Eläkeläisen kiireitä ja muuta ajankohtaista

Sinivuokko huusi näin: Katsokaa myös tännepäin! Siniseksi metsän teen, iloiseksi pientareen. (Anna-Mari Kaskinen)

Toukokuun blogissani on kevään luontohavainnoista, kulttuuririennoista, eläkeläisen kiireistä, marttailusta ja päivän politiikastakin siltä osin kuin se omaakin eloani lähemmältä liippaa. Nyt lempivuodenaikanani koetan viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, ja kuuntelen lintuja ja mitä moninaisimpia kurnutuksia ja molskahduksia rannasta. Kuluneena viikonloppuna näin rannassa jo kolme rentukkaakin.  Katiskalla olemme saaneet muutaman pulskan ahvenenkin. 

Kuulin helatorstain viikolla myös käen kukkuvan ekan kerran tänä keväänä, se kukkui mulle vielä toistakymmentä vuotta; uskomuksen mukaanhan ensimmäinen käenkukunta kunakin keväänä ilmoittaa jäljellä olevien elinvuosein määrän. Uskokoon ken tahtoo 😉 Tarkkaa lukua en tällä kertaa saanut, sillä kyläkaveri toi samaan aikaan komean kuhan, mikä laitettiin fileiksi ja sähkösavustimeen. Helppoa. Taitava ja viitseliäs kokki olisi loihtinut tuosta upeasta kalasta vaikka mitä, mutta meillä näin.

Valkovuokko huokaisi: Minä tulin viimeksi. Värejä ei riittänyt. Silti olen riittänyt. (Anna-Mari Kaskinen.) 

Helatorstain viikolla jo lounastimmekin ulkona rannalla. Jälleen kerran sen huomasi, että todentotta: kun lähtee ulos syömään, siinä on juhlan tuntua! Ympärillä oli uskomaton runsaus: pihlajassa ja koivussa jo silloin mitä suloisimmat pikkulehdet, kaikki kuusi valkovuokkoani kukkivat (kuva edellä), raparperi kasvaa, vajan taakse istutetut pääsiäisnarsissit kukkivat vielä, omalta pikkutontilta sai monenlaisia villiyrttejä salaatiksi. Pyrin poimimaan kevätkesällä aina tilaisuuden tullen ruokaani villiyrttejä: lähinnä vuohenputkea, voikukkaa, horsmaa, suolaheinää ja poimulehteä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin käsitellä, huuhtoa vain. Nokkonen vaatii ryöppäyksen. Oma suosikkini on vuohenputki: vuohenputken pienet supussa olevat porkkanan makuiset lehdet sopivat mm. salaatteihin ja persiljan tapaan koristeeksikin annosten oheen. Teeaineksiksi keräilin koivun ja pihlajan lehtiä ja mustikan lehtiä. 

Viherpeukaloni taitaa olla äärimmäisen haaleanvihreä, mutta mitä välii, voikukkia ja muita villiyrttejä kasvaa varmasti vaikka en kylväkään 😄

Hyvää viikonloppua Aale Tynnin Puutarhurin laulun otteen myötä:

"Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti

ja vaikka et kylväkään. - -"

Iloisesti villiintyneet keltavuokot kaupunkikodin takapihalla

Onneksi osaat nauttia kaikesta tästä, kaveri kommentoi. Uskon että kyse on pitkälti siitä, että silloin osaa nauttia, kun se riittää mitä on. Ei kaipaa tai havittele enempää tai muuta. On mielenkiintoista seurata luonnonilmiöitä, vaikkapa keltaista perhosta keltaisessa kukassa, leppäkerttua tai sudenkorennon lentoa. Kuunnella luonnon ääniä. Tunnustella luonnon tuoksuja. Tyytyä luonnon yrttien makuun oman kasvimaan makujen sijaan jne. Niin paljon kuin arvostankin heitä, jotka kasvattavat ruokaansa mm. kasvimailla, olen (jo lapsuudessa ja nuoruudessa kitkemiskiintiöni täyttäneenä) iloinen, ettei minun tarvitse. On tietenkin mukavaa kuunnella toisten ahkeroinnista palstoillaan, mutta syyllisyyttä osallistumattomuudestani en tahdo tuntea. Luin jostain, että elämänolosuhteet eivät muodostu vain teoista, vaan mitä suurimmassa määrin myös ajatuksista ja tietysti asenteestakin. Jos ilmaisee jatkuvasti tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä tai jopa katkeruutta, siihen kyllä löytyy silloin yhä enemmän syitäkin.

Jonain joutilaana päivänä aurinkoisella seinustalla istuessani ja järven kimalteita katsellessani luin Anu V:n some-päivityksestä: "Tämä mökki ei ole työleiri, vaan ajatuspaja ilman määrällisiä tai laadullisia tavoitteita". Hän sen osuvasti sanoi, juuri niin se on meilläkin – ei ole työleiriä ainakaan.

Rentukat Noljakan lintutornin reitin varrella

Alkukesän havainnoista kulttuuriin. Ooppera ja baletti saapuivat Joensuuhun 13.5.2023! Oopperatalon väki jalkautui ennen näkemättömälle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä areenakiertueella 270 hengen taiteilija- ja tuotantokokoonpano liikkui ympäri Suomen hiilineutraalisti raiteita pitkin. Meidän Joensuun Areenallammekin oli nähtävässä oopperan ja baletin parhaimpia paloja rakastetuimmista aarioista taiturillisiin kaksintansseihin. Upeat laulusolisti- ja kuorokohtaukset olivat niin tunteita koskettavia, että mm. Yön kuningattaren aaria tai Sibeliuksen Finlandia soivat mielessä vielä useita päiviä esityksen jälkeenkin.

Pääsiäisnarsissit saivat uuden elämän mökillä metsikössä 🌼

Minäkin olen näemmä aktivoitunut matkusteluun, sillä viikolla 21 olen jo toista kertaa vähälle aikaa Mikkelissä, tällä kertaa päivän bussimatkalla JoenVolin kiltalaisten kanssa. Lauantaina 27.5 päästään seuraamaan Joensuun ja Kuopion sydänyhteisöjen kanssa tilausnäytöstä Illuusioteatteri Taikavuoressa Nilsiässä. 

Taikavuoren nettisivuilla kerrotaan, että Illuusioteatteri Taikavuori on saanut Nilsiän kaupungin kulttuuripalkinnon v. 2011 ja Jorma Airaksinen sai Solmu Mäkelän elämäntyöpalkinnon v. 2018. Jorma Airaksinen on toiminut ammattitaikurina 60 vuotta ja vaimonsa Aino Airaksisen kanssa 50 v. Molemmat ovat saaneet Opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen. He ovat esiintyneet televisiossa useissa eri maissa ja neljä vuotta yhtäjaksoisesti Euroopan parhaissa esiintymispaikoissa (1979–1983). Illuusioteatteri Taikavuori on esittänyt näytöstä "Tuhat ja yksi ihmettä" yhtäjaksoisesti jo yli 18 vuotta, ja siitä koostuu yli 700 näytöstä! Menestys jatkuu 👍 (Lähde: taikavuori.fi.)

Ulkona ruokailussa on juhlan tuntua! Lautasella perunaa, porkkanaa, kasviksia ja Mifu-kantarellikastiketta 😋

Kulttuuririennoista kirjallisuuteen. Toukokuun kirjallisuuspiirissämme oli Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021). Tässä elämäkerrallisessa teoksessa Siamäk pohti, kuinka samassa tilanteessa eri ihmiset voivatkin toimia niin täysin eri tavoilla, esim. sodassa valtaa saadessaan toinen tappaa, toinen auttaa. Rauhan oloissakin monet kulttuurisidonnaiset asiat ovat pitkälti yksilöllisiä. 

Kirjailija palaa vielä loppusivuilla pohtimaan, miksi suhtaudumme samoihin asioihin niin eri tavoin, ja tämä oli jäänyt hänelle ikuiseksi arvoitukseksi. Jotkut laittavat itsensä likoon toisten puolesta niin sodassa kuin vaikkapa työelämässäkin. Toiset ovat samassa tilanteessa (esim. sotavangin kohdalla) valmiit surmaamaan, toiset suojaamaan. Omastakin elämästä vuosikymmenten varrelta tulee mieleen tilanteita, joissa elämä toi eteen ihmisen hahmoisen enkelin juuri siihen oikeaan aikaan ja paikkaan (Siamäk viittasi ihmisyyteen enkelinhahmoisena s. 99). Samassa tilanteessa joku toinen saattoi kääntää selkänsä, tai pahimmillaan tönäistä reunalla olevaa.

Vuohenputkesta saa muun muassa rautaa ja C-vitamiinia. Vuohenputkea on käytetty kansanlääkinnässä kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin sekä rauhoittavana rohtona. Kihdin vaivaaman varpaan kipua on lievitetty käärimällä varvas murskattuihin vuohenputken lehtiin. (suomenluonto.fi.)

Iranilaissyntyinen Siamäk sai opiskella ja työskennellä Suomessa. Hän arvosti suomalaista koulutusjärjestelmää, ja myös sitä, että sai opiskella suomeksi (eikä englanniksi, vaikka ko. kieli oli hänelle vahvempi) ja kotoutuminenkin oli näin sujuvampaa. Työn tekemisestä Siamäk otti esim. s. 144 esille, että sitä oli vaikeaa (ainakaan heti maahan muutettuaan) ymmärtää, miksi työn tekemisen estäminen tai sen tekemättä jättäminen tehtiin houkuttelevammaksi työhön kannustamisen sijaan. Tätä on vaikeaa ymmärtää monen ikänsä Suomessa asuneenkin. Työluvan saamisen tulisi olla helpompaa, koska moni ulkomaalainen opiskelija tarvitsee opiskelunsakin oheen jotain ansiotyötä, jotta tulisi toimeen, Siamäk totesi. Ei kaikilla maahan tulijoilla ole tilillään isoja säästöjä, joilla elää vaikkapa vuosikausia kestävien opintojensa ajan.

Helpon lounaan ainekset: kyläkaupasta säilykepapuja ja raejuustoa. Lisäksi sydänsalaattia, kurkkua ja vuohenputkisilppua 😋

Siamäk pitää kirjoittamista ja kieliä osana taidetta (s. 163). Siamäk kertoi ihailevansa suomen kielen luonnonläheisyyttä ja mm. sen kuvaannollisuutta. Nykyisin Suomen korkeakouluissa suositaan englanniksi opiskelua, mutta Siamäk oli iloinen, että hän sai opiskella suomeksi, siinä avautui suomen kielikin ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli sujuvampaa. 

Ihmettelen sitä valtavaa intoa, millä englanninkielistä tutkinto-opiskelua ajetaan korkeakouluihin ja yliopistoihin. Toki osa valmistuneista työskentelee valmistuttuaan kv-tehtävissä ja he käyttävät työssään paljon vieraita kieliä. Opinnäytetöistä osalle halutaan myös kansainvälistä näkyvyyttä, joten silloin on tarkoituksenmukaistakin julkaistakin työ englanniksi. Mutta onko näin kaikkien kohdalla, tai onko tutkinnon suorittamisesta Suomessa englanniksi tullut jo jonkinlainen itseisarvo? Ennen kuin joku pahastuu, niin tämäkin näkökulma: jos suomen kielen opettaja ei puhu suomen kielen puolesta, niin kuka sitten? 

Ooppera ja baletti Joensuussa 13.5.2023 💖

Runot elävöittivät edellä esittelemäni kirjan tekstiä paljon, ja tätä lukijaa puhutteli erityisesti (emts. 204) Fernando Pessoan runo ”Hetkien vaellus”: ”Ollaksesi suuri ole kokonainen: / älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois. / Ole kaikki kaikessa. / Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet. / Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen / koska se loistaa korkealta.”

Tämän runon suomentaja on Pentti Saaritsa (1974). Kiinnostuin hakemaan netistä tietoa tästä runoilijasta. Luin Wikipediasta, että tämä portugalilainen runoilija F.P (1888–1935) kuoli vain 47-vuotiaana, ja mystiikkaan taipuvaisen runoilijan viimeisimmäksi kirjoittamat sanat vain päivää ennen kuolemaansa kuuluivat suomennettuina: "En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan". Runosta "Hetkien vaellus" välittyi mielestäni kauniisti sama keskeinen ajatus kuin lukemastani Siamäk Naghianin kirjasta: Ei pidä korostaa, mutta ei myöskään vähätellä itseään.

Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021)

Sitten yhteiskunnallisistakin asioista, tai voisiko sanoa ihan niin, että pagisenpa politiikkaa palasen. Vaikka nämä ovat hankalia aihealueita tiiviisti ilmaista, pohdiskelen kuitenkin, sillä olen näitä paljon mietiskellyt – onhan tämä kaikki osaltaan omahoitoakin esimerkiksi hoitoon pääsyn kannalta ajateltuna. Katson tv:stä mm. A-studion, A-talkin ja Ykkösaamun. Seuraan noita ohjelmia mielestäni (erityisesti nykyään) hyvinkin tarkasti. Elämmehän mielenkiintoisia aikoja! 

Hiljattain A-talkissa neljä soteasiantuntijaa keskusteli aiheesta tunteella, voimalla ja asiantuntijoina asiantuntemuksellakin. Uutisista puolestaan oli kannustavaa katsoa, kun hallitusneuvotteluja käytiin kävelykokouksena: liikunta kunniaan siis mm. valtiovallalla! Vaikuttaa siltä, että nykyään kannustetaan entistä enemmän omahoitoonkin, eli liikuntaan ja tietysti terveelliseen, kasvispitoiseen ruokavalioon, kohtuullisuuteen ns. nautintoaineissa ymv. Hyvinkin ymmärrettävää siinäkin mielessä, koska resurssit niukkenevat.

Jykevää kiviaitaa ja perinteistä pystyaitaa Noljakassa lintutornin reitin varrella

Olen pohdiskellut sitä aiemminkin, että ilmeisesti sujuvasti ja ponnekkaasti itseään ilmaisevat osaavat vaatia ja saavat pyytämänsä hoidot, tutkimukset ja muut palvelut julkiselta, mm. kattavan hammashoidon ym. hoidot. Jotkut kirjoittavat somessa, että kohtalaisen hyvätuloisina he pystyisivät hoitonsa maksamaan itsekin, mutta periaatteessa vaativat sen julkiselta. Onhan verojakin maksettu. Joissakin tilanteissa tulee mieleen, että entä jos vaiva on johtunut omista elämäntavoistakin, pitäisikö silloin olla suuremmat omavastuut? Vaikeita kysymyksiä 😳

A-talkin keskustelusta kuulsi parinkin puhujan suulla, voiko esim. jokin erikoishoito olla pois häneltä, joka tarvitsisi sitä kipeämminkin, mutta henkilöllä ei ole voimia eikä kykyä vaatia tai selvitellä sitä, mihin hän on oikeutettu. Mieleeni tulee tässä kohtaa esim. yksinäiset mieshenkilöt, ja mitä moninaisimmista syistä väliinpudonneet ja ne todella köyhät. Joskus kuulee sanottavan, ettei hänellä ole varaa yksityisiin palveluihin, mutta toisaalta samalla henkilöllä on varaa kalliisiin harrastuksiin tms. Elämä on valintoja. Haluan uskoa, että me kohtalaisella eläkkeellä elävät ja muut suhteellisen hyvin toimeentulevat pystyisimme vielä jotain itsekin maksamaan. Toki jostakin muusta kulutuksesta silloin joutunee tinkimään, mutta ihminen tottuu, olen pitkän elämäni aikana havainnut. Vaikuttaa siltä, että sotepalveluihin tulee jatkossa enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät.

Jäiden lähtöä Pyhäselältä 2.5

Kohdallani olen nähnyt viisaammaksi vältellä nykyään niitä netin keskusteluryhmiä tai muita porukoita, joissa ehkä liioitellenkin korostetaan, kuinka hän saa kaikki mahdolliset palvelut mm. erikoishoitoineen julkiselta ja saa mm. kelataksikyydit vaivattomasti (tästä lis. myöhemmin). Välillä mietin sitäkin, onko minulla masokistisia taipumuksia, kun luen sellaista, mikä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen tunnetta – ja sehän ei ole lainkaan mukava tunne. Voisin enemmän vältellä tuota kaikkea, ja ajatella vaikkapa niin, että mitä varmimmin jonkinlaista muutosta (tarveharkintaa tmv.) tulee noihinkin mainittuihin erikoispalveluihin, jos ne kaikki hehkutukset edes totta ovat 😯

Iltanäkymää Marttalan rannasta 9.5

Joistakin kattaviin julkisiin palveluihin tottuneista tällainen puhe saattaa tuntua osin kova-arvoiseltakin, tai yleisesti ottaen joissakin politiikan perinteisissä värikartastoissa jopa oikeistolaiselta 😎 Mutta se taitaa kuitenkin olla niin, että aina joku tai jokin kuittaa laskun, ilmaista hoitoa tai pitkää taksikyytiä vain 25 eurolla (on omavastuu kelataksiin) ei olekaan. Jos sotepalvelujen suurkuluttajia on/olisi vain vähän, hyvinvointiyhteiskunta pystynee kattavat ja käyttäjilleen lähes ilmaiset/pienen omavastuun palvelut kustantamaankin. Mutta jos/kun (väestön ikääntyessä) heitä on paljon, silloin on vastassa toinen tilanne. 

Jokaisen saavutettavissa tulisi olla paljon läpinäkyvämmin ja mielellään myös selkokielellä, kuka on oikeutettu esim. saamaan hammas- tai muun hoidon esim. hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä; tai milloin hakijalla ylimalkaan on oikeus ko. etuuteen julkisella puolella ja minkä ajan kuluessa. Implanttihoito perustilanteessa maksaa noin 3000 € / hammas. Kela-korvaus on nettitietojen mukaan yksittäisen hammasimplantin asentamisesta tänä vuonna 57 euroa.

Lintujen seuraaminen on antoisaa 💗 Tuleekohan harmaasieppo tänä vuonna pesimään kukka-amppeliimme (kuva viime kesältä) 😍

Joku sanoi viisaasti somen aihepiiriä väljemmäksi avaten, että oman hyvinvointinsa nimissä emme tarvitse edes somessa ympärillemme ihmisiä, jotka eivät tee mielelle hyvää. On lopulta turhaa edes miettiä, miksi he käyttäytyvät/viestittelevät niin, pyrkivätkö he joissakin tilanteissa hallitsemaan toisia ja käyttämään valtaa, vai ainoastaan korostamaan itseään - tai onko se äärimmillään merkki vain eräänlaisesta mielen mataluudesta. En lähde keittiöpsykologisoimaan enempää, syitähän voi olla satoja.

Mahallaan makkoojat eli Kokkoset onnistuivat gluteenittominakin

Hetkeksi päivänpolitiikkaan vielä. Taustalla on radio auki, ja kaikissa uutisissa taitaa olla jotain maan hallitusneuvotteluista. Median ajankohtaisohjelmissa on otettu esille, että yksityisen hoidon kelakorvaukset tulisi palauttaa siitä nykyisestä erittäin pienestä (eli muutamasta eurosta) suuremmiksi. On todella helppoa kannattaa tätä. Tämän vuoden alusta valtaosa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannuksien korvauksista poistui 😦

Olen käyttänyt koko elämäni mm. yksityisiä hammaslääkäri- ja gyne-palveluja ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ja nyt tuli mieleen sekin, että vaikka olen jo näin iäkäs, en ole koskaan esim. kulkenut kelataksilla. Sitä on vain järjestänyt kulkemisensa jotenkin muuten silloinkin, kun ehkä olisi saanut lääkäriltä lausunnon käyttää kelataksia. Itselläni ei ole omaa autoa, julkiset kyydit ovat riittäneet ja kumppani on kuljettanut niillä muutamilla sairaalareissuilla.

P-K:n marttojen piirin vuosikokouksen aluksi pääsimme nauttimaan herkullisesta kahvileivästä nimeltä "mahallaan makkooja" + vatruskoista.

Sitten sananen eläkeläisen kiireistäkin. Kun jäin eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten, sanoin kysyjille, että minulla on eläkevuosille yksi toive: että ei olisi kiirettä. Häpeillen tunnustan, että olen tainnut ajautua samaan kuin moni muukin eläkeläinen kertoo ajautuneensa: välillä on turhankin kiire ja menot jopa pakkautuvat päällekkäin. Mikä ihmeen "luonnonlaki" se siihen johtaa? 

Muistojen virrasta eteen uinut runo ja luontokuvat saivat miettimään, miksi viikkoni ovat olleet nykyään niin täynnä kaikenlaista. Jo noin puoli vuosisataa rinnalla kulkenut ystävä sanoi, että sinulla on kyllä ihan hirvittävästi kaikenlaista menoa ja toimintaa – kuinka sinä jaksat! Niinpä. Itse olen sen niin järjestänyt, kukaan ei pakota. 

Olen nyt tilannut ajan yksityiselle erikoishammaslääkärille kesäkuun alkuun, ja jos tuosta (liiankin kauan pitkittämästäni) etuhammasremontista tulee isokin, silloin lienee luontevaa vetäytyä katveeseen ainakin suurimmasta osasta sosiaalisia menoja. Koetan ajatella positiivisesti: voin ainakin elellä kuin kesannolla tai keskittyä vaikka täydelliseen tekemättömyyteen. Edes oma mieli ei komenna, että kunpa pitäisi mennä sinne tai tänne. Eihän sitä ilman etuhampaita tohdi mennä minnekään muita säikyttelemään. Tai no, onhan ne maskit nykyihmisillä. Pakollisiin menoihin voi osallistua maskin kanssa, jos niitä pakollisia menoja eläkeläisellekin ilmaantuu.

Meidän päivä -hankkeessa tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Hanketta esitteli marttojen kotitalousasiantuntija Maija Kontturi 6.5. 
 

Poiminta muistojen virrasta: Voisinko vain lähteä Bo Carpelanin (runo kokoelmasta ”Vuodet kuin lehdet”) sanomaa soveltaen mökille matalan katon alle, ja laittaa kirjan hiljaisen keittiön pöydälle leipää vasten pellavaliinan päälle, ja lukea sitä unohtaen kaiken muun? Kaapissa kaurapuurotarpeet ja ruokaöljyä, kyläkaveri toisi ehkä pulleita mätiahvenia tai kuhan, ja kylän puodista saisi tarvittaessa täydennystä. Välillä lepuuttaisin silmiäni ikkunaverhojen välistä näkyvässä kevätkesän valossa ja pihan linnuissa.  

"Ihmisellä pitää olla haaveita" sanoi eräs sodat ja paljon muutakin elämää nähnyt ystäväni. Tuo em. haave ei liene mahdoton toteuttaa? Harrastus- ja vapaaehtoistyöporukat jatkavat toimintaansa vaikka sieltä joku pitäisi pidempäänkin ”lomaa” – vai ajaako velvollisuudentunto Tuija-tunnollisen mukaan maski naamassa, jos hampaaton kausi kestää pidempään?

Ryhmäkuvat (2) otti 6.5 Tiina Anola-Pukkila, siinä otamme vastaan Kupilka-lahjoja toiminnanjohtajalta Heliltä.

Muistojen virtaa järjestötoiminnasta: Muistan kiitollisuudella noin +4,5 vuoden takaisia tapahtumia. Harrastusryhmistä mm. martta-ystävät kannattelivat, kun olin ”heikossa hapessa” sydändiagnoosin saatuani. Yhdistyksen puheenjohtaja kuljetti minua autollaan kokoukseen, joka oli kotoani vain vajaan puolen km:n päässä. En uskaltanut lähteä kävelemään edes tuota matkaa, ja kokouksessa sain pötkötellä sohvalla tyynyjen tukemana. Kukaan ei säälitellyt tai päivitellyt, suhtautuminen oli luontevaa ja kannustavaa. Tuumittiin, että jokaiselle sattuu, harva täältä ehjin nahoin ja ilman osumia selviytyy.

Kuvassa kanssani on 6.5 Kaija Kokkonen, Risto Poutiainen ja Joensuun marttayhdistyksen edustaja.

Lopuksi vakiintunut marttailu-osioni: Pohjois-Karjalan marttojen piirijärjestön vuosikokous oli 6.5.23. Tiiviisti päivän teemoista: Martat tekevät myös paljon sellaista työtä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Kahviotoiminnan, kotitalousneuvonnan ja kotiavun lisäksi on paljon muuta. 

Tämän kevään piirikokouksessa erityistä arvostusta mielestäni sai Meidän päivä -hanke, missä tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Iso peukku 👍 Tulin valituksi Pohjois-Karjalan Marttojen piirin hallitukseen tässä vuosikokouksessa 6.5.2023. Kauteni on kolmas. Tuntuu hyvältä, että nyt on jo päässyt asioihin sisälle eri tavoin kuin silloin neljä vuotta sitten aloittaessani. Kiitän luottamuksesta!  Puheenjohtajamme Päivi Leinonen painotti avauspuheessaan marttojen sloganin sanoja: "Hyvästä arjesta parempi maailma!" 

Näihin sanoihin on hyvä päättää ja toivottaa kaikille mitä parhainta kevätkesää 🌿🌺🌿

Vastaan tähän blogipostaukseni loppuun Annelin kommenttiin, koska vastaaminen ei näköjään  onnistunut "vastaa"-painikkeen jälkeen  ko. viestin jälkeen. Kun koetin selvittää mistä tämä johtuu,  löysin ohjeen: "Jos kolmannen osapuolen evästeet on poistettu käytöstä selaimessa, et välttämättä voi kommentoida blogipostauksia, kun olet kirjautuneena tilillesi". Ehkä kohdallani oli näin. 

Jatkan tietotekniikan opiskelua, mutta nyt tiivis vastaus Annelin kommenttiin: Kiitos Anneli kommentistasi! Tuntuu kuin kaikki kukat olisivat puhjenneet nyt (toukokuun lopulla) kerralla kukkimaan myös täällä Vuonislahdessa: tuomi, rentukat, voikukat, kielot, mesikat, puna-ailakit, lemmikit, metsätähdet, niittyleinikit, metsäorvokit...

Luonnonyrttien keruuaika on todellakin nyt parhaimmillaan. Keräilen pääosin vuohenputkea ja jonkin verran voikukkaa, nokkosta, poimulehteä tai suolaheinää. Kuusenkerkkä on myös erittäin ravinteikas; sitä napsin suuhuni pihaamme rajaavasta kuusiaidasta. Sen keräämiseenhän tarvitaan maanomistajan lupa, joten muualta tai säilöttäväksi asti en ole sitä poiminut. Kuusenkerkästä tai esim. voikukan kukista valmistettavien uutteiden tekeminen vaatisi mielestäni ihan oman aikansa ja energiansa, ja juuri nyt sitä ylimääräistä aikaa ei tunnu olevan 😎 Ihanaa kesää myös sinulle 😍