perjantai 12. huhtikuuta 2019

Ääntä käyttämään!


”Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen selkäänsä kasva siipiä”  -Niko Kazantakis

Olen seurannut tänä keväänä vaalikeskusteluja kai erityisenkin ahkerasti - lienen jäänyt niihin suorastaan koukkuun 😃 Puhetaidoissa minua ovat näissä vaalikeskusteluissa miellyttäneet nuoret naiset Annika, Li ja Sanna (aakkosjärjestyksessä mainiten). Ehkäpä lopulta kaikkein eniten tätä seuraajaa on viehättänyt Li vahvalla argumentoinnillaan ja rauhallisella esiintymisellään. Vaalikeskusteluja seuratessa on kuitenkin aika usein tullut tunne, että keskustelu alkaa puuroutua, kun kaikki puhuvat kovaan ääneen yhtä aikaa. Toimittajat koettavat huudella väliin siinä välillä paremmin välillä huonommin onnistuen.

Itselleni erityisen tärkeitä ovat ympäristöasiat, vanhusten asiat ja koulutus. Ne ovat olleet näissäkin keskusteluissa kärjessä ja se on tietenkin hyvä. Olen miettinyt, olisiko työssäkäyvienkin jaksamista ja kaikkea siihen liittyvää pitänyt nostaa (tavalla tai toisella?) enemmän agendalle. Mielestäni olisi pitänyt; ja pidänkin tätä todella tärkeänä, vaikka en enää itse ole työelämässä. Jotain tarttis tehdä, sillä monet työssä olevat stressaantuvat, uupuvat, masentuvat ja joutuvat äärimmillään työkyvyttömyyseläkkeelle jo varsin nuorena.

Nyt kun ajattelen tätäkin asiaa tämänhetkisellä päällä, uskon, että tunnollisuus, pilkuntarkka suorittaminen, jatkuvat muutokset (mm. tietotekniset muutokset ja yt:t), vastuunkanto sellaisestakin mikä ei varsinaisesti itselle kuulu, ja siitä seuranneet yövalvomiset ja stressi voivat vaikuttaa siihen, että lopulta saattaa saada vakavia fyysisiäkin sairauksia. Jos tällaiseen ”soppaan” osuu vielä työpaikkakiusaamista / työyhteisön tulehtunut ilmapiiri, ei todellakaan hyvältä näytä.

Nyt eläkkeellä on ollut aikaa pohdiskella näitäkin asioita ja myös kuunnella tarkemmalla korvalla kovia kokeneita. Olen ajatellut sellaistakin, että kiusaaja toimii usein siten kuin toimii epävarmuuttaan ja ammattitaidottomuuttaan. Hän voi hakea tuolla vähintäänkin kyseenalaisella käyttäytymisellään tukea selviytymiseensä ennen muuta itselleen. Joku kilpailuhenkinen itsensä korostaja voi ajatella, että toisen osaamisen mitätöimisellä hän voi nostaa itseään. Kanssaihmisten alentaminen ja jopa nöyryyttäminen on mielestäni pahinta mahdollista vallan väärinkäyttöä. Masentavinta on, jos kulttuuri muuttuu noissa työyhteisöissä sellaiseksi, jossa ihmiset ylipäätään pyrkivät selviytymään em. tavoilla. Kaikki jatkuu ja toistuu kuten on ollut aina ennenkin. Tilanne voi jatkua tulehtuneena vuosia, jopa vuosikymmeniä. Moni pyrkii selviytymään niin, että eräänlaisena pärjäämiskeinonaan he eivät halua puhua näistä lainkaan, tai pyrkivät olemaan jopa ajattelematta koko asiaa ja suorittavat työtehtävänsä kuin laput silmillä.  

Ilmeisesti pahimmin hampaisiin joutuu hän, joka uskaltaa nostaa epäkohtia esiin ja hänet koetaan uhkana heikoille ja epävarmoille. Niin surkeaa kuin se onkin, tässä lienee suora reitti joutua kiusatuksi ja syrjityksi. Paljon pitää tehdä työtä hänen, joka tuollaisen pystyy unohtamaan, jos kerran sen kohteeksi on joutunut. Jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu, sanottiin vanhassa sananparressa. Jos kukaan ei uskalla nostaa epäkohtia esille pelossa, että joku alkaa kiusata/ottaa silmätikukseen/lievimmillään pahoittaa mielensä tai suuttuu, ei kai silloin niihin epäkohtiin koskaan mitään parannusta tulekaan? Veronmaksaja maksaa viulut seurauksista, joten liittyy tämä kaikki eduskuntavaaleihinkin.

Tällaista sydämessä päällimmäisenä tänään 💗

Hyvää vaalisunnuntaita kaikille ja käykäähän äänestämässä - vaalisää on radiotiedotteen mukaan aurinkoinen!

Kävin kirjastolla ennakkoäänestämässä M. Agricolan ja suomen kielen päivänä 9.4.2019

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus, kiitos tästä. Mukavaa pohdintaa mm tulevista vaaleista. Minä olen tässä sairaana kotona (keuhkokuume), niin olen katsonut kaikki mahdolliset vaalikeskustelut. Oikein odotan niitä, minusta ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Mainitsit keskustelujen kärkiaiheita, listasta puuttuu maahanmuuttokysymys, josta keskusteltiin ahkerasti eilisessä Ylen vaalitentissä.

    Tarkoitatko Annika Saarikkoa hyvänä puhujana? Tästä olen aika lailla eri mieltä. Katsoin sen vaalikeskustelun, jossa hän tuurasi Sipilää. Hänellä on niin ylikimeä ja kirkuva ääni, jollaisesta en kyllä pidä.

    Työssä jaksamisesta on todellakin puhuttu ihan liian vähän. Eilisessä tentissä RKP:n Henrikson otti tämän puheeksi, mutta ei se siitä lähtenyt lentoon.

    Mukavaa viikonloppua! Itse sairastelen täällä kotilevossa. Onneksi saan olla kotona, ettei tarvinnut osastolle mennä. Sunnuntaina aion kyllä käydä äänestämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli ja kiitos kommenteistasi ja toipumista sinulle!

      Poista
  2. Jatk. kirjoitin äsken pitkän vastauksen, mutta se ei tallentunut, koska jokin ponnahdusikkuna evästeiden osalta ei ollut päällä :O
    Mukavaa on saada päivityksiin kommentteja, ja mahd. kantaa ottaviin niin puolesta kuin vastaankin :)

    Tulimme tänne Vuonislahteen iltapäivällä, ja kun katselen välillä tuosta ikkunasta, siitä avautuu jo osittain sula Pielisen salmi. Kevät!
    Mukavaa viikonloppua ja jännittävää vaali-iltaa meille kaikille huomenna!
    Keväisin terveisin Tuija

    VastaaPoista