Tammikuu on vuoden napa ja keskikohta

Tammikuuta on ajateltu vuoden napana ja keskikohtana. Tammikuun alkuosa tammi lienee alkuaan tarkoittanut akselia, napaa tai keskipuuta. (kotus.fi.)

Kun uusi vuosi ja vuosikymmen 2020 alkoi, ajattelin aloittaa tämän vuoden bloginikin uudella tavalla eli lainauksella kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta, missä kerrotaan kuukausien nimien etymologiasta. Mietelauseita tietty ripottelen entiseen tapaani kohtiin, missä se tuntuu luontevalta. Voisinkin lainata heti tähän alkuun ihailemaani kirjailijaa Kari Hotakaista: "Muistot multaavat yhtä paljon kuin kultaavat". Hän sanoi näin Kimi Räikkösestä kertovassa kirjassa, minkä kuuntelin hiljattain E-kirjana. "Nyt alkoivat härkäviikot ja reikäleivät" sanoivat puolestaan länsisuomalaiset joulun jälkeisestä ajasta. Tässä päivityksessäni on kuvamuistoja vuoden keskikuukaudelta tammikuulta, nämä on kuvattu viime vuosikymmenellä. Tämä kaikki ilmentää osaltaan säiden vaihtelua; viime vuosikymmenellä tammikuussa oli pakkasiakin, nyt satelee vettä ja lumihankia taitaa olla vain pohjoisessa 😯
Sain joulun aikaan parilta ystävältä viestin, että olisi kiva kommentoida joskus blogiasi, mutta en saa kommenttiani sinne mitenkään päivittymään. Itsellänikin oli alkuun ongelmia kommentoida toisten blogeja, kunnes keksin, että evästeet tulee sallia, ja lisäksi pitää olla gmailin sähköpostiosoite aktiivisena kommentointihetkellä. Olen ottanut tavakseni myös tallentaa kommenttini ennen lähettämistä kopioi-toiminnolla, josta saan sen liittämällä palautettua, jos kommenttini ei syystä tai toisesta päivitykään. Jos jollakulla on lisää mm. digi-vinkkejä, niitä otetaan mielihyvin vastaan!

Luminen kylätie keskitalvella 2012 Vuonislahdessa ent. Törmälän seisakkeen lähellä

Mitäs ajankohtaista onkaan tammikuussa 2020. Maailmalla myllertää, siitä jonkin verran myöhemmin. Meistä moni miettii tammikuussa mm. laihduttamista. Se näyttää olevan ajankohtaista aina joulun ajan syömisten jälkeen. Omasta "painohistoriastani" muistan, että lihoin graduani tehdessä reilustikin yli 10 kiloa 😕 Monikin tuttuni on kertonut samaa: kun on menossa opinnäytetyö tai jokin muu isompi ponnistus, paino tahtoo nousta. Se lienee monen tekijän summa. Silloin kun lihoin nuo reilut 10 kg nopeaan tahtiin vuosituhannen vaihteessa, istuin yliopiston kirjastossa lukemassa ja vaikka lähiruokalan lounas oli terveellinen, napsin välipaloiksi suklaata, pullaa yms. Ja istuin kuin tatti paikoillani. Liikunta jäi vähiin ja opiskelustressikin painoi. Söin silloin lopulta aika vähän, luultavasti liiankin vähän. Aamiainen oli kupillinen mustaa kahvia makeutusainenapin kanssa ja sen jälkeen mitä sattuu pitkin päivää hyvinkin epäsäännöllisesti. Kuulun luultavasti siihen porukkaan, jolle Painonvartijoiden systeemi sopi. Sinnehän sitten graduni teon loppuvaiheessa hakeuduin. Siellä opetettiin säännöllisten ruokailujen merkitys, kunnon aamiaisen tärkeys ja kannustettiin tavallisen perusruuan käyttöön, mm. perunan syöntiin. Erityisesti sitähän olin karttanut lihomisen pelossa. Sittemmin se on ollut hyvää jokapäiväistä ruokaa, samoin kotimaiset viljat kaura, ruis ja ohra. Kala maistuu nyt ja silloinkin, mutta punainen liha nykyään yhä harvemmin. Sitten kun aloin syödä viisi ateriaa päivässä (pedantisti kellon tarkkuudella!), paino alkoi pudota puoli kg viikossa, ja puolessa vuodessa lähti lähes 15 kg. Koin, että söin lopulta paljonkin enemmän kuin silloin, kun lihoin samaan tahtiin. Kaurapuuroaamiainen marjoilla ja öljyllä on kuulunut siitä lähtien jokaiseen päivään. Kasviksia ja juureksia lisäsin tuolloin ruokavaliooni reilustikin. Ruokakaupan lasku pieneni, kun turhat "napostelut" jäivät pois. Siis mitkä viisi ateriaa, joku voi kysyä. Aterioiksi lasken aamupalan, lounaan ja iltaruuan lisäksi esim. pari hedelmä- tai jugurttivälialaa. Mielenkiintoista on huomata, että kun tästä lipsuu, paino alkaa jälleen nousta. Tunnustan, että nyt joulun aikaan tuli lisäystä kaksi kiloa 😎 Oikein hyvä onkin siis palauttaa nyt mieleen tuo ruotuun palautuskaava sieltä parin vuosikymmenen takaa. 

Tiet ovat olleet peilijäällä keskitalvella niin viime vuonna kuin nytkin (kuva lähinurkiltamme Joensuusta)

 Lihomisen ehkäisyyn on kohdallani kuulunut kyllä aina myös liikunta. En varmasti jaksaisi liikkua niin paljon, että sillä laihtuisin, mutta lihomisen ehkäisyssä tai ainakin jarruttamisessa liikunta on ollut ja on yhä ensiarvoista. Pohdinkin jo nyt tammikuussa, että tämänvuotisen tyhjän kirjani sivut tulisi täyttää hyvin myös liikuntatavoitteiden osalta. JoenVolin kausikortti on voimassa entiseen tapaan ja siellä käyn kaksi kertaa viikossa jumpassa. Nykyisin olen valinnut venyttelypainotteista ikäliikuntaa, se tuntuu sopivan hyvin. Voimakkaasti sykettä nostava liikunta ei tunnu nykyään omalta, siihen vaikuttanee sydänsairauskin ja sen lääkkeet. Seutuopiston jooga alkaa jälleen ensi viikolla, samoin yksinlaulutunnit. Kuorossa jatkan myös, vaikka motivaatio siinä tuntuu välillä olevan jotenkin hakusessa 😒 Sosiaalisuus on tärkeää, ja mielestäni onkin kaikkein parasta, että kuorossa saa tavata kavereita, joita tuskin muuten tapaisi.

Pakkaspäivän mystinen näkymä omassa pihassa Vuonislahdessa vuodenvaihteessa 2013

 Mystiseen näkymään sopii vakavammatkin aiheet. Kun napsautin aamulla radion auki, sieltä kuului sanat: "Kuolema tapahtuu läheisillemme, ei meille". Pysähdyin miettimään sitä. Viime kuukausien aikana on kuollut useitakin tuttujani, jotkut ikätovereitani, jotkut vanhempia. Läheisten suru jää 💔 Kuolema tapahtuu läheisille, radiossa sanottiin. Näinhän se on. Läheiset tuovat kukat haudalle, lausuvat muistosanat, ikävöivät ja elävät kuoleman aikaa.
Vauhtia hidastaessa näkee uusia maisemia ja entiset uudella tavalla. Hidastamiseen kuuluu myös se, että luen nykyään huomattavastikin enemmän kuin työvuosina ja myös radiota kuuntelen entistä enemmän.

Joululahjalyhty lämmittää pakkaspäivänä tammikuussa 2014

 Pääsin Kelan sydänkuntoutukseen, olen siitä iloinen. Ensimmäinen kuntoutusviikkoni on helmikuussa, toinen toukokuussa ja kolmas ensi syksynä. Mielestäni nyt sinne pitää mennäkin, kun voi hyvin ja jaksaa. Tämän(kään?) sairauden kanssa tulevaisuutta ei voi ennustaa, hyvin voi mennä pitkäänkin tai sitten ei. On siis elettävä silloin kun voi. Haaveilen myös Espanjan matkasta. Lähteminen on ollut lähinnä kiinni reissukaverin puutteesta ja haluan uskoa, että osin myös siitä, että ei halua lisätä hiilijalanjälkeä. Välillä kuulee sanottavan, että ilmastonmuutoksen torjunta on lähinnä suurvaltojen asia, mutta mielestäni jokainen voi vaikuttaa vähintäänkin asenteellaan. Tuumin, että ei kai tuo Etelä-Euroopan matka nyt niin paljon ole 😳Enhän ole viime vuosien aikana lentänyt kuin kerran, ja silloinkin vain Osloon, mmmmmm. Kaikki on suhteellista. Uskon kyllä, että tulevaisuudessa tulee jonkinlaiset "kiintiöt", kuinka paljon henkilö voi vuodessa esim. lentää. Se tuntuu nyt hullulta ajatukselta, mutta niinpä on tuntunut aikoinaan moni muukin, mikä on nyt aivan vakiokäytäntö ja arkipäivää. On hyvä, että yrityksissä on ilmeisesti nykyään yhä enemmän käytössä videoneuvottelut, skypet ja muut, ettei aina tarvitse lentää kokouksiin. Todennäköisesti (ja toivottavasti?) jatkossa katsotaan myös tarkemmin, millaista hyötyä laskun maksajalle on siitä, kun hän lennättää henkilön toiselle puolen maapalloa.

Puhdasvetinen Pielinen luo jääpeitettään vuodenvaihteessa 2011 - 2012. 

Tuumin että ainakin sen yhden reissun haluan tehdä, ja muun ajan sitten kierrätän, tuunaan, vältän ruokahävikkiä ja elän säästäväisesti. En shoppaile muuta kuin sellaista, mitä ilman en tule toimeen. Hoidan itseäni niin huolellisesti kuin vain kykenen, jotta voisin olla vielä iloksi ja hyödyksi muillekin. Nuoruuden haaveeni oli matkustaa Etelä-Amerikkaan, ja se on mielestäni yhä maanosista kiehtovin. Tuon haaveen taidan kuitenkin jo haudata, monestakin syystä. Pariisi kiinnostaa kyllä myös, mutta ilmansaasteet ja terrori-iskut ajatteluttavat. Jossain soditaan aina vaan, vuosikymmenestä toiseen, eikä loppua näy 😥 Sodat aiheuttavat suurta tuhoa paitsi ihmisille myös luonnolle. Kun ajankohtaisohjelmia tänään kuuntelee, siellä on yhä huolestuttavampia uutisia.

Muumitarinoista tutut hattivatit tulevat mieleen, kun näitä Vuonislahden laivarannassa sydäntalvella 2016 kuvattuja jäämuodostelmia katselee - oi rakas ja kaunis luonto 😍

Olen seurannut uutisista mm. Australian metsäpaloja, ja eläinten mittaamatonta kärsimystä ei pysty ilman ahdistusta edes ajattelemaan. Luonto- ja eläinrakkaita satuttaa kipeästi tuhot luonnolle ja eläimille. Kestää todella kauan, ennen kuin luonnon vauriot paranevat; kaikki ei korjaannu tai palaudu ennalleen enää koskaan. Uhanalaiset eläinlajit katoavat. Hs.fi kirjoittaa, että Australiassa syyskuusta saakka riehuneet maastopalot ovat tappaneet jo miljoonia eläimiä. Niitä jotka ovat selviytyneet tulipaloista, uhkaa nälkäkuolema, koska ruokaa tuottaneet puut ovat palaneet 😥 Olosuhteet ovat olleet pelastajillekin sietämättömiä, lämpötila on noussut välillä 50 asteeseen.

Virtaavan veden pyörittelemät jäälautaset Siikajoen Niskakoskella tammikuussa 2016. Kirkasvetinen joki solisee ja ympärillä on rauhallista ja kaunista. 

Vuonislahden laivarannan jääkukkasia talvella 2016

Liikuntaesteinen tuttuni sanoi, että hän ei mieti sitä, mitä ei voi enää tehdä, vaan miettii sitä, mitä vielä voi. Eräs vaikeita allergioita poteva sanoi, että hän ei mieti sitä, mitä ei voi syödä, vaan miettii sitä, mitä vielä voi. Itsekin koetan keskittyä siihen, mitä vielä voin.
Kuulin 1.1. pikkulintujen laulukonsertin tänä vuonna ekan kerran. Kevättä kohti mennään 😄 Tällä hetkellä aurinko paistaa matalalta ja kirkkaasti. Ikkunan alla lepää jänis kerälle käpertyneenä. Ruoho vihertää ja ulkomittarissa on +1. Eletään tammikuun puoliväliä.
Helmikuun tunnelmiin ensi kuussa, hyvää vointia meille kaikille 💗💙💚💜