Paaterin taikaa 20.9.2019

 Tärkeintä on katsoa kuinka valo lankeaa (Eva Ryynänen).

Sain olla viikko sitten 20.9 Paaterissa seuraamassa tietokirjailija Sirpa Sulopuiston ja taitelija Nina Mutikin esittelyä. Inspiroidun tästä persoonallisesta ja kiinnostavasta esittelystä niin, että luin Sirpan toimittaman teoksen (2015) uudelleen ja päätin kirjoittaa tuntemuksistani tännekin. Lähteenäni käytin tässä em. teosta ”Kaikkialla on kauneutta, kuvanveistäjä Eva Ryynänen”. Toim. Sirpa Sulopuisto 2015.

Mietin miten tuntemuksiani kuvaisin, enhän oikeastaan osaa muuta kuin ihailla ja kunnioitten ihmetellä. Taideteoksen tulkinta on aina subjektiivista, eli sananpartta mukaillen: kauneus on katsojan silmässä. Kirjallisuuden opinnoissani minua puhutteli paljon mm. intertekstuaalisuus.  Intertekstuaalisuus tarkoittaa tiiviisti ilmaistuna tekstienvälisyyttä, esim. tekstissä esiintyviä viitteitä tai yhtymäkohtia muihin teksteihin.

Koska intertekstuaalisia viitteitä voi havaita paitsi kirjallisuudessa myös kulttuurissa yleensäkin, niin kenties voisinkin lähestyä tätä suurta kokonaisuutta paitsi pienien tarinoiden myös intertekstuaalisuuden kautta.

Luin hiljattain Minna Rytisalon Rouva C:n. Minulle lukijana tämä teos oli ennen muuta avioliiton tarina ja ihastuin Ferdinandiin, joka tuki vaimoaan (Minna Canth) hiljaa mutta lujasti. Kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ja hänen ja puolisonsa Paavon yhteisen elämän tarina kulki mielessäni jollain tapaa mukana tätä kirjaa lukiessa. Vaikka Minnan ja Ferdinandin aikaan elettiin 1800-lukua ja aika oli tuolloin toinen, yhtymäkohtia löytyi mielestäni paljonkin. Myös Paavo paitsi tuki Evan taidetta lujasti, hän lisäksi myös osallistui aktiivisesti ja konkreettisesti taiteen tekemiseen mm. sahaamalla puusta moottorisahalla ensin kaiken tarpeettoman pois.

Sain tavata Paavon pari kertaa 70–80-luvuilla, ja hän jäi mieleeni huumorintajuisena ja ystävällisenä ihmisenä. Sain hänestä myös itseään korostamattomalla tavalla hyvin vahvan ihmisen kuvan. Miellyttäviä kohtaamisia, muistojen aarteita.

Sitten tarinoihin ja intertekstuaalisuuteen.

Eeva veisti nuorena paimenessa ollessaan leppäpölkystä veistoksen Paimentytön sunnuntai, johon hän sai innoitusta Immi Hellenin (1861–1937) tunnetusta runosta:

Sai aurinko taas jo loistelemaan,
Nyt rauhaisa päivä on Herran.
Mä muidenkin kans' oi milloinka saan
Taas templihin astella kerran?

Kun toiselle puolen tunturin tuon
Ens' silmäys auringon koittaa,
Käy laaksossa kansa alttarin luo
Ja tornissa kellot ne soittaa.

Kiinnostavia yhtymäkohtia on myös Nurmeksessa syntyneeseen säveltäjään P.J. Hannikaiseen (1854–1924). Hannikainen sävelsi mm. Immi Hellenin runot Oravan pesä ja Enkeli ohjaa sekä tunnetun suojelusenkelistä kertova laulun ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”.  Intertekstuaalisuutta kyllä: Eva veisti 1980-luvulla Nurmeksen kaupungin hallussa olevan Laulupuun säveltäjämestarin muistolle ja runoilija Immi Hellen oli hänen innoittajanaan mm. Paimentytön sunnuntaissa.

Evan teoksella Vaivaisukko on mielestäni myös kiinnostava tarina. Se oli alun perin Lieksan kirkon edustalla. Vaivaisukko ryöstettiin siinä moneen kertaan. Myöhemmin Pielisjärven ev.lut. seurakunta siirsi sen Pankakosken kirkon parvelle. Tämä oli onni, sillä siten se säästyi Lieksan kirkon tulipalolta v. 1979. Vaivaisukko on nykyisin Paaterissa. (Emts. 83.)
Toinen kiinnostava tarina liittyy Kirkkolan talossa olevaan Kukkapuuhun. Kerrotaan että Elias Lönnrot piti v. 1837 Pielisjärvellä käydessään sadetta Kirkkolan pihakuusen alla, ja tämän myrskyssä kaatuneen puun Eva veisti sittemmin kukkapuuksi. (Emts. 95.) 
Seitsemän veljestä Hiidenkivellä on palannut Paateriin. Lieksan kaupunginhallitus päätti v. 2001 ostaa teoksen Palokankaan suvulta Lieksan kaupungin kokoelmaan. (Emts. 18.)

Tämä nuoren Eevan teos Seitsemän Veljestä Hiidenkivellä pakattiin 1930-luvulla viholaissäkkiin, koska paperia ei siihen aikaan ollut juurikaan käytettävissä. Tällä teoksella Eeva pääsi Ateneumiin, muita pääsykokeita ei tarvittu!  (Emts. 12–13.)

Seitsemän veljestä Paaterin tuvan seinällä

Kirkon harjannostajaiset olivat keväällä v. 1990. Evan 50-luvulla veistämä saarnastuoli tuotiin Vuonislahden kyläkappelista Rekiniemestä Paaterin kirkkoon. Eva päätti muuttaa saarnastuolin aihetta Mariasta ja Jeesus-lapsesta muotoon Hyvä paimen karitsoineen.  (Emts. 153.)

Evan suurtyö syyskuisessa auringossa

Sisänäkymää kirkosta

Kirjani välissä on kopio painokuva-taulusta (alkuperäisen taulun maalasi taidemaalari Eeli Jaatinen, joka syntyi Tampereella 1905 ja kuoli Helsingissä 1970). Sitä katsellessa muistuu  mieleen Immi Hellenin runo:

”- - Hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie. Ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. - -”

Kopio painokuva-taulusta. Alkuperäisen taulun maalasi taidemaalari Eeli Jaatinen (1905 - 1970). Tämä kuva yhdistyy mielessäni aina Immi Hellenin "Suojelusenkeli"-runoon.

Eva luki ystävänsä Tonyn lahjoittaman Pessistä ja Illusiasta kertovan teoksen ja veisti sen kirjoittajan Yrjö Kokon toivomuksesta Pessin ja Illusian. Pessi ja Illusia on Yrjö Kokon kirjoittama satu. Pessi-peikko ja Illusia-keiju saivat alkunsa jatkosodan aikana rintamalla, kun Kokko laati lapsilleen joululehteä. Tämän vuonna 1944 julkaistun kirjan kuvituksena on Kokon ottamia luontokuvia. Illusia on sadun pieni keijutyttö. Illusian nimen pitäisi olla hänen isänsä lailla Illusioni, mutta hän jäi kovin pieneksi, joten hänen nimeään piti lyhentää. Samoin kävi pienelle Pessi-peikolle, jonka isän nimi on Pessimisti. (Wikipedia 2019.) Paaterin ateljeessa olevat Pessi ja Illusia kuuluivat Evan myöhäiskauden teoksiin. A. Kiven Seitsemän veljeksen ohella Y. Kokon Pessi ja Illusia olivat tarinoita, jotka merkitsivät Evalle paljon. Hän halusi kuvata Pessin ja Illusian avulla ihmisyyttä. (Sulopuisto, toim. 2015.) Romantikko voi löytää tässä yhtymäkohtaa myös Evan ja Paavon tarinaan 💜

Illusia ja Pessi, ikuisesti yhdessä  💕

Karhun nenä on hioutunut sileäksi ja kiiltäväksi lukemattomista kosketuksista. Lapset ovat saaneet ratsastaa karhun selässä 😊  

Pietari Brahen kipsipää näkyy hieman tanssivien karhujen takaa.

Eva Ryynänen veisti v. 1953 valmistuneen Pietari Brahen patsaan, joka on nykyisin Hovilan puistossa (Lieksan keskustassa) Pielisentien alkupäässä.

Eva rakasti luonnoneläimien (mm. lintujen) lisäksi myös koti- ja lemmikkieläimiä. Huomioni kiinnitti Sirpan toimittamassa kirjassa hauskat kissojen ja lehmien nimet Riitta Oskari, Villiruusu, Lamppu, Uusi Lamppu, Humina, Huvitar jne. (Emts. 39–40.)

Tämä lintuaiheinen veistosryhmä on mielestäni erityisen kaunis. Maailmassa on niin paljon rumuutta, en halua lisätä sitä (Sirpa Sulopuisto Evan sanoja lainaten, esittely Paaterissa 20.9.2019).

Eeva teki kaimalleen taiteilija Eeva Sauriolle 1950-luvulla leningin teosta korvaukseksi tervapuisen kukkasen. Eeva Saurio oli Paavon Lyyli-siskon ystäviä. (Emts. 43.) Kuntohovin pysyväisnäyttelyssä on ollut kaikkiaan 143 Eeva Saurion työtä: applikaatioita, akvarelli- ja tussitöitä ja öljymaalauksia. Eeva Saurion (1906 - 1995) Elämäni matka -taidenäyttely on esillä Joensuun Niinivaaralla nykyisessä Vetreassa.

Nurmeksessa syntynyt Saurio suunnitteli mm. ensimmäisen marttapuvun ja sen kankaan (sen tutun siniruutuisen) 1930-luvun puolivälissä. Paaterin tuvan uunin reunuksella oli muuten puolen tusinaa keraamisia/puisia martta-nukkeja; ehkäpä ne ovat martta-ystäviltä lahjoiksi saatuja 😊  

Eeva Saurion kaunis applikaatiotyö Vetreassa. Tästä voi kyllä aistia taiteilijan pukusuunnittelijataustaakin?

Eva käytti työssään monipuolisesti eri puulajeja. Taiteilijan mukaan lehtikuusi antoi karhulle hyvän karvan;  ja koivuun sai sopivasti veden tunnun. Punahongassa oli hyvät värit ja haapapuu korosti pohjoisen naisen vaaleaa ihonväriä. (Emts. 174.)

Tämän puun työstäminen jäi kesken

Kirjailija ja mm. joutsenten suojelija Yrjö Kokko, muun muassa tekstiilialan taiteilija Eeva Saurio, säveltäjä V. J. Hannikainen, runoilija Immi Hellen ja monet muut -  intertekstuaalisuutta on mielestäni paljonkin.

Evan taiteessa esiintyy hyvinkin monipuolisesti yhtymäkohtia toisten taiteilijoiden teoksiin.

Paaterin galleria-kahvila otettiin käyttöön kesällä 1993

Nina Mutik ja Sirpa Sulopuisto luonnon valon loisteessa Paaterin tuvassa 20.9.2019

Pielisen syksyisen usvanäkymän myötä nöyrät kiitokset sinne jonnekin 💕