Uuden äärellä: Useamman tekijän summia?

“Voi kuinka koskee
Toiset ei ymmärrä
Syvälle sydämeen sattuu” (ote Juha Tapanisen sanoittamasta ja säveltämästä laulusta “Syvälle sydämeen sattuu”) 💔

Työpaikkakiusaaminen lisää sydänriskejä, 24.5.2019 ilmestyneessä Lääkärilehdessä 21/2019, s. 1340 todetaan. Kolmeen ruotsalaiseen ja tanskalaiseen työterveystutkimukseen osallistui noin 80 000 henkilöä, joilla ei tutkimuksen alussa ollut tiedossaan sydänsairauksia. Vertailujakson päättyessä heillä, jotka raportoivat kokeneensa joko henkistä tai fyysistä työpaikkaväkivaltaa, esiintyi sydän- tai verisuonitapahtumia merkittävästi (60 %) enemmän kuin muilla tutkittavilla. Pahin riski oli heillä, jotka kokivat kiusaamista päivittäin tai viikoittain. Tutkijoiden mukaan riskivaikutuksen arveltiin selittyvän negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja masennuksen vaikutuksilla. (Emt.)

On oikeastaan hyvinkin helppoa uskoa, että jatkuvasti kuormittava tilanne työssä on sairauksille altistava tekijä silloinkin, kun ihminen pyrkii huolehtimaan terveydestään liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja mm. välttämällä tupakointia ja ylipainoisuutta. Kiusaajan kohteeksi joutuminen on tuskin koskaan kiusatun oma valinta kuten on terveellinen ruokavalio, tupakoimattomuus ja kohtuullinen alkoholin käyttö tai täysraittius. Moni kokee silti jopa häpeää kiusatuksi tulemisestaan, ja vain harvemmin haluaa puhua siitä. Tilanne on tässä ilmeisesti aika lailla sama kuin vaikkapa perheväkivaltakokemuksissa.

Myös tässä yhteydessä tulee mieleen Anna-Liisa Alangon sanat teoksessa Marjakuusen aikaan. Siinä hän sanoo s. 25, että pitää kertoa ihmisille asioita, joista he eivät välttämättä halua kuulla, mutta joita on tarpeen tietää. Kysymys on siitä, miten meidän ja tulevien sukupolvien käy. (Emt.)

Mielestäni em. kipeistä asioista on tärkeää puhua, vaikka se ei helppoa olisikaan. Asioihin ei tule korjausta jos niistä vaikenee. Kohdallani on onnekseni käynyt niin, että olen saanut hyvää apua, tukea ja ohjausta, ja jos joku muu tarttuisi asiaan vielä ennalta ehkäisevästi, on kai tämäkin esilletulo tehtävänsä tehnyt. Jos esimerkiksi kokee kiusaamista, ei missään tapauksessa kannattaisi viivytellä odottaen, että jospa tämä tästä ”itsestään” korjautuu. Joskus saattaa korjautuakin, mutta uskon, että valitettavasti useimmiten ei. Apua on onneksi tänä päivänä saatavana kattavasti muun muassa työterveyshuollon, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kautta. Itselläni on em. tuesta hyviä kokemuksia ja kiitollisia tuntoja.

Olin nyt toukokuun puolivälissä kolme vuorokautta Kiipulan kuntoutusyksikössä Kanta-Hämeessä kardiomyopatiaan vastasairastuneiden sopeutumisvalmennuskurssilla. Tämän Suomen Sydänliiton rahoittaman kurssin tavoitteena oli saada tukea psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn sydänsairauteen sairastumisen jälkeen. Ohjelmassa oli mm. lääkärin, psykoterapeutin ja fysioterapeutin luentoja ja vertaistukikeskusteluja. Saimme kurssilta kotievääksi monipuolista materiaalia, ja lisäksi tein muistiinpanoja mm. edelleen jaettavaksi paikallisessa Karpalot-ryhmässämme. Useammista yhteyksistä tulkitsin, että pahaa stressiä ja siitä liiankin usein seuraavia univaikeuksia on syytä välttää – mikäli se suinkin vain omassa varassa on. Tätänykyä olen nukkunut hyvin, mutta muistissa on yhä muutamien vuosien takainen musta jakso; unettomuus, ahdistus ja stressi.

Sairastumisen syyt ovat ymmärtääkseni useamman tekijän summia. Vaikka pitäisi yllä terveellisiä elämäntapoja, geneettistä alttiuttakin voi olla. Jos siihen osuu vielä vaikea univaikeus ja stressi, mitä kiusaaminen on vielä pahentanut, riskitekijöitä alkaakin olla jo koko joukko. Tuoreen tutkimuksen mukaan (viittaan lähteeseen aiemmin) negatiiviset tunteet, ahdistus ja masennus lisäävät riskiä sairastua esim. sydänsairauteen. Kiusaamisen kohde kärsii ja lisäksi kärsii myös kiusatun lähipiiri. Jos tätä ei vielä pidetä riittävän merkityksellisenä asiana, voi pohtia myös niitä taloudellisia kuluja, mitä tästä kaikesta yhteiskunnalle ja työyhteisöille koituu. Lääke- ja sairaanhoitokulut ovat yksi osa, ja työikäisillä lisäksi sairauslomat ja pahimmillaan työkyvyttömyys. Puolisot ja muut perheenjäsenet ovat usein joutuneet järjestelemään työtään ja ottamaan vapaata, jotta ovat voineet olla tukena läheiselle. Kyse on siis lopulta hyvinkin suuresta asiasta.

Mistä sitten saataisiin lääke kiusaamisen kitkemiseen? Jos siihen keinon keksisin, olisin kai jossakin kansakunnan kaapin päällä alan arvostettuna asiantuntijana. Jotain voi kuitenkin pohdiskella. Kun tämän kaiken tunnistaa ja tunnustaa, siinä voisi olla jonkinlainen alku. Asiaa ei saa vähätellä tai lakaista maton alle. Siitä pitää puhua, vaikka se tuskin kenellekään helppoa tai mieluisaa onkaan. Toisinaan työtoveri voi huomata kiusatun kärsimyksen, mutta ei uskalla puuttua asiaan pelosta, että joutuukin itse ”mustalle listalle”. Kiusaajan luonne tai edes hänen käyttäytymisensä tuskin noin vain muuttuu, oli siellä taustalla sitten huono itsetuntonsa, vallan väärinkäyttö, osaamattomuus tai toisinaan jopa narsismi. Ulkopuolisen on puututtava asiaan, ja jos kiusaaja esim. vähättelee toisen työtä, ammattitaitoa tai ominaisuuksia, siinä on silloin tavallaan vain sana sanaa vastaan. Koulukiusattu siirretään usein loitolle kiusaajastaan, ja myös työpaikalla tämänkaltainen ratkaisu voi tuoda helpotusta kohteelle. Toinen kysymys on se, jos kiusaaja ottaa tämän jälkeen uuden uhrin tai uhreja, ja seuraukset ovat aina pahat, oli sitten kyse työyhteisöstä, koululaisista tai vaikka päiväkodin lapsista. Todella tärkeää olisi pysähtyä miettimään mitä tehdään, ettei sama pääse toistumaan. Työturvallisuuslaki velvoittaa työantajaa puuttumaan kiusaamiseen ja häirintään. Helppoa näiden asioiden selvittely ei ole, ja toisinaan kiusaaja saattaa itse uhriutua, ja sanoo, että hänhän tässä onkin se, joka on joutunut kärsimään!

Yli neljänkymmenen vuoden työkokemuksestani olen tehnyt havainnon, että organisoidun keskustelun pohjalta tehdyt ratkaisut saattavat toimia hyvinkin. Olennaista on, ettei arkuuttaan vaikene, vaan tekee asiat näkyväksi puhumalla. Jos ensimmäinen keskustelu ei tuota tulosta, kannattaa viedä asia eteenpäin. Tukea onneksi tänä päivänä löytyy, ja neuvoa voi kysyä alkuun päästäkseen esimerkiksi työpaikkansa luottamushenkilöiltä.

Kuvat ovat vertaistukiryhmän retkeltä Utransaareen 28.5.2019.