Menneeseen ja tulevaan, iäisyyden äärellekin

Vuonislahden sydän ja aurinko kevättalvella 2026 💖 

Aika rientää nopeasti, nyt ollaan jo maaliskuun puolivälissä. Alkukevään kuulas valo hohtaa sulavilla hangilla. Lunta onkin tänä vuonna ollut vähän, joten nuo lumet sulanevat vauhdilla. Tässä kirjoituksessa alkupuolella on Espanjan matkahaaveiden/-suunnitelmien innoittamia poimintoja lähteitä hyödyntäen, loppupuolella on historiaosio. Jälkimmäistä ovat jotkut vakituiset blogini lukijat toivoneet, ja toki itsellenikin historia on ehtymätön mielenkiinnon kohde. Blogia ja myös muita tekstejä voi nykyään kuunnella puhelimellakin, kertoi eräs ystäväni. Se oli minulle uutta, täytyykin kokeilla. 

Tekoäly ei ole mitään tekstejäni tehnyt – ainakaan vielä. Kuvituskuvat ovat viittä historiaosion kuvaa lukuun ottamatta tältä kevättalvelta. Kuvissa on selitystekstit kuvien alla.

Ajattelin ottaa blogissani käyttöön runsaammin väliotsikoita ja pyrin lisäämään kappalejakoa saatuani palautetta tekstieni lukijaa uuvuttavasta laveudesta. Tunnistankin itseni harrastajakirjoittajana juuri lavean tekstin kirjoittajaksi. Voin kuvailla liiankin seikkaperäisesti yksityiskohtiakin, ja tekstiä syntyy helposti sivukaupalla silloinkin, kun asian voisi ilmaista paljon tiiviimmin. Kirjoitan blogiani pätkissä, kun inspiraatio tai kirjoittamisen tarve tulee. Silloin kuukausittainen kirjoitukseni voi venyä joskus (liiankin?) pitkäksi. Toki voisi kirjoittaa useamman kerran kuussa, mutta se sopii paremmin jollekin toiselle. Tästä maaliskuun postauksestani tulikin näköjään erityisen pitkä, mutta tälleen tällä kertaa.

Graafisia sävyjä pilvisenä päivänä ❤

Karsiminen parantaa tekstiä, sanoi mm. kirjailija Kaari Utrio. Sanoin eräälle em. palautetta antaneelle ystävälleni, että hypi yli tekstiäni tai jätä tylsäksi käynyt tarina tai tarinan osa kesken. Hän vastasi samoin kuin itsekin lukijana ajattelin jotain (hidassoutuisuudessaan pitkästyttävää) tekstiä lukiessani. Kovin helposti ei jätä keskenkään, kun sitä kai alitajuisesti odottaa jonkin kohokohdan - tai mikä se sitten lieneekään - pulpahtavan esiin jostain tekstipaljouden keskeltä. Toisaalta ehkä myös odottaa, mikä on se kiinnostava loppuratkaisu jossakin pohdiskelun kohteena olleessa asiassa 😊

Näinä viikkoina myös elämän yllätyksellisyys äkillisine muutoksineen on ollut jälleen ajankohtainen. Tällä kertaa lähti ikätoveri 🙏 Kuolemasta olen kirjoittanut näiden runsaan seitsemän blogivuoteni aikana useastikin, ehkä palaan tähän myöhemmin. Nyt kuitenkin matkaan mielikuvissani ja ennakkosuunnitelmani mukaan Aurinkorannikolle, ja haeskelen lähteitä tekstiini. Lopuksi aikamatkustan 90-luvulle ja siitä edeten sadan vuoden taaksekin.

Laulun iloa -keikalla 11.2 (kuva: Marja Mölsä).

Saimme olla 11.2 Karjalan karaokeklubilaisten kanssa laulamassa hoivakodilla Laulun iloa -keikalla (kuva edellä). Huomenna 11.3 jälleen eräälle toiselle hoivakodille laulukavereiden kanssa lahjoittamaan laulun iloa! Olen suunnitellut laulavani pari suomalaista tangoa ja valssia, pari keväistä laulelmaakin. Nykyään elämässäni onkin useita uusia soundeja. Yksinlaulutunnit, kuoro ja karaokeklubin tapahtumat täydentävät mielestäni varsin hyvin toisiaan, ja mikä helpottavaa: saan laulaa matalammista sävellajeista 👍 Lähestyviä hautajaisia varten harjoittelussa on nyt Petri Laaksosen Täällä Pohjantähden alla🙏 

Laskin mielenkiinnosta, että lauluharrastuksiini käytän noin tuhat euroa vuodessa, mitä pidän varsin edullisena kustannuksena moneen muuhun harrastukseen verrattuna. Aiempina vuosikymmeninä harrastusmenoja kertyi lähinnä vain jumppaseuran kausikortista ja kulttuuririentojen pääsylipuista. Uskon, että lauluharrastus tukee sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia ja sitä kautta terveyttäkin. Asiantuntijat kannustavat, että liikunnan lisäksi tämän tyyppiset harrastukset tukevat osaltaan siis myös sitä, että pysyttäisiin omatoimisina ja elämänhaluisina mahdollisimman pitkään. 

SUOMALAINEN KOULU ESPANJASSA

Espanjan Fuengirolassa sijaitsee tiettävästi maailman ainoa sellainen suomalainen lukio, jonka kotipaikka ei ole Suomessa. Koulussa annetaan myös esi- ja perusopetusta. Siellä olisi mielenkiintoista päästä käymään, ja jos ei turistina sisälle pääse, niin jospa pääsisi ulkopuolelta silmäilemään. Tästä koulusta voi mennä hyppytunnilla halutessaan vaikkapa rannalle uimaan tai kävelylle rantabulevardille. Tässä koulussa kaikki esiopetuksen lapset ja perusopetuksen oppilaat opiskelevat espanjaa pakollisena oppiaineena kaksi vuosiviikkotuntia. Koulu sijaitsee Los Pacosin sydämessä, Fuengirolassa os. Jose Salik 4. (suomalainenkoulu.net.)

Saimme osallistua laskiaissunnuntaina 15.2 Jää tielle -tapahtumaan Vuonislahden satamassa 🔥

KIRKKOJA AURINKORANNIKOLLA

Seuraavaksi pientä pintatarkastelua kirkoista. Fuengirolassa on mm. Los Bolichesin valkoinen kirkko ja katoliset kirkot Parroquia de Nuestra Señora del Rosario ja Iglesia Virgen del Carmen. Espanjanpalvelut kirjoittaa, että messuja pidetään Los Bolichesin kirkossa Fuengirolassa ja Los Bolichesin seurakuntakodilla vuoroviikoin, San Miguelin kirkossa Torremolinosissa, Arroyo de la Mielin kirkossa Benalmadenassa, Nerjan kirkossa ja Calahondan kirkossa (espanjanpalvelut.com).

Mumminmatkat kirjoittaa blogissaan, että Parroquia de Nuestra Señora del Rosario -kirkko sijaitsee Plaza de la Constitucion -aukiolla (suomeksi Perustuslain aukio). Tämä katolinen kirkko on rakennettu 1920-luvulla, ja omistettu kaupungin suojeluspyhimykselle Neitsyt Marialle, kuten suuri osa maailman katolisista kirkoista. Kirkon nimessä oleva Rosario (suom. ruusukko) tarkoittaa sekä sen nimistä rukousta että rukousnauhaa, jonka avulla ko. rukous rukoillaan. (Mumminmatkat -blogi.) Tässä valkoiseksi rapatussa kirkossa olisi kiinnostavaa päästä käymään, se vaikuttaa lukuisine pyhäinkuvineen kauniilta ja puhuttelevalta.

Iglesia Virgen del Carmen -kirkko sijaitsee Los Bolichesin ”suomalaislähiössä” Plaza del Carmen -aukion reunalla. Paikallisen suomalaisen seurakunnan viikoittaiset messut pidetään tässä ”suomalaistyylisessä” kirkossa. (Mumminmatkat -blogi.) Nettilähteet kannustavat, että tämä katolinen kirkko on suositeltava ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Nettikuvista näkyy, että siellä on mm. erittäin upea alttari. Aurinkorannikolla toimii myös Suomen Merimieskirkko.

Tuulan kanssa teatterissa 21.2.26. Kiitos Pauliina Hukkaselle ja Miia Nuutilalle erittäin hauskasta ja voimaannuttavasta terapiasta Joensuun kaupunginteatterissa 🌺

MÁLAGA 

Málaga on satamakaupunki Etelä-Espanjassa, Andalusiassa, Aurinkorannikolla. Málagasta (Espanjassa vuosia asunut) Pete sanoi, että se olisi minulle hyvä kohde, siellä on paljon kiinnostavaa historiallistakin katseltavaa ja koettavaa. Tämä kaupunki on Málagan maakunnan pääkaupunki. Taiteilija Pablo Picasso, näyttelijä Antonio Banderas ja näyttelijä-muusikko Fran Perea ovat kotoisin Málagasta. Kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ovat 700-luvulla rakennettu Alcazaban linnake ja eräs Rooman valtakunnan ajalta peräisin oleva amfiteatteri. (wikipedia.org.)

Pienimatkaopas.com kirjoittaa, että Málaga on Euroopan eteläisin miljoonakaupunki ja Costa del Solin eli Aurinkorannikon tunnetuin keskus. Alcazaba-linnakkeen ohella kehotetaan suuntaamaan Gibralfaro-linnaan, joka kohoaa kukkulan laella. Tältä 1300-luvulta peräisin olevalta linnoitukselta on komeat panoraamanäkymät yli koko kaupungin. Erityisesti tuollaisille linnoituksille kiipeilyä suunnitellessani muistutan itseäni jälleen kerran ASIANMUKAISISTA JALKINEISTA; eli ei siis todellakaan kenkien(kään) ulkonäkö ole merkityksellinen, vaan se, että ne ovat hyvät jalalle vaativimmissakin olosuhteissa! Lähteet kehottavat, että kun tulee jälleen keskustaan, kannattaa poiketa Málagan katedraaliin, jota paikalliset kutsuvat lempinimellä "La Manquita" eli yksikätinen sen keskeneräisyyden vuoksi. Katedraalin tornista on hienot näkymät kaupunkiin. Myös Gibralfaron linnoitukselta avautuu nettikuvien mukaan todella komeat näkymät mm. Malagan härkätaisteluareenalle ja satamaan.

Kävimme Riitan kanssa 5.3. katsomassa Aino Stranden-Sorviston teräsemalireliefejä "Lasinen metalli" -näyttelyn. Se on avoinna 31.7.2026 saakka Joensuun ort. kulttuurikeskuksella. (Kuva: Riitta N.)

Kun on kiinnostunut taiteesta, Picasso-museo on ehdoton käyntikohde. Siellä haluan päästä käymään, ja mikä tärkeää: myös kiireettömästi. Haluan viipyillä teosten äärellä, ja jos on joskus kiire rientää eteenpäin, ehkä kierros kannattaa silloin jättää väliin tai ainakin toiseen kertaan. Museossa pääsee tutustumaan kattavaan kokoelmaan Picasson teoksista hänen synnyinkaupungissaan. Picasso-museo sijaitsee Palacio de Buenavistassa. Sen kokoelmat kattavat yli 200 teosta. Lisäksi voisi suunnata kohti Mercado de Atarazanas -kauppahallia, jossa voi maistella paikallisia herkkuja ja ihailla hallin arkkitehtuuria ja värikästä lasimaalausikkunaa. Ateriavaihtoehtoina mainitaan grillikalavalikoima erilaisista paikallisista kaloista paneroituna ja grillattuna. Tyypillinen pääateria on espetos eli grillatut sardiinit - ja tapakset tietenkin. (pienimatkaopas.com/malaga/.) Vaikka nykyisin suosin mieluiten alkoholittomia viinejä, Malagassa lasillinen makeaa Málaga-viiniä voisi olla maistuva jälkiruoka.

Tekoäly kertoi, että suorat lennot Helsingistä Málagaan kestävät hieman alle viisi tuntia. Malagan lentokentältä (AGP) Fuengirolaan on matkaa noin 25–30 kilometriä. Autolla matka taittuu yleensä noin 20–30 minuutissa. Renfe-lähijunalla (linja C1) matka-aika lentokentältä Fuengirolan keskustaan on noin 34 minuuttia, ja junia kulkee n. 20 minuutin välein. 

Valoja ja varjoja Paaterin metsäladulla 7.3.26

MARBELLA

Eräs kiinnostava päiväretken kohde voisi olla myös Marbella. Joidenkin lähteiden mukaan Marbella on ollut ainakin aiemmin erityisesti varakkaamman väen kohde, nykyisin se on jo matkailun kohteena kaikille matkailijoille. Esim. ohjattu päiväretki sinne voisikin olla hyvä valinta, tosin bussillakin pääsee. Karttanäkymän mukaan bussi kulkee meren rannan tuntumassa, joten samalla voi ihailla merimaisemia. Marbella sijaitsee Andalusiassa Malagan kaupungin eteläpuolella. Esimerkiksi sen vanhakaupunki kiinnostaa historiasta kiinnostunutta. Tekoälyavusteinen teksti netissä kertoo, että päiväretki Marbellaan Fuengirolasta on helppo ja suosittu (n. 30–40 min), ja se onnistuu nopeimmin suorilla Avanza-busseilla (maksu alkaen n. 5 €/suunta). Bussit kulkevat jopa n. 14 kertaa päivässä, varhaisin jo klo 6.40. Bussi Marbellaan lähtee Fuengirolan pääbussiasemalta (Estación de Autobuses de Fuengirola), joka sijaitsee keskustassa lähellä juna-asemaa. Liput saa bussiaseman tiskiltä, automaatista tai kuljettajalta. 

Hellotickets.fi/espanja/marbella kirjoittaa, että Marbellasta voi nostaa esiin esim. Plaza de los Olivosin aukion, Marbellan kunnalliset markkinat, Marbellan linnan, joka muodostuu muinaisen islamilaisen rakennuksen raunioista. Siitä tuli myöhemmin katolinen linnoitus. Tälle alueelle ovat ominaisia mukulakivikadut (muistutus itselle: jalkaan siis kunnon kengät!) ja andalusialaisen arkkitehtuurin kuviot puuparvekkeineen ja kauniine valkoisine muureineen.

Aurinkoinen hiihtelysää 7.3

Nuestra Señora de Encarnaciónin kirkko siellä on myös hyvä vierailukohde; se on katolinen kirkko, joka oli aikoinaan moskeija. San Juan de Diosin kappeli on lähteen mukaan toinen kaupungin kiinnostavista uskonnollisista rakennuksista. Marbellan historiallisen keskustan ympäristö on myös vierailun arvoinen, siellä on Alameda-puisto trooppisine kasvillisuuksineen ja tunnettu Avenida del Mar, jonka ulkoilmamuseossa on useita Salvador Dalín veistoksia. Ne ovat kaupungin ikonisia paikkoja. Molemmat ovat alle 200 metrin päässä historiallisesta keskustasta. 

Riittävän hyvässä kunnossa olevia jalkoja (huom. polvet!) sekä kunnon kenkiä tarvitaan jälleen, jos lähtee kävelylle rantakadulle, joka on noin seitsemän kilometrin pituinen kävelybulevardi. Marbellan rannat ovat epäilemättä yksi kaupungin suurista matkailunähtävyyksistä. Lähde hehkuttaa, että harvassa paikassa maailmassa lienee yhtä pitkää valkoisen hiekkarannan pätkää, jota ympäröi niin paljon ylellisiä rakennuksia kuin siellä. (hellotickets.fi/espanja/marbella.) 

Seuraavaksi matkaan ylellisestä turistikohteesta Marbellasta pieneen pielisjärveläiseen kylään, Jaakonvaaraan.

Jääladun alkupäätä Jauhiaisella 7.3.

HISTORIAKATSAUS JAAKONVAARASTA JA SEN YMPÄRISTÖSTÄ

Tein v. 1998 Joensuun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa suomen kielen harjoitustyönä keruukertomuksen Lieksan Jaakonvaaran ja Kuorajärven kylien nimestyksestä. Ilokseni muistiinpanot vielä löytyivät, joista seuraavana muutamia otteita. Tässä tekstissä myöhemminkin mainitsemani Saariaho itäisimpänä haastattelupaikkana oli nimestystyössäni ensimmäisenä. Talo on ollut samalla suvulla vuodesta 1760. Kuljin nimestysmatkoillani lapsuudenkodistani käsin polkupyörällä, välillä lainasin isäni autoa. Suhtautuminen nimestäjään oli poikkeuksetta ystävällistä ja avuliasta; aina tarjottiin kahvia, ja jos tuoretta kahvileipää ei sattunut olemaan, paistettiin esim. lettuja. Vierasta kehotettiin tuohon aikaan kahvipöydässä: ”pankkee sekkaan” tai ”kastooten”. Jälkimmäinen tuli kai siitä, että pullapalasta kastettiin kahvikuppiin. Mummo kaatoi aikoinaan kahvia kupin aluslautaselle (tassille) ja joi kahvia siitä.

Karolta ja Peteltä saatu joulukukka kukkii yhä maaliskuussa ja lisää nuppuja on tulossa🌼

Köllinimet eli nk. lisä-/korkonimet

Tein huomion, että etenkin köllinimet kiinnostivat haastateltavia. Professori Valonen on lausunut, että Pohjois-Karjalassa annettiin ihmisille kerkeästi korkonimi (lähde: kirjallisuuden peruskurssin oheismateriaali syksyllä v. 1997). Siitä on sananparsikin, että ”näytä tapasi, niin kyllä kyläjäs nimen antaa” (emt.). Sain köllinimiä kokoon kaikkiaan 44, joista naisia vain 4. Naisille ei yleensä korkonimiä annettu, ellei hän ollut tehnyt jotain tavallisuudesta poikkeavaa, yleisemmin paheksuttavaa. Erään talon v. 1906 syntynyt emäntä oli ollut aikanaan kylällä aktiivinen kulttuuripersoona, harrastanut monipuolisesti: mm. kuorolaulua, tanhua, maamiesseuraa, marttoja ja sotien aikana Lottatoimintaa. Ei häntä kuitenkaan koskaan muilla nimillä kutsuttu kuin etunimellään ja että hän on sen ja sen talon emäntä. Sain ilokseni haastatella tätä tuolloin 93-vuotiasta hyvämuistista emäntää, hän kuoli seuraavana talvena.

Ripletti-Hiltasta sen sijaan puhui useampi nimiopas. Hilta eli 1900-luvun alkupuoliskolla Pielisjärvellä viettäen kiertelevää elämää. Jossain vaiheessa hän oli myös Jaakonvaarassa. Kerrottiin, että Hiltan pää olisi seonnut onnettoman rakkausjutun takia. Hilta pukeutui vaatteisiin, joihin oli ommellut erilaisia rimpsuja, värikkäitä tilkkuja tai nauhoja. Kauneudenkaipuuta kai tämäkin! Jonkin lähteen mukaan Ripletti-Hiltalla olisi ollut jossain vaiheessa vaatimaton asumus Lieksan Hovilan ja joen ylittäneen sillan välimaastossa.

Nimilippuja kertyi Jaakonvaaran alueelta 115 ja Kuoran alueelta 94.  Paikannimistä eräs maininta. Joidenkin selvitysten mukaan Kuora-nimen alkuperä on saamen kielessä. Sana ”guorra” on ”ääri” tai ”vieri”. Kuorahan sijaitsee Lieksan, Enon ja Ilomantsin rajamailla, vrt. reunalla. Lappalaiset ovat mahdollisesti nimenneet paikan, kuten monet muutkin tienoon nimet (esim. Lieksa = soinen laakso). 

Koulurakennus Pielisjärven (nyk. Lieksan) Jaakonvaarasta (Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo).

Murteista, vanhoista sanonnoista ja sodan muistomerkistä

Murteista otan esille erään mielestäni mukavankuuloisen yksityiskohdan: Kotia nimitettiin pihaksi, ja puhelimeen vastattiin sinne ennakkoon soittaessani esim. ”ollaammyö huomenna pihassa”. Kun kerroin tulostani etukäteen, joillakin oli jo valmiiksi etsittyinä vanhoja talokirjoja ja historiikkeja. Lapsia tällä alueella on nimioppaiden mukaan kutsuttu isän mukaan, esim. Villen Anjaksi tai Einon Ailiksi. Myös vaimoa nimitettiin miehen mukaan, esim. Onnin Saimi. Vanhoista sanonnoista tuli mieleen noillakin kylillä toisinaan käytetty sananparsi: Jos joku muistutti vanhempaansa saatettiin sanoa ”veistäjjääsä on tyttö/poika tullu”. Jos joku taas ei ollut toivotunlainen, voitiin sanoa ”se pittää panna turkin hihhaan ja tehä uuvestaan”.

Sodat ovat jonkin verran leimanneet nimiäkin. Erään talon isännän lisänimestä arvailen, että se saattoi tulla siitä, että he olivat aktiivisia maanpuolustusihmisiä ilmeisesti koko perhe. Toisaalta esimerkiksi ”Uunon korpi” on saanut nimensä 1. maailmansodan aikaan ko. korvessa ammutusta henkilöstä. Jälleen tulee sydäntäraastavasti mieleen, että toisinaan naapurin pojat, lapsuuden leikkitoverit, ovat voineen nousta kansalaissodassa toisiaan vastaan. 

Kuoran kylällä on eräs historiallisesti merkittävä paikka, jossa on jatkosodan aikaan neuvostopartisaanien iskussa ammuttu 13 siviiliä. Surmattujen joukossa oli sukulaisianikin, kaksi pientä lasta ja heidän äitinsä. Tällä paikalla, jota lähellä sijaitsevan talon mukaan nimitetään Sormivaaraksi (joissakin lähteissä Mustaksi Sormivaaraksi) on pieni muistomerkki, jossa käy matkailijoita nykyäänkin. Olen käynyt tuolla muistomerkillä muutamana kesänä, ja aina on ollut luonnonkukkia muistomerkillä olevassa maljakossa. Ihmiset muistavat. Liekö vain mielikuvitteluani, mutta siellä tuntuu aina siltä, kuin linnutkin olisivat hiljaa. 

Monia mukavia muistoja jäi tästä nimestystyöstä. Viimeisimmän nimestyspaikkani (Kuoran eteläisellä rajalla) emäntä sanoi pois lähtiessäni ja kiitellessäni, että ”olihan tuo mukavvoo suaha tutusttuu sinnuunnii”. Se lämmitti tuona sateisena päivänä. Myöhemmin kuulin, että tuo(kin) emäntä on ollut isäni koulutovereita. Luultavasti jotkut syrjäisen kylän ikäihmisistä olivat yksinäisiäkin, ja heistä oli mukavaa saada juttuseuraa.

Jaakonvaaran vanhan koulun talousrakennus, jonka edessä kuorma-auto (Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo).

Koulu oli kylän tärkeä keskuspaikka

Koulurakennukset olivat hyvin saman näköisiä etenkin Pielisjärvellä, todennäköisesti laajemminkin Suomessa. Kuva Jaakonvaaran koulurakennuksesta on aiempana. Kuvateksti em. kuvaan kantapuu.finna-sivuilta: "Autio koulurakennus Pielisjärven (nyk. Lieksan) Jaakonvaarasta. Vaaleaksi maalatussa harjakattoisessa puurakennuksessa on poikkipäädyn muodostava siipi. Molemmissa päädyissä ja pihapuolen pitkällä seinällä on sisäänkäynnit. Oikean päädyn oven yläpuolella on katos ja edessä ulkoportaat. Muut ulko-ovet on sijoitettu harjakattoisiin eteisulokkeisiin. Ovissa on kaksi päällekkäistä ikkunaa tai ruutua. Alakerran ikkunat ovat kuusiruutuiset. Ullakkoikkunoissa on kolme vierekkäistä ruutua, joista keskimmäinen on muita korkeampi. Rakennus on ulkovuorattu pystylaudoin ja katettu tiilillä. Etualalla on nurmettunutta pihaa sekä lipputanko. Rakennuksen edessä on kaksi polkupyörää." (Lähde: Onni E. Koponen, 1971, Pielisen museo.)

Koululaisia vuosilta 1920–1930 (lähde: finna.fi).

Edellä olevassa kuvassa on oppilaita ja opettaja yhteiskuvassa hirsisen (koulu?)rakennuksen edessä. Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä: "Janne Koponen / Havukka / Kuoran kylä Pielisjärvi". 1920–1930, Pielisen museo. (Lähde: finna.fi.) Tässä noin sadan vuoden takaisessa kuvassa on todennäköisesti useampiakin sukulaisiani niin äidin kuin isänkin puolelta, mutta enää ei ole tiedossani heitä, jotka voisivat tunnistaa kuvassa olevia. Minulla ei ole lopulta (varmaa) tietoa siitä, onko tämä kuva Kuorasta vai Jaakonvaarasta. Kuvan taakse kirjoitetusta tekstistä voisi päätellä, että se on Kuorasta; jotkin suulliset lähteet sanovat, ettei 20-luvulla Kuorassa ollut vielä koulua, vaan koululaiset kävivät koulua Jaakonvaarassa. 

Opetusta annettiin ennen koulutarkoitusta varten tehtyjä rakennuksia yksityistaloissakin; luin siitä mm. Vuonislahden kyläkoulun historiasta. Tästä arvailen, että edellä olevassa kuvassa voisi olla kuoralainen yksityistalokin, jonka edessä oppilaat. Jaakonvaaran koulun ja Vuonislahden väliltä tulee mieleen eräskin kiinnostava yhtymäkohta, Vuonislahden kylällä sittemmin näkyvästi vaikuttanut henkilö on ollut aikoinaan kansakoulun opettajana Jaakonvaarassa.

Jaakonvaaran lähikylät Höntönvaara, Sokojärvi tai mm. Kuora saivat tietojeni mukaan koulurakennuksensa vasta myöhemmin. Jaakonvaara oli ymmärtääkseni siihen aikaan tienoon suurempana kylänä nk. keskuspaikka, linjurikin kulki Jaakonvaaran tietä Enoon ja siitä edelleen Joensuuhun (ja toiseen suuntaan Lieksaan) jo paljon aikaisemmin kuin esim. Sokojärvellä tai Höntönvaarassa.

Jaakonvaaran koululaisia v. 1939. Opettaja Onni Halonen ylärivissä vasemmalla

Edellä oleva kuva löytyi 91-vuotiaan äitini albumista. Kuvan takana lukee lyijykynällä kirjoitettuna "Lieksan Jaakonvaaran koululaisia v. 1939. Opettaja Onni Halonen." Isäni Heimo (1930–2003) on edessä kolmas oikealta. Lapsilla on siistit todennäköisesti kotona tehdyt vaatteet ja hiukset huolella jakauksille kammattuina. Kuva on varsin hyvälaatuinen / hyvin säilynyt, kun huomioi ajankohdan. Kun kuvaa suurentaa, saa paremmin selvää. Pojat istuvat edessä ja tytöt seisovat takana; se on mielestäni hieman omaperäisempi asettelu. Koululaiset lienevät isäni lailla suunnilleen v. 1930 syntyneitä. Jos he eläisivät, he olisivat nyt noin satavuotiaita. Lapsia oli tuohon aikaan kouluissa paljon. Kuvassa on todennäköisesti vain kaksi vuosiluokkaa.

Jaakonvaarassa oli koulurakennus siis jo 1930-luvulla. Muistelen isäni kertoneen, että hän kulki koulumatkansa ns. kinttupolkua pitkin, eväät repussaan. Noin 7–10 km:n metsätaipaleen välille osui muutamia talojakin, esim. Saariaho, Hopeavaara ja Japanissa parlamentaarikkona uran tehneen Marutei Tsurusen (ent. Martti Turunen) kotitalo. Kävin tällä Jaakonvaaran (eli ”Juakon”) koululla katsomassa ensimmäisen näkemäni elokuvan ja muistan vielä sen nimenkin: Villin Pohjolan kulta. Tuolloin elettiin 60-lukua, ja tämä oli vahvasti tunnemuistiin jäänyt kokemus!

Yhteistä dna:ta löytyy

Eräs tunteita koskettava muisto tulee vielä mieleen: teetätin koronakeväänä v. 2020 "aikani kuluksi" dna-testin ja mielenkiintoni heräsi, kun testi osoitti yllättävänkin korkeaa osumaa erään tässä eo. koulukuvassa olevan henkilön veljen kanssa. En ollut kuullut hänestä aiemmin mitään, joskin vasta paljon myöhemmin kuulin, että tämä henkilö oli aikoinaan kyläillyt lapsuudenkodissani. Tämä osumahenkilö oli teetättänyt dna-testin yli 90-vuotiaana, hieman ennen kuolemaansa. Kiinnostava yhtymäkohta oli myös se, että tämä v. 1927 syntynyt henkilö oli myös yksi nimioppaistani aiemmin mainitsemassani nimestystyössä v. 1998. Hän sattui olemaan käymässä entisellä kotikylällään tuolloin kesällä -98, ja istuimme hänen autossaan pitkän tovin juttelemassa sateen rummuttaessa auton kattoon. 

Jälkikäteen tuli mieleen, että lieneekö puheliaisuus ja sosiaalisuus sekin perua yhteisestä dna:sta, ken tietää. Joidenkin muiden +60-vuotiaiden miesten lailla hän oli parhaita nimioppaitani. Hän tiesi paljon paikkakunnan nimistä ja kertoi niistä mielellään. Kun selvittelimme tämän nimioppaan tyttären kanssa sukulaisuuttamme, olemme todennäköisesti monien pielisjärveläissyntyisten lailla useampaakin kautta sukua. Dna silloin ikään kuin kumuloituu, yhteistä dna:ta tulee useampaa kautta. Dna-testin mukaan joku voi näyttää esim. 1. serkulta, mutta ”paperilla” hän on paljon kaukaisempi. Lähin yhtymäkohta hänen kanssaan on luultavimmin Kourin taloon Jaakonvaarassa, jossa eli aikoinaan mummoni isän veli perheineen. Mielenkiintoista historiaa ja sukututkimuksena myös aivovoimistelua!

Kosolti kaimoja -julisteen kuvasin jonain taannoisena vuotena Pohjois-Karjalan museo Hilmasta  

Pohjois-Karjalan yleisimpiä sukunimiä ovat Turunen, Nevalainen ja Hirvonen (kuva edellä). Niin oli näilläkin tienoilla, etenkin kaksi ensin mainittua olivat nimestyskylillänikin hyvin yleisiä sukunimiä. Nimestyskertomuksessani esiintyi myös oheisessa kuvassa mainittuja pielisjärveläisnimiä kuten esim. Ikosia, Kärkkäisiä, Muikkuja, Ryynäsiä ja Turpeisia. 

Kevään iloa itsekullekin 💛