Koronaväsymystä, muistoja ja monenlaisia sävyjä huhtihopeassa

Pääsiäistä vietettiin tänä vuonna huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Kotuksen (2021) nettisivuilla sanotaan, että pääsiäinen on johdettu verbistä päästä. Pääsiäisenä paasto päättyy, toisin sanoen silloin päästään paastoamisesta. Sana on ollut käytössä suomen kirjakielessä aina 1500-luvulta lähtien.

Talitintin titityy aloittaa, joutsenten fanfaari jatkaa, ja kevään edetessä mitä moninaisin lintukuoro laulaa ja soittaa luonnon omaa musiikkia 💗

Idea tuntui olevan nyt hakusessa, mietin mistä oikein kirjoittaisin, vai jättäisinkö huhtikuun blogipäivityksen väliin? Sitten ajattelin, että huhtikuu on minulle se lempikuukausi, ja en saa antaa pitkään jatkuneen koronaeristyksen ja -väsymyksen lamaannuttaa. Tämä aika tuntuu koettelevan voimia, siitä enemmän tuonnempana. Olen huomannut kanssakulkijoiden kesken ajatuksia vaihtaessamme (etänä tietenkin), että en ole yksin näiden aatoksieni kanssa, mitä kaikkea  tajunnanvirrasta tänään tähän poiminkin. Kevät etenee vauhdilla, ja kirjoitan kuvien oheen kevennykseksi muutaman lempivuodenaikani tunnelman luonnosta ja muustakin.

Mielessä saattaa olla nyt myös T. S. Eliotin runon tunnelmaa:

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston ja pyyteen, kiihoittaa

uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla

maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä

elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin..." T.S. Eliot, 1922.

Mietin, mistä tulee tuo tuttu sanonta "huhtikuu on kuukausista julmin". Voisiko se kummuta kansanperinteestä: ihmisiä kuoli keväisin ehkä vielä tavallista enemmän; rankka talvi uuvutti voimia, varastot hupenivat jne.  Sääolosuhteet vaihtelevat huhtikuussa paljonkin, heikkenevät jäät vievät uhrinsa, joet tulvivat, herkkä mieli masentui kun valo lisääntyi.  Arkisemmin: valo paljastaa pölypallot ja pesemättömät ikkunatkin, tekemistä olisi, mutta ei oikein jaksa. Toki taustalla voi olla vain tunnettu Eliot-sitaatti T.S. Eliotin (1922) runosta Autio maa – kukapa tietää.

Pääsiäisen aika on kirkkovuoden tapahtumista läheisin tälle sydämen ortodoksille.
Täällä v. 1887 valmistuneessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa on joinakin aiempina pääsiäisinä seurattu ristisaattoa ja kuunneltu kuoroa 💜 Nyt tv:n kautta etänä Tampereelta. 

Harjoittelen par'aikaa viime viikolla käyttöön otetun uuden puhelimeni käyttöä, ja huomaan että uusi laite opetteluttaa. Kertaan tässäkin jo face bookissa viestimääni, että osa yhteystiedoista katosi tietojen siirron yhteydessä; otan mahd. puuttuvan numerosi talteen soittosi yhteydessä. Myös kaikki aiemmat WhatsApp-viestit ja tekstiviestit valitettavasti katosivat. Joidenkin sellaistenkin viestien menetys harmitti, mitä muuten en olisi muistanutkaan. Tuli mieleen Hilja Mörsärin sanat: ”Juuri menetetty on enemmän olemassa kuin silloin, kun se vielä oli.”

Entinen älypuhelimeni kestikin yllättävän kauan, peräti 6,5 vuotta, vaikka oli tosi kovassa käytössä 😁 Uskon ettei tuon uuden hyvän puhelimen käytössä ole pidemmän päälle ongelmia, mutta käyttöön otossa oli. Muutama huomio: sen entisen puhelimeni sim-kortti oli mikro-kokoa, kun uuteen kävi vain nano-koko. Lopulta saatiin aktivoitua uusi sim-kortti ja saatiinkin se käyttöön uudessa puhelimessa. Laulutuntieni säestykset olivat siinä entisessä puhelimessa, sekä WhatsAppin viestit, ja koko joukko tekstiviestejä, mitkä kaikki katosivat tiedon siirron yhteydessä. Erikoisinta minusta oli, että yhteystiedoista (puhelinnumerot) suurin osa säilyi, mutta sieltä täältä tietoja katosi, ja jostain syystä katosi juuri kymmenkunta sellaista läheisimpien yhteystietoa, mitä eniten käytin  😓 Eipä auta valittaa, tekee vain parhaansa, ei kai muutakaan voi. Olen kyllä nyt miettinyt, että tässä olisi saumaa vaikka jollekin tietotekniikka-alan yrittäjälle, joka opettaisi meille (hieman varttuneemmille?) uusien laitteiden käyttöä ja erityisesti tuota edellä mainitsemaani käyttöön ottoa tiedonsiirtoineen. Kolmas sektori (kuten TSL) järjestää nörttikerhoja ja muuta opastusta. Itse kaipaisin myös koulutusta tämän blogini ulkoasun ymv. uudistamiseen. Olen opetellut blogin tekniikkaa ylipäätäänkin vain yritysten ja erehdysten kautta, en ole käynyt siihen mitään kurssia tms. "Papukaijamerkki" siis, kun olen edes jotenkin onnistunut, vaikka ulkoasu kaipaisikin uudistamista  😏Teamsia käytän sovelluksen kautta, enkä ole onnistunut asentamaan taustakuvaa tai joitakin muita lisätoimintoja. Asennus pitäisi tehdä kai Microsoftin kautta tai jotain, en tiedä. Siinä lienee seuraava oppimisen paikka? Opiskelijat ja työssä käyvät saavat mm. Teamsin  oman yhteisönsä kautta, meillä muilla se on omassa varassa, ei ole lisenssejä, mikrotukea tmv.

Huhtikuun hopeinen valo, loppukuusta usein turkoosikin - kauneinta vuodenkierrossa

 
Pitkän eristäytyneisyyden jälkeen alkaa näköjään käydä jotenkin herkillä, mökkihöperöityä jollain tapaa.  Sos. kontaktit ovat rajoittuneet kohdallani omaan kumppaniin, ulkoillessa tapaamiini ihmisiin ja somessa ja puhelimessa tietysti viestitellään. Huomaan kaipaavani yhä enemmän kasvokkaisia kohtaamisia, mm. ohjattuja jumppia ja ryhmäjoogaa, uimahallikäyntejäkin. Iäkkäämpiä sukulaisiani en ole tavannut aikoihin. Puhelimella pidämme heidän kanssaan yhteyttä. Jotkut ovat somessa ja joillakin on sähköposti, heidän kanssaan yhteydenottoja on myös sitä kautta. Joidenkin järjestöjen toiminnassa olen sitkeästi mukana, niissä yhteydet ovat Teamsin kautta, samoin viikoittainen laulutuntini on ollut etänä Teamsilla. Laulutunnit päättyvätkin tällä erää huhtikuun lopussa. 

Vaihdoin kerran kevätladulla muutaman sanan erään suunilleen ikäiseni kanssahiihtäjän kanssa. Minut sai silloin mietteliääksi hänen tokaisunsa, että kyllä nyt jo tympäisee tämä hiihtokin, kun ei ole mitään muuta (otaksun että hän tarkoitti pääosin koronakaranteenia). Hätkähdin ensin tuota tokaisua siinä ihanassa auringonpaisteessa, mutta tovin mietittyäni uskon ymmärtäneeni pointin. Nyt viime viikkoina tämän tietyn eristäytyneisyysahdistuksen/-väsymyksen iskiessä itseänikin alkoi jo tympäistä yksinäiset kävelylenkkini 😳. 

Keskusteluohjelmia ja haastatteluja puhelimen kuulokkeista kuunnellen olen saanut itseni kynnyksen yli ja liikkeelle. Joskus kuuntelen puhelimen kuulokkeista musiikkiakin, viime aikoina eri versioita laulutuntieni kappaleesta "Odotusta Pariisissa" ja kevään viimeisestä harjoituslaulusta ”Pariisin kuu”. Kuluneen vuoden aikana olen soitellut pitkiä yksityispuheluja varmaan enemmän kuin koskaan ennen. On ollut antoisaakin päivittää asioita ystävien ja mm. vanhojen koulukavereiden kanssa: syntymät, kuolemat, yhteen menot ja eroamiset, sairastumiset ja tervehtymiset, projektien loppuunsaattamiset ja keskeytymiset, myötämäet ja vastoinkäymiset. Erästäkin entistä naapuriani en ole tavannut kai 30 vuoteen, ja juttu luisti puhelimessa kuten ennen.

Metsien mättäät lumettomat, hankikannot toisaalla, tähän aina pysähdyn - onko tullut melkein kesä?

Välillä mieliala laskee, kun elämässä ei tunnu olevan juuri muuta kuin yksinäiset kävelylenkit. Vai onko? Sitten muistan tietokoneen kautta kuunneltavat äänikirjat (sekä virkkauksen niiden lomassa), webinaarit ja Teams-palaverit + viikoittaisen laulutunnin. Eilen oli marttojen ystäväkahvilakin ensimmäistä kertaa, etänä sekin. Kun välillä kyllästyttää sauvakävelemään tai pyöräilemään lähtö, muistan vaakakuppivertauksen: mitä on siellä toisella puolella vaakakupissa; lihaskunnon säilyttäminen ja muut terveyshyödyt, ja voinee sanoa senkin, että normaalipainossa pysyminen on kohdallani jo terveyssyistä tärkeää. Koetan työntää kyllästymisen tunteet taka-alalle, ja sitkeästi vaan ulkoliikkumaan. Välillä sitten ajattelen jo hyvinkin toiveikkaana, että nyt kahden ja puolen vuoden kuluttua eläköitymisestä olen alkanut löytää sisältöä ja uusia merkityksiä lopulle elämää. Omalla kohdallani en allekirjoita sitä, että ihana elämä koittaa kuin taikaiskusta sen jälkeen, kun ovi työelämään sulkeutuu. En allekirjoita sitä silloinkaan, vaikka tekemistä vapaallakin riittäisi. Onhan iso osa merkityksellistä elämänsisältöä jäänyt pois. Kun mittariin tuli maaliskuun lopussa jälleen uusi lukema, uusien suunnitelmien sijaan olisi toisaalta aika myös miettiä, mitä jättää pois, mistä luopuu. Uuden rakentaminen kuuluu ihmisen perusluontoon, joku haastateltava totesi hyvin Efter Niossa 19.4. Uuden rakentaminen on jonkinlaista ikuista tasapainoilua pois jättämisen ja uuden rakentamisen välillä.

Jäät risahtavat ja kun kuulen kuovin äänen, en enää mene järven jäälle (kuva Enosta 18.4)

Viime aikoina leposyke on ollut jo välillä lähempänä satasta ja yöunet ovat olleet katkonaisia. Huonosti nukkuessa sävyt synkkenevät.  Pienemmätkin vastoinkäymiset (kuten erinäiset  tietotekniikkaongelmat ja esim. rokotuksen varaamisen vaikeus) tuntuvat saavan ihan eri mittasuhteet, tietysti paljon suuremmat.  Tänään sain kyllä olooni iloakin, eli takaisinsoiton vuosikontrollin verikokeista ja tiedon, että ne olivat hyvät. 

Koronarokotusten varausjärjestelmistä vielä muutama virke. Hyvinkin erilaisilta ko. systeemit vaikuttavat eri alueilla Suomessa. Muun muassa Uudenmaan alueella se toimii kuulemma loistavasti ja hyvä niin. Myös monilla muilla alueilla takaisinsoitto- ym. järjestelmät ovat toimineet tuttavien kertoman mukaan hienosti, ja tietenkin hyvä on sekin. Täällä on ollut toisin. Ko. ajanvaraussysteemissä on ollut jotain perin "erikoista" ja linjoja ruuhkauttaa varmasti sekin, kun ihmiset ohjataan varaamaan aikaansa samalla kellonlyömällä. Toisaalta jotkut jonottavat rokotusaikaansa hätäpäissään useamman henkilön voimin, mikä entisestään lisää ruuhkaa. 

Olen ollut rokotusvuoroni ajankohtaiseksi tultua kahden viikon alussa tietokoneen ääressä jonottamassa, ja viime ma 3,5 tunnin jonotuksen jälkeen sain lopulta ajan noin 100 km:n päähän, siellä oli aika ko. viikon perjantaille. Lähitienoolle en aikaa saanut. Kumppani sai järjestymään töistään sen päivän palkatonta vapaata, ja hän lähti kuskaamaan. Mitäpä sitä ei tekisi, jotta riskiryhmäläinen saa turvaa antavan rokotuksen, vaikkapa sadan km:n päässä? Jotkut tuttuni onnistuivat saamaan ajan ma heti klo 8:n jälkeen, olen tietenkin iloinen heidän puolestaan. Itse satuin ilmeisesti vain kuulumaan siihen huono-onnisempaan porukkaan.  En ainakaan osaa sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, kun en ehtinyt varaamaan aikaa, vaikka olin tietokoneella klo 8.00 ja lisäksi myös puhelimessa klo 8 lähtien parin minuutin välein. Ehkä jonotus olisi pitänyt aloittaa jo ennen klo 8:aa? Vaikeaa tietää. Lopuksi vielä se, että hoitohenkilökunta tekee varmasti parhaansa, suurkiitos heille.

Pajunkissat olivat tänä keväänä erityisen pörheitä - turkit kuin silkkiä silittäville sormille 💚

Rokotuksen jälkioireista en ole tunnistanut muuta kuin pistoskohta on ollut samalla tavalla hieman arka kuin minkä tahansa rokotuksen jälkeen. Pientä väsymystä oli rokotuksen jälkeisenä päivänä, mutta se voi johtua heräilystäkin. Havahduin yöllä muutaman kerran, kun kierähdin rokotuskäsivarren päälle. Eräs erikoisempi tuntemus oli rokotuspäivänä, kuin metallin maku suussa.  Veren hyytymishäiriöitä tämän AZ:n jälkeen en ajattele. Jos se kohdalleni osuu, vaikka on muista syistä päivittäin ns. verenohennuslääkekin, se ei sitten olisi mielestäni enää edes harvinaista sattumaa, vaan suorastaan kohtalo. Seuraava rokotus minulla on heinäkuussa samalla paikkakunnalla kuin missä ensimmäinenkin.

Pekka Turusen Lieksan Taidetoimintakeskuksella maalaama taulu 🐦

Hiljaiselossani olen koettanut hakea elämänsisältöä mm. lukemalla entistä tarkemmin FB:n antamia muistojakin. Fb antaa kuva- ja tekstimuistoja vuosien varrelta. Tekstimuisto 19.4.2013: Liisa Salo-Lee (2010) tarjoili sanallisen välipalan Leonardo da Vinciä mukaillen: teoria antaa purjehdukselle suunnan ja kompassin. Jaksan ihastua yhä uudelleen, kun joku osaa muotoilla isommankin asian yksinkertaiseen ja tiiviiseen pakettiin. Tässä lienee itselläkin loppuelämän oppiläksy. Kun tekstissä on mukana vielä kuvallisuutta, niin aina parempi 👍

 Fb antoi nyt tämänkin muiston yhdentoista vuoden takaa 20.4.2010. Esimieheni Anneli kannusti minua tuolloin kolmen viikon työelämäjaksolle, jota ensin emmin. Emmin siksi, että työelämäähän oli jo tuolloin takana reilusti yli 30 v. Työkokemukseni oli kertynyt mm. tradenomien ja insinöörien työympäristöistä, ei kuitenkaan sosionomien, ja heidän kanssaanhan sain toimia amk:ssa lähes puolet työajastani. Työelämäjaksolle hakeuduin siis Honkalampisäätiölle. Pääsin tuolloin mukaan bänditreeneihin Honkalampikeskukselle, sekä mm. tutustumaan avustaja- ja tulkkikeskuksiin, palvelukotiin ja puheterapiaan. Lauloimme yhteislauluna bänditreeneissä viittomin toivelaulut Levoton Tuhkimo ja Viidestoista yö. Viikon viimeisenä päivänä sain osallistua AAC-koulutukseen. Lyhenne tulee sanoista Augmentative and Alternative Communication eli puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät. Opin mielestäni paljon sellaista, mistä en ollut ennen kuullutkaan. Työelämäjakso oli rikastuttava kokemus, mistä jäi aineellinenkin muisto: vuonisjärveläisen Pekka Turusen Lieksan Taidetoimintakeskuksella maalaama taulu (kuva). Se on nyt kehystettynä olohuoneessamme. Taulussa on vahvat värit ja ohjaaja kertoi, että Pekan tauluissa on aina jossakin kohtaa lintu 💖

Nyt nousee lenkkeilypolkujen varrella jo useampikin pieni kultainen pää - keltakukkia, kultatukkia 💛 Leskenlehti ja rentukka ovat melkeinpä lempikukkiani, niin paljon ne ilahduttavat talven jälkeen 💛

Luonto näyttää kukoistavan tänä keväänä entistä hehkeämmin – liekö osansa lepotauolla ilmansaasteista? Hankkeiden ja muiden työyhteisöjen toimijat eivät tulevaisuudessa (toivottavasti) kannusta entiseen malliin työntekijöitään lentämään ja katselemaan siellä paikanpäällä kutakin kaukaista kohdetta; senhän voi tehdä etänä tietotekniikan keinoinkin. Korona-aikana on tehty iso digiloikka, ja olisi tosi kummallistakin, jos paluu entiseen menoon olisi automaattista. Kuuntelin tällä viikolla eräänkin henkilön haastattelua, joka oli käyttänyt vuoden aikana yli 50 000 euroa veronmaksajien/yhteiskunnan rahoja matkusteluun ympäri maapalloa toinen toistaan eksoottisempiin kohteisiin. Hätkähdin ihan googlaamaan, ja verkkouutisten mukaan hänellä oli vuonna 2019 yli 55 000 euron matkakulut. Verkkouutiset kirjoittaa, että vuonna 2018 hänen matkalaskunsa olivat peräti 64 233 euroa 😱. Koronavuosi 2020 hillitsi matkustusintoa. Matkakuluja hänellä kertyi kahden vuoden -18 ja -19 aikana yhteensä liki 120 000 euroa (verkkouutiset.fi 2020). Toisinaan kyllä tuntuu, että tässä ajassa on ilmiöitä, mitä ei tavallisella arkijärjellä pysty edes käsittämään. Vaikka tämä kaikki herättää kurjia tuntemuksia, on tietenkin hyvä, että media nostaa ko. asioita julkisuuteen, ja mitähän onkaan vielä julkitulematta...? 

Matkan elämykset saattavat jäädä etänä osallistuessa vähäisemmäksi, mutta ilmastotalkoisiin on osallistuttava jokaisen, elämyshakuisimpienkin. Olen miettinyt aiemminkin, että useimmille saattaisi riittää esim. se (enintään?) yksi lomalento vuodessa. Saattaisi olla niinkin, että siitä yhdestä matkasta nauttisikin enemmän, kun harventaisi tiheää matkustamistaan milloin millekin kulmalle maapalloa. 

Kävin tällä viikolla talven jälkeen ensimmäistä kertaa viipyilevällä kävelyllä hautausmaallakin. Siellä mieleen tuntuu tulevan usein uusia näkökulmia, parhaimmillaan sotkuiset ajatukset selkiytyvät. Ajattelin erään suunilleen ikäiseni naisen sanoja, että  elämästä nauttiminen on tärkeintä ja siihen kuuluu myös jatkuva uusien elämyksien hakeminen ja kokeminen. Jotkut taas korostavat työn teon, kohtuullisuuden ja yksinkertaisemman elämän merkitystä. En lopulta sitten tiedä, mikä on se perimmäinen totuus tai jopa elämän tarkoitus tässäkin kohtaa 😶 Vielä monimutkaisemmaksi muuttuu, kun ajattelee, ettei kaikilla ole varaa eikä muitakaan mahdollisuuksia toteuttaa esimerkiksi eksoottisia kaukomatkoja. Kyynikko voisi todeta, että siinähän se tasaantuu: joku matkustaa työnantajansa piikkiin kuudellakymmenellä tonnilla vuodessa + yksityismatkat siihen päälle ja jotkut eivät lainkaan. Huoh 😰 Tympeältä tuntuu, mutta välillä näin. 

Kevätsade kovempikin – vanhan lumen surma, kohta rentukat tulevat...

Nyt korona-aikana on huomattu, että ihminen kyllä tottuu luonnonmukaisempaan elämään, oppii elämään säästäväisemmin ja karsii menojaan. Samalla tavalla siihen kai tottuu kuin on tottunut runsaaseen kuluttamiseenkin? Mediassa on ollut juttuja, että nyt eri yhteisöillä ja myös yksityisillä henkilöillä on säästynyt rahaa, joillakin reilusti. Toivottavasti ymmärrämme ja osaamme käyttää rahat viisaasti, kun kuluttaminen lähtee jälleen kasvuun 😒 Arkisimmillaan perusasioiden korostuminen näkyi n. vuoden takaisena vessapaperin ja makaronin hamstrauksena, laajemmin kotoilun trendikkyytenä ja mm. väljempiin oloihin (esim. kesämökeille) etätöihin hakeutumisena. Toivottavasti luonnonvarojen tuhlaajat havahtuvat korjaamaan toimintaansa heti, eikä vasta sitten, kun on se viimeinen pakko. Jotkut ovat sitä mieltä, että vastuu on yrityksillä ja eniten saastuttavilla mailla, itse en ajattele ihan niinkään. Vastuunsa on kaikilla. 

Siitä sainkin aasinsillan FB:n antamaan muistoon vuoden takaa. Asiantuntijat sanovat, että jos ihmiskunta ei pysty tekemään ilmastoratkaisuja, olemme pian entistä suurempien ongelmien edessä. Tiettävästi viimeisessä haastattelussaan (alkuvuodesta 2020) Kulttuuritoimitus-verkkojulkaisulle Pentti Linkola (1932–2020) kommentoi ajankohtaista koronaviruspandemiaa näin: ”Koronavirus voi hieman jarruttaa maapallon tuhoa, mutta kun se on saatu lannistettua, jatkuu sama elämäntapa  😥 Niin kauan kuin taloudellinen edistys ja kehitys ovat ihmisen keskeisiä tavoitteita, on maapallon pelastaminen menetetty”, Linkola sanoi tuossa viimeisessä haastattelussaan.

Keltakukat kukkivat Malmikadulla

Ikkunaluukun raoista virtaavia valonsäteitä ei enää muisteta sen jälkeen,
kun luukut on kokonaan avattu (Henry Thoreau).

Synttärikakkua pääsiäisen väreissä 😋

Lopuksi vielä hieman hiljattaisista synttäreistäni. Maaliskuun lopulla tuli jälleen uusi lukema mittariin. Syntymäpäiväni inspiroimana kyselin äidiltäni tarkemmin syntymäni ajoista. Äitini muisteli, että samana päivänä kun synnyin, oli samassa pienessä sairaalassa syntynyt kaikkiaan 19 lasta. Onkin todella suuri määrä! Ennen en suurin surminkaan sanonut tarkkaa ikääni, pitihän sitä olla olevinaan nuorempi, mutta nyt sillä ei ole enää väliä, luullaanhan minua toisinaan jo ikäistäni vanhemmaksikin 😎 Johtunee siitä(kin?), kun ei nyt eläkkeellä viitsi samalla tavalla laittaa itseään, mm. meikkaus ja kampaajakäynnit ovat todellakin harventuneet. Synnyin maaliskuun viimeisenä tiistaina v. 1955 klo 00.10 Lieksan sairaalan synnytysosastolla. Ko. sairaala (tai sen synnytysosasto?) oli otettu käyttöön syyskaudella v. 1954. Lapset olivat syntyneet sitä ennen kai kotona? Aloitin kuulemma tuon vuorokauden synnytys"ruuhkan", ja ko. vuorokauden viimeinen lapsi oli syntynyt klo 23.40. Äidilläni on iäkkääksi hyvinkin hyvä muisti, ja hän muisti senkin, että osasto oli ollut niin täynnä, että seurusteluhuoneessakin oli ollut neljä sänkyä, käytävällä kolme ja lopuissa seitsemässä kahden ja neljän hengen potilashuoneissa oli ollut lisävuoteita. Syntymästämme yhdeksän kuukautta taaksepäin oli juhannus, ja onhan se romanttista aikaa 😉 Olisipa kiinnostavaa tietää, ketä nuo muut samana päivänä samassa paikassa syntyneet ovat. Ikääntyessä historia on alkanut kiinnostaa muutenkin yhä enemmän, ja olisi kiinnostavaa tietää tuostakin.

Kevään ensimmäisen pyöräilylenkin 19.4 kruunasi jäätelö Ylisoutajan kioskilla 👍  Rannan ilma on ihmeen kevyttä hengittää 😍 

Päätän näihin jotenkin niin lohdullisiin sanoihin ”Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa – mikään ei pysy samana, eikä mikään kestä loputtomiin. Lohdullista, eikö vain?” (Dalai-lama, Dalai-lama & Desmond Tutu Ilon kirja 2016).

Huhtikuun hopeaa ja hopeanharmaata ~ terveisiä Tuijalta 🌷🌸🌹🌺🌻🌼