Luopumisen ajatuksia

Tämänkertainen kirjoitukseni koskettanee enemmän heitä, jotka esim. harkitsevat jonkin harrastuksensa tmv. elämänsisältönsä lopettamista/vaihtamista/toisenlaiseksi muokkaamista. Elämäntilanteet muuttuvat jokaisella ajassa. Joskus saattaa vaikuttaa ikä, jaksaminen tai terveys, joskus jokin muu. Kuvat valikoituivat tähän siitä lähtökohdasta, että ne tavalla tai toisella liittyivät lauluharrastukseen tai musiikkiin. 

Runonlaulajan pirtissä Ilomantsissa saimme kuunnella kantelemusiikkia kesällä 2024

Johdatteluksi musiikkiin liittyvä lapsuudenmuisto: Musiikilliset kulttuurikilpailut olivat aikoinaan erittäin hyvää elämänsisältöä myös meille syrjäkylien lapsille. Todennäköisesti osallistuminen mm. tuolloin 60- tai 70-luvulla riippui paljolti kulloisenkin opettajan aktiivisuudesta/harrastuneisuudesta. Meillä yläluokkien opettaja Matti H. oli onneksemme aktiivinen musiikkimies, joka perusti koululle kuoron ja nokkahuiluryhmänkin. Muistan soittaneeni alttohuilua, mikä oli ainakin aloitellessa melkein yhtä pitkä kuin soittajakin 😉 Jälkikäteen ajatellen tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, kuinka hyvin tuo syrjäinen pieni koulu pärjäsi maakunnallisissa kulttuurikilpailuissa isojen koulujen rinnalla.

Tässä laulan 70-luvun alkupuolella jotain vieressä olevan radiomankan tahtiin (kuvan otti tod.näk. joku silloinen koulukaveri)

Musiikkiharrastuksena kuorolaulu

Aluksi on tarpeen ihan painottaa, että kuorolaulu on mitä kannatettavin musiikkiharrastus, kun se sopii itselle / sen kokee omakseen. Siinä on mm. sosiaalisuutta ja yhdessä tekemisen iloa. 

Meillä oli kuoron esiintyminen lokakuussa TSL:n 80-vuotisjuhlassa. Heräsin esiintymisaamuna jo vaille viisi (stressiäkö?) miettimään esiintymistä. Epävarmuuksia tuntui olevan paljon. Harjoittelimme tuohon 12.10 Sepänsalilla olleeseen TSL:n 80-vuotisjuhlaan mm. laulua Tervetuloa tulevaisuus, ja siinä melodiaosuuden nuotit kulkevat osin nuottiviivaston yläreunassa (mm. nuotteja D2, E2 jne.) ja yritin sinnitellä, mutta eihän se oikein onnistunut. Kun yritin väkisin puskea ääntä, tulos oli karmean kuuloista omissakin korvissani. Ja se myös tuntui pahalta, kurkkuun suorastaan koski. Etenkin laulujen/fraasien loppupuolella koko kitalaki tuntui olevan jumissa. Mielestäni laulamisen pitäisi olla ennen muuta ilo, ei sinnittelyä esim. korkeissa äänissä ja äänen jaksamisessa.

Sain aluksi luvan laulaa niitä korkeimpia kohtia oktaavia alempaa, kunhan laulan hiljaa, ettei se sotke ns. tunkkaisuudella korkeita ylä-ääniä. Sittemmin tuo idea toimimattomana peruttiin, koska miesääniä ei ollut mukana pehmentämässä kokonaissoundia. Tämä kappale oli alunalaen sekakuorosovitus, ja nyt (erityispitkän koronatauon jälkeen) miesten poistuttua kuorosta, kuoro on pienehkö naislaulajien ryhmä ja mielestäni ainakin osin myös varsin korkeaääninen. Tai ainakin itsestäni se tuntuu siltä.

Konevitsan kirkonkellot Runonlaulajan pirtissä 

Olemme tänä syksynä harjoitelleet/työstäneet kansalaisopiston yksinlaulutunneillani ääniongelmaani korkeissa äänissä, mikä pahenee, jos laulan pitkään korkealta kuten esim. joskus jatketuissa harkoissa 2,5 t. Lokakuun esiintymiseen harjoitellessa Lautturin lopussa kurkku jo kuroutui, ja se oli ilkeä tunne. Pyysin opettajalta palautetta, ja hän sanoi, että ääneni on kiinteä ja pystyn laulamaan yksittäisiä lauluja (altoksi) suhteellisen korkealtakin, mutta kun iän myötä ääneni on vielä madaltunut, en pitkään pysty laulamaan korkealta. Ongelma johtuisi ilmeisesti siitä. 

Helpotus kyllä on tai olisi se, jos ongelma ei johdu esim. hapenottokyvystä, viittaan tässä sydänsairauteeni. Olen kuullut, että joskus sydänsairaudet vaikuttavat hapenottoon laulaessa tai jopa pidempään puhuessakin. Olen miettinyt, että ehkäpä nyt on vain aika tehdä valintaa tässäkin kohtaa. Siälihuttuu, siälivellii, sanoisi mummoni.  Joku kysyikin, kuinka raaskit luopua.  Omien ääniongelmien lisäksi tuohon voisi vastata, että sekakuoro jossa lauloin vuosikymmeniä, ei ole entisensä, kun mm. miehet puuttuvat. Olen laulanut ko. kuorossa syksystä 1988 alkaen. Toki välissä on ollut taukoja opiskelujen ym. vuoksi. 

Konsertissa Nurmeksen ort. kirkossa heinäkuussa 2024

Toisaalta osa kuorossa nykyään lauletuista lauluista ei vain tunnu enää ”omalta”. Tykkään laulaa myös gospelia, ja mm. ortodoksinen kirkkolaulu on upeaa ja tykkään myös vanhoista kansanlauluistakin. Esim. Jaakko Löytyn laulu Kahden maan kansalainen on eräs suosikkilauluistani. Myös kansanlaulumessut ovat ihania, ja esim. laulua Lapsoset ketterät kotihaassa on laulettu kansanlaulumessussakin, mm. Marttojen 125-juhlamessussa Tampereen Tuomiokirkossa (kuva seuraavana) viime huhtikuussa. Täytän ensi vuonna jo seiskalla alkavan lukeman, ja johtuneeko iästä, mutta korkeasta sävellajista soitetut /esitettävät tutummatkaan kappaleet eivät enää onnistu kuin vaivalloisesti. 

Olen pyytänyt pari kertaa kansalaisopistoa perustamaan varttuneemmille suunnatun kuoron, jossa laulaisimme klassisempaa, esim. Merikantoa ja ehkä gospeliakin, ja siinä sävellajit voisi tarv. sovitella hieman matalammiksikin. En tiedä johtuuko kuorojen johtaja-pulasta, tai jostain muusta resurssipulasta, mutta tuo sinänsä hyvänä pidetty idea ei ole ottanut tuulta alleen. Kysyntää uskoakseni olisi. Luulen että ihmisillä saattaa lisäksi olla vaikeista tilanteista (sodat, raskaat ajat ym.) johtuen jopa jonkinlainen vakavamman musiikin kaipuukin. Kuulin että eräskin joensuulainen gospel-kuoro oli jaettu tällä syyskaudella kahdeksi kuoroksi, koska tulijoita siihen oli ollut niin paljon. Seurakunnissa salit täyttyvät mm. toivevirsiä laulettaessa.

Kansanlaulumessussa Tampereen Tuomiokirkossa viime huhtikuussa

Jospa ääniongelmat johtuvat itselle sopimattomista sävellajeista?

Laulutunnilla lauloin Veikko Lavin laulua Jokainen ihminen on laulun arvoinen siitä nuotista, mikä on mm. laulukirjoissa ja mistä sävellajista se mm. TSL:n juhlassa laulettiin. Kyllä kai se jotenkin meni, mutta kun ope pudotti sävellajia kolmella puolikkaalla (eli 1,5 nuotilla), niin tämä alttokin jo nautti laulamisesta. Kuvittelin alkuun, että lienenkö ajatuksineni yksin, mutta kun olen vaihtanut kokemuksia, useampi kokenut/varttuneempi harrastajalaulaja on sanonut, että äänen korkeus tulisi passata ikäämme sopivaksi. Olen miettinyt näitä asioita siksikin paljon, koska ainakin aiemmin moni sanoi, ettei hän iän vuoksi pysty enää laulamaan, ja lauluääni on mennyt. Jospa kyse onkin ollut joskus vain itselle väärästä sävellajista?

Uusi marttalaulu järjestön 125-vuotisjuhlassa huhtikuussa 2024

Olisi hienoa, jos jokin taho (julkinen tai yksityinen) pystyisi perustamaan hieman varttuneemmalle kohderyhmälle suunnatun kuoron, jossa laulaisimme klassisempaa, ja siinä sävellajit voisi sovitella laulajien äänialaan sopiviksi. Yksinlaulutunneilla (joilla kansalaisopistossa käyn nyt jo viidettä vuotta) säestyssoittimesta on voinut transponoida esitettävän kappaleen matalammaksi, mikä on ollut erittäin hyvä. Lokakuun kuoroesiintymisen ohjelmassa oli ns. kevyempääkin musiikkia, esim. Anna-Mari Kähärän "Laulu perunoiden kiehuessa".  Tuo laulu meni kohdallani jotenkuten, mutta se em. kurkun kuroutuminen tuli muutamissa tahdeissa laulujen Jos ei, Sinä lähdit pois ja Lautturi kohdalla. Ei tuntunut hyvältä, ei todellakaan. Pidän paljonkin noista kolmesta laulusta, ja ääneni pettäminen tuntui surkealta - erityisesti siinä esiintymistilanteessa. Yleisön joukossa olleen luovien ryhmien ohjaajan antama palaute selkeästä artikulaatiostani rohkaisi kuitenkin sen verran, että vielä joululauluja on tarkoitus laulaa kuoron mukana joulun avauksessa torilavalla ja parissa muussa joululaulutilaisuudessa. Nuo joululaulut ovat tuttuja ja helppoja, eivätkä ole sävelasteikoltaan erityisen korkeitakaan.

"Muutamat hädän hetket opettavat
ihmiselle viisautta enemmän kuin
vuosikymmenien tasaiset olot" (Maria Jotuni).

Jos tuollainen edellä kuvaamani klassisempi ja matalaäänisempi kuoro olisi mahdollista perustaa, mielelläni maksaisin suuremman kurssimaksunkin (esim. kansalaisopistojen nykyisiin kurssimaksuihin nähden vaikka kaksinkertaisen). Kun olen vaihtanut tuttujeni kanssa kokemuksia, ajatus on saanut kannatusta. Kuoron kohderyhmä voisi olla jo ainakin jonkin verran stemmalaulua harrastaneille noin +60-vuotiaille. Jäin vielä miettimään tuon ikärajauksen oikeutusta, mutta onhan toisaalta nuorisokuorojakin 😗

Toinen uusi marttalaulu järjestön 125-vuotisjuhlassa huhtikuussa 2024

Laulutunneilla olen oppinut, että oikea sävellaji pitää selvittää aina aluksi esim. karaokessa. Se on tärkeä lähtökohta kenelle vain, ja niin ollen alttokin pystyy laulamaan karaokessa (esim. korkean sopraanon Tamara Lundin v. -64 levyttämää) Lapin tangoa, kun siihen otetaan heti laulun alussa se oikea sävellaji. Esim. karaokessa tällainen iän myötä mataloitunut altto pudottaisi sitä kahdella sävelaskeleen puolikkaalla eli kokonaisella nuotilla. En ikinä olisi voinut kuvitella laulavani edes yhteislaulutilaisuudessa laulua ”Muisto” (Memory, tunnettu musikaalista Cats). Kun laulutunnilla nuotista pudotettiin siinä neljä sävelaskeleen puolikasta, niin hämmästyksekseni laulu onnistuikin ihan riittävän hyvin. Laulunopettaja ohjeisti, että jos laulat joskus karaokessa vaikka Taiskan laulamaa Muistoa, pyydä karaoke-emäntää/-isäntää pudottamaan sävelaskelia kahdella puolikkaalla, se voisi siinä kohtaa riittää. 

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa karaokessa. Jälleen oppi uutta. Tällä kertaa karaoketaustojen eroista. Kuulin muutamilta laulajakavereilta, että esim. Finnhitsin taustat ovat hyviä/ns. laulajaystävällisiä, mutta eivät välttämättä kaikki muut karaoketaustat. Esim. nopeus tai oikean sävellajin löytymisen hankaluus voi yllättää. Niin kävi kohdallani nyt, laulu tuntui todella nopealta. Mielestäni tämäkin olisi hyvä tiedostaa kenen vain, ettei ala syyttää itseään, että kun minä en kai vaan pysty laulamaan niin nopeasti kuin pitäisi tai jotain. Jostain muusta taustasta laulettuna sama laulu voikin onnistua ihan hyvin, ja siitä nauttii.

Soihtu-kuoro Tukkijoella kesällä v. 1992. Olen toinen oikealta 😊 (Kuvan ottajaa en muista, aikaa on kulunut jo yli 30 vuotta)

Vielä transponoinnista

Tuo edellä kuvattu transponointi tarkoittaa jonkin sävelmän muuttamista eri sävellajiin kuin mihin se on nuotitettu tai mistä se on alun perin kuultu. Eräs esimerkki transponoinnista on myös edellä mainitsemani karaoke-laitteistojen säätö, jolla taustamusiikin korkeutta voidaan säätää laulajan äänialan mukaan. Sävelmän tunnistettavuus ei muutu, vaikka se soikin joko korkeammalta tai matalammalta taajuudelta. (wikipedia.fi.) Sävellajin muutoksesta on hyvä mainita karaoken vetäjälle jo ennen kuin ko. kappale alkaa soida. Tietysti tilanne saattaa joskus olla toisinpäinkin, eli korkea tenori tai korkea sopraano voi kokea vaikeutta alaäänissä ja heidän kohdallaan sävellajia pitäisi puolestaan nostaa.

Transponointi onnistuu siis karaokessa, kun muistaa sanoa siitä karaoken vetäjälle, mutta havaintojeni ja/tai kuulemani mukaan ei välttämättä aina kuorossa. Takaraivossani alkaa kuulua jo ääni: mitä nillität, tee päätös! Pitää ihan palauttaa mieleen, mikä tässä on tärkeää. Siihen löytyy helppo vastaus: laulamisen ilo on tärkeää, jopa tärkeintä. On tosi inhottava tunne, kun kurkku tuntuu kuroutuvan korkeammissa äänissä, ja kieli tuntuu ikään kuin painuvan taaksepäin kohti kurkkua tai kitalaki jumiutuu. Sitä on aika vaikeaa edes sanoin kuvata. Mutta joka tapauksessa se on selvää, että siitä on ilo kaukana. Olen mielestäni etsinyt varsin aktiivisestikin apukeinoja. Apua ääniongelmiin voi hakea myös nettilähteistä. Aaniluotsi.fi-nettisivuilla pohdittiin, mitä silloin voisi tehdä, kun kurkku kiristyy. 

Laulamme tässä Tuulan kanssa Sinisiä punasia ruusunkukkia Marttalassa kesällä 2014 (kuvan otti joku läsnä olleista ystävistä)

Apukeinoja netistä ja laulutunneilta

Aaniluotsi.fi sanoo, että jos laulun lomassa ehtii ja pystyy, voisi koettaa ensin nielaista, jolloin äänihuulet sulkeutuvat. Sen jälkeen voisi tehdä ns. seurapiirihaukotuksen, jolloin haukotuksessa henkitorven reitti on avoin eikä kurkku kiristy. Jos ns. seurapiirihaukotus ei ole mahdollinen esim. esiintymisessä, voisi ehkä pelkkä haukotuksen kuvitteleminenkin auttaa. Yleisimpiä syitä äänen väsymiseen tai käheytymiseen laulaessa ovat juuri nielun kuroutuminen ja kielen painuminen taakse päin kohti kurkkua. Etenkin korkeissa äänissä kuroutuminen on em. lähteen mukaan tavallista.

Laulutunneilla on painotettu myös tulkinnan ja fraseerauksen merkitystä, ts. laulu ei saisi olla ilmeetöntä suorittamista. Nykyään koetan miettiä jo ennakkoon esim. laulutunneilla lauletun laulun tunnetilaa tai sanomaa. Itselleni iloinen huomio esim. laulutunneilla ja karaokessa on ollut juuri tuo jo edellä esille tullut, että korkeammaltakin laulettuja nuotteja/taustoja pystyy laulamaan, kun laskee sävelasteikkoa. Olen nyt suunnitellutkin, että kokoaisin esim. kymmenkunta laulua, joita harjoittelisin laulutunneilla ja niitä voisi esittää karaokessa, tai tilaisuuden tullen ehkä muissakin sopivissa tilanteissa. Karaokessa voi valita laulettavakseen myös ns. teemalauluja. Joku voi valita teeman esim. vuodenajan mukaan, vaikkapa joulunajan tai syksyn. Jotkut haluavat kertoa laulunsa aluksi, miksi hän valitsi juuri tämän laulun. Se on ollut aina kiinnostavaa.

Pääsimme Tuulan kanssa mukaan musiikilliseen Evakkonäytelmään 26.4.2019 Vetreassa (kuvan otti joku yleisön joukosta)

Olen miettinyt nykyään aika paljon sitäkin, onko kohdallani vielä jotain tavoitteita laulamisessa. Mietin myös sitä, mikä toimii ja mikä ei toimi. Tällä hetkellä toivon, ettei mieluisaa lauluharrastusta tarvitsisi ainakaan kokonaan jättää ääniongelmien vuoksi ja ennen muuta: se olisi edelleen ilo, jopa nautinto. Ja toisaalta jos on tahto jatkaa, silloin haluaa ainakin yrittää ylittää vastaan tulevat kompastuskivet. Jälleen tulee mieleen sekin, että olipahan mikä vain asia, elämässä ei välty ongelmilta. Kun yhden ratkoo, toinen odottaa jo nurkan takana. Siihenkin voi asennoitua vaikka niin, että onpa mielenkiintoista, vielä tämänkin sain kokea, sain oppia ja ehkäpä onnistun sen ratkaisemaankin. 

Laulu on ollut joka tapauksessa mielen hyvinvoinninkin kannalta tärkeä harrastus. Työvuosina työ vei suurimman osan energiasta, ja silloin kävin kuorossa lähinnä rentoutuakseni - eipä tainnut olla juurikaan henkilökohtaisia kehittymistavoitteita. Eläkkeelle jäätyäni aloin osallistua kansalaisopiston laulutunneille ja tuntui, että haluaa oppia uutta. Osallistuin kevätkaudella -23 Joensuun kansalaisopistolla myös musiikin teorian kurssille. Tämän otin lähinnä ajatuksella, että onpa hyvää aivovoimistelua ja oppia ikä kaikki!

Positiivareiden nettisivuilla oli 21.6.2021 viisas muotoilu: Monasti on parempi tehdä muutama kysymys kuin olla tietävinään kaikki vastaukset; siispä vielä muutama kysymys.

Laulan karaokessa Laila Kinnusen laulua "Tiet" Imatran kylpylässä lokakuussa 2023 (Kuva: Sirpa)

Mikä toimii, mikä ei?

Päätin antaa itselleni palautetta myös siitä, mikä toimii, jotta ei tulisi keskityttyä vain ongelmiin. Pysyn mielestäni hyvin stemmassa/nuotissa, äänenvoimakkuutta ja laulurohkeutta on tullut laulutuntien myötä lisää ja olen kokeillut karaokessakin eri tyylisiä lauluja. Mukaan on tullut muitakin kuin ne pari tuttua tangoa. Sopivankorkuisissa lauluissa ilma tuntuu riittävän fraasien loppuun asti ja huomioin paremmin nuottien aika-arvot. Rytmiikassahan oli ainakin nuorempana haastetta. Kävin noin 20 vuotta sitten pyrkimässä erääseen kuoroon. Koelaulua kuunnellut kuoronjohtaja sanoi, että pysyt kyllä hyvin nuotissa, äänenväri on hyvä ymv., mutta rytmiikassa on sellaisia puutteita, etten päässyt ko. kuoroon. Se oli varmasti oikea ratkaisu silloin, vaikka ko. hetkellä kai hieman kirpaisikin. 

Äänessäni saattaa nykyään olla enemmänkin ”väriä” / tunteikkuutta kuin ennen, tästä ansio laulutunneille ja fraseerauksen merkityksen oivaltamiselle. Lauluhan ei saisi olla ilmeetöntä suorittamista pääajatuksena ”kunhan menee nuotilleen”. Mietin mielestäni nykyään enemmän myös kyseisen laulun tarinallisuutta / sanomaa. Huomaan kiinnittäväni siihen huomiota myös silloin, kun käyn kuuntelemassa toisia konserteissa tai vaikka karaokessa.

Kun on mahdollisuus, suuntaan kirkkoon laulamaan. Jumalanpalveluksissa lauletaan virsiä, joulun tienoilla Kauneimpia joululauluja jne.

Kertaan vielä lopuksi myös sitäkin, mikä ei toimi: useampia lauluja laulaessa tai hyvin monisäkeistöisissä lauluissa ääni ei kestä loppuun saakka, ei siis etenkään silloin, jos on korkeampi sävellaji. Kitalaki jännittyy ja jos vain jatkaa, hengitys tuntuu lukkiutuvan. Voimakas ilman vetäminen ei silloin auta, pikemminkin päinvastoin. Parasta kai silloin olisi, jos kyseisen kappaleen sävellajia voisi transponoida eli laskea esim. parilla sävelaskeleella, joissakin korkeammissa kappaleissa jopa neljällä.

Kirjoitin helmikuussa 2024 blogissani äänenhuollon tehostamisesta mm. pulloon puhaltelulla (vastapainepuhalluksella). Hengittäessä on käytettävä palleaa myös silloin. Sydänlääkkeet saattavat kerryttää joskus/joillekin limaa nieluun. Kuten edellä tuli jo pohdiskeltua, sydänsairauskin tai vaikka astma saattaa osaltaan vaikuttaa hapenkin riittämiseen. Ja kuten sanottua, myös ikä vaikuttaa äänen madaltumiseen. Toisaalta ikä ei kuitenkaan saisi olla ”tekosyy” laulamisen lopettamiseen, jos on aidosti motivaatiota jatkaa harrastustaan.

Soihtulaisten kanssa Oslossa yhteispohjoismaisilla musiikkijuhlilla kesäkuussa 2017 (kuvan otti kuorokaveri)

Lisää vinkkejä

Ääntä kannattaa myös jumpata ja rentouttaa. Rauhallinen hyräily ja hyminä lämmittää ja rentouttaa äänihuulia. Kuoron harjoituksissa olen huomannut, että seisaaltaan laulaminen vartalo mahdollisimman rentona on toimivampi lauluasento kuin istualtaan. Pahinta laulamisen kannalta kai on, jos siinä lisäksi istuu jotenkin lysyssä, huonoryhtisenä. Hyvin toimivien äänihuulten tulee värähdellä joustavasti, ja niitä tulee myös kosteuttaa: Vesipullo onkin vakioeväs niin kuoro-, yhteislaulu- kuin yksinlaulutunneillakin.

Kun sisäänhengittää tehokkaammin etenkin korkeampien äänien edellä, siten voi hyvin ennakoida niitä haastavampia paikkoja. Samalla tulee tilaa suuhun. Tilan tunne suussa tuntuu helpottavan hieman myös sitä kitalaen jännittymistä. Itselleni matalat äänet eivät tuota ongelmia – eivät ainakaan toistaiseksi. Tänään kävin kirkossa, ja pudotin muutaman virren kohdalla veisuutani peräti oktaavilla, ja hyvin meni. Koetan muistaa myös sen laulutunneilta tutun ohjeen: epävarma aloitus on huono lähtökohta. 

Hengitystekniikassa vatsalihasten (erityisesti pallean) aktivoiminen on tärkeää. Kasvolihaksia voi koettaa rentouttaa ottamalla ns. hölmistyneen ilmeen, jossa leuka hieman valahtaa alemmas. Laulutunneilla sain hiljattain myös hyväksi osoittautuneen vinkin, jossa kasvoille otetaan ns. positiivisen hämmästyksen ilme, jolloin kasvot otsaa myöten ikään kuin kohoavat ja suuhun tulee reilummin tilaa. Tilan tunne suussa on hyvä vinkki myös puhujille tai lausujille - ei ainoastaan laulajille. Laulunopettajat myös ohjeistavat avaamaan suuta kunnolla, silloin tulee artikuloituakin selkeämmin.

Pääsin kesällä 2024 ekaa kertaa oopperaan Savonlinnaan💗 (Kuva: satunnainen ohikulkija)

Laulunopettajien antama hyvä ohje myös on, että jos äänen tuottaminen tuntuu itsestä hyvältä, ja laulamisesta nauttii, se myös useimmiten kuulostaa hyvältä. Tämä toiminee ikävä kyllä myös toisin päin, eli jos esim. sävellaji on liian korkea/liian matala ja laulaminen on sinnittelyä itselle sopimattomissa sävellajeissa, ilme voi muuttua kärsiväksi ja ääni kuulostaa ja tuntuu kireältä ja/tai käheältä. Ei kai se silloin yleisöllekään kovin hyvältä kuulosta tai näytä 😳

Nautin konserteista yleisönä, en enää nykyisin erityisemmin nauti esiintymisistä - jos ei hyvästä/sopivasta taustasta laulettua karaokea lasketa. Eilen kävin Talvi-Maaria Turusen ja Mika Tarkkosen konsertissa, ja se oli hieno elämys. Tuo viime lokakuinen kuorokeikka meni melkeinpä sinnittelemällä ja osallistuin kai lähinnä jostain ylisitoutuneisuuden tunteesta, koska niin moni joutui olemaan tuolloin poissa. Ikäkin vaikuttanee, vaikka en yleensä tykkää mennä iän taakse piiloon ns. selittelymeiningillä, jos vielä johonkin pystyy. Ja jos vanhemmaksi elää, voihan tulla vielä elettäväksi sekin aika, ettei pysty enää mihinkään. Sekin on sitten vain kohdattava, tunnistettava ja tunnustettava. Ehkä pystyisin vielä jotenkuten sinnittelemään korkeaäänisiä / pitkiä / useampia korkeita lauluja peräkkäin, mutta siitä puuttuisi ilo tai mielihyvä. Ja se on paljon se. Se tärkein puuttuisi.

Laulutunnilla 31.10.2024 (kuva: Anne)

Luopumisen ajatuksia jo vuosia sitten

FB antoi muiston 13.10.2018. Olin silloin sydänvalvontaosastolla ja pohdin, että nyt jos koskaan on aika ns. hiljentää - jos siihen vielä annetaan mahdollisuus. Kopioin tähän (tuon tekstimuistoni kommenttikentästä) erään sydäntä koskettaneen tsemppiviestin ystävältä. Tämän viestin kirjoittanut ikätoverini menehtyi noin puolen vuoden kuluttua tuosta viestistä nopeasti edenneeseen sairauteen 💔 Elämän arvaamattomuus yllätti jälleen.

Ystävän viesti:

"Ehkäpä tämä tuli just tähän kohtaan varoituksena, ettei me olla ikuisesti jaksavia joka paikkaan ehtiviä tyyppejä. Ihanaa oli kirjoituksestasi huomata, että osaat jo karsia ajatuksen tasolla liiat pois. Sitten käytännön toteutus, kun aika niiden on. Kiitokset avoimuudestasi, joka lienee sinulle aivan myötäsyntyistä. En voi muuta kuin toivoa voimia edelleenkin - kyllä se siitä tokenee ajan kanssa hitaasti kiiruhtaen. Tsemppiä edelleen.... vaikka mielialat vaihtelee, niin eteenpäin vaan.... ei tässä muuten. Lämpimin ajatuksin."

Hyvää loppusyksyn aikaa 🌲