TANHUVAARASSA JA TAMPEREELLA

Tanhuvaaran lenkkeilypolkujen varsilla näkyi vielä ruskan värejä 15 - 17.10

Tässä marraskuun blogissani kertoilen loppusyksyni kokemuksista, niin sattuneista haavereista kuin mukavammistakin tapahtumista. Havainnollistajana on parikymmentä kuvaa Tanhuvaarasta ja Tampereelta. Kirjoittelua jatkan (vaikkakin kuukauden tauko taas tulikin), käyn mieltä virkistävillä laulutunneilla (on viikkoni kohokohta!) ja mm. eri musiikkitapahtumissa karaokeklubilaisten kanssa.

Aluksi hieman haavereista – itsellenikin varoittavina muistutuksina. Me joilla kroppa iän myötä raihnaistuu, saamme usein neuvon rauhoittaa elämää. Joku sanoi "ota joka neljäs tai vaikka jokatoinen askel hitaammin". Sen voi ymmärtää metaforanakin: joka neljäs mikävainhomma pois...? Tai joka neljäs somepostaus pois...? Blogiin taukoja, muitakin kuin kesätauko? Mietin myös varsin usein kuultua lausahdusta: ”Ikä on vain numeroita”. Mielestäni seuraava muoto olisi parempi: Ikä on MYÖS numeroita. Mieli voi olla toki nuori vaikka minkä ikäisellä, mutta kroppa/keho vanhenee jokaisella. Se on biologinen fakta, emme ikääntyessämme jaksa enää siten kuin nuorempana. Itse olen nyt telonut horjahdellessani jalkaani viime aikoina, ja kävin tänä syksynä ilmaantuneen uuden aivan eli aurallisen migreenin vuoksi lääkärilläkin. Yksityiselle pääsi onneksi nopeasti ja sain mielestäni hyvän ja kattavan tutkimuksen ja ohjeitakin.

Tanhuvaaran liikuntaopisto sijaitsee n. 10 km:n päässä Savonlinnasta

Ikä kyllä tavallaan vapauttaakin. Sanojaan, tekojaan tai valintojaan ei (enää?) punnitse miettien, tykkääköhän varmasti jokainen. Tehtäviä ei tarvitse ottaa vastaan siitä lähtökohdasta, jos joku toinen sitä haluaa, ehdottaa ja toisinaan pahimmillaan suuttuu, kun tai jos ei lähdekään ehdotettuun mukaan. Surullista tietysti, jos joku alkaa esim. osoittaa mieltään siitä. Myötätuntoa kuitenkin vain nyt sille menneelle, miellyttämisenhaluiselle meiningille 💓 Silloin toimi sen aikaisilla eväillä, nyt on toinen aika ja elämänkokemuksen myötä pitäisi kai viisastuakin 😎

TANHUVAARASSA LIIKUNTAPAINOTTEISELLA KURSSILLA

Onneksi on vielä monenlaista mukavaakin. Voi lähteä vaikka laulukeikalle karaokeklubilaisten kanssa tai osallistua yhteislaulutilaisuuksiin matalilla sävellajeilla laulaen. Niistä tykkään ja niihin pinnistelyittä vielä pystynkin. Helppojumpissa voi käydä vaikka pari kertaa viikossa esim. pääasiassa vain venyttelemässä, ei tarvitse vaatia itseltään ”ihmesuorituksia”, kuten eräs lääkäri osuvasti ohjeisti. Tanhuvaarassa lokakuun lopulla sain kuuden min kävelytestistä keskitason tulokset, mitä pidän kohdallani erinomaisena etenkin, kun ottaa huomioon sydänsairauden ja sykettä ja verenpainetta madaltavat lääkitykset sekä kipeän jalankin, josta lisää myöhemmin. Viiden vuoden takaiseen vastaavaan Kunnonpaikassa tehtyyn testiin nähden siinä oli nyt vain hieman pudotusta. Tästä kiitän sitkeää ja säännöllistä viikoittaista liikuntarutiiniani.

Tanhuvaarassa saimme hyvän opastuksen kuntosalitreeniin, tätä pitäisi kyllä enemmänkin...

Kahden vrk:n liikuntakurssi lokakuun jälkipuoliskolla aktivoi miettimään jaksamisasioitakin, mikä on toki eräs tavoitekin näiden kurssien myötä. Tanhuvaarassa liikuntaohjelma, luennot, seura, palvelu ja ruoka olivat erittäin hyvät. Sydänlämpöiset kiitokset vielä kurssista "Elämää sydänsairauden kanssa" Savon Sydänpiirille, kurssikavereille ja Tanhuvaaran palveluhenkiselle väelle 💖 Saimme kertausta, kuinka liikunta tehostaa verenkiertoa, lihaksiston aineenvaihduntaa ja keuhkojen toimintaa, kohentaa mielialaa, vähentää stressiä ja myös auttaa nukkumaan paremmin. Ei ole siis kyse lainkaan vähämerkityksellisestä asiasta, ei minkään ikäisen kohdalla. Liike on lääke monessa kohtaa! 

Kurssilla oli myös hyvät ravitsemusterapeutin luennot, joissa painotettiin kasvisten ja kalan merkitystä säännöllisessä ruokavaliossa (kuva seuraavana). Sokerin ja suolan käyttöön sekä tasaisempaan ateriarytmiin pitäisi itseni kiinnittää yhä edelleen enemmän huomiota. Lihaskuntoa tulisi kyllä treenata enemmän, se on etenkin ikääntyessä yhä tärkeämpää. Jos tukilihakset ovat kunnossa, ei ehkä tulisi niin niitä kaatuiluja tai horjahtelujakaan…

Kala- ja kasvispainotteinen ateria Tanhuvaarassa 😋

KULTTUURI- JA VERTAISTUKIVIIKONLOPPU TAMPEREELLA 31.10 - 2.11

Loka-marraskuun vaihteessa pääsin kolmen päivän matkalle Tampereelle saakka. Matkustaminen sujui parilla vaihdolla: menomatka junalla, tulomatka bussilla.  Majoituin tällä kertaa Suomen vanhimmassa urheiluopistossa Varalassa. Se sijaitsee kolmen kilometrin päässä Tampereen keskustasta, Pyynikinharjun suunnalla, kuljin bussilla 10 Tahmelan suuntaan. Pyynikinharjulla ehdin la-aamuna lenkkeilemäänkin, siitä kaksi seuraavaa kuvaa.

Näissä kauniissa Pyynikinharjun järvimaisemissa oli su-aamun metsäjoogammekin 

Selviydyin nyt näemmä ilman flunssiakin, joita usein reissuista saan, pidemmiltä ainakin. Kun menin Tampereella teatteriin, maski oli vakiovarusteluani. Lisäksi kävin mm. taidemuseossa, kirkoissa ja kirjastossakin ja googlailin jo ennakkoon myös hyviä ruokapaikkoja. Samalla reissulla sai tavata vuorokauden ajan muita sydänvertaistukihenkilöitä ympäri Suomen. Muun ajan käytin omaehtoiseen kulttuurikiertelyyn. Tämän syksyinen riesani eli aurallinen migreeni ei nyt onneksi vaivannut ja jalkakin kesti kävelyt. Hyvä! 

Kaverit opastivat ennakkoon, että Tampereella on hyvä paikallisbussi- ja ratikkaverkosto. Liikkuminen oli sujuvaa, kun selvittelin ennakkoon netin reittioppaasta, minkä numeroinen bussi menee mihinkin ja kummalta puolelta katua. Jalkani ei kestä vieläkään esim. horjahtelusta aiheutuvia äkki- tai kiertoliikkeitä, mutta hyvin meni heilahtelevissa kyydeissäkin, kun oli varovainen.

Pyynikinharjun näköalatornissa on myös viihtyisä kahvila, jossa on herkulliset munkkirinkelit 😋 

Nyt vielä hieman siitä, mitä jalalleni oikein tapahtui. Satutin sen paikallisjunassa päällystakkia seisaaltani pukiessani ja junan nytkähdyksestä horjahtaessani. Lisäksi sitten vielä pari päivää myöhemmin liukastuin märällä kylppärin lattialla suihkusta tullessani. Mennessä näkee, miten pitkäaikainen vaiva jalkaan lopulta tuli, edelleen pitää varoa. Saman jalan lonkkaan ja polveen sattui, ja kaipa ikääntyessä paraneminenkin on hitaampaa. Helpolla jumpalla olen käynyt kuitenkin varovasti, koska löhöilyyn keskittyminen ei ole kohdallani hyvä idea. Sen olen huomannut paitsi lihaskunnon myös migreenin kannalta. Mullahan nivelet ovat olleet yhä muuten hyvässä kunnossa (kiitos liikunnan ja mm. "painonvartioinnin"), ei ole ollut ainakaan toistaiseksi tarvetta hakeutua nivelleikkauksiin.

Ensimmäinen kulttuurikohteeni Tampereella oli 31.10 kaunis ortodoksinen kirkko (kuva ikonostaasista). Paikalla olleiden kirkon työntekijöiden kanssa meillä virisi vilkas keskustelu. Joensuu oli heille tuttu mm. opiskelukaupunkina.

Migreenin takia kävin jo yksityisellä, oli oikein mukava nuori lääkäri ja tutki mielestäni hyvin. Toki sen tiesinkin, että ei tähän muuta lääkettä ole kuin särkylääkkeet, ja jos äityy oikein pahaksi, voi saada jotkin estolääkkeet. Erään mielestäni hyvän ohjeen sain tuolta em. lääkäriltä, jonka voisin toisillekin jakaa. Hän kehotti tarkkailemaan, missä tilanteessa ne sahalaidat alkavat pomppia silmissä, mitä sitten seuraa päänsärky ja pökkeröinen olo koko loppupäiväksi. Hän ohjeisti, että jos suinkin on vain mahdollista, pyri muuttamaan sen hetkistä toimintaasi, jos se auttaisi. Mielenkiintoista on, että sahalaidat ilmestyvät yleensä silloin, kun löhöilen pitkälläni lueskelemassa tai tv:tä katsomassa. Ei siis rasituksessa tai liikkuessa. Liikunta tuntuu pikemminkin tekevän hyvää tuollekin vaivalle, etenkin ulkoilmassa liikkuminen.

Lähellä rautatie- ja linja-autoasemia sijaitseva kaunis Tampereen ort. kirkko eli Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja Pyhän Nikolaoksen kirkko on vuosina 1896 - 1899 rakennettu Tampereen ort. srk:n pääkirkko. Sen suunnitteli T. U. Jazukov. (Wikipedia 2025.)

Omahoito on nykyään monessakin suhteessa entistä tärkeämpää. Itsemittauksissa näkyy välillä poikkeamia, vp-mittari voi näyttää lisälyöntejä, eteisvärinää tai epätasaista sykettä. Sen olen toden totta huomannut, että pitkään jatkunut stressi on pahinta myrkkyä hyvinvoinnille ja myös sydämelle. Silloin elimistö voi oirehtimalla pakottaa hellittämään ja ottamaan rennommin. Olen voinut onnekseni lääkkeiden ja omahoidon tuella ihmeenkin hyvin (sydändiagnoosistani on jo seitsemän vuotta), ja ehkäpä välillä minulle on muodostunut jopa harhakäsitys, että olen ikään kuin ”terve”. Eräs vertainen sanoi, että huolellisella omahoidolla voidaan ainakin osittain pidentää elämää, mutta lyhentämään elämäämme pystymme sillä, että haalimme itsellemme liikaa hommia ja sen myötä saamme kovan stressin univaikeuksineen ja muine lieveilmiöineen.

Kirjasto Metso

Antoisasta Tampereen matkastani on nyt pari päivää ja näin jälkikäteen asioita kelaillessani koen, että oli todella hyvä ja tarpeellista pysähtyä hetkeksi tärkeiden ja olennaisten vertaistukiasioidenkin äärelle. Saimme samassa yhteydessä myös vertaistukitoiminnan päivityskoulutuksen. Itselleni on yhä edelleen tarpeellinen muistutus mm. se, että vertaistukijankaan ei tarvitse olla kaikessa (asiaan väljemminkin liittyvässä) mukana, vaan voi keskittyä niihin, minkä kokee eniten omakseen. Sitäkin voi itselleen välillä muistutella, että tämä on palkatonta vapaaehtoistoimintaa.

Oheisena on kolme kuvaa Metso-kirjastosta, mikä oli hieno ja mielenkiintoinen käyntikohde. Hämeenpuiston laidalla sijainnut Metso toimi minulle myös eräänlaisena maamerkkinä bussilla kulkiessani. Kirjastossa(kin) sain hyvää opastusta. Metson on suunnitellut arkkitehtipari Reima ja Raili Pietilä; myös synnyinpaikkakuntani Lieksan kirkko on heidän suunnittelemansa. Kirjastorakennus muistuttaa ylhäältäpäin katsottuna metsolintua soitimella, opastajani kertoi. Metson värit ovat luonnosta. Kirjaston 2. kerroksen kahvila oli tasokas monipuolisine herkkuineen, suosittelen, jos ko. kirjastossa viivähdät.

Sisänäkymää Metsosta. Metsossa on kolme eriväristä portaikkoa, joiden muoto muistuttaa kierresimpukkaa.

Vertaistapaamisessa puhuimme myös rajojen pitämisestä, voimavaroista ja myös oman itsensä arvostamisesta. Monille on ehkä helpompaa itsensä kehumisen sijaan vähätellä itseään ja etsiä itsestään puutteita tai vähintäänkin kehittymistarpeita. Minusta oli hyvä, että keskityimme koulutuksessa miettimään myös sitä, mitä hyvää näkee itsessään vertaistukijana. Vertaistukijana toimitaan omalla persoonalla, ja kullakin on omat vahvuutensa. Tunnistan olevan enemmän puhelias, ja näiden vertaistukivuosieni aikana olen enemmän tai vähemmän tietoisesti koettanut suuntautua laajasanaisen kertomisen sijaan enemmän kuuntelijaksi ja/tai kysyjäksi. Toki jos toinen pyytää kertomaan omista kokemuksista, sitten kerrotaan, mutta mieluummin varsin tiiviisti. 

Taidetta Metso-kirjastossa

Mietin nyt, että oman vertaistukijana toimimiseni näen lopulta jotenkin laajempana, en yksinomaan sairaalavertaistukihenkilönä (jonne tällä viikolla kaverin kanssa jälleen menemme) tai puhelimessa/somessa keskustelijana. Vaikka seuraavan kaltaisesta toiminnasta en raportoikaan, kasvokkaisia vertaistukikeskusteluja voi tulla vaikka minkä harrastusryhmän kokoontumisten yhteydessä esim. narikoilla tai parkkipaikoilla, kutsuilla jossakin sivummalla, ystävien ja tuttujen kanssa eri viestimissä jne. Koen että olemme kaikki samassa veneessä, keskustelukumppanillani ei tarvitse välttämättä olla kanssani juuri sama diagnoosi - monet asiat ovat yhteisiä.

Yhteisessä kokoontumisessa viime viikonloppuna oli voimaannuttavaa saada pysähtyä, jakaa kokemuksia ja saada itsekin vertaistukea.  Hemmotteluakin saimme illanvietossa saunaosastolla tekemiemme kasvo- ja käsihoitojen muodossa ja sunnuntain metsäjoogassa. 

Kaikkinensa oli erittäin hyvä pidempi viikonloppu!

Herkullinen haukiwallenberg "4 vuodenaikaa" -ravintolassa 😋

Tunnelmallisessa ja historiallisessa kauppahallissa lounasruokaani oli haukiwallenberg (kuva edellä). Se oli todella herkullista, joskin tämän vähäsuolaisiin tottuneen makuun oli aika suolaista. Lounaspaikan valitsin sen mukaan, mitä netti suositteli. Kauppahallissa sijaitsevan "4 vuodenaikaa" -ravintolan asiakkaat olivat äänestäneet vuoden lounasravintolaksi, niinpä tämä turisti suuntasi kala-aterialleen sinne.

Kulttuurista vielä sananen. Kun pääsin Tampereelle ihailemieni kirjailijoiden ja runoilijoiden syntysijoille ja mitä moninaisimman kulttuuritarjonnan äärelle, muistin siinä ohessa senkin, että onhan täällä kotikulmillakin lyhyen kävelymatkan päässä parikin hyvää konserttisalia, kaupunginteatteri, kirjasto, museoita ja elokuvateatterikin. Pitäisikin muistaa googlailla aktiivisemmin omankin tienoonsa kulttuuritarjontaa. Tänään ajattelin mennä seuraamaan Cavalleria Rusticanaa läheiseen elokuvateatteriin, ja sehän on melkein kuin ”oikeassa” oopperassa olisi👍 

Tampereen kaupungin taidemuseo on avattu yleisölle v. 1931

Kulttuuri on päivittäisen liikuntani lisäksi tärkeää. Jos joudun/joutuisin jonain päivänä luopumaan liikunnastani tai kulttuurista, se on jo ajatuksena rankka. Ei kuitenkaan pidä murehtia tulevia, eikä menneitäkään. Kenelle vain voi joka tapauksessa tapahtua mitä vain, milloin vain ja missä vain. Toistaiseksi pystyn liikkumaan ja osallistumaan, mutta ehkäpä ainakin sitä joka neljättä askelta pitäisi hidastaa? Eräs ystävä kertoi mottonsa olevan: ”Ei matka tapa vaan vauhti”. Kohtuullisuus siis siinäkin kunniaansa. Jos malttaa pysähtyä kuuntelemaan itseään, kroppa ja arkijärki toivottavasti kertovat, minkä verran voi tehdä. Ei se määrä, vaan laatu, sukulaistyttö eilen viisaasti muistutti. Kannattaa siis tarkkailla itseään, mutta ei itsetarkkailuakaan liikaa. Liikkua pitää, mutta itseään kuunnellen, vertainen neuvoi.

Kiitos sydänystäville olennaisiin herättelystä!

(Kuva Tampereen kaupungin taidemuseosta.)

Man Yau: Maze. Kuvanveistäjä Man Yau (s. 1991) on vuoden 2025 nuori taiteilija. 

                

Lopuksi vielä joitakin kuvia ja tunnelmia Tampereen kulttuurikohteistani

Edellä on kaksi kuvaa Tampereen kaupungin taidemuseosta. Sen näyttelyiltä odotin paljon, ennakkoon suunnittelin sen olevan nk. pääkohteeni. Miljöö oli upea, samoin palvelu, itse pidän kuitenkin enemmän klassisesta taiteesta. Makuasioita siis nämä mitä suurimmassa määrin. Vuoden 2025 nuoren taiteilijan Man Yaun teoksista pidin. Mediataiteilija Hanna Haaslahden installaatio oli uudenlaista taidetta, ja itseltäni se olisi vaatinut syvällisempää perehtymistä ja kai enemmän aikaakin. 

Wikipedia kertoo, että Tampereen kaupungin taidemuseo on Sisä-Suomen vanhin ja koko maan kolmanneksi vanhin taidemuseo. Se sijaitsee Amurin kaupunginosassa Pyynikintorin läheisyydessä. 

Kadun toiselta puolelta ottamani kuva upeasta Aleksanterin kirkosta.

Aleksanterin kirkko 

Aleksanterin kirkko on Tampereen keskustassa Kaakinmaan kaupunginosassa Hämeenpuiston laidalla sijaitseva Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkko. Vuoteen 2013 saakka se oli Pyynikin seurakunnan kirkko. Arkkitehti Theodor Deckerin suunnittelema kirkko rakennettiin puhtaaksi muuratusta tiilestä vuosien 1880–1881 aikana. Se on nimetty keisari Aleksanteri II:n mukaan. Kirkkoa ympäröi Pyynikin kirkkopuisto, jossa on entinen hautausmaa. Kirkossa on 1 430 istumapaikkaa. Kirkko vihittiin käyttöön adventtina v. 1881, jolloin siitä tuli Tampereen kaupunkiseurakunnan pääkirkko. (Wikipedia 2025.) Kiinnitin tähän kirkkoon jo mm. bussin ikkunasta huomiota, ja ajattelin, että tuonne haluan päästä myös sisälle. Toiveeni toteutuikin pe-iltana. 

Näkymää Aleksanterin kirkossa alttaritaulun suuntaan

Pääsin pe-iltana ennen teatteria seuraamaan hetken Pyhäinpäivän konsertin harjoituksia ”Suru on kunniavieras”. Tampereen tuomioseurakunnan kanttorien esittämä musiikki oli todella kaunista, kuin musiikkia taivaasta 🙏 Kirkossa oli tunnelmallinen violetin ja pinkin sävyinen valaistus (valosuunnittelu Mari Hovi). Ikonipolku puhuttelevine teksteineen toimi oppaana tutustumiskierroksellani.

Pyhäinpäivän aattona 31.10 sytytettiin kirkossa kynttilöitä edesmenneitä muistaen 

Tampere on kaikkinensa upea kaupunki - jopa tähän vuodenaikaankin. Tampere on myös sanojen kaupunki, joku luonnehti, ja noiden sanojen myötä kulttuurinen ymmärrykseni vielä ikään kuin syveni. Kohtaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita, ja opin kulkemaan sujuvasti Nysselläkin, mistä annan itselleni kirkkaan ”papukaijamerkin”.  Säät sattuivat olemaan sateiset, joten puistoja yms. en nyt kierrellyt, mutta kirkot, kirjasto, museot ja teatteri olivatkin juuri nyt sitä, mitä kaipasin.  

Välillä suuntasin katseeni kirkossa ylöspäin

Tampereen Työväenteatteri

Pääsin pe 31.10 seuraamaan teatteriesitystä Helene Tampereen Työväenteatterissa. Se innosti kertailemaan hieman taustatietoa ko. teatterista.  Lähde ttt-teatteri.fi/historiaa/ kertoo, että Tampereen Työväen Teatteri sai alkunsa Kosti Eklundin (Elon) Työväenyhdistyksessä johtamasta näytelmäseurasta. Ajatuksen varsinaisen teatterin perustamisesta esitti puuvillatehtaan työntekijä August Lindroos Tampereen Työväenyhdistyksen huvitoimikunnan kokouksessa kevättalvella v. 1901. TTT:n perustamispäivänä pidetään kuitenkin 27.9.1901, jolloin ensi-iltaan valmistui Minna Canthin Anna-Liisa. Vuosina 1943–1966 teatteria johti vahva persoona ja ohjaaja Eino Salmelainen. Eino Salmelaisen sali sijaitsi viereisessä rakennuksessa, ja ehdin piipahtaa siellä pikaisesti ennen Helenen alkua. Salmelainen oli oman aikansa merkittävimpiä teatterinohjaajia ja kouluttajia. 

Lasse Pöysti johti TT-teatteria v. 1974–81. Hän vaali suhteita kotimaisiin näytelmäkirjailijoihin ja ulkomaisiin teattereihin. Uusi teatteritalo valmistui v. 1985. Vuosina 1998–2006 teatterin johtajana toimi kuuluisan tamperelaisen teatterisuvun jäsen, näyttelijä Esko Roine. Hän siirtyi tehtävään Tampereen Teatterin johtotehtävistä. Syksystä 2024 alkaen teatteria ovat johtaneet toimitusjohtaja Janne Auvinen ja taiteellinen johtaja Miko Jaakkola. (ttt-teatteri.fi/historiaa/.)

Näkymää Aleksanterin kirkon parvelta

Teatteriesitys Helene Helene Schjerfbeckistä 

Helenen kantaesitys on ollut vasta hiljattain, 2.9.2025 TTT:n Suurella näyttämöllä. Esittelytekstissä sanotaan, että Helene Schjerfbeck (1862–1946) on yksi rakastetuimmista, ja myös kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoistamme.  Näytelmä kuvaa ajanjaksoa 1900-luvun alkupuolen Hyvinkäällä, missä Helene vielä työskenteli vaatimattomassa yhden huoneen asunnossa huolehtien samalla vanhasta äidistään. Arjen velvollisuuksien keskelläkin Helene raivasi tilaa ja aikaa maalaamiselle kehittäen samalla pelkistetyksi modernismiksi kutsuttua tyyliään.

Muistojen ja takaumien kautta näytelmä sukelsi tämän voimakkaan, periksiantamattoman ja maalaamiselle omistautuneen herkän naisen tarinaan, josta ei rakkauksia, intohimoja, sydänsuruja eikä suuria tunteita puuttunut. Nimiroolissa oli upea Maiju Saarinen 💖 (ttt-teatteri.fi/program/helene/.)

Näytelmässä oli kaunis Helene S:n taidetta kuvaileva lavastus ja upeat roolisuoritukset. Oma viime hetkellä varaamani paikka sijaitsi 1. rivillä kuiskaajan vieressä, joten pääsin tällä kertaa seuraamaan sivusilmällä hänenkin työtään. Näytelmästä jäi mieleen monet puhuttelevat sitaatit kuten esittelytekstissäkin oleva ”Ilman mielenrauhaa en voi maalata, pienessä helvetissä kyllä.” Äidin ja tyttären raskaan ja turhauttavan oloisen suhteen kuvaus oli mielestäni vaikuttava. Näytelmän käsikirjoitus oli Helena Kallion ja ohjaus Miko Jaakkolan.

Helene-teatterisesityksen loppukiitoksista Tampereen Työväenteatterissa pe 31.10 klo 21 💙

Hyvää loppusyksyä - joulua kohti edeten 🎃🎄💞