Vuosi on kulunut ❤ diagnoosistani

Turusen solan lehtikultaa Vuonislahdessa 11.10.2019

"Jokainen metsä on Jumalan puisto, pudonnut lehti eletty elämä" (Sylvi Kekkonen, teoksessa "Kiteitä" 1949, s. 13).

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä 10.10.2018 ei tältä suomen kielen ja kirjallisuuden opettajalta (monessakaan mielessä) hevin unohdu. Sain tuona päivänä sydänsairausdiagnoosin ja olin sairaalassa kymmenen vuorokautta. Diagnoosi tuli aivan "puskista", vaikka en koskaan kuvitellutkaan pysyväni iän kaiken terveenä. Suvussani on paljon sairauksia, joten alitajuisesti ajattelin periväni jonkin (muun) sairauden.
Luin nyt facebookin viestiketjussa vuosi sitten olleet tsemppiviestit uudelleen ja sydämessä lämpimästi ailahti: kuinka paljon ihania, aidosti myötäeläviä ja kannustavia viestejä ❤

Kannustusviestejä tuli niin sukulaisilta, työkavereilta, ystäviltä kuin ihanilta kyläkavereilta Vuonislahdesta.

Sydänperuna vuonislahtelaisen kyläkaverin pellosta 💚

Ajattelin kirjoittaa tänne tunnoista, mitä kulunut vuosi ja tämä uusi elämäntilanne tuo mieleen. Paitsi sairastuminen myös eläköityminen 45 vuoden työputken jälkeen on uutta. Välillä mietin, että jos diagnoosi oli selvinnyt aiemmin, olisiko ennuste parempi. Sitten luovuin tuosta pohdinnasta, mutta se ei näköjään estä neuvomasta muita 😉 Yhä edelleen painotan juttukumppaneilleni, että jos koet esim. pitkittynyttä ja sitkeää yskää, mikä ei tunnu millään paranevan, ole rohkea ja pyydä lisätutkimuksia! Olen ymmärtänyt, että näissä(kin) sairauksissa ennuste on parempi, jos tilanne ei ole ehtinyt kovin pahaksi. Pään pensaaseen laittaminen ei auta, vaan lääkäriin on mentävä oireiden pitkittyessä. Diagnoosi saattaa pelottaakin, mutta toisaalta siitä alkaa toipuminen - ainakin siinä määrin kuin se nykylääketieteen keinoin on mahdollista.

Diagnoosini on pysyvä ja etenevä, mutta tällä hetkellä voin hyvin. Hoito ja seuranta ovat hyviä ja kattavia, lääkkeet tehokkaita ja omahoitokin niin huolellista kuin mahdollista. Kun sanoin lääkärille, että tuo sana etenevä pelottaa minua, hän vastasi mielestäni hyvin, että tavallaanhan jokaisen tilanne on etenevä; kenenkään olotila ei ole pysyvä. En osaa avata tätä paremmin, mutta toivon että tästä ymmärsi pointin. Alkuaikojen pelot ovatkin nyt jo siirtyneet jonnekin taustalle. Muistan kun alkuaikoina tarrauduin kiihkeästi joihinkin arkisiin asioihin, esim. hapanjuurileivontaan. Jos en jaksanut leipoa, selasin kännykästä ohjeita ja luin ko. keskustelupalstojen viestejä. Ajatus siitä hieman huvittaa nyt, mutta ehkäpä se oli mielen keino keskittyä johonkin muuhun kuin sairauden miettimiseen.

Suolatonta hapanjuurileipää 

Olen aktiivisesti mukana vertaistukiryhmissä niin netissä kuin kasvokkain, ja osallistuin keväällä Hämeessä Karpatioitten sopeutumisvalmennuskurssille ja nyt hain myös Kelan kuntoutukseen. Harrastuksiani jatkan niin kauan kuin se hyvältä tuntuu ja jaksan. Aloitin seutuopistolla uuden kiinnostavan harrastuksenkin: yksinlaulutunnit. Alkusysäyksenä siinä oli, että jaksaisin jatkaa kuoroharrastustani, sillä välillä kuorostemmoja laulaessa tuntui, kuin happi ei riittäisi. Ajattelin että se johtuu tästä nykytilanteestani, mutta ehkä olin väärässä. Olen saanut laulutunneilla hyviä tekniikkaohjeita, ja happi riittää - ainakin toistaiseksi. Myös tulkintaan on tullut hyvää ohjausta, en enää mielestäni vain "suorita" laulua läpi keskittyen siihen, että mahdollisimman oikein on mentävä. Harrastajalaulajakin on eräänlainen tunteiden tulkki 💙 Haluaisin antaa vinkin toisille, jotka syystä taikka toisesta ovat uuden edessä: koeta löytää jokin harrastus tai muu juttu, mikä aidosti innostaa ja kiinnostaa sinua. Siihen löytyy kyllä sen jälkeen aikaa. Voimavaroista ajattelen niin, että harrastaa niin kauan kuin jaksaa ja pystyy, ja murehtii mahdollista jaksamattomuutta sitten, kun/jos se on edessä. Jos murehtii nyt, tulee tehtyä se kahteen kertaan tai kenties jopa turhaan.

Uskon että aiemmin terveenä ja lääkkeiden käyttöön tottumattomana mm. päivittäiset lääkkeet aamuin illoin, monenlaiset tutkimukset, alkuaikojen pelot ja epävarmuus ovat jollakin tavoin muuttaneet minua. Toivon etteivät silti huonompaan suuntaan varsinkaan suhteessa kanssaihmisiin 😘

Sydänkahvit kuorokavereiden seurassa

Alussa esim. lääkkeiden ottaminen oli jotenkin vaikeaa. Muistan kun keittelin iltaisin löysää kauravelliä, jonka lomassa pillereitä nieleskelin. Vatsa oli turpea kuin rantapallo, ja vasta jälkikäteen tajusin, että joillakin lääkkeisiin tottumattomilla alkuaikojen runsas lääkitys voi jopa pahentaa oireita. Nyt ymmärtäisin sen olevan ohimenevää. Myöhemmin ajattelin, etten voi kontrolloida ja hallita kaikkea, on vain luotettava. Teologi ja kirjailija Tommy Hellsten on sanonut, että pelko synnyttää kontrollin. Kasvuun voi suostua, ja suostuminen on usein myös kipuun suostumista ja vastoinkäymisten edessä nöyrtymistä. Hyväksyy sen mitä tapahtuu; jotakin se vastoinkäyminenkin haluaa opettaa, Hellsten lisää. Olen sitä mieltä, että vastoinkäymiset eivät ns. jalosta, mutta kun ajattelen tällaisia henkilöitä, jotakin myönteisessä mielessä erityistä on heissä, joiden elämä on jossain vaiheessa tavalla tai toisella suistunut raiteiltaan. Heissä ei ole itsekorostuksen tarvetta tai ylimielisyyttä. He eivät esim. tunne tarvetta kiusata, vähätellä tai alistaa muita. Olen käynyt kuuntelemassa Tommy Hellstenin luentoja tuossa lähikirkossamme. Hengellisyys on tuntunut aina läheiseltä, vaikkakin sunnuntain kirkossa käynnit ovat harventuneet paljonkin maalla vietettyjen viikonloppujen vuoksi. Jos olemme viikonlopun kaupungissa, yleensä suuntaan tuohon parinsadan metrin päässä olevaan lähikirkkoon (ikkunakuva). Jos tilaisuus tarjoutuu, on suurta juhlaa päästä seuraamaan myös ortodoksista vigiliaa. Rohkenen ajatella tämän olevan myös tietynlaista ekumeenisuutta 💜

Sydän löytyy Joensuun ev.lut. kirkon lasimaalauksestakin ❤

Millaisia elämänmuutoksia tämä vuosi on sitten tuonut tullessaan. Liikuntaa olen harrastanut lähes entiseen malliin jo noin puolen vuoden ajan, lähinnä joogaa ja ohjattua ikäliikuntaa viikoittain. Kumppanilta synttärilahjaksi saatu aktiivisuusranneke mittaa paitsi sykkeitä, myös ilmoittaa, joko päivän liikuntatinki on täytetty 😉 Välillä on kyllä heräteltävä tietoisuutta, että en orjallisesti ala elää rannekkeen ohjeistusten mukaan...

Painoani seurailen päivittäin, mikä ei minulle (ylipainoon taipuvaiselle) ole mitenkään uusi juttu. Niissä harvoissa perinteisissä illanistujaisissa valitsen yhä useammin alkoholittoman vaihtoehdon, tai nautin sen yhden kuoharilasillisen tai kahvikonjakin hyvällä omallatunnolla. Eräs ystäväni kysyi, että sinähän tykkäät siideristä ja lonkerosta, etkö voi niitä enää lainkaan nauttia 😢 Vastasin että otan sitten, kun mieli tekee, sillä kohtuudella voi tietysti niitäkin nauttia. Ei vaan ole tehnyt mieli, ja olen tiedostanut, kuinka paljon erinomaisia alkoholittomia vaihtoehtojakin löytyy. Toisaalta totaalikiellot eivät ole toimineet aiemminkaan, ja näin on varmaan nytkin.

Parin vuoden takaisen kuorokeikan jälkeen poksautettu kuohari laulajakaverin seurassa💕

Myös sitä silloin tällöin kysytään, onko lääkkeistäni sivuvaikutuksia. En osaa sanoa, onko nenän vuotaminen seurausta sairaudesta vai jonkin lääkkeen sivuvaikutusta. Nokka joka tapauksessa vuotaa usein ja etenkin ulkona ja rasituksessa. Joskus juttukumppanit ottavat taka-askeleita tartunnan pelossa, kunnes sanon että ei mulla flunssaa ole, tämä niistäminen nyt vain kuuluu tähän nykytilanteeseeni. En tiedä, onko se tilapäistä vai jääkö pysyväksi. Myös jalat ja kädet ovat usein kylmät ja herkät palelemaan. Viime viikonloppuna vein neulomista harrastavalle äidilleni pinkkejä villalankoja, jotta hän neuloisi minulle säärystimet ja ranteiden lämmittimet. Niitä käytän mm. joogatunneilla, koska lattia on viileä. Eilisiltä Joensuun satamamarkkinoilta löytyivät pinkit lammastossut, mitkä ovat nytkin jalassa.

Värillä on ollut aina väliä - nyt tuntuu puhuttelevan pinkki ja muut pastellisävyt 💗

Marttailuharrastus tuntuu edelleenkin mukavalta, ja olen varsin aktiivisesti mukana Karelian Martoissa ja myös P-K:n marttapiirissä. Rinnakkaisjäsenenä olen Vuonislahden Martoissa. Olen tehnyt myös jonkin verran vapaaehtoistöitä. Koetan kuitenkin välttää kiirettä ja suorittamista - ja varsinkin stressiä! Ikuinen opin tarve on myös koettaa elää tässä hetkessä, ei menneisyyttä muistellen tai tulevia miettien. Marttojen ruokakurssit ovat olleet kiinnostavia ja tarpeellisia ja mielestäni ne soveltuvat hyvin mahdollisimman vähäsuolaiseen ruokavalioon pyrkivällekin. Minulle on sanottu, että millään täyssuolattomalla ruokavaliolla ei tarvitse olla, mutta kun siihen (että en lisää ruokiin suolaa) on nyt tottunut, niin hyvinpä tuo tuntuu menevän näinkin. Suolaa saa kyllä riittävästi kaupan valmistuotteissakin, mm. leivässä ja leikkeleissä.

Sydämen bongasin martta-hallituksen kokouspaikastammekin Joensuun Kotikartanolta (ns. Piparkakkutalolta)

Olen koettanut tiedostaa myös sen, että arvokas kokemus kanssaihmisten aidosta välittämisestä ja mitä moninaisemmasta tuesta olisi jäänyt väliin ilman tätä kaikkea. Annan sille suuren arvon ja muistan aina. Kiitos teille kaikille kultaiset kanssakulkijat 💕

Vuonislahden Marttojen puheenjohtajan Maijan tuoma ihana gluteeniton mansikkasydänkakku 💖