Keskikesän näkymää Vuonislahdesta Jauhiaisen sillan kohdasta |
Aluksi kesäsuunnitelmista
Jotkut kaverini ovat kysyneet, voitaisiinko nähdä kesän mittaan ja milloin ja missä. Laitan tähän menojani tältä kesältä siitä lähtökohdasta, että olisi iso ilo, jos voitaisiin nähdä vaikka niiden yhteydessä tai jos se ei käy yhteen esim. aikatauluissa, niin sitten jossain niiden välissä.
Eilen 18.6 pääsin Savonlinnaan ja Kerimäelle päivän retkelle Hukanhaudan marttojen kanssa. Tästä mukavasta retkestä hieman lisää tuonnempana.
Vuonislahden mökkiläisten palaveri on 6.7 klo 13 - noin 14.30 Rekiniemessä kesätorin jälkeen ja yhteislaulut samana päivänä klo 15 Vuonislahden Kukku-teatterilla.
Kesätorit em. lisäksi Puodilla Vuonislahdessa klo 11 - 13 seuraavina päivinä: 29.6, 13.7 (tällöin olen Siposten tapaamisessa Herranniemessä), 20.7 ja 27.7. Torilla voi tehdä perinteisesti kesäkukka- ja kirppariostoksia, vaihtaa kuulumisia, laulaa karaokea, nauttia maukasta pizzaa ja virvokkeita iloisessa kesäseurassa ja kauniissa ympäristössä.
Enkeliparvi Kerimäen kirkossa (kuva 18.6.24) |
Heinäkuuta ja elokuuta ennakoiden
Heinäkuun 1. päivänä on konserttiretki Nurmekseen Joensuun kaupunginorkesterin ystävien kanssa ja 2.7 klo 14 historiakävely Joensuussa Sulopuiston Sirpan opastamana.
Vuonislahden Kukku-teatterin tapahtumiin olen ajatellut osallistua ainakin 3.7 (Ilja Teppo ym.) ja 11.7 (Kittilän teatteri) ja ehkä myös 18.7.
TSL:n järjestämä retki Ilomantsiin 8.7.
Siposten sukuseuran kokous ja juhlatapaaminen 13.7 klo 9.30 - 17 Herranniemessä.
Martan päivän tapahtuma Joensuun torilla 26.7.
Kunnon kyytiä Utran teatterissa 31.7, sinne Karelian marttojen kanssa.
Jakokosken teatterilla on "Vihainen leski" 4.8, sinne tekee TSL retken.
Elokuussa on Joensuun Kalevalaisilla naisilla kansallispuku- ja feresituuletuksia ja 3.8 retki Ilomantsiin, missä kiinnostaisi erityisesti Katri Vala -keskus.
Tavaratalosta hankittu verenpisara ei juo eikä kasva, mutta ei ole menehtynytkään...😳 |
Muita kesän tunnelmia
Juttelin Joensuun marttakahviossa blogiani lukevan kaverini kanssa, ja hän antoi vinkin aiheeseen: kirjoittaisit enemmän tai ainakin jotain kokemastasi sydämen ortodoksisuudesta. Erittäin kiehtova aihe tämä onkin, mutta jo pieni pohdinta osoitti, että ei ole lainkaan helppo. Ei ainakaan minulle, jolle se näyttäytyy utuisina häivähdyksinä, lämmön läikähdyksinä mielessä, ilona, hyväntahtoisuutena. Tokko sitä pystyy kovin tarkkaan sanoilla kuvaamaankaan? Tykkäsin jo opiskeluaikaan kielen metaforista, joten jospa niiden kautta. Kuvasin ikkunoita mm. eilen niin Riihisaaren museossa kuin Kerimäen kirkossakin ja mielessäni alkoi muhia teksti, jonka aihe olisi "Ikkunat". Näkökulma olisi lähinnä metaforinen - osin historiaakin hipaiseva. Myöhemmin sitten siitä...
Toinen kaveri osui juttusille kaupassa ja hän sanoi, että antaisit vinkkejä tulevaan eläkeläisen elämään, eli miten sitä voisi ennakoida ja onko ennakoiminen tarpeen. Hänellä eläkeaika lähenee muutaman vuoden päästä, ja ko. asiat pohdituttavat. Jospa siitä aihepiiristä tässä heti aluksi, onhan kokemusta eläkeläiselosta kertynyt jo 5,5 vuotta.
Lopuksi hieman eilisestä retkestämme Savonlinnaan ja Kerimäelle.
Keltainen dahlia ja huovinkukka ovat tämän kesän kukkasuosikkejani 💛💛 |
Marraskuussa 2019 paneuduin blogissani miettimään, mitkä ovat niitä plussia ja miinuksia tässä eläkeläisen elämässäni. Vuosi uutta elämänvaihetta oli tuolloin vierähtänyt. En usko mustavalkoisuuteen tässäkään, ts. että kaikki olisi vain joko ihanaa tai ikävää, vaan lopputulema tässäkin lienee jossakin välimaastossa. On plussia, miinuksia ja varsinkin eri näkökulmia. Joku voi kokea niinkin, että putoaa kuin tyhjän päälle eläkkeelle jäädessään. Elämänsisältö ja ihmissuhteet jäävät työpaikalle. Näissä tilanteissa joutunee käyttämään luovuuttaan, jotta saa elämäänsä mielekästä toimintaa ja sisältöä. Toisaalta mielikuvituksen käyttökin voi olla sekä plus- että miinusmerkkinen juttu. Aivojahan on kehotettu käyttämään monipuolisesti ja luovasti. Itselläni ei ole kokemusta siitä, että eläkkeelle jääminen olisi se hartaasti odotettu helpotus tai jonkinlainen ikuisen kesäloman alku. Joku toinen voisikin kirjoittaa siitä, vink 👍
Ennen sydändiagnoosiani mietin, että ilmoittautuisin eläkkeellä työnhakijaksi keikkatöihin, ja saattaisihan tässä työvoimapulan ajassa olla hyvinkin toimeksiantoja. Voisin kyllä mielihyvin suositella tätä, jos joku kokee ansiotyöt eläkkeellä omakseen. Kuulin hiljattain paristakin henkilöstä, jotka ovat alkaneet tehdä eläkkeellä osa-aikaisina jotain ihan muuta työtä kuin mitä he tekivät aktiivityövuosinaan. Hienoa, arvostan! Ko. työ on useimmiten myös sellaista, mikä ei vie nuoremmilta työtä, vaan parhaimmillaan on eräänlaista kokemukseen perustuvaa (täydentävää?) asiantuntijatyötä.
Keltaiset kukat Riihisaaren museon edustalta. Saisinpa tuollaisen kukkasen viihtymään niilläkin mökkini töyräillä, missä ei juuri kukat (tai muukaan?) kasva... |
Elämä voi olla valintoja eläkkeelläkin
Sairausosuman saatuani tuntui, että stressitön ja kiireetön elämä on minulle nyt se numero yksi. Niin eläkeläisen kuin työssä käyvänkin olisi hyvä mitoittaa toimintansa voimavarojensa mukaiseksi. Jotkut eläkeläiset sanovat, että on hyvä, kun eläkkeellä on kiire, sillä se pitää liikkeellä. Mutta mikä sopii naapurille, ei välttämättä sovi itselle ja päinvastoin. Itse suorastaan pelkään stressiä yövalvomisineen, mitä kiire tai ehkä jopa se mielenkiintoinen ja antoisa työ kenties toisi. Jo nyt huomaan nukkuvani huonosti, jos seuraavana päivänä on esim. jokin tavanomaisesta poikkeava meno. Univaikeus ei sovi sydänsairaalle, joten siksikin teen tästä näin ison numeron.
Onnellisuutta lisää useimpien kohdalla se, jos voi olla jotenkin iloksi, avuksi tai hyödyksi toisille. Uskon että ihmisiin on ikään kuin sisäänkirjoitettu se, että haluaa kokea olevansa hyödyksi tai iloksi toisille. Tämä toteutuu suurella osalla ihmisistä uskoakseni juuri ansiotyön tai vapaaehtoistyön kautta, kun voi kokea, että omasta työstä on hyötyä. Vähintäänkin kokemus siitä on tärkeä, että tekemisilläni on tavalla tai toisella jollekin merkitystä. Eläkkeelläkin tuntuu tärkeältä, että haluaa antaa aikaansa ja tarvittaessa tukeaankin toisille.
Kerimäen kirkon edustalta kuvaamani huovinkukka-amppeli. En ole aiemmin nähnyt tätä kaunokaista amppelissa, erilaisissa asetelmissa kyllä. Hyvä idea! Tällainen meillekin sitten ensi kesänä 👍 |
Maaliskuussa 2021 olin pohdiskellut blogissani loppuelämän haaveita/tavoitteita
Tavoitteet ja haaveet/unelmat kuuluvat eläkeläisenkin elämään. Tuumin silloin 2021 seuraavaa: Koetan loppuun saakka löytää jotakin mistä innostua, tai jos ei voi tai jaksa innostua, niin voisipa vaikka hiukkasen ilahtua. Sillä ei ole väliä, onko se toisten mielestä iloitsemisen väärti, riittää kun itsestä on. Aitoa iloa pienistä asioista Fransiskus Assisilaisen sanoin: "Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja." Välillä kyllä innostun yhä edelleen milloin mistäkin, mutta ylipäätään koetan nyt vapaalla ollessani tehdä sitä mistä tykkään, ja sitäkin vain hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Valvottua tai huonosti nukuttua yötä seuraa kohdallani valitettavasti ns. rokulipäivä. Silloin on niin henkisesti kuin fyysisestikin vetämätön ja kurja olo.
Koetan myös ihan tietoisesti pyrkiä siihen, etten koskaan lakkaisi liikkumasta luonnossa ja lakkaisi iloitsemasta eläimistä, niin luonnon eläimistä kuin lemmikeistäkin. Mökkipihassamme nykyään asustava siili tuo iloa ja linnut niin kaupungissa kuin maallakin. Jos liikuntakyky menee, toivottavasti voisi silloin lähteä luontoon mielikuvissaan tai virtuaalisesti.
Satumaiset saniaislehdot Vuoniskylillä 💚 |
Arjen rutiineja voisi rikkoa enemmänkin keskittymällä välillä (hyödyllisyyttä tai järkevyyttä miettimättä?) sellaisiin asioihin, joista tulee hyvälle mielelle. Toisaalta vaihtelu virkistää harmaita aivosoluja. Eilen Savonlinnassa Riihisaaren nukkemuseo inspiroi mm. ajatukseen, pitäisikö hakea esiin vintille ja komeroihin säilömäni nuket, joita olen taannoisina vuosikymmeninä keräillyt. Tämänkin ikäinen tyttö voi leikkiä nukeilla, kivaa puuhaa, eikö vain?
Koetan pitää myös aktiivisemmin yhteyttä heihin, joiden kanssa voi jakaa jonkin yhteisen kiinnostuksen, löytää yhteistä kosketuspintaa. Yhteistä kiinnostusta voisi löytyä esim. luontoon, kulttuuriin, historiaan (esim. paikallis- ja henkilöhistoriaan), marttailuun, vapaaehtoistyöhön tai vaikka perinnetekstiileihin liittyvänä. Niitä tekstiilejäkään ei tietty tarvitse itse osata valmistaa, kiinnostus riittää 😍
Visuaalista hahmottajaa kuvataide ja värit ilahduttavat aina, missä sitten liikkuukin. Tässä Kerimäen kirkon kaunis alttaritaulu ja kaunis vihreä alttarivaate. |
Onko vielä muita haaveita
Toivon voivani vielä joskus matkustaa kaupunkilomalle Pariisiin ja merenrantalomalle manner-Espanjaan. En erityisemmin kannata (ainakaan runsasta) lentomatkustamista, mutta nuo kaksi matkaa kotimaan ulkopuolelle toivoisin vielä voivani tehdä. Edellinen lentomatkani oli kesällä 2017 Osloon. Mikset sitten mene, kuulen jonkun kysyvän. Nuorempana matkustelu oli ennen muuta rahasta kiinni, matkustusintoisia kavereita olisi silloin ollut. Huomaan nyt, että pienestäkin eläkkeestä jää säästöön, kun nuukasti elää. Rahasta ei matkustelu ehkä olisi tässä elämänvaiheessa ensisijaisesti kiinni, pikemminkin matkakavereiden puutteesta. Osa ystävistä on jo kuollut, osa matkustelee oman puolisonsa ja perheensä kanssa, osa ei ole syystä taikka toisesta kiinnostunut (enää?) matkustelusta. Itse en enää tällä iällä ole innokas lähtemään yksinäni matkustelemaan. Onneksi on eläkeläisten bussimatkat! Tässä kohtaa on muuten sekin plussapuoli, että kun ei tee suurten elämyksien matkoja ympäri maapalloa, iloitsee näemmä täysillä esim. bussimatkasta naapurimaakuntaankin.
Eräs liikuntaesteinen tuttuni sanoi, että hän ei mieti sitä, mitä ei voi enää tehdä, vaan miettii sitä, mitä vielä voi. Jos jokin kehon toiminta on mennyt, jokin toinen on säilynyt. Mieleen palautui myös erään tuttavan sanat vuosia sitten, kun hän teki päätöksen pudottaa ylipainoaan terveydellisistä syistä: "En mieti sitä, mitä en voi syödä, vaan mietin sitä, mitä voin syödä." Useimmilla paikkakunnilla on järjestetty eläkeläisillekin monenlaista toimintaa. Yhtä ja toista voi harrastaa ilmaiseksikin tai pienellä rahalla. Onni tulee pienistä asioista: saunan jälkeisestä hyvästä olosta, hyvin nukutusta yöstä ja erityisesti luonnossa liikkumisesta.
Jos nuo penkit ja lattialankut voisivat kertoa... |
Edellä on näkymä Kerimäen kirkosta. Kuvan näkymässä minua puhuttelee alkuperäiset puupenkit ja alkuperäiset puulattiat (kirkko on rakennettu v. 1847). Huikeaa ajatella, kuinka suuri määrä väkeä näiden 177 vuoden aikana on näillä penkeillä istunut ja kuunnellut saarnoja ja aiemmin papin kertomia uutisiakin! Ihmiset lienevät olleet ennen keskimäärin pienempiä kuin nykyisin, kapea istuin on riittänyt.
Nyt eläkkeellä ollessani olen koettanut muistutella omaankin mieleeni, että missä vain asioissa voisin keskittyä enemmän siihen, mitä vielä voi tehdä kuin siihen, mitä ei enää voi. Huomaan toistavani sitä, että tekemistä ei voi mitata millään mittareilla, eli mikä on riittävän suurta ja mikä liian pientä. Välillä mietin sitäkin, miksi olen (yhä?) niin monesta kiinnostunut, ja siihen on oikeastaan kaksi selitystä: nyt kun vielä pystyn ja jaksan, osallistun, sillä jonain päivänä (jos vielä elää esim. kymmenenkin vuotta) voi olla vastassa tilanne, ettei jaksa enää mitään. Toisaalta koen virikkeet tarpeellisiksi ja esim. nuo alussa luettelemani pienet paikalliset tapahtumat korvaavat minulle vaikkapa ulkomaan matkat ja muut yleisellä mittapuulla arvioidut suuret elämykset.
Kuoleman lähellä käyminen todennäköisesti laittaa asioita uuteen perspektiiviin ja poistaa myös sellaista häpeää, mitä ennen koki. Ennen minua esim. hävetti kertoa, että eipä ole tullut juuri matkusteltua kuin ehkä naapurikaupungissa vähäsen, kun toinen kertoi eksoottisista matkoistaan ympäri maapalloa.
Marttanukke keinumassa Riihisaaressa |
Eläkeläisen rutiineista hieman
Maaliskuun 2021 blogissani oli mm. rutiinien rikkomisesta ja toisaalta myös rutiinien hyödyllisyydestä eläkeläisenkin elämässä. Rutiineissa on tietenkin hyviä ja vähemmän hyviä puolia. Olen huomannut, että esim. mökillä käyntejämme rytmittää yhä vieläkin melko pitkälle se, kuin olisimme vielä työssä. Näin on havaintojeni mukaan etenkin nuoremman osapuolen kohdalla, myöhemmin eläkkeelle jääneellä. Helposti rutiiniksi muodostuu, että mökille lähdetään perjantaina ”töiden jälkeen” ja tullaan takaisin sunnuntaina iltapäivällä, että ehtii valmistautua töihin maanantai-aamuksi. Tämän rutiinin haluaisin rikkoa - onhan viikonloppuisin kaupungissakin monenlaista mielenkiintoista, kulttuuria muun muassa. Mökillä taas on aivan yhtä ihanaa oli pyhä taikka arki 😍
Ei voi tietääkään, kuinka kiinnostavia näköaloja rohkea hyppy aiemmin tuntemattomaan voi tuoda tullessaan. Olen yhä toisinaan miettinyt, kuinka kauan kestää päästä yli tietyistä nöyryyttäviksi kokemistaan tapahtumista. Ne ovat pureutuneet jonnekin syvälle tunnemuistiin, ja tulevat toisinaan yhä uniin ja valveilla ajatuksiin. Jos jotain myönteistä koettaa tästäkin ryteiköstä kaivaa, toivoo ainakin, että viimeistään nyt kiinnittäisi enemmän huomiota asioihin, jotka on ehkä aiemmin ohitettu ja vaiettu. Pitääkö ne vain aina jotenkin työstää loppuun, vaikeaa sanoa. Ei tämä kaikki helppoa ole tai suoraviivaistakaan. Jos tämä helppoa olisi, kaipa kaikki pulmat olisi jo ratkaistu. Joskus vasta suuri, odottamaton ja ennakoimaton vastoinkäyminen herättää ajattelemaan, miettimään muutosta.
Entinen vesikelkka, nykyinen kukkateline |
Timo Puhakan "Karhu" v. 2019 |
Oheistan tähän edelle FB:n antaman kuvamuiston Timo Puhakan "Karhu" (Keskeneräisyys-näyttelystä Ahvenisen Punaisella talolla 4.8.2019) mm. siksi, koska tämä sisältää mielestäni syvällisemmänkin ajatuksen kaiken keskeneräisyydestä. Kaikki on lopulta aina kesken. Mitään ei saa täysin valmiiksi. Jotenkin se on hyvin vapauttava ja jopa lohdullinen ajatus.
Eräs nyt jo edesmennyt ystäväni sanoi osuvasti, että kontekstissaan merkitys kirkastuu. Kun asuu tavallaan kahdessa paikassa, olen ajatellut seuraavaakin: kaupungissa monet tärkeät ja isot jutut tuntuvat maalla jotenkin merkityksettömiltä ja maalla puolestaan moni tärkeäksi koettu kutistuu kaupungissa pieneksi. Kaupunkioloissa jotkin asiat tuntuvat suorastaan turhilta, mutta maalla niillä on merkitystä. Siellä ymmärtää mm. sen, että luonto on AINA ihmistä vahvempi.
Kansallispukuiset nuket Riihisaaressa |
Luonto on nyt kauneimmillaan 💚
Luonnosta vielä pieni yksityiskohta. Vuohenputkea olen tänä kesänä käyttänyt tavallista enemmän salaattina; huuhtelun jälkeen silppuan nuoret vuohenputken lehdet taloussaksilla pienemmäksi ja syön tuoreena vihreänä lisukkeena muun ruuan ohessa. Vuohenputki on pihassamme kasvavan poimulehden lailla paitsi ilmaista ja luomua lähiruokaa, se ei kuole pois, vaikka en lannoita tai kitke. Vuohenputkea ilmeisesti joko vihataan tai rakastetaan, itse kuulun jälkimmäisiin. Yrttipenkistäni ovat hoidon puutteessa tainneet jo kadotakin kaikki muut paitsi kaksi sitkeää: ruohosipuli ja raparperi.Pieni harmonikkakin siellä museossa oli ja mm. soittajapoika Ville villapuvussaan |
Kuva risteilyltä Savonlinnassa 18.6.2024 |
Kiitos oppaillemme ja Hukanhaudan martoille, kun saimme nauttia retkestä yhdessä noin 40 iloisen matkaseuralaisen kanssa. Tulin ajatelleeksi saamieni uusien marttatuttavuuksien myötä, että paljon enemmän pitäisikin olla yhteyksissä eri yhdistyksiin. Sitä kautta saa paitsi uusia kavereita, saa myös ideoita, inspiraatiota ja virtaa omankin yhdistyksensä toimintaan.
Martta-kuksa retkelle mukaan 🌲 |
Hyvää juhannuksen aikaa 🌸🌻🌼🌿
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti