Kotimaan matkailusta, elämän yllätyksellisyydestä ja hintojen noususta

Tällä kertaa bloggailen mm. Ilomantsin ja Jyväskylän matkoistani ja laitan oheen kuvia niistä, ja kirjoitan myös elämän yllätyksistä – niistä ennakoimattomista ja ikävimmistäkin. Lopuksi nk. marttailu-osionani hieman ajankohtaisesta aiheesta, eli ruuan hintojen kallistumisesta. 

Pohdiskelin tätä kirjoittaessani hieman sitäkin, miksi tätä kirjoitan. Tunnistaudun nk. monesta kiinnostuneeksi renessanssi-ihmiseksi, erilaiset asiat kiinnostavat, ja tätä blogiani kirjoitan päiväkirjatyyppisesti, en esim. rahan tai muun vastaavan palkkion vuoksi. Tekstin tiivistäminen tai ehkä vain pariin asiaan syvemmin keskittyminen saattaisi lisätä lukijamäärää, mutta toistaiseksi kuitenkin näin - omaksi iloksi ja virkistykseksikin. Ilmastoasiat ja kulutuksen vähentäminen ovat tiettyjä vakioteemojani, ja niiden merkitystä ei tarvinne sen kummemmin perustella. 

On kaksi tapaa saada kylliksi;
joko niin, että hankkii aina
vain lisää tai niin, että alkaa
haluta vähemmän. (G.K. Chesterton).

Puhutteleva teksti Jyväskylän taidemuseon seinällä

Kulttuurista nauttiminen on moniin muihin harrastuksiin nähden hyvinkin edullista ja myös aineettomana luontoa säästävää. (Oheisena on kuvia viime aikaisista teatteri- ja taidenäyttelykokemuksistani.) Hiljattain aloin apteekissakin miettiä elinkustannusten kallistumista. Farmaseutti kysyi siellä kai ensimmäistä kertaa, onko mahdollista ottaa kerralla nämä lääkkeet. Kun kysyin että miksi, hän vastasi, että hintahan on Kelan korvauksen jälkeen n. 200 e. Ymmärsin kysymyksen, yhä useammalla on jo maksuvaikeuksia, eikä tietenkään tiedä, milloin kohdalle tulee tilanne, että ei pysty ostamaan lääkkeitä niiden hinnan vuoksi.

UKK:n omakuva (1975) Jyväskylän taidemuseossa

Tässä maailmantilanteessa on vaikeaa löytää positiivisia asioita (josta blogissani viimeksi kirjoitin), mutta jos oikein paneutuu miettimään, niitä voi olla se, että luonto saa ehkä nyt hieman huokaista, kun ihmiset todennäköisesti hintojen kallistumisen ymv. vuoksi kuluttavat vähemmän. Kaukomatkailu todennäköisesti vähenee, ja vähenee kai muukin hintavampiin nautintoihin panostaminen. Vuosien korona-aika hillitsi myös kuluttamista sellaiseen, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Huomaan että nykyään jotenkin särähtää korvaan, jos joku hehkuttaa viikkokausien golf-matkastaan toiselle puolelle maapalloa kaveriporukalla, tai kertoo siitä, kuinka välttämätöntä hänelle on hankkia elämyksiä maanosasta toiseen lentäen ja mielellään useampia kertoja vuodessa. 

Kain Tapperin (1930 - 2004) Valon leikki 1972 Jyväskylän taidemuseossa 

Matkoista puheenollen, minäkin muuten harrastin nyt matkailua! Olin päivän kulttuuriretkellä Ilomantsissa ja kuun vaihteessa kahden vrk:n matkalla Jyväskylässäkin. Ilomantsin Runopirtillä oli paikallisten Kalevalaisten Naisten järjestämää ohjelmaa ja lounaaksi nautimme Parppeinpirtin ihanan nykykarjalaisen pitoaterian. Jyväskylässä oli Sydänliiton järjestämä vertaistukihenkilökurssi. Näiltä matkoilta kuvia oheisena. Kävin Jyväskylän matkani yhteydessä mm. taidemuseossa, Galleria Ratamossa  ja teatterissa. 

Kimmo Kaivannon (1932 - 2012) Auringonlasku 1968 Jyväskylän taidemuseossa

Lähi-ihmiselle osui tapaturma juuri edellisenä päivänä, kun oli se Ilomantsin matka. Valvotun yön jälkeen olin niin väsähtänyt, että meinasin perua tuon jo kauan sitten varaamani matkan sinne Parppeinvaaran runokylään Ilomantsiin. Olin haaveillut pääsystä pitkästä aikaa tuonne karjalaisen kulttuurin kehtoon; kuuntelemaan kantelemusiikkia, ihailemaan paikallisia käsitöitä, tapaamaan kulttuuriväkeä ja tietenkin nauttimaan perinneruuasta.

Taidetta Galleria Ratamossa Jyväskylässä

Kumppanin kannustus sieltä ensiavun vuodepaikalta ja mukavien Kalevalaisten Naisten seura aktivoi, ja jaksoin lähteä mukaan. Parppeinvaaralla sijaitsevassa Runonlaulajan pirtissä nautimme Liisa Matveisen kanteleiden sävelistä, esittelyistä, Mateli Kuivalattaren ja Korhosen museoaittojen näkymistä ja Kaikkien Pyhien tsasounasta. Eläinaiheisen näyttelyn tarjosi Luontopirtti Mesikkä. En syönyt juuri muuta koko päivänä, ja ravintola Parppeinpirtin nykykarjalaisesta pitoateriasta riittikin reilusti energiaa koko päiväksi. Lopuksi saimme nähdä vielä Koitadesignin upeiden kukkilintu-aiheisten asujen muotinäyttelyn.

Kaunista ilomantsilaista maisemaa en tällä kertaa juurikaan kuvannut, kolea ja sateinen sää ei houkutellut viipyilemään ulkona. Muut matkalta saadut kokemukset antoivat kuitenkin voimaa. Kiitos Kalevalaisille Naisille ja erityisesti Lealle, kun järjestitte tämän ihanan retken Ilomantsiin. 

Agatha Christien Hiirenloukun loppukiitoksista Jyväskylän kaupunginteatterissa. Lipun olin hankkinut jo viikkokausia ennakkoon. 

Hiljattain oli myös muistiviikko. Laitan seuraavaksi Kalev. Naisissakin mukana olevan Aino Räty-Hämäläisen tekstiotteen:

"Voin unohtaa kukan nimen, en sen kauneutta. Voin unohtaa nimesi, en rakkauttasi. Jos en muista, en tunne, aistin lämmön, koen ilon, erotan hyvän ja pahan. Älkää sulkeko minua pois maailmasta, jossa vielä pysyttelen. Eksyneenä entisestä haparoin tapaamaan itseäni." (Aino Räty-Hämäläinen ”Vuosien varjot ja valo" 2017.)

Muistiviikkoa vietettiin viikolla 38 teemalla Hyvää elämää muistiystävällisessä yhteiskunnassa. Muistiystävällinen yhteiskunta rakentuu muistiystävällisistä teoista. Muistiliitto.fi -sivuilla kysyttiin, mikä on sinun muistiystävällinen tekosi?

Sateisena päivänä 25.9 Parppeinvaaralla

Vielä hieman niistä ennakoimattomista ja elämän surullisemmista tapahtumista. Kuten moni on usein aiemminkin todennut, koskaan ei voi tietää mitä sattuu, milloin, missä ja kenelle vain.

Puolisoni joutui sairaalaan syyskuun viimeisenä lauantaina pudottuaan mökin tikkailta rännejä putsatessaan. Hän oli yksin mökillä, olinhan tuon em. reissun vuoksi kaupungissa. Hän pystyi onneksi soittamaan minulle, eikä puhelimessa tiennyt, missä oikein on, ja miksi hän on mökillä yksin ja mitä on tapahtunut. Putoamisesta seurasi aivotärähdys, ranne- ja lonkkavammoja. Soitin hätäpäissäni tutulle kylä- ja marttakaverille (sairaanhoitajalle), ja hän ja miehensä pääsivät onneksi paikalle ja soittivat ambulanssin. Ensihoitajat olivat tutkineet puolisen tuntia siinä aluksi, ja sitten 100 km:n päähän päivystykseen. Onni oli onnettomuudessa kuitenkin, ettei käynyt vieläkin pahemmin. Kyläkaverimme soitti minulle ambulanssin lähdettyä, ja totesi, että vaikka kivut kädessä ja mm. lonkassa olisivat kovatkin (kuten olivat), on kuitenkin ollut hyvä tuuri, ettei ihminen putoa esim. pää tai niska edellä. En uskalla edes ajatella sitä.

Runonlaulajan pirtillä 25.9

Yritän hillitä itseäni, etten jatkaisi saarnaani nyt katolle menemisestä, varoitelluthan olen siitä jo aiemmin, ja sanonut senkin, ettei olla enää nuoria, ja että ostetaan vaikka palvelut mm. rännien putsaukseen. Hän on kuitenkin (monen ikäisensä miehen lailla?) sen luontoinen, että koko ajan pitää olla jotain tekemistä, ja kaikki pitää mielellään tehdä itse. Käsi leikattiin sittemmin, ja nyt siinä on kipsi. Täytyy toivoa, ettei jää pidempiaikaista kipeää. 

Museoaitoilla Ilomantsin Parppeinvaaralla 25.9.

Olen miettinyt paljon sitäkin, että hiljaisempien ihmisten ei pitäisi vähätellä kipujaan ja vaivojaan. Luin jostain, että hiljaisimmat potilaat ovat usein kaikkein kipeimpiä; sinnikkäästi yhä uudelleen ja uudelleen kovaa meteliä pitävät ja itselleen palveluja vaativat pääsevät kai vaikka jonojen ohi. Joku otaksui, että hoitohenkilökunta saattaa tuolloin lopulta väsyä siihen tiukkaan vaatimiseen. Päivystyksen ensiavussa ja ymmärtääkseni myös osastoilla on todella paha ruuhka, on henkilökuntapula ja potilaita erittäin paljon.  Muun muassa Karjalaisesta (su 25.9 s. 28) Saija Kauhasen valaisevasta kolumnista sai lukea sairaalan päivystyksen henkilökuntapulasta ja valtavista potilasmääristä.  Kolumnissa kysytään, mitä meille tapahtuu, jos hoitajat väsyvät ja päivystys kaatuu.

Pienoismalli Mateli Kuivalattaren kotitalosta museoaitoilla

Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille tukea ja konkreettista apua antaneille 🌿🌸🌿 Huomasin nyt, kuten myös loppuvuodesta 2018, että näissä kokemuksissa parasta on - jos niin voi sanoa - huomata se, että ihmiset välittävät 💗

Eläinaiheisen näyttelyn tarjosi Luontopirtti Mesikkä

Koska energiani oli vähissä tapahtuneen vuoksi, tuntui kuin ponnistautuisin viimeisillä voimillani sinne vertaistukihenkilökurssille Jyväskylään. Sehän oli vajaan viikon päästä tuosta tapaturmasta. Olin vielä ke-iltana (ennen to-aamun junaan lähtöä) sitä mieltä, että en lähde kurssille, mutta sitten lähellä asuvat sukulaiset tulivat apuun, ja potilaamme itse vaati, että lähden kurssille. Olihan kurssi koronan vuoksi siirtynyt jo noin +kahdella vuodella ja viime maaliskuussa se peruuntui ystävän saattomatkan vuoksi. 

Nyt tuntuu, että oli lopulta hyvä, että läksin kurssille, ja toiminta sydänsairaiden tukihenkilönä alkanee jo lähiaikoina. Myöhemmin saan tietää käytännöstä tarkemmin ja toimintamuodot jäsentynevät. Jatkossa on hyödyllistä myös katsoa, rajaanko mm. marttailua, olenhan siellä kahdessa yhdistyksessä (toisessa hallituksen jäsenenä), piirin hallituksessa ja parissa sidosryhmissäkin.  Marttailu on erittäin virkistävää ja mukavaa, mutta kun on moneen lupautunut, myös epämääräinen syyllisyys (mielestäni inhottava tunne!) riittämättömyydestä on alituisesti läsnä 😟

Karhut Ilomantsissa

Eläinaiheisen näyttelyn tarjosi Luontopirtti Mesikkä, edellä on kuva näyttelyn karhuista. Huomaan, että kun olen muutaman päivän ollut poissa tietokoneelta, sähköpostiin on tullut melko paljonkin mm. eri järjestöjen viestejä, joista suurimpaan osaan pitää ainakin jollain tapaa reagoida. Niissäkin voisi priorisoida. Kun itselle tai läheisille osuu vakavia sairauksia tai tapaturmia, on vaikeaa ymmärtää tai arvailla, miksi jotkut henkilöt esim. reagoivat siten, että joistakin pikkuasioista kasvaakin aivan valtavia ongelmia. Se voi tietysti johtua monista eri syistä. Toki jos olisi tilaisuus keskustella ko. henkilön kanssa kasvokkain, syy voisi selvitä - tai sitten ei. Koetan ajatella mm. somekeskusteluissa siten, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Välttämättä niin ei aina kuitenkaan ole. Some voi muutenkin olla melkoinen aika- ja energiasyöppö, kaipa itseni pitäisi vähentää sitäkin, jotta jäisi tilaa uudelle 😗

Parppeinpirtin runsaasta salaatti- ja alkuruokapöydästä nautitut porkkana-puolukkahillo, metsäsienisalaatti, kylmäsavulohi, savusärki, punajuuriterriini ja bataatti-pinaattiterriini maistuivat minusta erityisen hyvältä, sekä tietenkin piirakat ja vatruskat. Pidin todella paljon myös ruokajuomaksi tarjotusta Hermannin viinitilan mustaviinimarjamehusta.

Ruuasta kiinnostuneena minusta on hauskaa kuvata annoksia erityisesti silloin, kun pääsen ruokailemaan jonkun muun tarjoaman annoksen ääreen. Edellä on kuva Parppeinpirtin runsaasta alkupalapöydästä. Nk. pääruuaksi oli lisäksi tarjolla uunikermalohta, keitinperunoita ja uunijuureksia. Jälkiruoaksi raikasta marjakiisseliä ja piristykseksi kahvia. Olen kuullut tutuilta, että moni tulee  kauempaakin ruokailemaan Parppeinpirtillä päivää juhlistaakseen tai päivittäin työlounaallekin. Tuoreet, maukkaat ja kotimaiset raaka-aineet ja niistä taidolla valmistetut ruuat ovat ihania. 

Sitten hieman vertaistukihenkilökurssista. Runsaasti sai uutta tietoa alkaen vertaistukitoiminnan perusteista edeten voimaannuttavaan vuorovaikutukseen ja omaan polkuun vertaistoimijana. Keskustelujen lomassa oli mielestäni mahdollisuus päivittää aiemmin oppimaansakin. Mielestäni oli myös hienoa, että kurssin myötä sai toistakymmentä uutta ihmistä elämäänsä. Tuntuu hyvältä, että uskaltaa kokeilla vielä uutta, ja tavoitteita on eläkkeelläkin. Kun on ollut koko ikänsä enemmän aktiivinen, ei osaa asettua vain sohvalle pitkäkseen eläkkeelläkään – ei ainakaan vielä.

Wicked Rabbit -kasvispöydästä Jyväskylän yliopiston kirjastolla sai nauttia lämpimänä ruokana härkiksestä teriyaki-kastikkeella, mm. runsaista kauden salaateista, porkkana-inkiväärishotista ja päärynäjälkiruoasta 😋

Mikään superosaaja ei tarvitse tässäkään olla, tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin ja kokemaansa hyödyntäen voi toimia. Ystävät ja muut lähi-ihmiset ovat muistuttaneet, että tärkeää on pitää huolta myös omasta jaksamisesta ja rajoista ja vähentää tarvittaessa muuta. Hyvin tärkeänä nousee mieleen myös ko. toiminnan luottamuksellisuus; omista kokemuksistaan voi ja kai pitääkin puhua. Kohtaaminen, kuunteleminen ja kysyminen ovat keskeisiä. 

Muistuttelen itselleni, että missä vain muussakaan elämässä ei pidä olettaa tai arvailla, kysyminen selventää. Kuuntelemisessa ja kysymisessä on olennaista muistaa myös se, että jokainen kertoo vain sen verran, minkä itse haluaa. Esimerkiksi ryhmätapaamisissa voi olla vaikka aivan hiljaakin ja vain kuunnella.

Kuvamuisto maaruskasta Kuikalla

Yhdistävien kokemusten jakaminen on keskeistä, ja lisää kypsynee mielessä, kun pääsee alkuun. Yhdenvertaisuus on tässäkin toiminnassa tärkeää, ja jonkinlainen johtolause voisi ollakin: arvosta itseäsi ja arvosta toista. Itse koin sairaalassa jopa kuoleman pelkoa ja yksinäisyyttäkin, olisin kaivannut silloin vertaista rinnalle rohkaisemaan, että kyllä tästä selviydytään – selviytyihän hänkin. Mietin myös sitä, että se tietotaito ja kokemus mitä on hankkinut aiemman koulutuksensa, työkokemuksen ja muun elämänkokemuksen myötä ei ole kadonnut minnekään eläkkeelle jäätyä, vaan sitäkin voi hyödyntää missä vain toiminnassa. Reumaliiton ”Ihmisen kokoisia kohtaamisia” -kirjasessa todetaan, että monipuolinen elämä tukee jaksamista myös vertaistoiminnassa.

Jyväskylän kaupunginkirkkoa kävin reissullani heti katsomassa. Se on otettu käyttöön v. 1880.

Jos toinen haluaa, voi puhua tietenkin muustakin kuin sairaudesta, tuskinpa kukaan haluaa tulla määritellyksi yksinomaan sairauden kautta. Toisaalta ei kovin mukavalta tunnu sekään, jos joutuu määritellyksi vaikkapa sen mukaan, onko esim. lapsenlapsia. Näitä kysymyksiähän tämän ikäiselle tulee. Joissakin kasvokkaisissa keskusteluissa voisi vastata vaikkapa niin, että toivon, ettei se olisi päällimmäinen asia persoonaani määritettäessä. Aika suora vastaushan tuo on, mutta suora on tuollainen kysymyskin 😒 Sama lienee minkä asian kohdalla vain, että jos henkilö ei ole huippuosaaja (esim. johonkin taiteenlajiin erikoistunut alansa huippu), tuskin kukaan tykkää, että hänet määritellään vain yhden asian mukaan. Useimpien elämässä on paljon muutakin, joskin heti diagnoosin saatua mielen täyttää usein vain se sairaus.

Valon kaupunki -teemaa Jyväskylän kaupunginkirkossa 29.9 klo 22

Muistelen lähes päivittäin menneitä FB:n antamien kuvien ja tekstien myötä. Tänään FB antoi muiston neljän vuoden takaa. Olin kirjoittanut 10.10.2018 aamulla ruskakuvan tekstiksi: "Liput hulmuamaan kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä! "- - parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun taikka mäntyyn - -" (Aleksis Kivi)." Sen jälkeen tein tovin etätöitä ja läksin työterveysasemalle kysymään lääkettä tai muuta lievitystä pitkittyneeseen yskääni. Seuraavan kuvan tekstinä oli samalta päivältä illansuussa: "Ei tiedä aamulla työterveyslääkärin (rutiini)vastaanotolle lähtiessään, missä seuraavat aikansa viettää..." (alla oleva kuva). Siellä vietinkin 10 vrk, josta suurimman osan sydänvalvonnassa. 

Kollega sanoi myöhemmin hieman kieli poskessa, että tokihan suomen kielen ja kirjallisuuden open elämän suuret ja yllättävät tapahtumat osuvat juuri suomalaisen kirjallisuuden päivälle 😉 Nyt on mennyt jo pitkään hyvin, ja toivon että hyviä vuosia olisi vielä monta.

Kuvamuisto 10.10.2018 illalla

Lopuksi soveltava marttailu-osioni. Viime kuun blogissani mietin keinoja ja lueskelin lähteitä, millä säästää sähköä. Nyt juteltiin kaverini kanssa kuoroon mennessämme, että huomaa jo hyvinkin selvästi kauppalaskusta, että hinnat ovat kallistuneet. Kun käyn paikallisessa marketissa, lasku on yleensä n. 40–50 e, vaikka omasta mielestäni olen ostellut vain ihan tavanomaisia päivittäistuotteita. Joskus tutkin laskua tarkemmin, mikä siinä oikein maksaa, ja esim. kala tietysti nostaa heti hintaa. Kala on kuitenkin niin hyvä proteiinin ym. lähde, joten sitä kyllä kaipaa ainakin pari-kolme kertaa viikossa. 

Tätä kirjoittaessani tutkin kauppakuittejani noin parin viikon ajalta, ja kyllä kalan lisäksi satunnaiset kana-ostokset ja leikkeleet nostavat hintaa heti. Punaista lihaa meillä ei osteta, ja erilaiset ”korvikkeet” maksavat keskimäärin 3 e parinsadan gramman paketti. Gluteenittomat tuotteet ovat sitten omaa hintaluokkaansa. Onneksi meillä on täällä Suomessa vielä hyvää perunaa ja porkkanaa, ne ovat ainakin toistaiseksi melko edullisia! Kotimaista porkkanaa saa kilon noin 1,50 eurolla. Myös leipä, maito, kaurajuoma, jugurtit ja erilaiset kotimaiset viljatuotteet (mm. ohra- ja kaura-ateriajyvät, hiutaleet ja leseet) ovat mielestäni varsin edullisia – ainakin toistaiseksi.

Lokakuisen Jauhiaisen salmen pinta on kirkas, kuulas ja tyyni. Kostean hapekas ilma on helppo hengittää.

Esim. kasvihuoneissa kasvatetut tomaatit todennäköisesti kallistuvat paljonkin, uutisissa kerrottiin. Marketissa käydessäni huomasin, että marokkolaisia minitomaatteja oli eurolla 250 g:n rasia, ja kotimaisia saman verran parilla eurolla. Edullisemmissa tuotteissa hinnannousu ei ehkä niin tunnu. Tuoreisiin kotimaisiin ruusukaaleihin ihastun joka syksy, ja niitä lähtee ostoskoriin joka kauppareissulla, joskin hinta on n. 3,50 e pienehkö 300 g:n rasia. Huoltoasemakahvittelu muuten yllätti hinnaltaan: kahden kahvikupposet kahvileipineen maksoi noin 15 e 😳 

Luonnonmarjojen puolesta olen hehkuttanut usein aiemminkin, ja niin nytkin: ne ovat terveellistä, ilmaista ja hyvänmakuista ravintoa. Olen vakuuttunut, että tuoreet kotimaiset luonnonantimet (erityisesti luonnonmarjat) edistävät konkreettisesti mm. sydänterveyttä ja verisuonten hyvinvointia. Niitä poimiessa saa myös hyödyllistä liikuntaa ja voi nauttia luonnosta 👍 Puolukoita voi poimia yhä ja karpaloita myös. 

Ruska jatkuu kauniina vielä hetken - nautitaan siitä 🍁🍂