Asenteesta aforismein, kesäretkistä keskeisemmin

 

Kukkiva pihlaja Jauhiaisen salmen sillankorvassa kesäkuussa 2016

Asiat eivät muutu.
Ihminen muuttaa
katsantokantaansa,
siinä kaikki.

(Carlos Castaneda.)

Kesäkuun teemojeni oheen valitsin mietelauseita, joissa kuvataan asenteen merkitystä. Tänään 20.6 Positiivareiden sivujen mietelauseena oli: ”Positiivinen asenne ei ole mikään määränpää. Se on elämäntapa”.  Juuri nyt hieman jomottelee hammasta, mutta voisin ajatella vaikka niin, että entä jos särkisi kovemmin tai useampaa hammasta samalla kertaa. Kävinkin hiljattain sekä hammaslääkärin että -kirurgin yksityisvastaanotoilla. Tulossa onkin isompi useamman tonnin hammasremontti, mutta onneksi sentään tuli säästettyä työvuosina ns. pahan päivän varalle. Juuri nyt en jaksa kuunnella tai lukea juttuja elämän nautintoihin satsaamisesta, tai siitä, että kun vaan tarpeeksi kovaäänisesti vaatii, saa kyllä mm. erikoishammaslääkärin palvelut edullisemmin julkisiltakin 😕

Olin tehnyt blogiluonnosta sitä mukaa kuin tapahtumia (joista halusin kirjoittaa) on vastaan tullut, tuskinpa tänään saisin ainakaan tässä määrin uutta tekstiä aikaiseksi. Kuvatkin postautuivat jostain syystä tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä kuin ne latasin ja alunperin suunnittelin tähän laittavani; mutta olkoot nyt sitten tällä tavoin tällä kertaa. Kirjoittaminen sujuu ainakin jotenkuten puolikuntoisenakin, mutta tietotekniikan kanssa kanssa ei jaksa ponnistella hammassärkyisenä 😳 

Kuusenkerkät kesäkuussa

Jo toukokuussa suunnittelin seuraavaksi aiheekseni jotain lähiympäristön ulkopuolella liikkumiseen liittyvää. Nyt kun koronatilanne ja -rajoitukset ovat lieventyneet, on ollutkin ihanaa nauttia jo pienistä lähiseutumatkoistakin. Kotimaisuus, vastuullisuus, ilmasto- ja ympäristökysymyksethän ovat edelleen sydämenasioitani. Kun mietin keskusteluja eri ikäisten tuttujeni kanssa, huomaan toisinaan, että vanhemmilla henkilöillä tarkimmin mieleen jääneet muistot nousevat usein niistä siihen aikaan harvinaisemmista ulkomaan matkoista. Jos on syntynyt esim. 30–40-luvuilla, ei kaukomatkailu ollut heille kovin yleistä, ei ainakaan vähävaraisemmilla. Meillä 50-luvulla syntyneillä mahdollisuudet ovat olleet jo toisenlaiset, ja sitä nuoremmille se on jo osa elämää – tai ainakin oli ennen ilmastokriisiä. 

Nyt kestävän kehityksen arvot ovat vaikuttanut mm. tähän jo varsin paljonkin, ja nuorempi sukupolvi näyttää harkitsevan kaukomatkatkin tarkemmin. He eivät esim. tee Thaimaan matkasta suurta numeroa, kuten esim. omassa nuoruudessani vielä oli. Sehän oli aivan valtava juttu, jos joku teki mannertenvälisiä matkoja 😲 Nykyään ei enää juurikaan kuule hehkutusta, millä kerrotaan esim. käynneistä golfaamassa Aasian maissa tiheään ja isolla kaveriporukalla. Nuoremmissa ikäpolvissa myös kasvisruoka on yhä suositumpaa, samoin kuin muukin kestävän kehityksen arvojen mukaan eläminen. Se on toisaalta itsestään selvääkin, onhan heillä elämä edessään! Vaikuttaa siltä, että nykyisin on pikemminkin trendikästä kertoa lähimatkoistaan, ja kokemuksen arvoa ei mitata sillä, miten kauas on menty hakemaan uusia elämyksiä, kokemuksia tai virikkeitä.

Vuohenputket Paiholan villiyrttiretkellä

Muutaman kotimaan reissun olenkin jo tänä kesänä varannut: Heinäveden Valamoon ja Kermankosken kesäteatteriin 19.6 (josta kerron hieman seuraavaksi), Taidekeskus Salmelaan 3.7, Monola-Gaalaan Lieksaan 8.7 ja Rääkkylän Kukkakuhhaukseen 19.8. Ulkomaan reissuja en ole suunnitellut. Edellinen lentomatkani taitaakin olla kesältä -17 Osloon. Tässä päivityksessä kirjoitan myös muista pääasiassa tähän lähitienoolle tehdyistä reissuista, kuten Onkamoon, Kuhasaloon ja Höytiäisen suistoalueen lintutornille. Marttailu-osiossani on villiyrttiteemaa Paiholassa jokirannan maisemissa.

Kun muutamme asenteemme, emme pelkästään näe elämää eri tavalla. Elämä itse muuttuu aivan toiseksi. (Katherine Mansfield.)

Voikukat Paiholan villiyrttiretkellä (ks. marttailuosio lopussa)

''Tarinaa tien päältä'' KULKUKOIRAT -​laulunäytelmä kertoi 19.6 Reiskasta (Taipale), Klabbista (Kari Tapio) ja Topista (Sorsakoski). Tämä esitys oli Kermankoskella kesäkuussa kolmena peräkkäisenä päivänä 16.6–19.6.2022. Seurasimme eilen sunnuntaina kesäteatteriesitystä siellä Kermankosken lavalla Heinävedellä. Tapasin väliajalla tuttuja Enon suunnaltakin, myös sieltä oli tehty bussiretki tähän esitykseen. Oli hienoa nauttia Kermankosken upeissa koskimaisemissa tangokuninkaallisten (mm. Marita Taavitsainen, Tiina Räsänen, Tommi Soidinmäki) esittämistä tutuista ja nostalgisista sävelmistä. Tommi Soidinmäki oli Reijo Taipaleen roolissa, Juse Venäläinen Klabbina ja Jarkko Järvenpää Topi Sorsakoskena. He olivat paitsi ulkoiselta olemukseltaan myös äänenväriltään hyvinkin paljon esikuviensa kaltaisia. Esitystä säesti Onnentähti-orkesteri. Kaikkinensa nautittava esitys 👍

Kulkukoirat-laulunäytelmä oli tarina kolmesta suomalaisesta laulajasta tien päällä. Keikkamatkoilla miehet pitävät yhteyttä toisiinsa, kohtaavat ja tukevat toisiaan jaksamaan pitkät matkat ja valvotut yöt. Yhteiset tarinat ja huumori yhdistävät ja lähentävät heitä toisiinsa. Ikuinen ystävyys syntyy ja kestää elämän loppuun saakka. Tämä tunteita koskettava kolmen miehen laulama laulu soi mielessä vielä kotimatkallakin: ”Kuin taivaisiin, sä nosta mua nyt jälleen. Kuin taivaisiin, taas päälle vuoren sen elää voin, kun kanssasi näin kuljen... Kuin taivaisiin, sun vierelläs mä meen - -”

Kermankosken kuohuja sateisena päivänä 19.6

Ennen Kermankosken kesäteatteria kävimme Heinäveden Valamossa opastetulla kierroksella ja ruokailemassa. Nautimme lounaan 260-paikkaisessa Kahvila-Ravintola Trapesassa, joka on saanut nimensä kreikan kielen pöytää tai luostarin ruokasalia tarkoittavasta sanasta. Ravintola täyttyi nopeasti mm. konfirmaatioon pääkirkossa osallistuneesta väestä. 

Seuraavaksi on hieman referointia Uuden Valamon historiasta (wikipedia 2022): Laatokan Valamosta Heinävedelle siirtyneitä munkkeja oli marraskuussa v. 1940 noin 150 henkeä, joista suurin osa vanhoja miehiä. Jo 1960-luvulla suurin osa Heinävedelle tulleista munkeista oli kuollut, ja heidät on haudattu Papinniemen hautausmaalle. Vuonna -73 perustettu yhdistys Valamon Ystävät ryhtyi aktiivisesti keräämään varoja luostarin uuden kirkon rakentamiseen. Myös kirkkokunta tuki näitä toimia merkittävästi. Kirkko oli viimeistelyjä vaille valmis vuonna v. -76 ja se pyhitettiin Kristuksen kirkastumiselle. 

Ulkona emme juurikaan eilen kävelleet, taivashan valutti vettä runsain mitoin, ja sää oli viileä, mutta sitäkin enemmän nautin kiertelyistämme sisätiloissa, olihan edellisestä Valamon käynnistäni jo aikaa.  

Voimme valittaa

että ruusussa on piikkejä

tai iloita siitä, että piikkipensaassa on ruusuja. 🌹

(Abraham Lincoln).

Laatokan Valamoa kuvaava teos uudessa Valamossa

Kirkon ikonit kunnostettiin pääasiassa Laatokan Valamosta mukaan otetuista ikoneista. Uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöönsä juhlallisin menoin kesäkuussa -77 arkkipiispa Paavalin, lukuisan ulkomaisen vierasjoukon ja kotimaisen papiston avustamana. Kirkkoon on kunniapaikalle laitettu Suomen historiallisesti merkittävin ikoni, Konevitsan Jumalanäiti, joka sota-aikana v. -40 tuotiin turvaan nykyisen Suomen alueelle ja sijoitettiin luostariin vuonna -56. Heinävedellä olevan tiettävästi vanhimman Konevitsan Jumalanäidin ikonin kopion valmistusaika sijoittuu 1400-luvun lopulle tai 1500-luvulle. Tämä ikoni poikkeaa alkuperäisestä myös siinä, että ikoni on maalattu molemmilta puolilta, alkuperäinen ikoni oli maalattu vain toiselta puoleltaan. Perinteisesti luostareissa on valmistettu myös alkoholijuomia. Valamon luostari on pääosakas tislaamotoimintaa operoivasta Viiniherman Oy:stä, ja sillä on tislaamosta (esim. viskin valmistus) osake-enemmistö. (wikipedia 2022.)

Vanhan kirkon sisänäkymää uudessa Valamossa

Perimätiedon mukaan Valamon luostari on perustettu 1100-luvulla, viimeistään 1300-luvulla. Sen perustajaisinä kunnioitetaan kahta Valamon saarella kilvoitellutta pyhää, Sergei ja Herman Valamolaista. Luostarin uutta sijoituspaikkaa valittaessa ratkaisevaksi tekijäksi muodostui ministeri Yrjö Herman Saastamoisen omistaman Papinniemen kartanon päärakennuksesta löytynyt pyhittäjäisiä esittänyt ikoni, jonka läsnäoloa Papinniemessä veljet pitivät Jumalan johdatuksena. Heinäveden Valamo jatkoi Laatokan Valamon maatalousluostarin perinteitä aina 1960-luvulle asti. Matkailusta tuli kuitenkin pian luostarin pääelinkeino. (valamo.fi.) 

Kirkon yläpuolella pilviä ja maassa vesilätäköitä sateen hetkeksi tauottua ☂

Harmaa taivas on vain ohikiitävien pilvien parvi (Duke Ellington).

Konevitsan ikääntynyt ja pieni veljestö liitettiin vuonna 1956 Valamon luostarin yhteyteen Heinävedelle. Veljestön mukana Valamoon siirtyi Konevitsan luostarin suurin aarre, em. Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni, joka sijoitettiin kunniapaikalle luostarin kirkkoon. Monet sen edessä rukoilleet ovat saaneet vastauksia pyyntöihinsä. (ort.fi.) Oppaamme kertoi, että ikonien ihmeteoista voidaan ajatella monella tavalla. Kun ihminen pysähtyy ikonin eteen ja alkaa syvemmin ajatella elämäänsä ja mm. sen ongelmia, voikin ratkaisu yht'äkkiä tulla jostakin alitajunnasta. Ihmeitäkö? Ken tietää.  

Höytiäisen suistoalueen opastetaulussa olivat mm. lempilintuseni talitiaiset 💗

 Jos vastoinkäymisen jälkeen olet enemmän kuin sitä ennen,
niin ei se ollutkaan vastoinkäyminen.
(Kaarlo Marjanen).

Kävin pyöräilemässä kesäkuun alussa Höytiäisen suistoalueen lintutornilla. Noljakan 2,5 kilometrin pituinen luontopolku kulkee Höytiäisen kanavan suiston luonnonsuojelualueella. Luonnonsuojelualueella on erikoinen historia, syntyihän se Höytiäisen purkautumisen seurauksena. Nykyisin luonnonsuojelualue on linnustollisesti merkittävä. Luontopolun varrella on lintutorni ja reitti kulkee pitkälti pitkospuita pitkin. Reitti on merkitty puisin opastein ja reitin varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja. Noljakan luontopolku sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Joensuun keskustasta. (joensuu.fi.)

Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys pystytti tämän 7 metrin korkuisen lintutornin v. 2000.

Seuraava kesämuistoni liittyy JoenVolin kiltalaisten kanssa tekemäämme kevätkesän retkeen Kuhasaloon. Joensuun ortodoksinen seurakunta vietti satavuotisjuhliaan vuonna 1993. Juhlien yhteydessä pystytettiin talkoovoimin Joensuun Kukkosensaareen eli Kuhasaloon puinen ikonikatos muistuttamaan lähistöllä kerran sijainneesta Kuhasalon luostarista. Katoksen alle on asetettu Valamon luostarin perustajien, pyhien Sergein ja Hermanin ikoni. Laatokan Valamon luostari perusti 1530-luvulla sivuluostarin eli skiitan Kuhasaloon. Tarkoituksena oli silloin varmaankin ortodoksisen uskon vahvistaminen paikallisen väestön keskuudessa. On todennäköistä, että luostariveljestö joutui varsin pian pakenemaan rajasotia ja luterilaisia, ja Stolbovan rauhaan (1617) mennessä luostari on jo ollut pysyvästi tyhjillään. (joensuuntaidemuseo.fi.) 

Kuhasalon puinen ikonikatos 

Kuhasalon luontopolku sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Joensuun torilta. Merkittyjä esteettömiä reittejä nuotiopaikkoineen (kuusi nuotiopaikkaa ja kaksi vuokrattavaa kotaa) on kaksi: yhden ja kahden kilometrin mittaiset polut. Kuhasalo, joka myös Kukkosensaarena tunnetaan, on historiallisesti merkittävä paikka, ja sieltä löytyy tuo erämaaluostarin muistomerkki. (visit.joensuu.)

Voit keskittyä asioihin, joista olet kiitollinen, ja tulla paremmaksi ihmiseksi, tai voit keskittyä asioihin, joihin olet pettynyt, ja tulla katkerammaksi ihmiseksi. Valinta on sinun. (Mark Goulston.)

Paistoimme makkarat Kuhasalossa

Eräs muisto vielä toukokuultakin. Joensuun ja lähitienoon Karpalo-vertaistukiryhmä teki kevätretken 17.5 Tohmajärven Onkamossa sijaitsevaan Puun Sieluun - kauniiseen Onnelaan. Sää suosi ja tämän talven poikkeuksellisen paksut hangetkin olivat jo silloin lähes täysin sulaneet. 

Ajattele, mitä sinulla on, mieluummin kuin sitä, mitä sinulta puuttuu. Seulo omistamistasi asioista parhaat ja punnitse miten hanakasti olisit etsinyt niitä, elleivät ne jo olisi sinulla. (Marcus Aurelius.)

Italialaistaiteilija Marco Martellon komea ”Suomen leijona” oli nähtävillä Puun Sielussa

Osa meistä ei ollut Onnelassa aiemmin käynytkään ja ihastuimme niin, että päätimme mennä toistekin, kun tilaisuus tarjoutuu. Itä-Suomessa liikkuville voikin mielihyvin suositella tätä kauniin luonnon keskellä kuutostien varrella sijaitsevaa Onnelaa. Puun Sielu on perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu komea hirsilinna. Hirsilinnaa ympäröivässä puistossa saimme tutustua eri puulajeihin. Puutarha sisälsi lisäksi useita kauniita yksityiskohtia karjalaistyylisine piharakennuksineen ja erikoisine taideteoksineen. Tutustuimme Natalian johdolla myös navettarakennukseen, jonne oli tehty viihtyisät kokoustilat.

Niilo Lehikoisen taidetta Puun Sielussa
 

Puun Sielun taide herätti myös syvällisempiä mietteitä. Aloin pohtia jotenkin myös kaiken katoavaisuutta, ja sitä, että kukaan meistä ei lopulta tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Vertaisen kanssa kuulumisia vaihtaessamme ajattelin, että huominen voi tuoda onnea ja menestystä, mutta myös kipeän menetyksen. Menetyksessä ja menestyksessä onkin vain yhden kirjaimen ero. Joskus kipeä menetys voi olla materiaalinenkin, ja erityisen pahalta se tuntuu, jos sillä on paljon tunnearvoa ja siihen on syvästi tunteella kiintynyt. Läheisen tämän kaltaista surua läheltä seuratessani tähän valikoitui seuraava mietelmä: 

”Juuri menetetty on enemmän olemassa 
kuin silloin kun se vielä oli” (Hilja Mörsäri).

Puun Sielun komea päärakennus

Marttailuosioni vielä tähän lopuksi - vakiintuneeseen tapaani. Kävimme 1.6.2022 villiyrttiretkellä Paiholassa Karelian Marttojen, Villien Marttojen ja Paiholan Marttojen kanssa (tähän liittyvät kuvat ovat päivitykseni alkupuolella).  Sää suosi, tutustuimme toisiimme ja opimme uutta niin villiyrteistä kuin Paiholan tienoon historiastakin. Keskustelun lomassa poimimme mm. vuohenputkea, voikukkaa, poimulehteä, maitohorsmaa ja nokkosta. Lopuksi nautimme Paiholan Marttojen tarjoamat makoisat nokipannukahvit marjapiirakan kera, paistettiin makkarat ja laulettiin yhdessä Marttalaulu. Näitä muistoja on mukava ajatella, kun räntää sataa tai pakkanen paukkuu... 💕

Kehotan kaikkia synkkyyteen vajonneita kirjoittamaan muistiin, mistä he ovat kiitollisia. Silloin alkaa vähitellen ymmärtää, kuinka paljon on elämältä saanut. (Jim Carrey.)

Tuomen kukkien aikaa kesäkuun alkupuolella (kuva Vuonislahdesta)

Olen aiemmin kirjoittanut blogissani mm. vuohenputkesta ja poimulehdestä, tällä kertaa keskityn voikukkaan. Voikukka on hyvin ravinnepitoinen kasvi. Se sisältää muun muassa eri vitamiineja ja K-vitamiinia siinä on erityisen paljon. Voikukassa on kolminkertainen määrä ravinteita muihin salaattikasveihin verrattuna. Voikukan lehdistä parhaat ovat pyöreäreunaiset lehdet, sillä niissä on vähiten kitkeryyttä. Kitkerimmät lehdet ovat vahvasti sahalaitaiset mutta niissä on myös eniten C-vitamiinia. Kitkeryyttä voi poistaa irrottamalla lehtiruodin ja ryöpätä lehtiä hetken kiehuvassa vedessä. Voikukalla on myös hoitavia ominaisuuksia ja se hoitaa erityisesti maksaa. Kasvilla on myös diureettinen vaikutus, eli se on elimistöstä nestettä poistava. Voikukan käyttöä voi kokeilla ensin pieninä määrinä. Sitä ei suositella, jos verenpaine on matala tai jos kärsii sappisairauksista. (hameensanomat.fi.) Voikukkaa voi käyttää salaattiin, leivän päälle, smoothieen, munakkaaseen, keittoon, marinadeihin ja muhennoksiin. Paras aika kerätä lehtiä on alkukesällä. Lisäksi voikukan mykeröt sopivat salaatteihin ja juomiin. (puutarha.net.)

Syreenit kukkivat kesäkuussa niin Vuonislahdessa mökillä kuin tässä Joensuun kaupungintalon vierelläkin

 Koko voikukka on kukkavanaa lukuun ottamatta on syötävää. Lehdet ovat miedonmakuisia, kun mykerönuppuja ei vielä näy. Tuoreena ja kuivattuna lehdet sopivat vihersilppuun ja lehtivihreäjauheeseen. Lehtiä ja kukkanuppuja voi pakastaa ryöpättyinä. Kukkien kehälehtiä voi lisätä sämpylätaikinaan ja käyttää leivonnaisten ja ruokien koristeena. Voikukan kukat ovat tunnettuja voikukkaviinin ja -siman raaka-aineita. (hyvinvoinnintilat.fi.) Voikukan lehtiä voisi kai käyttää teen aineksinakin? Edellä on erään lähteen maininta, että voikukkaa ei pitäisi käyttää, jos on matala verenpaine. Mullahan todellakin on, mutta koetan muistaa, että kohtuus kaikessa. Olen syönyt muun ruuan ohessa voikukkasilppua, enkä ole huomannut huimausta. Nauttimani määrät ovat olleet  tosin maltillisia. Vinkki: pientä kasvin lehtien kitkeryyttä leikkasi sitruuna, puristin tuoreesta sitruunasta hieman mehua sen voikukanlehtisilpun joukkoon. 

Alppiruusut Joensuun keskustassa kesäkuussa

Pieni polku salainen
viekottaa mua metsän syliin,
luonto kauneuttansa
ympärilläni tuhlaa,
en kaipaa muiden seuraan
meluisiin kyliin,
olen osa metsänväen
juhannuksen juhlaa.

Pajulinnun suruisa laulu
sieluani soittaa,
juhannuskeijut ihanimmat
niityllä karkeloivat,
oravakin puun latvasta
huomioni voittaa,
juhannusta lehdot järvet niityt,
salot ja vuoret soivat.

E. A. Wiksten (1849–1920.)

Hyvää keskikesän ja yöttömän yön juhlaa 🌸 🌺 🌻 🌼