Uutta oppimassa

”Jokainen on nero, mutta jos tuomitset kalan sen kiipeilytaitojen vuoksi,
se tuntee koko elämänsä itsensä tyhmäksi”
-Albert Einstein


Jo useita vuosia sitten työelämässä ollessani ajattelin, että sitten kun minulla on aikaa (eläkkeellä?) alan tehdä isoäidinneliöitä. Nyt tätä eläkeaikaa on mennyt jo kohta vuosi, mutta käsitöitä en ole ehtinyt esiin ottaa. Nyt sain insipiraatiota kyläkaverilta Vuonislahden kesätorilla ja häneltä hankkimistani langoista. Hän oli värjännyt ne kasviväreillä ja langat miellyttivät silmääni. Niinpä otin nyt kolean sadepäivän ratoksi langat esiin ja hankin tavaratalosta 3 mm virkkuukoukun. Marttojen kässäkerho tuli kyllä mieleeni monet kerrat ja sieltä saatavissa oleva apu, kun väkersin ensimmäistä neliötäni. Se ei vaan mallia muistuttanut, vaikka kuinka koetin tavata virkkauskirjaa. Kumppani kysyi taustalla, milloin olet viimeksi koukkuun tarttunut ja tuumin, että kai yli 40 vuotta sitten. Silloinkin virkkasin vain joitakin pyyheliinojen reunuspitsejä puuvillalangasta. Sain vastaukseksi kommentin, että olisipa tuo ihmekin, jos homma alkaisi sujua tuollaisen tauon jälkeen noin vain 😊 Virkkasin ensin yhden "harjoitusneliön" yksivärisenä ja sen moninaiset versiot useaan kertaan purettuani syntyivät nämä mielestäni jo hyvinkin isöäidinneliöitä muistuttavat tuotokset. Viittaan alun aforismiin ja koetan myös olla vertaamatta itseäni heihin, jotka ovat tehneet paljon käsitöitä ja kehittyneet siinä taitaviksi - ja olenkin siis nyt ihan rinta rottingilla näistä aikaansaannoksistani! Rohkaisen toisiakin, jotka eivät koe laillani olevansa käsityöihmisiä 😉

Sipulilla, nokkosilla ja muilla luonnonväreillä värjätyt langat ovat todella kauniita.  Päässäni onkin jo muhimassa suunnitelma, että teen etukäteen miettien eri sävyillä neliöitä, useampivärisinäkin kuin nyt nämä ensimmäiseni. Hauskaa puuhaa tämä on, ja mikä parasta: harmaat aivosolut tykkäävät  💜 Useankin eri tutkimuksen voimin on todistettu, että uuden oppiminen pitää aivot ja muistin kunnossa - tai ainakin vetreämpinä, kenties nuorempinakin. Joku opiskelee eläkkeellä vieraita kieliä, joku tekee sanaristikkoja tai sudokuja, joku opettelee tekemään uusia ruokia, säilykkeitä tai leivonnaisia jne. Eräs humanistikaverini sanoi harjoittelevansa matemaattisten yhtälöiden ratkaisua, ja se jos mikä saa hattuni kohoamaan!

Sain puhtia uuden oppimiseen myös toissapäivänä kardiologin vastaanotolla saamistani hyvistä tiedoista. Ultran antama EF-arvo, verikokeet ja muut tutkimukset osoittivat, että uusi sydänlääke antaa erinomaisen vasteen, ja kaikki arvot olivat nyt oikein hyvät.
Tulevasta ei tiedä, mutta toisaalta siitähän ei tiedä kukaan muukaan. Iloitsen siis tästä hyvästä hetkestä, ja annan samalla suuret kiitokset Tikkarinteen sairaalan sydänkeskukselle tarkasta ja hyvästä hoidosta ja myös itselleni ja kumppanille huolellisesta omahoidosta 💓 Tällaisen pikkutarkkuuteen taipuvaisen on kyllä välillä muistutettava itselleen, että vähempikin tuntemuksien kuulostelu, mittaaminen ja kaiken ylös kirjaaminen riittäisi...

Neliöiden tekoa harjoitellessani muistin aikoinaan opiskelijoidenkin kanssa esille otetut oppimistyylit eli mm. sen, mikä on se itselle ominaisin hahmottamis-/oppimistapa. Olen testautunut matkan varrella useillakin netin testeillä, ja aina sieltä tulee se sama tulos: olet ennen muuta visuaalinen hahmottaja. Se lienee tullut todetuksi nytkin, kun esim.  virkkauskirjan ohje (oheinen kuva) ei avautunut millään, ei myöskään pelkkä ohjeiden kuuntelu. Lopulta kun ymmärsin googlata hakusanoilla "helpot isoäidinneliöt" sieltä tuli useitakin hyviä videoita, joita katselemalla idea alkoi avautua. Välillä pysäytin videon ja tuijotin tovin käsityön sen hetkistä vaihetta. Visuaalinen oppija oppii parhaiten, kun saa katsella, näin se taitaa olla niin vielä tässä iässäkin 😉

Kun virkkaaminen alkoi sujua, aloin kuunnella tietokoneelta Michelle Obaman elämäkertateosta Minun tarinani. Pystyin jo keskittymään kuunteluun, eikä tarvinnut koko ajan miettiä, mikä silmukka tulee seuraavaksi. Tykkäsin tästä kirjasta, ja erittäin suosittu se onkin. Jonotin tätä äänikirjaa kirjastosta kai ainakin puolisen vuotta. Michelle kertoi teoksessa avoimesti mm. kiusaamisesta, minkä kohteeksi hän joutui kampanjan aikana. Hän totesi, että vaikka sen tiedostaa, että kiusaaja käsittelee omia ongelmiaan toisia kiusaamalla, tuollaiset kokemukset satuttavat. Tähän on helppoa samaistua.  

En muuten aiemmin tiennytkään, että kirjaston kirjoja voi kuunnella myös kotitietokoneella. Laitan tähän linkin: https://www.ellibslibrary.com/collection

Sitten vaan uutta oppimaan 😊 💜

Ps. lisäsin tähän vielä kuvan tänään 1.8 virkkaamistani neliöistä. Niissä on kussakin viittä eri väriä 😊

Hiekasta hienoa ja soittimista sointuja jos jonkinlaisia

Ote Hiekkaa-tangosta:

“Tuo polku puiston laidan
Vei kautta portin kaidan
Luo vanhan kiviaidan
Ja ruusupensaat jo kätki sen

Hiekka vain
Pölynvalkoinen hiekka vain
Muuta ei jäljellä rakkaudestain
Kuin hiekka vain…” (alkuperäiset sanat Galletti Angelo)

Olin 22.7 mukana Sydänyhdistyksen järjestämällä bussimatkalla Kuhmon kamarimusiikkijuhlille. Tänä kesänä Kuhmon Kamarimusiikki (14. - 27.7.2019) viettää 50-vuotisjuhlaansa. Itselleni tämä oli vuosikymmeniin ensimmäinen kerta kamarimusiikkijuhlille. Matkustelen muutenkin nykyään vähän, mutta ajattelen niin, että sitten kun matkustaa, niistä harvoista matkoistaan nauttii moninkertaisesti enemmän 😉

Matkamme varrella pysähdyimme Juukaan ja ihailimme Juuan keskuspuistossa olevia hiekkaveistoksia. Muun muassa Reijo Taipaleen tunnetuksi tekemä Hiekka-tango alkoi soida mielessäni näitä romanttisia ja kauniita taideteoksia katsellessa 💚

Heinäkuussa 2019 olleen hiekanveiston SM-kilpailun teemana oli Juuan Elli. Elli matkusti laulun mukaan laivalla Lieksasta Joensuuhun, ollen samalla laulajan haaveiden kohde. Hiekkateokset tarjoavat katsojalle väliaikaisen elämyksen; pysyvimmäksi osaksi jää teoksesta otettu valokuva - siksi kuvasinkin ne kaikki, oheisena ovat mieltäni eniten puhutelleet teokset.  Yleisin toteutus on ollut naishahmon veistäminen, mutta veistoksissa on toki muitakin elementtejä. Töissä on nähtävillä niin tykkylumipuita, Kolin rinteitä kuin höyrylaivan savuakin. (Lähdetiedot: yle.fi 2019.)

Tämä teos todella puhutteli - ehkä se on kasvojen ilme?

Kolin laevalla Lieksasta poes...

Marika Walldénin voittajatyö  Aistikkaasti

Neito seilaa lemmityn luo käsilaukku kädessään 😉

Tässä näen Kolin ja Pielisen 💚

Vuonna 1816 valmistunut Kuhmon puukirkko tarjosi juhlavat puitteet konsertille

T. G. Tuhkasen maalaama alttaritaulu Jeesuksen ylösnousemus on maalattu vuonna 1951 (wikipedia 2019).

Kaarina Kaikkosen tilataideteos Lennokkaasti kiihdyttäen Kuhmo-talon edustalla. Kaikkonen on käyttänyt teostensa materiaalina käytöstä poistettuja vaatteita, joten Kuhmoon syntyi teos festivaalin vanhoista t-paidoista. Pari kesää sitten  Enon Louhi-talon pihalla oli samantyylinen taideteos - ilahduttavaa, teoksia kierrätysmateriaalista  😊               

Kuhmo-talon ylätasanteen ikkunoista avautui kaunis vesistönäkymä

Kopioin tähän alle kuhmofestivaalin sivuilta ohjelman konserteista, jotka kävimme seuraamassa 22.7 klo 11 ja klo 14.15. Molempien konserttien kesto oli runsas tunti ja kyllä se klassikkokonsertti Kuhmon kirkossa klo 11 - 12 valloitti tämän kävijän täysin. Minua ei haitannut, vaikka monet esitetyistä teoksista (erityisesti Mozart) ovat kai hyvinkin paljon kuultuja. Nautin konsertista täysillä ja aika tuntui menettävän merkityksensä näitä 1600- ja 1700-luvuilla sävellettyjä teoksia kuunnellessa. Festivaalikesän 2019 teema nostalgia sopi mielestäni tähän todella hyvin. Sain istumapaikan keskikäytävän varrelta penkin päästä, joten näin myös soittajat hyvin ja saatoin katsella samalla myös kirkon kaunista alttaritaulua. Olen aina mieltänyt olevani enemmän visuaalinen hahmottaja, joten mm. konserteissa esiintyjien ja miljöön katseleminen on myös tärkeää.

Mitä sitten sanoisin iltapäivän konsertista. Mmmmmmmm. Muistutan itselleni, että kun seuramatkalle lähtee, aika on rajattu, ja on valittava siitä ohjelmistosta, mikä ajoittuu juuri siihen päivään ja kellonaikaan. Itse jättäisin nyt tämän konsertin väliin. Myönteistä siinä kuitenkin oli se, että välinpitämättömäksi se ei jättänyt. Välinpitämättömyys on mielestäni se kaikkein tyhjin tunne, melkeinpä kuin kuolema. Kenties sävellysten luojien tarkoituksena onkin ollut herättely, jopa vaikuttaminen jollakin syvemmällä psykologisella tasolla. Ei voi tietää. En kuitenkaan halua sanoa, että makuasioitahan nämä, se olisi jonkinlainen rimanalitus itseltäni. Sanoin vieruskaverille konsertin loputtua, että minulle mieleen tuli se v.1837 julkaistu H. C. Andersenin satuklassikko Keisarin uudet vaatteet. Lopun tulkinnan jätän heille, jotka kenties tätä tekstiäni joskus lukevat... 😎.

Molemmissa konserteissa esiintyneet muusikot olivat upeita, iltapäivän konsertissa erityisesti nuori harmonikkataiteilija Heidi Luosujärvi. Ajattelin iltapäivän konserttia kuunnellessani, miltä heidän soittamanaan olisi kuulostanut muunlainen musiikki; jos he olisivat soittaneet vaikkapa Sibeliusta tai jotakin muuta klassikkoa. Uskon että se olisi ollut jotakin taivaallista. Nyt riitasoinnut repivät mieltäni ja korviani. Mutta siis - kokemus tämäkin!

Konsertti klo 11.00 Kuhmon kirkossa

Henry Purcell (1659—1695):
Chaconne g-molli Z. 730

Vanessa Szigeti
Tami Pohjola
Vladimir Mendelssohn
Lauri Kankkunen

Antonio Vivaldi (1678—1741):
Fagottikonsertto e-molli RV 484

Jaakko Luoma
Soo-Hyun Park
Karolina Weltrowska
Dana Zemtsov
Claude Frochaux
Tuomo Matero
Wolfgang Abendroth

Joseph Haydn (1732—1809):
Divertimento C-duuri Hob. IV:1 kahdelle huilulle ja sellolle "Lontoolainen trio" (1794)

Irina Stachinskaya
Niamh McKenna
Jozef Lupták

Joseph Haydn (1732—1809):
Divertimento G-duuri Hob. IV:2 kahdelle huilulle ja sellolle "Lontoolainen trio" (1794)

Irina Stachinskaya
Niamh McKenna
Jozef Lupták

W. A. Mozart (1756—1791):
Serenadi nro 13 G-duuri KV 525 jousille "Eine kleine Nachtmusik" (1787)

Mi-Sa Yang
Tami Pohjola
Annariina Jokela
Beata Antikainen
Odile Simon

Konsertti klo 14.15 Tuupalan alakoululla
 

Kalevi Aho (1949—):
Sonaatti nro 2 harmonikalle "Black Birds" (Mustat linnut) (1990)

Heidi Luosujärvi

Toshio Hosokawa (1955—):
Landscape IV (Maisema) jousikvintetille (Kuhmon Kamarimusiikin tilausteos 1993)

Meta4
Tuomo Matero

Magnus Lindberg (1958—):
…de Tartuffe, je crois jousikvartetille ja pianolle (Kuhmon Kamarimusiikin tilausteos 1981)

Meta4
Heini Kärkkäinen

Kiitos Sydänyhdistykselle ja oppaallemme Leena Käyhkölle antoisasta matkasta Kuhmon kamarimusiikkijuhlille ja Juuan hiekkataideteosten äärelle 💚

Perinneasuista iloa, mielihyvää ja yhteisöllisyyttäkin 💞 💜 💓

"Sanat ovat lemmikkejäni. Ruokin niitä tarpeen tullen hiljaisuudella” (Paula Sainio, Peilikaupunki, 2013).

Aikaa onkin hurahtanut jo edellisestä blogikirjoituksestani, mutta tuumailen että etenkin kesällä on hyvä ruokkia sanoja hiljaisuudella 😉 .
Kirjoitan tänne aina siitä, mikä tuntuu sillä hetkellä olevan sydämellä, ja nyt mielessä on jälleen perinneasut. Historiasta kiinnostuneen onnea tämäkin! Eilinen (14.7) kansallispukujen ja feresien esittely Ahvenisen Punaisella talolla Enossa oli ihana ja Eeva Ikosen esitys mm. pukujen historiasta kiinnostava ja inspiroiva.

Laitan tähän alkuun muutamia tärkeitä päivämääriä Joensuun Kalevalaisten Naisten jäsenkirjeestä 3/2019. Ma 5.8 on valtakunnallinen kansallispukujen tuuletuspäivä ja tuuletuspiknikille Joensuun rantapuistoon voi kokoontua silloin noin puolenpäivän aikaan. La 10.8 klo 11 - 15 on Joensuun Taitokorttelissa vanhan kaupungin päivä, ja silloin tuuletetaan kansallis- ja kansanpukuja isolla joukolla. Su 29.9. klo 10 vietetään Kalevalaisten Naisten kirkkopyhää Joensuun evl-kirkossa, os. Papinkatu 1. Jos pukeudumme silloin kansallispukuun, feresiin tai sarafaaniin, se juhlistaisi tilaisuutta hienosti.  Olen viime aikoina käyttänyt enemmän feresiä ja näihin em. tapahtumiin ajattelinkin laittaa vaihteeksi Pielisen Karjalan kansallispukuni 💜 .

Kesäisin Enossa Ahvenisen Punaisella talolla järjestetty perinneasujen tuuletuspäivä on aiemmin jäänyt minulta päällekkäisyyksien vuoksi väliin, mutta jatkossa ajattelin mennä sinne, jos vain ei ylivoimaista estettä tule. Ensi kesänä sitten Punaiselle Talolle Pielisen Karjalan kansallispuku yllä 😊  Eilisestä jäi todella mukava muisto, innostuneen energian ja yhteisen jakamisen voimia antava kokemus! Kiitos järjestäjille ja erityisesti tilaisuuden juontaneelle Eeva Ikoselle 💞 Uutta tietoa tuli paljonkin. En ole esimerkiksi koskaan tullut ajatelleeksi, että esiliina ja toisaalta myös punainen reunus kansallispuvun hameen helmassa ovat perinteisesti olleet naisen siveyttä suojaamassa 😉

Tilaisuuden alussa näppäsin kuvan perinneasuisesta ryhmästä taustanaan ihana Ahvenisen Punainen talo

Tilaisuuden päättökuvaa otettaessa aurinko jo paistoi Ahvenisellakin 😊

Vuonislahden wanhan ajan torille lähtijä joutui kääntymään 13.7 takaisin noutamaan lämmintä hartiahuivia ja sadetakkia...

Tämä kuva on otettu Petroskoin kansallisen museon Kalevala-näyttelystä 29.6. Jos oikein tulkitsen, neidon essun helmassa on karjalaista punapoimintaa, mitä on käytetty mm. karjalaisissa käspaikoissa

Myös tämä kuva on otettu Petroskoin kansallisen museon Kalevala-näyttelystä 29.6. Aino-puku oli suuri haaveeni vielä hiljattain, mutta sitten sanoin itselleni, että kaksi feresiä ja kansallispuku riittää. Ajattelen nykyään entistä enemmän niin, että puvut on tarkoitettu käytettäväksi - ei kaapissa säilöttäviksi. Jos olisin esiintyvä taiteilija, esim. lausuja tai laulaja, Aino-puku olisi kyllä mielestäni loistava esiintymisasu. Näissä oloissa ehdin ehkä kohtalaisesti käyttää noita kolmea pukuani. Mutta yhtäkaikki - ihastus Aino-pukua kohtaan elää, ja kenpä tietää... 😎

Tässä olen lähdössä punainen juhlaferesi yllä sukulaislasten (kaksospoikien) nimiäisiin Eino Leinon, runon ja suven päivänä 6.7. Kannin löytyi markkinoilta Joensuun torilta. Puvun ompelutin n. 30 vuotta sitten ammattiopistolla Joensuussa ja pitsit essun helmaan ja hihansuihin neuloi puikoilla tätini Vuokko, taitava käsityöihminen 💓  

Upea kansallispukukirja löytyi marttakaveri Leenan vinkkaamana lieksalaiselta kirpputorilta

Tutut kyselevät aina silloin tällöin, mistä voisi hankkia kantimen perinneasun kanssa käytettäväksi. Otin tämän kuvan 14.7 Ahvenisen Punaisen talon käsityömyymälästä. Muistelen että mm. alarivissä olevat korit on valmistanut Risto Lätti ja hinta oli 40 euron tuntumassa

Pyrin nykyään käyttämään noita kaikkia kolmea perinneasuani tasapuolisesti, mutta kansallispuvun käyttö on jäänyt viime aikoina harmillisen vähäiseksi. Suomi 100 -tilaisuuksissa pari vuotta sitten se oli vielä hyvinkin ahkerassa käytössä. Kansanpuku feresin käyttö on jotenkin helpompaa, siihen voi yhdistellä erilaisia osia: kantimia, Kalevala-koruja, huiveja, sukkia, kenkiä. Kansallispuvun kanssa ei saa esim. käyttää muita koruja kuin pukuun kuuluvia. Jalkineina voi olla mustat yksinkertaiset avokkaat tai muut sopivat nahkakengät tai tietenkin supikkaat. Kansallispuvun pukemiseen pitää siis varata aikaa ja energiaakin: riisua kaikki vakituisessa käytössä olevat korut ja laittaa puvun korut, pukea sopiva alushame ja sukat, varata sopivat kengät, kannin, röijy, paita, huivi, tasku, hame ja tietenkin myös tykkimyssy. Hiukseni ovat nykyisin vain puolipitkät ja tyypiltään varsin liukkaat, joten siinä aikaa vierähtääkin, kun tykkimyssy on saatu kunnolla asettumaan. Kerrankin se oli lentää tuulenpuuskan viemänä Pieliseen, kun olimme juhannusjuhlassa Vuonislahden laivarannassa 😩
Olo on kyllä sitten todella juhlava, kun kaikki puvun osat ovat paikoillaan 😊. Aiemmin tämä kaikki oli hyvinkin sopivaa tehtävää juhlaan valmistautuessa, mutta viime syksyn sydänsairausdiagnoosini jälkeen on voimavarat huomioitava entistä enemmän. Yleensä jaksan ja voin nykyään jo hyvin, mutta jos edellinen päivä on ollut aktiivisempi, seuraava päivä on otettava rennommin. Silloin feresi on kyllä nopeampi sujauttaa ylle ja kiiruhtaa juhliin tai muihin päivän tapahtumiin.

Etenkin nuoret käyttävät nykyään kansallispukuja myös tuunaa mun perinne -otteella, ja mielestäni se on hyvä, lisäähän se osaltaan perinnepukujen tunnettavuutta ja suosiota myös nuorten keskuudessa. Siis mikä tuunaa mun perinne, kuulen jonkun kysyvän... 😉  Jos tiiviisti koetan kuvata, niin siinä voidaan käyttää jotakin kansallispuvun osaa (esim. puseroa tai röijyä) vaikka farkkujen kanssa. Olen ihastunut myös yhdistelmään, jossa pitkä raitahame on yhdistetty muuhun asuun. Kansallispuvun raidat - nehän vasta ihanat ovatkin 💞 💜 💓
Eilen Ahvenisen Punaisella talolla ihailin erityisesti Kainuun pukua, siinä oli raidallinen hame ja liivi, upea luonnonvärinen silkkihuivi ja kauniisti kirjailtu silkkinen tykkimyssy.

          Perinneasutapaamisiin siis muun muassa 5.8, 10.8 ja 29.9 💞

Tuoreet tunnelmat Petroskoin matkalta

Älä koskaan kasva niin isoksi, ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.
-Og Mandino

Kirjoitin tänne ennen Petroskoin matkaani (27 - 30.6) aiheesta, mitä ottaisi matkalle mukaan, kun ei halua suurta laukkua kannettavakseen. Nyt on aika tarkastella, miten se meni noilla suunnitelmilla. Seuraavissa päivityksissäni sitten sivunnen vielä myös taidemuseossa näkemäämme vaikuttavaa Kalevala-näyttelyä, alati ihailemiani perinnetekstiilejä ja tietysti musiikkia. Tässä päivityksessä vain päällimmäiset ja tavoilleni uskollisena on tietysti ruokateemaa 😉

Matkustelen nykyään vain harvoin, ja nyt on todettava, että suunnittelu kannattaa. Vain yksi mukaan pakattu paita taisi jäädä käyttämättä ja mitään ei puuttunut. Jalkineiden kohdalla täytyy kyllä olla vieläkin suunnitelmallisempi - siis mitä lutusemmat jalkineet sen parempi!

Neuletakki ja pellavamekko sopivat hyvin matkan ensimmäisen illan tutustumiskävelylle, mutta vaikka nuo vanhat sandaalini ovat tosi hyvin "sisään ajetut", eivät ne pidempien matkojen kävelyyn näköjään sovellu, kivisillä kaduilla ainakaan 😡 Siis tennarit tai lenkkarit vaan jatkossa matkaan. Seuraavana olevassa kuvassa sitten jo tallustelenkin reilun kokoisissa tennareissani feresimekko päällä - mukavuus ennen kaikkea!
Käytettynä ostamani feresimekon helma on näköjään minulle liian lyhyt, nyt sen tuota kuvaa katsoessani huomaan. Onneksi sitä voi jatkaa jollain sävyyn sopivalla kangaspalasella, jos siltä tuntuu. Kuulin että niin on tehty ennen vanhaankin. Feresin kanssa tuunaa mun perinne -idea toimii muutenkin hyvin. Voi siis soveltaa miten haluaa: sään, mielialan tai vaikka matkalaukun koon mukaan.

Ylimmäisessä kuvassa taustalla on hotellimme Severnaya eli suomalaisittain Pohjola-hotelli. Opas kertoi, että ikää sillä on jo noin 80 vuotta. Osa kerroksista oli restauroitu tosi hyvään kuntoon, kuten esimerkiksi huoneemme neljännessä kerroksessa.

 Myös aamiainen oli mielestäni hyvä ja monipuolinen, vaikka joku sitä vaatimattomaksi luonnehtikin. Oli maukasta maitoon keitettyä puuroa, munakokkelia, nakkeja/lihapullia, riisiä tai perunaa, leikkeleitä, kasviksia, kahvia, jugurttia, omenanlohkoja ja paria makua mehujakin. Jos nyt jotain osaisin toivoa, niin leipää olisi voinut olla useampaa laatua. Ainakin silloin kun satuin aamiaiselle, siellä oli vain vaaleata ranskanleipätyyppistä leipää ja kerran voisarvia.
Mutta yhtäkaikki, kylläiseksi tulin ja valinnanvaraa oli 😋

Seuraavana olevassa kuvassa taustalla oleva pinkki rakennus on avioliittopalatsi. Siinä olisi voinut viettää samantien makeat häätkin, kuten joku kommentoi  😄

Kuoroasu toimi hyvin rantabulevardin tuulessakin, helteellä se ehkä liian kuuma olisi ollut.  Kuoromme esiintyminen oli pienellä esiintymislavalla Joensuun kaupungin lahjoittaman kalastaja-aiheisen taideteoksen vierellä. Esiintymislavan ympärillä oli telttamainen rakennelma, ja akustiikka ei tuulesta johtuen ollut kovinkaan hyvä. Laulut menivät kuitenkin varsin hyvin - ainakin taputuksista ja bravo-huudahduksista päätellen. Jossain laulussa kangertelua kai oli, mutta ainakin suosikkini On suuri sun rantas autius ja Kalliolle kukkulalle sujuivat mallikkaasti.

Ääninen lainehti vaahtopäälaineineen upean tummansinisenä ja sitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Kiertelimme Tuulan kanssa rantabulevardin myyntikojujen tarjontaa katsellen ja välipaloille pysähdellen. Kaalipiirakka ja kahvi maistuivat 😋

Pitäydyin päätöksessäni olla ostelematta muuta kuin pienet tuliaiset ja sitten sen laukun, josta oli jo tarkka ennakkosuunnitelmakin. Olen nimittäin vuosikausia haaveillut mustasta lakerilaukusta, mutta en ole sellaista löytänyt. Muuta ihanaa turhuutta en mielestäni enää ikinä (?) tarvitsekaan! Nyt ostoskeskuksen laukkumyymälästä se sitten löytyi ja mielestäni varsin kohtuuhintaisenakin (6800 ruplaa eli noin 100 euroa). Huonekaverini Tuula kysyi, kuinka moniprosenttisesti tuo vastaa haavettasi. Vastasin että 90 %:sesti, koska painavuudesta tulee miinusta 10 %. Saara kommentoi osuvasti, että älä kanna siinä mitään 😄

Tähän päivitykseen laitan myös muutaman ruokamuiston ja tekstit kuvien yhteyteen. Tattari oli niin hyvää, että sitä piti ostaa kotiin viemisiksikin, mutta unohtui. Seuraavalla kerralla sitten!
Alun mietelauseeseen viitaten opin, että seljanka-keitto ei välttämättä ole kalasta tehty kuten luulin. En ymmärtänyt siitä kysyä, enkä suolastakaan mainita. Kotinurkilla ruokaillessani jo muistan pyytää annoksen vähäsuolaisena. Keitto oli erittäin suolainen ja kalan sijaan siinä oli lihaa. Olisin tietysti voinut jättää syömättä, mutta nälkäisenä sitten päätti toisin... Nyt opin mm. sen, että seljanka-keiton raaka-aineena voi siis olla lihaa, kalaa tai vaikka sieniä.

Nostalgiafiilistelyissäni jo ennen matkaa muistelin Fregat-ravintolan ihanaa kieviläistä kanaa. Rannan tuntumassa sijaitsevaan Fregat-ravintolaan pääsi nytkin, mutta kanaa kieviläisittäin ei enää listalla ollut. Hyvää oli tämä grillattukin 😋

Valkosipulipullat maistuivat keiton kanssa, todella hyviä!

Suolainen seljanka-keitto lihalla 

Kevyesti suolattu kanavarras ja ihanaa tattaria. Mausteet, maku + edullinen hinta olivat tämän aterioijan makuun 😋

Jäätelöä tuli nautiskeltua joka päivä ja erinomaisen hyvää se olikin 😋

Teen kanssa leivoksia 😋 En sentään kahta kerralla syönyt, toinen oli Tuulan



Neljännen kerroksen interiööriä Pohjola-hotellissa - ihanaa menneen ajan tunnelmaa


Kiintoisa reissu oli ja seuraavassa päivityksessä lisää  💚



Mitä matkalle mukaan 👵

Mitä sitten kattilaan laitatkin, sen löydät lusikastasi 😊

 Olen kohtapuoliin lähdössä Petroskoihin neljän vrk:n kuoromatkalle, ja päätin miettiä nyt tavallista tarkemmin mukaan otettavia vaatteita yms. – ettei tulisi pakattua liikaa tai ettei jotain olennaista jäisi pois. Toisaalta tämä on ensimmäinen pidempi reissuni sairastumiseni jälkeen, joten koetan muutenkin ennakoida asioita niin paljon, kuin se nyt omassa varassa on. Pidän myös listoista, hih, ja nyt tämä blogiteksti saakin hoitaa listan tehtävää 😊  Kun matkustelen harvoin mökkimaisemia kauemmaksi, huomaan, etten oikein osaa enää valita matkakamppeitakaan. Havaitsin sen jopa Kiipulan taannoisella kahden vrk:n kuntoutuskurssireissulla, sillä mukanani oli vain hassuja tai vähintäänkin epäkäytännöllisiä vaatteita.  Nuorempana tuli matkusteltua enemmän, ja reissussa oli silloin yleensä liikaa vaatteita, mutta em. matkalla niitä sitten olikin liian vähän! Kuinka sitten pakkaisi, jotta mukana olisi kaikki tarvittava, mutta ei liikaa. Sitä pohdiskelen seuraavassa. 

En ota reissuun isoa matkalaukkua, vaan pyörillä vedettävän kassin. Siihen ei mahdu kovin paljoa. Pitääkin muistaa vielä laittaa jonkinlainen nimi-/osoitelappu siihen kassiin, koska kiinteänä siinä ei näköjään sellaista ole. Matkustamme täydellä bussilla, enkä toisaalta jaksa ainakaan nykyoloissani raahata isoja kasseja/laukkuja. Siispä mahd. vähällä matkatavaralla pitäisi pärjätä. Sääkin voi olla ihan mitä vaan, voi olla helle tai hyvinkin koleaa, tuulista ja sateista. Se asettaa tietysti omat haasteensa. Netistä voisi toki katsella säätä jo ennakkoon.

Punaista feresiäni pienempään tilaan menevän arkiferesimekon (kuva) ajattelin pakata mukaan ja tietysti sen esiintymisissä käytettävän "kuorobontson" (kuva). Olisikin hauskaa edetä ajatuksella luovalle matkalle luovat kuteet, ts. feresimekon kanssa jotain ”verkkopellavahässäkkää” hartioille jne.  Bussimatkalle laitan jaloille mukavat tennarit ja lisäksi pitänee pakata hameen kanssa pidettäväksi jotkin jalkoihin hyvät pikkukengät tai käypäset sandaalit. Sandaalit saatankin ottaa, jos laukkuun mahtuu; ja olisi hyvä, jos löytyisi sellaiset, mitkä menevät tarvittaessa sekä feresin että hameen kanssa 👍 Nykyisin jalkani ovat herkemmät turpoamaan etenkin lämpimässä, joten lentosukat voisivat olla hyvät myös tällä pitkällä bussimatkalla.  Olkalaukkuun (tai vaihtoehtoisesti kuoron laulujuhlareppuun) otan passin viisumeineen, maksuvälineet (myös Sortavalan matkalta ylijääneen valuutan), matkavakuutuskortin, puhelimen, lääkkeet, lääkelistan, kotiavaimet, pienen käsidesipullon, nenäliinat, aurinkolasit, pähkinäpussin ja/tai välipalapatukan ja vesipullon. Puhelimen laturi kulkee matkakassissa ja passista + viisumista ja matkavakuutuskortista taidan näpätä vielä varuiksi kuvat puhelimeeni. Ns. toilettipussukkaan hammasharja + tahna, dödö, harja + kampa, voiteet, laastarit, vatsalääkkeet, meikit ja minipullot hiusten pesuun/hoitoon. Kylläpä alkaakin olla jo tavaraa! Eräältä netin keskustelupalstalta huomasin hyvän vinkin vauvan ihon puhdistukseen käytettävistä puhdistuspyyhkeistä. Testaukseen menee tämä vinkki, sillä niillä voi kuulemma tarv. puhdistaa mm. pikkutahrat vaatteista ja meikit naamasta. Elävästi palautuu mieleen hetkiä, jolloin lokki ruikki sen puhtaan puseron selkämykseen tai jäätelöä tipahti rinnuksille… Silloin voisi tuo puhdistuspyyde olla hyvinkin käyttökelpoinen.

Tämän huonounisen on syytä pakata mukaan myös siihen tarvittavat tykötarvikkeet, mm. korvatulpat ja silmäsuojukset sekä jotain iltaluettavaa. Päänsärkylääkettä ja pullonavaajaa tuskin tarvitsen, mutta pienen veitsen ja lusikan saatan pakata mukaan. Joitakin vuosia sitten hankkimani pieneen tilaan litistyvä käsilaukku ja kankainen ostoskassi kulkevat matkakassin pohjalla. Viuhka olisi hauska ja kevyt mukana kuljetettava kuuman päivän varalle 😊

Kerrospukeutuminen matkustamisen ajalle on kokeneen matkailijakaverin antama hyvä idea, sillä siten esim. laukussa tilaa vievä neuletakki ja kevyt päällystakki kulkisivat päällä. Voihan niitä kevennellä bussissa, jos siltä tuntuu. Isohko huivi hartioille tai laukkuun. Olen huomannut että esim. pashmina-tyyppinen huivi on oivallinen mukana, olipa sitten kauempana reissussa tai vaikka kolealla säällä kotikaupungin torilla. Netistä löytyy runsaasti myös solmimisohjeita, joten sillä voi kätevästi asustaakin. Shortseja, capreja tmv. en tälle matkalle pakkaa, kevyt hame tai mekko ajakoot saman asian. Pitää miettiä, otanko kukkahameen vai pellavamekon, käyttömukavuus ratkaisee. Pellava on herkkä rypistymään, mutta voihan niitä koettaa rullailla kokeneiden pakkaajien vinkin mukaisesti.
Kertakäyttösadetakki tai -sadeviitta on tuolla(kin) reissulla hyvä, sillä Äänisen rannalla usein tuulee (hih, kokemustahan mulla on sinne tasan kahdesta reissusta). Jos tuuleen yhdistyy vielä sade, niin reilun kokoinen kertakäyttösadetakki tai -viitta suojaa oikeastaan molemmilta. Ja nämä varusteet eivät vie paljoa tilaa laukussa. Meillä on tietojeni mukaan mm. lauantaina aamupäivällä esiintyminen ulkona rantabulevardilla, joten täytyy toivoa kohtuusäätä 👍

Bussimatkalle koetan valita sellaiset pitkät housut, mitä voi käyttää useamman eri yläosan kanssa; mustat suorat housut on mielestäni aina varma valinta. Se käy alaosaksi myös kuorobontson kanssa. Lisäksi laukkuun pari paitaa, sukkia ja alkkareita ja yöpaita tietysti. Hyvä olisikin, jos löytyisi jokin sellainen mekkotyyppinen yöpaita, jota voisi käyttää tarvittaessa sekä tunikana/mekkona että yöpaitana. Kokenut tuttuni kertoi, että pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa halpalennoilla matkatessa on myös se hyöty, että kulkemiset lentokentältä kohteeseen ja kotoa kentälle junan tai bussin vaihtoineen ovat helpompia. Joskus lento voi olla hyvinkin edullinen, mutta matkalaukun ruuma-maksu suuntaansa maksaakin lähemmäksi satasen. Lisäksi jos matkakaverilla on pelkät käsimatkatavarat, häntä ei tarvitse odotuttaa hihnalla omien matkatavaroitten takia. Tuttu kertoi, että kannattaa pakata pesupusseja mukaan, ja voi mennä paikanpäällä itsepalvelupesulaan, jossa on myös kuivausrumpu. Kun on oma pesupussi, ei tarvitse alkaa lajitella pyykkiä sen kummemmin. Toisaalta pikkupyykki kannattaakin pakata pesupussiin silloinkin, kun en matkalla pyykkäile; voi olla siten lentoasemalla kätevämpää, kun/jos joutuu laukkunsa avaamaan 😅

Jotkut nuoremmat tuttavat ovat olleet kymmenenkin päivän matkalla pelkän matkatavaralaukun ja esim. pienen olkalaukun kanssa. Se vaatii sellaista suunnittelua, että (ne paksummat?) pitkikset, lenkkarit ja bleiseri tai neule puetaan ylle lennolle (nehän vievät eniten tilaa); kevyt takki, mekko/hame, sandaalit, t-paitoja, caprit/shortsit, alusvaatteita, sukkia, huivi ja uikkarit laukkuun. Jos tiukkaan rullailee, mahtunevat käsimatkatavaroihin?  Liinavaatteet voisi vielä tarkistaa, kuuluvatko ne varattuun majapaikkaan. Matkapäiväkirjaa olen yleensä aiemmissa reissuissani kirjoittanut johonkin pikkuvihkoon, mutta nyt kännykkä saa hoitaa sen tehtävän, jos myöhemmin vaikka palaan matkamuisteloihin esim. täällä blogissani. 

Nähtäväksi jää, mahtuuko kaikki edellä listattu tuohon matkakassiini 😲 Jos ei, isomman laukkuvalinnan sijaan vaihtokengät tai feresimekko joutunevat vielä harkintaan mukaan otettavista. Tavoitteenihan siis on, ettei olisi paljoa mukana kuljetettavaa, mutta olisi kuitenkin kaikki tarpeellinen.  Minulla on nykyisin vuosiviisumi ja ainakin tuon ”pikkutavaran” osalta ajattelin käyttää myös jatkossa / seuraavilla matkoilla hyödykseni tätä nyt pohtimaani listaa. Petroskoin reissussa sitten näkee, mitä puuttui tai mitä oli liikaa  - vai osuiko parhaimmillaan just nappiin 😊



Kevätkaudella 2019 hankitun kuoron esiintymisasun kanssa voisi laittaa mustat suorat housut ja joko harmaan tai mustan t-paidan

Viininpunaisen feresimekkoni kanssa on tässä valkoinen feresipaita ja kudottu musta esiliina. Tulevalle reissulle tuunailen monikäyttöisyyden nimissä erilaisen yläosan, esim. verkkopellava"bontson" ja pitkähihaisen viininpunaisen t-paidan. Feresi on kyllä siitä(kin) ihana, että sen kanssa voi yhdistellä monenlaista 💜 (Kuva Ilomantsin Parppeinpirtiltä, MH)

Tämä on nk. perinnevaatteista suosikkini ja edellisellä kuororeissulla (kaksi vuotta sitten Oslossa) se olikin mukana. Tänä kesänä käytän sitä lähinnä kotipaikkakunnan kesäriennoissa. Kuva on otettu Vuonislahdessa Herranniemen pihapiirissä, MP 💞

Katseen kukkiin käännän

"Jok ainut kesä minut valtaa vastustamatta
halu olla mehiläinen.
Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten,
hoippuen, hyräillen
ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa
ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani
kunnes tulisi se yksi
johon jäisin iäksi."
                                          Tommy Tabermann

Kesä on edennyt vauhdilla; kaikkialla kukkii, vihertää ja visertää. Luonnon kukoistusta ihaillessa aloin luoda aktiivisempia katseita myös huonekasveihini ja myös pihaan istutettaviin kesäkukkiin. Vapaa-ajan pesässämme Vuonislahdessa huonekasvit menestyvät vähällä hoidolla. Rönsyliljojen ohella enkelinsiipi, rahapuu, jukkapalmu ja juorut kukoistavat varsin hyvin. En ole mielestäni hoidellut niitä sen aktiivisemmin kuin kaupunkikodin kasvejakaan. Kaupungissa ovat kasvaneet lähinnä kaktukset ja nekin vaihtelevalla menestyksellä. Luulen että siellä maalla vanhan puutalon "henki" ja myös sopiva viileys etenkin arkiviikkoisin ovat edesauttaneet kasvien elämää. Mutta se kaikki lienee jo oman päivityksensä paikka, tässä keskityn tarkastelemaan näitä kukkien kaupunkioloja.

Istutimme kesäkukat kaupunkikerrostalomme pihalle viime viikolla pihatalkoissa. Paikalla oli mukavasti väkeä, ja pihan siistiminen sujui joutuisasti. Naapurin pikkutyttö toimi makutuomarina kukkien värejä valitessa, ja ihanaa pinkkiä, lilaa ja valkoista sieltä valikoitui 💗 Naapuri omaa ammattimaisen viherpeukalon ja hänen hoidossaan kesäkukat ovat kukoistaneet hyvin. Kuvan ottohetkellä ne oli juuri istutettu, ja siitä ne sitten vähitellen täyttävät kukkalaatikot.

Kevättalvella hankkimani fiikuksen alku on lähtenyt hyvään kasvuun, mutta tuossa toisessa (mikä lieneekään nimeltään?) lehtien kärjet ovat alkaneet muuttua ruskeiksi.  Marttojen sivuilla sanottiin tämän johtuvan mahdollisesti liian kovasta paahteesta tai ilman kuivuudesta. Sumuttaminen on hyväksi ja toisaalta myös kukan siirtäminen sivuun kuumimmasta auringon paahteesta. Marttojen vinkin mukaan voisi myös asettaa kiviä isolle aluslautaselle ja laittaa siihen vettä. Ruukun pohja ei saisi "uida" vedessä.
Fiikus mainitaan helppohoitoiseksi, ja ehkäpä se näillä eteläisen puolen ikkunoillakin paremmin pärjääkin. Toki sekin pitäisi muistaa suojata kaikkein kuumimmalta porotukselta.

Kiinnitin huomiota puutarhalla pihakukkia hakiessamme näihin mielestäni erikoisen värisiin tulilatvoihin, onpa ihanaa pinkkiä ja keltaista! Aiemmin meillä on ollut vain tummanpunaisia, nyt keittiön ikkunalla on pirteitä uusia värejä. Näistä kasvatan kenties viherkasveja, sitten kun kukinta päättyy - onhan niissä varsin komeat lehdet👍  Jotkut onnistuvat uudelleen kukittamisessakin, mutta minulta se ei ainakaan toistaiseksi ole onnistunut. Nyt tulilatvojen multa tuntuu muuten aivan liian kostealta, siispä malttia kasteluun...  😱

Tällaiseen liikakasteluun taipuvaisella kukkien hoitelijalla saattaisikin ns. salaojitus olla hyväksi huonekasveille, eli ruukun pohjalle voisi laittaa vaikka saviruukun palasia tai lecasoraa.

Viherpeukalo-sukulaiseni kliiviat ja muutkin huonekasvit kukkivat ja kasvavat upeasti kahvilla! Jopa orkidea kukkii hänen hoidossaan uudelleen tällä lannoituksella. Kyselin häneltä mittasuhteita, ja hän kertoi laittavansa kahvia kasteluveteen käsituntumalla, välillä puolet ja puolet ja välillä noin 1/3 kahvia ja loput vettä.  Sekä viherkasvit että kukkivat kukat kukoistavat hänen huomassaan. Itsekin olen toisinaan ruokkinut pihamme vanhoja perennoja kahvinporoilla.

Muun muassa saintpauliat eli paavalinkukat (tutummin "santut") kukkivat näin komeasti äitini ikkunalla. Hän on ollut aina todellinen viherpeukalo, ja eräs naapuri sanoikin, että jos hän laittaisi vaikka puisen kävelykepin multaan, niin eiköhän se jo kohta kukkisi 😉
Näitä hän sanoi vain kastelleensa maltillisesti aluslautaselle lämpimällä ja välillä myös kuumahkolla vedellä. Santut kukkivat tässä melko varjoisalla ikkunalla, ja niitä ei kuulemma ole sumuteltu. 
Kumppanini hiljattain edesmennyt isä kasvatti myös vielä 9-kymppisenäkin lähes huoneen laipioon saakka ulottuvia huonekasveja tällä samalla menetelmällä ja altakastelevia ruukkuja käyttäen.

Kauniisti kukkivan ananaskasvin kuvasin Joensuun Botaniassa. Tällaisesta olisi iloa ikkunallanikin  💚

Useamman tekijän summia?

“Voi kuinka koskee
Toiset ei ymmärrä
Syvälle sydämeen sattuu” (ote Juha Tapanisen sanoittamasta ja säveltämästä laulusta “Syvälle sydämeen sattuu”) 💔

Työpaikkakiusaaminen lisää sydänriskejä, 24.5.2019 ilmestyneessä Lääkärilehdessä 21/2019, s. 1340 todetaan. Kolmeen ruotsalaiseen ja tanskalaiseen työterveystutkimukseen osallistui noin 80 000 henkilöä, joilla ei tutkimuksen alussa ollut tiedossaan sydänsairauksia. Vertailujakson päättyessä heillä, jotka raportoivat kokeneensa joko henkistä tai fyysistä työpaikkaväkivaltaa, esiintyi sydän- tai verisuonitapahtumia merkittävästi (60 %) enemmän kuin muilla tutkittavilla. Pahin riski oli heillä, jotka kokivat kiusaamista päivittäin tai viikoittain. Tutkijoiden mukaan riskivaikutuksen arveltiin selittyvän negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja masennuksen vaikutuksilla. (Emt.)

On oikeastaan hyvinkin helppoa uskoa, että jatkuvasti kuormittava tilanne työssä on sairauksille altistava tekijä silloinkin, kun ihminen pyrkii huolehtimaan terveydestään liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja mm. välttämällä tupakointia ja ylipainoisuutta. Kiusaajan kohteeksi joutuminen on tuskin koskaan kiusatun oma valinta kuten on terveellinen ruokavalio, tupakoimattomuus ja kohtuullinen alkoholin käyttö tai täysraittius. Moni kokee silti jopa häpeää kiusatuksi tulemisestaan, ja vain harvemmin haluaa puhua siitä. Tilanne on tässä ilmeisesti aika lailla sama kuin vaikkapa perheväkivaltakokemuksissa.  

Myös tässä yhteydessä tulee mieleen Anna-Liisa Alangon sanat teoksessa Marjakuusen aikaan. Siinä hän sanoo s. 25, että pitää kertoa ihmisille asioita, joista he eivät välttämättä halua kuulla, mutta joita on tarpeen tietää. Kysymys on siitä, miten meidän ja tulevien sukupolvien käy. (Emt.)

Mielestäni em. kipeistä asioista on tärkeää puhua, vaikka se ei helppoa olisikaan. Asioihin ei tule korjausta jos niistä vaikenee.  Kohdallani on onnekseni käynyt niin, että olen saanut hyvää apua, tukea ja ohjausta, ja jos joku muu tarttuisi asiaan vielä ennalta ehkäisevästi, on kai tämäkin esilletulo tehtävänsä tehnyt. Jos esimerkiksi kokee kiusaamista, ei missään tapauksessa kannattaisi viivytellä odottaen, että jospa tämä tästä ”itsestään” korjautuu. Joskus saattaa korjautuakin, mutta uskon, että valitettavasti useimmiten ei. Apua on onneksi tänä päivänä saatavana kattavasti muun muassa työterveyshuollon, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kautta. Itselläni on em. tuesta hyviä kokemuksia ja kiitollisia tuntoja. 

 

Olin nyt toukokuun puolivälissä kolme vuorokautta Kiipulan kuntoutusyksikössä Kanta-Hämeessä kardiomyopatiaan vastasairastuneiden sopeutumisvalmennuskurssilla. Tämän Suomen Sydänliiton rahoittaman kurssin tavoitteena oli saada tukea psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn sydänsairauteen sairastumisen jälkeen. Ohjelmassa oli mm. lääkärin, psykoterapeutin ja fysioterapeutin luentoja ja vertaistukikeskusteluja. Saimme kurssilta kotievääksi monipuolista materiaalia, ja lisäksi tein muistiinpanoja mm. edelleen jaettavaksi paikallisessa Karpalot-ryhmässämme. Useammista yhteyksistä tulkitsin, että pahaa stressiä ja siitä liiankin usein seuraavia univaikeuksia on syytä välttää – mikäli se suinkin vain omassa varassa on. Tätänykyä olen nukkunut hyvin, mutta muistissa on yhä muutamien vuosien takainen musta jakso; unettomuus, ahdistus ja stressi.

 

Sairastumisen syyt ovat ymmärtääkseni useamman tekijän summia. Vaikka pitäisi yllä terveellisiä elämäntapoja, geneettistä alttiuttakin voi olla. Jos siihen osuu vielä vaikea univaikeus ja stressi, mitä kiusaaminen on vielä pahentanut, riskitekijöitä alkaakin olla jo koko joukko. Tuoreen tutkimuksen mukaan (viittaan lähteeseen aiemmin) negatiiviset tunteet, ahdistus ja masennus lisäävät riskiä sairastua esim. sydänsairauteen. Kiusaamisen kohde kärsii ja lisäksi kärsii myös kiusatun lähipiiri. Jos tätä ei vielä pidetä riittävän merkityksellisenä asiana, voi pohtia myös niitä taloudellisia kuluja, mitä tästä kaikesta yhteiskunnalle ja työyhteisöille koituu. Lääke- ja sairaanhoitokulut ovat yksi osa, ja työikäisillä lisäksi sairauslomat ja pahimmillaan työkyvyttömyys.  Puolisot ja muut perheenjäsenet ovat usein joutuneet järjestelemään työtään ja ottamaan vapaata, jotta ovat voineet olla tukena läheiselle. Kyse on siis lopulta hyvinkin suuresta asiasta.

 

Mistä sitten saataisiin lääke kiusaamisen kitkemiseen? Jos siihen keinon keksisin, olisin kai jossakin kansakunnan kaapin päällä alan arvostettuna asiantuntijana.  Jotain voi kuitenkin pohdiskella. Kun tämän kaiken tunnistaa ja tunnustaa, siinä voisi olla jonkinlainen alku. Asiaa ei saa vähätellä tai lakaista maton alle. Siitä pitää puhua, vaikka se tuskin kenellekään helppoa tai mieluisaa onkaan. Toisinaan työtoveri voi huomata kiusatun kärsimyksen, mutta ei uskalla puuttua asiaan pelosta, että joutuukin itse ”mustalle listalle”. Kiusaajan luonne tai edes hänen käyttäytymisensä tuskin noin vain muuttuu, oli siellä taustalla sitten huono itsetuntonsa, vallan väärinkäyttö, osaamattomuus tai toisinaan jopa narsismi. Ulkopuolisen on puututtava asiaan, ja jos kiusaaja esim. vähättelee toisen työtä, ammattitaitoa tai ominaisuuksia, siinä on silloin tavallaan vain sana sanaa vastaan. Koulukiusattu siirretään usein loitolle kiusaajastaan, ja myös työpaikalla tämänkaltainen ratkaisu voi tuoda helpotusta kohteelle. Toinen kysymys on se, jos kiusaaja ottaa tämän jälkeen uuden uhrin tai uhreja, ja seuraukset ovat aina pahat, oli sitten kyse työyhteisöstä, koululaisista tai vaikka päiväkodin lapsista.  Todella tärkeää olisi pysähtyä miettimään mitä tehdään, ettei sama pääse toistumaan. Työturvallisuuslaki velvoittaa työantajaa puuttumaan kiusaamiseen ja häirintään. Helppoa näiden asioiden selvittely ei ole, ja toisinaan kiusaaja saattaa itse uhriutua, ja sanoo, että hänhän tässä onkin se, joka on joutunut kärsimään! 
 

Yli neljänkymmenen vuoden työkokemuksestani olen tehnyt havainnon, että organisoidun keskustelun pohjalta tehdyt ratkaisut saattavat toimia hyvinkin. Olennaista on, ettei arkuuttaan vaikene, vaan tekee asiat näkyväksi puhumalla. Jos ensimmäinen keskustelu ei tuota tulosta, kannattaa viedä asia eteenpäin. Tukea onneksi tänä päivänä löytyy, ja neuvoa voi kysyä alkuun päästäkseen esimerkiksi työpaikkansa luottamushenkilöiltä.

Kuvat ovat vertaistukiryhmän retkeltä Utransaareen 28.5.2019.

Pieni polku metsän halki vie...

...kivikkoiselle rannalle

... sieltä jälleen tukevalle polulle

... ja tuomenkukkien tuoksuun  💚