Imatran kylpylän vertaislomasta ja muusta ajankohtaisesta

Ulkoilureitin varrelta Imatran kylpylälomalta

Odottamani viikon vertaisloma parin sadan km:n päässä Imatran kylpylässä on nyt vietetty, ja se täytti odotukset - tai oikeastaan täytti yli odotustenkin. Uin kylpyläosastolla joka päivä ja kävin poreissa ja hierovissa suihkuissa. Se tuntui tosi hyvältä, onhan uinti jäänyt syystä taikka toisesta vähiin viime vuosina. Pääsin keilaamaankin, edellisestä kerrasta lieneekin jo +30 vuotta. Ruoka oli tietysti myös erittäin hyvää ja monipuolista, ja poimin noutopöydästä mitä mieli teki, lähinnä kala- ja kasvispainotteisesti. Myös jälkiruokia otin kaloreita miettimättä joka kerta, ja pyrin liikkumaan mahd. paljon, jotta kaikki ne ihanat jälkiruuat eivät jäisi rasvana mukaan... Vaaka näyttikin tänään jälleen jo sitä vakiintunutta kuuttakymmentäkuutta.

Saimaan maisemia ulkoilureitin varrella Imatran kylpylälomalta

Kuntosali ja muut sisäliikunta-aktiviteetit olivat kylpylässä erinomaiset, samoin ulkoilureitit, joista kuvia ohessa. Sain ryhmästä uusia kavereitakin. Tuli mieleen sekin, ettei yhtään "ammattivalittajaa” sattunut porukkaan; tosi positiivista ja mukavaa väkeä. Mainitsen tämän jälkimmäisen siksi, koska toisinaan tällaistakin voi sattua kohdalle. Vaikka toisaalta ajattelenkin, että jokainen saa olla sellainen kuin on, kuitenkin ne ihmiset, jotka näkevät maailman mustien lasien läpi, imevät usein positiivisuuden myös ympäriltään. Tämä voi olla henkisesti uuvuttavaa: melkeinpä yrittää varoa, ettei tuo negatiivisuus tartu, ruoki omaa tyytymättömyyttä, revi alas hyvää fiilistä.

Ulkoilureitin varrelta Imatran kylpylälomalta

Kirjoitin myös kylpylän lomapalautteeseen, että loman tavoitteet toteutuivat oikein hyvin. Liikuntamahdollisuudet sekä sisätiloissa että ulkoilureiteillä olivat erinomaiset, ja vaikka parina päivänä satoi, tekemistä ja ohjelmaa oli sisätiloissakin. Vertaistuki ja sosiaalinen kanssakäyminen oli kiitettävää myös – monet mielenkiintoiset keskustelut tallentuivat mukaan henkiseen eväsreppuun. Oma kustannus lomasta oli vain hieman alle 300 € ja junaliput. Saimme tsemppiä omahoitoon myös hyvistä terveysluennoista. Silmäilin tänään mukaan saamaamme aivoterveyden tarkistuslistaa. Kunnon yöunien, liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi niin aivo- kuin mm. sydänterveyden vaalimiseen tarvitaan kulttuuriakin ja ystävien seuraa. Kiinnostustani ruoka-asioihin tuki tälläkin kertaa kuultu tiivistys: terveellinen ruokavalio on sekä sydän- että aivoterveyden perusta.

Ohjelmassa oli mm. lenkkeilyä kauniissa Lammassaaren rantamaisemissa (tämä ja seuraava kuva). Hyvin sujui, vaikka jaloissa tuntui edellisiltainen (runsas!) humppa.

Erityisen merkityksellisiä tällaiset lomat ovat uskoakseni meille, jotka emme juuri muutoin matkustele (ainakaan missään kauempana tai usein). Olen kiitollinen tästä lomasta vuosi sitten vinkanneelle vertaiskaverille, sillä aiemmin en ole ollut tällaisella osin tuetulla vertaislomalla. Koen saaneeni lomasta myös tervetullutta vaihtelua ja virkistystä tasaiseen arkeeni. Sain myös tsemppiä arkeen monipuolisestikin eri asioissa, esim. eilen noudin ex tempore teatterilipun päivänäytökseen – ehkäpä Edith Piaf -teatterikokemus tässä innoittajana! Pääsen huomenna seuraamaan upeaa Minna Maaria Virtasta Joensuun teatteriin. 

Saimme iloksemme kolmelle kaverillekin peruutuspaikkaliput (pitkälle eteenpäin!) loppuunmyytyyn Edith Piaf -teatteriesitykseen. Huomasin, että olin kirjoittanut viime joulukuussa blogiini (ko. päivityksen loppupuolelle) Edithistä Louhiteatterin innoittamana: https://talitintti55.blogspot.com/…/keitaita-kaamoksessa… 

Pidin erityisesti Edithin rakkauden kuvauksesta ranskalaiseen nyrkkeilijään Marcel Cerdaniin - vahvat ja aidot tunteet välittyivät elävinä, ja lavalla oli (ulkoista olemusta myöten) surun murtama Edith Piaf - olimme kaikki sen hetken kuin toisessa ulottuvuudessa. Marcel kuoli lento-onnettomuudessa, ja se suisti Edithin elämän raiteiltaan. Tässä tunnemyllerryksessä syntyi klassikko "Hymni rakkaudelle". Todella tunteikas ja ihana oli Hymni rakkaudelle nytkin ja myös kaikki se muu taidolla tulkittu musiikki. Ehkäpä tämä oli viikkoni huikein kohokohta 👍

Hienoa että pääsimme kaikki neljä lomalaista lomakaverin kyydissä teatteriin, ja saimme yhdessä jakaa mieleen tallentuneen teatterielämyksen 💞 Samalla reissulla ehdimme myös tutustua (Annelin vinkki) Valtionhotelliin ja sen lähiympäristöön.

Lenkillä Lammassaaren ympäri (noin 5 km)

Teatterielämyksen lisäksi kiertelimme samanhenkisen ikäiseni kaverin kanssa myös muiden kulttuurinähtävyyksien parissa ja lenkkeilimme, kävimme laviksessa, karaokessa ja orkesteritansseissa. Minuakin tanssitettiin yllättäen paljon, vaikka yleensä olen saanut olla lähinnä seinäruusu. Nyt sain tanssia erityisesti humppaa, mikä onkin mitä mainiointa liikuntaa ja hoitanee osaltaan ja ennaltaehkäisevästi myös niveliä. Sain yllättäen kiittävää palautetta humppataidoistani, vaikka edellisen kerran lienen tanssinut (monista eri syistä?) ko. tanssia viime vuosituhannella 😊 Kiitos rytmissä pysymisestä tanssin vauhdikkaissa käänteissä kuuluu (taitavan tanssittajan lisäksi) Vuonislahden lavan yksintanssille - siellä saa hyvä treeniä 👍

Kulttuuria tuli lomalla myös laulun (karaoke 3.10) merkeissä.

Karaokessa lauloin Lapin tangon ja Yön saaristossa ja edellä olevassa kuvassa suurten tunteiden laulua "Tiet", missä Laila Kinnunen lauloi kohtalonsa, josta tytär Milana kertoi haastattelussa. 

Hyvin sujui myös tanssi ottaen huomioon, että olen tanssinut viimeksi humppaa vuosikymmeniä sitten... Kumppani kun ei tanssi, niin yksin ei tule käytyä tansseissa. Aina kun vain pääsen, käyn kylän tanssilavalla yksintanssissa, mikä sekin on mitä erinomaisinta liikuntaa.  Myös tanssilliselle liikunnalle siis iso peukku!!! Olen pohtinut toiveikkaana, että jospa pystyisin siirtämään liikunnallisilla elämäntavoilla ja harrastuksilla nivelrikkoa ja muita vastaavia vaivoja hieman eteenpäin. 

Kävimme kaverin kanssa myös mm. kaupungintalolla ja Virta-kulttuuritalossa, jossa mm. kirjastossa ja kaupungin museossa. Taidemuseoon emme nyt päässeet, koska siellä oli uuden näyttelyn rakentaminen meneillään. 

Näkymä Hilja Valtosen huoneesta Virta-kulttuuritalolla (kuva otettu lasin läpi)

Hieman historiaa Valtionhotellista (referointia scandichotels.fi)

Vuonna 1903 valmistunut, tienoon symbolina toiminut Imatran Valtionhotelli on täyttänyt jo 120 vuotta. Vuonna 1903 vihittiin käyttöön tämä arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema jugendlinna, josta tuli komean ulkomuotonsa sekä läheisten Imatran kuohujen vuoksi Suomen ensimmäinen matkailun ykköskohde. Kulttuurihistoriallisissa maisemissa Imatrankosken partaalla sijaitseva upea linnahotelli on yksi Suomen kansallisaarteista – satulinna, jonka houkuttelevat parvekkeet, salaperäiset tornit ja salamyhkäiset salit vievät vierailijan kansallisromanttisiin tunnelmiin.

Edith Piaf -teatteriesityksen loppukiitoksista 5.10.

Aiemmin paikalla oli vanha puuhotelli, joka sai viereensä v. 1893 uudenaikaisen kaksikerroksisen puuhotellin, Hotel Cascaden, jonka vihkiäisissä olivat läsnä suomalaiset eturivin kansallisromantikot Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Louis Sparre ja Juhani Aho. Hienostohotelliin tuli vieraita Pietarista, Helsingistä ja Viipurista. 1800-luvun loppupuolella oli rakennettu rautatie Viipurista Imatralle, ja 1900-luvun alussa Pietarin ylimystöä saapui Imatralle ihailemaan kosken kuohuja jopa 14 junallista.  Valitettavasti rakentamista seuraavana vuonna uusi hotelli kuitenkin jo paloi. Myös viereinen vanha puuhotelli paloi vuonna 1901. Suomen Senaatti antoi arkkitehti Usko Nyströmille tehtäväksi kivihotellin suunnittelun, ja 1903 nousi paikalle uusi uljas jugendlinna, jota voidaan yhä ihailla rakennus- ja kulttuurihistoriallisena monumenttina. Luomus sai ensin nimen Grand Hotel Cascade, mikä suomentui pian Imatran Valtionhotelliksi.

Imatran Valtionhotellille menossa

Hotellilla on vuosien saatossa ollut muitakin rooleja kuin majoitustilana toimiminen. Sisällissodan aikana se toimi sotilassairaalana, talvisodan aikaan siellä piti majaa Kannaksen armeijan esikunta ja jatkosodan aikana päämajan sotilashallintokeskus. Kellarissa sijaitsi Imatran ilmapuolustuskeskus. (Historiareferaatin lähde: scandichotels.fi.)

Nämä kolme kuvaa ovat Imatran Valtionhotellilta, johon pääsimme tutustumaan ennen teatteria. Nostalginen satulinna, josta itsellänikin on muistoja jo 70-luvun loppupuolelta - palautui mieleen, kun Imatralla "kutsetin" tietokonekeskuksella silloisina työaikoina käytiin, ja taidettiinpa päästä tänne joskus majoittumaankin. Ihana paikka erityisesti tällaiselle historianrakastajalle 💜

Historiallinen rappukäytävä Imatran Valtionhotellilta

Virkistävästä viikosta voimaantuneena nyt jälleen entistä aktiivisemmin liikkumaan. Ensilumi valaisi maisemaa tänä vuonna jo 7.10. Ulkona on säätila jo nyt lokakuussa pääosin lähellä nollaa, ja välillä hieman vesiräntääkin viskoo ja myrskytuuli ulvoo, mutta kunnolla sopivaa vaatetta ylle vaan. Kumisaappaat ja villasukat ovat oivalliset jalassa tänäänkin ulkoillessa. 

Kyntteliköt ja haarniskat kehystävät Imatran Valtionhotellin rappukäytävää

Omahoitoon aktivoituneena varasin nyt ajat myös silmälääkärille, gynekologille ja suuhygienistille. Sain ajat jo lokakuulle näihin yksityisiin palveluihin. Huomasin, että osasta näistä käynneistä oli kulunut jo sen verran aikaa, että on hyvä tarkistuttaa tilanne. Siihen kannustetaankin, että olisi hyvä käydä em. tutkimuksissa tietyin väliajoin, vaikka oireita ei vielä olisikaan. Jos ongelmia havaitaan, niitä voisi ehkä hoitaa/ennaltaehkäistä paremmin, kuin jos menisi vastaanotolle vasta sitten, kun vaiva on edennyt pahemmaksi. Maksuja tulee tietysti noista kaikista, ja kelakorvausten korotukset tulevat (mahdollisesti?) vasta ensi vuoden puolella. Mutta huonompaankin mielestäni voi rahansa käyttää - panostus "hyvinvointipankkiin" pitää vaan pyrkiä säästämään muista menoista. Tähän kommenttiin liittyen lisää tuonnempana.

Ruusut Imatran Teatterille ja sen upeille näyttelijöille sekä "Piaf pikkuvarpusen" ohjaajalle ja muusikoille! Erityiskiitokset Hanna Kaskelalle huikeasta nimiroolista!

Lienenkö onnekas, kun on varaa käyttää yksityisiä, tuumittiin kaverin kanssa. Ehkä niin, mutta ei se yksinomaan onnekkuudesta ole kohdallani juontunut. Onnekas olen kai siinä mielessä, että olen pystynyt säästämään ns. pahan päivän varalle. Se ei kuitenkaan ole tullut kohdallani ikään kuin itsestään tai esim. saatuna perintönä, vaan on omasta työtulosta säästettynä. Onnekas olin siinä mielessä, että sain olla (45-vuotisesta työurastani) pari viimeistä vuosikymmentä varsin hyväpalkkaisessa työssä, mutta sitä ennenhän palkkani oli niin pieni, että kaikki meni viimeistä penniä myöten jokapäiväiseen elämiseen ja mm. asuntolainan korkoihin etenkin 1990-luvun alkupuoliskolla. Parinkymmenen viimeisen työvuoden säästöt ovat nyt tarpeen.

Värikäs kala- ja kasvipainotteinen lounas kylpylässä

Olen ilahtunut, jos ensi vuoden alusta alkaen kelakorvaukset yksityisellä (ilmeisesti?) nousevat. Silloin nekin veronmaksajat, jotka eri syistä yksityisiä käyttävät, saisivat hieman tulonsiirtoa. Mennessä näkee kuinka käy. Tähän isompaan hammasremonttiini tai em. lääkärimaksuihin ei tuo etuisuus ehtinyt. Kelakorvaukset ovat tällä hetkellä yksityisellä niin pieniä, ettei niillä ei ole juurikaan merkitystä. Sain nyt loppuun sen "ikuisuushammasremontinkin", mistä olen aiemmin kirjoittanut, ja lasku oli myönteiseksi yllätyksekseni yksityisellä (huokeampi vaihtoehto eli ns. riippuva silta) jopa edullisempi kuin ennakkoon luulin, eli noin 1200 €. Kelakorvaus siitä oli 9 euroa. 

Arjessa olisin ottanut lounaskahvin kanssa vain hieman hedelmäsalaattia, lomailija otti lisäksi tuhdin palan mitä herkullisinta kakkua 😋

Jotkut tuttuni ovat välillä hämmästelleet, miksi käytän yksityisiä palveluja, sillä itse asioiden järjestely ja julkisten palvelujen käyttö on niin edullista. Olen vastannut erään lähi-ihmisen sanoin "omalle mielenrauhalle ja voimavaroillekin on hinta". Nuo edellä mainitut henkilöt ovat mitä varmimmin paljon minua aktiivisempia, ehkäpä he jaksavat sitkeästi vaatia ja heillä on myös kykyä ja voimavaroja hakea tietoa eri tukimuodoista. Tavallaan ihailen tuota sitkeyttä ja päättäväisyyttä, mitä itselläni ei ainakaan tuossa suhteessa taida olla. Eniten huolettavat ne todella vähäosaiset ja -varaiset, jotka saattaisivat olla hyvinkin oikeutettuja eri palveluihin, mutta heillä ei ole noita mainittuja kykyjä ja voimia. Ymmärrän toisaalta senkin, jos aidosti heikommassa asemassa olevia voi jopa ärsyttää esim. yksityisten palveluiden puolesta puhuminen. 

Puolukka- ja kantarellivuosi oli nyt hyvä Lieksan tienoilla

Jos tai kun resurssit pienenevät, fakta kai kuitenkin on se, ettei kaikille riitä kaikkea. Silloin toivoisi, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevia tuettaisiin. Hankalia ja ehkä myös tunteita herättäviä kysymyksiä nämä taitavat olla, ja yritän muotoilla ajatukseni niinkin, että ehkä tarkemmin pitäisi katsoa, kuka on aidosti oikeutettu esim. joihinkin erikoishoitoihin tai -palveluihin julkisina palveluina. Jollakin paikkakunnalla voidaan sanoa erikoishoitoon pyrkivälle, että ei ole mahdollista ja mene yksityiselle, ja jollakin toisella paikkakunnalla ovet aukeavat palveluihin helposti ja kohtuuajassa.

Pienituloinen yksinhuoltaja on aivan eri asemassa kuin henkilö, joka itse sanoo, että hyvin hän pystyisi nekin hoitonsa tai palvelunsa itse maksamaan, mutta periaatteen vuoksi hän vaatii ne ilmaiseksi tai pienellä omavastuulla julkiselta. Joku voi lisäksi kertoa, että mieluummin hän käyttää jokapäiväisistä kuluistaan liikenevät rahansa esimerkiksi matkusteluun tai harrastuksiin. Kohdallani ainakin tähän asti olen tinkinyt mieluummin muista kuluista kuin terveydenhoitoon/-huoltoon liittyvistä. 

Kullakin on vastuunsa, jos hän ei ole esim. jo niin iäkäs tai niin huonossa kunnossa, ettei jaksa enää toimia omahoitonsa eteen, tai hänellä ei ole kykyä ja voimia hakea tietoa eri tukimuodoista tai palveluista. Esimerkkeinä vaikkapa monet yksinäiset miehet. Erityisesti tämän kaltaisissa tilanteissa yhteiskunnan tukiverkkojen pitäisi kantaa.

Levähdys ikiaikaisella kalliolla Vuonislahdessa (lenkin yhteydessä poimin ns. syöntipuolukoita)

Seurasin hiljattain televisiosta erään nykyelämässään menestyneen poliitikon haastattelua. Hän kertoi lapsuus-/nuoruusaikojensa köyhyydestä, ja sanoi, ettei hän esim. oikein ymmärrä nykyopiskelijoiden vaatimuksia, kun heille ei esim. kelpaa siistit soluasunnot, joita hänen kertomansa mukaan on vapaana mm. pääkaupunkiseudulla. Myös ruoka on monipuolista ja edullista opiskelijaravintoloissa, kattavat kirjastopalvelut ovat käyttäjilleen ilmaisia jne., jne. 

Yläkouluikäiset vieroksuvat kouluruokaa, ylen uutisissa sanottiin 10.10. Samoihin aikoihin monet mediat uutisoivat, kuinka lihavuus terveysriskeineen kasvaa lasten ja nuorten keskuudessa. Ei tarvitse mennä kauas historiaan, vaan vaikkapa vain noin 50 vuoden taakse, kun esim. siellä pikkupaikkakunnalla, missä alakouluani kävin, maitopullo oli koulumatkoilla mukana villasukka kääreenään ja eväspalaset voipaperissa, ne tuotiin eväinä koululle. Kun koululle vei poimimiaan puolukoita, saimme herkullista ruismarjapuuroa lisäksi, ja muina päivinä oli esim. velliruokia tai muuta edullista. Erillisestä salaattipöydästä ei osattu edes haaveilla. Ei ollut vaihtoehtona tilata/hakea noutoruokaa, mutta toisaalta ei ollut lihavuuttakaan. Jos sattui syömään liikaa, kalorit kuluivat neljän kilometrin koulumatkalla pyöräillen, kävellen tai talviaikaan hiihtäen tai potkurilla. Ne harvat kylätaksit ajoivat muita menoja kuin koulukyytejä. 

Kulttuurin pariin 💗 Pääsin 16.9 Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa juhlistamaan Villa Ruusulassa Suomen 1. valtakunnallista kanteleenpäivää, minkä suojelijana toimi tohtori Jenni Haukio

Em. poliitikkohaastateltava myös totesi, ettei hän tarkoita tai toivo sitä, että ajassa pitäisi palata takaisin sinne hänen nuoruutensa aikoihin, mutta pitäisikö ajatella enemmän siten, että opiskelu on investointi tulevaisuuteen, ja jonkin aikaa pystyy tarvittaessa elämään vaatimattomamminkin. Huomaan saaneeni ajattelemisen aihetta, ja toisaalta myös tukea aiemmille ajatuksilleni. 

Köyhyyttä koin itsekin esim. 1990-luvun alussa, kun maksoin asuntolainasta vuosikausia pelkkiä korkoja, ja palkka mistä niitä korkoja maksoin oli pieni. Ystävät antoivat vanhoja vaatteitaan ja tavaroitaan, varaa ei ollut tuolloin edes kirpputoreihin. Ruoka oli halvinta mahdollista ja harrastukset sellaisia, mistä ei tarvinnut maksaa – ja hämmästyttävän paljon pystyi ja pystyy yhäkin kustannuksitta tai pienellä rahalla harrastamaan. Muistan, että mm. sähkölaskun maksamiseen pyysin jatkoaikaa, sillä rahaa ei ollut tuon (nykyrahassa vajaan sadan euron) sähkölaskuun. Sitten kun tilanteeni alkoi opintojen jälkeen korjaantua, aloin systemaattisesti säästää. Nyt on mahdollisuus käyttää säästöjä esim. yksityisiin hammaslääkäripalveluihin tai lähteä joskus vaikka kylpylälomalle.

Muistimessussa Rantakylän kirkossa 17.9 huomioitiin selkokielen merkitys. Muistimessussa kuulemamme tekstit olivat selkokielisiä ja lauletut virret tuttuja, ja niitä oli kenen vain erittäin miellyttävää kuunnella, lukea ja laulaa.

Laitoin nyt myös maksuun laskut hankkimastani palvelusta. Pitääkin muistaa säästää kuitit verovähennyksiä varten. Koetan olla tässä tarkka, olen mielestäni maksanut pitkän elämäni ajan veroja viimeisen päälle, vähennyksiä ei juurikaan ole ollut, ja olen käyttänyt aina myös yksityisiä terveyspalveluja. En valita veroista, sillä niillähän hyvinvointipalvelut kustannetaan. Työaikoina oli tietysti työterveyshuolto. Toivon että työterveyshuollosta ei supisteta, työssä käyvät kantavat yhteiseen kekoon niitä tärkeitä verotuloja, joilla mm. hyvinvointipalvelut kustannetaan.

Vuonislahden muikkumarkkinat 23.9. oli jälleen suuri yleisömenestys. Tällä kertaa mieleeni jäi päällimmäiseksi henkiset eväät: monet mukavat keskustelut ja Kultaisen harmonikan voittaneen Ronja Pehkosen esittämä ihana harmonikkamusiikki ja erityisesti tunteikas encore ”Soittajan kaipuu”💓

Vastuuasioita tulee ajatelleeksi myös lasten ja nuorten kasvatuksessa ja huolehtimisessa - kaikkea ei voi laittaa yhteiskunnan eli mm. varhaiskasvatuksen ja koulun vastuulle. Kuuntelin kerran eduskunnan kyselytuntia, jossa keskusteltiin em. aiheesta. Ainoastaan yksi kansanedustaja (siviiliammatiltaan poliisi) sanoi puheenvuorossaan, että paljon enemmän pitäisi vanhempien ottaa vastuuta lastensa kasvatuksesta, ja puhua vakavasti mm. koulukiusaamisen/-väkivallan tuomittavuudesta, ja näyttää myös omalla esimerkillään, ettei väkivalta ole hyväksyttävää tai ratkaisu mihinkään. Mediasta tulee päivittäin tietoa, että lasten ja nuorten väkivaltakäyttäytyminen, mielenterveysongelmat ja muu oireilu lisääntyvät. Voi miettiä, onko tämän kaiken korjaaminen ja siitä myös jatkossa huolehtiminen yhteiskunnan (mm. varhaiskasvatuksen ja koulun) vastuulla, vai olisiko lasten ja nuorten kasvatuksen vastuu ja perusta enemmän kodeissa. Jos rahaa ja muita resursseja on rajattomasti, silloin tilanne olisi kai toinen 😳

Fb:ssä oli nyt hiljattain nuoruuskuvahaaste, tässä olen noin 17-vuotiaana. Eipä enää tästä kuvasta naamaa tunnista, mutta ei ihme, jos reissussa on rähjääntynyt; matka tänne asti on vaatinut monen kivikkoisen mäen kapuamista ja upottavien soiden yli rämpimistä...

Liittyneekö tämäkin ikääntymiseen (vai liekö perua isävainaalta?), mutta nykyään seuraan mm. tv:sta entistäkin aktiivisemmin A-studiot, A-talkit, Ykkösaamut, eduskunnan kyselytunnit ja budjettikeskustelut ynnä muut kotimaan politiikkaa koskevat ohjelmat. Lisäksi tulee seurattua myös somea monikanavaisesti joka päivä, ehkä liikaakin. En miellä tätä miksikään poliittiseksi kannanotoksi, mutta tunnen ahdistuvani kaikesta siitä epätasa-arvoisuudesta, millä esim. yhteisin voimavaroin kerrytetty hyvä jakaantuu. Joku voi kamppailla toimeentulonsa äärirajoilla, ja toinen pohtii vaikkapa sitä, mihin suuntaan maapalloa hän seuraavaksi matkustaisi, tai kuinka pitkän ajan hän tällä kertaa viettäisi matkallaan erilaisista harrastuksista nauttien.

Ilta-auringon hehkua Pielisellä Itikanhiekan rannassa💛 

"Mikset mee julkiselle, minä(kin) pystyisin maksamaan itse hoidoistani, mutta periaatteessa en maksa niistä kuin sen pienen omavastuun julkisilla", sanoi tuttava ja pakkasi laukkuaan ulkomaan lomamatkaansa varten. Lienenkö nynny vai saamaton, kun en jaksa vaatia. Jos ei lapsuuden kouluhammaslääkäriaikoja lasketa, olen käyttänyt aina mm. yksityisiä hammaslääkäripalveluja. Kun jäin eläkkeelle, pääsin kerran akuuttihammashoitoon julkiselle. Saamani ensiavun jälkeen minua kehotettiin hakeutumaan jatkohoitoon sinne, missä olen ennenkin käynyt, koska heillä ei vapaita aikoja ollut. Menin kiltisti yksityiselle takaisin 😕

Aurinko on pudonnut jokeen (kuva joltain syysaamulta Pielisjoen rannasta)

Ihminen tottuu ja sopeutuu yllättävänkin paljon, olen pitkän elämäni aikana sen omakohtaisestikin havainnut. Jos on tottunut siihen, että saa kaiken tai lähes kaiken toivomansa, siihen(kin) tottuu kuin saavutettuna etuna. Se voi viedä pidemmän aikaa, kunnes tottuu siihen, jos ei enää saakaan - oli sitten minkä ikäinen vain. 

Poliitikkojen usein esimerkkeinä mainitsemia pienituloisia yksinhuoltajia tai muita heikoimmassa asemassa olevia ei rankoille ”sopeutumiskuureille” pitäisi laittaa. Jokainen voi päätellä itse, mihin suuntaan se katse pitäisi kohdistaa. 

Kun rahaa ei mitä ilmeisimmin ole rajattomasti, ja väestö lisäksi ikääntyy, palveluiden uudistaminen säästöineen on yhä useamman päättäjän mukaan välttämätöntä. Hallittua muutosta ja uudistamista kannatetaan, sen suuntaista ajattelua olin ymmärtävinäni mm. opposition riveistä esim. 12.10 eduskunnan kyselytunnilla. 

Tällaisia tämä ajankohtaisohjelmien ja somen suurkuluttaja on pohdiskellut -  ehkä liikaakin, mutta mihinkäpä yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut seepra raidoistaan...

Kuvasin mökillä 28.9 värikkään perhosen samettiruusun kukassa. Onnistui hyvin, tuntui kuin perhonen olisi asettunut vasiten poseeraamaan 🌼

Nyt jälleen eteenpäin - tankki lomasta täydentyneenä; ja voimia tarvitaankin, kun mennään kohti vuoden pimeintä aikaa. Pimeässä illassa lenkille lähtiessä voisi vaikka koettaa ajatella: huomenna on uusi kesä lähempänä 👍 🙋 🙏

Kesä jota ei ollut

Keltainen symboloi nettilähteiden mukaan voimaa, toivoa ja positiivisuutta - sitä todellakin tarvitaan!

Blogini tämänkertainen otsikko viittaa sateisiin säihin ja osin muuhunkin kokemaani kuluneena kesänä. Kesäkuussa säät olivat kauniit, sen jälkeen alkoivat sateet, joita jatkui pieniä taukoja lukuun ottamatta heinäkuun ja elokuun. Elokuun alussa satoi lähes yötä päivää. Puutarhakalusteet korjattiin talvisäilöön, arveltiin etteivät nekään niin runsasta märkyyttä kestä. Piha lillui vesilammikoiden peittämänä ja kesäkukat haukkoivat vettä ja nuupahtivat. Kauniita kukkaistutuksia olen tänä kesänä ihaillut lähinnä kaupungin puistoissa (kaksi ensimmäistä kuvaa). Fb:n antaman muiston mukaan mm. 22.7 soi vesipisaroiden vahva laulu ikkunoiden takana ja pilvien peittämän taivaan alla oli hämärää (kolmas kuva). Tuolloin Vuoniskylien alueella oli sähkökatko, vikakeskeytyksiä PKS:n tiedotteen mukaan oli noin 280. Kesken kokkailun jäänyt ruoka jäähtyi hellalla. Pielisen vesi on tänä loppukesänä korkeammalla kuin muistamme.  

Harmittaa tietenkin mm. marjanviljelijöiden puolesta, heidän, joille viljely on elinkeino. Esim. mansikanviljelijät ovat kertoneet, että huomattava osa sadosta mätäni peltoon jatkuvien vesisateiden vuoksi. Ja ne mitkä vesisateella hätäpäissään kerättiin, muuttuivat ainakin osin mauttomaksi. Opin hiljattain termin "savimarja" ja sellaisia mustikoita oli joukossa niissä kohdin, minkä keräsin notkelmista, kosteammalta tai lehtipuitten suojasta. Epäilen noiden vaaleanpunertavien ja mauttomien marjojen syyksi lähinnä liiallista kosteutta. Hyvälaatuisimmat löytyivät kuivahkolta mäen rinteeltä, melkein kuin puolukkamaastosta. Mustikan hinta oli varsin korkea, Joensuun torilla se näytti 2.8 olevan 8 €/litra.

Kauniit kukkaistutukset kaupungin rantapuistossa. Huomatkaa myös pilvet ja niiden alapuolella matalalta loistava ilta-aurinko 🌞

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät siis tuoltakin osin. Täällä ei onneksi ainakaan vielä ole ihmishenkiä menetetty säiden vaihteluiden ymv. vuoksi (tai ehkä välillisesti onkin?), mutta eteläisessä Euroopassa kyllä (eli toisaalta lähellä). Mediasta olemme seuranneet uutisia maastopaloista, kuumuudesta, kuivuudesta ja toisaalta valtavista sateista ja tulvista. Tilanne huolestuttaa varmasti useimpia. Sen kaltaiset hehkutukset ovatkin jo vähentyneet, että nautinnot ovat elämässä ykkösasia, mihin kuuluu olennaisena osana kuluttaminen (mm. runsas lentomatkailu). Nuoremmat jo todennäköisesti tämän kaiken tiedostavatkin, ja monet varttuneemmat ovat kertoneet, että he ovat alkaneet ajatella enemmän esim. lastenlastensa tulevaisuutta. Tulevat sukupolvethan jäävät tätä palloa asuttamaan, kun meistä (pulakauden jälkeisestä kulutusorientoituneesta ikäluokasta?) aika jättää.

Sade rummutti 22.7 ikkunoita ja pilvien peittämän taivaan alla oli hämärää

Blogipäivitykseni jäi väliin elokuulta. Kirjoittelen ja postailen nyt kuvia ja tekstejä mm. fb:n antamien muistojen aineksista, eipä minulla juuri nyt uutta ja erikoisempaa ole. Juttelin puhelimessa joidenkin ystävieni kanssa, ja he mainitsivat, että blogiani oli kaivattu. Eräs ystävä sanoi, että kirjoittaisitko aiheesta "kesä jota ei ollut"? Hän viittasi muun muassa jatkuviin sateisiin. Toki tuota lausetta voi käyttää metaforanakin. 

Pari kyläkaveria soitti, ja kysyi, että toivottavasti ei mitään ole sattunut, kun sinua ei näy enää vakiriennoissa. Mieltä lämmitti, kun välitetään. Monen karikon ohi onkin luovittu yhteisvoimin, jaettu huolet ja tuplattu ilot. Kiitos ystävät puheluista ja viesteistä, välittämisenne lämmittää todella paljon. Kiitos myös Sannalle kannustavista ja inspiroivista keskusteluistamme kirjaston Pilkku-kahvilassa 💗

Krassi kasvoi viime keväänä Sydänpiirillä purkkiin istuttamastani siemenestä. Se kasvoi vastoin oletuksiani itsestään; laitoin vain purkin puun juureen, suojaan kovimmilta sateilta.

Monenlaista onkin ollut nyt mielen päällä, ja eteenpäin mennään mm. Positiivareita mukaillen: On hyvä laittaa välillä uusi levy soimaan. Voi mennä vaikka marjaan tai sieneen. Aina voi laittaa uuden levyn pyörimään. Olotilaan missä kokee elämänsä tukalaksi tai jopa ahdistavaksi ei tarvitse jäädä pyörimään – jos ei ole ihan pakko.

Luin 8.9 Positiivareiden sivuilta seuraavan puhuttelevan tekstin, joka jäi monistakin eri syistä mietityttämään:

"Lakkaa hermoilemasta

Mitä jos pitäisit tänään vähän hauskaa? Käytä muutama minuutti siihen, että mietit, mitkä ovat juuri nyt viisi suurinta huolenaihettasi. Kun olet kirjoittanut huolet paperille, toteat luultavasti, että valtaosaan niistä et voi mitenkään vaikuttaa. Lakkaa kantamasta huolta asioista, jotka eivät ole sinun hallinnassasi. Eivät huolesi tietenkään siihen lopu, mutta jos et enää hermoile turhista asioista, elämäsi sujuu huomattavasti leppoisammin. Sitä paitsi voit keskittyä hoitamaan ne asiat, joihin tiedät voivasi vaikuttaa."

Kiitos Positiivareille tästä ja muistakin iloa, lohtua, ja inspiraatiota antaneista ajatuksista 💓

20.7 saimme seurata 70-vuotispäiviään viettävän kansantaiteilija Jaakko Tepon kunniaksi luotua musiikkikomediaa 👍

Lempiaiheestani eli kulttuurista jokunen sana. Kulttuuririennotkin jäivät tänä kesänä melko vähiin, mutta jotain on ollut kuitenkin. Tulevana viikonloppuna pääsen Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa Villa Ruusulaan Rääkkylään 👍 Simpauttajan lisäksi saimme 20.7 seurata (etupenkin paikoilta) 70-vuotispäiviään viettävän kansantaiteilija Jaakko Tepon kunniaksi luotua musiikkikomediaa Utran Uudessa Teatterissa. Antti Heikkisen ja Ilja Tepon luoma musiikkikomedia Jaska oli ennakko-odotusteni mukaisesti hauska, roolisuoritukset taidokkaat ja bändi hyvä. Keskeisissä rooleissa Jaskan lisäksi olivat hänen vanhempansa, puolisonsa ja läheinen ystävänsä Ryynäsen Veikko. Kuulimme mm. kauniin rakkauslaulun Hilma ja Onni, ja Pamela soi mielessä vielä kotimatkallakin

Anni-sofia Knuuttilan ja Reeta Leinosen näyttely on vielä 17.9.23 saakka Taidekeskus Ahjossa. Tänään tätä katsojaa puhutteli eniten Reeta Leinosen vahvoja värejä ilmentävät teokset, joista tässä maistiaisena "Uusi suunta".

Reeta Leinosen vahvavärinen ja eteenpäin katsova teos "Uusi suunta".

Muitakin ilon pilkahduksiakin on toki ollut. Elokuun puolivälissä pääsin ihastelemaan savolaisia kukkia, vihreitä peltoja, sain maistaa herkkuja, kulkea kantarellimetsässä, nähdä pieniä metsäneläviä, mökkirantaa, aurinkoa, sadettakin... Tosi hyvää teki viettää hetki ilman tunnetta, että pitäisikö tehdä sitä taikka tätä, tai mikä huolen musta pilvi on nousemassa. Reissullani toisena aamuna oli tällä kertaa varhainen herätys, ja suuntasin silloin sukulaisteni kyydissä ensin Vehmersalmelle ja siitä Juhan kyydissä Varkauden kautta Hämeenlinnaan. Kiitos Juhalle ja Savon sukulaisille kyydeistä ja muustakin tuesta! Ihanaa kun pääsin pienelle kotimaan matkalle - vaikkakin tällä kertaa hieman pikaisemmin.

"Hyvät muistot ovat silta menneisyyteen. Eivät ne kaiteita tarvitse." (Risto Kormilainen.)

Perhonen Malvan lehdillä Savossa

Tiiviisti Hämeenlinnan matkastani. Tulin valituksi viime huhtikuussa Karpatioitten hallitukseen, ja nyt kohdallani oli ensimmäinen toiminnan suunnittelun päivä Hämeenlinnassa. Karpatiat Ry on v. 2000 perustettu valtakunnallinen sydänlihassairaiden ja heidän läheistensä yhdistys. Yhdistys tarjoaa vertaistukea, kuntoutumista tukevaa toimintaa, virkistystä ja mahdollisuuden vaikuttaa. Yhdistys tekee yhteistyötä terveydenhuollon toimijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa ja toimii jäsentensä etujärjestönä. Elokuun puolivälissä kokoonnuimme hallituksen kanssa Hämeenlinnaan suunnittelemaan tulevaa toimintavuotta, mm. ensi huhtikuista jäsentapaamista. Muut hallituksen kokoukset ja yhteydenpito hoituvatkin kätevästi Teamsilla (esim. tänään), äänipuheluilla ja Whatsapilla.

Pilvet nuo taivaan peittää, ne ukkosen tullessaan tuo...

Mitäs muuta tässä kesässä. Kuten on rivien välistä voinut jo havaita, kaikki ei ole mennyt putkeen (enkä puhu nyt säistä), mutta koen niin, että parhaani olen ainakin yrittänyt. Ja oppinut olen kyllä paljon. Vaikka välillä turhauduin, tuntui siltä, että kaipa se ja sekin kortti on katsottava. Nyt eteenpäin ja ilonaiheet siitä, mitä elämä antaa. Parempi etten suunnittele ainakaan tarkkaan mitään, iloitsen tämänhetkisistä lämpimistä syyssäistä ja puolukoista puurolautasella.

Itsellenikin muistutukseksi toistan vielä, että oppinut olen kyllä paljon/uutta, enkä mielestäni vähiten kommunikointityyleistä. Kommunikointi, toisten huomioon ottaminen ja muu siihen liittyvä näyttää vaihtelevan aika paljonkin eri konteksteissa. Kotikutoista mietelmää rivien väliin: ystävällisyys on erittäin hyvä asia missä vain kanssakäymisissä, mutta jos siihen ei syystä taikka toisesta pysty/osaa tai kykene, kohteliaisuus olisi kai se minimi ainakin asiayhteyksissä. Positiivarit (24.8.2023) kirjoitti, että yhdeksän kymmenesosaa jokapäiväisen elämän pikku kahnauksista aiheutuu pelkästä äänensävystä, ja että kukaan ei voi olla niin suuri tai pieni, etteikö voisi olla aina kohtelias (jälkimmäinen sitaatti Positiivareilta 7.9.23).

Elokuun puolivälissä pääsin Hämeenlinnaan. Kuva aurinkoiselta aamulenkiltä.

Toinen mielestäni tähän sopiva sitaatti Positiivareilta 25.8.2022: "Kritiikin, kuten kesäisen sateenkin, tulisi olla siten lempeä, että se auttaa kasvua tuhoamatta juuria." Repivyyden sijaan olisi parempi (ainakin yrittää?) rakentaa uutta.

Kotikutoista mietelmää vielä lisääkin: toisaalta voin valita iloitsenko vähästä vai valitanko, kun tai jos olemassa oleva ei ole riittävästi. Moni asia on mennyt ja voi mennä jatkossakin hyvin tai sitten täysin päin mäntyä, mutta useimmat asiat ovat kuitenkin yhä RIITTÄVÄN hyvin. Sain myös muistutuksen, että apua kannattaa pyytää. Ei tarvitse pärjätä yksin, tietää, jaksaa ja osata, vaikka (omasta mielestään?) jo vanha ja (kaiken?) kokenut olisikin. Välillä kävin jo niin herkillä, että lähes tuntemattoman ihmisen ystävälliset sanat ulkoilulenkillä saivat kyyneleet virtaamaan. Taisimme olla tuolloin hautausmaalla, ja siihen kontekstiinhan kyyneleet sopinevat muutenkin.

Välillä asiat laittaa jonkinlaiseen perspektiiviinsä sekin, että viime kuukausina on jälleen tuttuja ja puolituttuja siirtynyt ajasta iäisyyteen. Joukossa on heitäkin, jotka vielä hetki sitten olivat niin terveen oloisia ja täynnä elämää. Olen ajatellut tänä kesänä mm. hautausmaalla kävellessäni tavallista enemmän myös kuolemaa, suuria asioita, joista ei tällä kertaa enempää. Päällimmäisenä on useimmiten kuitenkin kiitollisuus, että yhteinen aika oli.

Koetan muistaa, ettei varjoja ole ilman valoa, eikä valoa ilman varjoja. Joensuun kirjallisuustapahtuma on nyt tällä viikolla 13 - 16.9.2023 ja sen teemana on tällä kertaa "Valo kirjallisuudessa ja muissa taiteissa". Päivien teemoina on paitsi valo, myös varjot.

Kerroin ystävälle, että 28.8 sattui lähes mystinen juttu, kun juttelin parin kirjallisuuspiirikaverini kanssa kirjaston aulassa. Yht´äkkiä eräs täysin tuntematon mies ojensi minulle kirjan Anna-Mari Kaskiselta, joka on eräs lempirunoilijani. Kaskinen kirjoittaa pääosin hengellisiä ja lohdullisia tekstejä. Tuo henkilö oli poiminut kirjan kirjaston kierrätyshyllystä ja arveli sen sopivan minulle. Hän arvasi aivan oikein. Me kaikki kolme naista siinä katsoimme häntä hämmästyneinä ja mies katosi paikalta yhtä nopeasti kuin tulikin - tuskin ehdin kiittää häntä. Ystäväni totesi: ”tulin ajatelleeksi enkeleitä, onko heitä”. Luin tuota kirjaa heti samana iltana lähes puoleen väliin, ja siinä oli lohdullista tekstiä ja kauniita kuvia. Nukuin kirjan lukemisen jälkeen pitkästä aikaa kohtalaisen hyvin. Yöunethan ovat pätkineet tänä kesänä paljon tavallista enemmän. Jokainen huonounisuutta tai unettomuutta kokenut tietää, millainen olo on sellaisen yön jälkeen 😫

Sitaatti tästä em. kirjasta ”Nyt näen” s. 44: ”Vanheneminen on matka, jolta voi kieltäytyä. Jos yritän tarrautua nuoruuteeni kuin kotisataman laituriin, menetän matkan ilon ja rikkauden – ja lopulta myös nuoruuteni. Vanheneminen on luopumista, joka ei ole samaa kuin hiljainen tyhjiin valuminen. Se on luopumista, joka samalla merkitsee tilan antamista uudelle. Nyrkkiin puristettu käsi ei voi ottaa vastaan muuta kuin iskuja. Siksi luopuminen kannattaa tehdä kädet ja sydän avoinna – antamaan ja ottamaan vastaan.”

Tätä kaikkea kirjoittaessa hiipi tajuntaan sellainenkin tunne kuin häpeä, onhan jollakin toisella paljon suurempiakin murheita. Toisaalta on varmasti monin verroin suurempaa onneakin, ja mieleeni tuli, kun jotkut kirjoittajat hehkuttavat netin keskustelupalstoilla (esim. perhetapahtumiinsa viitaten) maailmansa täydellisestä mullistumisesta, tajuntansa räjähtämisestä ja siitä, että onni kuohui kaiken aikaa, kaiken kattavana. Kuvatut kokemukset ovat kokijoilleen ilmiselvästi valtavan upeita, minkä voimallisuutta ko. sanavalinnat vahvasti kuvaavatkin. 

Ilot ja murheet saavat kuitenkin merkityksensä kontekstissaan, niin uskon.  Runsas kaksi vuotta sitten äkillisesti kuollut ystäväni sanoi mieleenpainuvasti, että ”merkitys nimenomaan kontekstissaan kirkastuu."

Tätä kaikkea ilmentää osuvasti suuren runoilijan runo:

"Oli mullakin pienet murheeni,

mut minulle niiss’ oli kyllä,

vaikk’ ohitse kulkenut toinen ois

ja ne kuitannut hymyilyllä.

Oli mullakin pieni onneni,

mut minusta oli se suuri,

ja luulenpa, siks oli suuri se,

kun se mun oli onneni juuri. - -" (Eino Leino.)

Syyskuun ekana viikonloppuna pienen koiranpennun seura antoi valtavasti iloa, kiitos kuvan ottaneelle Tiinalle! Samana viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa tanssimaankin. Raijan tarjoama soittolista kylän lavalla vei muihin maailmoihin, rentoutti ja liikutti 💖

Syksyn tullen kypsyy monenlaiset marjat ja tämän ”erikoisen” tai vähintään erilaisen kesänkin jälkeen herää halu harrastuksien myötä oppimaan. Elokuun lopulla tuntuukin alkavan jälleen kaikki. Pääsin seutuopiston joogaan jonotuspaikalta, mikä on hienoa. Joogat ovat täällä(kin) erittäin suosittuja. Se on mitä parhainta omahoitoa kropalle ja mielelle. Lauluharrastus jää surukseni tauolle pitkäksi venähtäneen etuhammasremontin vuoksi. Nyt prosessi kuitenkin jo etenee, ja näinä päivinä on yksityiselle hammaslääkärille useampikin aika. 

Olen iloinen, että pystyn (ainakin vielä) käyttämään mm. yksityisiä palveluja, olen aina koettanut säästää ns. pahan päivän varalle. Kohdallani on 45 vuoden työuran(kin) jälkeen pienehkö eläke; toimistotyöaikoina palkka oli pieni ja vuosien opiskeluaika katkaisi välillä eläkkeen kertymisen. Pienistäkin tuloista näemmä jää (jos niin päättää?) säästöönkin, enhän esim. kaukomatkalle ja muutenkin elän mielestäni vaatimattomasti. Harrastukseni ovat joko maksuttomia tai vain pienen tai pienehkön omavastuun kustannuksia. Sopivissa väleissä on mm.  marttailua ja vertaistehtäviä sydänihmisten parissa. Nekään harrastukset eivät maksa, mutta antavat hyvää sisältöä elämään.

Saimme poimia 20.8 kaverin puutarhasta herukoita, makeita, meheviä ja aromikkaita kuin viinirypäleitä 😋

Jumppaseuran kausikortti eläkeläisalennuksella oli noin 160 e, ja se taisikin olla suurin kustannuseräni, mitä harrastuksiini tulee. Sillä saa jumpata syksystä hamaan vappuun saakka niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Liikunta pitää pinnalla kaikkina aikoina. Lainaus Positiivareilta 4.2.2020: "Ovensa ulkopuolelle päässyt on jo jättänyt taakseen matkansa vaikeimman osan". Se pätee mm. liikuntaan. Mottoni onkin, että liike on lääke ja pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan!

Ohjattua jumppaa, pilatesta, joogaa, kävelyä, pyöräilyä, uintia, hiihtoa, luonnossa liikkumista - ainakin jotain näistä on tullut harrastettua vuosien varrella fb:n antamien muistojen(kin) mukaan. Tämä on tullut esiin muistoista myös: Omalla tyylillä ja mottona tuo edellä mainittu: "pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan". Uskon vakaasti, että säännöllinen liikunta (kykynsä mukaan) pienentää myös tarvetta asioida eri hoidoissa. Moni jakaa laillani käsityksen, että liikunta mitä varmimmin ainakin osaltaan ennaltaehkäisee tai jarruttaa eri vaivojen ilmaantumista, joita näköjään väistämättä tulee, kun ikää karttuu.

Puolukkaa on tänä vuonna hyvin etenkin Pohjois-Karjalan pohjoisosissa

JoenVolin kausikortin hankin aiempien vuosikymmenten tapaan tavoitteenani jatkaa lähinnä kehonhuoltopainotteisia jumppia viikoittain.  Osallistun vaihdellen kehonhuolto-/liikkuvuus -jumppiin, välillä itämaiseen tanssiinkin. Siinäkin voi liikkua omista lähtökohdistaan, mikään tanssitaituri ei tarvitse olla. Ohjatuissa jumpissani on ollut sopivasti toistoja, liikkeissä pystyy valitsemaan itselleen sopivan vaativuustason; ja vaikka kropassani onkin kipeitä paikkoja, kokonaan vaihtoehtoista liikettä en useimmiten tarvitsekaan. Se on palkitseva tunne 👍 Jumppia tukee sopivat musiikkivalinnat, joiden tahtiin liikkuminen oli hoitavaa, ja myös mieltä sai hemmotella vaikkapa reippaan Abban, vanhan tanssimusiikin tai joskus vaikka herkän kantelemusiikin tahtiin. Lisäliikuntana (sopivasti!) on lenkkeilyä kaupunkikeskustassa ja viikonloppuisin luonnossa Pielisen rannoilla. Leppoisat sauvalenkit mahdollistavat pysähtelyn mm. kukkaistutusten äärelle tai juttelun vastaan tulevien kanssa. En pidä kiirettä!

Koetan jo ystävienkin kehotuksesta muistaa, että kiirettä ei saa olla eläkkeelläkään!!! Muun muassa siksi päätin ostaa palveluna sen, mikä on (ainakin minun) järkevää antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Keitaana odottaa viikon kylpyläloma Imatralla lokakuussa 👍 Elämälle kiitos siitä ja muistakin kropan ja mielen hyvinvointia ylläpitävistä harrastuksista!

Mustikat olivat tänä syksynä hyvälaatuisia etenkin hieman kuivemmassa maastossa

Marttailuosio lopuksi:

Puolukkaa on Vuoniskylillä tänä syksynä runsaasti, ja ne ovat havaintojeni mukaan hyvälaatuisia ja meheviä. Kaverit ovat kertoneet, että muulla Pohjois-Karjalassa ei puolukoita ole juurikaan, tai on vain vähän. Karhuja on kuulemma (?) kaadettu näiltä tienoilta, ja niiden mylläämiä kantojen ympäryksiä ja puolukoiden "koristamia" läjiä olen havainnut marjareissuillanikin. Huomaan että en ymmärrä pelätä tuota metsien kuningasta, enhän ole sitä koskaan kohdannut. Luulen kyllä, että se on nähnyt minut...

Haaparousku on marttojen vuoden sieni 2023. Haaparouskuja sainkin viime viikonloppuna yhden jouluisen sienisalaatin tarpeiksi, tosin karva- ja leppärouskuilla täydennettynä.

Kantarelleja on ollut tänä syksynä reilusti

Jotenkin erikoinen sienisyksy tämä tällä tienoolla mielestäni kuitenkin on ollut: kantarelleja on ollut reilusti (yleensä ei ole kai noin paljon), rouskuja oli omien havaintojeni mukaan niukemmin (useimmiten on enemmän) ja tatteja löytyi sienestyspäivänäni 9.9 tasan yksi (niitäkin on ollut aiemmin yleensä kohtalaisesti). En tiedä mistä em. johtuu, vettä ainakin on tullut taivaalta paljon. Mustikoita saimme sen verran, mitä toivoimmekin. Puolukoita luonto on antanut myös jo parin viikon ajan hyvin syömämarjoiksi ja pakastettavaksikin. Maakellariin säilöttävät hillomarjat saavat kypsyä vielä tovin.

Voitin kauniin Finlaysonin koristetyynynpäällisen Karelian marttojen arpajaisissa 26.7 Martan päivänä torilla, ja lisäksi sain arvalla laadukkaan veitsenkin - oikein hyvät palkinnot ja jokainen arpa voitti!

Pohjois-Karjalan marttapiirin toiminnan suunnittelun päivä oli metsä-teeman ja voimaantumisen merkeissä 23.8 Vainoniemessä. Olimme metsärasteilla, ruokailimme yhdessä, ideoimme tulevaa toimintaa (mm. 125-vuotisjuhlavuotta 2024), kahvittelimme ja uimme + saunoimme. Minäkin muuten uin Pyhäselän virkistävissä vesissä. Merkillepantava juttu siis, olenhan uinut tänä kesänä vain pari kertaa. 

Maailma muuttuu ja erilaiset kriisit ja takaiskut näyttävät seuraavan toinen toistaan, mutta arjen perusasiat pysyvät - peukku siis marttailulle!

Kuvassa on martta-ryhmämme tekemää metsätaidetta 23.8 Vainoniemessä 💚

Lopuksi Positiivareiden aamun ajatus 6.9.2023:

”Elämä ei tarjoa vakuuksia,

vain valintoja,

ei varmuutta, vain seurauksia,

ei ennustettavia tuloksia

– vain etuoikeiden yrittää.”

(Tim Conner).

Hyviä valintoja, rohkeutta ja voimia yrittää 💕

Kukista ja kulttuurista voimaa hetkeen

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Aloitan Eeva-Liisa Mannerin osuvilla sanoilla saamastani palautteesta kiittäen - harkitsin laittavani blogini tauolle, koin mm. toistavani itseäni, mutta sitten tulikin palautteesta voimaa: 

Sinunko kätesi sirotteli tähtipölyä kirjoitukselleni

Pilvi on käärinyt sateensa ja vienyt sen pois,

sarastus on vetänyt koilliseen hopeajuovan.

Tähti, jota ehkä ei ole, on syttynyt vaalealle pohjalle, myöhästynyt uutinen hämärtää mieleni kysymyksillä.

Luetko sinä tämän runon, sitten kun minua ei enää ole?

Kuulitko äskeisen sateen? Näetkö aamun juovan? Näetkö tähden jota ei ole?

(Eeva-Liisa Manner, Niin vaihtuivat vuoden ajat.)

Heinäkuussa kirjoitan näyttelystä "Ryynäsen Oton puiset naiset", Lieksan ev.lut. seurakunnan tapahtumista, kukista, Simpauttajasta, muistoista, takin tyhjenemisestä ja lopuksi on tietenkin pieni siivu marttailua. 

Näyttelystä Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset" 

Vuonislahden Seurojentalolla on juuri nyt monella tapaa puhutteleva ja tunteita koskettava näyttely.

 Näyttelyyn voi tutustua Simpauttajan kesäteatteri-esitysten yhteydessä. Valikoin tähän näyttelystä ottamistani kuvista kaksi. Yritän vähentää lähdetietoihin pohjautuvia referaattejani (mihin helposti kirjoittaessani tukeudun), ja yritän keskittyä enemmän siihen, millä tavoin kuvailun kohde vaikutti, kuinka puhutteli, liikauttiko jotain mielessä jne.

Näyttelystä Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset"
 

Vuonislahden Seurojentalolla on esillä kesäkuun lopulta heinäkuun 2023 loppuun Kauko Niskasen "Ryynäsen Oton puiset naiset" -teoksia. Muun muassa musikaalisesti taiteellinen Kauko Niskanen (1936 - 1979) oli Oton esikuvana Simpauttajassa. Esillä on myös valokuvia ja tekstiotteita "Oton" elämästä. Ehkä tuohon aikaan ei ymmärretty erilaisuutta (tai herkkyyttä) senkään vertaa kuin nykyisin. Lainaus 4.7.23 nettisivuilta yle.fi: Otot meillä on edelleen keskuudessamme. Samoin vaikutteille alttiit nuoret miehet, ja keski-ikänsä kanssa kipuilevat aikuiset. Ihmisyydestähän tässä on kyse, siitä Simpauttaja kertoo.

Kiitokset näyttelyn järjestäjille (mm. Pielisen Lumo ja Timoi Munne)!

Kauniit kukat v. 1906 rakennetun Seurojentalon edustalla

Monta traagista tarinaa ja myös erilaiseksi koetulle annettua lisänimeä tulee mieleeni. Niitä kuulin aikoinaan +50 vuotta sitten, ja vielä 90-luvullakin, kun keräsin mm. köllinimiä (lisänimiä) suomen kielen opintojeni yhteydessä. Vuonislahtea en nimestyskohteekseni saanut (kysyin kyllä), sillä se oli jo niin tarkkaan useammankin opiskelijan nimestämä (suosittua aluetta siis!). Sain lähimmän mahdollisen paikkakunnan eli Jaakonvaaran ja Kuoran, ja monta kiinnostavaa tarinaa kuulin sieltäkin nimien keruun ohessa. Muistelen niitä yhä niin mielessäni kuin historiasta kiinnostuneiden kavereittenikin kanssa.  

Seurojentalon pihapiirissä on myös v.1930 pystytetty muistomerkki

Hieman historiatietoa Vuonislahden kylän keskustassa sijaitsevasta v. 1906 rakennetusta Seurojentalosta. Taloa on remontoitu v. 1929 ja v. 2001. Talon rakentajat ovat edellyttäneet runsas sata vuotta sitten, että ohjelman talossa tulee olla arvokasta, sellaista, joka sivistää osallistujia. (Vuonislahden kylän historiaa 2001, s. 132 - 134.) 

Seurojentalo on yhä aktiivisessa käytössä, siinä kokoontuu mm. käsityöpiiri, kulttuuriväki, joogaajat, kuntoilijat ja syksyllä muikkumarkkinoiden aikaan talo täyttyy monipuolisesta toiminnasta. Seurojentalon pihapiirissä on komea v. 1930 pystytetty muistomerkki, johon kuvassa nojaa tämä alle satavuotias, mutta ei yhtä hyväkuntoinen 😉 Muistomerkin edessä on joka kesä kauniita kukkaistutuksia. 

Kokko Lieksan kirkkorannassa juhannuksena 2023
 

Oli tunnelmallista viettää juhannusaaton iltatuokio Lieksan kauniissa kirkossa, laulaa perinteisiä juhannuslauluja, seurata lipunnostoa, katsella joen rantaan sytytettyä kokkoa, nauttia mustikkapiirakkakahvit ja tavata tuttujakin. Pääsin osallistumaan 13.7 myös Vaeltavaan kirkkoon Vuonislahden hautausmaan läheisyydessä olevalla Hiljaisuuden polulla. Kiitokset Lieksan ev.lut. seurakunnalle ja kaikille tapahtumissa myötävaikuttaneille  🙏

Välillä pitää pysähtyä, unohtaa kaikki muu ja nollata ajatukset, neuvoi hyvä ystäväni 💗 

”Aikaansaamisen jalon taidon lisäksi hallitse myös se jalo taito, että jätät asioita tekemättä. Elämänviisaus muodostuu epäolennaisuuksien eliminoimisesta.” (Lin Jutang.)

Valkoinen lumme - kuin upea lootuksen kukka

Säät ovat vaihdelleet tänä kesänä paljonkin. Heinäkuun toinen päivä valkeni sateisena ja mittarissa oli tuolloin vain kymmenkunta astetta.  Ajelimme aamupäivällä Pielisjärven ja Enon rajamailla, ja kun nuo valkoiset kaunokaiset, lumpeenkukat, tupsahtivat maisemaan eräältä lammelta, heti pysähdyttiin ja känny kuvausvalmiuteen.

Olen pitkään toivonut näkeväni näitä kukkia, jotka rinnastan mielessäni lootuksen kukkaan. Lapsuudessani niitä oli mielestäni enemmän, läheisellä Ruoholammellakin. Sen koommin en ole niitä juuri nähnyt – keltaisia ulpukoita kyllä, lähirannassakin. Puhelimella näppäämäni kuvat onnistuivat kohtalaisesti, etenkin kun huomioi epäedullisen sään matalalla roikkuvine maisemaa hämärtävine pilvineen ja tihkusadekuuroineen.

Vedenpinnassa on kuin kaunista kirjoitusta...

Lumpeen symboliikkaa innostuin googlailemaan myös. Lumme on innoittanut niin musiikin, kuvaamataiteen kuin vaikkapa taidelasin luojia. Aasialaisissa kulttuureissa lumpeenkukka symboloi pyhää, kauneutta, valaistumista, rakkautta ja puhtautta. Lisäksi se symboloi muun muassa aurinkoa, sillä lumpeen kukat menevät yöksi nuppuun ja avautuvat jälleen auringon sarastaessa.

Laitoin koneen hakukenttään myös sanan ”lootuskukka”. Mielenihmeet.fi kirjoitti, että lootuskukka on vesililja, jonka juuret ovat syvällä järvien ja lampien mudassa ja lietteessä. Lootuskukka on puhtauden ja kauneuden symboli, joka kykenee nousemaan rämeisestä maasta. Tämä ihmeen kaunis kukka saa alkunsa ja ravintonsa mudasta ja suoalueilta, ja kukkiessaan se kohoaa mudan yläpuolelle. Yöllä tämän kukan terälehdet sulkeutuvat ja näin käy joskus myös synkällä säällä. Lootuskukka symboloi psykologisen kestävyyden voimaa, kykyä muuttaa vastoinkäymiset potentiaaliksi. (mielenihmeet.fi.)

Kaunis kukka-asetelma Joensuun ort. kirkon edustalla kesällä 2023

Ihana ja viisas luonto - opetit jälleen antaen vastauksia, jotka tällä kertaa kertoi valkoinen lumme. Ei anneta periksi, vaan kohotaan nurjien (pikku?)asioiden yläpuolelle. Soisen rämeen keskellä tuntui kuin hyasintin tuoksua ja kukkien puhtaanvalkoisesta kauneudesta kuvissa aavistus. Vedenpinnassa lumpeiden vierellä voi nähdä luonnon piirtämiä kuvioita - mitähän ne kertovatkaan...

Luonnon ihmeistä vielä, että heinäkuun alussa näin pihassamme ensimmäisen kerran siilinkin! Myös sen kohtaamista olen toivonut niin kauan kuin tässä on oltu. Nyt tämä eläinten ystävän toive toteutui: pihassamme asustaa todella suloinen pieni pallero! Kiitos monimuotoisuudessaan ihmeelliselle ja ihanalle luonnolle!

Kaunis kukka-asetelma Joensuun ort. kirkon edustalla kesällä 2022

Sitten vielä toviksi kulttuuriin. Pääsin katsomaan Karelian Marttojen kanssa Simpauttaja-kesäteatteriesitystä 9.7 Vuonislahdessa. Tuore tulkinta Heikki Turusen klassikosta vuodelta 1973 Kai Paavilaisen ohjaamana ja käsikirjoittamana ihastutti, ilahdutti ja loppukohtauksessa liikutti kyyneliin. Sää suosi ja uusi Kukkuteatteri oli päivänäytöksessä 9.7 (kuten monessa muussakin näytöksessä) viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty.

Punasävyinen kukka-asetelma Joensuun ev.lut. kirkon edustalla kesällä 2023

Musiikille, puvustukselle ja lavastukselle iso peukku 👍

Jari Lappalaisen sovittama ja esittämä musiikki tuki esitystä hienosti. Riitta (Riitu) Laakson puvustus oli aitoudessaan ihastuttava samoin lavastus, josta kiitokset Kai Paavilaiselle, Kyösti Nevalaiselle ja Reino Kuivalaiselle.

Rooleista voisi nostaa esille useitakin, mutta tänään / tässä hetkessä huikeimpaan roolisuoritukseen mielestäni ylsi joustavasti eri rooleihin muuntautunut Katja Tarvainen. Impan eli Aleksi Parviaisen tulkinta ihastutti, sekä tietenkin Juuli (Kaija Öystilä) ja Simpauttaja (Tapio Kärkkäinen). Mieleeni jäi myös niin Pirtamon vanhan isännän kuin Ruottalankin rooleissa vaikuttanut Hannu Turpeinen. Ja toki monia muita.

Värikäs kukka-asetelma Joensuun ev.lut. kirkon edustalla kesällä kerran

Teatteriin mennessäni toivoin saavani ymmärrystä siitä, miksi jotkut tuttuni ovat kertoneet, että he nauroivat makeasti esityksen huumorille, ja toiset taas kertoivat itkeneensä traagisuutta - - katharsistako? Tämän määritelmän mukaanhan ihminen itkee kulttuuriesityksiä seuratessaan omia sisimpään ehkä syvällekin painuneita surujaan.  Niin kävi itsellenikin, nauroin ja itkin. Roolihahmoista löysi varsin helposti itseäänkin, tai ainakin piirteitä, jotain. Katkeran Hilpankin löytää sieltä ja täältä…

Esityksen kirosanoista on useampi tuttuni maininnut, että ne olivat liian ronskeja, kun katsomossa oli lapsiakin. Mielestäni vanhemmat voisivat harkita, tuovatko pikkulapsiansa seuraamaan aikuisille suunnattua teatteria. Vaikka muuten olen vanhemmiten tullut kai konservatiivisemmaksi, tässä kohtaa lienen liberaali, sillä minua eivät kirosanat haitanneet (vaikka en niistä tavallisessa kielenkäytössä välitäkään). Sellaista sananrieskaahan se oli elettäessä näillä selkosilla 1970-luvulla. Realistista kuvausta, sanoisin. 

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Kun takki on tyhjentynyt remontti- ym. asioiden lomassa, katselen välillä mm. fb:n antamia muistoja, jotta ajatukset suuntautuisivat muualle. Kulttuuri toimii myös mm. erinomaisena pään nollaajana, joskin kulttuuria on tänä kesänä kohdallani ollut vähemmän. 

Onneksi kuitenkin toinenkin kesäteatteri on nyt varattu: 20.7 Jaska Utran teatterissa. Tämä kesä on ollut kyllä muutenkin erilainen kuin muut kesät, ja huomasin nyt, että esim. uin vasta eilen 15.7 mökkirannassamme ensimmäistä kertaa tänä kesänä 😮 Tuskin koskaan aiemmin se on jäänyt näin pitkälle kesään.

Valkoinen pioni Joensuun ev.lut. kirkon vierellä heinäkuussa 2023

Lopuksi menneitä muistellen ja palautuen tähän hetkeen. Monenlaisia tapahtumia on ollut näköjään kesäkuun viimeisenä päivänäkin, kun katselee aikaa taaksepäin. Tässä peilausta muutamien FB:n antamien muistojen ohessa:

Olimme Petroskoissa kuoro-matkalla 30.6.2019 ja olin Nelimarkan näyttelyssä 30.6.2015 Joensuun Taidemuseo Onnissa. Koska tänä kesänä kulttuuri ja muukin vastaava harrastus on vähemmällä, muistot ovat entistäkin arvokkaampia. Em. Niskasen taidenäyttely ja Simpauttaja-kesäteatteri onneksi kuitenkin kuuluivat kesääni ja Jaskakin on tulossa. Eri remontit (hammas- ja asuntoremontti) vievät näköjään ennakoitua enemmän voimia, vaikka niitä ei itse konkreettisesti suorittaisikaan. Ja toisaalta harvahampaana ei ole niin kovin paljoa huvittanut liikkuakaan. 

Pionit kukkivat Joensuun ev.lut. kirkon vierellä upeasti heinäkuussa

Päivö-myrsky riehui Pieliskylien tienoilla 30.6.2020. Ko. päivitykseni mukaan illansuussa oli jo noin 500 alueen taloutta ilman sähköä, puita kaatui ryskyen jne. Nyt on ollut vain pieniä ukkosesta johtuneita sähkökatkoja. Hyvä että olemme siinä suhteessa päässeet vähemmällä 🙏

30.6.2018 oltiin Riitan ja Osmon kanssa Kolilla merkkivuotta juhlistamassa. Toivon että jatkossa jää enemmän aikaa myös ystävien tapaamisiin ja pieneen kotimaan matkailuun - ja näin erityisesti kesällä.  

Kuva Simpauttaja-kesäteatteriesityksen loppukiitoksista 9.7 Vuonislahdessa

Tukkoon mennen tiskialtaan aukaisua mökillä 30.6.2016 marttojen ohjeiden mukaan merisuolan ja kuuman veden avulla – avautui ilman ”kodinputkimiestä”! 

30.6.2012 olin osallistunut Vuonislahden marttojen riisipyörötalkoisiin. Marttailu ei liene kohdallani koskaan täysin ja kokonaan tauolla, mutta nyt kuitenkin etenen siinäkin minimillä.

Karaokelaitteetkin oli teknisempi osapuoli ostanut meille  30.6.2017  -  pitäisikin muistaa käyttää… Oi rakas lauluharrastukseni, kuinkahan sen käyneenkään? Hampaan tilanne ratkaisee… Seuraava hammaslääkärikäynti tekijöiden lomista ym. johtuen on nimittäin vasta syyskuun alussa.

Kaupungin ja seurakunnan kukkaistutuksista saa iloa tällainenkin, jonka peukalo ei juuri viherrä...

Tämä kesä menee siis mutkat suoristaen: hammas- ja asuntoremontit ja raivailut vievät näköjään voimia – vaikka sitä kaikkea itse ei tekisikään. Huomaan entistä selvemmin, että en todellakaan ole enää nuori, vaikka ikääntymisensä välillä unohtaisikin. Itse asiassa inhoan sanontaa: ikä on vain numeroita. Ikä on toki MYÖS numeroita, mutta se on lisäksi paljon muuta, minkä esim. jokainen kuusi tai seitsemän kymppiä täyttänyt varmaan tietääkin. 

Seuraava hammaslääkäri on tosiaankin vasta syyskuussa, kesälomat vaikuttavat. Mutta koetan olla harmittelematta asiaa, jolle en voi mitään. En toisaalta ehdi/jaksa nyt kysellä eri yksityisiltä hammaslääkäreiltä, ehtisikö joku etenemään nopeammalla aikataululla. Kesälomat vaikuttavat todennäköisesti muuallakin. 

Pinkit kukat seurakunnan istutuksissa

Voimia vie myös tuo loppumattomalta tuntuva raivailu ymv. Nyt huomaan senkin entistä selvemmin, kuinka kaikki voimat on taannoisina vuosina menneet ihan muuhun (ansiotyöhön tietysti pääasiassa), sillä mihinkään tällaiseen ei ole tullut ilmeisesti aiemmin juurikaan panostettua. En todellakaan ihmettele sitä, että havaintojeni mukaan erittäin moni eläkeläinen käyttää aikaansa erilaisiin kuolinsiivouksiin (en kylläkään pidä tuosta sanonnasta), tulisiko sanoa pikemminkin: elämänsiivouksiin. Kaikenlaista tavaraa ja vaatetta on kertynyt ERITTÄIN paljon vuosikymmenten varrella kellareihin, vintteihin, komeroihin – joka paikkaan.

Hehkuvan punainen kukka Joensuun ort. kirkon edustalla

Marttailuosioni lopuksi: Pakastimen sisältöä katseltiin nyt sillä silmällä, mitä voisi käyttää esim. wokkeihin tai smoothieihin. Ja olihan siellä mm. ihanien Savon sukulaisten lahjoittamia tyrnejä ja lehtikaalia, mustikoita pari rasiaa ja maakellarissa on vielä hieman puolukkasurvostakin. Tattikastiketta voisikin tehdä uusien perunoiden särpimeksi. Kaikki säilötty siis käyttöön NYT, tuunattuina tai siltään! 

Marttailussa tärkeään kestävään kehitykseen liittyy sekin, että paikkakunnallamme on avattu poistotekstiilinkierrätyspiste ja kaupungilla on nykyään myös kierrätyskeskus Kiertämö, minkä tuotto menee hyvään tarkoitukseen. He kävivät hakemassa meiltäkin huonekaluja. Katsoivat että huonekalut (mm. sängyt ja lipasto) olivat puuta ja hyväkuntoisia. Lastulevykalusteita ei kuulemma oteta (ne eivät ilm. kierrä). Hyvä asia, ettei kuormiteta kaatopaikkoja, vaan käyttökelpoinen tavara/tekstiili menee kiertoon. Lisäksi nyt tuntuu olevan oikea hetki laittaa mm. vanhoja kuluneita liinavaatteita tekstiilinkeräykseen. Sinne saa olla rikkinäistäkin, mutta on oltava tietenkin puhdasta.  

Tämän puutarhurin pihassa on suloinen luonnon hoitama sekamelska: esim. tässä ruskoliljat, akileijat, esikot ja pari muuta sikinsokin, kaikkien nimeä en tiedä...

Lopuksi ihailemani runoilijan kannustavat sanat: Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. (Eeva Kilpi.)

Jotain hyvää jokaiselle keskikesän hetkiin 💖💚💖