Kun luin tuon edellä olevan vaalipohdintoihin liittyvän tekstini, alkoi tuntua, että pitää jotenkin perustella. Kovin lyhyesti sitä ei voi perustella, mutta yritän. Kuulun siihen lähes 7-kymppisten sukupolveen, jolle tähdennettiin jo lapsuudessa työnteon merkitystä, vastuun kantamista ja ahkeruutta - äärimmillään jopa oman terveytensä kustannuksella. En väitä, että tämä on välttämättä aina ihanteellisinta, mutta näin se elämä on vain mennyt. Luultavasti olisin jatkanut osa-aikatöitä vielä tuon 45 vuoden ansiotyöurani jälkeenkin, ellei terveys olisi asettanut omia reunaehtojaan. Nykyaika on toisenlaista, ja on selvääkin, että ajassa kaikki muuttuu. Ehkä tänä päivänä painotetaan enemmän elämyksiä, elämästä nauttimista ja vapaa-ajan aktiviteetteja. Silloin ennen työ oli aina ykkösenä. |
Riippumatto Itikanhiekan rannalla Vuonislahdessa 30.5. Pohjois-Karjalan Martat, VisitKarelia ja joensuulainen Nuorisoverstas ovat yhteistyössä keränneet ja tuunanneet riippumattoja yhteiseksi iloksemme 💙
|
Työtä ja verotuloja tarvitaan kuitenkin yhä edelleen, yhteiskunta ei pyöri muuten. Radiossa ja maakuntalehdessä on ollut tiedotteita, että tällä tienoolla on mm. todella suuri lääkäripula jne. Tarvitaan siis työtä ja tekijöitä, koulutettuja ammattilaisia ja rahoitusta. Terveydenhoito onkin jo oma juttunsa, paljon laajempikin. Moni kunnallisvaaliehdokas on ottanut tämän agendalleen, mikä on tietenkin erittäin hyvä. Varmasti meistä useimpia julkinen terveyden- ja sairaanhoito koskettaa jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Olen kuullut, että joissakin kunnissa maakunnassamme kaikki terveyspalvelut toimivat loistavasti, ja se on tietenkin hienoa. Lääkärille ja mm. hammaslääkärille pääsee kuulemma hyvin. Niin sen pitää ollakin, ja samaa toki toivoisi kaikille. Eräs ystäväni sanoi, että pitää vain koettaa pysyä mahdollisimman terveenä ja hoitaa itseään mm. terveillä elämäntavoilla niin hyvin kuin vain osaa ja voi. Kohdallanikin koetan panostaa itsehoitoon niin hyvin (ja kai jopa pikkutarkasti?) kuin vain osaan ja kykenen. Osa itsehoitoa on sekin, että koetan pitää painoani kurissa, harrastan liikuntaa, yritän katsoa mitä suuhuni laitan jne. Mihinkään täydellisyyteen en pääse, kesään kuuluu ainakin jäätelö ja grillimakkarakin silloin tällöin 😎 Kaikki ei tietenkään ole omassa kädessä, ja jos terveyteni tästä romahtaa, voi ajatella niin, että ainakin yritin kaikkeni. Ja kumppani tuki kaikin tavoin 👍 Vaaleihin vielä mennäkseni, äänestin jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä kirjastolla. Mukaan ei tarvinnut muita asiakirjoja kuin henkilöllisyystodistuksen. Ennakkoäänestys näkyy jatkuvan vielä viikon ajan eli 8.6 saakka, ja varsinainen vaalipäivä on 13.6. Jokin "sisään kirjoitettu sääntö" on itselläni aina ollut, että ei pidä jäädä ainakaan nukkuvien puolueeseen. Luulen, että jos jonain päivänä menen niin huonoon kuntoon, etten pääse äänestämään kodin ulkopuolella, pyydän kotiäänestyksen. Kannustan kaikkia käyttämään ääntä 👍
Sitten toiseen aiheeseen, ilahduttavaan yrittäjyyteen liittyvään. Vuonislahden kyläkoululle avattiin toukokuun puolivälissä viikon jokaisena päivänä palveleva Wanhan Koulun Puoti. On aihetta iloon – tienoon elinvoima lisääntyy. Kauniisti remontoidulla vanhalla koululla on nyt kauppa, puoti, kahvila, antikvariaatti, Postin noutopiste ja lääkekaappi. Kahvilasta saa suolaisia ja makeita leivonnaisia + jäätelöä; kaupasta peruselintarvikkeita, tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, juomia monipuolisesti ja paistopisteessä uunituoretta leipääkin. Lisäksi puodissa on lahjatavaroita ja käsitöitä monenlaiseen tarpeeseen. Parhainta menestystä toivotamme yrittäjäperheelle 💕
 |
| Kannatetaan oman kylän kauppaa 👍 |
Referoin tähän hieman kyläkoulun historiaa Vuonis.netin sivuilta: Vuonislahden koulun historia alkoi jo vuodesta 1873, jolloin Pielisen rantakylän lapsia vietiin Lieksan kirkonkylän kouluun oppia saamaan. Sittemmin kontiolahtelainen maallikkosaarnaajan Juho Puhakka piti lapsille koulua Matti Ryynäsen omistamassa Kotalahden pirtissä, missä opiskeltiin ainakin kristinoppia, laskentoa ja hengellisiä lauluja. Tämän jälkeen alettiin puuhata kylälle omaa kansakoulua. Hankkeen sieluna oli herastuomari Kirkkolan Adam Turunen (1828 - 1898). Hänen apulaisenaan ja myöhemmin hankkeen johtajana toimi Kuivalan isäntä Lauri Kuivalainen (1840 - 1909). Vuoden 1891 tienoilla koulun paikaksi valikoitui Leppälän ja Herranniemen välinen havupuita kasvava särkkä. Vuonna 1939 koulurakennukseen valmistui lisäsiipi. Siihen rakennettiin yhdistetty alaluokka ja veistosali, sekä koulukeittiö, josta oli sisäänkäynti ulos ja kellariin ja oli myös alakoulunopettajan asunto. Vuonna 1985 koulussa tehtiin täydellinen peruskorjaus. Opettajan asunto otettiin silloin koulun käyttöön, luokkajärjestystä muutettiin ja rakennettiin WC ja sosiaaliset tilat. (vuonis.net.)
 |
| Vuonislahden koulun historia alkoi jo vuodesta 1873. Hienoa että se sai nyt kahvilan ja puodin myötä uuden elämän 👍 |
Lopuksi vielä kolmanteen, kokonaan erilaiseen aiheeseen. Kirjoitan tästä aiheesta aiheesta empien, arasti. Sanat tuntuvat kuitenkin pyrkivän ulos kohdallani luontaisella tavalla, kirjoittamalla. Tähän liittyen on ollut surullinen olo nämä nyt kuluneet viikot. Unetkin ovat olleet huonommat. Nukkuessani olen nähnyt outoja unia, kuin etsisi vastausta vaikeaan kysymykseen. Sitten kun herään ja nukahdan jälleen, vastauksen etsiminen jatkuu toisenlaisena unena, melkein kuin painajaisena. Keskustelut kanssakulkijoiden kesken ovat olleet hyväksi. Alentuvat hymähtelyt herkistelystä tuntuvat hyisiltä, ja ne pyrkii sivuuttamaan. Vähättely tai ylimielisyys voi ottaa herkemmän voimille, sitä eivät voimiensa tunnossa olevat tule ajatelleeksikaan. Joku voi murtua sellaisesta, mikä saa muissa aikaan vain olan kohautuksia tai vähätteleviä hymähtelyjä. Pitkään jatkunut korona-aikakin eristäytymisineen voi olla se oljenkorsi, mikä katkaisee selän herkkyydessäänkin pitkään jaksaneelta. Näennäisen sosiaalisuuden takana voi olla toisinaan syvää yksinäisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta, toivottomuuttakin.
 |
| Pielisjoen sumuista näkymää |
Olen puhunut kuluneen vuoden aikana - monen muun lailla - puhelimessa enemmän kuin koskaan, somesta puhumattakaan. Viikoittaisista maratonpuheluista on tullut kuin vakiokäytäntöä. Olisin kuitenkin voinut soittaa tai lähettää senkin lähettämättä jääneen viestin ja kysyä: mitä sinulle kuuluu. Ennen korona-aikaa nähdessämme ehdin sentään kiittää.
Luonto on nyt kauneimmillaan. Sateen ja lämmön myötä vihreys tuntuu kuin hetkessä lehahtaneen kaikkialle. Istutin jo osan kesäkukista ja ihailin mäntyjen juurelle nousseita narsisseja ja sinililjoja, ja tällä hetkellä voi katsella jo mitä moninaisimpia luonnonkukkia. Kohta kukkivat pihlaja ja syreenikin. Kukista ja kaikesta kauniista pitävä olisi nauttinut tästä vuodenajasta.
 |
| Vastarantaa ei näy |
Kirjoitin fb:iin toukokuun puolivälissä, että istuin illalla rannalla keinussa ja katselin järvelle. Iltaruskon värit ja luonnon vihreys rauhoittivat. Mieleen tuli Raakel Liehun sanat:
"Varjoniko osasi tien tälle valoa vapisevalle rannalle? Kerran kahlaat rannalle, ja aurinko loistaa lävitsesi. Hämmästyt. Ruumiisi seinä on joka puolelta poissa.” (Raakel Liehu 2008.)
Jokin asia, kenties pienikin, voi olla se viimeinen pisara, tai se korsi, mikä saa henkisen selän katkeamaan. Toisinaan jäljelle jää kirje, toisinaan ei mitään. Jää vain kysymyksiä. Herkimmät särkyvät tehokkuutta ja alituista kiirettä korostavassa kulttuurissa. Kovemmat pärjäävät, osa jää jalkoihin 💔 Kun muistelee elämää taaksepäin, nuo herkimmät ja itsekin elämän rankkoja osumia saaneet auttoivat eniten. He eivät kääntäneet selkäänsä esim. siinä pelossa, että jospa itse joudun huonoon valoon, jos autan. Avusta on jäänyt kiitolliset muistot. Olen itsekin ollut lähellä murtumista vaikeina hetkinä. Nyt jotkin yksityiskohdat noista ajoista tuntuvat mitättömiltä, silloin eivät tuntuneet.
 |
| Varjon takana suopursut - lempituoksuni kukinnot |
Olen miettinyt ja lääkärienkin kanssa jutellut, oliko tietyllä tapahtumaketjulla (stresseineen ja unettomuuksineen) yhteyttä sydänsairauteni puhkeamiseen. Olen kirjoittanut täällä aiemminkin, että lääkärit ottivat esille takotsubon, särkyneen sydämen oireyhtymän. Nyt sairauteni on tasapainossa mm. tarkan itsehoidon ja päivittäin käytettävien lääkkeiden avulla. Kokemukseni kautta pystyn jollakin vaikeasti sanoin kuvailtavalla tavalla ymmärtämään sitä umpikujaan joutumisen tunnettakin. Ehkä senkin vuoksi olen sanonut yhä edelleen tilaisuuksien tullen, että jos kokee esim. työpaikkakiusaamista, siihen ei saa jäädä ainakaan pitkäksi aikaa, vaan tulee reagoida nopeasti, ja hankkiutua eroon vaikka irtisanoutumalla, jos mikään muu ei auta. Itselläni on ollut taipumusta viivytellä liikaa. Useimmiten kuitenkin löytyy jokin vaihtoehto. Jokaiselle soisi sen, että joukossa olisi hän tai heitä, jotka auttavat.
On onni jos on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa asioita, ja muistelen erityisellä lämmöllä ja kiitollisuudella heitä ja myös häntä, joka ei enää jaksanut. Toisiaan tukeva ja arvostava ilmapiiri on monessa mielessä tärkeää. Kohdallani on ollut onnea siinä, että on ollut mahdollisuus puhua ystävien kanssa. Kiitos myös tätä kautta tuesta vaikeina aikoina. Tiedän lähimpien lukevan tätäkin. Olen huomannut, kuinka suuri merkitys myös ystävien ja muiden läheisten kiittämisellä on. Onneksi ehdin kiittää häntä avusta niinä onnettomina aikoina. Sydämen sivistystä omaava antoi apuaan, vaikka oli niin monta muuta tehtävää silläkin hetkellä ❤
 |
| Iltaruskon tummia sävyjä |
Kun tulee se syvin ja toivottomin umpikujaan joutumisen tunne, ei ehkä enää pysty puhumaan lähimmilleenkään herkimmistä tunnoistaan, ei edes sille kaikkein rakkaimmallekaan 💔 Tietyllä tavalla sitä kai itsekin prosessoi/käsittelee tiettyjä asioita yhä uudelleen vielä pitkien aikojen jälkeenkin. Olen monta kertaa miettinyt, kuinka kauan kestääkään päästä yli tietyistä nöyryyttäviksi kokemistaan tapahtumista. Ne ovat pureutuneet jonnekin niin syvälle tunnemuistiin, että tulevat yhä uniin ja valveilla ajatuksiin. Jos jotain myönteistä koettaa löytää, toivoo ainakin, että viimeistään nyt kiinnitettäisiin enemmän huomiota asioihin, jotka on ehkä ohitettu ja vaiettu. Eivät ne helppoja tai suoraviivaisia olekaan. Jos ne helppoja olisivat, kaipa ne olisi jo ratkaistu. Joskus vasta suuri, odottamaton ja ennakoimaton tragedia herättää ajattelemaan, miettimään muutosta. Tuo kaikki voi olla monen tekijän summaa; osaltaan ja arkisimmillaan tässä ajassa pitkään kestäneet koronarajoituksetkin voivat vaikuttaa. Asioita ei ole voinut suunnitella kuin pienen pätkän kerrallaan. Kukaan ei ole tiennyt, kuinka kauan tätä jatkuu.
Ihmistä pitäisi kuitenkin voida auttaa ja tukea, tarjota keskusteluapua ja kuntoutustakin. Yhtä helppoa ratkaisua ei ole. Lähimpien tuntoja ei pysty kuvittelemaankaan 💔 Itselleenkin sitä sanoo, että olisi voinut soittaa ja kysellä kuulumisia, ja sitten katuu, kun ei soittanut. Ei sitä aina sen ihmeellisempää asiaa tarvitsisi olla. Voi jutella niitä näitä, arkisia juttuja, havaintoja kesän tulosta, luonnon ilmiöistä. Joskus näennäisen pienellä teolla tai toisen huomaamisella voi olla suuri merkitys ratkaisevina hetkinä.
 |
| Ensikukkija Pielisen rannalla |
Hyvää laulajaa
muistellessa mieleen on noussut nyt monta kertaa tämä Juha Tapion laulu ”Kelpaat
kelle vaan”:
Hetken vielä tämä puoli maailmaa,
Hetken vielä nukkuu yötä valkeaa
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin,
Parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin.
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
Sä heräät huomaamaan,
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.
Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,
Ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin
Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
Hetki vielä kirkas aamu aukeaa.
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
Sä heräät huomaamaan,
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
Sä heräät huomaamaan,
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.
(Lähde: Musixmatch, lauluntekijä: Juha Tapio.)
Hyvää kesää 💗
Hyvää kesän jatkoa, marja- ja sienituuria sekä voimia elämän muutoksiin 🍀🌹🍀
