Aikamatkoja menneeseen ja tulevaan

Tammikuun utua Pielisellä 💙

Tällä kertaa tarinoin matkahaaveista ja koulumuistoista +60 vuoden takaa. 

Tarinoiden kirjoittaminen vanhojen valokuvien yhteyteen on kiinnostavaa; ja vaikka tämän historiaosioni kuvat eivät erityisen vanhoja olekaan, ne toimivat tälläkin kertaa kirjoittamisen inspiraationa. Muut kuvat ovat tammikuisesta luonnosta ja viimeaikaisista tapahtumista.

Moni sanoo, että matkojen odottaminen ja suunnittelu on matkailussa parasta, ehkäpä on niin. Kohdallani on toiveissa (ainakin 10 vuotta olen toivonut) päästä tänä vuonna eteläiseen manner-Espanjaan – jos ei esteitä ilmaannu 😯 Edellisestä lentomatkastani kesällä -17 Osloon onkin jo aikaa. Eräs hiljattain edesmennyt 💗-ystävä sanoi, ettei reissuhaavetta(kaan) kannattaisi lykätä, huomisesta kun ei tiedä. Olen alkanut tulla jo jopa hieman taikauskoiseksikin, että mitähän esteitä vielä sattuukaan. Moni reissuaie on nimittäin tyssännyt milloin koronan, milloin minkäkin syyn vuoksi. Täytyy vain toivoa parasta ja hoitaa terveyttäänkin niillä voimilla ja kyvyillä mitkä suinkin vain omassa varassa ovat. Ja suunnitellahan aina voi ja saa, ja niitä suunnitelmia on tässäkin.

Ilta-aurinkoinen näkymä Paaterin jääladulla

Olisiko jo aika?

Itselläni ei ole paria Espanjan matkaa lukuun ottamatta kokemusta noista(kaan) suunnista, mutta onneksi mm. lähteitä on runsaasti, joista voi etsiskellä tietoa. Laitan tähän lähdeviitteet, mistä olen tietoa haeskellut. Tämän tyyppiset tiedon kokoamiset toimivat toivoakseni jonkinlaisena vinkkinä myös joillekin muille samoille suunnille matkaaville, laillani tietoa kaipaaville. Sain Peteltä vinkkejä ja googlailin itsekin, joiden pohjalta tein pieniä tiivistelmiä muutamasta kohteesta. Se suunniteltu majapaikka olisi hyvien julkisten yhteyksien päässä useammastakin kiinnostavasta kohteesta. Kiinnostaviin kohteisiin ei siis tarvitsisi mennä (ainakaan joka kerta) järjestetyillä retkilläkään, vaan bussit ja junat näyttävät kulkevan tiuhaan, eikä lipunhankinnatkaan liene hankalia. Siitä hieman tämän koosteen lopuksi.

Tässä päivityksessä viimeisenä on vuoden alussa suunnittelemani historiaosio, jossa on koulumuistojani 60-luvulta. Ja kun mikrohistoriasta tykkään, ne pienimmätkin muistista pulpahtelevat yksityiskohdat olen halunnut kirjoittaa muistiin.

Tammikuun -26 lopulla pakkanen kiristyi, lunta saisi olla enemmän... 

PÄIVÄRETKI GIBRALTARILLE (noin 7–10 tuntia)

Fuengirola oli erinomainen tukikohta eri retkille, koska lähellä on niin paljon mielenkiintoisia matkakohteita, Noora Kovalainen kirjoitti blogissaan (suuriseikkailu). Yksi hänen suosikeistaan oli Gibraltar. Bussiliput maksoivat tuolla omatoimimatkalla noin parikymppiä ja matka-aika oli parisen tuntia suuntaansa. Gibraltarilla sai rajan ylityksen jälkeen (tuolla omatoimimatkalla) kävellä lentokentän läpi. Epäilemättä ainutlaatuinen kokemus sekin! Gibraltarin vuoren tunnetuimmat turistikokemukset näköalojen (mm. Afrikan suuntaan) lisäksi olivat hienot tippukiviluolat ja vuorella vapaasti juoksentelevat apinat. Tippukiviluolassa olisikin kivaa päästä käymään, kerran olen sellaisen päässyt näkemään, olikohan Mallorcalla joskus 80-luvulla. Apinoita näytti kuvista päätelleen olleen vaikka minkä näköisiä ja kokoisia. Köysirataliikennöinti vuorelle kuulosti kiinnostavalta sekin. Gibraltarilta saa mm. omaa olutta, ehkäpä pullollisen sitäkin voisi nauttia englantilaisen lounaan ohessa.

Fuengirola.fi kirjoittaa, että päiväretki Fuengirolasta Gibraltarille vie keskelle brittiläistä kulttuuria, ruokaa ja tunnelmaa, passintarkastuksineen ja punaisine puhelinkoppeineen ja punaisine kaksikerroksisine busseineen. Fuengirolasta on Gibraltarille matkaa noin sata kilometriä lounaaseen. Autolla tai bussilla siihen menee liikenteestä riippuen reilu puolitoista tuntia. Perillä tunnelma vaihtuu andalusialaisesta arjesta brittiläiseen elämänmenoon. Heillä, jotka eivät lähde erillisille opastetuille kierroksille, olisi käytössään lähes viisi tuntia omaa aikaa.

Kirkkaita kuutamo-öitä alkuvuodesta -26

Gibraltar on Euroopan viimeinen Ison-Britannian hallinnassa oleva merentakainen alue, jolla on kuitenkin laaja itsehallinto, lähteet kertovat. Päiväretki Aurinkorannikolta tuo lähteiden mukaan kosketuksen brittikulttuuriin; ensimmäinen muistutus siitä tulee jo rajalla, jossa passit tarkistetaan aivan kuin ennen EU:n vapaan liikkuvuuden aikaa. Voimassa oleva passi siis retkelle mukaan! Viisumi liimataan siihen. Meriatur.com -matkatoimistolähteen mukaan eurot käyvät Gibraltarilla valuuttana. Jos maksaa käteisellä, saattaa saada vaihtorahana Gibraltarin puntia, joten kannattaa varata retkelle mukaan pienempää rahaa. Korttimaksu käy myös suurimmassa osassa liikkeitä. Päiväretken hinta aikuisilta on em. lähteen mukaan noin 35 e.

Lumista metsää Ala-Kelvän suunnalla

Gibraltarin ruokakulttuuri on lähteiden mukaan sekoitus brittiläistä, espanjalaista, juutalaista, marokkolaista, intialaista ja italialaista keittiötä. Tämä heijastaa osaltaan alueen pitkää ja monikulttuurista historiaa. Mitä olisi brittivierailu ilman teetä ja skonssia (scones), lähteessä kannustetaan. Erittäin herkulliseksi mainittu juustokakkukin herauttaa jo mielikuvissa vedet kielelle. Skonssit ovat olleet osa iltapäiväteen tarjoilua jo 1800-luvulta asti. Ja teehän on ollut osa brittikulttuuria jo 1600-luvulta lähtien niin, että teekuppi kuuluu monen päivään. (fuengirola.fi.)

Pälvet tuovat aavistuksen keväästä

MIJAS

Fuengirolasta voi kulkea helposti Mijakseen paikallisbussilla ja nousta vuorille, enemmänelakkeella.fi kirjoittaa. Matka Mijakseen vie noin 25 minuuttia, ja lähde kertoo, että tuntui kuin olisi matkannut ajassa taaksepäin. Mijas Pueblo on valkoiseksi kalkittu vuoristokylä. Siellä on kapeat mukulakivikadut, kukkaruukut talojen seinillä ja lempeä tuulenvire. Tämä ei ole kai mikään turistipaikka, vaan aito rauhallinen keidas Andalusian vuorten suojissa. Mijas Pueblo on yksi rannikon suosituimmista käyntikohteista. Tämä valkoinen vuoristokylä sijaitsee 430 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylän näköalapaikoilta maisemat ovat varmasti huikeat. Kirkkaana päivänä voi nähdä Afrikan rannikolle asti. 

Pälviä ja niin monenmoista oksanhaaraa

Linja-auto on helppo tapa tulla Mijas Puebloon, sillä pääpysäkki on keskellä kylää, lähteet kannustavat. Busseja tulee sekä Fuengirolan että Benalmadenan suunnasta. Fuengirolasta bussi lähtee linja-autoasemalta. Matkaa on vain noin 8 km. Jos on jalkavaivoja, kannattaa huomioida tämän tienoon runsaat portaat. Mijaksessa on upea vuonna 1586 kallioon rakennettu kappeli Ermita de la Virgen de la Peña. Se mainitaan Aurinkorannikon suosituimmaksi vihkipaikaksi. Taiteesta kiinnostuneiden kannattaa käydä Mijasin Nykytaiteen museossa (CAC), jonka kokoelmissa on mm. Picasson keramiikkaa ja Salvador Dalin taidetta. Keskustassa järjestetään keskiviikkoisin myös markkinat. Lähde kertoo, että Mijaksesta saa kohtuuhintaista ja hyvää ruokaa. Voi nauttia tapaksia tai päivän lounaan, ja jo noin 10 eurolla on tarjolla eri vaihtoehtoja. (enemmanelakkeella.fi.)

Kivet paljastuvat auringon lämmittäessä

BENALMÁDENA PUEBLO

Kolmantena tarkastelun kohteenani tässä on Aurinkorannikon Benalmadena, jossa on kolme kaupunginosaa, joka jakaantuu kolmeen pääalueeseen: Benalmádena Puebloon, Benalmádena Costaan ja Arroyo de la Mieliin. Näistä äkkiseltään kiinnostaisi eniten Benalmadena Pueblo, kuvataanhan sen olevan aito, perinteinen kylä. Historia kun kiinnostaa matkoillakin. Pueblo on espanjaa ja tarkoittaa kylää. Benalmádena on vajaan 70 000 asukkaan kaupunki parikymmentä kilometriä Malagasta länteen. Sen hallinnollinen keskus on Benalmádena Pueblo, joka sijaitsee mäen rinteellä muutaman kilometrin päässä rannasta. (urbaanipatikoijat.fi.) 

Jonkin matkaa Pueblon keskustan alapuolella on Colomaresin linnamonumentti (Castillo de Colomares). Se on rakennettu vuosina 1987–1994 Kristoffer Kolumbuksen ja Amerikan löytämisen muistoksi. Perhospuisto (Mariposario) on yksi Euroopan suurimmista. Satoja perhosia liihottelee siellä trooppisen kasvillisuuden keskellä. (urbaanipatikoijat.fi.) 

Helmikuun alussa pakkanen paukkui keskimäärin lukemissa -25 - tulet uuniin siis🔥

Alkukeväällä etelässä on jo lämmin (noin +20°C), luonto on kaunis eikä ole vielä liian kuuma, silloin on vähemmän turistejakin. Tutustumiskohteista vielä yksi maininta: Fuengirolan keskustassa (noin puoli km rautatieasemalta) on kiinnostava eläintarha Fuengirola Zoo, Bioparc (eläkeläisliput ovat ilmeisesti edullisemmat, tulkitsin että noin 13,50 e). Blogit vinkkaavat, että ympäri kaupunkia jaettavissa mainoslehtisissä on alennuskuponkejakin. Myguidemarbella.com kertoo, että uusittu eläintarha avattiin v. 2001, ja siellä on yli 140 lajia ja yli 1300 yksilöeläintä - simpansseja, mangusteja, tiikereitä, erilaisia lintuja, krokotiilejä, flamingoja ym. Netissä olevien kuvien perusteella tämä on oikein viihtyisä puisto vesiputouksineen. Myös aikuisille ja eritoten luonnon ja eläimien ystäville tämä on mielestäni hyvä kohde👍 Siellä on myös ravintola ja kahvila, ja toki vaihteluksi piknikeväät voisi ottaa mukaan. 

Kirkoista kiinnostuneena paneudun niitä sivuaviin aiheiseen ehkä enemmän tuonnempana, nyt kuitenkin jo muutama maininta: Arroyo de la Mielin kirkko Benalmadenassa. Fuengirolassa Los Bolichesin kirkko ja katoliset kirkot Parroquia de Nuestra Señora del Rosario ja Iglesia Virgen del Carmen ja St. Joseph Parish. Lisäksi Fuengirolassa on Santa Fe ja Los Boliches Evangelical Church sekä Suomen Merimieskirkko.

Työkavereiden kanssa illallisella 26.1.26 Torerossa. Alkupalaksi espanjalainen tapas: perunamunakas

LIIKKUMINEN

Juna on nopein tapa matkustaa esim. Fuengirolasta Benalmadenaan, matka kestää netin mukaan vain noin 12–15 minuuttia. Junat kulkevat tiheästi, ja pääasiallinen pysäkki Benalmadenassa on Arroyo de la Miel. Liput ostetaan asemilta automaateista käteisellä tai kortilla. Lipun voi ostaa paitsi asemilla olevista automaateista, myös kioskeista tai lataamalla puhelimeen Renfe-sovelluksen (Renfe on Espanjan rautatieliikenneyhtiö, ilmeisesti hieman sama kuin meidän VR?). Ostaa voi joko pelkän menolipun tai meno-paluulipun. Lähtö on Fuengirolan keskustan asemalta. Hinta on keskimäärin n. 3 €–4 €. Junia kulkee säännöllisesti, useimmiten monia kertoja tunnissa. 

Jälkiruoaksi 26.1 Crema Catalana espanjalainen paahtovanukas - todella hyvää 😋

Arroyo de la Mielin asema sijaitsee kävelymatkan päässä Benalmadenan keskustasta. Netin mukaan saatavilla on myös suoraan liikennöivä bussi, joka lähtee paikasta Lepanto ja saapuu kohteeseen Avda Carvajal. Vuoroja on 10 minuutin välein, ja liikennöintiä on joka päivä. Kaikissa busseissa lipun voi ostaa käteisellä suoraan kuljettajalta, mutta yli kymmenen euron suuruisia seteleitä ei hyväksytä; pientä rahaa siis mukaan. Netin mukaan paras tapa matkustaa esim. väli Málaga–Fuengirola (asema) on bussi, mikä kestää 45 min ja maksaa 3 €–5 €. Valittavissa on myös juna, mikä maksaa 4 € ja matka kestää 46 min. Kuulostaa edulliselta 👍

Kuvamuisto ihanasta kulttuuripäivästä 24.1.26. Kiitos Tuula-ystävälle seurasta ja kiitos Ulla Tapaniselle hersyvän hauskasta Lava-ammunnasta Joensuun teatterin vierailuesityksessä 😍

Monen tuttuni kuvailema tunnettu turistikohde Torremolinoskin näyttää olevan lähellä Benalmadenaa, huomasin sen nettiä selaillessani. Reippaat kävelijät kävelevät tuon vajaan viiden km:n välimatkan noin tunnissa ja bussejakin kulkee. Bussikyyti maksaa netin mukaan 1 € - 2 € ja matka kestää 9 min; busseja kulkee 20 min välein. Kätevää ja edullista, helppoakin, kun taskussa on pientä rahaa, joilla voi maksaa kuljettajalle. Itse olen jostain syystä arastellut erilaisia automaatteja, vaikka tuskinpa niiden käyttö enää nykyään niin hankalaa olisi. Taksi em. välille maksaa netin mukaan noin kympin. Porukalla liikkujille sekin on hyvä vaihtoehto.

Seuraavalla postauskerralla lisää aiheesta, sisältönä silloin ehkä Fuengirolan kirkot ja muut kiintoisat kohteet ja tapahtumat siellä, sekä Malaga tietenkin. Koko ”pajatsoa” en tietenkään edes yritä tyhjentää, lähteitä on runsaasti ja niistä poimin joitakin kiinnostavia otteita 😄

Nautimme Tuulan kanssa 24.1 myös siitä, kun saimme kierrellä kiireettömästi Museo Elielissä

HISTORIAA - KOULUAIKOJEN MUISTOJA 1960-luvulta

Alla museokuvan jälkeen olevassa kuvassa näkyvän vanhan pulpetin tyyppisessä työpisteessä istuin itsekin 60-luvulla siellä pienellä pielisjärveläisellä maaseutukoululla, väri vain niissä taisi olla vaaleahko. Muistelen että ruokailun ajaksi nostettiin jokin "tukipuu" kannen alle, jotta pöytä olisi tasainen. Pulpetille aseteltiin pieni itsetehty ruokaliina, se taisi olla puuvillalangalla kirjailtu vohvelikankainen liina. Pulpetin kannen alle oli kirjoiteltu viestejä, nimiä ym. Olisiko se ollut tuon ajan somea? 😉

Elielissä 3. kerroksen Karjala-näyttelyn lukuisat yksityiskohdat viehättivät👏

Koulun keittolasta tuotiin isolla kattilalla alakoulun puolelle ruokaa, joka oli milloin puuroa, velliä tai esim. jotakin keittoa; lauantaisin oli usein ruispuolukkapuuroa. Torstaisin taisi olla jo tuohon aikaan perinteinen hernekeittopäivä. Puolukoita vietiin syksyisin kouluun, muistaakseni kukin vei viitisen litraa. Keittäjä-Anni keitteli meille niistä mm. tuota herkullista ruispuolukkapuuroa. Puuron päälle laitettiin sokeria ja täysmaitoa. Tuohon aikaan oli lauantaisinkin koulua. 

Kotoa tuotiin maitopullo ja voipaperiin kääräistyt eväspalaset, joiden välissä oli yleensä vain paksu kerros voita; makkaraa tai muuta särvintä ei muistini mukaan ollut. Leipä oli kotona tehtyä ruisleipää. Voipaperi käytettiin useampaan kertaan, ja se taiteltiin siististi laukkuun tai reppuun seuraavaa käyttöä varten. Hyvin kaikki ruoka maistui, tultiinhan nälkäisinä syömään. Pizzoista tai hampurilaisista ei tiedettykään. Ulkoliikuntaa oli paljon, joten energiaa kului. Kun katselen vanhoja koulukuviani, kaikki näyttävät myös varsin hoikilta. Nykyisinhän puhutaan paljon ylipainosta lasten ja nuortenkin kohdalla.

Kuvasin tämän pulpettinäkymän vuosia sitten pielisjärveläiseltä Vuonisjärven kyläkoululta.

Vaaleat emalikupit (joissa oli muistaakseni vihreä raita yläreunassa) oli ruoka-astioina sekä lusikat, haarukoita en muista olleen; olivathan ateriatkin ns. lusikkaruokia. Huoneiden nurkissa lämpöä antoivat pönttöuunit ja puulattiat narisivat askelten alla. Jos oikein muistan, valaisimet taisivat toimia kaasulla. Opettaja säesti musiikkituokioita harmonilla, palkeet vain suhisivat musiikin taustalla, kun soittaja polki tarmokkaasti polkimia. Ulkona oli pieni urheilukenttä, karusellikeinu ja ulkohuussi. Muistan kun karusellikeinussa roikkuessa tuli eräänlaiset känsät kämmeniin. Liikuntaa saivat silloin runsaasti kaikki ympäri vuoden. 

Koulumatkani oli n. 4 km suuntaansa, mikä kuljettiin suksella, kävellen tai potkurilla, joskus myöhemmin polkupyörälläkin. Koulun asuntolaan pääsyn raja oli suuntaansa 5 km. Olisin halunnut asuntolaan, sillä paras tyttökaverikin pääsi, hänen koulumatkansa oli noin 5 km. Tyttökaverin kanssa pyöräiltiin usein vielä alkusyksystäkin viiden km:n päässä olevalle lähimmälle hiekkapohjaiselle uimarannalle; lähilammet olivat mutapohjaisia. Hämmästyttävää ettei pahemmin edes palellut, vai lieneekö aika kullannut muistot. Muistelen etten ollut kova ikävöimään, vaan viihdyin hyvin mm. yökylässä tyttökaverien luon tai kesäisin pidemmänkin aikaa ns. kesälomalla mummolassa Vuonisjärvellä. Myös yhteiset retket kulttuurikilpailuihin koulun kuoron kanssa olivat hartaasti odotettuja.

Toinen pulpettikuva samasta Vuonisjärven koulusta. Presidenttien kuvat ovat tuon ajan tapaan seinällä. Nämä pulpetit ovat myöhäisemmältä ajalta - olisiko 70-lukua?

Muistan kouluympäristöstä myös mustepullon ja pulpetin kannessa olleen pullon kolon sitä ympäröivine mustetahroineen. Lisäksi oli itsetehdyt "pyyhkimet", joihin mustekynää putsattiin. Siinä oli pehmeitä kankaanpaloja päällekkäin, mitkä ommeltiin keskeltä kiinni. Kaunokirjoitusvihkoon kirjoittaminen oli tarkkaa touhua, ettei kynän terä raapinut paperia puhki tai ei tullut mustetahroja. Toivoisin että kouluissa opetettaisiin edelleenkin kaunokirjoitusta, tai ylimalkaan käsin kirjoittamista. Haluan uskoa, että se tänä tekoälyn ja yhä laajenevan tietotekniikan aikoinakin tulee vielä joskus takaisin. Pienenkin (tai erityisesti pienen?) ihmisen aivot tarvitsevat eri aisteja aktivoivaa toimintaa.

Vuonislahden vanhalla kyläkoululla heinäkuussa 2011. Tässä taitaa olla opettajan pöytä ja istuin?

Kun muistelimme eräässä someryhmässä kouluaikojamme mm. 60-luvulla, yllättävänkin paljon yhdenmukaisuuksia löytyi Etelä-Suomen suurten kaupunkikoulujen ja pienten syrjäkylien koulujen välillä. Itse kuvittelin kaupunki- ja maaseutukoulujen erojen olevan suurempia. Millaisia muistoja sinulle heräsi, jos kävit alakoulua noihin aikoihin? 

Eri harrastusten ym. myötä olen viime vuosina saanut tutustua myös moniin hyvinkin erilaisista lähtökohdista oleviin. On mm. perheen suojattuja ainokaisia, kaupunkipaikkojen koulutettujen ja varakkaiden perheiden lapsia, kulttuuriperheiden jälkeläisiä ja sitten tietenkin kanssani myös samantyyppisistä lähtökohdista olevia. Kuuntelen suurella mielenkiinnolla kuvauksia heidän lapsuudestaan. Kun ikää karttuu, tuntuu kuin yhä vähemmän olisi väliä sillä, mitkä ovat olleet elämän lähtökohdat. Kartanoiden ja mökkien lasten väliset erot tuntuvat kaventuneen ja iän myötä ne kuin entisestään kapenisivat – jos sen noin mutkat suoristaen voi ilmaista. Lähtökohtia huomattavasti enemmän on merkitystä sillä, miten suhtautuu nyt toisiin. Nuorempana tunsin näissä tilanteissa jonkinlaista haikeutta (tai mikä lienee ollut se tunne) suhteessa pieniin syrjäkylän lähtökohtiini. Ikä tasii kai tässäkin, kun nyt huomaa, etten koe niin enää. Erilaiset kohtaamiset ovat mielenkiintoisia ja rikastuttaviakin; ja lisäksi tarinoita kuunnellessa se kaipaamani mikrohistoriatietokin karttuu 👍

Vierailimme Tuulan ja Airin kanssa Kaurilan historiallisella kyläkoululla 31.7.2023. Myös tässä presidenttien kuvat näkyvät pulpettinäkymän takana seinällä, vanhojen pukujen yläpuolella.

On aina myös hauskaa huomata, kun yhtymäkohtia löytyy. Olen havainnoinut, että hyvinkin erilaisista elämänpoluista huolimatta moni asia yhdistää. Yhdeksi esimerkiksi käy vaikkapa työn arvostus ja tuo edellä mainittu ns. samalla viivalla olemisen kokemus näin elämän ehtoolla. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä työteliäisyys ja vastuunkantaminen olivat keskeisiä arvoja, työtä tekivät kaikki kynnellekykenevät ympäri vuoden. Toimettomuus ei ollut vaihtoehto, muistelevat useimmat noita aikoja eläneet. Toinen toisiaan autettiin ja vajaatyökykyisillekin tarjottiin sellaista työtä, jota he pystyivät tekemään. Sairaus tai vamma ei ollut kuulemani mukaan työskentelyn este. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella syntynyt ja jo lapsena sokeutunut Esteri-tätini elätti itsensä hierojana ja teki avustavia kotitaloustöitä. Lisäksi hän teki elämänsä loppuun saakka kauniita neuletöitä (kuva seuraavana). Esteri vietti vain muutamat viimeiset vuotensa ikääntyneenä hoivakodissa, viimeiseen asti käsitöitä tehden. 

Myös mm. sotalesket ja sotainvalidit veivät perheitään eteenpäin luovuudella ja kekseliäisyydellä, sinnikkäästi työtä tehden. Olen kuullut, että mm. kaikki kotityöt pyrittiin tekemään itse vielä hyvin iäkkäänäkin. Moni heidän lapsistaan on kouluttautunut pitkälle, kotoaan mallin saaneena, ahkeruudella ja sitkeydellä: on valmistuttu lääkäreiksi, papeiksi tai muihin arvostettuihin ammatteihin. Uskon että näitä esimerkkejä löytyy lähes jokaisesta suvusta. Otsikkooni viitaten, aikamatkalaisena mietin, että jokaisessa ajassa on toki paremmat ja huonommat puolensa. Jotkin noista menneen ajan arvoista ja toimintatavoista saattaisivat kyllä olla relevantteja tänäänkin 💞   

Viimeinen joululahja 80-luvulla kuolleelta sokealta tädiltäni - tunnearvoa sisältävinä käytän näitä vain varoen 💗

Hyvää helmikuuta, Runebergin päivää 5.2, ystävänpäivää 14.2 ja Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää 28.2 🌞