Kuoleman metaforista, muistorunoista ja virheistä oppimisesta

Pielisjoen valoja ja varjoja alkutalvella 2023

Valon lisääntyessä helmihangilla teki mieli kirjoittaa henkisestä ja hengellisemmästäkin aihepiiristä. Lopuksi on vakiintuneena pieni marttailuosioni, ja siinä tällä kertaa satokauden tuotteista ja kohdallani ajankohtaisena muistutuksena silmälasien oikeaoppisesta puhdistuksesta. Käytännöllisenä osiona on siis eräänlainen virheistä oppiminen 😎 Eräs blogiani vakituisemmin lukeva ystävä kysyi puhelimessa, mistä sinä keksit nämä aiheet. Se olikin hyvä kysymys, piti ihan miettiä. Vastasin hänelle, että en kirjoita tekstiä kerralla, vaan kun tulee ajatuksiin jotakin mielestäni muistiin kirjoittamiseen inspiroivaa, kirjoitan sen (jos mahdollista heti) pöytäkoneeni Word-tiedostoon, ja kokoan sitten kuukausittain niistä laajemman blogitekstin. Joskus aihepiiri voi olla pirstaleinenkin, mutta haitanneeko tuo – monesta kiinnostuneen päässä kun liikkuu niin monenlaista 😍 

Suunnittelu on siis se oleellinen juttu tässäkin, kuten oli työelämässänikin. Koin silloin, että suunnittelu oli se kaikkein suurin työosuus - eli hyvin suunniteltu oli vähintäänkin kuin puoliksi tehty. Positiivareiden sivuilla oli 10.2.2016 tätä sivuava mietelmä: "Suunnittelu tarkoittaa sitä, että jossakin tilanteessa uhrataan hiukan aikaa, jotta myöhemmin voitettaisiin paljon aikaa". Katselen mielelläni mm. toisten tekemiä käsitöitä, itsehän en osaa niitä tehdä. Kaipa kirjoittaminen ja osin valokuvaaminenkin on kohdallani se miun ilmaisuni muoto, jonkun toisen kohdalla se on jotakin muuta. Koen että kirjoittaminen on ajattelua, ja välillä näemmä pitää pysähtyä ajattelemaan, missä mennään 😉 Toisaalta esim. musiikki tai kulttuuri kaikkinensa aktivoi kaikkea tätä. 

Näkymää ns. vakiopaikaltani Joensuun ev.lut. kirkosta

Aloitan hengellisemmästä. Silloin kun emme ole viikonloppuna maalla, käyn yleensä sunnuntaisin tuossa lähikirkossamme. Herättäjän kirkkopyhässä 29.1 pääsimme laulamaan siellä mm. suosikkigospel-lauluani "Kahden maan kansalainen" (kuva seuraavana). Sen jälkeen kävelimme Matin kanssa seurakuntakeskukselle keittolounaalle ja kakku-/pullakahveille. Päivä jatkui siioninvirsi-seuroilla srk-keskuksella. En suunnitellut tätä ennakkoon, vaan yksi asia johti toiseen - kuten kaikessa muussakin. Alustusten ja saarnankin teemoina oli tuolloin pelko ja pelot. Mitä me pelkäämme, ja miten selviydymme pelkojemme kanssa eteenpäin? Tunnemmeko esimerkiksi kuolemanpelkoa? (Olen pitkän elämäni aikana kohdannut heitäkin, jotka pelkäsivät kuolemaan johtavaa sairautta niin paljon, että eivät uskaltaneet mennä lääkäriin, vaikka oireitakin oli, ja sairaus havaittiin vasta, kun se oli jo edennyt.) 

Onko aihetta myös kiitollisuuteen - jostain? Miksi olen itsekin ajatellut ja muistellut l i i a n paljon heitä, jotka kiusasivat, sanoivat pahasti tai käyttivät hyväksi? Tavalla tai toisella ikään kuin kuluttivat ympärillä olevan energian/ilman loppuun niin, että olin nääntyä tai tukehtua? Onko lopulta kuitenkin ollut (ja on) enemmän heitä, jotka auttoivat, tukivat, työnsivät sen pelastusveneen esille silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsi? Kiitolliseen mieleen on aihetta mielestäni siinäkin, että ikääntymisessä taitaa olla se(kin?) etu, että yhä vähemmän ja vähemmän välittää siitä, miellyttääkö kaikkia 😄

Kahden maan kansalainen (Jaakko Löytty ja vaimonsa Kaija Pispa)🎵

Kävin 29.1 myös hiihtämässä ensimmäisen kerran tänä talvena tuon läheisen kaupunkiladun. Oheistan tähän erilaisia varjokuvia hiihto- ja lenkkeilyreiteiltäni. Toimikoot ne kuin eräänlaisina metaforina kuolema-aiheisiini. Luisto on ollut hyvä ja sekä läheinen Mehtimäen kaupunkilatu että Paaterin metsälatu ovat olleet hyvin kunnostettuja. Kiitokset yhteisen hyvän eteen ahkeroijille 🌸 🌹 🌺 🌻 🌼 

Hiihto- ja sauvakävelylenkeilläni kuuntelen yleensä puhelimen kuulokkeista eri ohjelmia melkeinpä laidasta laitaan, tällä kertaa kuuntelin kiinnostavaa podcastia herännäisyydestä. Maailmankuva / yleissivistys avartuu näin hieman. Esim. sana "körtti" on ollut ilmeisesti alunalkaen negatiivinen, sillä on haluttu kuvata vaatimatonta, nöyrää ja yksinkertaisiin vaatteisiin pukeutunutta maaseudun ihmistä, usein tummatakkista hurmoshenkistä miestä. Nykyajassa herättäjäliike on maltillinen ja yleiskirkollinen ja esim. city-körttiläisyys on varsin modernia. Pidän tärkeänä sitä, että syntyvyyden säännöstely on sallittua, ei torjuta naispappeutta ja suhtaudutaan sallivasti vähemmistöihin.

Kuvasin mm. körttinuken Kuopion museossa viime syksynä

Puhelimessani sattui olemaan edellä oleva muisto Kuopion museosta viime syksyltä, mikä liittyy herännäisyyteen: nukke körttipuvussaan. Omakin Pielisen Karjalan kansallispukuni on saanut vaikutteita korttiläisyydestä, on mm. röijyn vollit, koreilematon ilmiasu ja myös muita piirteitä.

Eräs ystäväni pyysi, että kirjoittaisin jotain myös kuoleman metaforista. Tällä kertaa valitsinkin aiheeksi kuolemaan liittyvät kuvakieliset ilmaukset. Sami Lopakka kirjoitti artikkelissaan Kielikuvia 2/2005 ”Viikatemiehen jäljillä” Nykysuomenseuran nettisivuilla kuolemaan liittyvistä metaforista. Hän tutki pro gradu -työssään (2001) kuolinilmoitusten muistosäkeissä esiintyviä kuoleman metaforia. Eri lähteissä emt. lailla sanottiin, että kuolema on voimakkaasti tabuksi koettu aihepiiri, jota lähestytään erinäisillä eufemistisilla (kiertoilmaisun kaltaisilla / kaunistelevilla) ilmaisuilla, vertauskuvin ja metaforin.

Tätä kirjoittaessani tuli tavallistakin enemmän mieleen myös n. vuosi sitten kuollut ystäväni, joka antoi ilokseni ja voiman lähteeksi säännöllisesti palautetta kirjoituksistani 💜 Näin oli vielä viime helmikuussakin, hieman ennen kuolemaansa. Hänen kanssaan juttelimme viimeisinä vuosina paljon myös kuolemasta; se hälvensi omaakin kuolemanpelkoani. Kaikessa tiiviydessään: kuolema on yhtä luonnollinen kuin syntymäkin. Jokainen joka syntyy, varmasti ja luonnollisesti myös kuolee jonakin päivänä. 

Marjakuusen aikaan. Lausujan muistelmat (2010), Anna-Liisa Alanko

Aika tuntuu menevän nopeasti. Anna-Liisankin (26.1.1935 Hankasalmi - 31.1.2018 Joensuu) kuolemasta on nyt jo viisi vuotta. Anna-Liisa lausui mm. T. S. Elliotin ja Ilpo Tiihosen  runoja. Kuuntelin lenkilläni kuulokkeista Ilpo Tiihosen (1950 - 2021) haastattelua. Tämäkin runoilija on jo poistunut keskuudestamme, mutta laaja tuotanto elää.

Tässä Anna-Liisa Alangon runossa on mielestäni kaunista kuolemaan viittaavaa luontoyhteyttä ja myös viittaus järven kaislikkoiseen rantaan. (Seuraavan varjokuvan jälkeen kuvataan kuolemaa matkan määränpäänä: tulla polkunsa päähän, purjehtia satamaan.) 

”Sen järven otan mukaani

kun lähden

tai en lähde ollenkaan

jään kimaltamaan

tähtenä kaislikkoon

kasteena ruohikkoon - - ” (Anna-Liisa Alanko, runoteoksessa Leikkikivi”.

Tämän talven ekalla hiihtolenkillä Paaterin metsäladulla 21.1 oli hyvin kunnostetut ladut. Mikä valo ja huikean sininen taivas 💙

Kuolemaa pidetään usein vielä nykyäänkin tabua muistuttavana kiellettynä puheenaiheena (mm. Varis 1998: 172 Lopakan artikkelissa). Esimerkiksi läheisen ihmisen kuolemaan viitattaessa turvaudutaan lähes poikkeuksetta metaforiin. Suora ilmaus ”kuolla” saattaa tuntua vainajan omaisille liian karkealta ja jopa tylyltä ja erilaisten kielikuvien käyttö koetaan suoria ilmauksia helpompana. 

Kun puhutaan erityisesti äskettäin kuolleesta läheisestä, turvaudutaan ehkä huomaamattakin metaforiseen kielenkäyttöön. Saatamme viitata hänen kuolemaansa esimerkiksi toteamalla hänen nukkuneen pois (KUOLEMA ON UNI) tai siirtyneen ajasta ikuisuuteen (KUOLEMA ON SIIRTYMINEN). Esimerkiksi metaforat elämäntaipaleen alkamisesta, elon kivikkoisesta tiestä tai tulemisesta matkansa päähän (jäljempänä eräs esimerkki kotiin pääsemisestä) heijastelevat kaikki samaa, laajempaa metaforaa: ELÄMÄ ON MATKA. Elämä saatetaan esimerkiksi nähdä pitkänä matkana ja kuolema perillepääsemisenä, matkan määränpäänä (tulla polkunsa päähän, saavuttaa matkansa pää, purjehtia satamaan jne.). (Emt.)

Sukulaiset toivat Annan uurnan Englannista Joensuun hautausmaalle Mustosten sukuhautaan. Kuva: otettu kesällä 2022 keltaisten kukkien aikaan 💛 

 Annan Albumissa (Sirpa Sulopuisto 2022) s. 58 oli Annan äidin Louise Aurora Mustosen kuolinilmoitus. Hän oli syntynyt 1824 ja kuollut 1882. Ilmoituksessa kirjoitetaan, että hän nukkui rauhallisesti kuoleman uneen. Kuolemaansa edeltävänä aikana hän tiesi kotimatkansa olevan lähellä. Myös tässä tekstissä siis viitattiin kuolemaan unena ja elämää matkana taivaan kotiin. Sivulla 114 Sanfridin kirjeessä Annalle (ajoittunee 1890-luvun alkuun) on maininta tästä elämästä pois kutsumisesta. Hän kirjoittaa heikentyneestä terveydestään, ja toteaa, että hyvien lääkkeiden ansiosta hänen sydämensä pysyy kuitenkin kunnossa, ja hän odottaa keväällä alkavaa vesihoitokuuriaan. Sanfrid toteaa, etteihän sitä koskaan tiedä, koska kutsutaan pois. Monissa hengellisissä teksteissä sanotaan, että tulisi olla valmis, koska kutsu voi tulla milloin vain. 

Varjo etenee pellon laitaa aurinkoisena päivänä 4.2 Paaterin polun ladulla

Olen lukemassa nyt jo toista kertaa em. kiinnostavaa historiaa ja havainnollisia kuvia sisältävää kirjaa Annasta, ja se herätti kiinnostuksen katsella mm. tarkemmin netistä vanhoja kuolinilmoituksia. Eräässä ilmoituksessa sanottiin, että hän ”nukkui ijäiseen uneen v. 1928” tai ”vaipui kuolon uneen v. 1902”. Jälkimmäistä ilmausta käytettiin varsin yleisesti 1900-luvun alun kuolinilmoituksissa. Sotarintamalla kuolleiden ilmoituksissa oli vakiintuneena ilmaisu ”hän kaatui”. Sairauksiin nimeltä mainiten ei (näiden pintapuolisten havaintojeni mukaan) näissä vanhoissakaan ilmoituksissa viitattu, joskus muistokirjoituksessa saattoi olla, että ”ankara, hivuttava tauti mursi ahkeran ja työlleen omistautuneen ihmisen elämän”. 

Myös niissä muutamissa 1800-luvun kuolinilmoituksissa, joita katsoin, yleinen ilmaisu oli ”nukkui kuoleman uneen” ja usein oli maininta myös vainajan ahkeruudesta ja rehellisyydestä. Myöhäisemmän ajan ilmoituksissa voi olla esim. ”hänen evakkotiensä päättyi” viitaten vainajan syntymäpaikkakuntaan luovutetussa Karjalassa. Niiden sukulaisteni kuolinilmoituksissa, mitkä minulla on tallessa 1900-luvun jälkipuoliskolta ja 2000-luvulta, on yleensä vain lyhyt maininta syntymä- ja kuolinajankohdista. Muistokirjoituksissa saattoi olla, että hän kuoli lyhyt- tai pitkäaikaisen (tai vaikean tai nopeasti edenneen) sairauden murtamana. Sairauden nimeä ei ole yleensä mainittu. Katsoin mielenkiinnosta myös ihailemani kirjailijan Minna Canthin kuolinilmoitusta. Netistä löytyi kuolinilmoituskopio, jossa oli mainittu lyhyesti, että hän ”kuoli rauhallisesti 54 ikävuodellaan Kuopiossa”. (Minna Canth kuoli 12. toukokuuta 1897.) 

Näkymää Utran metsäkalmistosta kesällä 2022. Utrassa mm. Anna B. eli nuorena aviovaimona 1800-luvun jälkipuoliskolla 💗

Seuraava kaunis ja useinkin kuolinilmoituksissa käytetty muistovärssy viittaa myös kuolemaan matkana tai siirtymisenä: "Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Siellä laulavat toisenlaiset linnut." (Sirkka Turkka.)

Kuoleman siirtymiseen rinnastavia metaforia on Lopakan tekemien havaintojen mukaan kolmea lajia: kuolema vertautuu siirtymistä ilmaisevissa metaforissa joko lähtöön (esimerkiksi lähdit pois), matkaan (olet iäisyyden tiellä, kotimatkalla, taivaantiellä) tai paikkaan (olet enkelten maassa, tähtien tuolla puolen). Osa ilmauksista esittää elämän ja kuoleman välisen rajan rantana, veden ja maan rajana. Useimmiten vesi edustaa elämää ja maihin rantautuminen kuolemista. Kun ihminen kuolee, muistosäkeistöjen mukaan hänet esimerkiksi saatetaan ihanan maan rannalle, Sami Lopakka kirjoittaa.

Ensimmäinen hiihtolenkkini Laululavan ladulla 21.2.2019 dcm-diagnoosin (10/2018) jälkeen.

Kuoleman maan saatetaan kertoa sijaitsevan esimerkiksi sateenkaaren tuolla puolen. Muistoteksteissä voidaan kuvata esimerkiksi edesmenneen kulkevan valoon tai olevan kuoltuaan valossa tai kirkkaudessa. Ihmiselämän tuli voidaan mieltää myös esimerkiksi nuotioksi, jonka palettua loppuun jäljelle jää vain tuhkaa. Kenties se kuvaa sitäkin, että maallisesta tomumajasta jää jäljelle usein vain uurnallinen tuhkaa?

Lopakan tutkimusaineistossa suhteellisen yleinen oli myös metaforaketju, jonka mukaan ihmisen elinaika on yhden päivän mittainen: Ihmisen syntymä on aamu, aikuisuus päivä ja vanhuus ilta (elon ehtoo). Kuolema esitetään yönä (muistosäkeistöissä esimerkiksi hiljaa saapui luoksesi yö). (Lähde: Lopakka, Sami 2001: Rannalle ihanan maan. Kuolemaan suhtautuminen ja kuoleman metaforat kuolinilmoitusten muistosäkeistöissä. Pro gradu -työ. Oulun yliopiston suomen ja saamen kielen laitos.) 

Tässä artikkelissa en havainnut mainintaa ortodoksien yleisesti käyttämästä ilmaisusta ”siirtyä tuonilmaisiin”. Pidän siitä. Se kuvaa tavallaan myös lohdullista ajatusta siitä, että läheinen on siirtynyt johonkin toiseen ulottuvuuteen, hän on nyt jo toisessa ilmanalassa; on ikään kuin yhä läsnä, kenties aivan lähelläkin. Ort.fi-sivuilla sanotaan, että tuonilmaisiin siirtyneet eivät kuulu enää elävien muodostamaan seurakuntaan, mutta he ovat edelleen kirkon jäseniä. Joidenkin kirjoittajien käsityksen mukaan lapsi on ollut olemassa tuonilmaisissa jo ennen syntymäänsä. Pidän myös tästä ajatuksesta – menemme siis takaisin sinne, mistä olemme tulleetkin. Luonnollisesti faktatieto tästä kaikesta on meiltä salattu, eikä meistä kukaan voi varmuudella todistaa lopullista totuutta suuntaan tai toiseen.

Kirkon rakentaminen Utraan oli Anna Bamfordille (1866 - 1947) sydämenasia💓 

Kuoleman aihepiiriin liittyvänä vielä, että näin muutama päivä sitten unta noin neljä vuotta sitten kuolleesta ystävästäni. Uni oli merkillinen tai vaikeasti selitettävä kuten unilla usein on tapana olla. Mietin siinä unessa, miksi hän on tuossa, ja noin elinvoimaisena, hymyilevänä ja nuoren näköisenä. Hänenhän pitäisi olla jossain ihan muualla, mutta en kuitenkaan siinä unessani ymmärtänyt hänen jo kuolleen. Unen tunnelma oli lähinnä arkinen, puhuimme siinä hieman yllättäen nykytekniikan kehityksestä 😳 Unessa kun kaikki on mahdollista, siinä oli valtava peräkärryllinen rekka, mikä oli poikittain kaupungin keskustan kadulla. Tuo rekka oli ikään kuin täynnä uutta tekniikkaa, toinen toistaan modernimpia ja mielikuvituksellisempia tietoteknisiä sovelluksia. Liekö taustalla ollut ajatus, että entistä nopeammin laukkaavan tekniikan mukana on vain koetettava pysytellä. Uni jäi mieleeni siksi(kin), kun ystäväni oli siinä niin elävän ja läsnäolevan oloinen, ja tunnesiteeni häneen oli aikuisiällä lopulta kuitenkin melko kaukainen, asuimmehan eri paikkakunnilla jne. 

Lopuksi tästä aihepiiristä vielä, että erään havainnon olen tehnyt myös: en yleensä näe unta läheisestä, joka on kuollut vasta hiljattain tai ehkä vain vuosi, pari sitten. En tiedä, miksi on näin. Ovatko he kuolemansa jälkeisten läsnäolonsa viikkojen jälkeen menneet jonnekin kauemmaksi, ja tulevat vasta vuosien päästä uniin - jos ovat tullakseen? 

Lenkkeilijän varjo kuntoutuksessa 2/2021 Kunnon paikassa Savossa

Silloin tällöin näen unta myös noin 20 vuotta sitten kuolleesta isästäni, ja hänkin on unessa yleensä nuori ja hänelle rakas harmonikka on useimmiten tavalla tai toisella mukana. Kutsunkaltaisuutta oli isäni kuolinilmoituksen muistovärssyssäkin: ”Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen ja silmät sulki. Syliin kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa, nyt lähdetään”.

Seuraavaa Rakel Liehun runoa olen siteerannut aiemminkin, ja näihin varjojen kuviin ja kuvien metaforisiin varjoihin sopii jälleen: 

"Varjoniko osasi tien tälle valoa vapisevalle rannalle?

Kerran kahlaat rannalle,

ja aurinko loistaa lävitsesi.

Hämmästyt.

Ruumiisi seinä on joka puolelta poissa." (Rakel Liehu 2008.)

Tämä kiinnostava aihepiiri vie helposti mennessään, ja tekee mieli tehdä yhä uusia ja uusia hakuja. Aika on kuitenkin rajallinen - tässä yhteydessä muistotekstit ja kuolemametaforat vain pienenä pintahipaisuna – monesta kiinnostuneella kun on paljon sydämellä 💜 Toisaalta näin suurta ja salaperäisyydessään kiehtovaa aihetta voineekin käsitellä vain pienesti kerrallaan. Ehkäpä palaan tähän(kin) aihepiiriin vielä.

Mäntyharjun kirkko muistoristeineen kesällä 2022. Tämä näkymä liittyy osaltaan eo. tekstiini, mutta miten, sen jätän salaisuudekseni 😎

Mitäs sitä muuta helmikuussa. Uusi kansalaisopiston kurssini musiikin teoria on osoittautunut minulle haastavaksi, mutta suhtaudun siihen kuin tietynlaiseen aivovoimisteluun 🎼 Uskon, että on hyvä mennä ainakin välillä pois mukavuusalueeltaan, ja haastaa itseään ja voimisteluttaa päänuppiaan. Huomasin kerrankin, kun menin musiikin teoriasta suoraan kirjallisuuspiiriin, solahdin heti kuin mukavuusalueelleni ja koin olevani huomattavasti enemmän omalla alueellani. Kirjallisuutta olen opiskellut yliopistossakin, mutta musiikin teoriaa en koskaan ennen. Lapsena kansakoulussa musiikista innostunut opettajamme Matti opetti meille myös nuottienlukua, ja silloin osasin soittaa nokkahuilulla nuoteista. Nyt olen sen unohtanut. Laulaminen nuoteista onnistuu - tosin pitkälti korvakuulolla. Voisin kyllä kiinnittää laulaessani enemmän huomiota myös musiikin teoriaan...

Toisaalta rima uuden opiskelussa on nykyelämässäni matalalla, ei ole esim. tutkintotavoitetta, ja sanoin ohjaajallemmekin, että jos opin vaikka ihan pikkuisen jotain, se riittää hyvin minulle. Kotitehtäviäkin olen pyrkinyt tekemään. Niitä tehdessäni esim. pieni oivallus kolmi- ja nelisointujen harmoniasta tuotti yllättävääkin tyydytystä – vielä voi oppia 👍 Ehkäpä hankin vielä pienen edullisen pöytäsoittimenkin, jolla voisi harjoitella vaikka vanhoja koululauluja.  Yhdellä sormella osaan soittaa pianolla joitakin helppoja lauluja - mutta jos sointuja on kerralla useampi - siinäpä sitä jo onkin... 🎹 🎵 🎶

Sodan siviiliuhrien (1944) muistomerkki Lieksan kirkon läheisyydessä. Tässä muistopaadessa on mm. sukulaiseni ja hänen kahden pienen lapsensa nimet. Tästä ei ole juurikaan puhuttu, lieneekö syynä ollut pelko vai suru 😗

Sitten arkisempaan - Marttailu maadoittaa käytännölliseen. Marttojen nettisivuilla kerrotaan, että sesonkiajattelu säästää luonnonvaroja ja kukkaroa. Lisäksi sesonkiaikana voi valita maukkaimmat ruoka-aineet. Kesällä avomaalla kasvaneet kasvikset ovat tietty parhaimmillaan ja talvella kannattaa suosia enemmän varastovihanneksia: porkkanaa, punajuurta, kaalia, lanttua ja naurista. Myös marjat ja hedelmät voi valita vuodenaikojen vaihtelun mukaan. (martat.fi.) Satokausikalenterin mukaan helmikuun hedelmiä ovat mm. monet sitrushedelmät; juureksista kurkuma, bataatti, lanttu ja itselleni hieman tuntemattomampi mustajuuri. Myös sipuleita ja kaalia kannattaa syödä tähän vuodenaikaan.

Mielestäni jotenkin mystinen näkymä Pyhäselän jäältä helmikuussa 2022. Tumma varjo peittää valon -

Lopuksi vinkki teemalla ”älä tee samaa virhettä minkä minä tein”, tai älä tee ainakaan, jos et halua noin tonnin ylimääräistä laskua. Virheestäni koitui minulle noin 900 euron lasku, vaikka hyödynsin kaikki mahdolliset tarjoukset. Silmälaseistani meni pinnoitteet ja jouduin hankkimaan uudet, koska entisiin kehyksiin ei kannattanut laittaa uusia linssejä. Vahvuuksiin ei tullut muutosta ja kehyksetkin ovat suunnilleen samanlaiset kuin entiset; kotimaisuus, keveys ja mukavuus ratkaisi. Olen mielestäni varonut kuumia uunin luukkuja, kuumaa saunaa, takka- ja nuotiotulia, hiuslakkasuihkeita, hiustenkuivaajaakin tms. Todennäköinen virheeni on ollut liian kuumalla vedellä peseminen, olen nimittäin kuvitellut, että ihon rasva ja silmälaseihin käsistä siirtyneet bakteerit lähtevät paremmin kuumalla vedellä…😖 Googlailin neuvoja, ja netissä oli mm. ohje, että kannattaa pysyä erossa puhdistusaineista, jotka sisältävät alkoholia, sitruunahappoa, etikkaa, ammoniakkia tai valkaisuaineita, sillä ne voivat pilata linssien pinnoitteen. Linssit on hyvä pestä silmälaseille suunnitellulla pesusuihkeella. Kiireessä lasit tulee usein pyyhittyä esim. paidan helmaan. Linssien pinnalla tai paidan kankaassakin voi olla pölyä tai likaa, joka naarmuttaa linssejä hankautuessaan niitä vasten. 

Uusia laseja sovittamassa. Tässä Kalevalan kehykset, mitkä lopulta valitsin niiden keveyden ja mukavuuden perusteella.

Astianpesuainetta ei suositella suoraan linsseille laitettavaksi, koska se on siihen tarkoitukseen liian vahvaa.  Jos silmälaseille tarkoitettua pesusuihketta ei ole, voi tehdä miedon vesi-saippuaseoksen esimerkiksi hellävaraisesta kasvojen pesemiseen tarkoitetusta saippuasta. Rillejä ei kannata tosiaankaan pestä kuumassa vedessä. Jos pesee juoksevalla vedellä, kannattaa varmistaa, ettei hanasta tule vahingossa liian kuumaa vettä. Linssit eivät pidä suurista lämpötilanvaihteluista, sillä ne on yleensä valmistettu muovista ja ne lämpölaajenevat kuumassa. Pinnoitteet eivät pysy laajentumisessa mukana, vaan ne lähtevät irtoamaan hitaasti. Lisäksi ohjeissa sanotaan, että älä putsaa laseja likaisella mikrokuituliinalla. (Mm. kotiliesi.fi.) 

Lisäksi Instrun nettisivuilla ohjeistetaan: Silmälasit pestään haalealla vedellä ja miedolla pesuaineliuoksella, linssit kuivataan pehmeällä, puhtaalla ja nukkaamattomalla pyyhkeellä. Puhdistusliina on toki näppärä matkalla, tai kun vedellä puhdistaminen ei ole mahdollista. Niitäkin voisi varata mukaansa pari, jotta puhdas liina olisi varalla. Silmälasit säilytetään kotelossa, joka suojaa kolhuilta ja naarmuuntumiselta. Yritän muistaa myös sen, että en laske rillejä pöydälle linssit alaspäin. Pöydällähän voi olla siruja tai muruja, jotka naarmuttavat linssejä. 

Paljon on kyllä muistamista tässäkin - mutta jospa näidenkin asioiden muistamisesta tulisi tapa!

Italialaiset Bvlgarin kehykset olivat kauniit ja suunnilleen saman hintaiset Kalevalan kehysten kanssa. 

Hyvää ystävänpäivää 14.2, laskiaissunnuntaita 19.2 ja -tiistaita 21.2 sekä Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää 28.2 💑 🎿 💖