tiistai 10. syyskuuta 2019

Tämä sydämellä jatkuvasti 💚 💞

"Jos olet masentunut, elät menneessä. Jos olet ahdistunut, elät tulevassa. Jos olet tyyni, elät nykyhetkessä." (Kiinalainen filosofi Laozi.)

Vaikka parasta on tietenkin elää nykyhetkessä, varsinkin moni nuori elää tulevassa, ahdistuneenakin. Radiossa tulee par'aikaa ohjelmaa ruokahävikin vähentämisestä ja muista kestävän kehityksen teemoista. Lisäinspiraatiota tähän kirjoitukseeni sain myös Karjalaisen kolumnista 1.9. Toimittaja Pekka Puustinen kirjoitti jäähyväiskolumnissaan (Karjalainen 1.9.2019), että hiljaisen enemmistön valinnat ratkaisevat ilmastonmuutoksen vauhdin. Heistä ei ole ratkaisijoiksi, jotka toteavat, etteivät muuta mitään kulutuksessaan, koska sillä ei maailmaa pelasteta. Puustinen toteaa lisäksi osuvasti, että  se sama joukko ei käytä vilkkua poistuessaan liikenneympyrästä, koska mitä se kenellekään kuuluu, mihin he ovat menossa. Hyvin sanottu! Tuttavissanikin on henkilöitä, jotka sanovat, että jos suurvallat eivät ota ilmastonmuutoksen ehkäisyä/vähentämistä asiakseen, niin mitä on väliä tavallisen ihmisen arjen valinnoillakaan. Toisaalta ehkä totta, mutta myös niin surullista, kyynistä, toivotonta. Em. kolumnistin lailla haluan yhtyä sanoihin: Toivo syntyy hiljaisen enemmistön ääntä pitämättömistä arjen valinnoista 💞.
Jatkan täällä nykyistä pääharrastustani kaappien ja pöytälaatikoiden raivausta. Ikkunaverhoja, mattoja ym. katselemme uuteen (tai uusvanhaan) kotiinkin kaapeista ja varastoista, tietysti! Toiselle muuttajalle olen teroittanut, että älä osta mitään uutta, jos ilman sitä vain voidaan olla (ts. uusi tavara on aidosti välttämätön!) ja jos sitä ei ole ennestään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikkea on jo liiaksikin. Uusia huonekaluja hankitaan vain välttämättömät, mutta verhoja, mattoja, tauluja ja mitä moninaisimpia esineitä tai astioita jne. ei hankita. Mielestäni on myös arjen pieni ekoteko, jos entiset kelpaavat ja riittävät. Ylpeänä ilmoitan, että olen jopa suorittanut pienimuotoista tuunausta esim. värkkäämällä vanhoista sohvatyynyistä "uusia" ja suunnitelmissa on keittiön vanhan ruokapöytäryhmän kunnostus ja olohuoneen tuolien päällystäminen. Nämä hommat jouduttaneen antamaan ammattilaiselle, mutta kestävän kehityksen mukaista on kai sekin, että käyttää lähipalveluja. Tällainen tuottaa tyydytystä 😊
Toisaalta koetan kestävän kehityksen innostuksessani olla ärsyyntymättä tuttavan sanoista, kun hän kertoo toivovansa, että  pääsisi työssään mahdollisimman paljon hankkeisiin, koska niissä saa matkustella. Myös vapaa-aikoinaan hän harrastaa paljon kaukomatkailua. Iloisena hän postaa milloin minkäkin mantereen lentokentiltä ja sivulauseessa toteaa äänestävänsä vihreitä. Mummoni tuiskahtaisi, että oespa sanomistakkii, vuan olokkaan sanomata. Työelämä on varmaankin rankkaa, ja kenties hänen työssään jaksamista edistää se, että pääsee säännöllisesti katselemaan uusia näköaloja milloin missäkin päin maapalloa. Kiireistäkin työssä kuulemma on, ja henkilöstövähennysten aikana mieleen tulee myös se, kuka tekee sillävälin ne arjen välttämättömät työt, nk. perusduunin...?
Tunnustan itsekin palkinneeni taannoisia työsuorituksiani shoppailemalla, ostelin etenkin vaatteita ja Kalevala-koruja 😎 Nyt ei tarvitse ostaa enää mitään, jos en liho tai laihdu runsaasti nykymitoistani. Ompelijan palveluja saatan hankkia pienimuotoisesti, jos hän saisi tuunattua vanhoista mutta mielestäni yhä käyttökelpoisista vaatteista "uusia". Nolona tunnustan omistavani mm. takkeja ja kenkiä ihan liikaa. Mitä ihmettä teen esim. tuolla päällystakkien rivistöllä, mikä odottaa raivausta kellarikomerossa? Jos en tuunaukseen toimerru, Konttiin voi toki viedä puhtaita ja ehjiä vaatteita. Kirppareilla olen laiska myymään, mieluummin lahjoitan pois. Sekin tuottaa tyydytystä, jos luovutetuille vaatteille ja tavaroille löytyy uusi omistaja.    
Edellä esille ottamaani liittyvänä vielä se, että mielihyvää tuottaa kyllä aina se, että useimmat tuntuvat nykyisin arvostavan esim. kaukomatkailun sijaan lähimatkailua; suuri elämys voi olla vaikkapa matka Tuupovaaraan, Kuopioon tai Heinävedelle tai kenties Lappiin 😊 
Paikalliset / kotimaiset matkailuyrittäjätkin saavat siitä toimeentuloa ja työllistävät. Lähiruualle ja lähimatkailulle iso 💚 ja 👍


Marjojen poimiminen ja käyttäminen on varmasti eräs arjen ilmastoteoista

Sienikuva on viime kesältä. Toivottavasti sateita riittäisi ja sieniä nousisi tänä syksynäkin

Pielisen pinta kotirannassamme alkukesästä

Sama ranta nyt. Vedenpinnan luonnollista vaihtelua on kai ollut aina, mutta tämä nykytila pistää kyllä miettimään...
 
Sunnuntain lehdessä on paitsi mielenkiintoisia kolumneja, se myös muistuttaa osaltaan elämän rajallisuudesta. Useimmiten lehdessä on jonkun tutun tai puolitutun kuolinilmoitus. Olen alkanut leikata muistokirjoituksia (ja lähimpien kuolinilmoituksiakin) leikekansioon. Ehkä tämä on erikoinen harrastus, mutta jotain merkitystä sillä minulle ilmeisesti on. Olen pohtinut, että jos alkaisin tehdä joskus vielä alaani liittyvää tutkimusta, saattaisin haluta tutkimusaiheeksi muistokirjoitusten kielen. Niissä on kirjaimien ja sanojen lisäksi tunteita, tietoa, historiaa, rakkauttakin. Ne herättelevät ajattelemaan, mikä elämässä on lopulta tärkeää. En muista lukeneeni muistokirjoitusta, johon olisi listattu vainajan hankkima varallisuus, kuluttamisen runsaus tai edes kaukomatkailu.

Hautausmaillakin kävelen mielelläni, tuossa Joensuun lähihautausmaalla kesällä viikoittain. Enää sekään ajatus ei tunnu oudolta tai edes pelottavalta, että omakin uurnani on siellä jonain päivänä; sitä en tiedä milloin, mutta ei tiedä kukaan muukaan. 

Kuva Lieksan vanhalta hautausmaalta
 
Kuolema on varmaankin tasa-arvoisinta mitä ajatella voi. Siinä ollaan kaikki nk. samalla viivalla. Väliä ei enää ole, onko elämä ollut onnekasta ja vaurasta myötätuulta tai vastoinkäymisten ja puutteen täyttämää selviytymistä.
Sillä kuitenkin on aina ja edelleen väliä, millainen maapallo jää lapsille ja lapsenlapsille, tuleville sukupolville.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti