Muistoja ja suunnitelmia

"Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja
ylellisyys olisivat elämän päätarpeita,
vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme
vain jotakin mistä innostua" (Charles Kigsley).


Syyskauden joogani alkoi seutuopistolla eilen, ja illalla innostuin vielä käymään venyttelyjumpassa samalla, kun kävin kirjastossa. Vaikka kaksi ohjattua liikunta-aktiviteettia samalle päivälle tuntuu kohdallani liioittelulta, taidan silti käydä jatkossakin myös tuossa venyttelyssä, jos vain pääsen. Se oli tosi hyvä, sekä liikkeet että ohjaaja olivat mielestäni huippuja. Varsinkin kipuileva alaselkäni kiitti hyvistä venyttelyliikkeistä. JoenVolin kausikortti on hyödyllinen ja jumpista olen valikoinut ikäliikkujille sopivat; aerobic- tai HIIT -tyyppisiin jumppiin minusta ei enää ole. Onneksi niitä ja pilatesta on tullut harrastettua nuorempana, joten kaipa jonkinlainen pohjakunto on vielä tallella noiden säännöllisten liikuntaharrastusten ansiosta.  Mielihyvä ja kunnon ylläpitäminen ovat tässä vaiheessa olennaisia, ei se, että hiki lentää ja syke kohoaa 😏

Tämä viikko vaikuttaakin varsin vauhdikkaalta, kun syksyn harrastukset alkoivat. Tänään kävin JoenVolin asahissa ja huomenna on vapaaehtoistöitä Senioripihalla. Järjestimme sinne runo- ja laulutilaisuuden, johon saatiin ilahduttavasti mukaan laulaja- ja lausujakavereita vapaaehtoisperiaatteella. Ylihuomenna alkaa seutuopistolla yksinlaulutunnit (jännää!) ja torstai-iltaisin on kuoron harkat.
Lauluharrastukseen palaan vielä lähemmin jossain seuraavassa kirjoituksessani.

Jooga- ja laulutuntini ovat seutuopistolla Wivi Lönnin suunnittelemassa yhteiskoulun rakennuksessa

Yhteiskoulun tunnelmallinen juhlasali sopii mielestäni hyvin mm. joogaan 💕

Tässä historiallisessa konservatorion rakennuksessa (kuva keväältä) on jo kauan sitten monet laulut laulettu niin kuorossa kuin yksinlaulutunneillakin  💕

JoenVolin jumppani ovat Urheilutalolla, mukavasti tässä lähellä

Syksyn suunnitelmiin kuuluvat myös marja- ja sieniretket. Täällä päin on ollut viime aikoina aurinkoista ja puolukoita jo saatiin viime viikonloppuna viitisen litraa. Ei niistä vielä maakellariin säilöttäviksi hillomarjoiksi ole, mutta syömämarjoiksi on hyvinkin ja pakastimeen. Eräs yrtteihin ja niiden lääkinnällisiin vaikutuksiin perehtynyt tuttavani sanoi, että puolukka vahvistaa munuaisia, ja minulle lääkkeitä tarvitsevalle sellainen olisikin kyllä paikallaan. En tällä tarkoita, että yrtit tai muut ravintoaineet korvaisivat lääkkeet, mutta siihen uskon, että ne ovat jollain muulla tavoin hyväksi. Syövästä parantunut sukulaiseni sanoi: pitää kuunnella, mitä elimistö kulloinkin tuntuu tarvitsevan. Nyt tuntuu kuin elimistöni sanoisi: tahdon ja tarvitsen puolukoita!

Herkkunäkymän voisi tulkita filosofisestikin: tuoretta ja vanhaa rinnatusten...

... pehmeää ja kovaa, uusiutuvaa ja pysyvää

 

Virtaa tuntuu siis tätänykyä riittävän ihan mukavasti. Taitaapa noita harrastuksia olla varsin paljonkin, mutta olen päättänyt, että harrastan niin kauan kuin pystyn ja hyvältä tuntuu. Varsinaista "pääharrastustani" eli raivausta jatkan siinä määrin kuin voimia ja inspiraatiota riittää, pakkoa en itselleni laita siitä, enkä oikeastaan mistään muustakaan. Pientä jekkua kohdalleni kyllä toisinaan järjestän 😏. Olen nimittäin huomannut, että seuraavalla metodilla eräskin työläältä tuntuva lipastonlaatikko tuli raivatuksi, kun tyhjensin sen sisällön lattialle jumppaan lähtiessäni! Kun tulin jumpasta, oli aloitettava lajittelu (osa säilytykseen, osa kierrätykseen ja osa roskiin), vaikka se homma ei niin hirveästi olisi huvittanutkaan 😁

Tälle kierrätys- ja tuunausintoiselle on tuskallista heittää mitään käyttökelpoista kaatopaikalle. Pitäisikin ottaa netin toisen roska on toisen aarre -tyyppisistä ryhmistä enemmän selkoa, sinne voisi luovuttaa yhtä ja toista. Kirppiksillä olen aika laiska myymään, mieluummin lahjoitan pois itselleni tarpeettomat ja jonkun toisen tarvitsemat.  Konttiin tavaroita ja vaatteita on vuosien varrella jo vietykin. Kirjaston kierrätyspisteeseen olen vienyt kassillisen kirjoja lähes jokaisella kirjastoreissullani, ja on mukavaa huomata, että ne lähtevät siitä melkeinpä heti eteenpäin 😊

Olen huomannut, että vaikeinta on luopua sellaisesta, mihin liittyy tunteita 💕
Eilen löysin pöytälaatikkoja raivatessani Opettaja-lehdessä olleen muistokirjoituksen parin vuosikymmenen takaa. Sen oli kirjoittanut nuoruusaikainen äidinkielen opettajani Terttu lapsuusaikaisesta opettajastani Matista. Molemmilta sain hyviä eväitä elämään: Tertulta intoa ja kannustusta kirjoittamiseen ja Matilta kipinää kuorolauluun. Muistelin tuota kyläkoulun pientä kuoroa ja nokkahuiluorkesteria, jonka kanssa kävimme Joensuussa saakka kulttuurikilpailussa. Se oli silloin elämän tähtihetkiä 💗 Tämä tiukkalettinen tyllerö soitti siinä lähes itsensä mittaista alttonokkahuilua - mitenkähän osasinkaan 😏 Matilla oli erityinen kyky innostaa musiikin pariin ja opettaa lapsille mm. nuottienlukutaitoa. Kesäisin hän täydensi opintojaan Savonlinnan oopperalaulukursseilla.
Kun muistelen opettajia taipaleeni varrelta, heistä on paljon hyviä muistoja. Ehkäpä se varhainen haave äidinkielen opettajan ammatistakin on ainakin osin perua esikuvista. Nyt kun ansiotyöni on jo takana päin, koen että oikealla alalla sain olla. Erityisesti kasvokkaiset opetustuokiot ja kohtaamiset opiskelijoiden kanssa olivat ominta alaani. Ennen kuin haikeus saa silmät sumentumaan, muistutan mieleeni, että nykyisin lähes kaikki opetus (ainakin korkea-asteella) lienee jo siirtynyt nk. verkkoon. Siispä tämän vanhanaikaisen (?) oli juuri nyt oikea aika lähteä ja luopua mieluisasta ja hyvinkin paljon elämänsisältöä antaneesta työstä.

Raivauksesta tuli vielä mieleen lisäys siihen, että vaikeinta on heittää menemään sellaista, mihin liittyy tunteita: se voi olla mummon antama ohueksi hiutunut neule tai vanha puku; nyt jo edesmenneen lapsuuden ystävän antama maljakko; lapsen piirustukset tai bändijulisteet; ystävien lähettämät kirjeet ja kortit sekä myös nuo aiemmin mainitsemani muistokirjoitukset.
Viittaan alun aforismiin, ja totean ettei se rahallinen arvo ole ratkaisevaa tässä(kään).
Ystävän lähettämässä kortissa lukee: Ystävyys on sanomaton sana, mittaamaton aikajana. Sitä ei voi syliin nostaa tai kaupan hyllyltä ostaa 😍

Nyt käyn jälleen arkistojeni pariin ja muistutan itselleni, että kiirettä ei ole, jos en välttämättä halua valita sitä osakseni 💗 💕 💓