Lieksan kirkon liepeiltä

Lieksan nykyinen kirkko valmistui vuonna 1982 arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän suunnittelemana ja rakennettiin sen edeltäjän, vuoden 1979 palossa tuhoutuneen kirkon paikalle.

MITÄ, MIKSI, MILLOIN, MITEN, MISSÄ, KUKA?

Nämä eo. sanat olivat joululahjakirjani alussa (Marja Pirttivaara, Sukupolvien jäljet, 2025). Siinä on lainattu R. Kiplingin runoa vuodelta 1902. Aloin miettiä, miten nämä kuusi sanaa eli kuusi rehtiä palvelijaa toimisivat apunani esim. tämän tekstin kokoamisessa. Jos ei vielä nyt tarkemmin jäsennellen, niin ehkä myöhemmin. Toinen joululahjakirjani oli jo odottamani Kuikan vuosi (Heikki Turunen 2025). Odottelen jo innolla sen lukemista, kun mm. tammikuun kirjallisuuspiirimme kirja (Anne Holt & Even Holt: Kuoleman tahdissa) on luettu. 

Tähän alkuun jälleen hieman ajankohtaista, sitten hetkeksi historiaan, Lieksan kirkon liepeille.

Kirkot ovat tällä hetkellä kahdestakin syystä mielessäni: tulin äsken loppiaiskirkosta Joensuun kirkosta ja tähän vuodenaikaan eli vuodenvaihteessa 1979 paloi suruksemme rippikirkkoni Lieksassa. Olen jutellut parin kaverini kanssa, että voisin kirjoittaa blogiini jotain elinaikani historiasta, myöhemmin ehkä jostain kauempaankin, lähteitä käyttäen luonnollisesti. Pitäisikin pyytää minua paljon enemmän historiaa tuntevia Matteja ja Karia vaikka lounaalle. Siitä saisi taatusti inspiraatiota, näkökulmia ja kattavaa tietoakin! Em. Pirttivaaran kirjassa olikin s. 199 osuva sitaatti: ”Olen iloinen, kun tapaan jonkun, joka jakaa uteliaisuuteni ja innostukseni” (Esko Valtaoja). Juuri näin! Tässäkin kohtaa tulee mieleen, että ilman vuorovaikutusta kirjoittaminen(kin) on tyhjänoloista, yksipuolista, yksitoikkoistakin.

Kellotapuli näkyy kauniisti uuden kirkon alttari-ikkunasta

Aluksi suuntaa antavista suunnitelmistani alkaneelle vuodelle. 

Olen hankkinut JoenVolin kausikortin vuosittain jo viime vuosituhannelta alkaen, ja jumpannut 2–4 t viikossa. Jumpat ovat kohdallani valikoituneet (autottomana) mitä suurimmassa määrin siitä lähtökohdasta, minne on kohtalainen kävely-/pyöräilymatka. Onneksi läheisellä urheilutalolla ja mm. Tulliportinkadun + Länsikadun kouluilla on kattavasti jumppia, kevyempiä ja reippaampia, tanssillisiakin. Beetasalpaaja toki jarruttaa, mutta en odota supersuorituksia.

Vuonislahdessa pääsee hiihtämään, potkuriajelulle, sauvakävelemään ja tanssimaankin lavalle, kunhan lumi vähenee ja talven selkä taittuu. Liikunnalle ISO PEUKKU - mielestäni se on parasta omahoitoa 👍 Ja joulun ajan makeat herkut ehkä sulavat siinä sivussa... Olen sisäistänyt sen, ettei lonkkani ja polveni kipuilu tässä iässä vähene, jos en tee jotain täsmäliikkeitä säännöllisesti kotonakin. Vaikka tv:tä katsoessa, jotain joka päivä. Parhaimmassa tapauksessa siitäkin tavasta tulee rutiini.

Lieksan kirkon puinen kellotapuli sijaitsee kirkosta hiukan erillään, mistä johtuen se onneksi säästyi vuoden 1979 kirkonpalossa. Pionit kukkivat upeina uuden kirkon edustalla.

Yritän ottaa mahdollisimman rennosti ja vietän talvisinkin aikaa mökkiympäristön luonnossa eläimiä ja vuodenaikojen vaihtelua seuraten. Pientä historiaprojektiakin voisi toteuttaa vaikka tämän blogin merkeissä. Kuoroa ja sydäntoimintaa harrastan ilokseni ja inspiraatiokseni. Karpatiat ry:n hallituksessa ja vertaistoiminnassa jatkan. Stressiä aiheuttavia kuvioita karistelen pois. Siinäpä sitä onkin jo kylliksi tavoitteita alkaneelle vuodelle.

Yritän tsempata itseäni siten, että nautin niistä päivistä, mitkä ovat hyviä (hyvin nukutun yön jälkeen yleensä ovat). En vähättele sairauksia tai kremppoja, mutta jos nyt jo etukäteen murehtii, tulee ikään kuin murehdittua kahteen kertaan, tai joskus jopa turhaan. Keskustelut ja vuorovaikutus ystävien ja vertaisten kanssa ovat auttaneet. Senkin vanhemmiten yhä selvemmin tiedostaa, että jokaisella on surunsa, vaivansa ja huolensa. Lopulta kai vain ani harva esim. ilman mitään sairaus"osumia" elämänsä läpi selviytyy.

Vihreää vasten kullankeltaisina hehkuvat liljat Lieksan kirkkopuistossa 💚💛

Oloni on esim. tänään niin hyvä, etten muista sairas olevanikaan, kunnes tulee huonosti nukuttu yö. Silloin muistan. Sekä henkinen että fyysinen olo huononee jyrkästi. Matalat paineet huippaavat ja korkea syke rivakammin liikkuessa jarruttaa. Vaikka käytössäni on nyt uusi tehokkaampi aktiivisuusranneke, pyrin huomioimaan, että en (ainakaan liikaa?) mittaa suorituskertojen tai askelten määrää tai liikuntasessioihin käytettyä aikaa. Linnunlahden, Pielisen ja Paaterin hiihtoladut kylläkin jo kutsuvasti kuiskuttelisivat. Pieniä lenkkejä voisin kai jo suksillakin tehdä, jos pakkanen ei nouse kovin korkeaksi. Mikä sitten on sopiva pakkasraja, miinus10 vai miinus15? Syrjäisemmille hiihtotaipaleille lähtö ajatteluttaa, etenkin yksin.

Kirkkopuistossa on siviiliuhrien muistopaasi, jossa on mm. kolmen sukulaiseni nimet: kaksi pientä lasta ja heidän äitinsä 😔

Painoa kertyi vuodenvaihteen tienoilla entiseen tapaan hieman ylimääräistä. Ikuisuuskysymys, onpahan jotain pysyvää tässä epävarmassa maailmassa 😏 Se on kyllä kiva huomata, että kun palaa takaisin ”askeettisempaan” ruokavalioonsa, paino putoaa varsin pian, ja vakiintuu siihen ennen joulua olleeseen lukemaan. Mieleen palautui erään kaverini sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa painoaan terveydellisistä syistä ja lievittää siinä sivussa myös vatsavaivojaan: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, mietin sitä mitä voin syödä." Hän pääsi tavoitteeseensa, ja keskittyy sellaiseen liikuntaakin, mihin vaivoiltaan pystyy. Liukkaammillakin voi liikkua sauvojen ja nastakenkien kanssa. Muissakin asioissa voisi enemmän keskittyä siihen, mitä vielä voi tehdä, ja mitä elämässä on, kuin siihen, mitä ei voi enää tehdä ja mitä elämässä ei ole.

Lieksan kirkon tulipalo (Kuva: Alpo Rummukainen 2.1.1979.)

Fb antoi muiston, että vuoden 2024 alussa olivat kovat pakkaset lähes joka puolella maakuntaamme, Lieksassa ulkomittarit näyttävät paikoin lähes -40. Joensuussakin (2. krs) -27. Myös vuoden 1979 alussa oli kova pakkanen (-37), kun Lieksan kirkko paloi (ilmeisesti sähkövian seurauksena). Oheiset palaneen kirkon kolme kuvaa ottanut Alpo kertoi muistavansa, kuinka jäätyneen sammutusveden jääpuikot roikkuivat joka paikassa, ja höyry tai savu leijaili alueen yllä. Ihmiset katselivat hiljaisina ja järkyttyneinä tulen tuhoja. Jaan kuvat Alpon luvalla muistoina noin 46 vuoden takaa. (Kuvat: Alpo Rummukainen 2.1.1979.)

Lieksan kirkon tulipalo (Kuva: Alpo Rummukainen 2.1.1979.)

Käyn usein mm. pääsiäisenä messussa tuossa läheisessä Joensuun ev.lut. kirkossa. Lopuksi olemme laulaneet virren 77: "Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se..." Tuo vanha pääsiäisvirsi tuo aina mieleeni Lieksan vanhan kirkon (kuva) ja käynnit pääsiäiskirkossa mummon kanssa siellä. En pikkutyttönä ymmärtänyt, miksi mummo itki aina tätä laulaessaan. Nyt kun olen itse mummoni iässä, jotenkin jo ymmärrän.

Vanha tunnelmallinen rippikirkkoni paloi siis yöllä 2.1.1979.  Kirkon arkkitehtinä on toiminut C.L. Engel ja kirkko valmistui 1838. Säilyneiden kuvien mukaan kirkon pääoven puoleinen pylväikkö jäi pystyyn sekä sen edustalla oleva takorautainen portti vuosilukuineen ja sitä reunustava kiviaita. Tuossa sillankorvassa kirkon edustalla oli 60-luvulla jäätelökioski, josta saatu jäätelö maistui kai paremmalta kuin mikään missään. Lapsuudessani 50- ja 60-luvuilla ei liioin jäätelö- tai karkkiherkkuja ollutkaan. Kävimme mummoni kanssa täällä paitsi pääsiäiskirkossa myös kesäisin, ja jälkimmäisistä muistuu mieleen jäätelö. Mielessä alkaa soida nytkin em. pääsiäisvirsi "Käy yrttitarhasta polku" (1889, nro 77). Se virsi tuli mieleeni mummoni hautajaisissakin Joensuun hautausmaalla kesällä v. 1986.

Lieksan kirkon tulipalo (Kuva: Alpo Rummukainen 2.1.1979.)

Kirkkopuistossa kävellessä pysähdyn myös tätini jatkosodassa (7.7.1941) kaatuneen puolison haudalle. Sydäntä koskettavaa lähihistoriaa. Kirkon vierellä on sankarihautoja 492, mukana on paljon nuoria poikiakin. Uusi kirkko sijaitsee palaneen kirkon paikalla Lieksanjoen rannalla ja sitä ympäröi kaunis kirkkopuisto hautausmaineen ja muistomerkkeineen. Kirkkopuistossa on myös ortodoksinen tsasouna.

Opaste sankarihautausmaan edustalla

Uuteen Lieksan kirkkoon liittyy eräs nyt mieleeni tullut koskettava muisto. 

Muisto liittyy ystäväämme, jonka seuraavan kulttuurielämyksen toiveena ja tavoitteena oli päästä vielä Monola-gaalaan Lieksan kirkkoon 8.7.2022. Hän ei päässyt, uurnansa laskettiin tuona samana päivänä. Kirkossa koimme jotain sellaista, mitä en edes yritä selittää. Ensimmäisellä puoliajalla samaan aikaan vierustoverini ja edesmenneen kanssa yhteinen ystävämme kuiskasi minulle, että hänelle tuli tuo ystävämme tässä (kanssani samassa) konsertin kohdassa erityisen vahvasti mieleen. Yhteistä tunnetta ei pysty selittämään. Olen aina uskonut, että vaikka maallinen katoaa, energia jää; voi puhua hengestä, toisinaan sielustakin. 

Näkymä uudesta kirkosta

Katsoin tuolloin kesällä -22 ylös kattoikkunan ristiin (kuva edellä), lasin läpi näkyvän turkoosin taivaan valkoisiin pumpulipilviin. Alttari-ikkunan takana koivut havisivat tuulessa tuon ylimaallisen kauniin musiikin tahtiin. Luonto, taide, vahvat ja sydänjuuriin saakka koskettavat musiikkitulkinnat yhdistyivät. Mielessä kiitollisuus, että saimme olla mukana. Jälkikäteen tuli mieleen, että jo pikkutyttönä katsoin ylös sen vanhan kirkon korkeimmasta kohdasta, ja silloin saavutti tunteen, jota ei sanoin pysty selittämään. Rajallinen ymmärrys ei riitä käsittämään tai kertomaan, kuinka moni muukin on kokenut samoin kirkon näkymiä, mm. alttaritaulua katsellessaan - niin vanhoissa jo tuhoutuneissa kirkoissa, kuin nykyisessäkin.

Seuraavana on kuva löydöstä Kontista tammikuussa -24. Nyt on muisto kotikirkosta paitsi valokuvina, myös taitavasti luotuna käsityönä. Kiitos työn tekijälle, kuka lienetkin🌺

Käsityö (applikaatio?) ja valokuva vanhasta kirkosta

Seurakunnat.genealogia.fi kirjoittaa, että myös tätä kirkkoa edellisen kirkon (1772–1828) tuli tuhosi salamaniskun seurauksena. Lähteet kertovat, että vuonna 1765 rakennettu kirkko ja kellotapuli paloivat ukkosentulesta 14.8.1828. Uusi kirkko rakennettiin 1833–1838 ja vihittiin käyttöön 1840. Kirkossa pääsi tuli irti myös 13.5.1911, mutta palo saatiin sammutettua.

Seuraava lähde täydentää eo. tietoa: Ensimmäinen Lieksan kirkko rakennettiin vuonna 1667. Kun se purettiin rappeutuneena, uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle vuonna 1772. Se tuhoutui salaman iskusta vuonna 1828. Kolmas Engelin piirtämä kirkko valmistui vuonna 1836 ja neljäs eli nykyinen vuonna 1982. (Wikipedia 2026.) Perimätiedon mukaan kirkon arvoesineitä olisi kirkon tuhouduttua viety 1700-luvulla turvaan Heinävaaralle saakka. Joidenkin tietojen mukaan kirkon kolme kelloa on viety samoihin aikoihin Kajaanin linnaan, josta ne kuitenkin mm. Hiski-tietokannan mukaan ryöstettiin.

Tämä C. L. Engelin suunnittelema v. 1836 valmistunut kirkko paloi v. 1979. Kuvan näkymä on samasta suunnasta kuin tämän postauksen aloituskuva. 

Lieksan evl-kirkon vanha kellotapuli säilyi tulipalossa, kun C. L. Engelin suunnittelema ja v. 1836 valmistunut kirkko tuhoutui tulessa v. 1979. Reima ja Raili Pietilän suunnittelema uusi kirkko valmistui v. 1982. Kirkko on konserttipaikkana suosittu mm. Lieksan Vaskiviikoilla. Myös juhannuksena olemme olleet seuraamassa lipunnostoa sankarihautausmaalla ja kokkoa kirkkopuiston rannassa. Joka juhannuskokkoa ei ole, sen sytyttäminen riippuu kulloisistakin paloturvallisuussäännöistä. 

Siviiliuhrien muistopaasi jonka taustalla kellotapuli

Kellotapulin rakennustöitä aloiteltiin vuoden 1836 tienoilla. 

Vuonna 1840 tapuli alkoi olla valmis, vaikka pitkin 1840-lukua rakentamisen korjaamista vielä jatkettiinkin, mikä johtui mm. vesivaurioista. Viimeisin korjaus kellotapulissa on ollut sen oikaiseminen, joka tapahtui vuonna 1982. Tapulin korkeus on 33,5 metriä. Tapulissa on kaksi Venäjältä Pietarista noudettua kelloa. Kelloista toinen on hankittu väliaikaiseen kellotapuliin vuonna 1830, eli ennen nykyisen kellotapulin valmistumista. Toinen kelloista hankittiin vuonna 1845 ja se painaa n. 442 kg. Lieksan kirkon sisällä keskeltä katsottuna kellotapuli jää alttari-ikkunan ristin keskelle. (Pielisjärven ja Juuan historia 1811–1864, Elli Oinonen-Edèn; lieksanseurakunnat.fi.)

Kellotapuli ja sankarihautausmaan kauniita kukkaistutuksia

Lopuksi vielä eräs Lieksan kirkkopuistoon liittyvä kiehtova ja mielikuvitusta ruokkiva tarina.

Yle.fi kirjoitti huhtikuussa 2013 artikkelin otsikolla ”Tarina kuolemaan hypänneistä rakastavaisista elää Lieksassa” (toimittajat Jouki Väinämö [idea] ja Lasse Laitinen [teksti]). Artikkeli koskee kahta kirkkopuistossa joen rannalla olevaa sammaleista matalaa muistokiveä. Paikkakunnalla elää tarina pariskunnasta, joka hukuttautui jokeen avioliiton kariutumisen takia. Tuskin kukaan tietää, onko siinä perää, mutta tarina on joka tapauksessa mielikuvitusta kiehtova, ja ansaitsee mielestäni tulla kerrotuksi tässäkin.

Sankarihautausmaan muistomerkki "Siunaus", Heikki Varja, 1958

Lieksan kirkkopuistossa joen rannalla suuren kuusen läheisyydessä on kaksi matalaa muistokiveä, joiden alkuperä on mysteeri. 

Kivissä on kaksi nimeä: Eva ja Emil; sukunimiä tai vuosilukuja näistä todennäköisesti 1800-luvulla eläneistä henkilöistä ei ole. Paikkakunnalla kerrotaan, että Emil ja Eva sitoivat itsensä kiinni toisiinsa ja hukuttautuivat viereiseen Lieksanjokeen. Tarinan mukaan itsemurhien takana oli se, etteivät he olleet saaneet vanhemmiltaan lupaa mennä naimisiin. Erään tarinan mukaan Eva oli köyhän mökin kaunis tyttö, joka oli rakastunut rikkaan talon hyvännäköiseen renkiin. Toisaalta kerrottiin myös niinkin, että Emil oli ison talon tuleva isäntä, jolle talon piikatyttö odotti lasta – eli siis se hyvinkin klassinen tarina tuohon aikaan. Tarinat polveilevat moninaisina ja kerrotaan niinkin, että Evan vanhemmat eivät halunneet antaa tyttöään puolisoksi köyhälle rengille, vaan halusivat naittaa hänet rikkaalle Emilille. Häät tulivat, mutta molemmat rakastivat muita kuin toisiaan. Heti vihkimisen jälkeen Eva ja Emil kietoutuivat Evan valkeaan huntuun ja hukuttautuivat Lieksanjoen yläjuoksulla ja ajautuvat alajuoksulle.

Sisänäkymää vanhasta kirkosta (Lähde: kantapuu.fi, kokotekstihaku nimellä Lieksa, s. 55.)

Tässä edellä on eräs monille muistoja herättävä kuva, mikä on otettu vuoden 1936 tienoilla Lieksan vanhasta evl-kirkosta. Sisänäkymä on urkulehteriltä alttarille päin. Vuonna -79 palanut kirkko on rakennettu v. 1834–1835. (Kuvan lähde: kantapuu.fi, kokotekstihaku nimellä Lieksa, s. 55.)

Alla olevassa kuvassa näkyy vanhan kirkon ympärillä hautaristejä ja puustoa (koivuja ja kuusia). Pielisentien alkuosan taloja on taustalla vasemmalla ja Siltakadun rakennuksia lienee kirkon oikealla puolella. Kauempana siintelee Rantala. Lieksanjoki virtaa kirkkopuiston puiden takana oikealla. 

Lieksan kirkko kellotapulista kuvattuna. Edessä näkyy kirkon sakastin ja alttarin puoleinen seinä. (Lähde: Finna, Pielisen museo, Anna Hiltusen kokoelma 1930–1939).  

Evan ja Emilin tarina jatkuu. 

Siitä kerrotaan myös versiota, jossa Eva oli rikkaan talon perijätär ja Emil renkipoika. Jutut kuulostavat yleismaailmallisilta romanttisilta kertomuksilta. Artikkelissa haastateltu historiantutkija on kuitenkin varma, että nämä henkilöt olivat todella olleet olemassa. Eihän kivipaasia muuten olisi sinne joen rannalle laitettu. Kivet lienevät hänen mukaansa peräisin 1800-luvun jälkipuoliskolta. Artikkelissa vinkataan, että Evan ja Emilin (todellista?) tarinaa on mahdollisuus etsiä kirkonkirjoista Suomen Sukututkimusseuran tai Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen verkkosivuilta. Ylen artikkelia on sittemmin (26.4.2013) päivitetty seuraavasti: Evan ja Emilin nimet mitä todennäköisimmin löytyvät: Oikeat nimet ovat todennäköisesti Emil Gustaf Corner ja Eva Maria Riikonen. Heidät vihittiin 15.9.1882. Emil oli maakauppias ja Eva talollisen tytär. Miten he sitten elivät ja kuolivat, jää hämärän peittoon. (Yle.fi 2013.) 

Laitoin nimet mielenkiinnosta google-hakuun, ja sukututkimussivusto MyHeritage antoi nimen Eva Maria Corner os. Riikonen. Tämän julkisen sivuston mukaan Eva on syntynyt v. 1860 ja avioitunut (v. 1860 syntyneen) Emilin kanssa v. 1882. Vihittäessä molemmat olivat 21-vuotiaita. Evalla oli 8 sisarusta, josta Antti Juhon ja Caisa Stinan nimet mainittiin. Tarkemmat tiedot löytynevät ei julkisesta eli maksullisesta MH:n versiosta. Kenties joku innostuu jatkamaan kiinnostavan historian tutkimista tältäkin osin 👍

Uuden kirkon sisällä on pienoismalli vanhasta kirkosta.

Lieksan vanha kirkkopuisto on monelle lieksalaiselle rakas muistojen puisto, jonka kirkolliset rakennukset ja hautamuistomerkit kertovat merkkikohdista Pielisjärven ja Lieksan historiassa, todettiin Mikko Tirkkosen johdolla v. 2015 tehdyssä kauniisti kirkkopuistoa kuvaavassa videossa. Myös mm. Evan ja Emilin tarinasta oli samalla videolla, kerronta Terttu Heiskanen-Timonen. Myös sodan sankarivainajien ja siviiliuhrien muistoa kunnioitettiin videolla. (Youtube 2015).

Sankarihautausmaalla on kauniit kukkaistutukset. Kuvassa taustalla tsasouna. 

Kiitos historian kirjoittajille, kertojille ja kuvaajille sekä kaikille teille kuluneesta vuodesta, antamastanne tuesta, ilosta ja inspiraatiosta 💗