Eläkeläisen kiireitä ja muuta ajankohtaista

Sinivuokko huusi näin: Katsokaa myös tännepäin! Siniseksi metsän teen, iloiseksi pientareen. (Anna-Mari Kaskinen)

Toukokuun blogissani on kevään luontohavainnoista, kulttuuririennoista, eläkeläisen kiireistä, marttailusta ja päivän politiikastakin siltä osin kuin se omaakin eloani lähemmältä liippaa. Nyt lempivuodenaikanani koetan viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, ja kuuntelen lintuja ja mitä moninaisimpia kurnutuksia ja molskahduksia rannasta. Kuluneena viikonloppuna näin rannassa jo kolme rentukkaakin.  Katiskalla olemme saaneet muutaman pulskan ahvenenkin. 

Kuulin helatorstain viikolla myös käen kukkuvan ekan kerran tänä keväänä, se kukkui mulle vielä toistakymmentä vuotta; uskomuksen mukaanhan ensimmäinen käenkukunta kunakin keväänä ilmoittaa jäljellä olevien elinvuosein määrän. Uskokoon ken tahtoo 😉 Tarkkaa lukua en tällä kertaa saanut, sillä kyläkaveri toi samaan aikaan komean kuhan, mikä laitettiin fileiksi ja sähkösavustimeen. Helppoa. Taitava ja viitseliäs kokki olisi loihtinut tuosta upeasta kalasta vaikka mitä, mutta meillä näin.

Valkovuokko huokaisi: Minä tulin viimeksi. Värejä ei riittänyt. Silti olen riittänyt. (Anna-Mari Kaskinen.) 

Helatorstain viikolla jo lounastimmekin ulkona rannalla. Jälleen kerran sen huomasi, että todentotta: kun lähtee ulos syömään, siinä on juhlan tuntua! Ympärillä oli uskomaton runsaus: pihlajassa ja koivussa jo silloin mitä suloisimmat pikkulehdet, kaikki kuusi valkovuokkoani kukkivat (kuva edellä), raparperi kasvaa, vajan taakse istutetut pääsiäisnarsissit kukkivat vielä, omalta pikkutontilta sai monenlaisia villiyrttejä salaatiksi. Pyrin poimimaan kevätkesällä aina tilaisuuden tullen ruokaani villiyrttejä: lähinnä vuohenputkea, voikukkaa, horsmaa, suolaheinää ja poimulehteä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin käsitellä, huuhtoa vain. Nokkonen vaatii ryöppäyksen. Oma suosikkini on vuohenputki: vuohenputken pienet supussa olevat porkkanan makuiset lehdet sopivat mm. salaatteihin ja persiljan tapaan koristeeksikin annosten oheen. Teeaineksiksi keräilin koivun ja pihlajan lehtiä ja mustikan lehtiä. 

Viherpeukaloni taitaa olla äärimmäisen haaleanvihreä, mutta mitä välii, voikukkia ja muita villiyrttejä kasvaa varmasti vaikka en kylväkään 😄

Hyvää viikonloppua Aale Tynnin Puutarhurin laulun otteen myötä:

"Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti

ja vaikka et kylväkään. - -"

Iloisesti villiintyneet keltavuokot kaupunkikodin takapihalla

Onneksi osaat nauttia kaikesta tästä, kaveri kommentoi. Uskon että kyse on pitkälti siitä, että silloin osaa nauttia, kun se riittää mitä on. Ei kaipaa tai havittele enempää tai muuta. On mielenkiintoista seurata luonnonilmiöitä, vaikkapa keltaista perhosta keltaisessa kukassa, leppäkerttua tai sudenkorennon lentoa. Kuunnella luonnon ääniä. Tunnustella luonnon tuoksuja. Tyytyä luonnon yrttien makuun oman kasvimaan makujen sijaan jne. Niin paljon kuin arvostankin heitä, jotka kasvattavat ruokaansa mm. kasvimailla, olen (jo lapsuudessa ja nuoruudessa kitkemiskiintiöni täyttäneenä) iloinen, ettei minun tarvitse. On tietenkin mukavaa kuunnella toisten ahkeroinnista palstoillaan, mutta syyllisyyttä osallistumattomuudestani en tahdo tuntea. Luin jostain, että elämänolosuhteet eivät muodostu vain teoista, vaan mitä suurimmassa määrin myös ajatuksista ja tietysti asenteestakin. Jos ilmaisee jatkuvasti tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä tai jopa katkeruutta, siihen kyllä löytyy silloin yhä enemmän syitäkin.

Jonain joutilaana päivänä aurinkoisella seinustalla istuessani ja järven kimalteita katsellessani luin Anu V:n some-päivityksestä: "Tämä mökki ei ole työleiri, vaan ajatuspaja ilman määrällisiä tai laadullisia tavoitteita". Hän sen osuvasti sanoi, juuri niin se on meilläkin – ei ole työleiriä ainakaan.

Rentukat Noljakan lintutornin reitin varrella

Alkukesän havainnoista kulttuuriin. Ooppera ja baletti saapuivat Joensuuhun 13.5.2023! Oopperatalon väki jalkautui ennen näkemättömälle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä areenakiertueella 270 hengen taiteilija- ja tuotantokokoonpano liikkui ympäri Suomen hiilineutraalisti raiteita pitkin. Meidän Joensuun Areenallammekin oli nähtävässä oopperan ja baletin parhaimpia paloja rakastetuimmista aarioista taiturillisiin kaksintansseihin. Upeat laulusolisti- ja kuorokohtaukset olivat niin tunteita koskettavia, että mm. Yön kuningattaren aaria tai Sibeliuksen Finlandia soivat mielessä vielä useita päiviä esityksen jälkeenkin.

Pääsiäisnarsissit saivat uuden elämän mökillä metsikössä 🌼

Minäkin olen näemmä aktivoitunut matkusteluun, sillä viikolla 21 olen jo toista kertaa vähälle aikaa Mikkelissä, tällä kertaa päivän bussimatkalla JoenVolin kiltalaisten kanssa. Lauantaina 27.5 päästään seuraamaan Joensuun ja Kuopion sydänyhteisöjen kanssa tilausnäytöstä Illuusioteatteri Taikavuoressa Nilsiässä. 

Taikavuoren nettisivuilla kerrotaan, että Illuusioteatteri Taikavuori on saanut Nilsiän kaupungin kulttuuripalkinnon v. 2011 ja Jorma Airaksinen sai Solmu Mäkelän elämäntyöpalkinnon v. 2018. Jorma Airaksinen on toiminut ammattitaikurina 60 vuotta ja vaimonsa Aino Airaksisen kanssa 50 v. Molemmat ovat saaneet Opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen. He ovat esiintyneet televisiossa useissa eri maissa ja neljä vuotta yhtäjaksoisesti Euroopan parhaissa esiintymispaikoissa (1979–1983). Illuusioteatteri Taikavuori on esittänyt näytöstä "Tuhat ja yksi ihmettä" yhtäjaksoisesti jo yli 18 vuotta, ja siitä koostuu yli 700 näytöstä! Menestys jatkuu 👍 (Lähde: taikavuori.fi.)

Ulkona ruokailussa on juhlan tuntua! Lautasella perunaa, porkkanaa, kasviksia ja Mifu-kantarellikastiketta 😋

Kulttuuririennoista kirjallisuuteen. Toukokuun kirjallisuuspiirissämme oli Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021). Tässä elämäkerrallisessa teoksessa Siamäk pohti, kuinka samassa tilanteessa eri ihmiset voivatkin toimia niin täysin eri tavoilla, esim. sodassa valtaa saadessaan toinen tappaa, toinen auttaa. Rauhan oloissakin monet kulttuurisidonnaiset asiat ovat pitkälti yksilöllisiä. 

Kirjailija palaa vielä loppusivuilla pohtimaan, miksi suhtaudumme samoihin asioihin niin eri tavoin, ja tämä oli jäänyt hänelle ikuiseksi arvoitukseksi. Jotkut laittavat itsensä likoon toisten puolesta niin sodassa kuin vaikkapa työelämässäkin. Toiset ovat samassa tilanteessa (esim. sotavangin kohdalla) valmiit surmaamaan, toiset suojaamaan. Omastakin elämästä vuosikymmenten varrelta tulee mieleen tilanteita, joissa elämä toi eteen ihmisen hahmoisen enkelin juuri siihen oikeaan aikaan ja paikkaan (Siamäk viittasi ihmisyyteen enkelinhahmoisena s. 99). Samassa tilanteessa joku toinen saattoi kääntää selkänsä, tai pahimmillaan tönäistä reunalla olevaa.

Vuohenputkesta saa muun muassa rautaa ja C-vitamiinia. Vuohenputkea on käytetty kansanlääkinnässä kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin sekä rauhoittavana rohtona. Kihdin vaivaaman varpaan kipua on lievitetty käärimällä varvas murskattuihin vuohenputken lehtiin. (suomenluonto.fi.)

Iranilaissyntyinen Siamäk sai opiskella ja työskennellä Suomessa. Hän arvosti suomalaista koulutusjärjestelmää, ja myös sitä, että sai opiskella suomeksi (eikä englanniksi, vaikka ko. kieli oli hänelle vahvempi) ja kotoutuminenkin oli näin sujuvampaa. Työn tekemisestä Siamäk otti esim. s. 144 esille, että sitä oli vaikeaa (ainakaan heti maahan muutettuaan) ymmärtää, miksi työn tekemisen estäminen tai sen tekemättä jättäminen tehtiin houkuttelevammaksi työhön kannustamisen sijaan. Tätä on vaikeaa ymmärtää monen ikänsä Suomessa asuneenkin. Työluvan saamisen tulisi olla helpompaa, koska moni ulkomaalainen opiskelija tarvitsee opiskelunsakin oheen jotain ansiotyötä, jotta tulisi toimeen, Siamäk totesi. Ei kaikilla maahan tulijoilla ole tilillään isoja säästöjä, joilla elää vaikkapa vuosikausia kestävien opintojensa ajan.

Helpon lounaan ainekset: kyläkaupasta säilykepapuja ja raejuustoa. Lisäksi sydänsalaattia, kurkkua ja vuohenputkisilppua 😋

Siamäk pitää kirjoittamista ja kieliä osana taidetta (s. 163). Siamäk kertoi ihailevansa suomen kielen luonnonläheisyyttä ja mm. sen kuvaannollisuutta. Nykyisin Suomen korkeakouluissa suositaan englanniksi opiskelua, mutta Siamäk oli iloinen, että hän sai opiskella suomeksi, siinä avautui suomen kielikin ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli sujuvampaa. 

Ihmettelen sitä valtavaa intoa, millä englanninkielistä tutkinto-opiskelua ajetaan korkeakouluihin ja yliopistoihin. Toki osa valmistuneista työskentelee valmistuttuaan kv-tehtävissä ja he käyttävät työssään paljon vieraita kieliä. Opinnäytetöistä osalle halutaan myös kansainvälistä näkyvyyttä, joten silloin on tarkoituksenmukaistakin julkaistakin työ englanniksi. Mutta onko näin kaikkien kohdalla, tai onko tutkinnon suorittamisesta Suomessa englanniksi tullut jo jonkinlainen itseisarvo? Ennen kuin joku pahastuu, niin tämäkin näkökulma: jos suomen kielen opettaja ei puhu suomen kielen puolesta, niin kuka sitten? 

Ooppera ja baletti Joensuussa 13.5.2023 💖

Runot elävöittivät edellä esittelemäni kirjan tekstiä paljon, ja tätä lukijaa puhutteli erityisesti (emts. 204) Fernando Pessoan runo ”Hetkien vaellus”: ”Ollaksesi suuri ole kokonainen: / älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois. / Ole kaikki kaikessa. / Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet. / Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen / koska se loistaa korkealta.”

Tämän runon suomentaja on Pentti Saaritsa (1974). Kiinnostuin hakemaan netistä tietoa tästä runoilijasta. Luin Wikipediasta, että tämä portugalilainen runoilija F.P (1888–1935) kuoli vain 47-vuotiaana, ja mystiikkaan taipuvaisen runoilijan viimeisimmäksi kirjoittamat sanat vain päivää ennen kuolemaansa kuuluivat suomennettuina: "En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan". Runosta "Hetkien vaellus" välittyi mielestäni kauniisti sama keskeinen ajatus kuin lukemastani Siamäk Naghianin kirjasta: Ei pidä korostaa, mutta ei myöskään vähätellä itseään.

Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021)

Sitten yhteiskunnallisistakin asioista, tai voisiko sanoa ihan niin, että pagisenpa politiikkaa palasen. Vaikka nämä ovat hankalia aihealueita tiiviisti ilmaista, pohdiskelen kuitenkin, sillä olen näitä paljon mietiskellyt – onhan tämä kaikki osaltaan omahoitoakin esimerkiksi hoitoon pääsyn kannalta ajateltuna. Katson tv:stä mm. A-studion, A-talkin ja Ykkösaamun. Seuraan noita ohjelmia mielestäni (erityisesti nykyään) hyvinkin tarkasti. Elämmehän mielenkiintoisia aikoja! 

Hiljattain A-talkissa neljä soteasiantuntijaa keskusteli aiheesta tunteella, voimalla ja asiantuntijoina asiantuntemuksellakin. Uutisista puolestaan oli kannustavaa katsoa, kun hallitusneuvotteluja käytiin kävelykokouksena: liikunta kunniaan siis mm. valtiovallalla! Vaikuttaa siltä, että nykyään kannustetaan entistä enemmän omahoitoonkin, eli liikuntaan ja tietysti terveelliseen, kasvispitoiseen ruokavalioon, kohtuullisuuteen ns. nautintoaineissa ymv. Hyvinkin ymmärrettävää siinäkin mielessä, koska resurssit niukkenevat.

Jykevää kiviaitaa ja perinteistä pystyaitaa Noljakassa lintutornin reitin varrella

Olen pohdiskellut sitä aiemminkin, että ilmeisesti sujuvasti ja ponnekkaasti itseään ilmaisevat osaavat vaatia ja saavat pyytämänsä hoidot, tutkimukset ja muut palvelut julkiselta, mm. kattavan hammashoidon ym. hoidot. Jotkut kirjoittavat somessa, että kohtalaisen hyvätuloisina he pystyisivät hoitonsa maksamaan itsekin, mutta periaatteessa vaativat sen julkiselta. Onhan verojakin maksettu. Joissakin tilanteissa tulee mieleen, että entä jos vaiva on johtunut omista elämäntavoistakin, pitäisikö silloin olla suuremmat omavastuut? Vaikeita kysymyksiä 😳

A-talkin keskustelusta kuulsi parinkin puhujan suulla, voiko esim. jokin erikoishoito olla pois häneltä, joka tarvitsisi sitä kipeämminkin, mutta henkilöllä ei ole voimia eikä kykyä vaatia tai selvitellä sitä, mihin hän on oikeutettu. Mieleeni tulee tässä kohtaa esim. yksinäiset mieshenkilöt, ja mitä moninaisimmista syistä väliinpudonneet ja ne todella köyhät. Joskus kuulee sanottavan, ettei hänellä ole varaa yksityisiin palveluihin, mutta toisaalta samalla henkilöllä on varaa kalliisiin harrastuksiin tms. Elämä on valintoja. Haluan uskoa, että me kohtalaisella eläkkeellä elävät ja muut suhteellisen hyvin toimeentulevat pystyisimme vielä jotain itsekin maksamaan. Toki jostakin muusta kulutuksesta silloin joutunee tinkimään, mutta ihminen tottuu, olen pitkän elämäni aikana havainnut. Vaikuttaa siltä, että sotepalveluihin tulee jatkossa enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät.

Jäiden lähtöä Pyhäselältä 2.5

Kohdallani olen nähnyt viisaammaksi vältellä nykyään niitä netin keskusteluryhmiä tai muita porukoita, joissa ehkä liioitellenkin korostetaan, kuinka hän saa kaikki mahdolliset palvelut mm. erikoishoitoineen julkiselta ja saa mm. kelataksikyydit vaivattomasti (tästä lis. myöhemmin). Välillä mietin sitäkin, onko minulla masokistisia taipumuksia, kun luen sellaista, mikä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen tunnetta – ja sehän ei ole lainkaan mukava tunne. Voisin enemmän vältellä tuota kaikkea, ja ajatella vaikkapa niin, että mitä varmimmin jonkinlaista muutosta (tarveharkintaa tmv.) tulee noihinkin mainittuihin erikoispalveluihin, jos ne kaikki hehkutukset edes totta ovat 😯

Iltanäkymää Marttalan rannasta 9.5

Joistakin kattaviin julkisiin palveluihin tottuneista tällainen puhe saattaa tuntua osin kova-arvoiseltakin, tai yleisesti ottaen joissakin politiikan perinteisissä värikartastoissa jopa oikeistolaiselta 😎 Mutta se taitaa kuitenkin olla niin, että aina joku tai jokin kuittaa laskun, ilmaista hoitoa tai pitkää taksikyytiä vain 25 eurolla (on omavastuu kelataksiin) ei olekaan. Jos sotepalvelujen suurkuluttajia on/olisi vain vähän, hyvinvointiyhteiskunta pystynee kattavat ja käyttäjilleen lähes ilmaiset/pienen omavastuun palvelut kustantamaankin. Mutta jos/kun (väestön ikääntyessä) heitä on paljon, silloin on vastassa toinen tilanne. 

Jokaisen saavutettavissa tulisi olla paljon läpinäkyvämmin ja mielellään myös selkokielellä, kuka on oikeutettu esim. saamaan hammas- tai muun hoidon esim. hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä; tai milloin hakijalla ylimalkaan on oikeus ko. etuuteen julkisella puolella ja minkä ajan kuluessa. Implanttihoito perustilanteessa maksaa noin 3000 € / hammas. Kela-korvaus on nettitietojen mukaan yksittäisen hammasimplantin asentamisesta tänä vuonna 57 euroa.

Lintujen seuraaminen on antoisaa 💗 Tuleekohan harmaasieppo tänä vuonna pesimään kukka-amppeliimme (kuva viime kesältä) 😍

Joku sanoi viisaasti somen aihepiiriä väljemmäksi avaten, että oman hyvinvointinsa nimissä emme tarvitse edes somessa ympärillemme ihmisiä, jotka eivät tee mielelle hyvää. On lopulta turhaa edes miettiä, miksi he käyttäytyvät/viestittelevät niin, pyrkivätkö he joissakin tilanteissa hallitsemaan toisia ja käyttämään valtaa, vai ainoastaan korostamaan itseään - tai onko se äärimmillään merkki vain eräänlaisesta mielen mataluudesta. En lähde keittiöpsykologisoimaan enempää, syitähän voi olla satoja.

Mahallaan makkoojat eli Kokkoset onnistuivat gluteenittominakin

Hetkeksi päivänpolitiikkaan vielä. Taustalla on radio auki, ja kaikissa uutisissa taitaa olla jotain maan hallitusneuvotteluista. Median ajankohtaisohjelmissa on otettu esille, että yksityisen hoidon kelakorvaukset tulisi palauttaa siitä nykyisestä erittäin pienestä (eli muutamasta eurosta) suuremmiksi. On todella helppoa kannattaa tätä. Tämän vuoden alusta valtaosa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannuksien korvauksista poistui 😦

Olen käyttänyt koko elämäni mm. yksityisiä hammaslääkäri- ja gyne-palveluja ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ja nyt tuli mieleen sekin, että vaikka olen jo näin iäkäs, en ole koskaan esim. kulkenut kelataksilla. Sitä on vain järjestänyt kulkemisensa jotenkin muuten silloinkin, kun ehkä olisi saanut lääkäriltä lausunnon käyttää kelataksia. Itselläni ei ole omaa autoa, julkiset kyydit ovat riittäneet ja kumppani on kuljettanut niillä muutamilla sairaalareissuilla.

P-K:n marttojen piirin vuosikokouksen aluksi pääsimme nauttimaan herkullisesta kahvileivästä nimeltä "mahallaan makkooja" + vatruskoista.

Sitten sananen eläkeläisen kiireistäkin. Kun jäin eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten, sanoin kysyjille, että minulla on eläkevuosille yksi toive: että ei olisi kiirettä. Häpeillen tunnustan, että olen tainnut ajautua samaan kuin moni muukin eläkeläinen kertoo ajautuneensa: välillä on turhankin kiire ja menot jopa pakkautuvat päällekkäin. Mikä ihmeen "luonnonlaki" se siihen johtaa? 

Muistojen virrasta eteen uinut runo ja luontokuvat saivat miettimään, miksi viikkoni ovat olleet nykyään niin täynnä kaikenlaista. Jo noin puoli vuosisataa rinnalla kulkenut ystävä sanoi, että sinulla on kyllä ihan hirvittävästi kaikenlaista menoa ja toimintaa – kuinka sinä jaksat! Niinpä. Itse olen sen niin järjestänyt, kukaan ei pakota. 

Olen nyt tilannut ajan yksityiselle erikoishammaslääkärille kesäkuun alkuun, ja jos tuosta (liiankin kauan pitkittämästäni) etuhammasremontista tulee isokin, silloin lienee luontevaa vetäytyä katveeseen ainakin suurimmasta osasta sosiaalisia menoja. Koetan ajatella positiivisesti: voin ainakin elellä kuin kesannolla tai keskittyä vaikka täydelliseen tekemättömyyteen. Edes oma mieli ei komenna, että kunpa pitäisi mennä sinne tai tänne. Eihän sitä ilman etuhampaita tohdi mennä minnekään muita säikyttelemään. Tai no, onhan ne maskit nykyihmisillä. Pakollisiin menoihin voi osallistua maskin kanssa, jos niitä pakollisia menoja eläkeläisellekin ilmaantuu.

Meidän päivä -hankkeessa tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Hanketta esitteli marttojen kotitalousasiantuntija Maija Kontturi 6.5. 
 

Poiminta muistojen virrasta: Voisinko vain lähteä Bo Carpelanin (runo kokoelmasta ”Vuodet kuin lehdet”) sanomaa soveltaen mökille matalan katon alle, ja laittaa kirjan hiljaisen keittiön pöydälle leipää vasten pellavaliinan päälle, ja lukea sitä unohtaen kaiken muun? Kaapissa kaurapuurotarpeet ja ruokaöljyä, kyläkaveri toisi ehkä pulleita mätiahvenia tai kuhan, ja kylän puodista saisi tarvittaessa täydennystä. Välillä lepuuttaisin silmiäni ikkunaverhojen välistä näkyvässä kevätkesän valossa ja pihan linnuissa.  

"Ihmisellä pitää olla haaveita" sanoi eräs sodat ja paljon muutakin elämää nähnyt ystäväni. Tuo em. haave ei liene mahdoton toteuttaa? Harrastus- ja vapaaehtoistyöporukat jatkavat toimintaansa vaikka sieltä joku pitäisi pidempäänkin ”lomaa” – vai ajaako velvollisuudentunto Tuija-tunnollisen mukaan maski naamassa, jos hampaaton kausi kestää pidempään?

Ryhmäkuvat (2) otti 6.5 Tiina Anola-Pukkila, siinä otamme vastaan Kupilka-lahjoja toiminnanjohtajalta Heliltä.

Muistojen virtaa järjestötoiminnasta: Muistan kiitollisuudella noin +4,5 vuoden takaisia tapahtumia. Harrastusryhmistä mm. martta-ystävät kannattelivat, kun olin ”heikossa hapessa” sydändiagnoosin saatuani. Yhdistyksen puheenjohtaja kuljetti minua autollaan kokoukseen, joka oli kotoani vain vajaan puolen km:n päässä. En uskaltanut lähteä kävelemään edes tuota matkaa, ja kokouksessa sain pötkötellä sohvalla tyynyjen tukemana. Kukaan ei säälitellyt tai päivitellyt, suhtautuminen oli luontevaa ja kannustavaa. Tuumittiin, että jokaiselle sattuu, harva täältä ehjin nahoin ja ilman osumia selviytyy.

Kuvassa kanssani on 6.5 Kaija Kokkonen, Risto Poutiainen ja Joensuun marttayhdistyksen edustaja.

Lopuksi vakiintunut marttailu-osioni: Pohjois-Karjalan marttojen piirijärjestön vuosikokous oli 6.5.23. Tiiviisti päivän teemoista: Martat tekevät myös paljon sellaista työtä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Kahviotoiminnan, kotitalousneuvonnan ja kotiavun lisäksi on paljon muuta. 

Tämän kevään piirikokouksessa erityistä arvostusta mielestäni sai Meidän päivä -hanke, missä tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Iso peukku 👍 Tulin valituksi Pohjois-Karjalan Marttojen piirin hallitukseen tässä vuosikokouksessa 6.5.2023. Kauteni on kolmas. Tuntuu hyvältä, että nyt on jo päässyt asioihin sisälle eri tavoin kuin silloin neljä vuotta sitten aloittaessani. Kiitän luottamuksesta!  Puheenjohtajamme Päivi Leinonen painotti avauspuheessaan marttojen sloganin sanoja: "Hyvästä arjesta parempi maailma!" 

Näihin sanoihin on hyvä päättää ja toivottaa kaikille mitä parhainta kevätkesää 🌿🌺🌿

Huhtikuun huippukohtia ja politiikankin pohdintaa

Mikkelin Tuomiokirkko rakennettiin vuonna 1897

Tällä kertaa kirjoitan sydänyhteisön vuositapaamisesta ja sen yhteydessä olleista kulttuurikokemuksista, ennaltaehkäisevästä omahoidosta ja (tietenkin!) hiljattaisten eduskuntavaalien jälkimainingeista. Politiikka ja yhteiskunnalliset kun asiat kiinnostavat edelleen (ehkä näin vanhemmiten enemmänkin?) tätä sivusta seurailijaa. Kiinnostavia ovat myös ne erityisen herkiksi tai jopa pyhiksi koetut aihepiirit, joista lisää myöhemmin. Olen alkanut nähdä tässä kaikessa yhä enemmän erilaisia sävyjä, joista jo maaliskuussa kirjoitinkin. Nk. käytännöllisenä marttailu-osiona on lopussa kuvailemani digitaitojen kasvava vaatimus ja siihen liittyvä digisyrjäytymisen uhka.

Huhtikuuni kohokohta oli valtakunnallisen sydänyhteisö Karpatioitten vuositapaaminen Mikkelissä 14–16.4.2023. Viikonlopun yhteydessä oli myös ko. järjestön vuosikokous. Tulin valituksi hallitukseen. Minua ehdottaneet perustelivat ehdotustaan sillä, että Itä-Suomestakin (jotkut sanoivat leikillisesti ”susirajalta”) olisi hyvä olla edustaja. Uuden luottamustehtävän myötä tuli ja tulee uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja asioita elämään. Kokoukset ovat pääosin Teamsilla, joten matkustamista ei juurikaan ole. Odotan hallitustyöskentelyä innolla ja mielenkiinnolla ja kiitän luottamuksesta!

Lähikuva Mikkelin Tuomiokirkosta

Kävin vuositapaamisen yhteydessä myös teatterissa, taidenäyttelyssä ja museossa. Samuli Reunasen ohjaama teatteriesitys ”Tulitikkuja lainaamassa” oli ratkiriemukas, ja tanssia ja musiikkia sisältävänä mielestäni myös tuore tulkinta tästä klassikosta. Taidemuseossa tutustuin Perttu Saksan (s. 1977) valokuvanäyttelyyn Dark Atlas. Teoksissaan hän käsitteli ihmisen ja luonnon välisiä suhteita. Öljy ja bensiini olivat Perttu Saksan kuvissa konkreettinen aihe, sekä sitä kautta riippuvuutemme fossiilisiin polttoaineisiin ja niistä aiheutuviin ongelmiin. Myös kyläkaverini Timon vinkkaama museokäynti Sodan ja rauhan keskuksessa Muistissa oli erittäin vaikuttava. Esittelytekstissä tiivisti sanottiin, että Tiedekeskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa.

Muistin näyttelyssä olisi voinut käyttää aikaa reilustikin, vajaassa kahdessa tunnissa koin siitä ehkä vain pienen pintaraapaisun. Näyttelyssä saattoi kuulostella mm. Viipurin aseman tunnelmia ja katsella videoita sotaa edeltävästä Suomesta. Kokeilin myös virtuaalilaseja ja koin muutaman järkyttävän hetken ajan, miten taistelu vaikuttaa ihmiseen. Näyttelyssä sai tutustua myös päämajamuseoon ja pohtia sodankäynnin ja politiikan suhdetta. Laskin reissun omakustannukset (335 e) mielenkiinnosta, kiinnosti nähdä, mikä on hintataso nykyään, harvoin kun juuri omaa maakuntaa kauempana matkustelen. Kulttuuririentojen kustannukset olivat em:n lisäksi noin 50 e. Maksan mielelläni ns. omavastuut, ja olen kiitollinen, että noinkin pienellä rahalla voi kokea monenlaista mieltä virkistävää ja elämää avartavaa.

Mikkelin Naisvuoren näköalatorni rakennettiin jo v. 1911

Kulttuuriin liittyen poikkean välillä lukemiseen. Huhtikuun toiseksi viimeinen viikko on nimetty lukuviikoksi ja sunnuntaina 23.4 on kirjan ja ruusun päivä. Mikkelin kirjasto sijaitsi aivan torin laidalla, ja kuljin siitä ohi parikin kertaa. En ehtinyt poikkeamaan sisälle, vaikkakin kirjastokäynti on yleensä kuulunut pienten matkojeni ohjelmaan. Esim. edellisellä matkallani (viime syksynä Jyväskylään) kävin yliopiston kirjastossa. Kirjamme amk:n kirjallisuuspiirissä ovat nyt Olli Jalosen (2022) Stalker-vuodet huhtikuun kirjana; toukokuun kirjana Minna Kettusen Siamäk Naghian (2021): Siamäk Naghianin uskomaton elämä; ja kesäkuun kirjana Tuula-Liina Variksen (2014) Naisen paras ystävä.

Paikalliseen kirkkoon tutustuminen kuuluu yleensä myös aina ohjelmaani. Kiertelin aurinkoisessa säässä  Tuomiokirkon ympärillä ja aistin menneiden aikojen tunnelmaa. Mikkelin Tuomiokirkko (Ristimäenkatu 2) rakennettiin kaupunkilaisten käyttöön vuonna 1897. Ristimäki voitti ehdolla olleen Naisvuoren, koska sieltä kirkko näkyi kauas ja sijoittui hyvin kaupunkikuvaan. Kirkko edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä ja se rakennettiin tiilestä ja puusta. Kirkon suunnitteli J. Stenbäck. Miltei kaikki silloiset kaupunkilaiset mahtuivat kerralla kirkkoon. Kirkon alttaritaulun ”Jeesus ristillä” maalasi Pekka Halonen. Kirkon torni ulottuu 64 metrin korkeuteen. (visitmikkeli.fi.)

Perttu Saksan valokuvataidetta Dark Atlas Mikkelin taidemuseossa

Kardiologin luennon saimme kuulla la 15.4. Siinä palautettiin mieliin, mitä on dilatoiva (laajentava) sydänlihassairaus ja hypertofoninen (sydänlihasta paksuntava) sairaus. Dilatoivalle tunnusomaista on sydämen vasemman kammion laajentuminen ja sydämen pumppausvoiman heikentyminen, ja myös sydämen eri läpät voivat vuotaa. Reskriktiivinen kardiomyopatia mainittiin edellisiäkin harvinaisemmaksi. Terveyskylän nettisivuilla sanottiin: ”Restriktiivinen kardiomyopatia aiheuttaa vasemman kammion jäykistymistä. Vasenta kammiota saattaa jäykistää erilaiset kertymäsairaudet esimerkiksi amyloidoosi, jossa amyloidiainesta voidaan todeta sydänlihassoluissa.” Luennolla mainittiin lisäksi takotsubo, sarkoidoosi ja jättisolumyokardiitti. Sydänlihassairauksia on siis monenlaisia, jotkut niistä hyvin harvinaisiakin. Monille tutut rytmihäiriöt olivat esillä myös hoito- ja seurantamenetelmineen (holter- eli vuorokausi- tai viikkoseuranta, iskevä vajaatoimintatahdistin jne.). Kardiologi päätti luentonsa painottaen, että liikunnan merkitystä sairauden omahoidossa ei pidä unohtaa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti 

Fysioterapeutin luentoon ”Liikkumisen rytmi – iloa liikkumiseen sydänlihassairauden kanssa” (16.4) saankin sillan edellisestä liikuntapainotuksesta. Myös fysioterapeutti painotti liikunnan merkitystä mm. omahoidossa: siitä on vahvaa näyttöä, oli kyse sitten melkein mistä tahansa. Itselleni oli sydändiagnoosin saatuani jotenkin vaikeaa aloittaa liikuntaa, siihen liittyi tiettyjä pelkoja. Ajattelin kai saavani jonkin sairauskohtauksen, jos syke nousee. Arastelin myös kuumia säitä samoin kuin pakkasiakin. Ainakin toistaiseksi säätilan vaihtelut ovat olleet kohdallani lähinnä kulloiseenkin säähän sopivan pukeutumisen mukaisesti hoidettavissa. 

Jokaisen tulee tietenkin huomioida saamansa yksilölliset ohjeet, onko tahdistin käytössä, missä vaiheessa sairaus on jne. Kun kysyin omalta fysioterapeutiltani (omaehtoinen, yksityinen palvelu) ohjeita jumppaan, hän sanoi että jumppaa niin, että se tuntuu hyvältä. Niinpä, yksinkertaisimmat ohjeet ovatkin usein parhaita. Tällä em. luennolla (kuten monissa muissakin yhteydessä) unen palauttava merkitys nousi aivan kärkeen. Fysioterapeutti totesi luennollaan, että vain virkeä ihminen jaksaa huolehtia esim. sydänterveellisestä ravinnosta, tasaisista ateriaväleistä ja muista omaan hyvinvointiinsa liittyvistä asioista. Jos on takana huonommin nukuttu yö, silloin on tarkoituksenmukaista pitää lepopäivä tai suosia vain kevyttä liikuntaa. Itselleni ovat hitaat ja rauhalliset venytykset esim. joogassa parhaita, ja toivottavasti ne luennolla mainitut faskiatkin (lihaskalvot) tulee silloin venyteltyä. Jumpassa voimakkaasti sykettä nostavat hypyt tai punnerrukset eivät tunnu erityisen hyviltä - vai lienevätkö omalla mukavuusalueella pysyttelyni kuvitelmia 😒 Kehonhuollossa erityisesti joogaan läheisesti liittyvä hengitystekniikka on myös tärkeä missä vain liikunnassa.

Pihanäkymää Sodan ja rauhan keskus Muistin läheisyydestä 

Johtuneeko kansakouluaikaisista viikoittaisista hiihtokisoista, mutta kaikkinaista kilpailua mm. liikunnassa kammoan yhä. Jos joku vaikka hiihtoladulla esittää - sinänsä hyväntahtoisen - kysymyksen, että montako kilometriä sinulla on takana tänä talvena, vastaan että no eipä ole harmainta aavistustakaan. Liikun varsin monipuolisesti päivittäin, ja aktiivisuusrannekkeesta seurailen, että osapuilleen 100 % tulee päivittäin täyteen ja sykkeet pysyvät kohdallani suuntaa antavissa rajoissa 50–150. Tästä fysioterapeutti huomautti, että rannekkeista ei saa tulla isäntää: sinä määräät ranneketta, ei ranneke sinua. 

Alku- ja loppuverryttelyjen merkitys on erittäin tärkeä etenkin silloin, kun käytössä on beetasalpaaja. Luennolla tuli esille, että aerobinen harjoittelu vaikuttaa sydämen pumppaustehoon sekä verisuonten ja keuhkojen kuntoon, ja lihaskuntoharjoittelu on erityisen tärkeää silloin, jos on jo nivelrikkoakin. Lihaskuntoharjoittelulla (väh. 2 krt viikossa) pyritään ehkäisemään lihaskatoa. Tässäkin yhteydessä nousi esille se itselleni jo voimalauseeksi muodostunut: Pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa ollenkaan! Sekä fysioterapeutin luennolla että ryhmäkeskusteluissa tuli lisäksi esille rentoutuminen. Totesimme että mm.  lemmikkieläinten seura rentouttaa. Monilla on koira tai kissa ja uskon vakaasti, että juuri niin se on. Ihanat, rakkaat eläimet 💗 Samalla toivotan sukuumme tervetulleeksi pienen söpöliinin, suloisista suloisimman Hilma-tytön 💖

Lotta Sodan ja rauhan keskus Muistissa 

Psykologin luennon saimme vuositapaamisessa kuulla myös. Psykologi muistutti mm. siitä, että tulisi kertoa tunteistaan ja kysyä tarvittaessa: ei olettaa, tietääkö toinen tunteesi tai ajatuksesi. Aika hyvin pitää kyllä toisensa tuntea, jos näkee toisen pään sisään 😉 Kuuntelemisen taitoja pitää ainakin itseni kehittää aina vaan, sen huomasin pe-iltana olleessa improvisaatiotyöpajassakin Mikkelin teatterin klubilla. En kai kuunnellut tarpeeksi keskittyneesti annettuja ohjeita, ja pieleenhän se harjoitus kohdaltani sitten meni. Toisaalta moka on lahja, kuten pajan vetäjä sanoi. Psykologin luennolla seuraava yksinkertainen ja hyvä ohje tuli esille, että hidasta tahtia tietoisesti: syö hitaammin, liiku hitaammin ja puhu hitaammin. Tarpeellinen neuvo kohdallani on etenkin tuo jälkimmäinen 😎 Psykologi neuvoi yksinkertaisen itsensä rauhoittamisen tavan (perhostaputuksen): laita käsivarret kevyesti ristiin rinnalle ja taputtele vuorotellen kämmenillä rintaasi. Tuo pieni liike voi ainakin hetkeksi rauhoittaa kiireistä. Huomaan, että vielä eläkkeelläkin olen kehittänyt itselleni sääntöjä; esim. tietty jumppa samaan aikaan, vaikka olisi hyvä vaihdella. Voisin rikkoa rutiinejani ja miettiä, pitääkö saman kaavan mukaan (?) toimia aina. Tässäkin kohtaa riittää varmaan oppimista lopuksi elämää...

"Kuinka hyvin monilla ihmisillä

menisikään, jos he vain kerran

irtautuisivat uriltaan." (Seneca).

Taidetta Paaterissa, kuva pääsiäisenä hiihtoladun varrelta

Omahoitoon panostamisesta tulevat mieleen edelleenkin ne tutut jutut: kasvispitoinen ruokavalio, päivittäinen liikunta, painon hallinta, verenpaineiden omaseuranta, riittävästä unesta/levosta huolehtiminen, lääkkeet säännöllisesti ajallaan, ei alkoa (tai enintään vain maltillisesti) eikä tupakkaa ja tietysti se kiireen ja stressin välttely. Jälkimmäisessä onnistun välillä paremmin välillä huonommin. Muista kohdista voin antaa itselleni tunnustukseksi papukaijamerkin 👍 

Nyt huhtikuussa kohdallani oli vuosiverikokeet terveyskeskuksen lähetteellä, ja LDL:ää (hieman yli 3) lukuun ottamatta ne olivat viitearvoissa, ja verenpaineseurantakin näyttää ihan hyviä lukuja. Paineet eivät olleet nyt (minulle tyypilliseen tapaan) liian matalat, eikä sykkeet liian korkeat. Terveyttä edistäviä henkisempiäkin harrastuksia on hyvä olla. Esim. lauluharrastuksesta ajattelen niin, että se auttaa sydänsairaudenkin hoitoon. Koronakaranteenin aikana yksinlaulun etätunnit maadoittivat ja toivat viikkoon toivotun sosiaalisen keitaan. Musiikki auttaa tunteiden käsittelyssä: tuplaa ilon, lievittää surua. Eräältä laulutunnilta läksin kyyneleitä pyyhkien, laulukaverin esittämä kaunis ja herkkä kappale nosti tunteet pintaan jostain kaukaa, ehkä 70-luvulta. Taiteiden ja kulttuurin hoitava vaikutus on kiistattomasti tutkimuksissakin todettu.

Paaterin polulla pääsiäisenä

Sitten muuhun ajankohtaiseen. Heleä auringonpaiste on hemmotellut tänä keväänä hankiaisilla hiihtelijää ja kävelijää. Mitä parhainta omaa aikaa, ja kuvista toivottavasti välittyy aistimaani luonnon taikaa, ympärillä olevaa puhdasta ilmaa, veden maisemaa ja metsää! Tällaisen luonnonhoivan ja luontovoiman toivoo(-isi) siirtyvän sukupolvelta toiselle 👍 Kun aikaa on, seurasin taannoisten eduskuntavaalien kohdalla tavallista tarkemminkin eri puolueiden ehdokkaiden vaaliviestejä, ja erityisesti nuoremmalla väellä painottuivat luontoarvot (oikeastaan melko pitkälti puolueesta riippumatta) niin ehdokkailla kuin äänestäjilläkin. Tämä ei yllättänyt, hehän asuttavat tätä palloa sen jälkeen kun me – usein niin kulutusorientoituneet - olemme jo manan majoilla. 

Seuraan yleensä eri ajankohtaisohjelmia ja mm. Ykkösaamua TV1:ltä lauantaisin klo 10. Eräässä hiljattaisessa Ykkösaamussa päästövähennykset ja hiilinielut korostuivat ilmastonmuutoskeskustelussa, ja aihepiiristä nousi esiin  myös uskonnollisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Valtava väestönkasvu (ohjelmassa mainituissa maissa ja maanosissa) on ongelman ytimessä, totesi Ykkösaamun vieraana ollut Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas. Luotan asiantuntijoihin. Em. ei kuitenkaan tarkoita sitä, että me ”tavikset” voimme elää täällä syrjäisessä maassamme miten vain, Suomea kun ei uhkaa esim. valtava väestön kasvu. Asenne- ja kulutusmuutoksia tarvitaan, ja äänellään ja kannatuksellaan voi vahvistaa heitä, jotka jakavat ilmastonmuutoksen etenemistä ehkäiseviä arvoja! Äänestyspäätöksen tekeminen ei ollut kuitenkaan tällä kertaa helppo, olihan mielessä montakin hyvää ehdokasta ja lisäksi useita tärkeinä pitämiäni arvoja.

Aurinkoista näkymää Vuonislahdesta 26.3.2023

Vaalien aikaan nousi keskeiseksi teemaksi, että yhteiskunnan velkaantuessa on tehtävä myös säästötoimia, ja toisaalta niitä voi olla vaikeaa hyväksyä. Ehkä tässä(kin?) tulee vastaan sitä paljon puhuttua priorisointia, eli tarvitsevatko KAIKKI täsmälleen samat ja saman laajuiset edut. Toisaalta se on tasa-arvoakin, ja jotkut yhteiskunnalle määrityt velvoitteet ovat ihania idealistisuudessaan, mutta nykyoloissa on nostettu esiin, riittävätkö resurssit kaikkeen. Ihminen tottuu ja sopeutunee niinkin päin, jos emme saa enää kaikkia niitä etuja kuin "lihavampina" vuosina. Jotkut päättäjät kannattavat esim. sitä taloudellisesti vahvempien aikojen päätöstä, jossa lapset ovat vauvaikäisestä alkaen yhteiskunnan ylläpitämässä hoidossa/-kasvatuksessa noin 10 t/vrk:ssa silloinkin, kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, ja kasvatuksellisia, sosiaalisia tai terveydellisiä esteitä oman lapsen kasvatukselle ei olisi. Perheen lähettyvillä voi olla MLL:n tai vaikka seurakunnan päiväkerho, jossa on tarjolla lisää virikkeitä ja leikkiseuraa lapselle (jos esim. sisaruksia ei leikkiseuraksi ole). Elämme niukempaa aikaa, eikä rahaa ole useissa kunnissa moneen kaikkein välttämättömimpäänkään, esim. vanhusten riittävään perushoitoon. 

Nämä aihepiirit näyttävät olevan jotenkin erityisen herkkiä tai jopa pyhiä (kuten myöhemmin siteeraamassani A-studiossa todettiin), mutta jotkut poliitikot ottivat kuitenkin rohkeasti esille, voitaisiinko kansalaisia kannustaa ja rohkaista suurempaan vastuuseen perheestään esim. lasten ja nuorten kasvatuksessa. Erityistukea olisi tarvittaessa, ja yhteiskunnan turvaverkkojen tulee kantaa esim. sairauksien tmv. haavoittuvuuden kohdatessa. 

Aurinkoista näkymää Vuonislahdesta 26.3.2023

A-studiossa ja muissa ajankohtaisohjelmissa on ollut paljon mm. koulujen työrauhaongelmista ja mm. siitä, että yliopistokoulutettuja varhaiskasvattajia ei ole nykyään lähimainkaan riittävästi. Digitalisaatio mainittiin syyksi mm. työrauhaongelmissa, mutta onko lainsäädäntö sitten se (ainoa?) keino rajoittaa esim. lasten älypuhelinten käyttöä 😳 Uutisissa sanottiin viimeksi tänään, että lasten ja nuorten käytös mm. somessa huolestuttaa. Älypuhelin on käytössä yhä pienemmillä lapsilla, ja ihmetyttää, mihin pikkulapset sitä tarvitsevat 😟 Jos vanhempiin tai muihin tärkeisiin ihmisiin pitää saada yhteys, siihen kävisi kai ihan tavallinenkin puhelin. 

Riitta Uosukainen kirjoitti Viva-lehdessä 3/2023, että koululaisille olisi tärkeintä lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitojen oppiminen, ei esim. kilpailu Pisa-tuloksissa tmv. On erittäin helppoa olla samaa mieltä. Jos vastuuta olisi mahdollista jakaa laajemmin, voisiko sen myötä vapautuneita resursseja ohjata sinne, jossa tukea kaikkein kipeimmin tarvittaisiin. Kaikilla perheillä, lapsilla ja vanhemmilla ole lähimainkaan samat lähtökohdat.

Herrankukkaron kurvissa pääsiäisenä 

Vaalien alla jotkin ehdokkaat nostivat esille myös sen kysymyksen, voisiko eri ratkaisuilla kannustaa ottamaan vastaan muutakin työtä kuin sitä, mihin on saanut koulutuksen, jos tarjotun työn vastaanottamiselle ei ole terveydellisiä tai osaamiseen liittyviä esteitä. Kaikki ovat ilmeisesti siitä samaa mieltä, että yhteiskunnan tulee edelleenkin auttaa tarvittaessa työllistymisessä tai opintojen alkuun pääsyssä. Elli Aaltonen sanoi A-studiossa 20.4.23, että enemmän tulisi olla mm. yksilöllistä työvoimapalvelua. Hän otti esille myös sen tietyllä tavalla pyhäksi aiheeksi mainitsemansa asian, eli lapsilisien kohdistamisen enemmän heikommassa asemassa oleville, sillä korkeimmassa tuloluokissa olevat eivät ehkä edes huomaa tilille tulevia lapsilisiä.

Paaterin ladulla pääsiäisenä 💚 

Työllistymiseen ja opiskeluun liittyen asiantuntijat ovat sanoneet, että osallisuus yhteiskunnassa todennäköisesti ehkäisisi myös ulkopuolisuuden tunnetta ja siitä pahimmillaan poikivia mielenterveys- tm. ongelmia. Jotkut päättäjät kannattavat myös jonkinlaista vastikkeellisuutta yhteiskunnan tukiin, esim. vapaaehtoistyötä vaikkapa yhtenä päivänä viikossa, kun kykyä ja voimia on osallistua johonkin toimintaan yhteiseksi hyväksi. Toiset taas pitävät sitä vähintäänkin kartettavana ajatuksena.  Kelan pääjohtaja Aaltonen sanoi Suomen Kuvalehdessä 2016, että kannustin- ja tuloloukkuja voisi tarkastella myös vastikkeellisuuden kannalta, ja toisaalta vastikkeeton sosiaaliturva saattaa tukea syrjäytymistä. Kun töitä ei riitä kaikille, osa voisi esim. huoltaa ympäristöä tai rikastuttaa ikääntyneiden elämää. Tämä ehdotus voi tuntua ensitarkastelulla kovaltakin julkitulolta, mutta tässäkin asiassa on monia puolia. 

Näitä miettiessä palautuu mieleen omakin kokemus nuoruuden kauppaopistoajoilta. Kun opiskelun oheen ei löytynyt palkattomaan työelämäjaksoon liittyvää työtä, menin teollisuusalueelle siivoamaan pihoja. Olin nuorehko, terve ja työkykyinen ja tuo(kin) työ tuntui palkitsevalta, kun koin olevani hyödyksi ja sain palautetta, että työni oli tarpeellista. Muistan yhä, että näin ko. työn jäljen mitä konkreettisimmin 👍 Työ olikin keskeisin osa elämääni noin 45 vuotta. Joidenkin anonyymeina esiintyvien nettikeskustelijoiden porukoissa on kuulunut sellainenkin ajatus, että "hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!" Heidän mukaansa lienen sitten ollut se hullu 😒

Välillä kysyn itseltäni, miksi näitä pohdin ja miksi näistä kirjoitan. Kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia, eläkeläisenkin mielessä kun liikkuu monenlaisia ajatuksia. Mietin näitä siksikin, että ko. asiat ovat monelle akuutteja ja myös eri porukoissa olemme kasvokkainkin pohdiskelleet tätä kaikkea, eikä vähiten yhdenvertaisuudenkin kannalta. Näyttäähän esim. sote-palveluissa olevan eri paikkakuntien välillä paljonkin eroja. Tähän en kuitenkaan syvenny nyt enempää, ko. aihepiiristä oli jo varsin paljon mm. maaliskuun blogissani. 

Aurinko kultasi maiseman pääsiäispyhinä 💛

Radiosta kuuluu juuri nytkin ohjelmaa hallituksen muodostamisesta maahamme ja sen myötä mahdollisesti tulevista muutoksista. Kai hieman varovaisuuteen taipuvaisena koetan nyt etsiä hyviäkin puolia nykytilanteesta. Kansahan on puhunut, joten pulinat pois, kuten edesmennyt poliitikko J. Virolainen sanoi. Plussapuolena sotepalveluihin saattaa tulla nyt hallitusvastuussa olevan puolueen vaalilupaus (?) kelakorvausten palauttamisesta/suurentamisesta yksityisiin palveluihin. Moni tutuistani käyttää melko pitkälle yksityisiä palveluja, ja olisi kai se oikeudenmukaista, että hekin (koko elämänsä veroja maksaneina ja useimmat erittäin pitkän työuran tehneinä) saisivat yhteiskunnalta vastaantuloa terveydenhoitoonsa. 

ENNALTAEHKÄISY on keskeistä omahoidossa. Siihen voisi liittyä sekin, että kuka vain voi joskus ns. varmuuden vuoksi / omahoitonsa seurannan vuoksi varata esim. jonkin tutkimuksen yksityiseltä, tai jos haluaa tutkimuksen ikään kuin poissulkeakseen jonkin (muun) mahdollisen sairauden uhkan. Siinä yksityinen palvelu toiminee oikein hyvinkin. Varattu aika ei olisi silloin pois häneltä, joka tarvitsee nopeasti hoitoa akuuttiin vaivaansa. Omakohtainen esimerkki voisi olla vaikka sydänultra, johon toivoisin suurempaa kelakorvausta, sen hinta yksityisellä on pienen (nykyisen) kelakorvauksen jälkeen noin 500 e. Ennaltaehkäisyä on mielestäni sekin, kun tai jos saa lääkärin antaman palautteen myötä kannustusta omahoitoonsa. 

Sinililjat ilmestyvät uskollisesti kevät toisensa jälkeen metsikköömme "keskelle ei mitään" 💙 

Enemmän läpinäkyvyyttä toivoisi myös siihen, millä perusteluilla voi saada esim. erikoishammashoitoa julkiselta (implantit, sillat ymv.). Toisinaan kuulee kerrottavan, että he saavat erityishoitoja julkiselta, ja sen saamiseen on ilmeisesti vaikuttanut jokin sairausdiagnoosi. Kohdallani on sydändiagnoosi, ja tuttavien kannustamana ajattelin kysyä tästä. Soitin julkiselle terveysasemalle ja kyselin implanttihoidosta, ja sieltä ystävällisesti vastattiin, että ko. diagnoosin saaneita on paljon, eikä se ainakaan yksistään riitä siihen, että sillä perustelulla saisi julkiselta esim. silta- tai implanttihammashoidon. Ajattelin kuitenkin katsoa tämän kortin ja kysyn vielä ko. hoitoa suositelleelta yksityiseltä hammaskirurgilta, onko mahdollista saada siihen hoitoon (etuhampaan silta tai implantti) lähetettä julkiselle. Jos ei saa, niin toivoisin todella tuohon noin 3000 -> euroa maksavaan hoitoon suurempaa kelakorvausta. Silloin tällainen pienehköllä eläkkeellä eläväkin voisi helpommin  käyttää yksityisiä palveluja. Kenties kirjoitan tämän prosessin etenemisestä seuraavissa päivityksissäni. 

Tuntemattomaksi jäänyt ajattelija sanoi, että "Olen ylpeä ulkoisista ja sisäisistä arvistani, ne ovat merkki siitä, että olen elänyt vahvasti". Konkreettisena ikääntymisestä näkyy mm. se, että hampaat alkavat hajota suussa, vaikka niitä on hoitanut huolellisesti ja käyttänyt säännöllisesti (yksityisiä) hammaslääkäripalveluja koko aikuisikänsä. Sisäisiä ja ulkoisia arpia syntynee jokaiselle, kun/jos on elänyt täysillä ja pitkään - parempi silti kai sekin, kuin pitkä elämä ja tuskainen toteamus kuolinvuoteella, että olisipa sittenkin pitänyt tehdä sitä tai tätä... 

Keltavuokkoja kerrostalokodin seinustalla

Pitkään elämisen kyllä huomaa siitäkin, että ei oikein tahdo pysyä mukana yhä kiivaammaksi käyvissä tietotekniikan muutoksissa. Eläkeläinen(kin) joutuu näköjään kamppailemaan nopeaan tahtiin muuttuvan tietotekniikankin kanssa, viimeksi etsin marttojen aineistoja, jotka olivat siirtyneet ns. pilvipalvelimeen. Ei ollut sekään aluksi aivan helppoa. Samaistun jo nyt vieläkin iäkkäämpiin ihmisiin, joilla on vaikeuksia esim. pankki- tai terveysasioidensa hoitamisessa, onhan mm. kaikki tuo tietoteknisissä järjestelmissä. Uuden älypuhelimen vaihtaminenkaan tiedonsiirtoineen tai päivityksineen ei ole aivan yksinkertaista. Digitaalinen osaaminen on välttämätöntä, jotta voi toimia ja olla osallisena yhteiskunnassa, asiantuntijat tietävät. Kaikilla ei ole edes tarvittavia mobiililaitteita, joten tuleeko heistä silloin nk. digisyrjäytyneitä? Isoja kysymyksiä etenkin väestön ikääntyessä! 

Tietotekniikka näyttää laukkaavan eteenpäin kiivasta tahtia kuin luonnonlakien ohjaamana. Jatkuva uusien järjestelmien opettelu vaatinee myös työelämässä puurtavilta yhä enemmän aikaa ja energiaa, ja muistan yhä, millaiselta töissä tuntui, kun olin juuri oppinut uuden järjestelmän, niin uusi tuli ja korvasi sen opitun. Moni ehdokas pohti mm. vaalien alla sitäkin, että esim. sotealoilla kirjaaminen ja siihen liittyvä tietotekniikka tulisi olla toimistotyöntekijöiden tehtävänä, ei kuormittamassa muille aloille korkeasti koulutettuja. Toisaalta automaatio korvaa jo nyt yhä useimmat työpaikat, eikä uusia synny samaan tahtiin. Verotuloja tarvittaisiin kuitenkin yhä enemmän. Haastavia kysymyksiä. Myönnytyksiä puoleen ja toiseen joutunevat tekemään ne vastuunkantajatkin, jotka tulevissa hallituksissa työskentelevät. Toivomme heiltä viisaita päätöksiä! 👍

Kevät on keväänlapselle ihanin vuodenaika. Nauttikaamme siitä 🌱🌷🌱

Eduskuntavaalit 2023 lähestyvät!

Laulurinteen Lumipuiston näkymiä maaliskuussa 2023 🌟 

Yleensä jo hyvissä ajoin viikkojen varrella kirjoitan muistiin, mitä olen niinä aikoina pohdiskellut. Kuukausittain kokoan sitten ajatuksiani kunkin kuukauden blogipäivitykseen. Siksi näistä tulee välillä pidempiä (kuten nyt). Hyvää aivovoimistelua tämä kaikki kyllä on hiihtämisen ja eläkeläisen muiden puuhien lomassa. Tällä kertaa keskityn tuleviin eduskuntavaaleihin; olemme porukallakin pohdittu sopivia ehdokkaita.

Varsinainen vaalipäivä on su 2.4.2023 klo 9–20 ja ennakkoäänestys 22.–28.3. Ennakkoäänestys alkaakin jo noin viikon päästä!

Pidän aforismeista, ne ohjeistavat tai virkistävät siinä hetkessä. Evääksi löytyivät tällä kertaa seuraavat mietelmät (olen laittanut niitä tänne eri väleihin) ja nuoren eduskuntavaaliehdokkaan sanat sote-illalta 6.3: Pitäisi muistaa, että moni asia on kuitenkin hyvin. Tarpeellinen muistutus tälle(kin?), joka usein nostaa herkemmin esiin epäkohtia, huolenaiheita... 

"Mikä haaste onkaan elää läsnä
olevaa aikaa. Tänään kuolee
samalla, kun olemme huolissamme
huomisesta tai kadumme eilistä."
(Anne Wilson Schaef.)

Ladut ovat olleet tänäkin vuonna mainiot, kiitos Vuonislahteen Reinolle ja muille asianosaisille 🌼
 

Sopivaa ehdokasta miettiessä kokeilimme useampiakin vaalikoneita, itse kokeilin neljää eri vaalikonetta: Ylen, duunitorin, mtv:n ja Iltasanomien. Vaalikoneet antoivat kohdallani varsin erilaisia ehdotuksia. Johtuneeko siitä, että arvostan ja kannatan niin monenlaisia asioita, vaikeaa sanoa. Lisää tästä tuonnempana. Kaikista ja erityisesti vähempiosaisista huolehtimista painottivat useimmat kärkiehdokkaat, mutta toisaalta kasvava valtion velka huolestutti monia. Vaikka olen jo reilusti yli 6-kymppinen, en itsekään muista aikaa, jolloin olisi ollut näin haastavat ajat yhteiskunnallisestikin kuin on ollut nyt. On mm. pandemia-, sota-, ilmasto- ja energiakriisit, ja hintojen ennen näkemättömän suuret nousut mm. ruuan ja sähkön kohdalla. Eli velkaa on ollut pakko ottaa, mutta niin ei voine jatkua kovin kauan. Yhäkin ilmassa leijuvat uhkakuvat aiheuttavat turvattomuutta. Monet ovat todenneet, että keskiluokka pitää suomalaista(kin) hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä. Tähän palaan vielä päivitykseni lopussa, samoin joihinkin henkilökohtaisiin kokemuksiin mm. sähkön hinnan noususta.

"Mitä sitten haluatkin tehdä, tee se nyt. Huomispäiviä on vain rajallinen määrä". (Michael Landon.)

Laulurinteen Lumipuiston näkymiä maaliskuussa 2023 🌟 

Kun aikaa on, olen päässyt juttelemaan tällä kertaa eri tapahtumissa useampienkin puolueiden ehdokkaiden kanssa. Se on ollut avartavaa ja kiinnostavaa. Olen miettinyt, että jos ei ole vielä päättänyt ketä äänestäisi, niin millä meidät vakuutettaisiin, jos on useampia toisistaan varsin paljon poikkeaviakin teemoja, joita arvostaa. Ehdokkaaltamme voidaan odottaa tasapuolista/yhdenvertaista suhtautumista erityisesti sotepalveluissa riippumatta asuinpaikkakunnasta, sekä myös sitä, että työn vastaanottamisen tulisi olla työikäiselle ja työkykyiselle kannattavampaa kuin avustukset. Tässä onkin jo kaksi varsin isoa teemaa, jotka eivät ehkä ole samassa vaaliohjelmassa. 

Kävin kuuntelemassa 6.3 tilaisuutta, jossa olivat Keskustan ja SDP:n ehdokkaat alustamassa ja keskustelemassa sote-asioista. Ensimmäiseen kysymykseen kuulimme silloin(kin) näkökantoja, mutta jälkimmäinen olikin visaisempi juttu. Jotakin samansuuntaista siinä havaitsin kuin joissakin tv:n ajankohtaisohjelmissa, joissa välillä hieman turhautuneenkin oloisesti sanotaan (asiantuntijoidenkin suulla), että esim. asumistukijärjestelmä on Suomessa niin monimutkainen, että sitä on lähes mahdotonta tiiviinkattavasti kuvata. Hankalaa on myös koettaa kuvailla sen ja muiden avustusten vaikutuksia siihen, kannattaako tarjottua työtä ottaa vastaan. Välillä kuulee myös kysyttävän, onko vuokrataso siksi niin korkea, koska ne korkeat vuokrat mahdollistavat myös ne asumistuet. Eli maksaako yhteiskunta lopulta vuokrankorotukset asumistukien muodossa? Myös eläkkeensaajan asumistuki on osaltaan ilmeisesti nostanut vuokria. Voisiko asumistuki olla silloin suoraan valtion tulonsiirtoa yksityisille hoiva-alan yrityksille ja sitä kautta niiden omistajille?

Paaterin metsäladulla 💙

 Omakohtaista kokemusta asumistuesta minulla ei ole, sitä ei ole kohdallani ollut. Tai ehkä silloin 1990-luvulla oli jo opintotuen asumislisä, kun yliopistossa opiskelin. En ole juuri tukia hakenutkaan, lienen sitä maatiaisrotua, jolle on jo pienestä pitäen tähdennetty, että omillaan pitää vaan koettaa tulla toimeen 🤔 Jos on rahat vähissä, silloin suu säkkiä myöten, kuten mummoni teroitti. Muistan hyvin niukan ajan, kun 90-luvun alussa opiskelin, tein osa-aikatyötä ja maksoin korkeakorkoista lainaa kerrostalokaksiosta. Rahat olivat niin vähissä, ettei esim. vaatteita (eikä muitakaan tavaroita) ollut varaa ostaa edes kirpputorilta. Tosin kirpputorien tarjonta taisi olla tuolloin niukempi, nythän monet suuret kirppikset notkuvat edullista ja varsin hyvälaatuista tavaraa, mitä voi ostaa  pikkurahalla. Ystävät antoivat tuolloin vanhoja vaatteitaan ja muita välttämättömyystarvikkeita. Opiskelijalle maksuttomasta koulutuksesta ja kirjaston tarjoamista maksuttomista palveluista  olen kyllä yhteiskunnallemme ikuisesti kiitollinen 🙏

Moniin tilanteisiin sopii vanha puusepän neuvo: Mittaa kahdesti ja sahaa vain kerran.

Eläinten ystävän pihajänis Marttalan mökillä Vuonislahdessa 💚

Googlasin nyt mielenkiinnosta asumistukeen liittyvää, ja putosin oikeastaan jo alkumetreillä kärryiltä, niin monimutkaiselta se kaikki vaikutti. Asumistuen hakemisen kiemuroita netistä katsellessa se toi liiankin elävästi mieleen myös sen vuosikymmenien stressin alati muuttuneissa työelämän tietotekniikkasysteemeissä. Tekeekö vaikeaselkoinen tietotekniikka tukien hakemista monimutkaista vai onko mutkikkuus järjestelmässä? Tätä miettiessä kasvaa ymmärrys heitäkin kohtaan, jotka eivät hae tukia, vaikka olisivat niihin oikeutettujakin.

Kyselin fb:ssä aihetta paremmin tuntevilta, ja vastauksiakin sain. Pointti oli ymmärtääkseni siinä, että kun moni saa asumistukea (myös monet työssä käyvät saavat sitä mm. korkeiden vuokrien ja/tai korkeiden sähkölaskujen vuoksi), systeemi on erittäin monimutkainen. Moni pelkää joutuvansa asumistuen ulkopuolelle (tai että se vähenee) jos he ottavat jotakin työtä vastaan. Lisäksi työttömyysturvassa on (netistä lukemani mukaan) sovittelumekanismi, että jos saa toimeentulotukea, niin kannustin ottaa työtä vastaan pienellä palkalla on olematon. Henkilö voi siis saada asumistukea, toimeentulotukea ja lisäksi muita tukia, esim. työttömyyskorvausta. Kelan nettisivuilta luin, että alle 300 euron palkka- tai yritystulo kuukaudessa ei vaikuta työttömyysturvaan. Melko pieneltä summaltahan tuo vaikuttaa, etenkin kun siitä vähennetään verot.

Laulurinteen Lumipuiston näkymiä maaliskuussa 2023 🌟 

Mutkat suoristaen ehdokkaan valinnan vaikeudesta: jos laittaa vaalikoneeseen kannattavansa työn tekemistä avustuksien sijaan, kone ehdottaa enemmän oikeiston ehdokkaita ja jos kannattaa vähempiosaisista huolehtimista mm. kattavalla sosiaaliturvalla, painotus on enemmän vasemmistoon ja osittain myös vihreisiin? Toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito, eli mm. heikommista huolehtiminen edellyttää sitä, että mahdollisimman moni työikäinen ja -kykyinen kävisi työssä. Hankala yhtälökö? Tarjotun työn vastaanottamisen kynnystä pitäisi madaltaa vajaatyökykyisilläkin, ja myös osa-aikaisen työn tekemisen tulisi olla työhön kykenevälle/työikäiselle kannattavampaa kuin avustukset. Tietenkin on aina heitä, joille sopivaa työtä ei vain löydy tai ei ole, mutta ei ehkä pitäisi kohdentaa katsetta yksinomaan heihin näitä asioita puntaroidessa. 

Kuuntelin erästä Ylen podcastia, ja siinä haastateltava sanoi, että onko tarkoituksenmukaista antaa nuorillemme sellaista mallia, että nuori ja työkykyinenkin voi elää ikään kuin eläkkeen kaltaisilla tuilla silloinkin, kun työtä olisi tarjolla. Tarjottu työ ei aina (ainakaan heti) ole koulutusta vastaavaa, mutta osaamista ko. tehtävään henkilöllä saattaisi kuitenkin olla. Hieman kärjistetysti sanoen, kaikki työ ei ehkä nykyäänkään vaadi juuri siihen tarjottuun tehtävään erikoistunutta koulutusta. 

Kohdallani on pienestä pitäen ollut ajatuksena, että jos on terve, työikäinen ja työhön kykenevä, pitää ottaa sitä työtä vastaan, mitä tarjotaan, vaikka se ei aina juuri sitä omaa koulutusta vastaisikaan. Nykyisin työttömällä on niin sanottu ammattitaitosuoja (duunitori.fi). Toki nykynuorilla voi olla erilainen suhtautuminen työhön kuin tällaisella 50-lukulaisella, ovathan he toisen ajan lapsia. Mielestäni se mummoni neuvo, että "suu säkkiä myöten", on laajemmin ajateltuna varsin hyvä tässäkin ajassa. 

Paaterin metsäladulla 💙

Ei ole helppoa ehdokkaan valintakaan, etenkin jos edellä mainitun lisäksi arvostaa vielä niitäkin asioita, mitä otan tässä myöhemmin esille.

Uutisissa nostettiin esille mm. 11.3, että monet eduskuntavaaliehdokkaat sanovat, että "olen jokseenkin samaa mieltä", kun kysytään että Suomessa on varsin helppoa elää sosiaaliturvalla. Eri tulonsiirtoja voi kai saada varsin hyvätuloinenkin, etenkin kun/jos on osaamista ja viitseliäisyyttä paneutua monimutkaisiin hakujärjestelmiin ja/tai voimia ja kykyä vaatia itselleen palveluja?

Kun lukee tarkempia kuvauksia ehdokkaiden mielipiteistä, monet kärkiehdokkaista sanovat, että ihmisellä on myös itsellään vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Uskon että kaikessa yksinkertaisuudessaan (?) terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja riittävä yöuni ovat ne kulmakivet, joilla vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveytensä ylläpidosta voi ottaa. Jos pystyy lisäksi luopumaan alkoholista ja tupakasta, aina parempi. Laajemmin ajatellen, fakta on sekin, että sote-resurssien supistuessa myös omahoidon merkitys kasvaa. Mielestäni olisi tärkeää laittaa resursseja enemmän myös varhaiseen puuttumiseen / ennalta ehkäisevään hoitoon. Kuvaannollisesti sanottuna: jo rikki menneen korjaamiseen menee aina enemmän resursseja kuin rikkoontumisen ennalta ehkäisyyn.

Potkuriajalelulla Vuonislahti - Koli -jäätiellä maaliskuussa 2023

Seurailen somessa noin kymmentä eduskuntavaaliehdokasta. Kaikki tasapuolisesti hyviä, valinta ei ole helppo. Kuinka tällainen monesta kiinnostunut ”renessanssi-ihminen” sitten löytää sen oikean? Kävin kokeilemassa Ylen vaalikonettakin. Sanoin kumppanille ennakkoon, että varsin usein vaalikoneet ovat antaneet minulle puoluevalinnoissa kärkeen kristillisdemokraatit - ehkä hieman yllättäenkin (?). Niin kävi nytkin, eli kolmen kärjessä oli KD. Winston Churchillin kerrotaan sanoneen ”Jos ihminen ei ole nuorena radikaali, hänellä ei ole sydäntä, ja jos ihminen ei ole vanhana konservatiivi, hänellä ei ole aivoja”. Itse olen jo 67-vuotias, ja tuo ajatus on ollut mielessäni aiemminkin. Ilmeisesti konservatiivisemmaksi olen tullutkin, elämänkokemusta on tietysti nyt enemmän, mikä lienee lisännyt realistisuutta. Toisaalta minulle erittäin tärkeitä ovat (joissain piireissä liberaaleinakin pidetyt) arvot kuten naisen oikeus päättää omasta kehostaan (esim. oikeus aborttiin) ja naisten ja miesten tasa-arvoisuus mm. työmarkkinoilla. Kokeilin myös duunitori.fi-vaalikonetta, jossa kysymykset keskittyivät  työelämään. Siellä kärkeen nousi 92 %:n samanmielisyydellä puolituttu ehdokas, jonka edustama puolue oli kohdallani uusi.

Sauvakävelylenkillä joen rannassa sulan maan aikaan 💛

Yllättäen kohdallani kolmen kärkeen Ylen vaalikoneessa sijoittui myös Eläinoikeuksien puolue. En ole siitä aiemmin kuullutkaan, mutta rakastan toki eläimiä ja luonto-arvot ovat muutenkin tärkeitä. Kiintoisaa oli se, että ko. kyselyssä ei oikeastaan kysytty eläinten oikeuksiin liittyvää, joten hieman vaikeaa on sanoa, mistä tuo tulos tuli. Kun katselin sopivia ehdokaita, kärkeen nousi ehdokkaita useammasta puolueesta, myös KD jälleen kärkijoukossa. 

Kun katsoin tarkemmin joidenkin samoilla linjoilla olleiden ehdokkaiden vastauksia, heillä oli esim. vastauksena "jokseenkin samaa mieltä" siihen kohtaan, että Suomessa on varsin helppoa elää sosiaaliturvalla. Tässä kohtaa painotan sitä, että miellän tuet/tulonsiirrot laajemmin kuin vain esim. työttömyystukeen, asumis- tai toimeentulotukeen. Huomaan nykyään jo sivuuttavani reagoimatta esim. somessa esiintyvät hehkutukset, että hän saa kaikki hoidot ja palvelut nopeasti ja tehokkaasti julkiselta, mm. hammashoidoista ja silmä- ym. erikoislääkärien palveluista leikkauksiin. Miksi sivuutan? Kaipa siksi, että suurempi näyttää olevan se joukko, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Jokin vaikeasti määriteltävä epäoikeudenmukaisuuden tunne kirpaisee, vaikka hienoahan se toisaalta on, että nuo henkilöt saavat kaiken haluamansa hoidon sujuvasti julkisilta.

Laulurinteen Lumipuiston näkymiä maaliskuussa 2023 🌟 

Kannatan yhdenvertaisuutta mitä suurimmassa määrin.  Kirjoitin mm. tänne blogiini jo viime vuoden helmikuussa aluevaalien alla kuvauksista, että joillakin asuinpaikkakunnilla saa kuulemma nopeasti kattavaa palvelua mm. julkiseen lääkäri-, hammaslääkäri-, fysioterapeutti-, silmälääkäri- tm. palveluun tai tutkimuksiin. Eroa näytti olevan myös Savon ja Pohjois-Karjalan välillä. Nythän ollaankin samaa vaalipiiriä, joten tasa-arvoistuvatkohan palvelut näillä alueilla? Nettikirjoittelusta huomasi, että jossakin päin Suomea pääsi nopeasti myös nivelrikon aiheuttamiin leikkauksiin tai vaikkapa kaihileikkauksiin julkiselle. Jossakin muualla jonottavat henkilöt kääntyivät lopulta yksityisten palvelujen puoleen, kun eivät enää kestäneet kipuineen. Jostakin päin Suomea kerrottiin, että jos esim. hammaslääkäriaikaa ei ole julkiselle saatavana, siellä sai palvelusetelin yksityiselle. Se on hyvää tai ehkä erinomaistakin palvelua. Mitä ehdokkaat ovat mieltä, tulisiko kohtelun olla kaikille (ainakin pääpiirteissään?) saman kaltainen, onhan verojakin yhdessä maksettu. Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat varsin paljonkin eri asemassa sen mukaan, missä asuvat. Voiko tälle jotain tehdä? 

Voimapuuni hiihtoladun varrella: tuulisesta ja karusta elinpaikastaan huolimatta mikä uljas ryhti ja taivaita kohti kurkottava pää! Useammastakin eri suunnasta tuleville hiihtelijöille ja soutelijoille se näyttää tietä kuin majakka. Aamu-, päivä- ja iltavalossa tuo puu näyttää aina jotenkin muuntuvan, kuin eri tarinaa kertoisi.

Silloin tällöin kuulee kommentteja, että joku sai esim. kalliin erikoishoidon ilmaiseksi (ei henkeä uhkaavan sairauden vuoksi). Ilmaiseksiko? Oikeastaan ilmaista hoitoa tai lääkettä ei olekaan, aina joku maksaa, em. tapauksessa Kela, veronmaksajat. Jostakin kuului kysymys, että keneltä se on pois, jos hän sen sai. Saattaahan se olla poissa esim. häneltä, joka tarvitsee palvelua vielä kipeämmin, mutta ei ole voimia tai kykyä yhtä tiukkaan vaatimiseen. Joissakin tapauksissa pitää sitoutua myös itse tiettyihin elämäntapamuutoksiin; esim. vaikkapa laihdutushoidoissa ruokavalioon ja sopivaan liikuntaan liittyviin elämäntapamuutoksiin ja/tai alkoholittomuuteen. Joku siihen pystyy, joku ei.

Alkoholi näyttää olevan suomalaisille erityisen herkkä tai jopa tunnelatautunut aihe, eri lähteet kirjoittavat. Tohtineeko sitä käsitellä muuten kuin enintään hyvin varovasti, ikään kuin silkkihansikkain. Rohkenen kuitenkin sanoa, että jos ei pysty esim. sitoutumaan lääkärin ohjeistamana päihteettömyyteen, voisi hoitomaksussa olla ainakin jonkinlainen omavastuu – ikään kuin kannustimena. Hyvin toimeentulevalla ehkä suurempikin omavastuu. Kun yhteiskunnan resurssit supistuvat, pitäisikö joissakin tapauksissa olla siis enemmän tarveharkintaa?

Kaunis sali Joensuun Papinkadun kansalaisopistolla on ollut jo kauan mm. joogaajien tilana 

Näitä eri esimerkkejä on niin paljon, että on oikeastaan mahdotonta kuvailla tätä kaikkea vain tiiviisti. Kuriositeettina voisin ottaa vielä vaikkapa sähköpotkulautojen turvallisuuden. Se ei ole yhteiskunnallisesti suurimpia asioita, on vain tullut mieleen kävelyteillä kulkiessani. Sähköpotkulautailijan nopeus saattaa olla lähes nelinkertainen jalankulkijaan verrattuna, ja jos potkulauta törmää jalankulkijaan, seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. Kannatan tässä näinkin radikaalia ehdotusta: yksityinen tapaturmavakuutus lautailijoille, kypärän käyttöpakko ja tietysti päihteettömyys, kun lähtee potkulautailemaan. Radiouutisissa puhutaan juuri nyt moottorikelkkailijoiden tapaturmista, sitä voisi oikeastaan koskea samantyyppiset turvallisuusohjeistukset. 

Sosiaalinen media on siitä(kin) oiva väline, että se antaa teksti- ja kuvamuistoja pidemmältäkin ajalta. Osa on n. 14 vuoden takaa, jolloin liityin FB:iin. Eräässä vuosien takaisessa muistossa olin kirjoittanut, että haluaisin olla se huumorintajunsa säilyttänyt rinnalla kulkija – sitä pidän kyllä arvossa edelleenkin mm. vertaistuki- ja muissa vapaaehtoistehtävissä. 

Useammassakin tekstimuistossa olen pohtinut myös vaaleja ja mm. vaalikoneiden antamia tuloksia, näköjään ainakin 1.3.2015, 1.3.2018 ja 1.3.2021. Kavereistani ilahduttavan moni on ollut näinä vuosina mm. kunnallisvaaleissa ehdokkaana, eduskuntavaaleissa ja kirkollis- ja aluevaaleissakin - kiitos teille 🌷 

Kaupunkiviikonloppuina suuntaan läheiseen kirkkoon 💗 

Tällaista olen näköjään pohdiskellut noina edellisinä vaalikausina (ilmeisesti silloinkin sopivaa äänestettävää miettiessäni) ja allekirjoitan nämä edelleenkin, vaikka aikaakin on kulunut:

👍 Luonto- ja ympäristöarvot tärkeitä 👍 Erään eduskuntavaaliehdokkaan hyvä vaalilauseke oli: ”On vain yksi maapallo, varastosta ei löydy uutta, jos pilaamme tämän!”

👍 Julkisen terveyden- ja sairaanhoidon kattavana ja laadukkaana pitäminen on tärkeää! Viekö joissakin kohdin tehoton /epätarkoituksenmukainen toiminta resursseja? Eräs esimerkki: korkeasti koulutettu hoitohenkilökunta tekee runsaasti toimistotyötä. Pitäisikö toimistosihteerit palauttaa sotealoille, JOS esim. runsas kirjaaminen on välttämätöntä?

👍 Hyvä hoiva elämän ehtoolla! Hoivakoteihin (mm. tehostettuun palveluasumiseen) voi jonottaa kerrallaan satoja henkilöitä Itä-Suomen alueellakin... Väki luonnollisesti ikääntyy, mutta se ei ole ainoastaan yksien paikkakuntien ilmiö. SOTE-asioista päättävät nykyään hyvinvointialueet, mutta on kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä ehdokkaat ovat laajemminkin näistä meille jokaiselle tärkeistä sote-asioista!

👍 Omaishoitajien työn tukeminen on todella tärkeää! Heidän tekemänsä ympärivuorokautinen työ säästää paljon myös yhteiskunnan varoja. Mitä voidaan tehdä, etteivät omaishoitajat uupuisi?

👍 Toimivat kulkuyhteydet syrjemmässäkin, koko maa tulisi pitää asuttuna

👍 Tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä arvoja a i n a! Tietoisesti vielä toistan, että yhdenvertaisuus asuinpaikasta riippumatta on tärkeää mm. sotepalveluissa. Enpä oikeastaan ole huomannut, että minkään puolueen edustaja olisi sanonut, että kyllä julkisten terveyspalvelujen pitääkin olla joillakin paikkakunnilla parempia tai huonompia kuin toisilla, vai miten se on?

Paaterin kahvilassa ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen ja hiihdon lomassa välipalaa nauttien  😍

Paljon on kuitenkin myös hyvää ja äänestämällä (toivottavasti) voimme vaikuttaa siihenkin, että yhdenvertaisuus lisääntyy. Tämän päivityksen alkupuolella otin esille, että eri havaintojen mukaan nk. keskiluokka pitää hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä. Siellä onkin paljon yritteliäisyyttä, työteliäisyyttä, ahkeruutta ja vastuunkatoa niin omasta kuin toistenkin hyvinvoinnista 👍 Myös moniin työelämän olosuhteisiin pitäisi saada parannusta, jotta työssä käyvät eivät väsy! 

"Esimerkki ei ole pääasia pyrittäessä vaikuttamaan toisiin. Se on ainoa asia."
(Albert Schweitzer.)

Joensuun taidemuseo - rakas kulttuurikeidas minulle jo 1980-luvulta lähtien 💖

Lopuksi hieman kulttuuristakin. Näissä kampanjoissa ei ole juurikaan puhuttu kulttuurista, henkisestä leivästämme. Joissakin yksittäisissä kampanjapäivityksissä on kyllä havaintojeni mukaan mainittu kulttuurin arvo ja merkitys yhteiskunnalle ja sen monella tapaa rikastuttava merkitys koko yhteiskunnalle. Erittäin helppoa on olla samaa mieltä mm. siitä, että kulttuuri on keskeinen osa sivistynyttä yhteiskuntaa. Huomaan omakohtaisestikin sekä läheisteni kohdalla, että taiteen ja kulttuurin merkitys ihmisten hyvinvoinnille on kiistatonta. Nuorehkona vaikeaan sairauteen kuolleen ystävämme kuolemasta tuli nyt kuluneeksi vuosi. Tulee yhä mieleen elävästi se tuttu kannustus, välittäminen, hymy, vuorovaikutus ja palaute. Lämpimät muistot ja yhdessä jaettu elävät ajatuksissa, sydämessä 💓 Hänelle kulttuuririennot olivat erittäin tärkeitä elämää ylläpitäviä keitaita loppuun asti. Kulttuuri oli kuin lääkettä vaikean sairauden koetellessa.

Arkisessa elämässäni oli juhlaakin, helmikuussa oli nimipäiväni ja maaliskuussa synttärit 😊 Juhlin nimipäivääni kulttuurin parissa, eli seuraamalla Joensuun kaupunginteatterissa upeaa pukudraamaa "Vaarallisia suhteita". Väliajalla juttelimme mm. lieksalaisten ja punkaharjulaisten kanssa, jotka olivat koonneet kimppakyydit saapuakseen teatteriin Joensuuhun saakka. Mainiota 👍

Pääsimme nauttimaan valosta ja lumisista kulttuuriaktiviteeteista 20.2.–12.3.2023 Joensuussa Laululavan ympäristössä (kuvia edellä). Laulurinteen Lumipuisto oli kaikille ilmainen, kolme viikkoa kestänyt tapahtuma. Suurkiitos tapahtuman järjestäjille! Erityisen arvokas se oli meille, jotka emme juurikaan matkustele ulkomailla tai hae muitakaan elämyksiä juuri omaa maakuntaa kauempaa.

Sunnuntain 5.3.2023 Karjalaisessa monipuolinen kulttuurivaikuttaja Katriina Honkanen sanoi: ”Jos kaupungissa ei ole kulttuuria, kaupunkia ei ole”. Erittäin helppoa on allekirjoittaa tämä! Kiitollinen, onnellinen ja vaikuttunut olen mm. omasta kaupunginteatteristamme sekä kattavia palveluja tarjoavasta kirjastosta, kansalaisopistosta ja taidemuseosta (kuvat edellä) - aivan lähellä, edullisina kulttuurikeitaina jokaiselle!

Hyvää oli tuo kantarelli- ja kasvistäytteinen piirakka (kuva), suolaakin vain kuorrutteen kevytjuustossa. Kuorrutteeksi kun keksisi vielä jonkin vieläkin vähäsuolaisemman ja niukasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävän.

Vakiintunut marttailu-osioni lopuksi -  marttailu maadoittaa arkeen: 

Näin kevättalvella on hyvä muistaa myös maakellarin ja pakastimen sisältö. Juureksia, sieniä ja marjoja onkin syöty nyt paljon ja höysteeksi ovat riittäneet uudet suosikkimme kaura- ja härkistuotteet ja mm. Mifu-jauhis. Lihan syömisestä (erityisesti punaisen) olemme jo vuosia sitten irrottautuneet. Syitä lienee useitakin, mutta vähäisin ei ole se, että lähiseudun maassa ja vedessä kasvaneista aineksista tehdyn aterian jälkeen olo on vain niin paljon parempi. Kotimaiselle lähiruualle tässäkin yhteydessä iso peukku 👍

Luulin aikoinaan, ettei gluteeniton, suolaton/sokeriton, rasvaton tai vähärasvainen ja lihaton maistu juuri miltään, mutta ei se niinkään ole, kun vain muistaa maustamisen ja mm. tuoreet yrtit. Kolesterolia ja verenpaineita siis seurailen, muun muassa. Vaakalla käyn aamuisin ja seurailen painoa. Rannekkeesta seuraan sitä, että (liikunta)aktiivisuutta tulee päivittäin ainakin se rannekkeeseen määrittämäni minimi 100 %. Sydämen omahoitoa tämäkin! Kahvipulla tai suklaapala silloin tällöin, jotta suun nautinnot eivät menisi liian askeettisiksi 😉

"On helppo vain istua ja tarkkailla. Vaikeaa on nousta ylös ja alkaa hommiin". (Honore de Balzac.)

Nyhtökaurapyörykät valmistuivat pannulla 😋

Jokaisena päivänä liikkumaan: ladulle (kuvat edellä), sauvakävelemään, ohjattuun jumppaan ja joogaan. Lautaselle kasvis- ja kalaruokaa; välipaloiksi marjoja ja hedelmiä. 

Sähköuunia ei ole käytetty mökillä eikä kaupungissa kuukausiin (viime viikonloppuna tuo kantarellipiirakka tehtiin kylläkin), sillä mökkimme viimeisimmän sähkölaskun summa +300 €/kk:ssa tuntui suurelta. Mökkimme on pieni ja sähkönsäästäminen kaikessa mahdollisessa on huomioitu. Sähkösaunaa kylläkin silloin tällöin lämmitetään, mutta muu lämmitys on laskettu 15:een, kun ei olla mökillä. Ja kun ollaan siellä, on runsaasti villaista yllä - ja kyllä viileässä myös hyvin nukuttaa. Kerrostalokodissa kaupungissa säästetään sähköä myös, ja ylimääräisiä yhtiövastikkeita taloyhtiössä on jo kerätty kasvaneisiin sähkölaskuihin.

Iltaisin laitamme toisinaan mökillä valot sammuksiin ja katselemme näkymiä ikkunasta. Huikean kaunis on mm. keittiön ikkunasta näkyvä maaliskuinen oranssinpunainen auringonlasku kupeessaan tähtinä tuikkivat valot hämärtyvillä Kolin rinteillä. Kuukin näkyi maaliskuun alussa 🌛 🌟

Iloa ulkoiluun kevättalven hohtavilla hangilla, ja käydäänhän äänestämässä joko varsinaisena vaalipäivänä su 2.4.2023 klo 9–20 tai ennakkoäänestämässä 22.–28.3. 👍 💗 👍