Hammasremonttia, politiikan taustaseurailua ja marttailua

Hiljaisuuden polulla (seuraava kuva) eräässä taulussa oli tässäkin ajassa ajankohtaiset sanat: - - Sovinnossa meidän suo maata rakentaa / että jokaiselle se kodin tarjoaa - -

Kiitos Raija-Elinalle, Lieksan ev.lut. seurakunnalle ja kauniille vuonislahtelaiselle luonnolle puhuttelevista hiljentymishetkistä polun varrella 🙏

Tällä kertaa kirjoitan hammasremontistani ja mm. siihen liittyvistä yksityisistä sote-palveluistakin. Vanhemmiten on politiikan taustaseurailu - arvot ja arvostukset - alkanut kiinnostaa näköjään yhä enemmän, ja siitä siis tälläkin kertaa. Lopuksi vakiintunut marttailuosioni ajankohtaisin teemoin. Kuvat ovat matkani varrelta kuluneen kuukauden ajalta.

Ensimmäinen kuva (edellä) on Vuonislahden hautausmaan viereltä lähtevältä Hiljaisuuden polulta. Istahdin penkille, ja kuuntelin, kun käki kukkui pitkälti toistakymmentä kertaa. Jospa vuosia olisikin vielä niin monta 🙏

Polun varrella olevissa tauluissa on otteita mm. lempirunoilijaltani Anna-Mari Kaskiselta.

Ensimmäinen kuva (edellä) on Vuonislahden hautausmaan viereltä lähtevältä Hiljaisuuden polulta. Istahdin penkille, ja kuuntelin, kun käki kukkui pitkälti toistakymmentä kertaa. Jospa vuosia olisikin vielä niin monta 🙏

Lehmon puutarhalta löytyi vielä myös ihanasti tuoksuvia orvokkiamppeleita 💜💛💚

Kesäkuun alkupuolella alkoi nyt sitten se hammasremonttini, jota olen (pelosta vai mistä lie) pitkittänyt jo liikaakin, runsaan vuoden ainakin. Jännitti kyllä, eikä ihan vähän. Etuhampaasta on juuri haljennut ja se piti poistaa. Muuten poisto sujui hyvin, mutta poistetun hampaan kohta vuoti paljon useamman tunnin ajan, onhan käytössäni nk. verenohennuslääke. Etuhampaani on nyt sitten poistettu ja ei tuo tunnukaan niin hirveältä kuin etukäteen luulin. Ihminen TOTTUU kai mihin vain. Ns. tilapäistä varahammasta puuttuvan paikalle ei ehdotettu, kuten taannoisina työaikoinani, jolloin kohdallani oli jokseenkin sama tilanne. En tiedä, olisiko sitä pitänyt vaatia. Implantti maksaa yksityisellä 3000 e, josta kelakorvaus 57 e. 

Olen asennoitunut niin, että sen pystynee maksamaan työaikoina pahan päivän varalle jemmaamistani säästöistä, mutta jos viereisen siltahammasrakennelman joutuu syystä taikka toisesta uusimaan, lasku nousee n. 7000:een. Se on jo kipurajoilla, vaikka kuinka säästäväistä elämää eläisi. Jotkut tutut ovat sanoneet, että he eivät kyllä maksaisi tuota kolmea tonniakaan, sillä julkinen hammashoito edullisine omavastuineen on kaikkia varten. En tiedä, ovatko he saaneet lähetteet tuon kaltaisiin  erikoishammashoitoihin julkiselle, mutta itse en saanut sinne ko. lähetettä, kysyin kylläkin. Hienoa tietenkin heidän kannaltaan, jos he sen(kin) hoidon saavat julkiselta pienellä omavastuulla, mutta se yhdenvertaisuus... Tästä kaikesta kirjoitin täällä aiemminkin, mm. toukokuussa.

Valkoisen syreenivanhuksen runsaat kukinnot juuri nyt 19.6.23 💖 

Suunnittelukäynti yksityisellä hammaslääkärillä on heinäkuun puolella, sen jälkeen katsotaan jatko, aletaanko siihen tehdä siltaa vai implanttia. Toki harmittaa se, jos en voi jatkaa lauluharrastustani syksyllä. Tuo hampaattomuus voi nimittäin jatkua pitkäänkin, ehkä ainakin puoli vuotta tai jotain, jos keinoluuta kasvatetaan jne. Olen huomannut, että jo puhuminenkin on jotenkin "suhisevaa" nyt kun etuhammas puuttuu, ja laulamista (tunneilla tai kuorossa) en tällaisena oikein osaa kuvitella. Mutta mennessä näkee... Ja siihenkin kai tottuu, jos/kun viikkorytmistä puuttuvat lauluharrastukset.

Koska emme voi muuttaa

todellisuutta, katsokaamme

sitä toisin silmin (Niko Kazantzakis).

Kuvasin Mikkelin tuomiokirkon sisänäkymiä 23.5, kun olimme JoenVolin kiltalaisten kanssa Mikkelissä. Tapasimme Mikkelissä paikallista ja kuopiolaista liikuntaväkeä. Peukku kaikenikäisille liikkujille 👍

Sitten hieman kestoaiheestani, politiikan taustaseurailusta. Muun muassa A-studiossa 14.6.23 sanottiin, että julkisen talouden sopeuttamis-/tervehdyttämistarve on hallituksen ykköstavoite ja työllistyminen on parasta sosiaaliturvaa. Monenlaisia mielipiteitä risteilee tästäkin aihepiiristä mm. netin keskustelupalstoilla. Jos tiivistäen ilmaisee, moni näkee näissä tavoitteissa hyvää, joskaan kaikki ei miellytä. Demokratia (kansa) on kuitenkin puhunut ja saanut haluamansa päättäjät. Radiossa puhutaan juuri esim. vahvempien alkoholijuomien tuomisesta ruokakauppoihin. Sitä hieman ihmettelen, onhan soten kuluista jo nyt huomattava määrä tavalla tai toisella kytköksissä alkoholin kulutukseen. Ohjautuuko väki näin ravintoloista kotiin alkoholin äärelle? 

Siitä puolestaan ilahduin, kun uudet ministerit S.E ja A-M.H sanoivat, että kouluissa pitäisi nostaa kunniaan lasten ja nuorten liikunta sekä perustaitojen (lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen) oppiminen. Kännykät pois käsistä ja tilalle kirja, A-M.H sanoi. Tästä olen samaa mieltä. Jo tavallinen arkijärki sanoo, ettei se voi olla pitkällä tähtäimellä hyvä, jos perustaidot ja mm. sosiaaliset taidot jäävät oppimatta kännykkää selatessa jo päiväkoti-ikäisestä alkaen. Lihavuus ja niin henkiset kuin fyysisetkin terveysvaivat lisääntyvät. Toisaalta kasvatusvastuu ei voi olla vain päiväkodeilla ja kouluilla, vaan enemmän vanhemmilla. Jotkut keskustelijat sanoivat vaalien alla, että esim. vaadittu ja vaalittu yhteiskunnan vastuu lasten kasvatuksesta taitaa olla niin pyhä aihe, ettei siihen kukaan uskalla tarttua, ja avuksi ehdotetaan kerta kerran jälkeen esim. lapsilisien korotusta. Vaikeita aiheita? Sen voinee kai ainakin sanoa, että asenneilmapiiri muuttuu ilmeisesti  erittäin hitaasti.

Lemmikit, lemmikkini, kasvavat erityisen hyvin tänä kesänä 💙

Sote-asiat kiinnostavat luonnollisestikin eläkeläistä. Somessa esim. yksityisistä hammaslääkäripalveluista kirjoittaneista osa on kanssani samassa tilanteessa, että yksityistä palvelua pitää käyttää hoitoa saadakseen. Heidän kanssaan olemme todenneet, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin säästää muusta kulutuksestamme. Pitää supistaa esimerkiksi matkustelua tai jotakin muuta ei niin välttämätöntä kuluerää. Jostakin muusta kulutuksesta on tingittävä, jos esim. yksityistä palvelua käyttää. Huomaan toistavani, että ihminen tottuu, olen sen pitkän elämäni aikana useinkin huomannut.

Sotepalveluihin tulee jatkossa todennäköisesti enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät. Toivon, että kelakorvaukset yksityisellä puolella muuttuisivat suuremmiksi uuden hallituksen myötä. Ne poistettiin vuoden 2023 alusta lähes kokonaan, tai ovat tätänykyä hyvin pienet, kuten esim. tuo 57 e kolmen tonnin hammaslääkärilaskusta.

Itse itsensä siementänyt violetti syreeni rannalla 💜

Hallitusneuvottelut jatkuivat kaikkiaan seitsemän viikkoa ja hallitus muodostui juhannukseen mennessä. Sote-puolella on ollut jo pidempään monenlaisia haasteita, mistä on ollut mediassa paljonkin. Ainoa mikä varmaa on, että muutoksia tulee aiempaan. Raskasta koronavuosien laskua ilmiselvästi maksetaan yhä. Jotenkin aina korvaan särähtää, kun kuulee sanottavan, että minä kyllä pysyisin tämän ja tämän(kin?) hoitoni itsekin maksamaan, mutta PERIAATTEESSA vaadin sen julkiselta. Kattavan palvelun saanut on tottunut siihen taloudellisesti parempina aikoina. Suhteellisen hyvin toimeentulevat pystynevät palveluista itsekin (jotain?) maksamaan, ainakin suurempia omavastuita.

Pääsin 27.5 sydänyhteisön väen kanssa kimppakyydein Illuusiotetteri Taikavuorelle Nilsiään. Raija Ollilan ottamassa kuvassa kanssani oleva Jorma Airaksinen (s. 1942 Paltamossa) on suomalainen taikuri, ja serkkuni kertoi, että hän on Enon Airaksisten sukuhaaraa; joten ehkäpä olemme hänen kanssaan ukkini kautta etäistä sukuakin 😍

 

Toisaalta ihminen tottuu siihenkin, jos esim. on otettava vastaan työ, joka ei aivan sitä omaa koulutusta vastaisi, tai ei tunnu toivotuimmalta. Maailma on tietysti muuttunut, mutta kaikki vanha ei mielestäni ole huonoa tai kaikki uusi hyvää. Nuoruudessani työstä kieltäytyminen ei ollut vaihtoehto, jos oli terve ja työhön kykenevä. Kieltäytyminen oli lähinnä noloa tai jopa häpeä. Läheskään aina ne ensimmäiset työpaikat eivät olleet omaa koulutusta vastaavia, ja teimme sitä työtä, mitä tarjolla oli.  Kaikkeen työhön ei ainakaan tuolloin tarvittu erikoiskoulutusta. Nyt on lisäksi myös työvoimapula. Kohtaanto-ongelmasta puhutaan, mutta toivottavasti sille tehdään jotain. Helposti ratkaistava asia se ei tietenkään ole, mutta varmasti todella tärkeä, jotta työpaikkoihin saadaan tekijät. Vaalien alla jotkut puhuivat kansalaispalkasta ratkaisuna, siihen ratkaisuun on vaikeaa uskoa.

Kuvasin auringon heijasteen hämärän lavan tanssijalkojen hiomalta lattialta.

Kaunis ja idealistinen on se ajatus, että kaikki palvelut kaikille joko ilmaiseksi tai pienellä omavastuulla. Mutta jotta ei menisi kärjistelyksi, näinä aikoina on pohdittu paljon sitäkin, onko esim. kaikenkattavat sotepalvelut mahdollisia, kun esim. kasvava vanhusväestö tarvitsee enemmän. Rajallisia resursseja on silloin suunnattava heikoimmassa asemassa oleville, esim. vanhusten hoivaan tai kiireelliseen lastensuojelutyöhön. Työhön kykenevien työikäisten paikka on työelämässä tai opiskelemassa. Kaikki lienevät samaa mieltä, että se myös kiinnittää ja osallistaa muuhun yhteiskuntaan ja ehkäisee syrjäytymistä.

Hoitoalan työntekijäpula on pahentunut, ja siitäkin ollaan yhtä mieltä, että palkkausta ja myös työoloja on parannettava. Uutisia lukiessa on tullut mieleen, onko esim. subjektiivinen päivähoito-oikeus nykyään jo niin kaikenkattava, että esim. kiireelliseen lastensuojelutyöhön ei enää riitä resursseja. Vaikka idealistinen lienee ajatus, että kaikki saavat kaiken palvelun yhteiskunnalta, palveluiden maksaja pitää kuitenkin olla ja kuinka silloin, kun rahat eivät riitä. Enemmistö eri tahojen keskustelijoista näyttää tiedostavan, että jostain se raha on otettava. Lisää velkaako?

Mifu- ja härkistuotteista saa hyvää särvintä kasvisten ja kauran/ohran oheen. Lihan syömisestä olemme luopuneet jo vuosia sitten, ja kanaa tai kalkkunaakin vain satunnaisesti, lähinnä leikkeleenä.

Sotepalveluista vielä. Vaikeaa tietää, liioittelevatko jotkut (puoleen tai toiseen?) palveluiden saannin kokemuksiaan esim. somessa. Jos esim. kattavien julkisten palvelujen saajien kuvaukset ovat tosia/realistisia, silloin heidän voi olla vieläkin vaikeampaa totuttautua sellaiseen käytäntöön, jossa ne palvelut supistuvat, mihin he ovat tottuneet. Kaikki varmasti toivovat, että työllisyys kasvaa, ja työnteko myös muuttuu kannustavammaksi/kannattavammaksi, jotta hyvinvointia voidaan jakaa ja huolehtia kaikista. 

Myönnän, että olen iloinen siitä, että työn arvostus näyttää olevan kasvussa samoin kuin yrittäjyyden tukeminen. Kuuntelin äskettäin ajankohtaisohjelmaa, ja siellä painotettiin, että työkykyisen ja työikäisen pitää ottaa tarjottu työ vastaan, jos hän sitä pystyy tekemään. Jos ko. työ ei heti tue sitä toivotuinta uraa, niin jospa seuraava tai jokin seuraavista jo niin olisi. Jos kuvittelen itseni työnantajaksi, minua ilahduttaisi enemmän CV, jossa on monenlaisia töitä vaikka pätkinäkin, kuin jos niiden paikalla olisi työttömyysjaksoja, jotka johtuvat esim. siitä, ettei juuri sitä omaa koulutusta vastaavaa työtä ollut tarjolla. Kaikki työ on arvokasta. Tuskin monikaan kritisoi heitä, jotka jäävät kotiin silloin, kun työstä saatu palkka on niin pieni, että sosiaaliturva on esim. suunnilleen sama kuin työstä saatu palkka, tai toisinaan on jopa pienempi. Päättäjillä riittää siis työtä – ja uudistuksiakin tarvitaan. 

Positiivarit kirjoitti 2.6.2023: "Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin, ja jos jokainen tekee jotakin, kaikki tulee tehdyksi."

Positiivareilla oli 6.6 myös seuraava varsin puhutteleva aforismi:

Parempi on viikatteen

katketa niitossa

kuin joutilaana

ruostua ruohikossa (Kögel).

Kasvispohjaisesta Muu-jauhiksesta kastiketta paprikan ja herneiden kera, joukkoon purkillinen kaurakermaa. Oheen uudet perunat.  Perennapenkin viereltä muutamia vuohenputken ja voikukan lehtiä salaatiksi 😋

Muitakin huolenaiheita on. Eläkeläisen(kin) elämään kuuluu mm. opiskelu. Se on paitsi mukavaa ja virkistävää, se auttaa osaltaan myös pitämään terveyttä yllä. Miellän sen jopa osaksi omahoitoa. Olen siis miettinyt myös vapaan kansansivistystyön tulevaisuutta: nousevatko kurssien hinnat esim. kansalaisopistoilla niin, etteivät ne virkistävät ja voimaannuttavat kurssit ole enää kaikkien saatavissa? Jatkuvatko musiikin, liikunnan, käsitöiden ja kielten opiskelu ja monta muuta? Entä esim. Siviksen tukemat vertaistuelliset hyvinvointi- ja terveysluentomme Sydänpiirillä tai TSL:n tarjoamat virkistävät retket ja kulttuuritapahtumat pienine omavastuineen?

Aikuisopintotuen leikkaukset myös puhuttavat. Se hieman yllättikin, koska osaavia tekijöitä tarvitaan avoinna oleviin työpaikkoihin. Jossain määrin on pulmalliseksi on kai koettu sekin, että osa opiskelee useita tutkintoja (lähes) peräkkäin, eikä väliin silloin juurikaan mahdu työelämäjaksoja. Jos olisin päättäjä, panostaisin varmaankin vielä enemmän ns. täsmäkoulutukseen, eli lisää koulutusta niille aloille, missä on työvoimapulaa. Joillakin aloilla ei nykyään ole enää avoinna työpaikkoja, tai ne ovat selkeästi vähenemässä, joten niiden koulutuksiin yhteiskunnan tuki voisi olla niukempaakin. Ainahan kaikki opiskelu tietenkin on hyväksi, ja on kehittävää, mutta nk. harrastusluotoisissa opinnoissa yhteiskunnan rahoittama opintotuki voisi kai olla pienempikin 😗

Nopea kasviswokki parsakaalista, Mifusta, kauraruokakermasta ja kaura/riisisekoituksesta

Kesäkuun puolivälistä alkaen ollaan pääasiassa maalla, kaupungissa välillä pyykinpesureissuilla ja hammaslääkärissä. Erinäiset projektit etenevät näköjään kesäenergian siivittäminä, myös remontin arvioija kävi. On hyvä ja luotettava firma, ammattilaiset tekemässä. Kun huomioi myös sen, että takuut ovat kunnossa ja työnantajan velvollisuudet hoidettu, uskon että työ tulee pitkällä tähtäimellä edullisemmaksikin.

Tätä turhankin pitkään eri asioita harkitsevaa puhutteli tämä: Sanomisen ja tekemisen välillä on moni kenkäpari kulunut (Positiivarit 13.6.23).

Lopuksi vielä pari sanaa eräästä kesäkaudella aktivoituneesta liikuntaharrastuksestani. Iso peukku liikunnalle, musiikille, upeat soittolistat laatineelle sekä tanssikavereille 👍 Vuonislahden lavalla soi viimeksi mm. Imagine (1971), Crocodile Rock (1972) ja monta muuta ihanaa ja monella tavalla LIIKUTTAVAA nostalgista seitkytluvun biisiä. Tunsin laittaneeni rahaa hyvinvointipankkiin mukavassa seurassa tanssiessani. Kotimatka sujui mummopyöräillen seitkytluvun tanssihameen helmoja varjellen, etteivät sotkeentuisi pyörän pinnojen väliin. Mietiskelin, myydäänköhän jossain vielä nk. hameverkkoja polkupyöriin? 😎

Kalaisa perunasalaatti vihanneslisällä oli kokonainen ateria

Marttailuosio: nyt ovat kotimaiset kasvikset ja juurekset edullisimmillaan, maukkaimmillaan ja ravintorikkaimmillaan. Linssi- ja härkismuhennokseen lisäksi kurkkua ja tomaattia ja vakioevästäni porkkanaa. Hyvin nälkä lähtee. Esim. Martta-tapaamisissa ja satunnaisissa juhlissa nautin siitä, mitä pöydässä on. Aamupalalla puuron kanssa on yleensä reilu satsi pakastemarjoja tai puolukkasurvosta. Pussitetut vihannessalaatit ovat kiireisen pelastus, joukkoon pikarillinen pikkutomaattia ja kurkkua paloina + jokin hyvä salaatinkastike. Vuohenputken lehtisilppua tietenkin joka aterialla, nythän on niiden paras kausi.

Loput viimevuotiset raparperit pakastimesta keiteltiin hilloksi sokerin, kanelin, vaniljan ja sitruunatilkan kanssa. Väriksi laitoin maakellariin säilöttyä puolukkaa. Maukasta mm. maustamattoman jugurtin kanssa 😋

Hyvää, edullista ja helppotekoista hellepäivien ja parhaan perunakauden ruokaa ovat mielestäni erilaiset perunasalaatit. Helppotekoinen perunasalaatti: keitetyt kotimaiset uudet perunat paloitellaan kuutioiksi, mausteeksi tilliä, kalamaustetta, ruohosipulia ja sitruunaa. Joukkoon voi sekoitella vaikka kotimaista lohta (tällä salaatilla on korvattu kokonainen ateria). Jos olisi ollut kaprista, olisin Peten vinkkaamana laittanut sitäkin. Koristeiksi moniin ruokiin käy vuohenputken lehdet, ja jos kukkia haluaa käyttää, vaikka orvokit tai horsman kukat. Tykkään paljon perunasta, ja perunasalaatteja voi varioida monella tapaa maun, ruokarajoitteiden ja myös sen mukaan, mitä sattuu kaapissa olemaan. 

Ylistys kotimaiselle perunalle - porkkanaa ja muita oman maan kasvattamia juureksia ja vihanneksia unohtamatta 👍 😋

Hyvää sydänsuven ja mittumaarin aikaa 🌸🌺🌻🌼

Eläkeläisen kiireitä ja muuta ajankohtaista

Sinivuokko huusi näin: Katsokaa myös tännepäin! Siniseksi metsän teen, iloiseksi pientareen. (Anna-Mari Kaskinen)

Toukokuun blogissani on kevään luontohavainnoista, kulttuuririennoista, eläkeläisen kiireistä, marttailusta ja päivän politiikastakin siltä osin kuin se omaakin eloani lähemmältä liippaa. Nyt lempivuodenaikanani koetan viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, ja kuuntelen lintuja ja mitä moninaisimpia kurnutuksia ja molskahduksia rannasta. Kuluneena viikonloppuna näin rannassa jo kolme rentukkaakin.  Katiskalla olemme saaneet muutaman pulskan ahvenenkin. 

Kuulin helatorstain viikolla myös käen kukkuvan ekan kerran tänä keväänä, se kukkui mulle vielä toistakymmentä vuotta; uskomuksen mukaanhan ensimmäinen käenkukunta kunakin keväänä ilmoittaa jäljellä olevien elinvuosein määrän. Uskokoon ken tahtoo 😉 Tarkkaa lukua en tällä kertaa saanut, sillä kyläkaveri toi samaan aikaan komean kuhan, mikä laitettiin fileiksi ja sähkösavustimeen. Helppoa. Taitava ja viitseliäs kokki olisi loihtinut tuosta upeasta kalasta vaikka mitä, mutta meillä näin.

Valkovuokko huokaisi: Minä tulin viimeksi. Värejä ei riittänyt. Silti olen riittänyt. (Anna-Mari Kaskinen.) 

Helatorstain viikolla jo lounastimmekin ulkona rannalla. Jälleen kerran sen huomasi, että todentotta: kun lähtee ulos syömään, siinä on juhlan tuntua! Ympärillä oli uskomaton runsaus: pihlajassa ja koivussa jo silloin mitä suloisimmat pikkulehdet, kaikki kuusi valkovuokkoani kukkivat (kuva edellä), raparperi kasvaa, vajan taakse istutetut pääsiäisnarsissit kukkivat vielä, omalta pikkutontilta sai monenlaisia villiyrttejä salaatiksi. Pyrin poimimaan kevätkesällä aina tilaisuuden tullen ruokaani villiyrttejä: lähinnä vuohenputkea, voikukkaa, horsmaa, suolaheinää ja poimulehteä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin käsitellä, huuhtoa vain. Nokkonen vaatii ryöppäyksen. Oma suosikkini on vuohenputki: vuohenputken pienet supussa olevat porkkanan makuiset lehdet sopivat mm. salaatteihin ja persiljan tapaan koristeeksikin annosten oheen. Teeaineksiksi keräilin koivun ja pihlajan lehtiä ja mustikan lehtiä. 

Viherpeukaloni taitaa olla äärimmäisen haaleanvihreä, mutta mitä välii, voikukkia ja muita villiyrttejä kasvaa varmasti vaikka en kylväkään 😄

Hyvää viikonloppua Aale Tynnin Puutarhurin laulun otteen myötä:

"Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti

ja vaikka et kylväkään. - -"

Iloisesti villiintyneet keltavuokot kaupunkikodin takapihalla

Onneksi osaat nauttia kaikesta tästä, kaveri kommentoi. Uskon että kyse on pitkälti siitä, että silloin osaa nauttia, kun se riittää mitä on. Ei kaipaa tai havittele enempää tai muuta. On mielenkiintoista seurata luonnonilmiöitä, vaikkapa keltaista perhosta keltaisessa kukassa, leppäkerttua tai sudenkorennon lentoa. Kuunnella luonnon ääniä. Tunnustella luonnon tuoksuja. Tyytyä luonnon yrttien makuun oman kasvimaan makujen sijaan jne. Niin paljon kuin arvostankin heitä, jotka kasvattavat ruokaansa mm. kasvimailla, olen (jo lapsuudessa ja nuoruudessa kitkemiskiintiöni täyttäneenä) iloinen, ettei minun tarvitse. On tietenkin mukavaa kuunnella toisten ahkeroinnista palstoillaan, mutta syyllisyyttä osallistumattomuudestani en tahdo tuntea. Luin jostain, että elämänolosuhteet eivät muodostu vain teoista, vaan mitä suurimmassa määrin myös ajatuksista ja tietysti asenteestakin. Jos ilmaisee jatkuvasti tyytymättömyyttä, riittämättömyyttä tai jopa katkeruutta, siihen kyllä löytyy silloin yhä enemmän syitäkin.

Jonain joutilaana päivänä aurinkoisella seinustalla istuessani ja järven kimalteita katsellessani luin Anu V:n some-päivityksestä: "Tämä mökki ei ole työleiri, vaan ajatuspaja ilman määrällisiä tai laadullisia tavoitteita". Hän sen osuvasti sanoi, juuri niin se on meilläkin – ei ole työleiriä ainakaan.

Rentukat Noljakan lintutornin reitin varrella

Alkukesän havainnoista kulttuuriin. Ooppera ja baletti saapuivat Joensuuhun 13.5.2023! Oopperatalon väki jalkautui ennen näkemättömälle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä areenakiertueella 270 hengen taiteilija- ja tuotantokokoonpano liikkui ympäri Suomen hiilineutraalisti raiteita pitkin. Meidän Joensuun Areenallammekin oli nähtävässä oopperan ja baletin parhaimpia paloja rakastetuimmista aarioista taiturillisiin kaksintansseihin. Upeat laulusolisti- ja kuorokohtaukset olivat niin tunteita koskettavia, että mm. Yön kuningattaren aaria tai Sibeliuksen Finlandia soivat mielessä vielä useita päiviä esityksen jälkeenkin.

Pääsiäisnarsissit saivat uuden elämän mökillä metsikössä 🌼

Minäkin olen näemmä aktivoitunut matkusteluun, sillä viikolla 21 olen jo toista kertaa vähälle aikaa Mikkelissä, tällä kertaa päivän bussimatkalla JoenVolin kiltalaisten kanssa. Lauantaina 27.5 päästään seuraamaan Joensuun ja Kuopion sydänyhteisöjen kanssa tilausnäytöstä Illuusioteatteri Taikavuoressa Nilsiässä. 

Taikavuoren nettisivuilla kerrotaan, että Illuusioteatteri Taikavuori on saanut Nilsiän kaupungin kulttuuripalkinnon v. 2011 ja Jorma Airaksinen sai Solmu Mäkelän elämäntyöpalkinnon v. 2018. Jorma Airaksinen on toiminut ammattitaikurina 60 vuotta ja vaimonsa Aino Airaksisen kanssa 50 v. Molemmat ovat saaneet Opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen. He ovat esiintyneet televisiossa useissa eri maissa ja neljä vuotta yhtäjaksoisesti Euroopan parhaissa esiintymispaikoissa (1979–1983). Illuusioteatteri Taikavuori on esittänyt näytöstä "Tuhat ja yksi ihmettä" yhtäjaksoisesti jo yli 18 vuotta, ja siitä koostuu yli 700 näytöstä! Menestys jatkuu 👍 (Lähde: taikavuori.fi.)

Ulkona ruokailussa on juhlan tuntua! Lautasella perunaa, porkkanaa, kasviksia ja Mifu-kantarellikastiketta 😋

Kulttuuririennoista kirjallisuuteen. Toukokuun kirjallisuuspiirissämme oli Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021). Tässä elämäkerrallisessa teoksessa Siamäk pohti, kuinka samassa tilanteessa eri ihmiset voivatkin toimia niin täysin eri tavoilla, esim. sodassa valtaa saadessaan toinen tappaa, toinen auttaa. Rauhan oloissakin monet kulttuurisidonnaiset asiat ovat pitkälti yksilöllisiä. 

Kirjailija palaa vielä loppusivuilla pohtimaan, miksi suhtaudumme samoihin asioihin niin eri tavoin, ja tämä oli jäänyt hänelle ikuiseksi arvoitukseksi. Jotkut laittavat itsensä likoon toisten puolesta niin sodassa kuin vaikkapa työelämässäkin. Toiset ovat samassa tilanteessa (esim. sotavangin kohdalla) valmiit surmaamaan, toiset suojaamaan. Omastakin elämästä vuosikymmenten varrelta tulee mieleen tilanteita, joissa elämä toi eteen ihmisen hahmoisen enkelin juuri siihen oikeaan aikaan ja paikkaan (Siamäk viittasi ihmisyyteen enkelinhahmoisena s. 99). Samassa tilanteessa joku toinen saattoi kääntää selkänsä, tai pahimmillaan tönäistä reunalla olevaa.

Vuohenputkesta saa muun muassa rautaa ja C-vitamiinia. Vuohenputkea on käytetty kansanlääkinnässä kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin sekä rauhoittavana rohtona. Kihdin vaivaaman varpaan kipua on lievitetty käärimällä varvas murskattuihin vuohenputken lehtiin. (suomenluonto.fi.)

Iranilaissyntyinen Siamäk sai opiskella ja työskennellä Suomessa. Hän arvosti suomalaista koulutusjärjestelmää, ja myös sitä, että sai opiskella suomeksi (eikä englanniksi, vaikka ko. kieli oli hänelle vahvempi) ja kotoutuminenkin oli näin sujuvampaa. Työn tekemisestä Siamäk otti esim. s. 144 esille, että sitä oli vaikeaa (ainakaan heti maahan muutettuaan) ymmärtää, miksi työn tekemisen estäminen tai sen tekemättä jättäminen tehtiin houkuttelevammaksi työhön kannustamisen sijaan. Tätä on vaikeaa ymmärtää monen ikänsä Suomessa asuneenkin. Työluvan saamisen tulisi olla helpompaa, koska moni ulkomaalainen opiskelija tarvitsee opiskelunsakin oheen jotain ansiotyötä, jotta tulisi toimeen, Siamäk totesi. Ei kaikilla maahan tulijoilla ole tilillään isoja säästöjä, joilla elää vaikkapa vuosikausia kestävien opintojensa ajan.

Helpon lounaan ainekset: kyläkaupasta säilykepapuja ja raejuustoa. Lisäksi sydänsalaattia, kurkkua ja vuohenputkisilppua 😋

Siamäk pitää kirjoittamista ja kieliä osana taidetta (s. 163). Siamäk kertoi ihailevansa suomen kielen luonnonläheisyyttä ja mm. sen kuvaannollisuutta. Nykyisin Suomen korkeakouluissa suositaan englanniksi opiskelua, mutta Siamäk oli iloinen, että hän sai opiskella suomeksi, siinä avautui suomen kielikin ja integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli sujuvampaa. 

Ihmettelen sitä valtavaa intoa, millä englanninkielistä tutkinto-opiskelua ajetaan korkeakouluihin ja yliopistoihin. Toki osa valmistuneista työskentelee valmistuttuaan kv-tehtävissä ja he käyttävät työssään paljon vieraita kieliä. Opinnäytetöistä osalle halutaan myös kansainvälistä näkyvyyttä, joten silloin on tarkoituksenmukaistakin julkaistakin työ englanniksi. Mutta onko näin kaikkien kohdalla, tai onko tutkinnon suorittamisesta Suomessa englanniksi tullut jo jonkinlainen itseisarvo? Ennen kuin joku pahastuu, niin tämäkin näkökulma: jos suomen kielen opettaja ei puhu suomen kielen puolesta, niin kuka sitten? 

Ooppera ja baletti Joensuussa 13.5.2023 💖

Runot elävöittivät edellä esittelemäni kirjan tekstiä paljon, ja tätä lukijaa puhutteli erityisesti (emts. 204) Fernando Pessoan runo ”Hetkien vaellus”: ”Ollaksesi suuri ole kokonainen: / älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois. / Ole kaikki kaikessa. / Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet. / Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen / koska se loistaa korkealta.”

Tämän runon suomentaja on Pentti Saaritsa (1974). Kiinnostuin hakemaan netistä tietoa tästä runoilijasta. Luin Wikipediasta, että tämä portugalilainen runoilija F.P (1888–1935) kuoli vain 47-vuotiaana, ja mystiikkaan taipuvaisen runoilijan viimeisimmäksi kirjoittamat sanat vain päivää ennen kuolemaansa kuuluivat suomennettuina: "En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan". Runosta "Hetkien vaellus" välittyi mielestäni kauniisti sama keskeinen ajatus kuin lukemastani Siamäk Naghianin kirjasta: Ei pidä korostaa, mutta ei myöskään vähätellä itseään.

Siamäk Naghianin uskomaton elämä, Tuulen kieltä etsimässä (Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 2021)

Sitten yhteiskunnallisistakin asioista, tai voisiko sanoa ihan niin, että pagisenpa politiikkaa palasen. Vaikka nämä ovat hankalia aihealueita tiiviisti ilmaista, pohdiskelen kuitenkin, sillä olen näitä paljon mietiskellyt – onhan tämä kaikki osaltaan omahoitoakin esimerkiksi hoitoon pääsyn kannalta ajateltuna. Katson tv:stä mm. A-studion, A-talkin ja Ykkösaamun. Seuraan noita ohjelmia mielestäni (erityisesti nykyään) hyvinkin tarkasti. Elämmehän mielenkiintoisia aikoja! 

Hiljattain A-talkissa neljä soteasiantuntijaa keskusteli aiheesta tunteella, voimalla ja asiantuntijoina asiantuntemuksellakin. Uutisista puolestaan oli kannustavaa katsoa, kun hallitusneuvotteluja käytiin kävelykokouksena: liikunta kunniaan siis mm. valtiovallalla! Vaikuttaa siltä, että nykyään kannustetaan entistä enemmän omahoitoonkin, eli liikuntaan ja tietysti terveelliseen, kasvispitoiseen ruokavalioon, kohtuullisuuteen ns. nautintoaineissa ymv. Hyvinkin ymmärrettävää siinäkin mielessä, koska resurssit niukkenevat.

Jykevää kiviaitaa ja perinteistä pystyaitaa Noljakassa lintutornin reitin varrella

Olen pohdiskellut sitä aiemminkin, että ilmeisesti sujuvasti ja ponnekkaasti itseään ilmaisevat osaavat vaatia ja saavat pyytämänsä hoidot, tutkimukset ja muut palvelut julkiselta, mm. kattavan hammashoidon ym. hoidot. Jotkut kirjoittavat somessa, että kohtalaisen hyvätuloisina he pystyisivät hoitonsa maksamaan itsekin, mutta periaatteessa vaativat sen julkiselta. Onhan verojakin maksettu. Joissakin tilanteissa tulee mieleen, että entä jos vaiva on johtunut omista elämäntavoistakin, pitäisikö silloin olla suuremmat omavastuut? Vaikeita kysymyksiä 😳

A-talkin keskustelusta kuulsi parinkin puhujan suulla, voiko esim. jokin erikoishoito olla pois häneltä, joka tarvitsisi sitä kipeämminkin, mutta henkilöllä ei ole voimia eikä kykyä vaatia tai selvitellä sitä, mihin hän on oikeutettu. Mieleeni tulee tässä kohtaa esim. yksinäiset mieshenkilöt, ja mitä moninaisimmista syistä väliinpudonneet ja ne todella köyhät. Joskus kuulee sanottavan, ettei hänellä ole varaa yksityisiin palveluihin, mutta toisaalta samalla henkilöllä on varaa kalliisiin harrastuksiin tms. Elämä on valintoja. Haluan uskoa, että me kohtalaisella eläkkeellä elävät ja muut suhteellisen hyvin toimeentulevat pystyisimme vielä jotain itsekin maksamaan. Toki jostakin muusta kulutuksesta silloin joutunee tinkimään, mutta ihminen tottuu, olen pitkän elämäni aikana havainnut. Vaikuttaa siltä, että sotepalveluihin tulee jatkossa enemmän omavastuita ja myös harkitaan tarkemmin, mihin kaikkiin hoitoihin ja etuihin ollaan oikeutettuja julkisesti kustannettuina. Maailma muuttuu, resurssit niukkenevat, mutta tarpeet pysyvät.

Jäiden lähtöä Pyhäselältä 2.5

Kohdallani olen nähnyt viisaammaksi vältellä nykyään niitä netin keskusteluryhmiä tai muita porukoita, joissa ehkä liioitellenkin korostetaan, kuinka hän saa kaikki mahdolliset palvelut mm. erikoishoitoineen julkiselta ja saa mm. kelataksikyydit vaivattomasti (tästä lis. myöhemmin). Välillä mietin sitäkin, onko minulla masokistisia taipumuksia, kun luen sellaista, mikä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen tunnetta – ja sehän ei ole lainkaan mukava tunne. Voisin enemmän vältellä tuota kaikkea, ja ajatella vaikkapa niin, että mitä varmimmin jonkinlaista muutosta (tarveharkintaa tmv.) tulee noihinkin mainittuihin erikoispalveluihin, jos ne kaikki hehkutukset edes totta ovat 😯

Iltanäkymää Marttalan rannasta 9.5

Joistakin kattaviin julkisiin palveluihin tottuneista tällainen puhe saattaa tuntua osin kova-arvoiseltakin, tai yleisesti ottaen joissakin politiikan perinteisissä värikartastoissa jopa oikeistolaiselta 😎 Mutta se taitaa kuitenkin olla niin, että aina joku tai jokin kuittaa laskun, ilmaista hoitoa tai pitkää taksikyytiä vain 25 eurolla (on omavastuu kelataksiin) ei olekaan. Jos sotepalvelujen suurkuluttajia on/olisi vain vähän, hyvinvointiyhteiskunta pystynee kattavat ja käyttäjilleen lähes ilmaiset/pienen omavastuun palvelut kustantamaankin. Mutta jos/kun (väestön ikääntyessä) heitä on paljon, silloin on vastassa toinen tilanne. 

Jokaisen saavutettavissa tulisi olla paljon läpinäkyvämmin ja mielellään myös selkokielellä, kuka on oikeutettu esim. saamaan hammas- tai muun hoidon esim. hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä; tai milloin hakijalla ylimalkaan on oikeus ko. etuuteen julkisella puolella ja minkä ajan kuluessa. Implanttihoito perustilanteessa maksaa noin 3000 € / hammas. Kela-korvaus on nettitietojen mukaan yksittäisen hammasimplantin asentamisesta tänä vuonna 57 euroa.

Lintujen seuraaminen on antoisaa 💗 Tuleekohan harmaasieppo tänä vuonna pesimään kukka-amppeliimme (kuva viime kesältä) 😍

Joku sanoi viisaasti somen aihepiiriä väljemmäksi avaten, että oman hyvinvointinsa nimissä emme tarvitse edes somessa ympärillemme ihmisiä, jotka eivät tee mielelle hyvää. On lopulta turhaa edes miettiä, miksi he käyttäytyvät/viestittelevät niin, pyrkivätkö he joissakin tilanteissa hallitsemaan toisia ja käyttämään valtaa, vai ainoastaan korostamaan itseään - tai onko se äärimmillään merkki vain eräänlaisesta mielen mataluudesta. En lähde keittiöpsykologisoimaan enempää, syitähän voi olla satoja.

Mahallaan makkoojat eli Kokkoset onnistuivat gluteenittominakin

Hetkeksi päivänpolitiikkaan vielä. Taustalla on radio auki, ja kaikissa uutisissa taitaa olla jotain maan hallitusneuvotteluista. Median ajankohtaisohjelmissa on otettu esille, että yksityisen hoidon kelakorvaukset tulisi palauttaa siitä nykyisestä erittäin pienestä (eli muutamasta eurosta) suuremmiksi. On todella helppoa kannattaa tätä. Tämän vuoden alusta valtaosa yksityislääkärin määräämien tutkimusten ja hoidon kustannuksien korvauksista poistui 😦

Olen käyttänyt koko elämäni mm. yksityisiä hammaslääkäri- ja gyne-palveluja ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ja nyt tuli mieleen sekin, että vaikka olen jo näin iäkäs, en ole koskaan esim. kulkenut kelataksilla. Sitä on vain järjestänyt kulkemisensa jotenkin muuten silloinkin, kun ehkä olisi saanut lääkäriltä lausunnon käyttää kelataksia. Itselläni ei ole omaa autoa, julkiset kyydit ovat riittäneet ja kumppani on kuljettanut niillä muutamilla sairaalareissuilla.

P-K:n marttojen piirin vuosikokouksen aluksi pääsimme nauttimaan herkullisesta kahvileivästä nimeltä "mahallaan makkooja" + vatruskoista.

Sitten sananen eläkeläisen kiireistäkin. Kun jäin eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten, sanoin kysyjille, että minulla on eläkevuosille yksi toive: että ei olisi kiirettä. Häpeillen tunnustan, että olen tainnut ajautua samaan kuin moni muukin eläkeläinen kertoo ajautuneensa: välillä on turhankin kiire ja menot jopa pakkautuvat päällekkäin. Mikä ihmeen "luonnonlaki" se siihen johtaa? 

Muistojen virrasta eteen uinut runo ja luontokuvat saivat miettimään, miksi viikkoni ovat olleet nykyään niin täynnä kaikenlaista. Jo noin puoli vuosisataa rinnalla kulkenut ystävä sanoi, että sinulla on kyllä ihan hirvittävästi kaikenlaista menoa ja toimintaa – kuinka sinä jaksat! Niinpä. Itse olen sen niin järjestänyt, kukaan ei pakota. 

Olen nyt tilannut ajan yksityiselle erikoishammaslääkärille kesäkuun alkuun, ja jos tuosta (liiankin kauan pitkittämästäni) etuhammasremontista tulee isokin, silloin lienee luontevaa vetäytyä katveeseen ainakin suurimmasta osasta sosiaalisia menoja. Koetan ajatella positiivisesti: voin ainakin elellä kuin kesannolla tai keskittyä vaikka täydelliseen tekemättömyyteen. Edes oma mieli ei komenna, että kunpa pitäisi mennä sinne tai tänne. Eihän sitä ilman etuhampaita tohdi mennä minnekään muita säikyttelemään. Tai no, onhan ne maskit nykyihmisillä. Pakollisiin menoihin voi osallistua maskin kanssa, jos niitä pakollisia menoja eläkeläisellekin ilmaantuu.

Meidän päivä -hankkeessa tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Hanketta esitteli marttojen kotitalousasiantuntija Maija Kontturi 6.5. 
 

Poiminta muistojen virrasta: Voisinko vain lähteä Bo Carpelanin (runo kokoelmasta ”Vuodet kuin lehdet”) sanomaa soveltaen mökille matalan katon alle, ja laittaa kirjan hiljaisen keittiön pöydälle leipää vasten pellavaliinan päälle, ja lukea sitä unohtaen kaiken muun? Kaapissa kaurapuurotarpeet ja ruokaöljyä, kyläkaveri toisi ehkä pulleita mätiahvenia tai kuhan, ja kylän puodista saisi tarvittaessa täydennystä. Välillä lepuuttaisin silmiäni ikkunaverhojen välistä näkyvässä kevätkesän valossa ja pihan linnuissa.  

"Ihmisellä pitää olla haaveita" sanoi eräs sodat ja paljon muutakin elämää nähnyt ystäväni. Tuo em. haave ei liene mahdoton toteuttaa? Harrastus- ja vapaaehtoistyöporukat jatkavat toimintaansa vaikka sieltä joku pitäisi pidempäänkin ”lomaa” – vai ajaako velvollisuudentunto Tuija-tunnollisen mukaan maski naamassa, jos hampaaton kausi kestää pidempään?

Ryhmäkuvat (2) otti 6.5 Tiina Anola-Pukkila, siinä otamme vastaan Kupilka-lahjoja toiminnanjohtajalta Heliltä.

Muistojen virtaa järjestötoiminnasta: Muistan kiitollisuudella noin +4,5 vuoden takaisia tapahtumia. Harrastusryhmistä mm. martta-ystävät kannattelivat, kun olin ”heikossa hapessa” sydändiagnoosin saatuani. Yhdistyksen puheenjohtaja kuljetti minua autollaan kokoukseen, joka oli kotoani vain vajaan puolen km:n päässä. En uskaltanut lähteä kävelemään edes tuota matkaa, ja kokouksessa sain pötkötellä sohvalla tyynyjen tukemana. Kukaan ei säälitellyt tai päivitellyt, suhtautuminen oli luontevaa ja kannustavaa. Tuumittiin, että jokaiselle sattuu, harva täältä ehjin nahoin ja ilman osumia selviytyy.

Kuvassa kanssani on 6.5 Kaija Kokkonen, Risto Poutiainen ja Joensuun marttayhdistyksen edustaja.

Lopuksi vakiintunut marttailu-osioni: Pohjois-Karjalan marttojen piirijärjestön vuosikokous oli 6.5.23. Tiiviisti päivän teemoista: Martat tekevät myös paljon sellaista työtä, mitä ei ehkä tule ajatelleeksikaan. Kahviotoiminnan, kotitalousneuvonnan ja kotiavun lisäksi on paljon muuta. 

Tämän kevään piirikokouksessa erityistä arvostusta mielestäni sai Meidän päivä -hanke, missä tehdään työtä koko maakunnan alueella omaishoitajien hyväksi. Iso peukku 👍 Tulin valituksi Pohjois-Karjalan Marttojen piirin hallitukseen tässä vuosikokouksessa 6.5.2023. Kauteni on kolmas. Tuntuu hyvältä, että nyt on jo päässyt asioihin sisälle eri tavoin kuin silloin neljä vuotta sitten aloittaessani. Kiitän luottamuksesta!  Puheenjohtajamme Päivi Leinonen painotti avauspuheessaan marttojen sloganin sanoja: "Hyvästä arjesta parempi maailma!" 

Näihin sanoihin on hyvä päättää ja toivottaa kaikille mitä parhainta kevätkesää 🌿🌺🌿

Vastaan tähän blogipostaukseni loppuun Annelin kommenttiin, koska vastaaminen ei näköjään  onnistunut "vastaa"-painikkeen jälkeen  ko. viestin jälkeen. Kun koetin selvittää mistä tämä johtuu,  löysin ohjeen: "Jos kolmannen osapuolen evästeet on poistettu käytöstä selaimessa, et välttämättä voi kommentoida blogipostauksia, kun olet kirjautuneena tilillesi". Ehkä kohdallani oli näin. 

Jatkan tietotekniikan opiskelua, mutta nyt tiivis vastaus Annelin kommenttiin: Kiitos Anneli kommentistasi! Tuntuu kuin kaikki kukat olisivat puhjenneet nyt (toukokuun lopulla) kerralla kukkimaan myös täällä Vuonislahdessa: tuomi, rentukat, voikukat, kielot, mesikat, puna-ailakit, lemmikit, metsätähdet, niittyleinikit, metsäorvokit...

Luonnonyrttien keruuaika on todellakin nyt parhaimmillaan. Keräilen pääosin vuohenputkea ja jonkin verran voikukkaa, nokkosta, poimulehteä tai suolaheinää. Kuusenkerkkä on myös erittäin ravinteikas; sitä napsin suuhuni pihaamme rajaavasta kuusiaidasta. Sen keräämiseenhän tarvitaan maanomistajan lupa, joten muualta tai säilöttäväksi asti en ole sitä poiminut. Kuusenkerkästä tai esim. voikukan kukista valmistettavien uutteiden tekeminen vaatisi mielestäni ihan oman aikansa ja energiansa, ja juuri nyt sitä ylimääräistä aikaa ei tunnu olevan 😎 Ihanaa kesää myös sinulle 😍

Huhtikuun huippukohtia ja politiikankin pohdintaa

Mikkelin Tuomiokirkko rakennettiin vuonna 1897

Tällä kertaa kirjoitan sydänyhteisön vuositapaamisesta ja sen yhteydessä olleista kulttuurikokemuksista, ennaltaehkäisevästä omahoidosta ja (tietenkin!) hiljattaisten eduskuntavaalien jälkimainingeista. Politiikka ja yhteiskunnalliset kun asiat kiinnostavat edelleen (ehkä näin vanhemmiten enemmänkin?) tätä sivusta seurailijaa. Kiinnostavia ovat myös ne erityisen herkiksi tai jopa pyhiksi koetut aihepiirit, joista lisää myöhemmin. Olen alkanut nähdä tässä kaikessa yhä enemmän erilaisia sävyjä, joista jo maaliskuussa kirjoitinkin. Nk. käytännöllisenä marttailu-osiona on lopussa kuvailemani digitaitojen kasvava vaatimus ja siihen liittyvä digisyrjäytymisen uhka.

Huhtikuuni kohokohta oli valtakunnallisen sydänyhteisö Karpatioitten vuositapaaminen Mikkelissä 14–16.4.2023. Viikonlopun yhteydessä oli myös ko. järjestön vuosikokous. Tulin valituksi hallitukseen. Minua ehdottaneet perustelivat ehdotustaan sillä, että Itä-Suomestakin (jotkut sanoivat leikillisesti ”susirajalta”) olisi hyvä olla edustaja. Uuden luottamustehtävän myötä tuli ja tulee uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja asioita elämään. Kokoukset ovat pääosin Teamsilla, joten matkustamista ei juurikaan ole. Odotan hallitustyöskentelyä innolla ja mielenkiinnolla ja kiitän luottamuksesta!

Lähikuva Mikkelin Tuomiokirkosta

Kävin vuositapaamisen yhteydessä myös teatterissa, taidenäyttelyssä ja museossa. Samuli Reunasen ohjaama teatteriesitys ”Tulitikkuja lainaamassa” oli ratkiriemukas, ja tanssia ja musiikkia sisältävänä mielestäni myös tuore tulkinta tästä klassikosta. Taidemuseossa tutustuin Perttu Saksan (s. 1977) valokuvanäyttelyyn Dark Atlas. Teoksissaan hän käsitteli ihmisen ja luonnon välisiä suhteita. Öljy ja bensiini olivat Perttu Saksan kuvissa konkreettinen aihe, sekä sitä kautta riippuvuutemme fossiilisiin polttoaineisiin ja niistä aiheutuviin ongelmiin. Myös kyläkaverini Timon vinkkaama museokäynti Sodan ja rauhan keskuksessa Muistissa oli erittäin vaikuttava. Esittelytekstissä tiivisti sanottiin, että Tiedekeskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa.

Muistin näyttelyssä olisi voinut käyttää aikaa reilustikin, vajaassa kahdessa tunnissa koin siitä ehkä vain pienen pintaraapaisun. Näyttelyssä saattoi kuulostella mm. Viipurin aseman tunnelmia ja katsella videoita sotaa edeltävästä Suomesta. Kokeilin myös virtuaalilaseja ja koin muutaman järkyttävän hetken ajan, miten taistelu vaikuttaa ihmiseen. Näyttelyssä sai tutustua myös päämajamuseoon ja pohtia sodankäynnin ja politiikan suhdetta. Laskin reissun omakustannukset (335 e) mielenkiinnosta, kiinnosti nähdä, mikä on hintataso nykyään, harvoin kun juuri omaa maakuntaa kauempana matkustelen. Kulttuuririentojen kustannukset olivat em:n lisäksi noin 50 e. Maksan mielelläni ns. omavastuut, ja olen kiitollinen, että noinkin pienellä rahalla voi kokea monenlaista mieltä virkistävää ja elämää avartavaa.

Mikkelin Naisvuoren näköalatorni rakennettiin jo v. 1911

Kulttuuriin liittyen poikkean välillä lukemiseen. Huhtikuun toiseksi viimeinen viikko on nimetty lukuviikoksi ja sunnuntaina 23.4 on kirjan ja ruusun päivä. Mikkelin kirjasto sijaitsi aivan torin laidalla, ja kuljin siitä ohi parikin kertaa. En ehtinyt poikkeamaan sisälle, vaikkakin kirjastokäynti on yleensä kuulunut pienten matkojeni ohjelmaan. Esim. edellisellä matkallani (viime syksynä Jyväskylään) kävin yliopiston kirjastossa. Kirjamme amk:n kirjallisuuspiirissä ovat nyt Olli Jalosen (2022) Stalker-vuodet huhtikuun kirjana; toukokuun kirjana Minna Kettusen Siamäk Naghian (2021): Siamäk Naghianin uskomaton elämä; ja kesäkuun kirjana Tuula-Liina Variksen (2014) Naisen paras ystävä.

Paikalliseen kirkkoon tutustuminen kuuluu yleensä myös aina ohjelmaani. Kiertelin aurinkoisessa säässä  Tuomiokirkon ympärillä ja aistin menneiden aikojen tunnelmaa. Mikkelin Tuomiokirkko (Ristimäenkatu 2) rakennettiin kaupunkilaisten käyttöön vuonna 1897. Ristimäki voitti ehdolla olleen Naisvuoren, koska sieltä kirkko näkyi kauas ja sijoittui hyvin kaupunkikuvaan. Kirkko edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä ja se rakennettiin tiilestä ja puusta. Kirkon suunnitteli J. Stenbäck. Miltei kaikki silloiset kaupunkilaiset mahtuivat kerralla kirkkoon. Kirkon alttaritaulun ”Jeesus ristillä” maalasi Pekka Halonen. Kirkon torni ulottuu 64 metrin korkeuteen. (visitmikkeli.fi.)

Perttu Saksan valokuvataidetta Dark Atlas Mikkelin taidemuseossa

Kardiologin luennon saimme kuulla la 15.4. Siinä palautettiin mieliin, mitä on dilatoiva (laajentava) sydänlihassairaus ja hypertofoninen (sydänlihasta paksuntava) sairaus. Dilatoivalle tunnusomaista on sydämen vasemman kammion laajentuminen ja sydämen pumppausvoiman heikentyminen, ja myös sydämen eri läpät voivat vuotaa. Reskriktiivinen kardiomyopatia mainittiin edellisiäkin harvinaisemmaksi. Terveyskylän nettisivuilla sanottiin: ”Restriktiivinen kardiomyopatia aiheuttaa vasemman kammion jäykistymistä. Vasenta kammiota saattaa jäykistää erilaiset kertymäsairaudet esimerkiksi amyloidoosi, jossa amyloidiainesta voidaan todeta sydänlihassoluissa.” Luennolla mainittiin lisäksi takotsubo, sarkoidoosi ja jättisolumyokardiitti. Sydänlihassairauksia on siis monenlaisia, jotkut niistä hyvin harvinaisiakin. Monille tutut rytmihäiriöt olivat esillä myös hoito- ja seurantamenetelmineen (holter- eli vuorokausi- tai viikkoseuranta, iskevä vajaatoimintatahdistin jne.). Kardiologi päätti luentonsa painottaen, että liikunnan merkitystä sairauden omahoidossa ei pidä unohtaa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti 

Fysioterapeutin luentoon ”Liikkumisen rytmi – iloa liikkumiseen sydänlihassairauden kanssa” (16.4) saankin sillan edellisestä liikuntapainotuksesta. Myös fysioterapeutti painotti liikunnan merkitystä mm. omahoidossa: siitä on vahvaa näyttöä, oli kyse sitten melkein mistä tahansa. Itselleni oli sydändiagnoosin saatuani jotenkin vaikeaa aloittaa liikuntaa, siihen liittyi tiettyjä pelkoja. Ajattelin kai saavani jonkin sairauskohtauksen, jos syke nousee. Arastelin myös kuumia säitä samoin kuin pakkasiakin. Ainakin toistaiseksi säätilan vaihtelut ovat olleet kohdallani lähinnä kulloiseenkin säähän sopivan pukeutumisen mukaisesti hoidettavissa. 

Jokaisen tulee tietenkin huomioida saamansa yksilölliset ohjeet, onko tahdistin käytössä, missä vaiheessa sairaus on jne. Kun kysyin omalta fysioterapeutiltani (omaehtoinen, yksityinen palvelu) ohjeita jumppaan, hän sanoi että jumppaa niin, että se tuntuu hyvältä. Niinpä, yksinkertaisimmat ohjeet ovatkin usein parhaita. Tällä em. luennolla (kuten monissa muissakin yhteydessä) unen palauttava merkitys nousi aivan kärkeen. Fysioterapeutti totesi luennollaan, että vain virkeä ihminen jaksaa huolehtia esim. sydänterveellisestä ravinnosta, tasaisista ateriaväleistä ja muista omaan hyvinvointiinsa liittyvistä asioista. Jos on takana huonommin nukuttu yö, silloin on tarkoituksenmukaista pitää lepopäivä tai suosia vain kevyttä liikuntaa. Itselleni ovat hitaat ja rauhalliset venytykset esim. joogassa parhaita, ja toivottavasti ne luennolla mainitut faskiatkin (lihaskalvot) tulee silloin venyteltyä. Jumpassa voimakkaasti sykettä nostavat hypyt tai punnerrukset eivät tunnu erityisen hyviltä - vai lienevätkö omalla mukavuusalueella pysyttelyni kuvitelmia 😒 Kehonhuollossa erityisesti joogaan läheisesti liittyvä hengitystekniikka on myös tärkeä missä vain liikunnassa.

Pihanäkymää Sodan ja rauhan keskus Muistin läheisyydestä 

Johtuneeko kansakouluaikaisista viikoittaisista hiihtokisoista, mutta kaikkinaista kilpailua mm. liikunnassa kammoan yhä. Jos joku vaikka hiihtoladulla esittää - sinänsä hyväntahtoisen - kysymyksen, että montako kilometriä sinulla on takana tänä talvena, vastaan että no eipä ole harmainta aavistustakaan. Liikun varsin monipuolisesti päivittäin, ja aktiivisuusrannekkeesta seurailen, että osapuilleen 100 % tulee päivittäin täyteen ja sykkeet pysyvät kohdallani suuntaa antavissa rajoissa 50–150. Tästä fysioterapeutti huomautti, että rannekkeista ei saa tulla isäntää: sinä määräät ranneketta, ei ranneke sinua. 

Alku- ja loppuverryttelyjen merkitys on erittäin tärkeä etenkin silloin, kun käytössä on beetasalpaaja. Luennolla tuli esille, että aerobinen harjoittelu vaikuttaa sydämen pumppaustehoon sekä verisuonten ja keuhkojen kuntoon, ja lihaskuntoharjoittelu on erityisen tärkeää silloin, jos on jo nivelrikkoakin. Lihaskuntoharjoittelulla (väh. 2 krt viikossa) pyritään ehkäisemään lihaskatoa. Tässäkin yhteydessä nousi esille se itselleni jo voimalauseeksi muodostunut: Pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa ollenkaan! Sekä fysioterapeutin luennolla että ryhmäkeskusteluissa tuli lisäksi esille rentoutuminen. Totesimme että mm.  lemmikkieläinten seura rentouttaa. Monilla on koira tai kissa ja uskon vakaasti, että juuri niin se on. Ihanat, rakkaat eläimet 💗 Samalla toivotan sukuumme tervetulleeksi pienen söpöliinin, suloisista suloisimman Hilma-tytön 💖

Lotta Sodan ja rauhan keskus Muistissa 

Psykologin luennon saimme vuositapaamisessa kuulla myös. Psykologi muistutti mm. siitä, että tulisi kertoa tunteistaan ja kysyä tarvittaessa: ei olettaa, tietääkö toinen tunteesi tai ajatuksesi. Aika hyvin pitää kyllä toisensa tuntea, jos näkee toisen pään sisään 😉 Kuuntelemisen taitoja pitää ainakin itseni kehittää aina vaan, sen huomasin pe-iltana olleessa improvisaatiotyöpajassakin Mikkelin teatterin klubilla. En kai kuunnellut tarpeeksi keskittyneesti annettuja ohjeita, ja pieleenhän se harjoitus kohdaltani sitten meni. Toisaalta moka on lahja, kuten pajan vetäjä sanoi. Psykologin luennolla seuraava yksinkertainen ja hyvä ohje tuli esille, että hidasta tahtia tietoisesti: syö hitaammin, liiku hitaammin ja puhu hitaammin. Tarpeellinen neuvo kohdallani on etenkin tuo jälkimmäinen 😎 Psykologi neuvoi yksinkertaisen itsensä rauhoittamisen tavan (perhostaputuksen): laita käsivarret kevyesti ristiin rinnalle ja taputtele vuorotellen kämmenillä rintaasi. Tuo pieni liike voi ainakin hetkeksi rauhoittaa kiireistä. Huomaan, että vielä eläkkeelläkin olen kehittänyt itselleni sääntöjä; esim. tietty jumppa samaan aikaan, vaikka olisi hyvä vaihdella. Voisin rikkoa rutiinejani ja miettiä, pitääkö saman kaavan mukaan (?) toimia aina. Tässäkin kohtaa riittää varmaan oppimista lopuksi elämää...

"Kuinka hyvin monilla ihmisillä

menisikään, jos he vain kerran

irtautuisivat uriltaan." (Seneca).

Taidetta Paaterissa, kuva pääsiäisenä hiihtoladun varrelta

Omahoitoon panostamisesta tulevat mieleen edelleenkin ne tutut jutut: kasvispitoinen ruokavalio, päivittäinen liikunta, painon hallinta, verenpaineiden omaseuranta, riittävästä unesta/levosta huolehtiminen, lääkkeet säännöllisesti ajallaan, ei alkoa (tai enintään vain maltillisesti) eikä tupakkaa ja tietysti se kiireen ja stressin välttely. Jälkimmäisessä onnistun välillä paremmin välillä huonommin. Muista kohdista voin antaa itselleni tunnustukseksi papukaijamerkin 👍 

Nyt huhtikuussa kohdallani oli vuosiverikokeet terveyskeskuksen lähetteellä, ja LDL:ää (hieman yli 3) lukuun ottamatta ne olivat viitearvoissa, ja verenpaineseurantakin näyttää ihan hyviä lukuja. Paineet eivät olleet nyt (minulle tyypilliseen tapaan) liian matalat, eikä sykkeet liian korkeat. Terveyttä edistäviä henkisempiäkin harrastuksia on hyvä olla. Esim. lauluharrastuksesta ajattelen niin, että se auttaa sydänsairaudenkin hoitoon. Koronakaranteenin aikana yksinlaulun etätunnit maadoittivat ja toivat viikkoon toivotun sosiaalisen keitaan. Musiikki auttaa tunteiden käsittelyssä: tuplaa ilon, lievittää surua. Eräältä laulutunnilta läksin kyyneleitä pyyhkien, laulukaverin esittämä kaunis ja herkkä kappale nosti tunteet pintaan jostain kaukaa, ehkä 70-luvulta. Taiteiden ja kulttuurin hoitava vaikutus on kiistattomasti tutkimuksissakin todettu.

Paaterin polulla pääsiäisenä

Sitten muuhun ajankohtaiseen. Heleä auringonpaiste on hemmotellut tänä keväänä hankiaisilla hiihtelijää ja kävelijää. Mitä parhainta omaa aikaa, ja kuvista toivottavasti välittyy aistimaani luonnon taikaa, ympärillä olevaa puhdasta ilmaa, veden maisemaa ja metsää! Tällaisen luonnonhoivan ja luontovoiman toivoo(-isi) siirtyvän sukupolvelta toiselle 👍 Kun aikaa on, seurasin taannoisten eduskuntavaalien kohdalla tavallista tarkemminkin eri puolueiden ehdokkaiden vaaliviestejä, ja erityisesti nuoremmalla väellä painottuivat luontoarvot (oikeastaan melko pitkälti puolueesta riippumatta) niin ehdokkailla kuin äänestäjilläkin. Tämä ei yllättänyt, hehän asuttavat tätä palloa sen jälkeen kun me – usein niin kulutusorientoituneet - olemme jo manan majoilla. 

Seuraan yleensä eri ajankohtaisohjelmia ja mm. Ykkösaamua TV1:ltä lauantaisin klo 10. Eräässä hiljattaisessa Ykkösaamussa päästövähennykset ja hiilinielut korostuivat ilmastonmuutoskeskustelussa, ja aihepiiristä nousi esiin  myös uskonnollisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Valtava väestönkasvu (ohjelmassa mainituissa maissa ja maanosissa) on ongelman ytimessä, totesi Ykkösaamun vieraana ollut Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas. Luotan asiantuntijoihin. Em. ei kuitenkaan tarkoita sitä, että me ”tavikset” voimme elää täällä syrjäisessä maassamme miten vain, Suomea kun ei uhkaa esim. valtava väestön kasvu. Asenne- ja kulutusmuutoksia tarvitaan, ja äänellään ja kannatuksellaan voi vahvistaa heitä, jotka jakavat ilmastonmuutoksen etenemistä ehkäiseviä arvoja! Äänestyspäätöksen tekeminen ei ollut kuitenkaan tällä kertaa helppo, olihan mielessä montakin hyvää ehdokasta ja lisäksi useita tärkeinä pitämiäni arvoja.

Aurinkoista näkymää Vuonislahdesta 26.3.2023

Vaalien aikaan nousi keskeiseksi teemaksi, että yhteiskunnan velkaantuessa on tehtävä myös säästötoimia, ja toisaalta niitä voi olla vaikeaa hyväksyä. Ehkä tässä(kin?) tulee vastaan sitä paljon puhuttua priorisointia, eli tarvitsevatko KAIKKI täsmälleen samat ja saman laajuiset edut. Toisaalta se on tasa-arvoakin, ja jotkut yhteiskunnalle määrityt velvoitteet ovat ihania idealistisuudessaan, mutta nykyoloissa on nostettu esiin, riittävätkö resurssit kaikkeen. Ihminen tottuu ja sopeutunee niinkin päin, jos emme saa enää kaikkia niitä etuja kuin "lihavampina" vuosina. Jotkut päättäjät kannattavat esim. sitä taloudellisesti vahvempien aikojen päätöstä, jossa lapset ovat vauvaikäisestä alkaen yhteiskunnan ylläpitämässä hoidossa/-kasvatuksessa noin 10 t/vrk:ssa silloinkin, kun toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, ja kasvatuksellisia, sosiaalisia tai terveydellisiä esteitä oman lapsen kasvatukselle ei olisi. Perheen lähettyvillä voi olla MLL:n tai vaikka seurakunnan päiväkerho, jossa on tarjolla lisää virikkeitä ja leikkiseuraa lapselle (jos esim. sisaruksia ei leikkiseuraksi ole). Elämme niukempaa aikaa, eikä rahaa ole useissa kunnissa moneen kaikkein välttämättömimpäänkään, esim. vanhusten riittävään perushoitoon. 

Nämä aihepiirit näyttävät olevan jotenkin erityisen herkkiä tai jopa pyhiä (kuten myöhemmin siteeraamassani A-studiossa todettiin), mutta jotkut poliitikot ottivat kuitenkin rohkeasti esille, voitaisiinko kansalaisia kannustaa ja rohkaista suurempaan vastuuseen perheestään esim. lasten ja nuorten kasvatuksessa. Erityistukea olisi tarvittaessa, ja yhteiskunnan turvaverkkojen tulee kantaa esim. sairauksien tmv. haavoittuvuuden kohdatessa. 

Aurinkoista näkymää Vuonislahdesta 26.3.2023

A-studiossa ja muissa ajankohtaisohjelmissa on ollut paljon mm. koulujen työrauhaongelmista ja mm. siitä, että yliopistokoulutettuja varhaiskasvattajia ei ole nykyään lähimainkaan riittävästi. Digitalisaatio mainittiin syyksi mm. työrauhaongelmissa, mutta onko lainsäädäntö sitten se (ainoa?) keino rajoittaa esim. lasten älypuhelinten käyttöä 😳 Uutisissa sanottiin viimeksi tänään, että lasten ja nuorten käytös mm. somessa huolestuttaa. Älypuhelin on käytössä yhä pienemmillä lapsilla, ja ihmetyttää, mihin pikkulapset sitä tarvitsevat 😟 Jos vanhempiin tai muihin tärkeisiin ihmisiin pitää saada yhteys, siihen kävisi kai ihan tavallinenkin puhelin. 

Riitta Uosukainen kirjoitti Viva-lehdessä 3/2023, että koululaisille olisi tärkeintä lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitojen oppiminen, ei esim. kilpailu Pisa-tuloksissa tmv. On erittäin helppoa olla samaa mieltä. Jos vastuuta olisi mahdollista jakaa laajemmin, voisiko sen myötä vapautuneita resursseja ohjata sinne, jossa tukea kaikkein kipeimmin tarvittaisiin. Kaikilla perheillä, lapsilla ja vanhemmilla ole lähimainkaan samat lähtökohdat.

Herrankukkaron kurvissa pääsiäisenä 

Vaalien alla jotkin ehdokkaat nostivat esille myös sen kysymyksen, voisiko eri ratkaisuilla kannustaa ottamaan vastaan muutakin työtä kuin sitä, mihin on saanut koulutuksen, jos tarjotun työn vastaanottamiselle ei ole terveydellisiä tai osaamiseen liittyviä esteitä. Kaikki ovat ilmeisesti siitä samaa mieltä, että yhteiskunnan tulee edelleenkin auttaa tarvittaessa työllistymisessä tai opintojen alkuun pääsyssä. Elli Aaltonen sanoi A-studiossa 20.4.23, että enemmän tulisi olla mm. yksilöllistä työvoimapalvelua. Hän otti esille myös sen tietyllä tavalla pyhäksi aiheeksi mainitsemansa asian, eli lapsilisien kohdistamisen enemmän heikommassa asemassa oleville, sillä korkeimmassa tuloluokissa olevat eivät ehkä edes huomaa tilille tulevia lapsilisiä.

Paaterin ladulla pääsiäisenä 💚 

Työllistymiseen ja opiskeluun liittyen asiantuntijat ovat sanoneet, että osallisuus yhteiskunnassa todennäköisesti ehkäisisi myös ulkopuolisuuden tunnetta ja siitä pahimmillaan poikivia mielenterveys- tm. ongelmia. Jotkut päättäjät kannattavat myös jonkinlaista vastikkeellisuutta yhteiskunnan tukiin, esim. vapaaehtoistyötä vaikkapa yhtenä päivänä viikossa, kun kykyä ja voimia on osallistua johonkin toimintaan yhteiseksi hyväksi. Toiset taas pitävät sitä vähintäänkin kartettavana ajatuksena.  Kelan pääjohtaja Aaltonen sanoi Suomen Kuvalehdessä 2016, että kannustin- ja tuloloukkuja voisi tarkastella myös vastikkeellisuuden kannalta, ja toisaalta vastikkeeton sosiaaliturva saattaa tukea syrjäytymistä. Kun töitä ei riitä kaikille, osa voisi esim. huoltaa ympäristöä tai rikastuttaa ikääntyneiden elämää. Tämä ehdotus voi tuntua ensitarkastelulla kovaltakin julkitulolta, mutta tässäkin asiassa on monia puolia. 

Näitä miettiessä palautuu mieleen omakin kokemus nuoruuden kauppaopistoajoilta. Kun opiskelun oheen ei löytynyt palkattomaan työelämäjaksoon liittyvää työtä, menin teollisuusalueelle siivoamaan pihoja. Olin nuorehko, terve ja työkykyinen ja tuo(kin) työ tuntui palkitsevalta, kun koin olevani hyödyksi ja sain palautetta, että työni oli tarpeellista. Muistan yhä, että näin ko. työn jäljen mitä konkreettisimmin 👍 Työ olikin keskeisin osa elämääni noin 45 vuotta. Joidenkin anonyymeina esiintyvien nettikeskustelijoiden porukoissa on kuulunut sellainenkin ajatus, että "hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!" Heidän mukaansa lienen sitten ollut se hullu 😒

Välillä kysyn itseltäni, miksi näitä pohdin ja miksi näistä kirjoitan. Kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia, eläkeläisenkin mielessä kun liikkuu monenlaisia ajatuksia. Mietin näitä siksikin, että ko. asiat ovat monelle akuutteja ja myös eri porukoissa olemme kasvokkainkin pohdiskelleet tätä kaikkea, eikä vähiten yhdenvertaisuudenkin kannalta. Näyttäähän esim. sote-palveluissa olevan eri paikkakuntien välillä paljonkin eroja. Tähän en kuitenkaan syvenny nyt enempää, ko. aihepiiristä oli jo varsin paljon mm. maaliskuun blogissani. 

Aurinko kultasi maiseman pääsiäispyhinä 💛

Radiosta kuuluu juuri nytkin ohjelmaa hallituksen muodostamisesta maahamme ja sen myötä mahdollisesti tulevista muutoksista. Kai hieman varovaisuuteen taipuvaisena koetan nyt etsiä hyviäkin puolia nykytilanteesta. Kansahan on puhunut, joten pulinat pois, kuten edesmennyt poliitikko J. Virolainen sanoi. Plussapuolena sotepalveluihin saattaa tulla nyt hallitusvastuussa olevan puolueen vaalilupaus (?) kelakorvausten palauttamisesta/suurentamisesta yksityisiin palveluihin. Moni tutuistani käyttää melko pitkälle yksityisiä palveluja, ja olisi kai se oikeudenmukaista, että hekin (koko elämänsä veroja maksaneina ja useimmat erittäin pitkän työuran tehneinä) saisivat yhteiskunnalta vastaantuloa terveydenhoitoonsa. 

ENNALTAEHKÄISY on keskeistä omahoidossa. Siihen voisi liittyä sekin, että kuka vain voi joskus ns. varmuuden vuoksi / omahoitonsa seurannan vuoksi varata esim. jonkin tutkimuksen yksityiseltä, tai jos haluaa tutkimuksen ikään kuin poissulkeakseen jonkin (muun) mahdollisen sairauden uhkan. Siinä yksityinen palvelu toiminee oikein hyvinkin. Varattu aika ei olisi silloin pois häneltä, joka tarvitsee nopeasti hoitoa akuuttiin vaivaansa. Omakohtainen esimerkki voisi olla vaikka sydänultra, johon toivoisin suurempaa kelakorvausta, sen hinta yksityisellä on pienen (nykyisen) kelakorvauksen jälkeen noin 500 e. Ennaltaehkäisyä on mielestäni sekin, kun tai jos saa lääkärin antaman palautteen myötä kannustusta omahoitoonsa. 

Sinililjat ilmestyvät uskollisesti kevät toisensa jälkeen metsikköömme "keskelle ei mitään" 💙 

Enemmän läpinäkyvyyttä toivoisi myös siihen, millä perusteluilla voi saada esim. erikoishammashoitoa julkiselta (implantit, sillat ymv.). Toisinaan kuulee kerrottavan, että he saavat erityishoitoja julkiselta, ja sen saamiseen on ilmeisesti vaikuttanut jokin sairausdiagnoosi. Kohdallani on sydändiagnoosi, ja tuttavien kannustamana ajattelin kysyä tästä. Soitin julkiselle terveysasemalle ja kyselin implanttihoidosta, ja sieltä ystävällisesti vastattiin, että ko. diagnoosin saaneita on paljon, eikä se ainakaan yksistään riitä siihen, että sillä perustelulla saisi julkiselta esim. silta- tai implanttihammashoidon. Ajattelin kuitenkin katsoa tämän kortin ja kysyn vielä ko. hoitoa suositelleelta yksityiseltä hammaskirurgilta, onko mahdollista saada siihen hoitoon (etuhampaan silta tai implantti) lähetettä julkiselle. Jos ei saa, niin toivoisin todella tuohon noin 3000 -> euroa maksavaan hoitoon suurempaa kelakorvausta. Silloin tällainen pienehköllä eläkkeellä eläväkin voisi helpommin  käyttää yksityisiä palveluja. Kenties kirjoitan tämän prosessin etenemisestä seuraavissa päivityksissäni. 

Tuntemattomaksi jäänyt ajattelija sanoi, että "Olen ylpeä ulkoisista ja sisäisistä arvistani, ne ovat merkki siitä, että olen elänyt vahvasti". Konkreettisena ikääntymisestä näkyy mm. se, että hampaat alkavat hajota suussa, vaikka niitä on hoitanut huolellisesti ja käyttänyt säännöllisesti (yksityisiä) hammaslääkäripalveluja koko aikuisikänsä. Sisäisiä ja ulkoisia arpia syntynee jokaiselle, kun/jos on elänyt täysillä ja pitkään - parempi silti kai sekin, kuin pitkä elämä ja tuskainen toteamus kuolinvuoteella, että olisipa sittenkin pitänyt tehdä sitä tai tätä... 

Keltavuokkoja kerrostalokodin seinustalla

Pitkään elämisen kyllä huomaa siitäkin, että ei oikein tahdo pysyä mukana yhä kiivaammaksi käyvissä tietotekniikan muutoksissa. Eläkeläinen(kin) joutuu näköjään kamppailemaan nopeaan tahtiin muuttuvan tietotekniikankin kanssa, viimeksi etsin marttojen aineistoja, jotka olivat siirtyneet ns. pilvipalvelimeen. Ei ollut sekään aluksi aivan helppoa. Samaistun jo nyt vieläkin iäkkäämpiin ihmisiin, joilla on vaikeuksia esim. pankki- tai terveysasioidensa hoitamisessa, onhan mm. kaikki tuo tietoteknisissä järjestelmissä. Uuden älypuhelimen vaihtaminenkaan tiedonsiirtoineen tai päivityksineen ei ole aivan yksinkertaista. Digitaalinen osaaminen on välttämätöntä, jotta voi toimia ja olla osallisena yhteiskunnassa, asiantuntijat tietävät. Kaikilla ei ole edes tarvittavia mobiililaitteita, joten tuleeko heistä silloin nk. digisyrjäytyneitä? Isoja kysymyksiä etenkin väestön ikääntyessä! 

Tietotekniikka näyttää laukkaavan eteenpäin kiivasta tahtia kuin luonnonlakien ohjaamana. Jatkuva uusien järjestelmien opettelu vaatinee myös työelämässä puurtavilta yhä enemmän aikaa ja energiaa, ja muistan yhä, millaiselta töissä tuntui, kun olin juuri oppinut uuden järjestelmän, niin uusi tuli ja korvasi sen opitun. Moni ehdokas pohti mm. vaalien alla sitäkin, että esim. sotealoilla kirjaaminen ja siihen liittyvä tietotekniikka tulisi olla toimistotyöntekijöiden tehtävänä, ei kuormittamassa muille aloille korkeasti koulutettuja. Toisaalta automaatio korvaa jo nyt yhä useimmat työpaikat, eikä uusia synny samaan tahtiin. Verotuloja tarvittaisiin kuitenkin yhä enemmän. Haastavia kysymyksiä. Myönnytyksiä puoleen ja toiseen joutunevat tekemään ne vastuunkantajatkin, jotka tulevissa hallituksissa työskentelevät. Toivomme heiltä viisaita päätöksiä! 👍

Kevät on keväänlapselle ihanin vuodenaika. Nauttikaamme siitä 🌱🌷🌱