Perinneasuista onnea 💚

"Jokainen päivä joka menee, tekee meidät rikkaammaksi kokemuksista ja köyhemmäksi ajasta, mikä meillä on käytettävänä niistä hyötyäksemme." (V. A. Koskenniemi)

Hiljattaisen Kalevalan päivän innoittamana ajattelin kirjoittaa tämän päivitykseni aiheesta, mikä liittyy perinteisiin.
Mieleeni tulivat ensimmäisenä perinnetekstiilit. Historia kiinnostaa aina ja myös pukujen historia. Vaikka lienen ties kuinka monennessa polvessa kutojien, ompelijoitten ja suutarien sukua, en itse harmikseni omaa käden taitoja - elleivät ne sitten kuin ihmeen kaupalla putkahda esiin joskus elämän ehtoolla 😃 Mutta onneksi on toisten tekemiä pukuja ja muita perinnetekstiilejä!
Oheisessa kuvassa oleva käytettynä hankittu Pielisen Karjalan kansallispukuni pääsi vuonna 2017 Suomi 100 -merkeissä tuulettumaan useaankin kertaan. Tavallisena arkivuotena pukua ei tule käytettyä ja perhejuhliakin on harvakseltaan. Tämä kuva on otettu loppukesästä -17 sukulaislapsen nimiäisissä Joensuun Noljakassa. Tässä käytettynä hankkimassani puvussa on tummansininen käsinkudottu hame ja samasta kankaasta tehty kimonohihainen röijy. Koruina ovat röijyn pronssiset parinapit, hopeinen paljinsolki paidan etumuksessa, ja vyötäröllä on pronssinen (kuulemani mukaan savolaistyyppinen) avain. Esiliina voisi olla samaa kudottua puuvillakangasta kuin ruudullinen huivikin, mutta tässä puvussani on vaihtoehtoinen valkoinen pellavaesiliina. Tykkimyssy on kirjottua silkkiä ja tässä sen kanssa on teollinen tyllipitsi. Tykin reunassa voisi toki olla myös kapea nyplätty pitsi ja se olisikin hieno. Pukuun perinteisesti kuuluvat alushame ja sukat minulta vielä puuttuvat, niiden sijaan olen ainakin toistaiseksi käyttänyt kaupasta ostamiani luonnonvaaleita puuvillasukkia ja puuvillaista alushametta. Tuohesta tehty kanninkin on vielä hakusessa - mutta pikkuhiljaa, osa kerrallaan!

 Kansallispuku tai punainen feresi yllä on aina  jotenkin juhlava olo! Tämä feresikuva on otettu kesäkuussa 2017 Oslossa yhteispohjoismaisilla laulujuhlilla. Kuoron tapahtumissa feresi taitaa ollakin suosittu asu. Toivottavasti se pääsee mukaan jälleen ensi kesäkuussa kuoron laulumatkalle Petroskoihin.

Ompelutin tämän feresini ammattioppilaitoksessa Joensuussa jo noin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Se on yhä kuin uusi. Tätini Vuokko neuloi puikoilla pitsit hihansuihin ja esiliinan helmaan. Feresin kanssa on mukavaa kokeilla vaihteluksi erilaisia huiveja ja Kalevala-koruja. Kantimena tässä on Oslon laulujuhlien teemareppu, jonka värit natsaavat näemmä feresiin hyvin 😊 Pienen rahapussukan olen tässä näköjään huitaissut kaulaani, ja joku kokeneempi neuvoikin, että sen kuuluu olla vyötäröllä, muistini mukaan vasemmalla.
Aino-puvusta haaveilin vuosikausia myös, mutta sitten tuli mieleeni sekin, ehdinkö sitä käyttää jo näiden hankittujen pukujen ohessa (viittaan alun Koskenniemi-lainaukseenkin).

 

 

Kuva: Hannu Härkönen

Kalevalanpäivänä 28.2.2019 olimme Joensuun Kalevalaisten Naisten kanssa Ilomantsin Parppeinpirtillä juhlistamassa taiteilija Liisa Matveisen saamaa Larin Paraske -palkintoa.
Tilaisuuden järjestäjät toivoivat, että pukeutuisimme perinneasuihin. Harkitsin ensin punaista juhlaferesiäni (kuva yllä), mutta sitten muistin että tämä viime vuonna käytettynä hankkimani feresimekko ei ole päässyt vielä kertaakaan ns. tuulettumaan. Se siis ylle mukaelmana valkoisen paidan, mustan kudotun essun (kirpputorilöytö) ja verkkopellavaisen hartiahuivin kanssa.
Feresiasu on mielestäni siitä(kin) mukava, että siinä ei ole tiukkoja sääntöjä, vaan (harkitut?) sovellukset ovat sallittuja.
Vuosien varrella on tullut hankittua erinäinen määrä Kalevala-koruja, ja ne pääsevät tuulettumaan feresin kanssa. Jalkineina olen käyttänyt välillä mustia avokkaita ja välillä nahkaisia supikkaita. Parppeinpirtin puulattialla olikin mukavaa sipsutella supikkaissa 😉