon jälkeen juhlimme yhdistyksen 50-päivää Joensuun seurakuntakeskuksella. Meijerin Marttojen (nykyisin Karelian Martat) perustamiskokous oli 28.10.1972. Juhlassa kuulimme Joensuun konservatorion musiikkiopiston trion musiikkia ja nautimme maukasta riisipuuroa ja "sekametelisoppaa". P-K:n Martat ry:n toiminnanjohtajan Heli Hjälmin juhlapuheessa sekä Meijerin Marttojen perustajajäsenen ja Pohjois-Karjalan Martat ry:n kunniajäsenen Eeva Mikkolan esittämässä historiikissa kuulimme otteita marttojen keskeisistä arvoista ja työstä kotien ja perheiden hyväksi. Yhdistyksemme sihteeri Riitta oli hankkinut Kansallisarkistosta tutustuttavaksi/lainaan mielenkiintoisia leikekirjoja ja valokuvia Karelian Martoista vuosikymmenten varrelta. Se tuki ja visualisoi hienosti Eevan esittämää yhdistyksen historiikkia. Lopuksi lauloimme yhdessä Marttalaulun, jossa Eeva toimi kanssani esilaulajana."

Edellä oleva ryhmäkuvamuisto on Martan päivästä 26.7.2021 Joensuun torilla. Eeva on kuvassa oikealla, hänen vierellään Sirpa Kervinen, Anne Kakko-Piiroinen, Liisa Kontturi, Tuula Sivonen ja toisessa reunassa minä.

Tämä kuva on otettu sopivasti piirakkapajan edustalta. Uusi piirakkapaja näkyy taustalla alla olevassakin kuvassa. Piirakkapaja Joensuun torille perustettiin Eevan puheenjohtajakaudella Pohjois-Karjalan martoissa. Tohmajärvellä syntynyt Eeva oli marttojen jäsen 60 vuotta ja Karelian martoissa hän toimi sen perustamisesta alkaen eli 51 vuotta.

Tutustuin 14.10 Outi Piiroisen pienoisveistos-taidenäyttelyyn "Mie pääsin siitä yli" kaupungintalon 4. kerroksen yleisölämpiössä. Ikkunoista näkyy sateista Joensuun keskustaa. Näyttely on avoinna 13.9 - 15.11.23.

Eeva innosti ja kannusti mm. uusia jäseniä eevamaisen suoralla ja jokaisen omaa osaamista kunnioittavalla tavallaan. Sanoin hänelle useastikin, että taidan olla "outo tai huono martta", kun en osaa leipoa kunnollisia karjalanpiirakoita, en tehdä muita käsitöitä kuin isoäidinneliöitä ja viherpeukalonikin on perin vaatimaton. Eeva vastasi, että riittää kun on oma itsensä, ja hyvä kun olet olemassa - mediamartta

Näimme aktiivisen ja tarmokkaan Eevan marttatapahtumien lisäksi mm. kulttuuritilaisuuksissa, kirkossa, uimahallissa, ohjatuissa jumpissa, avantouimareiden saunalla, lenkkeilemässä, retkillä, marttakahviossa - joitakin hänen toimeliaisuudestaan kertovia muistoja mainitakseni. Muistan kun tapasin Eevan muutama vuosi sitten kierrätyskeskuksessakin. Hän sanoi, että on mieluisaa katsella ja kosketella niitä kauniita ja värikkäitä tavaroita ja tekstiilejä (Eeva rakasti kauniita värejä), mutta osta hän ei enää muuta kuin sellaista, mikä katoaa itsestään. Se oli viisas ajatus itsellenikin mieleen painettavaksi mitä moninaisimman kulutuksen keskellä.

Tästä muistuikin mieleeni hyvä ajatus jaettavaksi erityisesti nyt joulun alla: Ostetaan joululahjat pieniltä suomalaisyrityksiltä ja itse itsensä työllistäneiltä ihmisiltä. Lahjakortin voisi hankkia hierojalle, kampaajalle, kukkakauppaan, jalkahoitoon, nuohoojalle, valokuvaajalle, siivoojalle, remontoijalle, teatteriin, käsityöläiselle, paikalliselle tuottajalle jne. Näin varmistettaisiin sekin, että raha jää kotimaisille pienyrityksille ja sellainen lahja on usein myös paljon ekologisempi.

Muistot elävät. Nyt on tunne, että marttojen riveissä on suuri tyhjä paikka. KIITOS aktiiviselle ja sydämellään marttatoiminnalle omistautuneelle Marttojen Martalle 💙

"Liian paksu perhoseksi" -esitys Louhiteatterissa syyskaudella 2023

Välipalaksi kulttuuria

Etenen nyt suoraan kulttuuriin, Eevakin oli tuttu näky mm. kulttuuritapahtumissa ja marttojen järjestämillä retkillä. 

Saimme seurata "Liian paksu perhoseksi" ensi-iltaesitystä Louhiteatterissa su12.11 klo 15. Esitys oli samalla kertaa hykerryttävän hauska ja kyyneliin saakka koskettava. Mieleeni palautui työaikaani amk:ssa, jossa sain opettaa sosionomeille kirjallisuutta yhden op:een verran kymmenen vuoden ajan. Kirjallisuusanalyyseissä tämä Sisko Istanmäen romaani "Liian paksu perhoseksi" oli eräs opiskelijoiden suosikki; inhimillinen ja suuri kertomus rakkaudesta, vaikeuksien voittamisesta ja erilaisuudesta - stereotypiat kaatuivat kolisten!

Yrittäminen maaseudulla ei ole helppoa Ruutinojan kauppiaille Kaisulle ja Ernillekään.

Hiljattain saimme tiedon, että Lieksan vuoden yrittäjiksi 2023 on valittu kauppiaat Riikka ja Calle Heinonen Wanhan Koulun Puodista Vuonislahdesta - supersuuret onnittelut tässäkin yhteydessä heille, hieno esimerkki yrittäjyydestä maaseudulla!

Louhiteatterin näyttelijöille kiitokset karismaattisista roolisuorituksista ja kiitos myös taitavalle ohjaajalle Maria Karhapäälle. Etupenkin paikoilta näimme lähietäisyydeltä mikroilmeetkin ja yksityiskohdat. KIITOS myös Matille kyydistä ja järjestelyistä.

Näitä esityksiä on Louhiteatterissa 10.12 saakka - suosittelen katsomaan, kuuntelemaan ja kokemaan! Lipun hintaan sisältyi väliaikatarjoilukin mitä makoisimman tuoreen pullan kera.

Toinen mieluisa ja ajankohtainen kulttuuritapahtuma on Vuonislahden perinteinen joulutori la 18.11 klo 13–15 Wanhan koulun pihapiirissä. Sinne siis isolla joukolla! 

Kulttuuria voi sydänoireita kokevakin onneksi (ainakin toistaiseksi) harrastaa siinä itseään liiaksi rasittamatta. Täällä Joensuussakin on tuossa lyhyen kävelymatkan päässä hyvä konserttisali, kaupunginteatteri, kirjasto, taidemuseo ja elokuvateatterikin.

Kuva Vuonislahden joulutorilta 2021 sinisen hetken aikaan 🌟

Tarvetta hoitosuunnitelman / lääkityksen tarkistamiseen?

Saattaa olla niinkin, että lopulta stressasin viime kesänä niin, että sydän reagoi rytmihäiriöin (ko. dg v. 2018). Lähi-ihmiset kannustivat, että omalle terveydelle/hyvinvoinnillekin on hintansa, ja käytä palveluja, siten on yksi iso stressi vähempänä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse - kuinkahan monta kertaa minun pitää siitä itseäni muistuttaa 😖. Annoin tehtävän sitten täyden palvelun sopimuksella alan toimijalle (he hoitavat kaiken) ja suoritan maksut siitä ilomielin, jos vältyn esim. kuluneen kesän kokemuksilta. Jos kuitenkin koetan vaikka väkisin kaivaa jotain positiivista noistakin kokemuksista, opin tosiaan kuluneena kesänä tästä (nykyajan) aihepiiristä sellaista, mistä ei ollut aiemmin aavistustakaan.

Olen käynyt lukuisia vertaiskeskusteluja, ja niiden kannustamana sydänasianikin eteni ja sain pyydettyä terveyskeskuksen lähetteellä labrat ja sydänfilmin. Verikokeiden tulokset katsoin nyt (kuten yleensä muulloinkin) kanta.fi:stä. Ekg:ssä näkyi poikkeamia, sen tulkitsemiseen tarvitsen ammattilaista. Hankimme nyt uuden vp-mittarin, mikä erittelee nuo lisälyönnit, eteisvärinän ja epätasaisen sykkeen. Lienee kuitenkin hyvä muistaa, että nämä laitteet näyttänevät pienetkin rytmin poikkeamat herkästi. Kumppani hankki myös sellaisen pulssioksimetrin, mikä näyttää sormenpäästä happisaturaation ja sykkeen. Kohdallani niitä monenlaisia poikkeamia näkyy noilla kahdella välineellä itse mitaten, ja jäin odottamaan etälääkärin soittoa. Pahimpien "jumpsutusten" ja sydämen kohdalla olevan painon tunteen aikaan soitin päivystykseenkin, mistä sain ystävällistä ohjausta. 

Olen käynyt nytkin säännöllisesti sydänvertaisryhmissä ja myös sairaalalla puoli päivää kestäneessä vajaatoimintapäivässä, mistä olen kerännyt tietoa. Sain viisi vuotta sitten ennakkotietoa kokeneelta kardiologilta myös mahdollisesta sairauden muutoksesta huonompaan. Uudelta tämä tilanne nyt tuntuu. Vaikka juuri nyt olo on parempi, en halunnut jäädä odottelemaan, että jospa se siitä, itsestään. Koen tehneeni omahoitoni eteen kaiken mahdollisen minkä osaan ja voin. Verenpaineet ja painon mittailen  päivittäin ja kirjaan tulokset vihkoon. Ennen etälääkärin soittoa laskin niistä keskiarvot. Kaikkea ei kuitenkaan voi tässäkään kohtaa tehdä itse - vaikka kuinka omillaan koettaisi pärjätäkin (kuten jo lapsuudessa kannustettiin).

Luonnon taidetta Pielisellä marrasharmaudessa 2023

Puhelinkontaktissa terveydenhoitoon kysyttiin turvotuksista ja hengenahdistuksesta. Nilkat eivät ole turvoksissa eikä ole hengenahdistusta, mutta niitä ei ollut silloin 5 vuotta sittenkään, vaikka ef oli tuolloin 10 %, sydämen vasen kammio merkittävästi suurentunut ja mitraaliläppäkin vuoti. Sydänpolille hoitokontaktini oli viimeksi huhtikuussa -20 ja seuranta siirtyi tuolloin terveyskeskukseen, minkä lähetteellä on ollut vuosiverikokeet. Olen miettinyt sitäkin, mitä tehdä, jos tulee hengenahdistusta. Jokin ensiapu voisi olla, että ottaa puoli-istuvan asennon, avaa ikkunan ja lepää – ja soittaa tarvittaessa 112.

Muun muassa useimpien medioiden kertoman pohjalta voi todeta, että Itä- ja Pohjois-Suomi ei ole julkisissa palveluissa samassa asemassa muun Suomen kanssa. Muuttunut terveystilanne huolettaa, vaikka oireet eivät olisikaan pahat - ainakaan toistaiseksi. Toisaalta ymmärrän pitkään jonoissa olleiden stressin ja turhautuneisuudenkin. Entä jos jossain vaiheessa käy niin, ettei ihminen jaksa enää hoitaa itseään, silloin epäilemättä hyvinvointialueiden niukkenevat resurssit ovat entistäkin kovemmalla koetuksella? Ennakoiva / etupainotteinen hoito tulisi edullisemmaksi maksajallekin. Yksityinen lääkäri on/olisi toki yksi vaihtoehto, mutta kohdallani olen mielestäni huolehtinut jo siitäkin, ja laittanut vähälle aikaa yksityiseen omahoitoon kohtalaisen summan (mm. hammaslääkäriin, gyneen ja silmälääkäriin).

Karpatiat ry:n toiminnanjohtajan pääkirjoituksen (Karpatiat-lehti 3/2023) pohjalta aloin miettiä myös sitä, kuinka paljon on ollut viime aikoina kiireitä ja stressiä. Tämä kesä on ollut vähintäänkin poikkeuksellinen muuttoineen ja asunnon vuokrausprosesseineen. Muun muassa Terveyskirjaston mukaan monet tutkijat uskovat, että lähes mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi aiheuttaa stressiä. Olen lukenut jostain, että muuttaminen tavarapaljouksineen on yksi elämän stressaavimmista tapahtumista. Edellisen kerran olen muuttanut v. 1988, ja nyt seuraavan kerran kuluneena kesänä, joten tavaraa todellakin on kertynyt.

Siikajoki syksyllä 2023 Korpijärven kohdassa

Asioilla on taipumus järjestyä, mutta terveytensä riskillä ei pitäisi rasittaa itseään liiaksi ja esim. pitkään jatkunut stressi on myrkkyä hyvinvoinnille, Timo totesi em. pääkirjoituksessaan. Olen itsekin mennyt tämän kesän kuin ylikierroksilla, ja nyt elimistö voi pakottaa hellittämään ja ottamaan rennommin. Ehkä niin, tai sitten kyse on jostain muusta? Olen voinut onnekseni lääkkeiden ja omahoidon tuella ihmeenkin hyvin jo nelisen vuotta, ja sen myötä lie muodostunut harhakäsitys, että olen ikään kuin ”terve”. Harrastuksia ja järjestötehtäviä on kyllä paljon, ja toki mieluisia ne sinällään ovat. Ei kai niitä muuten harrastaisi. Eräs vertainen sanoi, että huolellisella omahoidolla voimme hieman pidentää elämäämme, mutta lyhentämään sitä pystymme varmasti sillä, että haalimme itsellemme liikaa hommia. Osuvasti sanottu! Nyt on aika alkaa pitää itsestään parempaa huolta, ja karsia tehtäviä. Kaikenlainen kohtuullisuus on hyväksi, em. pääkirjoitus muistutti esimerkkinä vaikkapa saunan lämmitys. Ei senkään tarvitse olla tulikuuma, vähempikin riittää.

Asiantuntijat(kin) sanovat, että säännöllisellä liikunnalla on paljon hyviä vaikutuksia. Kuntopyöräily ja lihasvoimaharjoittelu sopivilla painoilla ovat rytmihäiriöpotilaalle(kin) suositeltavia. Jos tulee uusia häiritseviä rytmihäiriötuntemuksia, silloin liikunnan määrää ja raskautta lienee syytä rajoittaa.

Ei kuitenkaan pitäisi murehtia tulevia, eikä menneitäkään. Ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ainahan muutos voi olla parempaankin. Toistaiseksi pystyn liikkumaan, mutta jos joudun jonain päivänä luopumaan päivittäisestä liikunnasta, se on jo ajatuksena vaikea. Jos tänä päivänä huomaan valittavani jostain pikkukolotuksesta, koetan muistaa, että jonain päivänä tulevaisuudessa voin muistella kaivaten tätä hetkeä, jolloin sentään pystyin liikkumaan ja kroppa toimi ikä huomioiden aivan riittävän hyvin. Ehkä ainakin sitä joka neljättä askelta joutuu hidastamaan, kuten eräs ystävä opasti. Toinen ystävä kertoi mottonsa olevan: ”Ei matka tapa vaan vauhti”. Kohtuullisuus siis siinäkin kunniassaan, ja jos malttaa pysähtyä kuuntelemaan itseään, kroppa ja maalaisjärki toivottavasti kertovat, minkä verran voi tehdä. Liikkua pitää, mutta itseään kuunnellen, vertainen neuvoi. 

Kiitän kaikkia sydänystäviä olennaisiin herättelystä 💗

Niin ihmisissä kuin puun rungoissakin on monen mallisia, kokoisia ja näköisiä. On vaikka minkälaista juurimuodostelmaa, oksanhaaraa ja kasvusuuntaa. Elämän lopussa olemme kaikki samankokoisia.

Koska etenkin muutosvaiheissa haluaa saada sairauteensa liittyvää lisätietoa, ilmoittauduin myös vajaatoimintapäivään 24.10. Kirjoitan tähän muistiinpanoistani joitakin vajaatoimintapäivän myötä heränneitä ajatuksia. Kertaus on aina paikallaan sairauden vaikutuksista arjessa: ruokailusta, liikunnasta ja sairauden vaikutuksista mielialaankin. Olen hankkinut ja päivittänyt tietoa lisäksi myös mm. Sydänpiirin ja -liiton podcasteista, nettiluennoilta ja lehdistä.

Sydänliiton fb-tiedotteessa todettiin, että sydämen vajaatoimintaa sairastavalle liikunta on lääkehoidon ohella yksiä merkittävimpiä hoidon kulmakiviä. Säännöllisen liikunnan avulla voi vaikuttaa vajaatoimintaa pahentaviin riskitekijöihin. Dcm-diagnoosi osui kohdalleni viisi vuotta sitten, ja oloni, jaksaminen ja vointi ovat olleet tänne asti yllättävänkin hyvät lääkkeiden voimalla ja myös omahoidosta hyvin huolehtimalla. Lääkkeiden omavastuukatto on tänä vuonna 625,30 e/v., mikä kohdallani alkaa täyttyä loppuvuodesta. Toistaiseksi olen pärjännyt sydänlääkkeellä, nk. verenohennuslääkkeellä ja pienellä määrällä beetasalpaajaa. Omahoitooni on kuulunut päivittäinen liikunta, kasvispainotteinen ruokavalio painonseurantoineen, hyvistä yöunista huolehtiminen ymv. Stressin välttely on myös tärkeää, missä onnistun näköjään välillä paremmin, välillä huonommin.

Näkymä pyhäinpäivänä Joensuun hautausmaalta

Kirjoitin muistiinpanoihini kardiologin luennosta, että vajaatoimintaan liittyy sympaattisen hermoston yliaktivaatiota, mitä mm. beetasalpaaja ehkäisee. Sympaattisen hermoston yliaktivaatiota on usein stressaantuneella (!), joten stressiä pitäisi koettaa esim. rytmihäiriöitä kokevan välttää. Mieleeni palautui mm. kulunut kesä, ja ajattelin, että ainahan stressin välttely ei ole mahdollista, mutta haluan uskoa, että kuitenkin melko usein on. Rasituksessa lihaksien hapentarve voi kasvaa paljonkin, ja vajaatoiminnassa elimet kärsivät usein hapenpuutteesta, ja nestettä voi alkaa silloin kertyä mm. keuhkoihin, kuulimme luennolla. En koskaan unohda sitä pitkään jatkunutta kovaa yskää viitisen vuotta sitten. Sydänlihaksen supistumiskykyä arvioidaan mm. mittaamalla kammion ef; joka on normaalilukemassaan noin 50–65 % ja vaikeassa vajaatoiminnassa alle 30 %. Vajaatoimintaa voidaan tutkia myös verikokeella proBnp, joka nousee sydänlihaksen seinämäkuormituksen vuoksi (em. lähde). Vajaatoiminnan hoito kohdistetaan vajaatoiminnan syyhyn, mikä voi joskus olla esim. eteisvärinä. Eteisvärinä huonontaa sydämen täyttymistä. Kohdallani muistuttelen yhä edelleen ja toistuvasti mieleeni, että vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan seuraus jostakin. 

Jossain vaiheessa sairastumista tulee useimmiten hieman huonompi vaihe, mikä olisi syytä saada kiinni mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta vältyttäisiin sairaalajaksoilta ja tilan huononemiselta pitkällä tähtäimellä (em. lähde). Lääkehoidon kohdalla pyritään suurimpiin siedettyihin lääkeannoksiin, sillä se helpottaa sydämen työtä. Ennen diagnoosia minulla oli eräs johtoajatus, että mahdollisimman vähillä lääkkeillä tulee pärjätä. Eikä lääkkeitä tarvinnut +60 vuoteen käyttääkään, satunnaista päänsärkypilleriä lukuun ottamatta. Nyt on uusi tilanne. Sydänlääkkeen kohdalla pyritään kohdallanikin suurimpaan annokseen, mikä on esim. matalien verenpaineiden puolesta mahdollista. Itselläni on käytössä ns. verenohennuslääke (kansankielinen ilmaisu), mikä on erityisesti rytmihäiriöoireissa erittäin tärkeä lääke, sillä se ehkäisee verihyytymien muodostumista. Lääkkeistäkin johtuvaa vajaatoimintaa voi joskus olla, jollaista ilmeni kohdallani viitisen vuotta sitten kuivumisena ja siitä johtuvana huimauksena. Olen miettinyt ja hakenut tietoa nyt myös tahdistimista. Lähteet kertovat, että jos sydämessä on todettu lisäksi vasen haarakatkos, voidaan asentaa vajaatoimintatahdistin. Rytmihäiriötahdistin voidaan asentaa, jos on esim. uhkaa kammiovärinästä. Tästä useimmat ovat tietoisia, että jos sydän on kammiovärinässä, tarvitaan sydäniskuria tai vähintäänkin elvyttäjää ambulanssia odottaessa. Sydän pysähtyy kammiovärinässä ja sen myötä pysähtyy verenkiertokin. Joskus voidaan vaikeissa rytmihäiriötilanteissa tehdä katetriablaatiokin, lähteet kertovat. 

Jos esim. pidemmän hyvän jakson jälkeen tulee muutosta, esim. rytmihäiriöitä / epätasaista sykettä, hoitosuunnitelman tarkistus ja / tai lääkityksen muuttaminen on/olisi silloin erikoissairaanhoidon tehtävä. Toisinaan esim. tehokkaista rytmihäiriölääkkeistä voi tulla sivuvaikutuksiakin, ja silloin lääkäri ja potilas voisivat varmaankin yhdessä arvioida, ovatko lääkkeestä saatavat hyödyt vai haitat suuremmat.

Tänä syksynä ensilumi tuli varhain

Vointinsa seuraaminen on erittäin tärkeää sydänpotilaallakin. Sydänhoitaja kertoi, että esim.  eteisvärinä ja läppäviat voivat aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. Keskeinen oire vajaatoiminnan pahenemisesta on, että nestettä alkaa kertyä. Myönnän vahtivani kuin haukka vaakalukemaa joka aamu, mutta voisin sen kuitenkin muistaa, että jos paino nousee 2 kg kolmen päivän aikana tai 5 kg viikossa, tai tulee selvästi uusi rytmihäiriötaipumus, vasta silloin on aihetta huoleen ja tulee ottaa yhteys sydänhoitajaan tai muuhun hoitavaan tahoon. Toisinaan on ohjattu ns. nesteenpoistolääkkeiden käyttöön, kuten itseänikin ohjattiin diagnoosin saatuani, ja silloin pitää toimia niiden annettujen ohjeiden mukaan. Influenssa- ja koronatehosterokotuksetkin tulee muistaa ottaa. Saimme ajat netin kautta ensi kuulle. Digitaalisuutta tulee terveydenhoitoon yhä enemmän. Sen koen olevan sekä uhka että mahdollisuus. Osa pystyy ja osaa hoitaa asiansa kätevästi netin kautta, mutta osaavatko kaikki 😳

Ravitsemusterapeutit kannustavat vähentämään suolaa, joka rasittaa paitsi sydäntä myös munuaisia. Makuaisti tottuu pian vähäsuolaisempaan, kun suolaa päättää vähentää. Suolan sijaan maustamiseen voi käyttää esim. sitruunaa, pippureita tai vaikka suolattomia liemikuutioita. Onnistuinkin jo löytämään paikallisesta marketista em. lihaliemikuutioita, suolattomat kasvisliemikuutiot ovat vielä hakusessa. Leivän mukana saattaa tulla paljon piilosuolaa, kannattaa seurata pakkausten sydänmerkkiä. Jos käyttää esim. kolesterolia alentavia juomia, se tulee ottaa aterian yhteydessä, ravitsemusterapeutit ohjeistavat. Kolesterolia vähentävissä levitteissä yms. tuotteissa kannattaa seurata valmistajan suosituksia.  Alkoholin ja tupakan kohdalla lienee itsestään selvääkin, etteivät ne kuulu sydänsairaalle tai iäkkäälle. Ikääntyminen altistaa ketä vain alkoholihaitoille ja lisää eteisvärinää. Nykysuositusten mukaan alkoholia ei tulisi käyttää em. yhteyksissä lainkaan tai jos käyttää, ainoastaan hyvin vähän. Mielihyvin nautin sen yhden kuoharilasillisen juhlissa tai ravintolaillassa yhden siiderin tai lonkeron, jonka jälkeen alkoholittomia juomia, joita nykyään on tarjolla kiitettävän monipuolisesti. Kauramaitoa olen alkanut käyttää nykyään enemmän. Se on terveellistä, sillä ko. juoman rasva ei ole tyydyttynyttä. Purkista otettavista vitamiineista asiantuntijat suosittelevat vain D-vitamiinia, nuoremmille 10 mg vrk:ssa ja yli 75-vuotiaille 20 mg/vrk.

Kirkossa rauhoittumisen olen huomannut olevan hyväksi sydämellenikin 💜

Vajaatoimintapäivässä luennoinut psykologi sanoi mielestäni hyvin kuvaavasti, että sairastuminen on eräänlainen elämän välitilinpäätös ja se on useimmiten koko perheen kriisi. Alussa tulee ns. taistele/pakene-reaktio, mikä kestää n. nelisen viikkoa. Jos toipuminen jumiutuu, läheinenkin voi uupua. Reaktiovaiheessa usein kysytään: onko tämä oma vikani / olenko itse aiheuttanut tämän jotenkin. Tämän jälkeen kysytään, mitä haluan elämältä ja mietitään, mitä olen menettänyt ja mitä on vielä jäljellä. Tämä kaikki on tuttua itsellenikin. Tärkeää on löytää se, mikä kuitenkin on vielä mahdollista. Ystäville ja läheisille voisi kertoa ääneen, kuinka tärkeitä he ovat. Muuttuneesta tilanteesta voi löytää uudenlaisia merkityksiä; vaikea tilanne voi kasvattaakin avaamalla uusia näkökulmia. Kohdallani olen alkanut ajatella sitäkin, ettei tärkeitä päätöksiä kannattaisi siirtää tuonnemmaksi.

Vajaatoimintapäivässä saimme kuulla myös P-K:n sydänpiirin toiminnasta. Sydänpiirin toimisto Joensuun Siltakadulla on avoinna arkisin klo 9–15, ja siellä toimivista Annikasta, Marista ja Sallasta on tullut itsellenikin tärkeitä ihmisiä 💓💓💓 Hyvinvointilomia on Imatran kylpylässä ja Kunnonpaikassa Siilinjärvellä. Lomia voi sama henkilö hakea kahden vuoden välein. Etusijalla ovat he, jotka eivät ole aiemmin ko. lomilla olleet. Itsekin pääsin tällaiselle lomalle nyt ensimmäistä kertaa, kirjoitin siitä lokakuun blogissani. Kuulimme, että P-K:ssa on 30 koulutettua vertaistukihenkilöä. Sydänlihassairastuneiden ryhmä Karpalot kokoontuu noin kerran kuussa maanantaisin Rantakylän kirkolla ja sydänpiirillä on joka toinen torstai koulutuksellinen vertaisryhmä (sen kesto on n. 1,5 t).

Pielinen on hopeanharmaa marraskuussa

Olen päässyt juttelemaan alan ammattilaisten kanssa myös ns. vapaa-ajalla, ja he ovat mm. sanoneet, että eteisvärinärytmiin meno on erittäin harvoin itsestä johtuvaa (jos ei ns. krapulaflimmeriä lasketa, kuten eräällä nettiluennolla todettiin). Otin tämän puheeksi siksi, koska sitä niin herkästi miettii, olenko itse jollain aiheuttanut tämän. Rytmi voi joskus palautua itsestäänkin, tai muuttua ns. pyrähdyksiksi, ts. se ei ole koko ajan päällä. Kun uutta rytmihäiriötaipumusta tutkitaan, tk:n lääkäriltä voi saada lähetteen EKG:n pitkäkestoisrekisteröintiin (nk. holter-tutkimukseen), mikä voi olla kestoltaan 1–3 vrk, tai voi olla joskus viikonkin. Tutkimuksella selvitetään erilaisten sydämen rytmihäiriöiden olemassaoloa ja seurataan hoidon vaikutusta. Laite palautetaan sovittuna ajankohtana kliinisen fysiologian yksikköön tai joskus omaan terveyskeskukseen. Itselläni ko. tutkimus alkaa ylihuomenna ja sen kesto on kolme vrk. Etälääkäri antoi ko. lähetteen, ja toivon, että tulosten tulkintaan saa tarvittaessa kardiologin konsultaation. Jos hoitosuunnitelmaa tai lääkitystä on tarpeen muuttaa, erikoissairaanhoitoa tarvittaisiin silloin.

Olen pohdiskellut mm. hoitaja- ja lääkäripulaa, mikä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa on mitä ilmeisimmin suurta. Muun muassa ajankohtaismedioissa huoli siitä ilmaistaan toistuvasti, kuinka lakisääteiset terveydenhuollon palvelut voidaan järjestää hyvinvointialueiden asukkaille entistä niukemmilla resursseilla. Monilla alueilla suunnitellaan esimerkiksi digi- ja etäpalveluiden laajempaa käyttöönottoa. Seuraan mm. tv:stä ajankohtaisohjelmia hyvinkin aktiivisesti, ja siellä toistuvasti todetaan, että palkkauksen pitäisi olla julkisella sektorilla em. ammateissa parempi ja myös työolojen paremmat. Henkilökunta tekee luonnollisesti parhaansa, mutta jonoja syntyy silti ja palveluiden saatavuus potilaiden kannalta heikkenee. Henkilökuntaa tarvittaisiin paljon enemmän jo mm. siitä lähtökohdasta, että väestö ikääntyy, ja sairastelee ikääntymisensä myötä yhä enemmän. Mielestäni myös eri aloille erikoistuneita sairaanhoitajia tulisi olla enemmän.

Pielinen jäätyy...

Potilaat ja hoitohenkilökunta eivät voi mitään henkilöstöpulalle. Miettiä toki voi, miten toimintaa voisi kehittää yhä edelleen niin, että niukkenevilla resursseilla palvelut voitaisiin toteuttaa mahdollisimman hyvin. Yhdenvertaisuus on itselleni mm. järjestötöissä toimiessani keskeinen ajattelua ohjaava teema ja saman suuntaisesti ajattelen palveluistakin. Kaikilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä hoitoon asuinpaikkakunnastaan riippumatta, tai riippumatta siitä, kuinka vakuuttavasti ja sinnikkäästi hän pystyy palveluntarpeensa vaatimaan ja ilmaisemaan. Kaikilla ei ole välttämättä samaa osaamista, voimia ja kykyjä, ja silloin hän voi jäädä palvelun ulkopuolelle, vaikka vaivojensa puolesta saattaisi olla tutkimuksiin ja hoitoihin hyvinkin oikeutettu. Joku voi pitkittää yhteydenottoaan esim. päivystykseen arastellen, onko huoli tai oireet riittävän suuret - tai jospa vaivoineen vain lisää työn kuormittaman hoitohenkilöstön kiirettä.

Mielestäni yhdenvertaisuudesta puhuminen on puhumista erityisesti heikompien puolesta; vahvat pystyvät itsekin pitämään puolensa. Joku kirjoitti netin keskustelupalstalla, että häntä alkaa jo ärsyttää tuo valitus palveluiden saatavuuden epätasa-arvoisuudesta, ja hän ainakin saa toivomansa palvelut nopeasti ja tehokkaasti! Voisikin sanoa, että yhdenvertaisuuden puolesta puhuminen(kin) tähtää siihen, että koko aihe tulisi lopulta tarpeettomaksi kattavan tai kattavamman yhdenvertaisuuden myötä 🙏

Hyvää joulun odotuksen aikaa 🎄