Koskaan ei tiedä...

"Varjoniko osasi tien - -" (Raakel Liehu 2008.)

Sitä miettii, kuinka haluaisi elää jäljellä olevan ajan - eihän tiedä, onko elämää jäljellä paljon vai vähän. Päällimmäisenä tulee mieleen, että haluaa ainakin kuunnella hyvää musiikkia, lukea mieluisia tekstejä, samoilla luonnossa ja käydä katsomassa museoiden kokoelmia ja taidenäyttelyitä. Lukemiseen liittyvänä minulla taitaa muuten olla eräskin aika erikoinen "lukuharrastus", nimittäin muistokirjoitusten lukeminen! Luen niitä mistä vain käsiini saamistani julkaisuista, eikä ole väliä, onko kyseessä tuttu vai tuntematon, julkisuuden henkilö tai kuka vaan. Niissä on mielenkiintoista historiaa ja kauniina ja mietittynä tiivistelmänä olennaista edesmenneen henkilön elämästä. Joskus häivähti mielessäni sellaistakin, että muistokirjoituksissahan voisi olla historiasta kiinnostuneelle suomen kielen maisterille oivallinen jatkotutkimusaihe ;)enkilöitä vai ihan tavallisia ihmisiä, miehiä, naisia, eri ikäisiä... Pohdiskelin että mikä niissä oikein niin vetää puoleensa ja kiinnostaa, että lukea pitää vaikkei tuntisikaan. Todennäköisesti ainakin se, että ne ovat kuin pieniä kauniisti kirjoitettuja tiivistelmiä ko. ihmisen elämästä. Historia toki kiinnostaa ylipäätään, ja sitähän monet muistokirjoitukset sisältävät useimmiten myös.

Hälinää tai tungoksia en ympärilleni kaipaa, luonnon ääniä ja näkymiä kyllä. Jos jossain ulkomailla vielä toimerrun käymään, niin Pariisiin ja Espanjan Aurinkorannikolle haluaisin. Kotimaassakin olisi paljon kiinnostavaa katseltavaa, Lappi kaikkinensa ja Etelä-Suomesta vaikka Rauma ja Hanko. Helikopterireissu Tallinnaan oli muinainen haaveeni, ja se voisikin olla mainio kokemus!  Matkustelu ei kuitenkaan ole juuri nyt päällimmäisenä mielessäni, vaikka tuonne itärajan suuntaan tähyänkin...

Listaanpa tähän näiden hieman mollivoittoisten sävyjen vastapainoksi muutamia plussia tämän hetkisestä elostani:

❤ Terveyteni ja kuntoni sallii vielä varsin monipuolisen harrastamisen, ja aiemmin mainittuun liittyvänä olen laittanut vuosiviisumin vetämään - rohkeasti vaan! Kesäkuussa on tiedossa kuoron matka Petroskoihin ja toivon mukaan vielä useita lyhyempiä reissuja ystävien kanssa rajan takaiseen Karjalaan.

❤ Läheiseni voivat tällä hetkellä hyvin – ja se on erityinen ilon aihe! Terveyttä arvostan nyt enemmän kuin koskaan.

❤ Kaunis maalaismaisema, järvi ja luonto ovat ympäri vuoden ehtymätön ilonlähde!

❤ Mihinkään ei koske, ja pystyn käymään joogassa ja jumpassakin. Sauvakävelenkin silloin tällöin, mutta hiihtotaipaleille en ole vielä uskaltautunut.

❤ Nukun nykyään riittävän hyvin ja stressi ei vaivaa. Tummasävyisempiin ajatuksiin olen saanut apua vertaistuesta, ja tänään pudotin postilaatikkoon hakemuksen sopeutumisvalmennuskurssille Kiipulaan. Odotan siltä paljon 😊

Olen aina ajatellut, että elämä tavallaan tasii. Muutoksia on tullut paljon, mutta kaikki ei ole synkkää. Kukaan ei lopulta tiedä päiviensä määrää, riennämme täällä aikamme kuin lastut laineilla, välillä ylöspäin kiitäen ja sieltä taas alas jysähtäen. Tällä hetkellä en osaa muuta toivoa, kuin että elämä pysyisi suurinpiirtein ennallaan sellaisena, kuin se tällä hetkellä on. Toivon ettei tulisi lisäsairauksia, joiden vuoksi pitää ehkä kokea kovia kipujakin. Kuolemaa en oikeastaan osaa (tai ymmärrä?) pelätä, mutta kovia kipuja kyllä tunnustan pelkääväni.

Ennen eläköitymistä ja sairastumista tulevaisuudensuunnitelmiini kuuluivat vapaaehtoistyöt. Ehkäpä hakeudunkin vielä esim. seurakunnan tai vaikka Sydänliiton järjestämille tukihenkilökursseille. Toisaalta vapaaehtoistyötä riittää myös vapaa-ajan kotimme paikkakunnalla. Se on ollut monessa mielessä palkitsevaa, kiinnostavaa ja monipuolista. Hyviä ystäviäkin olen sitä kautta saanut, ja heidän tukensa on ollut myös nyt elämän kolhaistessa korvaamatonta. Tuntuu kuin osa huolentaakasta olisi otettu pois, siirretty leveämmille hartioille.

Maailmasta löytyy vielä vastuunkantajaihmisiä, jotka aidosti välittävät sekä lähimmäisistään että ympäristöstään 💓

 

 Varjoniko osasi tien tälle valoa vapisevalle rannalle? Kerran kahlaat rannalle, ja aurinko loistaa lävitsesi. Hämmästyt. Ruumiisi seinä on joka puolelta poissa.” (Raakel Liehu 2008.)