Menneeseen ja tulevaan, iäisyyden äärellekin

Vuonislahden sydän ja aurinko kevättalvella 2026 💖 

Aika rientää nopeasti, nyt ollaan jo maaliskuun puolivälissä. Alkukevään kuulas valo hohtaa sulavilla hangilla. Lunta onkin tänä vuonna ollut vähän, joten nuo lumet sulanevat vauhdilla. Tässä kirjoituksessa alkupuolella on Espanjan matkahaaveiden/-suunnitelmien innoittamia poimintoja lähteitä hyödyntäen, loppupuolella on historiaosio. Jälkimmäistä ovat jotkut vakituiset blogini lukijat toivoneet, ja toki itsellenikin historia on ehtymätön mielenkiinnon kohde. Blogia ja myös muita tekstejä voi nykyään kuunnella puhelimellakin, kertoi eräs ystäväni. Se oli minulle uutta, täytyykin kokeilla. 

Tekoäly ei ole mitään tekstejäni tehnyt – ainakaan vielä. Kuvituskuvat ovat viittä historiaosion kuvaa lukuun ottamatta tältä kevättalvelta. Kuvissa on selitystekstit kuvien alla.

Ajattelin ottaa blogissani käyttöön runsaammin väliotsikoita ja pyrin lisäämään kappalejakoa saatuani palautetta tekstieni lukijaa uuvuttavasta laveudesta. Tunnistankin itseni harrastajakirjoittajana juuri lavean tekstin kirjoittajaksi. Voin kuvailla liiankin seikkaperäisesti yksityiskohtiakin, ja tekstiä syntyy helposti sivukaupalla silloinkin, kun asian voisi ilmaista paljon tiiviimmin. Kirjoitan blogiani pätkissä, kun inspiraatio tai kirjoittamisen tarve tulee. Silloin kuukausittainen kirjoitukseni voi venyä joskus (liiankin?) pitkäksi. Toki voisi kirjoittaa useamman kerran kuussa, mutta se sopii paremmin jollekin toiselle. Tästä maaliskuun postauksestani tulikin näköjään erityisen pitkä, mutta tälleen tällä kertaa.

Graafisia sävyjä pilvisenä päivänä ❤

Karsiminen parantaa tekstiä, sanoi mm. kirjailija Kaari Utrio. Sanoin eräälle em. palautetta antaneelle ystävälleni, että hypi yli tekstiäni tai jätä tylsäksi käynyt tarina tai tarinan osa kesken. Hän vastasi samoin kuin itsekin lukijana ajattelin jotain (hidassoutuisuudessaan pitkästyttävää) tekstiä lukiessani. Kovin helposti ei jätä keskenkään, kun sitä kai alitajuisesti odottaa jonkin kohokohdan - tai mikä se sitten lieneekään - pulpahtavan esiin jostain tekstipaljouden keskeltä. Toisaalta ehkä myös odottaa, mikä on se kiinnostava loppuratkaisu jossakin pohdiskelun kohteena olleessa asiassa 😊

Näinä viikkoina myös elämän yllätyksellisyys äkillisine muutoksineen on ollut jälleen ajankohtainen. Tällä kertaa lähti ikätoveri 🙏 Kuolemasta olen kirjoittanut näiden runsaan seitsemän blogivuoteni aikana useastikin, ehkä palaan tähän myöhemmin. Nyt kuitenkin matkaan mielikuvissani ja ennakkosuunnitelmani mukaan Aurinkorannikolle, ja haeskelen lähteitä tekstiini. Lopuksi aikamatkustan 90-luvulle ja siitä edeten sadan vuoden taaksekin.

Laulun iloa -keikalla 11.2 (kuva: Marja Mölsä).

Saimme olla 11.2 Karjalan karaokeklubilaisten kanssa laulamassa hoivakodilla Laulun iloa -keikalla (kuva edellä). Huomenna 11.3 jälleen eräälle toiselle hoivakodille laulukavereiden kanssa lahjoittamaan laulun iloa! Olen suunnitellut laulavani pari suomalaista tangoa ja valssia, pari keväistä laulelmaakin. Nykyään elämässäni onkin useita uusia soundeja. Yksinlaulutunnit, kuoro ja karaokeklubin tapahtumat täydentävät mielestäni varsin hyvin toisiaan, ja mikä helpottavaa: saan laulaa matalammista sävellajeista 👍 Lähestyviä hautajaisia varten harjoittelussa on nyt Petri Laaksosen Täällä Pohjantähden alla🙏 

Laskin mielenkiinnosta, että lauluharrastuksiini käytän noin tuhat euroa vuodessa, mitä pidän varsin edullisena kustannuksena moneen muuhun harrastukseen verrattuna. Aiempina vuosikymmeninä harrastusmenoja kertyi lähinnä vain jumppaseuran kausikortista ja kulttuuririentojen pääsylipuista. Uskon, että lauluharrastus tukee sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia ja sitä kautta terveyttäkin. Asiantuntijat kannustavat, että liikunnan lisäksi tämän tyyppiset harrastukset tukevat osaltaan siis myös sitä, että pysyisimme omatoimisina ja elämäniloisina mahdollisimman pitkään. 

SUOMALAINEN KOULU ESPANJASSA

Espanjan Fuengirolassa sijaitsee tiettävästi maailman ainoa sellainen suomalainen lukio, jonka kotipaikka ei ole Suomessa. Koulussa annetaan myös esi- ja perusopetusta. Siellä olisi mielenkiintoista päästä käymään, ja jos ei turistina sisälle pääse, niin jospa pääsisi ulkopuolelta silmäilemään. Tästä koulusta voi mennä hyppytunnilla halutessaan vaikkapa rannalle uimaan tai kävelylle rantabulevardille. Tässä koulussa kaikki esiopetuksen lapset ja perusopetuksen oppilaat opiskelevat espanjaa pakollisena oppiaineena kaksi vuosiviikkotuntia. Koulu sijaitsee Los Pacosin sydämessä, Fuengirolassa os. Jose Salik 4. (suomalainenkoulu.net.)

Saimme osallistua laskiaissunnuntaina 15.2 Jää tielle -tapahtumaan Vuonislahden satamassa 🔥

KIRKKOJA AURINKORANNIKOLLA

Seuraavaksi pientä pintatarkastelua kirkoista. Fuengirolassa on mm. Los Bolichesin valkoinen kirkko ja katoliset kirkot Parroquia de Nuestra Señora del Rosario ja Iglesia Virgen del Carmen. Espanjanpalvelut kirjoittaa, että messuja pidetään Los Bolichesin kirkossa Fuengirolassa ja Los Bolichesin seurakuntakodilla vuoroviikoin, San Miguelin kirkossa Torremolinosissa, Arroyo de la Mielin kirkossa Benalmadenassa, Nerjan kirkossa ja Calahondan kirkossa (espanjanpalvelut.com).

Mumminmatkat kirjoittaa blogissaan, että Parroquia de Nuestra Señora del Rosario -kirkko sijaitsee Plaza de la Constitucion -aukiolla (suomeksi Perustuslain aukio). Tämä katolinen kirkko on rakennettu 1920-luvulla, ja omistettu kaupungin suojeluspyhimykselle Neitsyt Marialle, kuten suuri osa maailman katolisista kirkoista. Kirkon nimessä oleva Rosario (suom. ruusukko) tarkoittaa sekä sen nimistä rukousta että rukousnauhaa, jonka avulla ko. rukous rukoillaan. (Mumminmatkat -blogi.) Tässä valkoiseksi rapatussa kirkossa olisi kiinnostavaa päästä käymään, se vaikuttaa lukuisine pyhäinkuvineen kauniilta ja puhuttelevalta.

Iglesia Virgen del Carmen -kirkko sijaitsee Los Bolichesin ”suomalaislähiössä” Plaza del Carmen -aukion reunalla. Paikallisen suomalaisen seurakunnan viikoittaiset messut pidetään tässä ”suomalaistyylisessä” kirkossa. (Mumminmatkat -blogi.) Nettilähteet kannustavat, että tämä katolinen kirkko on suositeltava ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Nettikuvista näkyy, että siellä on mm. erittäin upea alttari. Aurinkorannikolla toimii myös Suomen Merimieskirkko.

Tuulan kanssa teatterissa 21.2.26. Kiitos Pauliina Hukkaselle ja Miia Nuutilalle erittäin hauskasta ja voimaannuttavasta terapiasta Joensuun kaupunginteatterissa 🌺

MÁLAGA 

Málaga on satamakaupunki Etelä-Espanjassa, Andalusiassa, Aurinkorannikolla. Málagasta (Espanjassa vuosia asunut) Pete sanoi, että se olisi minulle hyvä kohde, siellä on paljon kiinnostavaa historiallistakin katseltavaa ja koettavaa. Tämä kaupunki on Málagan maakunnan pääkaupunki. Taiteilija Pablo Picasso, näyttelijä Antonio Banderas ja näyttelijä-muusikko Fran Perea ovat kotoisin Málagasta. Kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ovat 700-luvulla rakennettu Alcazaban linnake ja eräs Rooman valtakunnan ajalta peräisin oleva amfiteatteri. (wikipedia.org.)

Pienimatkaopas.com kirjoittaa, että Málaga on Euroopan eteläisin miljoonakaupunki ja Costa del Solin eli Aurinkorannikon tunnetuin keskus. Alcazaba-linnakkeen ohella kehotetaan suuntaamaan Gibralfaro-linnaan, joka kohoaa kukkulan laella. Tältä 1300-luvulta peräisin olevalta linnoitukselta on komeat panoraamanäkymät yli koko kaupungin. Erityisesti tuollaisille linnoituksille kiipeilyä suunnitellessani muistutan itseäni jälleen kerran ASIANMUKAISISTA JALKINEISTA; eli ei siis todellakaan kenkien(kään) ulkonäkö ole merkityksellinen, vaan se, että ne ovat hyvät jalalle vaativimmissakin olosuhteissa! Lähteet kehottavat, että kun tulee jälleen keskustaan, kannattaa poiketa Málagan katedraaliin, jota paikalliset kutsuvat lempinimellä "La Manquita" eli yksikätinen sen keskeneräisyyden vuoksi. Katedraalin tornista on hienot näkymät kaupunkiin. Myös Gibralfaron linnoitukselta avautuu nettikuvien mukaan todella komeat näkymät mm. Malagan härkätaisteluareenalle ja satamaan.

Kävimme Riitan kanssa 5.3. katsomassa Aino Stranden-Sorviston teräsemalireliefejä "Lasinen metalli" -näyttelyn. Se on avoinna 31.7.2026 saakka Joensuun ort. kulttuurikeskuksella. (Kuva: Riitta N.)

Kun on kiinnostunut taiteesta, Picasso-museo on ehdoton käyntikohde. Siellä haluan päästä käymään, ja mikä tärkeää: myös kiireettömästi. Haluan viipyillä teosten äärellä, ja jos on joskus kiire rientää eteenpäin, ehkä kierros kannattaa silloin jättää väliin tai ainakin toiseen kertaan. Museossa pääsee tutustumaan kattavaan kokoelmaan Picasson teoksista hänen synnyinkaupungissaan. Picasso-museo sijaitsee Palacio de Buenavistassa. Sen kokoelmat kattavat yli 200 teosta. Lisäksi voisi suunnata kohti Mercado de Atarazanas -kauppahallia, jossa voi maistella paikallisia herkkuja ja ihailla hallin arkkitehtuuria ja värikästä lasimaalausikkunaa. Ateriavaihtoehtoina mainitaan grillikalavalikoima erilaisista paikallisista kaloista paneroituna ja grillattuna. Tyypillinen pääateria on espetos eli grillatut sardiinit - ja tapakset tietenkin. (pienimatkaopas.com/malaga/.) Vaikka nykyisin suosin mieluiten alkoholittomia viinejä, Malagassa lasillinen makeaa Málaga-viiniä voisi olla maistuva jälkiruoka.

Tekoäly kertoi, että suorat lennot Helsingistä Málagaan kestävät hieman alle viisi tuntia. Malagan lentokentältä (AGP) Fuengirolaan on matkaa noin 25–30 kilometriä. Autolla matka taittuu yleensä noin 20–30 minuutissa. Renfe-lähijunalla (linja C1) matka-aika lentokentältä Fuengirolan keskustaan on noin 34 minuuttia, ja junia kulkee n. 20 minuutin välein. 

Valoja ja varjoja Paaterin metsäladulla 7.3.26

MARBELLA

Eräs kiinnostava päiväretken kohde voisi olla myös Marbella. Joidenkin lähteiden mukaan Marbella on ollut ainakin aiemmin erityisesti varakkaamman väen kohde, nykyisin se on jo matkailun kohteena kaikille matkailijoille. Esim. ohjattu päiväretki sinne voisikin olla hyvä valinta, tosin bussillakin pääsee. Karttanäkymän mukaan bussi kulkee meren rannan tuntumassa, joten samalla voi ihailla merimaisemia. Marbella sijaitsee Andalusiassa Malagan kaupungin eteläpuolella. Esimerkiksi sen vanhakaupunki kiinnostaa historiasta kiinnostunutta. Tekoälyavusteinen teksti netissä kertoo, että päiväretki Marbellaan Fuengirolasta on helppo ja suosittu (n. 30–40 min), ja se onnistuu nopeimmin suorilla Avanza-busseilla (maksu alkaen n. 5 €/suunta). Bussit kulkevat jopa n. 14 kertaa päivässä, varhaisin jo klo 6.40. Bussi Marbellaan lähtee Fuengirolan pääbussiasemalta (Estación de Autobuses de Fuengirola), joka sijaitsee keskustassa lähellä juna-asemaa. Liput saa bussiaseman tiskiltä, automaatista tai kuljettajalta. 

Hellotickets.fi/espanja/marbella kirjoittaa, että Marbellasta voi nostaa esiin esim. Plaza de los Olivosin aukion, Marbellan kunnalliset markkinat, Marbellan linnan, joka muodostuu muinaisen islamilaisen rakennuksen raunioista. Siitä tuli myöhemmin katolinen linnoitus. Tälle alueelle ovat ominaisia mukulakivikadut (muistutus itselle: jalkaan siis kunnon kengät!) ja andalusialaisen arkkitehtuurin kuviot puuparvekkeineen ja kauniine valkoisine muureineen.

Aurinkoinen hiihtelysää 7.3

Nuestra Señora de Encarnaciónin kirkko siellä on myös hyvä vierailukohde; se on katolinen kirkko, joka oli aikoinaan moskeija. San Juan de Diosin kappeli on lähteen mukaan toinen kaupungin kiinnostavista uskonnollisista rakennuksista. Marbellan historiallisen keskustan ympäristö on myös vierailun arvoinen, siellä on Alameda-puisto trooppisine kasvillisuuksineen ja tunnettu Avenida del Mar, jonka ulkoilmamuseossa on useita Salvador Dalín veistoksia. Ne ovat kaupungin ikonisia paikkoja. Molemmat ovat alle 200 metrin päässä historiallisesta keskustasta. 

Riittävän hyvässä kunnossa olevia jalkoja (huom. polvet!) sekä kunnon kenkiä tarvitaan jälleen, jos lähtee kävelylle rantakadulle, joka on noin seitsemän kilometrin pituinen kävelybulevardi. Marbellan rannat ovat epäilemättä yksi kaupungin suurista matkailunähtävyyksistä. Lähde hehkuttaa, että harvassa paikassa maailmassa lienee yhtä pitkää valkoisen hiekkarannan pätkää, jota ympäröi niin paljon ylellisiä rakennuksia kuin siellä. (hellotickets.fi/espanja/marbella.) 

Seuraavaksi matkaan ylellisestä turistikohteesta Marbellasta pieneen pielisjärveläiseen kylään, Jaakonvaaraan.

Jääladun alkupäätä Jauhiaisella 7.3.

HISTORIAKATSAUS JAAKONVAARASTA JA SEN YMPÄRISTÖSTÄ

Tein v. 1998 Joensuun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa suomen kielen harjoitustyönä keruukertomuksen Lieksan Jaakonvaaran ja Kuorajärven kylien nimestyksestä. Ilokseni muistiinpanot vielä löytyivät, joista seuraavana muutamia otteita. Tässä tekstissä myöhemminkin mainitsemani Saariaho itäisimpänä haastattelupaikkana oli nimestystyössäni ensimmäisenä. Talo on ollut samalla suvulla vuodesta 1760. Kuljin nimestysmatkoillani lapsuudenkodistani käsin polkupyörällä, välillä lainasin isäni autoa. Suhtautuminen nimestäjään oli poikkeuksetta ystävällistä ja avuliasta; aina tarjottiin kahvia, ja jos tuoretta kahvileipää ei sattunut olemaan, paistettiin esim. lettuja. Vierasta kehotettiin tuohon aikaan kahvipöydässä: ”pankkee sekkaan” tai ”kastooten”. Jälkimmäinen tuli kai siitä, että pullapalasta kastettiin kahvikuppiin. Mummo kaatoi aikoinaan kahvia kupin aluslautaselle (tassille) ja joi kahvia siitä.

Karolta ja Peteltä saatu joulukukka kukkii yhä maaliskuussa ja lisää nuppuja on tulossa🌼

Köllinimet eli nk. lisä-/korkonimet

Tein huomion, että etenkin köllinimet kiinnostivat haastateltavia. Professori Valonen on lausunut, että Pohjois-Karjalassa annettiin ihmisille kerkeästi korkonimi (lähde: kirjallisuuden peruskurssin oheismateriaali syksyllä v. 1997). Siitä on sananparsikin, että ”näytä tapasi, niin kyllä kyläjäs nimen antaa” (emt.). Sain köllinimiä kokoon kaikkiaan 44, joista naisia vain 4. Naisille ei yleensä korkonimiä annettu, ellei hän ollut tehnyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa, yleisemmin paheksuttavaa. Erään talon v. 1906 syntynyt emäntä oli ollut aikanaan kylällä aktiivinen kulttuuripersoona, harrastanut monipuolisesti: mm. kuorolaulua, tanhua, maamiesseuraa, marttoja ja sotien aikana Lottatoimintaa. Ei häntä kuitenkaan koskaan muilla nimillä kutsuttu kuin etunimellään ja että hän on sen ja sen talon emäntä. Sain ilokseni haastatella tätä tuolloin 93-vuotiasta hyvämuistista emäntää, hän kuoli seuraavana talvena.

Ripletti-Hiltasta sen sijaan puhui useampi nimiopas. Hilta eli 1900-luvun alkupuoliskolla Pielisjärvellä viettäen kiertelevää elämää. Jossain vaiheessa hän oli myös Jaakonvaarassa. Kerrottiin, että Hiltan pää olisi seonnut onnettoman rakkausjutun takia. Hilta pukeutui vaatteisiin, joihin oli ommellut erilaisia rimpsuja, värikkäitä tilkkuja tai nauhoja. Kauneudenkaipuuta kai tämäkin! Jonkin lähteen mukaan Ripletti-Hiltalla olisi ollut jossain vaiheessa vaatimaton asumus Lieksan Hovilan ja joen ylittäneen sillan välimaastossa.

Nimilippuja kertyi Jaakonvaaran alueelta 115 ja Kuoran alueelta 94.  Paikannimistä eräs maininta. Joidenkin selvitysten mukaan Kuora-nimen alkuperä on saamen kielessä. Sana ”guorra” on ”ääri” tai ”vieri”. Kuorahan sijaitsee Lieksan, Enon ja Ilomantsin rajamailla, vrt. reunalla. Lappalaiset ovat mahdollisesti nimenneet paikan, kuten monet muutkin tienoon nimet (esim. Lieksa = soinen laakso). Jaakonvaaraa on nimitetty myös Jaakoksi (puhekielessä juakko). Asutusta on ollut kuudessa talossa 1600-luvun lopulta alkaen. Nimioppaista useampi sanoi kylän nimen määräytyneen Korpi-Jaakon (Stenius 1704 - 66) mukaan. Korpi-Jaakko on opastanut kyläläisiä soiden kuivauksessa ja korpien viljelyksessä 1700-luvulla. 

Koulurakennus Pielisjärven (nyk. Lieksan) Jaakonvaarasta (Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo).

Murteista, vanhoista sanonnoista ja sodan muistomerkistä

Murteista otan esille erään mielestäni mukavankuuloisen yksityiskohdan: Kotia nimitettiin pihaksi, ja puhelimeen vastattiin sinne ennakkoon soittaessani esim. ”ollaammyö huomenna pihassa”. Kun kerroin tulostani etukäteen, joillakin oli jo valmiiksi etsittyinä vanhoja talokirjoja ja historiikkeja. Lapsia tällä alueella on nimioppaiden mukaan kutsuttu isän mukaan, esim. Villen Anjaksi tai Einon Ailiksi. Myös vaimoa nimitettiin miehen mukaan, esim. Onnin Saimi. Vanhoista sanonnoista tuli mieleen noillakin kylillä toisinaan käytetty sananparsi: Jos joku muistutti vanhempaansa saatettiin sanoa ”veistäjjääsä on tyttö/poika tullu”. Jos joku taas ei ollut toivotunlainen, voitiin sanoa ”se pittää panna turkin hihhaan ja tehä uuvestaan”.

Sodat ovat jonkin verran leimanneet nimiäkin. Erään talon isännän lisänimestä arvailen, että se saattoi tulla siitä, että he olivat aktiivisia maanpuolustusihmisiä ilmeisesti koko perhe. Toisaalta esimerkiksi ”Uunon korpi” on saanut nimensä 1. maailmansodan aikaan ko. korvessa ammutusta henkilöstä. Jälleen tulee sydäntäraastavasti mieleen, että toisinaan naapurin pojat, lapsuuden leikkitoverit, ovat voineet nousta kansalaissodassa toisiaan vastaan. 

Kuoran kylällä on eräs historiallisesti merkittävä paikka, jossa on jatkosodan aikaan neuvostopartisaanien iskussa ammuttu 13 siviiliä. Surmattujen joukossa oli sukulaisianikin, kaksi pientä lasta ja heidän äitinsä. Tällä paikalla, jota lähellä sijaitsevan talon mukaan nimitetään Sormivaaraksi (joissakin lähteissä Mustaksi Sormivaaraksi) on pieni muistomerkki, jossa käy matkailijoita nykyäänkin. Olen käynyt tuolla muistomerkillä muutamana kesänä, ja aina on ollut luonnonkukkia muistomerkillä olevassa maljakossa. Ihmiset muistavat. Liekö vain mielikuvitteluani, mutta siellä tuntuu aina siltä, kuin linnutkin olisivat hiljaa. 

Myös monia herkkiä muistoja jäi tästä nimestystyöstä. Viimeisimmän nimestyspaikkani (Kuoran eteläisellä rajalla) emäntä sanoi pois lähtiessäni ja kiitellessäni, että ”olihan tuo mukavvoo suaha tutusttuu sinnuunnii”. Se lämmitti tuona sateisena päivänä. Myöhemmin kuulin, että tuo(kin) emäntä on ollut isäni koulutovereita. Luultavasti jotkut syrjäisen kylän ikäihmisistä olivat yksinäisiäkin, ja heistä oli mukavaa saada juttuseuraa.

Jaakonvaaran vanhan koulun talousrakennus, jonka edessä kuorma-auto (Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo).

Koulu oli kylän tärkeä keskuspaikka

Koulurakennukset olivat hyvin saman näköisiä Pielisjärvellä, todennäköisesti laajemminkin Suomessa. Kuva Jaakonvaaran koulurakennuksesta on aiempana. Kuvateksti em. kuvaan kantapuu.finna-sivuilta: "Autio koulurakennus Pielisjärven (nyk. Lieksan) Jaakonvaarasta. Vaaleaksi maalatussa harjakattoisessa puurakennuksessa on poikkipäädyn muodostava siipi. Molemmissa päädyissä ja pihapuolen pitkällä seinällä on sisäänkäynnit. Oikean päädyn oven yläpuolella on katos ja edessä ulkoportaat. Muut ulko-ovet on sijoitettu harjakattoisiin eteisulokkeisiin. Ovissa on kaksi päällekkäistä ikkunaa tai ruutua. Alakerran ikkunat ovat kuusiruutuiset. Ullakkoikkunoissa on kolme vierekkäistä ruutua, joista keskimmäinen on muita korkeampi. Rakennus on ulkovuorattu pystylaudoin ja katettu tiilillä. Etualalla on nurmettunutta pihaa sekä lipputanko. Rakennuksen edessä on kaksi polkupyörää." (Lähde: Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo.)

Koululaisia vuosilta 1920–1930 (lähde: finna.fi).

Edellä olevassa kuvassa on oppilaita ja opettaja yhteiskuvassa hirsisen (koulu?)rakennuksen edessä. Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä: "Janne Koponen / Havukka / Kuoran kylä Pielisjärvi". 1920–1930, Pielisen museo. (Lähde: finna.fi.) Tässä noin sadan vuoden takaisessa kuvassa on todennäköisesti useampiakin sukulaisiani niin äidin kuin isänkin puolelta, mutta enää ei ole tiedossani heitä, jotka voisivat tunnistaa kuvassa olevia. Olen kuullut mm. Siposten sukuseuran tapahtumissa, että varsin monen Siposenkin sukujuuret ovat juuri noilla tienoilla. Lopulta minulla ei ole (varmaa) tietoa siitä, onko tämä kuva Kuorasta vai Jaakonvaarasta. Kuvan taakse kirjoitetusta tekstistä voisi päätellä, että se on Kuorasta; jotkin suulliset lähteet ovat sanoneet, ettei 20-luvulla Kuorassa ollut vielä koulua, vaan koululaiset kävivät koulua Jaakonvaarassa. 

Opetusta annettiin ennen koulutarkoitusta varten tehtyjä rakennuksia yksityistaloissakin; luin siitä mm. Vuonislahden kyläkoulun historiasta. Tästä arvailen, että edellä olevassa kuvassa voisi olla kuoralainen yksityistalokin, jonka edessä oppilaat. Jaakonvaaran koulun ja Vuonislahden väliltä tulee mieleen eräskin kiinnostava yhtymäkohta: Vuonislahden kylällä sittemmin näkyvästi vaikuttanut henkilö on ollut aikoinaan kansakoulun opettajana Jaakonvaarassa.

Jaakonvaaran lähikylät Höntönvaara, Sokojärvi tai mm. Kuora saivat tietojeni mukaan koulurakennuksensa vasta myöhemmin. Jaakonvaara oli ymmärtääkseni siihen aikaan tienoon suurempana kylänä nk. keskuspaikka, linjurikin kulki Jaakonvaaran tietä Enoon ja siitä edelleen Joensuuhun (ja toiseen suuntaan Lieksaan) jo paljon aikaisemmin kuin esim. Sokojärvellä tai Höntönvaarassa.

Jaakonvaaran koululaisia v. 1939. Opettaja Onni Halonen ylärivissä vasemmalla

Edellä oleva kuva löytyi 91-vuotiaan äitini albumista. Kuvan takana lukee lyijykynällä kirjoitettuna "Lieksan Jaakonvaaran koululaisia v. 1939. Opettaja Onni Halonen." Isäni Heimo (1930–2003) on edessä kolmas oikealta. Lapsilla on siistit (todennäköisesti kotona tehdyt) vaatteet ja hiukset huolella jakauksille kammattuina. Kuva on varsin hyvälaatuinen / hyvin säilynyt, kun huomioi ajankohdan. Kun kuvaa suurentaa, saa paremmin selvää. Pojat istuvat edessä ja tytöt seisovat takana; se on mielestäni hieman omaperäisempi asettelu. Koululaiset lienevät isäni lailla suunnilleen v. 1930 syntyneitä. Jos he eläisivät, he olisivat nyt noin satavuotiaita. Lapsia oli tuohon aikaan kouluissa paljon. Kuvassa on todennäköisesti vain kaksi vuosiluokkaa.

Jaakonvaarassa oli koulurakennus siis jo 1930-luvulla. Muistelen isäni kertoneen, että hän kulki koulumatkansa ns. kinttupolkua pitkin, eväät repussaan. Noin 7–10 km:n metsätaipaleen välille osui muutamia talojakin, esim. Saariaho, Hopeavaara ja Japanissa parlamentaarikkona uran tehneen Marutei Tsurusen (ent. Martti Turunen) kotitalo. Kävin tällä Jaakonvaaran (eli ”Juakon”) koululla katsomassa ensimmäisen näkemäni elokuvan ja muistan vielä sen nimenkin: Villin Pohjolan kulta. Tuolloin elettiin 60-lukua, ja tämä oli vahvasti tunnemuistiin jäänyt kokemus!

Yhteistä dna:ta löytyy

Eräs tunteita koskettava muisto tulee vielä mieleen: teetätin koronakeväänä v. 2020 "aikani kuluksi" dna-testin ja mielenkiintoni heräsi, kun testi osoitti yllättävänkin korkeaa osumaa erään tässä eo. koulukuvassa olevan henkilön veljen kanssa. En ollut kuullut hänestä aiemmin, joskin vasta paljon myöhemmin kuulin, että tämä henkilö oli aikoinaan kyläillyt lapsuudenkodissani. Tämä osumahenkilö oli teetättänyt dna-testin yli 90-vuotiaana, hieman ennen kuolemaansa. Kiinnostava yhtymäkohta oli myös se, että tämä v. 1927 syntynyt henkilö oli myös yksi nimioppaistani aiemmin mainitsemassani nimestystyössä v. 1998. Hän sattui olemaan käymässä entisellä kotikylällään tuolloin kesällä -98, ja istuimme hänen autossaan pitkän tovin juttelemassa sateen rummuttaessa auton kattoon. 

Jälkikäteen tuli mieleen, että lieneekö puheliaisuus ja sosiaalisuus sekin perua yhteisestä dna:sta, ken tietää. Joidenkin muiden +60-vuotiaiden miesten lailla hän oli parhaita nimioppaitani. Hän tiesi paljon paikkakunnan nimistä ja kertoi niistä mielellään. Kun selvittelimme tämän nimioppaan tyttären kanssa sukulaisuuttamme, olemme todennäköisesti monien pielisjärveläissyntyisten lailla useampaakin kautta sukua. Dna silloin ikään kuin kumuloituu, yhteistä dna:ta tulee useampaa kautta. Dna-testin mukaan joku voi näyttää esim. 1. serkulta, mutta ”paperilla” hän onkin paljon kaukaisempi. Eräs yhtymäkohta mainitsemani v. 1927 syntyneen henkilön kanssa on luultavimmin Kourin taloon Jaakonvaarassa, jossa eli aikoinaan mummoni isän veli perheineen. Mielenkiintoista historiaa ja sukututkimuksena myös tehokasta aivovoimistelua!

Kosolti kaimoja -julisteen kuvasin jonain taannoisena vuotena Pohjois-Karjalan museo Hilmasta  

Pohjois-Karjalan yleisimpiä sukunimiä ovat Turunen, Nevalainen ja Hirvonen (kuva edellä). Niin oli näilläkin tienoilla, etenkin kaksi ensin mainittua olivat nimestyskylillänikin hyvin yleisiä sukunimiä. Nimestyskertomuksessani esiintyi myös oheisessa kuvassa mainittuja pielisjärveläisnimiä kuten esim. Ikosia, Kärkkäisiä, Muikkuja, Ryynäsiä ja Turpeisia. 

Kevään iloa itsekullekin 💛

Aikamatkoja menneeseen ja tulevaan

Tammikuun utua Pielisellä 💙

Tällä kertaa tarinoin matkahaaveista ja koulumuistoista +60 vuoden takaa. 

Tarinoiden kirjoittaminen vanhojen valokuvien yhteyteen on kiinnostavaa; ja vaikka tämän historiaosioni kuvat eivät erityisen vanhoja olekaan, ne toimivat tälläkin kertaa kirjoittamisen inspiraationa. Muut kuvat ovat tammikuisesta luonnosta ja viimeaikaisista tapahtumista.

Moni sanoo, että matkojen odottaminen ja suunnittelu on matkailussa parasta, ehkäpä on niin. Kohdallani on toiveissa (ainakin 10 vuotta olen toivonut) päästä tänä vuonna eteläiseen manner-Espanjaan – jos ei esteitä ilmaannu 😯 Edellisestä lentomatkastani kesällä -17 Osloon onkin jo aikaa. Eräs hiljattain edesmennyt 💗-ystävä sanoi, ettei reissuhaavetta(kaan) kannattaisi lykätä, huomisesta kun ei tiedä. Olen alkanut tulla jo jopa hieman taikauskoiseksikin, että mitähän esteitä vielä sattuukaan. Moni reissuaie on nimittäin tyssännyt milloin koronan, milloin minkäkin syyn vuoksi. Täytyy vain toivoa parasta ja hoitaa terveyttäänkin niillä voimilla ja kyvyillä mitkä suinkin vain omassa varassa ovat. Ja suunnitellahan aina voi ja saa, ja niitä suunnitelmia on tässäkin.

Ilta-aurinkoinen näkymä Paaterin jääladulla

Olisiko jo aika?

Itselläni ei ole paria Espanjan matkaa lukuun ottamatta kokemusta noista(kaan) suunnista, mutta onneksi mm. lähteitä on runsaasti, joista voi etsiskellä tietoa. Laitan tähän lähdeviitteet, mistä olen tietoa haeskellut. Tämän tyyppiset tiedon kokoamiset toimivat toivoakseni jonkinlaisena vinkkinä myös joillekin muille samoille suunnille matkaaville, laillani tietoa kaipaaville. Sain Peteltä vinkkejä ja googlailin itsekin, joiden pohjalta tein pieniä tiivistelmiä muutamasta kohteesta. Se suunniteltu majapaikka olisi hyvien julkisten yhteyksien päässä useammastakin kiinnostavasta kohteesta. Kiinnostaviin kohteisiin ei siis tarvitsisi mennä (ainakaan joka kerta) järjestetyillä retkilläkään, vaan bussit ja junat näyttävät kulkevan tiuhaan, eikä lipunhankinnatkaan liene hankalia. Siitä hieman tämän koosteen lopuksi.

Tässä päivityksessä viimeisenä on vuoden alussa suunnittelemani historiaosio, jossa on koulumuistojani 60-luvulta. Ja kun mikrohistoriasta tykkään, ne pienimmätkin muistista pulpahtelevat yksityiskohdat olen halunnut kirjoittaa muistiin.

Tammikuun -26 lopulla pakkanen kiristyi, lunta saisi olla enemmän... 

PÄIVÄRETKI GIBRALTARILLE (noin 7–10 tuntia)

Fuengirola oli erinomainen tukikohta eri retkille, koska lähellä on niin paljon mielenkiintoisia matkakohteita, Noora Kovalainen kirjoitti blogissaan (suuriseikkailu). Yksi hänen suosikeistaan oli Gibraltar. Bussiliput maksoivat tuolla omatoimimatkalla noin parikymppiä ja matka-aika oli parisen tuntia suuntaansa. Gibraltarilla sai rajan ylityksen jälkeen (tuolla omatoimimatkalla) kävellä lentokentän läpi. Epäilemättä ainutlaatuinen kokemus sekin! Gibraltarin vuoren tunnetuimmat turistikokemukset näköalojen (mm. Afrikan suuntaan) lisäksi olivat hienot tippukiviluolat ja vuorella vapaasti juoksentelevat apinat. Tippukiviluolassa olisikin kivaa päästä käymään, kerran olen sellaisen päässyt näkemään, olikohan Mallorcalla joskus 80-luvulla. Apinoita näytti kuvista päätelleen olleen vaikka minkä näköisiä ja kokoisia. Köysirataliikennöinti vuorelle kuulosti kiinnostavalta sekin. Gibraltarilta saa mm. omaa olutta, ehkäpä pullollisen sitäkin voisi nauttia englantilaisen lounaan ohessa.

Fuengirola.fi kirjoittaa, että päiväretki Fuengirolasta Gibraltarille vie keskelle brittiläistä kulttuuria, ruokaa ja tunnelmaa, passintarkastuksineen ja punaisine puhelinkoppeineen ja punaisine kaksikerroksisine busseineen. Fuengirolasta on Gibraltarille matkaa noin sata kilometriä lounaaseen. Autolla tai bussilla siihen menee liikenteestä riippuen reilu puolitoista tuntia. Perillä tunnelma vaihtuu andalusialaisesta arjesta brittiläiseen elämänmenoon. Heillä, jotka eivät lähde erillisille opastetuille kierroksille, olisi käytössään lähes viisi tuntia omaa aikaa.

Kirkkaita kuutamo-öitä alkuvuodesta -26

Gibraltar on Euroopan viimeinen Ison-Britannian hallinnassa oleva merentakainen alue, jolla on kuitenkin laaja itsehallinto, lähteet kertovat. Päiväretki Aurinkorannikolta tuo lähteiden mukaan kosketuksen brittikulttuuriin; ensimmäinen muistutus siitä tulee jo rajalla, jossa passit tarkistetaan aivan kuin ennen EU:n vapaan liikkuvuuden aikaa. Voimassa oleva passi siis retkelle mukaan! Viisumi liimataan siihen. Meriatur.com -matkatoimistolähteen mukaan eurot käyvät Gibraltarilla valuuttana. Jos maksaa käteisellä, saattaa saada vaihtorahana Gibraltarin puntia, joten kannattaa varata retkelle mukaan pienempää rahaa. Korttimaksu käy myös suurimmassa osassa liikkeitä. Päiväretken hinta aikuisilta on em. lähteen mukaan noin 35 e.

Lumista metsää Ala-Kelvän suunnalla

Gibraltarin ruokakulttuuri on lähteiden mukaan sekoitus brittiläistä, espanjalaista, juutalaista, marokkolaista, intialaista ja italialaista keittiötä. Tämä heijastaa osaltaan alueen pitkää ja monikulttuurista historiaa. Mitä olisi brittivierailu ilman teetä ja skonssia (scones), lähteessä kannustetaan. Erittäin herkulliseksi mainittu juustokakkukin herauttaa jo mielikuvissa vedet kielelle. Skonssit ovat olleet osa iltapäiväteen tarjoilua jo 1800-luvulta asti. Ja teehän on ollut osa brittikulttuuria jo 1600-luvulta lähtien niin, että teekuppi kuuluu monen päivään. (fuengirola.fi.)

Pälvet tuovat aavistuksen keväästä

MIJAS

Fuengirolasta voi kulkea helposti Mijakseen paikallisbussilla ja nousta vuorille, enemmänelakkeella.fi kirjoittaa. Matka Mijakseen vie noin 25 minuuttia, ja lähde kertoo, että tuntui kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin. Mijas Pueblo on valkoiseksi kalkittu vuoristokylä. Siellä on kapeat mukulakivikadut, kukkaruukut talojen seinillä ja lempeä tuulenvire. Tämä ei ole kai mikään turistipaikka, vaan aito rauhallinen keidas Andalusian vuorten suojissa. Mijas Pueblo on yksi rannikon suosituimmista käyntikohteista. Tämä valkoinen vuoristokylä sijaitsee 430 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylän näköalapaikoilta maisemat ovat varmasti huikeat. Kirkkaana päivänä voi nähdä Afrikan rannikolle asti. 

Pälviä ja niin monenmoista oksanhaaraa

Linja-auto on helppo tapa tulla Mijas Puebloon, sillä pääpysäkki on keskellä kylää, lähteet kannustavat. Busseja tulee sekä Fuengirolan että Benalmadenan suunnasta. Fuengirolasta bussi lähtee linja-autoasemalta. Matkaa on vain noin 8 km. Jos on jalkavaivoja, kannattaa huomioida tämän tienoon runsaat portaat. Mijaksessa on upea vuonna 1586 kallioon rakennettu kappeli Ermita de la Virgen de la Peña. Se mainitaan Aurinkorannikon suosituimmaksi vihkipaikaksi. Taiteesta kiinnostuneiden kannattaa käydä Mijasin Nykytaiteen museossa (CAC), jonka kokoelmissa on mm. Picasson keramiikkaa ja Salvador Dalin taidetta. Keskustassa järjestetään keskiviikkoisin myös markkinat. Lähde kertoo, että Mijaksesta saa kohtuuhintaista ja hyvää ruokaa. Voi nauttia tapaksia tai päivän lounaan, ja jo noin 10 eurolla on tarjolla eri vaihtoehtoja. (enemmanelakkeella.fi.)

Kivet paljastuvat auringon lämmittäessä

BENALMÁDENA PUEBLO

Kolmantena tarkastelun kohteenani tässä on Aurinkorannikon Benalmadena, jossa on kolme kaupunginosaa, joka jakaantuu kolmeen pääalueeseen: Benalmádena Puebloon, Benalmádena Costaan ja Arroyo de la Mieliin. Näistä äkkiseltään kiinnostaisi eniten Benalmadena Pueblo, kuvataanhan sen olevan aito, perinteinen kylä. Historia kun kiinnostaa matkoillakin. Pueblo on espanjaa ja tarkoittaa kylää. Benalmádena on vajaan 70 000 asukkaan kaupunki parikymmentä kilometriä Malagasta länteen. Sen hallinnollinen keskus on Benalmádena Pueblo, joka sijaitsee mäen rinteellä muutaman kilometrin päässä rannasta. (urbaanipatikoijat.fi.) 

Jonkin matkaa Pueblon keskustan alapuolella on Colomaresin linnamonumentti (Castillo de Colomares). Se on rakennettu vuosina 1987–1994 Kristoffer Kolumbuksen ja Amerikan löytämisen muistoksi. Perhospuisto (Mariposario) on yksi Euroopan suurimmista. Satoja perhosia liihottelee siellä trooppisen kasvillisuuden keskellä. (urbaanipatikoijat.fi.) 

Helmikuun alussa pakkanen paukkui keskimäärin lukemissa -25 - tulet uuniin siis🔥

Alkukeväällä etelässä on jo lämmin (noin +20°C), luonto on kaunis eikä ole vielä liian kuuma, silloin on vähemmän turistejakin. Tutustumiskohteista vielä yksi maininta: Fuengirolan keskustassa (noin puoli km rautatieasemalta) on kiinnostava eläintarha Fuengirola Zoo, Bioparc (eläkeläisliput ovat ilmeisesti edullisemmat, tulkitsin että noin 13,50 e). Blogit vinkkaavat, että ympäri kaupunkia jaettavissa mainoslehtisissä on alennuskuponkejakin. Myguidemarbella.com kertoo, että uusittu eläintarha avattiin v. 2001, ja siellä on yli 140 lajia ja yli 1300 yksilöeläintä - simpansseja, mangusteja, tiikereitä, erilaisia lintuja, krokotiilejä, flamingoja ym. Netissä olevien kuvien perusteella tämä on oikein viihtyisä puisto vesiputouksineen. Myös aikuisille ja eritoten luonnon ja eläimien ystäville tämä on mielestäni hyvä kohde👍 Siellä on myös ravintola ja kahvila, ja toki vaihteluksi piknikeväät voisi ottaa mukaan. 

Kirkoista kiinnostuneena paneudun niitä sivuaviin aiheiseen enemmän tuonnempana.

Työkavereiden kanssa illallisella 26.1.26 Torerossa. Alkupalaksi espanjalainen tapas: perunamunakas

LIIKKUMINEN

Juna on nopein tapa matkustaa esim. Fuengirolasta Benalmadenaan, matka kestää netin mukaan vain noin 12–15 minuuttia. Junat kulkevat tiheästi, ja pääasiallinen pysäkki Benalmadenassa on Arroyo de la Miel. Liput ostetaan asemilta automaateista käteisellä tai kortilla. Lipun voi ostaa paitsi asemilla olevista automaateista, myös kioskeista tai lataamalla puhelimeen Renfe-sovelluksen (Renfe on Espanjan rautatieliikenneyhtiö, ilmeisesti hieman sama kuin meidän VR?). Ostaa voi joko pelkän menolipun tai meno-paluulipun. Lähtö on Fuengirolan keskustan asemalta. Hinta on keskimäärin n. 3 €–4 €. Junia kulkee säännöllisesti, useimmiten monia kertoja tunnissa. 

Jälkiruoaksi 26.1 Crema Catalana espanjalainen paahtovanukas - todella hyvää 😋

Arroyo de la Mielin asema sijaitsee kävelymatkan päässä Benalmadenan keskustasta. Netin mukaan saatavilla on myös suoraan liikennöivä bussi, joka lähtee paikasta Lepanto ja saapuu kohteeseen Avda Carvajal. Vuoroja on 10 minuutin välein, ja liikennöintiä on joka päivä. Kaikissa busseissa lipun voi ostaa käteisellä suoraan kuljettajalta, mutta yli kymmenen euron suuruisia seteleitä ei hyväksytä; pientä rahaa siis mukaan. Netin mukaan paras tapa matkustaa esim. väli Málaga–Fuengirola (asema) on bussi, mikä kestää 45 min ja maksaa 3 €–5 €. Valittavissa on myös juna, mikä maksaa 4 € ja matka kestää 46 min. Kuulostaa edulliselta 👍

Kuvamuisto ihanasta kulttuuripäivästä 24.1.26. Kiitos Tuula-ystävälle seurasta ja kiitos Ulla Tapaniselle hersyvän hauskasta Lava-ammunnasta Joensuun teatterin vierailuesityksessä 😍

Monen tuttuni kuvailema tunnettu turistikohde Torremolinoskin näyttää olevan lähellä Benalmadenaa, huomasin sen nettiä selaillessani. Reippaat kävelijät kävelevät tuon vajaan viiden km:n välimatkan noin tunnissa ja bussejakin kulkee. Bussikyyti maksaa netin mukaan 1 € - 2 € ja matka kestää 9 min; busseja kulkee 20 min välein. Kätevää ja edullista, helppoakin, kun taskussa on pientä rahaa, joilla voi maksaa kuljettajalle. Itse olen jostain syystä arastellut erilaisia automaatteja, vaikka tuskinpa niiden käyttö enää nykyään niin hankalaa olisi. Taksi em. välille maksaa netin mukaan noin kympin. Porukalla liikkujille sekin on hyvä vaihtoehto.

Seuraavalla postauskerralla lisää aiheesta, sisältönä silloin ehkä Fuengirolan kirkot ja muut kiintoisat kohteet ja tapahtumat siellä, sekä Malaga tietenkin. Koko ”pajatsoa” en tietenkään edes yritä tyhjentää, lähteitä on runsaasti ja niistä poimin joitakin kiinnostavia otteita 😄

Nautimme Tuulan kanssa 24.1 myös siitä, kun saimme kierrellä kiireettömästi Museo Elielissä

HISTORIAA - KOULUAIKOJEN MUISTOJA 1960-luvulta

Seuraavana museokuvan jälkeen olevassa kuvassa näkyy etualalla vanha pulpetti. Sen tyyppisessä työpisteessä istuin itsekin 60-luvulla siellä pienellä pielisjärveläisellä maaseutukoululla, väri vain taisi niissä olla vaaleahko. Muistelen että ruokailun ajaksi nostettiin jokin "tukipuu" kannen alle, jotta pöytä olisi tasainen. Pulpetille aseteltiin pieni itsetehty ruokaliina, se taisi olla puuvillalangalla kirjailtu vohvelikankainen liina. Pulpetin kannen alle oli kirjoiteltu viestejä, nimiä ym. Olisiko se ollut tuon ajan somea? 😉

Elielissä 3. kerroksen Karjala-näyttelyn lukuisat yksityiskohdat viehättivät👏

Koulun keittolasta tuotiin isolla kattilalla alakoulun puolelle ruokaa, joka oli milloin puuroa, velliä tai esim. jotakin keittoa; lauantaisin oli usein ruispuolukkapuuroa. Torstaisin taisi olla jo tuohon aikaan perinteinen hernekeittopäivä. Puolukoita vietiin syksyisin kouluun, muistaakseni kukin vei viitisen litraa. Keittäjä-Anni keitteli meille niistä mm. tuota herkullista ruispuolukkapuuroa. Puuron päälle laitettiin sokeria ja täysmaitoa. Tuohon aikaan oli lauantaisinkin koulua. 

Kotoa tuotiin maitopullo ja voipaperiin kääräistyt eväspalaset, joiden välissä oli yleensä vain paksu kerros voita; makkaraa tai muuta särvintä ei muistini mukaan ollut. Leipä oli kotona tehtyä ruisleipää. Voipaperi käytettiin useampaan kertaan, ja se taiteltiin siististi laukkuun tai reppuun seuraavaa käyttöä varten. Hyvin kaikki ruoka maistui, tultiinhan nälkäisinä syömään. Pizzoista tai hampurilaisista ei tiedettykään. Ulkoliikuntaa oli paljon, joten energiaa kului. Kun katselen vanhoja koulukuviani, kaikki näyttävät myös varsin hoikilta. Nykyisinhän puhutaan paljon ylipainosta lasten ja nuortenkin kohdalla.

Kuvasin tämän pulpettinäkymän vuosia sitten pielisjärveläiseltä Vuonisjärven kyläkoululta.

Vaaleat emalikupit (joissa oli muistaakseni vihreä raita yläreunassa) oli ruoka-astioina sekä lusikat, haarukoita en muista olleen; olivathan ateriatkin ns. lusikkaruokia. Huoneiden nurkissa lämpöä antoivat pönttöuunit ja puulattiat narisivat askelten alla. Jos oikein muistan, valaisimet taisivat toimia kaasulla. Opettaja säesti musiikkituokioita harmonilla, palkeet vain suhisivat musiikin taustalla, kun soittaja polki tarmokkaasti polkimia. Ulkona oli pieni urheilukenttä, karusellikeinu ja ulkohuussi. Muistan kun karusellikeinussa roikkuessa tuli eräänlaiset känsät kämmeniin. Runsaasti liikuntaa saivat silloin kaikki ympäri vuoden. 

Koulumatkani oli n. 4 km suuntaansa, mikä kuljettiin suksella, kävellen tai potkurilla, joskus myöhemmin polkupyörälläkin. Koulun asuntolaan pääsyn raja oli suuntaansa 5 km. Olisin halunnut asuntolaan, sillä paras tyttökaverikin pääsi, hänen koulumatkansa oli noin 5 km. Tyttökaverin kanssa pyöräiltiin usein vielä alkusyksystäkin viiden km:n päässä olevalle lähimmälle hiekkapohjaiselle uimarannalle; lähilammet olivat mutapohjaisia. Hämmästyttävää ettei pahemmin edes palellut, vai lieneekö aika kullannut muistot. Muistelen etten ollut kova ikävöimään, vaan viihdyin hyvin mm. yökylässä tyttökaverien luona tai kesäisin pidemmänkin aikaa ns. kesälomalla mummolassa Vuonisjärvellä. Myös yhteiset retket kulttuurikilpailuihin koulun kuoron kanssa olivat hartaasti odotettuja.

Toinen pulpettikuva samasta Vuonisjärven koulusta. Presidenttien kuvat ovat tuon ajan tapaan seinällä. Nämä pulpetit ovat myöhäisemmältä ajalta - olisiko 70-lukua?

Muistan kouluympäristöstä myös mustepullon ja pulpetin kannessa olleen pullon kolon sitä ympäröivine mustetahroineen. Lisäksi oli itsetehdyt "pyyhkimet", joihin mustekynää putsattiin. Siinä oli pehmeitä kankaanpaloja päällekkäin, mitkä ommeltiin keskeltä kiinni. Kaunokirjoitusvihkoon kirjoittaminen oli tarkkaa touhua, ettei kynän terä raapinut paperia puhki tai ei tullut mustetahroja. Toivoisin että kouluissa opetettaisiin edelleenkin kaunokirjoitusta, tai ylimalkaan käsin kirjoittamista. Haluan uskoa, että se tänä tekoälyn ja yhä laajenevan tietotekniikan aikoinakin tulee vielä joskus takaisin. Pienenkin (tai erityisesti pienen?) ihmisen aivot tarvitsevat eri aisteja aktivoivaa toimintaa.

Vuonislahden vanhalla kyläkoululla heinäkuussa 2011. Tässä taitaa olla opettajan pöytä ja istuin?

Kun muistelimme eräässä someryhmässä kouluaikojamme mm. 60-luvulla, yllättävänkin paljon yhdenmukaisuuksia löytyi Etelä-Suomen suurten kaupunkikoulujen ja pienten syrjäkylien koulujen välillä. Itse kuvittelin kaupunki- ja maaseutukoulujen erojen olevan suurempia. Millaisia muistoja sinulle heräsi, jos kävit alakoulua noihin aikoihin? 

Eri harrastusten ym. myötä olen vuosien varrella saanut tutustua myös moniin hyvinkin erilaisista lähtökohdista oleviin. On mm. perheen suojattuja ainokaisia, kaupunkipaikkojen koulutettujen ja varakkaiden perheiden lapsia, kulttuuriperheiden jälkeläisiä ja sitten tietenkin kanssani myös samantyyppisistä lähtökohdista olevia. Kuuntelen suurella mielenkiinnolla kuvauksia heidän lapsuudestaan. Kun ikää karttuu, tuntuu kuin yhä vähemmän olisi väliä sillä, mitkä ovat olleet elämän lähtökohdat. Kartanoiden ja mökkien lasten väliset erot tuntuvat kaventuneen ja iän myötä ne kuin entisestään kapenisivat – jos sen noin mutkat suoristaen voi ilmaista. Lähtökohtia huomattavasti enemmän on merkitystä sillä, miten suhtautuu nyt toisiin. Nuorempana tunsin näissä tilanteissa jonkinlaista haikeutta (tai mikä lienee ollut se tunne) suhteessa pieniin syrjäkylän lähtökohtiini. Ikä tasii kai tässäkin, kun nyt huomaa, etten koe niin enää. Erilaiset kohtaamiset ovat mielenkiintoisia ja rikastuttaviakin; ja lisäksi tarinoita kuunnellessa se kaipaamani mikrohistoriatietokin karttuu 👍

Vierailimme Tuulan ja Airin kanssa Kaurilan historiallisella kyläkoululla 31.7.2023. Myös tässä presidenttien kuvat näkyvät pulpettinäkymän takana seinällä, vanhojen pukujen yläpuolella.

On aina myös hauskaa huomata, kun yhtymäkohtia löytyy. Olen havainnoinut, että hyvinkin erilaisista elämänpoluista huolimatta moni asia yhdistää. Yhdeksi esimerkiksi käy vaikkapa työn arvostus ja tuo edellä mainittu ns. samalla viivalla olemisen kokemus näin elämän ehtoolla. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä työteliäisyys ja vastuunkantaminen olivat keskeisiä arvoja, työtä tekivät kaikki kynnellekykenevät ympäri vuoden. Toimettomuus ei ollut vaihtoehto, muistelevat useimmat noita aikoja eläneet. Toinen toisiaan autettiin ja vajaatyökykyisillekin tarjottiin sellaista työtä, jota he pystyivät tekemään. Sairaus tai vamma ei ollut kuulemani mukaan työskentelyn este. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella syntynyt ja jo lapsena sokeutunut Esteri-tätini elätti itsensä hierojana ja teki avustavia kotitaloustöitä. Lisäksi hän teki elämänsä loppuun saakka kauniita neuletöitä (kuva seuraavana). Esteri vietti vain muutamat viimeiset vuotensa ikääntyneenä hoivakodissa, viimeiseen asti käsitöitä tehden. 

Myös mm. sotalesket ja sotainvalidit veivät perheitään eteenpäin luovuudella ja kekseliäisyydellä, sinnikkäästi työtä tehden. Olen kuullut, että mm. kaikki kotityöt pyrittiin tekemään itse vielä hyvin iäkkäänäkin. Moni heidän lapsistaan on kouluttautunut pitkälle, kotoaan mallin saaneella ahkeruudella ja sitkeydellä. On valmistuttu lääkäreiksi, papeiksi tai muihin arvostettuihin ammatteihin. Uskon että näitä esimerkkejä löytyy lähes jokaisesta suvusta. Otsikkooni viitaten, aikamatkalaisena mietin, että jokaisessa ajassa on toki paremmat ja huonommat puolensa. Jotkin noista menneen ajan arvoista ja toimintatavoista saattaisivat kyllä olla relevantteja tänäänkin 💞   

Viimeinen joululahja 80-luvulla kuolleelta sokealta tädiltäni - tunnearvoa sisältävänä käytän näitä vain varoen 💗

Hyvää helmikuuta, Runebergin päivää 5.2, ystävänpäivää 14.2 ja Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää 28.2 🌞