Vahvoista ja rohkeista maaliskuun naisista, suunnitelmista ja ihastuksen aiheista

Maaliskuun teemapäiviä ovat naistenpäivä 8.3, Minna Canthin päivä 19.3 ja Marian ilmestyspäivä 21.3. Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina 28.3 onkin jo palmusunnuntai. Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä oli 28.2; Kalevala-aiheesta sananen tuonnempana.

Herrankukkaron mutka Paaterin ladun varrella

 Suunnittelin kirjoittavani maaliskuun blogissani mm. rutiinien rikkomisesta ja toisaalta myös rutiinien hyödyllisyydestä eläkeläisenkin elämässä. Pohdiskelin ilon ja ihastuksen aiheita ja jotain on suunnitelmistakin. Eräänlaista rutiinien rikkomista on sekin, että kirjoitan tätä päivitystä poikkeuksellisesti nyt täällä maalla, ns. mökkikoneelta. Tietokoneiden perusperiaatteet lienevät osapuilleen samat, mutta käytännön jutut jäävät nähtäväksi, kuinka toteutuvat. Kuvat ainakin latautuivat näköjään päinvastaisessa järjestyksessä kuin tarkoitukseni oli, mutta haitanneekos tuo... 😳

Kuvien kohdalla olen yleisemminkin pohdiskellut sitä, että voisin ottaa kuvissani esimerkkiä minimalistisemmasta tyylistä, mulla on usein liikaa kaikenlaista niin teksteissä kuin kuvissakin... 😎 

Voimapuu vakituisen hiihtolatuni varrella. Tämä vankka mänty on kasvattanut tukevat juuret tuuliselle paikalle 💚

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3 on virallinen juhlapäivä useissa maissa. Tasa-arvoa työelämässä ja mm. yhtäläistä äänioikeutta vaadittiin jo sata vuotta sitten 1. kansainvälisenä naistenpäivänä. Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran jo 19.3.1911, jolloin Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yli miljoona naista ja miestä. Tuolloin vaadittiin naisille äänioikeutta, työoikeutta, oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Naistenpäivänä järjestetään maailmanlaajuisesti tuhansia tapahtumia, joiden tarkoitus on osoittaa kunnioitusta naisia kohtaan ja juhlia heidän saavutuksiaan. (wikipedia.org.)

Minna Canthin päivä on myös tasa-arvon päivä. Naisten ja vähäosaisten asialla toimineen Minna Canthin päivää vietetään 19.3.  Minna Canth (1844–1897) oli suomalainen kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Canthin elämäntyö on vaikuttanut suuresti Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi. Minna Canth oli vasta 35-vuotias ja odotti seitsemättä lastaan, kun hänen miehensä kuoli v.1879. Hän itse menehtyi vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897, ja hänet on haudattu Kuopion Isolle hautausmaalle. Minna Canthin kuuluisimpia näytelmiä ovat Työmiehen vaimo ja Anna Liisa. Canth on ensimmäinen suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivä. (yle.fi.) "Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää", ovat monien mieliin painuneet Minna Canthin sanat vuodelta 1884.

Minna Canthin haudalla kesällä 2007

Marianpäivä on tutuin niistä nykyisessä suomalaisessa kalenterissa olevista päivistä, jotka liittyvät Neitsyt Mariaan. Marianpäivä oli alunperin 25.3, yhdeksän kuukautta ennen joulua. Tätä päivää Suomen luterilainen kirkko viettää lähimmäksi sattuvana sunnuntaina, tänä vuonna 21.3. Päivän aihe on enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle ja ilmoitus siitä, että hänestä tulee yhdeksän kuukauden kuluttua Jeesuksen äiti. (kirjasto.oulu.fi.) Päivän merkitys kulttuurissamme on vähentynyt, mutta saamelaiset viettävät sitä yhä vahvasti. Päivä osuu kevätpäiväntasauksen tienoille, joten sillä on myös vuodenkierrossa merkitystä. Maria on kannustava esimerkki uskon voimasta ja rohkeudesta. Raamatun mukaan Maria lausui kiitoslaulun (Luuk. 1:46-55),  jota kristikunnassa yhä päivittäin lauletaan. Marian ilmestyspäivän virsi 50 pohjautuu myös siihen. Päivän sanoma kiteytyy kiitoslaulussa: Jumala kääntyy vähäisimmän puoleen. Vallanpitäjät syöstään istuimiltaan. Alhaiset korotetaan. Nälkäiset ruokitaan. Jumalan ihmiseksi tuleminen muuttaa ihmisten luoman arvojärjestyksen. (tampereenseurakunnat.fi.)

Hiihtolenkkini kahvitaukopaikka Paaterin galleria-kahvilassa

Hyvinkin eristynyttä elämää olen viettänyt viime aikoina (ainakin mitä tulee fyysisiin kontakteihin), kuntoutusviikko toki oli noin kuukausi sitten. Välillä tekee hyvää olla ihan hiljaakin. Muistan nyt Paula Sainion ihanan aforismin: Sanat ovat lemmikkejäni, ruokin niitä hiljaisuudella. Silloin tällöin on marttojen Teams-etäkokouksia, laulutunti Teamsilla viikoittain ja olipa kerran jopa yhdistetty pankki- ja taidenäyttelykäyntikin kaupungilla maski naamassa. Ja sehän tarkoitti silloin sitä, että eläkeläisen kalenteri oli täynnä 😁  Kävimme tuolloin pitkästä aikaa ystävän kanssa taidenäyttelyssä maskit naamassa ja varovaisuutta noudattaen, käynti virkisti. Taidemuseossa ei ollut juuri muita kuin me ja asiakaspalvelija lasin takana. En pelännyt koronaa.

Kun vauhti kasvaa, näköala supistuu.

Vain hidastus avartaa.

(Eero Silvasti)

Hiihtänyt olen tänä talvena hyvinkin aktiivisesti, etenkin kun huomioi sen, että tässä on ollut parin vuoden tauko. Nyt on ollutkin oikea vanhan ajan talvi paksuine lumihankineen ja pakkasineen. Ulkoilun suuntaa antava pakkasraja kohdallani on ollut -15, ja hiihtovarusteisiini kuuluu nykyään akkusähköllä lämmitettävät hanskat ja muutenkin lämpimämmät vermeet. Olen nykyään viluisempi ja toisaalta en hiihdä kovaa vauhtia. Jäällä hiihdellessä järven selältä puhaltava viima tuntuu toisinaan kuin neulanpistoina naamassa. Mutta niin kaunis, huikean kaunis on esim. oranssinpunainen auringonlasku kupeessaan tähtinä tuikkivat valot hämärtyvillä Kolin rinteillä. Kuukin näkyy toisinaan ja aurinko tietenkin, jolloin taivaan turkoosi sävy toistuu hangen sinisyydessä 🌞 🌜 🌝

Talvella murheita muisteta ei,

talvella paljon on lunta,

muistoja kauniita katsellaan,

riemuja vanhoja riemuitaan,

nähdähän kesästä unta.

(Eino Leino)

Pakkaspäivän iltaruskonäkymää

Tapasin ilokseni eilisellä jäähiihdolla työkaverin ja muistelimme menneitä. Työelämästä tuli nyt mieleen tämäkin asia, minkä vuoksi monet alansa ammattilaiset voivat kuormittua, stressaantua, palaa loppuun, joutua sairauslomalle tai äärimmillään joutuvat jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Tällainen asia on esim. tietoteknisten järjestelmien jatkuva muutos. Moni sanoo, että juuri kun ehdin oppia tämänkin järjestelmän, se muuttui ja heti alkoi ponnistelu uuden järjestelmän oppimiseksi. Välillä saattaa tulla mieleen melkein kyyninen ajatus, että mitäpä hyötyä on opetella tätäkään järjestelmää kunnolla, kun kohta se jo kuitenkin muuttuu. Jos olisin työelämässä korkea päättäjä, kiinnittäisin kyllä tähän huomiota useillakin ammattilaisaloilla. Esimerkiksi opettaja voi olla huippuammattilainen pedagogiikassa ja myös oman alansa substanssissa, mutta tietotekniset asiat voivat olla hankalia. Entä toisaalta vaikkapa lääkärin työ, mikä sisältää uskoakseni paljonkin erilaista tietoteknistä työtä, raportointia ymv.? Tietokonetta naputtaessaan ja uusia ohjelmia opetellessaan esim. opettaja tai lääkäri ei voi suunnata energiaansa täysillä siihen, minkä parhaiten osaa, ja missä työssä itsekin todennäköisesti parhaiten viihtyy. Sellaisesta ei hyötyne sen enempää työnantaja kuin asiakkaatkaan? 

Jasmin Anoschkinin (s. 1980) veistos "Tuoreherne Baby Giraffe" Joensuun Taidemuseo Onnin vaihtuvassa näyttelyssä maaliskuussa 2021

Kuntoutuksessa sai mm. vertaistukea, ja parhaimmillaan se voi kantaa pidemmällekin kuin vain sen hetken. Tosi hyvä on myös, että pidämme joidenkin kuntoutujien kanssa yhteyttä kuntoutuksen jälkeenkin. Useimmat haluavat jatkaa elämänsä kokemuksia, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Minulle jonkinlainen oppiläksy on tiedostaa se, että kaikki eivät halua jakaa elämänsä kokemuksia. Sitä on tärkeää mietiskellä mahdollisessa vapaaehtoistyössäkin - tai oikeastaan jo sitä suunnitellessa. Joskus voi olla vaikeaa tietää, mitä toinen odottaa tai toivoo, jos hän ei ilmaise mitään. Jossain mietelauseessa sanottiin, että opettele olemaan hiljaa heidän kanssaan, jotka eivät sanojasi kaipaa. Tai pitäisikö toisinaan väistää kokonaisvaltaisemminkin? Aina ei voi tietää, voi vain arvailla ja toivoa, että arvaus osuisi edes osapuilleen oikeaan. 

Olkaamme iloisia ja muistakaamme, että kaikkein vaikeinta

on kestää niitä vastoinkäymisiä, jotka eivät koskaan tule (Amy Lowell).

Suunnitelmissani on hakeutua myöhemmin sydänsairaiden vertaistukihenkilökoulutukseen, ja siinä(kin) mielessä kaikenlainen oppiminen ja erilaisten kokemusten jakaminen on arvokasta. Ko. koulutukset ovat Etelä-Suomessa, ja hakeudun tietysti sinne vasta sitten, kun koronasta on päästy - tai ainakin rokotukset on saatu. Kohdallani tuo vapaaehtoistyö on mielessä ehkä siksi, koska on jonkinlainen tarve (tai voisiko sanoa ihan kutsumus?) olla vielä jollekin tueksi tai jotenkin hyödyksi. Tietysti pitää ottaa huomioon sekin, mihin suuntaan oma kunto ja jaksaminen etenee, nythän se on ollut (ainakin tällä hetkellä) hyvinkin hyvä.  Koronarokotus mulla on vasta myöhemmin, en kuulu tähän 1. ryhmään, jota nyt rokotetaan. Arvioin että vuoroni on ehkä huhtikuussa. 

Upeita käsitöitä kylätoimintakeskus Kukon näyttelyssä syksyllä 2017 

Seuraan innolla mm. fb:ssä käspaikka-, isoäidinneliö- ym. ryhmiä, joskin omat kädentaitoni ovat sangen vähäiset. Olenkin miettinyt, kuinka tällaisen ompelijoitten, kutojien ja suutareitten suvusta (sekä isän että äidin puolelta) on voinut tulla niin kömpelö käsitöissä 😮  Isoäidinneliöitä virkkaan huvikseni, mutta eivät nekään täydellisen symmetrisiä ole. Neliöitten värit ovat kuitenkin kauniita ja villalanka tuntuu hyvältä sormissa. Torkkupeiton tekeminen etenee hitaasti, teen sitä milloin inspiroidun, yleensä äänikirjojen kuuntelun ohessa vähän kerrallaan. Ilahduin, kun eräs perinnekäsitöiden taitaja ja käsityönopettaja sanoi, että hänestä tärkeää on myös se, että perinnetekstiileistä ja käsitöistä ylipäätäänkin KIINNOSTUNEITA (tai jopa innostuneita) on, kaikkien ei tarvitse osata itse tehdä 😘 

Saimme ihailla poppanataidetta kierrätysmateriaalista kylätoimintakeskus Kukossa keväällä 2017

Saan iloa mm. kauniisti kirjailtujen ja virkatuilla pitseillä somistettujen käspaikkojen katselusta. Jotenkin mystinen kukkilintu kiinnostaa. Taidankin hankkia punaista puuvillalankaa ja kirjoa pienen kukkilinnun puseron rintamukseen.  Edesmennyt ystävä välitti mallin helposta ja yksinkertaisesta ristipistotyöstä, jossa oli pieni kukkilintu. Sen kirjomista voisin koettaa opetella myöhemmin.  

Koitadesign kertoo nettisivuillaan (2020), että kukkilintu symboloi rakkautta, valoa ja onnea. Karjalaiset samoin kuin monet muutkin kansat uskoivat, että sielu poistuu ruumista linnun muodossa. Kaksi lintua vastakkain on vanha itämainen symboli. Itämaisittain siinä esiintyy riikinkukot, mutta Karjalassa symboli sai piirteitä paikallisesta luonnosta. Karjalaiset eivät nähneet käsitöissään riikinkukkoa vaan Kukkiksen, Kukkien kukkin, Kukkilintusen. Se oli sielun lintunen, joka tuo viestiä tuonpuoleisesta. (koitadesign.fi.) Punainen kukkilintu oheisessa kuvassa on Kyllikki Suvannon ja Elizaveta Korpelaisen kirjasta "Nuken henki" (v. 2017, s. 82).  Nuken henki -teoksesta on enemmän blogipäivityksessäni 13.8.2019. Tässä teoksessa s. 83 sanotaan, että esim. joutsen on karjalaisille sielulintu, tuonilmaisiin siirtyneen ihmisen sielu, ja sen tappaminen oli ehdottomasti kielletty. Olen aina pitänyt paljon ilmaisusta tuonilmaisiin 💗 

Kalevalan päivänä seurasin Kalevalaisten Naisten liiton nettisivuilta päivän teeman etäesitystä ja huomasin silloin myös  leikkimielisen testin Kalevalan naisista. Testin mukaan minussa olisi 25 % samaa kuin Louhessa ja 25 % samaa kuin Ilmattaressa 😉 Ilmatar, ihana impi, vanhin luonnon tyttäristä, sanotaan Kalevalassa. Louhi ja Ilmatar olivat varttuneempia naisia. "Louhi Pohjolan emäntä / Pohjan akka harvahammas" ei kauneudellaan hurmannut, mutta vahva hän oli, vaikutusvaltainenkin. 

Testi oli tehty huumorilla, mutta kenties se omalta osaltaan ilmentää sitä, että moneen suuntaan tässäkin on mielenkiintoa - ja toisaalta tämän ikäisellä lienee jo elämänkokemustakin. Kalevalaa pitäisikin lukea enemmän, onhan se paitsi suuri inspiraation lähde, myös meidän kaikkien yhteistä suomalaista kulttuuriperintöä.

Tämä kukkilintu on Kyllikki Suvannon ja Elizaveta Korpelaisen Nukkekirjasta (2017 s. 82)

Kun pakkasmittari näyttää yli -15, lykkään hiihtämistä myöhempään ja haen inspiraatiota mm. katselemalla FB:stä kuva- ja tekstimuistoja. FB antoi eilen muistot elämän alkamisesta ja päättymisestä. Neljä vuotta sitten 9.3.2017 oli iloinen hetki, kun veimme suloiselle poikavauvalle ruusut 💙  Isoukkinsa lailla tämä nyt nelivuotias rakastaa musiikkia 🎵🎶 Veljensä ja hän ovat meille yhtä läheisiä kuin oma lapsenlapsi. Ajankohtaisohjelmissa sanotaan, että tänään syntyneet elävät keskimäärin yli 100-vuotiaiksi. Nyt syntyneen vauvan elinkaari voi yltää keskimäärin ajalle 2120! On kiinnostavaa pohtia, millainen maailma on tuohon aikaan.

Näin alkukeväästä muistelen usein myös Kerttua (26.3.1927 - 14.6.1990) ja Heimoa (16.3.1930 - 18.9.2003). Heillä molemmilla on laillani tässä kuussa syntymäpäivä. Elämän kiertokulkua, läheistä henkilöhistoriaa. Fb antoi myös muiston Anna-Liisan haudalta pakkaspäivänä 24.2.2018. Hautajaisiin en kyennyt menemään, kävin haudalla myöhemmin 💔 

"Aika on korjannut viljaa, sarka jo kylvetty on..."  Kanttori, oopperalaulaja Matti Turunen lauloi 9.3.2019 upealla bassoäänellään Veteraanin iltahuudon. Kun etenimme kohti Villen viimeistä leposijaa, vielä kauan kappelista kaikui Heikki Klemetin "Oi kallis Suomenmaa, sun koskiesi kuohua ja honkiesi huminaa suo mun kuunnella kunnes hetki lähtöni lyö..." Pakahduttava hetki sinivalkoisen arkun, siniristilipun ja sinivalkoisten kukkasten äärellä  💜

Sinivalkoiset värit Villen saattomatkalla 9.3.2019 

 Arjessa rutiineja voi rikkoa vaikka keskittymällä välillä (hyödyllisyyttä tai järkevyyttä miettimättä) sellaisiin asioihin, joista tulee hyvälle mielelle. Vaihtelu virkistää harmaita aivosoluja. Asiaan syvemmin perehtyneet opastavat, että tee asioita eri tavalla, sauno vaihteeksi illan sijaan aamulla, syö erilainen aamupala tai suuntaa lenkkisi tai päiväretkesi sinne, missä et ole ennen käynyt. Asiantuntijat sanovat, että arjen rutiinien rikkominen virkistää aivoja. 

Hyvistä rutiineista kannattaa toki pitää kiinni, kuten esim. päivittäisestä ulkoilulenkistä. Parhaimmillaan rutiinit vapauttavat energiaa esim. luovaan toimintaan, joten toki tämäkin on lopulta aika moniulotteinen juttu. Tuntuu ettei nyt työelämästä vapaalla ollessakaan olisi yhdentekevää, miten päivänsä käyttää. On helppoa yhtyä M. Envallin sanoihin: Kun päivien luku vähenee, yhden arvo kasvaa 💜 

Muistelemani Kerttu eli ihana Kepa-tätini (26.3.1927 - 14.6.1990) oli lapseton ja hän antoi itsestään paljon sisarustensa lapsille ja heidän lapsilleenkin 💗

Jos elämä on tylsää, teroita se, Jarmo Somppi sanoi mietelmässään. Silloin jos elämä alkaa tuntua tylsältä, voisi koettaa teroittaa elämäänsä vaikka rikkomalla rutiineja. Pientä rutiinien rikkomista oli sekin, kun laitoin loppiaisena kesäiset kukkaverhot ikkunaan 😊 Sanoin hiljattain jollekin kaverilleni, että jos nyt saisin elää elämäni uudelleen, tekisin vähemmän ja havainnoisin elämää enemmän. Menin kuin juna eteenpäin, suorituksesta toiseen, työelämän loppuvaiheessa pitkälti jo rutiinilla.  Toisaalta rutiinit voivat olla haitta myös havainnoimiselle, elämä etenee tosiaan kuin juna päivästä toiseen samalla tavalla. Luin ET-lehdestä 11/2015, että kun toistaa samoja toimintamalleja päivästä toiseen ja rutinoi arjen, aivojen ei tarvitse enää samalla tavalla havainnoida ympäristöä. Aivot säästyvät ajatustyöltä ja rutiineista muodostuu eräänlainen mukavuuden ansa. Päivät toistuvat samankaltaisina, ja kun koettaa esim. muistella, mitä tapahtui viime viikolla, ei muista mitään erityistä. Voisiko siis mm. rutiineja rikkomalla vaikuttaa aivojensa ja muistinsa hyvinvointiin?

Isäni Heimo (16.3.1930 - 18.9.2003) oli musikaalinen ja pääsi radiosähköttäjän oppiin Lievestuoreelle 40-luvun lopulla. Musikaalisuudesta oli uskoakseni hyötyä ko. tehtävässä.

Eräänlaista rutiinien rikkomista on myös tämä entistä ajankohtaisempi monipaikkaisuus. Me olemme olleet monipaikkaisia asujia itseasiassa jo ennen, kun siitä tuli trendikästä. Täällä Vuoniskylien tienoilla on paljon ympärivuotisesti asuvia osavuosiasukkaita ja lisäksi myös lomilleen tulevia kesämökkiläisiä. Vapaa-ajan paikkakuntamme vakiasukkaat ovat sanoneet, että mökkiläiset ja muut osavuosiasukkaat ovat tärkeä voimavara kylälle. Yhteistoimintaa onkin paljon ympäri vuoden. Jos vaikka ikkuna särkyy tai vesi lakkaa tulemasta, apu on lähellä 👍 Meille helpotus on ollut se, että tämä mökki tai pikkutalo on talviasuttava, hyvinkin mukava vesijohtoineen, viemäreineen ja kylppärin + saunan lattialämmityksineen. Rantapaikkamme on pieni, mutta täältä löytyy kaikki tarvittava. 

Monipaikkaisuus tuntuu uudelta ilmiöitä, vaikka kyseessä on erittäin vanha asia, tutkija Toivo Muilu toteaa. Jo muinaiset metsästäjä–keräilijät ja paimentolaiset olivat monipaikkaisia, ja vasta maanviljely ja kaupungit sitoivat ihmiset paikkaan tuhansia vuosia sitten. (Kvartti.fi/Toivo Muilu.)

Teresa Haukkalan toimittamassa raportissa (sitra.fi) sanotaan, että monipaikkaisuus on ilmiönä ajankohtainen ja globaali. Mielestäni vaikuttaa ilmiselvältä, että myös korona on vaikuttanut ihmisten haluun siirtyä väljempään elämiseen. Monipaikkaisuus on ihmisten jokapäiväisiä elinympäristöjä yhä useammin leimaavan, monien merkityksellisten paikkojen ja niiden välillä tapahtuvan liikkumisen kokonaisuus, Haukkala jatkaa. Se koostuu eri paikoissa tapahtuvasta liikkumisesta, palveluista, työstä, harrastuksista, kokemuksista ja asumisesta. Monipaikkaisuus on myös elämäntapa, kulttuuri ja lisäksi jokapäiväisten rutiinien rakenne. Fyysisen monipaikkaisuuden lisäksi virtuaalinen ympäristö on nousemassa mukaan keskusteluun.  Monipaikkaisuus on myös mahdollisuus, Teresa Haukkala toteaa. Ehkä haastavin, mutta samalla hedelmällisin kysymys liittyy siihen, kuinka tulevaisuuden Suomessa kyetään yhdistämään kaupunkiympäristön ja tiheän asutuksen taloudellinen aktiivisuus, virikkeellisyys, rikas vuorovaikutus, monimuotoisuus ja luovuus maaseudun rauhaan, väljyyteen ja luonnonläheisyyteen. Jos tässä onnistutaan, Suomella voi olla tässä ainutlaatuinen kansainvälinen kilpailuvaltti. (sitra.fi./Teresa Haukkala.)

Kylän yhteisissä riennoissa pukeudutaan usein wanhan ajan wermeisiin 😍 

Tavoitteista lopuksi. Tässä karanteenielämässä tulee seurattua vielä tavallista enemmänkin nettiä. Ehkä liikaakin. Siellä oli kerran mielenkiintoinen pohdintatehtävä loppuelämän haaveista/tavoitteista, joita oli kiintoisaa pohtia. Tuumin seuraavaa:

🌷 Koetan loppuun saakka löytää jotakin mistä innostua, tai jos ei voi tai jaksa innostua, niin jos voisi vaikka ilahtua. Sillä ei ole väliä, onko se toisten mielestä iloitsemisen väärti, riittää kun itsestä on. Aitoa iloa pienistä asioista Fransiskus Assisilaisen sanoin: "Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja."

🌸 Pyrin siihen, etten koskaan lakkaisi liikkumasta luonnossa ja lakkaisi iloitsemasta eläimistä. Jos liikuntakyky menee, toivottavasti voin lähteä luontoon mielikuvissani.

🌹 Pyrin säilyttämään innostuksen historiaan ja menneen ajan asioihin ylipäätään, kuten vaikkapa em.  perinnetekstiileihin. Koetan pitää myös aktiivisemmin yhteyttä heihin, jotka jakavat yhteisen kiinnostuksen - esim. vanhojen valokuvien, paikallis- ja henkilöhistorian keruun.

🌺 Toivon voivani vielä joskus matkustaa kaupunkilomalle Pariisiin ja merenrantalomalle manner-Espanjaan. En kohdallani erityisemmin kannata (ainakaan runsasta) lentomatkustamista, mutta nuo kaksi matkaa kotimaan ulkopuolelle toivoisin vielä voivani tehdä. Pitkään suunnittelemastani maalis-/huhtikuun -20 omatoimilomasta Espanjaan (siitä koronan vuoksi peruuntuneesta) jäi henkilökohtaiseksi rahalliseksi menetykseksi n. 550 euroa. Muuta pettymystä en nyt tarkemmin avaa. Siitä opin, että en tee matkoja (jos siis voin niitä joskus tehdä) omatoimimatkoina vaan matkatoimistojen järjestäminä seuramatkoina. Silloin rahat on ilmeisesti mahdollista saada takaisin, jos esim. uusi pandemia iskee tmv.

Myös Pyhäselän jäällä olen käynyt tänä talvena muutaman kerran hiihtelemässä. Tätä kuvaa ottaessani mielessä soi sen saman päivän laulutunnin harjoitus Mikä voi olla sen mukavampaa: ”Talvi kun loppuu ja kevät kun saa, mikä voi olla sen mukavampaa” 🎵

Maaliskuussa mahla virtaa, sanottiin ennen. En tiedä todenperäisyyttä, mutta selkeästi ensimmäinen kevätkuukausi tämä on, joten toivotan hyvää kevättä 🌻🌼🌿