Historian hipaisuja

 

Paaterin kirkko hiihtolatuni varrella helmikuussa 2025. Kirkko sulautuu kauniisti luontoon. 

Laitan blogini oheen tällä kertaa sitaatteja helmikuun kirjallisuuspiirikirjastamme: Valerie Perrin (s. 1967)  ”Vettä kukille” (2023). Tämän kauniin ja tunteita vahvasti koskettaneen sekä myös monella tapaa visuaalisen kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin hautausmaalle. Kävelen mielelläni hautausmailla, ja sekä kaupunki- että vapaa-ajan paikkamme lähietäisyydellä onkin hautausmaat, joilla kävely on etenkin sulan maan aikaan vähintäänkin viikoittaista. Ne ovat kauniita muistojen ja surun puutarhoja, joissa mieli useimmiten rauhoittuu lepäämään ja asiat asettuvat oikeampiin mittasuhteisiinsa. 

”Älä sure kuolemaani. Juhli elämääni” (”Vettä kukille” s. 225).

Poimin em. kirjasta myös ajatukset siitä, että hautausmailla on vain nimet muistomerkeissä ja ehkä jäännökset ruumiista, sielut (tai millä nimellä henkistä olemusta nimittääkään) ovat toisaalla. Tämän kertaisessa blogissani ovat päähenkilöinä edesmenneet, useissa oheistamissani kuvissa hautausmaa, ja mielestäni yhtymäkohtia löytyy. Mietelmät ovat yleensäkin mitä mieluisinta evästä matkan varrelle, ja mikä parasta: niihin voi palata yhä uudelleen.

”Vain egoistit pelkäävät omaa kuolemaansa. Muut pelkäävät niiden puolesta, jotka he jättävät taakseen” (”Vettä kukille” s. 357).

”Nukkumaan mennessäni ajattelen, että olisi kurjaa kuolla kesken oikein hyvän romaanin”  (”Vettä kukille” s. 142).

Tässä postauksessa on historiaa, kuten tammikuussa suunnittelinkin. Pyrin valitsemaan näillä kirjoituskerroilla historiasta jonkin mielestäni mielenkiintoisen henkilön tai tapahtuman, ja sen oheen jotakin henkilökohtaistakin – mikäli mahdollista. Nyt mielessä on jo maaliskuun henkilö, jonka 43-vuotinen elämä sijoittui 1900-luvun alkuun. Helmikuun henkilöni on syntyjään vuonislahtelainen ja sittemmin Joensuuhun asettunut menestynyt liike-elämän monitoimija Reinhold Ryynänen (1838–1872).  Pituutta tälle tuli vielä entiseen tapaani, mutta tilanne voi maaliskuun blogissa muuttua, (tai sitten ei?) - tilanteen mukaan tätäkin.

”Elämä olisi ikävää, jos tekisi vain sen, mitä toimenkuvassa lukee”  (”Vettä kukille” s.115).

Aluksi hieman sukututkimukseen liittyvää. Teetätin Family Finder -dna-testin (eli serkkutestin) keväällä 2020. Muutama ajatus aluksi näistä, sillä yllättäen osumaa tuli myös em. Reinholdiin. Kaksi korkeinta osumaa (Liisa 1–3 serkku ja Leena 2–3 serkku) tulivat mitä ilmeisimmin iso-ukkini Pekan eli Petterin (1862–1948) isosiskon kautta. Tästä isosiskosta puhutaan Siposten sukukirjassa ”Pielisen Siposia” nimellä Haaravaaran Valpuri. Valpuri (1854–1941) avioitui 19-vuotiaana Anttinsa kanssa, ja he saivat kaikkiaan 16 lasta, joista puolet kuoli jo pienenä. Valpurin elämäntarina on mielenkiintoinen ja kaikesta häneen liittyvästä voisikin kenties kirjoittaa enemmänkin esim. jossain seuraavassa blogissa tai Siposen sukuseuran julkaisussa.

”Jos yksikin kukka versoisi aina, kun ajattelen sinua, maapallo olisi yhtä puutarhaa” (”Vettä kukille” s. 75).

Vuoden ja kolmen kk:n iässä kuollut Rosalie Thuring oli ensimmäinen Js:n hautausmaalle haudattu. 

Tarman tarinat V (v. 2020) s. 84–85 kertoo, että 1800-luvulla vain harva lopulta kuoli vanhuuteen. Lapsikuolleisuus oli tuolloin yleistä. Lasten yleisiä kuolinsyitä olivat esim. tuhkarokko tai muut rokot, lavantauti tai hinkuyskä. Hinkuyskään kuoli myös Joensuun hautausmaalle haudattu ensimmäinen vainaja Rosalie Thuring (kuva edellä). Hän kuoli v. 1851 vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Aikuisten yleisimpiä kuolinsyitä olivat keuhkotauti ja rintapistos (sydänkohtaus?) ja naisilla yleinen oli kuolema lapsivuoteeseen.

Kolmanneksi korkein dna-osumani (2–4 serkku) oli itselleni ennalta tietämätön. Kun selvittelimme asiaa tämän v. 2018 iäkkääni kuolleen enolaisen miehen tyttären kanssa, sukulaisuussuhteita löytyi selkeimmin isäni äidin kautta. Todennäköisesti yhteistä dna:ta on muutakin kautta, olihan hän laillani pielisjärveläissyntyinen. Monien pienten ja pienehköjen paikkakuntien lailla melkein kaikki syntyperäiset paikkakuntalaiset lienevät jotakin kautta sukua, ainakin jos oikein tarkkaan tutkitaan. Hyödyllistä on huomata myös se, että näissä dna-osumissa näkyvät luonnollisesti vain ko. testin tehneet. Testin olivat tehneet myös tämän miehen veljentytär (osuma kohdallani häneen 2–4 serkku) ja mielenkiintoista sinänsä myös em:n äiti (2–4 serkku). Aviopari (kuten edellä) ei ollut tietääkseni ns. verisukua keskenään, mutta selitys löytynee juuri siitä, että monet suvut avioituivat silloin aikoinaan pienillä paikkakunnilla ns. ristiin, tavallaan keskenään. Tällä samalla em. seikalla arvailen myös pienehköä dna-osumaani Reinhold Ryynäsen pojanpojanpojan kanssa. Eräältä pielisjärveläistaustaiselta sukulaiseltani kuulin, että R.R:n pojanpojanpoika elää Etelä-Suomessa ja on teetättänyt ko. testin. Osuma oli toki etäisempi, Family Finderin mukaan hän olisi 3–5 serkku – mutta mielenkiintoista sattumaa kuitenkin.

”Kukaan ei koskaan tapaa ketään sattumalta. Siihen on syynsä, että polkumme risteävät” (”Vettä kukille” s. 68).

Kauppaneuvos Mustosen perheen kuvia (kuva Kauppaneuvoksen kahvilasta 3.2). Kuvissa mm. Lovisa Aurora ja Antti Juhana Mustonen.

”Hän oli lukenut edellispäivän romaanistaan, että näkymätön lanka yhdistää ihmisiä, joiden on määrä tavata, ja että tuo lanka voi sotkeentua, muttei koskaan katketa” (”Vettä kukille” s. 133).

Ennen kuin menen Reinholdiin (1838–1872) tarkemmin, muutama sana vielä eräästä uudesta osumasta, jonka huomasin vain muutama viikko sitten. Melko hiljattain kuolleen ystäväni lähisukulainen oli teetättänyt nyt dna-testin, ja kuinka ollakaan: olimme testin tekijän kanssa Family Finderin mukaan 3–5 serkkuja. Juttelimme tämän ystäväni kanssa aikoinaan hautausmaalla kävellessämme, että ehkäpä olemmekin sukulaisia – ainakin vahvaa sielunsisaruutta tunsimme. Kerroin että isomummoni (1855–1923) on Enon Tykkyläisiä. Sukulaisuus ystävääni tulee mitä varmimmin sitä kautta. Olisikin niin mielenkiintoista puhua tästä uudesta osumasta hänen kanssaan, jos hän vielä eläisi! Kun tai jos jonain päivänä innostun tutkimaan asiaa tarkemmin, lisää avautunee silloin.

”Olet olemassa niin kauan kuin sinusta puhutaan; vaikeneminen merkitsee unohdusta” (”Vettä kukille” s. 42).

Teetä ja laskiaispulla Kauppaneuvoksen kahvilassa helmikuussa -25

Kiinnostavaa paikallista historiaa!

Sitten Reinholdin elämään. Käytin eri lähteitä, joista laitan maininnat tekstin oheen. Karjalaisen -84 mukaan nuo tässä kaksi alempana olevaa kuvaa ovat talosta, joka lienee rakennettu Tori- ja Kalastajankadun kulmaukseen Pielisjoen rannan läheisyyteen noin 1890-luvulla. R.R:n kiinteistö on sijainnut tällä kohdalla. R.R on kuitenkin jo noiden talojen rakennusaikaan kuollut. R. R on syntynyt Pielisjärvellä, tarkemmin juuri Vuonislahdessa. Kun antaa mielikuvituksensa lentää, voi kuvitella nuoren Reinholdin Vuonislahden kylätielle osapuilleen 1800-luvun puolivälissä. Hän ei katsele arkana kengänkärkiään vaan katselee puiden latvoihin ja ehkäpä haaveilee jo tulevasta. Poika oli vasta kymmenvuotias, kun hän muutti Joensuuhun. Matka lienee tehty Enon kautta hevosella, eihän junakyytiäkään vielä tuolloin ollut.

R.R:n komea asuintalo, johon tuli myöhemmin Tillikka-niminen kapakka

Edellä olevan Tillikka-kapakan kuvan ja Reinholdin kuvan lähteet: Rajan Raha -lehti 2015. Reinholdin kuva on myös ”Konstiniekkoja ja kauppamiehiä” -kirjassa sekä Tarman ja Karetien Portti ikuisuuteen -kirjassa. Alkuperäinen lähde: Joensuun museon tietokanta. 

Rajan Raha -lehdessä (2015) kerrotaan, että luultavasti jo noin 15-vuotiaana päästessään puotipojaksi Reinholdille syntyi ajatus oman yrityksen perustamisesta, sillä hän meni vuonna 1853 Aleksander Alanderin yksityiskouluun saadakseen todistuksen luku-, lasku- ja kirjoitustaidosta. Todistus oli välttämätön, sillä saadakseen kauppiasoikeudet henkilön tuli osoittaa todistuksella nuo taidot. Antti Juhana Mustosen todistus takasi miehen hyvän maineen; Mustosen todistuksessa luki: ”Hän on hankkinut hyvät tiedot kaupassa ja kirjanpidossa, on ollut rehellinen ja nopea”.  

Kaikesta päätellen Ryynäsestä tuli kauppaneuvos Antti Juhana Mustosen luottomies. He olivat sukulaisiakin, kauppaneuvos oli Reinholdin isoäidin veli. Ryynäsellä oli monta rautaa tulessa, hän osallistui myös Joensuun ensimmäisen höyrylaivan rakennuttamiseen yhdessä Miron Smirnoffin ja Simon Parviaisen kanssa. Alus valmistui vuonna 1863 ja laivan nimeksi tuli ”Joensuu”. Vuonna 1871 Ryynänen haki Fritioff Neppenströmin kanssa paikkaa viinatehdasta varten. Hankkeessa olivat mukana myös Simon ja Petteri Parviainen, joilla oli lupa viinan tislaamiseen. Paikka löytyi nykyisen Js:n hautausmaan ja Pielisjoen väliseltä alueelta. Tehdas aloitti toimintansa vuonna 1871. Ryynäsen kauppa sijaitsi puolestaan Kalastaja- ja Torikadun kulmassa ja hän harjoitti myös tukkuliikettä.

Kuva on Karjalaisesta 5/2008. Tämä Tori- ja Kalastajakadun kulmaukseen rak. talo lienee valmistunut 1890-luvulla. Tontti ja sillä olleet rakennukset kuuluivat R.R:lle aikoinaan. 

Sain hankittua paikallishistoriaan perehtyneen Matin avulla mm. kolme kiinnostavaa Joensuu-seuran julkaisua, joista ajattelin laittaa tähän vielä muutamia mielenkiintoani herättäneitä huomioita. Pääosin tiedot ovat julkaisusta IV "Konstiniekkoja ja kauppamiehiä" (Esko Järvelin 1981). Luin tästä julkaisusta Reinhold Ryynäsestä (s. 101 - 121).

R. R. on syntynyt Pielisjärvellä (Genin mukaan Vuonislahdessa nro 1) 27.8.1838. Hänen vanhempansa olivat Juho Matinpoika Ryynänen ja Helena Reituntytär Pehkonen (geni). Mikrohistoriasta kiinnostuneena huomioni kiinnitti mm. maininta, että R. R. käyttäytyi puotipoikana (eli nykykielellä sanottuna työharjoittelunsa aikana) siivosti, oli ahkera, oppi kirjoittamaan hyvällä käsialalla ja osasi laskea niin murtoluvut kuin laatuluvutkin. Paitsi kauppamiehenä R. R. toimi myös ylipalomestarina ja kahden pankin johtajana. Mikä monipuolisuus! Niinkin nuorena kuin 33 vuoden iässä oli tästä syrjäiseltä Pielisjärveltä tulleesta puotipojasta kehittynyt menestyvä kauppias, teollisuus- ja hallintomies, joka oli mukana lähes kaikessa, mitä Joensuussa tuolloin tapahtui. Hän ehti avioituakin Sofia Lindegrenin kanssa, mikä liitto jäi lapsettomaksi, ja vaimo kuoli heinäkuussa 1865. Tuohon aikaan oli Karjalassa katovuodet, joten yksityisen surun lisäksi huolta oli myös liiketoimissa.

Reinholdin kuva on myös ”Konstiniekkoja ja kauppamiehiä” -kirjassa sekä Tarman ja Karetien Portti ikuisuuteen -kirjassa. Alkuperäinen lähde: Joensuun museon tietokanta. 

Parin vuoden ajan leskenä oltuaan Ryynänen otti puolisokseen joensuulaisen jyvästönhoitajan Oscar Oppmanin tyttären Hulda Georgina Oppmanin. (Oscarin rautaristi on Joensuun vanhalla hautausmaalla R. R:n rautaristin vierellä, laitan oheen siitä ottamani kuvan.) Työtä ja vastuuta Reinhold Ryynäsellä oli ilmeisesti jo liikaakin, ja eteenpäin pyrkivä ja aktiivinen henki olisi kestänyt, mutta sydän ei. Sydänhalvaus (nykykielellä sydäninfarkti?) katkaisi hänen elämänsä ennalta varoittamatta ja yhdellä kertaa kesken kiireisen työpäivän 20.2.1872. 

”Kyllähän te tiedätte, että yksi elämä koostuu monesta elämästä”  (”Vettä kukille” s. 279).

Jälkeen jäi huomattava omaisuus, 19-vuotias leski ja pieni poika Oscar Reinhold (1871–1947). Poika oli saanut nimensä äitinsä isän ja isänsä mukaan. Voi vain pohtia, mitä kaikkea R.R olisi vielä ehtinytkään, jos olisi saanut elää iäkkäämmäksi. Noin 150 vuotta sitten ei ollut niitä lääketieteen tutkimuksia, hoitoja ja lääkkeitä, mitä esim. sydänsairauksien kohdalla tänä päivänä on. Silloin vain kuoltiin pois, jos sattui niin huono tuuri, että sairaus osui kohdalle. Joitakin sairaus hivutti myös tuohon aikaan pitkään, joidenkin (kuten Reinholdin) kohdalla kuolema oli äkillinen.

Oheinen mustavalkoinen kuva on Karjalaisesta 3/1984. Tämä Tori- ja Kalastajakadun kulmaukseen rak. talo lienee valmistunut 1890-luvulla. Tontti ja sillä olleet rakennukset kuuluivat R.R:lle aikoinaan. 
 

Muun muassa Fb:n historiaryhmistä olen lukenut, että nuori Hulda muutti poikansa kanssa 1890-luvulla Joroisiin. Heikki Tarman ja Reima Karetien kirjassa Portti hiljaisuuteen s. 178 - 179 on myös tietoa R.R:stä. Reinhold perusti lisäksi Joensuuhun useita menestyneitä liikeyrityksiä. R. R:n leski Hulda eli arvostettuna mukavaa elämää Torikatu 3:ssä sijainneessa talossaan. Hänellä oli mm. kaksi palvelijaa, oma vossikkakuski, renki ja taloudenhoitaja. Se on ollut hyvinkin mukavaa elämää - ja etenkin tuossa ajassa. Hulda Ryynänen myi talonsa v. 1895 tohtori Simon Parviaiselle. (Emts. 178.) Karjalattaressa 7.12.1895 oli pieni uutinen, että talon kauppahinta oli 21.500 mk. Tapio-lehden artikkelissa mainittiin, että R. R. haudattiin Joensuuhun maaliskuun 1. päivänä 1872.  Ryynäsen talon paikalla Joensuussa on nykyisin asunto-osakeyhtiö Virranvälke. Talon ikkunoista on upeat näköalat Pielisjoelle.

Reinholdilla oli monenlaista liiketoimintaa, tulitikkutehdaskin. Kauppiaat Ivan Kononoff ja Reinhold Ryynänen perustivat oluttehtaan vuonna 1862. Tehdas rakennettiin noin vuodessa kortteliin 22. Tehtaan virallinen nimi oli Joensuu Ölbryggeribolag, mutta tätä nimeä ei käytetty, vaan paikkakunnan ainoana tehtaana se tunnettiin suomalaisittain nimillä Joensuun Oluttehdas tai vain Oluttehdas sekä isännöitsijänsä mukaan nimellä Bryggeri I. Kononoff. (beerfinland.com.)

Reinhold Ryynäsen hautamuistomerkki Joensuun vanhalla hautausmaalla. Rautaristi säilyy.

Reinhold Ryynäsen hautamuistomerkistä on tässä kaksi viimeistä kuvaa, hieman eri kuvakulmista otettuja. Myös ”Portti hiljaisuuteen” -kirjassa s. 178 - 179 on muita lähteitä vahvistavaa tietoa R.R:stä. Myös siinä kerrotaan, että hän syntyi Pielisjärvellä 1838 ja ehti toimia monenlaisissa työtehtävissä, mm. pankinjohtajana ja kauppiaana, ennen varhaista kuolemaansa v. 1872. Hän kuului tienoon varakkaimpiin miehiin ja omisti mm. viisi keskeistä tonttia Joensuusta. 

Kiireinen ja vaativa työelämä (stressi, kiire?) lienee vaatinut veronsa, koska hän kuoli sydänvaivoihin kesken työpäivänsä vain 33-vuotiaana. Tarma ja Karetie kirjoittavat em. teoksessa s. 178, että Reinhold eli "Reittu" Ryynänen ehti olla nuoresta iästään huolimatta poikkeuksellisen paljon monessa mukana: Säästöpankin ja Yhdyspankin johtajana, verolautakunnan esimiehenä, satamamaksujen perijänä, rahastonhoitajana, tilintarkastajana ja lisäksi monessa liiketoiminnassa.

Reinhold Ryynäsen hautamuistomerkki Joensuun vanhalla hautausmaalla. Rautaristi säilyy.

Monena kesäisenä iltana olen vaellellut hautausmaalla mm. 1800-luvun historian keskellä ja se on mielenkiintoista. Hautausmaalla saa kokea toisinaan myös kiintoisia keskusteluja - muitakin kuin niitä mielessään edesmenneiden kanssa käytyjä. Kun siellä ei ole kiirettä, yllättävän useinkin jäämme juttusille tuntemattomien kesken. Joskus on esittäydyttykin ja jatkettu juttua seuraavalla kohtaamiskerralla. 

Sulopuiston Sirpan kirjan ”Annan albumi” (2022) myötä oivalsin senkin, että Antti Mustosen juuret ovat kotikunnassani Pielisjärvellä. Antin sisko Anna avioitui vuonislahtelaisen Matti Ryynäsen kanssa. Ko. paikalla elää nykyisin jo toinen suku, mutta yhtäkaikki - siellä se heidän kulkemansa maankamara on lähimain vapaa-ajan pesäpaikkani naapurissa.

Kun kävelen Mustosten sukuhaudan ohi, katsahdan vasemmalle ja käytävän toisella puolella on tämän joensuulaisen liikemiehen Reinhold Ryynäsenkin hautaristi. Joensuun hautausmaalle haudattu Reinhold eli "Reittu" (1838-1872) oli ensimmäisessä aviossaan kauppaneuvos Mustosen vaimon Lovisan sisaren Sophia Alexandran kanssa. Myös kovin varhain (eli 31-vuotiaana) kuolleesta Sophiasta on komea-asuinen kuva Sirpan kirjassa s. 16.

"Annan albumi" (2022). Sirpa Sulopuisto. 

Eivätkä tässä ole vielä kaikki yhtymäkohdat: Reinholdin isovanhemmat olivat Matti Ryynänen ja kauppaneuvos Mustosen sisar Anna. Kauppaneuvos A.M auttoi Joensuuhun muuttaneen sukulaispoikansa Reinholdin liike-elämän alkuun. Kauppaneuvoshan oli siis R:n isoäidin veli. 

Kuten tästä pienestä historian pintaraapaisustakin voi havaita, menneiden aikojen pohtiminen on todellista aivovoimistelua. Meinasin itse "pudota kärryiltä" jo monta kertaa. Toistoja tässäkin tekstissä on useita, mutta perustelen tätä mm. sillä, että tarvitsin toistoja, jotta pysyisin suurinpiirtein oikealla reitillä.  Olen sanonut ystävilleni puolileikilläni, että kun en välitä sudokuista, peleistä, askarteluista tmv., hyvänä ja sangen tarpeellisena tällaisen ikääntyneen (69 v.) aivovoimisteluna toimikoon vaikka historian koukeroiden pohtiminen ja välillä niiden osittainen muistiin kirjoittaminenkin.

Inspiraatiota historiaan antavat mm. hautausmaakävelyt ja myös kirjallisuus, esim. "Annan albumi" (2022). Pääsin Sirpan kirjan julkkareihin 25.3.2022. Paikalla olivat mm. kirjan graafisen ilmeen luonut Leea Wasenius ja professori Dennis Bamford, jolta Sirpa kertoi saaneensa suurimman osan kirjan aineistosta. Kirjaa voi hankkia Sirpa Sulopuistolta, mm. Taitokorttelin galleriasta tai tarinapuisto.fi -sivujen kautta. Suosittelen Annan albumia erityisesti Mustosten kauppiassuvusta kiinnostuneille. Lämmin kiitos Sirpalle arvokkaan historiatiedon kokoamisesta 🌹

Oheinen hautamuistomerkki on R.R:n lesken isän (Oscar Emil Oppman, s. 1813, k. 1862). Oscarin tytär Hulda Georgina Oppman leskeytyi jo 19-vuotiaana.

”Sanomatta jääneet sanat tekevät arkusta raskaan kantaa”  (”Vettä kukille” s. 249).

Historia on todentotta kiehtovaa. Ja mitä enemmän ikää tulee, alkaa se näemmä yhä enemmän kiinnostaa. Kaikesta ei ole säilyneitä lähteitä, osan on esim. tulipalo, sodat tai muutot tuhonneet. Aukkopaikat voi kuvitella. Visuaalisena hahmottajana näen usein asiat kuvina, ne mielikuvituksen tuottamatkin. Alla olevan mietelmän sanoin voi kuvitella vaikka sen, kuinka tähtiä poimitaan 🌟

”Isoäiti opetti minulle jo varhain, kuinka tähtiä poimitaan: riittää kun laittaa yöllä vadillisen vettä keskelle pihaa, ja siinä ne heti ovat, aivan jalkojen juuressa”  (”Vettä kukille” s. 171).

Antoisia hetkiä historian parissa 💜