![]() |
| Graafista marraskuun harmautta vuonislahtelaisella rantakalliolla |
Kun syksyn pimeys lisääntyy, tulee tarve päästä kulttuurin keitaille nauttimaan hengen valosta, kokemaan iloa, voimaantumaankin. Mielestäni kulttuuri jos mikä antaa valoa ja väriä marrasharmauteen. Alkukeväällä syntyneenä kevätihmisenä ajattelen usein myös, että eteenpäin mennään, ja marraskuussakin olemme joka päivä askeleen lähempänä kevättä.
”Ensilumi maahan satoi; / kaunis, hento valkoinen. / Hiljaa leijui taivaasta, / kuin laulu enkelten. / Iloitsi metsä ja puut, / juhlapuku huurteinen; / peittänyt on alleen sen. / Hetki on aikaa, / olla hiljaa ja viaton. / Puhdas ja valkoinen.” (Annu Valo.)
![]() |
| Ohut ensilumi Pielisen rannassa |
Tässä päivityksessä kirjoitan kuuntelemistani kirjoista, parista teatterikokemuksesta ja ennakoin jo tulevaakin. Pyrin laittamaan tähän kuvien muodossa kulttuuria sivuavaa historiaakin, lempiaihettani. Joensuun kaupunginteatterissa olen suunnitellut käyväni katsomassa Neiti Marplen ja esityksen "Miestä näkyvissä". Ehkä ne jäävät tammikuulle, mutta hyvää kannattaa odottaa. Tämän kuun viimeiseksi sunnuntaiksi on hankittu jo lippu Enoon Louhiteatterin esitykseen ”9 syytä elää”, odotankin sitä innolla! Orientaatioksi haeskelin jo nyt hieman ennakkotietoa tästä kiinnostavasta näytelmästä.
![]() |
| Enon Louhiojalla sijaitseva Louhitalo on rak. 1948–1949. Se on toiminut rukoushuoneena, kouluna ja nykyisin kulttuuriyhdistys Louhi ry:n ylläpitämänä yhteisötalona. |
Louhiteatterin 20-vuotisjuhlavuoden näytelmä kertoo koskettavan tarinan yksinäisyydestä, yhteyden löytymisestä ja toivosta. Näytelmän ohjaa Liisa Turunen ja käsikirjoitus on Anna Krogeruksen. Näytelmän ”9 hyvää syytä elää” teemoina on aina niin ajankohtaiset: yksinäisyys, suorituskeskeinen yhteiskunta ja mielenterveys. Esittelyssä kerrotaan, että vaikeatkin asiat tulevat tässä lähelle inhimillisinä ja todentuntuisina kuvauksina aikamme yhteiskunnasta. Näytelmässä mielenterveysongelmat, riippuvuudet ja perhesuhteet saavat kuitenkin rinnalleen ymmärrystä, lempeää huumoria ja toivon pilkahduksia. Mielenterveysongelmien kanssa painiva Klara muuttaa ylihuolehtivan äitinsä luota omilleen rosoiseen lähiöön. Itsenäisen elämän opettelu ei ole helppoa, kun yksiöstä poistuminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä ja arjen pelot seuraavat joka paikkaan. Uudessa naapurustossa Klara kuitenkin kohtaa ihmisiä, joista jokaisella on oma tarinansa, haaveensa ja särönsä. Pienistä hetkistä alkaakin rakentua jotakin yhteistä. (Lähteet: tapahtumat.pohjois-karjala; louhitalo.)
Esityksiä on vielä useampia (6), kannattaa seurata Louhiteatterin nettisivuja👍
![]() |
| "WARTBURG-LIKAT JA KARTANONROUVA" Js:n kaup.teatterin pienellä näyttämöllä |
Tilaisuus teatterielämykseen tarjoutui myös 5.11 Joensuun teatterin pienellä näyttämöllä (päivänäytös). Saimme kokea teatteriseikkailun WARTBURG-LIKAT JA KARTANONROUVA". Se on Joensuun vapaan teatterin ja Joensuun kaupunginteatterin yhteistuotantoa. Suurkiitokset koko työryhmälle, erityisesti mm. Pirkko Kurikalle, Tuire Hindikalle, Raija-Sinikka Rantalalle, Nikolai Tiitiselle ja upeasti tanssineille Mari Kortelaiselle ja Mitja Pilkkeelle!
![]() |
| Kuva kaupungintalon tornista lokakuussa 2017. Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo valmistui v. 1914. Teatteri toimii tässä rakennuksessa. |
Tästä näytelmästä talletan mieleeni erityisesti lauseen "Mikä on hyvin kuviteltu, siitä tulee totta" ja ilmauksen "Pohjasuru". Esityksessä välittyi maagista realismia, vuoden -84 todellisten tapahtumien, nykyhetken ja fiktion sekä pienen kerikansan kohtalon yhdistymistä. Näytelmässä siteeratun teatterinjohtaja-madamen sitaateista oheistan tähän itseäni nyt syvemmin puhutelleen: "Suurin lahja minkä toiselle voi antaa, on auttaa häntä eteenpäin" (Vivica Bandler).
![]() |
| Toisesta kuvakulmasta kaupungintalon torninäkymää lokakuussa 2017. Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo valmistui v. 1914. |
Ennen teatteria kävin Teatteriravintola Eliel & Lojassa hyvällä keittolounaalla. Kuvasin ja julkaisen luvalla myös kuvan heidän upeasta kakkuvitriinistään - sen äärelle sitten seuraavalla kerralla herkuttelemaan! 😋
![]() |
| Teatteriravintola Eliel & Lojan herkkuja 😋 |
Ruusut myös Pariisin "pikkuvarpusen" Édith Piafin tarinan luoneille muusikoille Jari Salokankaalle ja Samuli Moilaselle 🌹🌹
Pääsimme 13.11 TSL:n Joensuun seudun opintojärjestön musiikkiteatterimatkalle Ohvanan Kulttuuritalolle, musiikkinäytelmään ”Édith Piaf. Elämä, ura ja musiikki”. Tämä oli ensi-ilta. Piafin taide eli Ohvanassa tunteikkaasti ja koskettavasti. Esittelyssä kuvattiin, että tämä on tarina, joka peilaa suurta taiteilijaa lavalla ja lavan takana, ja lopulta tähden takana on ihminen. Tämä oli kahden miehen esitys; rooleissa upeat Jari Salokangas ja Samuli Moilanen. Esitys oli loppuunvarattu. Tulossa on vielä esitykset 20.11 ja 26.11 klo 18, suosittelen! Esitys 29.11 on ennakkotietojen mukaan loppuunvarattu. Seuraavana on kuva ensilumen 13.11 peittämästä Ohvanan Kulttuuritalon pihapiiristä, toinen kuva esityksen lavasteista.
![]() |
| Ensilumen valaisemaa tunnelmaa Ohvanassa |
Itseäni viehätti erityisesti esityksen 13.11 tuoreus ja omaperäisyys. Esitys inspiroi myös muistelemaan muita teatterikokemuksia Édith Piafista: 5.11.23 Imatran Teatterissa (Hanna Kaskela nimiroolissa) ja 20.11.22 Louhiteatterissa Enossa. Louhiteatterissa Édith Piafin roolissa vuorottelivat nuori Édith Sara Tahvanainen, aikuinen Veera Turunen ja ikääntynyt Édith Anna Mustonen. Muun muassa näitä kokemuksia muistelen vielä tässä blogissanikin.
![]() |
| Lavasteet Ohvanan Kulttuuritalolla 13.11.26 |
Piaf ei voinut elää ilman
laulua. Intohimoinen rakkaus laulamiseen pysyi ja ohjasi elämää sen loppuun
saakka. Esityksessä painottui elävästi Édithin rakkauden kuvaus ranskalaiseen
nyrkkeilijään Marcel Cerdaniin. Marcel kuoli lento-onnettomuudessa, ja se suisti
Édithin elämän raiteiltaan. Tässä tunnemyllerryksessä syntyi klassikko
"Hymni rakkaudelle". Hymni rakkaudelle soi tunteikkaana nytkin, kuten
myös kaikki tuo muu taidolla tulkittu Édithin musiikki.
![]() |
| Elokuussa -21 kuvaamani Ohvanan Kulttuuritalo |
Piafin elämä ei alkanut
onnellisesti. Äiti hylkäsi hänet ja isä lähti sotaan. Muun muassa ilotytöt
osallistuivat pikku-Édithin varhaiskasvatukseen. Édith Piafin rakkauselämä oli
varsin kaoottinen. Miehiä tuli ja meni, mutta jotkut myös inspiroivat Piafia
kirjoittamaan sanoituksia (mm. Yves Montand ja Charles Aznavour). Vain
17-vuotiaana hän synnytti tyttären, joka kuitenkin kuoli vain parivuotiaana
aivokalvontulehdukseen. Édith Piaf kuoli 11.10.1963 vain 47-vuotiaana. Hänet
haudattiin Pére Lachaisen hautausmaalle tyttärensä ja isänsä viereen. (yle.)
Piafin taide elää ikuisesti 🙏 Muistan vieläkin, kun Piafin musiikki soi useimmissa illanvietoissamme kaverien
kanssa jo kauan sitten. Vaikka illanvietot ovat ikääntyessä muuttaneet
muotoaan, sama musiikki soi yhä!
![]() |
| Näkymää Edith!-musiikkinäytelmän lavasteista Louhitalolla marraskuussa -22 |
Enolainen Louhiteatteri esitti 20.11.22 Katariina Leinon kirjoittaman ja Kirsikka Leinon Louhiteatterille sovittaman ja ohjaaman musiikkinäytelmän, joka kulkee Pariisin kaduilta ja Édith Piafin lapsuudesta suurille lavoille ja suuriin tunteisiin. Louhiteatterin lavalla nähtiin Édith Piafin raskaan elämän vaiheita ja kuultiin Piafin rakastetuimpien kappaleiden suomenkielisiä versioita.
Tanja Pennasen harmonikka sopi tuolloin mielestäni erityisen hyvin ranskalaiseen tunnelmaan. Tutuimpia kappaleita ovat Milord, Pariisin taivaan alla, Padam padam, Hymne a l`amour eli Hymni rakkaudelle, Kun saapuu syys ja En kadu mitään. ”Ei sinun tarvitse jäädä katuojaan vain sen takia, että satuit syntymään sinne”, sanoi eräs Édithin ystävä. Erään legendan mukaan Édith Piaf syntyikin kadulla Pariisissa 19.12.1915. Mutta näin ei kuitenkaan ollut, ja todellisuudessa hän syntyi sairaalassa läntisessä Pariisissa.
![]() |
| Piaf Imatran Teatterissa lokakuussa -23 |
Moni vakituisemmista blogini lukijoista on Piafin faneja, niinpä kertailen tähän ylen nettisivuilta hieman laajemminkin Édithin elämän vaiheita. Ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa ja kaikesta oli puutetta. Édithin isoäiti, joka oli ilotalon emäntä Normandiassa, otti Édithin hoiviinsa. Myös ilotytöt osallistuivat tytön kasvatukseen. Seitsemän vuoden ikäisenä Édith lähti isänsä luokse Pariisiin. Isä oli katuakrobaatti ja Édith sai temppujen välissä viihdyttää yleisöä laulaen.
Katulaulajan kova koulu oli kuitenkin myös hyödyllinen Édithille, jonka äänestä tuli kantava ja voimakas. Syksyllä 1935 kun Édith oli 19-vuotias, hän tapasi yökerhon omistaja Louis Lepléen, joka kiinnitti Édithin esiintyjäkaartiinsa. Leplée alkoi kutsua 142 cm:n pituista Édithiä nimellä la môme Piaf, eli pikku varpunen. Ja pian kaikki tunsivat Édithin nimellä Édith Piaf. Édith Piafin ura alkoi edetä nopeasti. Hänet haluttiin esiintymään kaikkialle, myös radioon ja sitä kautta hän myös pääsi levyttämään.
![]() |
| Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli Tampereen Tuomiokirkossa (kuvattu huhtikuussa -24) |
Viime viikkoina on ollut useammankin kaverin kanssa puhetta Hugo Simbergin taiteesta, ja erityisesti Haavoittuneesta enkelistä (kuva edellä). Ehkäpä Édithkin oli kuin haavoittunut enkeli. Hänen kuolemastaan on jo 63 vuotta, mutta musiikki elää yhä vahvana ja tuoreena.
Édith rakastui moniin nuoriin nouseviin artisteihin ja auttoi heitä matkalla maineeseen. La vie en rosen kerrotaan syntyneen suhteesta Yves Montandin kanssa. Charles Aznavour kuului myös Piafin hyviin ystäviin ja he myös levyttivät yhdessä. Kesällä 1948 Édith Piaf rakastui palavasti ranskalaiseen nyrkkeilijään Marcel Cerdaniin. Laulu Hymn á l’amour oli omistettu Cerdanille, joka kuitenkin kuoli lento-onnettomuudessa vain vähän ennen kuin Piaf levytti laulun.
![]() |
| Tuulan (vas.) kanssa rappusilla istahtamassa laulujen lomassa |
Laitoin tähän väliin (kuva edellä) erään nostalgisen, henkilökohtaisen ja hieman harvinaisemmankin musiikkiin liittyvän kuvamuiston 💜 Olemme siinä kuorokaverini Tuulan kanssa laulumatkalla Petroskoissa - kuva on yli 35 vuoden takaa, eli se on kesältä v. 1990. Vierellämme on lauluryhmän Tsizoit jäseniä, se on jo 1960-luvulla perustettu upeaa stemmalaulua esittänyt yhtye. Spotifyssä on mm. heidän laulamansa "Soi, laula Ilomantsi", "Laskettakkua brihat hebot" sekä "Laps olen Karjalan" ja "Tsiganaiset". Todella kaunista ja nostalgista 💗
Sitten vielä Édithiin. Édith Piafin heikko kunto ja morfiiniriippuvuus olivat seurausta kahdesta vuonna 1951 sattuneesta auto-onnettomuudesta, joissa hän loukkaantui pahoin. Siksi onkin erikoista, että hän jaksoi 50-luvulla tehdä niin monta hienoa levytystä. Vuonna 1959 Édithin kunto romahti ja hän joutui sairaalaan. Monet luulivat, ettei hän enää pystyisi esiintymään, mutta ihme tapahtui, ja vuonna 1962 Piaf meni toisen kerran naimisiin itseään 20 vuotta nuoremman kampaajan Leo Sarapon kanssa. Édith Piaf kuoli 11.10.1963 seuraavana vuonna vain 47-vuotiaana. (yle.)
KULTTUURIA KIRJALLISUUDEN MUODOSSA
Liityin viime heinäkuussa BookBeatiin, kun kaipasin marjareissuilleni (ja etenkin marjojen putsauksen yhteyteen) hieman oheisviihdykettä. Harkitsin tätä pitkään, olenhan ollut aina pikemminkin paperikirjojen ystävä. Alkuun minulla oli siinä vaihtoehto Standard 40 tuntia (16,99/kk), mutta pian se piti vaihtaa pian Preniumiin 100 tuntia (21,99/kk). Nyt kun ei ole enää marja-aika, riittäisi ehkä tuo noin puolet pienempikin aikamäärä. Toisaalta hintaero ei ole suuri, viisi euroa kk:ssa saa käytettyä nopeasti mihin vain. Mustikkaisilla sormilla marjametsässä valitsin yleensä uuden kirjan pitkälle sen mukaan, mitä selauksessa sattui vastaan tulemaan. Erityisen mielenkiintoisena jäi mieleen BookBeatin suosittelema Äiti Airolan parempi maailma. Sitä suosittelisin kenelle vain ja erityisesti poliitikolle luettavaksi (puolueesta riippumatta kaikille). Siinä oli todella monia käytännöllisiä ja pienehköllä rahalla toteutettavia vinkkejä parempaan yhteiskuntaan, ja erityisesti vähäosaisempien elämään. Pidin myös Mari Leppäsen ja Sirpa Kähkösen lämminhenkisestä kirjasta ”Kirjeitä läsnäolosta”.
![]() |
| Itikanhiekalla Vuonislahdessa on vielä näin kesäistä marraskuussakin 💛 |
Kulttuurista kiinnostuneelle taiteilijoiden elämäkerrat valikoituvat luontevasti kuuntelulistalle, ja siitä kategoriasta kuuntelin ainakin seuraavien henkilöiden elämäntarinoita: Seela Sella, Pasi Kaunisto, Eini, Paula Koivuniemi, Laila Kinnunen, Topi Sorsakoski, Heikki Kinnunen, Satu Silvo ja Meiju Suvas. Kuuntelin myös Nelli Hietalan fiktiivisen kuvauksen taiteilija Eva Ryynäsestä (Puun sielu) sekä Tommi Kinnusen TODELLA ihanan romaanin Pitkä aukea. Tällä hetkellä kuuntelussani on Johanna Lindforsin Sibeliusten tyttäret, se on erittäin kiinnostava kirja mm. historiallisesti.
Kirjalistastani voi päätellä, ettei lukemiseni ole erityisen suunnitelmallista, elämäkerrat kylläkin ovat nykyisin suosikkejani ja sopivatkin hyvin äänikirjoina kuunneltaviksi. Kirjallisuuspiirissämme on ollut viime aikoina melko usein dekkareita, erityisesti ulkomaista jännityskirjallisuutta. Chan Ho-Kein ”Lainatun kaupungin” (yli 20 tuntia kuuntelua) jälkeen päädyin pohtimaan, että kun maailmassa on niin paljon kirjallisuutta, ei kaikkea ”vähemmän kiinnostavaa / ei niin puhuttelevaa” tarvitse lukea – tässä iässä ei enää oikeastaan oppimismielessäkään, vaikka elämä toisaalta oppimista onkin hamaan viimeiseen hengenvetoon. Aika on kuitenkin rajallinen. Toki suomentajille on annettava mitä suurimmat aplodit näiden eo. tyyppisten kirjojen suomentamisesta 👏
![]() |
| Lasihelmiä ja jääkuvioita järven jäätyessä |
Kokemusteni pohjalta kirjallisuuspiirissä on antoisampaa keskustella lukemiskokemuksesta, jos sen on lukenut paperikirjana, mielellään pieniä muistiinpanoja tehden. Näitä eräänlaisia ”muistiinpanoalustoja” löytyy nykyisin netistäkin, mm. facen kirjallisuusryhmistä. Kun kuuntelen äänikirjaa, teen siinä yleensä ohessa jotain kotityötä, olen kävelyllä tai vaikka putsaan marjoja. Silloin kirjan sisällön mieleen painaminen ei ole ehkä niin kattavaa kuin keskittyneesti paperikirjaa lukiessa.
Jokaiselle löytyy oma luku- tai kuuntelutyylinsä; tämä eo. on minun kokemukseni. Nyt kotimainen kirjallisuus kiinnostaa minua, ja kuten edellä kirjoitin, erityisesti elämäkerrat tai tuollaiset Tommi Kinnusen kirjojen tyyppiset teokset. Historiallista sisältöä tarjoavat kirjat kiinnostavat myös tietysti, tässäkin kotimaisuuden koen läheisemmäksi. Seuraavaksi kuuntelen ehkä hiljattain edesmenneen Lenita Airiston elämäkerran. Lopuksi haluan vielä korostaa, että kirjallisuuskokemuksetkin ovat mitä suurimmassa määrin subjektiivisia, ja vaihtelevat iän ja elämäntilanteenkin mukaan. Makuasioista ei kannata kiistellä, kuten ennenvanhaan sanottiin. Olen ollut joskus kauan sitten sellaisessakin kirjallisuusryhmässä, jossa saatettiin jopa suuttua, jos joku ei ollut kirjasta samaa mieltä. Tämän tyyppistä en enää jaksa, ja onneksi sellaista ei enää juuri tarvitse kohdatakaan.
![]() |
| Lähestyvän itsenäisyyspäivän merkeissä lopuksi siniristilippu, joka liehuu v. 1914 rakennetun Joensuun kaupungintalon huipulla 💙 |
Hyvää loppusyksyä ja joulun odotusta🎄

















