![]() |
| Lokakuiset auringonsäteet voivat olla yllättävänkin kirkkaat 🌞 |
VERTAISTUKIHENKILÖIDEN VIIKONLOPPU 26–27.9.26 TAMPEREELLA INSPIROI
Tällä kertaa keskeisimpänä mielessäni on ollut vertaistukihenkilötoiminta ja muukin vapaaehtoisuus, osallistuminen. Syyskuussa oli hyvä ja innostava nk. vertsuviikonloppu Tampereella. Käytin tässä tekstissäni lähteenä ja inspiraationa sekä sen että muiden vuositapaamisten + kurssien ja nettiluentojen muistiinpanojani sekä sydän.fi:n sivuja. Lopuksi luopumisesta ja mietteitä "hiljentämisestä", mikä tässä iässä lienee jo sekin ajankohtaista. Kuvia on runsaat parikymmentä, joista pääosa kuluneen kesän aktiviteeteista, osallistumisesta. Kuvien yhteydessä on kuviin liittyviä tekstejä.
![]() |
| Sydänsairaalan sisäänkäynti aamukävelylläni kuvattuna 27.9 |
Vertaistukihenkilökokemuksista kirjoitin jo mm. marraskuussa -25 blogiini, mutta aihepiiri ansaitsee mielestäni uusiakin nostoja. Kirjoitin vertaistukitehtävistä syksyllä -22 muistivihkooni, että siihen liittyy mm. luottamuksellisuus, yhdenvertaisuus, kohtaaminen, kuunteleminen, kysyminen, kokemusten jakaminen - - Lisääkin on mielessä kypsynyt matkan varrella: Vuosittain saamme uutta tietoa ja päivitämme opittua / Saamme uusia ihmisiä elämään / Voi vielä kokeilla uuttakin / Tavoitteita on eläkkeelläkin / Voi olla osallisena / Tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin ja koettua hyödyntäen! Vapaaehtoistyö hyödyttää paitsi tekijää itseään merkityksellisyyden kokemuksena, se hyödyttää myös yhteiskuntaa – ja uskon että niin on erityisesti tässä ajassa.
![]() |
| Kuvasin Minna Canthin patsaan junalle mennessäni 27.9.26 Tampereella |
Sydänvertaistukihenkilöiden viikonloppumme Tampereella oli tänäkin syksynä asiapitoinen, hyvin kokemuksia ja opittua jakava ja tietysti iso ilo oli tavata jo osin tutuksi tulleita ja tutustua uusiinkin ihmisiin (osallistujia oli ympäri Suomen). Marja Pirttivaaran kirjassa "Sukupolvien jäljet" (2025) oli tähänkin yhteyteen sopiva sitaatti: "Olen iloinen, kun tapaan jonkun, joka jakaa uteliaisuuteni ja innostukseni" (Esko Valtaoja). Näissä tapaamisissa käy useinkin niin 👍
![]() |
| Kulttuuriakin sain mahtumaan noihin päiviin 26–27.9; junaa odotellessa pääsin käymään Sara Hildenin museossa |
Välillä mietimme, onko sairaalavertaiskäyntiemme myötä tullut uusia osallistujia sydänyhteisön jäsenjärjestöihin (esim. Karpatioihin, sepelvaltimotautiryhmiin, sydänyhdistyksiin jne.). Omasta kokemuksestani vastaisin, että välttämättä ei, vaikka toki sitä toivomme. Käyntimme esim. sairaalassa on vain kerran kuussa, ja niin ollen on lähinnä sattumaa, sattuuko juuri sillä hetkellä olemaan ko. keskustelua tai järjestöihin osallistumista toivovia potilaita. Tätäkin toimintaa kehitetään täällä yhdessä paikallisen Sydänpiirin kanssa, ja ehkäpä löydämme joskus ratkaisuja, johon seuraavalla otsikolla viittaan.
![]() |
| Kuva vertaistukihenkilöiden peruskoulutuksesta Jyväskylässä syksyllä -22 |
VERTAISTUKEA TARVITSEVIEN PAREMPI TAVOITTAMINEN ON TÄRKEÄÄ!
Joku ihanan aktiivinen hoitaja otti pari vuotta sitten puheeksi, että voisiko joku harjoittelija tai hoitotyön opinnäytetyöntekijä ottaa tämän toiminnan tiedottamiseen liittyvän selvittämisen tehtäväkseen. Ilmoitustaulu sydänosastolla toki on, mutta saavuttaako ko. kanava vertaistukea kaipaavat. Em. sairaanhoitaja ideoikin jo mm. sitä, voisiko jossain tv-ruudun kaltaisessa monitorissa pyöriä tiedotteita esim. Karpatioista. Olen ymmärtänyt, että uusien potilaiden saavuttaminen toimii varsin hyvin suuremmissa kaupungeissa kuten Kuopiossa, Tampereella ja/tai Helsingissä. Tässäkin voitaisiin mielestäni toteuttaa nk. esikuvaoppimista (benchmarking) hyviksi koettuja ideoita jakaen. Hyvistä toimintamalleista oppiminen ja parhaiden menetelmien soveltaminen omaankin toimintaan hyödyttäisi uskoakseni laajemminkin - melkeinpä missä vain toiminnassa.
Esimerkiksi yhteistyö eri sydänjärjestöjen kanssa - vaikkapa Tampereen Sydänsairaalan puitteissa - tuntuisi kiinnostavalta. Mielestäni harjoittelijan tai ont:n tekijän työnä tämä voisi onnistua hyvinkin, hoitohenkilökunnalla ei ole tähän välttämättä aikaa perustyössään. Tein amk:ssa töitä v. 2001–2018 mm. oppareiden (opinnäytetöiden) parissa, ja toki käytännöt ajassa muuttuvat, mutta uskon, etteivät kuitenkaan täysin. Tuon tyyppisiä oppareita tehtiin silloinkin esim. sairaanhoitaja- ja medianalan opiskelijan parityönä.
KÄYTÄNNÖN VERTAISTOIMINTAA
Aloin pohtia tätä aihepiiriä mm. vuositapaamisissa esiinnousseiden kysymysten kautta:
Mitä vertaistukihenkilönä toimiminen käytännössä tarkoittaa? Mistä olet saanut tukea ja voimaa? Missä olisit tarvinnut tukea? Mikä on parasta vapaaehtoisena toimimisessa?
![]() |
| Poimin luonnonkukkia vielä 12.10 |
Muun muassa sydän.fi kirjoittaa, että tärkeintä on antaa tuettavalle aikaa ja tilaa tulla kuulluksi. Kun tukijalla on takanaan samanlainen kokemus (esimerkiksi vakava sairaus tai läheisen rooli), hän pystyy ymmärtämään tuettavan tunteita ilman selityksiä. Tukija voi kertoa, miten hän itse selvisi tilanteesta, mikä häntä auttoi ja miten hän oppi elämään uuden arjen ja sairautensa kanssa. Tämä luo tuettavalle parhaimmillaan toivoa ja näkökulmia tulevaisuuteen. (sydan.fi.)
Olin kirjoittanut 13.10.18 sydänvalvonnassa 10 vrk ollessani faceen
lempiaforismini: "Pessimisti sanoo, etteivät asiat voisi enää pahemmin
olla. Optimisti vastaa, että kyllä voisivat." Positiivista ajattelua tuokin, jonka olisin halunnut jakaa vertaistukihenkilön kanssa.
Joskus voi (kulloinenkin tilanne huomioiden) olla tarpeen esim. omien hyödylliseksi kokemiensa arjen vinkkien jakaminen.
Melko useinkin ne koskevat esim. liikuntaa (uskallanko enää liikkua?) tai terveelliseksi koettua ruokavaliota. Ruokavaliossa pohjana on yleisesti hyväksi koettu lautasmalli ja liikunnassa sen hyödyllisyys useimmille (toki omaa oloa ja jaksamista kuunnellen). Tärkeää on kuitenkin huomata, ettei vertaistukihenkilö ole alan ammattilainen eikä anna ohjeita, jotka kuuluvat ammattilaisille. Toisaalta vertaistukihenkilö ei ole kokemusasiantuntijakaan, heille on omat toimintafooruminsa kokemustensa jakajana (esim. luennoitsijoina tai kirjoittajana) eri yhteyksissä. Luonnollisesti paljon yhteistä on.
Vertaistukihenkilön peruskoulutuksessa jo painotettiin vaitiolovelvollisuutta ja luottamusta: Kaikki tukisuhteessa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Ensimmäisellä kurssilla otettiin myös esille, että oman prosessin tulee olla tasapainossa, eli vertaistukihenkilönä voi toimia vasta silloin, kun on saanut jo riittävästi etäisyyttä omaan kriisiinsä tai elämänmuutokseensa ja oma tilanne on vakiintunut. Vuorovaikutus on parhaimmillaan molemmin puolin voimaannuttavaa; aikaansa toiselle antaessaan saa myös itse. Olen joskus kuullut hyväntahtoisen palautteen: olette kyllä ihania, kun teette tätä pyyteetöntä työtä. Olen silloin miettinyt ja toisinaan vastannutkin, että ei tämä ole välttämättä pyyteetöntä, vaan enemmänkin vuorovaikutusta, tästä saa itsekin paljon.
![]() |
| Tutustuimme 16.7 myös Outokummun kaivoksen kultalaan, jauhimoon ja rinnerikastamoon. |
Kannustan osallistumaan, ken kokee, että hänellä on innostusta ja tilaa elämässään vapaaehtoistyöhön!
Jotkut kommentoivat, että esim. lapsenlapset
ja/tai ikääntyneiden vanhempien tai muiden sukulaisten asioiden hoito ottaa
hänen aikansa, ja ei ole niin ollen aikaa eikä energiaa muuhun. Kaikilla ei kuitenkaan ole sama elämäntilanne, ja silloin voisi olla oikea
hetki vapaaehtoistyölle. Oma jaksaminen ja voimavarat on luonnollisesti tärkeää tässäkin huomioida. Kävin hiljattain
vapaaehtoistyön messuilla Joensuun seurakuntakeskuksella, ja mm. siellä saimme huomata, että todella monenlaista vapaaehtoistyötä on täälläkin tarjolla, muuallakin
kuin potilasjärjestöissä, jos sitä ei koe omakseen. Mieleeni jäi, että vapaaehtoistyötä
on ainakin SPR:ssä, Mieli ry:n eri tehtävissä, eläinsuojelussa, ympäristönsuojelussa
(vaikka roskien keräilyä), voi olla tukihenkilönä vanhukselle, nuorelle, tai
maahanmuuttajalle jne. Netistä löytyy runsaastikin lisätietoa.
![]() |
| Istuskelen aitan rappusilla Komperon ulkoilmamuseolla 16.7 (kuva: Tiina Ahosola) |
MISTÄ VAPAAEHTOINEN ITSE SAA TUKEA?
Vertaistukijoille järjestetään usein
taustaorganisaation (esim. potilasjärjestön) kautta työnohjausta ja
tarvittaessa purkukeskustelujakin. Jos toimii esim.
sairaalavertaistukihenkilönä, siinä on luontevaa toimia parin kanssa, ja kohdallani
olen kokenut hyödylliseksi myös ns. purkukeskustelut parin kanssa. Järjestöt
tarjoavat lisä- ja jatkokoulutusta esimerkiksi rajojen asettamisesta,
haastavien tilanteiden kohtaamisesta ja oman jaksamisen tukemisesta.
Piirijärjestöt järjestävät yleensä omille vertaistukihenkilöilleen esim. kerran
vuodessa virkistys- ja koulutuspäivän tai päiviä. Niissä on mahdollisuus tavata myös muita oman paikkakunnan vertaistukihenkilöitä. Vertaistukihenkilöiden
viikonlopussa Tampereella kannustettiin omien voimavarojen tunnistamiseen ja huolehtimaan
omasta henkisestä ”happinaamaristaan”.
![]() |
| Näkymää aitan yläparvelta Komperossa 16.7. |
Kohdallani kesti kyllä turhankin pitkään, ennen kuin ymmärsin, ettei iän ja sydänsairauden vuoksi fyysistä vahvuutta edellyttävät talkoohommat (esim. nopeatahtiset ja kantelua vaativat keittiötyöt ymv.) ole välttämättä (ainakaan enää?) minun juttuni. Koska olen jo tämän ikäinen, voin toisaalta kokemuksestani tunnustaa, että lieneeköhän lopulta ollut noin koskaan 😉
Havainnollinen esimerkki kertoo enemmän kuin pitkä selostus; siispä muisto: Joskus nuorempana, viime vuosituhannen puolella, enolaisen lomakodin emäntä (olisiko ollut Ella tai Anja) pyysi minua kesätalkoolaiseksi lomakodille. Kun sanoin, että kunpa olen niin epäkäytännöllinen ja varsinkin teknisemmissä toimissa täystumpelo, minusta ei taida tuohon tehtävään olla. Emäntä sanoi, että senkun vain käyskelet pitkässä hameessa tai vaikka feresissä lomakodin vieraiden parissa, ja juttelet juttukaveria kaipaavien kanssa. Osa heistä oli tullut sinne yksin ja voi kaivata seuraa. Oi ne viisaat ja herkkävaistoiset naiset 💗 Olisikohan se ollut eräänlaista vertaistukihenkilötyötä sekin?
Uskon, että jokainen on vapaaehtoistehtävissäkin parhaimmillaan silloin, kun hän saa tehdä sitä, minkä osaa ja minkä kokee omimmakseen tai jopa mistä eniten tykkää. Aina tämä ei täydellisesti onnistu, mutta sitä kohti kannattaa pyrkiä 👍Minua virkistää ja ilahduttaa paljonkin seuraavanlaiset suorat kommentit, joista esimerkki erään vertaistukihenkilön sanomana: Kiva että osa teistä on niin innostunut hallitustyöskentelystä - minua ei voisi vähempää kiinnostaa! Minua kiinnostaa enemmän vertaisryhmän vetäminen. Hienoa, hän oli löytänyt paikkansa!
Voiko vapaaehtoinen uupua taakkansa alle?
Havaintojen mukaan ikävä kyllä voi, jos hän ei pysty
sanomaan ”EI”, hän on tunnollinen ja häntä pyydetään koko ajan uusiin ja uusiin tehtäviin.
Vastuuta on kyllä mielestäni tällöin myös pyytäjillä. Itse "entisenä kilttinä tyttönä" voin sanoa, ettei kaikille se ein sanominen ole niinkään helppoa kuin sivusta katsoen luulisi. Harmillisinta on, jos hyvä ja pidetty vapaaehtoistyöntekijä lyö väsyessään rukkaset tiskiin ja sanoo, että mulle riitti 😵
Mistä sitten saa voimaa?
Joku saa voimaa toimintaansa
kulttuurista tai luonnosta, joku toinen jostain muusta. Tässäkin olemme
yksilöitä ja omia persooniamme, kaikki eivät ole eikä tarvitse olla samoista asioista innostuvia.
Olen pohtinut, että monissa nk. ihmissuhdeammateissakin työtä tehdään omalla
persoonalla, ja uskon että niin on pitkälle vertaistukihenkilötoiminnassakin. Ajattelen
myös, että kaiken saadun elämänkokemuksen, hankitun koulutuksen ja eri
harrastusten kautta saatu tietotaito on eduksi tässäkin. Esim. vertaistukikeskustelut
liikkuvat välillä aivan muissa aihepiireissä kuin sairauteen keskittyen.
Jotakuta voi pelottaa tai jännittää esim. tulossa oleva leikkaus tmv., ja
silloin hän voi haluta puhua jostakin ihan muusta kuin sairaudesta tai tulossa olevasta.
![]() |
| Pääsimme Kermankosken retken yhteydessä 7.6. tutustumaan upeaan Heinäveden kirkkoon, Suomen toiseksi vanhimpaan puukirkkoon. |
TARPEELLISTA OLISI PYSÄHTYÄ AIKA-AJOITTAIN MIETTIMÄÄN OMAA ROOLIAKIN VERTAISTUKIJANA
Parasta vapaaehtoisena ja vertaistukihenkilönä toimimisessa on usein juuri se aiemmin mainittu merkityksellisyyden tunne. Kursseilla ja nettiluennoilla on otettu esille, että joskus rankatkin omat kokemukset muuttuvat voimavaraksi: esimerkiksi oma vakava sairaus saa kuin uuden tarkoituksen, kun niiden avulla voi auttaa samassa tilanteessa olevaa. Itselleni diagnoosivaiheessa sydänvalvonnassa olisi ollut erittäin tärkeää, jos joku saman kokenut vertaistukihenkilö olisi jakanut kokemuksensa ja rohkaissut: kyllä tästä selvitään, et ole yksin, minäkin selviydyin. Ajattelin tuossa yllättävässä tilanteessa siellä sydänvalvonnan letkuissa ollessani, että tästä tuskin hengissä selviydyn. Silloin myös ajattelin, että jos tästä elolle selviän, sairaalavertaistukihenkilönä toimiminen voisi olla minun juttuni.
Sain lääkäreiltä ja
hoitajilta oikein hyvää hoitoa, mutta kaipasin myös saman kokeneen rohkaisua. Itselleni
olisi ollut tärkeää myös tähdentää heti sairastumisen alussa, että älä
googlaa vanhoja lähteitä, vaan luota tuoreisiin ja luotettaviin lähteisiin. Luotettavia lähteitä kohdallani on ollut mm. Sydänliiton ja Terveyskylän nettisivut. Lääketiede
on kehittynyt ja kehittyy koko ajan, ja vanhoissa lähteissä esim. elinajanodote
voi olla yllättävän lyhyt ja herättää pelkojakin.
![]() |
| Heinäkuun 4. oli Jarkon ja Sonjan häät Kontiolahdella, kuvassa on aurinkoisessa säässä kuvaamani kirkko, jonne kokoonnuimme vihkiäistilaisuuteen klo 14. |
Toisten kokemusten kuuleminen auttaa usein laittamaan omatkin huolet uuteen perspektiiviin. Toiminnassa tarvitaan läsnä olevaa kuuntelemista, hyväksyntää, arvostusta ja empatiakykyä. Vertaistukihenkilöiden viikonlopussa 26–27.9.26 kuulimme kouluttajalta mm. nämä tärkeät sanat: kuuntele ymmärtääksesi, älä vain vastataksesi. Itselläni on ollut taipumusta tehdä eri keskusteluissa välikysymyksiä, nykyään ymmärtänen jo paremmin, että ne eivät ole tarpeen, ellei keskustelu aivan tykkänään tyrehdy. Läsnäoleva kuunteleminen on tärkeintä.
Lopuksi vielä pari sanaa siitä niin tärkeästä - eli rajoista.
Tärkeää on pitää huolta myös omasta jaksamisesta ja rajoista ja vähentää tarvittaessa muuta. Rajojen asettamisesta (myös vastuuseen ja haastaviin tilanteisiin liittyen) on uskoakseni hyötyä muussakin elämässä kuin ainoastaan vapaaehtoistyössä. Jossakin koulutustilaisuudessa (jossa olin kai vanhin) muistan sanoneeni, että toivottavasti te nuoremmat ette odota yhtä pitkään kuin itse odotin hetkeä, kun osasin ja ”uskalsin” sanoa paljon rohkeammin ja jämäkämmin ”EI” tai ”EI NYT”. Noita sanoja voi tarvita muulloinkin kuin liioista tehtävistä kieltäytymisessä. Teoriassahan noiden sanojen sanominen on ollut minullekin helppoa, mutta käytännössä vaikeaa...
![]() |
| Ihana täytekakku 5.7 Herranniemessä 😋 |
Vuonislahden Herranniemessä oli Siposten sukuseuran tapaaminen 5.7. Vesisadetta uhmaten 15 sukuseuralaista lähti myös Kivenpyörittäjää katsomaan Lieksan teatterin iltanäytökseen klo 19. Osallistuin klo 17 pitämällä alustuksen teatteriin teemalla ”Kivenpyörittäjän etkoilla”.
Ruoka oli todella maukasta niin hääjuhlassa 4.7 kuin Siposten sukutapaamisessa 5.7 Herranniemessäkin. Tällä kertaa en tapani mukaan kuvannut ruokia, vaan keskityin nauttimaan. Kuvasin ainoastaan herkullisen ja kauniin täytekakun 5.7 Herranniemestä (kakkukuva edellä). Tutustuin muuten 5.7 Herranniemessä "uusiin" pikkuserkkuihinkin, mummomme Anna ja Hilja ovat siskoksia - en ole tätä aiemmin tiedostanutkaan!
ROOSA NAUHA JA MUUT VASTAAVANLAISET KERÄYKSET
Jos taloudellinen tilanne sallii,
eri keräyksiin voi antaa omastaan, sekin on omalla tavallaan osallistumista,
kortensa kantamista yhteiseen kekoon. Osallistun silloin tällöin SPR:n keräykseen, Pieni ele -keräyksiin vaalien yhteydessä ja Roosa nauhan pyrin ostamaan vuosittain. Roosa nauha -keräys on
tänä vuonna käynnissä 17.9.–1.11.2026, ja sen on suunnitellut artisti Lauri
Haav. Se on tehty kierrätysmateriaalista ja niitä saa mm. S-
ja K-kaupoista (kuva). Tuotto 5 €/nauha ja ranneke 9,00 € menee lyhentämättömänä syöpäsäätiön Roosa nauha
-tutkimukseen. Osta sinäkin!
![]() |
| Roosa nauha 2026 💗 |
☆☆☆☆☆
ELÄMÄÄ JA ELÄMÄNNÄLKÄÄ
Kesärientoja on ollut näemmä jälleen paljon, tässä oli vain osa kuviksi tallennettuina. Syyskuun blogissani oli kuvia ja tekstiä Juuan ja Paalasmaan retkestämme ja Joensuun Museon ystävien retkestä Salmelaan Mäntyharjulle. Tosi kiinnostavaa olisi tehdä joskus kesäretki myös P. E. Svinhufvudin ja vaimonsa Ellenin Kotkaniemeen ja Pulsan asemalle, joita Luumäen suunnan retkikohteina on kehuttu kovasti. Samalla voisi tavata siellä mökkeileviä Karoa, Peteä ja Hilmaa! Kenties ja toivottavasti tämä toteutuu esim. Savon ja Karjalan Karpalo-ryhmäläisten kesätapaamisen merkeissä. Tätä jo hivenen ideoimme Tampereella viime kuussa.
Postailen face bookiin varsin avoimestikin elämästäni ja mm. osallistumisistani, ja välillä kannustuksen ja iloisen jakamisen ohessa voi havaita ärtymykseksikin tulkittavaa. Joku voi kysyä: miten sinä jaksat, eikö jo vähempikin riitä! Joku voi yksityisviestissä kommentoida henkilökohtaisemminkin, että etkö ajattele sydänsairauttasi ja ikääsi ja lepää.
Tavallaan tämä kaikki on tietenkin asiaa, ja kyllä vähempikin riittäisi, enkä näistä kommenteista pahastu, jokaisella on oma näkemyksensä. Elämännälkää vain tuntuu yhä riittävän, ja olen ajatellut niinkin, että teen, osallistun ja elän näin niin kauan kuin intoa ja jaksamista riittää. Hieman kieli poskessa myös sanon, että eipähän tarvitse sitten aikanaan harmitella, että miksi en osallistunut ja elänyt silloin, kun vielä jaksoin ja pystyin. Toki elämä voi päättyä aivan yllättäenkin, ilman hiljaista hiipumista lähinnä vain vuoteessa lepäillen. Ei voi etukäteen tietää, miten täällä meistä kullekin käy!
![]() |
| Vuonislahden 38. muikkumarkkinoilla 19.9.2026 esiintyi Marko Tuovisen trio. Saimme kuulla kaunista suomalaista musiikkia! |
Aika-ajoittain tulee näissäkin yhteyksissä mieleen ne tuntemattoman ajattelijan sanat: "Tärkeintä ei ole se, kuinka paljon elämässäsi on päiviä vaan se, kuinka paljon päivissäsi on elämää." Minna Canth sanoi v. 1884: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää". Mielestäni nämä paljonkin käytetyt sitaatit ovat erittäin viisaita sanoja ajassa kuin ajassa!
Jokainen elää omalla tyylillään ja tekee ja toimii innostuksensa ja jaksamisensa rajoissa. Lepuutan nyt silmiäni katsellen välillä näkymää ikkunasta, jossa vilkasliikenteisellä kaupungin keskustan kadulla kulkee ihmisiä tasaisena virtana, joku verkkaan rollaattoriinsa nojaten, joku kiireisenä polkupyörällä tai sähköpotkulaudalla eteenpäin kiiruhtaen. Jokaisella on omanlaisensa elämä, omat kiireensä ja mielenkiinnon kohteensa. Tällä kirjoituksella oli tavoitteena tehdä kai omalta pieneltä osaltaan näkyväksi mahdollisuutta vapaaehtoistyöhön, osallistumiseen, vertaistukihenkilötoimintaankin👍
Edellä kirjoittamani sai ajattelemaan lopuksi sitä lopullista rajaa eli kuolemaa.
Kun tuttavapiiri on laaja, suruviestit saavuttavat etenkin tässä iässä jo varsin useinkin. Kuuntelen par’aikaa Antti Heikkisen kirjoittamaa Seela Sellan elämäkertaa, ja siinä hiljattain edesmennyt Seela sanoi, että kun elää kauan, saa jättää paljon jäähyväisiä. Välillä kuulee sanottavan, että edesmenneeltä jäi niin paljon kesken. Eräs hiljattain edesmennyt ystävä, joka tulee nyt mieleeni, sai elää pitkän ja sisältörikkaan elämän eläen aktiivista elämää loppuun asti. Tapasimme säännöllisesti eri aktiviteeteissa, hän oli sosiaalinen ja huumorintajuinen, porukassa jokaista yhdenvertaisesti arvostava tunnelman luoja. Hän jakoi mielellään kokemastaan, osallistui, antoi rohkaisten tilaa toisillekin.
Kiitos yhteisistä hetkistä ja osaaottavia ajatuksia läheisille 💜 Lopuksi mielestäni tähän sopiva sitaatti ja muisto vuoden takaa: "Älä sure sitä, että yhteinen aika on ohi. Iloitse siitä että se on ollut" (J.W. von Goethe).
Iran minulle tasavuosipäivänäni lahjoittaman Eeva Kilven runokirjan ohessa oli Iran kirjoittama puhutteleva kortti, jossa oli mm. sanat ”tämä matka on ollut täynnä elämän nälkää”… Täyttä elämää siis loppuun asti 👍
Lokakuu on hyvä syyskuukausi - nautitaan siis siitä 🍂🍁🍂






















