 |
| Pionit Joensuun ev.lut. kirkonmäellä |
Heinäkuun päivityksessäni paneudun poikkeuksellisenkin vilkkaaseen kulttuuriheinäkuuhun 👍
Ehkä tähän ikään mennessä on saanut jo itsetuntemusta sen verran, että saa ja voi tiedostaa olevansa sellainen ihmistyyppi, joka nääntyy, kuihtuu, tmv., jos ei pääse välillä virvoittavan kulttuurin lähteelle. Jokaisella on oma voiman ja virvoituksen lähteensä. Jollakin se voi olla matkailu, jollakin vaikka golf ja jotkut kertovat keskittyvänsä perheeseensä, esimerkiksi lapsenlapsiinsa. Kaikki on tietenkin ok, ja tärkeintä tietysti, että jokainen löytää elämäänsä sen tärkeimmän sisällön, ja parhaimmillaan saa sitä kautta jopa elämäntehtävän.
Luin hiljattain erään valovoimaisen uran näyttelijänä tehneen henkilön haastattelun, jossa hän kertoi, että nyt isoäitiyden myötä hän on kokenut elämäntehtäväkseen mummouden, mikä tietenkin on hienoa hänelle, kun se riittää. On tullut jo aiemminkin kerrottua, että itselleni työ on ollut aina ykkösenä (liikaakin?), ja nyt eläkkeellä kulttuuri on tullut yhä tärkeämmäksi ja tietenkin laaja sosiaalinen piiri, mikä tuntuu koko ajan vain laajenevan vapaaehtoistyön ja harrastusten myötä – ja se on tietenkin hienoa minulle.
Ei voi vertailla, tai laittaa paremmuusjärjestykseen: yksi on yhdelle hyvä ja toinen toiselle.
 |
| Pionit Joensuun ev.lut. kirkonmäellä |
Pysähdyin ihan miettimään, mitä on kulttuuri.
Ensimmäisenä mieleen tulee esimerkiksi tältä kesältä, että kulttuuria ovat kesäteatterit, torilavaesitykset, iltamusiikit, katukonsertit, elokuvat, näyttelyt, runotapahtumat, metsäkirkot, perinneasutuuletukset, yhteislaulutapahtumat, jne., aivan yhtä hyvin kuin esim. vaikkapa oopperakin, johon suureksi ilokseni pääsin tässä kuussa.
Minusta jaottelu korkeakulttuuriin ja muuhun kulttuuriin on ollut aina vähintäänkin outoa, enkä siitä nytkään tämän enempää kirjoita. Sen sijaan voisi ottaa esille roomalaisen filosofi Ciceron (106 eaa–43 eaa) käyttämän sanamuodon kulttuurista: ”animi cultura” eli ”hengen viljely” (useita nettilähteitä). Tämä kuvaa mielestäni hyvin mm. sitä, että kulttuuri on paljon muutakin kuin esim. kulttuurituotteiden kuluttamista.
 |
| "Avioliittostimulaattori" Loukun kesäteatterissa 21.7 |
Ennen kulttuuriaiheisiin siirtymistä aloitan pienellä luontokuvauksella kukista (kuvat edellä). Jokavuotinen kesäretkeni suuntautuu kesä-heinäkuun vaihteessa Joensuun ev.lut.-kirkon mäelle, vanhan kirkon muistomerkin ympärille. Sitä varten on tultava ihan maalta kaupunkiin hetkeksi... Pionit on nähtävä, ja on myös toive välittää somessa kuvien kautta aavistus kukkaloistosta toisillekin! Pihassani Marttalassa kasvaa vaaleanpunainen pioni, joka saattaa tehdä kymmenenkin kukkaa. Kirkonmäellä puolestaan kukkivat runsaina moniväriset pionit. Molemmat ovat ihania.
 |
| Sulosaaren näkymiä Savonlinnassa |
21.7.2024 saimme kokea Egyptin korvessa iloista ja intohimoista joukkuepeliä kesäteatterin muodossa (kuva edellä). Loukun kesäteatterissa "Avioliittostimulaattori" oli tasapainoinen kokonaisuus, joka piti katsojan mielenkiinnon yllä alusta loppuun, murteiden itä-länsiottelu viehätti, lemmenparin Ainon (Saara Sofia Nevalainen) ja Jussin (Tapio Kärkkäinen) silmien pilke viehätti, ohjaaja Maria Karhapään varma ammattilaistyö näkyi - juuri sopivasti niin kuin kesäteatterissa parhaimmillaan!
 |
| Kaunis pinkki lettukahvila Kalliolinna on Sulosaaren ainoa rakennus, rak. 1889. |
 |
| Don Giovannin loppukiitoksista 17.7. |
Seuraavalla viikolla (17–18.7) pääsin kauan odottamalleni oopperamatkalle Savonlinnaan - Don Giovanni!
Savonlinnassa tavattiin tuttuja niin sattumalta kuin myös ennakkoon suunnitellen, shoppailtiin, nautittiin herkuista, kauniista säästä ja tietenkin oopperasta! Yöpaikkamme kesähotellissa oli mitä mainioin: kaksi huonetta, keittiö ja parveke – luxusta. Kalliolinnan lettukahvilassa (kuva edellä) vierailimme 18.7.
 |
| Risteilimme Savonlinnan ympärillä 18.7. |
Kulttuuririentojen lomassa olen mietiskellyt myös kirjallisia jatkosuunnitelmiani. Etsiskelin jo noin pari vuotta sitten kirjallisuuden opintojeni proseminaarityötä ajatuksenani, että kirjoittaisin siitä jotain Vuonislahdessa Simpauttaja-juhlavuoden 2023 merkeissä. Työnihän käsitteli Heikki Turusen romaaneja Simpauttajaa, Joensuun Elliä, Hojo hojoa ja Seitsemän kurvin suoraa. Työtäni ei sitten löytynyt mistään sähköisenä eikä paperisena. Etsin mm. kellarikomerot ja vinttikomerot niin maalla kuin kaupungissakin, mutta en löytänyt. Todennäköisesti se olisi löytynyt yliopiston kirjaston arkistoista, mutta niin pitkälle ei aktiivisuuteni riittänyt. Nyt sitten kun muutama viikko takaperin aloin etsiä jotain ihan muuta, eli Sirpalta saamaani gluteenittomien lettujen ohjetta, ja sieltähän se löytyi: leivontaohjeiden joukosta! Ensin löytyi tutkimussuunnitelma, sitten luonnosversio ja lopulta lopullinen työ, jossa ohjaajana toimi professori Erkki Sevänen ja opponentteina Taija Huotilainen ja Heikki Saarenketo. Toivoisin kyllä itselleni hieman järjestelmällisyyttä lisää, sillä asioita löytyy mitä yllättävimmistä paikoista...
 |
| Oopperaan mennessä 17.7 klo 18 |
Proseminaarityöni otsikkona oli ”KILJU JA PONTIKKA RUNON, RIVOUDEN JA RUKOUKSEN INSPIROIJINA. Alkoholin käytön kuvaukset Heikki Turusen Simpauttajassa, Joensuun Ellissä, Hojo hojossa ja Seitsemän kurvin suorassa”. Suuraakkosin kirjoitetun pääotsikon nimi tuli Simpauttajasta, jossa romaanihenkilö Jomppa kuvittelee juopotteluseurueensa pojat Ojaharjun ja Salaman romaanihenkilöiksi, joilla on yhtä aikaa huulillaan runo, rivous, itku ja rukous. Humalassa Jompan mieleen kun tuli monenlaisia tunnelmia ja elämyksiä.
Simpauttaja julkaistiin v. 1973. Heikki Turunen sai v. 1998 Helsingin Sanomien palkinnon parhaasta esikoisesta vuosilta 1964–1998 lukijaäänestyksellä. Palkintosumma oli 20 000 mk. Turunen oli tuolloin 53-vuotias. Simpauttajasta tehtiin jo tuohon aikaan tv-elokuva, näyttämösovituksia ym. (Karjalainen 19.11.1999.)
Heikki Turunen puhui Siposen Sukuseuran tapahtumassa 13.7, ja kuulin samassa yhteydessä, että Kivenpyörittäjästä on tulossa Vuonislahteen kesäteatteriesitys lähivuosina – ehkäpä jo piakkoinkin?
Tämä aihepiiri jatkuu myöhemmin, kenties jo elokuussa…
 |
| Savonlinnan Tuomiokirkon sisänäkymää |
Edellä olevat kuvat ovat Olavinlinnasta risteilyltä 18.7. toinen kuva maankamaralta oopperaan mennessä 17.7.
Olavinlinnan perusti vuonna 1475 tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott, joka tuolloin toimi Viipurin käskynhaltijana. Paikka linnalle valittiin puolustuksen näkökulmasta; jyrkkä kalliosaari kohoaa vuolaan virran keskeltä kahden vesireitin risteyskohdassa. Vihollisen oli vaikea lähestyä linnaa. Linnan perusteellinen korjaaminen tuli ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi kahden linnassa riehuneen tulipalon jälkeen 1870-luvulla. Olavinlinnasta kehittyi sittemmin merkittävä matkailukohde ja suosittu juhlien pitopaikka. Kesällä 1912 oopperalaulajatar Aino Ackté järjesti linnassa ensimmäiset niistä viidestä oopperajuhlasta, jotka olivat vuonna 1967 alkaneiden jokavuotisten oopperajuhlien edeltäjiä. (kansallismuseo.fi.)
 |
Kuva on Savonlinnan keskustasta Sokos-hotellin Muikkuterassilta 6. kerroksesta. |
 |
| Savonlinnan Tuomiokirkon sisänäkymää |
Paljon ehtii nähdä, kuulla ja kokea parissa päivässäkin, kun tietää suuntia mitä tahtoo, ja kun tarjonta on erinomaista kuten kesä-Savonlinnassa. Kiitos vielä Tiina-siskolle hyvistä ennakkovinkkauksista ja martta- ja matkakaveri Pirjolle aktiivisesta ja hyväntuulisesta seurasta. Käytimme ajan erittäinkin tehokkaasti iloksemme, virkistykseksemme ja kokemusmaailmojemme kartuttamiseksi. Tänne täytyy palata jälleen...
 |
| Savonlinnan Tuomiokirkon torni sinistä taivasta vasten |
Savonlinnan
tuomiokirkko on Savonlinnan seurakunnan pääkirkko. Kirkko on
rakennettu vuosina 1874–1878. Kirkossa on istumapaikkoja 800. Tyyliltään kirkko
noudattaa uusgotiikkaa. Talvisodassa 1. maaliskuuta 1940 Savonlinnan
kaupunkia pommitettiin, ja kirkko raunioitui pahasti. Kirkko rakennettiin
uudelleen vuosina 1947–1948 arkkitehti Bertel
Liljequistin suunnitelmien mukaan ja vihittiin uudelleen käyttöön 4.
joulukuuta 1949. (Wikipedia 2024.)
 |
| Maukkaat juhlakakut Herranniemessä 13.7. |
13.7.2024 osallistuin Herranniemessä Siposten sukuseura ry:n sukujuhlaan ja vuosikokoukseen. Hienointa oli kaikki mukavat kohtaamiset sukulaisten kanssa, mutta mahtava bonus on myös herkkupöydän antimet ja viihtyisä ympäristö. Sukutapaaminen järjestettiin nyt 15. kerran, ja Herranniemessäkin on tavattu tätä ennen jo vuosina 2014 ja 2015.
 |
| Kittilän teatterin Loihakat lausujat |
Saimme kokea Vuonislahdessa vähälle aikaa toisenkin lämpimän kulttuurisen tuulahduksen, tällä kertaa pohjoisesta 11.7.24: Kittilän teatterin Loihakat lausujat esittivät "KOHTAAMISIA". Suomalaisten alkuperäiskulttuurien kohtaaminen elämyksin -esitys oli Pohjois-Karjalassa nyt kuudennen kerran, mikä oli tällä erää kiertueen viimeinen esitys. Ohjelmassa oli musiikkia, murretta, monipuolista materiaalia. Tekstejä Tove Janssonilta, Edith Södergranilta, Nils-Aslak Valkeapäältä ja Oiva Arvolalta. Kiitokset viihtyisästä kesäillasta Kukku-teatterin nuotiopiirissä Kittilän teatterille ja Pielisen Lumo ry:lle 🌸
 |
| Runonlaulajan pirtin sisänäkymää 8.7. |
Historiaa ja kulttuuria on mielestäni vaikeaa erottaa toisistaan, ainakaan omassa kokemusmaailmassani – esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa kirkot tai muut historialliset rakennukset ja niiden esineistön (esim. kuva edellä). Mietin, että kun kirkkoja ja muita vanhoja rakennuksia kiertelee ihastelemassa, onko se kulttuurin vai historian harrastamista? Ei löydy vastausta, en minulta ainakaan. Heinäkuussa pääsin myös historian äärelle mm. niin kirkkoihin tutustuessani kuin historiakävelylläkin, josta lopuksi.
 |
| Raappanan maja Ilomantsissa 8.7. Ilomantsin Parppeinvaaralla oleva maja on alkujaan kenraalimajuri Erkki Raappanan johtaman 14. divisioonan sodanaikainen komentopaikka. Sieltä johdettiin Rukajärven taisteluita. Raappana johti loppukesällä 1944 myös Ilomantsin puolustustaisteluita. Maja evakuoitiin Itä-Karjalasta alkukesällä 1944 vetäytyvien suomalaisjoukkojen mukana. (viakarelia.fi.) |
 |
| Näkymä Hermannin Viinitornista Tämä kuva on Hermannin Viinitornista 33 metrin korkeudesta. Itselleni ja joukolle matkakavereitani annan "papukaijamerkit" lähes kahdensadan portaan kapuamisesta ylös ja laskeutumisesta alas. Vanhan vesitornin huipulle rakennetulta näköalaterassilta avautuivat huikeat näköalat vehreille pelloille, sinisenä siintelevälle järvelle ja mm. historiallisiin pihapiireihin. Iloa väreistä 💚💙 |
 |
| Sadan enkelin kirkosta 8.7 |
Pääsimme tällä 8.7 retkellä tutustumaan sekä Pyhän Elian kirkkoon että luterilaiseen Sadan enkelin kirkkoon. Kirkkojen ulkopuolelta en ottanut kuvia, koska korjaustoimia (mm. ulkomaalausta) oli meneillään molemmissa kirkoissa. Sadan enkelin kirkko on värikkyydessään ja kuviensa runsaudessa ainutlaatuinen, totesimme sen jo sisään astuessamme. Oppaamme mm. mainitsi, että kuvien yhteydessä on tekstit selittämässä aiheita, kirkko on rakennettu jo 1700-luvun lopulla ja kirkon urut ovat 1930-luvulta.
 |
| Sadan enkelin kirkosta 8.7 |
Hieman lähdetietoa luterilaisesta Sadan enkelin kirkosta:
Ilomantsin luterilainen kirkko on kuvakirkko. Järjestyksessään viides luterilainen kirkko on rakennettu vuonna 1796. Kirkossa on noin 800 istumapaikkaa. Kirkon sisätilat ovat värikkäästi koristellut. Koristeet maalasi Samuel Elmgren. Kirkon sisämaalauksissa on laskettu olevan yli sata enkelin kuvaa - siksi kirkkoa kutsutaankin "Sadan enkelin kirkoksi". (ilomantsinseurakunta.fi.)
 |
| Sadan enkelin kirkosta 8.7 |
Ajatus kuvakirkosta on voinut saada innoitusta ortodoksisen kirkon läheisyydestä. 1700-luvulla sekä luterilainen että ortodoksinen kirkko sijaitsivat Pappilanvaaralla, mutta vuonna 1794 salama poltti molemmat kirkot, ja siitä asti ne ovat olleet erillään. (visitilomantsi.fi.)
 |
| Elian kirkosta 8.7 |
Pääsimme käymään 8.7 myös mm. Pyhän Elian kirkossa Ilomantsissa. Hyvin ja monipuolisesti rakennetun kesäretkemme järjesti TSL, suurkiitos erityisesti Aulille! Tämä kokija keskittyi kirkossa mm. ihailemiinsa perinnekäsitöihin. Huomiotani kiinnitti erityisesti Elian kirkon kauniit käspaikat. Isä Jason opasti meitä ja kertoi, että aiemmin seurakunnassa toimi käsityöpiiri/-piirejä, jotka valmistivat mm. käspaikkoja. Toisaalta kukin kädentaitaja saattoi tehdä oman (nimikko?) ikoninsa ympärille käspaikan.
 |
| Kauniit käspaikat Elian kirkossa Lähdetietoa ortodoksisesta Elian kirkosta: Nykyinen profeetta Elian kirkko valmistui vuonna 1891 ja vihittiin käyttöön v. 1892. Se on tiettävästi jo kuudes ortodoksinen kirkko Ilomantsin tienoilla. Kirkon suunnitteli pietarilainen arkkitehti Dimitrij Sadovnikov ja siinä on myöhäisklassistisia piirteitä. Pääkupolia ympäröi neljä pienempää kupolia. Länsipäädyssä on kellotorni. Elian kirkko on Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Elian kirkon nimikkoikonin (ensimmäisessä kuvassa oikealla) maalasi tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980. Ensimmäinen kirjallinen maininta Ilomantsin Elian seurakunnasta on vuoden 1500 Vatjan viidenneksen verokirjassa. Ilomantsi oli laajan pogostan eli veronkantopiirin keskuskylä. (ortodoksinenkulttuurikeskus.fi.) |
 |
| Ilja & kumpp. Vuonislahdessa 3.7. |
Ilja Teppo (laulu ja kitara), Sami Hopponen (harmonikka) ja Antti Huuskonen (lyömäsoittimet ja mandoliini) saapuivat iloksemme konsertoimaan Vuonislahteen 3.7 (kuva edellä). Esitys oli tällä kokoonpanolla ensimmäinen - saimme siis kokea Vuonislahden tanssilavalla maailman ensi-ilta-esityksen!
 |
| Nurmes-talon edustalla 1.7. |
Antoisan Nurmeksen kulttuuripäivämme 1.7 päätteeksi pääsimme konserttiin "Luovan hulluuden lumoa" Hannikaisen salille Nurmes-talolle. Sää ei haitannut edes "omakuvan" ottoa sateessa Nurmes-talon edustalla (oheisen kuvan otti matkakaverini Tuula). Nurmeksen kesämusiikkia oli mahd. kuulla koko tuon viikon ajan 30.6–7.7.2024.
 |
| Nurmeksen ort. kirkko |
Nurmeksen ort. kirkossa saimme kuunnella musiikkia teemalla "Flow my Tears - Kyynelteni virta" 🙏 Kuulimme luuttulauluja renessanssin englantilaisista ja ranskalaisista kammareista Risto Nordellin johdattelemana; sopraano Tuuli Lindeberg lauloi ja Eero Palviainen soitti luuttua.
Lopuksi muisto kuluneelta heinäkuulta, mikä liittynee enemmän historiaan - vai olisiko kulttuurihistoriaa. Pyysimme "Annan albumin" kirjoittaneen Sirpan oppaaksemme ja sovimme kokoontumisen ajankohdaksi tiistai-iltapäivän 2.7.2024 Joensuun hautausmaan portilla. Aurinkoisena iltapäivänä meitä historiasta kiinnostuneita saapui paikalle reilusti toistakymmentä. Taustatiivistystä: Mustosten kotitalo Joensuussa (Koskikatu 1) on yksi harvoista hyvin säilyneistä puutaloista Joensuussa. Siellä on yhä ilonamme Annan kammari, Kauppaneuvoksen kahvila ja mm. käsityömyymälöitä.
 |
| Violetit syreenit kukkivat Anna Bamfordin os. Mustosen haudalla 4.6.2024. |
Annan (1866–1947) juuret ovat isänsä Antti Mustosen puolelta Pielisjärveltä, Lieksan Hovilasta. Antti syntyi Hovilassa 1810 ja kuoli Joensuussa 1877. Kiinnostavaa on myös se, että Joensuun hautausmaalle Mustosten sukuhaudan läheisyyteen haudattu vuonislahtelaissyntyinen Reinhold eli "Reittu" Ryynänen (1838–1872) oli aviossa kauppaneuvos Mustosen vaimon Lovisan sisaren Sophia Alexandran kanssa. 31-vuotiaana kuolleesta Sophiasta on komea-asuinen kuva Sirpan kirjassa s. 16.
Reinholdin isovanhemmat olivat vuonislahtelainen Matti Ryynänen ja kauppaneuvos Mustosen vanhempi sisar Anna. Kauppaneuvos A.M auttoi Joensuuhun muuttaneen sukulaispoikansa Reinholdin liike-elämän alkuun; kauppaneuvoshan oli Reinholdin isoäidin veli. Sittemmin vain 33-vuotiaana sydänkohtaukseen menehtyneestä Reinholdista kasvoi merkittävä pankki- ja liike-elämän vaikuttaja Joensuussa. Mielenkiintoista – historia avautuu palanen kerrallaan! Menneiden aikojen pohtiminen on mielestäni myös todella tehokasta aivovoimistelua. Juuri sitähän se mitä suurimmassa määrin onkin! Olen sanonut ystävilleni puolileikilläni, että koska en välitä sudokuista, sanaristikoista, peleistä, askarteluista, palapeleistä tmv., hyvänä ja tuiki tarpeellisena tällaisen ikääntyneen (69 v.) aivovoimisteluna toimikoon vaikka historian koukeroiden pohtiminen - kukin taaplaa tyylillään. Inspiraatiota siihen antavat mm. hautausmaakävelyt ja nyt myös kirja "Annan albumi" (Sirpa Sulopuisto 2022).
