tiistai 13. helmikuuta 2024

Harrastajalaulajan ääniongelmista ja äänenhuollosta

Joutsenet Jauhiaisella jonain syksynä

Helmikuun päivityksessäni pääteemana on laulaminen, ja siinä keskeisenä kokemani harrastajalaulajan ääniongelmat ja äänenhuollon tarpeellisuus. Linnuista tulee mieleen laulu, niinpä kuvissa on pääosin lintuja joko taideteoksista kuvattuna tai luonnosta. Joulunalla kävin kuuntelemassa useampaakin joulukonserttia niin kirkossa kuin mm. Carelia-salillakin. Myös kauneimpiin joululauluihin osallistuin perinteiseen tapaan. Etenkin vanhemmat joululaulut virittävät juuri siihen aitoon vanhanajan joulutunnelmaan. 

Tykkään käydä muulloinkin kuin joulun tienoilla yhteislauluissa ja välillä karaokessakin, ja niinpä keskityn tällä kertaa äänenhuoltoon ja kansalaisopiston laulutunneilla ja musiikin teoriassa oppimaani. Tämän koen ajankohtaisena kohdallani nyt, kun kurkunpään kiristymistä ja muita vastaavia oireita on ollut erityisesti korkeampia ääniä laulaessa. Mietin jo, pitääkö rakas lauluharrastus jättää, vai löytyisikö jotain keinoja lievittää ongelmia vielä tässä iässäkin ja myös kipujen ja vaivojen koetellessa.

Eveliina Salomaa teki kauniin kuoroilmoituksen 10.2.24 konserttiin 💗

Laulutaukoa kohdallani on nyt ollut, mutta olen käynyt kuitenkin välillä kirkossa ja toisinaan myös seurakuntatalolla toivevirsiä laulamassa. Laulaminen on ollut välillä suorastaan mahdotonta, jos on ollut esim. pitkä monisäkeistöinen virsi, minkä kanttori soittaa ja esilaulaa itselleni liian korkeasta sävellajista. Ääntä ei vain tule, kurkkua kiristää ja olo on epämiellyttävä. Aloin etsiä lähteitä vaivan helpottamiseksi. Lopussa on mm. Hengitysliiton nettisivuilta referoituja ohjeita siihen, kun limaa kertyy kurkkuun. Kun nyt luin helmikuun blogini läpi ennen sen julkaisua totesin, että onpa jälleen perusteellista…. Näin kai siksikin, että nyt eläkkeellä on aikaa. Työssä ollessanikin harrastin kuorolaulua, mutta virtaa tai aikaa ei olisi silloin riittänyt tällaiseen perusteelliseen pohdiskeluun – saati siitä kirjoittamiseen. Energia meni työhön.

Kuoron konserttiin lähdin kuitenkin laulamaan ongelmista huolimatta, kuoron ohjaajan kannustaessa. Soihtu-kuoron konsertissa 10.2.2024 oli rakkaustarinoita, uudempia ja perinteisempiä ja rakkautta luontoonkin. Soihtu-kuorolla on nykyään useita uusia soundejaValon lisääntyessä ja alkavan kevään odotuksessa iloitsin jo ennakkoon konsertista Joensuun Pakkahuoneella. Tämä aiemmin sekakuorona toiminut kuoro muuttui lähinnä pitkällä koronataukokaudella naiskuoroksi, ja nyt oli hyvä, että saimme kuoron tueksi ja säestäjiksi myös soittajia, Villen sellon ja Stiinan huilun.

Konserttitauolla Pakkahuoneella 10.2.24 (kuva: Auli Turunen)

Kohdallani kävi sitten niin, että konserttia edeltävänä päivänä tuolilta noustessani alaselkääni vihlaisi kipeästi kuin noidannuoli olisi iskenyt. Hidas kumarainen kävely onnistui, mutta kyykistely ja taivuttelu oli niin kivuliasta, että tarvitsin jopa kumppanin apua sukkien ja kenkien pukemiseen. Vaikka koetan välttää särkylääkkeitä (lääkkeitä kun on jo muutenkin), ja en ota niitä kuin pakon edessä, nyt on pitänyt ottaa särkylääkettä yöksi ja myös ennen kuoron konserttia. Otin vakiintuneesta poiketen mukaani nuottitelineen, sillä tuntui, etten pysty pitelemään painavaa kansiota harjoitusten ja konsertin ajan. Toisaalta ajattelen nyt, että kylläpä olin sisukas, mutta toisaalta lienee suoranaista hulluutta – kukaahan ei pakota könkkäämään kipuisena liikkeelle. 

Kun olen nyt jutellut samaa kokeneiden kanssa, useammallakin suunnilleen saman ikäisellä on kipua juuri vasemmassa lonkassa tai alaselässä vasemman lonkan kohdalla, suunnilleen samassa kohtaa kuin  minullakin. Mikä lie tämän ikäisten naisten vaiva? Mutta ei siitä tällä kertaa enempää. Nyt päätin keskittyä musiikkiin, selän ja muunkin terveydentilan tarkempi kuvailu saa jäädä johonkin myöhäisempään ajankohtaan.

Olen nyt osallistunut kuoron harjoituksiin vain tämän vuoden puolella. Hammasremontti katkaisi lauluharrastuksen syyskaudella 2023. Koska harjoittelu kevään konserttiin jäi kohdaltani vähäiseksi, aloin muistella, mitä opin laulutunneilla ja osin myös musiikinteoriassa. Jälkimmäisestä heti aluksi sanoisin, että se oli minulle erittäin haasteellista, mutta jotain jäi mieleen ja myös muistiinpanoista mieleen nostettavaksi.  Osallistuin kevätkaudella -23 Joensuun kansalaisopistolla musiikin teorian kurssille ja Annen laulutunneille ko. opistolla osallistuin neljän vuoden ajan v. 2019–2023. Kuorolaulua olen harrastanut v. -88 saakka (tosin taukoja eri syistä on välillä ollut).

Punatulkku aterialla Marttalan pihassa

Laulutunneilta sain hyödyllistä harjoitusta mm. hengitystekniikkaan, ja kurkunpään kireyttä tai kuroutumisen tunnetta ei silloin ollutkaan. Nyt näiden viime viikkojen ajan se on ollut riesana erityisesti korkeita ääniä laulaessa. Esim. Lautturin loppufraaseissa ääni jossain ylä-ceen kohdalla katkeaa, ja jos yritän väkisin puskea ääntä ulos, tulee melkein kuin tukehtumisen tunne. Niinhän se sitten katkesi samassa kohtaa konsertissakin ja myös (hieman yllättäen?) amerikkalaisessa kansansävelmässä ”Jos ei”. Se on harkoissa mennyt paremmin, mutta nyt tuli kohdallani stoppi kohdassa ”Jos päivä jäis pilveen, veet kattaisi jää…”. Se oli konsertin toiseksi viimeinen laulu, eli äänen väsymistäkö lienee vai sitä, ettei tukivyön ja selkäkipujen kanssa sinnitellessä vain rahkeet riittäneet. Selityksiä on monia, myös harjoitusten vähäisyys.

Ensimmäisenä tulee nyt mieleen se laulutuntien oppi, että kireyden kohdalla pudota leuka rennoksi ja avaa suuta kunnolla, eikä pidä välittää siitä, näyttääkö hassulta. Kun katselee esim. ammattilaulajia, heidän suunsa on useimmiten reilusti avoinna. Ja ilmaa on otettava riittävästi korkeiden äänten edellä. Joskus auttaa ns. pikkuorava-ilme, eli etuhampaita enemmän näkyviin. Toistan itselleni tätä tärkeää, että ilmaa tulee ottaa kunnolla erityisesti korkeiden äänien edellä, ja myös huomioida, ettei laske sitä ilmaa heti ulos vaan säästellen. Jos kaulan tienoo tuntuu kireältä, leuan rentouttaminen usein auttaa, eli voisi ottaa kasvoille ns. hölmistyneen ilmeen, jossa kasvojen lihakset ja leuka ikään kuin valahtavat.

Pieni punarinta kevään airueena Marttalan pihassa

Ääneen voisi lisätä enemmän voimakkuutta virheitä pelkäämättä, laulunopettaja ohjeisti. Myös kuoronjohtajat kannustavat samaan. Olen huomannut, että jos ei onnistu korkeimmissa äänissä äänen ohentamisessa ”huilumaiseksi”, hiljaisella äänellä laulaminen erityisesti niiden korkeiden äänien kohdalla on osoittautunut huonoksi tekniikaksi – pahimmillaan ei kuulu kuin käheää pihinää. Muistan jo vuosikymmenien takaa mm. ne kuoronjohtajan sanat: tuki lähtee vatsasta, eli vatsalihakset ja pallean olemassaolo äänen muodostamisessa pitää muistaa. Ääni syntyy siis koko kehossa, ei vain kurkussa. Esimerkiksi kireyden tunne kaulan tienoilla voi johtua juuri siitä, että tuki ei tule vatsasta. Annen tunneilta muistan mm. ohjeen, että ennakoi alkuja, ja hengitä valmiiksi: epävarma aloitus on huono lähtökohta. Yksinlaulussa ja kuorossakin ensivaikutelma on tärkeä niin laulajalle itselleen kuin yleisöllekin. Toisaalta kun äänen tuottaminen tuntuu itsestä hyvältä ja laulamisesta nauttii, se kuulostaa hyvältä myös yleisölle. Sama kai se on millä vain esiintyjillä, niin ammattilaisilla kuin harrastajillakin; puhujilla, lausujilla, soittajilla ja laulajilla.

Laulutunneilta muistan mm. musikaalisävelmän ”Mikä voi olla sen mukavampaa”. Jos pystyin opettajan kannustamana fraseeraamaan eli värittämään tuota varsin nopeatempoista laulua eloisammaksi, keveämmäksi ja iloisemmaksi, siitä tuli itsellekin todellinen energialaulu. Mielihyvä, rentoutuminen ja ilo ovat itselleni tärkeimpiä lauluharrastuksessa, en tavoittele esim. yksinlaulajana esiintymistä, eikä niihin laulutaitoni riittäisikään. Karaokessa voin laulaa tilaisuuden tullen. En yleensä nykyään enää ajattele sitä, menevätkö korkeammatkin nuotit puhtaasti, tunnelma on tärkein – tai ainakin sitä toivon. Toki kuorossa on koetettava laulaa mahdollisimman puhtaasti omaa stemmaansa, sillä on tietenkin iso merkitys kokonaissointiin.

Olin 25.1.24 Taidemuseo Onnin 3. kerroksessa ihastelemassa upeaa salonkiripustusta (kuvan teos on 3. kerroksessa). Näyttelyt olivat Onnissa tällä erää vain 4.2 saakka avoinna, sen jälkeen on kesään saakka taukoa. Kesällä jälleen tavataan taiteen merkeissä!

Fraseerauksen merkityksen muistan keskeisenä laulutunneilta myös. Nyt aloin ajatella noiden kevään kuorokonsertin laulujen tarinallisuutta/sanomaa mm. fraseerauksen kautta. Helmikuun konsertissa (kaikkiaan 13 laulua + yhteislaulu) on useitakin suurten tunteiden lauluja kuten Rakkaustarina, Balladi, Maailma on kaunis ja Kalliolle kukkulalle, muutamia mainitakseni. esimerkiksi Paula Vesalan Rakkauslaulua tulisi laulaa kuten tarinaa kertoen, ei kuitenkaan arasti, kuoronjohtaja opasti. Esimerkiksi herkistä rakkauslauluista voi pahimmillaan tulla jopa tahattoman koomisia, jos ei huomioida niihin olennaisena osana kuuluvaa tunnetta. Konserttia seurannut laulajakaverini antoi jälkikäteen rakentavaa palautetta, että Matti Siitosen Rakkaustarinassa olisi voinut olla enemmän sidoksisuutta ja herkkyyttäkin, nyt se oli yleisön korvin kuullen edennyt jotenkin ”mekaanisesti”. 

Laulunopettajat opettavat, että ilman fraseerausta laulu on ilmeetöntä, ja voi toisinaan muodostua eräänlaiseksi ”suorittamiseksi” tai em. kaltaiseksi mekaaniseksi esittämiseksi. Yksinlaulussa rytmiselle muuntelulle, äänen voimakkuuden vaihtelulle (esim. f = forte eli voimakkaasti, p = piano eli hiljaa), persoonalliselle soundille, intensiteetille ja korkeuden muuntelulle on tietenkin enemmän tilaa kuin kuorolaulussa. Tämän olen sisäistänyt oikeastaan paremmin vasta nyt vanhempana, että laulun tunnetilan tulisi välittyä aina jotenkin, lauloipa sitten ryhmässä tai yksinään. Silloin tietysti voi olla toisin, jos parodiamielessä lauletaan joskus tarkoituksellisesti eri tavoin 😉 

Musiikki on tunteikas laji. Otan vielä erään esimerkin, aggressiivisempi teksti lauletaan (ja myös johdetaan) eri tavalla kuin jos kyseessä olisi herkkä teksti. Kuorossa esim. äänenvoimakkuuden havaitsee selvimmin siitä, kun ohjaajan käsien liikkeet ovat pieniä, laulajien äänikin on silloin pieni; suurten liikkeiden kohdalla on puolestaan suuri ääni. Kuorossa ja yksinlaulussakin fraseeraus on tuttua mm. silloin, kun muunnellaan fraasien tempoa niiden merkityksen mukaan, tehostetuilla tauoilla (taidepaussit?) ja äänen voimakkuuden vaihteluilla eri säkeistöissä. 

Taidenäyttelyssä Taitokorttelissa 5.2.24. Kuvassa lempilintuseni tiainen Hanna Hartikaisen teoksessa "Ballerina"

Kuuntelin netistä mm. laulunopettajan Ville Laaksosen opetusvideoita. Hän kehotti puhumalla kertomaan laulun sanoja useamman kerran ja kuvittelemaan siihen jonkun kuulijan/kuulijoita. Hän sanoi, että sen saman tunnetilan tulisi välittyä myös silloin, kun sen saman tekstin laulaa. Itselle tuli mieleen, että musiikkikappaleen sanoja voisi ajatella enemmän runona myös silloin, kun sitä harjoittelee tai esittää. Myös kuorolaulussa tulisi kiinnittää enemmän huomiota tuohon laulun tunnesisältöön/tarinallisuuteen; laulu ei saisi mennä ilmeettömäksi suorittamiseksi. Tarinallisena se näyttää ja kuulostaa yleisöstäkin paremmalta. Huomaan toistavani tiettyjä asioita, ja siihen on syy: niissä itselläni on paljon oppimista.

Fb antoi nyt sopivasti muiston vuoden takaa 6.2.2023, jossa kirjoitin näin: Positiivareiden sivuilta 6.2.2017 lainattu soveltuu tähänkin päivään; opin tänään uutta musiikin teorian tunnilla: kun kuulin (ope soitti) ja näin opetusmonisteista opittavan asian ja juttelin vielä siitä jälkikäteen puhelimessa kuorokaverin kanssa:

"NÄIN IHMINEN OPPII

-10 % siitä, mitä lukee

-20 % siitä, mitä kuulee

-30 % siitä, mitä näkee

-50 % siitä, mitä sekä kuulee että näkee

-70 % siitä, mitä keskustelee muitten kanssa

-80 % siitä, mitä itse on mukana kokemassa

-90 % siitä, mitä opettaa jollekulle toiselle" (William Glasser).

Peipposet Taidemuseo Onnissa (Wright)
Kertailen nyt seuraavaksi musiikin teorian kurssilla vuosi sitten oppimaani. Koska en osaa soittaa nuoteista soittimilla, nämä ovat lähinnä niitä perusasioita, jotka pystyin ymmärtämään ilman soittimen tukea. Vaikka putosin useinkin kurssilla kärryiltä, ajattelin, että pienikin uuden oppiminen voi olla sysäys eteenpäin – ja näin voi olla vieläpä tässä iässäkin. Mukava opettajamme kannusti meitä mm. sanoen, että ammattimuusikoiksi opiskelevat opiskelevat tätä kaikkea kymmenkunta tuntia viikossa kuuden vuoden ajan, eli emme suinkaan voi vaatia itseltämme samaa tavoitetasoa yhdellä kevätkaudella tunnin viikossa opiskellen. Kun jotain jäi mieleen, se on jo hyvä. Uskon että soittajat saivat suuremman hyödyn tästä musiikin teorian kurssista, mutta jotain saivat uskoakseni laulajatkin. Ohjaaja mm. sanoi, että sointityöskentely on tärkeää myös kuorossa, samoin äänenhuolto. Tässäkin yhteydessä tuli mieleen tuo jo edellä mainittu: jos pyrkii pääasiassa sävelpuhtauteen, se voi johtaa varovaisuuteen ja sitä myötä ilmeettömään laulamiseen. 
Janita Laitisen näyttelystä "Alitajunnan eläinhahmoja" Joensuun kirjastolla v. 2021

Lisää kertausta musiikin teorian kurssilla opiskellusta: Tahdeilla pyritään jäsentämään teosta, ja tahdin merkkinä nuottiviivastolla on suora pystyviiva. Esimerkiksi rakkautta luontoon ilmentävän konserttimme laulun ”On suuri sun rantas autius” kohdalla on joka tahdissa neljä neljäsosaiskua/neljäsosanuottia. Esimerkiksi kalevalaisessa rytmissä on joka tahdissa viisi neljäsosaiskua: ”Kamanat kohottukohot lakin päästä laskematta”… Tahtilajin esim. tässä em. esimerkissä osoittaa nuottiviivaston alussa oleva 5 ja 4 päällekkäin. Silloin kun sävellaji muuttuu kesken teoksen, sitä kutsutaan modulaatioksi. Kuulimme kurssilla, että esim. jos sävellajia nostetaan c-duurista d-duuriin, koko kappale nousee ylöspäin kokonaisen sävelaskeleen eli kokonaisen nuotin. Pyrin myös painamaan mieleeni, että jos nuottiviivaston alussa on korotusmerkki (saman näköinen kuin ns. hästäg-merkki somessa) tai alennusmerkki (pienen b-kirjaimen näköinen merkki), ne vaikuttavat koko kappaleen ajan, ellei välillä ole ns. palautusmerkkiä (pieni vinoneliötä muistuttava merkki).

Kuorossa on ollut ainakin itselleni välillä haastavaa huomata, mistä kertaus kulloinkin alkaa, etenkin jos harjoittelu on jäänyt vähiin kuten nyt. Ennen konserttia mm. näiden pitäisi olla selviä, tai syke nousee varmasti miettiessä, että minnekäs tästä tai tästä kohtaa ”hypätään”. Tuplapystyviivat kaksoispisteineen, sekä segno- ja coda -merkit pyrkivät kertomaan, mistä kohtaa kulloinkin kerrataan. Kuoron johtajat usein sanovat, että laulakaa ”pompasta pomppaan” eli kun on coda-merkki, hypätään sävelmän loppuosuuteen, jossa on se sama merkki. Nuottien merkit ovat Suomessa c, d, e, f, g, a ja h. Ylä-c merkitään C2 (ala-c eli C1 on nuottiviivaston alareunassa apuviivalla). Intervalli kertoo välimatkasta, ts. se kertoo sävelien välisestä korkeuserosta (esim. kvintti, oktaavi tms.). Oktaavi jaetaan kahteentoista puolisävelaskeleeseen. Muistelen jostain lukeneeni, että jos mies ja nainen laulavat samaa melodiaa, sävelkorkeuksien ero on yleensä oktaavi, ellei mies laula ylempää esim. falsetissa. 

Nuotit pianon tai harmonin koskettimille vanhassa opetustaulussa

Olen koettanut esim. kirkossa laulaessani pudottaa virsilauluani kokonaisella oktaavilla, sillä sävelaskeleiden puolikkailla tai sävelaskelilla en osaa sitä tehdä, jos esim. laulunopettaja tai kuoronjohtaja ei soita sitä oikeaa sävellajia pianolla, ja aloituksen kuulee siitä. Tämän jos joskus kykenisikin oppimaan, se auttaisi tosi paljon mm. yhteislauluissa, kun esilaulaja tai soittaja soittaa itselle liian korkeasta sävellajista. Kun yrittää sinnitellä itselleen liian korkeassa äänialassa, laulamisesta ei nauti, ja toisaalta kokonaisella oktaavilla pudottaminen voi viedä sävellajin liiankin alas. Hieman alempana on kuva virsikirjan aukeamasta ja Jaakko Löytyn laulusta, jossa kertosäe kuuluu: "Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa...". Hieman leikillisesti sanoen säe soveltuu mielestäni niin laulamisen ongelmiin kuin vaikka kipeisiin selkävaivoihinkin. En toisaalta kylläkään edes tiedä, onko sävellajien säätely laulaessa nuotti tai puolikas kerrallaan mahdollista muille kuin heille, joilla on absoluuttien sävelkorva tai ehkä se on mahdollista ammattimuusikoille? Jos joku tietää enemmän tästä, kertokaa toki, olisi tosi kiinnostavaa kuulla

Sen joka tapauksessa opin mm. laulutuntien aikana, että oikea sävellaji pitää selvittää aina aluksi. Se on erittäin tärkeä lähtökohta kenelle vain. Anne-ope sanoi, että alttokin pystyy laulamaan karaokessa (esim. korkean sopraanon Tamara Lundin v. -64 levyttämää) Lapin tangoa, kun siihen otetaan heti alussa se oikea sävellaji, eli esim. karaokessa tällainen iän myötä mataloitunut altto pudottaisi kahdella sävelaskeleen puolikkaalla eli kokonaisella nuotilla. Joskus toki altolla voi riittää puolikaskin. En ikinä olisi voinut kuvitellakaan laulavani edes yhteislaulutilaisuudessa laulua ”Muisto” (Memory, musikaalista Cats). Kun laulutunnilla nuotista pudotettiin neljä sävelaskeleen puolikasta, niin yllättäen laulu onnistuikin ihan riittävän hyvin 👍 

Harmaasieppo pesii kukka-amppelissa

Myös aika-arvot (eli huomion kiinnittäminen nuottien pituuteen) ovat tärkeitä niin kuoro- kuin yksinlaulajallekin ja tietysti myös soittajille. Varsin useinkin minulta jää huomaamatta, että pisteellisenä nuotti on puolta pidempi. Käsitykseni mukaan tavallisessa kuorolaulussa riittänee, kun pystyy erottamaan kokonuotin, puolinuotin, neljäsosanuotin ja ehkä lisäksi kahdeksasosanuotin. Fermaatin merkki nuottiviivaston lopussa tarkoittaa, että sen kohdalla olevan nuotin voi laulaa niin pitkäksi kuin yksin laulaessaan haluaa tai kuorolaulussa kuoron johtaja ohjatessaan näyttää.

Laulunopettaja ohjeisti, että jos laulat joskus karaokessa vaikka Taiskan laulamaa Muistoa, pyydä karaoke-emäntää/-isäntää pudottamaan sävelaskelia kahdella puolikkaalla. Laulutunneilla tykkäsin eniten Evakon laulusta, ja nimitinkin sitä elämäni biisiksi. Ope sanoi, että se tuntui omalta laulultani. Sain palautteen mukaan lauluun sopivasti tunnetta ja herkkyyttäkin. Laulaessa mieleeni tuli esim. Ukrainan pakolaiset tai näin mielessäni erään sukulaismiehen ikääntyneet uurteiset kasvot. Hän oli evakkoon lähtiessään vasta kymmenvuotias. Karja piti jättää, ja perheen isä kääntyi vielä kaukaa kilometrien päästä takaisin antamaan lehmille ruokaa. Hätä ja suru oman onnensa nojaan jääneistä eläimistä pysyi miehen mielessä iäkkääksi saakka.

Jaakko LöytynEdessä reitti tuntematon aukeaa”, Joensuun ev.lut. kirkossa 29.1.23

Lauloin Evakon laulun myös Sydänpiirin koulutuksellisessa vertaisryhmässä huhtikuussa v. 2023. Kerroin silloin samalla lauluharrastuksestani mm. siitä lähtökohdasta, että uskon musiikin (ja mm. laulamisen) tukevan mm. sydänsairauksia kokevia. Jotkut sydänvertaiset kertovat kokevansa hapen riittämättömyyttä laulaessaan, ja siksikin äänenhuolto on lähellä sydäntä. Enhän ainakaan vielä haluaisi luopua tästä harrastuksesta. 

Kerroin em. ryhmässä, että koronakaranteenin aikana laulunopetuksen etätunnit maadoittivat, ja toivat viikkoon odotetun sosiaalisen keitaan. Uskon että musiikki myös auttaa tunteiden käsittelyssä, tuplaa ilon, lievittää surua. Kerroin, että muistelin 20 vuotta sitten 73-vuotiaana kuollutta pelimanni-isääni (kuva alla), kun lauloin laulutunneilla vaikkapa ukrainalaista valssia Kaipaus tai valssia Mantsurian kukkuloilla. Taiteiden ja kulttuurin hoitava vaikutus on eri tutkimuksissakin kiistattomasti todettu, summasimme sen sydänvertaisryhmässäkin.

Isä-Heimo (1930 - 2003) soittamassa kylä-iltamissa 1980-luvulla

Lopuksi vielä hieman em. kurkunpään kiristymisestä/kuroutumisesta. Nämä ohjeet voisivat soveltaen sopia kenelle vain ääntään instrumenttinaan käyttäville, vaikkapa opettajille tai muille äänityöläisille. Aaniluotsi.fi-nettisivuilla pohdittiin, mitä silloin voisi tehdä, kun kurkku kiristyy. Yleisimpiä syitä äänen väsymiseen tai käheytymiseen laulaessa ovat juuri nielun kuroutuminen ja kielen painuminen taakse päin kohti kurkkua. Etenkin korkeissa äänissä kuroutuminen on em. lähteen mukaan tavallista.

Useimmat ovat joskus kuulleet ilmaisun, että laulun pitäisi lähteä ”mahasta” sen sijaan, että ”lauletaan kurkusta”. Ääntä kannattaa myös jumpata ja rentouttaa. Rauhallinen hyräily ja hyminä lämmittää ja rentouttaa äänihuulia; ja tähän pyritään myös äänenavauksissa kuorossa. Samalla rentoutuvat myös kasvolihakset, jolla on vaikutusta äänen helpompaan tuottamiseen. Hyvin toimivien äänihuulten tulee värähdellä, ja jotta äänikalvo voi joustavasti värähdellä, sitä tulee myös kosteuttaa – vesi vanhin voitehista tässäkin! Vesipullo onkin vakioeväs niin kuoro- kuin yksinlaulutunneillakin. Aaniluotsi.fi kannustaa, että vaikka rekisterien vaihdoissa olisi vaikeuksia etenkin korkeammalle, laulamisen suotuisia vaikutuksia mielen hyvinvoinnille ei voi koskaan painottaa liikaa. Siksipä näitä nyt myös tässä mietin, kuinka voisi jatkaa lauluharrastusta matkan varrella tulleista ongelmista huolimatta.

Koskelon poikue Pielisen Kotalahdella

Voisi myös kokeilla hahmottaa kurkun kiristymistä ja kurkunpään sulkeutumista seuraavien vaiheiden kautta: tunnustele, miltä tuntuu, kun kurkku kuroutuu kiinni (emt.)Kokeile nielaista. Tunne, miten nielaistaessa äänihuulet ja taskuhuulet sulkeutuvat ja kurkun kansi kääntyy henkitorven päälle. Tällöin kurkku on kuroutunut täysin kiinni. Hahmota sitten, miltä avoin hengitysväylä tuntuuTyönnä kieltä takaosastaan saakka eteenpäin laukaistaksesi haukotusrefleksin (laulaessa toimii hyvin ns. seurapiirihaukotus, eli ei tarvitse haukotella suu ammollaan). Haukotuksessa henkitorven reitti on avoin eikä kurkku kiristy. 

Aaniluotsi.fi ohjeistaa, että tunnustele myös, miltä tuntuu, kun kehosi on alkamassa naurahdusta tai nyyhkytystä. Tunne nielussa on silloin laaja ja avonainen. Voi myös kokeilla ikään kuin pelästyä kesken haukotuksen. Huomaamme silloin, että kurkku kuroutuu kiinni. Tämä ilmiö voi olla tuttu myös niissä tilanteissa, jos laulamista jännittää. Laukaise uusi haukotusrefleksi työntämällä taas kieltä suun takaosasta eteen ja ylös. Nielu on jälleen auki. (aaniluotsi.fi.)

Sorsat keväisellä Jauhiaisella

Entäpä sitten se ongelma, jossa limaa kertyy kurkkuun. Etenkin näin talviaikaan tuntuu kuin limaa kertyisi hengityselimiin, vaikka mitään varsinaista nuhaa, flunssaa tai koronaa ei olisikaan. Se tietysti haittaa laulamista, ja hyvä kai se muutenkin olisi saada lima pois. Kuorokaveri vinkkasi, että liman poistumista hengityselimistä ja keuhkoputkista voisi koettaa tehostaa pulloon puhaltamisella. Kiinnostuin tutkimaan lähteitäkin (lähteinäni Duodecimin ja Hengitysliiton nettisivut).

Keuhkojen tuulettamista kutsutaan myös vastapainepuhallukseksi (emt.)Pulloon puhallus, josta käytetään myös nimitystä vesi-PEP on menetelmä, jolla tehostetaan keuhkojen tuulettumista ja keuhkoputkien avautumista ja irrotetaan limaa keuhkoputkista. Ohjeita: Vie letkun alapää pullon pohjalle veden alle. Vedä keuhkot rauhallisesti nenän kautta täyteen ilmaa ja suun kautta ulos. Käytä hengittäessäsi palleaa. Puhalla pitkään ja kohtalaisen voimakkaasti ilmaa pulloon niin, että vesi kuplii kevyesti. Keuhkoja ei tarvitse puhaltaa aivan tyhjiksi.

Pääsin Vuonislahden marttojen kanssa 11.2.24 ruokailemaan ja tutustumaan Kolin Kylä -hotelliin (kuva ravintolasta) 💚

Ohjeita vastapainepuhallukseen: Voisi puhaltaa esim. 10–15 kertaa peräkkäin. Tee kunkin puhallussarjan jälkeen muutamia yskäisyjä tai voimakkaita hönkäisyjä, niin että limaa irtoaa. Pidä muutaman minuutin tauko ja toista puhallussarja tarpeen mukaan 2–3 kertaa. Kun vesipulloon puhalletaan letkun läpi, paine nousee hengitysteissä. Sen vaikutuksesta pienten hengitysteiden väliset tiehyet avautuvat. Tällöin ilma pääsee virtaamaan hengitysteissä olevan liman taakse ja työntää sen suurempiin hengitysteihin, mistä lima on helpompi yskiä tai hönkäistä pois. Limanpoiston lisäksi pulloon puhallus harjoittaa hengityslihaksia. Hengitysliitto ohjeistaa, että pulloon puhallus on turvallinen tapa poistaa limaa keuhkoista, mutta jos on vaikkapa vaikeahoitoinen sydänsairaus tai keuhkoahtaumatauti, olisi hyvä keskustella ennen hoitoa lääkärin kanssa.
Yhteiskunnallisiin asioihin en ota tällä kertaa kantaa muuten kuin kaiken muun ylitse olevalla sanalla RAUHA. Kuva on Rauha-kahvilan seinustalta Mikkelistä kesällä -23

Yksinkertaiset tarvikkeet vastapainepuhallukseen ovat helppoja hankkia. Esim. rautakaupasta saa ostettua halkaisijaltaan 6–10 millimetrisen taipuisan letkun, jonka pituudeksi riittää 60–80 senttiä. Pulloksi sopii noin litran vetoinen muovipullo. Pulloon lasketaan 10–15 senttiä vettä, puhalluksen vastusta voi säädellä veden määrällä. Puhalluksen paine saa liman liikkeelle ja sitä on helpompi yskiä pois. Pullopuhallus ei kuitenkaan aina irrota limaa välittömästi. Siksi sitä kannattaa tehdä säännöllisesti päivittäin muutamien viikkojen ajan tai niin kauan kuin ylimääräistä limaa on. Välineet on puhdistettava ja vesi vaihdettava jokaisen hoitokerran jälkeen. (Lähteet: Lääkärikirja Duodecim 2022; Hengitysliitto 2023.)
Ystävänpäiväkukat ja piirakkalahjat edesmenneeltä ystävältä ja hänen puolisoltaan 14.2.2015 💖

Hyvää laskiaistiistaita 13.2 ja ystävänpäivää 14.2 sekä helpotusta helmikuussa mm. edellä kuvattuihin vaivoihin ja rajoitteisiin 👍🙏👍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti