Kauden tuoreet tuotteet, keventäminen ja syyskesän kohokohdat

Sana syksy kuuluu vanhoihin suomalais-ugrilaisiin sanoihin, ja sillä on vastineita aina unkarissa asti (esimerkiksi viron sügis, pohjoissaamen čakča, unkarin ősz). Merkityskin on säilynyt samana sukukielissä kautta vuosisatojen. Myös nykyisin lähinnä yhdyssanojen alkuosana käytössä oleva syys (esimerkiksi syyskuu, syysilta) on samaa lähtöä. Vuodenaikojen nimitykset kuuluvat yleisemminkin suomen kielen vanhimpiin sanoihin. (kotus.fi.)

Luonto antaa tänä vuonna erityisen runsaasti marjoja, mm. puolukoita

Inspiroiduin jälleen ruuasta ja erityisesti kotimaisesta lähiruuasta ja elokuisen päivitykseni lailla luonnonantimista. Lopuksi tässä on hieman ns. ikuisuusaiheestani, eli sellaisesta ravitsemuksesta, millä voisi koettaa välttää ylipainoa. Hävikkiruokaviikkoakin vietetään juuri nyt, eli ne vihanneslokerossa viipyilevät kasvikset voisi viimeistään nyt laittaa vaikka sosekeittoon. Maailman toista suomalaisen ruoan päivää vietettiin 4.9. Innostuin googlailemaan aiheesta, ja siitä sain inspiraatiota suunnitella syyskuun blogiani mm. tämän kauden marjoista ja muista kotoisista ruuista. Myös sydänmerkki auttaa valitsemaan kaupassa tai ravintolassa sen terveellisemmän vaihtoehdon - tekemään paremman valinnan. Tämä on hyvä juttu erityisesti silloin, kun ei ole tarpeeksi aikaa tai energiaa lukea tuoteselosteita tai ravintosisältöjä. Havaintojeni mukaan varsin usein kotimaisessa lähiruuassa, missä on kiinnitetty huomiota rasvan ja suolan määrään on tämä merkki!

Eri lähteet toteavat samaa: suomalaisessa ruoassa yhdistyvät sekä perinteet että trendikkyys, puhtaus, ekologisuus ja eettisyys. 
Kotimaisen ruuan juhlintaan voi osallistua helposti: valitaan kaupasta sinivalkoisella Hyvää Suomesta -merkillä (sillä tutulla joutsenmerkillä) merkittyjä tuotteita. Merkki pakkauksessa kertoo, että elintarvike on alkuperältään suomalainen: raaka-aineet ja työ tulevat omasta maasta, tekijät tunnetaan ja tuotantoketju tiedetään. Esimerkiksi Valio suosittelee päivän menuksi aamupalalle kauraa, kotimaisia marjoja ja suomalaisia maitotuotteita tai kehottaa kokeilemaan marjasmoothieta 🍓 Lounaalle ja päivälliselle kasviksia, sieniä, kotimaista järvikalaa sekä perunoita tai muita kotimaisia juureksia. Iltapalalle vaikkapa jugurttia ja marjoja.

Erilaisten happojen ansiosta puolukat säilyvät hyvin maakellarissa survoksena ilman sokeria ja säilöntäaineita.

Puolukka on nykyinen suosikkimarjani, ja niitä kyllä haluaa saada aina säilöönkin 😍 Se ei ole lähteiden mukaan aivan samanlainen vitamiinipommi kuin moni muu marja, ja eri lähteissä sanotaan, että toisaalta suotta se on jäänyt tutkimuksissa mustikan ja joidenkin muiden marjojen varjoon. Puolukka sisältää C- ja E-vitamiineja sekä kuituja. Puolukan C-vitamiinin, kaliumin ja kuitujen sekä siemenöljyjen yhteisvaikutus tukee sydämen toimintaa, Aarre-lehti 8.11.2019 toteaa. Puolukan säännöllinen nauttiminen vahvistaa keuhkoja mahdollisten influenssatartuntojen varalta. Puolukan tanniinit suojaavat keuhkoja ja hengitysteitä viruksilta sekä ilman karsinogeeneilta. Tässä marjassa on homeita ja viruksia tuhoavaa bentsoehappoa ja hyytelöityvää pektiiniä, mikä auttaa jopa marjaa itseään säilymään omassa liemessään. Marjan hapot suojaavat elimistöä. Ellagihappo on antioksidantti, joka suojaa soluja estämällä kasvainsoluja lisääntymästä. Puolukan lehtitee aktivoi nestekiertoa, ja sitä suositellaan (munuaisten rasittumista välttääkseen) nautittavaksi enintään kaksi desilitraa päivässä (Emt.)

Mustikat olivat yhä napakoita ja hyviä, eikä nk. syömämarjoissa satunnaiset puolukat haittaa 😋

Herukoita ja karviaisia olemme aiempien vuosien tapaan saaneet kavereiden puutarhoista, tänä vuonna tuomipihlajan marjojakin. Jo ennen vanhaan kehotettiin syömään puolukoita ja/tai karpaloita, jotta ei tulisi ”pissatauti”. Puolukkaa on perinteisesti käytetty mm. virtsaputkentulehdusten ja esim. ientulehdusten hoitoon. Karpaloretkeä olemme suunnitelleet sikäläiset suot tuntevan marjastuskaverin kanssa myöhemmin syksyllä. 
Pirjo Pärnänen osoittaa väitöstutkimuksessaan (Helsingin yliopisto), että fermentoitu puolukkamehu estää merkittävästi kielisyöpäsolujen kasvua ja leviämistä. Puolukan fenolit ja ellagihappo tekevät hyvää suoliston bakteerikannalle, ja hyvinvoivat suolistobakteerit taas parantavat vastustuskykyä. Puolukkamehua on perinteisesti käytetty rohtona myös nuhaan ja yskään (ET 18.11.2014).  Se aittaan puutiinun säilötty jäinen puolukkasurvos on silloin ennenkin tuonut talvisin niitä tärkeitä vitamiineja 👍

Saskatoon / tuomipihlaja oli tämän syksyn uusi raikas tuttavuutemme. 

Puolukka sopii paitsi sydämelle, sen on todettu tasapainottavan estrogeenitasoja, parantavan ruuansulatusvaivoja ja auttavan painonhallinnassa (emt.). Voisiko puolukka siis ehkäistä osaltaan lihomistakin? 💜Lähteiden mukaan eläinkokeet näyttävät osoittavan niin. Puolukan tiedetään mm. laskevan matala-asteista tulehdusta ja tukevan suoliston hyvinvointia. Puolukan sisältämät antioksidantit suojaavat ikääntyviä soluja, eli voisiko se olla myös eräänlainen nuoruusmarja? 💜Tampereen yliopiston farmakologian professori Eeva Moilanen kertoi mm. Anna-lehdessä, että puolukka näyttäisi estävän rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa painon nousua ja haitallisen sisäelinrasvan kertymistä.  Moilanen sanoo, että ravitsemussuosituksiin viittaava suositus puolukkaa on 100 grammaa eli noin kaksi desilitraa päivässä. Toki marjoja voi nauttia enemmänkin. Vaikka mikään marja ei tietenkään yksin ehkäise sairauksia tai terveysongelmia, kannattaa kaikkia puhtaan luontomme marjoja syödä joka päivä. Kohdallani olen ottanut tavaksi lisätä marjoja aamupuuron päälle ja iltapalajugurttiin. 

Hehkuvan oranssista kurpitsasta on moneksi 👍

Vain mielikuvitus on rajana marjojen käytössä – jopa kosmetiikassa marjoja käytetään. Jos marjan happamuus häiritsee, maitotuotteet tuntuvat neutralisoivan kirpakkuutta. Puolukkaa voi lisätä myös smoothieihin tai tuorepuuroihin. Jos banaanista pitää, sen on todettu taittavan puolukan happamuutta esim. smoothieissa. Parhaimmat terveysvaikutukset ovat tietysti aivan tuoreeltaan nautituissa marjoissa. Olen tätä hehkuttanut ennenkin, mutta aiheellisesti nyt jälleen: kotimaiset marjat ovat terveellistä, ilmaista, ja useimmiten luomua lähiruokaa! Marjojen poiminta ja käyttö on myös ympäristöteko – kestävää kehitystä siis 👍 Lisäksi luonnossa liikkuessa mieli lepää ja kroppa saa hyödyllistä liikuntaa. 
Samettinen kurpitsakeitto syntyi keittämällä ja soseuttamalla kuorittu ja kuutioitu kurpitsa. Lisäsin tähän kevennettyyn versioon vain pätkän purjoa, pari pientä porkkanaa ja valkosipulia + timjamia, mustapippuria ja hieman soijakastiketta. Kerma- ja tuorejuusto- tai sulatejuustolisällä olisi saanut varmasti lisää hyvää makua, mutta tällä kertaa tämä oli se kevennetty versio. Keiton päälle voi ripotella kurpitsansiemeniä. Kurpitsasta syntyy saamieni vinkkien mukaan myös herkullista hilloketta puolukan kanssa tai vaikka kurpitsarisottoa. Jos Halloween-tapahtumia järjestää, tässä voisikin olla vinkkejä tarjoiluun 🎃

Kurpitsakeitosta riitti seuraavallekin ruokaverolle 😀

Pääsin ilokseni lämminhenkiseen väitösjuhlaan elokuun puolivälissä. Yhä on mukava mieli tuosta juhlasta. Painoin muistiin tarjoiluun liittyneitä asioita, mielestäni niistä voisin ottaa vinkkiä omiinkin tarjottaviin, jos vielä juhlia järjestän. Muistan, että kuusikymppisilläni olikin jotain saman suuntaista, oli paikallista tuoretta savusiikaa ja -kuhaa sekä vihannessalaatteja + marjakahvileipä jälkiruuaksi. Kenties juhlinkin vielä seuraavia tasavuosia, ja silloin voisin ottaa mallia näistä tarjottavista (toki pienimuotoisemmin). Nyt viehättää tämän juhlapöydän lailla juuri paikallisuus, kauden tuoreet tuotteet ja kotoisen luontomme antimet 💚
Jaan tässä em. juhlan päähenkilöltä kysyttyäni muutamia muistoja ihanista pöydän antimista, missä näkyi ja maistui myös keveys (mielestäni terveellisyyskin), mikä tällaiselle painoaan ja terveyttään tarkkailevalle juhlijalle sopii paremmin kuin hyvin. Niissä näkyi mielestäni myös nykytrendi, eli nk. ilmastoruoka-teema ymv. Tämä kaikki on laajemminkin nyt sydäntä lähellä, Marttojen ilmastoruokaa-kurssillekin olen menossa tämän kuun lopulla 😊 Ehkäpä kirjoitan tuon kurssin annista seuraavalla kerralla. Olen tuttavapiiristäni laajemminkin havainnut, että myös alkoholittomat juomat kasvattavat suosiotaan  juhlajuominakin. Olenkin sanonut kavereille, että näköjään voi hullutella ja rentoutua ihan yhtä hyvin ilman alkoholiakin, joten mihin niitä(kään?) turhia kaloreita sitten lopulta edes tarvitsee.

Tarjottavat juhlan karonkassa olivat kaikki paitsi paikallisista myös tämän kauden luonnontuotteista: sieniä, marjoja, paljon erilaisia kasviksia ja kuhaa lämpimänä ruokana, lisäksi maukasta graavattua siikaa sekä savumuikkuja. Tällaista suolan karttelijaa ilahdutti myös se, että liikaa suolaa ei ollut missään, ei graavikalassakaan. Kuohujuoma oli nykyistä lempijuomaani, paikallista hyvää alkoholitonta viiniä. Nyt kun on sienikausi meneillään, taidankin kokeilla sitä samettista alkukeittoa, tattikeittoa. Sen kanssa vatruskat ja hiivaton leipä sopivat todella hyvin. Leipien kera oli tarjolla mm. kalatahnaa. Jälkiruokana oli mustaherukkaherkku, jonka nimeä en osaa sanoa (tai en muista); suussa sulavaa ja raikasta se oli. Pöydässä ei ollut lihatuotteita, eikä niitä kaivannutkaan.

Näistä syntyi kasvissosekeittoa sulatejuustolisällä

Syksyn tullen kypsyvät paitsi monenlaiset marjat, herää myös halu harrastuksiin ja oppimaan. Sain ilokseni paikan seutuopiston suosittuun yksinlauluun ja joogaan. Jooga ja laulutunti ovatkin arkiviikkoni kohokohdat! ♪♫♬ Opistolta tulee noin neljän satasen lasku, mutta harrastukset maksavat. Eläkeläisalennuksia noissa ei ole. Opistolta (kuten kaikkialta muualtakin) on tullut useiden kanavien kautta kattavasti ohjeita koronan vuoksi, joten pyrin luottamaan turvallisuuteen, vaikka se pieni pelko aina ihmistenilmoilla liikkuessa takaraivossa häilyykin. JoenVolin kausikortti kympin eläkeläisalennuksella maksaa 135 euroa, ja pidän sitä varsin edullisena; sillä saa jumpata vapaasti missä vain seuran jumpassa ensi kevääseen saakka. Toivon kyllä hartaasti, ettei korona pahene, ja rajoitukset tule jälleen voimaan peruttuine ohjaustunteineen… 😳

Enolaisessa pellossa kasvoi sydänperuna - tämä ei lihota!

Myös kirjallisuuspiirimme alkaa jälleen kokoontua syyskuussa. Puolisen vuotta on tässäkin kulunut edellisestä tapaamisesta. Fernando Aramburun 664-sivuinen Äidinmaan lukeminen tuntui alussa työläältä, mutta puolivälin jälkeen se imaisi mukaansa ja kirjan lopussa henkilöitä jäi suorastaan ikävä 💑 Tämä tuhti kirja Baskimaan historiasta on syyskuisen kirjallisuuspiirimme teos. Teosta on verrattu runsaine henkilögallerioineen Tolstoin Sotaan ja rauhaan. Kirjallisuuspiirissä on antoisaa keskustella, ja oli tuossa teoksessa paljon itselleni aiemmin tuntematonta historiaakin. Kirjastosta sain nyt myös luettavakseni kirjallisuuspiirissämme myöhemmin käsiteltävän kirjan Tuula-Liina Variksen uutuusteoksen Sattunut syntymään.
Syyssesongista inspiroituneena tilasin tänään Satokausikalenterinkin vuodelle 2021, se maksoi vain 23,90 € ja toimituskulua ei tämän kampanjan aikana mennyt. Satokausikalenteri muistuttaa (toivottavasti minuakin!) sesongin kasviksista, juureksista ja hedelmistä ja antaa maustamisvinkkejä vähäsuolaisiin keitoksiini.

Karin vetämässä kirjallisuuspiirissä saa iloa elämään ja hyviä lukuvinkkejä. Sieltä sain vinkin tähän ikisuosikkiinikin, Ulla-Lena Lundbergin Jäähän 👍

Kuuntelen nykyään aika usein sauvakävellessäni puhelimen kuulokkeista esimerkiksi radio-ohjelmia tai youtubesta luentoja tai keskusteluohjelmia kulloisestakin kiinnostuksen kohteestani. Kuuntelin hiljattain Patrik Borgin asiantuntijaluentoa painonhallinnasta. Sehän se on minulle herkästi painoa kerryttävälle eräs must-juttu, mihin pitää aina vaan kiinnittää huomiota, ehkä elämäni loppuun asti. Borg nimesi kolme tärkeää (tuttua) asiaa, millä on mahdollisuus päästä pysyvään painonhallintaan, ts. saa pidettyä suunilleen saavutetussa lukemassa sen pudotetun painonsa:

1) Säännölliset ateriavälit (sitä hän painotti erityisesti)

2) Kasvisten lisäys jokapäiväiseen ruokavalioon (esim. vanha tuttu lautasmalli: ensin lautasen puolikkaalle kasviksia, sen jälkeen toiselle puolelle muu ruoka)

3) Joustavuus (ts. jos jotakin tekee kovasti mieli, sitä voi syödä, kun nuo kaksi em. kohtaa ovat kunnossa).

Minulle tuo jälkimmäinen (kohta 3) on tärkeä siinäkin mielessä, että jos määrään itselleni totaalikiellon johonkin, sitä sitten tekeekin koko ajan mieli (toisaalta mm. Borg sanoi, että useimpien kohdalla se on juuri niin). Näin käy, oli se kiellon kohde lopulta sitten ihan mitä vaan. Tiukat rajoitukset sopivat harvalle, ja jos tekee mieli vaikka suklaata tai jäätelöä, niin maltillinen määrä sitä ei vaikuta suuntaan eikä toiseen. Aiemmin olin suklaan kohdalla kai tiukempikin, eli sallin itselleni yhden tai enintään kaksi palaa tummaa suklaata iltateen kanssa. Nyt kun on elämään tullut muuta, mm. sydänlääkkeet sen iltateen yhteydessä, en jaksa olla enää niin tiukka. Yritän muistaa kuitenkin nuo kaksi em. kohtaa (1- ja 2-kohdat), niin sitten voin ostella Viipukasta leivoksia tai nauttia läheisen jäätelökioskin antimista 😋

Pyöräilylenkkien ohessa on mukavaa poiketa Ylisoutajan jäätelökioskille 🍦

Koska lihomisaihe on ollut uutisissakin esillä viime päivinä tavallistakin enemmän, tutkin myös muutamia ajankohtaisia lähteitä. Tämä aihehan on sydäntäni lähellä erityisesti ja tämän viikon uutisissa tuli lisäksi huolestuneita uutisia lasten ja nuorten lisääntyvästä ylipainoisuudesta.  Sydändiagnoosin saatuani mielsin entistäkin paremmin, että ihmedieetit ja muut kuurit eivät sovi yhteen tämän(kään) sairauden kanssa, ja painoa on pyrittävä pitämään kurissa muulla tavoin. WHO pitää ylipainon syitä hyvin tunnettuina. Niitä ovat muun muassa automaation aiheuttama lihastyön vähentyminen, kaupungistuminen sekä siirtyminen teollisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin, jotka sisältävät paljon rasvaa ja sokeria. Niin tuttua! Uutisissa 9.9.2020 sanottiin, että myös lapsilla vääränlainen ravinto, limsa ja karkit aiheuttavat yhä lisääntyvää lihavuutta. Myös elämäntapojen muutos vähäisen liikkumisen myötä lisää lihomista. 

Elokuun kohokohtia oli myös maakuntapäivä 29.8 ja kansallispukutuuletus Taitokorttelin aitalla. Pääsin kertomaan maakunnan omasta Pielisen-Karjalan puvusta (kuva: Linnea Karkiainen)

Painonhallinnan asiantuntija professori Pertti Mustajoki puhui Terve paino ry:n tilaisuudessa Helsingissä, että lihavuudesta on tulossa vakava terveysongelma, mihin kuolee vuosittain n. 6000 ihmistä, eli enemmän kuin liikenneonnettomuuksissa 😢Mustajoki korostaa, että etenkään lapset eivät kykene tunnistamaan epäterveellisiä ruokia – vastuu on siis vanhemmilla. Suomalaisia on kannustettu monilla kampanjoilla syömään terveellisemmin, joten tiedon puutteesta tässä ei ole kyse. Pikakuurit tai muut erikoiset dieetit eivät tuo pysyviä tuloksia, sen olen huomannut omakohtaisestikin jo monina aiempina vuosikymmeninä. Jälleen palautuu mieleen sekin, kun lihoin opiskeluaikana noin 15 kiloa varsin lyhyessä ajassa. Niin ristiriitaiselta kuin se tuntuukin, sain pudotettua tuolloin kertyneet kilot lisäämällä syömistä varsin reilustikin! Päivän ruokailut koostuivat painon putoamisen vaiheessa neljästä - viidestä päivittäisestä ateriasta: aamupala, lounas, illallinen ja iltapala ja tarvittaessa välipala. Lihomisvaiheen aikana koin syöneeni huomattavastikin vähemmän, sillä säännöllisiä ruoka-aikoja ei ollut, liikunta kuittautui vajaan kilometrin pyöräilyllä yliopistolle ja kirjastoon ja välipaloja kului erityisesti rasvaisten ja sokeristen muodossa. Stressillä ja siitä johtuvilla univaikeuksilla saattoi tietysti olla oma osuutensa asiaan. Väsyneenä ja stressaantuneena ei jaksa miettiä syömisiäänkään.

Marjojen putsauksen lomassa lepäilen toisinaan laiturilla ja katselen taivaan näkymää 💗

Välillä eri keskusteluissa ns. hyvienkin hiilarien karttelu nostaa päätään, ja mm. peruna ja leipä julistetaan lihottaviksi ja siten kartettaviksi😲 Itse en tähän usko. Tuskinpa jaksan syödä hauvikasperunoita tai esim. ruisleipää niin paljoa, että niillä lihoisin. Nyt kun koetan hallita painoani (mitä se sitten lopulta onkaan?), sokeripitoiset ja rasvaiset koetan jättää vähemmälle, alkoholi ja muut energiapitoiset juomat minimiin. Eineksiä tai muuta pikaruokaa käytän mielestäni vain harvoin, mutta kahvileipiä suuni söisi kyllä hyvällä mielihalulla vaikka kuinka usein. Niissä olen koettanut pitää ns. karkkipäivän, eli kerran viikossa herkuttelen leivonnaisilla ja toisinaan pitsallakin. Välillä puolitan muhkean leivonnaisen ja syön se toisen puolikkaan seuraavana päivänä 😎 Kyläillessä ja kahvilatapaamisissa ystävien kanssa en kaloreita mieti. Tummaa suklaata otan silloin tällöin palan tiedostaen, en entiseen tapaani ohimennen ja kuin itseltänikin varkain. Tämä kuulostaa kyllä omiinkin korviini hieman hyveelliseltä, ja tunnustan, että välillä onnistun ja välillä en… Sitten vaaka antaa jälleen palautetta. Olen huomannut, että tuolla satunnaisella herkuttelulla ei ole kuitenkaan vaikutusta suuntaan eikä toiseen.  Em. lähteitä lukiessani mieleen palautui jälleen kerran myös se, että sydänsairaus ja lihavuus on huono yhdistelmä. Senkin takia lautasmallin ja säännöllisen ruokailun muistuttelu jatkuu aina vaan!

Herkullisia ja kevyitä hetkiä luonnonantimien, kauden kasvisten ja juuresten parissa! 🌱🌿🍃🍄🍅🍎🍏

Ilmaista superruokaa, terveyttä, iloa ja inspiraatiota!

Elokuu on saanut nimensä siitä, että silloin korjataan kesän satoa, eloa. Elo tarkoittaa sekä kasvavaa että korjattua tai jo puitua viljaa tai sitten itse viljankorjuuta. Viljapeltoa (useimmiten ruispeltoa) on sanottu elopelloksi. Viljan ohella myös muunlaista omaisuutta on voitu sanoa eloksi: ruokaa, tavaroita ja kotieläimiä. Pohjois-Suomessa porokarja on poroelo. Elo on johdettu vanhimpiin omaperäisiin sanoihin kuuluvasta uralilaisesta verbistä elää. (kotus.fi.)

Metsät ovat nyt täynnä terveellistä, kevyttä, herkullista ja ilmaista superruokaa!

Suomalaisen kirkko on metsä, ja etenkin koronakamppailussa monelle selviämisen keskeinen tekijä on ollut pääseminen luontoon, toteaa pappi, toimittaja ja tietokirjailija Hilkka Olkinuora Yhteishyvässä 4/2020. Metsässä liikkuessa voi myös antaa mielikuvituksensa lentää. Silmien ja mielen herkistyessä voi nähdä vaikkapa häivähdyksen metsän hiljaisista näkymättömistä olennoista 😉

Koetan kannustaa niin itseäni kuin toisiakin metsän antimien keräämiseen. Pyrin kuvailemaan tässä (joitakin lähteitä käyttäen) myös metsässä liikkumisen ja luonnonantimien nauttimisen terveyshyötyjä. 

Mustikka on supermarja ja tekee hyvää sydänterveydellekin 💓

Mustikassa on E-vitamiineja ja jonkin verran C-vitamiinia. Se on hyvä ravintokuidun lähde, parempi kuin hedelmät. Superruoaksi mustikan tekevät sen sisältämät polyfenolit, joita siinä on eniten luonnonmarjoista. Varsinkin mustikan antosyaanipitoisuus on suuri. Antosyaanien on todettu muun muussa laskevan verenpainetta, edistävän verisuonten toimintaa ja parantavan insuliiniresistenssiä (sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa) ja niiden terveysvaikutuksia tutkitaan edelleen ahkerasti. Mikä mielenkiintoista, mustikalla on myönteisiä vaikutuksia mahdollisesti myös muistiin, ruoansulatukseen ja silmien terveyteen. Kuivattuja mustikoita on kautta aikojen käytetty lääkkeenä vatsavaivoihinkin. (martat.fi.) Perimätiedon mukaan sitä on käytetty niin ripulin kuin ummetuksenkin hoitoon 👍

Marjoista on moneksi

Hyvä terveys -lehden (7/2020) mukaan mustikka helpottaa metabolisen oireyhtymän aiheuttamaa tulehdustilaa ja on myös hyväksi silmien terveydelle. Tänä vuonna mustikoita on runsaasti ja myös niiden laatu vaikuttaa paremmalta kuin monina muina vuosina.  Tietysti terveet elämäntavat muutenkin vaikuttavat, ja toisaalta jos muuten syö ja juo mitä ja miten sattuu, tuskin pelkästään marjoja syömällä saavuttaa merkittäviä terveyshyötyjä. Jos ruokavalion perusta on kunnossa, esim. jo parin dl:n päiväannoksella mustikoita on tutkimusten mukaan terveyshyötyjä.

Ahomansikoita, lakkoja ja villivadelmiakin on tänä kesänä ollut tavallista runsaammin

Metsiin jää ahkerastakin poimimisesta huolimatta paljon marjoja ja sieniä pilaantumaan. Jos ei itse pääse marjaan, voisi myös kysellä tutuilta, myisikö/lahjoittaisiko joku marjoja omasta runsaudestaan. Myös torilla voi marjastaa... Myyntiin kerätyistä marjoista ja sienistä kuulin radiosta hyvän puheenvuoron, jossa todettiin, että laita myyntiin vain sellaisia tuotteita, mitä itsekin ostaisit. Kuiva ja pyörivä mustikka on kuulemma parasta, mutta olen huomannut, että jos poimurilla poimii, saaliista tahtoo tulla kosteaa. Jos malttaisi poimia käsin ja perkaisi ne varovasti ja käsin rasioihin, saisi varmaan paremmin sitä pyörivää mustikkaa. Meillä on ollut hieman mutkat suoristava meininki, eli marjat on kerätty poimurilla, perattu ritilällä ja pakastettu puolen litran pusseissa.

Sienten satokausi on onneksi pitkä 👍

Korvasienet nousevat jo keväällä, kun lumi on sulanut. Sienten satokausi jatkuu myöhään syksyyn, joidenkin osalta usein lumen tuloon saakka. Marttojen nettisivuilla on laajasti tietoa sienten tunnistamisesta, valmistamisesta ja terveyshyödyistä. Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen on todennut, että tuoreet sienet ovat kevyttä ravintoa, sillä suurin osa niiden painosta (noin 90 %) on vettä. Keveydestään huolimatta sienet pitävät nälkää, sillä niissä on yllättävän paljon kuitua.

Mennään metsään

Monet runsautta uhkuvat kuvamuistot innoittivat viime viikonloppuna suuntaamaan sienimetsään. Sienisaaliimme jäi kuitenkin varsin vaatimattomaksi (sienikuvat tässä ovat aiemmilta vuosilta).  Mustikoita sen sijaan olemme saaneet hyvin, lienee runsaat 30 litraa pakastimessa. Enpä muista koskaan aikaisemmin olleen tuollaista määrää 😀 Kiitän metsää mustikoista ja tuosta pienestäkin sienisaaliista ja toivon, että niitä vielä myöhemmin nousee meidänkin vakipaikoillemme Pielisen itärannoille. Tutut ovat kertoneet erinomaisista sienisaaliistaan mm. Liperin ja Outokummun suunnalla. Metsässä samoilu sai ajattelemaan myös sienten terveysvaikutuksia. Lähteiden mukaan on varsin runsaastikin näyttöä siitä, että monilla sienillä on suotuisia terveysvaikutuksia. Enpä tiennyt sitäkään, että penisilliinin ja erytromysiinin kaltaiset lääkkeet on eristetty sienistä. Sienissä on myös kaikkia kahdeksaa ihmiselle välttämätöntä aminohappoa, kirjoittaa mm. Maaseudun Tulevaisuus syksyllä 2017. 

Rouskut suolaan ja maakellariin

Rouskut nousevat vasta myöhemmin ja ainakin jonkin verran niitä toivoo saavansa talvisäilöön sienisalaattiaineksiksi. Kerman kanssa valmistettu suolasienisalaatti on minulle se must-jouluherkku 😋  

Ravintoaineiden lisäksi sienet sisältävät suuren määrän luonnon fyto­kemikaaleja, joilla on laaja kirjo erilaisia terveysvaikutuksia. Fytokemikaaleilla voi olla esimerkiksi immuuni­järjestelmää vahvistavia tai viruksia ja bakteereja torjuvia vaikutuksia. Sienet kiinnostavat myös syöpätutkijoita. Ihmisillä, jotka nauttivat sieniä säännöllisesti, on muuta väestöä pienempi riski sairastua syöpään, sanovat japanilaistutkijat. Keskivertosuomalainen syö kuitenkin vain noin puoli kiloa sieniä vuodessa. Marttojen Hop­su-­­­­Neuvosen mukaan tuolla määrällä ei ole suurtakaan terveydellistä merkitystä. Esimerkiksi Aasiassa sieniä syödään jopa noin 20 kiloa vuodessa henkeä kohden. (Maaseudun Tulevaisuus 9/2017.)

Sieniä ja marjoja tuoreeltaan!

Martat ohjeistavat fb:n livessä (10.8), että marjoja ja sieniä kannattaa syödä erityisesti tuoreeltaan. He myös vinkkaavat, että sellainen sieniveitsi on hyvä, minkä päässä on suti. Jos tällaista ei ole, niin sileäteräinen veitsi ja pullasuti ajavat saman asian #etämarttailu. Tänä vuonna on hyvä herkkutattisato, ja kaikki näyttää olevan aikaisessa. Suppilovahverot ja rouskut toki tulevat yleensä vasta myöhemmin. Martat varoittavat kuitenkin sappitatista, ja vaikka se ei ole myrkyllinen, jo pieni pala sitä voi pilata muuten hyvän sieniruuan. Sikurirouskua sen sijaan voi käyttää mausteenomaisestikin. Itse en ole sitä (vielä) kokeillut, mutta olen kuullut, että se antaa ruokaan mausteisen currymäisen maun. Sienipoimijavalmennuksia on tulossa Pohjois-Karjalan marttojen  ”Tulevaisuutta luonnontuotteista” -hankkeessa, ja tämä on erityisen hyödyllinen heille, jotka keräävät sieniä myyntiin. Marttojen valtakunnallinen sienipäivä on Joensuussa Marttakahvion läheisyydessä la 29.8 klo 10 - 14. 

Kuivattuja sieniä lahjaksi

FB:n martat-livessä (10.8) muistutettiin, että anna lahjaksi esim. purkillinen kuivattuja sieniä. Esimerkiksi kuivatut tatit on loistava lahjavaihtoehto. Itse sain taannoisena syksynä Savon sukulaisiltani kuivattuja mustatorvisieniä ja suppilovahveroita (kuva yllä). Edellisessä kuvassa on kyläkaverin lahjoittamat tuoreet suppilovahverot. Ystäviltä saimme kerran lahjaksi ihanaa sienijauhetta, mikä oli valmistettu kuivatuista kantarelleista. Em. lähteessä ohjeistettiin, että jos kuivuria ei ole, sieniä voi kuivattaa vaikka leivinuunin tai lattialämmityksen päällä, tai jos on jääkaapin päällä lämmin kaappi, niin voi kuivattaa sielläkin, kun laittaa kaapin oven raolleen.

Mielihyvää ja terveyttä

Metsässä liikkuminen on arkiliikuntaa parhaimmillaan: epätasaisessa maastossa liikkuminen kehittää tasapainoaistia ja lihaskuntoa. Näköaisti valpastuu sieniä etsiessä, kun niitä tähyillessä katsoo välillä lähelle ja välillä kauas. Luonnossa oleilu ja liikkuminen ovat muutenkin hyväksi aivoille ja aisteille. Luonto kohentaa mielialaa, rentouttaa ja virkistää. Uutta näkökulmaa antoi, kun kirjailija Anni Kytömäki suositteli metsä- ja sieniretkiä rakastumisensa alkuvaihetta eläville. Hän oli ollut sienimetsässä ensitreffeillä tulevan puolisonsa kanssa - ja ilmiselvästi onnellisin seurauksin 💖. Yhteisellä metsäretkellä voi olla välillä hiljaakin, vain katsella ja kuljeskella. Retken jälkeen voi rauhassa katsoa, laitettaisiinko sienet jatkossa samaan koriin, Anni Kytömäki hymyilee haastattelussa Voi Hyvin -lehdessä 6/2020.

Satumainen saniaislehto

Kaupungissa monet tärkeät ja isot jutut tuntuvat maalla jotenkin merkityksettömiltä ja maalla puolestaan moni tärkeäksi koettu kutistuukin kaupungissa pieneksi. Eräs ystäväni sanoi osuvasti, että nimenomaan kontekstissaan merkitys kirkastuu. Kaupunkioloissa jotkin asiat tuntuvat suorastaan turhilta, mutta maalla niillä on merkitystä. Siellä ymmärtää, että luonto voittaa aina ihmisen. Patiomme betonilaattojen rakosista on alkanut kasvaa sammal, kirva rei’ittää raparperiani ja myrsky kaataa puita.

Metsässä liikkuessa voi antaa mielikuvituksensa lentää. Voi alkaa miettiä myös niitä metsän hiljaisia näkymättömiä olentoja. Juttelimme ja lauloimme Nooan (5 v.) ja Lennin (3 v.) kanssa mm. menninkäisistä, peikoista ja keijuista. Heidän ikäisilleen ihmisille on aivan luonnollista, että metsässä on monenlaista elämää. Maahiset puolestaan tulivat mieleeni Joensuun Taitokorttelissa olleen näyttelyn myötä (kuva päivitykseni lopussa).

Keijut ja menninkäiset 

Kiinnostuin googlaamaan aiheesta, ja seuraavat asiat näistä salaperäisistä olennoista olen koonnut Wikipediasta 2020. Todennäköisesti palaan vielä joskus myöhemminkin näihin myyttisiin hahmoihin 😊

Menninkäinen on mytologialähteiden mukaan yksinäisillä paikoilla asustava, yleensä ihmisille suopea henkiolento. Menninkäiset mielletään usein karvaisiksi. Menninkäiset liikkuvat vain öisin, sillä ne eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Menninkäisistä on monia erilaisia kuvauksia, mutta usein ne ovat vieraita ja outoja olentoja. Nykyajan lastentarinoissa menninkäiset esitetään yleensä herttaisina, ujoina ja mukavina olentoina. Menninkäiset asuvat usein metsässä, kaukana ihmisistä. Ne saattavat pälyillä ihmisiä ikkunan tai puunrungon takaa, tai istuskella ryhmänä kivellä ihmistä tuijottaen.

Keijukainen eli keiju on nykymerkityksessään yhteisnimitys monenlaisille pienille, siroille ja kauniille naispuolisille uskomus- ja satuolennoille, joilla on selässään hyönteismäiset siivet. Keijukaiset osaavat lentää, tanssia ja tehdä taikoja, ja ne ovat yleensä kuolemattomia. Keijujen siivet ovat esimerkiksi perhosen tai sudenkorennon siipien kaltaiset. Keiju saattaa olla osittain tai kokonaan aineeton tai sumunkaltainen. Keijujen mielipaikoiksi on usein mielletty pienet metsälammet tai järvien tyynet lahdet. Toinen niin hyönteisten kuin keijujenkin suosima paikka on kukkaketo ja tällaisia kukkaiskeijuja liikkuu etenkin kuvitustaiteen puolella. (Wikipedia 2020.)

Mytologia on kiehtovaa - sananen vielä maahisista, keijuista ja menninkäisistäkin ❤

Maahiset eli maanväki ovat pieniä, ihmisenmuotoisia olentoja, joista on paljon suomalaisia kansantarinoita. Maahiset asuvat maan alla omassa maailmassaan. Usein maahisten maailma koetaan todellisen maailman peilikuvaksi, joka voi olla jopa ylösalaisin. Maahiset voivat olla ilkikurisia. Joskus metsässä kulkija saattaa joutua maahisten lumoihin ja eksyä nurinkuriseen maailmaan, jota metsänpeitoksikin on kutsuttu. Maan väki voidaan käsittää myös taikavoimaksi, jota on maassa. Maanpäällisessä maailmassa maahiset ovat yleensä näkymättömiä.  Maahisten sanottiin olevan omissa oloissaan rauhaa rakastavia, järjestelmällisiä, siistejä ja sopuisia. (Emt.)

Ennen vanhaan uskottiin, että maanväki voi myös sairastuttaa ihmisen. Maahan kaatuva saattoi loukata maan väkeä, jolloin maanväki tartutti häneen sairauden, maan vihan. Vaarallisena pidettiin myös kuuman veden kaatamista maahisten asuinsijoille tai tarpeiden tekemistä sinne, Wikipediassa 2020 mainittiin. 

Roskien ja muiden jätteiden heittäminen luontoon (metsään tai veteen) ja muut vielä rankemmatkin ympäristörikokset voivat myös vähintäänkin mielikuvissa herättää ”maan vihan” 😠 Olen kuullut joiltakin marjastajilta, että esim. entisellä kotikylälläni tien penkoille on tänä kesänä heitetty kokonaisia roskapusseja ja muita roskia tölkkeineen ja lasipulloineen. Kenenkähän jäljiltä nekin ovat 😫 Tulee mieleen se vanha ohje, että minkä (esim. tölkit ja pullot) jaksat kantaa täytenä luontoon, jaksat kantaa takaisin tyhjänäkin. Myös savuamaan jäävät tulipaikat pitäisi sammuttaa kunnolla ennen pois lähtöään. 

Näin keijun lammen yllä 😍

Edellä oleva kuva on Lennokkaan Maahisen Sanna Soinisen taide-myyntinäyttelystä Joensuun Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilan suuresta salista. Mielikuvitusta inspiroiva luonnonväkeä ja luonnonvoimia kuvaava näyttely on avoinna elokuun ajan.

Lapset ovat kertoneet nähneensä keijun tanssivan sinihimmeässä mekossaan lammen yllä. Veden yllä liikkuva hyönteinen tai veden pinnasta illalla kohoava sumukiehkura voi näyttäytyä keijun oloisena. Ehkäpä aikuinenkin näkisi, jos hän keskittyisi katselemaan, antaisi lapsen lailla tilaa mielikuvitukselleen? Metsän tuoksut, näkymät ja äänet tuovat etenkin maalla kasvaneelle mielikuvia, joissa voi metsässä samoillessaan matkata muihin maailmoihinkin. Samalla koriin kertyy sieniä ja marjoja 🍄🍓😋

Kaunista kypsää kesää 💕🌻🍀

Kukkia, myrskyä, villivihanneksia ja kannanotto tasapuolisuuden tarpeeseen

Ihanat alppiruusut puulajipuistossa Linnunlahdella Vainoniemen huvilan lähistöllä.

Heinäkuulle en löytänyt muutamalla haulla Kotuksesta etymologiaa. Heinäkuun nimi juontunee siitä, että kesän lämpimimpänä aikana Suomessa korjataan heinä karjalle ja hevosille (Wikipedia 2020). 

Olemme olleet heinäkuun pääasiassa Vuonislahdessa, kun kumppanilla alkoi juhannukselta kuukauden kesälomansa. Kaupungissa on käyty lähinnä vain kukkienkastelu- ja pyykinpesureissuilla. Kuvasin nyt myös kaupunkiympäristön kukkia. Muun muassa alppiruusut kukkivat kesäkuun puolivälissä kauneimmillaan arboretumissa (puulajipuistossa) Linnunlahdella Vainoniemen huvilan risteyksessä.

Juhannusruusut kukkivat tänä kesänä tavallista myöhempään. Kuva on kaupunkikodin pihasta. 

Olen voinut tätä nykyä hyvinkin hyvin, silti alkukesän paahtava helle tuntui olossa jollain vaikeasti selitettävällä vähemmän mukavalla tavalla. Pitää vain koettaa muistaa ottaa rauhallisesti, se lienee tärkein muistisääntö tässä(kin) elämäntilanteessa. Stressiä olen pystynyt välttelemään hyvinkin tehokkaasti ja se näkyy mm. yöunissa. Sikeät ja katkottomat kahdeksan tunnin yöunet (pysyvänä olotilana) ovat todellista luxusta! 💝

Vahvat värit Marttalan rannassa vuorokauden vaihtuessa 6 - 7.7. 

 Sähköt olivat meillä Vuonislahdessa pisimmillään poikki kesä-heinäkuun vaihteessa n. 20 tuntia, naapurikylissä paljon pidempäänkin - jopa noin kolme vuorokautta. Edellisellä viikolla katko kesti 6 tuntia ja lyhyemmät sähkökatkot lisäksi. Tämä kesä on ollut säittensä puolesta hyvinkin erikoinen, ensin rutikuiva kausi paahtavine helteineen, sitten ennen näkemättömän rajut myrskyt ja rankkasateet 😳 Kiitollisuudella ajattelen niitä metsureita, sähköalan ammattilaisia ja mm. koneurakoitsijoita monia vuorokausia öitä myöten tehdystä vaativasta ja vaarallisestakin korjaustyöstä.

Vahvat puut kaatuivat juurineen myrskyn kourissa. Kuva Vuonislahden keskustasta. Varjo kuvaa mielestäni  varsin osuvasti ihmisen pienuutta ja voimien vähäisyyttä tuollaisessa tilanteessa 😶

 Luonto näyttää toden totta aina välillä voimansa. Vaikka pihamme tienoo oli myrskyn jäljiltä törkyisen näköinen puista katkeilleine oksineen ym., (kaikki irtonainen lenteli pitkin pihaa), pääsimme kuitenkin varsin vähällä tuosta todellisesta Raju Ilmasta ⚡ ☈. Vanha kansa sanoi, että kun ukkonen nousee ison veden esim. Pielisen yli, se on silloin todella raju. Ukkosen jyrinän ja veden kohinan jälkeen oli aina hetken ihmeen hiljaista. Aivan kuin luonto olisi kuulostellut. En ole koskaan ennen nähnyt tuossa salmellamme moisia tyrskyjä. Hetkeä ennen aallokkoa vielä uin siinä peilityynessä vedessä ilta-auringossa. Tänä kesänä olen muuten uinut jo peräti kolme kertaa, viime kesänä uinnit jäivät pientä kastautumista lukuun ottamatta väliin. Aiemminhan olen ollut mielestäni hyvinkin aktiivinen uija, mutta se loppusyksyn 2018 pysäytys teki siinä mielessä aran. Uimista ei ole kukaan kieltänyt, mutta olen vaan jostain syystä tullut araksi vedessä liikkujaksi 😔 

Marttojen yrttikurssilla opetettiin, että luonnonyrttejä voi kerätä kätevästi suodatinpusseihin 😊

Hellivänä puolena luonnolta ylistys poimulehdelle, nokkoselle ja vuohenputkelle 👍 Ei ole ihme, että poimulehdestä on niin monta myyttistäkin tarinaa, nätti se on kuin mikä pienine pisaroineen 💚 Jos haluaa kellanvihreää lankaa, poimulehti käy kuulemma värjäykseenkin. Somessa jotkut ovat kyselleet poimulehden käyttötarkoituksia. Se käynee oikeastaan mihin vain, missä miedonmakuisia villivihanneksia käytetään yleensäkin: salaatin lisäksi smoothiessä, teessä, wokissa, laatikkoruuissa tai vaikka uunikalan täytteenä. Itse en ole jälkimmäistä vielä kokeillut, mutta ehkäpä joskus. Muistelen jostain lukeneeni, että lääkekasvinakin poimulehteä on käytetty lievissä naistenvaivoissa.

Poimulehdellä tai nokkosella voi höystää munakkaankin. Tässä on poimulehteä ja sipulin ystävän suosimia kesäsipulin varsia silputtuina

Nokkosen kohdalla olen nyt pahemman kerran myöhässä, mutta onneksi sitä voi uudistaa kesän mittaan leikkaamalla kasvusto nurin, martat ohjeistavat. Sen jälkeen uutta kasvustoa voi hyödyntää kuten keväällä. Elokuussa voi kerätä nokkosen siemeniäkin. Niitä voi lisätä esimerkiksi puuron tai myslin joukkoon tai sämpylätaikinoihin, jogurttiin, smoothieen, leivän päälle, leipätaikinaan, munakkaaseen jne. Siementen käytössä samoin kuin muidenkin villikasvien käytössä on hyvä pitää välillä taukoa. Martat ohjeistavat, että ruoaksi valmistettaessa nokkoset on hyvä ensin kiehauttaa vähässä vedessä ja valuttaa ne hyvin siivilässä. Nokkosen lehtiä voi käyttää monenlaisiin ruokiin ja leivonnaisiin, keittoihin, munakkaisiin, ohukaisiin, piirakoihin ja sämpylätaikinoihin. Nokkosia voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Kuivattu nokkonen on vuohenputken lailla hyvä perusaines viherjauheeksikin 🌿. Ennen pakastamista nokkoset kiehautetaan ensin vähässä vedessä, sen jälkeen ne kaadetaan siivilään valumaan. Jäähtyneet nokkoset laitetaan pakastusrasioissa pakastimeen. Nokkosten keitinvettä voi käyttää hyödyksi monella tavalla, esimerkiksi hiusten huuhteluun ja kasvien lannoitteena. Viherpeukalo-sukulaiseni kertoi, että hän käyttää nokkosten keitinvettä kirvojen torjuntaan. (martat.fi.)

Vuohenputken lehdet ovat maukkaimmillaan pieninä. Suurempina niitä voi käyttää vaikka ruokien koristeluun

Vuohenputkea olen tänä kesänä käyttänyt lähinnä salaattina; huuhtelun jälkeen silppuan sen vaan pienemmäksi ja syön tuoreena vihreänä lisänä lämpimän ruuan ohessa. Vuohenputki on pihassamme kasvavan poimulehden lailla paitsi ilmaista ja luomua lähiruokaa, se ei kuole pois, vaikka en lannoittaisi tai kitke 😎 Yrttipenkistäni ovat hoidon puutteessa tainneet kadotakin kaikki muut paitsi ruohosipuli. Tänä keväänä sen kaveriksi istutettiin tädiltäni Vuokolta saatu raparperinjuurakko. Toivottavasti se sieltä Savon muhevasta mullasta ja viherpeukalon hellästä huomasta siirtyneenäkin viihtyy myös tämän patalaiskan kitkijän pihalla 🙏

Valkoinen akileija kukkii kaupunkikodin nurkalla

 Elokuun blogissani enemmän marjoista ja sienistä. Sen verran huhuja olen jo nyt kuullut, että lakkoja, metsämansikoita ja mustikoita tulisi tänä vuonna hyvin 😊👍 

Pinkki akileija Vuonislahden Marttalassa

Vakavammankin asian olen pyrkinyt ottamaan esille blogipäivityksissäni, yhteiskunnallisenkin, jos sellainen on mieltä askarruttanut. Tämänkertaisena hipaisuna tasapuolisuusasioita. Olen lukenut mökkioloissa niitä lehtiä, mitä yleensä tulee kaupunkireissuilla hankittua. Maija Törmänen kirjoitti Karjalaisessa 5.7.2020, että rahaa pitää liietä tasapuolisiin palveluihin myös laajoilla harvaan asutulla alueilla. Alueellisesti tasa-arvoisten palveluiden säilyttäminen on todella tärkeää. Merja Mäkisalo-Ropponen ja Seppo Eskelinen kirjoittivat heinäkuun Heilissä, että oikeudenmukainen rahoitus on turvattava Sote-maakunnassa ja suunnitteilla olevien rahoitusmallien on turvattava yhdenvertaiset palvelut kaikille. Palveluiden saatavuus on turvattava siis myös Pohjois-Karjalassa. Kyse on perustuslaillisten palveluiden turvaamisesta kaikkialla Suomessa, ja laajemmin ajatellen kyseessä on koko hyvinvointivaltion ylläpito ❤ 

Runsaina kukkivia pioneja olen kuvannut tänä kesänä paljon, mm. Joensuun ev.lut. kirkon ja Lieksan kirkon lähistöllä. Nämä vienosti tuoksuvat pinkit kaunokaiset ovat Marttalasta. 

Inspiraatiota lukemistani teksteistä sain aiheeseen, mitä olen pohtinut mielessäni paljonkin. Nämä asiat liippaavat henkilökohtaisestikin läheltä, onhan paitsi itselläni myös läheisilläni vakavia sairauksia. Nyt kun on ollut korona-rajoitusten ja kaikkien sosiaalisten harrastusten peruuntumisen vuoksi paljonkin enemmän joutoaikaa, olen seurannut somenkin kirjoittelua tavallista enemmän. Somessa esiintyy aina silloin tällöin viestiketjuja, joissa jotkut kirjoittajat kertovat, etteivät he saa terveydenhuollon palvelua tai erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvaan sairauteensa hoitoa kohtuullisessa ajassa tai riittävästi 😢 Toisinaan näihin ketjuihin tulee viesti/viestejä, joissa joku kirjoittaja kertookin saavansa kaikki mahdolliset terveyden ja sairaanhoidot julkisella puolella nopeasti ja tehokkaasti, myös julkisen hammashoidon, fysioterapian, taksikyydit eri palveluihin jne. 😀 Hyvä tietenkin, kun/jos niin on, mutta tasapuolisuuden julkisissa palveluissa pitäisi olla  ensisijaista. Noiden kirjoitusten mukaan vaihtelua samankin sairaanhoitopiirin alueella vaikuttaisi olevan paljonkin. Minua tietävämmät voivat kuvata sitä, mistä tämä mahdollisesti johtuu. 

Sammaloituneet portaat symboloivat tässä ajattomia arvoja, vahvoja tunteita, tasapuolisuuttakin. Kuva on Enon Heposärkän hautausmaalta 12.7.2020. Hautausmailla voisin kävellä vaikka kauan, tuntikausia tai tuntemattomammassa ympäristössä vaikka koko päivän. Ympärillä henkivä historia on vahvaa ja mieli alkaa pohtia muistomerkkien alla lepäävien kohtaloita. 

Epätasa-arvoiselta tuo kaikki edellä kuvattu tuntuu todellakin, ja joku heitti somessa kysymyksen, että jospa ihmiset ovat vain kuulleet tai ymmärtäneet väärin, tai kenties jotkut äärimmillään vain kertovat asioista kärjistetysti? Tai voiko tämä johtua siitä, ettei osata ottaa yhteyttä oikeaan henkilöön/tahoon palvelua saadakseen? Vai provosoiko joku somen viestiketjujen kirjoittelua kertomalla kokemuksistaan niin, että hän on/olisi syystä tai toisesta erityisasemassa, ja jos resurssien supistuttua ns. priorisoidaan, hän kyllä menee aina vaikka jonon ohi 💪 Toki se voi antaa joissakin yhteyksissä turvaakin, jos voi ajatella olevansa jotenkin erityisasemassa. Vaikeaa tietää, miten lienee? Itse en vastauksia tiedä, herättelen vain kysymyksiä. Ymmärrän joka tapauksessa kirjoittajien epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen, jos toisia samassa tilanteessa olevia esim. kehotetaan siirtymään vaikkapa hammashoidossa yksityiselle tmv., ja toinen kertoo saavansa julkisen palvelun aina sitä tarvitessaan. Julkiset palvelut kustannetaan yhdessä kootuilla veroeuroilla, joten palvelun pitäisi olla tasapuolista. Jotkut puhuvat siitäkin, että pitää osata vaatia 😠 Jos niin on, kuka vaatii heidän puolestaan, joilla ei ole enää voimia tai kykyä vaatia tai esim. ottaa yhteyttä niihin oikeisiin henkilöihin?

Eräs suosikkikukkani on perinteinen perenna ruskolilja, joka kukkii nyt parhaillaan myös täällä Marttalan pihassa. Tämä näkymä on Enon kirkon kiviaidan kupeelta 12.7.2020. Symboliikkaa tässäkin, kovaa ja pehmeän herkkää rinnakkain, molemmilla yhtäläinen arvo ja kauneus 💗💚💜

Rahalla saa yksityisiä palveluja tietenkin niin paljon kuin tarvitsee tai haluaa. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa yksityisiin palveluihin, vaikka siitä hieman yhteiskunnalta korvausta saisikin. Heitäkään ei voi moittia, jotka ajattelevat, että koska olen maksanut vuosikymmeniä veroja, minulla on oikeus julkisiin palveluihin niitä tarvitessani. Nämä asiat eivät ole toisaalta yksiselitteisiä; toisinaan hoidon saantiin voi vaikuttaa myös henkilön ikä tai se, onko hän monisairas tmv. Edellä esille ottamassani somekirjoittelussa ei kuitenkaan ollut sellaisesta kyse, vaan pikemminkin koettiin, että esim. eri alueilla asuvilla on erilaiset palvelut.

Nyt tämä kanava hiljenee taas muutamaksi viikoksi ja keskityn nauttimaan heinäkuun hehkeydestä - mitä se sitten tullessaan tuokin. Sitä samaa toivotan teille toisillekin 💕 🌸🌹🌺🌻🌼

Lentävät lehmät ja muita sydänsuven suakkunoita

Sanan kesäkuu alkuosa tarkoittaa myös kesantoa. Kesäkuu on ollut kesänajon aikaa, jolloin kesanto kynnettiin ensi kertaa. Nimitys perustuu siis kalendaariseen työkauteen samalla tavoin kuin kylvö- ja korjuuaikaa ilmaisevat touko-, heinä- ja elokuu. Suomen kielessä on lämpimimmällä vuodenajalla ollut kaksi nimitystä: kesä ja suvi. Suvesta on puhuttu Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, muualla kesästä. Kesä-sanaa on kyllä vanhastaan käytetty myös lounaisessa Suomessa ja osassa Hämettäkin. Siellä se on tarkoittanut kasvukauden aikana viljelemättömänä pidettävää peltoa eli kesantoa. (kotus.fi.)

Tyyni rantanäkymä hänen muistolleen, joka auttoi pyyteettömästi naapureitaan 💝

Menneen tulkintaa ja tutkintaa

Nyt kun koronan keskellä on ollut paljon ”ylimääräistä” aikaa, toteutin eräänkin pitkäaikaisen suunnitelmani ja teetätin perimän testausta. Ajattelin että tulosten saapuminen sieltä USA:sta kestää hyvinkin pitkään, mutta tulokset tulivatkin sähköpostiini jo noin kuukauden kuluttua testin ottamisesta. FTDNA antaa lähes viikoittain sähköpostin välityksellä uusia serkkuosumia, joista en osaa sanoa, miten ne sukuuni liittyvät, sillä en hallitse (vielä?) tarvittavia atk-ohjelmia. Toivottavasti inspiroidun opettelemaan niitä joskus. En ole kai koskaan ollut erityisen tietotekniikkaorientoitunut ja uusien ohjelmien opettelu vaatii aina oman ponnistuksensa. Olen löytänyt nyt tuon dna-tutkimisen kautta muutamia uusia tuttavia, joiden kanssa olemme alkaneet tutkia yhteistä sukulaisuutta. Se on kiinnostavaa. Osumalistani kahdesta ensimmäisestä henkilöstä olen saanut jo selvitettyä, että heidän juuriaan on laillani eräällä korkealla vaaralla Pielisjärvellä, harjumaisemaa halkovan tien varrella. Siellä elänyt emäntä Vappu eli Valpuri (1854–1941) oli äidinpuoleisen isoukkini sisar. Näin löytyi sieltä yhteinen esiäiti henkilöille, joista en tiennyt, onko heillä samaa taustaa. Mielenkiintoista oli, että samassa yhteydessä löytyi myös varsin läheinen sukulaisuusosuma hyvään ystävääni, jonka kanssa emme ole sukulaisuudestamme tienneetkään. Toki syvää hengenheimolaisuutta olemme tunteneet jo yli 30 vuotta ja mm. musiikki on yhdistänyt 👭 ♫

Mielenkiintoista tämä kyllä on! Nämäkin lähimmät serkkuosumat ovat ”paperilla” vain kaukaista sukua, mutta dna:n mukaan osa näyttäisi jopa 1–2 serkkuosumaa. Ymmärrän, että se jotenkin kumuloituu, ja todennäköisesti sukulaisuusosuma eri henkilöihin tulee ikään kuin useampaa kautta. Koetan muistaa myös sen, että näissä listoissa näkyvät vain he, jotka ovat ko. testin teetättäneet. Tästä pitää itseään aina välillä ihan vasiten muistuttaa. Sukuasiat kiinnostavat muun muassa siksi, koska on niin paljon vastaamattomia kysymyksiä, mitkä ovat alkaneet askarruttaa enemmän näin vanhempana, siis se klassinen juttu tässäkin: vanhempana alkavat vanhat asiat kiinnostaa. Nyt on enemmän aikaakin miettiä. Ja toisaalta on tämä (havaintojeni mukaan aika monellekin tuttu) vaikeasti selitettävä ulkopuolisuuden tai jopa vierauden tunne. Mistä sekin sitten tulee, onkin jo toinen juttu 😎 

Mustikka kukkii Pielisen rannalla

Vahvojen naisten tarinat

Toisaalta vastauksia niihin kysymyksiin, mihin toivon vastauksia saavani, tuskin saan. Tai niin ainakin luulen. Mutta mistäpä sitäkään tietää? Aivan hiljattain sain yllätyksekseni tietoa isäni puoleisen mummoni äidin ja hänen vanhempiensa elämästä, ja sitä en olisi voinut uskoakaan. Näitä asioita muistavat lähisukulaiseni ovat jo kuolleet. Olen hyvin kiitollinen hänelle, joka sattumalta huomasi dna-osuman aikoihin yhtymäkohdan sukukirjassaan, ja otti yhteyttä. Näin nämä aiemmin nimiä vailla olleet Maria, Gunilla ja mm. Anna Kaisa alkoivat elää. Tieto heistä tuotti iloa iäkkäille sukulaisillenikin, ja äitini muisti lapsuudestaan Gunillan ladonkin, minkä sokea Esteri-täti oli täyttänyt kesäisin leppäkerpuilla. Pitkän metsätaipaleen ladolle hän oli kulkenut yksin, vaistonsa varassa 💗 Vahvojen naisten tarinat ovat kiehtoneet minua aina, ja nyt nämä em. naiset sekä toisaalta myös tämä äidinpuoleisen suvun esiäiti Valpuri alkoivat elää, ja he olivat mitä ilmeisimmin juuri niitä vahvoja naisia, hiljaisen ja tärkeän taustatyön tekijöitä, sitkeitä ja tunnnollisia uurastajia. Maria kuoli vakavaan sairauteen vain 35-vuotiaana, mutta esim. Valpuri eli 87-vuotiaaksi. Sekään ei ole ollut tavatonta tuohon aikaan, jos/kun naisesta on sanottu, että eihän se koskaan mitään tehnyt, oli vain kotona 😶 Kotona olijalla on voinut olla huolehdittavanaan toistakymmentä lasta ja navetallinen karjaa. Tämän päivän ihmiselle itsestään selviä mukavuuksia ei ole ollut. Myös miehet ovat olleet sitkeitä uurastajia. Em:n Marian aviopuoliso oli isoukkini Samuli, joka jäi vaimonsa varhaisen kuoleman jälkeen viiden pienen tyttären ja pian äitinsä jälkeen vauvana kuolleen pojan yksinhuoltajaksi. Suutarina perheensä elättänyt Samuli ei avioitunut uudelleen.  

Epätietoisuuksia tietenkin jää, ja niiden kanssa on vain opittava olemaan tämä elämänsä  loppusuorakin. Kenties jos osaisin käyttää alan eri tietokoneohjelmia, niin ehkä sitten saisi enemmän vastuksia. Nuo henkilöt, joihin olen nyt saanut yhteyden, ovat mukavia, ja juteltiin eräänkin uuden tutun kanssa puhelimessa melkein tunti. Ehkä paras anti tässä kaikessa (mm. dna:n tutkimisessa) onkin se, että tutustuu uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja elämänpiiri siten laajenee - rakentavaa ja mielihyvää tuovaa kanssakäymistä siis tämäkin. Lisäksi on mukavaa huomata, että uusia vahvojen naisten tarinoita löytyy tästäkin ajasta.  Kenties vastauksia löytyykin jostain sieltä, kuin tulkintana rivien välistä, tai nykytermiä käyttääkseni: hiljaisina signaaleina. Toisaalta täsmällisiä vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ehkä tarvitsekaan tietää. Korona-karanteenilaisella riittää aikaa pohtia, ja olenkin miettinyt, että kärsivällisyyden kehittäminen – tällaiselle kärsimättömyyteen taipuvaiselle – onkin ollut eräs koronan myönteisistä puolista 👍 

Siposen sukuseura kokoontui Herranniemessä muutamia vuosia sitten. Äitini äiti Anna oli Siposia. 

Mitä myönteistä karanteenissa?

Korona-ajan huonoista puolista on puhuttu ja kirjoitettu jo niin paljon, että hyppään ne tässä yli ja keskityn myönteisiin. Nyt kun tätä kaikkea on kestänyt jo lähes kolme kuukautta, tästä on tullut kuin uusi normaali. Korona-ajassa on ollut myönteistä tietty verkkaisuus, rauha, pakottomuus. Kun on aina ollut jonkinlainen sisäinen tekemisen pakko, ja on konkreettisestikin tottunut pienestä pitäen tekemään koko ajan jotain. Hyvä on kuitenkin muistutella mieleensä, että kun on jo esim. puolessa välissä seitsemättä kymmentä, ei enää jaksa siten kuin nuorempana. Eikä tarvitsekaan jaksaa, päivätyöt on tehty. Huomaan ärsyyntyväni esim. joistakin lisäravinnemainoksista, joissa yli kahdeksankymppiset herrat ja ladyt hehkuttavat, kuinka he jaksavat (lisäravinnetta nautittuaan) tanssia pikkutunneille ja patikoida ja kiipeillä kymmeniä kilometrejä päivässä haastavien vuoristomaisemien jyrkänteissä. Siitä vaan, tämä sanoo lyhyesti: evvk 😒 Jollain kummallisella tavalla viihdyn siis korona-ajassa. On hiljaisuutta, rauhaa ja positiivista hitautta.  Ei tarvitse edes langeta itselle tyypilliseen ylitulkintaan, päivät seuraavat toisiaan tasaisina ja ennustettavina. Koronatukkakin kasvaa, en muista olisiko koskaan aikuisiälläni ollut näin pitkä kampaajalla käynnin väli! Pinnejä ja solkia onneksi on, joilla saa tämän petolinnun tiettyä ruumiinosaa muistuttavan kuontalonsa pois silmiltä 😁 

Tämän eläkeläisen elämä pyörii muutenkin pienissä ympyröissä ja on hyvinkin itseohjautuvaa, ja nyt voi oikein tiedostaen vältellä niitä pahaa mieltä tuottavia kohtaamisiakin. Tai ainakin harjoitella, sitähän en ole oivaltanut aiemmin. Lenkkeillessäni kuuntelen usein puhelimen kuulokkeista mm. keskusteluohjelmia, jotka käsittelevät (väljästi tulkiten) psykologiaan liittyviä aiheita. Somessakin törmää toisinaan epäreiluihin, suututtaviiin tai ihan vain ärsyttäviin keskusteluihin. Loppuelämän läksy lieneekin se, ettei joka soppaan tarvitse lusikkaansa pistää, on pidettävä puolensa ja vedettävä rajat. Ugh 💪 😉

Suopursujen tuoksua ei voita mikään 💚

Laiskottelun oikeus ja ihanuus

Katsoin äskettäin vielä omakannasta huhtikuisen kardiologin lausunnon, ja siellä luki, että käytännössä kaikki arvoni ovat nyt ns. normaalit, ja vajaatoimintani oli tai on hyvinkin epätyypillinen. Välillä tuntuu siltäkin, kuin olisi saanut jatkoajan tai vähintäänkin uuden mahdollisuuden. Mystiikkaan taipuvainen miettii, että kenties silläkin on jokin tarkoitus. Olen miettinyt paljon nk. takotsubo-oireyhtymääkin, eli ns. särkyneen sydämen syndroomaa. On todettu, että tähän kaikkeen on kohdallani liittynyt ko. oireyhtymälle ominaisesti pitkittynyttä stressiä, univaikeutta ja mitä kaikkea muuta kielteistä em:uun liittyykin; ja senpä vuoksi aina vaan muistutan sekä itseäni että myös muita liiallisesta itsensä rasittamisesta ja/tai vaikeisiin ristiriitatilanteisiin ajautumisesta. Työelämässä olevat eivät voi aina kiirettä välttää, häärinhän itsekin siellä kiireisenä 45 vuotta. Aina ristiriidatkaan eivät ole vältettävissä, mutta uskon että useimmiten ovat - ainakin eläkkeellä. 

Seurasin viime helluntaina TV1:ltä Tastulan haastatteluohjelmaa, jossa hän haastatteli kirjailija Tommi Kinnusta. Tommi sanoi, että hyvät hetket ymmärtää, kun on ollut niitä vähemmän hyviä. Nyt on oikeus ottaa hyvällä omallatunnolla rennosti ja tehdä sitä mikä huvittaa, esim. tarkkailla luontoa ja nauttia elämästä. Tekemistäkin riittää, jos ei halua vain oleilla. Kohdallani odottaa kolmen (!) eri huushollin ikkunoiden pesut... ja mattojen pesut tietysti, mikä sekin jäi viime kesältä väliin. Aloitin pesemällä yhden huushollin yhden ikkunan ja seuraavana toisen jne. Peruna kerrallaan, sanoi vanha kansa. En ota stressiä. Jos alkaa stressata, jääkööt siihen. Kukaan ei pakota. Tietysti helpommin sanottu kuin tehty, kun se "sisäinen ääni" käskee, että otsansa hiessä työtä on tehtävä, ja Luoja ei laiskoja elätä! Pysähdyin ihan miettimään, mitä tuo sanonta tässä ajassa merkitsee tai voisi merkitä. 

Tietysti välillä huono omatunto uhkaa laiskottelijaa, ja silloin kysyn mielessäni, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos jätän tuon tai tuonkin homman vaikka kokonaan tekemättä... Huomaan että ei ole kovin kummoiset seuraukset, vähemmälläkin pääsee. Välillä istun koko päivän kuuntelemassa äänikirjaa ja virkkaan. Tuo virkkaus on lähinnä mukavaa ajankulua. Tässäkin ns. matkalla olo (virkkaus) on pääasia, ei niinkään lopputulos. Ei siis tarvitse tulla huippusuoritusta 😄 Harrastelen edelleen yhtä ja toista, ja kenties kirjoittaminen on se mieluisin juttuni, muuhun ei juuri löydy taipumuksia tai lahjoja. Esim. laulutunneilla ja kuorossa käyn huvikseni, en siinäkään ole mitään erityisiä tavoitteita. Mutta riittävän hyvä on sekin, että pysyn nuotissa ja kuorolaulussa stemmoissa. Laulu tuottaa myös iloa ja kuorossa tapaa ystäviä 💑 ♬

Isoukkini Samulin ja isäni hauta Lieksan Mähköllä (pahoittelen vinoa kuvaa)

Opinnäytteitä tai lastenhoitoa?

Ainakin näin elämänsä viimeistä kolmannesta elävän kohdalla tekeminen voisi tarkoittaa sitä, että koettaa olla jollain tavalla paitsi itselleen myös toisille hyvä ja mahdollisuuksien mukaan  hyödyksikin. Tekemistä ei voi mitata, ts. mikä on suurta ja mikä pientä. Hiljattain joku ehdotti, että kun sinä kerran voit nyt niin hyvin, ja sinulla ei ole lastenlasten hoitoakaan, voisit alkaa tehdä vaikka väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ajatus, imartelevakin 😊 Kohdallani en vain keksi aihetta, missä pärjäisi suomen kielellä, lisäksi tarvittaisiin miel. useamman vieraan kielen taito, jotta voi referoida eri lähteitä monipuolisesti. Seli seli? Pysähdyin kuitenkin miettimään, mikä se aihe olisi, jos väitöskirjan tekemiseen tarvittava motivaatio, energia ja kielitaito olisi. Vaikkapa Metaforat yhteiskunnallisen kielen kontekstissa tässä ajassa olisi kyllä aiheena kiinnostava. Lähteet löytyisivät todennäköisesti pääosin yleisen kielitieteen puolelta, ja suomen kielellä siellä ei pitkälle edetä. Lisäksi puuttuu tarvittava tavoitteellisuus/kunnianhimo tai mitä motivaatiota se sitten lopulta olisikaan. Koen riittäväni näine hyvineni ainakin itselleni. Jatkuvasti mukana kulkeva kysymys on kai monelle myös se, mitkä ovat aidosti niitä oman elämän omia toiveita, ja mitkä ovat jonkun toisen. Kävinhän minäkin aikoinaan pyrkimässä oikeustieteelliseenkin luultavasti lähi-ihmistä miellyttääkseni 😎 Opiskelupaikka Rovaniemellä jäi muutaman pisteen päähän, mutta onneksi en päässyt, ei se omintani olisi ollut. Olen lopulta saanut enemmän koulutusta kuin mitä nuorena olisin voinut kuvitellakaan. On aihetta olla kiitollinen, kun oma paikka on löytynyt tässä ja tällaisena. Tietenkin sitä haluaa loppuun saakka tehdä jotain, mistä olisi vaikka pieneltä osin iloa tai hyötyä jollekin, vaikka yhdelle ihmiselle jossain. Väitöskirja se ei kuitenkaan ole, vaikka niistä saatavaa laajempaa hyötyä en tietenkään epäile. Nostan hattua jokaiselle väitöskirjan tekijälle, ja erityisesti heille, jotka jaksavat tehdä sen vielä eläkeiässä 👍 

Menneitä muistellessa omakuvakin noin puolen vuosisadan takaa 😉

Mielivalta hyvissä tarkoituksissa on pahinta

Tommi Kinnusen haastattelu sai miettimään seuraavaakin. Hän sanoi haastattelussa 31.5, että elämä ei tule koskaan valmiiksi, kaikki on aina keskeneräistä ja keskeneräiseksi jää. Ihmisestä ei jää toisten muistoihin hänen hankkimansa omaisuudet, vaan pikemminkin se, miten hän on suhtautunut muita ihmisiä kohtaan, Kinnunen sanoi. Hän viittasi haastattelussa mielenkiintoisella tavalla myös Yksi lensi yli käenpesän teoksen ylihoitajatar Mildred Ratchediin. Kinnunen sanoi, että pahinta on, kun ihmiset hyvissä tarkoituksissa tekevät toisille pahaa. Yksi lensi yli käenpesän -teoksen ylihoitajatar harjoitti hyvissä tarkoituksissa (?) häikäilemätöntä mielivaltaa toisia kohtaan ja ei kaihtanut keinoja suojellakseen valta-asemaansa. Elokuvan Louise Fletcher ylihoitajatar Ratchedin roolissa oli niin kylmän karmaiseva, että jo pelkkä ajatus hänestä saa ihon kananlihalle 😲 

Myös hengellisyyden nimissä (uskonsodissa ymv.) on tehty maailman laajuisestikin järkyttävästi pahaa. Hyvissä tarkoituksissa ”oikeutetut” sodat, väkivalta ja julmuus ovat yhä tätä päivää.  
Hyvissä tarkoituksissa tehtyä pahaa voi olla myös tietynlaisten suosikkiasetelmien rakentelu. Tätä voi olla esim. perheen sisäisestikin, joku voi suosia vaikkapa yhtä lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Työpaikalla esimies voi suosia jotakin työntekijöistä jne. Kun on valtaa, se houkuttelee tekemään sellaistakin, mitä ei ehkä edes itse sisimmässään hyväksy. Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, ja tarkempi paneutuminen vaatisi kai hyvinkin pitkät ja perusteelliset pohdinnat.

Rannan tyrskyt huuhtelevat kivet puhtaiksi

Lentävät lehmät ja muuta erikoista

Eläkkeellä on aikaa miettiä elämänsä virheitäkin, mistä niin monet on tehty epävarmuuden ja/tai miellyttämisen halun kiemuroissa. Ylireagoimista olen myös miettinyt, ja huomio kiinnittyy  siihenkin, että jos ns. antennit ovat koko ajan sojossa ja herkkinä, mieli kuormittuu sellaisistakin tilanteista tai asioista, mihin muut eivät juuri korvaansa lotkauta. Ja heille tietenkin hyvä niin. Erityisherkille sensijaan on turha sanoa, että ei pidä välittää 😓 Se on sama kuin sanoisi lehmälle, että lennä! 
Kerron eräästä kohtaamisesta, mitä jäin miettimään jälkikäteen. Tapasin lapsuuden tuttuni eräässä tapahtumassa ennen koronaa, olimme tavanneet viimeksi noin 50 vuotta sitten. Kun kysyin mitä hänelle kuuluu, hän alkoi kertoa lapsenlapsistaan ja jo nyt syntyneestä lapsenlapsenlapsestaan. Kun vastasin hänen tiedusteluunsa, että eikö itselläni ole lapsenlapsia, hän kysyi, että eikös se olisi sinustakin kiva? Nyökkäilin innokkaasti, että tietysti, tietysti, joskin totesin, että ihan hyvähän tämä elämä on näinkin. Lisäsin vielä, että en oikeastaan osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ollutkaan. Tähän tuttuni jatkoi: vaan kun sitä saa olla niin ylpeä, ja on hyvä, että suku jatkuu. Vastasin, että tottakai, minäkin olen ylpeä siskoni tytön ihanista pikkupojista ja veljeni poikien pienistä tyttäristä ja pojista ja myös heidän vanhemmistaan. Suku jatkuu siis. Samalla mieltäni alkoi kaihertaa jokin vaikeasti selitettävä kielteinen olo, herkkyyskö taas? Olinko jälleen liian mielin kielin tai jotain? Keskustelumme tyrehtyi sitten hieman vaivaantuneeseen hiljaisuuteen, mitä nyt vaihdettiin vielä muutama sana nivelrikoista ja muista ikään kuuluvista krempoista. Pohdin jälkikäteen, että tässäkö olivat ne puolen vuosisadan merkityksellisimmät kuulumisemme 😮 

Iltanäkymä 70-vuotiaasta verkkovajasta Pieliselle

 On varmaan monelle tuttua, kun on aikaa rauhassa ja ajan kanssa mietiskellä, asioista alkaa nousta esiin uusia puolia ja itsetuntemuskin kohenee. Jos on esimerkiksi erityisherkkä, sen tiedostaminen auttaa luovimaan monen karikon yli. Olen myös sen havainnut, ettei erityisherkkyys tosiaankaan näy päällepäin. Moni voi olla hyvinkin varman ja vahvan näköinen ulospäin, mutta on sisimmässään herkkä. Hieman kulunut mutta kuitenkin niin tosi elämänohje sanoo, että asiat pitää käsitellä, tai ainakin pyrkiä siihen ja sitten niihin vaan tottuu. Jos ei käsittele, siellä se hiertää kivenä kengässä aina vaan 😓

Vanha syreeni kukkii kevätkesä toisensa jälkeen

Kukin kukkii tavallaan

Uskon että jokaisen kiireisenkin olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, kuka hän todella on, miksi hän kokee asiat niin kuin kokee, ja mitkä ovat hänen heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Joissakin keskusteluissa on nostettu esille, että onko se jopa kulttuurinenkin juttu, kun omat heikkoudet ovat aina niin kirkkaina mielessä, vahvuuksista sanotaan vain, että kunpa ei niitä vahvuuksia olekaan! Moni meistä pystyy kysyttäessä luettelemaan oikopäätä itsestään useita huonoja puolia; kehittämistä vaativia, heikkoja, jopa noloja juttuja. Hyvien ja vahvojen puolien julkilausuminen varsinkin toisten kuullen vaatiikin sitten jo ponnistusta. 

Rinta rottingille vaan - kuten tuolla pihani syreenivanhuksella! Ylpeänä kantaa se harvalukuiset kukkansa kuin sanoen: tavallani kukin minäkin  🌼

Hyvää sydänsuven aikaa 💖